Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saramago José. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saramago José. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

José Saramago: Lissabonin piirityksen kirjuri



José Saramago: Lissabonin piirityksen kirjuri, alkuteos  Historia do Cerco de Lisboa  1989, suomentanut Antero Tiittula, Tammi Keltainen kirjasto 2015, sivumäärä 393.

Portugalilaisen nobelistin  José Saramagon kirjat ovat satiirisia, ja kehräävät viitteistä ja toistoista hienoa tekstiseittiä, jossa lukijan on hyvä edetä, ellei sekaannu tekstin syövereihin. 

Lissabonin piirityksen kirjuri -romaanin päähenkilö on keski-ikäinen kustantajan oikolukija Raimondo Silva, joka tarkastaa historiallista romaania Lissabonin piirityksestä, ja portugalilaisten suorittamasta takaisinvaltauksesta vuonna 1147. Raimondo Silva asuu yksin, ja on hyvin tarkka työstään. Romaanin ainoa merkittävä tapahtuma on se, että Raimondo Silva lisää Lissabonin piirityksen historian käsikirjoitukseen yhden kerran sanan ei. Kaupunki vallattiin maureilta, ja ristiretkeläiset auttoivat. Raimondo Silva lisää sanan ei, jolloin ristiretkeläiset eivät olisi auttaneetkaan portugalilaisia. Raimondo Silva kävelee pisin historiallisia paikkoja, ja pohtii tapahtumien kuvausta ja ajattelee, tapahtuiko asiat oikeasti niin. Hän päättelee, että maureilla ei ole ollut koiria. Hän epäilee myöskin, että sotapäälliköt eivät puhuneet joukoilleen yksinkertaisesti siitä syystä, että tuolloin ei ollut äänentoistolaitteita.

Teoksen nimi portugaliksi on Lissabonin piirityksen historia, suomeksi se on yllättäen Lissabonin piirityksen kirjuri. En ymmärtänyt nimen muutosta, enkä kirjasta kaikkea, sillä se liitetään kiinteästi Lissabonin historiaan, ja Lissabonin paikkoihin.

Raimondo Silva jää tekosestaan kiinni, ja työnantaja kuulee häntä. Silva ei yllättäen saa kenkää, vaan itselleen pomon, tohtori Maria Seran. Yhtä yllättäen, kuin Raimondo lisää sanan ei historiaan, hän ihastuu pomoonsa, ja vielä yllättävämmin pomo häneen.

Portugali itsenäistyi vuonna 1143 ja Lissabonin takaisin valtaus tapahtui neljä vuotta itsenäistymisestä 1147. Toinen ristiretki  oli 1147-1149. Portugalin kuningasta Alfonso I pyysi ristiretkeläisiltä apua piiritykseen ja takaisin valtaukseen maureilta. Vuonna 1179 paavin pyhä istuin tunnusti Portugalin itsenäisyyden. Saramago asettaa kyseenalaiseksi historian totuudet, ylipäätään mitkä dokumentit ovat jääneet "elämään", ja keiden kertomuksia pidetään totena.

Olen haluton analysoimaan tätä monestakin syystä sen sijaan  kerron ketkä ovat tästä bloganneet:

Margit, joka on pitänyt paljon, ja kirjoittaa teoksesta olennaisimman.
Arja kehuu.
Keskisuomalainen, joka arvioi vasemmistosympatisoija Saramagon motiiveja, minusta arvio on hyvä.
Susar kehuu Saramagoa, mutta ei tätä teosta.

Haluaisin olla kuin Margit ja Arja ja pitää teoksesta, mutta enemmän kallistun Keskisuomalaisen ja Susar:n arvioon, minusta tämä oli puuduttava kirja, joka pieriskelee pikkuseikoissa.

*****
Nobelisti portugalilainen José Saramago (1922 - 2010) oli portugalilainen kirjailija, joka voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1998. Romaani Elefantin matka on minusta astetta parempi.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

José Saramago: Elefantin matka



José Saramago: Elefantin matka, A Viagem do Elefante 2008, suomentanut Sanna Pernu, Keltainen pokkari, Tammi, sivumäärä 225.

Portugalilaisen nobelistin José Saramagon kirjan nimi on harvinaisen osuva, eli tarina kertoo Aasiannorsu Salomen matkasta Portugalista Wieniin vuonna 1551. Suuri vankeudessa ollut eläin on ollut Portugalin kuningas Juhana III:n, joka päättää antaa sen lahjaksi vaimonsa Katariinan serkulle Itävallan arkkiherttua Maksimilianille.

Tiedustelut lahjan vastaanottamisesta tehdään diplomaattipostilla, myönteisen vastauksen jälkeen eläin-parkaa aletaan siirtää idemmäksi jalkapelillä. Norsu syö paljon, joten heinän raahaamisesta muodostuu ongelma. Heinäpaaleja laitetaan rattaille, jota vetämään hankitaan härkiä. Olisin olettanut, että heinäpaali olisi varsin uusi keksintö 1800-luvun lopun tai 1900-luvun, joka tapauksessa heinäpaaleja on kärryt täynnä. Saattojoukko ei ole kovinkaan motivoitunut retkeen, komentajalla on lapset ja raskaana oleva vaimo kotona. Sensijaan eläintenhoitaja Subhro on joutunut siirtymään jo Intiasta Eurooppaan ja on ainoa, joka norsua osaa hoitaa.

Matkaa vaikeuttaa eri valtioiden valtapyrkimykset. Itävaltalaiset haluavat saada norsun "hallintaansa" ennenaikasesti, lisäksi sataa, ruuasta on pulaa ja sudet seuraavat.

Norsu luovutetaan Valladolidin kaupungissa. Arkkiherttua ristii Subhron Fritziksi ja Salomon Suleimaniksi. Matka jatkuu Ranskaan, sieltä laivalla Genovaan, josta Alppien yli Wieniin ...

Kirja on kirjoitettu vastoin sääntöjä isoista kirjaimista ja virkkeen päättämisestä pisteellä. Lisäksi uskonnoista ja niiden uskomuksista on puhetta. José Saramago yrittää olla ironisen hauska, lukija päättää pitääkö tyylistä: "suleiman aiheutti ruuansulatuskanavansa hajoamistuotteilla vakavaa vauriota sille jalolle asialle, että niinkin kaukana toisistaan olevat yhteiskuntaluokat kuin elefantinhoitajien ja arkkiherttuoiden voisivat elää sopusoinnussa keskenään..."  193 -194. Tämä ei ole ehkä paras osoitus, mutta en viitsi kirjoittaa lainaukseksi kahta sivua.

José Saramagon Elefantin matka on minusta varsin tylsä kirja, mutta osoittaa toisaalta Euroopan Uuden ajan älyttömyyttä.  Kirjassa mainittu Portugalin Juhana III (1502 - 1557) sai lisänimen Hurskas, hän perusti inkvision Portugaliin vuonna 1536. Juhana III astui valtaistuimelle 1521. Kristoffer Kolumbus yritti saada Portugalin Juhana II:a rahoittamaan matkaa meriteitse lännen kautta Intiaan. Juhana II ei rahoittanut matkaa, jolloin Kolumbus sai rahoituksen Kastiliasta. Kaikesta huolimatta kirjan tapahtuma-aikaan 1550-luvulla Portugali on merimahti ja "hallitsi" paloja Intiasta, joka selittää norsun rahtauksen Eurooppaan. Itävallan arkkiherttua Maksimilian II lienee herra, joka toimi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarina vuosina 1564 - 1575. Hän meni naimisiin serkkunsa Marian kanssa 1548 (korjattu). Parille syntyi liuta lapsia, kirjan mukaan peräti kuusitoista, joista osa ei selvinnyt aikuisikään asti. Älyttömyys sen sijaan ilmenee minusta kruunupäiden keekoilusta ja kaiken turhan tekemisestä. Intiasta norsun rahtaamisessa Portugaliin ei minusta ole mieltä, eikä sen siirtämisessä Alppien yli Wieniin, jossa se vajaan kahden vuoden kuluttua kuoli. Norsun matka kesti puolisen vuotta elokuusta 1551 tammikuun alkuun 1552, kuolo korjasi uljaan eläimen 1553. Hannibal käytti sotanorsuja toisessa puunilaissodassa. Alppien ylittäminen aiheutti suurta kuolleisuutta norsuissa Hannibalinkin kävi lopulta huonosti ja Rooma jäi valtaamatta.

*****
Saramago José (1922 - 2010) oli portugalilainen kirjailija, joka voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1998. Kirjasähkökäyrässä kirja on arvioitu napakasti näin.
José Saramagolta on suomennettu myös romaani Lissabonin piirityksen kirjuri