sunnuntai 15. marraskuuta 2026

Konrad Lehtimäki: Ylös helvetistä

 


Konrad Lehtimäki: Ylös helvetistä WSOY 1917, Helmivyö 2022, sivumäärä 417.

Yle valitsi Suomen täyttäessä sata vuotta, jokaiselta itsenäisyytemme vuodelta yhden kirjan (täällä), myös vuodelta 1917. Itsenäistymisvuoden kirja oli Konrad Lehtimäen Ylös Helvetistä.

Konrad Lehtimäki (1883-1937) oli ensimmäisiä työläiskirjailijoita Suomessa. Hän oli SDP:n kansanedustaja vuosina 1911-1917. Vuonna 1918 Konrad Lehtimäki oli Kansan Lehden toimittajana. Esitelty kirja on Lehtimäen pääteos, se on sekä raaka sotaromaani, vallankumouskirja ja utopistinen teos.

Lehtimäen kirjassa on taustalla utopia, että vallankumousten jälkeen, jossa yleislakkojen ja muiden keinojen avulla saadaan valta työläisille, kaikki maat yhtyisivät ja sitten perustetaan antimilitaristinen puolustusliitto. Päästäisiin ylös ankeudesta ja suunnattaisiin kohti utopiaa, johon ei kuitenkaan koskaan päästä, mutta olot kohenesivat. Kilpavarustelu ja militaristinen laajentumispoliitiikka, ihmisten urkinta, vankeus ja teloitukset eivät olleet tuolloin valitettavasti vain kapitalistisissa yhteiskunnissa, vaan myös ylipäätään yksinvaltaisissa maissa, missä seurataan ihmisiä, kuulustellaan toisinajattelijoita, vangitaan ja jopa teloitetaan, näitä on ja on ollut monessa kommunistimaassa. Historiassa usea diktaattori on luvannut ihanneyhteiskuntaa, mutta on johtanut valtionsa dystooppiseen yhteiskuntaan.

Alla kirjaan romaanin päähenkilöitä ja juonta, eli jos haluat lukea kirjan, älä lue alla olevaa.

Päähenkilö on Marcus (30 v), joka on lentokoneiden kehittäjä ja lentäjä. Marcus on kehittänyt tavan naamioida lentokone "näkymättömäksi" selluloosalevyjen ja valaisimien avulla. Marcuksen isä on kokenut maailmansodan kauhut, menettänyt jäsenensä, kärsinyt ja lopulta ammuttu kadulle. Marcuksen ystävä Antonius on hyvästä perheestä, mutta on työläisten kapinan pääsuunnittelijoita. Antonius on kokenut veljiensä menetyksen. Koneisto on surmannut heidät. Maailmansodan jälkeen Marcuksen kotimaassa on perustettu palkka-armeija. Kapitalismi ruokkii militarismia. Työläisiä sorretaan. Ihmisiä urkitaan, laitetaan vankilaan ja teloitetaan. Marcus tapaa pianonsoittajan Aurelian, johon rakastuu, he tapailevat. Aurelia on ylimyssuvusta, ja hänellä on hehkeä sisat Julia. Sekä Marcus että Aurelia vangitaan, heitä kuulustellaan ja Aurelia kohdellaan huonosti ja raiskataan. Aurelia tekee itsemurhan vankilassa, mutta Marcus pääsee ystävien avulla pois vankeudesta. Hän kostaa Aurelian kohtalon ja tappaa raiskaajakapteenin kaksintaistelussa. Hallitus on suunnitellut hyökkäystä naapurimaahan, ja se on toteuttanut yleisen liikekannalle panon. Kapinan suunnittelijat kehottavat passiiviseen vastarintaan, johon hallitus vastaa joukkoteloituksin. Kapina on kuitenkin alkanut, ja pieni osa hallituksen armeijasta siirtyy kapinallisten puolelle. Hallituksen keinot ovat brutaalit, ja mielenosoittajat, naiset ja lapset ammutaan ja kapina alueet poltetaan sytyttämäll tulipaloja. Kansikuvan lentokoneilla on oma roolinsa. Presidentti julistaa sodan naapurimaalle, mutta he ovat saaneet vihiä kapinallisilta, ja he hyökkäävät ensin. Kapinan tiimellyksessä Antonius kuolee. Marcus ja Julia lyövät hynttyynsä yhteen, ja lopulta kapinalliset voittavat.

Loppuosa kirjaa kuvaa eri sosialistien, sosiaalidemokraattien ja anarkistien kokousta, jossa he suunnittelavat Euroopan Yhdysvaltoja ja uskovat, että sodat ovat päättyneet.

Kirja kuvaa sodan ja kapinan kauhuja, naisten ja lasten tappamista, palovammoja, pommien tuhojen seurauksia, urkintaa, kuulusteluja, ja jopa teloituksia. Kirjalla on ansionsa, mutta kommunismi ei tuonut rauhaaa, tasa-arvoista yhteiskuntaa eikä hyviä oloja, sitä ei myöskään mikään muu järjestelmä ole tuonut, mutta useassa maassa tilanne on kommunismin ikeen katkettua sentään paljon parantunut.

Lehtimäellä on monia hyviä havaintoja. Vallankumous vaatii paljon uhreja, ja on raaka tapahtuma. Hän oli aikaansa edellä kuvaillessaan joukkotuhoaseita ja kehittyneitä lentokoneita. Hänen mukaansa rakkaus ei voi yhdistää kuin kaksi ihmistä, ja sekin rakkaus voi loppua. Viha yhdistää. Viha vallanpitäjiä vastaan. Entä kun vallanpitäjät on syrjäytetty, mihin viha kohdistuu?

Sodan kauhut tulee hyvin kuvatuiksi. Henkilöitä pohjustetaan takaumilla, jossa tapahtuu aina ankeita. 

Olen alkanut lukea Suomen satavuotisvuonna julkaistua  Ylen 101-kirjalistaa jossa jokaiselta itsenäisyysvuodelta oli valittu yksi kirja.

Tässä 101-listan 12 ensimmäistä kirjaa

1917 Konrad Lehtimäki: Ylös helvetistä

1918 Eino Leino: Vapauden kirja

1919 Frans Emil Sillanpää: Hurskas kurjuus

1920 Juhani Aho: Muistatko?

1921 Olli: Mustapartainen mies herättää pahennusta

1922 Anni Swan: Pikkupappilassa

1923 Kaarlo Hänninen: Kiveliön karkurit

1924 Maria Jotuni: Tohvelisankarin rouva

1925 Edith Södergran: Maa jota ei ole

1926 Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili

1927 Unto Seppänen: Taakankantajat

1928 Aino Kallas: Sudenmorsian

torstai 12. marraskuuta 2026

Jens Lapidus: Rahalla saa

 


Jens Lapidus: Rahalla saa, alkuteos Snabba cash 2006, Stockholm noir -trilogian ykkösosa, suomennos Anu Koivunen, Like Miki-minikirja sivumäärä 1127. (Jossain normaalipainoksessa on 614 sivua).

Ruotsalainen lakimies ja dekkaristi Jens Lapidus (s. 1974) nousi huipulle tällä trilogialla  jonka ykkösosa on Rahalla saa, jatko-osat ovat Siisti kosto ja Luksuselämää. Itse olen lukenut Lapiduksen myöhemmin ilmestyneen Top-dog -sarjan kolme ensimmäistä osaa, joten tiesin mitä odottaa.

Rahalla saa kertoo monta tarinaa, joita yhdistää jet set-huume kokaiinin myynti ja käyttö ja sen lieveilmiöt. Kokaiinia kirjassa käyttää yläluokka ja alamaailma myy. Tarinaa viedään eteenpäin päähenkilöiden näkökulmin ja juonilankojen yhdistyessä kipinöi, nyrkit heiluvat ja jotakin sattuu.

Päähenkilöitä on useita
Johan Westlund eli JW on köyhistä oloista lähtöisin oleva ahkera kauppakorkean opiskelija, joka häpeää köyhyyttään ja ajautuu huumekauppiaaksi, JW:llä on pintaliitokavereita, joiden perheet rypevät rahassa. JW:n isosisko on kadonnut neljä vuotta sitten. JW leikkii salapoliisia, hän haluaa selvittää siskonsa kohtalon.

Jorge Salinas Barrio saa pitkän vankeustuomion, kun hänet syötetään kytille. Jorge aikoo paeta. Serbialaistaustainen Mrado Slovovic on rikollispäällikkö Radovan Kranjicin palveluksessa. Mrado haluaa isomman roolin rikollisorganisaatiossa ja enemmän rahaa. Radovan on eri mieltä.

JW on lyöttäytynyt nuorten juppien seuraan, pääjuppi on Jet-Set Carl. Heidän juhlissaan vedetään kolaviivoja, ja hyväksikäytetään naisia (lyhyesti ilmaistuna).

Juoni etenee kuin autoletkat ruuhkaisella moottoritiellä. Asiat menevät eteenpäin varmasti, mutta välillä madellaan.

JW hakeutuu myyntiorganisaatioon, määrät kasvavat, ja JW alkaa pestä rahaa. Mrado saa Radovanilta "alennuksen" organisaatiossa. Natsat menettänyt Mrado hautoo kostoa Radovanille. Jorge pakenee vankilasta ja naamioituu, mutta joutuu Radovanin jengin höykyttämäksi. Jorgekin haluaa Radovanille vaikeuksia. JW:n ja Jorgen tiet yhtyvät.

Poliisi on ylläolevien rikollisten perässä, jugojengin rikolliset puuhat on hajautettu, ravintoloiden ovivartiointiin, huumekauppaan ja naiskauppaan ja kaikkea tätä esitellään, eikä rikokset ole oikeasti mukavia...

Osa konnista jää kiinni, osa pääsee pakenemaan, kaikkien kohtaloista selviää lisää kahdessa jälkimmäisessä osassa.

Rahalla saa  -kirja alkoi mielenkiintoisesti ja todentuntuisesti. Tarinat olivat minusta liiankin perusteellisesti esiteltyjä. Jatko-osiin jää paljon pureskeltavaa, ja kakkososa on minusta paljon mielenkiintoisempi. Koko trilogia vaikka on fiktiota, käsittelee ruotsalaisen kansankodin ongelmia, sen kaksinaismoraalia, rikkaita valkeita jalosukuisia ruotsalaisia ja lähiöiden tummempia maahanmuuttajataustaisia, joista kirjassa he kutsuvat itseään nimillä, joita en voi Suomen normien mukaan edes kirjoittaa.

****
Jens Lapidus (s.1974) on lakimiestaustainen ruotsalainen kirjailija, olen blogannut Lapiduksen teoksista

sunnuntai 8. marraskuuta 2026

Reijo Mäki: Sateenvarjomies

 


Reijo Mäki Sateenvarjomies, Otava 2027, sivumäärä 366. 

Reijo Mäen (s. 1958 Siikainen) Vares-kirja on ilmestynyt joka vuosi, vuodesta 1997:stä lähtien, jolloin ilmestyi 9:s osa Pimeyden tango, Vares-sarja alkoi teoksesta Moukan peli (1986). 

Sateenvarjomies (37:s Vares) ei tee sarjan vakiokaavaan poikkeusta, siinä on useita juonenpätkiä. Jussi palkataan selvittämään liikemies Jalmari Puustisen katoamista Turun Itäharjulla sekä Iisa Isabella Luceniuksen itsemurhaa. Lisäksi Jussi ajelehtii juottoloissa ja puhuu vakiokavereidensa kanssa. 

Edellisen kirjan Tyynysotamiehen sänkyseuralainen Nanna Tapuli ja hänen tyttärensä Kerttuli ovat Iisan jutussa toimeksiantajia. Nanna Tapuli on myös Jalmari Puustisen ex-vaimo.

Minulla on hiljalleen paheneva asenneongelma. Minusta kirjasarja toistaa itseään. Vareksella on sänkyseuraa, hän luuhaa vakioremminsä (Luusalmi, Ruuhio, Moilanen, pastori Alanen, Kyypakkaus) kanssa Uudessa apteekissa tai jossain muussa random-juottolassa. Sitten hän saa yksi, kaksi tai kolme toimeksiantoa, jotka selviävät kuin itsestään. Yleensä ammuskellaan tai kaivetaan vainajia esiin Turun saarilta tai Piikkiöstä tai Paraisilta. Neljä ensimmäistä Varesta oli alle 300-sivuista, sen jälkeen sivumäärä on ollut yli 300 sivua ja pisin on ollut Valkovenäläinen oli 480 sivua.

Iisan kuoleman taustat saadaan selville. Jalmarin katoaminenkin selviää. Kolmas toimeksianto on oikeastaan kiinnostavin ja liittyy toimittaja Jean-Jacques Toissaintin seuraamiseen, joka paljastaa suuren luokan huijauksen, en lähde paljastamaan rikostapausten juonia.

Mäki on hyvä keksimään nimiä ja lempinimiä, niitä tulee liukuhihnalta, ja itse en enää pysy vauhdissa.

Nimiä (lempinimi): Nanna Tapuli, Kerttuli (Kertsi), Veke Esikko (Blomma), Rain Karumägi (Sademies), Harry Kuusama (Dirty Harry), Vettenranta (Vatten biitsi). Lucy Lumikolla on ohjelma The Lucy Show, joka on oikeasti Lucille Ballin legendaarinen ohjelma, jota esitettiin CBS:lla 1962-1968.

Kirjasta minulla ei ole mitään muuta sanottavaa, avaan alla romaanin paikkoja. Siitäkin olen huolissani, koska sivulla 72 lukee Korppolaismäelle kiipeämisestä: "Mutkainen ja kovin kapoinen tie kipusi mäen huipulle". 

Minun mielestäni Maununtyttärenkatu ei ole erityisen mutkainen, eikä edes  erityisen kapoinen.

En löytänyt myöskään Bar Kansleria Patterinhaasta, vaan netissä samassa osoitteessa Kanslerinkatu 10 on nykyään Bar Piilo. Google Mapsissa 2024 juottolan ikkunassa lukee kylläkin Kansleri.

Uusi esitelty ja toimiva juottola on Bar Semafori Juhannuskadulla, alempana kuvia siitä-

Itäharju
Itäharju on ollut yhä enemmän Vareksissa esillä. Turussa voimakkaan muutoksen kourissa. Suuri osa vanhasta Itäharjun rakennuskannasta on purettu. Itäharjulla oli metalliverstaita, autokorjaamoja, lautatarhoja ja puusepän pajoja. Nyt osa rakennuksista on purettu ja uutta on jo rakennettu, kuten Lidl, Turku Energian pääkonttori. Parhaillaan tehdään joukkoliikennekantta ja ammatillisen koulutuksen Taito-kampusta. Kalevanraitin vieressä on IF:n pääkonttori ja siihen tulee yksityissairaala Itäharjulla. Itäharjua todellisuudessa kaavoitetaan "loppuun" ja alue on jo muuttunut "siistiksi", ja suuri osa huonokuntoisista rakennuksista on jo purettu. 

Turussa pääsee ratapihan yli Humaliston siltaa pitkin, eli se on ollut vuosikymmeniä. Miksi Turkuun tehtiin Logomon silta yli 20 miljoonalla?




Humalustonsilta on aivan perumuotoinen kävelysilta.


Silta sopii jopa maisemaan.

Bar Semafori


 Juhannuskatu on hyvin rauhallista seutua.

Vareksista enemmän täällä.

lauantai 7. marraskuuta 2026

Leena Lehtolainen: Ensimmäinen murhani

 

Leena Lehtolainen: Ensimmäinen murhani, Maria Kallio- sarjan ensimmäinen osa. 1993 Tammi, sivumäärä 251.

Leena Lehtolainen (s. 1964) ensimmäinen Maria Kallio seikkailu Ensimmäinen murhani ilmestyi vuonna 1993, Maria Kallio on seikkailljut 17 dekkarissa 33 vuoden aikana.

Ensimmäinen murhani dekkarissa oikiksessa opiskeleva Maria Kallio, punapäinen sinkkutyttö on ottanut pestin poliisiin. Pian Maria Kallio on tutkinnan ytimessä, koska Helsingin Vuosaaressa mökin laiturin vieressä kelluu hengettömänä kirveellä tapettu osakunnan kuorolainen naistenmies Jukka Peltonen. Kuorolaiset ovat olleet mökillä. Murhaa tutkintaa sekä hyödyttää että haittaa se, että Maria Kallio tuntee useimmat epäilyksen alaiset, kuten sivari Antti Sarkelan, jonka sormenjäljet komeilevat kirveessä. 

Irveessä on Marian suu, ennenkuin murha ratkeaa. Motiivi ei ole rakkaushuolet eikä mustasukkaisuus vaan useahkot myyntipuuhat. Epäilyillä on hyvä tausta, mutta aborttia tehdään ja seksuaalista toimintaa harrastetaan. Sivistys ei ole muuttanut juppeja. 

Maria Kalliota verrataan (minusta taas ja edelleen virheellisesti) neiti Marpleen. Neiti Marple on vanha vanhapiika, äärimmäisen älykäs, mutta ei poliisi. Ensimmäisessä neiti Marplen jutussa Murha maalaiskylässä, neiti Marplea  sanotaan "rypistyneeksi vanhaksipiiaksi" ja "tuoksi kaameaksi neiti Marpleksi". Neiti Marple sanotaan myös pahimmaksi kissaksi, joka tietää kaiken mitä tapahtuu ja tekee siitä pahimmat mahdolliset johtopäätökset. Neiti Marplen mukaan "pahin on tavallisesti totta". Neiti Marplen viimeisessä jutussa, Marple kertoo, että ei usko, mitä ihmiset sanovat ja se on myös vaarallista. "No, said Miss Marple. You believed what he said. It really is very dangerous to believe people. I never have for years".

Antti Sarkela ja Maria Kallio lähenevät tarinassa toisiansa. Maria jää lopussa Einstein-kissan ja Antin väliin, sillä Antilla on Henry Parlandin teos (oletettavasti siis runokirja) ja pontikkaa.



*****

Sarjan ensimmäinen kirja on tärkein, kakksoosaa ei julkaista, jos ykkönen ei myy. Kuusi ensimmäistä Maria Kallio -kirjaa julkaistiin 1990-luvulla, ja ensimmäinen TV-sarja näytettiin 2003. Sarjassa Mina Haapkylä esitti Maria Kalliota, ja Petteri Summanen Antti Sarkelaa. Ensimmäinen jakso oli Kuolemanspiraali. Toinen sarja julkaistiin vuonna 2021, siinä Maria Kalliota esitti Elena Leeve. Sarja alkoi sarjan ykkösosasta.

Kun kirjasarja täytti 20 vuotta, julkaistiin Maria Kallio extra-kirja. Se olivat toimittaneet  Hannu Harju ja Ismo Loivamaa. Opuksessa on kaksi ennen julkaisematonta novelliakin. Siinä on myös Maria Kallion henkilötiedot, kirjojen henkilöitä ja termejä, kirja-arviot kirjoista kansikuvineen ja paljon muuta analyysia ja eri ihmisten arvioita kirjasta ja ilmiöstä. 

Maria Kallio meni naimisiin Antti Sarkelan kanssa, perheessä on kaksi lasta Iida ja Taneli.

*****

Maria Kallio -sarja
Ensimmäinen murhani
(1993)
Harmin paikka (1994)
Kuparisydän (1995)
Luminainen (1996)
Kuolemanspiraali (1997)
Tuulen puolella (1998)
Ennen lähtöä (2000)
Veren vimma (2003)
Rivo Satakieli (2005)
Väärän jäljillä (2008)
Minne tytöt kadonneet (2010)
Rautakolmio (2013)
Surunpotku (2015)
Viattomuuden loppu (2017)
Jälkikaiku (2020)
Pimeän risteys (2024)
Lähtölaukaus (2026)
Kirjan ja Ruusunpäivän 2018 kirjana oli Turman luoti.

sunnuntai 1. marraskuuta 2026

Satu Rämö: Disa

 


Satu Rämö: Disa, WSOY 2026, sivumäärä 438.

Islannissa asuva suomalainen Satu Rämö on päässyt Hildur-sarjassa jo kuudenteen osaan. Sarjan kirjoja on myyty ennen tätä osaa 1,5 miljoonaa ja käännösoikeudet oli myyty 29 maahan. 

Kuudes osa on Disa. Disa seikkaili jo kakkososassa ja edellisessä viidennessä osassa. Disa on hieman samanlainen hahmo kuin Stieg Larssonin Lisbeth Salander eli päähän potkittu tyttö, joka taistelee oikeaksi kokemiensa asioiden puolesta väärin ja laittomin menetelmin. 

Pääjuonessa on  Suomesta Islantiin tulevan Veli K. Lehdon raaka murha, jota sarjan päähenkilö rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttir tutkii parinsa Einarin kanssa. Suomalainen Jakob Johansson on saanut Islannissa juristin paperit ja on kohonnut poliisipäälliköksi. Jakobin avovaimo Guðrún on raskaana. Jakobin poika Matias on sopeutunut Islantiin. 

Koska kirja on alle kuukausi sitten julkaistu en käsittele juonta, mutta alla pohdintaa tässä ja muissa kirjoissa esiinnousevista asioista.

Sarjan perusvire on hyvin pessimistinen. Hildurilla on pahat traumat. Hildurin 1994 kadonneet kaksoissisaret Rosa ja Björk ovat löytymisensä jälkeen jatkuvasti vaikeuksissa, nyt Björk istuu kakkua rikoksista, joita ei tehnyt. Jakob, joka on minusta vastenmielinen hahmo, sössii säännöllisesti asiansa. Rikolliset kirmaavat vapaina, eikä Islannin poliiseilla ole tehokkaita pakkokeinoja. Saattaa olla, että (oikeankin) Islannin henkirikokset ovat kasvussa. Ennen koronaa maassa oli vuosittain vain muutama henkirikos, sen jälkeen keskimäärin neljä, ja vuonna 2024 peräti 8 henkirikosta. Islannissa on 400 000 asukasta. Minulla kirjoista tulee käsitys, että lintukotoon hiipivät huumeet, vierastyövoimaa kohdellaan huonosti, ja liikemiehet polkevat ihmisten oikeuksia ja pilaavat luontoa. Kiinteistöjen hinnat nousevat, elinkustannukset ovat korkeita ja turismi tuo hotellikiinteistöjä joka vuonon pohjaan painanteeseen.

Vastoinkäymiset lienee yksi sarjan suola. Kukaan ei halua lukea tarinaa, missä kaikilla menee hyvin, sillä niin ei tapahdu reaalimaailmassakaan. Toinen vakiokäänne sarjassa  on jonkun vakiohenkilön epäonni, tai kuolema.

Sarjassa on moninkertainen traumalataus, osalla menee huonosti. Poliisi on rehellinen ja tehokas mutta konnat jäävät harvoin haaviin. Rikollispariskunta Arni ja Maria ovat rötöstelleet aiemmissa osissa ja ovat kunnioitettuja yrittäjiä. Disakaan ei kulje kaitaa tietä.

Uskon, että sarjan ystävät ottavat tämän hyvin vastaan.

Kirjailija oli kirjan ilmestyessä kirjastokiertueella Suomessa. Häntä haastateltiin myös YleTV1:n puoli seitsemässä. Hän vihjaili, että sarja saattaa jatkua. Kannattaa etsiä ohjelma, sillä siinä on miltei puoli tuntia sekä Islannista että kirjoittamisesta.

*****

Satu Rämö ( s. 1980 ) on suomalainen Islannissa asuva dekkaristi. 
Hildur-sarja
1. Hildur
2. Rósa & Björk
3. Jakob
4. Rakel
5. Tinna
6. Disa

Neloselta tuli TV-sarja ykkösosasta.  Hildur Rúnarsdóttir’ia näyttelee Ebba Katrín Finnsdóttir, Jakob Johansonia Lauri Tilkanen. Poliisiasemalla on myös toinen poliisiharjoittelija Rick Okon Saksasta, häntä näyttelee Florian Herrmann Hildurin pomoa Betaa näyttelee Nína Dögg Filippusdóttir. Jakobin uusi tyttöystävä on muutettu suomalaiseksi Anna Virtaseksi, jota näyttelee Oona Airola. Norjalainen Lena on muuttunut Iina Kuustosen myötä suomalaiseksi Leena Pesoseksi, jonka siskoa Saritaa näyttelee Iinan sisko Minka. Freysiä näyttelee Oddur Júlíusson ja Tinnaa Halldóra Geirharðsdóttir. Freysin ammatti on vaihtunut, eikä sarjassa ole koronaa.

sunnuntai 25. lokakuuta 2026

Johannes Lahtela: Samuli Edelmann


Johannes Lahtela: Samuli, pimeydestä valoon, Otava 2021, sivumäärä 272.

Samuli Edelmann (s. 1968) suosittu laulaja ja näyttelijä syntyi Porissa, mutta perhe muutti Helsinkiin, jossa Samuli tutustui vanhempien töiden kautta sekä teatteriin että musiikin tekemiseen. Lapsuus oli onnellinen. Tämä kerrotaan Johannes Lahtelan kirjassa, mutta kirjan vahvana pohjavireenä ovat päihteet tai alkoholi, addiktioiden tunnistaminen ja usko.

Olin luonnollisesti tietoinen Samuli Edelmannin muusikon urasta, tv-sarjoista, elokuvista ja alkoholin käytöstäkin. Sen sijaan se oli yllätys, kuinka paljon uran alkuun liittyivät päihteet, mutta vielä yllättävämpää oli minulle se, kuinka kauan Samuli on ollut ilman päihteitä.

TV-sarjoista parhaiten tiedän Irtiottoja sarjan (2003), jossa Samuli Edelmann näyttelee alkoholistinäyttelijä Eero Malmbergiä. Edelmann oli tuolloin jo raitistunut. Hahmo ei ole aivan päähenkilö, mutta loistava suoritus. Sarja oli erinomainen, siinä pääosissa olivat Mikko Kouki, Vera Kiiskinen, Laura Malmivaara, Matleena Kuusiniemi, Auni Tuovinen, Matti Ristinen, Susanna Anteroinen ja Janne Virtanen. Sivuhenkilöinä käsikirjoittaja Paavo Wesrerberg, Hannele Lauri, Jasper Pääkkönen ja Peter Franzen.

Edelmann oli pääosissa Minä ja Morrison -elokuvassa, jossa on myös päihdevire.

Kirjan on kirjoittanut Johannes Lahtela, joka tuntee Samulin hyvin.

En lähde kertomaan kenenkään yksityiselämästä, mutta kirjan sisällöstä löytyy netistä aivan riittävästi tietoa. Minulle kirja oli sekä valaiseva että ahdistava. Kirja on syntynyt varmastikin keskusteluiden pohjalta. 

Kirjan lopussa on Samulin "CV", komea ura. Valokuva-osio on myös erittäin hyvä.

Kirjassa puhutaan Spiritus fortuksesta. Pirtu on Spiritus fortis, eikä Spiritus Fortus.

Kirja löytyi kahden euron laatikosta.

*****

Johannes Lahtela on kirjoittanut muutamia elämänkertoja, olen blogannut näistä vain Redramasta.

sunnuntai 18. lokakuuta 2026

V. Tarkiainen: Minna Canth

 


V. Tarkiainen: Minna Canth, Otava 1921, sivumäärä 109.

Viljo Tarkiainen (1879-1951) oli professori ja kirjallisuuden tutkija. 

Minna Canth (1844-1897) on kuuluisa näytelmäkirjailija, hän edustaa realismia ja hän toi teoksissaan esiin naisten aseman ja epätasa-arvon. Hän myös kirjoitti köyhistä ja arvosteli rikkaita. Canthilla on lisäksi kepeitä näytelmiä.

Minna Canthin isä Gustaf Vilhelm Johnson (1816-1877)  oli mestarina Finlaysonin puuvillatehtaalla Tampereella. Äiti Loviisa (1811-1893) oli ilmeisesti kotona. Minna kävi Tampereella Finlaysonin koulua, jossa opetettiin ruotsiksi. Perhe muutti työtilanteen vuoksi Kuopioon ja Minna kävi työväen tyttökoulua. Opetusta annettiin suomeksi. Neiti Johnson ei halunnut mennä naimisiin vanhempiensa suositteleman miehen kanssa, vaan meni 1863 Jyväskylän seminaariin. Minnan aviomieheksi "seuloutui" seminaarilehtori Juhana Ferdinand Canth. Aviomies toimi myöhemmin lehtimiehenä, mutta kuoli 1879. Parilla oli seitsemän lasta, jotka jäivät Minnan hoidettavaksi. Minna Canth kuoli 1897 sydänkohtaukseen. 

Viljo Tarkiainen on kirjoittanut Minna Canthin elämäkerran, jossa mainitaan yllä olevat asiat. Lisäksi analysoidaan Minna Canthin julkaisuja, ja liitetään ne Minna Canthin elämän eri vaiheisiin. Tosin Tarkiainen pohtii alkuun Euroopan kirjallisuutta 1800-luvun  loppu vuosikymmeninä. Romantiikka vaihtuu realismiin. Suomi oli Tarkiaisen mukaan "Norjan kirjallinen alusmaa". Canth luki esimerkiksi  Bjørnstjerne Bjørnsonin (1832 – 1910) teoksia. 

Minna Canth oli jo avioaikana raittiusaatteen puolella, ja kirjoitti lehtijuttuja niin, että hänen miehensä erotettiin Keski-Suomi lehdestä. Lehti perustettiin 1871 ja se lienee pisimmin ilmestynyt yhtäjaksoisesti nykyisinkin olemassa olevista suomenkielisistä lehdistä. Lehden nimi on nyt Keskisuomalainen. Canthin aviomies oli sen päätoimittajana vuosina 1874- 1875.  Potkujan jälkeen Canthin aviomies siirtyi Päijänteeseen. Lehti muuten toimi vain viisi vuotta 1877-1882 ja levikki 600 eli kokoluokaltaan Keski-Suomen kaltainen. Minna Canthin kirjoitukset jatkuivat Päijänteessä. Minna Canth sai siellä kaunokirjallisia töitä, hän suomensi  Bjørnstjerne Bjørnsonin Päivärinteen Synnöven. (s. 21). Tätä suomennosta en ole lukenut vaan linkissä oleva lienee eri suomennos ja nimi on Synnöve Päiväkumpu. Sivujuonteena totean, että Suomessa 1870-luvulla ilmestyi parisenkymmentä lehteä, joita oli suomenkielisiä ja ruotsinkielisiä. Hufvudstadbladetin levikki oli suurin noin 2000 - 3000.

"Perheenäitinä" Minna Canth tajusi "naiskasvatuksen pintapuolisuuden sekä huomasi elämässä muitakin epäkohtia ja puutteellisuuksia, vaikkei persoonallisesti kovin kirpelöinä". ss 16-17

Leskenä hän huomasi, että useat ansiolähteet ovat naiselta suljetut (s. 17). Minna Canth muutti lapsineen Jyväskylästä  Kuopioon 1880 ja sai julkaistua ensimmäisen näytelmänsä Murtovarkauden. Se on Canthin tuotannossa varsin kepeä. Sama tunnelma on näytelmässä Roinilan talossa. Canthin tuotanto oli alkuun jopa romanttis-ihanteellista. Tarinoissa on onnellinen loppu. Uskonto pelastaa, ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä. Tämä vaihe loppui 1884. Tähän vaiheeseen viattomuuden aikaan kuului myös nippu novelleja.

Kuopiossa Canthia kiinnosti edelleen raittius ja naisasia. Ibsenin näytelmät "saapuivat" Suomeen. Nukkekoti oli Suomessa teatterissa jo 1880. Tästä alkoi Canthin "aatteiden kausi". Näytelmä Työmiehen vaimo esitettiin vuonna 1885, se on raju tilitys, jossa juoppo mies selviää, perheenäiti ei. 

Hanna ilmestyi vuonna 1886. Hanna kuvaa naisen riutumista, nuori nainen jää vanhaksi piiaksi. Miesten kaksinaismoraali kukkii. Samana vuonna ilmestyi Köyhää kansaa, jossa perheen äiti kuormittuu ja viedään mielisairaalaan köyhyyden viheliäisyyden ja lapsen kuoleman vuoksi. Salakari ilmestyi 1887, siinä hyväosainen vaimo Alma antaa miehensä ystävälle "pesää", mutta hänen käy huonosti, koska saa tulirokon ja kuolee. Kauppa-Lopo (1889) on jo dostojevskimäinen tarina. Kauppa-Lopo on kaupustelija, joka lähinnä juoppouden ja pikkurikosten vuoksi joutuu yhtenään vankilaan. Hän kuitenkin vapauduttuaan auttaa hädässä olevaa rouva Kortmania, joka kuitenkin on hänelle kylmäkiskoinen. Näpisteltyään Kauppa-Lopoa viedään taas vankilaan. Tarinan lyttäsivät Tarkiaisen mukaan sekä Arvi Jännes että Jac Ahrenberg. Noihin aikoina Canthia järkytti myös ystävänsä Eljas Erkon kuolema 1888 ja tyttärensä Hannan kuolema 19-vuotiaana oli kova isku. Canthin muut lapset elivät 1900-luvulle asti, Lyyli Augusta kuoli heistä viimeisenä vuonna 1969.

Canthin loppu-ura irtautuu aiemmista teemoista eli alkoholin kiroista ja köyhyydestä. 

Papin perhe (1891) on enemmän psykologinen katsaus sukupolvien törmäyksestä ja se päättyy sopuun. 

Novelli Agnes on kolmiodraaman tynkä, jossa Pietarin seurapiireissä liikkuva Agnes koittaa vampata entisen koulutoverinsa Liisin aviomiestä. 

Näytelmän Sylvi (1893) Minna Canth kirjoitti ruotsiksi ilmeisesti Kauppa-Lopon palautteen vuoksi. Näytelmä perustuu todelliseen perhesurmaan, jossa nuori aviovaimo tappaa vanhemman aviomiehensä.

Spiritistinen istunto (1894) on hauska hupailu.

Sen sijaan Anna Liisa (1895) on todella rankka kertomus lapsenmurhasta.

Minna Canthin päivää vietetään 19.3. jolloin myös liputetaan. 

Kirjabloggarit ovat aina hienosti huomioineet tämän päivän bloggaamalla Canthin tuotannosta. 

Itse bloggaan 19.3.2027  näytelmästä Hän on Sysmästä, joka on leppoinen pariutumiskomedia.

Puolentoista vuoden päästä 19.3.2028 bloggaan Laulaja-novellista, joka kuvaa ottopojan kiittämättömyyttä ottoperheen vaikeuksissa.

Tämä voi olla myös haaste kaikille canthilaisille kirjabloggareille.

sunnuntai 11. lokakuuta 2026

Ani Kellomäki: Sami Kuronen

 


Ani Kellomäki: Sami Kuronen kahden kesken, Otava 2024, sivumäärä 

Sami Kuronen on tunnettu radioääni ja Nelosen Temptation Islandin iltanuotiogrillaaja, mutta hän on ollut muissakin tv-tuotannoissa.

Sami Kuronen oli valinnut muistelmien kirjoittajaksi toimittaja Ani Kellomäen, joka on tehnyt myös tv-töitä, yle-areenassa on esimerkiksi keskusteluohjelma Flinkkilä & Kelloniemi. Juuri julkaisupäivänä Ani Kellomäki jututti Jenni Pääskysaarta ja Laura Hakasta. Ohjelma oli uusinta vuodelta 2022.

Teos Sami Kurosesta kahden kesken on kronologinen ja looginen kertomus Sami Kurosen elämänvaiheista. Teos on jaettu viiteen kymmenen vuoden jaksoon, ensimmäinen 1974 - 1984.

Ostin kirjan kahden euron laarista ja siinä sarjassa se on mukiinmenevä teos.

En paljastele kenenkään henkilötietoja, joten totean, että jos Kuronen kiinnostaa, kannattaa lukea teos. Kirja kertoo Samin lapsuudesta, perheestä ja ihmissuhteista ja töistä. Kirjassa on annettu myös Samia tunteville palstatilaa omaan näkemykseensä.

Muutama nosto Sami Kurosen urasta. Sami ponnisti radiohommiin pikku kzaupungin tiskijukkataustalla, sieltä Auran Aaltoihin ja sieltä Helsinkiin. Kuronen on  nykyään vantaalainen.

Sami Kuronen valittiin Temptation Islandin juontajaksi. Ensimmäinen kausi kuvattiin Thaimaassa 2014 ja näytettiin Liv-kanavalla ja sen jälkeen Nelosella. Ykköskaudella Aki ja Rita olivat yhtenä parina. Koronaan asti ohjelma kuvattiin Thaimaassa, pari kautta koronan aikana Suomessa, ja sen jälkeen Espanjassa. Ohjelman idea on Yhdysvalloista. Houkutusten saarelle viedään neljä paria. Varatut miehet ja naiset erotetaan eri huviloihin. Miesten huvilalla on runsaasti naissinkkuja ja naisten huvilassa on vastaavasti miessinkkuja, joiden kanssa treffaillaan ja iltaisin biletetään uima-altaalla ja pelataan juomapelejä. Näistä koostetaan iltanuotiovideo, joka näytetään toisen villan osallistujille, ja Sami Kuronen "grillaa" eli tivaa vastauksia varatuilta. Minusta videot leikataan muotoon, joka herättää voimallisia tunteita osallistujissa, joita sitten puretaan päivisin treffeillä sinkkujen kanssa. Myönnän, että olen katsonut muutaman kauden, mutta lopettanut sarjan seuraamisen, ja nykyisin Tempparit pyörivät Ruutu+ maksukanavalla. Jossain vaiheessa normaalien jaksojen lisäksi näytettiin Tempparit Extraa, jossa oli Sami Kurosen parina toimittaja Harri Moisio, joka ristittiin Twitterissä (nykyisin X) Analyysisedäksi. Kirjassa käsitellään tosi-tv-ohjelmiin kohdistuvaa kritiikkiä. Ylen MOT käsitteli aihetta 2021 (täällä teksti). Kurosen mielestä osallistujia kohdellaan hyvin. Itse näen asian enemmän MOT:n näkökulmasta. Vaikka osallistujat ovat vapaaehtoisesti mukana, on heilläkin oikeuksia. Lisäksi paheksun viinan tarjoamista bileissä. Mahdolliset vaitiolovelvollisuus ja sopimussakot ovat aika rajoittavia. Tutustukaa halutessanne MOT:n materiaaliin. 

Minusta myös se, että lukuisa joukko kansanedustajia osallistuu tosi-tv-ohjelmiin on todella huolestuttava ilmiö. Hekin allekirjoittavat sopimuksen, joka rajaa esimerkiksi sananvapautta. Minusta eduskunnan pitää itse päättää, että tosi-tv ohjelmiin ei osallistuta. Temppareihin ei sentään ole kukaan vielä osallistunut, mutta Petollisiin, Amazing Raceen, Suureen seikkailuun ja etenkin Erikoisjoukkoihin. Myös  Tanssii tähtien kanssa ohjelma pitäisi rajata kansanedustajilta, sillä se vie paljon aikaa: suoralähetys, ja joka viikkoiset harjoitukset. Viime vuosituhannella oli lähinnä Speden spelit ja Kymppitonni, jossa muistini mukaan oli poliitikkoja ja ehkäpä muutama kansanedustajakin.

Kirja Kurosesta on siis selkeää tekstiä, asiat esitetään aikajärjestyksessä ja kirjassa on paljon asiatietoa, mutta myös perheeseen liittyviä asioita, useat varmasti kipeitäkin. Kirjasta henkii 1970-luvun ikäpolven varttumista YYA-Suomessa C-kasetin ja reippaiden harrastusten parissa. Pihalla lapsia oli enemmän kuin nykyään, kännykkää ei ollut. TV-kanaviakin oli vain kaksi. Mummola oli tärkeä paikka, ja urapolkuja haettiin ennakkoluulottomasti. Kirjassa iän karttuessa on muutama tummempi pohjavire, jotka seestyvät.

 Paikallisradioita alkoi syntyä 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla, hiljalleen ne alkoivat keskittyä. PTV4 aloitti 1990, ja Nelonen aloitti 1997, se kuuluu Sanoma-konserniin, jonka leivissä Sami Kuronen on enimmäkseen ollut.

Kirja maksoi alun alkaen 28.40 euroa, minusta kirjan ongelma on sama kuin tämän bloggauksen, se on asiasta huolimatta hieman lattea.

Kirjassa on hyvä kuvakooste.

sunnuntai 4. lokakuuta 2026

Amitav Ghosh: Järjen piiri

Amitav Ghosh: Järjen piiri, alkuteos The Circle of Reason 1986, Weilin+Göös 1988, suomentanut Saara Villa, sivumäärä 544. 

Järjen piiri on intialaisen Amitav Ghoshin (s. 1956) esikoisromaani. Se kertoo Nachiketa Bosen eli Alun lapsuudesta ja karkumatkasta pois kotimaastaan, koska häntä aiheetta epäillään terrorismista. Kirja on hyvin runsas sekä henkilöiltään että teemoiltaan. Kirja on maagista realismia, jota on maustettu huumorilla ja hyvin oudoilla hahmoilla.

Alu on syntymästään asti erilainen, hänellä on kuhmuinen perunapää. Alun vanhempien kuollessa, Alu muuttaa 8-vuotiaana setänsä rationalisti Balaram Bosen luo Lalpukuriin, joka on takapajuinen kyläpahanen. Balarem Bose ihailee tiedettä ja erityisesti Louis Pasteuria. Balaram harrastaa myöskin frenologiaa, eli päättelee kallonmuodosta ihmisen ominaisuuksia. Kylässä Balaram edustaa edistystä ja korruptoitunut Bhudep Roy taantumusta, kieroilua ja korruptiota. Roylla on vaimo ja viisi poikaa. Alu käy koulua, mutta hyvästä järjenjuoksusta huolimatta lopettaa koulun ja opettelee kankaankudonnan. Alu opettelee myös kieliä. Bhudeb Roy on myös ilmiantaja ja hän raportoi (valheellisesti) Alun olevan terroristi. Alu karkaa Kalkuttaan ja kakkososassa Al-Ghaziraan (Lähi-Itään Persianlahden tienoille) ja kolmososassa El Ouedin kaupunkiin (Pohjois-Afrikkaan) lähelle Algeriaa.

Kirja on jaettu kolmeen osaan Satwa, Rajas sekä Tamas, jotka kuulu(ne)vat hindulaiseen "perinteeseen", suomeksi ne on käännetty Järki, Intohimo ja Kuolema. Ne lienevät hindulaisen filosofian mukaan luonnon ja mielen kolme perusominaisuutta, ja ne vaihtelevat tilanteen mukaan. Tämän selityksen "googlasin". Länsimaissa hahmotetaan asiat rationaalisesti ja lineaariseti, mutta idempänä elämällä on toisenlainen kiertokulku ja se ilmenee tässä romaanissa.

Kirjan jokaisessa osassa on runsas henkilökatras ja miljöö. Vaikka Alu on päähenkilö, hän jää täysin varjoihin ja hän on hyvä hahmo, joka ajautuu virran mukana, jotenkin taustalla. Juoni on minusta osittain "maaginen", eli sitä ei kannata ajatella järjen kautta

Kirjassa on paljon tietoa postkolonialismista. Balaram on syntynyt 1914 Dhakassa, joka on nykyisessä Bangladeshissä, joka syntyi 1971 sodan jälkeen. Lalpukuriin tulee paljon pakolaisia Itä-Pakistanista nykyisestä Bangladeshistä. Bhudeb Roy rahastaa pakolaisia (ei kuitenkaan rakasta) esimerkiksi kurjista mökeistä.  Valtaosa kylän asukkaista on itsekin evakkoja Brittien Intian "jakaannuttua" Intiaksi ja Pakistaniksi 1948. Alu on syntynyt vuonna 1956, ja tarina etenee 1980-luvulle.

Teemoina ovat pakolaisuus, siirtolaisuus, sen syyt ja siirtolaisten kohtelu. Uskoisin, että romaanissa on teemoja, joita en ymmärrä enkä sen takia halua avata, että kukaan ei pahoita mieltään. Suomalaisia vaivaa yletön mielensä pahoittaminen, eli ei kannata lukea tätä kirjaa, jos pahastuu helposti.

Lopetan kirjan bloggauksen lyhyen version toteamalla  että Järjen piiri on aika maaginen pläjäys ja henkii monituhatvuotista Intialaista ajatusmaailmaa.

Pidempi versio
Alun sedän Balaram Bosen tausta ja toiminta täyttävät romaanin ykkösosan. Hän ihailee tiedettä ja tiedemiehiä, jousta ykkönen on mikrobisti Louis Pasteur (1822-1895). Balaram on hurahtanut mikrobien desinfiomiseen. Hän perustaa Järjen koulun kilpailemaan Bhudeb Royn takapajuisen koulun kanssa. Järjen koulu on jaettu kahteen osaan puhtaan järjen osastoon, joka opettaa lukemista, kirjoittamista ja laskemista  sekä käytännön järjen osastoon, jossa opetetaan ompelua ja kudontaa. Koulu kerää vain pienen lukukausimaksun, valtaosa tuloista saadaan kankaiden myynnillä. Alu on erittäin taitava kutoja.

Balaramilla on Royn kanssa yhä pahenevia riitoja, lopulta Balaramin koulu räjäytetään ja Alu, joka on leimattu terroristiksi lähtee pakomatkalle. Suuntana on kuvitteellinen Al-Ghazira, joka sijaistee Persianlahdella. Venematka on pitkä, vaarallinen ja vaivalloinen. Porukka hitsautuu yhteen. Laivamatkalla syntyy myös vauva, joka ristitään Pomoksi. Katraan vallitseva hahmo on nainen Zinda at Tiffaha. Zinda ottaa Alun ja muut pakolaiset siipensä suojaan ja majoittaa heidät ja hankkii heille töitä, hän hoitaa myös Pomoa. Zinda on jäänyt lapsettomaksi. Poppoo on töissä pilvenpiirtäjän rskennustyömaalla. Talo romahtaa ja Alu, joka auttaa muita pois, jää loukkuun. Alu selviää, mutta se kestää useita vuorokausia. Toisessa osassa käsitellään työläisten oikeuksia ja poliitisia liikehdintöjä, taas "saastaa", likaa sen puhdistamista sekä rahaa. Periksi antamaton poliisi Jyoti Das, joka tiirailee mielellään lintuja on joukon perässä ja karkulaiset kutsuvat häntä lintumieheksi.

Dramaattisen pakomatkan jälkeen rippeet joukosta saapuu Saharan kupeeseen El Ouedin kaupungiin. Joukkio sopii peitetarinasta, sillä "lintumies" on aivan kintereillä. Intialaistaustainen bengali mikrobiologi Uma Verma tutustuu heihin. Hän on kaivannut maanmiehiään tai tarvitsee heitä "näytelmään". Hänen miehensä on lääkäri. Uma Verma on kaivannut bengalilaisia, hindin kieltä ja omaa kulttuuriaan (ja uskontoaan?). Hän viittaa vuoden 1913 kirjallisuuden nobelisti Rabindranath Tagoreen, joka kirjoitti bengaliksi, jota äidinkielenään puhutaan nykyisin Bangladeshissa ja Intiassa, yhteensä 190 miljoonaa.

Lopussa lintumieskin kesyyntyy ...

Laitan loppuun lainauksen: "Intia näyttää elävän monella vuosisadalla yhtä aikaa". s. 542. Kirjassa annetaan ymmärtää, että "Intian karnevaali ei ole helposti hallittavissa", Intia on moninainen, nykyisin Intiassa on 1,47 miljardia ihmistä (arvio). Intia on moninainen. Tässä puhutaan Kalkutasta, jonka nimi on nykyisin Kolkata, siellä asukkaita on arviolta 22,5 miljoonaa. Etnisiä ryhmiä tuhansia, kieliä satoja (wikipediassa 447). Maa koostuu osavaltioista ja maassa on 22 tunnustettua kieltä. Maa on demokratia, käytännössä pääministeri johtaa maata, mutta hallintomuoto on liittotasavalta, eli Intialla on myös presidentti.

*****

Amitav Ghosh (s. 1956) syntyi Kalkutassa, mutta varttuessaan asui Intiassa, Bangladeshissa ja Sri Lankassa, hän opiskeli Englannissa, palasi Intiaan, mutta asuu nykyisin New Yorkissa. Ghosh on hyvin palkittu kirjailija.

keskiviikko 30. syyskuuta 2026

Muumeista miljoonabisnes

 


Muumeista miljoonabisnes, Siltala 2017, sivumäärä 191.

Muumit ovat kaupallistuneet ja kirja Muumeista miljoonabisnes perustuu Niina Pulkkiksen elokuvaan The Moomin Boom (2014), jota en ole nähnyt. Kirjan ovat tehneet Liisa Vähäkylä ja Niina Pulkkis. Kirjassa on muumikuvia ja valokuvia Tove Janssonista, perheestä, ja asioista tai esineistä, jotka liittyvät muumeihin ja tietenkin liiketoiminnasta koskien muumihahmoja.

Tove Jansson (s. 9.8.1914 - 27.6.2001) loi muumit, mutta se alkoi sattumalta ja alku oli  kuva "huussin seinässä". Kirjassa kerrotaan muumien synnystä, sarjakuvien tekemisestä, kirjoista, yrityksen perustamisesta ja sen kasvamisesta.

Vuonna 1945 Tove julkaisi teoksen Småtrollen och den stora översvämningen, joka suomennettiin nimellä Muumit ja suuri tuhotulva. Sen jälkeen ilmestyi Muumipeikko ja pyrstötähti, Taikurin hattu, joka on englanniksi Finn Family Moomintroll, Muumipapan uroteot, Kuinkas sitten kävikään, joka oli taitoltaan väreiltään aikaansa edelleen ja Vaarallinen juhannus (1955), joka kertoi teatterista. Tämän jälkeen tapahtui muutos, lasten saduista siirryttiin aikuisten kirjoihin.  Tove oli alkanut piirtää sarjakuvia 1954. Toven rinnalle sarjakuvailemaan tuli veli Lars Jansson ja lopulta Lars piirsi ja tekstitti sarjakuvat, niiden ilmestyminen lakkasi 1975, Tove ja Lars palkittiin Puupäähatulla vuonna 1981.

Muumikirjat myivät hyvin 1950-luvulla. Tove siirtyi nostalgiasta yksinäisyyteen teoksilla Taikatalvi, Muumipappa ja meri. Jäähyväiset Muumilaaksolle sanotaan teoksessa Muumilaakson marraskuu. 

Muumit ovat aikaansa edellä myös siinä, että ne ovat ikäänkuin sukupuolettomia, vaikka Muumimamma ja -pappa ovat aika perinteisiä hahmoja essun ja käsilaukun sekä Muumipapan silinterihatun ja kävelykepin kanssa. 

Teoksessa valotetaan myös Atelier Faunin tarinaa. Atelier Fauni teki käsin muumihahmoja nahasta ja vaatetti ne. Hahmoja  tulee aina välistä myyntiin huutokaupoissa tai huuto.netissä, hinta on 150 eurosta 500 euroon. Jokainen tai miltei jokainen  hahmo on erilainen, sillä vaatteet ovat erivärisiä. Alkuun niitä tehtiin ilman lisenssiä, mutta asiasta tehtiin sopimus. 

Muumeista tehtiin tavaramerkki. Kyselyjä muumien käyttämisestä erilaisiin tarkoituksiin alkoi tulla yhä enemmän. Moomin Characters alkoi avoimena yhtiönä jossa  Tove ja Lars olivat osakkaina. Nykyisin Moomin Characters Oy Ltd osakeyhtiö, joka hallinnoi muumihahmojen käyttöoikeuksia ja lisensointia. Katsoin netistä, nykyisin liikevaihto on 26.5 miljoonaa euroa vuodessa ja voitto 8,9 miljoonaa euroa. 

Kun Tove oli vielä osakkaana liikevaihto ja voitto olivat aivan murto-osa tästä. Ymmärsin kirjasta, että Tove ei ollut rikas, koska kirjapalkkioista ym  ei kerry eläkettä. 

Perhe on pitänyt yrityksestä huolimatta taiteellisen linjan arvioinnin omissa käsissä.

Kirjassa valotetaan myös eri animaatiosarjojen syntyä, Ruotsissa SVT muumeili jo vuonna 1969, myös Länsi-Saksassa, Puolassa ja jopa Neuvostoliitossa "siirrettiin" muumeja TV:seen. Muumeista tehtiin 1990-luvulla näytetty loistava piirretty sarja. Dennis Livson, joka oli tehnyt Alfred J. Kwak -sarjan, tuotti sarjan, jonka syntyminen vaati taiteellisen työn lisäksi paljon lakimiestyötä. Tämän kirjan ilmestymisen jälkeen on tullut suomalais-brittiläinen sarja Muumilaakso.

Kirjassa kerrotaan myös Pentti Eistolan, Tuulikki Pietilän ja Toven muumitalo-projektista, talo on iso "nukketalo, mutta kaikki on tehty itse. Taloon on rakennettu tarina Outo vieras Muumitalossa.

Muumimukit ovat nykyään muotia. Ensimmäiset mukit tehtiin 1950-luvulla, mutta Arabia aloitti muumimukien tekemisen vuonna 1988.

Kirjassa on paljon tarinoita, ja mukava laadukas kirja. Muumibisnes kukoistaa, joidenkin mielestä liikaakin.

Muumimukejakin tehtaillaan monta kertaa vuodessa, tänä vuonnakin peräti 7 erilaista ja minimukit lisäksi.

tiistai 22. syyskuuta 2026

Andre Gide: Vääränrahantekijät

 


André Gide: Vääränrahantekijät, alkuteos Les faux-monnayeurs, 1925, suomentanut  Yrjö Kaijärvi, Otava 1967, sivumäärä 390.

Vääränrahantekijät on ranskalaisen kirjallisuuden nobelistin André Giden (1869 - 1951) pääteos. Se ei ole perinteinen romaani, joskin 101 vuodessa romaanit ovat kehittyneet tähän suuntaan. Vääränrahantekijät kertoo muutaman yläluokan pariisilaisperheen värikkäästä ja minusta oudosta elämästä, ja pääpaino on perheen lasten nivoutuminen tapahtumiin. Romaani vie  montaa juonta ja henkilöhahmoa eteenpäin. Romaanin keskiössä on kuitenkin kirjailija Édouard, joka yrittää kirjoittaa romaania "todellisuudesta". Teoksessa on Édouardilla on joko suora side romaanin henkilöihin tai vähintään välillinen. Kirjailija vie isoa laumaa päähenkilöitä eteenpäin. 

Romaani itsessään alkaa, kun ylioppilastutkintoon valmistautuva 17-vuotias Bernard Profitendieu lukee äitinsä kirjeitä, ja tajuaa olevansa äidin syrjähypyn tulos. Bernard ei ole tullut toimeen "isänsä"  Albericin kanssa. Alberic Profitendieu toimii tuomarina, hän on konservatiivinen perheenisä. Bernardin äitiä Marguerite'a ei esitellä kirjassa, eikä hänen rakastajaansa eli Bernardin isää ei "ilmaista" lukijalle. Perheen äiti on perinyt rahaa. Parilla on vielä poika Caloub, tyttö Cecile ja Albericin poika asianajaja Charles.  Bernard kirjoittaa jäähyväiskirjeen ja poistuu kotoaan. Hän yöpyy koulukaverinsa Olivier Molinierin luona. Molinierit on omituisin perhe kirjassa. Isä Oscar Molinieri on oikeuden tuomari, hän on Albericin kollega ja myös itsetietoinen yksinkertainen setämies. Oscarin vaimo ja lasten äiti on Pauline on järkevä, mutta alistunut avioliitossaan. Lapsista vanhin on Vincent, hän opiskelee lääkäriksi. Sitten on Olivier ja nuorin lapsi on Georges. Bernard ja Olivier tuntevat toisiinsa vähintään kiintymystä, mutta luultavasti ei rakkautta. Édouard tai Edouard X, kuten häntä myös kutsutaan on kirjailija ja  Paulinen velipuoli, hän on tulossa Englannista Ranskaan. Edouard kirjoittaa päiväkirjan lisäksi romaania  Vääränrahantekijät. Edouard tuntee Laura Douvieursin, joka on naimisissa Felix Douviers'n kanssa. Vincentillä on suhde Lauran kanssa, josta Laura tulee raskaaksi. Vincent Molinieri jättää Lauran yksin. 

Kirjan juoni muuttuu vielä monisyisemmäksi ja saadaan toimimaan sarjalla sattumia, jotka yhdistävät eri henkilöhahmoja. Välillä Edouard pohtii, minkälaisen romaanin haluaa kirjoittaa. Romaanin kolmannessa ja viimeisessä osassa tapahtumat menevät osin traagiseen suuntaan. Kaikesta huolimatta Vääränrahantekijät ei ole juonivetoinen teos, koska useat juonilangat jäävät kesken, kuten elämässäkin ja pääpaino on teemoissa.

Vääränrahantekijät tarkastelee myös ihmisten rooleja ja käyttäytymistä, mikä on oikeaa ja väärennyttyä. Romaani on ankea ja osalta tapahtumista hyvin ongelmallinen, mutta Andre Gide näyttää olevansa loistava kirjailija. Hän sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1947.

Alla hieman enemmän henkilöistä ja juonesta, älä lue jos haluat lukea romaanin ilman pohjustusta.

Teoksen alussa on Giden omistus Martin du Gardille "syvän ystävyyden osoitukseksi". Martin du Gard (1881 - 1958) on kirjallisuuden nobelisti vuodelta 1937. Hän siis oli Gide'tä nuorempi, mutta sai Nobelinsa ensin. Martin du Gardin pääteos on Thibaultin suku, joka oli lopulta 10-osainen ja julkaistiin vuosina 1922-1940. Thibaultin suvussa on muutamia yhtymäkohtia Vääränrahantekijöihin, kuten Thibaultin yläluokkainen pariisilaisperhe, joka on erikoinen. Perheen pojan karkaaminen kotoa, itsemurha, sen yrittäminen tai sillä uhkailu. Lisäksi esitellään poikien välistä kiintymystä, sitä että isällä on avioliiton ulkopuolisia suhteita, eikä isä ymmärrä poikaansa. 

Vääränrahantekijöiden henkilökatras
Edouard X romaanin keskushahmo, kirjailija, ja on Andre Giden alter ego. Hän ohjailee romaanin sivuilla henkilökatrastaan ja juonenpätkiä. Edouardin kilpailija on rappeutunut kreivi de Passavant, jonka kirja Rekki myy hyvin. Passavantin luona asuu lady Lilian Griffith, jonka aviomies on Englannissa. Edouard edustaa hyveellisyyttä, ja kreivi ja lady paheellisuutta. Kreivillä ja Ladylla ei ole suhdetta, vaan de Passavant lienee kiinnostunut nuorista pojista? (Asiaa ei minusta sanota suoraan, mutta monta kertaa epäsuorasti). Edouard on Pauline Molinierin velipuoli, tuntee Azais-Vedelin perheen, ja erityisesti Laura Douviersin.

Profitendieut
Alberic Profitendieu on virkaintoinen ja kunnianhimoinen tuomari, joka haluaa pitää perheensä vaimon Margueriten ja lasten Bernardin, Caloubin, Cecilen koossa. Charles vain vilahtaa jutussa. Alberic on  joustava, vastuuntuntoinen ja "hyvä ihminen". Romaani on dickensiläinen, sillä hyville henkilöhahmoille käy paria poikkeusta huolimatta hyvin, ja pahoille käy huonosti.

Molinierit 
Oscar Molinier on perheen pää, heikko ihminen, pettää Pauline vaimoaan, Oscar on tyhmäkin, sillä säilyttää "hoitojensa" kirjeet, tuskin hän on hyvä tuomarikaan. Vaimo Pauline on hyvä äiti, mutta ei voi miehensä kasvatusmenetelmille mitään, Oscar ei mitenkään rajoita lastensa tekemisiä. Vincent on vanhin pojista. Hän opiskelee lääkäriksi, mutta luulee kantavansa tuberkuloosia, saattaa parantolassa Lauran raskaaksi. Vincent hullaantuu kreivi de Passavantin yllytyksestä rahapeleihin ja sitten solmii suhteen naimisissa olevaan lady Griffithiin. Vincent hurahtaa kaloista,  muuttaa Afrikkaan ... loput jätän kertomatta, mutta erikoinen kaveri. Olivier on keskimmäinen pojista, "kiintynyt" Bernardiin, mutta ajautuu Vincentin pelivelkojen takia kreivi de Passavantin vaikutuspiiriin, ja sihteeriksi. Mitä kreivin ja Oscarin Korsikan matkalla tapahtui, en tiedä. Kreivi lahjoi Oscaria lupaamalla tälle aikakausilehden  päätoimittajuuden. Olivier läpäisee ylioppilastutkinnon, mutta on herkkä runoratsu, ja joutuu vaikeuksiin, lopulta Oscarille, joka on viaton, käy hyvin. Georges on perheen kuopus, ja on jo nuorisorikollinen. Hän varastaa kotoa rahaa, on pöllinnyt kaappien avaimet. Lisäksi hän on kähveltänyt isänsä rakkauskirjeet. Lisäksi hän on hakeutunut Azais-Vedelin koulussa rikolliseen seuraan, ja on käynyt bordellissa ja levittää vääriä kultafrangeja. Georges on sangen uppiniskainen ...

Vedel Azaiz'n suku. Vanhaherra Azais koulupensionaatin johtaja. Azaisin vävy pastori Prosper Vedel pyörittää ääriuskonnollista koulua, mutta talousasioista vastaa perheen tyttäristä vastuunkantaja Rachel. Laura Douvieurs on toinen tytär ja kolmas Sarah. Perheessä on kaksi poikaa Armand, joka asuu koulukompleksissa ja Alexandre, joka on muuttanut ahdasmielistä ilmapiiriä pakoon Afrikkaan. Myös Sarah ja Armand kapinoivat ahdasmielisyyttä vastaan. Bernard on loppuosissa koulussa töissä ja nukkuu Sarahin kanssa samassa vuoteessa.

Georges Molinieri käy Azais'n koulua. Kirjan lopun traagiset käänteet näytellään juuri siinä koulussa. Eräät pojat Georges mukaanlukien toimivat rikollissyndikaatin (joka jää arvoitukseksi) käsikassarana, ja levittävät vääriä kultafrangeja. Koulun mätämuna on esittelyittä jäävä Gheridenisol, joka saa Georgesin ja muutaman muun tekemään likaisen työn. Gheridenisol myöskin myllyttää ja yllytää koulukiusausta, joka johtaa traagisiin seurauksiin. Gheridenisol on liian ovela jäädäkseen kiinni. Koulussa opettaja vaatii palkankorotusta.  Talous on kuralla, sillä rahaa on kulunut perheen toisen pojan Alexandren Afrikan matkaan. Kirja on harsittu mestarillisesti kasaan.  Siihen ymppäytyy musiikkimies vanhaherra La Perouse, joka houkutellaan koulun opettajaksi (pelastajaksi). Hänellä on pojanpoika Boris, jonka Edouard toi hoitolasta Sveitsistä. Boris näyttelee lopussa traagista narrin osaa.  (Hänen kuolemansa tulkitaan itsemurhaksi, vaikka kyse oli Gheridenisolin masinoimasta murhasta).


Ehkä en viitsi paljastaa juonesta enempää. Luin ranskankielisen analyysin, ja se on kovin toinen kuin itselläni. Siinä väitetään kreivin ja kirjailijoiden olevan kiinnostuneita pojista. Lisäksi lopussa ilmenevä outo vääränrahanlevitys olisi symbolisella tasolla kuvaus ihmisen valehenkilöllisyydestä. Itse pidän romaania paljon monipuolisempana, siinä on paljon eri teemoja, on juoneltaan paikoin jännittävä, kuten monet klassiset romaanit.  Lisäksi siinä on modernin romaanin piirteitä, eli kerrontatekniikat ovat moninaiset. Minusta monien henkilöiden ja tapahtumuen vyörytys on myös  dickensiläisyyttä, eli kaikilla hahmoilla on oma rooli juonessa, lisäksi  Bernardille ja hänen "otto"isälleen käy hyvin, kuten Laurallekin, monelle muulle ikävälle ihmiselle käy huonosti.

Olen blogannut Giden henkilökohtaisemmasta kirjasta Ellei vehnänjyvä kuole

*****

André Gide (1869 - 1951) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1947.

perjantai 18. syyskuuta 2026

Olli Marttila: Safaritarinoita

 


Olli Marttila: Safaritarinoita, Tammi 2023, sivumäärä 181.

Olli Marttilan  (s. 1954) Safaritarinoita teos kertoo aivan yksikertaisesti tarinoita safareista. Käsitykseni mukaan Marttila on julkaissut paljon kirjoja ja 2000-luvulla etupäässä Tansaniasta, jossa hän on ollut vuodesta 2001 tutkijana.

Tansania on itäisessä Afrikassa ja on Intian valtameren rannalla. Pohjoisessa rajanaapuri on Kenia ja siellä on myös Victorian järvi. Lännessa rajan takana on Kongon demokrattinen tasavalta ja Tanganjiikkajärvi. Tansanian pinta-ala on 945 000 neliökilometriä ja asukasluku on 72,5 miljoona. Alue oli Saksan siirtomaa 1885-1919 ja sen jälkeen Iso-Britannian hallinnassa. Itsenäinen Tansania muodostui 1964, kun Zanzibar ja Tanganjika yhdistyivät.

Safari tarkoittaa matkaa, missä "katsellaan luontoa ja etenkin eläimiä", edelleen luulen, että safari on sellainen matka, missä rikkaat valkoiset  kulkevat alkuperäisväestön avustamana luonnossa katsellen villieläimiä. Oletan, että safaristit matkustavat Tansaniaan lentokoneella.

Marttila on kirjoittanut safareista lyhyitä tarinoita. Ne ovat osuvasti kerrottu ja hyvin kuvattuna, mutta minut ne jättivät kyllä aika ulkopuoliseksi. Se johtuu ehkä ennakkoasenteestani, minusta safari-matkailu on turhaa, eikä minua asia kiinnosta. Safarimatkat ovat myös epäekologisia lentomatkojen vuoksi.

Voi tietenkin olla, että safarimatkailu jollain lailla edistää luonnon säilymistä, mutta oma mielipiteeni on silti kielteinen. Turismin vuoksi tehdään teitä. parkkipaikkoja ja rakennelmia, tällöin puut hakataan, kasvit lanataan ja eläinten reviirit pienenevät. Tämä ei ole luonnollisesti Marttilan vika.

keskiviikko 9. syyskuuta 2026

Christina Rivera Garza: Liliana's Invincible Summer

 


Christina Rivera Garza: Liliana's Invincible Summer, Bloomsbury 2023, sivumäärä 309.

Christina Rivera Garza (s. 1964) on palkittu meksikolainen naiskirjailija ja professori. Tämä teos Lilianan voittamaton kesä julkaistiin espanjaksi 2021 ja englanniksi vuonna 2023, vuonna 2024 se voitti Pulizer-palkinnon.

Teos  kertoo kirjailijan pikkusiskon Lilianan traagisen tarinan. Pikkusisko oli arkkitehtiopiskelija, jolla oli maailma avoin ja elämä edessään, Hänet murhasi mustasukkainen ex-poikaystävä heinäkuussa 1990. Murhan tekijä on tiedossa, mutta ei häntä ei otettu kiinni eikä hän ole vastannut teostaan, hän kuoli 2020. Kirjassa on hänen nimensä, mutta en mainitse sitä tässä, murhaajat eivät tarvitse muistelua.

Kirjailijan synnyinmaa on Meksiko, mutta Christina Rivera Garza toimii professorina Texasissa. Tässä kirjassa hän palaa kolmenkymmenen vuoden kuluttua 2019 selvittämään, mitä "virallisesti" ja "oikeasti" viranomaistahot tekivät ja sen jälkeen kirjoittanut kollaasin tapauksesta. Kirjailija on käyttänyt kirjassaan lähteinään virallisia dokumenttejä, ja sisaren elämän valottamiseksi hänen kirjeitään, päiväkirjojaan, puhelinmuistioitaan, kalentereita, valokuvia, muistilappuja ja kirjailija on puhunut siskon tuntevien henkilöiden kanssa. Teos ei ole dokumentti, mutta se ei ole romaanikaan, internetissä se on luokiteltu non-fiktioksi.

Meksikossa asuu 133 miljoonaa ihmistä. Maata johtaa presidentti, joka on tällä hetkellä Claudia Sheinbaum (s. 1962). Claudia Sheinbaumin kausi alkoi 2024 ja hänen politiikkansa yrittää helpottaa Meksikon heikko-osaisten asemaa. Toinen pääpaino on suitsia väkivaltaa. Meksiko on maa, jossa tehdään suhteellisesti paljon murhia, pääsyyt  ovat huumejengien iskut ja toinen on "femicide", eli naisten surmat perheissä ja ylipäätään naisten murhat. Juuri tähän jälkimmäisen syyn takia kirjailijan sisar kuoli, ja se kerrotaan heti kirjan alkusivuilla. Meksiko oli Espanjan siirtomaa  300 vuotta 1521-1821, ja aika oli varmasti myös väkivaltainen. Teoksessa on joitain mainintoja 1900-luvun hallintokoneiston väkivallasta, vakavin tapahtui  2.10.1968, kun erikoisjoukot avasivat tulen mielenosoittajia kohti. He olivat aseettomia. Asiaan liittyy todella kuvottavia yksityiskohtia ja ajallisesti ja ehkä muutenkin asiaan liittyi Meksikon kesäolympiakisat 12 - 27.10.1968. Asiasta lisätietoa Ilta-Sanomien jutusta täällä.

Liliana murhattiin, kun hän oli 20-vuotias, hänen elämänsä päätti väkivaltaisesti entinen poikaystävä. Liliana oli älykäs ja itsenäinen nainen, opiskeli arkkitehtuuria ja oli uimari, minkä takia hän tapasi teininä ensimmäistä kertaa tulevan murhaajansa punttisalilla, jossa Liliana teki voimaharjoitteita uimavalmentajansa ohjeiden mukaan. 

Teoksen alussa selitetään tragedia ja kirjailija haluaa viralliset dokumentit haltuunsa. Hänet kuitenkin ohjataan aina seuraavaan virastoon, mutta dokumentteja ei löydy. Tämän jälkeen kirjailija kertoo lapsuuden perheestään isästä, joka oli maatalousinsinööri, joka "kehitti" perunan ja muiden kasvien viljelyä. Lapsuuden leikeistä, elämästä rajaseudulla ja koulussa. Lilianan elämä muuttuu, kun hän kirjoittaa päiväkirjaansa ensisuudelmasta.  Lähempänä tragediaa puheenvuoron Lilianasta saavat Lilianan ystävät yliopistosta.

Teos etenee traagiseen pisteeseen mutta myös se yli, eli ystävät kertovat muistoja, mutta myös perhe "jossittelee", sillä ihmisellä on tapana pohtia, olisiko ikävät tapaukset voitu ennakoida ja estää. Perhe antoi tyttärille vapauksia ja he opiskelivat yliopistossa ja Liliana asui ja opiskeli Mexico Cityssä, perhe asui Tolucassa noin 60 kilometrin päässä, mutta oli vaihe, jossa isä teki väitöskirjaa Euroopassa. Iso-sisko oli viitisen vuotta vanhempi. Lilianalla oli oma kaveripiiri. Jotenkin minulla tuli olo, että kukaan ei olisi voinut estää tragediaa, sillä poikaystävä tai tuolloin entinen poikaystävä oli hyvin ongelmallinen. Hän ajeli autolla Lilianan asunnon viereen, seuraili Lilanan elämää, vaikeutti sitä, pahoinpiteli, uhkaili ja jopa uhriutui ...

Teoksessa on paljon muuta Lilianan elämästä, mutta jota en kirjaa tähän, kamala tragedia.

Kirja on feministinen ja pohtii myös yhteiskunnan normeja, lakeja ja toimintaa. Useimmat elleivät kaikki yhteiskunnat ole patriarkaalisia ja ainakin jossain määrin misogyynisiä. Esimerkiksi abortti oli laiton Meksikossa vuoteen 2007 asti, asia on mennyt parempaan suuntaan. Vuonna 2023 abortista ei voida enää virallisesti rangaista missään osavaltiossa korkeimman oikeuden päätöksen perusteella. Meksikon koulujärjestelmä on ollut heikkotasoinen, siis julkinen koulutus, se johtaa siihen, että ne joilla on rahaa, laittavat lapsensa yksityiskouluihin. Meksikossa ei ole samanlaista "turvaverkkoa", jossa yhteiskunta pitää huolta, opintotuki, asumistuki, kouluruoka, ilmainen lukio myös kirjoineen, ilmainen korkeakoulutus, lapsilisät, Suomessa tätä ei arvosteta, eikä myöskään ymmärretä sitä, että kaikki on maksettu 18 vuotta ulkomaisella velalla. Taannummeko tässäkin asiassa köyhien valtioiden tasolle? Kirja antaa pontta hoitaa myös omat asiat kuntoon, ja tukea yhdenvertaisuustyötä. Yhteiskunnassa on oltava myös valistusta, mahdollisuus kunnolliseen ehkäisyyn ja aborttiin. Naisten oikeudet on turvattava, mutta myös miehiä on autettava, Suomessa yhä suurempi osa nuorista miehistä syrjäytyy tällä hetkellä koulutuksesta. Kirja herättää paljon ajatuksia, enkä ala erittelemään, mitä tuli mieleen, sillä se ei auta Lilianea. Maailma on epäoikeudenmukainen paikka.

Kirjailija pohtii myös uhreja syyllistäviä mekanismeja, jotka johtavat "entä jos silloin" - kysymyksiin. Kirjailija myöskin toteaa, että olen kaivannut Lilianea joka päivä. Kirjassa on termi No visible bruises, eli päällepäin ei näy mitään.

Kirjan nimi tulee Albett Camus'lta: "In the midst of winter I finally found there was within me an invincible summer..."  Talven keskeltä löysin vihdoin voittamattoman kesän. 

Liliane ei antanut periksi, hän pyrki elämään vapaana.

*****

Ihmettelin Lilianan päiväkirjaa, jossa ensisuudelmasta kirjattu My first kiss 31.11.1982. Marraskuussa on 30 päivää.

sunnuntai 6. syyskuuta 2026

Tuija Siltamäki: Ihan hyvä

 


Tuija Siltamäki: Ihan hyvä, WSOY 2023, sivumäärä 144.

Tuija Siltamäki on kirjoittanut teoksen Ihan hyvä teemalla pärjäilyjä suoritusyhteiskunnassa. Kirjan on "taittanut" graafikko Saara Helkala.

Nykyisin ihannoidaan suorituksia, aikaansaamista ja menestystä. Instagramissa ja somessa on hienoja ihmisiä hienoissa kulisseissa. Se voi aiheuttaa paineita muille. Kirja pohtii, mitä kaikkea pitää odotusten mukaan suorittaa: liittyen opiskeluum, työhön ja perheeseen!

Oletan että kirja on suunnattu alle 25-vuotiaalle tai henkilöille, jotka ylisuorittavat koulussa, töissä tai elämässä. Kirjassa on nostettu käsittelyyn koulupaineet lukiossa, ja yliopistoissa, perheen perustaminen, työssä oleminen ja "ura". Lisäksi käsitellään koulukiusaamista, mielenterveyttä, ahdistusta, päihteiden käyttöä, liikunta- ja ravintosuosituksia sekä huijarisyndroomaa.

Kirja on helppolukuinen, siinä on tiedon ja tilastojen lisäksi "haastateltu" asian kokeneita.

Olisin halunnut pitää kirjasta, mutta minusta se oli todellinen huti. Kirjan perusvire oli se, että ihminen selviytyy päihdeongelmista esim. kokaiinin käytöstä ilman katkoa. Usea ongelma oli minusta yksinkertaistettu ja teoretisoitu.

Kirjassa ohjataan valitsemaan vapaasti, mutta ei kerrota, että vapaudellakin on rajansa. Perheitä käsitellään myös. Jos "hankkii" lapsen, minusta siihen liittyy vähintään 18 vuoden vastuu, yleensä koko loppuelämän mittainen vastuu. Lapsen elatus vaatii työntekoa, joka taas vaatii koulutusta. Monilapsisen perheen elatus on vaatii paljon tuloja. Tätä ei millään perustuloilla muuteta. Yksinäinen ihminen voi elää tuilla, mutta lapsiperheen taloudellisen pohjan pitää olla turvattu.

Ymmärrän kyllä, että olen vanhempaa sukupolvea, mutta yhteiskunnalla ei ole enää taloudellisia resursseja tulla apuun. Valtion velka on paisunut liian isoksi.

Kirjassa oli yksi erittäin outo väite, eli että määräaikainen työsuhde olisi vaikeampi purkaa kuin vakituinen. Purkaminen on aina "yhtä vaikeaa". Koeajalla voidaan purkaa ja koeajan ulkopuolella työsopimuslain kahdeksannen luvun mukaan. Irtisanominen on eri asia. Irtisanomiseen liittyy irtisanomisaika, purkamiseen ei.

Olen 1900-luvun ihminen, elänyt 1990-luvun laman, jolloin monilla (myös itsellänikin)  oli taloudellisia vaikeuksia. Valitettavasti me emme oppineet lamasta mitään. Vuoden 2000 perustuslaki antoi kansalaisille vain oikeuksia. Rahat oikeuksiin loppuivat jo 2008. Siitä pitäen olemme eläneet "vekselein".  Valtion velka on kasvanut jo niin isoksi, ettemme selviä siitä.  Nykyiset leikkaukset ovat vain murusia. Edelleen velkaannumme yli 12 miljardia vuodessa. Korkokustannuksetkin ovat 3-4 miljardia, pian jo yli 5 miljardia euroa. Toutuimme nollakoron maailmaan. Velkaantuminen jatkuu koko ajan suuremmin summin. 

Kirjassa puhutaan myös huijarisyndroomasta, eli henkilö epäilee omaa pätevyyttään. Itsellä on kirjablogin suhteen aina välillä huijarisyndrooma. Se mitä kirjoitin yllä on mielipiteeni, hyväksyn sen että nuoremmille kirja antaa eväitä elämään, muttei takuureseptiä selvitä elämän karikoista, joista yksi on miten rahoittaa oma elämä valtion velkaloukussa, kun hyvinvointiyhteiskunta on romahtanut. Moni nuori onkin jo tajunnyt tämän ja alkanut sijoittaa nuorena. Pörssisäätiön mukaan jo 44% nuorista omistaa sijoituksia, 16-24-vuotiaista 32,5% omistaa sijoituksia.

perjantai 28. elokuuta 2026

Majavan mailla

 


Pepe Forsberg - Paula Forsberg: Majavan mailla, Minerva 2021, sivumäärä 151.

Kirja perustuu  Forsbergien päiväkirjaan korona-ajalta 2020  ja upeisiin valokuviin kanadanmajavista Lammin Evolta. Valokuvia on eri vuodenajoilta.

Evo kuuluu Hämeenlinnaan, ja siellä on retkeilyalue, mutta on myös Natura 2000-alueita. Majavakanta siellä on kanadanmajavaa. Ne nähdään kirjassa hyödyllisenä, koska ne aikaansaavat laajoja tulva-alueita. 

Toisaalta Kanadan majavaa pidetään haitallisena vieraslajina, joka syrjäyttää euroopanmajavan. Asiantuntijoiden mukaan kanadanmajavan pois metsästys ei onnistu. Kanadanmajavan poikastuotto on suurempi kuin euroopanmajavan.

Euroopanmajavaa esiintyy myös itärajan takana. Kromosomistoltaan majavalajit eroavat, joten ne eivät voi lisääntyä.

Kirja on minusta kuvastoltaan hieno, ja siinä on lisämateriaalia QR-koodien takana. Lisäksi kirjassa on hahmoteltu eripituisia "majavaretkiä".

Tämä on varmasti ilkeästi sanottu, mutta itse kaihdan Suomen luontoon tulleita vieraslajeja, niitä näen joka päivä eli komea lupiini, jättipalsami ja valkohäntäpeura.

Ymmärrän kyllä kirjan näkökulman tulva-alueistakin.

sunnuntai 23. elokuuta 2026

Rex Stout: Trio for Blunt Instruments

 

Rex Stout: Trio for Blunt Instruments, julkaistu vuonna 1964, tämä on 200-sivuinen pokkarinäköispainos on painettu Puolassa. Kokoelmaa ei ole suomennettu, eikä sitä ole Suomessa myynnissä.

Totutun tavan mukaan kirja sisältää kolme Nero Wolfe -tarinaa: Kill now Pay Later, Murder is Corny sekä kolmantena Blood will tell. 

Yksityisetsivä Nero Wolfe on ruokaa ja orkideoja rakastava salapoliisi, jonka apurina häärii tarinan kertoja hyvin sanavalmis ja ilmaisussaan vuolas Archie Goodwin. Tarinoiden keskipiste on Nero Wolfen yleellinen kivilinna New Yorkissa, jossa arvoitukset ratkaistaan. Goodwinin lisäksi Nero Wolfe käyttää etsiväkolmikkoa Saul Panzer, Fred Durkin ja Orrie Cather. Nero Wolfen yli 10 000 orkideaa hoitaa Theodore Horstmann ja gourmet-pöperöitä kokkailee sveitsiläinen keittiömestari Fritz Brenner. Murharyhmän päällikkö tarkastaja Cramer hätistelee alituiseen Nero Wolfea, joka usein tarjoilee ratkaisun Cramerin "lapaan".

Kill Now - Pay Later -juttu on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1961.
Tarina alkaa, kun Pete Vassos, kreikkalaistaustainen ahkera ja nöyrä kiertävä kengänkiillottaja tulee kotikäynnille Nero Wolfen luo. Hän tulee liian aikaisin ja on hyvin järkyttynyt (Nero Wolfen apurin Archie Goodwillin mukaan ei virnistä). Pete on  nähnyt, että edellinen asiakas herra Dennis Ashby putosi korkealta ikkunasta ja kuoli. Dennis Ashby työskenteli Mercer's Bobbins -yrityksessä,  hän edisti myyntiä. Ashby (39 v) oli naimisissa, mutta pariskunnalla ei ollut lapsia. Pete kertoo tapauksessa Archie Goodwinille ja Nero Wolfelle. 
Muutaman päivän perästä Kivilinnaan saapuu Peten tytär Elma Vassos, joka kertoo Peten pudonneen kallion kielekkeeltä, Poliisi kuittaa tapahtuman itsemurhaksi, ja murhan Peten tekemäksi. Pete on ihaillut Nero Wolfea ja säästänyt kaikki Nero Wolfen antamat dollarin setelit, jotka Elma kiikuttaa palkkioksi. Nero Wolfe haluaa ratkaista Peten murhan ilmaiseksi. Hän majoittaa Elman kivilinnaan, jossa sveitsiläinen keittiömestari Fritz Brenner loihtii hänelle herkkuja (Elma on menettänyt ruokahalunsa surussaan).
Murhamysteeri kytkeytyy yritykseen. Nero Wolfe lähettää yksityisetsivät Saul Panzerin ja Fred Durkinin kenttätöihin. Nero Wolfe tarjoilee Cramerille ratkaisun, jota Cramer ei aluksi usko. (en paljasta murhaajaa enkä edes motiivia). Minusta hyvä tarina.

 "Murder is Corny" 1964.
Ovikello soi, ovella on tarkastaja Cramer. On tiistai ja viikottaiset Nero Wolfen maissintähkät ovat jääneet tulematta. Cramerilla on pahvilaatikko, jossa on Wolfen 16 viikottaista maissintähkää, jotka sveitsiläinen keittiömestari paahtaa. Nyt tulleet tähkät ovat väärin valittuja, osa on  liian kypsiä, osa raakoja. Maissintähkiä kuskannut mies Kenneth Faber (28 v) on löytynyt Rustermannin ravintolan viereiseltä kujalta murhattuna. Maissintähkät tulevat Duncan McLeodin tilalta.
Nero Wolfe käy ravintolassa säännöllisesti, Nero Wolfe "johtaa" ravintolaa ystävänsä Marko Vuckicin murhan jälkeen. Cramer epäilee murhasta Archie Goodwiniä kahdesta syystä. Faberin muistikirjassa on ollut Archien nimi, toki myös Max Maslow'n, Carl Heydt'n ja Peter Jayn. Faber on seurustellut Duncan McLeodin tyttären malli Sue McLeodin kanssa. Sue on kuulusteluissa nimennyt Archien, jonka tuntee hyvin, syylliseksi. Cramer pidättää Archien, joka pääsee vapaaksi ison takuusumman 20 000 dollarin "kanssa". Summa on ollut tuolloin todella suuri
En luettele yksityiskohtia, en syyllistä, enkä motiivia, mutta Nero Wolfe tekee muistion, jossa osoittaa syyllisen, ja yksi ratkaiseva todiste on maissin tähkät.
Tarinassa esiintyy myös Archien vakioheila Lily Rowan.


"Blood Will Tell"
Tarina alkaa kun Archie Goodwin avaa paketin, jossa on verentahrima solmio ja kirje James Neville Vancelta. Tämän jälkeen tulee soitto, missä käsketään polttaa paketti. Tapahtumat ovat niin kummallisia, että Archie jalkautuu ja piipahtaa Vancen luona. Ilmenee, että naapurissa on murhattu rouva Kirk, jonka aviomies herra Kirk joutuu epäilyksen alaiseksi ja palkkaa Nero Wolfen. Wolfe selvittää murhan. Hän pistää kentälle etsivätrion Saul Panzer, Fred Durkin ja Orrie Catherin, jotka pöyhivät solmioita. Nero Wolfe osoittaa syyllisen solmioita analysoidessaan.


Nero Wolfe tarinoita (pitkät ja lyhyet) on kaiken kaikkiaan 73, joista yksi ilmestyi Rex Stoutin kuoleman jälkeen. Se on kuitenkin jo julkaistujen tarinoiden toisia versioita, joita Stout ei julkaissut. 

Novellikokoelmat
1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956
9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / (also called  Crime and Again) 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985