Elfriede Jelinek: Halu

 

Elfriede Jelinek: Halu,  alkuteos Lust 1989, suomentanut Jukka-Pekka Pajunen, Otava 2008, sivumäärä 228.

Itävaltalaisen nobelvoittajan Elfriede Jelinekin romaani Halu on kirja, jonka alku hämmentää, keskikohta tyrmistyttää ja loppu etoo. Halu kertoo rumasta maailmasta rumia asioita, mutta siinä on vahva ote.

Teoksen alussa irstaileva paperitehtaan johtaja joutuu luopumaan irstailuistaan muiden naisten kanssa, koska pelkää uutta tautia (AIDS?), mies ei halua "huputtaa itseään". Mies tunkee sadistiset seksihalunsa aviovaimoonsa. Erilaisten aktien kuvaaminen on etovaa, mutta usein hyvin sekavaa  kuin rumaa kakofonista "runoa". 

Kymmenien sivujen kuluttua selviää, että paperipomon nimi on Hermann ja hän pyörittää tehdasta ja "omistaa" sen työläiset. Hermannin vaimo Gerti on ottavana osapuolena. Heillä on yhteinen teini-ikäinen poika, joka soittaa viulua pakosta ranteet rentoina. Poika saa isältään rahaa ja tavaraa. Poika on sietämätön sortaja omassa "kaveri"-piirissä, poika nauttii muiden kateudesta. Toisaalta poika joutuu monesti todistamaan aikuisten leikkejä, joista ei eritteikään puutu, joko näkö tai kuulohavainnoin. Paperipomon sydäntä lähellä on kuoro. Lähellä on hiihtokeskus, jossa on vilkasta ilta ja yöelämää, toisin kun kaupungissa, jonka tahtia paperitehdas säätelee.

Jelinek ei säästä ketään, eikä mitään. Ihmiset saavat "kuulla" kunniansa. Läheinen hiihtokeskus vetää laskettelijoita, jotka selitetään turhaksi porukaksi. Teksti ei käytä metaforia perinteisessä merkityksessä, mutta kaikkea ruoskitaan vuorollaan tai annetaan korvatillikka: "Äiti hihittää, hänen hiuksensa on rasvattu lattiapölyllä, josta tämä kotirouva ei kanna huolta".

Sivu sivun jälkeen kuvataan kuvottavia toimia. Teksti poukkoilee ja katkoo kertomuksia, ja näyttää irvokkaita tai omituisia yksityiskohtia. Kirjassa on kuitenkin kaksi isoa käännekohtaa. Gerti karkaa ja tapaa rikkaiden vanhempien huvittelijanuoren Michaelin, jonka matkaan Gerti lähtee. Gerti palautetaan kotiin, mutta hän tapailee tätä. Lopun tragedia tulee yllättäen ja on hyvin kuvottava.

Minusta kirjan nimi "Halu" on outo, koska kyseessä on pakkomielteistä. "Nainen seisoo paikallaan kuin vessanpönttö, jotta mies voi tehdä tarpeensa häneen". s. 34. Minulla ei halua kertoa, miten akteja on kuvattu, eikä mihin kaikki päättyy.

Teos esittelee maskuliinisia perversioita, väkivaltaa, elämänmenomme raadollisuutta. Romaanin kääntäminen on ollut varmasti hyvin vaikea urakka. Siinä on paljon piikkejä, joita läheskään kaikkia en ymmärrä:
"Huoltoasemien Hitler-huoneissa ne käyvät taas toisiinsa käsiksi, nämä pienet sukupuolet kävelyvaljaissaan, jotka katoavat niiden koneiden suojavarustusten alle siinä missä pienet jäätelöannokset". s.12
Luvun kolme alku
"Rivon rauhallisena työntää vaimonsa kuvan katsojan sepalukseen. Metsät tarrautuvat kauhuissaan taloon, jossa videoiden kuvat, sukukypsyyden raskaasti lastatut laumat, kulkevat silminnäköijöiden edessä ruudulla. s.46. Tämä ei liity mihinkään aiempaan, sillä kakkosluku loppuu:

"Kuljemme valossa, vaikka meidän sitten pitäisikin sytyttää taskulamppumme, joiden valokiilat juuri ja juuri riittävät kahdelle kauniin kaukaisen lauman jäsenelle: niiden täytyy olla juuri me!" s. 45.

****

Itävaltalainen Elfriede Jelinek (s. 1946) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2004, hänen kuuluisin on romaani Pianonsoittaja. 

Elfriede Jelinek: Pianonsoittaja

Elfriede Jelinek: Pianonsoittaja, alkuteos Die Klavierspielerin 1983, suomentanut Jukka-Pekka Pajunen, Otava 2005, sivumäärä 330.

Nobelvoittaja Elfriede Jelinekin Pianonsoittaja on kirja, jonka alku hämmentää ja loppu tyrmistyttää ja etoo. Romaanin päähenkilö on Erika Kohut 40-vuotias pianonsoiton opettaja, äidin pakkomielteiden ja manipuloinnin kohde. Erika Kohut on myös sairaiden mieltymystensä vanki. Äiti on ollut ja on hullu kontrollifriikki, joka valvoo vieläkin aikuisen tyttärensä joka liikettä. Tämä on minusta hyvä kuvaus ei-toivottavasta kasvatuksesta, kaikki tehdään pohjimmaltaan äidin vuoksi. Toisaalta tässä on paljon taiteen tekemisen, ja taidepiirien kritiikkiä. Klassista musiikkia pidetään aiheetta jalustalla. Äiti on valinnut tyttärelleen ammatiksi pianistin jotta voisi puristaa menestyksellä rahaa. Äiti ja tytär pitävät itseään muita parempina ja muita ylempänä. Keskivertoihmiset vain maksavat ja ihailevat. Erika siis alistetaan soittotunneille, muu aika kuluu eristetyssä äksiisissä. Epäonnistumiset kuitataan korvapuusteilla.
"Alempiarvoiset ihmismassat ympäröivät alati HÄNTÄ. …Roskaväki ei valtaa ainoastakaan taidetta ilman vähäisintäkään oikeutusta". 25

"Hänen puhtauskäsityksensä on äärimmäisen tiukka. Likaiset ruumiit muodostavat ympärille pihkaisen metsän." s.26

"Kanahaukka-äiti ja hiirihaukka-isoäiti kieltävät heille uskottua lasta poistumasta pesästä. He leikkaavat HÄNEN elämänsä paksuiksi siivuiksi, …   s.41

Äiti myöskin on haukka suhteessa kouluun. Hän kiertelee ja soittelee. Erika eristetään omaan erinomaisuuden kuplaansa. Kuitenkin harva pääsee huipulle, Erikakin epäonnistuu tärkeässä konsertissa. Pohjimmiltaan "HÄN on väsynyt delfiini, joka aloittaa viimeisen tempun"  s.69. Myrkkyäidit nuo ristilukit ovat melkein imeneet kuiviin. Erikan loistava tulevaisuus muuttuu aliarvostetuksi nuorten pianonsoiton opettajaksi, jossa toimessa hän alistaa lapsia, joita kutsuu pianonpimputtajiksi.

"Ja siksi neiti professori Kohut voi käyttää pakottamista. Suurin osa pianonpimputtajista …" s.15

Taidepiirit ovat varmasti osittain "hienostuneita", mutta minusta taiteilija on ihminen, kuten hitsari, betonivalaja, puuseppä, roskakuski tai bloggari. Ars longa vita brevis eli taide kyllä jää elämään, tuetaan sitä valtion taholta tai ei. Taide jää, vaikka maaniset äidit lakkaisivat vimmassaan pakottamasta tyttäriään (tai poikiaan) soittoharjoituksiin. Kirjan mukaan paras tae päästä Wienin filharmonikkoihin on omata miespuolinen soittajasukulainen orkesterissa.

Jelinekin Pianonsoittaja on vimmainen ja ruma romaani. Erika on sisäisesti rikki. Hänen erilaisia perverssejä pakkomielteitään kuvataan. Alkuun hän käy katsomassa naisstrippareita ja viiltelee itseään" , sitten tirkistelee "lempiviä pareja puistoissa". Poissaolot kotoa pitää sovittaa pakkomielteiselle tyranni-äidille. Tyttäressä ilmenee samoja toimintatapoja suhteessa oppilaisiin.

Romaanin aikatasot vaihtelevat. Erikan nuori oppilas Walter Klemmer kiinnostuu Erikasta seksuaalisesti. Heidän välejään puidaan romaanin loppuosassa tavalla, joka ei minusta ollut romaaniin alkuosaan verrattuna kovinkaan kiinnostavaa. Liikutaan näillä kipu, lyönti, piiska -poluilla, joista en onneksi tiedä sen enempää. Aikuiset saavat minusta niitä harrastaa, mutta tässä avataan sellainen Pandoran lipas, jota ei saada kiinni. Loppu on vimmaisuudessaan ja etovuudessan jotain käsittämätöntä.

Elfriede Jelinekin Pianonsoittaja on ruma romaani, jota en kyllä kenellekään suosittele. Wienin nähtävyydet kuten Praterin puisto esittäytyy yöaikaan erilaisessa (ehkä oikeammassa?) "valossa" kuin matkaoppaissa. Wienin valttiin eli klassiseen musiikkiin tai sen harrastamiseen saadaan monelta osin erilainen (oikeampi?) kuva, kuin se kiiltokuvamainen sulosointuinen Tonava kaunoinen -mielleyhtymä, mitä aina niin hanakasti nähdään ja kuullaan.

Pianonsoittaja -romaani on kuin per*reik*, joka päästelee kiihtyvään tahtiin myrkyllisiä kaasuja lukijan nenän eteen ja lopussa vauhkoonnutaan pöllytyksissä kaikkien sovinnaisuuksien rajojen ylitse sinne mistä paluuta ei ole, yllä oleva ilmaisu voi etoa lukijaa, mutta se on on vain tuoksahdus siitä mihin kirja päätyy ja päättyy tai paremminkin jatkuu, en kyllä suosita romaania herkkätunteiselle.

****
Itävaltalainen Elfriede Jelinek (s. 1946) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2004, Pianonsoittaja -romaanista on tehty filmi, jonka traileri vaikutti paljon siistimmältä kuin kirja, eikä kirjasta voisi nykyisten sensuurisäännösten mukaan filmiä tehdäkään, tässä on niin karseita kidutuskohtauksia, joihin fyysisiin tekoihin toki toinen on antanut kaiketi jonkun näköisen suostumuksensa, mutta ei ainakaan kaikkeen eikä myöskään henkiseen väkivaltaan. Myös eritteitä eritelläään. Jelinekin romaani Halu on todella etova.