torstai 26. toukokuuta 2016

Patrick White: Flaws in the Glass


Patrick White: Flaws in the Glass, A Self-Portrait, Jonathan Cape 1981, sivumäärä 260.

Kirja on varsin laadukas luotaus omaan lapsuuteen ja elämään, ilmaisu on sangen monipuolista.

Patrick White syntyi 28.5.1912 Lontoossa  ja kuoli Sydneyssä 1990.

Patrick Whiten äiti Ruth Withycompe avioitui 32-vuotiaana Victor Whiten kanssa, joka oli kymmenen vuotta vanhempi. Isä oli hyvin rauhallinen, äiti oli vilkkaampi. Patrick White oli 14.vuotiaana koulussa Englannissa, mutta kävi osan koulu-urastaan Australiassa, mutta opiskeli Cambridgessä ranskalaista ja saksalaista kirjallisuutta ja jäi opintojen jälkeen Englantiin luultavasti henkilökohtaisten syiden vuoksi. Englantilaiset olivat tuolloin arvostetumpia kuin australialaiset, mutta Patrick White palasi kuitenkin lopulta Australiaan, ja lähinnä sen ilmaston vuoksi, lopullisesti toisen maailmansodan jälkeen, jossa toimi ilmavoimissa upseerina  (Intelligence officer, ei lentäjänä).

Patrick White kertoo, että luki Shakespearea on 9-vuotiaana, ja piti etenkin sen verisyydestä,  Humiseva harju oli yksi lempikirjoista. Hänen lapsuutensa oli suojattua. Hän oli herkkä lapsi, suri koiria ja kissoja, jotka kuolivat (Humisevassa harjussa muuten lapset rääkkävät eläimiä, en ole ennen kuullut, että alle kymmenvuotiaat pojat lukisivat Humisevaa harjua, mutta nyt luin). Kirjassa on kuvia Patrick Whitesta koiran kanssa, ja lypsämässä lehmää.

Hän ei ollut kaikissa suhteissa tyypillinen englantilainen, mutta hyväksyi itse oman seksuaalisuutensa, mikä vaikuttaa suhteisiin ja hänen elämäänsä, jota myös teoksessa valotetaan. Kirjassa on asia on kerrottu hienosti eli jos kiinnostaa kannattaa teos lainata ja lukea.

Ennen toisen maailmansodan puhkeamista White oli USA:ssa, ja yritti saada pääteostaan Happy Valleytä julkaistuksi, ja se julkaistiin ja se kertoo pikkukaupungista ja sen asukkaista ja ollut jonkin verran "provokatiivinen". White viittaa monesti myös teokseensa The Aunt Story. Teoksestaan The Living and the Dead hän ei itse pitänyt.

Patrick Whiten Oma kuva eli teos Flaws in the Glass on sangen tavallinen nobelistin muistelo, mutta tämä on minusta sieltä paremmasta päästä, teksti on varsin monimutkaista, mutta asioista puhutaan riittävän suoraan, ja kauniisti.

****
Australialainen Patrick White oli kirjallisuuden nobelisti vuonna 1973

Nobel-palkinto -sivun mukaan hän olisi julkaissut myös seuraavat runoteokset

Thirteen Poems (noin vuonna 1930  salanimellä Patrick Victor Martindale)
The Ploughman and Other Poems (1935)

Patrick Whiten  The New York Timesin muistokirjoitus.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Leena Krohn: Erehdys



Leena Krohn: Erehdys, Kustannusosakeyhtiö Teos, 2015, sivumäärä 155.

Leena Krohnin Erehdys kertoo nuivan tarinan väsähtäneen kirjailija E:n viimeisestä kirjailijaillasta.

Mieskirjailija E. lukee novellejaan kirjaston auditoriossa ihmisille, jotka räpläävät älylaitteitaan tai juuttuvat novellien pikkuseikkoihin tai tilittävät (tylyttävät) antipatioitaan kirjailijalle.

Kirja on tavallaan romaaniin muotoon harsittu novellikokoelma, jossa teemoina ovat muistaminen, muistot, näkeminen ja sen  ymmärtäminen.

Vainoojat -kertomuksessa Ossian Raasu elää apeassa toivottomassa tulevaisuudessa, jossa naiset eivät uskalla kävellä yksin kaduilla, joita miehittävät erilaiset ryhmät. Novelli ei kerro, miksi tilanteeseen on päädytty, ja miten se pitäisi ratkaista.

Valon kuvia -tarinassa valokuvaaja Beeda ottaa varjoista kuvia, hän on ollut valokuvaamossa töissä, mutta saanut  ihmisistä vain irvokkaat piirteet esille. Hänen luokseen tulee Luna, joka näkee kuvissaan vain miehiä vaanimassa kirveiden kanssa, ja tarkka-ampujia, mitä kuvissa Beedan mielestä ei ole. "Usko" vaikuttaa näköaistimukseen, tässäkään ei syitä eikä seurauksia kerrota.

Tarinoista  Retroterapeutti on minusta kekseliäin. Retroterapeutti muuntaa ihmisten menneisyyttä muuntamalla tämän muistoja.

Kuolematon -tarinassa Aatos Kitkalla on leukemia. Hänen ystävänsä Nikolai haluaa elää ikuisesti digitaalisena avatarina, hän skannaa itsensä nettiin ja nitistää itsensä.

Puutarhojen hiljaisuudet -tarinan Sylvia on jäänyt eläkkeelle nivereuman vuoksi ja  tekee ruukkuihin miniatyyripuutarhoja ja -asetelmia, nivelreumaisin sormin! Tätä seikkaa kovasti kummastelin, nivelreuma, joka on johtanut eläköitymiseen luultavasti estää miniatyyrien askartelut.

Muun ajan kirjailija E.  pohtii Boris Pasternakin Tohtori Zivagoa. Tarinan alku, väliosat ja loppu sisältävät kaaren, joka sekään ei pääty onnellisesti.

Erehdys -kirja on ammattitaidolla kirjoitettu lyhyt paljon sisältävä teos. Minulle se oli liian nuiva ja kuiva, enkä voi sanoa ymmärtäneeni, mitä teoksella yritettiin sanoa. Luulen, että tästä bloggaaminenkin oli erehdys, teoksen kirjoittaminen sen sijaan ei ollut, laatukirja lajissaan, kuten Paulan bloggauksesta sekä Ullan bloggauksesta voitte lukea

tiistai 24. toukokuuta 2016

Matti Rönkä: Eino



Matti Rönkä: Eino, Gummerus 2015, sivumäärä 235.

Matti Rönkä (s.1959)  kertoo romaanissaan Eino sotaveteraani Eino Heikkisen kipeän tarinan paloittain. Nykyhetki on Einon vanhuuden värittämä arki ja pojanpoika Joonaksen kiinnostus Ukin valokuviin. Takaumissa Eino muistelee kotielämää sodan jälkeen Leppäkoskella vaimonsa Kertun kanssa sekä uhkarohkeaa retkeään rajan taakse Neuvostoliittoon.

Matti Rönkä on minusta liiankin sujuva kirjoittaja:
"Juna pursui miehiä. Ne haisivat helpottuneelle hielle ja kaikuivat meluisaa humalaa kaverin kanssa jaetusta pullosta". s.5
"Puitten oksilla silmut alkoivat pullistua, puhkua hehkeää vihreätään esille. Lintu luritti kaipuutaan. Kesä tulisi, väkisin" s.15
"Tehtaan savupiiput kurottelivat näkyviin joen mutkan metsätupsun takaa, kauempaa alajuoksulta". s. 28

Eino kotiutuu armeijasta ja sodan aikaisten kontaktiensa "ansiosta" hän päätyy tiedusteluretkelle itärajan taakse. Matkalla ei kaikki suju suotuisasti, mutta Eino kokee matkalla sekä kaunista että kauheaa - sellaista, jota hän muistelee loppuelämänsä jokaisena päivänä, sekä hyvässä että pahassa.

Minusta teos oli väkisin väännetty kielikukkasilla siloiteltu paloiteltu epäuskottava tai ainakin turha tarina. Samaa mieltä ei ole ollut bloggari Kaisa-Reetta T. joka on blogannut Einon näin kauniisti.

Suurin anti kirjasta oli minulle se seikka, että nyt tiedän, että veteraanijärjestöjäkin piti Suomeen perustaa useita, tässä mainitaan suurempi eli Sotaveteraaniliitto mutta myös Rintamaveteraaniliitto. Päähenkilö Eino ei osallistunut kummankaan toimintaan, koska on sitä mieltä että porukka "valittaa kuinka rivit ovat harvenneet eikä meitä kunnioiteta". Tästäkin olen varsin eri mieltä. Julkisuudessa olevat sotaveteraanit olivat reippaita sodassa ja rauhassa, ja ovat arvostettuja kansalaisia. Toisaalta Suomessa on mielipiteenvapaus, joten kunnioitetaan siis fiktiivisenkin henkilön eli Einon mielipidettä, sotaveteraanithan puolustivat myös arvojamme, joista yksi on lupa ilmaista mielipiteitä kenenkään sitä ennalta estämättä..

Matti Rönkän Levantin Kyyn olen blogannut täällä.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Erle Stanley Gardner: Perry Mason ja papukaija todistajana



Erle Stanley Gardner: Perry Mason ja papukaija todistajana, The Case of the Perjured Parrot 1939, suomentanut Reijo Kalvas, Kustannus Oy Jalava 1987, sivumäärä 159. Kirjaston poistokirja.

Perry Mason on legendaarinen puolustusasianajaja, joka esiintyi 83:ssa dekkarissa. Olen katsonut Perry Mason -tv-sarjaa (MTV3-sarjalta), jota esitettiin alunperin vuosina 1957 - 1966, jaksoja on ehkä kolmisensataa, laskin itse että 313, mutta toisaalla Raymond Burr (Perry Mason) olisi ollut vain 271 jaksossa. Perry Mason on puolustusasianajaja, jolla on sihteeri Della Street, ja häntä avustaa Paul Drake niminen etsivä. Perry Mason dekkareiden ja tv-sarjan menestyksen salaisuus on vakiokaavassa, jossa alkuesittelyjen jälkeen tapahtuu murha, ja Perry Mason puolustaa toimeksiantajaansa ja selvittää murhan. Poliisit eivät ole ilahtuneita Mason läsnäolosta eikä ilmaantumisesta paikalle, Kaikki huipentuu yleensä oikeussaliin, jossa Perry Mason osaa yllättää.

Pitkäaikainen haaveeni toteutui ja sain käsiini Perry Mason -kirjan. Se on järjestyksessään neljästoista, ja varmasti yksi parhaista, tai minusta tarina oli hyvä, jännittävä ja yllättävä.

Miljonääri Freemont C. Sabin on murhattu vuoristomajaansa. Murhapaikalla on Freemontin lemmikkipapukaija, jolla on näkemys murhaajasta.

Tapaus on varsin kimurantti, sillä ensinnäkin kuolinhetkestä riippuen Freemontin uusi aviovaimo on yksi perijöistä. Aviovaimolla on mätämuna poika. Vainajan oma poika Charles Sabin haluaa Perry Masonin selvittävän syyllisen. Charles Sabin on itsekin epäiltyjen alainen, kuten vaimo, vaimon poika, miljönäärin sihteeri. Yllättäen vuoristomajan läheltä löytyy kirjastohoitaja Helen Monteith, joka pidätetään. Syitä on useita. Papukaija hokee:"Laita ase pois Helen" (myös vaimon nimi on Helen), lisäksi majassa on naisen alusvaatteita, lisäksi Helen Monteith väittää olleensa Freemontin kanssa naimisissa, tosin Freemont olisi esiintynyt valenimellä George Wallman.

Mason selvittää ihmisten motiivit, alibit ja haarukoi kuolinhetkeä. Selvittämistä vaikeuttaa rikollisen sepittämät sadut. Eräs rikoksen ratkaisun avain on papukaija, onko se vaihdettu (papukaijalta puuttuu yksi varvas), myös puhelintietoja selvitetään, ja käsiala-asiantuntijaa tarvitaan.

Tekijä on yksi mahdollisista epäillyistä. Perry Mason selvittää ratkaisun oikeussalissa. Loppunäytöksessä on iloisia yllätyksiä, ja yllättäviä ratkaisuja.

Erle Stanley Gardnerin Perry Mason ja papukaija todistajana oli erittäin viihdyttävä dekkari.

****
Erle Stanley Gardner (1889 - 1970) oli tuottelias amerikkalainen kirjailija, alun alkaen lakimies, joka kirjoitti vielä seitsemällä eri salanimellä yksi oli Robert Parr (vrt Parrot). Perry Mason -tarinoita on yhteensä 83.

torstai 19. toukokuuta 2016

Winston Churchill: The Second World War


Winston Churchill: The Second World War, Cassel & Company LTD, third edition 1965
Pokkaripainos sisältää kaksitoista osaa, joista minulla on vain seitsemän, kovakantisena ensimmäinen osa on julkaistu vuonna 1948. Veikkaukseni tai arvaukseni, joka saa tukea nettilähteistä, on se, että ihan joka riviä Winston Churchill ei ole itse kirjoittanut, osa on lainauksia merkkihenkilöiden puheista, välillä on lehtiartikkelien osia ja luultavasti tätä on ainakin teknisesti naputtanut joku muukin. Se ei silti vie hohtoa teossarjalta, jossa on tietty näkemys ja minusta näitä on ollut antoisa lukea. Churchill tietää varmasti toisesta maailmansodasta enemmän kuin tavallinen historioitsija, mutta osaa tietoa hän ei ole voinut julkistaa. Esipuheessa hän kertoo pidättäytyvänsä arvostelusta, paitsi jos on ollut eri mieltä asiasta ja tuonut näkemyksensä esille jo aiemmin. Hänen mukaansa tämä oli tarpeeton sota, ja se olisi ollut helppo välttää. Esipuheessa hän ei kylläkään kerro miten, itse en äkkiseltään keksinyt vastausta, mutta arvaan, että myöntyväisyyspolitiikka Saksan suhteen meni liian pitkälle. Toinen näkökulma liittyy Versailles'n rauhanehtoihin?

Churchill tyyli on analyyttinen ja suora. Huomaa, että hän on hyvähermoinen realisti. Olen selaillut näitä kirjoja aika kauan ja lukenut suurimman osan pidemmän ajan kuluessa. En ole onnistunut hankkimaan tämän enempää osia, joten bloggaan nyt näistä joitain havaintoja.



Churchill: The Second World War 1, The Gathering Storm, sivumäärä 353

Teossarjan ensimmäinen osa kattaa vuodet 1919-1938, ja osa loppuu maailmansodan aattoon syyskuun alkuun 1939. Teoksessa on 21 luku 4 käsittelee pääosin Adolf Hitleriä tai hänen nousuaan 1920-luvulla ja 1930-luvulla. Vuonna 1928 NSAD:lla oli 12 parlamenttipaikkaa ja se nousi 1930 107 paikkaan ja vuonna 1932 paikkoja oli jo 230. Lisäksi on tarkasteltu Hindenburgia (1847 - 1934) ja hänen persoonaansa sekä Weimarin tasavallan ongelmia. Teoksessa on minusta looginen eteneminen ja paljon pohditaan sudeettialueiden liittämistä Saksaan, ja Itävallan liittämistä Saksaan luvuissa The Tragedy of Munich sekä The Rape of Austria February 1938. Nimet kertovat jo Churchillin asenteen.


Churchill: The Second World War 3, The Fall of France, sivumäärä 281.

Teossarjan kolmas pokkariosa tarkastelee ajanjaksoa toukokuusta 1940 - elokuuhun 1940. Saksahan halusi hyökätä Ranskaan ja se tapahtui Hollannin ja Belgian kustannuksella, Hollanti murtui nopeasti ja aselepo Ranskan ja Saksan välillä solmittiin 22.6.1940, ja valtaosa Ranskasta oli Saksan hallinnassa.

Churchill aloittaa kuitenkin brittien tilanteesta, hän käsittelee brittiläisen imperiumin uhrauksilla, jotka ovat olleet mittavia.  Churchill johti pääministerinä koalitiohallitusta, jossa olivat mukana kaikki puolueet: Konservatiivit, Labour ja Liberaalit.

Kolmannessa osassa on tarkasteltu Italian ja Englannin suhteita paljolti kirjeiden avulla. Myös Baltian ahdinko suhteessa Neuvostoliittoon tulee mainituksi.

Ranskan sota pöyhitään perusteellisesti läpi ja paljon on tilastoja ja karttoja, sekä valokuvia saksalaisista Pariisissa Riemukaarella ja Hitlerin riemusta. Kiinnostavaa on myös katsaus antautumisen jälkeiseen Ranskan laivaston upotukseen luvussa 11, jossa mainitaan "The War Cabinet never hesitated".Luvun nimi kertoo jo Churchillin kannan, ja hän mainitsee, että upotuksesta ei informoitu etukäteen de Gaullea, mutta kiittelee tämän asennetta, joka saa minut päättelemään, että kaikkien muiden asenne ei ole ollut Churchillin mukaan kiitettävää.




Churchill: The Second World War 7, The Onslaught of Japan
Churchill toteaa, että vuonna 1942 tilanne oli brittien kannalta hyvä, sillä rinnalla olivat vahvat liittolaiset Yhdysvallat ja Neuvostoliitto, vaikkakin hieman eri syistä. Japani oli hyökännyt 7.12.1941 Havaijille, takaiskuja tuli myös Filippiineillä ja Singaporessa ja Hong Kongissa. Australia ja jopa Uusi-Seelanti olivat nyt vaarassa. Japanilaset iskivät myös Australian pohjoisosiin. Malaya ja Singapore olivat japanilaisten hallussa vuodesta 1942 vuoteen 1945. Teoksessa on paljon kirjeitä Churchilliltä ja takaisin.
Luvussa 2 tarkastellaan Afrikan tilannetta ja Rommelin etenemistä Pohjois-Afrikassa.
Koska Britannia oli demokratia myös sodan aikana, luottamuksesta äänestettiin vuonna 1942, jonka Churchill voitti, jonka jälkeen hallitukseen tuli jonkin verran muutoksia.
Luvussa 7 tarkastellaan sukellusveneiden aiheuttamia huolia, se oli merkittävä ongelma Atlanttin ylittävissä liittoutuneiden kuljetuksissa. Asiasta on valaisevia tilastoja ja karttakuva, missä upotuksia on tapahtunut.

Teos etenee loogisesti, Maltassa saavutetaan voitto, mutta Aasiassa kärsitään tappioita.
Luvussa 19 käsitellään Molotovin vierailua Englannissa ja USA:ssa. Teoksessa on Churchillin kirje Stalinille ja Stalinin kirje Churchillille. Molemmat ovat varsin lyhyitä, mutta asiallisia, sangen eri sävyisiä kuin Churchillin ja Rooseveltin kirjeet. Luvun lopulla tarkastellaan Krimin taisteluja, Saksa vaikeuksista huolimatta saa hallintaansa Sevastopolin. Luvussa 23 käsitellään äänestystä sensuurista. Kuten aiemmin todettiin Churchill ei ollut diktaattori, kuten moni sodan aikaisista valtionpäämiehistä, vaan asioista puhuttiin ja äänestettiin.


Churchill: The Second World War 8, Victory in Africa
Rommel oli siis "edellisessä osassa" edennyt Afrikassa ja teoksen alussa koetaan Tobrukin luhistuminen, Tobruk oli tärkeä satama huoltoyhteyksien kannalta. Afrikan tilanne vaihteli koko sodan ajan tai siihen asti kun 1943 liittoutuneet voittivat Afrikassa. Kyse oli paljon joukkojen panostuksista, komentajista ja huollosta. Italialla oli siirtomaita Afrikassa, ja kun se oli julistanut sodan, se havitteli Egyptiä. Italian menestys sotimisessa oli laihaa. Myös Ranskan antautuminen vaikutti Afrikkaan.

Häviön jälkeen Churchill otti yhteyttä Valtameren toiselle puolelle. Liittoutuneet voittivat pian saksalaiset Afrikassa. Churchill kävi Kairossa ja kävi käsitykseni mukaan etulinjoillakin.

Teoksessa on paljon Churchillin kirjeenvaihtoa, myös Stalinin kanssa. Churchilli meni Moskovaan ja tapasi Stalinin. Stalin olisi halunnut toisen rintaman, eli olisi edellyttänyt maihinnousua Ranskaan, mitä Churchill ei luvannut. Churchill tajusi, että Stalin tajuaa strategisia asioita nopeasti. He puhuvat operaatio Soihdusta eli Afrikasta. Casablancan konferenssia myös käsitellään. Churchilin tavoitteena oli edetä Italiaan.

Tämän kirjan aikana Stalingradissa tapahtuu ratkaisu.

Sivulla 309: Puhutaan Neuvostoliiton asenteesta Baltian suhteen. Kappale loppuu "The Russians had refused an American offer of mediation between Finland and Soviet Union with the object of drawing the Finns out of the war". No Suomi selvisi kunniallisesti ulos sodasta, mutta maksoi rauhasta ja itsenäisyydestä  ison hinnan.



Churchill: The Second World War 9, The Invasion of Italy
Seuraavaksi tunkeudutaan Italiaan tunnetuin seurauksin, ensin Sisiliaan ja sieltä pohjoiseen, Mussolini syrjäytetään ....
Kirjassa on paljon muutakin kuin Italian tilannetta. Kun neuvostojoukot ovat olleet voitokkaita Stalingradissa, myös yhteydet (Stalin ja Chrchill) jatkuvat ja muuttuvat. Tässä osassa käsitellään lisäksi kenraali de Gaullen toimia, ja Kiinan tilannetta, ja siellä neuvottelukumppani on Chiang Kai-shek. Edellisessä osassa Churchill tapasi Stalinin kahdesti, ja myös viestejä vaihdettiin
Laskin tässä osassa olleet kirjeet (ja sähkeet).
Roosevelt lähetti viestejä Churhillille noin 22 kpl
Churchill Rooseveltille 8 kpl
Stalin Churchille 6 kpl
Churchill Stalinille 5 kpl
Stalinilta Rooseveltille ja Churchille yksi onnitteluviesti Napolin valtauksen ansiosta
Churhill lähetti yhden viestin Rooseveltille ja sitten Stalinille
Churchill lähetti paljon viestejä muille esim. kenraali Eisenhowerille.
Stalinin kirje 12.11.1943 ilmoittaa, että Molotovkaan ei tule Kairoon, mutta tulee Teheraniin hänen kanssaan.

Churchill: The Second World War 10, Assault from the Air
Tässä osassa käsitellään perinpohjaisesti Teheranin kokous. Churchill oli ensin Kairossa, jonne ei tullut Rooseveltkään, mutta sen sijaan siellä oli  Chiang Kai-shek (vaimoineen).
Teheranin kokouksessa keskusteluissa olivat sekä maihinnousu Ranskaan että sota Japania vastaan, johon sodan loppuvaiheessa osallistui myös Neuvostoliitto. Suomalaisia kiinnostava keskustelu käydään sivuilla 63-65. Presidentti Roosevelt kysyy Stalinilta, saadaanko Suomi ulos sodasta (Ruotsi olisi ehkä haluttu sotaan?). Stalinin mukaan suomalaiset pelkäävät asemansa puolesta. Eräät suomalaiset toivovat edelleen Saksan voittoa, ja osa jopa uskoo. Churchillin sympatiat ovat olleet Suomen puolella Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen 1939, mutta Saksan rinnalla taistelu on muuttanut tilannetta. Stalin ei halua Suomelta rahaa vaan 5 - 8 vuotta tavaraa kompensaationa aiheutetuista vahingoista ja Petsamon, ehkä Hangon ja Suomi pitää demobilisoida. Tämän perusteella tulkitsen, että varsinkin Roosevelt on varsin kiinnostunut saamaan Suomen ulos sodasta, myös Churchillkin.
Churhill täytti muuten 69 vuotta konferenssin aikana eli 30.11.1943. Rautainen mies myös terveydeltään, joskin hän sairasti myöhemmin kirjassa influenssan ja keuhkokuumeen. Churchillin ja Rooseveltein sähkeitä on varsin paljon. Stalinille kirjeitä ei oikeastaan läheltelty tässä vaiheessa.
Italiassa taistelut jatkuivat, ja Kreikassa. Burman tilannetta käsitellään ja Jugoslavian.
Teoksen osan nimi viittaa ilmavoimiin. Britit pommittavat Saksaa esimerkiksi Ruhrin aluetta.




Churchill: The Second World War 11, The Tide of Vicrory
Yhdennessätoista osassa tarkastellaan D-Day:tä eli 6.7.1944 alkanutta Normandian maihinnousua. Sodassa oli monia käännekohtia, mutta Stalingradin tappio Saksalle, ja Normandian maihinnousu olivat kyllä tärkeitä.
Tässäkin osassa on paljon viestejä. Churchillin viesti Stalinille 14.7.44 päättyy: "Every good wish your successes in Karelia". Stalinin hyökkäystä minusta olivat vastaanottamassa suomalaiset.
Varsovaa vapautetaan. Stalin uskoo puna-armeijaansa, Churchillilla on näkemys, että puolalaisia pitäisi hyödyntää. Puolan tulevaisuus on muutenkin auki.
Hiljalleen kaikilla rintamilla edetään Ranskassa, Italiassa, Kreikassa. De Gaulle ja Stalin neuvottelevat.
Tätä osaa luettu ja se oli irtosivuina. Viimeinen osa olisi myös kiinnostanut, mutta toisaalta nämä riittivät, näitä voin lukea jatkossakin, vaikka aikamoinen maratoni tämä oli.

 *****
Englantilainen Winston Churchill (1874 - 1965) voitti kirjallisuuden Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1953. Winston Churchill  myös aateloitiin samana vuonna. Syyt aatelointiin olivat varmastikin sekä brittien pääministerinä olo sota-aikana 1940 - 1945, vuonna 1939 hän oli meriministeri että mittavat palvelukset länsimaalaisen elämäntavan säilyttämisessä. Winston Churchill oli yksi liittoutuneiden takuumies toisessa maailmansodassa. Nimi on enne, sillä etunimessä on sana win. Churchill oli nuorena armeijassa, mutta erosi armeijan kurin vuoksi, mutta osallistui ensimmäiseen maailmansotaan.

Churchill oli vielä 1950-luvun alussa uudestaan pääministerinä.

Nobelin kirjallisuuden palkinnon perusteena sen sijaan oli Churchillin kirjallinen työ, josta yllä oleva The Second World War on muhkein.  Hän on kirjoittanut myös ensimmäisestä maailmansodasta, ja omat varhaiset muistelmat ja lisäksi paljon muuta.

Suomalaiseksi näytteeksi tässä Otavan teoksen Nobel-kirjailijat 3:sta palan My Early Life -teoksesta

Omdurmanin aatto -luvusta
Edessämme paljas hiekkatasanko nousi loivasti joen rannasta kaarevaksi harjanteeksi, jonka takana oli ratsuväkemme etuvartiot sekä - todennäköisesti - tasaisesti lähestyvä vihollinen. Tunnin kuluttua tämä amfiteatteri vilisisi hyökkäileviä dervissejä ja olisi ehkä täynnä kuolleita ja tykit jyskyisivät.

....
Taistelu alkaa näin:
Kirjavia  lippuja kohosi, kuin taikaiskusta, ja jostakin mieslaumaan ja sen ympärille ilmestyi yhtäkkiä ratsastavia emiirejä. Dervissit näyttivät olevan syvimmillään kymmenen tai kahdentoista miehen riveissä, terästä kimmeltävänä suurena harmaana massana, joka täytti kuivuneen joen uoman äärimmilleen.

Kuvailu on ehkä monivivahteisempaa jatkossa.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies



Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies, WSOY 1995, Suuren Suomalaisen kirjakerhon painos, 320 sivua.

Eeva Joenpellon romaani Tuomari Müller, hieno mies voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 1994.

Helsingin Kruunuhaassa asuva tuomari Gösta Müllerin leski Meeri Müller on alkanut saada postia entisestä kotikaupungistaan. Ahneet pikkukaupungin nokkamiehet haluavat ostaa loputkin Meeri Müllerin maat, sillä kertaalleen hylätty nummimaa on olennainen osa kunnan suuria suunnitelmia. Kaupunginjohtajan mukana leskeä tulevat pehmittämään pankinjohtaja Svante Marjanen ja puutarhuri Martti Tulus. Meeri Müllerin sisällä alkaa myllertää, ja hän käy läpi vanhoja kaunoja. Koska Meeri on tuomarin toinen vaimo, käydään tuomari Müllerin, lapsuus, nuoruus ja avioliitot läpi lyhykäisesti. Välillä Meeri ja muut märehtivät menneitä.

Teos on saanut hyvät arvioinnit, ja Finlandia-palkinnonkin. Minusta tämä on varsin kankeasti kerrottu ulkokohtainen tarina, jota on turhaan pätkitetty ja pitkitetty. Kerronta on minusta tahmeaa välillä jopa passiivissa, tympeä teos, ehkä kuvaa hyvin pikku kunnan pyrkyrimäistä sisäpiiriä. Viimeisimmän vedätyksen tarkoituksena on saada jätteiden hävityslaitos saastuttamaan kunnan jo ennestäänkin tunkkaista ilmaa.

Tuomari Mülleriä väitetään kirjan nimessä hienoksi mieheksi. Hän on minusta varsin tavallinen suomalainen mies, käy koulunsa, tekee työnsä, maksaa veronsa ja elättää perheensä. Ujous vaivaa, eikä hän halua vapaa-aikana kähmiä (suhteita eikä naisia) tai koplata kunnan kauppoja. Avioliitot ovat onnettomia, ensimmäinen vaimo lähtee selittämättä tosin keskenmenon ja masennuksen jälkeen, eikä elo luonnista toisenkaan vaimon kanssa, vaikka yhteinen lapsikin on. Gösta Müllerin isä oli rikastunut pirtukaupoilla. Göstan isoveli Magnus on lääkärin takista huolimatta täydellinen huijari ja mätämuna, ehkä huijarilääkärin tytärkin on saanut moraalittomat geenit. Gösta ja Meeri joutuvat hankaluuksin Magnuksen perikunnan kanssa. Gösta on ylipäätään suomalaisen miehen tavoin liian kiltti ja periksi antavainen, ei mitenkään hieno. Vaatimukset eivät periksi antamalla koskaan vähene vaan aina lisääntyvät.

Meeri Müller on entinen totinen talousopettaja. Kirjassa käsitellään paljonkin lesken katkeruutta Göstan kohtalosta, vaikka Göstan kuolinsyy oli selkeästi pitkäaikainen sydänvika: "Kun Gösta käveli Martin, lapsuuden ystävänsä  rinnalla, aina jokin kirottu pilleripurkki kalisi taskussa" s. 208. Itseäni kummastutti lesken tunteettomuus, oman lapsen kuoleman luulisi olleen isompi murhenäytelmä. Miehen sydäntauti ja potkut pankista eivät olleet kuntalaisten syytä. Meeri ehkä suuntaa kaunansa ulospäin. Kunnan delegaatiosta Martti oli Meerin kuolleen lapsen kummi!

Minusta kirjassa on paljon epäloogisuuksia, kummallisuuksia, selvittämättömiä asioita ja turhia sivuhenkilöitä, kuten lähes ventovieras Pentti Siikanen, jolle Meeri vie matkalaukullisen rahaa! Miksi?

Minusta Tuomari Müller oli tavallinen mies, ei hieno, kuten kirjakin oli tasapaksu, ei hieno, mutta kuitenkin tasapaksuudessaan ja vähäeleisyydessään tämä voi olla suomalainen sielun tulkitsija, me olemme tällaisia arjen tallaajia.

*****
Eeva Joenpelto (1921 - 2004) oli tuottelias kirjailija, ja tällä teoksella hän saavutti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

Olen blogannut Eeva Joenpellon Vesissä toinen silmä -teoksesta NÄIN.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Camilo José Cela: Masurkka kahdelle kuolemalle


Camilo José Cela: Masurkka kahdelle kuolemalle, Mazurca para dos muertos 1983, Suomentanut Sanna Pernu, Otava 1986, sivumäärä 304.

Camilo José Celan Masurkka kahdelle kuolemalle on uskomaton romaani, se on yhtä lukua. Loppuun luettuna romaani on alun sekamelskasta huolimatta hyvin palkitseva. Masurkka koostuu neljästä "säkeistöstä" ja tässäkin on mahdollista erottaa eri osia, joista kaksi viimeistä sulkevat kerronnan.

Kirjan takakansi jättää minusta kertomatta olennaisen mutta takakansi viittaa erikoisiin hahmoihin ja heidän vielä erikoisempiin tekemisiin. Masurkan alussa kaikki pyörii, samat tapahtumat kerrotaan hieman eri sanoin, samat henkilöt esiintyvät eri kulmasta tarkasteltuina Kerronta on jatkuvaa pyörrettä kylästä, jossa kaikki paitsi yksi perhe (Carroupot) on sukua toisilleen. Kirja on rivo. Jatkuvasti kirjoitetaan intiimejä yksityiskohtia tai toimia tai on mainintoja eritteistä. Koska tämä on internet, joudun käyttämään asioista kiertoilmauksia, mitä kirjassa ei siis ole tehty, laitan kiertoilmaukseni 'merkkien sisälle'.

Kerrotaan toistuvasti  murhista, alkuun mainitaan Lazaro Codesalin murhasta, kymmenillä toistoilla selviää, että  'hän oli harrastanut jotain itsekseen'. Puhutaan myös itsemurhista, hukuttautumisista, lapsiin ja eläimiin 'väärällä tavalla suhtautumisesta', ilotaloista ja näiden asukkaista ja sokeasta ovimiehestä, joka saa 'tiettyjä ilmaispalveluita talossa työskenteleviltä'. Kylän naiset ja varsinkin luku- ja kirjoitustaidottomat naiset ovat sangen aktiivisia 'tietyissä puuhissa', ja varsinkin heidän yläruumiinsa tiettyjä ulokkeita ja niiden tiettyjä osia verrataan kastanjoihin. Eräs hullu nainen näyttää jatkuvasti edellä mainitussa virkkeessä kuvailtuja 'ulokkeitaan'. Ja kekkuloi ilman vaatteita.

Vastaavasti miesten fyysisten mittojen vertailu on jatkuva kirjoituksen aihe. Yllä mainitusta kuvailusta huolimatta sävy on kummallisen kepeä ja hyväksyvä, kaikella on tarkoitus, ja se on elämä itsessään.

Cleto-eno desinfioi alkoholilla itseään ja on bakteerikammoinen, mutta ei vaihda alusvaatteitaan, hän oksentelee säännöllisesti, monia muita erikoisuuksia esitellään. Tapahtumapaikka on siis Galicia 1900-luvulla. Meno on hulvatonta,  papit käyvät  'tapaamassa' joko vaimoja tai yleisiä naisia. Eräälle papille on varustuksen vuoksi jonokin ja on mainintoja, että hän esittelee tuotettaan pöydällä, Cela käytti sanaa tuote, joten tätä sanaa ei pitänyt kiertää. Tässä on murto-osa 'kaikesta'. Pieneliöistä kirja kuvailee satiaisesiintymiä ja mainitsee yhden tippuritartunnan. Naiset muuttuvat avioitumiseen jälkeen piereskeleviksi akoiksi. Suurin osa naimattomista naisista eivät osaa lukea, ja ovat avoimia miehille ja nauttivat elämästä. Celan teksti tekee rumasta kaunista, sillä se ei tuomitse vaan toistaa ja toistaa, rumuus ja rujous ovat lopulta monenkirjossaan äärettömän kaunista ja vapautunutta. Tämä on hyvin yllättävää. Masurkassa kahdelle kuolemalle pyörii samat tarinat ja samat henkilöt jatkuvasti. Yleensä jos kuvaillaan säätä, sataa tihuuttaa, kuten kaiketi tapahtuukin Galiciassa, joka on Portugalista pohjoiseen Atlantin rannikolla.

Adega lienee kirjan päähenkilö tai yksi heistä. Adega on Benician äiti, sokea Gaudicio on hänen veljensä. Adega on myös tapetun Lazaro Codesalin täti. Mutta kaksi yllä mainittua kuolemaa ovat nimeomaan Cidran Segaden ja Uljaksen, joita ammuttiin selkään. Jos luet kirja tajuat, että henkilökatrasta ei ole helppoa hahmottaa.

Tanis Gamuzo on tärkeä tai hänen kolme mastiffiaan. Carroupot ovat muualta tulleita, joka kerta korostetaan, että heillä on karkean siannahan punerrus otsallaan.

Gaudencio soittaa ilotalon ulkopuolella, erään kuvauksen yhteydessä todetaan, että masurkka on oma juhlamessunsa, joka vaatii oman hetkensä.

Lainaus sivuilta 149 - 150
"    , Benicia on kiimainen narttu, ja hän osaa laulaa yhtä hyvin kuin tikli, Benicialla on pienet ti??it ja isot n?nnit, eikä hän ole moksiskaan kun Bucinosin Pyhän Mikaelin pappi hyppää hänen päälleen, pappi jota ympäröivät kärpäset ja joka on aivan niitten peitossa; ehkä hän kasvattaa niitä kaapunsa alla.
-Puskekaa vain aivan rauhassa don Merexildo, sillä palveluksessanne oleva pi??u on sitä parasta laatua, joten pitäkää lystiä.
Cidran Segade, Adegan miesvainaa eli siis Benician isä, jouduttiin tappamaan salaa takaapäin, päin naamaa ne eivät olisi uskaltaneet".
Eli asiasta seuraavaan siirrytään ilman mitään aasinsiltaa ja näitä tarinoita kyllä on ainakin riittävästi.

Sitten kaikki muuttuu ja viittaukset ovat selvästi Sisällissodasta (17.7.1936 - 1.4.1939).

Radiossa ilmoitetaan, että kapina on ollut vääjäämätön riemuvoitto
Madridissa ei ole enää hallitusta  ... käytännössä se on luovuttanut vallan kommunisteille
Me kansalliset ollaan vallattu Badajoz
Everstiluutnantti don Manuel Quiroja Macia maakunnan siviilikuvernööri 
Raimundo värväytyi Galician jalkaväkeen   s.181
La Corunan kaupungin pormestari don Alfredo Suarez Ferrin teloitetaan
Täällä tullaan tekemään monia rikoksia ...
Espanja -Parka!
keskikertaiset ihmiset eivät anna anteeksi ja ne naamioi 
.. saatetaan mennä kehityksessä taaksepäin sata vuotta 
...s.183


Toisaalta ihmiset eivät kaikki aio värväytyä ja toteavat, että maa on maa ja kotitienoo on kotitienoo, mitäs se meitä heiluttaa, elämä ja lihalliset ilot jatkuvat ja jatkuvat.

Galicia oli "Francon aluetta" koko sisällissodan aikana, kuten Espanjan Marokkokin, jossa kaiketi Lazaro Codesal kuoli, mutta jäi epäselväksi kuoliko sisällissodassa. Sodan aikana ilotalot jatkavat toimintaansa,
Lakimiehet, sanomalehtimiehet, propagandamiehet, sotapakolaiset osaavat järjestää asiansa ja sen sijaan, että lähtisivät huoriin ne istuvat ja miettivät päivät pitkät asioita, joista voi koitua hyötyä.

"Neljännessä osassa" sota on loppu, ja elämä ja aistillisuus palaavat hiljalleen uomiinsa. Toisaalta masurkan pyörteissä ollaan kiinnostuneita, kuka on tappanut kaksi ihmistä.

Kuolema lopulta kostetaan ja varsin erikoisella tavalla.

Camilo José Celan Masurkka kahdelle kuolemalle on hyvin haastava ja moderni romaani. Se kuvaa yhden kylän elämän virtaa. Sisällissotakaan ei pysty kokonaan tukahduttamaan elämän viettejä. Tämä kirja ei prameile, vaan osoittaa elämän pyörteisyyden.

****
Camilo José Cela (1916 - 2002) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1989. Hän taisteli Espanjan sisällissodassa toisin kuin kirjailijat yleensä Francon puolella. Hän julkaisi esikoisteoksensa La Familia de Pascual Duarte vuonna 1942, Celan pääteos Mehiläispesä ilmestyi Argentiinassa vuonna 1951. Luin bloggauksia Mehiläispesästä, tämä lienee vielä estottomampi ja humoristisempi ja porautuu myös sisällissotaan. Cela osallistui sisällissotaan ja "Francon puolella", minkä ymmärtää hyvin tämän luettuaan. Tämä oli kaikesta huolimatta uskonnollista seutua, ja Galicia oli tasavaltaa tai paremmin kommunisteja vastaan varmasti riippumatta Francon persoonasta.

Tänään 11.5.2016 on kulunut sata vuotta Celan syntymästä.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

William Faulkner: New Orleansin tarinoita



William Faulkner: New Orleansin tarinoita, suomentanut Kristiina Drews, Aviador 2016, sivumäärä 260.

Kirja sisältää nobelisti William Faulknerin The Times-Picayunessa New Orleansissa ilmestyneitä lehtijuttuja sekä esseen Sherwood Andersonista. Kirjan avaa pitkä Carvel Collinsin katsaus William Faulknerin New Orleansin aikoihin. Faulkner oli irtisanoutunut lokakuun lopussa 1924 Minnesotan yliopiston postinhoitajan toimesta, ja tuli New Orleansiin lähteäkseen laivalla Englantiin. Hän kuitenkin alkoi kirjoitella lehtiin ja jäi kaupunkiin. Aiemmin Faulkner oli kirjoittanut vain runoja.

William Faulknerin (1897 - 1962) esikoisteos Kun tein kuolemaa ilmestyi 1930. Nobelin kirjallisuuden palkinnon hän sai vuonna 1949.

New Orleans - tarinassa Faulkner katsoo kaupunkia ja maailmaa eri hahmojen silmin, varakkaan juutalaisen, papin, Frankien ja Johnnien, merimiehen, suutarin, satamajätkän, poliisin, kerjäläisen, taiteilijan, Magdalenin  ja turistin silmin. Kun tein kuolemaa -teoksessa kertojan viittaa kiertää eri henkilöiden välillä. Tässä novellissa ei tarkastella samaa tilannetta.

Muutkin tarinat ovat tuokiokuvia. Mustasukkaisuutta -tarina on kertoo miehen perusteettomasta mustasukkaisuudesta, joka purkautuu lopulta välttelystä huolimatta veritekoon. Monen tarinan nimi on uskonnollinen, kuten  Suoraan Nasaretista, Taivasten valtakunta ja Rukousnauha. Nämä ovat kuitenkin vain tuokiokuvia esimerkiksi Rukousnauha on tarinaan liittyvä sävelmä. Taivasten valtakunta -tarinassa ollaan murtokeikalla ja rikollisen vajaamielinen veli on poiminut narsissin, joka rusentuu. Poliisien tullessa velikin jää kiinni, hän pitää huolta veljestään ja koittaa "ehjätä" kukkaa.

En lähde referoimaan uutuuskirjan tarinoita, ne ovat kaikkien luettavissa, itse lainasin kirjan kirjastosta.

Teoksen päättää William Faulknerin essee Sherwood Andersonista (1876 - 1941), joka oli kuulu romaaneistaan ja myös novellisti, joka vaikutti Faulknerin, Steinbeckin ja Hemingwayn kirjallisuuteen, kolmikko sai kukin vuorollaan Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuosina 1949, 1954 ja 1962, Anderson ei saanut Nobelin palkintoa. Faulknerin mukaan novellikokoelma Horse and Men (1923) on loistava ja I'm a Fool on Amerikan paras novelli, se on täällä. Andersonin novellit eivät ole pitkäpiimäisiä. Kiinnosti, ja luin Andersonin  I'm a Fool -novellin, päähenkilö 19-vuotias kilparadoilla hengaileva hevosmies kertoo maailmastaan, joka lopulta on hyvin epävarma ja ristiriitainen, enkä sen luettuani usko päähenkilön nousevan siivilleen. Kielenkäyttö on katujätkän, ja päähenkilö, vaikka halveksiikin koulutusta, arvostaa "kunnollista kielenkäyttöä". "She was the nicest girl I’ve ever seen in my life. She wasn’t stuck on herself and she could talk proper grammar without being like a school teacher or something like that " Päähenkilöllä on ystävä Burt, jota kertoja pitää kilttinä, ja Burt on opettanut monta tapaa hoitaa hevosia. Kuitenkin hän käyttää Burtista nimitystä "ni??er", jota sanaa käyttää yhdeksän kertaa, Burtin nimen hän mainitsee 15 kertaa.

William Faulknerin New Orleansin tarinoita on suunnattu Faulknerin tuotannon taitajalle. Esipuhe on varsin kattava ja esittelee monia amerikkalaisia kirjallisia kuuluisuuksia, joista en ollut tiennytkään. Häpeäkseni tunnustan, että vasta nyt tutustuin Sherwood Andersoniinkin.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Wladyslaw Reymont: Talonpoikia



Wladyslaw Reymont: Talonpoikia, alkuteos Chlopi 1904-1909, suomentanut Reino Silvanto, WSOY 1977, sivumäärä 355.

Nobelin kirjallisuuden palkinto vuonna 1924  myönnettiin puolalaiselle Wladyslaw Reymontille, kansalliseepoksestaan Talonpoikia, jonka ensimmäinen suomenkielinen nide on kuvassa ja sisältää osat Syksy ja Talvi. Kirja kuvaa aidosti ja rehevästi puolalaista maaseutua etenkin  Lipcen kyläyhteisöä, teoksen alussa kylän papin silmin, kun hän katselee paikallisia eukkoja ja päiväläisiä, jotka nostavat perunoita. Kerjäläiseukko Agata häädetään talosta, kun hänen kerjäämänsä rahat on kulutettu ja ruuat syöty. Kirjassa on vastaavia kuvauksia kaalisaadon keräämisestä, pidoista, markkinoista ja kyläläisten keskinäisistä suhteista, sekä kartanon ja kyläläisten hiertävistä väleistä.

Kirjan päähenkilö on kuitenkin 58-vuotias Maciej Boryna, äveriäs leskimies, jolla on aatelittomista suurin tila ja myös kotieläimiä. Borynan paras lehmä joudutaan hätäteurastamaan, kun se loukkaantui, kun kartanon metsän vartijat ajoivat sen metsästä pois. Tosin Boryna pieksää paimenpojan, mutta tapahtuma lisää entisestään kaunaa kartanoa kohtaan.  Maciej Boryna joutuu myös vastaamaan käräjillä erään naikkoisen isyyskanteeseen. Juttu on valhetta, Maciejin katkera vävy kylän ylimielinen seppä tekee kiusaa apelleen liian pienten myötäjäisten vuoksi. Maciej Borynalla on perillisinä nuori Jozka, sepänvaimo Magda, armeijassa oleva Grzela ja perheellinen Antek.

Vanha herra on aikeissa avioitua kolmannen kerran. Tällä kertaa kiikarissa on vaalea, sinisilmäinen ronski miehiin menevä Jagna Dominikowa. Jagnaa myös katsoo himoiten Borynan oma poika Antek, jolla tosin on jo vaimo Hanka ja jälkikasvua. Myös Jagna tuntee himoa Antekia kohtaan, he lähtevät yöhön yhdessä Jagnan kihlajaisten jälkeen.

Antekin välit isäänsä ovat kireät. Hän kokee raatavansa turhaan isänsä hyväksi.
-Vaikka raataa kuin juhta, ei saa hyvää sanaa kuulla.
-Maailmalla on helpompi, ei tarvitse tehdä työtä ja kaikki annetaan ilmaiseksi
-Varmaan siellä on parempi
-Mene ja maista sitten
Morsiamen äiti himoaa Borynan maita ja saakin lahjakirjalla 6 auran alaa, se ja Antekin tuntema kiima Jagnaa kohtaan johtaa tappeluun isää vastaan. Ikkunat pirstoutuvat ja veri lentää. Antek perheineen poistuvat isän talosta. Pitkälti ja hienosti kuvatuissa häissä astuu Jagna talon emännäksi.

Toinen osa eli Talvi alkaa pitkällä kuvauksella talven tulosta, lunta kuvataan seuraavin sanoin: "Lumi, jota toisinaan hieman tuprutteli, oli kellertävän kiuhtavaa syksyistä höytylunta". Myöhemmin lumessa piehtaroidaan, ja siitä tehdään lumiukkoja ja kelkkaillaan.
Antek on ahdistunut, hän joutuu vieraalle töihin, sahalle. Jagna ei unohda, eikä Jagna unohda. Kiima on liian kova, ja rakkaus roihuaa, ja pian myös Borynan auma. Antek ajautuu erilleen perheestään ja vierailee Jagnan "aitassa".

Kauna kartanoa kohtaan kasvaa, kun kartanon väki ampuu metsästämässä olleen kyläläisen. Boryna häviää käräjillä jutun lehmästään kartanon herraa vastaan, kun toinen kartanoherra on tuomarina, Boryna joutuu maksamaan kaiken päälle oikeudenkäyntikulut. Nuoret haluavat maata. Kun kartanossa aletaan hakata metsää, niin "metsä huokaili, valitteli, kuoli, maa vapisi, kirveet iskivät" s.350. Kyläläisten pakko marssia estämään aikeet. Kaameassa välien selvittelyssä Boryna lyödään tajuttomasti ja Antek tekee isänsä kanssa sovinnon.

Tämä on puolalaisten oma "Täällä Pohjantähden alla" Kartanoa ei juuri käsitellä, mutta "maaton ihminen on kuin jalaton olento" eli maan omistus on kuitenkin tärkeää  Vielä 1921 Puolassa suurmaanomistajilla oli hallussaan maasta 27%, kuin Suomessa lukema oli 1910 vain 8,7% ja lähde on täällä. Kirjassa tulee paljon perinteisiä juhlia, kihlajaiset, häät ja paljon maataloustöitä, karjan hoitoa, kaalin nostoa, perunan nostoa ja villan kehräystä sekä pellavan loukutusta

Kirjassa on yksi toistuva, minua ärsyttänyt piirre, joka kuitenkin on varmasti ollut kyseiselle ajankohdalle tyypillinen piirre, eli maininnat juutalaisista. jotka lievimmällään ovat "tuo viinaa ja purtavaa, ei tässä mitään juutalaisia olla", "niistäkin tinkivät kuin juutalaiset" tai "istuu kuin juutalainen kirjojen kimpussa" ja lopuksi ensimmäisen niteen s.265 "vain juutalainen ottaisi maksua vedestä ja lämmöstä" . Tämä sama nuiva ja minusta väärä asenne, on eräs teema Singerin loistavassa teoksessa Moskatin suku. Kun tietää, mihin tämä johti, surettaa. Moskatin suvussa tarkastellaan niitä, joihin sorto ja ylenkatse kohdistui.




Wladyslaw Reymont: Talonpoikia III-IV, alkuteos Chlopi 1904-1909, suomentanut Reino Silvanto, WSOY 1949, sivumäärä 347.

Lainasin kirjastosta vielä Talonpojat III-IV, missä on osat Kevät ja Kesä.

Kolmas osa alkaa taas kerjäläiseukko Agatan havainnoin. Miehet ovat poissa. Vain peruna ja pellava on kylvetty. Kapinan jälkeen kylään on tullut viranomaisia, miehet on vangittu ja tuomittu, kylvötyöt ovat olleet naisten vastuulla. Rzpkin kylästä miehet tulevat tekemään loput kylvöt, sillä muuallakin on katkeruutta kartanovaltaa vastaan.

Maciej Boryna vetelee viimeisiään, ja Antekin vaimo Hanka on taloudessa pitämässä puoliaan, kun Maciej sitten kuolee, Hanka heittää Jagnan pois taloudesta. Jagna vavahtaa aina, kun näkee urkurin pojan Jasion, joka on tullut pappiskoulusta käymään kylään. Lopulta miehet alkavat virrata kylään vankilasta, myös Antek, joka ei joutunutkaan Siperiaan. Antek "karkeloi" taas Jagnan kanssa oikeastaan puoliväkisin, ja haluaa lähteä Amerikkaan. Jagna ei suostu, kylällä häntä muutenkin kositaan, mutta hän ei päästä miehiä pesälle. Agatan kuoleman jälkeen Jasio ja Jagna halaavat (vaatteet päällä) ja urkurin vaimo kehittää Jagnasta irstailijan, ja koko kylän voimin häntä nöyryytetään, riisutaan alasti, hakataan, ja heitetään kylästä. Kylässä on kummaa porukkaa, varsinkin kun Jasio oli täysin korrektisti Jagnan kanssa.

Tässä jälkimmäisessä osassa hiertävänä tekijänä näyttäytyvät kartano ja maanjako, sekä venäläiset. En osaa tarkasti ajoittaa tapahtumia, mutta joka tapauksessa Tammikuun kansannousun jälkeen 1800-luvun lopulla. Lipceen perustetaan myös koulu, ilmeisesti venäjänkielinen. Lisäksi kasakat "kovasti kaipaavat erästä kyläläistä", jonka olinpaikkaa ei paljasteta. Rupla on rahana, vaikka osa tavaroiden hinnoista mitataan zloteina.

Wladyslaw Reymontin Talonpoikia on varsin laadukas teos ja luotaa Puolan lähihistoriaa kaunokirjallisen melankolisesti. Kirjassa on paljon uskonnollisia tapoja ja erikoisuuksiakin, eräässä kohdin lehmille syötetään öylättiä! Kansa on uskonnollista ja kirkossa käydään, kylässä on kapakka ja viinaa mielellään juodaan ja tietyissä juhlissa tarjotaan.

*****
Wladyslaw Reymont (7.5.1867 - 5.12. 1925) oli puolalainen kirjailija oikealta nimeltään Wladyslaw Stanislaw Reyment. Tänään on hänen syntymäpäivänsä.

Toinen hänen pääteoksistaan on Luvattu maa,  jonka on suomentanut Reino Silvanti teokseen siitä on pala teoksessa Nobel-kirjailijoita 2, Otava 1977.

Teos sijoittuu Lodziin, joka teollistuu. Siellä vaikuttaa kapitalismi sen kaikessa karmeudessa (tai komeudessa, jos on se voittaja), romaanin esittelyssä puhutaan tuhopoltoista, järjestetyistä tulipaloista.

Keskushahmo on Karel Borowiek, jonka moraali rappeutuu, halu rikastua on niin suuri. Karel perustaa kehräämön. Avajaisjuhlien aikana herra Zucker vaatii Karolia tilille, sillä hänellä on suhde tämän vaimoon. Karol kistää, mutta lukijalle on selvää, että Karol valehtelee. Rouva Zucker on raskaana Karolille. Hän vannoo jopa Madonnan kuvan kautta, että suhdetta ei ole. Seuraavaksi vaimo tulee kertomaan Karolille miehensä tuoneen hänelle safiirikoruja ...

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Dorothy L. Sayers: Yksi kuudesta



Dorothy L. Sayers: Yksi kuudesta, alkuteos Five Red Herrings 1931, suomentanut Hilkka Pekkanen, WSOY Sapo 295, sivumäärä 368.

Skotlannin Gallowayssa vierailee vain joko kalastajia tai taiteilijoita. Lordi Peter Wimsey on perhokalastamassa. Kukkoileva skottilainen maisemamaalari Sandy Campbell löytyy ensimmäisen luvun jälkeen kuolleena. Onnettomuus olisi mahdollinen, mutta Campbell on riidellyt kuuden taiteilijan kanssa. Wimsey tajuaa, että putoamispaikka on lavastettu maalauspaikaksi, sillä putoamispaikalla on keskeneräinen taulu ja maali on märkää. Ruumis on ollut ennen löytöhetkeä yli kuusi tuntia kuolleena mahdollisesti jopa 13 tuntia.  Campbell maalaa öljyväreillä, mutta käyttää palettiveistä, ei siveltimellä, joka on kannessa. Wimsey tajuaa, että Campbellin tavaroista puuttuu jotakin, joka ei kuitenkaan ole kannessa oleva esine eli sivellin (puuttuva esine paljastetaan lopussa). Epäilyt lankeavat kuuden taidemaalarin päälle, koska toisen maalaustyyliä ei voi jäljitellä kuin toinen taidemaalari.

Epäillyt on ovat taidemaalarit: Michael Waters, Hugh Farran, Matthew Gowan, Jock Graham, Henry Strachan sekä John Ferguson. Campbell on ollut jokaisen kanssa riidoissa. Minusta riidan aiheet ovat sangen pieniä, kukkoilua pubissa, vinoilua golfista, ja Campbell ajanut autolla naapurin kivimuuriin. Toisaalta taiteilijoista kolme on naimisissa, ja Campbell on vieraillut erään vaimon luona? Kyseisen vaimon taidemaalariaviomies on lisäksi häipynyt.



Tapahtumapaikka  on Skotlannin lounaisrannikolla Kirkcudbrightin seutuvilla. Kuva on google-kartasta ja paikka on punaisen nuolen alla, löytyy haulla Kirkcudbright tai Dumfries ja Galloway ja googlessa on katunäkymämahdollisuuskin. Seudulla on kirjassa vain kalastajia ja taidemaalareita, sekä hotellinpitäjiä ja poliiseja.

Ylietsivä Dalziel ja poliisipäällikkö sir Maxwell Jamiesson tutkivat poliisista murhaa. Lontoossakin käydään etsimässä erästä epäiltyä ja saadaan virka-apua Scotland Yardin Parkerilta. Sir Peter Wimsey on paikalla vuosittain kalastamassa taimenia, Wimsey asuu yhdessä miespalvelijansa Bunterin kanssa vuokraamassaan ateljeessa, ei tänä vuonna hotellissa. Juuri sir Peter Wimsey paneutuu tarmoikkaimmin asiaan ja hän  porhaltaa Daimlerillaan eri verukkein jututtamassa ihmisiä. Tämä kirja on hyvä juuri siksi, että tässä on vain Wimsey ei muita, Bunterkin on vain muutamassa kohtauksessa.

Epäillyt ovat kateissa, yksi  lienee mennyt junalla Glaskow'hun, yksi Lontooseen. Paikalla on pyörän jälkiä,ja lisäksi selvitetään muita junamatkustajia, jos tekijä onkin ulkopuolinen. Joku on saattanut livahtaa lautalla Irlantiin. Vaimojen luona on ollut vieraita. Näistä yksittäisistä asioista nousevat väärät vainut, lisäksi golf-kentällä tapelleen taiteilijan silmä on murhayönä mustunut, useimmat epäilyksen alaiset ovat lähteneet lipettiin. Oikeastaan kukin kuudesta olisi voinut tehdä sen. Campbell on itse ollut ilkeä riidanhaastaja, eli häntä ei juuri paikkakunnalla surra.

Suomalainen nimi Yksi kuudesta viittaa kuuteen epäilyyn, alkuperäinen nimi Five Red Herrings ei liity niinkään kalastukseen eikä savustukseen. Red Herring liittyy vääriin jälkiin, joita on tehty 1800-luvun lopulla savusilleillä, eli viisi epäilyistä on aiheettomia. Loppu on nerokas, poliisit esittävät teoriansa, mutta Wimsey uudelleen rakentaa murhan, ajomatkan autolla, pyörällä ja junalla, kaikkine oveline harhautuksineen. Tässä jälkien tekeminen ja kaikki ovelat lavastukset on viety nautittavan pitkälle.

Tämä on dekkariksi varsin pitkä, mutta minä pidin tästä. Seutu on kuvattu hyvin ja ihmiset. Campbellin ruumiin vatsasta löytyi vain whiskyä (asiaa ei mitenkään alleviivattu). Skotit eivät varmaankaan rakasta herroja eikä englantilaisia, mutta Wimseytä he sietävät, sillä Wimsey ei halveksi koskaan muita ihmisiä ja on oma itsensä. Tässä Wimseyn, poliisin ja paikkakunnallisten suhteista on mukava lukea. Monia vanhoja tapoja on esitelty, portit kesken tien, villan kehräys kotona ja junalippujen tarkastus, niputus ja lähettäminen tarkastettavaksi.


*****
Dorothy L.Sayers (1893 - 1957) on tunnettu Peter Wimsey -dekkareistaan, joista tämä on seitsemäs. Olen blogannut aiemmin teoksista Kuolema vierailee kerhossa sekä Myrkkyä. Vuonna 2016 olen blogannut Juhlaillan, Luonnoton kuolema, Kuka ja mistä sekä Striding Follyn.

Dorothy L. Sayers ottaa tässä teoksessa kantaa käytettyjen autojen kauppiaiden moraaliin sivulla 230, viittauksen mukaan käytettyjen autojen kauppiaat käyttivät  orjatyövoimaa, eli kyyniset ja tuimat miehet ajavat ostettuja autoja vuorokaudet ympäri, ja jättävät nopeasti asiakkaille, ja liukenevat paikalta, ennen kuin asiakkaat ehtivät tehdä harmillisia havaintoja. Lainaus ei sanatarkka, mutta sisältö on suurinpiirtein näin, 1930-luvulla kuluttajan mahdollisuudet reklamoida ja purkaa kauppa olivat varmasti pienempiä kuin nyt.

maanantai 2. toukokuuta 2016

W. G. Sebald: Merkintöjä Korsikasta


W. G. Sebald: Merkintöjä Korsikasta, alkuteos Campo Santo  2002, suomentanut Oili Suominen, Tammi, 2016, sivumäärä 71.

Winfred Georg Sebald (1944 - 2001) oli saksalaissyntyinen kirjailija, joka muutti Englantiin ja toimi siellä professorina, hän menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 2001. Merkintöjä Korsikasta -teos lienee kesken jäänyt kokoelma ja se koostuu neljästä tarinasta eli Pieni retki Ajaccioon, Campo SantoAlpit meressä sekä Cour de l'ancienne école.

Korsika on Välimeressä Ranskalle kuuluva saari, jossa puhutaan korsikan kieltä. Asukkaita on nykyisin noin 300 000, kuuluisin korsikalainen lienee Napoleon Bonaparte, joka teki itsensä tunnetuksi Euroopassa 1800-luvun alussa. Korsikan pääkaupunki on Ajaccio, joka on saaren länsirannalla, Bastia ja Porto Vecchio ovat itärannalla, saaren keskiosassa on Corten kaupunki.

Pieni retki Ajaccioon luotaa saaren nykyisyyteen ja historiaan. Napoleon Bonaparte syntyi saarella vuonna 1769, Napoleonin lapsuuden perhe oli suuri, ja Napoleonilla oli  monia sisaruksia. Teoksessa mainitaan Napoleonin äiti Letizia Bonaparte (s.8). Minusta Napoleonin alkuperäinen sukunimi oli Buonaparte ei Bonaparte, jota muotoa kyllä on alettu käyttää! Sebald pohtii teorioita Napoleonista, erään teorian mukaan hänet myrkytettiin arsenikilla rakkausseikkailujen vuoksi, Napoleon kuoli vuonna 1821. Toisen huhun mukaan Napoleon olisi ollut punavihersokea, eikä nähnyt verta taistelutantereen ruoholla. Aika on pysähtynyt, sillä Casa Bonapartessa on museo ja se on samassa tilassa kuin Flaubertin kuvaamana.

Campo Santo -tarinassa kuvataan saaren luontoa ja ympäristöä kuten vihreää pensaikkoa vuorten rinteillä, serpentiiniteitä, ja paljon hautajaisrituaaleja, hautajaisia ja vainajien muistamista. Lopuksi pohditaan laajemminkin muistojen merkitystä ja vainajien muistamista (tai muistamattomuutta), nykyajan suurkaupungeissa, vainajat tupataan äkkiä unohtamaan.

Alpit meressä
"Oli kerran aika, jolloin Korsika oli kauttaaltaan metsän peitossa". s.51. Metsät on vuosisatojen aikana huvenneet. Metsästys on ollut suosittu "harrastus", esimerkiksi tyrrhenanpunahirvi on kuollut sukupuuttoon, metsästys jatkuu, mutta saaliit ovat usein niukkoja.

Kirjan päättää tarina La cour de l'ancienne école, joka tarkoittanee vanhan koulun pihaa ja se kertoo muistoja 1930-luvulta, Seraphine Aquaviva kävi Porto Vecchion vanhaa koulua, ja soiden vuoksi malariakuume oli vitsaus, joka vaivasi. Lapset kuitenkin oppivat perustaidot koulussa.

W. G. Sebaldin kokoelma Merkintöjä Korsikasta on kirjana raakile, ja on julkaistu postuumisti Sebaldin muiden teosten vuoksi, joista keskeisin oli Austerlitz, joka julkaistiin vuonna 2001.

Yllättäen Korsikasta antaa paremman kuvan hauskemmin teos Asterix Korsikassa. Sarjakuva-albumi ainakin luo samanlaisia mielikuvia, saarella on ylpeää väkeä, suku on tärkeä, paljon pensaita.

Sebaldin teoksen ensimmäisessä jutussa erään hotellin lähellä räjähtää. Myös Asterix Korsikassa -albumissa viitataan räjähdykseen hotellin liepeillä. Saaren metsiä ja pensaikkoa, ja elintapoja on kuvattu osuvasti albumissa.

Ralliajaja Henri Toivosen traaginen rallionnettomuus sattui 30 vuotta sitten Korsikan MM-rallissa. Henri Toivonen oli avannut kautensa lupaavasti ja olisi luultavasti ajanut maailmanmestaruuteen. Myös hänen kartturinsa amerikanitalialainen Sergio Cresto menehtyi. Rauha heidän muistolleen.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Ivo Andric: Neiti


Ivo Andric: Neiti, Gospodjica 1945, suomentanut Aarno Peromies, 1961, Tammi Keltainen kirjasto 39, sivumäärä 242.

Ivo Andricin Neiti -kirja kertoo samalla kaksi tarinaa: kitsaan vanhanpiian kohtalon jota kehystää Balkanin niemimaan historia 1900-luvun alussa. Neidin tarinan yhteydessä Ivo Andric luotaa siis Serbian, Bosnian, Itävalta-Unkarin ja jopa ensimmäisen maailmansodan syntyhistoriaa.

Kirja alkaa, kun vanhapiika neiti Rajka Radakovits kuolee helmikuussa 1935 Belgradissa Stig-katu 16A:ssa sydänkohtaukseen. Vanha neiti on viimeisinä vuosinaan elänyt mottonaan: "Parsi ja kärsi" tai paremminkin, parsi ja kärsi valittamatta. Vanhoilla sijoituksillaan neiti tuli kuitenkin  toimeen, mutta pihistely on toinen luonto. Teoksessa nousee jännite, mikä on neidin menneisyys. Kuollessaan hän on ainoastaan 45-vuotias.

Laskin, että Rajka Radakovits on syntynyt vuoden 1890 kiepeillä Sarajevossa ja asunut  15 vuotta Belgradissa. Neidin muistelut alkavat, kun hän 15-vuotias (noin vuonna 1905). Isä on Sarajevon serbialaisia nimeltään Obren Radakovits, joka on päätynyt hyviin naimisiin Radojkan kanssa. Isällä on turkisten tukkukauppa, vaimo ja Rajka pitävät isää Olympon jumalana, mutta kauppahuone menee nurin, mutta isä pitää velvoitteistaan kiinni ja maksaa kaikille, joille jää velkaa. Isä puhuu tyttärelleen, varo imartelijoita, panettelijat kertovat, että olet oikealla tiellä, pidä menot kurissa, kuoleta sekä sääli että anteliaisuus. Tästä kahden päivän kuluttua isä kuolee. Miksi? Päättelin, että samaan kuin neiti eli sydänsairauteen ja sydänkohtaukseen ja vielä yhtä vanhana eli 45-vuotiaana, kuolinsyy on minun tulkintani tai pikemminkin arvaukseni.

Vaikka Rajka on alaikäinen ja tyttö, hän ottaa perheen asiat hoitoonsa. Rajka raapii omaisuuden rippeet ja sijoittaa ne. Jäljelle jääneen puodin hän laittaa pyörimään, ja omat vakuutusrahat hän sijoittaa. Äiti on täysin saamaton. Rajka myy perheen hevosen ja lehmän, erottaa rengin, ja alentaa kotipiian palkkaa (joka lähtee pois ja seuraaja tulee alemmalla palkalla). Rajka kokee (kuten isäkin) että ihmiset ovat pettäneet heidät, ja sääli on sairautta. Sukulaismies Mihailo katsoo vierestä liiketoimia. Hänen oma lahjakas poikansa on muuttanut Belgradiin ja kuluttaa siellä aikaa. Rajka puhuu Mihailolle ja saa itsestään täysikäisen jo 18-vuotiaana. Menot laitetaan minimiin, eli keräjäisiä ei ruokita, mutta isän ottaman henkivakuutuksen rahat Rajka sijoittaa viisaasti. Neiti alkaa lainata rahaa ja keinotella. Kun sota uhkaa ja syttyy, keinottelu jatkuu tai yltyy. Neiti on armottomin kaikista. Sodan lopputulos muuttaa kaiken, ja nationalismi ajaa hänet Belgradiin. Neidille on vain yksi ystävä ja se on raha. Häntä sosialistit syyttävät Shylockiksi

Belgradissa Neiti hankkii Stig-kadun asuntonsa ja kokee isän kohtalon tosin omasta halustaan. Neitiä huijaa kiero kaksilahkeinen,  huijattuna neiti käpertyy omaan tuskaansa ja kääntää maailmalle lopullisesti selkänsä. Tapahtumaketju on toki pidempi, mutta jätän sen jokaisen itse luettavaksi.

Historian siivet havisevat. Neiti näkee jonon autoja 28.6.1914. Myöhemmin kuulee, että arkkiherttua ja vaimo ovat kuolleet eli murhattu, kuten historiasta tiedämme Frans Ferdinandin ja hänen vaimonsa tappoi Gavrilo Princip mutta tätä ennen oli ilmeisesti samana päivänä ollut jo attentaatti.

Rajka varttui Sarajevossa, jota kuvataan kolmannen luvun alussa sivulla 53: "Sarajevo vuonna 1906! Kaupunki, jossa virtaukset risteytyvät, kulttuuritasot sekoittuvat ja erilaiset elämäntavat ja vastakkaiset käsitykset törmäävät toisiinsa.  Kuvaus jatkuu, mitä eri vaikutteita yli sata vuotta oli Sarajevossa. Vastaavasti kuudennessa luvussa kuvataan ensimmäisen maailmansodan jälkeistä Belgradia. Luvun keskivaiheilla sivulla 168: "Belgradiin muutti ihmisiä, jotka halusivat päästä pinnalle tai kätkeytyä". Tämän on monen suurkaupungin ominaisuus.

Ivo Andricin Neiti on traaginen kuvaus siitä, kuinka liian nuorena otettu taloudellinen taakka sekoittaa nuoren neidin pään, ja rahasta ja korosta tulevat kaksi tärkeintä elämän peruspilaria. Raha on kuitenkin tehty vain kerättäväksi ja neidille käy kuin isälleen, hän tulee huijatuksi.

*****
Ivo Andric (1892 - 1975), serbian-kielinen (joidenkin lähteiden mukaan myös kroatian-kielinen, onko eri kieli, ilmeisesti nykyisin on) kirjailija sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon 1961, Ivo Andric on syntynyt nykyisen Bosnian alueella. Olen bloggauksessa pitäytynyt huomioissa kirjan tekstiin ja suomenkielisiin historian kirjoihin ja lähteisiin. Alue on kokenut kaksikymmentä vuotta sitten hyvin traumaattisen Jugoslavian hajoamisprosessin.
Ivo Andrić toimi diplomaattina vuosina 1924 - 1941, ja toisen maailmansodan alkaessa Berliinissä.