perjantai 27. toukokuuta 2022

V. Schwartz: Leningrad

 


V. Schwartz: Leningrad, taiteellisia muistomerkkejä, suomentanut Tauno Haapalainen, Kustannuslike edistys Moskova 1973, sivumäärä 339.

Teos Leningrad on ollut aikanaan upea kirja valokuviensa ja historiankirjoituksensa vuoksi, osa kuvista on mustavalkoisia, osa värikuvia. Teksti on vain vähän kyllästetty neuvostoliturgialla, ja keskittyy etupäässä Pietarin historiaan ja esittelee sen katuja, toreja, siltoja, upeita rakennuksia, taidemuseo Eremitaasia, ja sen taideteoksia. 

Pietari Suuri, tai kuten kirjassa sanotaan Pietari I alkoi rakentaa Pietari-Paavalin linnoitusta Neva-joen saarelle Suuren Pohjan sodan (1700 - 1721) aikana. Pietarin perustamispäivänä pidetään 27.5.1703. Pietarissa. Ensimmäisen maailmansodan aikana 1917 tapahtui Pietarissa ensin Helmikuun vallankumous, ja sen jälkeen Lokakuun vallankumous, jonka yksi keskuspaikka oli Smolna, jota kirjassa paljon kuvataan. Leninin kuoleman jälkeen Pietarin nimi muutettiin Leningradiksi vuonna 1924 ja uudestaan Pietariksi 1991, kun Neuvostoliitto hajosi.

Kirjan pääpaino on Leningradin taiteellisilla muistomerkeillä. Teoksen tekijästä en löytänyt tietoja, mutta suomentaja Tauno Haapalainen (1908 - 1976) oli Viipurissa syntynyt, ja perhe muutti Neuvostoliittoon 1926. Haapalainen toimi toisen maailmansodan jälkeen kääntäjänä. Kirjailijasta V. Schwartzista en löytänyt tietoja. Joissain kirjan valokuvissa näkyy autoja, ja niiden tyyli liittyy 1950-luvulle tai 1960-luvulle. Kirjassa on mainittu vuosilukuja, viimeinen mainittu vuosiluku on 1962.

Kirjan aluksi puhutaan Leningradista punaisena Pietarina, ja vallankumouksen kehtona, ja todetaan, että kaupunki on kuulu teollisuudestaan ja kulttuuristaan.  Leningradia piiritettiin toisen maailmansodan aikana 900 päivää ja oli äärettömän rankka kokemus kaupunkilaisille. Kirjassa toista maailmansotaa kutsutaan Suureksi isänmaalliseksi sodaksi, Isänmaallinen sota sen sijaan oli Napoleonin voittaminen, ja sotapäällikkö Kutuzoville on patsaita myös Leningradissa. Kutuzovia tarkastellaan kaunokirjallisuudessa Tolstoin Sodassa ja rauhassa. Pietarin valkeita öitä Dostojevskin teoksissa. Gogol kirjoittaa Nevan valtakadusta.

Tarina alkaa Pietari Paavalin linnoituksesta, sen jälkeen esitellään tsaarien aikasia palatseja, esimerkiksi Vorontsovin palatsi rakennettiin 1749 - 1757. Talvipalatsia, jossa on 1050 huonetta, rakennettiin 1754 - 1762. Eremitaasi ja sen lisärakennukset esitellään, ja sen taideaarteista on kuvia, kuten Renoir'n Tyttö ja viuhka, ja Rubensin Maan ja veden liitto. Smolnan katedraalia esitellään paljon, lähinnä sen vallankumoukseen liittyvän historiansa vuoksi. Smolna on rakennettu 1808. Lenin valmistui lakimieheksi Pietarissa, ja teoksessa on kuvia isosta Lenin-maalauksesta ja Lenin-patsaasta. Ylipäätään patsaita on paljon, monen tsaarin ratsastaja-patsas. Leninä esitellään myös useasti, mutta ei Stalinia, jota en kirjassa huomannut lainkaan. Palatsin torilla 9.1.1905 (Gregoriaanisen kalenterin mukaan) tsaari Nikolai I usutti sotilaat rauhanomaisten miehenosoittajien kimppuun, päivää kutsutaan Verisunnuntaiksi, josta on muistomerkki, joka on kuvattu kirjaan.  (Kaksitoista vuotta myöhemmin vuonna 1917 työläiset valtasivat Talvipalatsin).

Leningrad ja Pietari on siltojen kaupunki, koska kaupunkia halkoo Neva. Myös näistä on kuvia. Mars-kenttä "rakennettiin" 1800-luvulla, sen lähellä on kasarmi, ja se oli sotilaallinen keskus, nykyisin (tai tuolloin) virkistysalue.

Nevski prospekti sanotaan Pietarin valtakaduksi, sen on 4,5 km pitkä. Sen tienoota esitellään tekstein ja kuvin. Kazanin tuomiokirkossa on kirjan mukaan "Kutuzovin tomu", eli minusta hän oli kenraalina, kun Napoleon hyökkäsi ja lyötiin. Vuonna 1957 paljastettiin Pushkinin patsas ja Moskovan riemuportti pystytettiin  vuonna 1959.  Leningradin metro avattiin vuonna 1955, kirjassa kuvataan metroasemia. 

Iisakin kirkkoa rakennettiin kauan vuosina 1818 - 1858, rakentamiseen tarvittiin peräti 24000 paalua, rakennuksen 112 massiivista graniittipylvästä tuotiin Pyterlahden louhokselta.

Leningrad oli kaupunki Neuvostoliitossa, ja Proletariaatin diktatuurin aukio pidettiin 15 vuotisjuhla voitosta fasisteista. Vallankumoukseen liittyy myös ballerina Ksesinskajan talo, jossa oli bolsevikkien tiloja 1917, ja jossa Lenin "esiintyi". Ballerina muutti Ranskaan ja eli 98-vuotiaaksi ja kuoli vasta 1971.

Leningrad kirja lienee Suomessa suunnattu ainakin matkailijoille. 

Luin kirjan syyskuussa 2021, jolloin Pietari oli suosittu matkailukaupunki upeine taideaarteineen. Kaikki muuttui helmikuussa 2022 Venäjän Ukrainaan tunkeutumisen vuoksi, matkailua lännestä tuskin tapahtuu. Muutos lienee pysyvä ainakin nykyisen tilanteen aikana, mutta kaupungissa on hotelleja paljon. Kirjassa on hotelli Rossijan kuva, se valmistui teoksen mukaan 1962. 

En näe syytä olla bloggaamatta tästä teoksesta, jonka olen saanut kirjan muiden vanhojen kirjojen mukana, ja meinasin nakata poistokirjahyllyyn, mutta  tutustuin tähän. Kirja kertoi olennaisia asioita Pietarista ja esitteli myös neuvostoajan taidetta ja neuvostoinformaatiota.

 Lukeminen siis kannattaa aina, koska se lisää tietämystä historiasta, joka on aina läsnä nykyhetkessä.

 Maantieteelle emme myöskään voi mitään.

tiistai 24. toukokuuta 2022

Super-Hessu - maalikuningas

 


Super-Hessu - Maalikuningas, Readme.fi 2019, sivumäärä 240. Toimittanut Matias Strozyk.

Super-Hessu  Maalikuningas -teos kertoo jalkapalloilija Heikki Suhosen pelaaja- ja valmentajaurasta. Pelaajana Heikki oli kova  harjoittelemaan, suoraviivainen kentällä, ja hän teki maaleja jalalla ja uran loppuvaiheessa yhä enemmän päällä. Suhonen edusti kausilla 1969-1972 ja 1974-1986 TPS:ää ja kaudella 1973 HJK:ta. Suhonen voitti neljä SM-kultaa: TPS:ssä 1971, 1972 ja 1975, sekä HJK:ssa 1973. Jalkapallon SM-sarja oli tuolloin tasainen. Vuonna 1971 TPS voitti, sillä oli 34 pistettä 22 ottelussa, HIFK:lla ja KPV:lla 33 pistettä. Voitosta sai tuolloin 2 pistettä ja tasapelistä yhden.

Heikki asui varhaislapsuuden Turun Pansiossa, joka oli tuolloin työläiskaupunginosa. Pihapiirissä oli  valmetilaisia, pihapelissä olivat tulevat jääkiekkoilijat Rauli Tammelin ja Jorma Valtonen, tai tuolloin kaikki olivat pikkupoikia. 

Perhe muutti Turun Martinmäelle Betaniankadulle, jonka tienoota hän kuvaa.  Suhonen pitää Marttia kotinaan. Urheilupuistossa pelattiin ja juostiin. Heikki oli määrätietoinen ja kova harjoittelemaan, ja siirtyi TPS:iin pelaamaan, joka oli tuolloin työläisperheen pojalle kova ratkaisu, joka kylläkin kannatti. Suhonen murtautui ykkösjoukkueeseen ja sylki maaleja. 

Suhonen kävi Martin kansakoulua, josta hän suuntasi oppikouluun Klassikkoon, josta hän valmistui. Suhonen viihtyi pelaajana Turussa poikkeuksena yksi Helsingin vuosi. Helsinkiin muuton taustalla oli asepalvelu Santahaminan Urheilukomppaniassa, ja ajatukset opiskella sen jälkeen Helsingissä voimistelunopettajaksi. HJK:ssa oli valmentajana 1973 kaikkien aikojen maalipörssiä johtanut Kai Pahlman. HJK voitti mestaruuden 1973, mutta Suhonen palasi TPS:iin 1974. Liikunnanopettajan koulutus  lopetettiin Helsingistä kokonaan (ja on vain Jyväskylässä). Suhonen siirtyi takaisin TPS:iin 1974  ja maalinteko jatkui. Mestaruus tuli vuonna 1975, ja jäi Hessun viimeiseksi. Ura jatkui mestaruuksien jälkeen ja Suhosen  saldoksi jäi 427 pääsarjaottelua ja niissä ennätykselliset 206 maalia. Ulkomaille Suhonen ei koskaan lähtenyt, osittain siviiliammattinsa (haastemies) vuoksi.

Hessulla on 20 maaottelua, joissa hän teki 2 maalia. Maajoukkueuran alkuun liittyy tapahtumia Unkarissa, mistä Hessu kertoo oman versionsa. Asia oli kirjan mukaan otsikoissa. Kohu oli Suhosen kannalta kiusallinen, kun hän oli varusmiehenä Santahaminassa.

Pelaajauran jälkeen Heikki Suhonen toimi valmentajana, ensin TPS:ssä ja sitten myös muissa joukkueissa. Valmentajana näkee seuratoimintaa aivan eri valosta, se on raadollisempana, ja näkee kuinka pienet tuolloiset resurssit olivat. Valmentaja vastaa menestyksestä ja muustakin, ja potkut on usein pestin päätepiste. Valmentajana Suhosella on SM-hopea.

Kirja antaa minusta Suhosesta kahdenlaisen kuvan. Heikki mainitsee itsensä alkuun itsekeskeiseksi. Kentällä hän kinaa tuomareiden kanssa. Valmentajalta Heikki vaatii paljon, itseltään vielä enemmän.  Pelaajana hän on ei-vaihtopelaaja. Toisaalta pelikaverit (Pauno Kymäläinen, Timo Jalo, ...) antavat Heikistä paljon paremman ja pehmeämmän kuvan.

Kävin katsomassa Kupittaalla TPS:n kotiotteluja 1990-luvulla, myös kaudella 1991, jolloin Heikki vielä valmensi TPS:ä ennen potkujaan. Alle kirjaan itseäni kiinnostavia huomiota.

Kun Suhosen oikea jalka yhdellä kaudella kipeytyi, hän opetteli käyttämään vasuria, mistä oli jatkossa apua.

Suhosen mukaan 1980-luvulla oli futareilla tärkeä pitää sekä pallo- että pullohommat kontrollissa. (Olen blogannut myös Atik Ismailin kirjasta, hän vietti myös rokkielämää).

Jalkapallon ja haastemiehen työt pitivät Heikki Suhosen leivässä.

Jalkapallo-ottelujen yleisökeskiarvot alkoivat laskea 1970-luvun puolen välin jälkeen (oma huomio tällöin tuli jäähalleja, ja jääkiekon suosio kasvoi).

Suhonen arvostelee 1980-luvun alati vaihtuvia sarjasysteemejä, jossa pisteitä puolitettiin loppusarjaan, ja oli loppuottelu. TPS voitti kyllä runkosarjan, mutta jäi jatkokarkeloissa toiseksi tai neljänneksi.

Heikki Suhonen oli vuonna 1987 Tommy Lindholmin apuvalmentajana. Sinä vuonna tapahtui San Siron ihme, jossa Mika Aaltonen ampui Interin verkkoon vierasmaalin, ja TPS johti vierasottelun jälkeen. Kotona tuli takkiin 0-2. Heikki Suhonen muistelee leukemiaan kuollutta huippumaalivahti Dan-Ola Eckermania, ja 1991 saavutettua CUP-mestaruutta.

Kirjan loppu kertoo vielä yhden näkökulmaan jalkapalloon tai elämään.

Super-Hessu oli hyvä futis-kirja.

Super-Hessu - maalikuningas -kirja on hyvä oikealle kohderyhmälle.

****

Heikki Suhonen (s. 1951) oli TPS:n kärkimies, joka mätti SM-sarjassa 206 maalia, eniten.

torstai 19. toukokuuta 2022

P.G. Wodehouse: Pulmallinen viikonloppu


P.G. Wodehouse: Pulmallinen viikonloppu, alkuteos The Code of the Woosters. Suomentanut Tauno Nuotio. WSOY 1960, sivumäärä 242.

P.G Wodehousen (1881 - 1975) Pulmallinen viikonloppu  on mainio ja hauska.

Minäkertoja on laiska ja rikas poikamies Bertram 'Bertie' Wooster. Hänen talouttaan hoitaa hovimestari Jeeves. Bertie pitää itseään välkkynä, mutta on todellisuudessa aika tyhmä, kömpelö ja joutuu jatkuvasti vaikeuksiin. Jeeves on isäntäänsä monin verroin älykkäämpi ja junailee asiat lopulta uomiinsa.  Bertie on avuton, mitä kuvaa kirjan aloituskin:
Kurkotin kättäni peitteen alta, ja soitin kelloa. Uskollinen miespalvelijani Jeeves saapui:
- Hyvää iltaa Jeeves
- Hyvää huomenta, sir
Hänen sanasa hämmästyttivät minua.
- Aamuko nyt on?
- Niin on, sir
- Onko varmasti? Ulkona näyttää kovin pimeältä.
- Sumua, sir. Muistattehan, että nyt nyt on syksy, sumun ja kypsien hedelmien aika.
-Minkä aika?
-Sumun, sir, ja kypsien hedelmien.
-Niinkö? Aivan oikein. Olkoon kuinka tahansa, tuo nyt minulle virvokesekoitustasi.
-Minulla on annos valmiina jääkaapissa, sir.

Bertie on saanut rahansa perimällä edesmenneet vanhempansa. Bertien sukuun kuuluu paljon setiä ja tätejä, joista eniten tarinoissa esiintyvät Dahlia-täti, tämän aviomies Tom Travers, sekä Agatha-täti. Bertien suurin pelko on joutua naimisiin, hän yrittää pysytellä poikamiehenä ja Jeevesin passattavana, toiseksi tärkeintä on saada nauttia Anatole-kokin herkuista.

Bertien viikonloppu on hyvin pulmallinen. Hän pitää saada hopeinen kermakko haltuunsa, ja  varjella omaa poikamieheyttään, kuulostaa helpolta tehtävältä, mutta enteet ovat epäsuotuisat.

Bertien täti Dahlia tarvitsee jatkuvasti mieheltään Tomilta rahaa Miladys Boudoir -lehtensä pyörittämiseen. Tom on keräilijä ja hän on kärkkynyt hopeista lehmäkermakkoa. Dahlia käskee Bertien mennä haukkumaan kermanokka antiikkikauppaan, jotta Tom saisi sen halvalla.

Antiikkikaupassa sir Watkyn Bassett on fasistijärjestön puheenjohtajan Roderick Spoden kanssa. Spode on pitkä, paksu, ja pahansuopa. Sir Watkyn esittelee Spodelle Bertien rikollisena. Bertie hermostuu ja kompastuu kissaan ja miltei lähtee epähuomiossa kermakko mukanaan antiikkikaupasta.  (Kansikuva). Sir Watkyn ostaa lehmäkermakon Tomin nenän edestä.

Bertien on pakko suunnata sir Watkyn Bassetin kartanoon. Asiassa on ongelma, sillä hän ei halua avioitua sir Watkynin tyttären Madeline Bassetin kanssa, jonka isä on tuomari sir Watkyn Bassett.
Sir Watkyn on tuominnut Bertien poliisilakin varkaudesta sakkoihin. Madeleine Basset on parhaillaan kihloissa Bertien ystävän Gussie Fink-Nottlen kanssa. Bertie pelkää, että Madeline iskee uudestaan häneen kyntensä, pari on ollut lyhyen aikaa kihloissakin.

Gussie Fink-Nottle sähköttelee Bertille maanisesti, että Bertien on pakko tulla eheyttämään hänen kihlaustaan Isä-Bassetin tyköön. Myös Dahlia-täti usuttaa Bertietä varastamaan Tomille kermakon. Bertie menee paikalle, mistä Madeline on imarreltu, hän luulee että Bertie rakastaa häntä yhä.

Gussiella on tapana merkitä muistikirjaansa huomioita ihmisistä. Hän on avautunut tulevan appensa maiskutuksesta ja muista ärsyttävistä tavoista. Muistikirja katoaa, mutta on Bassetin siskon tyttärellä Stephanie Byngillä eli Stiffyllä, joka haluaa mennä naimisiin Bertien ystävän Harold Pinkerin eli Pimeän kanssa. Harold on vain kappalainen, eli hänen pitäisi saada kirkkoherran paikka. Stiffy kiristää Bertietä varastamaan kermakon, jotta hänen sulhasehdokkaansa sen palauttaisi ja voisi pyytää kirkkoherran paikkaa. Dahlia-täti ilmoittaa myöskin tulevansa kartanoon. Lisäksi Roderick Spode ilmoittaa Bertielle tietävänsä, että Bertien tehtävä kartanossa on vain ja ainoastaan varastaa hopeinen lehmäkermakko Tom Traversille.

Tilanne muodostuu todella pahaksi, nuorten avioliitot uhkaavat jäädä solmimatta, Bertietä uhkaa kuukauden vankeustuomio, ja kokki Anatolea ollaan menettämässä.

Jeeves kuitenkin kätilöi ratkaisun, hauskana yksityiskohtana voi mainita, että Spodesta ilmenee silloin erikoinen, nykyisin normaali asia, hänellä on naisten alusvaatteiden liike.
"Ihminen ei voi menestyä diktaattorina ja samalla piirtää naisten alusvaatteita".

Bertie on tyytyväinen, koska Tomille lahjoitetaan kerma-astia, ja Dahlia-täti käyttää tilaisuuttaan ja nipistää itselleen suuren shekin Naisen budoaaria varten. Lisäksi Anatole pysyy Dahlian luona.

Juonet ovat monipolvisia, ja juonilangat risteilevät, mutta Jeeves on paras!

*****
P.G. Wodehouse (1881 - 1975) eli ristimänimeltään Pelham Grenville Wodehouse oli kuuluisa englantilainen kirjailija, joka aateloitiin vasta 1975. Wodehouse muutti 1930-luvulla Ranskaan, ja joutui saksalaisten arestiin ja teki sodan aikana muutamia radiokuunnelmia Berliinissä. Tämä oli shokki Saksan kanssa sodassa olevalle Britannialle. Sodan jälkeen Wodehouse muutti Yhdysvaltoihin.

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Simone Buchholz: Krokotiiliyö

                                     

Simone Buchholz: Krokotiiliyö, alkuteos Blaue Nacht 2016, suomentanut Anne Kilpi, Kustantamo Huippu 2019, sivumäärä 295.

Hampurilaisen Simone Buchholzin (s.1972) Krokotiiliyö on toinen suomennettu Chastity Riley -sarjassa, vaikka on sen sarjan kuudes osa (lista sarjasta alla).  Aiemmista on suomennettu vain sarjan avausosa Revolverisydän. Syyttäjä Chastity Riley asuu Hampurissa. Chastityllä on omat möröt harteillaan. Hänen äitinsä  jätti perheen, kun Chastity oli aivan lapsi, vartuttuaan riittävästi hänen amerikkalaisisänsä teki itsemurhan. Chastity suoritti juristin tutkinnon isänsä muistoa kunnioittaakseen. Chastity Riley on yksinäinen susi, jolla on oma lojaali lähipiiri. Georg Faller on Chastity Rileyn eläköitynyt pomo ja ystävä. Calabretta on poliisi ja auttaa Chastityä, ja Chastity on pelastanut Calabretan hengen. Kapakan pitäjä Carla Velosi on Chastityn ystävä. Henri Klassman  on entinen murtovaras, nykyisin lukkoseppä, joka asuu Chastityn naapurina.

Aiemmassa osassa (ei suomennettu) Chastity on saanut korkean virkamiehen korruptiosta kiinni ja  hänet on laitettu aromipesään suojelemaan rikoksen uhreja. Chastity Riley saa asiakkaakseen pahasti hakatun miehen, jolla ovat luut murtuneet ja yksi oikean käden sormi katkaistu. Mies ei kerro nimeään, eikä juuri muutakaan, mutta Chastity saa johtolankoja, joita seuraamalla rikoksia selviää. Kirjan miljöö on Hampurin huorakadut, itäisen Saksan maisemat ja rajaseudut.  Tämä ei ole kuitenkaan perinteinen dekkari, vaan kerronta koostuu erilaisista osista, jokainen "päähenkilö" saa puheenvuoronsa ja eri aikatasoissa. Hakatun miehen tarinan tai tutkimusten rinnalla tarkastellaan Fallerin, Rileyn, Calabrettan, Carlan ja Klassmanin ajatuksia eri vuosina.

Dekkari kuvaa  rikoksia paikoin liiankin hyvin, murhat ovat raakoja. Rikosten lonkerot ovat syvällä, raaputtamalla pintamaata näkyy osa juuristosta. Dekkari on jännittävä ja yllättävä. Georg Faller, Rileyn entinen pomo tekee omia tutkimuksiaan, kohteena on suurkonna Gjergi Malaj, joka on valkopessyt itsensä kunnianarvoiseksi liikemieheksi, ja teettää likaisen työnsä muilla. St. Paulin huorakaduilla tapahtuu, mutta Hampuri on  kauttakulkureitti ja lähtösatama myös päihdyttäville pillereille ja mömmöille.

Jalkapallo tai Sankt Pauli futisjoukkue on Chastityn intohimo. Loppukohtaus näytellään  joukkueen kotiottelussa.

Krokotiiliyössä on oma lumonsa ja tunnelmansa, jota en pilaa paljastamalla enempää. Dekkari on  mainio, ja Krokotiiliyöstä on blogannut Kirjanurkassaan Kirsi, joka myös taustoittaa dekkari-sarjaa. Hyvät arviot on pudonnut myös Oksan hyllyltä

Anekdootteja: Revolverisydämessä kerrotaan, että Henri Klassmanin nimi on Klatche, tässä voi olla selityksenä se, että herralla on linnatuomio, ja ehkä nimenvaihdos. "Vito" Calabretan etunimi on Stefan.

****
Chastity Riley -sarja, jonka tyyliä kutsutaan Hamburg Noiriksi
1.  Revolverherz 2008, suomennettu Revolverisydän, 2019
2. Knastpralinen, 2010
3. Schwedenbitter, 2011
4. Eisnattern, 2012
5. Bullepeitsche, 2013
6. Blaue Nacht 2016, suomennettu Krokotiiliyö 2019
7. Beton Rouge 2017, suomennettu Verikuu 2020
8. Mexikoring 2018, suomennettu vuonna 2021.
9. Hotel Cartagena 2019, suomennetaan parhaillaan.

perjantai 13. toukokuuta 2022

Juuse Tamminen: Rapolan kuninkaan vangit

                                 

Juuse Tamminen: Rapolan kuninkaan vangit Nuorten toivekirjasto no: 61,  WSOY 1955, sivumäärä 160.

Juuse Tamminen (1888 - 1962) oli kansakoulunopettaja, mutta kirjoitti tukun kirjoja. Nuorten toivekirjastossa julkaistiin neljä historiallista teosta eli  Ensimmäinen Marathon (no:5), Salamiin voittajat (no:13), lisäksi Varjagien aarre (no: 49) ja tämä  Rapolan kuninkaan vangit (no: 61). 

Rapolan kuninkaan vangit - teoksen teemoja ovat kristinuskon tulo Suomeen ja ruotsalaisverotuksen alkaminen, lisäksi juoni on jännittävä. Tarina päätapahtumat pohjautuvat historiallisiin tapahtumiin eli ensimmäiseen ristiretkeen Suomeen 1050-luvulla sekä Lallin legendaan. 

Vuonna 1055 Koroisilla uhrataan Ukko-Jumalalle, kun Länsi-Götanmaan kuningas Eerik ja Uppsalan piispa Henrik lähestyvät laivoilla kohti Koroista 1500 keihäsmiehen kanssa. 


Koroinen, joka on nykyisessä Turussa ja näkyy isona punaisena pisarana kartassa, kukoisti tuolloin, mutta nyt siellä on lähinnä joitain kiviä muistuttamassa menneestä asutuksesta. 


Alue on 2022 laakeaa ja alavaa.

Takaisin teokseen: Koroinen ei antaudu ruotsalaisille, mutta suostuu maksamaan kymmenykset kirkolle. Ruotsalaisten matka jatkuu sisämaahan, ja piispa Henrik menee muonittamaan itseään Lallin taloon rouvan estelyistä huolimatta, josta Lalli kuullessaan kimmastuu ja surmaa piispan.

Lähetystyö ristin nimissä ja paavin luvalla jatkuu mutta Suomenniemeen kristinuskoa ja kristittyjä tulee myös idästä. Novgorodilaisella kauppiaalla Vasililla on mukanaan ikoni. Muuten ihmiset saavat uskoa mihin  haluavat, ja ainakin Ukko ylijumala on suosittu palvottava.

Pääosin teoksessa tarkastellaan Koroisten linnanherran poikaa Ilmaria, hänen ystäväänsä Päivöä sekä Ilmarin sisarta Terhiä. Ilmari ja Päivö seuraavat ristiretkeläisiä sisämaahan, jossa Rapolan kuningas on paha pakana. Isä Andreas käännyttää ihmisiä kristinuskoon, hänen apulaisena on Päivö, ja he joutuvat Rapolan kuninkaan vangeiksi. Vaikka Isä Andreas joutui Rapolan pakanakuninkaan hampaisiin, hän vastaa pahaan hyvällä. Tarinan lopussa Päivö ja Terhi saavat toisensa, ja Andreas suuntaa Nousiaisiin, jossa kaitsee seurakuntaansa. Lisäksi kristinusko saa hiljalleen jalansijaa ja kirkko kymmenykset.

Juuse Tammisen Rapolan kuninkaan vangit on nuorille suunnattu seikkailu, joka historiallisesta kehyksestä huolimatta jätti tämän bloggarin hieman viileäksi ja on huonoin Tammisen NTK-kirjoista. Bloggaan tuosta Varjagien aarteesta 8.7.2022, ja se oli Tammisen kirjakvartetista minusta paras ja palkittiin Topeliuspalkinnolla vuonna 1955.

sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Antonio Munoz Molina: Sefarad



Antonio Munoz Molina: Sefarad, 2000, suomentanut Tarja Härkönen, Tammi 2009, sivumäärä 546.

Espanjalaisen Antonio Munoz Molinan romaani Sefarad koostuu 17 eri tarinasta, joiden tapahtumien perusluonne on sama, ja tarinoissa toistuvat tapahtumat ja tietyt henkilöt, ja kerronasta kiteytyvät universaalit teemat joista tärkein on maasta karkoituksen kaiho. Tarinat osoittavat elämän raadolliseksi ja ihmisjoukot raaoiksi. Kaikki on toisaalta suhteellista, ja ajan hammas haalistaa lopulta kaikki muistot. Hyvien romaanien tapaan tässä kehrätään juonilangoilla merkitysseittiä, joka kantaa ja kiinnostaa. 

Romaanissa käsitellään ihmisen elämää, katolista lapsuutta, tai lapsuuden muistoja, matkustamista, etenkin junalla ja sen merkitystä, mutta hiljalleen nousee ihmisen syrjäyttäminen, eristäminen ja vieminen vankileirille tai useimmin  keskitysleirille, kuten Auschwitziin. Katolisuuden lisäksi rivien välistä nousee vahvasti sefardijuutalaisten diaspora. (Sephard tarkoittaa Espanjaa, mistä sana tulee).

Tarinoissa tuodaan toistuvasti esille tilanteita, joissa ihmiset jätetään yksin, eristetään, hiljalleen epäilys kasvaa, ja lopulta ihminen viedään. Kirjassa on paljon nimeltä mainittuja ihmisiä, joiden kohtaloksi tuli toisinajattelijan leirikomennus tai natsien keskitysleiri. Näistä ihminen moni oli selvinnyt fyysisesti, mutta tuollainen jättää henkisesti loppuelämän traumat. Toisaalta kirjassa leirikomennusten jälkeen käsitellään arkisempaa ilmiötä, ja niitä tietyllä tavalla  Sefarad on upea kollaasi-romaani, joka osoittaa vainon ikuisen ikeen, mutta myös kaiken suhteellisuuden. 

Kiiltomadossa osataan tiivistää: "Sefaradissa merkittävää on romaanifilosofinen periaate, jota kutsun kirjailijan platoniseksi eetokseksi. Muñoz Molinan Sefarad irtautuu fiktioteollisuuden trendeistä keksiä kuviteltuja tarinoita ja pyrkimyksestä vieraannuttaa lukijoita historiallisesta ja yhteiskunnallisesta todellisuudesta. " Todellisuus on ihmisten raadollisuus ja pidin kirjasta, vaikka lukeminen aikaansai apeutta. Alla käsittelen tarinoita ja teemoja, jos haluat nauttia kirjan tuoreena, älä lue alla olevaa sepustusta, kirjoitin alla olevan itselleni muistuttamaan, että en saa ylläpitää syrjinnän ilmapiiriä. 

Avaustarinassa Suntio, aikuinen mies pohtii lapsuuden kylää, jossa varttui ilman puhelinta ja ilman tv:tä. Aikuisuutta suoritetaan Madridissa, mutta lapsuuden kotiin matkataan loilla lasten kanssa. Lapsista paikka on takapajula, mutta on ollut isälle lapsuuden aikana kokemusten tärkeä tyyssija. Kaupungin raja oli Casa Christine, hotelli on sittemmin purettu. Tässä lyhyessä tarinassa on monta teemaa. Syrjäytyminen tulee ilmi, kun lapset vieraantuvat takapajulasta, heillä on nuoren elämä Madridissa. Kun mies jää työttömäksi, hän alkaa vältellä kotiseutuyhdistyksen kokouksia, häpeä on ikuinen, syy vain vaihtuu. Tarinassa puhutaan myös kyläläisistä, ja kantotuoliin maalatusta taulusta, jotka oli maalannut paikallinen taiteilija, joka eli muilta lainaamillaan rahoilla. Räätäli, joka vaatii julkisesti rahojaan, maalataan tauluun Juudakseksi. Suutari, joka unohtaa laskut, ikuistuu tauluun apostoli Tuomaksena. Juudaksen hahmo toistuu tarinoissa. Juudas koetaan  Jeesuksen pettäjänä ja rahanahneena.

Toisessa tarinassa Kööpenhamina on monta teemaa. Ensiksi käsitellään matkailua. Matkalle lähtiessä ihmisen aiemmat matkat muistuvat mieleen. Toisekseen matkalla syntyy "uusi ihminen", joka on vapaa velvollisuuksistaan. Junamatkalla hän on jo eri ihminen, vapautunutkin, joka parantelee tarinoitaan. Tässä matkustetaan Kööpenhaminaan, mutta milloin rintamalle, asepalvelukseen tai kiellettyihin tapaamisiin (= junalla matkustava naimisissa oleva nainen tapaa asevelvollista, ja suhde loppuu, kun asepalvelus on ohi). Tarinassa esitellään tanskalaisnainen, joka on alun alkaen ollut juutalainen Ranskasta. Hän muistelee pakoa junalla ja  Tanskaan tuloa, ja sopeutumista  Tanskaan. Ihmisen evakkotaival nousee monessa tarinassa. Myös Frantz Kafkan ja Milena Jesenskan kirjeenvaihtoa ja junailuja tarkastellaan. Kafka kuoli kesäkuussa 1924 tuberkuloosiin. Milena Jesenka kuoli 1945 Ravensbruckin keskitysleirillä. Franz Kafkan Oikeusjuttuun  viitataan. Oikeusjutun päähenkilöä Josef K:sta. ei  pidätetä heti, hän ei tiedä, mistä häntä syytetään, mutta nimi on listassa. Tämän kirjailija liittää neuvostoliittolaisen Jevgenia Ginzburgin (1904 - 1977) kohtaloon. Häneltä poistettiin hiljalleen oikeuksia, ja lopuksi kutsuttiin pistäytymään toimistolle. Ginzburg sai kymmenen vuoden tuomion, jota ei kirjassa mainita, eikä jatkotuomiota vuodelta 1949. Ginzburg oli opettaja, ja kirjoittanut vankileirikokemuksistaan kirjan Rajumyrskyn halki. Ginzburgit pidätettiin ja syytettiin trotskilaisiksi. Ginzbugin juutalaisuutta kirjassa ei tuoda esille, eikä sitä, että hän on kirjailija, mutta eristystä, ja pidätyksen odotusta kuvataan. Eristetty yrittää piiloutua, ja toivoo, että kaikki palaa ennalleen, mikä on tuulentupa. Tätä teemaa tarkastellaan kolmannessa jutussa Joka odottaa. Kirjassa ihmetellään, kuinka Saksan kaltainen sivistynyt maa, vajoaa niin nopeasti täydelliseen natsivaltaan. Saksan painostus on uskomattoman kovaa. Sorrettujen pako Wienistä 1938, rinnastuu Afrikasta vainoa pakeneviin. Vaikka ihminen olisi katkaissut etniset siteet, saanut rautaristin ensimmäisestä maailmansodasta, kastettu protestantiksi, sittenkin kauppapuoti suljetaan, ja ilmestyy merkki hihaan, tai vainottu itse pakotetaan se (merkki) laittamaan.

Tarinoissa viitataan Espanjan sisällissotaan (1936 - 1939), joka päättyi tasavaltalaisten tappioon ja Francon voittoon. Aktivisti Maria Teresa Leon lähti maanpakoon  tasavaltalaisten hävittyä Pariisiin, Oraniin ja sitten Argentiinaan, mutta joutui Peronin epäsuosioon (mitä ei kerrota kirjassa). Monet henkilöt ovat jääneet henkiin, ja he ovat kirjoittaneet kokemastaan, kuten professori Victor Klemperer, joka erotettiin Saksassa 1935 professorin virasta. Ensin vaivihkainen eristäminen ja sitten vangitseminen. Saksalainen kommunisti Margareta Buber-Neumann pidätettiin Stalinin aikana 1937, hänet vangittiin ja vaihdettiin natsien kanssa, ja siirrettiin Ravensbruckiin. (Tätäkään ei kerrota kirjassa, jossa kuvataan hienovaraisesti pelon ja toivon vaihtelua, jännitystä ennen pidättämistä). Jean Ameryn (1912 - 1978) tarina on myös surullinen, vaikka Amery selvisi hengissä. Jean Ameryn ristimänimi oli Hanns Chaim Mayer. Amery havaitsi, että natsien lakimuutoksella hän ei ollut enää itävaltalainen, hän muutti Pariisiin ja Brysseliin, missä hänet ilmiannettiin ja pidätettiin natsien tullessa ovelle. Amery selvisi hengissä Auschwitzistä ja Buchenwaldista. Primo Levi (1919 - 1987) italialainen kemisti vietiin Auschwitziin, mutta hän  selvisi, ja on kuvannut keskitysleirin "arkea".

Sefardi-juutalaisten kohtalo lävistää tekstin. Sefarad oli espanjanjuutalaisten kadotettu alue. Kertojan kotikaupunki vallattiin vuonna 1234 maureilta.  Kastillia ja Espanja yhdistyivät Isabellan (1451 -1504) ja Ferdinand II:n (1452 - 1516) lyödessä hynttyyt yhteen. He varustivat Kolumbuksen ja samana vuonna sefardit karkoitettiin valtakunnasta. Sefardien perinne eli lastenlorut ja leikit tuhoutuivat kuitenkin vasta lopullisesti natsien kaasukammioissa. Emile Roman kertoo, että ei tullut juutalaiseksi esi-isiensä uskon takia, vaan antisemitismin vuoksi. Vuonna 1941 hänen piti ommella Daavidin tähti päällystakin rintapieleen. "Oli anteksiantamatonta olla juutalainen ja oli mahdotonta lakata olemasta sitä" s. 501.

En voi kirjoittaa asiasta enää lisää, mutta tämä tapahtui "sivistyneissä" maissa 1900-luvulla! Lisäksi kiduttaminen ei lopu uhrin mielessä koskaan. Heilhitleriä tervehtineet jatkavat elämäänsä kirjan mukaan entisellään, mutta sortoa kokeneiden on vaikea tuntea luottoa heihin, tai heitä alkaa helposti ahdistaa. Vielä sodan viime kuukausina junia käytettiin ihmisten viemiseen keskitysleireihin, joita ihmistuhoamisen loputtua yritettiin tuhota todisteiden hävittämiseksi.

Tekstissä häivytetään asioita. Kirjailija on luentomatkalla Saksassa ja hän puhuu kuulijoiden kidutuksesta, kun hän lukee kirjaa espanjaksi ja pohtii kuulijoiden reaktioita. Aiemmin on puhuttu natsien kidutuksesta. Sama sana, mutta kovin eri merkitys. Kirjan päättöjutussa piipahdetaan kertojan lapsuuden maisemissa, missä on iso laakeripuu. Hän kuvailee kaunista kaupunkia, jossa on piilossa juutalaisenkin talo, merkittynä. Näistä maisemista siirrytään New Yorkiin, jonka piilossa on Hispanic Society & Library, espanjalaisen kulttuurin näyteikkuna. 

Lähdemme kaupungeista  vähitellen, eikä meistä jää edes muistoa ja tätä minusta rinnastetaan maasta karkoituksen kaihoon, vaikka kyse on lopulta varsin erilaisista lähtötavoista.

*****
Espanjalainen Antonio Muñoz Molina (syntynyt Úbedassa 1956) on Espanjan luetuimpia, käännetyimpiä ja palkituimpia nykykirjailijoita. Hän valmistui Granadan yliopistosta.

(Luin kirjan ja kirjoitin bloggauksen kesäkuussa 2021, kirjan teemat ovat ikuisia).

torstai 5. toukokuuta 2022

Camilla Grebe & Åsa Träff: Levoton mieli

 


Camilla Grebe & Åsa Träff: Levoton mieli, alkuteos Någon sort frid 2009, suomentanut Markus Myllyoja, Gummerus 2022, sivumäärä 368.

Sisarusten Camilla Greben  ja Åsa Träffin dekkari Levoton mieli on psykologinen trilleri ja pohjimmiltaan "kuka sen teki ja miksi" -murhamysteeri. Tarinan päähenkilö on leskeksi jäänyt Siri Bergman, joka asuu yksin rantamökissä. Mies on kuollut sukeltaessa. Siri toimii psykologina tiloissa yhdessä kahden muun psykologin Aina Davidssonin ja Sven Wideliuksen kanssa. Lisäksi toimistossa työskentelee osa-aikainen vastaanottoapulainen Marianne. Aina on Sirin ystävä, Sven on naimisissa, mutta lääppii mielellään naisia. Mariannella on miesystävä, kuten Ainallakin.

Siri Bergmanilla käy asiakkaita, ja yksi heistä Sara Matteus löytyy kuolleena Sirin asunnon läheltä. Kuolemaa tutkitaan itsemurhana kirjeen vuoksi, mutta poliisi havaitsee seikkoja, jotka paljastavat kuoleman olevan murhan. Siri on joutunut omituisten tapahtumien kohteeksi, ensin tupsahti kirjekuori, jossa Siristä salaa otettu valokuva, sähköt katkaistaan ja outoja soittoja. Siri joutuu kohtaamaan vainon lisäksi omat pelkonsa ja poliisitutkimukset.

Jännitys tihenee, kun tarina etenee Sirin asiakasistuntojen, murhaajan harhaisten ajatusten ja suoran kerronnan kautta. Pelko kasvaa, ja Siri epäilee viiniä litkiessään myös omia ajatuksiaan. Poliisitutkimukset etenevät ja terapiaistunnot jatkuvat. Omituiset tapahtumat saavat pelottavampia muotoja, verkko kiristyy Sirin ympärillä, kunnes...

Loppu on ruotsalaisdekkareiden tapaan vimmainen ja hurmeinen. 

Camilla Grebe ja  Åsa Träff ovat leiponeet hyvällä reseptillä dekkarinsa Levoton mieli jonka parissa tämä lukija viihtyi, ja muistutti Greben myöhempää tuotantoa. Tässä Siriä lohduttaa Markus-poliisi. Jatko-osissa parivaljakko fuusioi yksityiselämänsä?

Takkutukka on blogannut tästä NÄIN.

****
Camilla Grebe (s.1968) on ruotsalainen dekkaristi. Camilla Grebe on suosittu Flickorna i mörkret -sarjastaan:
Flickorna och Mörkret -sarja 
Kun jää pettää alta
Lemmikki 
Lisäksi hän on julkaissut dekkarin Veteen piirretty viiva

Levoton mieli on myös kirjasarjan alku, ja sarjaa yhdistää Siri Bergman. Kaikki viisi kirjaa on  saatavilla ruotsiksi ja kirjoitettu aiemmin. 
Åsa Träff on Camilla Greben kaksi vuotta nuorempi sisar. Åsa Träff toimii psykologina, Camilla Grebellä on ekonomin koulutus.

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Måns Mosesson: Tim - Aviciin elämänkerta

 


Måns Mosesson: Tim - Aviciin elämänkerta, suomentanut Tarja Lipponen, Johnny Kniga 2021, sivumäärä 380.

Tim Bergling (1989 - 2018) oli ruotsalainen musiikkituottaja ja DJ, ja hänet koko maailma tunsi nimellä Avicii. Avicii julkaisi kolme studiolevyä, monia sinkkuja, tuotti musiikkia ja keikkaili paljon. 
Måns Mosesson on Dagens Nyheterin tutkiva journalisti ja kirjoittanut tämän teoksen. 

Tim, Aviciin elämänkerta on Ruotsin kuuluisimman DJ:n elämäkerta, jossa käydään läpi hänen uransa ja elämänsä päättyminen. Tärkeä kirja, tärkeästä asiasta, nimittäin mielenterveydestä, sillä Tim kuoli oman käden kautta. Kirjoittaja kertoo koostaneensa teoksen sadoista haastatteluista, Aviciin kännykän sisällöstä, sähköposteista ja chattikeskusteluista. Perhe on avustanut projektia etenkin vanhemmat Klas ja Anki. Aviciin kuoleman jälkeen on perustettu Tim Bergling Foundation, joka tukee mielenterveystyötä ja pyrkii ennalta ehkäisemään itsemurhia.

Teos käsittelee lyhyesti Timin lapsuuden, ja nuoruuden. Isä oli yrittäjä, äiti näyttelijä, perheeseen kuului myös vanhempia sisarpuolia. Perhe asui Tukholmassa. Tim oli ujo lapsi. Lukioaikana Tim työsti musiikkia jo tietokoneella, ja sai ensimmäiset kontaktit. Alkuun Tim sai vaikutteita Swedish House Mafialta. Taiteilijanimen Avicii merkitys ilmenee kirjasta.  Alku lähtee pienestä, kasvaa ja kasvaa kuin pullataikina. Yksi ongelma on se, että kun on kysyntää, kysytään ja artisti takoo keikkaa. Teoksessa kerrotaan Levels -biisin synnystä, Ibizan keikoista, Amerikkaan menosta, ja tyttöystävistä. 

Kirjaan tähän mitä asioita tuli mieleeni. Jokaisella artististilla on paineita, onko suosittu, ja jatkuuko luovuus,  artistia revitään joka suuntaan. Avicii jännitti myös keikkoja. Tarinassa on vahva päihdelanka. Kaikki alkaa niin pienestä, paineiden helpottamisesta viinalla. Kipulääkkeet tulivat kuvaan, kun lääkäri määräsi niitä haimatulehduksen aikana. Välillä oli parempia aikoja, välillä huonompia. Tyttöystäviä oli, mutta ne vaihtuivat.

Jotenkin tuntuu, että Avicii ei ehtinyt tai osannut pysähtyä. Kirjassa on myös fanien kommentteja somessa, hekään eivät (aina) ymmärrä, että artisti ei ole kone, vaan ihminen, ja Avicii oli vielä nuorukainen. Avicii ei tehnyt musiikkia rahasta, mutta sitä virtasi. Minusta äkillinen rikastuminen on myös ongelma, samoin kuin liiallinen keikkailu, kiertueet ja haastattelut. Avicii oli monesti vatsaongelmien vuoksi sairaalassa ja leikkauksissa.

Aviciin True levy julkaistiin syyskuussa 2013, siinä on hittibiisit Wake Me Up ja Hey Brother. Seuraava levy Stories julkaistiin 2015, Aviciin tyyli oli jo muuttunut, levy, ei ollut enää EDM:ää. Kolmas levy Tim ilmestyi postuumista kesäkuussa 2019, jossa on biisi Heaven. Biisin laulaa Chris Martin, joka on sanoittanut kappaleen yhdessä Aviciin kanssa. Biisi on äänitetty toukokuussa 2014. 


Samana vuonna 2014 Chris Martin sai apuja Aviciilta biisiin A Sky Full of Stars, joka julkaistiin Coldplayn Ghost Stories -levyllä. Biisin tekijäksi on merkitty kaikki Coldplayn jäsenet, ja tuottajaksi Tim Bergling. 


A Sky Full of Stars on suosikkini ja hyvin tuotettu, saundi on lämmin ja biisin jälkeen Coldplay Ghost Stories levyllä tulee herkkä O. Video on Ullevilta Ruotsista vuodelta 2017


Aviciin biisissä Wake Me Up, lauletaan All this time I was finding myself and I didn't know I was Lost. Henkilökohtaisessa elämässä Tim oli päässyt kertaalleen eroon lääkkeistä, mutta umpisuoli- ja sappirakko-operaatioiden jälkeen piti taas lääkkeitä syödä. Vuonna 2015 meno oli sangen sekavaa ja 2015 läheiset tekivät intervention. Tim suostui parantolareissuun, ja se auttoi. Loppukirja kuvaa tätä ajanjaksoa, ja Aviciin uraa, ja Timin henkistä etsintää, joka ei aivan raittiina tapahtunut. Viimeistä Omanin matkaa kuvataan myös. Kukaan ei tiedä, mitä Timin korvien välissä Omanissa liikkui.

Pidin kirjan loppuosasta, sillä siinä yritetään pohtia ja ratkoa ongelmia. Vuonna 2015 havaittiin työuupumus, eli ärsyyntyi helposti, häiriöitä keskittymiskyvyssä, kävi kierroksilla vaikka oli väsynyt. Terapeutti puhuu jäävuoresta, mistä näkyy vain pieni osa. Kirjassa käsitellään hypoteeseja, että some vaikuttaa masennusoireita lisäävästi. Minä näin tässä päihdetragedian, joka on hyvin kuvattu.

En avaa kirjaa enempää, koska kirjan lukeminen oli raskasta. Kirja oli kuitenkin lukemisen arvoinen ja hyvä. Elämme vääristyneessä kulttuurissa, jossa someillaan, mutta mitä enemmän someillaan, sen huonompi olo tulee. En ole diginatiivi, enkä ole missään internetissä omalla nimellä, en ota selfieitä, eikä identiteettini rakennu somen tykkäyksiin, mutta siitä huolimatta some vaikuttaa minuun kuten meihin kaikkiin, myös niihin, jotka eivät ole somessa. Kirjassa on paljon opetuksia, ja yksi on "tee somesta renki älä isäntää". Viisaus ei ole näin kristalloitunut, mutta väänsin sen tuohon kuosiin. En hajoa, vaikka ei tulisi yhtään kommettia tähän bloggaukseen.