sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Jukka Parkkinen: Kaupungin kaunein lyyli


Jukka Parkkinen: Kaupungin kaunein lyyli, WSOY 1986,  sivumäärä 150.

Jukka Parkkisen Kaupungin kaunein lyyli tarkastelee poikakolmikon Sami, Jali ja Pelkonen elämää ja haaveita. Poikakolmikko asuu Untamon kaupunginosassa, kolmikon unelmien keskipisteessä on Hannele, jota he pitävät kaupungin kauneimpana lyylinä. Kaupungin kaunein lyyli on Parkkisen tyylikäs ja hyvä nuorten kirja.

Juonesta ja henkilöistä.
Pojat käyvät yläkoulua. Tarinan alussa tulee olo, että kolmikko olisi ongelmallinen, varsinkin kun Jali käy ostamassa kaljaa kaupasta, ja kiskoo sitä muiden katsellessa metsässä, ja Jali joutuu puliukkojen kanssa tappeluun. Jali menee humaltuneena kotiin. Äiti itkee, koska myös poislähtenyt isä oli juopotellut. Jali asuu kaksin äidin kanssa. Perheessä on ollut tragedia, Jalin pikkuveli Juha on kuollut pienenä. Isä on kuunnellut vaimon nalkutusta, lähtenyt, ja hänellä on uusi perhe.

Kolmikko on oikeasti nuoriksi hyvin vastuullisia ja aikaansaavia. Jali harrastaa nyrkkeilyä, ja treenaa säännöllisesti. Kolmikosta Juha Pelkonen omaa kirjallisia lahjoja, ja toimittaa kaupunginosalehteä, jota taittaa, ja painaa isän kirjapainossa. Sami tekee ohjelmia ja koodia isän yritykseen, ja bongailee lintuja.

Kolmikko tiirailee Hannelea. Ensiksi Pelkonen käy haastattelemassa Hannelea kotona, Hannele on lapsesta asti harrastanut balettia, Satubaletista harrastus alkoi, ja ainakin äidin tähtäin Kansallisbalettiin Helsingissä. Juttu julkaistaan kaupunginosalehdessä otsikolla Untamon perhonen. Pelkosta kiusoittelee pikkusisko Telle. Lisäksi Pelkonen kirjoittaa runoja teemalle Sonetteja Lyylille.

Sami on nörtti, joka tekee koodia isän yritykseen. Hän bongailee lintuja, ja vie Hannelen katselemaan vesilintuja.

Kolmikko suuntaa myös diskoon, jossa Hannele on. Suunnitelmat muuttuvat, kun Jali juo kotoaan pöllimäänsä konjakkia. Jali ja Hannele kävelevät yhdessä kotiin. Jali avautuu perhetragediastaan. Lisäksi pojat suuntaavat kaikki toisistaan tietämättä Hannelen balettiesitykseen teatteriin.

Pisimmän korren Lyylistä vetää Pelkonen? Joka kutsuu hänet pyöräajelulle. Pelkonen herää aikaisin, ja keittää pikkusiskolleenkin aamuteet. Sisarusten vuoropuhelu kuvaa kirjan tunnelmaa:
- Susta saa joku hyvän vaimon, Telle sanoi
- Mä taidan kyllä jäädä vanhaksipiiaksi, Pelkonen sanoi. -Teekin on näin laihaa. s.137

Hannelen (tai hänen äitinsä) haaveet toteutuvat, Hannele käy lukion Helsingissä ja kouluttautuu balettitanssijaksi. Myös Jalin elämä selkenee, hän on päässyt isän elämään ja tapaa pikkuveljensä Jarin.

*****
Jukka Parkkinen (s.1948) on syntynyt Kuopiossa, ja opiskellut Turussa, jossa on ollut myös työssä. Tämä kirja olisi helppo kuvitella Turkuun, puhutaan Untamosta, Kaarinanlaaksosta, keskustan  tavaratalosta Eklundista  ja Kaskimäestä. Turussa on nimittäin Uittamo, Katariinanlaakso, Wiklundin tavaratalo ja Kaskenmäki.

Puuropellon koulu voisi olla kuvan Puropellon koulu, Turun Kupittaankadun, Sepänkadun ja Purokadun rajaamalla alueella oleva yläkoulu.

Parkkisesta on ollut tällainen juttu Aamusetissä, ja Elisa-kirjassa tällainen.

Jukka Parkkiselta olen lukenut aiemmin Onnenpoika ja pelienkelin, sekä Viekas mies tuli taloon. Parkkisella on sujuva kynä, ja paljon huumoria, mikä ilmenee myös nuorten kirjassa Suvi Kinoksen seitsemän enoa.

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Ben Furman: Muksuoppi




Ben Furman: Muksuoppi, – ratkaisun avaimet lasten ongelmiin, Tammi 2004.

Psykiatri Ben Furmanin (s.1953)  Muksuoppi on nerokas kirja, sillä se Muksuoppi kääntää lapsen ongelmat taidoiksi. Opettajille ja vanhemmille tämä on oiva opas. Furman on julkaissut yli 20 kirjaa, ja on lyhytterapian kannalla, jos ongelma lyhytterapialla ratkeaa, niin se ratkeaa.

Soveltamalla 15 askeleen Muksuopin ohjelmaa yleisemmin, se voi sopia kaikille, myös aikuisille.

Furmanin Muksuopissa ongelmat käännetään taidoiksi se on ratkaisukeskeinen menetelmä:

Taidosta sovitaan ja hyödyt kartoitetaan. Taito nimetään ja siihen liitetään "voimaolento". Taidon oppimiselle hankitaan kannustajat, sitten valetaan onnistumisen uskoa. Suunnitelmaa juhlistetaan, taitoa näytetään, ja se julkistetaan, ja sitä harjoitellaan. Lisäksi sovitaan, miten taidosta muistutetaan. Taidon oppimista juhlistetaan. Taidon saa opettaa eteenpäin, ja aletaan opiskella seuraavaa taitoa.

Muksuoppi sopii minusta parhaiten muksuille, koska vanhempi ja kasvattaja on auktoriteettiasemassa.

Vaikka työyhteisössä ja perheessä voi olla ja on aina ongelmia. niin minusta vain seuraavat vaiheet sopivat esimerkiksi verbaalisti hyökkäävän henkilön saattamiseksi yhteistyökykyiseksi:

Taidosta sovitaan, verbaalisti hyökkäävälle pitää saada kuuntelun ja neuvottelun taito.
Hyödyt on helppo kartoittaa ja kertoa. "Riitely käy raskaaksi, eikä ole kivaa".

Taito nimetään ja siihen liitetään "voimaolento". Nämäkin voidaan kahden keskisesti sopia esimiehen kanssa, jos ylipäätään aggressiivinen työtekijä tunnistaa ongelman. Taito voi olla nimeltään "Levollisena lentoon tai Seesteinen suorittaja". Voimaolentona voi olla mikä vaan esimerkiksi Yoda.

Taidon oppimiselle hankitaan kannustaja (on varmasti esimies), joka valaa myös onnistumisen uskoa. Suunnitelmaa juhlistetaan, taitoa näytetään, ja julkistetaan, ja harjoitellaan. Kyllä, mutta tätä ei voi kertoa muille, sillä työyhteisö ei ole kuin perhe, jossa on lapsia. Lisäksi sovitaan, miten taidosta muistutetaan. Taidon oppimista juhlistetaan. Taidon saa opettaa eteenpäin, ja aletaan opiskella seuraavaa taitoa.

Nyt pandemian vaaniessa yleisillä paikoilla olisi hyvä kotona harjoitella uusia taitoja. MTV3:ssa pyörii Super Nanny Suomi -formaatti, jossa lasten kasvatukseen tehdään rajoja ja selkeyttä ja perheelle säännöt. Ohjelmassa suurimmat ongelmat tuntuvat olevan pienten lasten puhelimen käyttö, keskittyminen yhteen asiaan, monesti perheen arki vaikuttaa sekavalta. Vanhempien on syytä sisäistää, mitä kasvatusvastuu on.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

F.M. Dostojevski: Karamazovin veljekset



F.M Dostojevski: Karamazovin veljekset, alkuteos Братья Карамазовы, 1880, suomentaja V.K. Trast, Otava 1969 kaksi nidettä sivumäärät 431, ja 483.

Fjodor Dostojevskin romaani Karamazovin veljekset on hänen uransa huippu, romaani kuvaa kolmen veljeksen kautta venäläistä kansaa, ja romaanin moraalis-eettiset ja aatteelliset pohdinnat ovat upeita. Romaanissa kypsytellään myös jännittävää juonta, jossa on spiraalimaisuutta ja yllätyksiä.

Päähenkilöt
Fjodor Pavlovits  Karamazov, tilallinen, joka vähät välittää tilastaan ja irstailee. Fjodor on lisäksi tyhmä. Fjodor oli ensin naimisissa aatelissuvun kapinallisen Adelaida Ivanovna Miusovin kanssa. Avioliitto oli lyhyt ja väkivaltaisen riitaisa. Adelaide karkasi, mutta pian kuoli. Fjodor oli toistamiseen naimisissa köyhän Sofia Ivanovnan kanssa. Tämä kuoli neljän avioliittovuoden jälkeen.

Dmitri Fjodorivits Karamazov, vanhin veljeksistä, Mitja on perinyt isänsä Fjodorin ominaisuuksia, äkkipikaisuuden, ja taipumuksen lihallisuuteen. Dmitrin äiti oli Adelaida Ivanovna Miusov. Dmitrin morsian on Katerina ”Katja” Verhotseva. Mitja on kiimassa  Agrafena ”Grušenka ” Svetlovaan, 20-vuotias neitokaiseen, jolla on paheellisia suhteita, ja on jo nuoresta iästä ollut kauppiaan jalkavaimo. Myös perheen isä Karamazov yrittää häntäillä Grušenkaa.

Ivan Fjodorivits Karamazov, keskimmäinen veljeksistä, Fjodorin toisesta avioliitosta. Varsin älykäs ja uskonnollisuutta pohtiva. Ivan on pohjimmiltaan ateisti.

Aleksei Fjodorivits Karamazov,  nuorimmainen veljeksistä, myös isänsä toisesta avioliitosta eli Sofian poika. Fyysisesti terve, ja älykäs, mutta suuntaa toisen lukiovuoden jälkeen luostariin kokelaaksi. Herkkä ja kiltti, hänestä kaikki pitävät, Aleksei on uskonnollinen.

Isä Zosima on luostarin vanhin, Zosima on jo iäkäs. Hän parantaa luostariin tulevia, ja antaa hyviä neuvoja. Erinomainen käytännön teologi ja uskonmies.

Fjodorin taloudessa on kolme palvelijaa. Ukko Grigori Vasiljevits Kutuzov, hänen vaimonsa Marfa Ignatjevna, Grigorilla on jonkinlaista vaikutusvaltaa Fjodoriin, Grigori ei pitänyt tämän ensimmäisestä, mutta toisesta vaimosta. Grigorin lapsi, joka syntyi kuusisormisena kuoli. Grigori otti hoteisiinsa vähämielisen Lizaveta Smerdjastsajan synnyttämän lapsen, joka huhujen mukaan oli hänen isäntänsä  Fjodorin irstailun aikaansaama. Koska Lizaveta kuoli synnytyksessä Marfa kasvatti pojan, jota kutsutaan  Pavel  Fjodorivits Smerdjakoviksi.

Juoni (älä lue, jos haluat lukea teoksen)
Fjodor Karamazov, vaikka on kolmen pojan isä, kiertää kartuttamassa ensimmäisen avioliittonsa myötäjäisrahoja. Hän elää synnissä, ja irstaudessa, mutta on suhteellisen varakas. Lapset ovat muiden ihmisten kasvatettavana, ja Moskovassa koulussa.

Kun romaanin tapahtumat alkavat vieriä, kaikki pojat ovat palanneet kotiin. Romaanin kuluessa palaamisen syyt alkavat selvitä. Kahdella vanhimmalla raha tai sen puute on syy. Dmitrillä on riitoja rahasta isän kanssa, mutta myös Ivan odottelee perintöä. Sen sijaan Aljosha tulee katsomaan äitinsä hautaa ja menee luostariin. Isä Fjodor haluaa ratkaista riidat Dmitrin kanssa isä Zosiman luona luostarissa. Dmitri vitkastelee ja myöhästyy, ja romaanissa kuvataan, kun  luostarinvanhin isä Zosima tapaa ihmisiä, antaa heille neuvoja, puhuu Jumalan sanaa, ja rukoilee. Eräälle äidille hän sanoo, että tämän poika ei ole kuollut Siperiassa, vaan ottaa yhteyttä. Hän rukoilee myös nuoren tytön Liza Hohkovan terveyden puolesta.

Luostarissa käsitellään lopulta Fjodorin ja Dmitrin riitaa, joka äityy pahemmaksi. Aljosa tulee sen vuoksi kotiin hetkeksi. Dmitri tulee uhkailemaan isäänsä Fjodoria, ja lyö, ja uhoaa tappavansa isänsä. Dmitri tekee veljestään Aljosasta sanansaattajan, ja niin moni muukin. Aljosa menee Katerina Ivanovan luo. Dmitri ei aio palata naisen luo, vaan Grušenkan. Katerina on pyytänyt Grušenkan luokseen, ja luulee hallitsevansa tätä. Grušenka, jota kuvataan Milon Venukseksi, mutta pulleammaksi, sylkee sappea Katerinan päälle. Hän väittää tämänkin kaupitelleen itseään miehelle Moskovassa rahan toivossa. Katerina haukkuu Grušenkaa, joka ei aio luopua Dmitristä. Aljosalle selviää myös Dmitrin rahan tarpeen syy. Hän on hummannut Katerinalta saatuja rahoja, joita hän lupasi lähettää Katerinan siskolle Moskovaan.

Romaanin luonteeseen kuuluu viipyilevä juoni, jonka pyörteet tuovat lisätietoa menneistä tapahtumista, ja henkilöiden luonteesta ja motiiveista. Paljon käydään keskusteluja. Ivan puhuu pölpöttää teorioitaan. Aljosa on hyvin uskonnollinen, Dmitrikin uskoo, vaikka rypee synnissä, mutta Ivan ei usko Jumalaan, eikä piruun, hän on ateisti. Fjodor sen sijaan aikoo elää, ja mennä naimisiin Grušenkan kanssa. Fjodor arvostaa naisissa erilaisuutta, hän ei ole koskaan nirsoillut naisten kanssa.

Luostarissa isä Zosima sairastelee. Hän toivoo Aljosan palaavan takaisin kotiinsa luostariin, kun hän on kuollut. Aljosa käy myös Hohkovan leskirouvan luona. Tytär Lizaveta, on rampa, mutta tulisesti rakastunut Aljosaan. Nuoret ovat tunteneet toisensa jo Moskovassa. Aljoša antaa lupauksen, Lizaveta suudelman.

Katerina Ivanovna saa pikku hermokohtauksia. Ivan on hänestä kiinnostunut, mutta pystyykö Katerina unohtamaan Dmitrin. Aljosan mielipidettä useaan asiaan kysytään,  niin tähänkin. Aljosaa puree sormeen pikkupoika Iljušetška joka on alikapteeni Nikolai Iljitsitš Snegirevin lapsi. Dmitri on nöyryyttänyt alikapteenia, ja poika oireilee. Aljosa tarjoaa rahaa, mutta alikapteeni kokee sen nöyryyttävänä, ja paiskaa setelit ensin maahan ...

Pavel Smerdjakov on Karamazovin perheen yksi palvelija, ja käynyt kokkikoulun Moskovassa. Hän keittelee pöperöitä. Hän on ollut hiljainen, mutta alkaa avautua. Hän on hyvin katkera, ei ole uskossa, eikä usko Venäjän kansaan. Häntä myös haittaa isättömyys. Smerdjakov kukkoilee yhä enemmän. Ivania alkaa suututtaa yhä enemmän Smerdjakov, joka avautuu yhä enemmän Ivanille, joka on lähdössä pois. Smerdjakov selittää "kaatuva tauti -kohtauksistaan".

Ivan haluaa Eurooppaan, ja sitä ennen Moskovaan. Hän lähtee, mutta lupaa hoitaa isänsä metsäkauppoja. Kaikki tapahtumat ensimmäisessä osassa tapahtuvat muutaman päivän aikana.

Aljosa menee takaisin luostariin, kuoleva Isä Zosima kysyy, tapasiko Aljosa Dmitrin. Hän on nähnyt Dmitrin kasvoista murhenäytelmän, ja tulevan kärsimyksen, jonka haluaisi estää. Zosima kuolee ja haudataan. Sitä ennen hän kertoo Aljosalle elämäntarinansa pähkinän kuoressa. Zosima on jäänyt nuorena isättömäksi. Hänen isoveljensä on kuollut 17-vuotiaana, ja muistuttaa paljon Aljosaa. Zosima on nähnyt paljon merkkejä tulevasta. Zosima tietää maailmasta sangen paljon. Hän kävi kadettikoulun, osallistui irstailuihin ja juomisiin. Ihastui neitoon, ja ajautui kaksintaisteluun, jossa hän ei ampunut, vaan sai naarmun, mutta ei halunnut  enää jatkaa. Hän erosi rykmentistään. Zosima kertoo tarinan miehestä, joka mustasukkaisena surmasi entisen rakastettunsa. Syyt sälytettiin juopon palvelijan niskoille, joka pidätettiin, ja tämä kuoli. Syyllisyys painaa murhaajaa, vaikka hän on arvostettu henkilö, perheenisä ja aviomies. Mies menee tunnustamaan 14 vuoden jälkeen veriteon, mutta sairastuu ja kuolee....

Zosiman kuolemaa, ja hautajaisia, sekä ruumiin hajuja selvitellään, mutta Aljosa lähtee luostarista. Hän yhdessä Mihail Osipovits Rakitinin kanssa menee tapaamaan Grusenkaa, joka asuu vaatimattomasti, on ostanut epävarmoja saatavia, ja tienannut itsellään 8000 ruplaa. Grusenka on ollut kirjeenvaihdossa vanhan viettelijänsä kanssa, ja aikoo lyödä hynttyyt tämän kanssa yhteen. Aljosalle ja Rakitinille tämä on yllätys.

Dmitri käy ylikierroksilla. Kahdeksas kirja kuvaa Dmitrin amok-juoksua Grusenkan tyköön. Dmitri on epätoivon, ja hulluuden riivaama, hänen tekonsa ovat pelkkää maniaa. Ennen kuin Dmitri voi kosaista Grusenkaa, hän tarvitsee 3000 ruplaa, se vaatisi aikaa, mutta toisaalta hänellä on maaninen kiire Grusenkan luo. Kirjassa kuvataan Dmitrin iltaa ja yötä, hän on kuullut vanhasta viettelijästä, mutta pelkää enemmän, että oma isä pääsee Grusenkan pesälle. Katerina ei vaadi 3000 ruplaa, mutta summasta on tullut pakkomielle Dmitrille, ja hänen sairas mielensä ajattelee, että "mieluummin murhaaja Siperiassa kuin sanasyöjä".

Älä lue pidemmälle, jos et halua tietää, mitä kirjassa tapahtuu juonipaljastuksia
Kahdeksas kirja päättyy, siihen, että poliisipäällikkö tulee pidättämään Dmitrin isänmurhasta epäiltynä. Koko kirja ja varsinkin  kahdeksas kirja ennakoi isän murhaa. Dmitrin toimet kerrotaan. Hän yrittää saada 3000 ruplaa vanhalta irstaalta kauppiaalta Samsonovilta, rouva Hohkovalta, hän menee myös aidan yli kotiinsa, ja törmää Grigoriin. Dmitri poistuu kodistaan kädet verisenä, ja lopulta hänellä on 3000 ruplaa, jonka kanssa hän rehvastellen saapuu Grusenkan luo. Grusenkan luona on puolalainen upseeti, vanha jo tekotukkainen viettelijä, joka on kuitenkin jo toistamiseen naimisissa. Dmitri kestitsee, pelataan, juodaan ja rähistään ja sitten Dmitri pidätetään.

Tutkimukset alkavat ja Dmitriä pidetään syyllisenä. Kaikki on pohjustettu aiemmin. Zosiman ennustus, että Dmitriä kohtaa tragedia. Dmitri on uhkaillut isäänsä ja on uhannut tappamisella. Riitaa on ollut rahasta, ja Dmitrin saamaa 3000 ruplan alkuperää eikä mitä talossa sisällä tapahtui, ei selvitetä. Dmitri tuntee mustasukkaisuutta isälleen. Hän pelkää, että Grusenka on valinnut isän. Dmitri on pantannut hopeakellon ja  kaksintaistelupistoolit, jotka hän haki. Dmitrillä on ollut kädet veressä
Kuulusteluissa Dmitri hokee: "en ole syyllinen, isäni vereen en ole syyllinen". Tunnustaa lyöneensä kylläkin Grigoria ja luulee tämän kuolleen. Grigori kuitenkin on kunnossa.. Vaskinen survin löytyy puutarhasta. Grusenka syyttää itseään siitä, että on piinannut Dmitriä, eli luulee että Dmitri on syyllinen.
Kuulustelut jumiutuvat Dmitrin 3000 ruplaan, mistä Dmitri on saanut rahansa. Lopulta Dmitri kertoo rahoja olleen vain 1500 ruplaa, jotka säästyivät ensimmäiseltä ryyppykeikalta. Dmitri oli päättänyt kuluttaa loput ja aikonut tappaa itsensä takaisin lunastamillaan kaksintaistelupistooleilla. Ulkopuolisten kuulustelut porautuvat tähän raha-asiaan.
Dmitri väittää, ettei käynyt sisällä. Hän alkuun sanoo, että Smerdjakov ei olisi voinut tappaa isää, mutta muuttaa kertomustaan. Dmitri vangitaan, sillä Smerdjakovilla on ollut epileptinen kohtaus. Dmitri sanoo, että vihasi isäänsä, ja aikoi tappaa, mutta ei tappanut. Hänet vangitaan epäiltynä isänsä murhasta.  Grusenka on kuumeessa, ja hän keskustelee Aljosan kanssa. Mitja on vangittu, ja odottaa oikeudenkäyntiä. Mitja on mustasukkainen, mutta turhaan. Puolalaiset ovat yhteydessä Grusenkaan, mutta rutisevat vain rahaa, ovat puilla paljailla.

Syyllisyys
Dmitri on ajatuksen tasolla syyllinen, koska hän uhkaili tappamisella, halusi tappaa isänsä, ja olisi ehkä tappanutkin hänet, mutta hän ei tappanut. Dmitrin kunniakäsitys estää hänen avautumasta velasta, Hän on aiemmin auttanut Katerinaa. Hän kokee häpeää, siitä, että petti Katerinan, kun tuhlasi hänen antamat 3000 ruplaa. Dmitri tunnistaa syyllisyytensä vihaan, mutta ei ole tehnyt mitään.
Smerdjakov syyllistää Ivania murhasta. Smerdjakov myös manipuloi Ivania, vihjaamalla tehneensä murhan, Ivan on aavistanut, että Smerdjakov on teeskennellyt kohtausta. Ivan käy murhan jälkeen kolme keskustelua hänen kanssaan. Ymmärrys lisääntyy ja huoli. Smerdjakov on luullut Ivanin tahtoneen rahan takia isänsä murhaa, ja kehottanut tätä poistumaan. Ainoastaan Smerdjakov tiesi rahojen piilopaikan. Hän röyhistelee teollaan ja näyttää sukkansa sisällä olevaa rahakääröä 3000 ruplaa. Smerdjakov pitää Ivania päämurhaajana, ja pitää itseään vain apurina.

Oikeudenkäynti
Oikeudenkäyntiä kuvataan varsin tarkasti, ja traagisuudestaan huolimatta se on osin humoristinenkin. Kaikki tapahtumat ja asiat käydään läpi. Juuri ennen oikeudenkäyntiä Smerdjakov hirttäytyy. Ivan on seonnut ja nähnyt pirun tai jonkun muun hahmon, jonka kanssa on käynyt keskusteluja. Tämä vaikuttaa Ivanin todistukseen, hän ilmoittaa Smerdjakovin murhanneen, mutta olevansa vastuussa hänen koulimisesta siihen. Lisäksi Katrina Ivanovna on häilyväinen. Lääkäritkin ovat erimielisiä, Moskovasta tullut lääkäri pitää Mitjaa maanisena, paikallinen normaalina. Oikeuden päätös on yksimielinen, ja Mitja tuomitaan pakkotyöhön. Ivan suunnittelee Mitjan pakoa Siperian matkalla. Muutto Yhdysvaltoihin on suunnitteilla.

Kirja kuitenkin päättyy Iljušetškan hautajaisiin. Iljušetška oli poika, joka puri Aljosaa sormeen. Hän sairasteli tutkinnan aikana. Aljosa ystävystyi poikien kanssa erityisesti 13-vuotiaan Koljan. Aljosa ja  Kolja käyvät keskustelua, jota Iljušetškan lähestyvä kuolema raamittaa.  Kolja kuvaa itsensä parantumattomaksi sosialistiksi, vaikka on kahta viikkoa vaille 14 v.  Koljalla on varmasti mielipiteet, osin perinteiset, sillä hän ei kannata naisten emansipaatiota. Smerdjakovista paljastuu tosiseikka, että hän  on yllyttänyt Iljušetškaa laittamaan leipiin neuloja, jotta koirille aiheutuisi isoja tuskia, kun niille heitetään leipää. Smerdjakoviin asenneta kuvaa myös tokaisu: "Olkoon että olen äpärä, mutta minä olisin antanut tappaa itseni jo kohdussa, ettei olisi tarvinnut syntyä maailmaan ensinkään".

Hautajaisissa Aleksei puhuu pojille, tällaisen muiston tärkeydestä.  Kuinka he rakastivat Iljušaa hänen viimeisinä päivinään, ja  saatoimme hänet hautaan. Tällainen muisto estää tekemästä pahaa.  Olkaamme hyviä ja rehellisiä, älkäämme milloinkaan unohtako toisiamme. Lopussa hän vastaa pojille, että ehdottomasti me nousemme kuolleista, ja ehdottomasti näemme toinen toisemme ja kerromme iloiten ja riemuiten toisillemme kaikki mitä on tapahtunut.(Osa 2, sivu 481).

Karamazovin veljekset romaanin teemat kärsimys, usko Jumalaan ja kuolemattomuus ovat ikuisia. Teos kuvaa eriomaisesti ja tarkasti tavallista kansaa, ei ole kuvaus Moskovasta tai Pietarista.

*****
Fjodor (tai Fedor tai F.M) Dostojevski (1821-1881) oli venäläinen kirjailija.
Karamazovin veljekset on mahtava romaani, joka on ollut varmasti hyvin henkilökohtainenkin. Dostojevski valmistui insinööriupseeriksi, mutta erosi pian armeijan palveluksesta. Dostojevski sai kuomouksellisesta toiminnasta kuolemantuomion, joka muutettiin pakkotyöksi Siperiassa. Dostojevskin kolmivuotias lapsi kuoli, jonka jälkeen Dostojevski vietti aikaa luostarissa. Lisäksi hänen isänsä kuoli murhattuna. Dostojevskillä oli myös epilepsia.
Hänen teoksiaan on:
Vanhan ruhtinaan rakkaus 1859,
Kellariloukko 1864
Rikos ja rangaistus 1866
Pelurit 1867
Idiootti 1868
Yllä mainittujen lisäksi Dostojevski kirjoitti  Riivaajat vuonna 1872, ja tämän Karamazovin veljekset 1880.

torstai 19. maaliskuuta 2020

Minna Canth: Agnes


Minna Canth: Agnes, 1892.

Minna Canthin Agnes on pitkä novelli, joka kertoo Agnes Wertherin vierailusta pikkukaupungissa. Tarinan minäkertoja on Liisi Reijola, jonka luokalla Agnes oli ollut. Liisi ihaili Agnesia, joka oli nätti ja hyväkäytöksinen. Huhutaan, että Agnes on mennyt ruhtinattarelle seuranaiseksi Pietariin ja liikkuu seurapiireissä. Liisi on mennyt naimisiin ja saanut kolme lasta Antti (4 v), ja Aino sekä Lyyli. Liisin mies Antti on asioitsija (ei talonpoika, kuten jossain väitetään Anttia kyllä verrataan talonpojaksi).

Juoni on hyvin yksinkertainen. Agnes on pitkästynyt, ja vähättelee pikku paikkakunnan nurkkakuntaisuutta, suomalaisuusaatetta, ja kehuu oopperaa. Agnes vierailee Reijoloilla ja  kiusoittelee Anttia, joka ihastuu Agnesiin. He alkavat viettää aikaa hyvin intensiivisesti. Liisi tunnistaa itsessään mustasukkaisuutta ja raivoa. Antti ja Agnes tekevät ratsastusretkiä, ja veneilevät. Liisin mustasukkaisuus kasvaa. Hän kuitenkin näyttää rajoja Antille. Antti tuskin pääsee Agnesin kanssa intiimimpään kanssakäymiseen. Agnes pitkästyy. Liisi tapaa Agnesin, joka röyhistelee elämäntavallaan. Hän ottaa kenet haluaa, ja elää hetkessä. Hän kehuu, että Pietarissa oleva mies elättää hänet, ja he lähtevät Italiaan. Naimisiin ei olla menossa, koska mies on jo naimisissa. Agnesin mielestä Liisi on tekopyhä moralisti. Liisi ei suutu, vaan ihmettelee, miksi Agnesilla ei ole ystäviä, ja miksi hän elää kuin elää.

Liisi: "Agnes, eikö sinulla enää ole muistoakaan jäljellä entisistä oikeuden käsitteistä?".
Agnes: "Sanopas, hyvä moralisti, eroanko suurestikin niistä naisista, jotka pitävät itseään miltei pyhimyksinä siveellisessä suhteessa? Minä otan vaan niin kauvan kuin minulle vapaasta tahdosta annetaan, he taas valvovat etuaan ja vaativat että mies sitoutuu heitä elättämään koko ikänsä, vaikk'ei hän enää heistä välittäisi rahtuakaan. Sehän minusta taas todenperästä häpeällistä olisikin."

Novellin jännite on se, saako Agnes Antin pään sekaisin, ja saa, mutta Liisin reaktio saa Antin tolkkuun, Agnes pitkästyy. Isompi teema on kahden erilaisen naisen Liisin ja Agnesin kohtaaminen. Agnes on nätti, tyylikäs maailmaa nähnyt kaunotar. Liisi on kolmen lapsen perheen äiti. Agnes on itsevarma, mutta sisämmässään tyhjä. Liisi kokee elämän rikkautta, ja näkee elämän merkityksellisyyden. Luultavasti Agnesilla ja Antilla ei ole fyysistä suhdetta, hehän eivät ole lainkaan samalla tasolla. Vaikka Antti olisi päässyt Agnesin pesälle, luultavasti Liisi olisi antanut Antille senkin anteeksi. Agnes on hyvin kopea, ylimielinen ja ilkeä. Liisi on vilpitön, ja vieraanvarainen, vaikka Agnes leikkii hänen aviomiehellään. Liisi tajuaa, että Agnes on pinnallinen seurapiirihuora ja hän arvokas kotirouva.

Kelpo novelli.

****
Minna Canth (1847 - 1897) syntyi Tampereelle 19.3 ja oli nimeltään Ulrika Wilhelmina Johnson. Minna Canth avioitui ja hänellä oli seitsemän lasta, ja jäi leskeksi, ja kuoli 53-vuotiaana sydänkohtaukseen vuonna 1897.
Minna Canth käsittelee teoksissaan usein naisen asemaa aviolitossa ja sen ulkopuolella, ja köyhyyttä.

Elämme nyt 19.3.2020 pandemia-aallon alkutahteja. Tartuntataudit Minna Canthin aikana olivat yleisiä ja tappavia, varsinkin katovuosina kuolinsyitä olivat keuhkotauti, isorokko, tuhkarokko, lavantauti, punatauti, pilkkukuume ja kurkkumätä. Vuonna 1868 kuoli 137 700 suomalaista pelkästään toukokuussa kuoli 25 200 suomalaista, väkiluku oli 1867 1,8 miljoonaa asukasta. Toisen maailmansodan kynnyksellä 1930-luvulla miesten keski-ikä oli 53 vuotta ja naisten 59 vuotta.


Minna Canth bloggauksiani
Anna Liisa TÄÄLLÄ
Työmiehen vaimo  TÄÄLLÄ
Papin perhe TÄÄLLÄ
Köyhää kansaa TÄÄLLÄ
Salakari Täällä

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Avery Corman: Kramer vastaan Kramer



Avery Corman: Kramer vastaan Kramer, alkuteos Kramer versus Kramer 1977, suomentajat Liisa Hakola, Virpi Luukkonen ja Teija Rinne. Suuri Suomalainen kirjakerho 1980, WSOY on painanut tämän ensin samana vuonna, sivumäärä 250.

Olen aiemmin nähnyt Kramer vastaan Kramer elokuvan, ja muistin, että Kramerit taistelevat poikansa huoltajuudesta katkerasti oikeudessa, ja kuvassa oleva Ted Kramer (Dustin Hoffman) on ollut yksin poikansa Billyn kanssa, mutta häviää huoltajuuden oikeudessa mieltään muuttaneelle vaimolleen tai ex-vaimolleen Joannalle (Meryl Streep), joskaan filmi ei tähän pääty.

Kirja alkaa Billyn syntymästä, mutta käsittelee sitten Tedin ja Joannan suhteen syntymisen ja asumisen New Yorkissa. Pari on avioituessaan kolmekymmentävuotiaita. Joannalla on ollut aiemmin ainakin kolmisenkymmentä kumppania, usein miehet ovat olleet toisaalla avioliitossa. Kirjassa Ted paiskii hommia mainostoimistossa, jolla ei mene kovin hyvin, palkkoja leikataan, ja lomia lyhennetään. Joanna on ollut yritysjohtajan yksityissihteeri. Joanna jää synnytyksen jälkeen kotiin. Muutaman vuoden jälkeen Joanna ei halua olla kotona, lopulta hän tekee ratkaisunsa:
"Ted, minä jätän sinut ... 
Ei, minä en halua Billyä"

Joanna lähtee ja muuttaa muualle, Ted jää yksihuoltajaisäksi nelivuotiaalle lapselle. Ted hoitaa päivittäiset rutiinit, ja palkkaa lapsenhoitajan. Joannalta tulee jossain vaiheessa ilmoitus, että hän on lännessä, edes Joannan äveriäät vanhemmat eivät tiedä tyttärensä tekemisistä. Ted hoitaa pyynnöstä ja omalla kustannuksellaan avioeroasiat, ja Joanna luopuu Billyn huoltajuudesta.

Kirjan tapahtumat ovat paljolti Tedin ja Billyn arkisten asioiden kuvausta. Ted on ahkera töissään, mutta mainostoimistoilla ei mene hyvin, mutta konkurssien jälkeen Ted pääsee aina toiseen työpaikkaan. Tedillä on muutama nainen yövieraana.

Kirjan loppupuolella Joanna saapuu New Yorkiin, kertoo, että on töissä pelipaikassa, ja haluaa lapsensa huoltajuuden.

Filmistä muistan, että lakituvassa tapellaan, tässäkin faktat käydään läpi. Ted läpivalaistaan, ja etsitään virheitä. Joanna on kuitenkin äiti, ja hän saa huoltajuuden. Tedin pitää kertoa Billylle, että jatkossa he näkevät vain sunnuntai-iltapäivisin klo 11 - 17, ja kaksi viikkoa kesällä.

Kirjassa ja filmissä on vielä yksi juonenkäänne, joka ei siis ole Joannan ja Tedin uudelleen avioituminen, mutta Joanna on tutkiskellut itseään ja ..

Kirja on minusta varsin hyvä kuvaus akateemisten aikuisten parinmuodostuksista, ja lastenhoitokuvioista. Kirjan parasta antia ovat miehen ja naisen roolien kääntäminen, sekä ympäröivän yhteiskunnan asenteiden hienovarainen tarkastelu. Ted on yksihuoltajaisä, Joanna lähtee kotoaan, eikä halua edes nähdä lastaan. Kun huoltajuuskiista on oikeudessa, Ted "läpivalaistaan", juoko hän viinaa, käyttääkö huumeita, onko hän "homoseksuaalinen"!!! Aikansa asenteita! Ted on hyvä vanhempi ja osaa Joannaa paremmin selvitä arkisista asioista, ja verkottua muiden vanhempien kanssa.

Joanna kertoo oikeudessa pitäneensä yhteyttä lapseen "ajatuksissaan", ja patriarkaalinen oikeus päättää antaa huoltajuuden äidille, koska nainen on äiti ja lapselle äiti on tärkein. Viime vuosituhannen ajatuksia?
****
Avery Corman (s.1935) on amerikkalainen kirjailija, jonka tunnetuin kirja tämä on.

Filmi Kramer versus Kramer napsi viisi Oscaria, ja nimeenomaan Hoffman ja Streep saivat molemmat palkinnon Oscar Gaalassa vuonna 1980, filmin ensi-ilta oli 17.12.1979.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Douglas Adams: Linnunrata


Douglas Adams:  Linnunrata, viisiosainen trilogia, suomentaneet Pekka Markkula ja Jukka Saarikivi, WSOY, sivumäärä 799. (Kansi skannattu)

Douglas Adams (1952 - 2001) julkaisi scifi-parodian Linnunradan käsikirja liftareille, The Hitchhiker's Guide to the Galaxy vuonna 1979 radiokuunnelman pohjalta, sarjaa julkaistiin lopulta viisi osaa, ja ne ovat kaikki tässä niteessä. Toinen osa on Maailmanlopun ravintola (1980), kolmas  Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki (1982) , nelososa on Terve, ja kiitos kaloista (1984), sekä päätösosa Enimmäkseen harmiton (1992).

Linnunradan käsikirja liftareille, alkuteos The The Hitchhiker's Guide to the Galaxy, suomentanut Pekka Markkula:

Kirjan alussa perusenglantilaisen Arthur Dentin talo aiotaan jyrätä maantien alta, ikävä tapahtuma, mutta Dentin avaruusystävä Ford Prefect kertoo, että 14 minuutin päästä jyrätään koko Maa-planeetta uuden hyperavaruuspikareitin vuoksi pois. Arthur ja Ford liftaavat aliavaruudessa vogonien rakennuslaivastoon. Vogonit ovat hyvin ongelmallisia, ja kuuluisia huonoista runoistaan, joita Dent kylläkin tukalassa tilanteessa kehuu tehokkaista metafyysistä kielikuvista. Dent ymmärtää Linnunradan kieliä tunkemalla Baabelin kalan korvaansa. Vogoni tunnustaa runoilleensa ilkeyttään ja heittää kaksikon ilmalukosta avaruuteen. Linnunradan keisarillisen hallituksen presidentti Zaphod Beeblebrox on varastanut  Kultasydän -tähtialuksen, joka poimii Dentin ja Ford Prefectin alukseen. Presidentillä ei ole galaksissa valtaa, hän on iältään 200-vuotias, hän on mukavuudenhalussaan ostanut itselle kolmannen käden, ja kaksipäinen hän on niin ikään. Zaphod on  Ford Prefectin pikkupikkuserkku. Aluksessa on kolmikon lisäksi Trilian eli maan asukki Tricia McMillan ja Siriuksessa tehty robotti Marvin. Se on prototyyppi aidosta inhimillisestä persoonasta eli on maanis-depressiivinen. Lisäksi tietokone puhuu. Zaphod on ollut maassa, ja Trilian on liftannut alukseen.

Tähtialus Kultasydän ei käytä hyperavaruutta, vaan se käyttää ääretöntä epätodennäköisyysmoottoria. Viisikko menee Hevosenpään tähtisumun Margrathean myyttiselle planeetalle, jossa tarvotaan kaksoisauringon paisteessa. Joukko hajaantuu, ja Arthur Dent tapaa paikallisen hemmon eli Slartibartfastin. Planeetalla on tehty alkuperäinen Maa tietokoneeksi, jossa pitää selvittää perimmäinen kysymys. Nyt nikkaroidaan Maa 2:ta. Kirjan lopun karkeloissa ilmenee, että delfiinit olivat varoittaneet ihmisiä maassa, ja jättäneet viestin "ja kiitos kaloista" ja häipyneet. Syvä äly (Deep thought) tietokone kertoo vastauksen elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen, vastaus on 42.

Sarja ratsastaa hauskasti scifi-kliseillä, eniten sarjassa on vaikutteita Asimovin Säätiöstä ja George Lucaksen Tähtien sodasta, mutta vaikutteet ovat laajemmat. Asimovilla on  Encyclopedia Galacticaa, joka on Asimovin Säätiö-sarjassaSäätiön ykköskirjassa on paljon lainauksia Galaktisesta ensyklopediasta. Hari Seldon sijoitti Terminukselle ensyklopedisteja tiettyä tarkoitusta varten, mikä ei ollut itse ensyklopedia. Myös viittauksia Tähtien sotaan minusta löytyy, alusten varastamisen suhteen, puhutaan keisarikunnasta, lisäksi löytyy kaksoisaurinkoa, ja mukana pyörii masentunut robotti. Lisäksi sankariparien hajaantuminen on kuin Tähtien sodasta. Zaphodilla on kaksi päätä, ja paljon liskoja ja hyönteisiä esiintyy, kuten Tähtien sodassakin.

Sarja jatkui:

Osa 2: Maailmanlopun ravintola, alkuteos The restaurant at the end of the universe, suomentanut Jukka Saarikivi.
"Tähän mennessä tapahtunut: Alussa luotiin maailmankaikkeus. Tämä oli herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on pidetty huonona siirtona". Näin alkaa kakkososa. Todetaan, että Maa vaikka näytti planeetalta, oli suuri tietokone, jota eivät tienneet sen pinnallaasuneet apinankaltaiset olennot.
 Zaphod on ehdottanut, että mennään pienelle murulle Maailmanlopun ravintolaan. Samaan aikaan Gag Halfront maksaa rahaa siitä, että vogonit tuhoavat Kultasydän aluksen, ja sisällä olijat samaan aikaan, jotta totuus Maan tuhoamisesta ei paljastu. Sattumusten vuoksi Zaphod joutuu erilleen ja päätyy Ursa Minor Beta -planeetalle, jossa hän menee Linnunradan käsikirja liftareille kirjan kustantamoon, mistä kaikki päätyvät tavalla tai toisella Maailmanlopun ravintolaan päästään, siellä eletään aikaa juuri ennen maailmanloppua. Marvin odottelee miljoonia vuosia ja marisee, hänellä on ilmaantunut kyky lukea ihmisten ajatuksia. Lopuksi sankareiden tiet taas erkanevat. Zaphod, Trillian ja Zarniwoop saapuvat planeetalle, jossa asuu mies, jonka epäilevät pyörittävän maailmankaikkeutta.
Dent ja Prefect käyttävät epäonnisesti teleporttia ja joutuvat pakastettujen ihmisten joukkoon, he pohtivat mistä luku 42 on tullut, jonkun mielestä kerolaskusta 6*9 (on siis 54). Sekoilujen jälkeen Dent ja Prefect tekevät aikahypyn maahan 2 miljoonaan vuotta ennen tuhoa. Zaphod ja Trillian onnistuvat tahollaan lähtemään ilman Zarnowoopia.


Osa 3: Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki alkuteos Life the Universe and everything, suomentanut Jukka Saarikivi

Arthur Dent ja Ford Prefect ovat jumittuneet maapallon esihistoriaan. He pääsevät aikarepeämästä 1980-luvulle Chesterfield-sohvalla keskelle Englannin ja Australian välistä krikettiottelua. Aikaa tuhoon, joka koettiin ykkösosassa on pari päivää. Krikettiotteluun tulee valkoisia robotteja, jotka varastavat palkinnon eli "Tuhkat". Tuhka on peräisin hilakepin jäännöksistä. Mitä pidemmälle sarja etenee, sen hankalampi juonta on selvittää. Kaikki liittyy Linnunradan historiaan ja sotiin. Arthur ja Ford lähtevät Slartibartfastin aluksella, ja he ratkovat valkoisten robottien ja Krikitin ongelmaa. Robotit keräävät hajaantuneita osia Avaimeen. Puupilari, Teräspilari, Akryylipilari, ja kaksi poikkipuuta, joista toinen on kultainen ja sijaitsee Zaphodin aluksen epätodennäköisyys-moottorissa. Marvel on masentunut ja puhuu patjan kanssa. Seikkailuja koetaan, ja maailma pelastetaan. Teoksen epilogissa Ford ja Arthur haluavat Perimmäisen kysymyksen Elämään, Maailmankaikkeuteen ja Kaikkeen. Vastaus on 42. Tyhjentävää vastausta kysymykseen ei tule joten sarja jatkuu ....


Osa 4: Terve, ja kiitos kaloista, alkuteos So Long, and thanks for all the fish, suomentanut Jukka Saarikivi.
Arthur Dent saapuu maahan, joka ei olekaan tuhoutunut. Dent liftaa autoon, jossa on takapenkillä Fenchurch eli Fenny, jolla on veljen mukaan mielenterveysongelmia. Fenny on nähnyt Vogonien aluksen. Arthur muuttaa omaan asuntoonsa. Taloon on tuotu paketti, jossa on kalamalja, jossa on keltainen Baabelin kala.
Avaruuden toisella laidalla Ford Prefect tajuaa kapakasta tultuaan, että Liftarikirjan mukaan Maa ei olekaan tuhoutunut, hän tulee maahan, hän saapuu myös maahan avaruusaluksella, joka myös huomataan. Delfiinit ovat pelastaneet maailman, siirtämällä kopion aliavaruuteen, tai oikean, minulle ei ihan selvinnyt. Jumala pyytää anteeksi häiriötä. Hyvin hauskaa?
Kirjan loppuosassa Marvel vanhana robottina pihauttelee viimeiset henkäykset, mutta ei ole enää masentunut

Enimmäkseen harmiton, alkuteos Mostly harmless, suomentanut Jukka Saarikivi
Sarja päättyy tähän kirjaan, sotaisissa tunnelmissa mennään, Dentillä on poika Random  ja lopulta kaikki loppuu, paitsi vogonien aggressio?

Linnunradan käsikirja liftareille tai koko sarja ratsastaa scifi-parodialla. Näin peräkkäin luettuna kirja alkaa toistaa jo itseään. Mitä pidemmälle sarja etenee, niin myös värit tummenevat.

Sarjasta löytyy linkki jopa Raamattuun Baabelin kalan välityksellä eli Jumalan hajotettua Baabelin tornin kielet sekoittuivat, sitten on "äärettömän apinajoukon lause" jota myös Bernard Russell on käsitellyt. Scifistä on otettu hyperavaruusteoria, eli hyperavaruushypyt ovat perinteisten scifi-kirjojen "tapa" liikkua avaruudessa, tällöin koko Linnunrata voidaan ottaa "haltuun" ja asuttaa. Tekisi mieli  laittaa paljon muitakin tapahtumia ja vastaava viite, mutta en, sillä, viitteet ovat huumorin ohella teoksen suola ja ne pitää lukijan itse oivaltaa.

Minulle Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille oli lukukokemuksena hyvin hauska, sekava sikermä päättömiä tarinoita. Kirjasarja on intomielisen fanituksen kohteena, ja painokoneet jauhavat uusintapainoksia yhä uusille lukijasukupolville, joten huumoria tässä muidenkin mielestä on.

Linnunradan käsikirja liftareille on Keskisuomalaisen sadan kirjan listalla.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Pauli Marttina: Vahingossa Venezuelaan



Pauli Marttina: Vahingossa Venezuelaan, Kevyt kertomus raskaasta retkestä,  WSOY 1952, sivumäärä 229. (Valokuva on kirjan sisäkannesta, johon olen kirjoittanut kirjan tiedot, alla oleva teksti on kirjasta ja historiasta, ei munun mielipidettäni)

Pauli Marttina (1898 - 1963) oli suomalainen sotilas, joka toimi 1930-luvun lopulla tiedustelutoiminnassa, ja sota-aikana kaukopartiossa. Lapin sodan jälkeen punainen Valpo etsintäkuulutti hänet, ja Marttina pakeni Ruotsin kautta Venezuelaan. Valpo lakkautettiin SKDL:n vaalitappion jälkeen, ja perustettiin nykyinen Supo, tuolloin Suopo. Marttina ei kerro Venezueelaan lähtönsä syistä viittaa vain Suopon kanssa tekemään sopimukseen. Hän odottaa tilaisuutta palata "eihän meistä kolmesta kukaan ollut tullut Venezuelaan maalaamaan, vaan aikamuksemme oli palata heti, kun törkein kommunistimielivalta omasta maasta päättyisi, ja palataankin,  Wikipedian mukaan Marttina palasi Suomeen vuonna 1950. Wikipedian artikkelissa on muutakin Marttinan toiminnasta (tai oletetusta toiminnasta), jota en kirjaa tähän, mutta on aikamoista, kannattaa lukea.

Kirja alkaa, kun Pauli Marttina ja hänen kumppaninsa Sylvesteri lähtevät Ruotsista Venezuelaan, Venezueelan siksi, että se oli Venezuelan lähetystö ainoana antoi heille matkustusluvan. Vahingossa Venezuelaan ei ole kaunokirjallisilta ansioiltaan hyvä, mutta se on osoitus eräiden piirien 1940-luvun asenteista ja  näkemys Venezuelan tilanteesta 1940-luvun lopussa, ja asiaa voi peilata nykyiseen tilanteeseen. Pauli Marttina tunnustaa, etei ole pyrkinytkään objektiiviseen näkemykseen, vaan tosikertomukseen siitä, miten itse koki ja näki.

Tarina on varsin yksinkertainen, kirjoittaja ja Sylvesteri saapuvat maahan Aruban kautta lähes rahattomina. Venezuela, joka on rikastunut luonnonvarojensa etenkin öljyn ansiosta, haluaa maahan siirtolaisia. Maan hallinto on kuitenkin retuperällä, eikä lupauksia pidetä. Maassa on paljon ulkolaisia siirtolaisia, ja suomalaisiakin. Kaksikon mukaan liittyy suomalainen, jota sanotaan don Migueliksi. Kertoja on jo 48-vuotias, hän on nähnyt elämässään jo helmikuun vallankumouksen Pietarissa, kansalaissodan, toisen maailmansodan, ja matka jatkui Ruotsista Venezuelaan. Vaikka Miguelilla ja Sylvesterillä on akateeminen koulutus, virkamiehen tai akateeminen ura Venezuelassa on mahdoton, sillä kirjan mukaan virkamiehet vaihtuvat vallanpitäjien mukaan. Kolmikoll on vaikeuksia päästä edes asumaan,Marttina toimii alkuun suomalaisen liikemiehen autonkuljettajana, ja kutsuu perhettä maahan. Caracasissa, missä miehet asuvat, on paljon eurooppalaisia onnenonkijoita. Loppuvaiheessa miehet toimivat Sylvesterin maalausyrityksessä, jolla menee sangen hyvin, johtuen siitä, että miehet työskentevät ahkerasti. Kirja päättyy, kun miehet palaavat Suomeen. Pauli tai ristimänimeltään Paul Marttina Suomeen palattuaan toimi lehtimiehenä.

Venezuelan historiaa, politiikkaa ja taloutta (teoksen mukaan)
Kolumbus rantautui Venezuelan alueelle 1498, ja espanjalaiset perustivat maahan siirtokunnan 1500-luvulla. Maan nimi on tullut kirjan mukaan siitä, että kalastajaintiaanien paalukylät ovat veden päällä muistuttaneet Venetsiaa (muitakin teorioita on). Marttina kuvaa eri eurooppalaisten raakuuksia, jotka johtuu kalleuksien etsimisestä, ja kohdistuu paljolti intiaaniheimoihin. Venezuela julistautui itsenäiseksi vuonna 1811 Espanjasta, ja Simon Bolivarin johdolla oltiin 1819 - 1830 suur-Kolumbian osana. Simon Bolivaria pidetään lähes pyhimyksenä.

Maan laittoi nykyraiteille Juan Vincent Gomez, joka oli maan diktaattorina vuosina1909 - 1935, Gomez ei ollut eurooppalaistaustainen ja aloitti öljyyn perustuvan talouden. Marttinan mukaan, hän laittoi laiskat töihin, ja hirtätti ihmisiä, ja on hyvin epäsuosittu kuolemansa jälkeen. Valtion budjetin tulot koostuvat lähes kokonaan öljyrahoista, öljyn vienti on tuonut tuloja maalle 1920-luvusta lähtien. Öljyteollisuutta pyörittivät Creole (Esson omistama) ja Shell,  Esson osuus on 750 000 barrelia, ja Shellin 500 000 barrelia. Marttina tajuaa öljyn ongelman, eli se on hyvin suhdanneherkkä ala. Marttina huomaa myös, että Lähi-Idässä on tuotantokustannukset halvemmat. Tuolloin on öljyn arveltu riittävän 30 vuotta, mutta Marttina arvaa oikein, että maassa on öljyä, jota vaan ei ole vielä löydetty. Marttinan mukaan taloudellinen nousu ei perustu "kansan työhön".

Eniten Marttina suomii hallintoa, ja politiikkaa. Vallankumoukset tapahtuvat säännöllisesti ja usein. Marttina kertoo presidentti Romulo Gallegosin valinnasta, joka oli Venezuelassa poikkeuksellinen, hänet valittiin vaaleilla. Marttina vihjaa, että vaalipaikoille olisi viety äänestäjiä useampaankin kerran, koska eräillä alueilla äänestysprosentti oli yli 100%. Wikipedian mukaan Venezuelassa vuonna 1947 pidettiin parlamenttivaalit ja presidentinvaalit, tuolloin Rómulo Ángel del Monte Carmelo Gallegos Freire valittiin. kuten Marttiina kertoo 24.11.1948 alkaa vallankumous, joka suistaa presidentin vallasta, ja hänet karkoitetaan ulkomaille. Kausi jäi siis yhdeksän kuukauden mittaiseksi. Presidentiksi nousi ilmeisesti Deldado Chaulbaud, joka kaapattiin ja murhattiin 1950. Marttiina pitää vallankumousta lähinnä teatraalista, hän itse oli nähnyt Pietarissa helmikuun vallankumouksen, ja myöhemmin lokakuun vallankumouksen. Venetzuelassa hänen mukaansa vallankaappaus ajoitetaan viileään vuoden aikaan, ammuskellaan ilmaan. Presidentistä, hallituksesta, ja virkamiehistä hankkiudutaan eroon, uusi presidentti nimittää omia sukulaisia ja ystäviä, kuten Herge esittää kirjassa Tintti Picarot. Ilman asevoimien tukea ei voi hallita. Papillon käsittelee myös Venezuelan tilannetta teoksessaan Banco! Kaikki pelissä.

Maassa on hyvin paljon rikkauksia, 43% tuloista tulee öljystä, maasta louhitaan rautamalmia, kultaa ja hakataan eebenpuuta. Viljelykasveja ovat maissi, sokeroruoko, puuvilla, kaakao ja kahvi. Näiden rikkauksien valjastamiseksi tarvitaan siirtolaisia, joita houkutellaan maahan, mutta lupaukset ovat katteettomia, koska virkamiehistö ei ole sitoutunut. Tuolloin on ollut väestöä 5 miljoonaa, maan eteläosa on ollut kartoittamatta. Maassa ei ole tehty teitä, eikä infraa, lisäksi viidakossa on myrkkykäärmeitä, ja paljon "loisia", jotka levittävät trooppisia tauteja. Maalla ei ole ollut tuolloin lainkaan valtion velkaa. Nyt maa on velkainen, ja inflaatio on suuri.

Marttinan kirjassa on ihmisryhmiin esiintyviä asenteita. Koska kirjaa myydään antikvariaateissa, ja teos on lainattavissa kirjastossa, katson, että kirja ei ole kielletty eikä siten lainausten ottaminen, joten alla arviointia sisällöstä, josta itse olen jyrkästi eri mieltä.
Marttina on käyttänyt hallintoa eri ammattiryhmiä sekä ja väestöä tai etnisiä ryhmiä kuvatessaan hyvin subjektiivista ja kärjekästä kieltä.

*Poliisit hänen mukaansa hyötyvät takavarikoista, ja poliiseja tarvitaan vallankumouksiin. Slummeissa on liigoja, ja myös lapset varastavat.
*Lääkärit yksityisklinikoillaan hoitavat tauteja, ei terveyttä,  Marttiinan mukaanmaassa on myös ilmaisia sairaaloita. Ulkomaiset lääkärit eivät saa toimia maassa lääkäreinä ilman paikallista lupaa.
*Tulli on kirjoittajan mukaan laillistettua ryöstöä.
*Siirtolaisille, ja yhdysvaltalaisten yritysten työntekijöille järjestetään kielikoulutusta. Koulussa on rehtori, apulaisrehtori, ja 14 opettajaa, oppilaita on alle 50.
*Viemäri- ja vesijohtojärjestelmät levittävät tauteja, vettä on keitettävä vähintään 15 minuuttia.
*Uudistukset eivät etene, tai liikkuvat etanavauhdilla, kirjailija kehittää demokratian potenssiteorian. Marttina pitää länsimaista systeemiä demokratiana, kansandemokratiaa demokratian toisena potenssina ja eteläamerikkalainen systeemi on hänen mukaansa demokratian kolmas potenssi.

Marttina käyttää paljon huumoria, nykymittapuun mukaan siitä on suuri osa hyvin epäsopivaa ja rasistista. Minusta kirjan  ongelma on se, että hän heijastaa paljolti asenteita, jotka tuolloinkaan eivät olleet hyväksyttäviä, kuten roduista ja niiden ominaisuuksista puhuminen:
"Lääkärit 'lorvailevat' ja mahdollistavat, että pinnarityöläiset jäävät rokuliin".
"Luonto syynä väestön rappeutumiseen, saatava apua sellaiselta rodusta, joka pystyy voittamaan ilmaston rappeutumisen vaikutuksen"
Marttinalla ei ole harhaluuloja, miten manner vallattiin, ja miten intiaanit kukistetaan, hän mainitsee, että intiaaniheimon miehet tapettiin, ja naiset otettiin palvelijoiksi, ja sitä ennen raiskattiin.
Marttinalla on muutenkin kumma luonnehdinta Venezuelalaisista naisista
"Varsinkin näki nuken kokoisia naisia, jotka sentään muista merkeistä päätellen olivat täysikasvuisia"...... "Naisissa oli paljon erittäin kauniita meikeläisen harjaantumattomalla silmällä katsoen. Eräät suomalaiset naiset väittivät sikäläisistä miehistä samaa, mutta luulen heidän erehtyneen". s. 24 "Rintansa Venezuelan nainen pitää paljaina -maaseudulla yltyleensä ja kaupunkipaikassa niin paljonkuin suinkin". s.26 Ymmärrän, että intiaanit ovat luultavasti olleet yläruumis paljaana, mutta kirjan kuvissa on siveästi vaatteet päällä, paitsi viimeisessä, jossa on intiaaninainen ja vauva, on naisen yläruumis paljaana.
Pahin ylilyönti on, kun  Marttina käytää useita sivuja selvittämällä erään valokuvaamon toimintaa. Hän kuvaa yrittäjää "hyeenaksi", ja valokuvasuurentamoa miljoonahuijausyritykseksi. Asian minusta tekee ikäväksi, että kauppias on kuvauksen mukaan erään kansanryhmän jäsen, ryhmän jota erityisesti toisen maailmansodan aikana vainottiin, ja Marttina nimeää miehen Iskariotiksi. ss 48 - 50.
"Iskariot oli jakanut maan piireihin ja palkannut kuhunkin asiamieheksi jonkin sekarotuisen vintiön" s.48
"Täällä puettiin Venezuelan savannien intiaanit ja n**k*rit toivefrakkiin ja pantiin kukkarintaan. Puolialaston mustaneitsyt sai siellä verhokseen kukikkaan iltamekon.... "s.49
Ei hyväksyttävää, kamalaa tekstiä.

Marttina analysoi lisäksi perheenemäntiä, joilla "useimmilla on havaintojeni mukaan joku mania".
"Sellaisia ovat siivousmania, pyykinpesumania, käsityömania ja leipomismania. Kukin näistä manioista jakaantuu alamanioihin, joista mainittakoon tuuletusmania, silitysmania, virkkausmania ja piparkakkumania. Ina-rouva poti ruuanlaittomaniaa kaikkine alalajeineen ...." s.85
*****
Pauli Marttina omakohtainen matkakertomus Vahingossa Venezuelaan on aiheiltaan ja maailmankuvan heijastumineen hyvinkin yksipuolinen, ja se kuvaa valkosuomalaisen silmin nousevaa nuorta tasavaltaa, joka elää öljyn tuomassa dollarivauraudessa.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

C.S. Lewis: Prinssi Kaspian


C.S. Lewis: Prinssi Kaspian, alkuteos Prince Caspian, the Return to Narnia 1951, suomentanut Kyllikki Hämäläinen, Otava 1961, sivumäärä 188.

Prinssi Kaspian jatkaa Narnian tarinoita teoksestaVelho ja leijona jossa Pevensien neljä lasta pääsivät Narniaan "meidän maailmamme" lumotun vaatekaapin kautta.  Narnian merentakainen luoja ja hallitsija on leijona Aslan.

Peterin, Susanin, Edmundin ja Lucyn elämässä on kulunut vuosi, he ovat rautatieasemalla matkalla kouluun, kun heidät temmataan uppo-oudolle saarelle. Lapset lopulta tajuavat, että paikka on Narnian Cair  Paravel, missä he olivat kunikaita ja kuningattaria. Linna on raunioitunut ja alue on erkautunut saareksi. Linnan aarrekammio on säilynyt koskemattomana ja sieltä löytyvät Peterin miekka ja kilpi, Lucyn timanttipullo, sekä Susanin jousipyssy ja nuoliviini, mutta taikatorvi puuttuu.

Narniassa on kulunut vuosisatoja, telmarilaiset ovat tunkeutuneet Narniaan, ja hallitsijana on julma Miraz. Laillinen hallitsija Kaspian X on vielä lapsi. Kaspian on kuullut muinaisesta Narniasta lastenhoitajaltaan, jonka Miraz lähetti julmasti pois, mutta kotiopettaja tohtori Cornelius puhuu myös vanhasta Narniasta. Kirjan upeassa kansikuvassa tohtori Kornelius ja prinssi Kaspian katsovat kahden planeetan kohtaamista, joka legendan mukaan tuo onnea Narnialle.

Kuten kaikissa Narnia-kirjoissa onni pitää ansaita kovalla työllä vaarat voittaen. Väliaikaishallitsija Miraz-setä haluaa päästä Kaspianista eroon saatuaan kruununperillisen. Kaspian joutuu pakenemaan palatsista, hurja pako päättyy synkkään metsään ja Kaspia pääsee Narnian puhuvien eläinten rippeiden luo. Tohtori Cornelius löytää narnialaiset, jotka majoittautuvat Aslanin kukkulalle Kivipaaden alla oleviin luoliin. Corneliuksella on Susanin lumottu torvi, johon puhalletaan. Orava Tupsukorva menee lyhtypylvään luo, ja kääpiö Piipari Cair Paraveliin, odottamaan suuria kuninkaita ja kuningattaria.

Kääpiö Piipari ei usko neljästä lapsesta olevan apua, ja lasten pitää haastaa Piipari vuorollaan mittelöön. Aikaa kuluu.

Lisäksi Narnia on muuttunut, ja joukko on eksyksissä, eivätkä muut usko Lucyn nähneen Aslanin merkkejä. Lucy saa ohjeita Aslanilta, joka on jo alkanut vapauttaa metsän ja puiden henkiä. Lucy ohjaa joukon Aslanin perään. Kun lapset alkavat uskoa, he näkevät Aslanin. Aslan höykyttää epäuskoista Piiparia, josta tulee kunnon kääpiö, Peter, Edmund ja kääpiö Piipari jatkavat Kivipaaden luoliin, missä ollaan  manaamassa pahaa Velhoa takaisin, eli pahuus on aina olemassa. Taistelu voitetaan, ja noita, ihmissusi ja kääpiö Nikabrik tapetaan. Narnialaiset haastavat Mirazin kaksintaisteluun. Turhamainen Miraz ottaa haasteen vastaan, Peter on narnialaisten edustaja.

Aslan vapauttaa metsän ja veden henkiä yhdessä Susanin ja Lucyn kanssa, Berunan kahlaamo entistetään poistamalla silta, ja joen jumala saa vapaan virtansa takaisin, Aslan hajottaa koulurakennuksen, halukkaat pääsevät mukaan kulkueeseen. Aslan lisäksi parantaa kuolemansairaan Kaspianin vanhan lastenhoitajan ja tekee muitakin ihmetekoja.

Samaan aikaan Peter ottelee Mirazia vastaan, jonka pään menoksi on myös salaliitto. Miraz kaatuu, ja omat miehet surmaavat tämän, ja hyökkäävät narnialaisten kimppuun. Narnian joukot voittavat mittelön. Puut ja puiden henget karkeloivat kunnailla, ja telmarilaset pelkäävät. Juhlien jälkeen Aslan asettaa oven kahden maailman välille. Halukkaat telmarilaiset pääsevät sinne, mistä ovat alun alkaen tulleetkin eli valtameren idylliseltä saarelta. Saman oven kautta Peter, Susan, Edmund ja Lucy menevät Englantiin ja rautatieasemalle.

Sarja jatkuu, ja tässä teoksessa Aslan on kertonut Peterille, että Peter, ja Susan eivät enää palaa Narniaan. Tässäkin ilmenee ennalta määrääminen. Cair Paravellin omenatarhaa istutettaessa oli ennustettu, että siitä on heille hyötyä. Lapset söivät omenoita, ja paistoivat karhun lihaa omenoiden kanssa.

Teoksessa käsitellään taas myös uskoa ja epäuskoa sekä pahan olemassaoloa kuten oikeastaan kaikki muutkin teokset käsittelevät tätä samaa aihetta. Muut eivät usko Lucyn näkevän Aslanin. Viimeinen, joka näkee Aslanin on Piipari, josta kasvatetaan kunnon kääpiö. Mutta Edmund on ottanut opikseen.

Kaspian tavataan seuraavajksi seikkailussa Kaspianin matka maailman ääriin missä mukana on Pevensin lapsista vain Lucy ja Edmund ja heidän serkkunsa Eustace Clarence Ruikku.

****
Walt Disney Picturesin tuottamassa elokuvassa lasten elämää sidotaan enemmän toisen maailmansodan aikaiseen todellisuuteen ja heidän turhautumista esitetään. Itse filmissä taistelukohtauksia on paisutettu, ja myös juonitteluja Mirazia vastaan on enemmän. Kaspian ihastuu Susaniin ja filmissä tunne on molemminpuolinen, ja Susan suutelee Kaspiania filmin lopussa, ja sen jälkeen jatkuu loppubiisi

"No need say to Goodbye" laulaja on Regina Spektor ja biisin todellinen nimi on The Call.

Filmin traileri:

*****
Clive Staples Lewis (1898 - 1963) oli Belfastissa syntynyt kirjailija, joka julkaisi romaaneja aikuisille esimerkiksi teoksen Paholaisen kirjeopisto 

Narnia -sarja:
Velho ja leijona 1950
Prinssi Kaspian 1951
Kaspianin matka maailman ääriin 1952
Hopeinen tuoli 1953
Hevonen ja poika 1954
Taikurin sisarenpoika  1955
Narnian viimeinen taistelu 1956

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

T.S Eliot: Cocktailkutsut



T.S Eliot: Cocktailkutsut, alkuteos The Cocktail Party 1948, suomentaneet Ville ja Eino S. Repo, sivumäärä 196.

Cocktailkutsut on nobelisti T.S Eliotin tunnetuin näytelmä.

Cocktailkutsut -näytelmän päähenkilön Edward Chamberlaynen vaimo Lavinia on lähtenyt. Seikka tulee ilmi avauskohtauksessa cocktailjuhlissa, jossa ei ole siis Laviniaa. Ensin seurue laskee leikkiä, mutta Julia Shuttletwaite ottaa asian puheeksi. Edelleen lasketaan leikkiä, onko Lavinia kaapissa piilossa. Selitykseksi Edward kertoo, että Lavinia on sairaan tätinsä luona. Keskustelussa täti on koko ajan yhä kaukaisempaa sukua. Alexander MacColgie Gibbs on monitoiminen mies, ja Alex kokkailee emännän poissaollessa, pöperöitä, joita kukaan ei lopulta syö.

Juhlat päättyvät, mutta keskustelut eivät. Peter Quilpe haluaa puhua Edwardin kanssa Celia Coplestonesta. Peter on ihastunut Celiaan ja oleillut hänen kanssaan Kaliforniassa. Celia on kuitenkin poistunut Peterin elämästä. Peter pyytää Edwardia ottamaan yhteyttä Celiaan ja Edward ottaakin, sillä Celia on puolestaan Edwardin rakastajatar, ja hän on hyvillään Lavinian häipymisestä.

Juhlissa on ollut tuntematon vieras, joka tuntuu tietävän kaikista kaiken. Hän kertoo Edwardille, että voi taivutella Lavinian palaamaan. Lavinia on ollut tosin vain päivän poissa, mutta hänen poissaolonsa on saamassa isot mittasuhteet. Tuntematon mies on todellisuudessa psykiatri Sir Henry Harcourt-Reilly. Harcourt-Reilly kutsuu vastaanotolle suhdesopan osapuolet yksi kerrallaan. Juonessa on niksi,  Edwardilla on rakastajatar Celia, johon on rakastunut Peter. Edwardin vaimolla Lavinialla on taas suhde Peterin kanssa. Edwardin ja Lavinian avioliitto on kestänyt vaivaiset viisi vuotta. Edward on kykenemätön rakastamaan ketään, Lavinia huomaa, että häntä ei pohjimmiltaan ei rakasta kukaan. Peter on taas jäänyt kaipaamaan Celiaa, johon hän ei saa yhteyttä.

Vaikka ajoittain  meno on kepeätä, niin minusta ei ole kyse komediasta, kuten monissa paikoissa näytelmä on luokiteltu, vaan joko se on joko draama tai tragedia. Tämä kannattanee lukea englanniksi, koska käännettyinä suomeksi vuorosanat tuntuvat huonosti suuhun (ja nykyaikaan) sopiviksi.

Näytelmän loppu on dramaattinen ja tapahtuu kahden vuoden päästä, kun Edward ja Lavinia toisistaan jo välittäen järjestävät cocktail-kutsut. Kutsuihin tulee samoja vierailta, kuin ensimmäisiin kekkereihin. Alex kertoo Kinkanjasta, jossa on ollut levottomuuksien keskellä. Peter on menestynyt Los Angelesissa, elokuvien parissa ja tekee taas uutta. Peter kyselee Celista, johon tuntee edelleen rakkautta. Reilly paljastaa Celian kuolleen Kinkanjassa, jossa on ollut avustusjärjestön leivissä. Edward syyttää Celian kuolemasta itseään.

Näytelmän lopussa pohditaan syitä ja seurauksia, vapaata tahtoa, ja kuolemaakin sekä elämän ja rakkauden merkitystä. Puheet siirtomaan levottomuuksista ovat nykymittapuun mukaan lievästi arvioidenkin asenteellisia, mutta liittyy toisaalta Celian avustustehtävään, vapaaseen tahtoon, ja itsensä uhraamiseen.

T.S Eliotin näytelmä Cocktailkutsut on hyvä kuvaus brittien seurapiirikuherteluista, jotka saavat yllättävän tummia väri(s)tyksiä.

****
Thomas Stearns Eliot (1888 - 1965) tai tunnetummin T.S Eliot on kirjallisuuden nobelisti vuodelta 1948. T.S Eliot syntyi Missourissa USA:ssa, mutta muutti Englantiin, jossa asui ja vaikutti aina kuolemaansa asti ja sai Englannin kansalaisuuden vuonna 1927.

T.S Eliot oli kirjallisuuden moniottelija ja kirjoitti siis runoja, Nobel-palkinnon perusteluissa korostetaan hänen edelläkävijyyttään ja läsnäoloaan."for his outstanding, pioneer contribution to present-day poetry".

T.S Eliotia käännetään edelleen. Joutomaasta on aivan uusi käännös ilmestynyt vuonna 2020, katso lisää Kustannusliike Parkon sivuilta.

Thomas Stearns oli puritaani perheen vesa ja T.S Eliot siirtyi ensimmäisen maailmansodan aikoihin ensin Ranskaan, kävi Saksassa ja sieltä hän muutti Englantiin.

T.S Eliotin näytelmästä  Yksityissihteeri, olen blogannut täällä.