maanantai 31. heinäkuuta 2023

Salman Rushdie: Keskiyön lapset

 


Salman Rushdie: Keskiyön lapset, alkuteos Midnight's Children 1981, suomentanut Arto Häilä, WSOY 2020, sivumäärä 581.

Salman Rushdien (s. 1947) romaani Keskiyön lapset nosti hänet kuuluisaksi, romaani sai Booker-palkinnon vuonna 1981. Romaanin minä-kertojana on intialainen Saleem Sinai. Saleem Sinai syntyi 15.8.1947 keskiyöllä samalla hetkellä, kun Intia itsenäistyi. Saleem Sinailla on yliluonnollisia ominaisuuksia, kuten myös samalla hetkellä syntyneillä 581 intialaislapsella.

Romaani mukailee Tuhannen ja yhden yön tarinoita, eli Saleem Sinai odottaa lähestyvää kuolemaansa ja kertoo kodinhoitajalle ja rakastetulleen Padma Mangrolille elämäntarinaansa, alkaen isovanhemmistaan, samalla myös kertautuu Intian siirtomaahistoria, kipupisteitä sisältänyt itsenäistyminen ja sen jälkeinen itsenäisyyden aika sekä Intiassa että Pakistanissa, johon kuuluu poliittisia mullistuksia, sotia ja Bangladeshin itsenäistyminen ja Delhin slummeihin kohdistunut sterilointihanke. Nämä todelliset teemat peittyvät tai ne kuorrutetaan Saleem Sinain elämäntarinan uskomattomilla käänteillä, jotka koskevat samanaikaisesti sekä perhettään että Intian ja Pakistanin poliittisia tapahtumia.

Sinain kanssa samaan aikaan syntyneitä lapsia yhdistävät yliluonnolliset kyvyt. Salman Rushdie kuvaa Sinain elämää, joka on värikästä mutta hyvin vaikeaa. Sinain syntymään liittyy kätilö Mary Pereiran petos, hän oli vaihtanut Sinain ja toisen syntyvän vauvan Shivan keskenään. Mary pestautuu Sinain perheeseen lastenhoitajaksi.

Salman Rushdie: Keskiyön lapset on maagista realismia, hyvin runsas, raskaita teemoja sisältävä teos, alkuun kepeä humoristinen kertomus brittiläisen Intian itsenäistymisprosessista, mutta loppua kohden ankea ja ahdistava näkemys Intian ja Pakistanin itsenäisyyden kuohuvista alkuvuosikymmenistä.


Pidempi oppimäärä
Taustaa

Kirjailija Salman Rushdie on syntynyt Bombayssa 19.6.1947, kun Intia itsenäistyi 15.8.1947. Intia oli ollut Britannian siirtomaana. Kirjan alussa tuodaan tapahtumia ennen itsenäistymistä, ja brittien toimista Intiassa. Toisen maailmansodan aikana itsenäistymispyrkimykset kasvoivat, ja britit poistuivat sopimuksen mukaan Intian itsenäistyessä 1947. Brittien alue jaettiin Mountbattenin suunnitelman mukaan hinduenemmistöiseen Intiaan ja muslimienemmistöiseen Pakistaniin. Itsenäistymiseen liittyi vakavia konflikteja, ja maiden välillä on ollut aseellisia yhteenottoja Kashmirin alueesta vuosina 1947 - 1948 ja 1965 sekä Itä-Pakistaniin liittyvä konflikti 1971, jolloin Bangladesh itsenäistyi. Kiinan ja Intian välillä oli aseellinen rajaselkkaus 1962. Itsenäisen Intian enemmäisenä pääministerinä oli Jawaharlal Nehru pääministeri (itsenäistymisestä vuoteen 1964 asti), Nehrun aikana Goa liitettiin Intiaan vuonna 1961 ja Kiinan kanssa oli rajasota 1962, johon liittyi myös Tiibetin kysymys. Pakistan itsenäistyessään oli kahdessa osasssa Länsi-Pakistan ja Itä-Pakistan. Maata alkuun hallitsi pääministeri, mutta nykyisin maassa on myös presidentti.

Intiassa Kongressipuolue on ollut keskeinen vaikuttaja poliitiikassa jo ennen itsenäistymistä, ja puoluetta ovat luotsanneet Mahatma Gandhi, Nehru, ja Indira Gandhi, joka oli pääministerinä 1966–1977 ja uudelleen 1980–1984. Mahatma Gandhi murhattiin 30.1.1948, Indira Gandhi murhattiin 31.10.1984, ja hänen poikansa Sanjay Gandhi kuoli lento-onnettomuudessa 1980 ja toinen poika Rajiv Gandhi oli pääministeri 1984 - 1989, murhattiin vaalikampanjan aikana 1991. Indira Gandhin isä oli Nehru, mutta Mahatma Gandhille hän ei ollut sukua.

Pakistan itsenäistyi samaan aikaan Intian kanssa 15.8.1947 ja vastaanotti 10 miljoonaa "pakolaista". Pakistanilla on ollut presidentti vuodesta 1956 alkaen, joskin sotilaat ovat pitäneet valtaa 1958-1971, jolloin Zulfikar Ali Bhutto valittiin presidentiksi. Hänet syöstiin vallasta 1977, ja teloitettiin vuonna 1979. Hänen tytär Benazir toimi pääministerinä 1988-1990 ja 1993-1996, hänet murhattiin vaalikampanjan aikana 2007, oltuaan sitä ennen maanpaossa.

Intian ja Pakistanin välillä on ollut tulitusta ainakin vuonna 2019 Kashmirissa.

Historian kehys on tämä, mutta siihen liittyy paljon enemmän syitä, seurauksia ja tapahtumia.

Takaisin Keskiyön lapsiin ja romaaniin. Tarinan maaginen kehys on Keskiyön lapset, joilla on maagisia ominaisuuksia. Sinailla on iso nenä ja hän aistii telepaattisiseti ihmisen ajatuksia, ja pystyy kutsumaan Keskiyön lapset "virtuaalikokouksiin", nykyisen Teamsin lailla. Hänen kanssaan samaan aikaam syntynyt Shiva on erityisen voimakas, yksi lapsista osaa liikkua ajassa liikkuva, Parvati on oikea noita. Mitä kauempana keskiyöstä on syntynyt sen heikommat kyvyt ovat. Kirjan realismi tulee historian käännekohdista, jolloin aina päähenkilöille tapahtuu jotain. Sinai yleensä menettää jotain, hän menettää telepaattiset kykynsä, mutta saa vainukoiran taidot, hän menettää vanhempansa ja sukunsa...

Kirjassa poliittisten tapahtumien lisäksi on esillä eräitä uskontoja, mutta ne sivuutan kokonaan, kuten oikeastaan poliittiset tapahtumat, tai miten ne kuvataan. Alemmas kuvaan joitain juonen pääkohtia, joita ei kaikkien (kenekään) kannata lukea.

Sinai kertoo tarinaa raihnaisena, hän täyttää pian 31 vuotta. Padma Mangrolu kuuntelee kertomusta. Sinai aloittaa siitä, kun hänen isoisänsä lääkäri Aadam Aziz ja isoäiti potilas Naseemiin tapaavat. Tässä yhteydessä kuvataan Amritsarin verilöyly (1919), jota johti brittien upseeri Dryer. Isoisän iso nenä tuhisee, ja hän on maassa, kun luodit viuhuvat ja selviää. Isovanhemmat saavat viisi lasta Sinain äiti Mumtaz oli naimisissa Nadirin kanssa, mutta on neitsyt. Nadir joutui piileksimään, kun Nadir viedään pois, Mumtaz vaihtaa nimeä Aminaksi ja menee naimisiin Ahmed Sinain kanssa. He saavat lapsia, ensin Sinain, Sinaille syntyy pikkusisko, josta kehkeytyy myöhemmin taitava laulaja. Perhe muuttaa Bombayhyn, ja he asuvat englantilaisen William Methwoldin omistamassa Buckingham Villassa. Methwold myy omistuksensa ja useita perheitä asuu talossa. Talon asukkaat liittyvät kiemuraiseen juoneen. Kirjan kuluessa oikeastaan kaikki henkilöt kuolevat tai heille käy huonosti. Sinain syntymään liittyy skandaali, joka paljastuu vasta 11 vuotta myöhemmin. Kätilö Mary Perreira oli vaihtanut kaksi lasta Sinain ja Shivan. Toinen lapsi on Wee Willie Winkien ja hänen vaimonsa Vanitan. Vanita kuolee synnytykseen (kun kätilöt hoitavat varpaansa lyönyttä Ahmed Sinaita). Sinain perhe ristii saamansa lapsen Sinaiksi. Kirjassa annetaan ymmärtää, että lapsi ei ole Wee Willie Winkien vaan vuokraisäntä William Methwoldin. (Wee Willie Winkie on muuten skottilainen lasten runo).

Azizin perheen lapset hajaantuvat, Aminan pikkusisar Emerald menee naimisiin upseerin kanssa, ja muutavat Pakistaniin, jossa heillä on oma roolinsa hallitsevassa luokassa. Sinai asuu aikansa Pakistanissa, kunnes palaa Intiaan, ja hän möyrii Itä-Pakistanin viidakoissa, ja tulee Parvatin tuomana Delhin taikurien slummiin, jossa tapahtuu kauheita asioita (joita en kerro enkä avaa).

Kirjassa käsitellään Bombayn (nykyään Mumbai) filmipiirejä, ja muuta elämää, Pakistanin upseerielämää, konflikteja, ja slummiin suuntautunutta puhdistusta, sekä Intian poliittista "tilannetta"

Loppua kohti kirjassa maalataan todella tummalla pensselillä. 

****

Olen blogannut Salman Ruhdien romaanista Maa hänen jalkojensa alla joka oli minusta tätä huonompi. Keskiyön lapset oli alkuun hyvinkin tenhoava, mutta lässähti lopussa, kun lasten maagisuus tuhoutuu raadollisuudessa maailmassa. Toisaalta tässä maailmassa kaikki lopulta lässähtää ja loppuu.

tiistai 25. heinäkuuta 2023

Otto Gabrielsson: Rikkaruoho

 


Otto Gabrielsson: Rikkaruoho, viimeinen kirje isälle, alkuteos Vildhavre. Sista brevet till pappa, suomentanut Laura Kulmala, S&S 2020, sivumäärä 229.

Ruotsalainen Otto Gabrielsson (s. 1981) on Jörn Donnerin (1933 -2020) poika, joka kirjoittaa romaania isälleen ja romaanin alussa  "kirjettä" isälleen, jonka läsnäoloa tai huomiota olisi kaivannut,  hän on  "vain" biologinen lapsi, avioton poika. 

Aikuinen poika näkee isäänsä enää Ruotsissa luennointitilaisuuksien yhteydessä, lapsuudessa poika vietti kesäkuukausia Suomessa, mutta on kokenut ulkopuolisuutta ja alemmuutta. Oton opinnot eivät ole edenneet, eikä hän ole kiinnittynyt minusta myöskään ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Suomea hän ei osaa sanaakaan. Jörn Donnerin teos Mammutti (2013) on ollut ilmeisesti viimeinen pisara, sillä poikaa on kutsuttu erehdykseksi (huom. en itse ole lukenut Mammuttia), Oton syntymävuonna Donnerille oli syntynyt myös toinen avioton lapsi, hän syntyi Suomessa. Jörn oli samaan aikaa naimisissa.

Olisiko teosta kirjoitettu ilman Jörn Donneria? Olisiko teosta julkaistu ilman Jörn Donnerin "mainetta"? En osaa sanoa, mutta teos oli kyllä lukemisen arvoinen ja se kuvaa varmasti yleisemminkin kuuluisien isien aviottomien lasten asemaa? Otto on minusta tuuliajolla, mutta tekstistä tihkuu myös kaiho, mutta paljon myös katkeruus, joka karpaloi kirpeinä huomioina isän tekemisistä. Hän väittää isän kirjoittaneen noin sata kirjallista teosta, mutta antaa ymmärtää, että laatu ei korvaa määrää. Hän pitää Donnerin tuottamaa Fannya ja Alexanderia keskinkertaisena, hän mainitsee myös Bergmanin muistelmat Laterna Magica. (Minusta filmi on hyvä ja tv-sarja vielä parempi). Hän irvii myöskin Oscar-patsaan kulkeutumista Donnerille. Kaihon, kirpeyden ja katkeruuden lisäksi tekstistä paistaa myös kiinnostus Donnerin tekemisiin ja kuten kirjailija toteaa: "on sääli ettemme löytäneet toisiamme". Tekstissä suhtautuminen vaihtuu ja on paljon negatiivisuudessa. Otto mainitsee, että kirjoista saisi poltettavaa takkaan, tai eristeeksi. Hän mainitsee isänsä sepustelijaksi, ja koppavaksi konservatiiviksi ja toisaalta teiniksi. Hän oli piehtaroinut minulle tuntemattomissa Hymyn Gambia-kuvissa (1970-luvulta?).

Kiinnostavaa on Otto Gabrielssonin huomiot Suomesta. Suomalaiset kylpivät 1995 jääkiekkomenestyksessä. Otto toteaa, että suomalaiset ovat kateellisia ruotsalaisten menestykselle, mutta ruotsalaisia ei kiinnosta suomalaisten menestys. Hän mainitsee, että Ruotsi on ollut (kirjan kirjoitushetkellä) 12 kertaa jalkapallon MM-lopputurnauksessa, Suomi ei kertaakaan. Juomatavat Otolla on kuin suomalaisella, juo harvoin, mutta paljon. Ruotsalaisia hän pitää rauhan vammauttamana kansana (eivät ymmärrä muiden elämää).

Otto Gabrielssonin teos Rikkaruoho oli sivuraiteilla olevan aikuisen pojan tilitys elämän valttikorteista, jotka on valitettavasti jaettu vain aviosäätyyn syntyneille.

****

Nuo tiedot yllä ovat "otettuja" kirjasta ja kustantamon sivuilta. Se, että kuka on kenenkin lapsi, en tiedä enkä ota kantaa, tämä on romaani.

 Wikipediassa JD:n sivu (klik) Me Naiset // IS -juttu (klik)  Lisäksi asiaa on esitelty kirjan kustantajan sivuilla (klik).

keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

Reijo Mäki: Soopeli

 

Reijo Mäki: Soopeli, Otava 2020, sivumäärä 347.

Soopeli on Reijo Mäen 31:s Vares-seikkailu ja 2000-luvulla jo 20:s. 

Vareksia olisi hyvä lukea samassa tahdissa kun niitä ilmestyy eli yksi vuodessa, sillä tavalla juonen samankaltainen kaava ei haittaa, eivätkä alatyyliheitot harmita.

Soopelissa Jussi Vares on palkattu avustamaan elokuvan teossa. Elokuvan pääosissa notkuu kaksi narkkaria. Hemmot ovat nimeltään Pantasusi, eli Panta ja Ruttokoira eli Rutto. Dokumenttielokuvan Training-Spottingin  tekemisestä revitään huumoria, porukka notkuu Turun keskustassa ja Patterihaan lähiössä ja sen kallioilla. Vareksella käy tässä osassa naisflaksi, ja pedissä on eri tätejä, joista yksi on punapäinen kappalainen. Varsinainen rikos on punkkari Bad Bettyn eli Soopelin katoamistapaus, jota Bettyn täti Linda pyytää selvittämään.

Vakiojuopporemmi eli ruumisautokuski Moilanen, antikvariaatin pitäjä pastori Alanen, toimittaja Ruuhio ja novellikirjailija Luusalmi louskuttavat leukojaan Uudessa Apteekissa Hatsan mitatessa heille väkijuomia.

Mäki irvii uusimpia musakuvioita jo vakiohahmonsa räppäri Polly Papegoyan kautta:
Mikä mä oon, oonko madonna vai lutka?
mää on hipsterin salattu soopeliturkki
Mä oon kakruilta kätketty keksipurkki
Polly Papegoya /Bad Betty

Mäki on päässyt Varekissa tasolle, jossa bloggarilla ei ole oikein mitään uutta  sanottavaa, eikä  Soopelin lukemisesta jäänyt oikein mitään mieleen, kuin tuo Patterihaka, joka taisi olla ensimmäisiä kertoja osamiljöönä. Patterihaassa oli muuten kesäkuun puolivälissä 2023 poliisioperaatio missä oli asukkaiden havaintojen mukaan 7-8 poliisipartiota.

Soopelin lukeminen  ei myöskään ärsyttänyt lainkaan, joten jonkinlainen elämäntapa Varesten lukemisesta on tullut.

Patterihaka

Patterihaka (kuva google maps satelliitti) on ensimmäisiä Turun lähiöitä 1950-luvulla. Pansiontien eteläpuolella oli vedenpuhdistamon avoaltaat 1966-2009. Ihmisten mielipiteet menevät ristiin, joku kehuu aluetta, toiset haukkuvat. 

Kesäisin jengiä notkuu eteläosan Vaasanpuistossa ja  hörppii olutta, mutta millaista siellä on asua, en tiedä. Patterihaka on osa Iso-Heikkilää, jonka alueen pohjoisosassa on Ursan Tähtitorni. Pansion bussi menee alueen läpi, eli kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät.(valokuvat Jokke).

Kuvassa on Kanslerintien kauppakeskus, jonka kautta menee Ruissalon ja Pansion bussi Kauppatorille.

Pubi ja pizzeria on tarjolla Kanslerintiellä.

Alue jatkuu Iso-Heikkilään.


Patterihaan kaakkoispuolella on vanhan jätevedenpuhdistamon alue ja sen takana Mikaelin kirkko.

Irvine Welch on kirjoittanut kirjan Trainspotting
TV on näyttänyt dokumentin Reindeerspotting pako joulumaasta

****

Reijo Mäki (s. 12.10. 1958) on reipas ja sanavalmis kirjailija, joka on syntynyt Siikaisissa ja asuu Turussa. Ensimmäinen Vares Moukanpeliä julkaistiin vuonna 1986, sen jälkeen on ilmestynyt 33 varesta.

Luettelo Reijo Mäen Vareksista, ja tarinaa Varesten maisemista on täällä.

Mäki on kirjoittanut muutakin:
Reijo Mäen esikoisteos Enkelipölyä ja se on blogattu NÄIN.
Mäellä on myös Roivas-sarja, olen blogannut
Kruunun vasikan TÄÄLLÄ
Liian kauniin tytön TÄÄLLÄ
Slussenin TÄÄLLÄ.
Rahan kääntöpiiri TÄÄLLÄ

Reijon Mäen scifi:
Tatuoitu taivas, 1996

perjantai 14. heinäkuuta 2023

Ulla-Lena Lundberg: Jää

 


Ulla-Lena Lundberg: Jää, alkuteos Is, 2012, suomentanut Leena Vallisaari, sivumäärä 575.

Ulla-Lena Lundbergin romaani Jää voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2012. Romaanin päähenkilö on nuori pappi Petter Kummel, joka saapuu pastorina Ahvenanmaan luodoille vaimonsa Monan ja yksivuotiaan tyttärensä Sannan kanssa. Eletään 1940-luvun loppua, toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. 

Romaani kuvaa tarkasti luotojen elämää, yhteisöä, ja miljöötä. Kesäisin on idyllistä, aurinko paistaa, meri on arvaamaton kareineen ja myrskyineen. Talvella yhteisöä ympäröi jää ja meren jää on lujaa mutta hyvin petollista.

KUN MERI JÄÄTYY, on pidettävä korvat auki ja oltava silmä kovana.  Miten jää makaa, missä virtapaikat ovat.... II osa alkaa s. 215.

Jää on uskomattoman tarkka miljöön kuvaaja. Ihmiset motivoidaan ja kuvataan tarkasti. Tekstistä huokuu lämpö ja rakkaus. Elämä on toisaalta niukkaa ja kovaa. Monen kohtalo on traaginen. Meri ja jää ovat myös armottomia, joten yhteisö saa suruviestejä, mutta elämä jatkuu.

Suositan  romaania, jos aihepiiri kiinnostaa. jota avaan alla tarkemmin.

Romaanin alussa poikamainen Petter Kummel saapuu tarmokkaan Mona-vaimonsa kanssa luodoille Pappilaan. Parilla on tytär Sanna ja parin vuoden aikana syntyy toinen. Naapuriluodolla on hieman kyynisempi pappi Fredrik Berg, jolla on vaimo ja liuta lapsia. Pappilat ovat ränstyneitä, tuloja saadaan kalastamalla, ja maanviljelyllä, ja Mona tuo lehmiä saarelle. Petterin pitää suorittaa pastoraalitutkinto, jotta hänet voidaan nimittää kirkkoherraksi, hän menee mantereelle, missä kohtaa entisen elämänsä.

Osuuskaupan hoitaja Adele Bergman on yhteisön aikaansaava tukipilari. Irina Gyllen on lääkäri, joka toimii kätilönä. Hän on traaginen hahmo, joka suoritti tutkintonsa Venäjällä, jäi Neuvostoliittoon, mutta joutui loikkamaan ja jättämään poikansa rajan taakse. Hän "piileskelee" luodolla, ja yrittää hankkia lääkärin oikeudet Suomessa. Irina puuhaa terveystaloa luodoille, jonka materiaalit Adele Bergman tilaa. Hankkeeseen on saatu lahjoituksia, mutta kyläläiset joutuvat rakentamaan talon talkoilla. Asioita junailee ja jarruttaa myös valtuusto, jossa on omat nahinat.

Pappilassa auttaa Suntio vaimoineen. Lukkari on kylän nokkamiehiä, mutta hänen vaimonsa Francine on elämän ja anoppinsa kolhima. 

Tarinaa etenee, ja välillä yhteisön postinkantaja Posti-Anton antaa tilannekatselmuksen, myös 25.12.1947 tapahtuneesta Park Victoryn haaksirikosta.

Kirjasta on hyvin vaikea postata, se kuvaa tarkasti yhteisön elämää, henkilöitä, sosiaalisia suhteita, luontoa, ja sää- ja jää-ilmiöitä. Kirjassa yhteisön jäsenille tapahtuu suuria mullistuksia, jotka kannattaa lukea itse.

Jää on nimensä mukaan jäätävän hyvä romaani.

*****

Ulla-Lena Lundberg (s. 1947) on kökarilainen kirjailija, hän voitti 65-vuotiaana Finlandia-palkinnon teoksella Jää, josta on juttu Suomen Kuvalehden numerossa 4.12.2012 (täällä). Jutun mukaan Ulla-Lena on papin tytär. He asuivat paikallisessa pappilassa, isällä oli iltamenoja, ja äiti hoiti taloutta. 

Lukemalla Suomen Kuvalehden jutun ja romaanin, moni palanen loksahtaa paikalleen. Annan jokaisen ihmisen löytää yhteydet ja kokea omat oivallukset.

Ulla-Lena Lundberg on kirjoittanut myös Eskilseistä Simosista Granbodassa teoksissa  Leo  ja Suureen maailmaan,


tiistai 11. heinäkuuta 2023

Mauri Sariola: Susikosken kuuma loma

 

Mauri Sariola: Susikosken kuuma loma, Viihdeviikarit oy, 1983.

Susikoski suuntaa lomalle Mallorcalle, kun työt KRP:ssa taukovat kesäloman ajaksi. Lentokentällä lihava rähisevä pääjohtaja Paalu kiinnittää huomiota. Paalu on ensimmäisellä ulkomaan matkalla ja ottanut firmansa avainhenkilöt mukaan: tekninen johtaja insinööri Aava, Paalun yksityissihteeri rouva Lind, ja hänen miehensä talouspäällikkö ekonomi Lind, markkinointipäällikkö Soronen. Suuntana on Palma de Mallorca, jossa oppaana on Westergren

Kirja on todella mukava ehkä ajankuvauskin, se sijoittuu 1950-luvun Mallorcalle, jonne matkustetaan pienessä koneessa, runsaita voileipiä syöden ja tupakoiden. Perillä porukka majoittuu hotelli Miramariin (hotelli toimii edelleen ja perustettu 1912 klik). Paalu haluaa kokea kaiken muiden kanssa ja seurue kiertää matkakohteita niin Valldemossan luostarin, uimarannat, katsovat härkätaistelua ja lopulta käyvät konsertissa Drachin tippukiviluolassa, jonne pääjohtajan Paalun maallinen vaellus päättyy. Tikari on tunkeutunut hänen niskaansa.

Verityötä on pohjustettu pitkään. Seurueessa on paljon ristiriitoja. Paalu on hyvin määräilevä, häntä inhotaan. Paalulla on vispilänkauppaa rouva Lindin kanssa, jolle ostaa lahjoja ja kähmii tätä. Insinööri Aava on lyöttäytynyt rouva Paalun käsikynkkään ja suudelmiakin vaihdetaan. Markkinointipäällikkö Soranen vetää koko ajan viinaa kuin sieni. Ennen verityötä Paalu saa sähkeen Suomesta ja hän pyytää Susikoskea henkivartijaksi, mihin Susikoski ei suostu.

Veritekoa aletaan tutkia Mallorcalla, mutta teon motiivin ja tekijän ratkaisee Susikoski vasta Helsingissä.

Mainio ajankuva tämä Susikoski ja hyvää kesälukemista.

^^

Mauri Sariola (1924 - 1985) oli tuottelias kirjailija, joka joutui ikäluokkansa mukana rintamalle, ^missä Sariola toimi radistina. Susikoski -sarja alkoi ilmestyä vuonna 1956 dekkarilla Laukausten hinta. Tämä Kuuma loma ilmestyi kirjana 1983, mutta ilmestyi Seura-lehden jatkokertomuksena 1959 (lähde Sariolan-seuran keskustelu, klik). Wikipedian mukaan Susikoski-dekkareita on 33, ja 11 lähinnä jatkokertomuksista tai lyhytjutuista koostuvaa kirjaa. Olen itse blogannut teoksista. Minä Susikoski (1963) ja  Susikoski virittää ansan (1970).

torstai 6. heinäkuuta 2023

Hannu Mäkelä: Mestari

 

Hannu Mäkelä: Mestari, Eino Leinon elämä ja kuolema, Otava 1995, sivumäärä 572.

Hannu Mäkelä (s. 1943) voitti Eino Leinosta kertovalla Mestari-romaanilla vuoden 1995 kirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

Mestari on elämänkertaromaani Eino Leinosta ja loppuun Mäkelä summaa Leinon kuoleman jälkeisiä asioita. Eino Leinon elämä sammui 10.1.1926 Mäkelän kirjan  mukaan selkäydintautiin. Mäkelä kertoo Leinon hautajaisista, Onervan kirjoittamasta Leinon elämänkerrasta sekä käynnistään Leinon kuolinmökissä. Hannu Mäkelä on kirjoittanut 2003 tietokirjan Nalle ja Moppe. Eino Leinon ja L. Onervan elämä. Vuonna 2002 avautui L. Onervan arkisto. Runoilija L.  Onerva (1882 - 1972) oli hyvin tärkeä Eino Leinon elämässä, vaikka naimisissa he eivät olleetkaan.

Mäkelän teos on upea, laaja ja monipolvinen, siinä on oma tunnelmansa, jonka saa selville vain lukemalla. Summaan alle joitain hajatelmia.

Romaani kuvaa Eino Leinon ajatuksia Riitahuhdan talossa Ossi Stenin perheen luona 1925, missä Leino kuoli.  Leino räknii rahojaan ja pohtii Elämäni kuvakirjan toisen osan sanelua, ja miettii, missä on Mestarin käsikirjoitus. Teksti kuvaa ajatuksia Onervalle. Ajatukset laukkaavat ensin Eino Leinon avioeron jälkeiseen aikaan. Leinon avioliitto Freya Schoultziin (1880 - 1951) päättyi, ja heillä yhteinen tytär Eya, joka jää äitinsä hoiviin.

"Olin alkamassa uuden elämän, vanha nahka luotu, jäi kotimaan kivikkoon, uusi vasta orvaskedellä tässä, arkana, kipeänä ja hiertävänä vähäisen, mutta sitten taas: miten paljon voimaa oli yhä jäljellä, miten monia pitkiä vuosia taas uuden syntymiseni jälkeen elätettävänä". s.62. 

Eino Leino suuntasi Tukholmaan ja vaimo ja tytär jäivät. Matka jatkui junalla Italiaan, missä Leino käänsi Dantea, Leino kuhertelee Onervan kanssa, mutta virallista paria heistä ei tule. Onerva valitsee Leevin (Madetojan).

Romaanin Leino muistelee Sulo ja Hella Wuolijokea ja hänen suhdettaan Viroon, mistä Hella oli kotoisin. Romaani leijuu ajassa. Leino pohtii kesää, milloin täytti 31 vuotta. Tämä tapahtui 1909, sitten muistuu äiti mieleen, joka kuoli jo 1895. Eino veljeksistä nuorin, lapsuuden perhe asui Paltamossa. Isä oli kotoisin Liperistä, ja äiti Sortavalasta. Leino menestyi koulussa, ja hän kirjoitti ylioppilaaksi Oulussa 16-vuotiaana. Isä oli vaihtanut nimensä kahdesti ja lopulta Lönnbohmista Leinoksi. Nuoruuden lukemistaan kirjoista hän nimeää kolme kirjailijaa Scott, Cooper ja Dumas.

Leinolla on monesti Onerva mielessään. Toinen hallitseva asia on raha tai sen puute. Mutta kyllä Eino palaa monta kertaa avioliittoonsa Freyan kanssa, joka päättyi kirjan mukaan Freyan muuttoon äitinsä luo. Leino ei päässyt murtautumaan piireihin (tai näin tulkitsin). Leino kuvaa Freyaa jumalattareksi ja nartuksi. Eino Leino toimi sanomalehtimiehenä, ei suorittanut akateemisia tutkintoja. Onerva on vakioajatus päässä, mutta kirjan loppusosissa Eino Leino pohtii suhdettaan Aino Kallakseen, mistä Onerva ei lainkaan pitänyt. "Mutta en nyt Onervasta välitä. Hänellä on Leevinsä kotona. Minulla Aino kuin omani." s. 406.

Aino Kallas (1878 - 1956) oli siis koko ajan naimisissa virolaisen Oscar Kallaksen kanssa, ja muutti suhteen jälkeen Lontooseen aviomiehensä kanssa. Teoksessa käydään läpi myös Eino Leinon halua päästä Viron kansalaiseksi, ja halun luopua Suomen kansalaisuudesta.

Hannu Mäkelän romaani Mestari Eino Leinon elämä ja kuolema on upea teos Leinon ajatuksista ja elämästä. Teosta on ryyditetty Leinon runojen säkeillä, ja osallistun tällä Ankin Runohaasteeseen.

Tarukirjassa on tämä blogattu NÄIN.

****
Hannu Mäkelä (s.1943) on tuottelias kirjailija, jonka laajasta tuotannosta olen blogannut ainoastaan teoksen Herra Huu matkoilla.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2023

Olli Jalonen: Merenpeitto

 


Olli Jalonen: Merenpeitto, Otava 2019, sivumäärä 462.

Olli Jalosen Merenpeitto jatkuu Finlandia-romaanista  Taivaanpallo eli päähenkilö ja kertoja on Saint Helenan saarella syntynyt ja asunut Angus, joka nyt 16-vuotiaana asuu tiedemies Edmond Halleyn piharakennuksessa. Anguksen vaiheita seurataan kahdentoista vuoden ajan (1688 - 1700). Angus asuu Halleyn huushollissa, ja on miehen palkaton tutkimusapulainen. Tutkimusopulainen on välillä myös  "koekaniini" Halleyn kokeissa, jossa hänet lasketaan Thamesin pohjaan "sukelluskellossa", usein vesi on kylmää, ja likaista.

Vaikka Merenpeitto on jatko-osa, pidin siitä miltei enemmän kuin avausosasta. Angus auttaa Halleyta tutkimuksissa, ja on palvelijan asemassa, mutta ei saa palkkaa. Halley luotaa syvyyksiä, tekee sukelluskokeita, testaa sukelluskelloa. Myöhemmin hän mittaa etäisyyksiä ja mittaa erantoja. Tekstistä ilmenee hänen kanssa käymisen Isaac Newtonin kanssa.

Halleyn taloudessa asuu orpotyttö Henrietta, joka osaa ranskaa. Angus ja Henrietta kävelevät ja puhelevat. Henrietta naitetaan Halleyn tähtitiede-ystävälle ranskalaiselle Auzout'lle. Angus patoaa tunteita sisälle, mutta erehtyy kerran liian innokkaaksi hameen alle sorkkijaksi, ja Henrietta lyö häntä neulalla silmään. Anguksen toisen silmän näkö lähtee.

Teoksessa kuvataan Halleyn viran hakua, ja erilaisia puuhia, kuten rahapajan johtajuutta, ja virkakapteenin toimia. Vuonna 1688 syrjäytettiin Jaakko II valtaistuimelta, ja tilalle tuli hänen tytär Maria II ja Vilhelm III Oranialainen, ja asia liittyi Jaakko II:n katolisuuteen. Näitä tapahtumia sivutaan, mutta pääpaino on Anguksen lyhyissä havainnoissa elämästä.

Kun Halley lähtee merelle ensimmäisen kerran Paramorella, Angus jätetään maihin, mutta merimatkan aikana hän tekee Lontoosta kohopienoismallin, jonka antaa Halleylle lahjaksi.

Kirja päättyy kotiinpaluuseen, eli Angus palaa Saint Helenalle 16 vuoden poissaolon jälkeen.

Olli Jalonen on hyvä kirjailija, hän ei selitä teoksiaan puhki, eikä pureskele teemoja auki, vaan ne pitää löytää ja tulkita itse. Itse näin, että näitä hiljaisia Anguksia on ollut maailman historia täynnä. Toisaalta yhtä hameen alle pyrkimistään huolimatta Angus on esimerkillinen palvelija, joka on älykkäämpi ja pystyvämpi, kuin henkilöt, joita palvelee ja piikoo.

Kotiin paluu on Kuolleen puun Angukselle varmasti ristiriitainen. Äiti on 55-vuotias, ja veli Adam on jo varttunut. 

Olli Jalosen Finlandia palkittu romaani Taivaanpallo kertoi nuoren pyrkimyksestä kehittää itseään, se kertoo avoimesta mielestä, ja tieteen kiehtovuudesta. Minulle se kertoi myös rakenteellisesta eriarvoisuudesta, ja ihmisten ennakkoluuloista, hyväksikäytöstä, ja suoranaisesta syrjinnästä, joka on teemana myös tässä jatko-osassa. Toisaalta Halley on sivistynyt ja minusta hyvin kiltti verrattuna aikakauteen. Kakkososassa Merenpeitto Angus yhdessä Halleyn kanssa pääsee näkemään maailman eri kolkkia, joka tuohon aikaan oli hyvin harvinaista.

*****

Olli Jalonen (s.1954) on kaksinkertainen kirjallisuuden Finlandia-palkittu: vuonna 1990 teoksella Isäksi ja tyttäreksi, sekä vuonna  2018 edellä mainitulla romaanilla  Taivaanpallo Olen blogannut Jaloselta teoksen  14 solmua Greenwichiin.

Edmond Halleyn (1656 - 1742) oli englantilainen luonnontieteilijä ja matemaatikko, joka matkusti St Helenan saarelle marraskuussa 1676 ja palasi tammikuussa 1678. Matkalta hän toi havainnot tähtien ja planeettojen liikkeistä. Halley havaitsi, että 1531, 1607 ja 1682 näkynyt komeetta palaa 1758. Komeetta sai Halleyn mukaan nimen. Komeetta näkyi 1910, ja 1986, ja seuraavaksi 2061.

St Helena on Afrikan länsipuolella oleva saari, noin 2000 kilometriä mantereesta. Saaren kasvisto ja eläimistö oli muuntunutta, mutta ihmisen tuomat lajit (rotat laivoista, ja kissat) ovat sekottaneet lajistoa. Portugalilaiset "löysivät" saaren Pyhän Helenan päivänä 1502. Fernäo Lopez oli ensimmäinen saaren asukas. Lopezia kidutettiin Portugalin siirtomaassa Goalla. Lopez halusi jäädä saarelle,  koska korvat oli leikattu ja kasvoja silvottu. Lopez "löysi" kuitenkin itsensä tai elämänsä tarkoituksen ja raahattiin ihmisten ilmoille.

Hollanti piti Saint Helenaa omanaan 1633, mutta brittiläinen siirtokunta asutti sen 1659. Englanti piti hollantilaiset loitolla. Saarta asutettiin, ja sinne tuotiin myös orjia. Saaren merkitys oli tärkeä meritiellä Intiaan. Saari kuuluu Britannialle, ja siellä on kuvernööri. Gregory Field toimi kuvernööronä vuosina 1674- 1678, John Blackmore 1678-1690, Joshua Johnson 1690–1693  (salamurhattiin), Richard Keling 1693–1697 ja kun Paramore saapuu saarelle Stephen Poirier 1697–1707. Saarella oli Itä-Intian kauppakompaanian asema vahva.

Englannin sisällissota käytiin vuosina 1642 - 1651, mutta Oliver Cromwellin jälkeen monarkia palautettiin, ja Kaarle II astui (tai istui) valtaistuimelle. Mainio vallankumous oli vuonna 1688, ja lujitti protestanttien asemaa. Ilmasto 1550 -1680 oli tavanomaista kylmempää, se tulee ilmi Englanti-kuvauksessa.

****