maanantai 28. marraskuuta 2022

Finlandia-haaste

 


Suomen Kirjasäätiö on jakanut kotimaisen kaunokirjallisuuden tunnetuimman palkinnon, Finlandia-palkinnon vuodesta 1984 lähtien. Vuodesta 1993 alkaen voittajan on valinnut yksi henkilö. Vuoden 2022 Finlandiapalkinto jaetaan 30.11.2022 klo 19 alkavassa tilaisuudessa.

Haastan itseni ja samalla kanssabloggarit lukemaan Finlandiavoittajia. 

Haasteaikaa on vuoden verran eli 1.12.2022 -30.11. 2023, joulukuussa 2023 valitaan 40:s Finlandia. Haasteesta voi tehdä koosteen, mutta palkinto on itsensä sivistäminen. Jos Kirjasäätiö haluaa sponssata palkinnon, niin se on eri asia.

Finlandia-voittajat
1984: Erno Paasilinna: Yksinäisyys ja uhma
1985: Jörn Donner: Far och son (Isä ja poika)
1986: Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku Sheba, runoteos
1987: Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta, runoteos
1988: Gösta Ågren: Jär (Tääl) runoteos
1989: Markku Envall: Samurai nukkuu runoteos
1990: Olli Jalonen: Isäksi ja tyttäreksi
1991: Arto Melleri: Elävien kirjoissa, runoteos
1992: Leena Krohn: Matemaattisia olioita tai jaettuja unia
1993: Bo Carpelan: Urwind (Alkutuuli) 
1994: Eeva Joenpelto:Tuomari Müller, hieno mies 
1995: Hannu Mäkelä: Mestari 
1996: Irja Rane: Naurava neitsyt
1997: Antti Tuuri: Lakeuden kutsu
1998: Pentti Holappa: Ystävän muotokuva 
1999: Kristina Carlson: Maan ääreen 
2000: Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
2001: Hannu Raittila: Canal Grande
2002: Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
2003: Pirkko Saisio: Punainen erokirja 
2004: Helena Sinervo: Runoilijan talossa
2005: Bo Carpelan: Berg (Kesän varjot) 
2006: Kjell Westö:Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran)
2007: Hannu Väisänen: Toiset kengät 
2008: Sofi Oksanen: Puhdistus 
2009: Antti Hyry: Uuni
2010: Mikko Rimminen:Nenäpäivä 
2011: Rosa Liksom: Hytti nro 6
2012 Ulla-Lena Lundberg: Jää
2013: Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme 
2014: Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät 
2015: Laura Lindstedt: Oneiron. Fantasia kuoleman jälkeisistä sekunneista 
2016: Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
2017: Juha Hurme: Niemi 
2018: Olli Jalonen Taivaanpallo

2019: Pajtim Statovci: Bolla
2020: Anni Kytömäki: Margarita
2021: Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto
2022: Iida Rauma: Hävitys, tapauskertomus
2023:

lauantai 26. marraskuuta 2022

Charles M. Schulz: Tenavat, Parhaat sarjat, 1970-1979

 


Charles M. Schulz: Tenavat, Parhaat sarjat, 1970-1979, Like 2021, sivumäärä 192.


Charles M. Schulzin Tenavat, parhaat sarjat on päässyt jo 1970-luvulle (bloggaukset 1950-luvusta ja 1960-luvusta), suomalainen kustantaja on vaihtunut Otavasta Likeen.

Teos alkaa artikkelilla Tenavista ja Charles M. Schulzista, joka syntyi 100 vuotta sitten 26.11.1922. Charlesin isällä oli oma parturiliike. Isä oli hyvin ahkera ja niin oli myös poika, hän piirsi Tenavia elämänsä loppuun asti. Charles M. Schulz kuoli  13.2.2000. Charles M. Schulz kutsuttiin ikäluokkansa mukana armeijaan toisen maailmansodan aikana, ja Charles oli sodan lopulla 1945 keväällä Euroopassa, mutta ei sotinut. Tenavissa muistellaan usein Veteraanipäivää, joka on USA:ssa 11.11

Tenavia alettiin siis julkaista lokakuusta 1950 alkaen. Tässä osassa on 1970-luvun vuosilta sarjaa. Sarjan piirrosasu ja hahmot ovat vakiintuneet, myös tietyt tapahtumat toistuvat, vuosittain Tellu vetää jalkapallon Jaska Jokusen edestä. Tähän liittyen Charles M. Schulz täsmentää, että Jaska Jokunen ei ole häviäjä, koska hän ei luovuta. Eikä luovuta muutkaan. Tellu roikkuu edelleen Amedeuksen pianolla, ja Amadeus soittaa Beethovenia, jota beethovenia Kutri luulee juomaksi. Amadeus ei välitä Tellusta vaan pianon soitosta. Tellu pihistää Amadeuksen pianon, mutta tämä hankkii uuden. Charles M. Schulz rakasti klassista musiikkia.

Sarjassa on muutamia muutoksia. Ressun ystävä, lintu saa 1970 nimekseen Woodstock, suomeksi Kaustinen. Ressulla ja Kaustisella on alkuun erimielisyyksiä, mutta vuosien kuluessa särmät hioutuvat.

Kesäleirikuvaukset alkavat. Piparminttu-Pipsa ja Maisa tulevat sarjaan. Piparminttu-Pipsa on ihastunut Jaskaan, joka taas on pohjattoman rakastunut pieneen punatukkaiseen tyttöön. Pipsa on haka kaikessa urheilussa, etenkin baseballissa, mutta hän haluaisi olla "nätti" ("en ole yhtään nätti"). Pipsa asuu isänsä kanssa, ja äiti on kuollut. Maisalla on silmäläsit, ja hän on älykkö, mutta samalla hieman naiivi.  Maisakin on ihastunut Jaska Jokuseen. (Tämä on minun tulkintani, tuntuu että tenavien tunteet eivät kohtaa vastakaikua).

Ressuun, Jaska Jokusen bohemiin Beagle-koiraan, liittyy paljon muutoksia. Ressulla on eri "hahmoja": pääbeagle, Jake Jäyhä, ja Ressu käy partiossa. Ressu kirjoittaa muistelmansa, on ollut Päiväkummussa, josta koira on ostettu "lohtukoiraksi" Jaska Jokuselle. Ressu tapaa 1970-luvulla siskonsa Reginan ja Neulalassa asuvan Remppu-veljensä.  Charles M. Schulz asui Needlesissä vuosina 1929 - 1931, jossa hänen isällään oli parturiliike. Ressun lentäjäsankari-leikit jatkuvat ja Ressu aloittaa golfin ja tenniksen pelaamisen. Charles M. Schulz pelasi tennistä, golfia ja keilasi. Pipsa kaunoluistelee, pojat mailoineen yrittävät hätistää häntä kentältä pois, mutteivat onnistu. Pojat pyytävät lopulta Pipsaa keskushyökkääjäksi. Pipsa on paras Tenevista urheilussa, ja huonoin koulussa. Pipsa on äärimmäisen kiltti ja hyväntahtoinen.

Eppu on edelleenn filosofinen tyyppi, joka on isosiskonsa Tellun komennossa. Perheeseen syntyy vauva, jota sarjassa kutsutaan Toistoksi (Rerun). Eppu odottaa edelleen Suurta kurpitsaa, ja saa vuorollaan jonkun mukaansa Halloween yönä. Ressukin kokee asian noloksi.



Salli Jaskan pikkusisko on lääpällään Eppuun. Salli käy koulua ja puhuu koulurakennukselle. Sallikaan ei pidä leirielämästä, mutta yhdellä leirillä löytää ystävän Ellenin, jota rohkaisee. 

Tellu lupaa edelleen pitää amerikkalaista jalkapalloa paikallaan. Jaska Jokunen potkaisee, ja Tellu ottaa pallon pois. Jaska Jokusen oltua sairaalassa Tellu ei otakaan palloa pois, mutta Jaska Jokunen potkaisee hudin, ja jalka osuu Tellun käteen.

Ressu ottaa yhteen naapurin aggressiivisen kissan kanssa. Kissaa ei koskaan piirretä, kuten ei aikuisiakaan.



Ressun kirjallinen ura jatkuu, ja hieman vaihtelevammin, kuin synkästä ja myrskyisestä yöstä. Ilmeisesti mitään ei julkaista 1970-luvulla. Ressu muuten oppii lentämään käyttämällä korviaan roottoreinaan. 

Jaska Jokunen edelleen yrittää baseballjoukkueensa kanssa, joka aina häviää. Leijan lennätys ei luonnista, mutta Jaska Jokunen ei ole häviäjä, hän yrittää aina uudestaan. Jaska haluaisi olla suosittu, Jaska ei jostain syystä ymmärrä, että sekä Pipsa että Maisa ovat ihastuneita häneen. 

Sarjassa on monia syvällisiä teemoja: ujous, jännittäminen, vastakaiuton rakkaus, inhimilliset heikkoudet, erilaisuus, kiusaaminen, epävarmuus, ystävyys, vastuunotto, sarjassa on paljon huumoria. 1970-luvulla sarja kuvaa minusta aikuisia, vaikka tenavat ovat lapsia, (jotka ovat siis luonteeltaan jo aikuisia).

Tenavat on väkivallaton ja ajaton piirros-sarja, jota voi lukea kaikenikäiset.

***

Vaikka kirja on upea, sen nimi on tylsä, eli Helmet-kohta 8

sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Jorma Kurvinen: Reksa - kaukalon ammatilainen

 


Jorma Kurvinen: Reksa - kaukalon ammatilainen,  Kustannus oy Pohjoinen Oulu 1987, sivumäärä 168.

Jorma Kurvinen (1931-2002) oli oululainen kirjailija, joka oli tunnetuin Susikoira Roi-sarjastaan. Wikipediassa hänellä on noin sata teosta lueteltu, mutta ei tätä  teosta Reksa, kaukalon ammattilainen.

Reksa eli Reijo Ruotsalainen (s.1960) oli kuuluisa oululainen jääkiekkoilija, Oulun Kärppien kasvatti, joka oli nostamassa Oulun Kärppiä 1977 liigaan. Reksa voitti 1981 SM-kultaa Kärpissä, ja siirtyi NHL:ään New York Rangersiin. Reksa pelasi puolustajana, hän oli hyvä luistelemaan, 173 cm pitkä, eli ei NHL-puolustajaksi kovin pitkä, mutta saavutti kaksi Stanley Cupin voittoa  Edmonton Oilersissa vuosina 1987 ja 1990. Reksa saavutti olympiahopeaa Calgaryssa 1988. Lisäksi Reksa pelasi Sveitsissä, josta hän saalisti kolme kultaa.

Jorma Kurvinen aloittaa Reksan tarinan Oulusta, jossa Reksa asuu lähellä Raksilaa, jossa on talvisin jäätä. Kaupunkiin halutaan tekojäärata. Reksan perhe on köyhä, ja he muuttavat pois Raksilan vierestä, mutta Reksa tulee omin neuvoin Raksilaan ja pelaa junnujoukkueessa.  Kurvinen kertoo 1971 junnuturnauksesta, jossa Kärpät pääsee loppukilpailuun voitettuaan karsinnoissa kaikki ottelut maalierolla 117 - 2. Lopputurnauksessa kaatuivat Koovee, Ilves, Espoo ja loppuottelussa myös SapKo. Mestareiden joukossa olivat Juha Huikari, Kari Jalonen, Pekka Arbelius, Arto Huotari ja tietenkin Reksa, joka siis ei ollut ainoa huippu, joka nousi yhdessä Kärppien nousun kanssa. Kari Jalonen huippupelaaja ja valmentaja, on myös 1960-ikäluokkaa. Reino Ruotsalainen Reijon isä valmensi joukkuetta, miestä kutsuttiin Papaksi. Pappa vei joukkueen Saksaan, josta tuli junnuturnauksessa EM-kultaa. Junnuvuodet ovat monelle hienoa aikaa, mutta mitään luksusta se tuohon aikaan ei ollut. Jäähallit olivat harvassa, ja paikasta toiseen kuljettiin vanhalla bussilla.

NHL:stä otettiin yhteyttä jo vuonna 1978, ja varaus tapahtui 1980. Rapakon taakse Reksa suuntasi 1981 syksyllä, ja mukaan lähti Tapparan kasvatti Mikko Leinonen (s.1955). Rangersin valmentajaksi oli palkattu USA:n 1980-olympiajoukkueen kultaan valmentanut Herbert Brooks (1937 - 2003). Ruotsalaiselle pelillinen haaste oli suuri, mutta myös kulttuurillis-kielellinen. Seura tarjosi 10 tunnin kielikurssin. Reksa lunasti pelilliset odotukset ja etenkin oli hyvä luistelemaan. NHL-pelit olivat sangen "väkivaltaisia" tuolloin, tai niin, että tuli paljon enemmän törkeitä taklauksia, ja tappeluja. Reksa ei niistä kirjassa valita, mutta ilmiötä käsitellään. Myös farmikomennuksia, ja voittamisen pakkoa sivutaan. Pelaaja lähetetään farmiin, ja valmentaja vaihtuu, jos otteet kaukalossa ovat huonoja. NHL on suljettu sarja, joten siellä minusta aika vähän tapahtuu valmentajavaihdoksia verrattuna SM-liigaan, joka sekin on nykyisin suljettu.

Isoja otteluja Reijo Ruotsalaisen mielestä oli Kiekko-Reipasta vastaan ollut Kärppien nousumatsi, ja mestaruusvuonna TPS:ä vastaan välierämatsi. Lopuksi kuvataan Stanley Cupin voittamista Philadelphiaa vastaan. Philadelphiassa pelasi tuolloin Ilkka Sinisalo, Edmontonissa pelasivat Tiki ja Kurri. Edmonton voitti Stanley Cupin.

Kirjan loppulause oli, että "Kuule, jokainen mies on tärkeä. Muista kirjoittaa siihen kirjaasi, että kukaan ei voi pelata yksin ..."

Oulun Kärpät on jäädyttänyt Reksan pelinumeron 10.

Jorma Kurvisen teos Reksa - kaukalon ammatilainen on hyvin kirjoitettu pelielämänkerta Reijo Ruotsalaisesta. Peliura kylläkin jatkui vielä 1987:n jälkeen, ja Reksa voitti toisenkin kerran Stanley Cupin ja sai Calgarysta olympiahopeaa.

torstai 17. marraskuuta 2022

Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen

 

Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen, Otava 2018, Seven-pokkari sivumäärä 222.

Antti Tuurin (s. 1944) Aavan meren tuolla puolen -romaani alkaa siitä, kun siirtolaisena Ruotsiin aikanaan tullut Sauli on kuollut Skövdessä. Uskoon tullut vaimo Elina jää suremaan, ja lapset Antero, Leena ja Kaija lupaavat järjestää hautajaiset. Tytär Kaija lähtee Solnasta junalla kohti Skövdeä, ja kuulee samalla, että suomalaiseen kouluun, jossa on oppilaana myös tyttärentytär Elvira, on heitetty polttopullo ja koulutyö on keskeytetty.

Kirjan juoni etenee kronologisesti, mutta se on jaettu eri kertojiin, jotka muistelevat myös menneitä. Antti Tuurin 2016 julkaisema Tangopojat  kertoo Saulin muutosta Kauhavalta Ruotsiin, jossa hän toimi Tango-yhtyeen haitaristina, ja etsi Ruotsiin karannutta Elina-rakasta. Sauli ja Elina jäivät Ruotsiin, ja kasvattivat kolme lastaan kansankodin asukeiksi. Tangopoikien historiallinen kehys oli suurten ikäluokkien aikuistuminen, ja Suomen murros ja kaupungistuminen. Suomen liityttyä Pohjoismaiden neuvostoon 1955, suomalaisilta poistui passivaatimus, ja suomalainen sai tehdä työtä. "Suomen väestö koki historiansa voimakkaimman ulkomaille suuntautuneen muuttoaallon vuosina 1960 - 1975. Päämuuttomaana oli Ruotsi, jonne muutti lähes puoli miljoonaa suomalaista. (Lähde Yle Elävä Arkisto: Kansankodin kuokkavieraat) ". Suurista ikäluokista lähti moni töihin kuka Volvon tehtaille, kuka suklaatehtaalle. Ruotsi oli kuitenkin ruotsinkielisten ruotsalainen maa, monella suomalaisella oli vaikea sopeutua.

Tässä Sauli on siis kuollut. Tarinassa nykyisyyttä ja menneisyyttä luotaavat Saulin aikuinen tytär ja itsekin isoäiti Kaija, hänen tyttärensä Stina, Kaijan renttu ja isopuheinen ex-mies Petteri. Leski Elina päättää tarinan.

Antti Tuurin romaaneissa on selkeä kieli ja sanoma. Tässä on paljon samaa huumoria kuin Pohjanmaa teoksessa. Sanailun lomassa tarkastellaan suomalaissiirtolaisten juurtumista, ja vaikeuksia ruotsalaisten asenteiden kanssa, toisaalta sitä verrataan pakolaisina 2000-luvulla tulleisiin. Teksti on neutraalia, mutta ei silitä Ruotsin kansankotia myötäkarvaan. Muukalaisille on lasikatto, Volvolla ei suomalainen edennyt, ja muualta tulleissa nähdään helposti leima. Suomalaiset siirtolaiset olivat pääosin perheestään huolehtivia ahkeria työläisiä, eivät juoppoja.

Yksi juonilanka tarkastelee Kaijan ex-vävyn turkkilaisen Raulin oirehdintaa. Raulin epäillään siepanneen tyttärensä Elviran ja yrittävän viedä häntä Turkkiin. Epäilyksiä kasvattaa se, että Elvira ja hänen passinsa ovat kadonneet. Raulin perään Rinkebyhyn lähtee Elviran isoisä helppoheikki lavastemies Petteri, joka saa mukaansa retkuretkueen entisiä suomalaisjuoppoja. Välillä tuntuu, että farssista olisi kysymys. Kerronta antaa toisaalta aavistaa, että kaikki käy lopulta hyvin. 

Kirjan lähtökohta lienee autenttinen, sillä Upplands Väsbyn kunnan suomenkieliseen kouluun on heitetty polttopullo. Ruotsissa myös äärioikeisto kylvää epävarmuutta ja vihaa. Toisaalta lähiöissä kytee juurettomuuden ja turhautumisen aikapommi, joka Malmössä aikaansaa liekehdintää eikä poliisityö säröittä suju.  

Kirjan nimi tulee Unto Monosen Satumaatangosta, josta laitetaan värssy Saulin kuolinilmoitukseenkin. Kaiken huumorin seassa kirja tarkastelee kipeitä juurtumiskokemuksia, ja vakavia ongelmia ruotsalaislähiöissä. Kirjan suomalaiset sopeutuvat kansankotiin toisessa tai kolmannessa polvessa, mutta entä jos uudet tulijat eivät halua tai pysty sopeutumaan, tai heidän ei anneta sopeutua?

***
Antti Tuuri on syntynyt Kauhavalla siis Pohjanmaalla, ja hän on suuria ikäluokkia eli 1944 vuoden lapsia, hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri, kuuluisin teos on  Pohjanmaa joka on viides hänen romaaneistaan, ja avausosa Pohjanmaasarjaan. Vuonna 1997 Antti Tuuri sai Finlandiapalkinnon kirja oli Lakeuden kutsu, joka päättää Pohjanmaa-sarjan. Talvisota -romaani on myös hyvin luettu ja filmattukin. 

sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Reijo Mäki: Marraskuu on musta hauta

 


Reijo Mäki: Marraskuu on musta hauta, Gummerus 1988, 2006 Seven, sivumäärä 251.

Reijo Mäen Marraskuu on mustahauta on Jussi Vares -sarjan kolmas osa, jonka vauhdikkaat ja jännittävät tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja Neuvosto-Viroon. Kirja on lyhyt, eikä sisällä Vareksen kavereiden kännihorinoita ravintola Uudessa Apteekissa, koska ei ole Uutta-Apteekkia, eikä Varekselle ole muodostunut kaveripiiriä. Kirjan nimi tulee tarinan tapahtuma-ajasta, sekä siitä, että marraskuussa, Vareksella on omantunnontuskia siitä, että oikiksen opiskelut eivät koskaan edistyneet, ja hän on jumissa vuokra-asunnossa poikamiehenä. Jussilla on toimisto, joka tekee testamentteja, ja luottamuksellisia tutkimuksia, joita on ensin Pernon telakalla, ja sen jälkeen Birgit Weijas palkkaa Jussi Vareksen varjostamaan  miestään diplomi-insinööri Arne Weijasta,  jolla on satamateknologiaan erikoistunut idänkaupan konsulttiyritys ja sivusuhteita. Arne Weijas reissaa Viroon Georg Otsilla, ja Jussi lähtee perään.

Tarinan raami on Kylmän sodan lopun kovat ajat. Neuvostoliitto yritti edelleen venäläistää Viroa, mutta Virossa oli juuri vastakkaista voimaa ja toimintaa. Neuvostoliiton aikana tarvittiin Viron matkalle viisumi, rajatarkastukset olivat tarkkoja. Jussin huone on Viru-hotellissa, ja samassa huoneessa on tanskalainen valokuvaaja Poul Bjerregaard.

Viron kommunistinen puolue ja KGB ovat hälytystilassa. He ovat saaneet tietää että taantumukselliset piirit ovat soluttaneet maahan nimettömän tappajan Mr. Nonamesin. Viru- ja Olympia-hotelleja salakuunnellaan ja pyörät pyörivät, sillä 29.11 Tallinnaan saapuu itse Mihail Gorbatshov (1931 -2022). Jussi joutuu tahtomattaan tapahtumien keskipisteeseen. 

Marraskuu on musta hauta on tiivis agenttijännäri Kylmän sodan neuvostovirolaisissa kulisseissa, samalla se on kuvaus neuvostoajan Tallinnasta. Suomalaisiakin matkasi Tallinnaan ja osa katsoi vain nähtävyyksiä, mutta osa teki mustan pörssin kauppoja, moni vain juopotteli, tai piipahti huorissa. 

Pidempi oppimäärä
Pidän alkupään Vares-seikkailuista. Jussi saa varjostustehtävän, eli avioeroa varten pitää napsia valokuvia. Jussi varjostaa Arne Weijasta, joka tekee hämäriä diilejä. Lopulta mies murhataan aivan Jussin lähellä ja Jussin on poistuttava paikalla. Jussi piileskelee ilotalossa, mutta tekee diilit viranomaisten kanssa. Pystytäänkö murha estämään, ja kuka on salaperäinen Mr. Nonames?

Viro joutui Molotov-Ribbetrop-sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan mukaan 1939 Neuvostoliiton etupiiriin ja 1940 hallintaan. Saksa valtasi alueen, mutta toisen maailmansodan jälkeen neuvostovalta palasi metsäsisseistä huolimatta. Virossa alkoi haave uudelleen itsenäistymisesta kasvaa, ja se oli voimakas juuri kirjan tapahtuma-aikana. Viro uudelleen itsenäistyi lopullisesti Neuvostoliiton hajottua. Kirjan alussa kuvataan Neuvostoliiton käymää sotaa Afganistanissa. Puna-armeijassa taisteli myös virolaisia. Kirjassa Viron kommunistisen puolueen nokkamies tai ensimmäinen sihteeri on Rolf Vainu, joka on siis fiktiota, tuolloin (1978 - 1988) ensimmäisenä sihteerinä oli Karl Vaino. Asioita "järjestää" myös KGB, jonka edustaja Rihat Aleksandrovits  Bohusvili (fiktiivinen hahmo) tekee omaan ja veljensä lukuun ikonikauppoja. Joukkioita on useita, on kansallismielisiä, emigrantteja, kansainvälinen tappaja, neuvostoviron virkamiehet ja KGB.
Reijo Mäki on kirjoittanut myöhemmin, että oli käynyt kirjaa varten Virossa, joten Tallinnan kuvaukseen on nähty vaivaa. Lisäksi juoni polveilee mukavasti ja tarjoaa yllätyksiä joka luvussa, lopussa on mojovia yllätyksiä.

Postauksen nimen vuoksi ohjelmoin tämän marraskuuhun, jossa myös isänpäivää vietetään, tänään aika monen isän ja papan lahjana on "mieskirja", eli vares, remes tai sotakirja. Marraskuussa 2022 on myynnissä Remeksen Tornado ja Reijo Mäen Hotel California. Somessa osa paheksuu, että isälle, ja isoisälle ostetaan miehen kirjoittama kirja. Lokakuussa 2022 myydyin kirja Suomessa oli Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä ja lapsenvahti, joka sekin sopii hyvin isille.

tiistai 8. marraskuuta 2022

Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Bussimurha (Martin Beck #4)

 

Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Bussimurha (Martin Beck #4), alkuteos Den skrattande polisen 1968, suomentanut Kari Jalonen, WSOY 2021, sivumäärä 278.

Martin Beck -sarjan neljäs osa Bussimurha  alkaa Martin Beckin ja Lennart Kollbergin pelatessa shakkia 13.11.1967. Kollbergillä on muutaman kuukauden ikäinen tytär vaimonsa Gunin kanssa. Martin Beckin tytär Ingrid on 16-vuotias ja poika Rolf on 12-vuotias. Suhde vaimoon on edelleen huono, Martin Beck on muuttanut sohva-asukiksi, mutta suhde tyttäreen Ingridiin on hyvä.

Yhdysvaltain suurlähetystön edessä on mielenosoituksia. Muutama sata poliisia käyttää kyynelkaasua ja pamppua saadakseen mielenosoittajien innon laimenemaan. Mielenosoittajat taas vastustavat Lyndon B. Johnsonia ja Vietnamin sotaa. Toisaalla samana päivänä 13.11.1967 Solnassa partioivat poliisit Kristiansson ja Kvant löytävät kaksikerroksisen linja-auton, jossa  kahdeksan ihmistä on ammuttu kuoliaaksi, vain yksi elonjäänyt, joka menehtyy hänkin sairaalassa. Ammuttujen joukossa on yksi poliisi, Beckin yksiköstä Åke Stenström. Bussi on kuin teurastamo. Yhtä uhria ei voida edes (heti)  tunnistaa kasvojen "puuttumisen" vuoksi.

Tutkinnalla ei ole mitään lähtökohtaa ja bussimurha leimataan mielipuolen teoksi. Poliisi Martin Beckin ja Lennart Kollbergin johdolla alkaa tutkia jokaisen uhrin taustoja. Kiintoisaa on, mitä Stenström teki bussissa? Kollberg keskittyy Stenströmin tekemisiin, ja puhuttaa monta kertaa Stenströmin tyttöystävää Åsa Torellia. Yhteyksiä tulee näkyviin, myös vanhaan veritekoon ja bussimurhalle löytyy motiivi ja logiikka. Mutta kuka on syyllinen?

Martin Beck -dekkarisarjan neljäs osa Bussimurha jatkaa tutuin teemoin ja motiivein.  Kirjasarjan teho on sen rujon arkisessa näkökulmassa poliisin työhön ja arkeen.

*****
Käsittelen dekkaria alla hieman enemmän. Bussiturmaa tutkittaessa havaitaan, että Åke Stenström on tutkinut omin päin erästä ratkaisematonta naisen murhaa.  Stenström esitellään kakkososassa osaston nuorimmaksi. Hän haluaa päästä eteenpäin. Beck-sarjan alkupään murhat ovat usein "intohimorikoksia" eli yleensä mies murhaa naisen. Tässä pohditaan myös ensimmäistä Beck-tapausta eli Roseannan murhaa.

Stenströmiä taustoitetaan jonkin verran, nuori kaveri, haluaa edetä, on tehnyt omia tutkimuksiaan. Hän pitää aseista, ja hänellä oli mukanaan ase. Kotona on lisäksi 45-Colt, jossa on viilatut luodit, myös iskuria on käsitelty. Hän on tutkinut himomurhaajia, joiden tekemät murhat poliisin käsikirjan mukaan johtuvat impotenssista!?

Murha-ase on Suomi KP, Tikkakosken tuotteita. Murha-ase on huonosti valittu, sillä syyllinen oli ollut vapaaehtoisena Suomen talvisodassa. Murhan motiivi on aiemman ns. täydellisen murhan peittely. Aiempi murha oli portugalilaisen eronneen Teresan murha. Nyt on asenteellisuutta dekkarissa: Teresa kävi kerran vieraissa, ja havaitsi olevansa nymfomaani. Hän erosi, ja omistautui miehille. Sitten hänet murhataan. Isoa joukkoa hänen satunnais- ja vakinaiskumppaneitaan kuulustellaan, mutta läpimurtoa ei saavutettu vuonna 1951. Murhan motiivi on "hyvä naimakauppa", eli tässä on samaa juonikuviota kuin sarjan yhdeksännessä osassa Poliisimurha. Mies on hyvissä naimisissa ja hän kertoo, että "hän tutustui talvella naiseen, josta tuli hänen vaimonsa ja mielenkiinto nymfomaaneihin katosi" s. 264. Minusta kyseessä on ylimielinen narsisti, joka ei näe muiden olevan inhimillisiä lähimmäisiä. Tässä osassa esitellään myös Ruotsin pääkaupungin huumeongelmia, jotka dekkarin mukaan ovat olleet jo aikamoiset. 

*****

Ruotsalainen avopari Maj Sjöwall (1935 - 2020)  ja Per Wahlöö (1926-1975) loivat  Martin Beck -hahmon kymmenessä dekkarissa 1965-1975. 

Esipuheen on kirjoittanut yhdysvaltalainen Jonathan Franzen (s. 1959), joka oli lukenut vain vakamielistä kirjallisuutta, kunnes ruotsalainen opiskelukaveri lahjoitti yhden Martin Beck -dekkarin. Tosin Franzen luki sen vasta vuosia myöhemmin ollessaan sairaana. Hän on lukenut sittemmin sarjan useasti ja lempidekkari on tämä Bussimurha, jonka jälkeen hän ei enää pelkää vilustua.  Martin Beck on nimittäin jatkuvasti vilustunut, eikä saa saa lohtua kotonaakaan, hänellä on vatsahaava. Sää dekkarissa on kamala. Franzen kiittelee seikkaa, että Sjöwall ja Wahlöö eivät nosta Beckiä alustalle, vaan hän on hyvin inhimillinen.

Martin Beck -sarja
1. Roseanna,1965
2. Mies joka hävisi savuna ilmaan, 1966
3. Mies parvekkeella, 1967
4. Bussimurha, 1968
5. Kadonnut paloauto, 1969
6. Missä viipyy poliisi, 1970
7. Komisario Beck tähtäimessä, 1971
8. Suljettu huone, 1972
9. Poliisimurha, 1974
10. Terroristit, 1975

torstai 3. marraskuuta 2022

Charles Dickens: Kaksi kaupunkia

 


Charles Dickens: Kaksi kaupunkia, alkuteos A Tale of Two Cities 1859, suomentanut Helka Varho, WSOY 1949,  sivumäärä 347.

Charles Dickensin Kaksi kaupunkia on yksi myydyimmistä (jopa myydyin?)  romaaneista kautta aikojen. Kahden kaupungin tarina alkaa vuonna 1775 Englannissa ja päättyy Ranskan suuren vallankumouksen kuohuihin 1790-luvun alussa. Charles Dickens, joka oli köyhistä oloista lähtöisin ollut  ammattikirjailija, vie tässä romaanissa virtuoosimaisesti juonta läpi tapahtumien. Kerronta on alusta saakka taitavaa ja kuvaus yksityiskohtaista ja runsasta, teoksen jokainen kohtaus on merkityksellinen juonilangan palanen, joka tarinan loppuosassa yhdistetään tapahtumien upeaksi kirjokuvaelmaksi. Jokainen henkilö näyttelee pientä tai isoa roolia dramaattisessa ja kaihoisan traagisessa  loppunäytöksessä Pariisissa.

Vuonna 1775 Tellson pankin johtaja Jarvis Lorry saa viestin  "palautettu elämään" Tellsonin pankin vahtimestari Jerry Cruncherilta. Postivaunut suuntaavat Doveriin josta Lorry ja neiti Lucie Manette suuntaavat Pariisiin. Lucie Maneten isä tohtori Alexandre Manette on löytynyt Pariisista, hän toimii muistinsa menettäneenä  suutarina. Tellson pankki on hoitanut Maneten asioita. Lucien äiti on kuollut Lucien ollessa pieni, isä on aiemmin suljettu syyttömänä Bastillen vankilan pohjoistornin selliin 105. Lucieta hoitaa neiti Pross. On kulunut 18 vuotta ja Manette on muistamaton ja tylsistynyt ja toimii suutarina Pariiisissa, ravintololoitsijoina toimivan Defargen pariskunnan luona. Lucien ja Lorryn tulo hiljalleen herättää Maneten eloon tuntevaksi ihmiseksi, ja tohtori muuttaa Lontoon Sohoon, jossa hänellä on Englannissa kukoistava vastaanotto (myöhemmin).

Toisessa osassa siirrytään vuoteen 1780 ja oikeudenkäyntiin, jossa Charles Darnay'ta syytetään vakoilusta. Dickens on mestari kuvaamaan mutkikkaita oikeudenkäyntejä. Tässä urkkijat John Barsad ja Roger Cly todistavat Darnayn olevan vakoilija, joka olisi paljastanut Ranskalle Englannin joukkojen sijaintia Yhdysvalloissa (joka oli itsenäistynyt 1776). Darnay'ta puolustaa taitava asianajaja Stryver, jolla on rähjäinen avustaja Sydney Carton. Stryver saa Darnayn vapaaksi, hän huomaa että Carton on paljolti yhdennäköinen Darnayn kanssa. Manetet seuraavat oikeudenkäyntiä, ja iloitsevat vapautuksesta.

Ranskassa kuvataan mätäpaise-markiisi Evremondea. Markiisi on varsinainen mulkvist, ja ajaa rattaillaan yhden lapsen kuoliaaksi eikä asia häntä harmita. Markiisi on hyvin hankala, ylimielinen ja sortaa köyhiä. Charles Darnay vierailee Ranskassa ja ilmenee, että Darnay on markiisin veljenpoika. Darnay lähtee Englantiin. Markiisi murhataan, mutta Charles on luopunut arvonimestä ja jää Lontooseen. Charles elättää itsensä opettamalla ranskaa ja kirjallisuutta, ja tekee käännöstyötä. Hän tutustuu Lucieen ja on tähän hyvin ihastunut. Sydney Carton, jolle viina maistuu, on myös ihastunut Lucieen, johon myös Stryver on ihastunut. Stryver luopuu leikistä nai rikkaan lesken jolla on kolme lasta, ja menestyy uralla. Sen sijaan Sydney Carton pitää itseään hyödyttömänä ja huonona ihmisenä, Carton keventää sydäntään Lucielle, jolle Sydney myös tunnustaa rakkautensa. Lucie arvostaa Sydney Cartonia, mutta avioituu Charlesin kanssa. Charles paljastaa oikean nimensä Evremonde tohtori Manetelle, joka saa hermoromahduksen, ja taantuu suutariksi, josta Lorry hänet pian palauttaa. Lucie ja Charles menevät naimisiin ja saavat pojan, joka nukkuu pois ja  tytön, joka ristitään Lucieksi. Sydney Carton vierailee Darneyttein luona ja  Sydney ihailee lapsia, ja he pitävät Sydneystä.

Sitten alkaa Ranskassa vallankumous, ja alkavat suuret mullistukset kaikille päähenkilöille, jokaisen asema muuttuu, ja vaikeudet alkavat, loppu on huikeaa.

Kirjan teemoja

Kirja alkaa seuraavasti: "Tämä oli aikakausista paras ja pahin, se oli viisauden ja hulluuden ikä, uskon aika, epäilyksen aika, valon ja pimeyden aika, tämä oli toivon kevät ja epätoivon talvi, meillä oli kaikki edessämme eikä mitään edessämme, kuljimme kaikki suoraa päätä taivaaseen, kuljimme kaikki suoraa päätä toista tietä — sanalla sanoen, aikakausi muistutti niin nykyistä aikaa ...". Saimi Järnefeltin suomennos. Aikakausi voisi olla 2020-lukukin, ihmiskunta on huono oppimaan. Kirjassa on ikuisia teemoja kuten vallassa pitäjien sorto, ja syyttömien tuomitseminen. Kostoa tarkastellaan paljon. Kansalaiset, jotka kaappavat vallan, ovat entisiä vallanpitäjiä ja aatelisia julmempia, he eivät tunne myöskään mitään armoa. Vallankumoksessa kiihko voittaa järjen ja maltillisten käy aina huonosti. Maailmassa on kuitenkin suurempia voimia: lähimmäisenrakkaus, ja itsensä uhraaminen.

Kirja myös näyttää, että salaisuudet tulevat ilmi, omaa kohtaloa ei voi välttää, isien synneistä saavat jälkipolvet maksaa, mutta on olemassa hyviä ihmisiä, jotka ovat valmiita uhraamaan kaikkensa, jotkut aatteen, jotkut rakkaiden puolesta.

Tämä on minulle merkityksellinen kirja. Sain tämän syntymäpäivälahjaksi äiidiltäni kun täytin 14 vuotta. Koskaan aiemmin en ole pystynyt lukemaan tätä loppuun, mutta nyt luin ja kannatti. Loppuosa juonesta on huikea, ja koska kirjoitan tätä lähinnä itselleni, avaan sitä tuohon alas, eli jos haluat lukea kirjan älä lue tätä, äläkä muita netin sivuja, missä on avattu loppuratkaisut.

Ranskan vallankumous 1789 oli suuri mullistus. Kirjassa vallankumoukselliset valtaavat Bastiljin ja vapauttavat vangit. Herra Defarge on etunenässä ja selli 105 pohjoistornissa tuhotaan. Aatelisilta riistetään omaisuus ja sitten henki. Terävähampainen nainen La Guillotine katkoo vankien päitä, tori lainehtii verta. 

Charles Darnayn on pakko suunnata avunpyynnön vuoksi Ranskaan. Häntä sitoo kunnia, hän yrittää saada perheen palvelijaa vankilasta, mutta joutuu emigranttina pidätetyksi. Pariisiin lopulta keräytyy kaikki päähenkilöt: tohtori Manette, Lucie, pikku-Lucie ja neiti Pross ja he Charlesin vuoksi. Jarvis Lorry ja Jerry Cruncher ovat pankin asioilla. Myös oikeuden käynnissä olleet John Barsad ja oman kuolemansa lavastanut Roger Cly ovat. Julmuuden tahtipuikkoa heluttaa Therese Defarge. Darnay viruu vankilassa ja sitten hänelle järjestetään oikeudenkäynti, joka on dramaattinen. Tohtori Manetten kohtaloa käytetään myös todisteena. Manetten sulkeminen Bastiljiin oli Evremondejen aikaansaannosta. Maneten vetoomus vapauttaa Darnayn. Charles ehtii hädin tuskin kotiin, kun jo pidättäjät tulevat uudestaan, nyt hänet pidätetään Evremondena. Darnay vangitaan ja uudessa oikeudenkäynnissä hänet tuomitaan kuolemaan, vuorokauden sisällä.

Älä lue. Käy ilmi, että Therese Defarge on raaka ja vaatii kostoa, Charles Darnayn täytyy kuolla. Therese haluaa myös Maneten perheen ja myös pikku Lucien hengen. Neiti Pross taas taistelee Lucien puolesta. Sydney Carton haluaa Lucien ja pikku-Lucien parasta. Hän käyttää suhteitaan, ja vierailee Charles Darnayn sellissä, lyö tajuttomaksi, ja vaihtaa osia tämän kanssa, ja mestataan. Tajuton Darnay kuljetetaan Lorryn ja Manettejen vaunuihin, jotka kiiruhtavat Englantiin. Therese kansalaisineen on tullut pidättämään Manetteja, mutta neiti Pross taistelee vastaan, ja joutuu lopulta surmaamaan Theresen ja lähtee myös Pariisista.

Kahden kaupungin suurin sankari ja päähenkilö on ollut rähjäinen itseään vähättelevä Sydney Carton.

Charles Dickensin Kaksi kaupunkia on ajaton, kiihkeä ja tunteikas tarina, joka ei jätä ketään kylmäksi.

*****
Charles Dickens (1812 - 1870) lienee kautta aikain yksi parhaimmista romaanikirjailijoista. Dickens toimi 17-vuotiaasta lähtien lehtimiehenä. Dickens ei ollut itselleni helppo luettava, sillä sain luettua Dickensin Oliver Twist -teoksen vasta kolmannella yrittämällä. Teos on kuitenkin loistava. Dickensin Suuria odotuksia -teoksen luku onnistui jo ensi yrittämällä, kuten David CopperfieldinkinKolea talo ja Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit meni niin ikään ensi lukemisella loppuun asti.

Laitan loppuun Saimi Järnefeltin käännöksestä pitkähkön lainauksen (siinä Lucie on käännetty Lucyksi):

Kuten jo mainittiin, oli tohtorin kadunkulma merkillinen kaikumaan. Aina uutterasti kiertäen kultaista lankaa, joka yhdisti hänen miestään, isäänsä, häntä itseään ja vanhaa kasvattajaansa ja kumppaniaan autuaalliseen elämään, istui Lucy kaikuvan kulman hiljaisessa talossa, kuunnellen askelten kaikua.

Vaikka hän olikin täysin onnellinen nuori vaimo, oli alussa hetkiä jolloin hänen työnsä hitaasti luisui hänen käsistään ja hänen silmänsä kostuivat. Sillä tässä kaiussa oli jotain keveää, kaukaista ja vielä tuskin kuuluvaa, joka tärisytti liiaksi hänen sydäntään. Utuisia toiveita ja epäilyksiä — toiveita rakkaudesta, joka vielä oli hänelle tuntematon, epäilyksiä siitä, saisiko hän jäädä eloon nauttiakseen tätä uutta onnea — taistelivat hänen rinnassaan. Hän kuvitteli itselleen ennenaikaista hautaansa, ja ajatellessaan puolisoaan, joka jäisi yksin hyljättynä syvästi häntä suremaan, täyttyivät hänen silmänsä ja puhkesivat valtoinaan kyyneltulviin.

Se aika meni, ja hänen pikku Lucynsä makasi hänen rinnoillaan. Niitten äänien joukossa, joita kaiku toi, kuului myöskin hänen pienten jalkojensa poljenta ja hänen jokeltava puhelunsa. Olipa toiset äänet kuinkakin kovat, taisi nuori äiti kätkyen ääressä aina kuulla koska ne tulivat. Ne tulivat ja tuo himmeä huone kirkastui lapsen naurusta, ja tuo jumalallinen lasten ystävä, jolle hän levottomuudessaan oli uskonut lapsensa, näytti ottavan sen syliinsä, samoin kuin Hän ennen muinoin antoi lasten tulla luoksensa, ja valmisti äidille pyhän ilon.

Yhä uutterasti kiertäen kultaista lankaa, joka yhdisti heidät kaikki ja pujottaen onnellista vaikutustaan heidän elämänsä kankaaseen antamatta sen missään liiaksi vallita, kuuli Lucy vuosien kaiussa vain ystävällisiä ja lohduttavia ääniä. Hänen miehensä askeleet olivat voimakkaat ja iloiset, hänen isänsä lujat ja tasaset. Katso neiti Prossia, joka puettuna nauhoista tehtyihin siloihin herättää kaikuja kuin mikäkin hillitty, piiskalla kuritettu sotaratsu, joka korskuu ja polkee maata plataanin alla puutarhassa.

Silloinkin kun surun säveleet yhtyivät toisiin, eivät ne olleet katkeria, eivätkä julmia. Silloinkin kun kultakutrit, jotka muistuttivat hänen omiaan, sädekehänä tyynyllä ympäröivät pienen pojan riutuneita kasvoja ja hän sanoi säteilevällä hymyllä: "rakas isä ja äiti, olen hyvin suruissani jättäessäni teidät ja kauniin sisareni, mutta olen kutsuttu ja minun täytyy mennä", kun hänen helmaansa uskottu sielu lehahti hänen luotaan — eivät kyyneleet, jotka kostuttivat nuoren äidin poskea olleet yksinomaan epätoivosta lähteneitä. Antakaa heidän tulla, älkää heitä kieltäkö. He näkevät isäni kasvot. Oi isä, siunatut sanat!

Niinpä siis enkelin siipien suhina sekaantui kaikuihin, eivätkä ne olleet kokonaan maallista laatua vaan saivat tuulahduksen taivaasta. Tuulen humina, joka puhalsi pienen haudan yli sekaantui myös niihin ja Lucy kuuli niiden hiljaisen suhinan — ikäänkuin meren huokauksen, joka on kesällä nukahtanut hiekkarannalle. Pikku Lucy taas naurettavan uutterana istuen aamutyönsä ääressä ja vaatettaen nukkea äitinsä jalkain juuressa, jokelsi niitten kahden kaupungin kieltä, jotka sekaantuivat hänen elämäänsä.

Helmet-kohta 44, kirjan nimessä kaupunki.