keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Dorothy L. Sayers: Yksi kuudesta



Dorothy L. Sayers: Yksi kuudesta, alkuteos Five Red Herrings 1931, suomentanut Hilkka Pekkanen, WSOY Sapo 295, sivumäärä 368.

Skotlannin Gallowayssa vierailee vain joko kalastajia tai taiteilijoita. Lordi Peter Wimsey on perhokalastamassa. Kukkoileva skottilainen maisemamaalari Sandy Campbell löytyy ensimmäisen luvun jälkeen kuolleena. Onnettomuus olisi mahdollinen, mutta Campbell on riidellyt kuuden taiteilijan kanssa. Wimsey tajuaa, että putoamispaikka on lavastettu maalauspaikaksi, sillä putoamispaikalla on keskeneräinen taulu ja maali on märkää. Ruumis on ollut ennen löytöhetkeä yli kuusi tuntia kuolleena mahdollisesti jopa 13 tuntia.  Campbell maalaa öljyväreillä, mutta käyttää palettiveistä, ei siveltimellä, joka on kannessa. Wimsey tajuaa, että Campbellin tavaroista puuttuu jotakin, joka ei kuitenkaan ole kannessa oleva esine eli sivellin (puuttuva esine paljastetaan lopussa). Epäilyt lankeavat kuuden taidemaalarin päälle, koska toisen maalaustyyliä ei voi jäljitellä kuin toinen taidemaalari.

Epäillyt on ovat taidemaalarit: Michael Waters, Hugh Farran, Matthew Gowan, Jock Graham, Henry Strachan sekä John Ferguson. Campbell on ollut jokaisen kanssa riidoissa. Minusta riidan aiheet ovat sangen pieniä, kukkoilua pubissa, vinoilua golfista, ja Campbell ajanut autolla naapurin kivimuuriin. Toisaalta taiteilijoista kolme on naimisissa, ja Campbell on vieraillut erään vaimon luona? Kyseisen vaimon taidemaalariaviomies on lisäksi häipynyt.



Tapahtumapaikka  on Skotlannin lounaisrannikolla Kirkcudbrightin seutuvilla. Kuva on google-kartasta ja paikka on punaisen nuolen alla, löytyy haulla Kirkcudbright tai Dumfries ja Galloway ja googlessa on katunäkymämahdollisuuskin. Seudulla on kirjassa vain kalastajia ja taidemaalareita, sekä hotellinpitäjiä ja poliiseja.

Ylietsivä Dalziel ja poliisipäällikkö sir Maxwell Jamiesson tutkivat poliisista murhaa. Lontoossakin käydään etsimässä erästä epäiltyä ja saadaan virka-apua Scotland Yardin Parkerilta. Sir Peter Wimsey on paikalla vuosittain kalastamassa taimenia, Wimsey asuu yhdessä miespalvelijansa Bunterin kanssa vuokraamassaan ateljeessa, ei tänä vuonna hotellissa. Juuri sir Peter Wimsey paneutuu tarmoikkaimmin asiaan ja hän  porhaltaa Daimlerillaan eri verukkein jututtamassa ihmisiä. Tämä kirja on hyvä juuri siksi, että tässä on vain Wimsey ei muita, Bunterkin on vain muutamassa kohtauksessa.

Epäillyt ovat kateissa, yksi  lienee mennyt junalla Glaskow'hun, yksi Lontooseen. Paikalla on pyörän jälkiä,ja lisäksi selvitetään muita junamatkustajia, jos tekijä onkin ulkopuolinen. Joku on saattanut livahtaa lautalla Irlantiin. Vaimojen luona on ollut vieraita. Näistä yksittäisistä asioista nousevat väärät vainut, lisäksi golf-kentällä tapelleen taiteilijan silmä on murhayönä mustunut, useimmat epäilyksen alaiset ovat lähteneet lipettiin. Oikeastaan kukin kuudesta olisi voinut tehdä sen. Campbell on itse ollut ilkeä riidanhaastaja, eli häntä ei juuri paikkakunnalla surra.

Suomalainen nimi Yksi kuudesta viittaa kuuteen epäilyyn, alkuperäinen nimi Five Red Herrings ei liity niinkään kalastukseen eikä savustukseen. Red Herring liittyy vääriin jälkiin, joita on tehty 1800-luvun lopulla savusilleillä, eli viisi epäilyistä on aiheettomia. Loppu on nerokas, poliisit esittävät teoriansa, mutta Wimsey uudelleen rakentaa murhan, ajomatkan autolla, pyörällä ja junalla, kaikkine oveline harhautuksineen. Tässä jälkien tekeminen ja kaikki ovelat lavastukset on viety nautittavan pitkälle.

Tämä on dekkariksi varsin pitkä, mutta minä pidin tästä. Seutu on kuvattu hyvin ja ihmiset. Campbellin ruumiin vatsasta löytyi vain whiskyä (asiaa ei mitenkään alleviivattu). Skotit eivät varmaankaan rakasta herroja eikä englantilaisia, mutta Wimseytä he sietävät, sillä Wimsey ei halveksi koskaan muita ihmisiä ja on oma itsensä. Tässä Wimseyn, poliisin ja paikkakunnallisten suhteista on mukava lukea. Monia vanhoja tapoja on esitelty, portit kesken tien, villan kehräys kotona ja junalippujen tarkastus, niputus ja lähettäminen tarkastettavaksi.


*****
Dorothy L.Sayers (1893 - 1957) on tunnettu Peter Wimsey -dekkareistaan, joista tämä on seitsemäs. Olen blogannut aiemmin teoksista Kuolema vierailee kerhossa sekä Myrkkyä. Vuonna 2016 olen blogannut Juhlaillan, Luonnoton kuolema, Kuka ja mistä sekä Striding Follyn.

Dorothy L. Sayers ottaa tässä teoksessa kantaa käytettyjen autojen kauppiaiden moraaliin sivulla 230, viittauksen mukaan käytettyjen autojen kauppiaat käyttivät  orjatyövoimaa, eli kyyniset ja tuimat miehet ajavat ostettuja autoja vuorokaudet ympäri, ja jättävät nopeasti asiakkaille, ja liukenevat paikalta, ennen kuin asiakkaat ehtivät tehdä harmillisia havaintoja. Lainaus ei sanatarkka, mutta sisältö on suurinpiirtein näin, 1930-luvulla kuluttajan mahdollisuudet reklamoida ja purkaa kauppa olivat varmasti pienempiä kuin nyt.

6 kommenttia:

  1. Tämä oli aika hämmentävä teos, ja ilmeisesti moni Sayers-fanikin tuskastuu tämän kanssa kun juoni on niin kimurantti, koko ajan kaikki kuusi ovat yhtä vahvasti epäiltyjä ja lopulta tässä on niin tiukkaa juna-aikatauluvääntöä yms että aika tarkka pitää olla että pysyy mukana.
    Christie sentään rakensi tapeeksi pitäviä alibeja että joku oli välillä poissa huomiosta, vaikka niitä alibeja sitten lopulta murrettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota oli erilainen kuin muut. Monessa muussa Wimseyssä (mitä olen lukenut esim. Kuka ja Mistä, Juhlailta) syyllinen on päivänselvä samoin kuin motiivi, eli yhden tällaisen sivulatuisen voi lukea. Aika pitkä dekkariksi ja joku voi sanoa, että tylsä, mutta loppujen lopuksi nämä ovat makuasioita, miljöönkuvaus minua myös kiinnosti :)

      Poista
  2. Kuulostaa mielenkiintoiselta dekkarilta. Dalziel-nimi on tuttu tv:stä, muistelen, että olisin nähnyt jonkin sarajan, jossa päähenkilö oli sen niminen, mutta ilmeisesti tämä herra on tässä kirjassa sivuroolissa. Skotlanti on seutuna kiehtova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      TV:n Dalziel ei tosiaan "olevarmaankaa sukua" en itse ole katsonut näitä tv:n brittirikosjuttuja Poirotia lukuun ottamatta.

      Poista
  3. Minua kirjassa ärsytti juurikin se, että Wimsey huomaa että uhrilta puuttuu tavara eikä siitä kerrota lukijalle kuin vasta lopuksi. Kirja oli minusta melko sekava, koska henkilöitä oli paljon ja alibit muuttuivat vähän väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että kirja oli hieman sekava ja lukijalta pimitettiin tietoa, miljöön kuvauksesta pidin. Tietenkin olihan tässä paljon arpomista, että kukas se syyllinen onkaan ...

      Poista