Bo Carpelan: Alkutuuli

 

Bo Carpelan: Alkutuuli, alkuteos Urwind, suomentanut Kyllikki Härkäpää, Otava 1993, Seven 2006 sivumäärä 285.

Bo Carpelan voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 1993 tällä romaanillaan Urvind Alkutuuli. Valinnan teki kirjallisuuden tutkija Kai Laitinen, jonka mukaan Alkutuuli on "monitasoinen, rikas, herkkä romaani, villi ja vakava samalla kertaa. Se on kerronnallisesti tarkkuustyötä". Tuo nimi Urwind tulee päähenkilön sukunimestä, jolla on juuret Liettuassa, ja "kantaisä" Heinrich Urwäder oli hopeaseppä.

Alkutuuli ei ole perinteinen romaani vaan monitasoinen kollaasi, jossa on useita kerroksia ja tajunnantasoja, eläviä ja kuolleita puhumassa keskenään, lisäksi sen kieli on ajoittain hyvin runollista, ja romaani kuvaa sekavia sirpaleita eri aikatasoissa. Alkutuulesta voi erottaa juonenkin, tai ainakin yritin:
1. Daniel Urvind on 53-vuotias aviomies. (kirjassa on 53 lukua)
2. Danielin vaimo Maria lähtee vuodeksi tutkijaksi Amerikkaan. Daniel kirjoittaa joka viikko yhden "raportin" eli 52 "raporttia". Raportti on täysin sopimaton sana, sillä kyse on terapiamaisesta luotaamisesta syvälle mieleen, ja menneisyyteen eri aikatasoihin. Raporteissa kaikki lepattavat ajassa. "Minun antikvariaattini oven pielessä seisoo lapsi, katsoo ympärilleen, häipyy, hän ei ole vielä syntynyt, ei ollut siinä, aika ja paikka tanssivat kuin roskat pitkin halkeillutta asvalttia". s.125.
3. Yllä on yksi fakta, Danielilla on antikvariaatti, jonka on perinyt isältään, ja isä ostanut sen ennen sotaa.
4. Daniel on syntynyt sodan aikana ja mennyt naimisiin Marian kanssa, ja saanut kaksoset Lenan ja Janin 1960-luvulla.
5. Kirjassa on lukematon määrä henkilöitä, jotka ovat välillä eläviä, välillä kuolleita.

Teos alkaa, kun vaimo on kiikutettu lentoasemalle, ja Daniel ajaa kotiin. Hän siis "kirjoittaa raportin joka viikko". Muistoja tulee eri huoneissa, ja Daniel "asuu" kerrostalossa, hissi minusta kuvaa siirtymistä ajassa ja paikassa. Porraskäytävässä asuu erilaisia ihmisiä. Teos on ensi lukemalta hyvin haastava, asioiden kytkeytyminen toisiinsa on joskus painajaismaisen runollisesta, eli aloitin muutaman kerran lukuprosessin uudestaan.

Daniel Urwind on varttunut paikkakunnalla ja työskentelee antikvariaatissa. Hän on naimisissa Marian kanssa, joka lähtee vuodeksi pois. Maria on tutkija. Daniel on yksinäinen ja minusta "sekaisin". Raporteissa käydään vanhempien ja isovanhempien kuolemat läpi, myös Viktoria, joka on Danielin täti, ilmeisesti kuolee. Viktoria on ollut balettitanssija. Häneen liittyy paljon muuta, jota en bloggauksessa paljasta. Daniel "puhuu" siis kuolleiden kanssa"isä puhuu kadunpuoleisessa huoneessa, hänhän on ollut jo kauan kuollut, mutta minä kuulen hänen äänensä ..." s.9. Yleisemmin lukijan pitää vain arvata, kuka on kuollut ja kuka elävä, tosin Daniel on yksin, joten kaikki on mennyttä ja kaikki tai suurin osa on kuolleita.

Kirjan porraskäytävä on mielenkiintoinen paikka: "Kun viimeksi tulin Viktorian luota, olivat melkein kaikki ovet portaisiin raollaan, ja ulos kurkisti kalpeita kasvoja, jotkut seisoivat oviensa ulkopuolella, kuin kodittomat. Minusta tuntui, että kaikki olivat kuolleita, vain vaatteet olivat jäljellä, ja naamio rapautuneilla kasvoilla. Minä oli heissä kaikissa, kamreerissa, insinöörissä ... "s.38. Kysyn uteliaisuuttani bloggauksen lukijoilta, kuinka moni aviovaimo hätkähtäisi, jos saisi aviomieheltä tällaisia kirjeitä?

Kirja on silti lukemisen arvoinen, siinä on välillä runollista kieltä, voimakkaita ilmaisuja, ja usein verta. Taide on keskeissä osassa, välillä puhutaan musiikista, on kapellimestarikohtauksia, toisinaan ollaan ateljeessa, kirjallisuuteen on viitteitä. Silti lentäminen on hyvin keskeistä. Danielia verrataan Raamatun Danieliin, joka selvisi Leijonan luolassa, koska luotti Herraan, ja oli lähettänyt enkelin luolaan sulkemaan. Enkelintekijöistäkin puhutaan, mutta en tiedä liittyykö se tähän enkeliteemaan. Lumi ja leijuminen ovat usein läsnä ja myös lumi liikkuu ajassa. "Jokainen vuosi on lumihiutale, tuuli riepottaa sitä nykyhetken ja menneen välillä". s.21

Aika ei ole kirjassa lineaarinen, eikä tapahtumajärjestys ole kronologinen. Lentoasema on alussa ja lopussa. Tarina alkaa joulun jälkeen ja päättyy joulun seutuville, tietty sykslisyys on havaittavissa.

Lentäminen on siis monta kertaa esillä eri yhteyksissä. Nuorukainen Daniel on ollut ihastunut Fannyyn, ja nuoret suutelevat, kun Fannyn isä tulee oven taakse. Daniel hyppää "siipien" kanssa ullakolta, ja mätkähtää maahan. Luullakseni Fannylle käy huonosti, koska ymmärsin, että hän oli myöhemmin vuorineuvoksen "rakastaja". Lentämisen ohella myös siivet ovat tärkeitä. "Sinun lapsensydämesi ... lyö samaan tahtiin kuin pulujen siiveniskut" s. 17 ... "sinusta irtoaa osia, jotka lentävät kauhun kipinöinä". s.18. Rappukäytävä on siis mielenkiitoinen paikka ja siellä on "alaston täti jolla on siivet" s.34. Porraskäytävässä ilmestyy "valkosiipinen enkeli" s.35 "joka tarttuu minua kädestä, ja me nousemme kuin morsiuspari, leijailemme kuin lumihiutalaleet ...". s.35. Vielä viimeisessä luvussa nostetaan lentäminen ja siivet esiin.

Bo Carpelanin Finlandialla palkittu Alkutuuli on moderni kubistinen romaani, jonka mosaiikkinen kerronta herättää lukijassa lennokkaita ajatuksia, jos ei, niin kirja lentää takaisin kirjahyllyyn (tai roskikseen).

******

Bo Carpelan (1926 - 2011) oli suomenruotsalainen kirjailija, ja hyvä sellainen, olen aiemmin blogannut Bo Carpelanin teoksesta Lehtiä syksyn arkistosta. Romaanilla Berg eli suomeksi Kesän varjot Bo Carpelan voitti toisen kerran 2005 Finlandian kirjallisuuspalkinnon.