Eeva Kilpi Punainen muistikirja

 

Eeva Kilpi: Punainen muistikirja WSOY 2019, sivumäärä 96.

Eeva Kilpi (s.1928) Punainen muistikirja kertoo kesästä 2014 Piskolassa. Eeva Kilpi on mennyt Tapiolan hulinasta Piskolaan (Mikkelin "lähelle"). Hän on tavannut lastenlasten lapset, mutta näillä päiväkirjan sivuilla Kilpi on yksin, pohtii vanhenemista tai sen oireita, havainnoi lintuja, kukkia, niittyä, kauriita ja yli päätään luontoa.

Vaikka havainnoissa ei ole sinänsä mitään uutta, on ne ilmaistu kauniisti tietyllä herkkyydellä. Kirjoittajaa ahdistaa Ukrainan tilanne, jossa kesään sattuu Malaysia Airlinesin matkustajakoneen alasampuminen. (Kone ammuttiin alas 17.7.2014 Itä-Ukrainassa. Kaikki koneessa olleet 298 kuolivat).

Rivien välistä tihkuu vanhan ihmisen kokemuksia ja peilausta menneiseen, äidin opetuksiin, evakkona olosta vuonna 1940. Kilpi kirjaa ylös Suomen raskaat rauhanehdot, aluemenetykset ja sotakorvaukset ja pohtii aina rauhan mahdollisuutta, ja toivoo rauhaa.

Päiväkirjassa puhutaan eniten Jukasta. Kirjailijan perheessä oli kolme poikaa ja aviomies Mikko. Avioliitto päätyi eroon, mutta Mikkoa ja Mikon suomennosta Eeva Kilpi kommentoi myönteisesti

"Paljon ajatuksia tänä aamuna: Mikko oli luonnonymmärtäjänä aikaansa edellä runoilijana ja kirjallisuudentuntijana. Ns "modernismi" syrjäytti hänen ajattelunsa, näkemyksensä ja runonsa kokonaan". s.49

Modernismia Kilpi pitää poltettuna kamarana, jossa ei versonut. Hän oli pientareella, ja pääsi versomaan "kuin ojanvarret metsälampien unohtuneet, upottavat rannat (16.7.2014 keskiviikko).

Asia tulee mieleen kuin Thoreaun Waldenista oli tullut uusi Antti Immosen suomennos, Mikko Kilpi (1928 - 1991) oli suomentanut teoksen 1954.

Piskola merkitsee kirjailijalle paljon, ja tänne hän haluaa tulla kesinä, kun elämä Tapiolassa on liian riehakasta ja aikataulutettua. Paljon on muistoa menneistä.

Eeva Kilpi kuvaa herkästi elämää ja maailmaa Punaisessa muistikirjassa. Tämän luki mielellään.

Eeva Kilpi on julkaissut myös Sinisen ja Valkoisen muistikirjan.

*****
Eeva Kilpi (s.1928) on suomalainen kirjailija, jonka tuotanto kattaa 32 teosta.

Eeva Kilven Muistojen aika trilogia on hyvä, osat ovat:  Talvisodan aika  Välirauha ikävöinnin aika  ja Jatkosodan aika.  

Eeva Kilven runoteoksesta Animalia on bloggaus TÄÄLLÄ.

Eeva Kilven romaanista Tamara on blogattu täällä.

Eeva Kilpi: Tamara

Eeva Kilpi: Tamara, WSOY 1972 toinen painos, sivumäärä 296. Päällys Raimo Raatikainen.

Tamarasta kirjoittaa alaruumistaan raajarikkonen impotentti mies, joka kuvaa Tamaran kertomia seksikokemuksia. Tamara palaa aina miehen luo naintireissuiltaan, ja kielitieteilijä mies hekumoi sanallisia kuvauksia akteista. Tamara on rohkea, ja itsenäinen nainen, mutta myös vajaa ja rikki, (eli ei olekaan lainkaan rohkea, vaan menee pakonomaisesti suhteesta toiseen). Tamara elää raajarikkomiehen kanssa symbioosissa. Tamara on terapeutti asiakkaille, mies Tamaralle. Tamaran kyvyttömyys on henkistä, kun miehellä se on fyysistä. Bloggari Omppu on tiivistänyt täällä osuvasti tämän: "Tamara on nimettömäksi jäävän invalidisoituneen impotenttimiehen märkä päiväuni." Omppu lienee feministi, oletan, että Eeva Kilpi on myös. Näen tässä jatkumon myös Anja Kaurasen kohuesikoiseen Sonja O. kävi täällä, joka julkaistiin vuonna 1981. Sonja O:n äidin nimi on Tamara, ja toiseksi tässä on paljon samaa. Sonja O:n suhteissa on minusta jotain samaa kuin Tamaran.

Terapeuttina toimiva aikuinen nainen Tamara hakeutuu siis raajarikkoisen kielitieteilijän hoteisiin, joka kuuntelee Tamaran tilityksiä seksikokemuksistaan varattuihin miehiin. Pääosin kertomukset ovat eroottisia, eli jyystöä eri maustein. Kertoja haluaisi olla luonnollisesti jyystäjä, mutta ei pysty, Tamaraakin tuntuu tympivän varattujen miehen kiima. Tamaralla on siipiensä suojassa heikkoja miehiä, yksi soittelee, toinen kirjoittelee ... Tamara: "Minä en ole sellaisen miehen kanssa jonka vaimon tunnen", siinä on Tamaran moraalin raja. Muuten Tamaraa vaivaa rajattomuus, joka venyy siis puhelinseksiinkin. Kirja ei ole akteiltaan erityisen rivo, mutta eritteitä eritellään.

Tamara  ja kielitieteilijä muuttavat kesäksi maalle, vuokraavat maatalon vierestä mökin, joka kuuluu riitaisalle perikunnalle. Tamara on löytänyt salarakkaakseen kapitalistalin jota kutsuu Kustaa Mauriksi, (mielleyhtymä Gustaf  Mauritz Armfeltiin). Mies on minun luokittelussa täysi porsas, koska on naimisissa. Tamaran kuvauksesta päätellen Kustaa Mauri on suhteellisen vaatimattomasti varusteltu, mutta muutaman jyystön jälkeen pollea kuin orhi. Kustaa Maurille on kaksi dobermannia hyvinkin tärkeitä. Kustaa Mauri öykkäröi maalla, kunnes karkeloinnit yllättäen loppuvat, niitä Tamara jää kaipaamaan.

Kirjan yksi teema on on kyvyttömyys. Maatilan nuori pari on lapseton, sekä mies ja nainen ovat käyneet tutkimuksissa vain nainen on saanut vastauksen, miehen siemenneste on kyvytön hedelmöittämään naista. Nainen on kyvytön kertomaan tätä miehelleen. Tamara on henkisesti kyvytön asettamaan rajoja. Kielitieteilijä on liikuntakyvytön, kyvytön seksiin.

Kirjassa kuvataan luonnon heräämistä kukkien ja niiden värien kautta, sekä hyönteisten ja lintujen avulla. Tamaran mielestä pääskysten pariutuminen kestää hyvin vähän aikaa.

Ratkaisuja ja juonipaljastuksia (älä lue, jos et ole lukenut kirjaa, tai aiot sen lukea)
Tamaralla on menneisyys, jota hän avaa. Mies on lähtenyt omasta aloitteestaan - hän on ollut kyvytön kohtaamaan maailmaa. Tamaralla on poika, se onko Tamara kyvytön kohtaamaan häntä, jää arvailujen varaan.  Mies on menettänyt liikuntakykynsä.

Kirjan intesiteetti laskee loppua kohti ja päättyy kaikin puolin onnellisesti. Maatilan pari on 'saanut'  lapsen, kun kuusivuotias puhumaton Paavo on muuttanut maalle ittopojaksi, varmasti hänelle hyvä paikka kasvaa, vaikka ottolapsella on varmasti aina vaikeaa. Pojalla on sokeritauti, eli oliko se syy adoptioon?

Loppuosassa kirjaa Tamara käy läpi Kustaa Maurin käytöstä, ja kirja päättyy Tamaran ja kielitieteiljän lähentymiseen, ja lopussa kiitos seisoo.

Eeva Kilven Tamara on ollut aikansa kohuromaaneja rohkeutensa ja naisnäkökulmansa vuoksi. Puoli vuosisataa on kulunut, ja nykyisen mittapuun mukaan Tamara on varsin lutuista meininkiä, mutta tärkeä esikuva kaikelle feministiselle kirjallisuudella, näin se on: kaikki saavat panna kaikkia, mutta älkää varattuja valitko.

Aitta on täynnä roskaromaaneja (s.119), minulle ei ole koskaan selvinnyt, mikä on roskaromaani.

Marjatta on blogannut tästä NÄIN

*****
Eeva Kilpi (s.1928) on suomalainen kirjailija, jonka tuotanto kattaa 32 teosta.

Eeva Kilven Muistojen aika trilogia on hyvä, osat ovat:  Talvisodan aika  Välirauha ikävöinnin aika  ja Jatkosodan aika.  Eeva Kilven runoteoksesta Animalia on bloggaus TÄÄLLÄ.

Eeva Kilpi: Jatkosodan aika

Eeva Kilpi: Jatkosodan aika, WSOY 1993,  sivumäärä 332.

Eeva Kilpi - nuori oppikoululainen - joutui ensi talvisodan jälkeen evakkoon luovutetusta Karjalasta ja vietti kesän 1940 Vuoksenniskalla. Koulutie jatkui vasta syksyllä 1940 ensin Lappeenrannassa, ja sitten Keravalla. Kesäksi perhe palaa Vuoksenniskalle, mutta sieltä tuli lähtö ennen juhannusta välien kiristyttyä ennen jatkosodan alkamista 25.6.1941. Jatkosodan päättänyt Moskovan välirauha solmittiin 19.9.1944.

Jatkosodan aika on Eeva Kilven Muistojen aika -trilogian päättöosa, joka on myös pisin teoksista ja siinä on selvästi kaksi aikatasoa eli puolen vuosisadan takaisia asioita muistellaan kaiholla, murheella, ja kriittisestikin. Muistot ovat kuitenkin tuoreita ja uskottavia, aivan kun katsoisi elokuvaa. Kilpi pohtii miten muistot sekoittuvat, ja jotkut muistot ovat eläviä, monet merkittävät asiat ovat unohtuneet, eikä kaikista historiallisista tapahtumista ole jäänyt muistijälkiä. Lukiessani tätä kirjaa tuntemukset vaihtelivat, joten pidän tätä erinomaisena teoksena, välillä oli tosin hyvinkin apea olo.

Jatkosodan alettua perheen isä kutsutaan rintamalle, ja muu perhe joutuu muuttamaan rajanpinnasta Kankanpäähän Oukaran taloon, syksymmällä muutettiin takaisin Vuoksenniskalle, josta käsin käytiin oppikoulua Imatralla, jonne mentiin junalla. Junamatkoista on paljon muistoja, kuten koulustakin, ja numerot ja poissaolot ovat nähtävissä todistuksista, ja se kuka on todistuksen allekirjoittanut. Vaikka koulu on turvapaikka, siellä referoiduista diktaattorien puheista kuulee, kuten Kilpi kirjoittaa, että kun historian mannerlaatat törmäävät, ja välistä pursuaa veri.

Tarinaa koulun käymisestä ja opettajista on paljonkin aina vuoteen 1946 asti, jolloin kertoja pääsee ylioppilaaksi ja aloittaa opinnot Helsingin yliopistossa. Kirjailija muistelee etenkin äidinkielen tunteja ja ainekirjoituksia. Koulussa piti kertoa, mitä kirjoja "tuli luettua lomalla". Anna ystävämme kirja sai koulussa ivailua osakseen. Yllättäen A. Oksasen runoja oli luettu. Kuten kirjastakin ilmenee Oksanen oli oikealta nimeltään Ahlqvist, joka teilasi Seitsemän veljestä. Kilven mukaan Kiven Seitsemän veljestä on varsin tylsä koululaiselle. Kilven kanssa olen samaa mieltä monesta muustakin kouluun liittyvästä asiasta. Opettajan persoonallisuus vaikuttaa oppilaiden  koulumenestykseen, ja moni opettaja, vaikka ovat opetustyöhön soveltumattomia, voivat olla loistavia opettajia, tämä on suorastaan paradoksi. Koulumuistoja ryydittää monet luokkakokoukset, jotka antavat perspektiiviä tapahtumiin ja valaisevat koulutoverien kohtaloita. Kilpi (kuten minä) on huono pitämään yhteyttä, itsekin koen yhteydenpitämisen toisen yksityisyyden häiritsemisenä. (Harrastus on minusta helpompi tapa pitää yhteyttä, silloin ei tarvitse olla toisen yksityisellä reviirillä). Kerronta on hyvinkin elävää, ja välillä pohdiskelevaa, ja välillä on myös loistavia murrelausahduksia (isä on ollut karjalainen)..

Jatkosodan alettua kertojan perhe muutti takaisin Karjalan Hiitolaan, joka ei tuntunut enää täysin kodilta, koska suhteet olivat muuttuneet ja isä oli rintamalla. Hitler tuli kuokkimaan Mannerheimin 75-vuotispäiville 4.6.1942, jäykkä tapaaminen oli hyvinkin lähellä Vuoksenniskaa eli Immolassa. Asemasodan vaiheessa sota pyrittiin unohtamaan ja elämään "normaalia elämää", pipitäti (hänestä enemmän trilogian ykkösosassa) tuli taas lötköttämään Hiitolaan, ja mummi avasi asemaravintolan. Paikkakunnalla oli sotavankeja, jotka olivat maataloissa töissä ja majoituksessakin, mutta kesän 1944 alussa alkoivat rajut pommitukset. Evakkoon lähdettiin kahdesti, toisella kerralla lopullisesti, vaikka Hiitolaa ei vallattukaan.

Kirjailija pohtii paljonkin rankkoja rauhanehtoja, ja Mannerheimin puolustuslinjoja ja Viipurin puolustamista. Kirjassa nähtiin, että puolustuslinja olisi pitänyt rakentaa Karjalaan ja turvata Viipurin puolustus. Tämä on kirjoitettu Neuvostoliiton hajottua. Kirjailija on lisäksi päässyt tällöin käymään vanhoilla asuinsijoilla.

Jatkosodan aika -teos alkaa edellisen osan surullisesta uutisesta. Nuoren tädin aviomies, intomielinen (Suur-Suomen tekijä) pastori oli jatkosodan ensimmäisiä uhreja, Hän katosi Enson lähellä eikä hänen kohtaloonsa ole koskaan saatu lopullista selvyyttä. Kaatuiko hän, vai joutuiko sotavangiksi Neuvostoliittoon? Nykytieto viittaa sotavangiksi joutumiseen. Tässä Turun Sanomien LINKISTÄ on tapauksesta lisätietoa. Kyse on ensin mainitusta henkilöstä "Urheana Kollaan pappina talvisodasta tunnettu luutnantti (en kirjoita nimeä tähän, mutta linkistä näkyy, minulla ei ole omaisten lupaa) , 26, oli välirauhan aikana juuri julkaissut kirjansa Rintamapappina Kollaalla . Hänet kutsuttiin kesäkuussa 1941 asepalvelukseen rintamakirjeenvaihtajaksi." Pastorinna on juuri saanut vauvan ja on kotiutunut Parkanoon. Pastorinna on etsinyt miestään ja yrittänyt selvittää miehensä kohtaloa uudestaan ja uudestaan. Teoksessa on referoitu kirjeenvaihtoa, on Kilven lainauksia sota-arkistosta, ja vankileireiltä on joitain "silminnäkijähavaintoja", jotka osoittautuvat varsin epäluotettaviksi, kun yksi "silminnäkijä" ei ollut ollut edes vankina vaan mielisairaalassa. Leskelle tämä on rankkaa, kuten suvullekin.

Eeva Kilven Jatkosodan aika on rankka ja tunteikas kirja, joka minusta on hyvin  rehellinen teos kertomaan siitä lapsuudesta, jonka maailmansota pilasi, kuten koko ikäluokan nuoruuden. Elämä kuitenkin jatkuu, kertojan perheenkin äiti vielä sai perheenlisäystä sodan jälkeen. Eeva Kilven Muistojen aika trilogia avautui teoksella  Talvisodan aika toinen osa on nimeltään Välirauha ikävöinnin aika.

Kirsin kirjanurkka on kuunnellut ja naputtanut oivan bloggauksen koko trilogiasta  TÄNNE.

*****
Eeva Kilpi (s.1928) on suomalainen kirjailija, jonka tuotanto kattaa 32 teosta. Yksi kohauttavista oli romaani Tamara

Eeva Kilpi: Välirauha, ikävöinnin aika

Eeva Kilpi: Välirauha ikävöinnin aika, WSOY 1990, tämä painos 2012, sivumäärä 200.

Eeva Kilpi - nuori oppikoululainen - joutui talvisodan jälkeen evakkoon luovutetusta Karjalasta ja vietti kesän 1940 Vuoksenniskalla. Koulua jatkettiin elokuussa 1940, jolloin suoritettiin keskenjäänyt lukuvuosi ja muutaman kuukauden lukukauden jälkeen oppilaat siirrettiin seuraavalle luokalle. Välirauhan aika tarkoittaa nykyisin Moskovan rauhan 13.3.1940 jälkeistä aikaa ennen jatkosodan alkua 25.6.1941. Moskovan välirauha puolestaan solmittiin 19.9.1944. Kilven trilogian ensimmäinen osa on blogattu täällä.

Välirauha ikävöinnin aika -kirja on erityisen hyvä ja pidin kertojan tarkoista ja rehellisistä havainnoista. Lainaus toiselta tekstisivulta alla osoittaa, että Eeva Kilpi arvostaa rajoja. Lainaus ilman loppukommenttia voisi olla ironiaa, mutta siis pitää paikkaansa. Ennen vanhemmat uskalsivat asettaa rajat, ja lapset oppivat sen rajoissa tunnetaitoja.
"Oli turvallista, kun joku halusi selkeästi jotakin. Isä halusi aina selkeästi tai sitten halunnut ollenkaan. Se antoi ryhtiä elämään.  Sitä vastaan oli naisväen helppo kapinoida. Isän tahtoa vastaan nouseminen kasvatti luonnetta, itkeminen kehitti tunne-elämää, raivonpuuskat kielenkäyttöä, alistuminen kestävyyttä ja omapäisyyttä, niin kummalliselta kuin se saattaa tuntuakin." s.13

Kilpien perheeseen hankitaan lehmiä, jota kertoja opettelee lypsämään. Lypsyjakkara ja utareiden huolellinen puhdistaminen tulee tutuksi. Isä on mukana perheen arjessa ja vie pyörällä maidon hinkeissä Vuoksenniskalle meijeriin. Osa maidosta (tai voista) käytetään kotona. Metsä on elämyksellinen paikka luolineen ja vuorineen, sieltä kerätään myös marjoja ja sieniä. Perhe yrittää juurtua Vuoksenniskalle ja käy vierailulla lähitaloissa. Äiti muuttuu toiseksi ihmiseksi, kun emännöi juhlia tai on vieraisilla. Äiti menee Käkisalmesta ostetut taftit päällä juhliin, jossa on ontto olo ja puhutaan tyhjänpäiväisyyksiä. Ruokia kuvataan paljon ja liharuokien makua ja tuoksua. "Minusta on vaikea kuvata sitä nyt. koska en syö enää tasalämpöisiä eläimiä, enkä kenties kohdakkoin vaihtolämpöisiäkään". s.16

Koulu tuo kaaokseen järjestystä. Kertoja lähtee Lappeenrantaan suorittamaan kahdessa kuukaudessa oppikoulun toisen lukuvuoden, joka jäi talvisodan takia kesken. Nuori tyttö asuu Vekke-enonsa ja Pupu-tätinsä luona. Elo on alkuun pelkkää ikävöintiä, joka aiheuttaa myös ripulia. Pupu ja Vekke pitävät hänelle seuraa ja vievät elokuviin. Tuo kaksi kuukautta on merkittävä ajanjakso kertojan elämässä sen lyhyydestä huolimatta. Pupu oli taitava runonlausuja, ja Vekke kirjoittelikin niitä, Heidän avioliittonsa kuitenkin päättyi onnettomasti. Myös isä tulee puukaupoille Lappeenrantaa ja tyttärelle hankitaan talvitakki tosin pitkän tinkimisen jälkeen. Lyhyen lukuvuoden jälkeen päästään kotiin lomalle. Tämän jälkeen päätetään jatkaa oppikoulua Keravalle, missä mummi asuu. Koulu jatkuu, vaikka maailmalta kuuluukin uutisia Tanskan ja Norjan miehityksestä (Saksa) ja Baltian maiden miehitys (Neuvostoliitto).

Keravalla kertoja muuttaa siis mummin, hänen nuorimman tyttärensä ja tämän pastorimiehen luo asumaan. Evakko haluaa kotiutua ja kertoja muistelee Keravaa kaiholla ja koko oppikouluvuottaan, johon kuuluu ihastuminenkin ja naiseksi kasvaminen, mutta vielä viattomassa mielessä

Kuvan lähde: Veljekset Karhumäki Oy, ilmavalokuva 1958, Keravan museo

En yleensä linkkaa tai laita "toisten kuvia", mutta täällä näkyy Suvantolantie, jossa mummi asuu, tien nimi on nykyisin Seunalantie. Asuessani Vantaalla ajoin muutaman kerran pyörällä Keravalle, se oli paljon laajentunut "tästä". (Kuvan käyttöoikeus on minusta tässä asianmukainen, mutta kuvaa ei saa ainakaan muuttaa, eikä jättää sen lähdettä kertomatta).

Eeva Kilpi vie tarinaa eteenpäin ruodittuina koulumuistoina ryyditettyinä minusta realistisella elämän kokemuksella. Isä ja äitikin muuttavat kevättalvella Keravalle, ja mummin tytär miehineen Parkanolle. Isä karjalaiseen tapaan on ostanut junassa talon Vuoksenniskan keskustasta. Jossain vaiheessa myytiin toinen talo, johon Kilpi viittaa jo teoksen alussa: "En pääse enää suorittamaan tupatarkastusta Salolassa, koska se jossain vaiheessa "hävitettiin" eli muutettiin rahaksi. Niin tapahtuu, kun ihmiset alkavat vaurastua. Kaikki muutetaan rahaksi". s.20

Kilpi kuvaa hienosti Vuoksenniskan keskustan taloaan, mutta taas alkaa sota, ja rajan pinnassa olevat ihmiset "häädetään" kodeistaan. Yllä mainittu pastori oli jatkosodan ensimmäisiä uhreja, Hän katosi metsäsaarekkeella. Hän oli täynnä uskoa suureen tulevaisuuteen Saksan rinnalla, toisin kuin kertojan maailman viisain isä, joka suhtautui asioihin maltillisemmin.

Eeva Kilven Muistojen aika trilogia avautui teoksella  Talvisodan aika joka on blogattu näin. Päättöosa on nimeltään Jatkosodan aika on blogattu TÄNNE

*****
Eeva Kilpi (s.1928) on suomalainen kirjailija, jonka tuotanto kattaa 32 teosta.

Eeva Kilpi: Talvisodan aika

Eeva Kilpi: Talvisodan aika, lapsuusmuistelma, WSOY 1989, tämä painos 2011.

Eeva Kilpi asui talvisodan alla luovutetussa Karjalassa Hiitolassa Raivattulassa, ja kävi Elisenvaaran yhteiskoulua (nykyisin toimii koulu Pöytyällä).  Perhe on varsin varakasta, isä on liikemies ja isä on juuri hankkinut Opel Omega auton lisäksi talo ja tilukset ovat suuret.

"Tulee sota", isä sanoo moneen kertaan jo ennakolta ja sota alkaakin syyskuun alussa maailmalla. Kaikki haluavat uskoa rauhaan, jota kertojakin rukoilee. Halutaan tarttua myöntyväisyyspolitiikko Chamberlainin sanoihin "Rauha meidän elinajaksemme "ja Suomen ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimukseen. Kirjasta on myös helppo tajuta, mikä oli Mainilan laukausten alkuperä ja tarkoitus. Sota syttyy 30.11.1939  jolloin myös pommitukset Viipurissa ja Karjalassa alkavat. Kirjassa kuvataan radiossa tulleita propagandalähetyksiä, jossa pilkataan suomalaisia joukkoja.

Oppikoulua käydään syksyllä 1939 vain kuukauden, sen jälkeen koulurakennusta tarvittiin armeijan tarpeisiin. Eevan Kilven muistelmat etenevät nuoren tytön silmin ja muistikuvin, aika pysähtyy, kun sota alkaa: "Aika on alkanut kulkea äärimmäisen hitaasti. Koneet ovat pysähtyneet taivaalle ikkunaruudun yläosaan ja pommit jotka ovat jo irroneet niistä riippuvat niin ikään ilmaan pysähtyneinä maan ja taivaan välillä". s.43.

Pommitusten vuoksi joudutaan kotitalo jättämään ja muutetaan noin 10 kilometrin päähän Jyvävaaraan. Sota huolettaa ja eniten painaa ajatus Suomen miehittämisestä ja Siperiaan joutumisesta. Siksi kirjassa pohditaan helppoa tapaa tehdä itsemurhaa, sellainen ei ole hengityksen pidättäminen. Tuntoja kirjataan sotapäiväkirjaan, usein rukousmuodossa. Joulua kuitenkin lapset odottavat ja se koetaan. Joulun jälkeen kertoja pääsee isoäidin nuorimman tyttären vihkimiseen. Isoäidin nuorimmaisen tarinaa avataan paljonkin. Tyttö oli syntynyt isoäidin toisesta avioliitosta, lapsi on saanut paljon huomiota, ollut miss Käkisalmi, reputtanut kevään ylioppilaskirjoituksissa, mutta päässyt syksyllä suvun helpotukseksi ylioppilaaksi ja kokenut uskonnollisen herätyksen ja nyt menossa naimisiin apupapin kanssa. Kilpi vihjaa, että rakkaus ei pääty onnellisesti?

Perheyhteisö on karjalaiseen tapaan suuri, siihen kuuluu isän ja äidin ja lasten lisäksi isoäiti ja tätejä. Pipitäti makaa lähinnä vuoteessa. Kun kertoja saa sodan jatkuessa sydämen tykytystä, on pipitädillä omat ivasanat valmiina, kun lääkärinkäynnin jälkeen tykytykset ovat ohi. Eeva Kilpi kertoo, että vaiva on ollut hänellä säännöllisesti toistuva riesa. Kilven mukaan lapsi kestää huonosti ivaa, eikä pysty puolustautumaan ivaa vastaan vielä itseironialla.

Jyvävaarastakin tulee lähtö 26.2 1940, kun Elisenvaaraa, Hiitolaa ja Käkisalmea pommitetaan ankarasti. Koko ajan lapsilla on toive, "sitten kun pääsemme kotiin", sama on toistunut rukouksissa "anna meidän päästä kotiin". Juna-asemat ovat täynnä evakoita, ja junat ovat täynnä, jos pääsevät pommitusten vuoksi edes kulkemaan.

Talvisota päättyi 13.3.1940 ja rauhaehtojen mukaan Karjala menetetään, mutta asukkaat saivat hakea muutaman päivän ajan  tavaroitaan. Lapsille tärkeitä leluja ja kirjoja tuotiin uuteen kotiin, joka oli uudesta rajasta viiden kilometrin päässä, ja Hiitolasta 50 kilometrin päässä. Liikemiehenä isä otti lainaa hypoteekkiyhdistyksestä ja osti edullisesti maata rajan pinnasta.

Vaikka lapset haluavat palata kotiin ja kaipaavat sitä, kertoja kotiutuu nopeasti uuteen paikkaan ja hän havainnoi, kun tuomi puhkeaa kukkaan ja on välirauhan aika.

Eeva Kilpin kirjoittama Talvisodan aika on minusta hyvä. Herkät tuntemukset ovat seuloutuneet vuosien ajan. Kilpi pohtii myös muistamisen ja unohtamisen rajaa. Kaikista tapahtumista ja päivistä hän ei jostain syystä muista. Talvisodan aika on ensimmäinen osa trilogiassa, jonka seuraavat osat kertovat Välirauhan ajasta ja Jatkosodasta. Vuonna 2001 Kilpi on julkaissut teokset Rajattomuuden aika, kertomus lapsuudesta. Talvisodan aika osoittaa maailmanpolitiikan realiteettien alle jääneiden siviilien kohtalon. Kilpi havainnoi lapsen näkökulmastakin varsin realistisesti sodan todellisen syttymissyyn, ja oikeat olosuhteet. Eräs täti oli kyllä väärässä, tädin mukaan rauhaa ei voi tulla, kun sotaakaan ei ole julistettu. Historia näytti, että voi tulla ja tuli, vaikka uusi sotakin oli jo ovella. Kilpi kirjoittaa kuitenkin, että on nykyisin (tai myöhemmin) pasifisti, luultavasti hän myös lapsena oli pasifisti. Minusta rauha on aina tavoittelemisen arvoinen ja parempi olotila, kuin sotatila, Pasifismistaan huolimatta Kilpi saa teokseensa radiolähetysten propagandan, Mainilan laukaukset, hyökkäämättömyyssopimuksen, Terijoen hallituksen, ja suuremmat alueluovutukset, mikä rintamatilanne oli. Silti tämä on muistoihin pohjautuva kaunokirjallinen lapsuuden kuvaus ajasta, jolloin se on loppumassa.
*****
Eeva Kilpi (s.1928) on suomalainen kirjailija, jonka tuotanto kattaa 32 teosta.

Eeva Kilven  Välirauha ikävöinnin aika bloggaus on TÄÄLLÄ.
Eeva Kilven Jatkosodan ajan bloggaus on TÄÄLLÄ