lauantai 31. joulukuuta 2022

Reijo Mäki: Sukkanauhakäärme

 


Reijo Mäki: Sukkanauhakäärme, Otava 1989, Seven-pokkari 2008, sivumäärä 284.

Reijo Mäen Sukkanauhakäärme on neljäs teos Jussi Vares sarjassa

Kakolan vankilan sellissä 91 Torsten Rapp kärsii vuosikymmenen mittaista kakkua ja hautoo kostoa, Aika kuluu puntin väännössä, puhisten ja punnertaen käärmetatuointia sivellen, mutta liian hitaasti. Rapp kauppaa diapameja punoen pakosuunnitelmaa, koska haluaa kostaa.

Pauli Kontio, ruskettunut lakimies on havainnut vaimonsa taidegalleristi Annikan käyvän vieraissa. Pauli Kontio on selvittänyt häntäheikin nimen ja taustat. Kontio pestaa Jussi Vareksen varjostamaan  pianobaarissa laulavaa Jesus Maria Loboa.  Jussin täytyy löytää syy Lobon maasta poistoon, Kontio maksaa hyvin. 

Tässä osassa Jussi muuttaa Kurjenkaivonkentältä pois.

Uusi asunto on Kellonsoittajankadulla kerrostalossa (kuva on yhdestä). Muutossa auttaa Hautaustoimisto Perttalan ruumisautokuski Moilanen ja pastori Johannes Alanen. Vares viettää Pastorin kanssa aikaa Hasse's Pubissa, Hämeenportti on muuttunut pizzeriaksi. Tästä alkaa siis Jussin kaverien tarinat ensimmäisenä pastori Johannes Alanen, joka on  erotettu pappisvirasta, nykyisin pitää antikvariaattia Sirkkalankadulla. He ovat tutustuneet Hasse's pubissa ja Moilanen on kaveri numero 2.

Lobo on varsinainen monitoimimies. Hänellä on suhde lukuisiin naisiin, Annika Kontio vain yhtenä. Hän asuu hammaslääkärinaisen asunnossa, vuokra hoidetaan luonnossa, lisäksi hänellä on lukuisia "hoitoja". Lobo käy Voitto Fjäderin punttisalilla tekemässä pillerikauppoja, ja vastaanottoneiti hoidattaa itseään lakanoissa, kuin myös tanssinopettaja Mari Mattsson. Lobo toimittaa myös "ruotsalaisia aikuisvideoita" Alasen antikkaan. Jussi havaitsee, että virkaveli Mauno Vasenius on myös Lobon perässä. Lobo kauppaa myös huumeita.

Jussi varjostaa Loboa öiselle Vartiovuorenmäelle, ja näkee kaukaa, kuinka Lobo surmataan. Poliisi Hautavainio johtaa tutkimuksia, myös Jussi on epäilty. Pauli Kontio haluaa myös tietää tappajan, ja pestaa Jussin jatkamaan tutkimuksiaan. Jussille tulee kuumat paikat, hänen vanha asuntonsa poltetaan, ja hänen päälleen yritetään ajaa. Lobon salkku ja rinkka ovat myös kateissa.

Loppukarkelot ovat hurjia. Torsten Rapp pääsee vapaaksi ja murhaaja on vapaana. Vares ja hänen uusi tyttöystävänsä joutuvat kaapatuiksi. Kuka on syyllinen? Kenelle Rapp kostaa?

Sukkanauhakäärme on vauhdikas Vares.

Turku-kuvaa 1980-luvulta
Reijo Mäen Varesten helmiä ovat Turun kuvaukset. Kultaisella 1980-luvulla Yliopistonkadulla oli vielä Alko, Kellonsoittajankadulla oli Kauppaoppilaitos, nyt ei ole Kauppaoppilaitosta, ja rakennuskin on purettu (valokuvassa yllä näkee enää sokkelia). Kellonsoittajankadun jatke on Hovioikeudenkatu, jossa oli tuolloin myös Alko. Claudius-ravintola on ollut pitkään historiaa, kuten puhelinkopitkin. Wärtsilän telakasta puhutaan. Telakka on nykyään Meyer ja Pernossa, Wärtsilän moottoritehdas muutti Italiaan (ja ilmeisesti nyt  Vaasaan). 
Tuohon aikaan maksettiin shekeillä ja rikkaimmilla oli Mobiran NMT.

Vares osoittaa kirjallisia harrastuksia, hän lukee Alasen suosittamaa Bukowskin Naisia, jossa Jussi ihmettelee Lydian mustasukkaista raivoa. Naisten kanssa Jussi ei osaa olla tai aina joku tulee väliin, niin tässäkin tarinassa.

maanantai 26. joulukuuta 2022

Salman Rushdie: Maa hänen jalkojensa alla

 


Salman Rushdie:  Maa hänen jalkojensa alla, alkuteos The Ground Beneath Her Feet, suomentanut Arto Häilä, WSOY 1999. sivumäärä 519.

Salman Rushdien (s. 1947)  kuudes romaani Maa hänen jalkojensa alla on viitteiltään runsas nykyaikaan ja populaarikulttuuriin siirretty antiikin Orpheuksen ja Eurydiken traaginen rakkaustarina. Kirjan haastavuutta lisää se, että se on "rinnakkaistodellisuudessa", mikä itse asiassa ilmeni minulle heti, vaikka se paljastetaan tarinan edetessä. Historian tapahtumia on muutettu, eli internet on käytössä 1980-luvulla, J.F. Kennedy murhataan vasta myöhemmin, kun Robert Kennedy on presidenttinä. Kirjassa on maagisen realismin aineksia ja se on eri tyylien pyörivä kollaasi.

Kirjan kertojana on bombaylainen Umeed Merchant eli Rai, joka kertoo lapsuuden ystävänsä Ormus Caman ja Rain perheessä olleen kasvattilapsen Vina Apsaran rakkaustarinan, jonka kirjailija linkittää Orpheukseen ja Euridykeen. Tosin enemmän tekstiä suolletaan Bombaylaisten perheiden sekavien kytkösten, korruption, huijausten kertomiseen. Samalla lukijan eteen levähtää monta maailman epäkohtaa.

Kirja päättyy kuten antiikin tarut, pääparin poistumiseen tästä ulottuvuudesta, ja Rai jää kynäilemään tätä kertomusta.

Olen lukenut aiemmin Rushdielta vain Jaguaarin hymy, mutta ennen blogiaikaa. Kaikista ansioistaan ja ajoittaisesta imustaan huolimatta Maa hänen jalkojensa alla oli minusta pitkäpiimäinen, puuduttava ja minulle pelkkää pakkopullaa.

Eniten ihmetytti tämän sitominen "populaarimusiikkiin", tässä ei ollut poppia, rokkia eikä punkkia, vaan hyvin henkistä hengailua.

Maa hänen jalkojensa alla on kiitelty Salman Rushdien romaani, joka kyllästytti täman bloggarin.

Itselleni kirjoitan hieman pidemmän oppimäärän:

Teos alkaa itse asiassa Vinan kuolemasta maajäristyksessä helmikuussa 1989. Vina on tarinan keskushenkilö. Hän on syntynyt Yhdysvalloissa Virginiassa, ollut kaltoinkohdeltuna useassa kodissa, kunnes lähetetään taas uusille sukulaisille Bombayhyn Intiaan. Siellä hän päätyy (ei-sukulaisille) Merchanteille, jonka lapsi siis Rai on. Vina on vain 12-vuotias, kun  Ormus Cama (s. 1937) tapaa Vinan. Ormus lupaa odottaa Vinaa, kunnes hän on 16-vuotias. Ormus on seitsemän vuotta Vinaa vanhempi. Neljän vuoden jälkeen Ormus ja Vina karkeloivat hotellissa yhden yön, ja sitten Vina lähtee lipettiin. Ormus ei lähde perään. He tapaavat vasta kun Ormus on ollut onnettomuudessa Englannissa, ja ollut kolme vuotta koomassa. Kun Vina saapuu Ormuksen luo, tämä herää. Ormuksella on yhteys "toiseen maailmaan". Ormus haluaa naimisiin, mutta Vinan kanssa sovitaan häät kymmenen vuoden päähän. Ormus on selibaatissa, Vina ei, hänellä on paljon irtosuhteita, ja yksi vakinainen suhde Rain kanssa, kuten myös avioliittonsa aikana. Teoksessa on tyhjää pölinää Ormuksen ja Vinan bändistä VTO:sta. Joka tapauksessa pääparille käy kuten Orpheuksen ja Eurodykeen tarinassa.

Kirja hutkitaan Bombayn ja Intian talouselämää, korruptiota ja kuvataan "huijauksia".

Rain isä ja äiti ovat onnellisesti naimisissa, mutta Rain isä sössii raha-asiansa uhkapelivelkojen vuoksi. Vanhemmilla tulee riitaa ja ero, minkä vuoksi osin Vina lähtee lipettiin Rain äidin korut mukanaan. Samalla Rain lapsuuden talo palaa. Ormus Caman perhe on todella omituinen. Isä on sir Darius Xerxes Cama, joka on naimisissa lady Spentan kanssa. Isä on valelakimies ja "opiskellut" Englannissa. Perheessä on kaksoset Cyrus ja Virus, joista ensimmäinen yrittää tyynyllä murhata Ormus-vauvaa, ja lähetetään koulukotiin, lukuisten tyynymurhien jälkeen, hän saa vankeustuomion. Virus saa krikettipallon päähänsä, eikä suostu enää puhumaan. Perheessä on lisäksi kuollut lapsi, joka viestii Ormukselle, ja Ormuksen kooman aikana Marian niminen "nainen" käy ottamassa Ormukselta suihin. Tässä nyt pieni raapaisu asetelmista, jos olet tällaisen "hauskan ystävä" niin kannattaa ilman muuta lukea :)

Salman Rushdie heittää paljon kirjallisia viitteitä, yllättävin on toistuva Kaislikossa suhisee huomio Ormuksen isän ja Rain isän ystävyydestä: "Vesirotta ja Myyrä -tyyppistä kiintymystä". s. 38. Kirjailijan läpimutoteos oli Keskiyön lapset

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Aleksandr Solżenitsyn: Ensimmäinen piiri

                                         

Aleksandr Solżenitsyn: Ensimmäinen piiri, alkuteos V pervom krugu 1968, suomentanut Esa Adrian, Otava 1972, sivumäärä 323 (I osa ) ja 326 (II osa).

Neuvostoliittolaisen Aleksandr Solżenitsyn romaanin Ensimmäinen piiri miljöö on Moskovan lähellä oleva puhelinlaboratorio Mavrino, jossa vangit kehittävät punaupseerien käskyvallassa "voice coderia" eli vokooderia, joka muuttaa koodia ääneksi (tai päinvastoin) lisäksi on muita hankkeita, kuten vehje nimeltä "katkoja".  

Kirja kuvaa vankien ja vartijoiden sosiaalisia suhteita vankilasysteemissä, joka vääristää ihmisten toimintaa ja puheita, ja monille se aiheuttaa näennäistoimintaa, vaikenemista ja valehtelua. Perustunne on pelko. 

Ensimmäinen piiri nimi tulee Danten Helvetistä, Dante esitteli Helvetin ensimmäisessä piirissä olivat myös antiikin (kastamattomat) tiedemiehet, kirjailijat ja filosofit, heidän olot olivat melko hyvät, mutta he olivat helvetissä. Mavriinossa on työskentelee insinöörejä ja tiedemiehiä, joilla on kuitenkin pakkotyötuomio. He ovat vankeja, usea heistä on tuotu pakkotyöleireiltä Siperiasta, osa toisen maailmansodan rintamalta ja osa on ollut saksalaisten sotavankeina. Työtä johtavat insinööriupseerit, jotka koittavat saada vangit työstämään projektit valmiiksi. Tutkimuslaitoksen johtoa taas käskytetään ylhäältä aina valtiojohdosta asti.

Ensimmäinen piiri -romaanin on kirjoittanut kirjallisuuden Nobelin palkinnon 1970 saanut Aleksandr Solženitsyn (1918-2008). Kirjailija taisteli toisessa maailmansodassa, ja pidätettiin. Hän sai seitsemän vuoden pakkoleirituomion 1945. Kirjailija siirrettiin pakkotyöstä matemaattisten lahjojen vuoksi äänentunnistusprojektiin. Kirjailija kuitenkin passitettiin takaisin kolmeksi vuodeksi vankileirille. Tässä teoksessa on hyvin monia päähenkilöitä, mutta kuvittelisin Gleb Vikentitš Nerzinin muistuttavan eniten ainakin pintapuolisesti kirjailijan vaiheita.

Romaani kuvaa tapahtumia vuoden 1949 viimeisinä päivinä. Useasta vangista, vartijasta ja johtajasta kerrotaan lyhyt tiivistelmä elämäntarinasta. Venäjällä tapahtui lokakuun vallankumous 1917, 1920-luvulla oli NEP-talouspoliitiikka (1921 - 1928). Moni vangeista oli ollut rintamalla sodassa Saksaa vastaan 1941-1945. (Suomen talvisotaan ei viitata, mutta suomalais-mongolialaiseen sanakirjaan sitäkin useammin).

Mavriinoa kutsutaan Karsinaksi, ja siellä  on johtoa, vartijoita, työläisiä ja vankeja. Vangit ovat pääosin matemaatikoita ja fyysikoita, mutta myös kielitieteilijöitä, ja muita jonkin asian erikoisosaajia. Nerzin on sekä matemaatikko että kielitieteilijä. Toinen tärkeä vanki on Lev Grigorjevitš Rubin. Karsinassa on myös naistyöntekijöitä. Osa vangeista ja muusta väestä raportoivat tapahtumista eteenpäin. Vangit saavat puuhasta "palkkaa" 150 ruplaa kuussa, ja nettona 147 ruplaa.

Kirjassa on numeroimattomia nimettyjä lukuja, ja kerronnan polttopiste vaihtuu. Akustikkalaboratoriossa tapahtuva tuotekehitys on koko laitoksen tarkoitus. Laitos kehittää kahta laitetta: vokooderia ja katkojaa. Vokooderi muuntaa puhelinlinjoilta puhetta koodiksi ja lisäksi yritetään kehittää mekaanista puhetta. Nämä ovat erillisiä projekteja, joista toista johtaa eversti, toista majuri.

Kirjan alussa ulkoministeriön toisen luokan valtioneuvos Innokenti Volodin soittaa lapsuuden ystävälle tai hänen kotiinsa, ja varoittaa vaarasta, ettei luovuta preparaattia ulkomaille. Innokenti soittaa puhelinkopista ääntään muuntelemalla jouluaattona. Puhelu katkaistaan, ja Volodin tajuaa olevansa vaarassa. Hänet on tarkoitus lähettää Pariisin diplomaatiksi heti joulun jälkeen (Neuvostoliitossa ei vietetty joulua meidän joulun aikana). Toinen merkittävä tapaus on Nerzinin kutsuminen Mavriinon instituutin johtajan insinöörieversti Jakonovin luo. Hän haluaisi siirtää Nerzinin kryptografiaa tutkimaan, eli projektista toiseen. Jakonov lupaa Nerzinille, työn valmistumisen jälkeen tuomion poistamista, ja paluuta Moskovaan ilman karkoitusta. Nerzin, joka on kotoisin maalta, on opiskellut matematiikkaa ennen rintamapalvelusta. Nerzin on naimisissa Nadjan kanssa, joka tekee väitöskirjaa Moskovan yliopistossa. Nerzin ei ole saanut tavata vaimoaan. Vaimo ei suostu paljastamaan osoitettaan, vaan hänen osoitteensa on Poste Restante.

Kerronta koostuu yksittäisten ihmisten tekemisistä ja samalla havainnoidaan ympäristöä niin fyysistä, kuin psykologista ja sosiaalista. Aleksandr Solżenitsyn on kerronnassaan hyvin taitava, muutaman sivuladun osalla, tuntuu, että melkein liian taitava. Toista maailmansotaa, jonka kuluessa Neuvostoliitossa kuoli 27 miljoonaa ihmistä ei juurikaan käsitellä.

Aleksander Solženitsynin (1918 - 2008) romaani Ensimmäinen piiri on loistelias teos, kirjailijan paras, olen blogannut kahdesta muusta teoksesta Ivan Denisovitsin päivä sekä GULag Vankileirien saaristo

Avaan toisen osan kohdalla kirjaa hieman enemmän, tässä vain alkuasetelma, etenkin Nerzin, Rubin ja Volodin ovat hyvin kiinnostavia henkilöitä, Nerzin kasvaa minusta jopa tolstoilaiseksi hahmoksi.

              

Aleksandr Solżenitsynin romaani Ensimmäinen piiri kasvaa yksittäisistä juonilangoista surullisen kauniiksi kuvaukseksi vankien yhteishengestä, ja kurkistaa vankien sisimpään.

Mavrinon projektit kiinnostavat myös valtion johtajaa. Ministereillä, ja johtajillakin on omat aikataulut, joista on pidettävä kiinni. Työtä paiskitaan kahdessa vuorossa, myös öisin. Vankeja on 280, ja he majoittuvat 25 hengen tupiin. Paljon kuvataan vankien keskinäisiä keskusteluja, ja väittelyitä. Moni on päässyt pois vankileiriltä, ja siihen verrattuna olot Karsinassa ovat hyvät. Vangittujen omaiset ovat myös huonossa asemassa. Jos on vaimo ja lapsia, miten heidän käy, jos ovat entisessä asunnossa, entä jos heidät on karkoitettu? Nerzin pohtii Nadjan asemaa. Vankeustuomio riistää heiltä mahdollisuuden hankkia lapsia. Pitkien tuomioiden päälle voi tulla lisää esimerkiksi viisi vuotta leiriä. Leirillä moni sairastuu tai kuolee.

Yllättävää kyllä jotkut vangit kuvataan onnelliseksi. Vankeina he ovat menettäneet oikeutensa, eikä heitä voi rangaista. Kuten jokaisessa yhteisössä myös Karsinassa on erimielisyyksiä, myös päällystön kesken.  Päällikkö Jakonov on napit vastakkain kakkosmiehen Roitmanin kanssa molemmilla on eri projekti. Vankien joukossa on myös eversti Mamurin, jota eniten korpeaa, että oli menettänyt Johtajansa luottamuksen. 

Minusta kirjan kiinnostavin aihe tai teema on yksilöiden valinnat. Sekä Gleb Nerzin että Innokenti Volodin valitsevat samoin, vaikka valintojen seuraukset ovat heille hyvin epäedullisia.

Nerzinille tarjotaan (tai edellytetään) projektin vaihtoa. Nerzin kieltäytyy, vaikka tietää, että sen seurauksena hänet lähetetään lopuksi viideksi vuodeksi leirille, ja hän tuskin selviää tuomiosta hengissä. Nerzin muistuttaa minusta Tolstoin Sodan ja rauhan Pierre Bezuhovia, tai Anna Kareninan Konstantin Leviniä. Nerzin täyttää 31 vuotta, ja hän tietää, että kyse on hänen elämänsä käännekohdasta. Hän ei yksinkertaisesti halua totella, eikä jättää läheistä työryhmää. Naissiviilit työskentelevät myös vankilassa, ja joidenkin tunteet heräävät. Simotška ja Nerzin syleilevät, ja molemmat (?) pohtivat myös lapsen mahdollisuutta. Nerzinin vaimo Nadja tapaa johtajan yllättäen ja saa tapaamisen miehensä kanssa. Puolen tunnin tapaaminen järjestyy, Nerzin kehottaa unohtamaan hänet, ja perustamaan perheen. Nerzin torjuu myös Simotškan, koska ei halua olla huono ihminen eikä jättää itsestään huonoa jälkimakua. Nerzin raivostuttaa etenkin majuri Sikiniä, Nerzin on älykäs, mutta myös näsäviisas, ja tietää kaikki pykälät. Nerzin kuitenkin lähetetään leiriin ja hän tietää, mitä on odotettavissa.

Kirjassa käydään monta henkilöhistoriaa läpi. Lev Rubin on myös vanki, Hän osaa saksaa, ja viettää saksalaisten vankien kanssa joulua. Rubin on yksi henkisistä johtajista, hänellä on oma asemansa vankien joukossa, joskin häntä myös inhotaan. Rubin myös analysoi Innokent Volodinin puhelun ja ääninäytteet. Rubin huomasi, että puhuja voi muuttaa puheensa intensiteettiä, mutta tietyt äänteet jäävät ennalleen. Volodin, joka on ulkoministeriössä töissä, viettää yltäkylläistä elämää. Volodin on kuitenkin kyllästynyt, myös vaimoonsa, joka on erikoissyyttäjän tytär. Erikoissyyttäjä kenraalimajuri lakitieteenkandidaatti Petr Makaryjanin elää yleellisesti, ja pitää lähipiirilleen pirskeitä. Tätä kuvataan laveasti. Erikoissyyttäjän nuorin tytär Klara on Mavriinossa töissä. Hän on ihastunut yhteen vankiin nuoreen Ruskaan.

Innokent Volodin on ollut diplomaattina Pariisissa ja Volodin on uudestaan pääsemässä Pariisiin, kun hän varoittaa lapsuudesta asti tuntemaansa professoria luovuttamasta mitään ulkomaille. Kun linja katkaistaan, Volodin ymmärtää, että hän voi jäädä kiinni. Hän on toiminut liian impulsiivisesti. Volodin pelkää kiinnijääntiä, ja on hyvin hermostunut. Volodin rauhottuu ja hän vaahtoaa ihanteestaan Epikuroksesta. Lopullisesti pelko haihtuu, kun hänet kutsutaan sopimaan Pariisin lähdöstä ministeriöön. Hänet viedäänkin tutkintavankilaan, maailma mihin 30-vuotias mies joutuu on hyvin erilainen kuin ennen ... 

Aleksandr Solżenitsynin romaani Ensimmäinen piiri kasvaa luku luvulta kokonaiseksi klassikoksi.

*****
Aleksander Solženitsyn (1918 - 2008) syntyi kasakkaperheeseen, sotilaana palvellut isä kuoli ennen Aleksanderin syntymää. Aleksander oli alkuun neuvostojärjestelmän tukija ja taisteli puna-armeijassa toisen maailmansodan aikana. Solženitsyn oli suorapuheinen, ja hänen leirikomennuksensa alkoivat vuonna 1945, mutta hänet rehabiloitiin vuonna 1956. Solženitsyn joutui Breznevin aikana kasvavan arvostelun alle, hän sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1970, jota ei uskaltanut noutaa. Vankileirien saaristo julkaistiin suppeassa muodossa vuonna 1973. Solženitsyn karkotettiin vuonna Neuvostoliitosta 1974 ja muutti Venäjälle vuonna 1994.

Helmet-kohta 43, eli sopii haasteen moneen kohtaan, kansi on punainen, Neuvostoliittoa ei ole enää, kansalaisaktivismia, luvuilla on nimet (muttei numeroita).

Kirjoista puhutaan teoksessa jonkin verran. Yksi erikoissyyttäjän vävyistä on palkittu kirjailija Galahov, joka uran edetessä tuntee stressiä, siitä mitä ja miten voi kirjoittaa. Mies on riittävän älykäs ja nöyrä pysyäkseen oikealla tiellä. Vanki Adamson lukee samaa kirjaa kuin leirilläkin, eli Monte Criston kreiviä, joka on myös vankilakirja. Momsenin Rooman historia on myös sallittu kirja vankilassa.

torstai 15. joulukuuta 2022

Mikko Kuustonen: Omaelämäkerta

 


Mikko Kuustonen: Omaelämäkerta, Johnny Kniga 2022, sivumäärä 368.

Monitoimisen muusikon Mikko Kuustosen Omaelämäkerta on alkuosiltaan hyvin kiinnostava teos. Loppuosassa olevat tv-ohjelmat ja oman "läsnäolon" pohtiminen eivät olleet mielestäni niin kiinnostavaa luettavaa. Kaiken kaikkiaan hyvin sujuvasti kirjoitettu teos, joka sisältää kattavan henkilöhakemiston.

Mikko Kuustonen syntyi 4.3.1960 Leppävirralla. Isä oli töissä Kotalahden kaivoksella Oravikoskella. Isä oli ollut rintamalla, sodan jälkeen hän vaikeni ja teki töitä. Mikon äiti kuoli syöpään, kun Mikko oli Leppävirran lukiossa. Kirjoitusten jälkeen 1979 Mikko suuntasi etelään ja vähäisestä kokemuksesta huolimatta pääsi (tai joutui) Pro Fide -yhtyeeseen. Pro Fide toimi Raamattuopiston yhteydessä, missä Mikko opiskeli nuoriso-ohjaajaksi. Pro Fide oli tuolloin progepainoitteinen ammattimainen bändi. Pro Fiden kosketinsoittaja Juha Kela menehtyi 1985 auto-onnettomuudessa. Tästä Mikko kertoo, ja myös kertoo, että on  oli vieraillut solistina Anssi Kelan ensimmäisen bändin Yhdeksännen hetken ensi keikalla, vastaavasti myöhemmin Anssi teki version Mikon "ensimmäisestä" biisistä Jää kuuntelemaan, jonka oli levyttänyt Anssin isän Juha Kelan kanssa. Auto-onnettomuuden jälkeen Mikko sai vastuuta Pro Fidestä, olo kävi Mikolle raskaaksi, kun yhtyeen ohjelmistoon kuului myös "uskonasioista" puhuminen (noin lyhyesti). Kun Mikko irtautui bändistä 1987, palaute oli sangen kylmää. 

Ura jatkui Q.Stonessa yhdessä Heikki Silvennoisen, Mikko ja Sakari Löytyn ja kosketinsoittaja Harri Taittosen kanssa. Q.Stone lauloi englanniksi, Mikko alkoi sooloilla suomeksi (alla muutama omistamani Kuustosen CD).

Mikko puhuu vähän tuskin lainkaan  ensimmäisestä vaimosta, jonka kanssa hänellä oli pitkä liitto ja kaksi tytärtä, joista hän puhuu hieman enemmän. Mikko avioitui nuorena, tuli isäksi aikaisin, oli paljon poissa, milloin asepalvelun, milloin bänditouhuijen, tv-ohjelmien, ja YK:n-hyväntahdon lähettiläshommien vuoksi.

Mikko kertoo myös suhteestaan alkoholiin, sekä masennuksestaan. Mikko oli ollut raitis 30-vuotiaaksi. 

Hyvin avartava teos, joka sisältää myös CD:n verran musiikkia.


Mikko Kuustonen oli mukana Vain elämää vitoskaudella vuonna 2016. Kaudella oli mukana myös Lauri Tähkä, Mikael Gabriel, Anna Puu, Chisu, Suvi Teräsniska, ja Hector. Kuustonen esitti Hectorin päivänä biisin Woyzeck. Uskomaton veto Kuustoselta, ja tarina oli tuttu hänelle, jo aiemmasta elämästä

Mikon soololevyjä



Musta Jalokivi (1991)myynti  52 705 kpl. Huikean hyvä levy, joka alkaa kahdella hitillä Enkelit lentää sun uniin ja Kaktusviinaa.

Abrakadabra (1992) levyn myynti  oli 53 635 kpl, ja sisältää luonnollisesti Abrakadabra-biisin.


Aurora (1994), levymyynti oli 33 438 kpl, sisältää nimikappale Auroran.


Atlantis (2000) on minun lempilevyni Mikon tuotannosta. Etenkin pidän kappaleista Pelkään pimeää, sekä Haukka ja hiljainen poika.

Mikolla on tukku kokoelmia, minulla on vain The Essential Mikko Kuustonen vuodelta 2011.

Ainoain on sinkku, joka on tehty yhdessä Anssi Kelan kanssa.

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Kadonnut paloauto (Komisario Beck #5)

 

Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Kadonnut paloauto (Komisario Beck #5), alkuteos Brandbilen som försvann 1969, suomentanut Margit Salmenoja, WSOY 2021, sivumäärä 280.

Martin Beck -sarjan viides osa Kadonnut paloauto alkaa Ernst Sigurd Karlssonin itsemurhasta. Erakoitunut mies löytyy 7.3.1969 klo 3:40 kuula kallossaan kotoaan, naapuri kuuli laukauksen ja hälytti poliisit paikalle. Läheltä löytyy lappu, jossa lukee "Martin Beck". Pian palaa toisaalla talo, jota poliisi vartioi, Gunvald Larsson pelastaa kahdeksan ihmistä, mutta kolme jää liekkeihin. Tutkimuksissa selviää, että autovaras Göran Malm on kuollut  ennen paloa häkämyrkytykseen. Näillä askelmilla alkaa Martin Beck -dekkari, joka taustoittaa myös tutkivia poliiseja.

Beckillä on edelleen vaimon kanssa nihkeää. Beck viettää vapaan viikonlopun kotona, kun vaimo-Inga seurustelee juopon veljensä kanssa. Martin Beck  käy 78-vuotiaan äitinsä luona vanhainkodissa. Äiti on ollut leskenä 15 vuotta. Äiti kysyy Martinilta, miksi hän halusi poliisiksi. Syy oli sodassa ja asepalveluksessa, jota Martin suoritti 1944. Martin on ylennyt Ruotsin valtion murhakomission päälliköksi. Äidin mielestä Beckin pojan Rolfin ei pidä ryhtyä poliisiksi. Beckin äiti kuolee sarjan aikana. Martin Beck kokee huonoa omaatuntoa, että ei ehdi olla enemmän äitinsä tukena.

Poliiseista Gunvald Larsson vahtii taloa, joka alkaa palaa. Hän onnistuu pelastamaan 8 asukasta 11:sta. Gunvald Larsson on ollut yläluokan perheen ongelmalapsi Östermalmista. Hänet on passitettu sotakorkeakouluun, oltuaan armeijan palveluksessa hän vaihtoi kauppalaivastoon ja sieltä poliisiksi. Tässä jutussa hän joutuu sairaalaan palovammojen vuoksi. Larssonin tutkimusote on röyhkeän yksioikoinen ja harvoin ohjesäännön mukainen, mutta hänestä sarjan edetessä tulee "hyvä" poliisi..

Bussimurhasta on kulunut neljä kuukautta. Bussissa kuoli myös murhakomission nuorin jäsen Ulf Stenström, jonka "leski" Åsa Torell on päättänyt pyrkiä poliisikouluun ja hoitaa toisinaan Lennart Kollbergin lasta. Stenströmin tilalle on tullut nuori Benny Skacke, jota Kollberg hiostaa. Skacke asuu täyshoitolassa ja seurustelee lääkintävoimistelijaksi opiskelevan Monican kanssa, joka asuu vanhempiensa tykönä. Kollbergin vauvasta on kiinnostunut myös Beckin tytär Ingrid, joka kuuntelee Rollareita. Martin-isä luulee että Beatlesia. Ingrid aikoo muuttaa kotoaan,  vaikka on vasta 17-vuotias, Ingrid käy mielenosoituksissa.

Rikospaikkatutkija Fredrik Melander on ammattilainen, hän elää lapsettomassa avioliitossa. Hän pitää rumaa 183 senttistä 82 kiloista vaimoaan hyvin kauniina, ja rakastaa tätä aidosti.

Poliisit tutkivat paloa ja jututtavat asukkaita, jotka ovat kaikki rikollisia, laitapuolen kulkijoita tai huoria. Tutkimuksiin saa kierroksia aikapommin jäännösten löytyminen.

Martin Beck -dekkarisarjan viides osa Kadonnut paloauto jatkaa tutuin teemoin ja henkilöin.  Joka osassa tuntuu olevan murhia, huumekauppiaita ja huoria, hieman eri painotuksella.  Kirjasarjan teho on sen  arkisessa näkökulmassa poliisin työhön ja ankeaan arkeen.

*****
Käsittelen dekkaria alla hieman enemmän. 

Tutkimuksissa havaitaan, että kuolleita miehiä yhdistää henkilö, joka on kadonnut maan alle. Hänet kuitenkin löydetään parin kuukauden päästä murhattuna Malmössä, ruumis on tungettu autoon, joka on upotettu. Beckeissä on keskeistä aika, ratkaisuun ei päästä heti, vaan tutkinta voi kestää kuukausia. Kirjan nimi tulee poliisi Einar Rönnin Mats-pojan kadonneesta leikkipaloautosta. Poliisit ihmettelevät, miksi paloautot eivät tulleet palopaikalle, vaikka poliisin soittaessa hätäpuhelun väitetään palosta jo ilmoitetun. Olennaiseksi muodostuu hätäkeskuspuhelu, jota ei tuolloin nauhoitettu, mutta keskus muistaa sen. Keskuksessa vastannut päättelee, että se on ulkomaalaisen soittama. Seuraavaksi etsitään oikeaa puhelinkoppia ja sitten majoituspaikkaa. Martin Beck -dekkareissa poliisit pyörittävät tutkinnan rattaita. Järjestelmälliset tutkimukset eliminoivat väärät polut ja lopulta poliisit pääsevät ratkaisuun, askel kerrallaan, palasia saadaan Malmöstä rikostutkija Per Månssonilta, lisäksi Kööpenhaminasta löytyy "jälkiä" ja Månsson saa tietoja Nadja Erikssonilta. Tuolloinkaan rikollisuus ei tuntenut maan rajoja. Tämän rikoksen lonkerot jäävät löytymättä, mutta niitä on ainakin Puolassa, Ranskassa ja Britanniassa? Rikoksen motiivi oli laittaa kapinoiva paikallistaso kuriin. Loppuselvittelyt ovat traagiset Kollbergiä puukotetaan, mutta hän jää henkiin. Iloisempaa on se, että Rönnin pikkupojan leikkipaloauto löytyy talomiehen työkalupakista.

Beckin maailma on rujo. Suomalaiset mainitaan pari kertaa. Hätäkeskukseen soittanut ei ollut suomalainen, sillä suomalainen tunnistetaan puheestaan heti. Toisaalta mainitaan juovuksissa olevan suomalaisen puukottaneen jugoslavialaisen hengiltä. Maailma on vino, autoja varastetaan, maalataan uudestaan ja korjataan, väärennetään paperit ja viedään autot ulkomaille ja myydään. Huumeita kaupitellaan. Naiset myyvät itseään, lisäksi ruotsalaisia tyttöjä menee saksalaisten pornolehtien malleiksi. Onko Ruotsi ollut tätä vuonna 1969?

Kirjassa todetaan, että Tanskan ja Ruotsin poliisin käytännön yhteistyötä vaivaa kieliongelma. Ruotsalaiset eivät ymmärrä tanskaa.

*****

Ruotsalainen avopari Maj Sjöwall (1935 - 2020)  ja Per Wahlöö (1926-1975) loivat  Martin Beck -hahmon kymmenessä dekkarissa 1965-1975. 

Esipuheen on kirjoittanut ruotsalainen Leif G. W. Persson (s. 1945), joka on kriminologian professori ja kirjailija. Perssonin mukaan Sjöwall ja Wahlöö ovat onnistuneet Beckeissä. Hänen mukaansa 19 poliisikirjaa 20:stä on huonoja, Beckit ovat aina hyviä. Beckejä hänellä on kirjoina eri kielillä ja eri painoksina. Kadonnut paloauto on hänen mielestään loistokirja, jossa on hyvin arkinen näkökulma.

Martin Beck -sarja
1. Roseanna,1965
2. Mies joka hävisi savuna ilmaan, 1966
3. Mies parvekkeella, 1967
4. Bussimurha, 1968
5. Kadonnut paloauto1969
6. Missä viipyy poliisi, 1970
7. Komisario Beck tähtäimessä1971
8. Suljettu huone, 1972
9. Poliisimurha, 1974
10. Terroristit, 1975

torstai 8. joulukuuta 2022

Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia

 


Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia, Tammi 2018, sivumäärä 326.

Leena Lehtolainen (s. 1964) on suosittu espoolainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten Maria Kallio ja Hilja Ilveskero hahmoistaan. Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia sisältää Leena Lehtolaisen lyhyitä tarinoita yhteensä 15, jotka ovat ilmestyneet erilaisissa julkaisuissa. Minusta tarinat ovat laadukkaita.

Nimijutussa Tappajan tyttöystävä Päivölän kirjastonhoitaja Hannen asiakkaaksi tulee outo mies Auno Korhonen. Auno on hullujen maailmassa elävä stalkkeri, joka kuvittelee Hannen tyttöystäväkseen. Tarina on traaginen, mutta Hannelle onneksi käy  hyvin. Tarinassa kuvataan hyvin pikku paikkakunnan kirjastoa, sen rutiineja ja asiakkaita, ja itse juttukin on jännittävä.

Maria Kallio on parissa jutussa. Kuollut lumiukko luotaa alkukantaisia tunteita. Maria Kallion naapurin lumiukko hajotetaan, se on vielä vähäistä, seuraavaksi viilletään naapurin autonrenkaat, ja sitten naapurin omistamassa ravintolassa räjähtää. Rikos ratkeaa Marian havainnoin, ja motiivi liittyy mustasukkaisuuteen?

Älä kerro Marialle. Tarinassa Maria Kallion kollega Jyrki Taskinen on peitellyt liikemiehen suorittaman raiskauksen, mutta eläkkeelle jäädessä potee siitä huonoa omaatuntoa. Maria on tiennyt tutkimusten vesityksestä, mutta saa jutussa raiskaajamulkvistin muista rikoksista käpälälautaan. 

Lehtolainen ja hänen hahmonsa ovat aina naisen puolella ja raiskauksia käsitellään myös jutussa Rakkaudesta se hevonenkin raiskaa. Tarinassa koulutyttö Siina joutuu otsikon mukaisesti raiskatuksi ja mukana on lätkäjoukkueen B-juniorit. Tässäkin kaikki painetaan villaisella, hyväveli -verkosto toimii. Kuitenkin asiaan palataan myöhemmin. Ahdistelua käsitellään tarinassa Möykky, joka kertoo Lindasta siivoojasta, jota haukutaan läskiksi ja syrjitään. Linda pelkää lääkäreitä. Tarinassa on  ylimielinen vartija, joka yrittää raiskata Lindaa, josta seuraa lääkärireissu. Lääkäri pelastaa Lindan ottamalla hänet hoidon piiriin. 

Metsänpeitto-tarinassa Oona eksyy metsään, hänen onnekseen. Kuolema Ramoviisuissa  voittobiisin tekijä kuolee, syy ja syyllinen selviävät ja paikkana on Turku. Surun saari aloittaa kakkososan. Saarella on tarinansa mutta kaikki tapahtumat eivät ole niin dramaattisia kuin mitä päähenkilön mielikuvitus loihtii. Traaginen on myös tarina Aivan tavallinen työpäivä, missä perheenäiti ajaa autollaan naisrekkakuskin rekan alle, tarinan näkökulma on "mitä sitten tapahtuu?"

Loput tarinat ovat jouluisia, ja niistä Joulupukin suudelma on pisin ja paras. Hilja Ilveskero pestautuu Helsingin Stockmannin etsiväksi. Henkilökunnan joukossa on varkaita. Hilja pukeutuu joulupukiksi. Hilja Ilveskero on 28-vuotias, hänen on valmistunut Queensin turvallisuusakatemiasta New Yorkista ja muistaa Akatemian perustajan ja johtajan Mike Virtuen opit. Ilveskero tarkkailee asiakkaita joulupukin asussa. Ilveskero ihmettelee "hemmoteltujen kakaroiden ylimitoitettuja toiveita". Moni muksu mankuu makeisia, mutta Ilveskero varoittaa hammaspeikosta ja siitä, että pukin pitää pian tuoda tekohampaat lahjaksi. Epäilykset alkavat kohdistua myymäläetsivä Petri Aaltoon, joka käyttää muita muuleinaan. Tämä on vain yksi sivuhaara laajassa rikossarjassa, jonka Ilveskero hoitaa omalla tavallaan. Vauhdikas ja jännittävä tarina. Hilja Ilveskero on henkivartija. En aikanaan pitänyt Hilja Ilveskero -sarjan avausosasta, mutta tämä lyhyt tarina toimi erityisen hyvin, kuten toinenkin Hilja Ilveskero tarina Valkoinen poro, jossa Hilja näkee unta, että on ilves ja kohtaa  Valkoisen  poron. Jutussa äveriäs bisnesleidi Mirva on palkannut Ilveskeron henkivartijakseen. Mirva on Lapissa, ja hänen pennitön poikaystävä Miki Sysilä on "kidnapattu". Hilja vie Mirvan tunturiin kuulemaan samaanin ennustuksia ja neuvoja. Hilja selvittää omalla tavallaan kidnappauksen ja tarina kantaa.

Leena Lehtolaisen Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia on kelpo kokoelma rikosjuttuja vuodelta 2018, Joulupukin suudelma, Kuollut lumiukko ja Valkoinen poro on julkaistu kokoelmassa Joulupukin suudelma myös vuodelta 2021, josta on blogannut Mai täällä.

sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Karl Ove Knausgård: Talvi

 


Karl Ove Knausgård: Talvi, alkuteos Om vinteren 2015, suomennos Jonna Joskit-Pöyry, Like 2016, sivumäärä 238.

Karl Ove Knausgård (s.1968) on kirjoittanut herkän päiväkirjamaisen teoksen vaimonsa vatsassa olevalle tyttärelle, tai ihan ensin syntymättömälle tyttärelle, joka syntyy tammikuun lopussa. Kun kirjaa lukee pidemmälle, niin minusta Knausgård kirjoittaa itselleen ja pohtii monia asioita. Talvi -teos sisältää, kolme talvikuukautta ja niissä kussakin 20 "lukua". 

Teos alkaa kirjeellä syntymättömälle tyttärelle: 
2. joulukuuta. Olet maannut vatsassa koko kesän ja syksyn...
Raskaus on Linda-vaimon neljäs, jota Karl-Ove kauniisti kuvaa. Hän kylläkin kirjoittaa, "etteivät auringonpaisteiset, nauruntäyteiset päivät ole normi, vaikka niitä onkin. Me olemme toistemme armoilla." ss. 13-14. Knausgård kirjoittaa, että elämä on kärsimystä ja että koulussa on selvittävä yksin ja elämässä on kohdattava vaikeuksia. 
Joulukuussa on esseitä eri aiheista, kuten Kuusta, vedestä. Pöllöjen muoto on Knausgårdin mukaan pyöreä, mutta pöllöt ovat pelottavia."Pöllö elää tappamalla pieniä eläimiä, se raatelee ne kynsillään ja nielee kokonaan". Esseissä pohditaan ihmisen evoluutiota, joulua lapsiperheen juhlana ja lunta. Knausgårdin syntymäpäivä on 6.12, jolloin hän on kirjoitushetkenä täyttänyt 45 vuotta. Lapset "yllättivät" päivänsankarin, joka oli tosin herännyt pari tuntia ennen heitä. 
Syntyvä lapsi on siis perheen neljäs. Lapsen syntymääkin kuvataan ja kodin sotkuja, ja sitä, että lapselle on osoitettava rajat, mutta kuinka vaikeaa on olla jämäkkä, mutta ei liian ankara.
Esseet ovat kauniita, ja niissä on joitain hyviä huomioita, esimerkiksi että tuoli on vallan symboli.
Knausgård nimeää talven kuningas talveksi, ja pohtii, miksi alkoholi on kuningas juuri talvisin.
Kuningas Talvi = kuningas alkoholi?
Knausgård puhuu kirjojen teksteistä, jotka heräävät henkiin, kun ne luetaan, tarinat ja tavarat heräävät henkiin kertomusten kautta. Keskustelussa on sanoja tärkeämpiä elementtejä kuten sanaton viestintä ja tilanne kokonaisuudessaan.

Vauva syntyy tammikuun lopussa. 

Talven teksti on hyvinkin erilaista kuin Taisteluni -sarjassa, vaikka kyllä tyylin tunnistaa samaksi. Kokoelma päättyy lukuun Ikkunat, jossa pohditaan sisä- ja ulkotilaa, ja ajatusvirta päättyy arkkuun, "joka viimeisenä asuntonamme, viimeisenä suojanamme luonnonvoimilta, viimeisenä sisätilanamme hyvin pitkälti kieltää meiltä todellisen luontomme, vaikkakaan ei kokonaan, sillä jos asia olisi toisin, arkussa olisi ikkunat".

Karl-Ove Knausgårdin päiväkirjamainen esseekokoelma Talvi on pieninä annoksina hyvää luettavaa.

*****

Norjalainen Karl Ove Knausgård (s. 1968) on tunnettu etenkin tästä kuusiosaisesta Min kamp -sarjasta. 

Karl Ove Knausgårdin omaelämäkerrallinen teossarja Taisteluni, on kuuluisin kirjailijan tuotoksista ja kertoo Korl Oven lapsuudesta, nuoruudesta, Ruotsissa olosta uusperheessä, ja romaanisarjan julkaisusta, sekä isän kuolemasta.

maanantai 28. marraskuuta 2022

Finlandia-haaste

 


Suomen Kirjasäätiö on jakanut kotimaisen kaunokirjallisuuden tunnetuimman palkinnon, Finlandia-palkinnon vuodesta 1984 lähtien. Vuodesta 1993 alkaen voittajan on valinnut yksi henkilö. 

Haastan itseni ja samalla kanssabloggarit lukemaan Finlandiavoittajia. 

Haasteaikaa on vuoden verran eli 1.12.2022 -30.11.2023, joulukuussa 2023 valitaan 40:s Finlandia. Haasteesta voi tehdä koosteen, mutta palkinto on itsensä sivistäminen.  

Kirjasäätiö pyytää valitsemaan parasta Finlandia-voittajaa TÄÄLLÄ)

Finlandia-voittajat (kaikki blogattu 11.11.2023 mennessä)
1984: Erno Paasilinna: Yksinäisyys ja uhma
1985: Jörn Donner: Far och son (Isä ja Poika)
1986: Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku Sheba, runoteos
1987: Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta, runoteos
1988: Gösta Ågren: Jär (Tääl) runoteos
1989: Markku Envall: Samurai nukkuu runoteos
1990: Olli Jalonen: Isäksi ja tyttäreksi
1991: Arto Melleri: Elävien kirjoissa, runoteos
1993: Bo Carpelan: Urwind (Alkutuuli) 
1994: Eeva Joenpelto:Tuomari Müller, hieno mies 
1995: Hannu Mäkelä: Mestari 
1996: Irja Rane: Naurava neitsyt
1997: Antti Tuuri: Lakeuden kutsu
1998: Pentti Holappa: Ystävän muotokuva 
1999: Kristina CarlsonMaan ääreen
2000: Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
2001: Hannu Raittila: Canal Grande
2002: Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
2003: Pirkko Saisio: Punainen erokirja 
2004: Helena Sinervo: Runoilijan talossa
2005: Bo Carpelan: Berg (Kesän varjot
2006: Kjell Westö:Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran)
2007: Hannu Väisänen: Toiset kengät
2008: Sofi Oksanen: Puhdistus
2009: Antti Hyry: Uuni
2010: Mikko Rimminen:Nenäpäivä 
2011: Rosa Liksom: Hytti nro 6
2012 Ulla-Lena Lundberg: Jää
2013: Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme 
2014: Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät 
2015: Laura Lindstedt: Oneiron. Fantasia kuoleman jälkeisistä sekunneista 
2016: Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
2017: Juha Hurme: Niemi 
2018: Olli Jalonen Taivaanpallo

2019: Pajtim Statovci: Bolla
2020: Anni Kytömäki: Margarita
2021: Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto
2022: Iida Rauma: Hävitys, tapauskertomus

lauantai 26. marraskuuta 2022

Charles M. Schulz: Tenavat, Parhaat sarjat, 1970-1979

 


Charles M. Schulz: Tenavat, Parhaat sarjat, 1970-1979, Like 2021, sivumäärä 192.


Charles M. Schulzin Tenavat, parhaat sarjat on päässyt jo 1970-luvulle (bloggaukset 1950-luvusta ja 1960-luvusta), suomalainen kustantaja on vaihtunut Otavasta Likeen.

Teos alkaa artikkelilla Tenavista ja Charles M. Schulzista, joka syntyi 100 vuotta sitten 26.11.1922. Charlesin isällä oli oma parturiliike. Isä oli hyvin ahkera ja niin oli myös poika, hän piirsi Tenavia elämänsä loppuun asti. Charles M. Schulz kuoli  13.2.2000. Charles M. Schulz kutsuttiin ikäluokkansa mukana armeijaan toisen maailmansodan aikana, ja Charles oli sodan lopulla 1945 keväällä Euroopassa, mutta ei sotinut. Tenavissa muistellaan usein Veteraanipäivää, joka on USA:ssa 11.11

Tenavia alettiin siis julkaista lokakuusta 1950 alkaen. Tässä osassa on 1970-luvun vuosilta sarjaa. Sarjan piirrosasu ja hahmot ovat vakiintuneet, myös tietyt tapahtumat toistuvat, vuosittain Tellu vetää jalkapallon Jaska Jokusen edestä. Tähän liittyen Charles M. Schulz täsmentää, että Jaska Jokunen ei ole häviäjä, koska hän ei luovuta. Eikä luovuta muutkaan. Tellu roikkuu edelleen Amedeuksen pianolla, ja Amadeus soittaa Beethovenia, jota beethovenia Kutri luulee juomaksi. Amadeus ei välitä Tellusta vaan pianon soitosta. Tellu pihistää Amadeuksen pianon, mutta tämä hankkii uuden. Charles M. Schulz rakasti klassista musiikkia.

Sarjassa on muutamia muutoksia. Ressun ystävä, lintu saa 1970 nimekseen Woodstock, suomeksi Kaustinen. Ressulla ja Kaustisella on alkuun erimielisyyksiä, mutta vuosien kuluessa särmät hioutuvat.

Kesäleirikuvaukset alkavat. Piparminttu-Pipsa ja Maisa tulevat sarjaan. Piparminttu-Pipsa on ihastunut Jaskaan, joka taas on pohjattoman rakastunut pieneen punatukkaiseen tyttöön. Pipsa on haka kaikessa urheilussa, etenkin baseballissa, mutta hän haluaisi olla "nätti" ("en ole yhtään nätti"). Pipsa asuu isänsä kanssa, ja äiti on kuollut. Maisalla on silmäläsit, ja hän on älykkö, mutta samalla hieman naiivi.  Maisakin on ihastunut Jaska Jokuseen. (Tämä on minun tulkintani, tuntuu että tenavien tunteet eivät kohtaa vastakaikua).

Ressuun, Jaska Jokusen bohemiin Beagle-koiraan, liittyy paljon muutoksia. Ressulla on eri "hahmoja": pääbeagle, Jake Jäyhä, ja Ressu käy partiossa. Ressu kirjoittaa muistelmansa, on ollut Päiväkummussa, josta koira on ostettu "lohtukoiraksi" Jaska Jokuselle. Ressu tapaa 1970-luvulla siskonsa Reginan ja Neulalassa asuvan Remppu-veljensä.  Charles M. Schulz asui Needlesissä vuosina 1929 - 1931, jossa hänen isällään oli parturiliike. Ressun lentäjäsankari-leikit jatkuvat ja Ressu aloittaa golfin ja tenniksen pelaamisen. Charles M. Schulz pelasi tennistä, golfia ja keilasi. Pipsa kaunoluistelee, pojat mailoineen yrittävät hätistää häntä kentältä pois, mutteivat onnistu. Pojat pyytävät lopulta Pipsaa keskushyökkääjäksi. Pipsa on paras Tenevista urheilussa, ja huonoin koulussa. Pipsa on äärimmäisen kiltti ja hyväntahtoinen.

Eppu on edelleenn filosofinen tyyppi, joka on isosiskonsa Tellun komennossa. Perheeseen syntyy vauva, jota sarjassa kutsutaan Toistoksi (Rerun). Eppu odottaa edelleen Suurta kurpitsaa, ja saa vuorollaan jonkun mukaansa Halloween yönä. Ressukin kokee asian noloksi.



Salli Jaskan pikkusisko on lääpällään Eppuun. Salli käy koulua ja puhuu koulurakennukselle. Sallikaan ei pidä leirielämästä, mutta yhdellä leirillä löytää ystävän Ellenin, jota rohkaisee. 

Tellu lupaa edelleen pitää amerikkalaista jalkapalloa paikallaan. Jaska Jokunen potkaisee, ja Tellu ottaa pallon pois. Jaska Jokusen oltua sairaalassa Tellu ei otakaan palloa pois, mutta Jaska Jokunen potkaisee hudin, ja jalka osuu Tellun käteen.

Ressu ottaa yhteen naapurin aggressiivisen kissan kanssa. Kissaa ei koskaan piirretä, kuten ei aikuisiakaan.



Ressun kirjallinen ura jatkuu, ja hieman vaihtelevammin, kuin synkästä ja myrskyisestä yöstä. Ilmeisesti mitään ei julkaista 1970-luvulla. Ressu muuten oppii lentämään käyttämällä korviaan roottoreinaan. 

Jaska Jokunen edelleen yrittää baseballjoukkueensa kanssa, joka aina häviää. Leijan lennätys ei luonnista, mutta Jaska Jokunen ei ole häviäjä, hän yrittää aina uudestaan. Jaska haluaisi olla suosittu, Jaska ei jostain syystä ymmärrä, että sekä Pipsa että Maisa ovat ihastuneita häneen. 

Sarjassa on monia syvällisiä teemoja: ujous, jännittäminen, vastakaiuton rakkaus, inhimilliset heikkoudet, erilaisuus, kiusaaminen, epävarmuus, ystävyys, vastuunotto, sarjassa on paljon huumoria. 1970-luvulla sarja kuvaa minusta aikuisia, vaikka tenavat ovat lapsia, (jotka ovat siis luonteeltaan jo aikuisia).

Tenavat on väkivallaton ja ajaton piirros-sarja, jota voi lukea kaikenikäiset.

***

Vaikka kirja on upea, sen nimi on tylsä, eli Helmet-kohta 8

sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Jorma Kurvinen: Reksa - kaukalon ammatilainen

 


Jorma Kurvinen: Reksa - kaukalon ammatilainen,  Kustannus oy Pohjoinen Oulu 1987, sivumäärä 168.

Jorma Kurvinen (1931-2002) oli oululainen kirjailija, joka oli tunnetuin Susikoira Roi-sarjastaan. Wikipediassa hänellä on noin sata teosta lueteltu, mutta ei tätä  teosta Reksa, kaukalon ammattilainen.

Reksa eli Reijo Ruotsalainen (s.1960) oli kuuluisa oululainen jääkiekkoilija, Oulun Kärppien kasvatti, joka oli nostamassa Oulun Kärppiä 1977 liigaan. Reksa voitti 1981 SM-kultaa Kärpissä, ja siirtyi NHL:ään New York Rangersiin. Reksa pelasi puolustajana, hän oli hyvä luistelemaan, 173 cm pitkä, eli ei NHL-puolustajaksi kovin pitkä, mutta saavutti kaksi Stanley Cupin voittoa  Edmonton Oilersissa vuosina 1987 ja 1990. Reksa saavutti olympiahopeaa Calgaryssa 1988. Lisäksi Reksa pelasi Sveitsissä, josta hän saalisti kolme kultaa.

Jorma Kurvinen aloittaa Reksan tarinan Oulusta, jossa Reksa asuu lähellä Raksilaa, jossa on talvisin jäätä. Kaupunkiin halutaan tekojäärata. Reksan perhe on köyhä, ja he muuttavat pois Raksilan vierestä, mutta Reksa tulee omin neuvoin Raksilaan ja pelaa junnujoukkueessa.  Kurvinen kertoo 1971 junnuturnauksesta, jossa Kärpät pääsee loppukilpailuun voitettuaan karsinnoissa kaikki ottelut maalierolla 117 - 2. Lopputurnauksessa kaatuivat Koovee, Ilves, Espoo ja loppuottelussa myös SapKo. Mestareiden joukossa olivat Juha Huikari, Kari Jalonen, Pekka Arbelius, Arto Huotari ja tietenkin Reksa, joka siis ei ollut ainoa huippu, joka nousi yhdessä Kärppien nousun kanssa. Kari Jalonen huippupelaaja ja valmentaja, on myös 1960-ikäluokkaa. Reino Ruotsalainen Reijon isä valmensi joukkuetta, miestä kutsuttiin Papaksi. Pappa vei joukkueen Saksaan, josta tuli junnuturnauksessa EM-kultaa. Junnuvuodet ovat monelle hienoa aikaa, mutta mitään luksusta se tuohon aikaan ei ollut. Jäähallit olivat harvassa, ja paikasta toiseen kuljettiin vanhalla bussilla.

NHL:stä otettiin yhteyttä jo vuonna 1978, ja varaus tapahtui 1980. Rapakon taakse Reksa suuntasi 1981 syksyllä, ja mukaan lähti Tapparan kasvatti Mikko Leinonen (s.1955). Rangersin valmentajaksi oli palkattu USA:n 1980-olympiajoukkueen kultaan valmentanut Herbert Brooks (1937 - 2003). Ruotsalaiselle pelillinen haaste oli suuri, mutta myös kulttuurillis-kielellinen. Seura tarjosi 10 tunnin kielikurssin. Reksa lunasti pelilliset odotukset ja etenkin oli hyvä luistelemaan. NHL-pelit olivat sangen "väkivaltaisia" tuolloin, tai niin, että tuli paljon enemmän törkeitä taklauksia, ja tappeluja. Reksa ei niistä kirjassa valita, mutta ilmiötä käsitellään. Myös farmikomennuksia, ja voittamisen pakkoa sivutaan. Pelaaja lähetetään farmiin, ja valmentaja vaihtuu, jos otteet kaukalossa ovat huonoja. NHL on suljettu sarja, joten siellä minusta aika vähän tapahtuu valmentajavaihdoksia verrattuna SM-liigaan, joka sekin on nykyisin suljettu.

Isoja otteluja Reijo Ruotsalaisen mielestä oli Kiekko-Reipasta vastaan ollut Kärppien nousumatsi, ja mestaruusvuonna TPS:ä vastaan välierämatsi. Lopuksi kuvataan Stanley Cupin voittamista Philadelphiaa vastaan. Philadelphiassa pelasi tuolloin Ilkka Sinisalo, Edmontonissa pelasivat Tiki ja Kurri. Edmonton voitti Stanley Cupin.

Kirjan loppulause oli, että "Kuule, jokainen mies on tärkeä. Muista kirjoittaa siihen kirjaasi, että kukaan ei voi pelata yksin ..."

Oulun Kärpät on jäädyttänyt Reksan pelinumeron 10.

Jorma Kurvisen teos Reksa - kaukalon ammatilainen on hyvin kirjoitettu pelielämänkerta Reijo Ruotsalaisesta. Peliura kylläkin jatkui vielä 1987:n jälkeen, ja Reksa voitti toisenkin kerran Stanley Cupin ja sai Calgarysta olympiahopeaa.

torstai 17. marraskuuta 2022

Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen

 

Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen, Otava 2018, Seven-pokkari sivumäärä 222.

Antti Tuurin (s. 1944) Aavan meren tuolla puolen -romaani alkaa siitä, kun siirtolaisena Ruotsiin aikanaan tullut Sauli on kuollut Skövdessä. Uskoon tullut vaimo Elina jää suremaan, ja lapset Antero, Leena ja Kaija lupaavat järjestää hautajaiset. Tytär Kaija lähtee Solnasta junalla kohti Skövdeä, ja kuulee samalla, että suomalaiseen kouluun, jossa on oppilaana myös tyttärentytär Elvira, on heitetty polttopullo ja koulutyö on keskeytetty.

Kirjan juoni etenee kronologisesti, mutta se on jaettu eri kertojiin, jotka muistelevat myös menneitä. Antti Tuurin 2016 julkaisema Tangopojat  kertoo Saulin muutosta Kauhavalta Ruotsiin, jossa hän toimi Tango-yhtyeen haitaristina, ja etsi Ruotsiin karannutta Elina-rakasta. Sauli ja Elina jäivät Ruotsiin, ja kasvattivat kolme lastaan kansankodin asukeiksi. Tangopoikien historiallinen kehys oli suurten ikäluokkien aikuistuminen, ja Suomen murros ja kaupungistuminen. Suomen liityttyä Pohjoismaiden neuvostoon 1955, suomalaisilta poistui passivaatimus, ja suomalainen sai tehdä työtä. "Suomen väestö koki historiansa voimakkaimman ulkomaille suuntautuneen muuttoaallon vuosina 1960 - 1975. Päämuuttomaana oli Ruotsi, jonne muutti lähes puoli miljoonaa suomalaista. (Lähde Yle Elävä Arkisto: Kansankodin kuokkavieraat) ". Suurista ikäluokista lähti moni töihin kuka Volvon tehtaille, kuka suklaatehtaalle. Ruotsi oli kuitenkin ruotsinkielisten ruotsalainen maa, monella suomalaisella oli vaikea sopeutua.

Tässä Sauli on siis kuollut. Tarinassa nykyisyyttä ja menneisyyttä luotaavat Saulin aikuinen tytär ja itsekin isoäiti Kaija, hänen tyttärensä Stina, Kaijan renttu ja isopuheinen ex-mies Petteri. Leski Elina päättää tarinan.

Antti Tuurin romaaneissa on selkeä kieli ja sanoma. Tässä on paljon samaa huumoria kuin Pohjanmaa teoksessa. Sanailun lomassa tarkastellaan suomalaissiirtolaisten juurtumista, ja vaikeuksia ruotsalaisten asenteiden kanssa, toisaalta sitä verrataan pakolaisina 2000-luvulla tulleisiin. Teksti on neutraalia, mutta ei silitä Ruotsin kansankotia myötäkarvaan. Muukalaisille on lasikatto, Volvolla ei suomalainen edennyt, ja muualta tulleissa nähdään helposti leima. Suomalaiset siirtolaiset olivat pääosin perheestään huolehtivia ahkeria työläisiä, eivät juoppoja.

Yksi juonilanka tarkastelee Kaijan ex-vävyn turkkilaisen Raulin oirehdintaa. Raulin epäillään siepanneen tyttärensä Elviran ja yrittävän viedä häntä Turkkiin. Epäilyksiä kasvattaa se, että Elvira ja hänen passinsa ovat kadonneet. Raulin perään Rinkebyhyn lähtee Elviran isoisä helppoheikki lavastemies Petteri, joka saa mukaansa retkuretkueen entisiä suomalaisjuoppoja. Välillä tuntuu, että farssista olisi kysymys. Kerronta antaa toisaalta aavistaa, että kaikki käy lopulta hyvin. 

Kirjan lähtökohta lienee autenttinen, sillä Upplands Väsbyn kunnan suomenkieliseen kouluun on heitetty polttopullo. Ruotsissa myös äärioikeisto kylvää epävarmuutta ja vihaa. Toisaalta lähiöissä kytee juurettomuuden ja turhautumisen aikapommi, joka Malmössä aikaansaa liekehdintää eikä poliisityö säröittä suju.  

Kirjan nimi tulee Unto Monosen Satumaatangosta, josta laitetaan värssy Saulin kuolinilmoitukseenkin. Kaiken huumorin seassa kirja tarkastelee kipeitä juurtumiskokemuksia, ja vakavia ongelmia ruotsalaislähiöissä. Kirjan suomalaiset sopeutuvat kansankotiin toisessa tai kolmannessa polvessa, mutta entä jos uudet tulijat eivät halua tai pysty sopeutumaan, tai heidän ei anneta sopeutua?

***
Antti Tuuri on syntynyt Kauhavalla siis Pohjanmaalla, ja hän on suuria ikäluokkia eli 1944 vuoden lapsia, hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri, kuuluisin teos on  Pohjanmaa joka on viides hänen romaaneistaan, ja avausosa Pohjanmaasarjaan. Vuonna 1997 Antti Tuuri sai Finlandiapalkinnon kirjasta Lakeuden kutsu, joka päättää Pohjanmaa-sarjan. Talvisota -romaani on myös hyvin luettu ja filmattukin. 

sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Reijo Mäki: Marraskuu on musta hauta

 


Reijo Mäki: Marraskuu on musta hauta, Gummerus 1988, 2006 Seven, sivumäärä 251.

Reijo Mäen Marraskuu on mustahauta on Jussi Vares -sarjan kolmas osa, jonka vauhdikkaat ja jännittävät tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja Neuvosto-Viroon. Kirja on lyhyt, eikä sisällä Vareksen kavereiden kännihorinoita ravintola Uudessa Apteekissa, koska ei ole Uutta-Apteekkia, eikä Varekselle ole muodostunut kaveripiiriä. Kirjan nimi tulee tarinan tapahtuma-ajasta, sekä siitä, että marraskuussa, Vareksella on omantunnontuskia siitä, että oikiksen opiskelut eivät koskaan edistyneet, ja hän on jumissa vuokra-asunnossa poikamiehenä. Jussilla on toimisto, joka tekee testamentteja, ja luottamuksellisia tutkimuksia, joita on ensin Pernon telakalla, ja sen jälkeen Birgit Weijas palkkaa Jussi Vareksen varjostamaan  miestään diplomi-insinööri Arne Weijasta,  jolla on satamateknologiaan erikoistunut idänkaupan konsulttiyritys ja sivusuhteita. Arne Weijas reissaa Viroon Georg Otsilla, ja Jussi lähtee perään.

Tarinan raami on Kylmän sodan lopun kovat ajat. Neuvostoliitto yritti edelleen venäläistää Viroa, mutta Virossa oli juuri vastakkaista voimaa ja toimintaa. Neuvostoliiton aikana tarvittiin Viron matkalle viisumi, rajatarkastukset olivat tarkkoja. Jussin huone on Viru-hotellissa, ja samassa huoneessa on tanskalainen valokuvaaja Poul Bjerregaard.

Viron kommunistinen puolue ja KGB ovat hälytystilassa. He ovat saaneet tietää että taantumukselliset piirit ovat soluttaneet maahan nimettömän tappajan Mr. Nonamesin. Viru- ja Olympia-hotelleja salakuunnellaan ja pyörät pyörivät, sillä 29.11 Tallinnaan saapuu itse Mihail Gorbatshov (1931 -2022). Jussi joutuu tahtomattaan tapahtumien keskipisteeseen. 

Marraskuu on musta hauta on tiivis agenttijännäri Kylmän sodan neuvostovirolaisissa kulisseissa, samalla se on kuvaus neuvostoajan Tallinnasta. Suomalaisiakin matkasi Tallinnaan ja osa katsoi vain nähtävyyksiä, mutta osa teki mustan pörssin kauppoja, moni vain juopotteli, tai piipahti huorissa. 

Pidempi oppimäärä
Pidän alkupään Vares-seikkailuista. Jussi saa varjostustehtävän, eli avioeroa varten pitää napsia valokuvia. Jussi varjostaa Arne Weijasta, joka tekee hämäriä diilejä. Lopulta mies murhataan aivan Jussin lähellä ja Jussin on poistuttava paikalla. Jussi piileskelee ilotalossa, mutta tekee diilit viranomaisten kanssa. Pystytäänkö murha estämään, ja kuka on salaperäinen Mr. Nonames?

Viro joutui Molotov-Ribbetrop-sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan mukaan 1939 Neuvostoliiton etupiiriin ja 1940 hallintaan. Saksa valtasi alueen, mutta toisen maailmansodan jälkeen neuvostovalta palasi metsäsisseistä huolimatta. Virossa alkoi haave uudelleen itsenäistymisesta kasvaa, ja se oli voimakas juuri kirjan tapahtuma-aikana. Viro uudelleen itsenäistyi lopullisesti Neuvostoliiton hajottua. Kirjan alussa kuvataan Neuvostoliiton käymää sotaa Afganistanissa. Puna-armeijassa taisteli myös virolaisia. Kirjassa Viron kommunistisen puolueen nokkamies tai ensimmäinen sihteeri on Rolf Vainu, joka on siis fiktiota, tuolloin (1978 - 1988) ensimmäisenä sihteerinä oli Karl Vaino. Asioita "järjestää" myös KGB, jonka edustaja Rihat Aleksandrovits  Bohusvili (fiktiivinen hahmo) tekee omaan ja veljensä lukuun ikonikauppoja. Joukkioita on useita, on kansallismielisiä, emigrantteja, kansainvälinen tappaja, neuvostoviron virkamiehet ja KGB.
Reijo Mäki on kirjoittanut myöhemmin, että oli käynyt kirjaa varten Virossa, joten Tallinnan kuvaukseen on nähty vaivaa. Lisäksi juoni polveilee mukavasti ja tarjoaa yllätyksiä joka luvussa, lopussa on mojovia yllätyksiä.

Postauksen nimen vuoksi ohjelmoin tämän marraskuuhun, jossa myös isänpäivää vietetään, tänään aika monen isän ja papan lahjana on "mieskirja", eli vares, remes tai sotakirja. Marraskuussa 2022 on myynnissä Remeksen Tornado ja Reijo Mäen Hotel California. Somessa osa paheksuu, että isälle, ja isoisälle ostetaan miehen kirjoittama kirja. Lokakuussa 2022 myydyin kirja Suomessa oli Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä ja lapsenvahti, joka sekin sopii hyvin isille.

tiistai 8. marraskuuta 2022

Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Bussimurha (Martin Beck #4)

 

Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Bussimurha (Martin Beck #4), alkuteos Den skrattande polisen 1968, suomentanut Kari Jalonen, WSOY 2021, sivumäärä 278.

Martin Beck -sarjan neljäs osa Bussimurha  alkaa Martin Beckin ja Lennart Kollbergin pelatessa shakkia 13.11.1967. Kollbergillä on muutaman kuukauden ikäinen tytär vaimonsa Gunin kanssa. Martin Beckin tytär Ingrid on 16-vuotias ja poika Rolf on 12-vuotias. Suhde vaimoon on edelleen huono, Martin Beck on muuttanut sohva-asukiksi, mutta suhde tyttäreen Ingridiin on hyvä.

Yhdysvaltain suurlähetystön edessä on mielenosoituksia. Muutama sata poliisia käyttää kyynelkaasua ja pamppua saadakseen mielenosoittajien innon laimenemaan. Mielenosoittajat taas vastustavat Lyndon B. Johnsonia ja Vietnamin sotaa. Toisaalla samana päivänä 13.11.1967 Solnassa partioivat poliisit Kristiansson ja Kvant löytävät kaksikerroksisen linja-auton, jossa  kahdeksan ihmistä on ammuttu kuoliaaksi, vain yksi elonjäänyt, joka menehtyy hänkin sairaalassa. Ammuttujen joukossa on yksi poliisi, Beckin yksiköstä Åke Stenström. Bussi on kuin teurastamo. Yhtä uhria ei voida edes (heti)  tunnistaa kasvojen "puuttumisen" vuoksi.

Tutkinnalla ei ole mitään lähtökohtaa ja bussimurha leimataan mielipuolen teoksi. Poliisi Martin Beckin ja Lennart Kollbergin johdolla alkaa tutkia jokaisen uhrin taustoja. Kiintoisaa on, mitä Stenström teki bussissa? Kollberg keskittyy Stenströmin tekemisiin, ja puhuttaa monta kertaa Stenströmin tyttöystävää Åsa Torellia. Yhteyksiä tulee näkyviin, myös vanhaan veritekoon ja bussimurhalle löytyy motiivi ja logiikka. Mutta kuka on syyllinen?

Martin Beck -dekkarisarjan neljäs osa Bussimurha jatkaa tutuin teemoin ja motiivein.  Kirjasarjan teho on sen rujon arkisessa näkökulmassa poliisin työhön ja arkeen.

*****
Käsittelen dekkaria alla hieman enemmän. Bussiturmaa tutkittaessa havaitaan, että Åke Stenström on tutkinut omin päin erästä ratkaisematonta naisen murhaa.  Stenström esitellään kakkososassa osaston nuorimmaksi. Hän haluaa päästä eteenpäin. Beck-sarjan alkupään murhat ovat usein "intohimorikoksia" eli yleensä mies murhaa naisen. Tässä pohditaan myös ensimmäistä Beck-tapausta eli Roseannan murhaa.

Stenströmiä taustoitetaan jonkin verran, nuori kaveri, haluaa edetä, on tehnyt omia tutkimuksiaan. Hän pitää aseista, ja hänellä oli mukanaan ase. Kotona on lisäksi 45-Colt, jossa on viilatut luodit, myös iskuria on käsitelty. Hän on tutkinut himomurhaajia, joiden tekemät murhat poliisin käsikirjan mukaan johtuvat impotenssista!?

Murha-ase on Suomi KP, Tikkakosken tuotteita. Murha-ase on huonosti valittu, sillä syyllinen oli ollut vapaaehtoisena Suomen talvisodassa. Murhan motiivi on aiemman ns. täydellisen murhan peittely. Aiempi murha oli portugalilaisen eronneen Teresan murha. Nyt on asenteellisuutta dekkarissa: Teresa kävi kerran vieraissa, ja havaitsi olevansa nymfomaani. Hän erosi, ja omistautui miehille. Sitten hänet murhataan. Isoa joukkoa hänen satunnais- ja vakinaiskumppaneitaan kuulustellaan, mutta läpimurtoa ei saavutettu vuonna 1951. Murhan motiivi on "hyvä naimakauppa", eli tässä on samaa juonikuviota kuin sarjan yhdeksännessä osassa Poliisimurha. Mies on hyvissä naimisissa ja hän kertoo, että "hän tutustui talvella naiseen, josta tuli hänen vaimonsa ja mielenkiinto nymfomaaneihin katosi" s. 264. Minusta kyseessä on ylimielinen narsisti, joka ei näe muiden olevan inhimillisiä lähimmäisiä. Tässä osassa esitellään myös Ruotsin pääkaupungin huumeongelmia, jotka dekkarin mukaan ovat olleet jo aikamoiset. 

*****

Ruotsalainen avopari Maj Sjöwall (1935 - 2020)  ja Per Wahlöö (1926-1975) loivat  Martin Beck -hahmon kymmenessä dekkarissa 1965-1975. 

Esipuheen on kirjoittanut yhdysvaltalainen Jonathan Franzen (s. 1959), joka oli lukenut vain vakamielistä kirjallisuutta, kunnes ruotsalainen opiskelukaveri lahjoitti yhden Martin Beck -dekkarin. Tosin Franzen luki sen vasta vuosia myöhemmin ollessaan sairaana. Hän on lukenut sittemmin sarjan useasti ja lempidekkari on tämä Bussimurha, jonka jälkeen hän ei enää pelkää vilustua.  Martin Beck on nimittäin jatkuvasti vilustunut, eikä saa saa lohtua kotonaakaan, hänellä on vatsahaava. Sää dekkarissa on kamala. Franzen kiittelee seikkaa, että Sjöwall ja Wahlöö eivät nosta Beckiä alustalle, vaan hän on hyvin inhimillinen.

Martin Beck -sarja
1. Roseanna,1965
2. Mies joka hävisi savuna ilmaan, 1966
3. Mies parvekkeella, 1967
4. Bussimurha, 1968
5. Kadonnut paloauto1969
6. Missä viipyy poliisi, 1970
7. Komisario Beck tähtäimessä1971
8. Suljettu huone, 1972
9. Poliisimurha, 1974
10. Terroristit, 1975

torstai 3. marraskuuta 2022

Charles Dickens: Kaksi kaupunkia

 


Charles Dickens: Kaksi kaupunkia, alkuteos A Tale of Two Cities 1859, suomentanut Helka Varho, WSOY 1949,  sivumäärä 347.

Charles Dickensin Kaksi kaupunkia on yksi myydyimmistä (jopa myydyin?)  romaaneista kautta aikojen. Kahden kaupungin tarina alkaa vuonna 1775 Englannissa ja päättyy Ranskan suuren vallankumouksen kuohuihin 1790-luvun alussa. Charles Dickens, joka oli köyhistä oloista lähtöisin ollut  ammattikirjailija, vie tässä romaanissa virtuoosimaisesti juonta läpi tapahtumien. Kerronta on alusta saakka taitavaa ja kuvaus yksityiskohtaista ja runsasta, teoksen jokainen kohtaus on merkityksellinen juonilangan palanen, joka tarinan loppuosassa yhdistetään tapahtumien upeaksi kirjokuvaelmaksi. Jokainen henkilö näyttelee pientä tai isoa roolia dramaattisessa ja kaihoisan traagisessa  loppunäytöksessä Pariisissa.

Vuonna 1775 Tellson pankin johtaja Jarvis Lorry saa viestin  "palautettu elämään" Tellsonin pankin vahtimestari Jerry Cruncherilta. Postivaunut suuntaavat Doveriin josta Lorry ja neiti Lucie Manette suuntaavat Pariisiin. Lucie Maneten isä tohtori Alexandre Manette on löytynyt Pariisista, hän toimii muistinsa menettäneenä  suutarina. Tellson pankki on hoitanut Maneten asioita. Lucien äiti on kuollut Lucien ollessa pieni, isä on aiemmin suljettu syyttömänä Bastillen vankilan pohjoistornin selliin 105. Lucieta hoitaa neiti Pross. On kulunut 18 vuotta ja Manette on muistamaton ja tylsistynyt ja toimii suutarina Pariiisissa, ravintololoitsijoina toimivan Defargen pariskunnan luona. Lucien ja Lorryn tulo hiljalleen herättää Maneten eloon tuntevaksi ihmiseksi, ja tohtori muuttaa Lontoon Sohoon, jossa hänellä on Englannissa kukoistava vastaanotto (myöhemmin).

Toisessa osassa siirrytään vuoteen 1780 ja oikeudenkäyntiin, jossa Charles Darnay'ta syytetään vakoilusta. Dickens on mestari kuvaamaan mutkikkaita oikeudenkäyntejä. Tässä urkkijat John Barsad ja Roger Cly todistavat Darnayn olevan vakoilija, joka olisi paljastanut Ranskalle Englannin joukkojen sijaintia Yhdysvalloissa (joka oli itsenäistynyt 1776). Darnay'ta puolustaa taitava asianajaja Stryver, jolla on rähjäinen avustaja Sydney Carton. Stryver saa Darnayn vapaaksi, hän huomaa että Carton on paljolti yhdennäköinen Darnayn kanssa. Manetet seuraavat oikeudenkäyntiä, ja iloitsevat vapautuksesta.

Ranskassa kuvataan mätäpaise-markiisi Evremondea. Markiisi on varsinainen mulkvist, ja ajaa rattaillaan yhden lapsen kuoliaaksi eikä asia häntä harmita. Markiisi on hyvin hankala, ylimielinen ja sortaa köyhiä. Charles Darnay vierailee Ranskassa ja ilmenee, että Darnay on markiisin veljenpoika. Darnay lähtee Englantiin. Markiisi murhataan, mutta Charles on luopunut arvonimestä ja jää Lontooseen. Charles elättää itsensä opettamalla ranskaa ja kirjallisuutta, ja tekee käännöstyötä. Hän tutustuu Lucieen ja on tähän hyvin ihastunut. Sydney Carton, jolle viina maistuu, on myös ihastunut Lucieen, johon myös Stryver on ihastunut. Stryver luopuu leikistä nai rikkaan lesken jolla on kolme lasta, ja menestyy uralla. Sen sijaan Sydney Carton pitää itseään hyödyttömänä ja huonona ihmisenä, Carton keventää sydäntään Lucielle, jolle Sydney myös tunnustaa rakkautensa. Lucie arvostaa Sydney Cartonia, mutta avioituu Charlesin kanssa. Charles paljastaa oikean nimensä Evremonde tohtori Manetelle, joka saa hermoromahduksen, ja taantuu suutariksi, josta Lorry hänet pian palauttaa. Lucie ja Charles menevät naimisiin ja saavat pojan, joka nukkuu pois ja  tytön, joka ristitään Lucieksi. Sydney Carton vierailee Darneyttein luona ja  Sydney ihailee lapsia, ja he pitävät Sydneystä.

Sitten alkaa Ranskassa vallankumous, ja alkavat suuret mullistukset kaikille päähenkilöille, jokaisen asema muuttuu, ja vaikeudet alkavat, loppu on huikeaa.

Kirjan teemoja

Kirja alkaa seuraavasti: "Tämä oli aikakausista paras ja pahin, se oli viisauden ja hulluuden ikä, uskon aika, epäilyksen aika, valon ja pimeyden aika, tämä oli toivon kevät ja epätoivon talvi, meillä oli kaikki edessämme eikä mitään edessämme, kuljimme kaikki suoraa päätä taivaaseen, kuljimme kaikki suoraa päätä toista tietä — sanalla sanoen, aikakausi muistutti niin nykyistä aikaa ...". Saimi Järnefeltin suomennos. Aikakausi voisi olla 2020-lukukin, ihmiskunta on huono oppimaan. Kirjassa on ikuisia teemoja kuten vallassa pitäjien sorto, ja syyttömien tuomitseminen. Kostoa tarkastellaan paljon. Kansalaiset, jotka kaappavat vallan, ovat entisiä vallanpitäjiä ja aatelisia julmempia, he eivät tunne myöskään mitään armoa. Vallankumoksessa kiihko voittaa järjen ja maltillisten käy aina huonosti. Maailmassa on kuitenkin suurempia voimia: lähimmäisenrakkaus, ja itsensä uhraaminen.

Kirja myös näyttää, että salaisuudet tulevat ilmi, omaa kohtaloa ei voi välttää, isien synneistä saavat jälkipolvet maksaa, mutta on olemassa hyviä ihmisiä, jotka ovat valmiita uhraamaan kaikkensa, jotkut aatteen, jotkut rakkaiden puolesta.

Tämä on minulle merkityksellinen kirja. Sain tämän syntymäpäivälahjaksi äiidiltäni kun täytin 14 vuotta. Koskaan aiemmin en ole pystynyt lukemaan tätä loppuun, mutta nyt luin ja kannatti. Loppuosa juonesta on huikea, ja koska kirjoitan tätä lähinnä itselleni, avaan sitä tuohon alas, eli jos haluat lukea kirjan älä lue tätä, äläkä muita netin sivuja, missä on avattu loppuratkaisut.

Ranskan vallankumous 1789 oli suuri mullistus. Kirjassa vallankumoukselliset valtaavat Bastiljin ja vapauttavat vangit. Herra Defarge on etunenässä ja selli 105 pohjoistornissa tuhotaan. Aatelisilta riistetään omaisuus ja sitten henki. Terävähampainen nainen La Guillotine katkoo vankien päitä, tori lainehtii verta. 

Charles Darnayn on pakko suunnata avunpyynnön vuoksi Ranskaan. Häntä sitoo kunnia, hän yrittää saada perheen palvelijaa vankilasta, mutta joutuu emigranttina pidätetyksi. Pariisiin lopulta keräytyy kaikki päähenkilöt: tohtori Manette, Lucie, pikku-Lucie ja neiti Pross ja he Charlesin vuoksi. Jarvis Lorry ja Jerry Cruncher ovat pankin asioilla. Myös oikeuden käynnissä olleet John Barsad ja oman kuolemansa lavastanut Roger Cly ovat. Julmuuden tahtipuikkoa heluttaa Therese Defarge. Darnay viruu vankilassa ja sitten hänelle järjestetään oikeudenkäynti, joka on dramaattinen. Tohtori Manetten kohtaloa käytetään myös todisteena. Manetten sulkeminen Bastiljiin oli Evremondejen aikaansaannosta. Maneten vetoomus vapauttaa Darnayn. Charles ehtii hädin tuskin kotiin, kun jo pidättäjät tulevat uudestaan, nyt hänet pidätetään Evremondena. Darnay vangitaan ja uudessa oikeudenkäynnissä hänet tuomitaan kuolemaan, vuorokauden sisällä.

Älä lue. Käy ilmi, että Therese Defarge on raaka ja vaatii kostoa, Charles Darnayn täytyy kuolla. Therese haluaa myös Maneten perheen ja myös pikku Lucien hengen. Neiti Pross taas taistelee Lucien puolesta. Sydney Carton haluaa Lucien ja pikku-Lucien parasta. Hän käyttää suhteitaan, ja vierailee Charles Darnayn sellissä, lyö tajuttomaksi, ja vaihtaa osia tämän kanssa, ja mestataan. Tajuton Darnay kuljetetaan Lorryn ja Manettejen vaunuihin, jotka kiiruhtavat Englantiin. Therese kansalaisineen on tullut pidättämään Manetteja, mutta neiti Pross taistelee vastaan, ja joutuu lopulta surmaamaan Theresen ja lähtee myös Pariisista.

Kahden kaupungin suurin sankari ja päähenkilö on ollut rähjäinen itseään vähättelevä Sydney Carton.

Charles Dickensin Kaksi kaupunkia on ajaton, kiihkeä ja tunteikas tarina, joka ei jätä ketään kylmäksi.

*****
Charles Dickens (1812 - 1870) lienee kautta aikain yksi parhaimmista romaanikirjailijoista. Dickens toimi 17-vuotiaasta lähtien lehtimiehenä. Dickens ei ollut itselleni helppo luettava, sillä sain luettua Dickensin Oliver Twist -teoksen vasta kolmannella yrittämällä. Teos on kuitenkin loistava. Dickensin Suuria odotuksia -teoksen luku onnistui jo ensi yrittämällä, kuten David CopperfieldinkinKolea talo ja Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit meni niin ikään ensi lukemisella loppuun asti.

Laitan loppuun Saimi Järnefeltin käännöksestä pitkähkön lainauksen (siinä Lucie on käännetty Lucyksi):

Kuten jo mainittiin, oli tohtorin kadunkulma merkillinen kaikumaan. Aina uutterasti kiertäen kultaista lankaa, joka yhdisti hänen miestään, isäänsä, häntä itseään ja vanhaa kasvattajaansa ja kumppaniaan autuaalliseen elämään, istui Lucy kaikuvan kulman hiljaisessa talossa, kuunnellen askelten kaikua.

Vaikka hän olikin täysin onnellinen nuori vaimo, oli alussa hetkiä jolloin hänen työnsä hitaasti luisui hänen käsistään ja hänen silmänsä kostuivat. Sillä tässä kaiussa oli jotain keveää, kaukaista ja vielä tuskin kuuluvaa, joka tärisytti liiaksi hänen sydäntään. Utuisia toiveita ja epäilyksiä — toiveita rakkaudesta, joka vielä oli hänelle tuntematon, epäilyksiä siitä, saisiko hän jäädä eloon nauttiakseen tätä uutta onnea — taistelivat hänen rinnassaan. Hän kuvitteli itselleen ennenaikaista hautaansa, ja ajatellessaan puolisoaan, joka jäisi yksin hyljättynä syvästi häntä suremaan, täyttyivät hänen silmänsä ja puhkesivat valtoinaan kyyneltulviin.

Se aika meni, ja hänen pikku Lucynsä makasi hänen rinnoillaan. Niitten äänien joukossa, joita kaiku toi, kuului myöskin hänen pienten jalkojensa poljenta ja hänen jokeltava puhelunsa. Olipa toiset äänet kuinkakin kovat, taisi nuori äiti kätkyen ääressä aina kuulla koska ne tulivat. Ne tulivat ja tuo himmeä huone kirkastui lapsen naurusta, ja tuo jumalallinen lasten ystävä, jolle hän levottomuudessaan oli uskonut lapsensa, näytti ottavan sen syliinsä, samoin kuin Hän ennen muinoin antoi lasten tulla luoksensa, ja valmisti äidille pyhän ilon.

Yhä uutterasti kiertäen kultaista lankaa, joka yhdisti heidät kaikki ja pujottaen onnellista vaikutustaan heidän elämänsä kankaaseen antamatta sen missään liiaksi vallita, kuuli Lucy vuosien kaiussa vain ystävällisiä ja lohduttavia ääniä. Hänen miehensä askeleet olivat voimakkaat ja iloiset, hänen isänsä lujat ja tasaset. Katso neiti Prossia, joka puettuna nauhoista tehtyihin siloihin herättää kaikuja kuin mikäkin hillitty, piiskalla kuritettu sotaratsu, joka korskuu ja polkee maata plataanin alla puutarhassa.

Silloinkin kun surun säveleet yhtyivät toisiin, eivät ne olleet katkeria, eivätkä julmia. Silloinkin kun kultakutrit, jotka muistuttivat hänen omiaan, sädekehänä tyynyllä ympäröivät pienen pojan riutuneita kasvoja ja hän sanoi säteilevällä hymyllä: "rakas isä ja äiti, olen hyvin suruissani jättäessäni teidät ja kauniin sisareni, mutta olen kutsuttu ja minun täytyy mennä", kun hänen helmaansa uskottu sielu lehahti hänen luotaan — eivät kyyneleet, jotka kostuttivat nuoren äidin poskea olleet yksinomaan epätoivosta lähteneitä. Antakaa heidän tulla, älkää heitä kieltäkö. He näkevät isäni kasvot. Oi isä, siunatut sanat!

Niinpä siis enkelin siipien suhina sekaantui kaikuihin, eivätkä ne olleet kokonaan maallista laatua vaan saivat tuulahduksen taivaasta. Tuulen humina, joka puhalsi pienen haudan yli sekaantui myös niihin ja Lucy kuuli niiden hiljaisen suhinan — ikäänkuin meren huokauksen, joka on kesällä nukahtanut hiekkarannalle. Pikku Lucy taas naurettavan uutterana istuen aamutyönsä ääressä ja vaatettaen nukkea äitinsä jalkain juuressa, jokelsi niitten kahden kaupungin kieltä, jotka sekaantuivat hänen elämäänsä.

Helmet-kohta 44, kirjan nimessä kaupunki.