Hytti nro 6, Rosa Liksom

Rosa Liksomin Hytti nro 6 , WSOY 2011, 187 sivua. Nimettömiä lukuja.

Kirjassa esineenä pistää ensinnä silmään kannen karun kaunis taiteellisuus, joka toistuu sisäkansien kulahtaneissa kuvissa, ja vaikutelman kruunaa Pekka Pesosen tyhjentävä sisäkansiteksti. Kannessa on taittoreuna, jonka saa merkiksi, tämä on hyvä keksintö, kuten myös lisätarinat, joita webissä on. Pokkaripainoksessa sisäkansia ei ole, sivumäärä pokkaripainoksessa on 200.

Tapahtuma-aika:
1980-luvun suuri ja mahtava Neuvostoliitto, Tsernobylin vuotena 1986 kirja tapahtuu keväällä huhtikuussa.

Tapahtumapaikka:
Juna ja sen hytti, juna lähtee Moskovasta ja menee Udmurtian neuvostotasavallan läpi, ainakin seuraavat asemat tai paikkakunnat mainitaan, Balezinon ja Permin asemat, Omsk, Tomsk, Novosibirsk, Krasnojarsk, Irkutsk, Ulan Uden, Burjatinin autonominen tasavalta, Habarovsk mainitaan ennen Ulan Batoria, jonne mies jää, ja josta tyttö lähtee takaisin.

Henkilöt: 
Suomalainen nimettämäksi jäävä Moskovan yliopistossa opiskeleva tyttö, joka pakenee ajatuksiaan Moskovasta Ulan Batoriin. Tyttö miettii ihmissuhteitaan, ja päällimäisenä on Mitja, joka ei halunnut mennä Afganistanin sotaan vaan meni mielisairaalaan, ja hänen vanhempansa (?) Zahar ja Irina.
"Hyttikaverina" on Vadim Nikolajevts Ivanov, jota asemalle saattamassa ovat Katinka niminen nainen ja teini-ikäinen poika.

Teos alkaa kun rautatieasemalla tyttö näkee jäntevän, kaalikorvaisen miehen, joka tulee hänen harmistuksekseen samaan hyttiin.  Junaan hyttiin nro 6 menevät siis  tyttö ja Vadim Nikolajavits Ivanov, neuvostoliittolainen työläinen matkalla töihin Mongoliaan. Vadimilla on  "stiletti" "veitsen terä napsahti  ...ulos kahvasta,  sivulla 10. Mies kysyy tytöltä, vittuako hän junassa on myymässä. Tyttö ei vastaa, mutta yrittää lahjoa junailijaa antamaan toisen hytin, mutta ei onnistu. Vadim viljelee jatkossakin rumia sanoja kuin "vi??u", "lutka", "nu##ia", alatyyliä korkeakulttuurissa. Vi??u ja veitsi seuraavat tarinaa säännöllisesti, rivouksia teoksessa esiintyy tasaiseen tahtiin. Mies varmasti rakastaa Katinkaa, mutta tunnustaa, että hakkaa häntä, tosin vain kotona.

Vadim on varustautunut matkalle hyvin, teen juonti on toistuvaa, ja eväitä riittää.

Tyttö jättää Moskovaan ihmissuhteita, joita hän paljon muistelee. Vadimille junamatka on työmatka Mongoliaan, tytölle se on matka Moskovasta pois.

Kirjassa mies puhuu, tyttö on vaiti. Tyttö pohtii taakse jättämäänsä. Junan pysähtyessä voidaan piipahtaa kaupungeissa.

Teosta on kiitetty rappeutuvan Neuvostoliiton kuvauksena, ja totta on että toisen päähenkilön tytön ja muissa kohdin elintarvikepula ja muut talouden hankaluudet tulevat esille. Rautatiekuvauksessa ei niinkään. Rautatie on vain viiva suuressa äiti-Venäjässä. Onhan Suomessakin rautatie vierillä ruostuneita romuja, teollisuushalleja, ei hienosto asu junaradan vieressä. Vuonna 1986, jota kirja kuvannee, oli Suomi Pendoliinotta, junan vessassa oli reikä, jonne tarpeet ohjautuivat. Boris Pasternakin Tohtori Zivagon rautatiekuvaus on paljon runollisempi, mutta Liksominkaan ei ole huono.

Hytti nro 6 -teoksessa pisti silmään kaunakieli, ostjakit, samojedit ja monet muut kansat haukutaan Vadimin puheissa. Vadimilla on teoriat aika monen kuolemasta, ja hän on minusta avoimen juutalaisvastainen. Tätä ihmettelen. Pitääkö nostaa tämä esiin, ja poltetaan ma?isätkiä ja missä siis vi??u on vakiosana ja viina ja votka ovat vakiojuomia. Onko kaunokirjallisuus kaunakirjallisuutta ja kauneusko haetaan rumuuden kautta? Ymmärrän asiallisen tekstin, mutta kirjan omistavat voivat katsoa sivulta 80. -Mietit sä tuota äskeistä?   ...ja siis seuraavien rivien teoria, minusta tämä on ylilyönti niinkuin Stalinin ja Gagarinin kuolemien teoriat, ne olisi ehkä kannattanut jättää väliin! Mikä muuten on teoksessa mainittu "gagarinilainen hymy" s.77. Itse en pitänyt historiallisten henkilöiden nimien luetteloimisesta.

Kuten aavistin veitsi oli tärkeä esine, se oli Rosalle tunnusomaista jo Yhden yön pysäkillä. Kerronta on osin juopporetkun mellastusta, ja loput viileä kerrontaa, päähenkilöstä käytetään nimeä "Tyttö". Miehen taustan tultua ilmi päättelin hänen olevan 44 vuotta eli nuorempi kuin luulin. Tytön tausta jää muutaman maininnan varaan, on suomalainen kolmannen vuoden opiskelija Moskovassa ja isäkin oli ollut Moskovassa ja toi elinikäiset tuliaiset kotiin.

Hytissä nro 6 ei tule aika pitkäksi, juna nytkähtää raiteille ja puhisee läpi Siperian välillä pysähtyen kaupungeissa, jossa nyt tiettävästi pelataan jääkiekkoa, ja osin suomalaisvoimin tai komennossakin. Miljöön kuvaus on minusta parasta antia.  Joissain arvioissa puhutaan kertomuksen tapahtuvan hytissä, parhaat kohdat ovat kuitenkin minusta kaupungeissa, hotelleissa, mökeissä ja ulkopuolisen miljöön kuvauksessa.  Kulttuuri on muutenkin läsnä, klassinen musiikki soi. Kielikuvat eivät ole kaksisia, kuten s.109 alku "Tyttö kuunteli lintujen keväistä äänettömyyttä .... varpusen surullista piipitystä" , eli kuinka voi olla äänetön ääni, joka kuitenkin piipittää, toisaalta varpusen ääni on tsirp, tai tsilp riippuen lähteestä, paikkakunnallani ensimmäinen.

Rosa Liksomin Hytti nro 6 on kaihoisan kaunis kuvaus osin rumasta ympäristöstä ja kaunaisesta miehestä ja kaihoisasta tytöstä. Teos on itsenäinen ja eheä ja ylilyönneistään huolimatta hyvä teos.
--
Muutamia huomioita
Oma tieni Hytti nro 6:n matkustajaksi oli pitkä, ja siihen on kuulunut Yhden yön pysäkki, Tyhjän tien paratiisit, Kreisland, ja sarjakuvakirja Roskaa ja muita. En odottanut kirjasta oikein mitään, se on hyvin otollinen tila lukukokemukselle, Liksomin junamatkan, maiseman ja tunnelmien kuvaus oli parasta. Rosa Liksom on tehnyt vastaavan matkan itsekin neljännesvuosisata sitten.

Kirjaa on arvioitu paljon.  Helsingin Sanomien Mervi Kantokorven arvio on minusta osuvin. Kannattaa minusta lukea sekin juttu. Minusta kirja sisältää myös uskonnollisia termejä ristin merkinkin, tätä ei ole juurikaan käsitelty

Mongolia on luonnonvaroiltaan rikas valtio. Japanissa ottelevat sumokat Asashoryu, Ama ja Hakuho ovat Mongoliasta. Ewan McGregor ("uusi" Obi van Kenobi)  teki myös matkaa Venäjällä, Mongoliaaan ja Siperiassa, tuli TV:stä jokunen vuosi sitten, nyttemmin Ville Haapasalo teki ohjelmaa Ulan Batorista.

Finlandiapalkinto vuonna 2011 Liksomille
Rosa Liksomin Hytti nro 6 sai Finlandia palkintoplaketin vuonna 2011, ja Liksom palkinnon verottomana. Raati oli varmasti yksimielinen. Pekka Milonoff tuskin äänesti voittajasta. Teos varmasti ansaitsi voittonsa.

Kopioston www-sivuilla lukee
Valokopioinnista perityt tekijänoikeuskorvaukset tilitetään Kopioston jäsenjärjestöille. Järjestöt jakavat korvaukset edelleen esimerkiksi erilaisina apurahoina ja palkintoina tekijöille sekä suorina korvauksina kustantajille. Esimerkiksi Warelius-, Mikael Agricola- ja Finlandia-palkinnot rahoitetaan pääosin Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.

Suomen kirjasäätiön www-sivujen mukaan

Finlandia-palkinto on Suomen Kirjasäätiön jakama tunnustus ansiokkaasta suomalaisesta romaanista. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa. Palkintosumma on valtiovarainministeriön päätöksellä veroton.

Rosa Liksom: Tyhjän tien paratiisit, novellikokoelma ja Roskaa

Rosa Liksomin novellikokoelma Tyhjän tien paratiisit etukansi on minusta naivistisen hieno. Takakannessa on passikuva, joka sopii kirjan hengeen. Takakannen tekstikin on tämän kategorian aatelia. Kirjan passikuva on samantyyppinen kuin on Yhden yön pysäkin minun lukemassa painoksessa.

Teos on vuodelta 1989, minulla on 1990 toinen painos, jonka ostin huuto.netistä.

Itse kokoelma Tyhjän tien paratiisit  on 125 sivun mittainen, jossa on lukuisa määrä noin kahden sivun Nimettömiä novelleja, jotka on jaettu kategorioihin "Kotimaat", "Ulkomaat" sekä "Talous ja urheilu".

Novellikokoelma alkaa hulttion toiveella "anna huntti". Poliisi on kohdellut kaltoin ja vienyt leimasimen, joka oli pitkän askartelun tulos. Lääkeriippuvaisena arvannette sen leimasimen käyttötarkoituksen. Poliisi sanoi kiitos tuhannesti, apteekki teki ilmoituksen varmasti useasti.
Faija osti millin kämpän sanoilla alkava novelli on mitä puhtain, siinä rikas vesa desingfioi kaikki elämästään. pöpökauhuinen poika on kaikkien siivousvimmaisten siskojen ja veljien karmaiseva esimerkki. Puhdasta jälkeä.
Tässä kohtaa tuntui teoksen olevan ensimmäinen Roosan kokoelma, mistä pidän. Kotimaat -osuutta lukiessa eteenpäin alkaa tulla näitä nappilaukauksia liikaa, ja turtumus valtaa aistit: hygieenikon jälkeen tulee maanikoita, viidennen polven lahtari, joka odottaa naisten asepalvelusta, joka kyllä on jo toteutunutkin, suklaa-addikti, Vikig Line puffettarjoilu, mutta sitten taas päädytään viiltelyyn ja Lapinlahteen. Murretta (stadi, meän) käytetään kertomuksissa, eli tuttua Rosaa.

Ulkomaat osiossa on paljon valas-, kalasatama-, kirkko- ja munkki -juttuja. Minusta tässä mentiin häveliäisyysrajan yli monesti, minulla lienee siis liian tiukka pipo.

Talous ja urheilu päättää teoksen ja minusta novellit ovat liian riehakkaita ja roiseja minuun makuuni.

Kirjan alku oli mielestäni napakka, naseva ja ihmisiä kunnioittava, mutta asenne muuttui lopussa ilkeäksi ja novellit irvokkaiksi.

-

Rosa Liksomin Roskaa on sarjakuvakirja vuodelta 1991, jossa nimi on osuva. Yhtään naurunhetkeä ei minulta herunut tästä kirjastosta lainatusta kirjasta.

Nämä kaikki räävittömyydet alapään seutuvilla, ja tiettyjen ryhmien tölviminen ja väkivalta-asiat ovat tässä ärsyttämässä. Mikä on kirjan tarkoitus?

Ihmettelen, kuinka tällaista voidaan julkaista ilman keskustelua sensuurista ja ikärajoista. Rohkeudesta voin kiittää, rienasta en minulle riittää, edes tälläista fiiniä riimiä ei ollut. Kauhistuin!     
Mietin julkaiseeko Wsoy mieskirjailijalta vastaavaa?

Reitari nimisen Roosan romaanin lainasin kirjastosta. Reitaria en lukenut selasin, minusta toteutustavaltaan kuin Kreisland kelasin, joten kirjastoon sen palautin, kahvit suuhun kulautin ja seuraavan teoksen aloitin.

Rosa Liksomin Kreisland

Kansi, varsinkin takakansi on upea

Tutustuminen Rosa Liksomin tuotantoon jatkuu, olen lukenut Liksonin esikoisen. Kreisland on  vuonna 1996 ilmestynyt ensimmäinen Liksomin romaani.

Liksomin "omilla" www-sivuilla kerrotaan teoksesta mm. "Kreisland on kertomus peräreikää tunkkaisemmasta paikkakunnasta Uralille ulottuvasta Suur-Suomesta ...".

Kreislandin päähenkilö on  Impi Agafiina, ja kirjassa esiintyy myös Juho Gabriel. Joiden synnyintarinat käsitellään jo ensi luvussa. Köyhyyteen synnytään, mutta molemmat varttuvat muualla kuin synnyinsaunassaan, Impi "herrainkartanossa", Juho muualla

Teoksen ensimmäinen sana on "alussa", ja ensimmäisellä sivulla on kuvaus miten "Kreisland" syntyi, minusta ei kovin omaperäistä eikä ainakaan hauskaa, jotenkin tuli mieleen eräs toinen lukemani kirja. Kirja on jaettu kahdeksaan osaan. Luvut aloitetaan esittelyllä ja teksti on jaettu otsikoin ja välin henkilön mukaan kenen silmin tarkastellaan tai puhutaan. Kirjassa on runsaasti meän kielen tai lapin murretta, josta kovasti kuultuna pidän, mutta joka tässä teoksessa tekee tekstin vaikealukuiseksi, ja kieltä ryydittää lukuisat kirosanat ja syyttä rivot ilmaukset. s. 205 lakin materiaali oli niin alatyyliä, että sitä en edes kirjaa, rääväsuiset pojat puhuvat tällaista 12-15-vuotiaina, ja ovat sen jälkeen valmiit jättämään ne.

Kirja on usean mielestä ehkä parasta parodiaa ja nasevasti naurattaa. Minä olen tosikko, eikä minua edes hymyilyttänyt, ei kertakaan!

Tekstinäytteitä alusta:

s 9 ..., "läpeensä mädäntyneen sonnin rapamaha kiikkui"  ...

s.12 "Äpärä oli kuusikiloinen poikalapsi, jolla oli otsassa sarventyngät ja leuassa pitkä valkea parta"

s. 15 "Tämä paineli Ristiina mahaa, levitti haarat ja sanoi kläppi on paloiteltava "...

s. 18 "Ensi töikseen Impi Agafiina iski sontalikon piikin sian kärsän, ...., ja työnsi Ristiinan piipun syvälle koiran p******een"

Nämä on nostettu ihan satunnaisesti muutamista ensimmäisistä sivuista, eli minusta mautonta, mutta luin koko teoksen. Nimistä s.204 oli hauskahko Saima Kotasenpalo, mutta kun samalla sivulla on maininta Eemi Paatunusta, joka oli menettänyt päänsä "soassa", halusi lähteä "hakehmaan" Karjalan "kankhailta". Onko hauskaa?

Juoni kertoo vuoroin Juho Gabrielista ja vuoroin Impi Agafiinasta kerronta on  kreisiä touhua, josta ehkä teoksen nimi ja myös lopun asiasta. Lapsuuden jälkeen  Impi ja Sarmo ovat sotineet ilmeisesti toisen maailmansodan, ja on vihjailtu miestenvälisestä läheisyydessä asemasodassa (Sarmo ja Carl). Toisaalla Impi naisena armeijan kanssa kiiruhtaa Uralilla, Petsamossa ja saksalaisia karkottamassa Lapista  .. aivan päätöntä touhua (mikä ilmeni Paatunustakin!) , eikä mitenkään edes hetkittäin ole hauskaa.

Jos jotakin vihjaillaan, niin faktat pöytään, mutta  minusta ei saa piiloutua "murhteen ja viktion" taakse. Osa kehyskertomuksesta selvästi pitää paikkaansa, sota oli kolmessa näytöksessä: talvi-, jatko- ja Lapin sota. Sotamarsalkka oli, mutta ei kuollut. Uralilla ei ehkä ollut naissotilaita. Jossain kohtaan kuvataan sodan lopputulemaa ruumiita, ja s. 152 naiset rai??attiin, kläpit am??ttiin, niin ne minusta ei ole lainkaan asioita, joilla voisi leikitellä, laskea leikkiä, tai olisi edes jotenkin hauskaa. Sarmon kerrotaan teetättäneen uuden mittatilausunivormun Salon Dominassa. Minusta mautonta. Henkilöiden nimiä Ruunan Repe ja Hepin Hero. Jo näistä näkyy, että kirjassa pitäisi olla K18 logo. Teoksessa (s.131) mainitaan tehoaine Spiritus fortus, mikä on sekin väärin, sillä oikea muoto on tietenkin Spiritus fortis. En pitänyt myöskään sivun 135 fiktiosta sotamarsalkasta, tai en itse asiassa koko alkukirjasta enkä juuri lopustakaan, enkä siitä väliltäkään... 

Sitten Impi iskeytyy sodan jälkeen Neuvostoliittoon, Moskovaan ja aroille, nousee tehtaitten johtajilksi, ja 1953 jälkeen muuttaa Yhdysvaltoihin, jossa ihmettelee tv:tä ja tapahtumia ... samaan aikaa Impin touhutessa Juho elelee vaatimattomasti mökissä, eli teoksessa lienee tarkoitus kääntää sukupuoliroolit, ja vertailla järjestelmiä. Neuvostolliito sitä ja Yhdysvallat tätä, ja Sputnik lentää ja Laika mukana. Omaperäistä?

Teoksen kunniaksi voi sanoa ennakkoluulottomuuden, murteen ja ennalta arvaamattomuuden. Teos voisi toimia sarjakuvana, tai olisi vaatinut edes kuvituksen, vaikka oli tekstiltään hyvin visuaalinen. Jokaisella kertojalla on oma nimensä ja hahmonsa vain SARMO kertoo kirjakielellä, mutta muut ovat "pohjoisen murretta" eli kertojat MIKRI VUOMA, IMPI AGAFIINA, JUHO GABRIEL, RAIMARI, ja KOIRA-KAISA... Jokaisen kirjan alussa pienellä tekstillä absurdia analyysia, kirjoissa väliotsikoita, eli paljon on kaikkea kokeiltu, mikään ei ole silti toiminut. Jotenkin ajatuksen nopeus toi mieleen Hannu Salaman ja jotkut yksityiskohdat. Rosalla Moskovan kuvaus sivun 213 -216 kirjeessä on aivan kunnollista ja hyvää, ja sitten taas palataan himmeän hämärään härskiyteen. Impi tietenkin Moskovassa nousee lautapojasta pomoksi. Amerikassa käydään ja kotiin tullaan ja onkin miltei loppusaunojen aika.

Ostin teoksen huuto.netistä, mutta sen olisi saanut samaan hintaan pokkarinakin. Pokkarissa on toisenlainen takakansi ja sivunumerot eivät stemmaa kovakantisen painoksen kanssa.

Yhden yön pysäkiltä Kreislandin kautta on ollut pitkä matka Hytti nro 6:een, olen sillä matkalla, mutta vielä en perillä.

Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki. Novelleja. Best Seller, Wsoy

Yhden yön pysäkki. Novelleja. Best Seller, Wsoy

Rosa Liksom (Anni Ylävaara, taiteilija)  on syntynyt Ylitorniossa 7.1.1958, ja on taiteilija, joka julkaisi vuonna 1985 novellikokoelman Yhden yön pysäkki  ja hän oli silloin 27-vuotias.

Yhden yön pysäkin nimettömät novellit on jaettu neljään kategoriaan: ” Steissi, kaivopiha, steissi”. ”Euroopan eteisaula” , 67 astetta pohjoista leveyttä”, sekä ”Neljä variaatiota”. 

”Stadilaisnuorista” kertova ” Steissi, kaivopiha, steissi” sisältää yhdeksän lyhyehköä novellia. Kerronta tapahtuu myös lähiöissä tai radanvarressa Puistolassa, Käpylässä, mutta toisessa novellissa on sanatrio on steissi, kaivopiha, steissi.
Minusta stadilaisnuorisonovellit ovat  hieman ilkeitä, mutta niiden ehkä ajatellaan naurattavan jotakuta. Minua eivät, koska novelleissa haisteltiin liimaa, paneskeltiin penkeillä, otettiin aborttia, jouduttiin putkaan, ja oltiin suljetulla, ja kaikki "stadinslangilla", jota skrivaa lapinlikka. Novelleissa on kyllä paljon hyvääkin, mutta kerronta on jotenkin turruttavaa. Ne ovat yleensä minäkerrontaa, mutta ensimmäinen liimaputken pyromaanilapsijuttu on kaikkitietävän kertojan kerrontaa. Yhteistä on stiletti, monella on juuri tämä esine. Siirtymät novelleista toiseen ovat erittäin hyvin toteutettuja: putkasta siirrytään seuraavaksi sairaalan eristykseen, ja jotenkin luulossa on, että putkateema jatkuu. Sama pätee joissain muissa tarinoissa. Tästä ehdoton plussa, ja tietenkin rohkeudesta kirjoittaa näin. Vanhempien kanssa "sopimuksen" tekevä juttu on ehkä viileydestään huolimatta kaiken karsein, pedanttius ei aina ole hyvästä.

”Euroopan eteisaula” vie lukijan seitsemän novellin voimin Moskovaan, Kööpenhaminaan ja jopa Espanjaan.  Liksomille tuttuihin paikkoihin. Tässäkin pätee samat teemat, mutta näissä novelleissa kuvataan enemmän adjektiivein ympäristöä ja henkilöitä ja myös ruokaa. Novelleissa ei ole minäkerrontaa. Kadulla lojuvalta kuolleelta otetaan korvakorua, on miestanssijoiden välistä läheisyyttä, on tosimiesten matkakokemus, joka on ehkä tarina, jonka ymmärrän, on jotenkin niin suomalaista votkaturismia.

”67 astetta pohjoista leveyttä”, kertoo seitsemästi pohjoisen kylmistä pakkastalvista pirtin ja navetan välissä. Murteen käyttö on näissä erityisen hyvää ja elinympäristön kuvaus on osuvaa, mutta aiheet ja ihmiskohtalot ovat ankeimmistakin ankeita, vain viimeinen peräkammarin poika juttu on empaattinen kuvaus pojan tavasta elää peräkammarissa, lukea, käydä metsätöissä ja juoda viinaa kaverinsa kanssa. Toivoa antaa eräs etelän mökkiläinen, joka on kiinnostunut tarinan minästä, muuta hän ei valitettavasti annakaan. Koska päähenkilön ainoat naiskokemukset ovat umpihumalassa, jonkun toisen miehen vaimon kanssa, mutta sentään pirtissä, eikä umpihangessa. Muut tarinat kertovat itsemurhista, veljen ja siskon liian tiiviistä yhteisasumisesta, perhepainajaisesta, eli näissä miltei joka novellissa on avainsanoja: navetta, niskat nurin, pirtti ja pakkanen. Useassa tarinassa lisäksi puhutaan valitettavasti myös itsensä hirttämisestä tai tehdään se.  Ensimmäisessä tarinassa se jää yritykseksi, mutta mies toteaa vaimosta "Kyllä piti käyä saatanan huono tuuri, että tommonen akka sattu kätheen jäähmään. Ei toimi ylä- eikä alapää" s.97.

Ihmiselon kuvaus on liian negatiivista, ja varmasti on kipukohtia, mutta kun jokaisessa novellissa on samat ongelmat, välillä kaikkitietävän kertojan kertomana, ja välillä minä-kertojan silmin. Juttu missä tapahtumia tarkastellaan lapsen silmin on kuvottava. Perheen vieraana ollut ukko (lieneekö isovanhempi ei jutussa selviä), mutta ilman syytä kesken kaiken katkaisee perheen kissalta niskan ja heittää sängyn alle ja kukaan ei reagoi. Perheen barbeilla leikkivä pikkutyttö löytää kissan ja laskikuoppaan heittää. Éräässä jutussa koira mennään ampumaan, sitten on näitä köysikiikkujuttuja, ja näitä sisaruusjuttuja, ja juttu jossa on vanha mies ja 15-vuotias tyttö, vaikka jotain jätetään arveluiden varaan, vihjeet rutsaan ovat liian selvät.

”Neljä variaatiota” on nimensä mukaan neljän novellin kooste teemana tapaamiset. Ensimmäisessä suurkaupungin kadulla tavataan, seuraavaksi nainen tapaa itsensä, seuraavassa 35-vuotias nainen tapaa 12-vuotiaan pojan, ja lopuksi vanhempi nainen kohtaa pojan. Näitä novelleja nitoo yhteen jonkin näköinen eroottinen lataus, joskin alle 16-vuotiaita ei saisi olla näiden lukijoina, vaikka asiat jätetään vihjeiden varaan.

Kaunokirjallisuus on tapa tarkastella maailmaa, ja saada lukija kokemaan tunteita. Tässä mielessä teos on mitä loistavin. Lukiessani koin maailman, jolle olen ollut sokea, enkä halua sitä nähdäkään. Tunsin lähinnä helpotusta, että oma elämäni on siedettävää, ja epäilystä ja kyllä myös henkistä kuvotusta. Jollekin tämä voi olla silmiä aukovaa ja jollekin ehkä kykyä käsitellä kokemuksia, eli myönnän, että varmasti nämä elementit löytyvät elämästä, mutta maailmassa on myös paljon hyvää ja kaunista. Vaikka olen realisti-pessimisti, yritän parantaa maailmaa, tai ainakin olla huonontamatta sitä ja arvostan optimismia. Novellien stadinslangi oli säälittävää, kirjassa oli sesese-kieltä, eli kaikki kolmannet persoonat olivat se taikka ne, nämä ovat novellien heikkoudet. Vahvuudet ovat napakkuus, rohkeus ja siirtymät.

Rosa Liksom on opiskellut Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Moskovassa. Yhden yön pysäkki on saanut J.H Erkon  palkinnon, parhaasta esikoisteoksesta, palkinto jaettiin kahteen osaan. 1985 sai palkinnon myös Boris Verho teoksellaan Varastossa aina palaa valo.

Vuonna 2015 eli 30 vuotta myöhemmin Rosa Liksom on tunnustettu kirjailija, koska 2011 hän sai Finlandiapalkinnon teoksellaan Hytti nro 6, jossa Neuvostoliiton läpi Mongoliaan junaillaan. Turun kirjamessuilla 2015 Rosa Liksom sanoi, että nuorena ei lukenut kirjoja juuri lainkaan, mutta sittemmin senkin edestä. Juuri Hytti no 6:teen lukitodella paljon. En henkilökohtaisesti pitänyt kirjasta, mutta myönnän, että se on laadukas ja hyvä.

Rosa Liksom, lik som rosa kuin vaaleanpunainen tai kuin ruusu, piikkejä täynnä. Joskin on Rosallakin tässä hetkensä, hän maalaa outoja tuokiokuvia kuten s. 66 "oli maanisen kirkas keväinen lauantaiaamu", s.80 "Koko aamuyön riehui ukonilma kuin ydinsota", s 113 Sitä (lunta) satoi isoina laattoina taivaasta ... itse asiassa stadilaisnovelleissa henkilöt, slangi ja angsti ovat päällä, Euroopan eteisaulassa ympäristön ja henkilöiden kuvailua on enemmän. Kun leveysasteita on 67 on useimmin pakkanen, vilu, navetta ja suvun väärä sisäänlämpiäminen. Neljässä variaatiossa lopetetaan sesese-kieli ja puhutaan pojasta ja tytöstä ja toinen sivun novelli menee ilman subjektia pääosin pelkällä predikaatilla s.136 " makaa reidet tiukasti yhteen puristettuina ... vetää peiton kasvoille  .. hengittää hitaasti ... tuijottaa maailmankaikkeutta ..."  

Teos: Novellikokoelma, jaettu neljään osaan, nimettömiä lyhyitä ja ehyitä novelleja.
Motiivit: Nuoruuden ahdistus, irrallisuus, väärä sisäänpäinlämpenevyys, pakkanen, kylmä, eroottinen epävarmuus
Nimi: Monet tarinat kestivät yli yön, mutta nimi silti sopiva, koska osassa kyse ehkä juuri yhden yön pysäkistä ainakin symbolisessa mielessä
Kansi: Retrourbaanikansalainen, minusta sopii kirjan teemaan,
Teema: Nuorurbaani uhittelu, ja pimeän pohjoisen pirtin pelokkuus, ja kaupunkilaisen kiinnittyminen kompleksiseen kontekstiin ;)

Mikä teoksesta minusta puuttui: vanhempien huoli ja välittäminen lapsista, oikea tsemppihenki, ja tasa-arvoiset suhteet.
--

Juhana Henrikki Erkko (1849-1906) oli runoilija.
Kirja oli kirjastosta.