sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Leena Lander: Tummien perhosten koti



Leena Lander: Tummien perhosten koti, Kirjayhtymä 1992 (ensimmäinen painos 1991), sivumäärä 322.

Leena Landerin Tummien perhosten koti on tarina poikakodista selviytymisestä, mutta henkilöidensä kautta romaani tarkastelee erikoisen pienoismaailman ilmiöitä laajasti. Tummien perhosten koti on todella laadukas kirja. Tarina porautuu  Juhani Johanssonin elämäntarinaan. Juhanin isä on tohtori Erik Johansson, jonka liikemiesmoraali rakoilee, ja alkoholinkäyttö on ryöstäytynyt käsistä. Juhanin äiti on Maire, jolla reistaa hermot, ja viina maistuu. Perheen lapset huostaanotetaan, ja oireilevan Juhanin loppusijoituspaikka on Saari, jossa poikakotia johtaa karismaattinen Olavi Harjula, joka ilmoittaa olevansa paikan jumala ja herra Seebaot. Olavi Harjulan rakkaus ja pakkomielle ovat pojat, ja heidän kouliminen tavoille. Päivisin Olavi elää pojille, öisin nukkuu unilääkkeitten voimin. Olavilla on vaimo Irene, jonka sylistä on synnytetty viisi tytärtä, ja jonka syli sykkii kaipuuta ja etsii täyttäjää.

Tummien perhosten koti on monikerroksinen romaani, joka alkaa Tyyne Amanda Koskisen kuolemansyyn tutkimisdokumenteilla ja Juhanin aikuisuudesta. Juhani on rakennusyrityksen kakkosmies, kun häntä pyydetään muistelemaan Saarta ja tapahtumia, jotka hän luuli jättäneensä taakse, mutta Saari vaikuttaa hänessä voimakkaasti.

Teos kuvaa Olavin pakkomiellettä tehdä poikakodista mallilaitos, jossa pojat työllä taltutetaan yhteiskunnan normeihin. Olavin vaimo elää samassa miljöössä, mutta viettien vallassa. Olavi nukkuu unilääkkeillä, vaimo huinii lemmenleikeissä. Tyttäret saavat luonnollisesti kasvutilaa ja tytöt mielellään keekoilevat pojille.

Poikien maailma on hierarkkinen ja väkivaltainen. Juhani tullessan  joutuu kiusaamisen ja alistamisen kohteeksi, nyrkki koulii, ja virtsa viilentää tunteita. Juhani saa rauhaa, kun isompi ja vanhempi Ilkka Salmi tulee saarelle. Ilkka Salmi jakaa öitään Irenen kanssa ja haaveillee yhteisestä tulevaisuudesta itseään puolet vanhemman viisilapsisen vaimoihmisen kanssa.

Saarella oleva ja siellä myöskin kuoleva Tyyne elää omissa uskonnollisessa hurmoksessaan, ja hoivaa eläimiä, mutta ei niinkään välitä ihmisistä.

Teos kuvaa hyvin elämää. Juhanin isä Erik tulee saarelle kertomaan, että vaimonsa Mairen äiti on kuollut. Hän yrittää uskotella, että isoäiti on kaikkien valitusten äiti. Erik rehvastelee entisellä työpaikalla Cascolla, ja heidän elohopeapitoisella peittausaineella Panogenilla. Lisäksi hän kertoo silkkiperhosista, että niitä on yritetty kasvattaa Ruotsissa. Olavi Harjula imee Erikin tarinat, ja pian silkkiperhosia (ovatko mulperiperhosia?) kasvatetaan. Prosessi on kovin hidas, ja Juhani on ylen kiinnostunut hyönteisistä, idea oli hänen isänsä. Saarella tapahtuu kummallisia asioita, Tyynen kissa kuolee omituisissa olosuhteissa, myöhemmin vielä kukko. Tyyne vaanii kostoa, ja uppoutuu entistä enemmän fantasioihinsa, niin kuin jokainen muukin saarella olija. Tapahtuu yhteentörmäys, jolla on monia seurauksia. Kirja ei lopu suinkaan tähän. Juhani Johansson lähetetään oppikouluun, mutta saarella olijoiden kohtalot vaikuttavat häneenkin.

Lopussa saadaan selkoa myös Tyynen kuolemasta. Liitteistä (kirjeitä ja dokumentteja) voi päätellä muiden tapahtumien syyt ja seuraukset.

Tummien perhosten koti on lisäksi paljon muuta. Mulperiperhosten tavoin henkilöhahmot ovat viallisia. He kokevat erilaisia vaiheita, mutta eivät pysty kehräämään silkkiä, eivätkä kykene vapautumaan omille siivilleen. Olavi ja Juhani ovat saaren vankeina ulkopuolisessa maailmassakin.

Olen blogannut aiemmin Leena Landerin teoksesta Liekin lapset, joka kertoo vuodesta 1918.
Mai on Kirjasähkökäyrässä blogannut Tummien perhosten kodista NÄIN.
****
Leena Lander (s. 1955) on pitkän linjan kirjailija, jonka kahdeksas romaani oli tämä Tummien perhosten koti, joka on käännetty eri kielille ja filmattu. Leena Lander vietti lapsuutensa Lausteen poikakodissa (lähde Ylen miten minusta tuli minä ). Landerin isä oli töissä Lausteen poikakodissa. Lausteen poikakoti perustettiin 1920-luvulla. Myös Kulhon saaressa Turussa on ollut myös poikakoti 1925 - 1968, kirjassa viitataan Kulhon poikakotiin. Kulhosta toiminta siirtyi Lausteelle, jossa on nykyisin perhekuntoutuskeskus. Dome Karukoski filmasi Tummien perhosten kotia Kulhossa. Kulhossa oli kesäisin kesäsiirtola poikakotitoiminnan jälkeen (lähdelähde  ).


Kulhon saareen pääsee vain veneellä, ja Kulho kuului Kakskerran kuntaan, joka puolestaan pakkoliitettiin Turun kaupunkiin. Vasemmalla on talas, jonka vierestä vesibussi ajoi Kulhon saareen, joka siis näkyy vasemman puoleisessa kuvassa.

Talas on kärsinyt aikojen saatossa.

Tämä teos kuvaa  lastensuojelun tilaa 1950- ja 1960-luvulla. Huostaanotto on sangen pysyvä tila, ja laitokset ovat eristyneitä. Laitoksella on kannatusyhdistys ja hallitus, mutta aika yksin saa johtaja huseerata, kunnes ilmeisesti pistetään pois. Juhanin vanhemmat Erik ja  Maire eivät sovi vanhemmiksi. Perheessä on paha asenne- ja alkoholiongelma, ja lapset ovat hoitamatta. Perheen koirakin potkitaan hengiltä. Koiran hautajaiset ovat irvokas tapahtuma. Naapureiden kanssa riidellään, töissä huijataan. Juhani on herkkä. Hän käy keskustelua perheessä kuolleen vauvan Juuditin kanssa, myöhemmin Tyynen kanssa. Juhanille käy näennäisesti hyvin, hän lukee itsensä insinööriksi, mutta elämä on tuskin onnellista. Tyynen kohtaloon hänellä ei ole osuutta. Juhanilla (s. 1955) on lisäksi pikkuveli Sauli (s. 1961), joka ei ole poikakodissa, vaan on huostassa jossain muualla (ei kerrota). Poikien makuusalin jutut ovat pääosin rivoja, niitä viljelee etenkin Sulkava, Kone on erikoistunut väkivaltaan ja päällevirtsaamiseen, Hämy ja Pieru ovat vaan muuten mukana. Lapsuus on usein kauheaa.

perjantai 21. helmikuuta 2020

Caveat Emptor! Latinaa liikemiehille



Caveat Emptor! Latinaa liikemiehille, Tapio Helen ja Kari Ketola, kuvitus Sergei Alimov, Novomedia, sivumäärä 147.

Tämä kirja esittelee antiikin Rooman ajatusmalleja, jotka vaikuttavat liike-elämässä, tai ne heijastuvat eurooppalaisuudessa.  Joka luvun jälkeen on latinalaisia lauseita ja sanontoja.

Tapio Helen (1938 - 2006)  valmistui Tampereen klassillisesta lyseosta ylioppilaaksi ja oli dosentti, FT Kari Ketolalla on pitkä kokemus Neuvostoliiton ja Venäjän kaupan konsultoinnissa.

Usein liikemiehille opetataan (kirjan mukaan) ulkoisen käyttäymisen muotoja, tässä on paneuduttu  sanontoihin ja ajatuksiin niiden takana. Kirja on paljolti sitaattikokoelma, mutta henkii osin roomalaista ajatusmaailmaa.

Marcus Porcius Cato vanhempi uskoi toistoon. Cato oli joka puheessaan sitä mieltä, että Karthago oli hävitettävä (Ceterum censeo Carthaginem esse delendam), edelleen Cato oli sitä mieltä, jos osaa asiansa, sanatkin seuraavat.

Cicero on vielä Catoakin suurempi puhuja ja kuuluisa siitä, että paljasti Catiliinan salaliiton. Cicero liitetään sananlaskuun, "errare humanum est", eli erehtyminen on inhimillistä, Cicero minusta sanoi, että  "cuiusvis hominis est errare; nullius nisi insipientis in errore perseverare" eli kuka tahansa voi erehtyä, mutta vain tyhmyri puolustelee jääräpäisesti erehdystään.

Tässä on kuitenkin hyviä ohjeita, kuten  pysy tyyynenä vastoinkäymisissä,  ja mielensuuruutta osoittaa  menestyessä osoitettu hillitty käytös. Eli nykysuomeksi älä vinku, ruikuta äläkä mene paniikkiin. Kun olet huipulla, ole vaatimaton, äläkä ole ylimielinen äläkä anna menestyksen nousta päähäsi.

Usean yrityksen tai tuotteen nimi on lainattu latinasta. Tässä on tarkasteltu 1990-luvun alkutilannetta. Habitare tarkoittaa asua, amica on ystävätär.

Roomassa juotiin  vettä mutta myös viiniä:
In aqua sanitas puolestaan tarkoittaa vedessä terveys.
In vino veritas, tarkoittaa viinissä totuus.
Vita vinum est, tarkoittaa elämä on viini.
Nunc est bibendum, nyt on juotava.
Alkon väkevä "viini" Sorbus saa nimensä yksinkertaisesti pihlajasta.

Daniel Jusleniuksen väitöskirja vuodelta 1700 oli nimeltään Aboa vetus et nova, vanha ja uusi Turku. Naantalia kutsuttin nimellä Vallis gratiae, armonlaakso varmasti luostarin vuoksi.

Tämä kirjan kun lukee, ei varmasti ole tabula rasa, eli tyhjä taulu.

Kirjassa on sanontoja, ja sanoja ja kuten tiedämme kertaus on opintojen äiti.

Repetio est mater studiorum.

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Troian sota


Troian sota on käännöskirja, jonka on kirjoittanut Fridtjuv Berg. Otava  1952, sivumäärä  288.

Tämä kirja on kirjoitettu Homeroksen runojen Ilias ja Odysseia pohjalta. Luin kirjan yleissivistyksen vuoksi. Troijan sota käytiin Antiikin Kreikassa. Vastakkain olivat troijalaiset ja kreikkalaiset, jota tässä teoksessa ja muutenkin sanotaan akhaijalaisiksi. Sota kesti kymmenen vuotta ja päättyi alakynnessä olevien kreikkalaisten voittoon.

Fridtjuv Berg (1851 - 1916) oli ruotsalainen "koulumies" ja poliitikko, ja kirjoitti paljon pedagogiikasta ja kouluista.

Troijan sota
Troija perustetaan, kaupunki menestyy, ja temppeleitä rakennetaan. Priamos oli Troijan kunikaana, kun hänen toinen puolisonsa oli taas raskaana, syntyvän pojan ennustettiin syöksevän Troijan tuhoon, joten Priamos määräsi pojan petojen syötäväksi. Poika selvisi villieläimistä ja orja otti hänet omakseen ja kasvatti, pojan nimi oli Paris.

Merenneito ja nymfi Thetis ja kuninkaanpoika Peleus menevät naimisiin. Häät ovat kuninkaalliset ja jumalalliset, ja juhliin on kutsuttu kaikki paitsi eripuran jumala Eris, joka toimittaa paikalle kultaisen omenan, jossa lukee "kaikista kauneimmalle". Tämä omena on alkusyy Troijan sotaan. Hera, Pallas Athene ja Afrodite päättävät, että Paris komeana  nuorukaisena saa valita omenan saajan. Jumalkolmikko lupailee eri asioita Parisille. Paris valitsee Afroditen, joka lupaa hänelle naisista kauneimman. Samalla Paris palaa perheensä luo, ja uhkakuvat unohdetaan.

Afrodite ohjaa naimapuuhissa Parisin Spartaan, jossa hän kuningas Menelaosin poissaollessa ryöstää kauniin Helenan, ja aarteita. Troijassa Paris ja Helena menevät naimisiin. Kateellinen Hera välittää puolestaan viestin Menelaosille Helenan ryöstöstä. Menelaos vimmastuu, ja kerää miehet kasaan ja puuhaa sotaretkeä. Odysseus on yksi keskeisistä sotureista, hän on ollut aikanaan kilpakosimassa Helenaa, ja nainut Penelopeian, joka on sukua Menealokselle. Kreikkalaisten sodanjohtaja on Menelaoksen veli Agamemnon. Myös Akhilleus on yksi keskeinen soturi Troian sodassa, joka kesti kymmenen vuotta.  Kolmas keskeinen henkilö on Peleuksen ja meren jumala Thetiksen poika Akhilleus, jota Thetis karaisi voittamattomaksi, mutta piti kantapäästä kiinni, ja se on hänen heikko kohtansa.

Sota kreikkalaisten ja troialaisten välillä alkaa. Ensimmäistä sotaretkeä seuraa toinen. Odysseuksen johdolla Helenasta neuvotellaan, mutta Paris ei taivu. Paris on turhamainen ja pelkuri, mutta lopulta suostuu kaksintaisteluun  Menealosin kanssa, on jäämässä tappiolle, kun Afrodite pelastaa Parisin, ja toimittaa Helenan luo.

Kreikkalaisten leirissä Agamemnonin ja Akhilleuksen välillä on kitkaa. Agamemnon on selkeä johtaja, mutta Akhilleus haluaa olla sankari. Tarinan kuluessa hän on hurja, mutta itkee usein. Thetis pyytää Zeukselta Agamemnonin tappioita ja pojalleen Akhilleukselle kunniaa, tosin on ennustettu että kunniaa seuraa lyhyt elämä. Zeus aiheuttaa unien kautta Agamemnonin joukoille epäsopua. Jumalat sekaantuvat sotaan yhä enemmän, mutta Hefaistos  yrittää liennyttää vanhempiensa Zeuksen ja Heran välejä. Zeus yrittää saada sopua, mutta hänen vaimonsa Hera vihaa Parisia. Thetis sekaantuu myös sotaan, ja tuo aseita Akhilleukselle, jonka aggressiivisuus vain kasvaa. Apollon peittää kerran Hektorin sumulla, mutta jumalat välin vetäytyvät Olympolle väsyessään sotaleikkeihin. Sota jatkuu ja Akhilleus surmaa Hektorin kostona Patrokloksen surmasta ja vetää tämän ruumista vaunuissaan ja jättää virumaan kentälle, mutta myöhemmin antaa tai paremminkin myy ruumiin Priamokselle, joka on Hektorin isä. Pian Akhilleus kohtaa kuolemansa Parisin ammuttua nuolen tämän kantapäähän, jossa ei ole suojaa. Paris kuolee myöhemmin myrkkynuoleen.

Troija kuitenkin kokee häviön ovelan salajuonen avulla, jota Odysseus kehittelee. Helena on Parisin kuoleman jälkeen naitettu Deifobokselle. Odysseus vakoilee Troiassa ja Helena auttaa häntä, koska avioliitto ei ole hänen mieleensä. Odysseus saa neuvoja myös Athenelta. Päätetään tehdä hämäys, eli Epeois tekee puuhevosen, jonka sisälle asetetaan miehiä, ja jätetään kaupungin ulkopuolelle. Kreikkalaiset purjehtivat pois, ja polttavat leirinsä. Pian troialaiset vievät puuhevosen Troiaan muurien sisäpuolelle, ja miehet tulevat pois, polttavat taloja, pirstovat muurit, ja piilossa olevat kreikkalaiset hyökkäävät kaupunkiin ja kaikki ryöstetään ja tapetaan.

Akhaialaiset siis voittivat sodan ja troialaiset hävisivät. Sankareista Odysseus joutuu harharetkilleen (bloggaus), jotka myös kestivät kymmenen vuotta.

Troijan sota on siis pähkinänkuoressa tällainen. Se oli jumalten aiheuttama. Eris heitti kultaisen omenan, joka aiheutti naiskateutta, ja myöhemmin sodan. En tiedä, onko joku analysoinut, tätä paha omena, nainen ja onnettomuus -asetelmaa joka siis on myös Raamatun luomiskertomuksessa ja Lumikki-sadussa.

torstai 13. helmikuuta 2020

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5


Kurt Vonnegut: Teurastamo 5, eli lasten ristiretki, alkuteos Slaughterhouse Five, or The Children's Crusade, 1969 ruotsinnos Olov Jonason, sivumäärä 222.

Kurt Vonnegutin Teurastamo 5 on merkkiteos, ja kertoo Dresdenin pommituksen kokeneesta miehestä. Kurt Vonnegut (1922 - 2007) oli amerikkalainen kirjailija. Hän osallistui amerikkalaisten puolella toiseen maailmansotaan, ja joutui sotavangiksi 22.12.1944, ja koki Dresdenin pommitusten kauhut. Dresdeniniä pommitettiin  13.2 - 15.2.1945 ja niissä kuoli 25 000 - 40 000 ihmistä, pommitukset suoritettiin palopommeilla.  Teoksen alkuosassa teoksen kertoja etsii tapaa ilmaista sodan mielettömyyttä. Asiasta halutaan vaieta, mutta kertoja avaa tapahtumia amerikkalaisen Billy Pilgrimin kautta. Teurastamo 5 ei ole perinteinen romaani, vaan absurdi kuvaus, jossa päähenkilö kokee tapahtumat aikahyppyinä, Billy hyppii elämässään jatkuvasti, lisäksi  hänet kaapataan Tralfamadoriin toiseen aurinkokuntaan, ja siellä hän on povipommi Montana Wildhockin kanssa planeetan eläintieteellisessä puutarhassa paikallisten töllisteltävänä.

Teoksen päähenkilö Billy Pilgrim on täysin valmistautumaton toisen maailmansodan rintamalle, oikeastaan vasta lapsi. Robert Pilgrim joutuu sotavangiksi, viedään Dresdeniin, ja hän kokee palopommitusten kauhut hengissä. Billy Pilgrimin aikahypyt alkavat jo sotavankeudessa, eli nukahtaessaan hän siirtyy toiseen ajanhetkeen, eli Billy tietää ennalta ihmisten ja myös oman kohtalonsa. Billy Pilgrim kouluttautuu optikoksi, ja avioituu optikkokoulun omistajan rikkaan, mutta ruman tyttären Valencian kanssa. Avioliitto on kuitenkin onnellinen, ja siitä syntyy kaksi lasta Robert, joka liittyy vihreisiin baretteihin ja osallistuu Vietnamin sotaan, sekä Barbara, jonka hääpäivänä tralfamadorelaiset kaappaavat Billy Pilgrimin planeetalleen valovuosien päähän.

Kirjasta ei voi antaa juonipaljastuksia, sillä jo luvun 2 alussa kerrotaan kaikki olennaiset tapahtumat. Teoksessa asiat toistuvat yhä uudestaan ja limittyvät. Teoksen tyyli on satiirinen, täynnä mustaa huumoria, fatalismia, ja paljon kyynisyyttä. Kuolemisesta tehdään arkipäiväistä "niin se käy". Sen sijaan teoksen päätapahtumia Dresdenin pommittamista maantasalle ja Billy Pilgrimin ystävän lukio-opettaja Edgar Derbyn teloittamista ei käsitellä lainkaan. Dresdenin palopommitus aiheuttaa tulipalot, ja kaikki orgaaninen palaa. Vain muutamat ihmiset säilyvät hengissä, sotavangit Teurastamo 5:n kellarissa. Ruumiita haudataan ja poltetaan, ja tämän keskellä sotavanki teloitetaan teekannun kuljettamisesta.

Kirja jauhaa asiat yhä uudestaan. Billy Pilgrim on laiha ruipelo ja täysin valmistautumaton sotaan. Hän eksyy ja jää sotavangiksi. Kurt Vonnegut saa näin mahdollisuuden kuvata sotavankeutta. Englantilaiset sotavangit pitävät yllä kuria, säännöllisiä tapoja, ja kiinnittävät huomiota ulkonäköönsä. Ei niin särmät amerikkalaiset sotavangit lähetetään töihin Dresdeniin, joka on täysin säästynyt pommituksilta. Dresden kuitenkin pommitetaan maan tasalle muutamassa päivässä, ja lopulta Saksa antautuu. Pilgrim kouluttautuu optikoksi, nai optikkokoulun omistajan ruman ja lihavan tyttären Valencian. Billy Pilgrim tajuaa aikahypyistään, että avioliitto tulee olemaan onnellinen, ja hän hyväksyy Valencian sellaisena kuin hän on. Valencia jumaloi miestään, ja Billyn lento-onnettomuuden jälkeen ajaa rikkinäisellä autolla sairaalaan, ja kuolee häkämyrkytykseen, niin se käy.

Luin kirjan ruotsiksi, mutta olin varannut kirjan kirjastosta suomeksi, ja luin sen toistamiseen suomeksi, suomentaja Juhani Jaskari, Tammen Keltainen kirjaston kahdeksas painos 2012.

Suomeksi luettuna kirja tuntui vielä satiirisemmalta ja kyynisemmältä. Billy Pilgrim on saanut tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita ei voi muuttaa, ja saanut rohkeutta muuttaa ne asiat, jotka voi muuttaa sekä viisautta aina erottaa nämä kaksi. Hyvä neuvo, mutta teoksen satiirisuutta on, että lopulta tuo filosofinen teksti on sydämenmuotoisessa medaljngissa Montanan hyvinmuodostuneiden rintojen välissä, myös piirroskuvan kera.

Kirjaa on hyvin vaikea kuvailla analyyttisesti se pitää vain lukea ja siten kokea. Toisella lukemisella voimistui myös tunne Billy Pilgrimin täydellisestä ulkopuolisuudesta, joka johtuu aikahypyistä (tai pommitusten kauhuista, jota ei voi kuvata). Teoksen alussa tarinan kertoja mainitsee ulkopuolisuuden syyksi sen, että Dresdenin pommituksista on vaiettu, eikä kukaan halua puhua asiasta, ja jos sen kokenut puhuu, kukaan ei usko. Tarinassa Billy Pilgrim puhuu aikahypyistä, ja muukalaisten kaappauksista vasta vaimonsa kuoleman ja lento-onnettomuuden jälkeen, ja muut leimaavat puheet hullun horinaksi.

Kurt Vonnegutin Teurastamo 5 on absurdi sodanvastainen klassikko, jolla osallistun omaan lukuhaasteeseeni 75 vuotta toisesta maailmansodasta, haasteen tavoite on ylläpitää tietämystä sodan mielettömyydestä ja rauhan arvosta. Tämä kirjakin on Keskisuomalaisen sadan kirjan listalla josta ajattelin lukea kirjoja vuosina 2020 ja 2021.

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Eeva Kilpi: Tamara


Eeva Kilpi: Tamara, WSOY 1972 toinen painos, sivumäärä 296. Päällys Raimo Raatikainen.

Tamarasta kirjoittaa alaruumistaan raajarikkonen impotentti mies, joka kuvaa Tamaran kertomia seksikokemuksia. Tamara palaa aina miehen luo naintireissuiltaan, ja kielitieteilijä mies hekumoi sanallisia kuvauksia akteista. Tamara on rohkea, ja itsenäinen nainen, mutta myös vajaa ja rikki, (eli ei olekaan lainkaan rohkea, vaan menee pakonomaisesti suhteesta toiseen). Tamara elää raajarikkomiehen kanssa symbioosissa. Tamara on terapeutti asiakkaille, mies Tamaralle. Tamaran kyvyttömyys on henkistä, kun miehellä se on fyysistä. Bloggari Omppu on tiivistänyt täällä osuvasti tämän: "Tamara on nimettömäksi jäävän invalidisoituneen impotenttimiehen märkä päiväuni." Omppu lienee feministi, oletan, että Eeva Kilpi on myös. Näen tässä jatkumon myös Anja Kaurasen kohuesikoiseen Sonja O. kävi täällä, joka julkaistiin vuonna 1981. Sonja O:n äidin nimi on Tamara, ja toiseksi tässä on paljon samaa. Sonja O:n suhteissa on minusta jotain samaa kuin Tamaran.

Terapeuttina toimiva aikuinen nainen Tamara hakeutuu siis raajarikkoisen kielitieteilijän hoteisiin, joka kuuntelee Tamaran tilityksiä seksikokemuksistaan varattuihin miehiin. Pääosin kertomukset ovat eroottisia, eli jyystöä eri maustein. Kertoja haluaisi olla luonnollisesti jyystäjä, mutta ei pysty, Tamaraakin tuntuu tympivän varattujen miehen kiima. Tamaralla on siipiensä suojassa heikkoja miehiä, yksi soittelee, toinen kirjoittelee ... Tamara: "Minä en ole sellaisen miehen kanssa jonka vaimon tunnen", siinä on Tamaran moraalin raja. Muuten Tamaraa vaivaa rajattomuus, joka venyy siis puhelinseksiinkin. Kirja ei ole akteiltaan erityisen rivo, mutta eritteitä eritellään.

Tamara  ja kielitieteilijä muuttavat kesäksi maalle, vuokraavat maatalon vierestä mökin, joka kuuluu riitaisalle perikunnalle. Tamara on löytänyt salarakkaakseen kapitalistalin jota kutsuu Kustaa Mauriksi, (mielleyhtymä Gustaf  Mauritz Armfeltiin). Mies on minun luokittelussa täysi porsas, koska on naimisissa. Tamaran kuvauksesta päätellen Kustaa Mauri on suhteellisen vaatimattomasti varusteltu, mutta muutaman jyystön jälkeen pollea kuin orhi. Kustaa Maurille on kaksi dobermannia hyvinkin tärkeitä. Kustaa Mauri öykkäröi maalla, kunnes karkeloinnit yllättäen loppuvat, niitä Tamara jää kaipaamaan.

Kirjan yksi teema on on kyvyttömyys. Maatilan nuori pari on lapseton, sekä mies ja nainen ovat käyneet tutkimuksissa vain nainen on saanut vastauksen, miehen siemenneste on kyvytön hedelmöittämään naista. Nainen on kyvytön kertomaan tätä miehelleen. Tamara on henkisesti kyvytön asettamaan rajoja. Kielitieteilijä on liikuntakyvytön, kyvytön seksiin.

Kirjassa kuvataan luonnon heräämistä kukkien ja niiden värien kautta, sekä hyönteisten ja lintujen avulla. Tamaran mielestä pääskysten pariutuminen kestää hyvin vähän aikaa.

Ratkaisuja ja juonipaljastuksia (älä lue, jos et ole lukenut kirjaa, tai aiot sen lukea)
Tamaralla on menneisyys, jota hän avaa. Mies on lähtenyt omasta aloitteestaan - hän on ollut kyvytön kohtaamaan maailmaa. Tamaralla on poika, se onko Tamara kyvytön kohtaamaan häntä, jää arvailujen varaan.  Mies on menettänyt liikuntakykynsä.

Kirjan intesiteetti laskee loppua kohti ja päättyy kaikin puolin onnellisesti. Maatilan pari on 'saanut'  lapsen, kun kuusivuotias puhumaton Paavo on muuttanut maalle ittopojaksi, varmasti hänelle hyvä paikka kasvaa, vaikka ottolapsella on varmasti aina vaikeaa. Pojalla on sokeritauti, eli oliko se syy adoptioon?

Loppuosassa kirjaa Tamara käy läpi Kustaa Maurin käytöstä, ja kirja päättyy Tamaran ja kielitieteiljän lähentymiseen, ja lopussa kiitos seisoo.

Eeva Kilven Tamara on ollut aikansa kohuromaaneja rohkeutensa ja naisnäkökulmansa vuoksi. Puoli vuosisataa on kulunut, ja nykyisen mittapuun mukaan Tamara on varsin lutuista meininkiä, mutta tärkeä esikuva kaikelle feministiselle kirjallisuudella, näin se on: kaikki saavat panna kaikkia, mutta älkää varattuja valitko.

Aitta on täynnä roskaromaaneja (s.119), minulle ei ole koskaan selvinnyt, mikä on roskaromaani.

Marjatta on blogannut tästä NÄIN

*****
Eeva Kilpi (s.1928) on suomalainen kirjailija, jonka tuotanto kattaa 32 teosta.

Eeva Kilven Muistojen aika trilogia on hyvä, osat ovat:  Talvisodan aika  Välirauha ikävöinnin aika  ja Jatkosodan aika.  Eeva Kilven runoteoksesta Animalia on bloggaus TÄÄLLÄ.

perjantai 7. helmikuuta 2020

John Gardner: Tehtävä Suomessa, James Bond


John Gardner: Tehtävä Suomessa, James Bond, alkuteos The Icebreaker, suomentanut Leena Vallisaari, sivumäärä 295.

James Bondin loi brittikirjailija Ian Fleming (1908 -1964) ensimmäinen kirja Casino Royale julkaistiin 1952 ja  ensimmäinen filmattu Bond-kirja oli Tohtori Ei vuonna 1962.

James Bond on brittien ulkomaantiedustelun MI6:n agentti 007, kaksoisnolla tarkoittaa lupaa tappaa, ilmeisesti vihollisten agentteja ei viattomia ihmisiä. Bondin pomo on piippua poltteleva M, henkilöstöpäällikkö on Bill Tanner ja M:n sihteeri on miss Moneypenny.

James Bondeja filmattiin 1960-luvulla seitsemän, ja 1970-luvulla viisi ja 1980-luvulla kuusi, ja James Bondina esiintyivät Sean Connery, David Niven, George Lazenby, Roger Moore, ja Timothy Dalton. Flemingin kuoleman jälkeen kirjoitettiin myös Bond-kirjoja. Brittiläinen kirjailija John Gardner (1926 - 2007)  kirjoitti 16 James Bond -romaania, joista Lupa tappaa ja Kultainen silmä olivat filmin mukaan kirjoitettuja. Tässä arvioitava kirja Icebreaker on Gardnerin Bond-sarjan kolmas teos.

James Bondin tehtävä Suomessa alkaa vierailulla  paukkupakkasessa talviharjoituksissa Rovaniemellä, jossa Bond testaa myös Saab Turboa. Bond piipahtaa myös suomalaisnaisen Paula Vackerin lakanoissa, lakanoiden heilutuksen jälkeen Bond joutuu väijytykseen, mutta selviää.

Tapahtuma-aikaan 1980-luvulla maailma on jakautunut Yhdysvaltain johtamaan länteen, ja Neuvostoliiton johtamaan itäblokkiin. Kirjassa huolta aiheuttaa fasistinen uusnatsien NSAA-järjestö, joka on siirtynyt kommunistien tappamisesta juutalaisten vainoamiseen. KGB on pyytänyt MI6:n CIA:n ja Mossadin apua, koska NSAA on varastanut aseita Neuvostoliitosta Alakurtin alueelta  ja perustanut tukikohdan jonnekin Sallan alueella. Yksi epäilty on suomalainen ammattisotilas Aarne Tudeer, joka oli ollut SS-joukoissa toisessa maailmansodassa, ja sittemmin paennut Etelä-Amerikkaan. Myös Tudeerin tytär Anni on epäilty.

Agentit Bond, KGB:n Kolja Mosolov, CIA;n Brad Tirpitz,  ja Mossadin Rivge Ingber tapaavat Madeiralla. Kaikki suuntaavat Sallaan Revontuli-hotelliin. Bondille on käydä kalpaten lumiaura-autojen saarrettua hänet, muutenkin pommit paukkuvat ja miinat räjähtelevät. Rivge Ingbar sujahtaa Bondin lakanoihin, ja Paulasta on toisenlaista huolta. Nelikko supistuu kolmikoksi, ja he suuntaavat  moottorikelkoilla uusnatsien tukikohtaan, jossa on ansa. Tulikohdassa esittäytyy uusnatsijohtaja Aarne Tudeer  Bondille. Tudeer on tehnyt Koljan kanssa kaupat, Smersh saa Bondin, koska heillä on kuolema vakoojille* -hanke, ja Bond on sen listan ensimmäinen tapettava... (*Smiert spionen oli teemana muuten Vaaran vyöhykkeellä The Living Daylights -Bond-filmissä).

Natsi-tukikohdassa on uskomattomia käänteitä, paljastuu agentteja, kaksois- ja kolmoisagentteja. Bond kuitenkin selviää hengissä.

Luin tämän lapsena ja muistan että pidin kovasti, nyt kirja tuntui käynnistyvän hitaasti mutta Sallan kylmä ja luminen  luonto on hyvin kuvattu. Supollakin on edustus loppuselvittelyissä. Supo on pestannut kaksi lappalaista Niileksen ja Aslan, ehkä on tarkoitettu Aslakia. Sallan räjähdysten jälkeen päänatsi ja Annin fatsi karkaa ja loppuselvittely, josta käänteitä ei puutu, tapahtuu Helsingissä.

****
James Bond -kirjojen bloggaukset
Tohtori Ei on blogattu täällä
Casino Royale on blogattu täällä.
Elä ja anna toisten kuolla täällä.
Timantit ovat ikuisia täällä

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Haaste lukea kirjoja Keskisuomalaisen sadan kirjan listalta




Keskisuomalainen julkaisi sadan kirjan listan noin vuosikymmen sitten. Sivua en löytänyt mutta Keskisuomalainen on täällä ja kirjalista MTV3:n sivulla täällä 
Oman blogin alkuvaiheessa luin listan mukaan, mutta aika on tuonut uusia luettavia. Nyt haastan itseni ja mukavat kirjabloggarit.

Haaste on yksinkertainen: bloggaa joko koko lista tai osia siitä seuraavan 14 kuukauden  aikana. Tee koostepostaus 31.3.2021 mennessä ja linkkaa tähän bloggaukseen.

Blogini kymmenvuotispäivänä  2.4.2021 arvon voittajan, ja palkinto on luonnollisesti Keskisuomalaisen jonkin mittainen tilaus (ehkä kuukausi, enintään 100 päivää riippuu hinnasta ja tuleeko KSML vastaan), mahdollisesti kirjapalkintoja listalta.  Arpoja tulee seuraavasti 1-10 kirjaa yksi arpa, 11-50 kirjaa kaksi arpaa, sekä 51  - 100 kirjaa kolme arpaa.

Tässä alla on lista ja oma etenemiseni, pyrin bloggaamaan teoksista, joista en ole blogannut, niitä on vielä 15.

1. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien:  Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna:  Tuntematon sotilas 
4. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna : Täällä pohjantähden alla
6. Agatha Christie:  Eikä yksikään pelastunut
7. Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank:  Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling: Harry Potter -sarja 
13. Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell: Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot:  Kalevala
17. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen: Puhdistus
19. Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach: Lokki Joonatan
22. Umberto Eco: Ruusun nimi
23. Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm: Grimmin sadut I - III
25. Dan Brown: Da Vinci -koodi

26. Enid Blyton – Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
28. Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
29. Goscinny – Uderzo: Asterix-sarja
30. John Irving:   Garpin maailma
31. Louisa May Alcott: Pikku naisia
32. Victor Hugo: Kurjat
33. C.S. Lewis: Narnian tarinat, kaikki
34. A.A. Milne:  Nalle Puh
35. Henri Charriere: Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia
37. Brontë  Emily: Humiseva harju
38. William Golding: Kärpästen herra
39. Juhani Aho: Rautatie,
40. Leo Tolstoi: Anna Karenina
41. Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli (bloggaus 24.1.21)
42. Arthur C. Clarke: Avaruusseikkailu 2001 + jatkot
43. J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa
44. Brontë Charlotte:  Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut: Teurastamo 5
46. Isaac Asimov: Säätiö-sarja 7 teosta ja  Säätiö -bloggaus
47. Aapeli: Pikku Pietarin piha (bloggaus 23.10.2020)
48. Leo Tolstoi: Sota ja Rauha
49. Mauri Kunnas: Koiramäen talossa (bloggaus 20.12.20)

50. Margaret Mitchell: Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol : Kuolleet sielut
52. Albert Camus: Sivullinen
53. Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu
54. Hergé: Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes: DonQuijote I ja II
56. Eduard Uspenski:  Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo:  Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse:  Lasihelmipeli
60. Günther Grass: Peltirumpu
61. Jostein Gaarder – Sofian maailma
62. Leon Uris:  Exodus
63. Lucy M. Montgomery: Pieni runotyttö, trilogia
64. Ilmari Kianto: Punainen viiva
65. Franz Kafka: Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni: Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll: Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck – Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen:  Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne:Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
7. Jaroslav Hasek: Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa (bloggaus 20.9.20)
74. Giovanni Boccaccio: Decamerone
75. Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

76. Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros: Odysseia
78. Peter Høeg: Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira
80. William Shakespeare: Hamlet
81. Eino Leino:  Helkavirsiä
82. Stieg Larsson: Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko: Pessi ja Illuusia
84. Thomas Harris: Uhrilampaat (bloggaus 6.9.20)
85. Raymond Chandler: Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun klaani (bloggaus 7.2.21)
87. Deborah Spungen – Nancy
88. Stephen King – Hohto
89. Laura Ingalls Wilder: Pieni talo Preerialla
90. Laila Hietamies – Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola: Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn – Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka:  Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja (bloggaus 1.1.21)
96. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran,
97. Veijo Meri: Manillaköysi
98. Maria Jotuni: Huojuva talo
99. Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou: Pahuus

perjantai 31. tammikuuta 2020

Geoffrey Chaucer: Canterburyn tarinoita


Geoffrey Chaucer: Canterburyn tarinoita, Canterbury Tales 1387, suomentanut Toivo Lyy, WSOY 2011, sivumäärä 567.

Canterburyn tarinoita on Geoffrey Chaucerin (1342 - 1400)  runomuotoon kirjoitettu kokoelma, joka on saatettu nykymuotoon myöhemmin. Iso joukkio (29 henkeä) suuntaa pyhiinvaellusmatkalle Canterburyyn tarinoita kertoillen. Seurueesta mainitaan ensin Ritari, ja ensin kuullaan ritarin tarinakin muinaisesta Kreikasta, jossa kuningas Theseus kukistaa tyrannimaisen Kreonin ja vangitsee serkukset Arciten ja Palamonin. Vankeudessa Palamon näkee ihanan neidon Emelien ja on ihastuksessa sekaisin, mutta myös Arcite ihastuu. Arcite vapautuu, mutta Theseus sanoo, että jos hän tulee vielä valtakuntaan lyödään pää olkapäiltä. Theebassa lemmentuskissa riutuva Arcite on kateellinen vankilassa viruvalle Palamonille. Vapauteen janoava Palamon on kateellinen Arcitelle. Arcite rakkaudesta riutui, laihtui, masentui ja erakoitui, hankkiutui Ateenaan ja Emelien talouteen työmieheksi Filostraten salanimellä, hän kohoaa Theseuksen hovissa. Palamon onnistuu karkaamaan, mutta myös hän halajaa takas, kun Emelie on niin rakas. Pian ovat serkukset peitset tanassa ottamassa yhteen. Theseus tulee väliin, hän vaimonsa ja sisarensa Emelien pyynnöstä armahtaa miehet, ja järjestää turnajaiset, joiden voittaja saa omakseen Emelien. Emelie ja Palamon käyvät rukoilemassa jumalia. Turnajaiset ovat tuimat, ja Palamon jää häviölle. Voittanut Arcite riisuu kypärän, ja jumalat puuttuvat peliin. Pluton lähettämästä hornansalamasta säikähtää hevonen, ja Arcite haavoittuu. Kuolinvuoteellaan hän tunnustaa mustasukkaisuutensa, ja kuolee. Tarinan lopussa Theseus siunaa Palamonin ja Emelien aviopariksi. Avioliitto on onnellinen.

Ritarin tarina otetaan vastaa suopeudella.

Sitten ääneen pääsee päänsä oluella täyttänyt Mylläri. Myllärin kertoma tarina tapahtuu Oxfordissa, jossa vanha, varakas, mutta saita, puuseppä John majoittaa luonaan köyhää Nicolasta, joka on pappiskokelas, joka osaa ennustaa. Nicolas on himokas, ja haluaisi rämpytellä lemmenluuttua. Myllärin tarina on hyvin rivo ja suora. Puusepällä on 19-vuotias vaimo, josta on mustasukkainen, ja puuseppää katselee vaimon perään tarkastavat. Vaimoa kyttäävät Nicolas, ja maallistunut pappi Absalon, joka on hyvin lemmenkipeä ja kyttää tilasuuttaan. Alison valitsee syrjähyppyparikseen Nicolaksen, jonka täytyy käyttää kaikki kekseliäisyytensä tilaisuuden saamiseksi. Lopulta Nicolaksen ja Alisonin rakkaus täyttyy puusepän sängyssä, session jälkeen Absalon saapuu lurittelemaan lemmestä. Alison lupaa antaa suukon, mutta työntää takapuolensa ikkunasta, jota Absalon suutelee kiihkeästi. Rakkaus muuttuu vihaksi, ja Absalon tulee uudestaan, tällä kertaa Nicolas tunkee ahterinsa akkunasta, ja saa tulisen veitsen peräaukkoonsa. Myllärin tarina päättyy.

Vouti suuttuu myllärin tarinasta niin, että vastaa samalla mitalla. Hän kertoo mylläri Simkinistä, jonka myllyn siipiä pyörittää Trumpingtonin joen vesi. Simkinillä on vaimo, 20-vuotias tytär ja puolivuotias vauva. Simkin kahmii ihmisiltä laittomasta tulleja, ja varastaa ja huijaa. Simkin huijaa myös Alania ja Johnia, nuoria miehiä. Hän päästää näiden hevosen vapaaksi. Poikien hakiessa hevostaan, hän varastaa jauhoja. Pojat jäävät yöksi ja mylläri juopuu liiaksi. Alan kömpii tyttären päälle, ja vaimo erehtyy Johnin lähelle:
kavahti päälle emännän
niin kiihkeästi heti sisään mennen,
ettei se ilo emännästä ennen
ikinä tuntunut niin hyvälle ...
Niin raivoisasti ja niin syvälle  s. 216
Myös ensimmäinen juttu oli rivo, kuten voudin tarina, jossa mylläristä tehdään narri. Mylläri saa vielä köniinsä, ja teinit saavat hevosensa ja jauhonsa.

Lakimiehen tarina kuullaan seuraavaksi. Syyriasta sulttaani halusi saada vaimokseen Contancen Roomasta. Sulttaanin on otettava kaste päästäkseen naimisiin. Sulttaanin äiti, "pahan alkujuuri, miesnainen, toisinnos Semiramiin, naiskäärme - viekkaudessa yhtä suuri kuin Käärme, joka hornaan kahlittiin!..." surmauttaa käännynnäiset näiden tullessa kotiin, ja  lähettävät Constancen veneellä ulapalle. Tarina kertoo Constancen seikkailuista, joihin lopulta kuuluu avioliittokin ja leskeyttä, ja lopuksi Roomaan palataan.

Kipparin tarina kertoo kauppiaasta Saint Denis'ssä, jolla on  sorea vaimo, vireä munkki-John käyttää kauppiaan poissaoloa ja kauppiaan vaimoa hyväkseen. Nunnainpapin tarina kertoo kukosta kanalassa, sekä ketusta.

Tarinat ovat erilaisia ja eritasoisia. Lääketieteen tohtorin tarina on hyvin traaginen. Jalon Virginiuksen ainoa tytär Virginia on hyvin kaunis, viisas ja siveä. Kaupungissa ahne ja irstas tuomari haluaa immen raiskattavakseen, ja punoo Claudiuksen kanssa juonen. Claudius väittää tytön olevan kaapatun orjan. Tuomari haastaa Virginiuksen oikeuteen, jotta tyttö luovutetaan tuomarille "tutkimuksia" varten. Virginius ei voi antaa tytärtään irstaalle tuomarille. Isä ja tytär sopivat että Virginian on parempi kuolla neitsyenä. Isä sivaltaa tyttärensä pään, ja vie sen tuomarille. Tarinan lopussa tuomari ja Claudius jäävät kiinni, tuomari joutuu vankilaan ja tappaa itsensä. Synnin palkka on kuolema, todetaan kun tarina on kerrottu.

Anekauppias pääsee ääneen, hän kertoo ensiksi pyhäinjäännöksistä, ja saarnaa synneistä, mitä aneilla hyvitetään. Ensin hän kertoo ahneudesta, vaikka on itse ahne. Hän käy läpi irstautta ja mässäilyä. Hän kehuu pystyvänsä myymään aneita, jos joku putoaisi hevosen selästä. Lopullisesti hänen suu tukitaan, kun hän alkaa analysoida seuruetta, isäntä on hänen mielestään suurin syntisäkki ja anekauppias haluaa hänen säkeistään kultaa.  Ritari käskee lopettaa.

Seuraavaksi kuullaan Baathin rouvan tarina. Rouva on ollut viidesti naimisissa. Rouva kumoaa neitsyyden arvon, miks sukuelimet on luotu, hän kysyy Anekauppias kavahtaa rouvan tarinointia.
Rouva jatkaa, että vikansa salaa nainen kunnes häät vietetään s. 361  Rouvan tarina kertoo Kuningas Arthurin ritarista, joka on raiskannut immen, ja on saamassa kuolemantuomion kuninkaalta, kuningatar kuitenkin armahtaa miehen, jos tämä vuoden ja päivän päästä kertoo, mitä nainen eniten haluaa. Ritari kuulee matkoillaan monta vastausta, mutta sitten hän tapaa vanhan eukon, joka lupaa kertoa sen, jos mies toteuttaa hänen toiveensa. Ritari kertoo mestauslavan varjossa, että hallita jokainen nainen tahtoo, vallita aviomiestään, rakastajiaan ja olla heidän yläpuolella s. 38. Eukko haluaa naimisiin ritarin kanssa, ja niin nai ritari vaimon harmaan, pakkoarmaan. Ritarin elämä synkistyy, mutta he pystyvät keskustelemaan. Eukko sanoi, jos saat valita, niin vanha ja ruma, mutta uskollinen, vai nuori ja kaunis mutta vaarallinen. Ritari antaa naisen hallita ja valita ja saa siten yllättäen kauniin ja uskollisen vaimon (Eukko siis muuttui kauniiksi).

Kerjäläismunkki kertoo haastemiehestä, joka ottaa lahjuksia ja on huorien suoja. Tästä haastemies raivostuu ja kertoo vastaavasti kerjuumunkeista,  että nämä merkitsevät lupaustensa mukaan ruuan antajien nimet ylös mutta pyyhkivät nämä pois. Eräskin kerjuumunkki on lopulta niin ahne, että kaivelee sairaan takalistoa, kun suuttunut sairas, kysyy tiedätkö mitä täällä on, ja paukauttaa pierun kerjuumunkin naamaan.

Kauppias kertoo naimattomasta Januariuksesta, joka haluaisi irstailtuaan pitkään kuusikymppisenä asettua aloille, koska mies ilman vaimoa on vajaa. Januariuksella on kovat vaatimukset, lapsia pitää saada ja tyttö oltava nuori kuitenkin vähintään 16-vuotias, koska kun toinen on vanha, niin toinen on nuori. Januarius menee naimisiin nuoren Main kanssa. Häät vietetään, ja tanssitaan, häävuoteessa on tapahtumia. Januariuksen palvelija Damien on ollut rakastunut Maihin, ja lähettää kirjeen Maille, kertoen siitä mitä haluaa. Januarius rakentaa aidatun puutarhan, missä ihailee luontoa, ja touhuaa Main kanssa. Vain Januariuksella on avain puutarhaan. Tapahtuu niin, että Januarius sokeutuu, ja Mai sekä Damien punovat juonen. Damien kiipeää päärynäpuuhun, jonne Mai kiipeää hakemaan hedelmiä, "Damien sillokin nosti helmat main ja työntyi suoraan sisään vain". Tällöin jumalat antavat näkökyvyn Januariukselle, joka äimistyy ja suuttuu. Tarina sikäli päättyy onnellisesti, että Januarius ei kimmastu, vaan jatkaa yhteiseloa Main kanssa pienistä vastoinkäymisistä huolimatta.

Kaniikin lakeija pääsee kertomaan tarinansa, jossa kaniikki rikastuu myymällä alkemisteille valereseptejä. Tarinassaan hän kuvaa alkemistien yritystä valmistaa viisasten kiveä. Alkemistin varusteet maksoivat kultaa, vaikka he sitä kultaa eivät onnistuneet valmistamaan.

Taloudenhoitaja kertoo Foiboksesta, jolla on komea vaimo ja puhumaan opetettu varis. Foibos on kunnian mies ja hyvä aviomies. Vaimo sen sijaan kutsuu renttu rakastajansa aina kun tilaisuus tulee. Varis kielii Foibokselle vaimon syrjähypyt. Foibos suutuksissaan ampuu vaimonsa nuolella kuoliaaksi ja höyhentää variksen. Tarinan opetus kuuluu, että "miehelle ei hänen vaimostaan ikinä mennä sitä saa kertomaan, miten on tätä pidellyt mies toinen". Jutun summaus on myös se, että
pidätä mies mieltäsi ja kieltäsi. Liukas kieli saattaa katkaista ystävyyden siteet.

Canterburyyn siis matkasi joukko erilaisia ihmisiä: ritari, junkkeri, metsänvartija, Madame Englentine, abbedissa, kolme pappia, nunna, munkki, Hubertus, kerjuumunkki, Kauppias, Oxfordin oppinut, Lainopin tohtori, Vapaamies, puuseppä, vaatealan kauppias, kutoja, värjäri, verhoilija, lääkäri, Bathilainen rouva, jolla on ollut viisi aviomiestä, ja nuoruuden rakkauksia, pastori, talonpoika, mylläri, taloudenhoitaja, työvouti ja Anekauppias. Matkaan lähdettiin huhtikuun 18:s päivä. Kertomuksilla myös haastetaan toista, ja tarinat herättävät tunteita, ja vastakkain asettelua. Ihmiset käyttäytyvät myös eri tavalla, anekauppiaasta ei pidetä, ja kokki juopuu liikaa. Itse kirjailija Chaucerkin mainitaan kirjassa.

Kiiltomadossa on tästä juttu TÄÄLLÄ.

Osallistun tällä Taikakirjaimien  Klassikkohaasteeseen.

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Karl Ove Knausgård: Taisteluni - toinen kirja




Karl Ove Knausgård: Taisteluni - toinen kirja, Min kamp 2009, suomentanut Katriina Huttunen, Like 2013, sivumäärä 1280, taskukokoinen Miki-kirja .

Karl Ove Knausgårdin omaelämäkerrallinen teos Taisteluni, toinen kirja on jatkoa avausosasta (bloggaus). Karl Ove on saanut ykkösosan valmiksi 26.6.2008, ja hän aloittaa tämän 29.7.2008. Ykkösosa on käsitellyt norjalaisen kirjailijan varttumista opettaja-isänsä varjossa, jalkapalloharrastusta, mieheksi kasvamista ja vanhempiensa avioeroa. Isä on kuollut ja haudattu, mutta äiti elää ja on parisuhteessa. Tämän toisen kirjan aikana käsitellään Knausgårdin vanhempien suhdetta, myös asiaa jota Karl Ove ei ole ymmärtänyt, eli että äiti oli rakastanut Karl Oven isää.

Tämä osaa alkaa Ruotsissa Göteborgin lähellä, missä Karl Ove, hänen ruotsalainen vaimonsa Linda, ja kolme pientä lasta Vanja, Heidi ja John ovat lähteneet lapsettomien ystäviensä kesäpaikasta, ovat huvipuistossa, ja meno on lapsiperheille hyvin tuttua. Perhe asuu Malmössä, lapset ovat lastentarhassa, jossa vanhemmat vuorollaan hoitavat lapsia, myös Karl Ove, joka on lasten kanssa läsnä.

Teoksen pääpaino on kuitenkin Karl Oven nopea muutto Norjasta Ruotsiin Tukholmaan. Vanha avioliitto ja talo eivät merkitse, kun Ruotsi houkuttaa, maa jota kirjailija on aina katsonut ylöspäin. Vasta Tukholmassa hän tajuaa, että Norja ja Ruotsi ovat täysin erilaisia maita. Ruotsalaisuuden pinta on sileä, särötön, mutta maassa on kirjailijan mukaan piilossa eriarvoisuutta, asuinalueet ovat eriarvoisia. Eriarvoisuus rehottaa, mutta kaikki puheen tasolla on hyvin, jokainen on tasa-arvoinen. Isompi houkutin KO:lle on kirjailija Linda, jonka Karl Ove on Norjassa tavannut. Linda ei osoittaudu niin suureksi pettymykseksi kuin Ruotsi. Hiljalleen heistä muotoutuu pari. Kumpikaan ei ole 'helppo luonne', eikä tilanne ole mutkaton, toisaalta Karl Ove on Ruotsissa vapaa kotikaupunkinsa ja kotimaansa paineista. Pari muuttaa yhteen, ja Linda alkaa odottaa esikoistaan, joka myöhemmin kastetaan Vanjaksi. Odotusaika, synnytys, ja vauva-aika on kuvattu isän näkökulmasta, ja itsekin olen kokenut asiat kolmeen kertaan. Molempien suvut ovat läsnä lasten arjessa, riippumatta siitä halusiko pari sitä tai ei.

Pari asuu Lindan äidin vuokra-asunnossa, joka on upea, mutta perheen onnea alkaa vainota alakerran naapuri, nainen, joka luultavasti on seuralaispalvelussa. Vakiovälein yhteenotot toistuvat, ja yhä rajumpina. Lopuksi tilanne kärjistyy, ja perhe muuttaa nelihenkisenä Malmöhön, jossa John syntyy.

Luultavasti kaikki, jotka lukevat tämän kakkososan lukevat koko sarjan. Itselleni oli antoisinta vauva-ajan kuvaus, sekä Karl Oven saapuminen Tukholmaan, monta tuttua paikkaa hän kuvaa: Dramaten, NK:n tavatalo, Kungsträdgården, Tukholman lautat, Skanssen ja monet muut paikat. Karl Ove käy ystävänsä Geirin kanssa keskusteluja norjalaisesta kirjallisuudesta runoilija Olav H. Haugesta ja nobelistista Knut Hamsunista. Ibseninin he väittävät pitäneen mitaleista, ja Strindbergin alkemiasta.

Knausgård kerronnassaan on säälimätön itselleen ja varsinkin läheisilleen. En itse viitsi kirjoittaa enkä kommentoida, mitä hän läheisistään kirjoittaa. Karl Ovella on sisäisiä lukkoja, ja tupakkaa kuluu paljon, hän myös ruotii läheisiään ja kertoo heidän vaiheistaan.

Knausgård kuvaa itseään araksi, mutta tunnustaa että hänen saamansa huomio julkaisuistaan on kuin huume. Hän sanoo, että kun hän on ihmisten kanssa, hän yrittää palvella ja miellyttää heitä sekä olla läheinen, mutta kun ihmiset ovat poissa ne eivät merkitse hänelle kovinkaan paljoa.

Detalji. Karl Ove ajaa ajokortin aikuisena, ja kuuntelee matkallaan Coldplayn uusinta levyä, jota ei voi sietää, mutta on hyvää kuunneltavaa matkalla. Luultavasti hän puhuu albumista Viva La Vida, tai sitä aikaisemmasta albumista  X&Y, jossa on yksi uran monista helmistä, eli Fix You löysin videon, ja on Tukholman suunnalla kuvattu.

*****
Norjalainen Karl Ove Knausgård (s. 1968) on tunnettu etenkin tästä kuusiosaisesta Min kamp -sarjasta.

torstai 23. tammikuuta 2020

Sofokles: Antigone



Sofokles: Antigone, WSOY 1910, suomentaja Kaarlo Koskimies.

Sofokleen Antigone on kreikkalainen tragedia, joka esitettiin ensi kertaa jo 440-luvulla eaa.

Antigone haluaisi haudata kotikaupunkiinsa Theebaan hyökänneen veljensä Polyneikosin ja jakaa aikeensa sisarensa Ismenen kanssa. Polyneikosin  ja tietenkin Antigonen ja Ismenen veli Eteokles puolustanut Thebaa. Kaikki neljä ovat Oidipuksen lapsia. Eteokles on myös kuollut, hänet on haudattu Theebaan sankarina.

Antigone puhuu Polyneikoksen hautaamisesta sisarelleen Ismenelle, joka ei siihen suostu, koska Theban kuningas Kreon on kuolemanrangaistuksen uhalla kieltänyt hautaamisen, koska Polyneikos on hyökännyt omaan kaupunkiinsa. Hyökkäyksen syy on pohjimmiltaan valtapeli. Kreon on astunut Oidipuksen jälkeen valtaistuimelle. Oidipus oli kuninkaana, mutta  Kreon vaati, että ruton hävittämiseksi kuningas Oidipuksen pitää selvittää, kuka oli murhannut edellisen kuninkaan Laioksen. Oidipus tapasi Teiresiaan, sokean tietäjän, ja lopulta Oidipukselle selvisi kauhea totuus, hän on tietämättään tappanut isänsä Laioksen ja mennyt naimisiin äitinsä Iokasteen kanssa. Totuus musertaa ja Iokaste tappaa itsensä, ja Oidipus puhkoo silmänsä, ja on nyt  jo kuollut. Parin neljästä lapsesta pojat ovat siis kuolleet.

Antigone onnistuu hautaamaan veljensä Polyneikosin, mutta hautaamisesta kerrotaan Kreonille. Kreon kysyy "Mitä sä virkat? Kenpä mies on juljennut?"  (Vainajaa multimassa, kylvänyt hiekkaa, uhritoimet suorittanut). Kuoro aprikoi, olisiko jumalain tekosia. Ruumis kaivetaan esiin, ja toisella yrityksellä Antigone jää hautaamisesta kiinni, ja joutuu enonsa tuomittavaksi, Kreon on siis Iokasteen veli. Antigone puolustautuu sillä, että kuolevaisen käsky ei kumoa jumalain vankkoja sääntöjä, vaikka näitä ei ole ylös kirjattukaan. Edelleen Antigone toteaa 'en vihaamaan ma luotu oo, vaan lempimään', johon Kreon vastaa, 'käy tuonelaan siis lempines sä, lempimään Heit'.

Ismene haluaa kuolla sisarensa Antigonen kanssa, vaikka ei ole ollut hautaamassa veljeään, ja on siis syytön. Ismene toteaa, että Antigonen kuolema jättää Kreonin pojan Haimonin ilman rakastettuaan. Haimon käy isänsä Kreonin kanssa keskustelun, myötäillen alkuun isäänsä, mutta tavoitteena vapauttaa Antigone. Haimon lähtee vihaisena Kreonille. Kreon päättää haudata Antigonen elävältä. Sokea tietäjä Teiresias varoittaa Kreonia, joka on uppiniskainen. Teiresias ennustaa  Kreonille, että sun omaa vertas sovitteeksi vainajain.

Tapahtumat etenevät nopeasti, hurmeissaan Haimon kuol', lisäksi Tuon neito raukan hirttyneenä heiluvan, paulaksi väätty sindon-huivi kaulassaan; eli rakastavaiset Haimon ja Antigone ovat oman käden kautta luopuneet elämästään, Eurydike Kreonin vaimo, ja Haimonin äiti on surmannut itsensä.

Tässä Kreon lausuu runomitassa:

Oi leppymätöntä Tuonen merta!
Himootko jo, surma, syyllisen verta?
Oi airut surkeiden sanomain,
Sano, ymmärsinkö sun oikein vain?
Sä kuollehen surmaat uudestaan!
Mitä kerroitkaan?
Mik' uusi hirmuinen tapaturma!
Vai minua tuhoamaan
Jo saartelee mua vaimoni hurmesurma?


(Kuningattaren ruumis näkyy näyttämön perältä.)

Näytelmä päättyy Kreonin valitukseen ja vinkumiseen.

Sofokleen Antigone on tragedia ja rakenteeltaan samanlainen kuin Sofokleen Kuningas Oidipus. Antigonen ja Haimonin rakkaus on syvää. Kreon kostonhimossaan ei tajua, että yhteisön sääntöjen mukaan kannattaa elää, haudata kuolleet, ja suosia eläviä, niin myös elämän harmonia säilyisi.

******
Sofokles (n.496 eKr - 406 eKr) oli antiikin yksi suurimmista näytelmäkirjaililijoista, hän on kirjoittanut näytelmät myös Oidipuksesta ja Oidipus Kolonoksessa sekä Elektrasta.

Antigonen luin Projekti Lönnrotin kautta, e-kirjan on tuottanut Tapio Riikonen. Yläkuva on omatekoinen tekele.
Hannele on blogannut Antigonesta Göteborgin festivaaleilla TÄÄLLÄ
Osallistun tällä johonkin kategoriaan Gregoriuksen Shakespearen sisaret haasteeseen.

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Peter Handke: Suuri putous



Peter Handke: Suuri putous 1981, alkuteos Der Grosse Fall 2011, suomentanut  Arja Rinnekangas, Lurra Editions 2013, sivumäärä 192.

Peter Handken romaani Suuri putous kertoo nimettömäksi jäävän vanhemman miesnäyttelijän SIITÄ päivästä, "joka päättyi Suureen putoukseen". Näyttelijä vaeltaa kaupungin läpi mietiskellen koko päivän valmistautuessaan viimeiseen rooliinsa amok-juoksijana.

Mies herää ukkoseen ja salamiin, ja mies on yöpynyt nuoremman naisen lakanoissa. Nainen on lähtenyt töihin ja mies syö aamupalaa. Ilmenee, että miesnäyttelijän isä oli laatoittaja, ja opetti ammattinsa pojalleen. Suurella näyttelijällä on edelleen laatoittajan tavat. Näyttelijän ura on päätepisteessä, ja ura ollut tavanomainen: teatterista, elokuviin ja sitten motivaatio ja luomisvoima katoaa. Aamuvapinaa on. Näyttelijä on Yhdysvalloissa viimeisen roolinsa vuoksi, AMOK-juoksijaa pitää näytellä.

Suuri putous tarkastelee miesnäyttelijän tekemistä ja havaintoja. Mies tiskaa, imuroi, ja lähtee asunnosta, ja menee metsään, ja siellä Peter Handke tai hänen sankarinsa pohtii kuvitteellista Erehtymisluontopolkua: "Erehdyksen, erehdyksessä löytämisen arvoisena pidetyn, erehdyksen aiheuttajan perusteellinen tarkkailu erehdyksen sisäistämisen jälkeen. - Ja mitä oli odotettavissa sen kaltaisesta erehtymisen tarkkailusta? Eivätkö ne erheelliset asiat, koivun kaarna, kiilto - "kissankulta" -, herhiläispesä, hiirenharmaa, repaleinen, tarkemmin katsottuna olleetkin täysin arvottomia? Ei ne edustaisivat tiettyä arvoa. Se nopea hetki, joka seuraisi erehtymisen tunnistamista ... s.43 tässä vaiheessa moni muu lukija tajuaisi erehtyneensä, ja pistäisi kirjan kiinni. Lisäksi luulen kääntäjän erehtyneen, sillä koivussa on minusta tuohta - tai kaarnaa käytetään yleensä männyn ja kuusen kuoren eli "kaarnan" kuvaamisen, koivussa on  tuohta.

Miehen matka jatkuu metsässä, missä nähdään ja kuullaan räyhäävä mies, marjanpoimijoita ja sienestäjä. Matkalla kaupunkiin mies havannoi nuoria pareja, ja sitten  muistelee erästä naapuria, ja siitä tulee mieleen naapurisodat, jotka alkavat tavaroiden tuhoamisella.

Jotkut mieltävät Peter Handken vaikeaksi kirjailijaksi. Tässäkään ei yhtään ihmistä nimetä, mutta kuvauksissa käytetään filmivertauksia. Hahmoja kuvataan milloin Charlie Chaplinin elokuvien kautta, milloin Jacques Tatin. Puhutaan pelastumisesta ja uhrautumisesta, Clint Eastwoodilla, ja John Fordilla luodaan visuaalisia mielikuvia. Päähenkilön viimeinen osa on näytellä miehen amok-juoksu. Hän pohtii osaansa varten Robert de Niroa elokuvassa Taksikuski. Osasta on tuleva vimmaisempi kuin Travis Bicklen verinen juoksu?

Se kuinka osa onnistuu, ja miten juoksu maittaa jää epäselväksi, ja monimerkitykselliseksi, kuten Handkella usein. Lukeville ihmisille ei tarvitse kaikkea pureskella valmiiksi.

Ulla bloggasi tästä kirjasta näin.

Teemoja
Kirjassa on monia teemoja, mutta käsittelen vain yhtä, sitä kuinka vähän lähimmäinen pystyy vaikuttamaa toiseen ihmiseen. Näyttelijä kertoo, että nainen jonka luona hän yöpyi rakastaa tätä, mies ei rakasta vaimoa. Emme pysty vaikuttamaan toisen rakkauteen emme edes tekemällä hyvää tai pahaa.  Näyttelijän vaimo on kuollut, hän on ollut seikkailija, asiaan johon näyttelijä ei ole voinut vaikuttaa. Äidin jalanjäljissä porhaltaa poika, jonka isä aavistaa olevan vaikeuksissa. Poika on ollut Alaskassa. Isä lähettää paperikirjeen hänelle miksi? Miksi juuri "tänään". Suunnitteleeko mies omaa juoksuaan. Amok-juoksu on väkivaltainen, mutta juoksu voi tähdätä myös oman itse väkivaltaiseen loppuun? Kuinka vähän lähimmäiset pystyvät vaikuttamaan toisten pakkomielteen omaisiin tekoihin, oletuksiin maailman tilasta ja elämästä. Pidämme kiinni joistain käsityksistä.

Ote harhasta ei kirpoa edes suuren pudotuksen partaalla.

...
Hän seisoi, ja seisoi, ja seisoi. Kolmas nälkä, se  suuri nälkä
Oli aika aloittaa toinen rauhallinen juoksu.

Sen sijaan. Suuri Putous.

Great Falls Montana 2011.

****
Peter Handke (s. 6.12.1942) on itävaltalainen kirjailija, joka voitti vuoden 2019 Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Handkelta on suomennettu yhteensä 11 teosta. Handken isä on saksalainen sotilas ja pankkivirkailija ja äiti sloveeni vähemmistöä. Peter Handke asui vuodet 1944 - 1948 Berliinissä, ja siinä osassa, joka oli 1945 lähtien Neuvostoliiton valvonta-aluetta. Handke muutti sittemmin Itävaltaan. Olen blogannut Barnberättelse -teoksesta täällä.

torstai 16. tammikuuta 2020

Frances Hodgson Burnet: Kadonnut prinssi


Frances Hodgson Burnet: Kadonnut prinssi, alkuteos The Lost Prince, 1915 Suomentanut Toini Swan, NTK nro 8, neljäs painos 1975, sivumäärä 265.

Kirja alkaa Lontoon rähjäisiltä kujilta, jonne 12-vuotias Marko Loristan on isänsä kanssa muuttanut. Marko on tottunut jatkuviin muuttoihin maasta toiseen, Markon isä kertoo, että he ovat samavialaisia, ja heidän sydän sykkii Samavian puolesta, kuten Samavian puolesta ovat heidän miekkansa, katseensa, ajatuksensa, henkensä ja elämänsä. Marko ei saa paljastaa, että on Samaviasta, eikä Marko saa puhua maan kieltä. Isän kertoman tarun mukaan, Samaviassa oli viisisataa vuotta sitten ahne kuningas, joka ajoi toimillaan maan sekasortoon, ja yritti surmata kruununprinssi Ivorin, joka pääsi pakenemaan ja ehkä maanpakoon. Pian uusi kuningas syöstiin vallasta ja surmattiin, ja ahneet vallanpitäjät vaihtuivat usein. Samavian laillinen monarkkiFedorovitshin kuningassuku näyttää kadonneen, ja vallasta kamppailevat Maranovitshit ja Jarovitsihit. Samavia on uutisotsikoissa Lontoossakin, missä Marko havaitsee kuninkaan linnassa samaviaa osaavan ihmisen, ja kadulla raajarikkoisen pojan Rotan, joka tuntuu tietävän Samavian asioista. Hän ystävystyy Rotan eli Jim Ratcliffin ja hänen kumppaniensa kanssa, jotka myös tietävät Samaviasta. He perustavat salaisen "puolueen" Liiton ja leikkivät sotaa.

Frances Hodgson Burnet on kuuluisa lähinnä tyttökirjoistaan Salainen puutarha ja Salainen puutarha joka kertoo pojasta, sekä kirjasta Pikku lordi jossa on hieman samanlainen asetelma. Tämä tarina päättyy Markon ja Rotan saapuessa Samaviaan. Kirjan jännite onkin, kuka on kadonnut prinssi, ja miten mahdollinen vallanvaihdos voi toteutua.

Juonipaljastuksia älä lue
Rotta muuttaa Loristaneille, kun hänen juoppohulluisä kuolee. Rotta tottuu Loristanin perheen tavoille, ja harjoittelee kainalosauvoilla kävelyä, ja kertoo näkemyksistä tunkeutua Samaviaan. Samaviassa riehuu sisällissota, jossa maranovitshiläiset ja jarovitsihiläiset kamppailevat kruunusta. Kadonnut prinssi on löytynyt, fedorovitshiläiset suunnittelevat prinssin paluuta, jota taas muut ryhmät yrittävät estää. Marko joutuu urkkijoiden vangiksi, mutta pelastuu vankeudesta paljastamatta tietoja. Marko ja Rotta saavat tehtäväkseen välittää salasanomaa pisin Eurooppaa määrätyille yhteyshenkilöille, urkkijat ovat heidän kannoillaan ja Markolla on heistä harmia. Kaksikko kokee huikeita seikkailuja, kun Marko välittää valituille henkilöille viestin: "Lamppu on sytytetty". Ranskasta, Itävaltaan, ja Unkariin, tie vie lopulta Samaviaan, missä Marko näkee aseseppien täyttämät luolat täynnä aseita, ja viimeinen viesti papille. Pojat palaavat kotiin, mutta isä on poissa, ja Samavian "valekuningas" Mikael  Maranovitsh on surmattu. Tässä isänmaallisessa tilanteessa Loristanien  vuokraemäntä rouva Beedle ahdistelee, niinkin vähäpätöisellä asialla kuin vuokralla, jonka samavialaiset lupaavat kärttyisästi joskus maksaa. Samaviassa taistelut etenevät, ja uutiset kertovat, että prinssi on palannut, ja kruunataan kuninkaaksi. Marko ja Rotta matkustavat uudestaan Samaviaan, ja kruunupää on Markon yllätykseksi hänen oma isänsä, ja hän on nyt prinssi.

Teos Kadonnut prinssi kasvaa loppua kohti kuvaukseksi vallanvaihdosta, ja Markolla on oma osansa asiassa. Markon isä pitää paljon piilossa suojatakseen poikaansa urkkijoilta ja itseltään. Loppuun asti hänelle ja lukijalle on epäselvää kuka on prinssi, mutta oli siis Marko.

****
Frances Hodgson Burnett (1849 - 1924) oli englantilainen kirjailija, Kadonnut prinssi on hänen laajasta tuotannosta viimeisimpiä, ja luultavasti viimeinen, joka on suomennettu. Minusta se sopii lapselle edelleen varsin hyvin ja miksei kyyniselle kirjabloggaajallekin, vaikka kirja on toisaalta ennalta arvattava ja kliseinen, mutta lapsi ei ole lukenut ennen tällaisia kirjoja, eli on huikea seikkailu.
Olen blogannut hänen kirjoistaan
Pikku prinsessa
Salainen puutarha
Pikku lordi
Näistä kaksi ensimmäistä ovat loistavia ja Pikku Lordi ja Kadonnut prinssi ovat teoksia joista myös  kyyninen kirjabloggari pitää.

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Mika Waltari: Tähdet kertovat, Komisario Palmu





Mika Waltari: Tähdet kertovat, Komisario Palmu! WSOY 1962,  Bon-pokkari 2016, sivumäärä 295.

Tähdet kertovat Komisario Palmu! on kolmas Mika Waltarin kirjoittama, koska kaksi aiempaa 1940 kirjoitettu Komisario Palmun erehdys sekä 1939 kirjoitettu Kuka murhasi rouva Skrofin oli siirretty onnistuneesti valkokankaalle ensin vuonna 1960 Komisario Palmun erehdys ja vuonna 1961 Skrof -tarina nimellä Kaasua komisario Palmu, sitten tehtiin vielä kolmas komisario Palmu elokuva Tähdet kertovat, komisario Palmu. Neljäs Palmu-elokuva Vodkaa komisario Palmu ei ollut enää Mika Waltarin kirjoittama. Tähdet kertovat komisario Palmu on kirjoitettu ensin käsikirjoitukseksi ja sen jälkeen kirjaksi, jota nyt arvioin. Dekkarissa on paljon hyviä oivalluksia, 1960-luvun  nuorison esiinmarssi ja sen herättämä pahennus on hyvin tallentunut, on lättähattuja, nahkatakkeja ja piukkapöksyjä.

Tarina alkaa syyskuun lopulla neiti Kaino Pelkosen (49 v) koiranulkoilutuksen kuvauksella. Hänellä on Skotlannin terrieri, jonka nimi on Turva Toveri of Abercombie-Cooke. Koira on vapaana ja  löytää kasvoista ruhjotun ruumiin Helsingin Tähtitorninmäeltä Haaksirikkoisten patsaan vierestä. Neiti Kaino Pelkonen tapaa Tähtitorninmäellä myös miehen, joka ei halua odottaa poliisia eikä halua sanoa nimeään.

Lehdistö saa vihiä tapahtumasta, ja murhaa luullaan lättähattujen tekemäksi pultsarin tapoksi, varsinkin kun puiston liepeillä on varastettu auto ajettu mäsäksi, ja puhelinkioski on hajotettu. Iltalehden jutun perusteella tämän tarinan kirjoittaja lakimies ja rikospoliisin va. päällikkö Toivo Virta saa lehdistön kimppuunsa. Komisario Palmu ottaa esimiehensä Virran suojiinsa, ja tuttu kolmikko Palmu, Kokki ja Virta alkavat tutkia tapausta. Patologi huomaa, että ei ole mistään puliukosta kysymys, seuraavaksi lättähatuilta löytyy Kaivopihalta kaukoputki. Seuraavaksi yleisöltä tulee vihje, vainaja on Fredrik Nordberg. Nordbergin kanssa asuu hänen veljentyttärensä Saara Maria Pohjanvuori, joka seurustelee nahkatakki Ville Valkosen kanssa. Ville on ollut lastenkodissa, eikä käy koulua, Ville vihaa auktoriteetteja. Dekkarissa lehdistö painaa päälle, ja irvailee rikospoliisia ja sen johdossa olevaa Virtaa. Ville pidätetään kuulusteluja varten, ja Virta on varma, että Ville on syyllinen, joka tunnustaakin, mutta lopulta vain puhelinkioskin hajottamisen. Palmu sen sijaan on varma, että Ville on syytön. Palmun mielestä "kylmäverinen murhaaja on yhteiskunnan pahin tuhoeläin" s.213, ja Palmu aikoo pitää todellisen murhaajan hyväuskoisena.

Juonen avaamista (älä lue)
Dekkari on varsin moderni, sillä kummallakaan alussa epäilyillä ei ole mitään tekemistä murhan kanssa, eikä murhaajaa ole esitelty. Poliisit tajuavat vasta sivulla 100, että murhatun kaukoputki on viety. Palmu tajuaa, että Haaksirikkoisten patsaan vieressä on ollut kaukoputken jäljet. Koska vainaja oli ostanut asunnon, ja väittänyt että raha-arpajaisvoitolla, niin arpajais-asiaa tutkitaan. Päävoitto oli mennyt Rovaniemeen. Palmu tajuaa, että kaukoputkesta on nähty murha, ja niin -vasta dekkarin loppuvaiheissa- tiedetään kenen kuolemasta on kyse. Ajan henkeen puhutaan Leif Wagerin laulamasta Tähdet kertovat -kappaleesta. Pian ollaan jäljillä. Rikkaan suvun jälkeläinen Maire Vadenblick on pudonnut parvekkeelta. Dokumenttien mukaan paikalla on ollut vieraita, ja Mairen aviomies majuri Gustaf  Vadenblick, sekä vainajan sisar Annika Melkonen. Maire on Melkosten sukua, joka on melkoisen rikas. Melkosten yhtiötä johtaa vuorineuvos Aarne Melkonen. Mairelle on viina maistunut, ja  kuolema on kuitattu itsemurhaksi.

Palmu, Kokki ja Virta tekevät vierailun majuri Vadenblickin kaupunkiasuntoon, joka näkyy Tähtitorninmäeltä kaukoputkella. Majuri, majurin 12-vuotias poika, ja Mairen sisko Annika Vadenblick ovat maaseudulla kartanossa, jonne kajahtanut majuri rakentaa omaa bunkkeriaan Sudenpesää. Poliisikolmikko suuntaa kartanoon majurin poika ampuu variksia, ja mielellään muutakin kuten tontille tulevia vieraita. Kun Palmu ojentaa poikaa, hän kantelee isälle, ja pyytää "tuo äijä löi minua, tapa se". Majuri Vadenblick sotahullu maaninen, sadistinen sovinisti-narsisti, joka haalii Melkos-yhtiön osakkeita. Vadenblickillä on jo aikatukku osakkeita, Mairelta niitä on saatu lisää. Lisäksi majuri on iskenyt kyntensä Mairen sisareen Annikaan. Melkoinen mies. Melkosyhtiön johtaja puolestaan tekee yhteistyötä poliisin kanssa.

Kirjan ratkaisu on paljon dramaattisempi ja raaempi, majurin poika, ja Annika kuolevat. Hullu majuri saadaan elävänä. Hyville käy hyvin. Neiti Kaino Pelkonen löytää salaperäisen miehen jonka tapasi Tähtitorninmäellä, joka ei halunnut vaarantaa liikematkaansa Yhdysvaltoihin. Ville Valkonen täyttää 18-vuotta, nuoret menevät naimisiin, saavat lapsen, Ville menee autokomppaniaan, ja tulevaisuus muotoutuu onnelliseksi. Poliisien kuoro satapäisenä lähtee Kööpenhaminaan vuorineuvoksen rahoin.



Kirjan pohjalta on tehtiin filmi, se on kolmas Palmu-filmi, se on nähtävissä Yle-areenassa TÄÄLLÄ muokkaamani kuvan koira on minusta sama kuin on filmissä Hilman päivät, Hilman päivissä oli mukana myös Aino Mantsas, jolla on rooli Annika Vadenblickinä. Filmi alkaa kuorolaululla on monessa kohtaa erilainen kuin kirja, ja paljon silotellumpi. Reportteri on Pentti Siimeksen näyttelemänä lähinnä koominen. Loppuratkaisu tapahtuu nopeammin, ja majurin kolmas vaimo jää henkiin, ja hoivailee lopussa majurin poikaa, joka vain loukkaantuu filmissä. Pentti Siimeksen näyttelemä reportteri ampuu natsimajuria.

Kirjassa on osa, jossa Virta muistelee kariutunutta avioliittoa balettitanssijan kanssa, ja siihen liittyviä mustia ajatuksia, tällaista kohtausta kirjassa ei ole. Saaraa ja Villeä esittävät filmissä Maija-Leena Soinne ja Esko Salminen. Filmissä näyttelee sen aikaisia tähtiä. Pääkolmikko on Palmu-filmeissä aina sama, eli Joel Rinne näyttelee komisario Palmua, Matti Ranin tuomari Virtaa, sekä Leo Jokela  ylietsivä Kokkia. Filmit ohjasi Matti Kassila,  Tässä Helge Heralalla on pahiksen osa, ja hitler-viikset esittäessään Carl Gustav Vadenblickiä, Jarkko Herala esittää Vadenblickin poikaa,  Pia Hattara esittää neiti Alli Pelkosta (nimi eri kuin kirjassa),

Filmissä ei ole Leif Wagerin laulua, eikä puhuta Zeppelin-postimerkin virhepainamista, eikä edes efemeredikirjasta. Minusta kirja ja elokuvat ovat hyviä, mutta eivät ehkä kahden aiemman tasoisia.

****
Mika Waltari, Suomen yksi suurimpia  kirjailijoita, syntyi 19.9.1908, hän menehtyi 26.8.1979. Waltarin tunnetuin teos on Sinuhe Egyptiläinen, josta bloggaus on täällä. Waltarilla on muitakin historiallisia romaaneja kuten Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim.

torstai 9. tammikuuta 2020

Richard Scarry: Kani kuriton




Richard Scarry: Kani kuriton, alkuteos Naughty Bunny 1959, suomentanut Helena Anhava, Tammi Kultaiset kirjat numero 91, kolmas painos 1977, sivumäärä 24.

Kirjan päähenkilö pikku poikanen Kani yritti olla kiltti, mutta häiritsee isää aamiaispöydässä ja kaataa maitolasin. Isä kuitenkin lupaa tuoda Kanille jotain kivaa, jos hän on kiltti.

Päivän aikana Kani huudattaa televisiota, piirtää tapettiin, sekottaa huoneeseensa, poimii luvatta kukkasia, ja tönäisee hänestä kielineen Pupun mutalätäkköön. Iltapäivällä Kani huseeraa työkaluvajassa, ja kaataa maalipurkin, päästää kanat vahingossa karkuun.

Isä tuo töistä tullessaan  Kanille vesivärit.

Iltatouhu on tutunoloista, nukkumaan ja kylpyyn meno takkuaa, ja Kani kiukuttelee. Äiti sanoo, että hänestä on ikävää, että Kani on niin kuriton. Kani lupasi olla erikoiskiltti huomenna.

Kunnon lastenkirjan tapaan, Kani ei hölmöile enää aamiaispöydässä, ei kaada maitolasia, syö siististi, käy päiväunilla, ja leikkii Pupun kanssa kunnolla.

Päättökuvassa äiti halaa Kania, joka on luvan kanssa maalannut pupun kuvan keltaiseen tapettiin, ja kirjoittanut  Kani tykkää äidistä.

Kani Kurittomasta on tullut Kani Kiltti.

****
Richard Scarry (1919 - 1994) oli loistava amerikkalainen piirtäjä, ja lasten kirjailija, jonka luomaa Touhulan väkeä saamme monessa paikassa ihailla.

Itse olen iloinen, että blogiin on tullut uusia seuraajia Henna, Marja-Liisa P., Lare, Kirjarikas elämäni, yeetspy, Eeva R, Lasse K, Sanna V, Taina J. Salty Cone, Lauri 2014, Roope Dessutom, Tui Gregorius, Sini K, Jaakko poika, Toni ja Aapo.

Bloggaan vähintään kerran viikossa, seuraavaksi blogataan teoksesta Tähdet kertovat komisario Palmu, ja tulossa on Burnettin Kadonnut prinssi, Sofokleen Antigone, Canterburyn tarinat, Handken Suuri putous, Knausgaardin Taisteluni osa 2.

Helmikuu alkaa James Bondin tehtävällä Suomessa, sitten Eeva Kilven Tamara, Kurt Vonnegutin Teurastamo 5, sitten Troian sota, Latinaa liikemiehille, Landerin Tummien perhosten koti, T.S Eliotin Cocktail-kutsut, ja sitten C.S Lewisin Narnian tarinoiden osat 2 -7, Scifiä Lemin Solaris, Asimovin Robotit-sarjaa Hoylejen Viides planeetta, ja Atwoodin MaddaAddam -sarjaa eli blogausta pukkaa, troivottavasti jengi viihtyy.

Laittakaa blogienne nimiä niin seuraan niitä, kaikkia en ilmeisesti seuraa, osaa kylläkin.

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Veijo Meri: Manillaköysi



Veijo Meri: Manillaköysi, 1957, seven pokkari 2015, sivumäärä 172 (Kannen suunnittelu Jukka Kaskinen), skannattu tarkoituksella vinoon.

"Keppilän Joose löysi köyden keskeltä huoltotietä" näin alkaa Veijo Meren esikoisromaani Manillaköysi. Eletään toisen maailmansodan aikaa ja Suomen jatkosotaa, ja ollaan Karjalassa. Joose tykästyy löytämäänsä köyteen, tuo sen korsuun ja aikoo viedä kotiin Viiralle pyykkinaruksi ja se kiedotaan Joosen ympärille, kun Joose lähtee lomille.

Muiden mielestä Joose näyttää lihonneen, ja köysi hiertää, ja Joosella on monia vaikeuksia matkan aikana. Kirjan lopussa kotona Joosen vaimo Elviira irrottaa köyden, ja se on hiertänyt Joosen haavoja. Köyden pätkät Elviira nakkaa lantakasaan.

Kirjan sisältö koostuu lomamatkan aikana ja kotona kerrotuista yksittäisistä sotatarinoista, jotka antavat mosaiikkimaisen karskin, joskin hauskan, mutta paikoin irvokkaan kuvan sodasta, ja jutuissa käsitellään hulluutta, ruumiita, sotilaiden luita, kuolemista, ja  saksalaisia, eikä kaikkia tarinoita kerrota täysin vakavana, vaan niissä liioitellaan..

Junamatka on Kannakselta pitkä, ja junassa vinoillaan sotapoliiseille. Erikseen mainitaan Laguksen alikersantti. Ruben Lagus, (1896 - 1959) oli  jääkärikomppanian komentaja ja jääkärikenraalimajuri, hyvä sotilas, jonka joukot valtasivat Äänislinnan, mistä yksi tarinakin kertoo, kun Lagus vie huonosti käyttäytyviä sotilaita putkaan, laihoin tuloksin. Joosella on hankaluuksia junassa, myös köysien vuoksi. Junassa pelataan korttia ja juodaan viinaa.

Eräässä tarinassa kokonainen pelto on täynnä mätäneviä ruumita. Maatalon siat ovat vapaana ja syövät pellolla, eikä ketään haluta syödä enäänäitä sikoja (siisti lyhyt versio), toisessa tarinassa lääkäri kerää ruumiin luut laatikkoon.

Kolmannessa tarinassa mies hakee vainajilta saappaita, jos saappaat ovat tiukassa, hän hakkaa ne kirveellä irti. Mies kuolee, ja myöhemmin kuuluu kirveellä hakkaamista.

Eräs vääpeli, jota pidetään lievästi hulluna, vie joukkoja aina eteenpäin."Eiköhän pojat mennä vähän vielä eteenpäin". Toinen vakiomaneeri on "kyllä minä hulluja osaan käsitellä". Vääpeli saakin hullun pois katolta, uhkaamalla muuten kaatavansa koko talon. Seuraavaksi hullu ampuu harhoissaan vääpelin. Lisäksi on tarina saksalaisen junan alle jäämisestä, ja räjäytystöistä, jonka kertoo Joosen naapuri ja hänen kummisetänsä, Joosen isän mieliharmiksi. Teos loppuu kummisedän mainintaan naisen pyllyn haistelusta.

Veijo Meri lopettaa tähän tarinansa jättäen Joosen vaimoineen lyhyelle lomalleen kolmen poikansa (4 v, 6 v, ja 8 v) ja kahden tyttönsä (3 v ja vauva) kanssa.

Manillaköyden kuvitusta on kehuttu, ja kirjaa on pidetty Meren parhaana.
*****
Veijo Meri (1928 - 2015) oli suomalainen kirjailija, joka oli syntynyt Viipurissa. Meren toinen teos ja ensimmäinen romaani oli kenties hänen tunnetuin eli tämä Manillaköysi.  Meren viimeinen julkaistu romaani oli Jääkiekkoilijan kesä vuodelta 1980.
Olen blogannut myös kirjoista: Everstin autonkuljettaja sekä Peiliin piirretty nainen

Osallistun tällä omaan Rauhan haasteeseen joka on lanseerattu täällä ja jossa luetaan toiseen maailmansotaan liittyviä teoksia.