Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää, väkivallan virkamies

 

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää väkivallan virkamies, Seven Otava, 1976, sivumäärä 239.

Väkivallan virkamies on ensimmäinen teos yksitoistaosaisessa Harjunpää-sarjassa. Kirjailija Matti Yrjänä Joensuu (1948-2011) aloitti rikospoliisissa 1973 ja jäi eläkkeelle poliisista 2006 ja kirjoitti nämä dekkarit.

Sarjan ykkösosa käynnistyy hitaasti. Ollaan varmaankin vuodessa 1976. Vanhempi rikospoliisi Timo Juhani Harjunpään heräämistä ja yövuoroon lähtöä kuvataan yksityiskohtaisesti. Harjunpään vaimo Elisa on töissä ja tytär Pauliina hoidossa. Kodissa on lankapuhelin, joten Harjunpään pariskunta viestii kirjoittamalla paperille viestinsä ja jättää keittiöön. Timo Harjunpää hoitaa perheen linnut eli astrildit (loistopeipot) ja valmistaa sen jälkeen kahvia (pannujauhatus?) emalipannussa ja tupakoi sisällä. Harjunpää on vielä nuori poliisi, joka etsii paikkaansa. Hän mieltää itsensä väkivallan virkamieheksi. Asiakkaat ovat usein yhteiskunnan huono-osaisia, niin uhrit kuin tekijätkin.

Yövuorossa on monta tehtävää, mutta teoksen henkirikos on eläkkeella olevan levyseppä Armas Kalevi Konttisen murha. Vainaja löytyy asunnosta, otsaan on kohdistunut iskuja terävällä astalolla. Ruumis on saanut olla asunnossa varsin pitkään, kun Konttisen vaimo asuu pojan kanssa erillään. Harjunpää on arka aloittamaan tutkimukset. Hän hakee neuvoja vanhemmalta poliisilta Norrilta. Rapun asukkaat kuullaan, kuten Konttisen erossa asuva vaimo ja poika. Sinnikkäät tutkimukset johtavat asunnossa olleen jäljille, ja murha alkaa selvitä ...

Harjunpäällä on töissä käytössään Lada. Kirja on nykymittapuun mukaan hieman tylsä, mutta poliisien tutkimukset ovat paljon asioiden järjestelmällistä selvittämistä. Usein henkirikokset tapahtuvat päihteissä. Konttinen oli ostanut viimeisenä elinpäivänä Alkosta Sorbusta ja kaksi Koskista.

Harjunpää sarjan avaus Väkivallan virkamies on parhaimmillaan aikansa kuvaajana ja loistosarjan ykkösosana.

*****

Matti Yrjänä Joensuun (1948 - 2011) Harjunpääsarja

1. Väkivallan virkamies, 1976
2. Harjunpää ja pyromaani, 1978
3. Harjunpää ja kapteeni Karhu. 1981
4. Harjunpää ja ahdistelija, 1982
5. Harjunpää ja poliisin poika, 1983
6. Harjunpää ja heimolaiset, 1984
7. Harjunpää ja rakkaudet lait, 1985
8. Harjunpää ja kiusantekijät, 1986
9. Harjunpää ja rakkauden nälkä 1993
10. Harjunpää ja pahan pappi 2003
11. Harjunpää ja rautahuone, 2010

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rakkauden nälkä

Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja rakkauden nälkä oli ensimmäinen Harjunpää, jonka luin.
Harjunpää-dekkaria vertaisin Mankellin Wallandereihin. Timo Juhani Harjunpää, väkivaltaosaston rikospoliisi, on päähenkilö, mutta tarkastelussa ovat myös poliisilaitoksen muut poliisit ja  heidän solmuisat suhteensa. Harjunpään perspektiivistä ja välillä rikollisten silmin tilannetta päivitetään dekkarin sivuille. Matti Yrjänä Joensuun tyyli on mahtavaa, vähäeleistä, mutta aidon tuntuista.

Poliisilaitoksen sosiaalisten suhteiden kuvaus tuo mieleen Henning Mankellin Wallanderien

kerronnan. Ystadissa on hieman säntillisemmät poliisit kuin Helsingissä, varsinkin Lampinen kuvataan varsin omavaltaiseksi nilkiksi, jolta ”puuttui jotakin –hyvinkin paljon kyky tuntea syyllisyyttä, kiintymystä ja myötätuntoa, kyky tajuta, miltä toisesta tuntuu …” s.292. Harjunpää on fyysisesti paremmassa kuosissa kuin Wallander, eikä pohdi niin paljon yhteiskunnan tilaa, joskin masentavia ajatuksia hänenkin päässään pyörii ja ” hän oli väsynyt olemaan laastarilappuna; väsynyt ratkaisemaan ongelmaa, johon ei ollut ratkaisua”. s.159. Suomen poliisilaitoksessa on jo tuolloin ollut organisaatiosupistuksia, jotka ovat johtaneet kitkan kasvuun. Moitteita Harjunpääkin saa kuten Wallanderikin. Kirjan miljöönä on Helsinki 1990-luvulla, Harjunpää asuu Kirkkonummella. Henkilögalleria on sangen laaja, mutta uskottavasti kuvattu.

Myös syyllisen nahkoihin astuminen on samanlaista kuin Mankellin dekkareissa. Tipi eli Asko hiippailee porraskäytävissä, tiirikoi asunnot ja hiplailee ... Tipin lapsuuden kipupisteet ja äidin hakkaamiset ja rakastettuna olemiset tuodaan monesti ja hyvin esille. Tipin paikka ei olisi minusta vapaana, sen karmeat kuvaukset osoittavat. Uhrien asemaan myös paneudutaan, muttei niin paljon. Syyllisen perheen tragedia tuodaan esille myös perheen tasolla, koko perhe on laittomilla poluilla, joskin äiti on kunnioitusta vaativa Kultamuori, joka hakkaamisen jälkeen hän manipuloi lapsiaan rakastamaan. Onko huuhkajakohtaus otettu Garnerin Huuhkajalaaksosta, tuskin?! Tipin toikkarointi porraskäytävissä hajuja tuntien toi mieleen Rimmisen Irman ovikelloja kilkuttelemassa.

Harjunpään perhe toimii paremmin kuin ”kollegansa” Wallanderin. Pauliina, Pipsa, ja Valpuri ovat reippaita lapsia ja vaimo-Elisa uskossa. ”Läheinen” työtoveri Onerva on Harjunpään ainoa tuki kiusausten kalvamassa poliisilaitoksella. Hurttia huumoria kollegoiden kesken, mutta piikkiä on vitseissä mukana. Isän kanssa Harjunpäällä on ongelmia kuten Wallanderillakin, nämä teokset ovat pääosin aiemmin kirjoitettu, tämäkin siis jo 1993.

Kirjan loppuratkaisu ei jätä kylmäksi, itse en pidä moraaliselta kannalta tämän tyyppisistä ratkaisuista, mutta niitä elämässä tietenkin on.

Pidin Joensuun kirjoitustyylistä: asiallista, katkoo tekstiä, vaihtaa näkökulmaa, jättää aukkoja, pitää välin lukijaa epätietoisuudessa, tunnelma tihentyy, jännitys kasvaa. Luvut olivat hyvin rytmitettyjä, ja nimikoitu oivallisesti.

Luultavasti kirjan lukeminen ja ymmärtäminen vaatii täysikäisyyttä, eikä aihe ole kovinkaan mukava..

-

Etsin kirjan teemoista taustatietoa. Carmina Burana Carl Orff musiikkiesitys, joka löytyy youtubesta.

Tipin toiminta ei ole ehkä kaukaa haettua, koska mtv3.fi uutisessa täällä kerrotaan ”Salaluukun kautta vessassa naisien kourimisesta epäilty mies on häirinnyt naisia aiemminkin, kertoo Ilta-Sanomat . Lehden tietojen mies hiiviskeli naisten makuuhuoneissa Helsingin Töölössä 1980-luvulla”. 

Kesä- heinäkuussa on Turussa lehtitietojen mukaan hiippaillut keskustan kerrostaloihin mies, joka on tullut jonkinnäköisellä avaimella asuntoihin sisälle. (edit: 12.7.2012)

--

Joensuun päähenkilöillä tuntemukset ovat samanlaisia kuin monella muulla kirjan päähenkilöllä: kaikki hyvät tunteet aiheuttavat lämpöä, ”lämmin olo”, ja kielteisyys koetaan kylmänä tai viluna ”tulvahti jotain kylmää”, kuten myös aiemmin viittaamallani Rimmisellä, hänen päähenkilöillään hyvä on aina lämmintä ja usein myös pyöreää.

---

Jokke-niminen henkilö esiintyy teoksessa :) 

s.415 Jos menet Jokke varmuuden vuoksi sinne

***
25.6.2013
Yle TV1 esitteli tämän kirjan  laatuohjelmassa 10 kirjaa rikoksesta sunnuntaina 23.6.2013 klo 20. Kirjaa avasivat Timo Harakka ja Anna Kortelainen ja erikoisvieras oli sivistynyt ja humaani arkkipiispa Kari Mäkinen.

Keskustelussa nousi esille seuraavia "teemoja"
-Dekkarissa voidaan tarkastella vaiettuja asioita esim. pahuutta ja kuolemaa myös syyllisyyttä ja joskus armoa.
-Tästä kirjasta tunnistetaan Tipin herkkyys, ja nerous lukkojen kanssa, näkee asiat väreinä, myös Tipin himon ja vihan kokeminen ja puhumattomuus
-Tipin "uhriasema" tuodaan esille (ankea lapsuus). Omassa analysissä olen enemmän kiinnostunut Tipin uhrien asemasta, ja olen heidän puolellaan perusoikeuksiin kuuluvat kotirauha ja yksityisyyden suoja.
-Pahuudesta puhutaan
-Lisäksi keskusteltiin eräistä uskonnollisista teemoista (Harjunpään vaimo tulee uskoon), joita en blogiperiaatteiden vuoksi kommentoi.
Kannattaa katsoa yle-areenasta lähetys, jossa myös selviää, että Joensuu jäi luokalleen, eikä käyttänyt koskaan virka-asettaan, ja oli osin varsin yksinäinen ...
Minusta tämä oli hyvä kirja ja ohjelman arvoinen.
----