Gerald Murnane: Tasangot

 

Gerald Murnane: Tasangot, alkuteos The Plains 1982, suomentaja Sami Pulliainen, LURRA Editions, sivumäärä 185.

Gerald Murnanen romaani Tasangot on mielenkiintoinen ja moderni. Se on myös kirja, joka vaikka ei kerro oikeastaan mistään, niin se kertoo ajastamme paljon.

Nimetön elokuvantekijä menee Australian takamaiden tasangoille keräämään materiaalia elokuvaansa. Tasangon tilanomistajilla on rikas kulttuuriperinne, jota monet kirjailijat ovat aiemmin yrittäneet kartoittaa. Elokuvan tekijä alkaa kerätä materiaalia ja kehittää teorioita. 

Elokuvantekijä tapaa ja haastattelee tilanomistajia, ja lukija huomaa ilmeisen vaikeuden. Tilanomistajat haluavat olla kukin erilaisia, kuka sisustaa, kuka kehittää heraldiikkaa. Lisäksi tilanomistajien keskuudessa on useita erilaisia kuppikuntia.

Mitä pidemmälle edetään sen oudommilta tavat näyttävät, ja lukija on jo arvannut, että kyseessä on "kulttuurin eriytymisen tarkastelu rinnakkaistodellisuudessa".

Jos maanomistajat puhuvat keskenään, he puhuvat vähintään kolmesta asiasta. Jutuissa ilmenee, että tiloilla on runoilijoita, säveltäjiä, taidemaalareita, ornitologeja, puhutaan löytöretkistä (joita ei ole), sekä unien maailmasta. Kun elokuvantekijä kertoo, että valkokankaalla tämä voidaan toteuttaa "ikuisena tasankona", sille löytyy heti vastustusta. Ikuista tasankoa ei saa vangittua. 

Elokuvatekijä muuttaa yhdelle tilalle,  jossa isäntä toimii mesenaattina. Tilalla on myös miehen vaimo ja tytär. Jatkuvasti puhutaan tilojen miehistä. Miehet toki antavat tunnustusta vaimoilleen nimettömästi julkaisemissaan kirjoissaan, joilla ei ole levikkiä.

Elokuvantekijä juuttuu tilalle vuosiksi ja aika pysähtyy.

Kirjassa asioiden pohtiminen tai selostaminen vaikuttaa alkuun järkevältä, esimerkiksi ajan, mutta on lopulta täydellistä sokkeloista umpikujaa. oikeastaan täydellistä hölynpölyä: "Kun mies tarkastelee nuoruuttaan, hän viittaa kielenkäytössään useammin paikkaan kuin paikan puuttumiseen, eikä kyseistä paikkaa peitä näkyvistä käsitys Ajan verhona tai esteenä. Mesenaatti on tutkinut aikaa, hänen mielestään aika on symmetrinen ja täydellinen kokonaisuus. Ajasta on monia muita teorioita. Kuudennen teorian mukaan aika ei voi merkitä yhtä ja samaa kahdelle ihmiselle.

Itse asiassa aikaa tai sen samanlaista pysähtymistä on tarkasteltu Don DeLillon teoksessa Omegapiste. Subjektiivinen aika hidastuu (tai nopeutuu) Thomas Mannin Taikavuoressa. Irrationaalista  tunnelmaa on Ilmestyskirja Nyt teoksen pisimmän version loppuosissa. Tässä on myös samaa sosiologista tutkintaa kuin Isaac Asimovin teoksessa Alaston aurinko missä solarialaiset ovat tilojensa herroja ja tutkivat, mitä kukin pitää parhaana itselleen.  

Saako elokuvantekijä valmista, kiteytyvätkö ajatukset perimmäisestä tasangosta? 

Gerald Murnanen toiseuden ja rinnakkaisen Australian tarkastelu teoksen Tasangot kehikossa on hyvinkin antoisaa.

*****

Australialainen George Murnane (s. 1939) on kuuluisa nykykirjailija. Hän on viihtynyt koko elämänsä Australiassa. Asuu Goroken kaupungissa, jossa asuu kolmisensataa ihmistä.

P. D. James: Pahuuden palkka

 

P. D. James: Pahuuden palkka, 1995,  alkuteos Original Sin, suomentanut Jaakko Kankaanpää, Otava 1994. Seven pokkari 2010, sivumäärä 448.

Tapahtumien keskipiste on 1792 perustettu kunnianarvoisa kustantamo Peverell Press, jonka pääkonttori Innocent House jököttää Thames-joen varrella kuin venetsialainen palatsi.

Tapahtumat alkavat, kun vuokratyötekijä neiti Mandy  Blackett (19 v) saapuu työhaastatteluun neiti Claudia Etiennen luo. He löytävät Sonia Clementsin ruumiin, jonka vieressä on itsemurhakirje. Claudian veli toimitusjohtaja Gerard Etienne oli antanut tälle 53-vuotiaalle vanhemmalle toimittajalle kenkää.

Scotland Yardin rikostarkastaja  Adam Dalgliesh lounastaa ystävänsä Conrad  Ackroydin kanssa. Ackroyd on Kalma-klubin jäsen ja toimittaa juorulehti The Paternoster reviewiä, Acroyd esiintyy myös dekkareissa Kuoleman maku ja Murhahuone.  Ackroydin mielestä Peverell Pressissä on jotain outoa. Esimerkiksi hän nostaa lordi Stilgeonin saaman tappouhkauksen sen jälkeen, kun hän oli toimittanut kustantamoon muistelmansa. Kustantamosta on kadonnut Guy Fawkes-kirjan kuvitus.

Peverell Pressissä on ollut henkilömuutoksia vanha Henry Peverell on saanut työhuoneessaan sydänkohtauksen ja myöhemmin  kuollut, ja vanha Jean-Philippe Etienne on väistynyt. Gerard Etienne on toimitusjohtaja ja suurin osakkeen omistaja. Muita johtoryhmäläisiä ovat Claudia Etienne, Frances Peverell, runoilija Gabriel Dauntsey ja James de Witt. Neiti Blackett on johtokunnan sihteeri.

Johtokunnan kokouksessa uusi toimitusjohtaja Gerard Etienne höykyttää ja haukkuu muita, hän ajaa pois sihteerin neiti Blackettin. Hän on katkaissut kirjailijoiden sopimuksia, kuten suositun  Esme Carlingin. Hän aikoo myydä yhtiön toimitilat Innocent Housen, jota Frances vastustaa. Gerard haukkuu de Wittin liian pehmeäksi. Oikeastaan kaikkien kanssa on kitkaa. Kokous päättyy riitaisesti ja tämän jälkeen George Etienne löytyy kuolleena samettikäärme tungettuna kurkkuun.

Tästä alkaa komisario Dalglieshin tiimin tutkinta, jossa on monia vaiheita ja umpikujiakin. Ruumiita tulee lisää, mutta tutkinta johtaa yllättävään suuntaan, kaikki huipentuu hienosti dekkarin loppuosissa.

Pahuuden palkka kuvaa konservatiivisen kustantantamon rämpimistä nykyaikaan ja tuo mutkikkaan murhamysteerin Dalglieshin ratkaistavaksi.

Pidempi oppimäärä.
Murhaa tutkii trio: Adam Dalgliesh, Kate Miskin ja Daniel Aaron. Kate Miskin pohtii synnytyksen jälkeen kuollutta äitiään  ja hänet kasvattanutta isoäitiään, isää hän ei tiedäkään. Miskinillä on uusi miesystävä.

George Etienne on suoraviivainen ja karkea, mutta hän on päättänyt tuoda kustantamon 1900-luvulle. Hän haluaa laskea joka kirjasta katteen, saada talousraportteja. Hän haluaa irtisanoa työntekijöitä, joiden työsuoritus ei vastaa vaatimuksia. Hän haluaa myös lopettaa kirjailijoiden sopimuksia.
P. D James kuvaa Thamesin rantaa tarkasti  ja Innocent Housea, joka on tosin mielikuvitusta. 

Original Sin, joka on kirjan alkuperäinen nimi viitannee perisyntiin? Siihen liittyy tuo käärme. Minusta tässä ei ketään karkoiteta paratiisista, mutta murhan motiivi on vahva, ja juontuu vuosien takaa tehdystä rikoksesta.

Pisin oppimäärä

Kirjan vimmainen loppuosa osoittaa se, että kosto ei ratkaise ongelmia, ja se asetelma, joka on toisen päässä, ei vastaa todellisuutta. Murhan motiivi juontuu, kuten joissain muissakin britti-dekkareissa toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin tällä kertaa Vichyn Ranskaan.

*****

Laadukas englantilainen naisdekkaristi P.D. James (1920-2014) kirjoitti laadukkaan Adam Dalgliesh -sarjan, joka on myös filmattu tv-sarjaksi.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Mikko Partanen ja Kalle Lamberg: MM-kisaextra

 

Mikko Partanen ja Kalle Lamberg: MM-kisaextra urheilutoimittajien sattumukset, Like 2005. Sivumäärä 340.

Kirjan nimi viittaa (?) Helsingin MM-kisoihin kuten kansikuvakin, jossa Tiina Lillak voitti keihäässä MM-kultaa Helsingissä 1983 tuloksella 70,82. Kirjan painovuotena 2005 Helsingissä oli toisen kerran yleisurheilun MM-kisat. Kirjaan esipuheen on kirjoittanut Helsingin 1983 MM-kisojen hopeaa kolmiloikassa saavuttanut Yhdysvaltain Willie Banks. Banks puhuu Helsingin hyvästä hengestä ja Yhdysvalloissa vallitsevasta  musertavasta rasismista ja rotuennakkoluuloista. (Banks syntynyt 1956). 

Kirjassa miltei sata (laskujeni mukaan 93) urheilutoimittajaa kertoo, pieniä juttuja, hauskoja tai erikoisia. Niissä esiintyy urheilijoita, mutta ei erityisen paljon yleisurheilijoita, vaan jääkiekkoilijoita, jalkapalloilijoita, mäkihyppääjiä, hiihtäjiä, eli perinteisiä suomalaisia urheilijoita. Osa jutuista on matkalla sattuneita kommeluksia. Suurempi osa tarinoiden  kertojista on kirjoittavia toimittajia. Osa on radion tai tv:n selostsjia.

Tämä ei siis kerro paljoakaan urheilutoimittajista, poikkeuksena Paavo Noponen, josta Raimo Häyrinen kertoo muutaman tarinan.

Kirja on ilmeisimmin paranneltu painos vuonna 2003 ilmestyneestä Urheilutoimittajien kootut sattumukset. Tässä kirjassa on yleisurheilun MM-kisojen tulokset 1983-2001.  Lisäksi Vesa-Matti Peltola on laatinut yleisurheilun MM-kisoihin liittyviä kysymyksiä. Tekijöiden lähteille en päässyt. Kalle Lamberg, tuo kuuluisa näyttelijä on syntynyt 1987, joten en ole ollenkaan varma, että on kyse "samasta Kalle Lambergistä"  veikkaus on, että kyse on kaimasta.

Kirjaa pystyy lukemaan hiljalleen, on minusta hyvin avartava, sillä kertoo myös huippu-urheilun ja selostamisen olosuhteista aiempina aikoina.

*****
Urheilun seuraaminen on kuulunut lapsuuteeni, joten alla huomioita selostajista ja osin  tästä kirjastakin. Suomalaista selostajista legendaarisimmat ovat radioäänet Pekka Tiilikainen (1911-1976) ja Martti Jukola (1900-1952). Yleisradio ja ylipäätään oli alkuun ainoa media, mistä tuli selostuksia. Nyt radiokanavia on kymmeniä, ja tv-kanavia on satoja, jopa urheilukanavia näkyy Suomessa kymmeniä tai peräti satoja. Yleisadio lähettää edelleen urheiluselostuksia radiosta, se kyllä toimii. Tiilikaisen ja Jukolan lisäksi kirjassa radioselostajista on mainittu   Paavo Noponen (1930-2016), jonka mainitsee itsekin legendaarinen Raimo Häyrinen (1940-2020). Antero Viherkenttä (1933-2011) saa myös tilaisuuden kertoa pari tarinaa.  

Ensimmäinen selostus tuli radiosta muuten  kesällä 1927 Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelusta.

TV-lähetykset alkoivat Suomessa 1950-luvun lopulla. Ensimmäinen Urheiluruutu näytettiin 18.8.1963. Alkuajan selostajia olivat Seppo Kannas (s. 1933) ja Anssi Kukkonen (s. 1934). Pitkään vain Yleisradio näytti urheilua tv:ssä. Nykyään on satelliittikanavia satoja, josta tulee urheilua yötä päivää. Eurosportilla on oma selostaja snookerissa, pyöräilyssä, yleisurheilussa, hiihdossa ja tenniksessä. Selostajat ovat alkaneet erikoistua. Satelliittikanaville ja Yleisradioonkin on tehty oma kisastudio, jossa on studioisäntä ja asiantuntijoita, paikan päälle on lähetetty selostaja ja yksi asiantuntija. Jalkapallon MM-ja EM-kisoihin selostajien, studioisäntien ja asiantuntijoiden lauma on suuri, ja johtuu siitä, että kisojen lähetysoikeudet ovat todella kalliita, joten on ennakkostudio ja jälkeenpäin asiantuntijat kertovat, sen joka on jo nähty monin hidastuksin ja eri kuvakulmista.

Formulaa selosti Suomessa ensin Matti Kyllönen, myöhemmin Tomi Tuominen, Oskari Saari ja nykyisin Niki Juusela. Turun Sanomiin F1:sta kirjoitti Heikki Kulta. Kirjassa on formula-tarinoita. Keke Rosbergin laaja kielitaito tulee mainittua, ja sikarin tupruttelu.

Mukava kirja, mutta myös sillisalaattia.

Henry James: Naisen muotokuva

 

Henry James: Naisen muotokuva, alkuteos The Portrait of a Lady 1881, suomentaja J. A. Hollo, WSOY 1955, sivumäärä 612.

Henry Jamesin Naisen muotokuva on klassikkoromaani. Pähkinänkuoressa se kertoo neiti Isabel Archerin muutosta Eurooppaan, ja avioitumiskuvioista, jossa hän ajautuu (tai ajetaan) huonoon avioliittoon, kun hän itsepäisesti pitää kiinni ensin vapaudestaan ja myöhemmin vääristä valinnoistaan, joissa häntä on todellisuudessa rankasti manipuloitu. 

Romaani käsittelee  ja vertailee myös  yhdysvaltalaista ja eurooppalaista (yläluokan) elämäntapaa. 

Romaani on runsas ja siinä on paljon henkilöitä, joista on alempana lista ja tarkempi juonikuvaus. Romaani on laadukas ja kun pääsee sisälle myös helppolukuinen. Jos et halua tietää romaanin sisällöstä, lopeta lukeminen tähän.

Henkilökatras
Neiti Isabel Archer. Amerikkalainen Isabel Archer on nuorin kolmesta sisaruksesta, kirjan alkaessa hän on  23-vuotias, kaksi vanhempaa sisarusta  ovat naimisissa. Isabelin äidin sisko rouva Touchett hakee Isabeli Eurooppaan, kun Isabelin isä on kuollut ja Isabel on orpo. Isabelin isosisko Lillian on naimisissa pankkiiri Edmund Ludlowin kanssa ja asuu Amerikassa, kuten toinenkin sisar  Edith Keys, joka on onnellisissa naimisissa. Lillian on järkiavioliitossa, joka sekin toimii. Isabel saa myöhemmin sedältään 70 000 punnan perinnön, joka muutttaa hänen asemansa avioliittomarkkinoilla. Perintö ei olekaan onni vaan taakka.

Gilbert Osmond

Italiassa asuva keski-ikäinen amerikkalainen leskimies. Isabelin ystävät luonnehtivat Osmondia epämääräiseksi, jolla on epämääräinen maine ja epämääräiset tulot. Gibertillä on tytär Pansy, joka tottelee isäänsä. Osmond "valloittaa" Isabelin olemalla välinpitämätön ja manipuloimalla. Myös hänen naisystävänsä madame Merle manipuloi Isabelia.  Isabel lyö kaikki rahansa avioliittoon, Osmondin todellinen henkinen (ja fyysinenkin) kumppani on Merle. Pansy-tyttären mukaan isä on alakuloinen. Gilbert on taiteen keräilijä, ja pitää muita ihmisiä esineinä. Hänen rahansa ovat peräisin Isabelin perinnöstä, jonka turvin he asuvat Roomassa palatsissa, joka on todellisuudessa Isabelin vankila. Osmondilla ei ole ystäviä, talossa vierailevat hänen naisystävänsä madame Merle, sisko kreivitär Gemini ja Isabelin ystävät ja sukulaiset, joiden vierailua Osmond karsastaa ja josta murjottaa. Osmond pitää itseään "Euroopan ensimmäisenä gentlemanina".

Rouva Lydia Touchett asuu erillään aviomiehestään Danielista Firenzessä. Daniel Touchett on amerikkalainen pankkiiri Englannissa. Pariskunnalla on poika Ralph, joka on sivistynyt, mutta hänellä on keuhkosairaus, myös herra Touchett on raihnainen, jota nimitystä romaanissa käytetään 

Rouva Touchett on taipumaton, suora, itsenäinen ja rehellinen, hän on Isabelin äidin sisar eli täti. Lydia noutaa orpoutuneen Isabelin Amerikasta Englantiin herra Touchetin luo aikomuksena viedä hänet Firenzeen.

Daniel Touchett toimi pankkiirina Englannissa ja hänen omaisuutensa on suurehko. Daniel on sairas, ja kuolee ja poikansa Ralphin painostuksesta jättää vaimonsa sisarentyttärelle Isabelille 70 000 puntaa. Daniel omistaa Gardencourtin kiinteistön Thamesin varrella, johon Isabel saapuu Amerikasta. Touchettin omaisuus kattaa muitakin kiinteistöjä.

Ralph Touchett on sivistynyt ja älykäs, käynyt Oxfordin ja Harvardin, mutta hänellä on keuhkotauti, johon romaanin loppuosassa kuolee. Ralph on Isabelin serkku, jota kohtaan hänellä on lämpimiä tunteita, mutta ei suunnittele avioliittoa hänen kanssaan. Ralphin idea omasta perinnöstään luopumisessa on, että hän haluaa tarkkailla Isabelin elämää, koska itse ei voi elää. Ralph on kiltti ja älykäs, mutta ei halua hämmentää asioita liikaa.

Lordi Warburton on Touchett'ien naapuri, jolla on moderneja mielipiteitä. Lordi rakastuu Isabeliin, kun hän saapuu Eurooppaan. Isabel antaa lordin kosintaan rukkaset. Warbuttonin tunteet eivät sammu, ja hän pörräilee Isabelin liepeillä vielä Italiassakin. 

Caspar Goodwood on tehtailija, joka pyörittää sukunsa liiketoimia Bostonissa. Hän on kosinut Isabelia jo Amerikassa, saanut rukkaset, mutta rakastaa Isabelia, ja olisi hänen tukenaan. Hän monesti piipahtaa Euroopassa ja pelmahtaa Isabelin luo useita kertoja,

Henrietta Stackpole on Isabelin paras ystävätär Amerikasta. Stackpole on toimittaja ja nykymittapuun mukaan puhdas feministi, itsenäinen, älykäs ja suora.

Rouva Sabrina Merle on amerikkalainen nainen, joka  leikkii ranskalaista. Madame Merle on ihmissuhdepelien taitaja, hänen pokerinaamansa pettää Isabelin. Madame Merle manipuloi Isabelin menemään naimisiin Gilbertin kanssa. Merlellä on sekä yhteinen menneisyys Osmondin kanssa että nykyisyydessäkin siteitä ja suhteita (sutinoita).

Pansy Osmond on Gilbertin teini-ikäinen tytär, joka on ollut nunnien kasvatettavana. Hän palvoo narsistista isäänsä. Pansy tukeutuu yhä enemmän äitipuoleensa Isabeliin. (Pansy itsestään "minä olen vain pieni tyttö" s. 326).

Edward Rosier on Pariisissa asuva amerikkalainen taiteenkeräilijä, joka tuntee lapsuudestaan Isabel Archerin. Rosier rakastuu Pansy Osmondiin ja päinvastoin. Pansyn ja Edwardin onnen eteen tulevat sekä Gilbert Osmond että Madame Merle, jotka haluavat naittaa Pansyn lordi Warburtonille, jonka motiivi on päästä Isabelin lähelle.

Kreivitär Amy Gemini on Gilbert Osmondin sisar. Amy on myös amerikkalainen, aika epäsuosittu henkilö, jolla oli aviomiehenä pelivelkainen mätämunakreivi. Gemini informoi Isabeliä Osmondin ja Merlen suhteista. 

Herra Bantling on Henrietan ystävä ja myöhemmin sulhanen, lady Pensil on hänen sisarensa. Molyneux'n sisaret ovat lordin Warburtonin siskoja.

Juoni

Juoni on hyvin suoraviivainen ja kirjan anti on minusta enemmän henkilöiden ratkaisujen perusteluissa. Minusta 1800-luvun romaaneissa sinäänsä juoni on jännittävä, ja loppuratkaisulla on usein suurikin merkitys.

Rouva Touchett tuo 23-vuotiaan orvoksi tulleen Isabelin Englantiin Gardencourtin kartanoon, kartano on tehty Edward VI:n aikaan (1547 - 1553). Kartanon pihalla puhuvat ja juovat teetä: isä ja poika Touchett, Daniel-isä, joka on pankkiiri  ja hänen aikuinen poikansa Ralph sekä naapurissa asuva lordi Warburton. Isabel ja rouva Touchett saapuvat tähän idylliin. Lordi Warburton kiinnostuu Isabelista, ja on lääpällään tähän. Isabel ei lämpene kosintayrityksistä. Isabel on antanut jo rukkaset amerikkalaiselle yrittäjälle miljonäärille Caspar Goodmanille. Kirjan alussa viipyillään henkilö- ja miljöökuvailuissa.

Isabelin ystävä sanomalehtireportteri Henrietta Stackpool (teoksen "hyvis" yhdessä Ralph Touchettin kanssa), saapuu Englantiin. Myös Madame Merle (kirjan "pahis" yhdessä Gilbert Osmondin kanssa) esitellään.

Rouva Touchett vie Isabelin läpi Euroopan ja saapuu aikanaan Firenzeen, jossa Isabel tutustuu keski-ikäiseen yh-isään Gilbert Osmondiin, johon Isabel tuntee kiinnostusta. Osmond on keski-ikäinen epämääräinen leskimies, joka pääasiassa murjottaa. Madame Merle manipuloi Isabelia. Ralph ja rouva Touchett vastustavat lähentymistä, mutta aikanaan hääkellot kilisevät. Häissä on paikalla vain muutama henkilö. Gilbert Osmondilla on tytär Pansy, joka kirjan loppuvaiheissa on 19-vuotias. Pansy on kuuliainen isälleen. Alkuhuuman jälkeen Isabelin avioliitto on onneton ja Osmond on nuiva narsisti, joka välineellistää muita. 

Gilbertillä on sisar Amy, joka on solminut avioliiton lurjuksen kanssa, eli kreivi Gemini on pelivalkainen huijari. Amy eli kreivitär Gemini on huonoissa väleissä veljensä kanssa. Kreivitär Gemini paljastaa Pansyn salaisuuden, eli Pansy on Osmondin ja Madame Merlen lapsi. Osmond ja Merle haluaisivat naittaa 19-vuotiaan Pansyn lordi Warburtonille, joka pörrää Roomassa, koska on kiinnostunut Isabelistä. Pansy on rakastunut (vain muutaman vuoden vanhempaan) Edward Rosieriin, jota Osmond ei hyväksy. Lordi Warburton on 43-vuotias.

Kirjan loppuratkaisuja en kerro, mutta Ralphin kuoltua keuhkotautiinsa, on ratkaisujen aika. Isabellin aviolliset eväät on syöty ja hän palaa Englantiin. Ritarillinen Caspar Goodwood on kosimassa Isabelia, mikä on Isabelin valinta. Myöskin Pansyn kohtalo selviää....

Amerikkalaisuus

Romaanin tapahtumapaikka on Eurooppa, mutta päähenkilöt ovat oikeastaan kaikki amerikkalaistaustaisia. Daniel Touchett rantautui Englantiin ja toimi pankkiirina ja teki melkoisen omaisuuden. Hän on ahkera, suora ja oikeudenmukainen. Lydia Touchett on looginen, itsenäinen ja suora. Hän luulee, että Isabel ei astuisi ansaan. Tässä suhteessa Ralph Touchett on samanlainen kuin äitinsä, hän uskoo Isabelin kykyyn välttää väärä mies ja tehdä järkeviä valintoja. Isabel tekee nimenomaan koko ajan huonoja valintoja

Gilbert Osmond, hänen sisarensa Amy eli kreivitär Gemini ovat amerikkalaisia, joista ei tiedetä mitään, eivätkä he ole saavuttaneet mitään. Madame Merle on myös amerikkalainen, mutta haluaa piilottaa sen, ja hän näyttelee ranskalaista. Merle salaa mielellään asioita.

Edward Rosier on myös amerikkalainen, hän on taiteen kerääjä, kuten Edmondkin. Hän on valmis uhrauksiin. Rosier on minusta aika saamaton, mutta kiltti.

Amerikkalaisuuden kuvia ovat Caspar Goodwood ja Henrietta Stackpool. Caspar Goodwood on suora, aikaansaava, ahkera, vähäpuheinen ja menestyvä, hän on myös kärsivällinen ja tarjoaa Isabellille uuden mahdollisuuden. Henrietta on amerikkalaisen itsenäisen naisen symboli. Hän on kirjeenvaihtaja ja toimittaja, tienaa itse elantonsa, tekee mitä parhaaksi näkee. Hänkin varoittaa Isabelia Osmondista tai yrittää edesauttaa Caspar Goodwoodin mahdollisuuksia. Henrietta avioituu itsekin englantilaisen Bantlingin kanssa, joka on hieno ja ahkera mies. Ajatus, että itsenäinen nainen ei voi mennä naimisiin (ja hankkia esimerkiksi lapsia), on outo.

Naiseus
Arvioin tätä miehenä, mutta minusta tämä romaani ei piirrä kovinkaan hyvin naisen muotokuvaa (Henry James on mies), osa johtuu siitä, että kirjassa ei puhuta (aikakauden normien mukaan) lainkaan rakkauden fyysisestä puolesta eikä edes rakkauden/rakastumisen tunnepuolesta. Ehkä se kuitenkin kuvaa hyvin yläluokan ongelmia, ja vanhan ja uuden mantereeen eroja yläluokan osalla. Minusta henkilö- ja miljöökuvaus ovat tarkkaa ja tätä oli miellyttävä lukea ankeasta juonesta huolimatta. 

*****

Henry James (1843-1915) syntyi Amerikassa mutta perhe muutti paljon Amerikassa ja Euroopassa. Henry James tunsi tarvetta olla kirjailija, eikä opiskellut lakia Harvardissa (mihin pääsi alaa opiskelemaan). Hänen kirjallisista töistään tämä Naisen kuva on paras, myydyin ja arvostetuin.

Han Kang: Vegetaristi

 

Han Kang: Vegetaristi, alkuteoksen 채식주의자 (2007) englanninoksesta The Vegetarian 2016, suomentanut Sari Karhulahti, Gummerus, sivumäärä 215.

Vuoden 2024 kirjallisuuden nobelistin eteläkorealaisen Han Kangin (s. 1970) romaani Vegetaristi on vimmaisen vahva, voimakkaasti vaikuttava, mutta outo ja surullinen,

Romaanin keskiössä on lapseton kotirouva Yeong-hye, joka näkee unen, ja lopettaa lihansyönnin. Tämä tyrmistyttää karkean aviomiehen, naisen äidin ja isän. Romaani on jaettu kerronnaltaan kolmeen erilaiseen osaan, mutta aika menee tarinoissa eteenpäin ja lopussa ollaan "nykyhetkessä".

Ensimmäisen osan kertoja on Yeong-hyen aviomies. Hän tyrmistyy, kun vaimonsa lopettaa lihansyönnin, kotityöt, pukeutumisen ja lopulta joutuu psykiatriseen sairaalaan. Toisen osan kertoja on Yeong-hyen sisaren In-hyen aviomies, joka on videotaiteilija. Hänellä on pakkomielle vaimonsa sisareen tai paremminkin hänen mongoliläiskään alaselässä. Lankomies maalaa naisen iholle värikkäitä kukkia, ja tekee videotaidetta heidän pakonomaisista yhdynnöistään. Yeong-hye passitetaan psykiatriseen sairaalaan ja mies tutkintavankilaan. Kolmannessa osassa tarkastellaan tilannetta In-hyen kannalta, joka käy katsomassa sisartaan, joka luulee olevansa puu, ja on jo pitkään ollut syömättä. Osan nimi on liekehtiviä puita.

Ylläoleva tiivistys on minusta hieman erilainen kuin eräät kirjan arvioinnit, joissa keskitytään vain kasvissyöntiin ja sen autuuteen. Tässä kyse on paljon enemmästä. Yeong-hyen lapsuudesta kerrotaan hyvin traumaattisia sirpaleita. Yeong-hy elää ennen uniaan tavallista lihansyöjän perhearkea, ja on taitava kokki etenkin liharuokien suhteen. Eletään yhteiskunnassa, jossa on tiukat käyttäytymisnormit, ja miehen asema perheessä on hyvä. Kasvisyönnin myötä naisen persoonallisuus alkaa murtua, eivätkä siihen psykiatrinen hoito, lääkkeet ja pakkosyöttö näytä lainkaan auttavan. Kirja on jollain samalla tavalla ruma kuin vuoden 2004 nobelisti Elfriede Jelinekin kirja Pianonsoittaja, jossa käsitellään psyyken pimeitä puolia, pakonomaista käytöstä.

Vegetaristi sai vuoden 2016 Booker-palkinnon.

Tänne avaan kirjasta muutaman seikan. Yeog-hyen lapsuus on ollut liharuokien täyttämä. Isä ja äiti ovat olleet ankaria. Kirjassa mainitaan, että alle kymmenvuotisena Yeong-hye on joutunut koiran hyökkäyksen kohteeksi. Koira on sen vuoksi juoksutettu hengiltä ja sitten Yeong-hye on joutunut syömään koiran tai tapetun koiran lihaa. Videotaiteilijan ja kälyn toiminta on minusta vapaaehtoista, mutta kun vaimo lopettaa lihansyönnin, niin myös sänkyelämä loppuu. Aviomies ottaa Yeog-hyen väkisisin (=raiskaus avioliitossa). Vaimo lopettaa myös rintaliivien käytön, jota paheksutaan. Paidan verhoama nännikin on liikaa ja sittemmin nainen liihottelee ilman rihman kiertämää.

Sisar In-hye on pärjääjä, hän pitää perhettä pystyssä, ja työskentelee liikkeessään ja hoitaa pariskunnan lapsen. Minusta hänen videotaiteilija-aviomiehensä on myös täydellinen luuseri.

Olen aiemmin blogannut Han Kangin runoteoksesta Valkoinen kirja.

P. D. James: Kuoleman maku

 

P. D. James: Kuoleman maku alkuteos A Taste for Death 1986, suomentanut Kirsti Kattelus, Seven-pokkari Otava 2022, sivumäärä 494, Adam Dalgiesh #7.

P. D. Jamesin teos Kuoleman maku on korkeatasoinen dekkari.

Tarina alkaa kun neiti Emily Wharton (65 v)  ja neidin hyysäämä lapsi Darren Wilkes löytävät St Matthews'n kirkon Pikku sakastista kaksi ruumista. Toinen on koditon Harry Mack  ja toinen sir Paul Berowne, entinen parlamentin jäsen ja apulaisministeri. 

Rikoskomisario Adam Dalgliesh alkaa tutkia veritekoja yhdessä nuoren Kate Miskinin ja John Massinghamin kanssa. Asiaan liittyy paljon Berownien perheskandaaleja, keltaista lehdistöä ja henkilökohtaisia kaunoja.

Pidempi oppimäärä
Veriteko tapahtuu syyskuun 18. päivä Pyhän Matthewin kirkossa. Adam Dalgliesh on tuntenut sir Paulin ja tavannut hänet viimeksi pari viikkoa aiemmin syyskuun viides päivä. Dalglieshin ryhmään tulee nuori 27-vuotias Kate Miskin, jonka lapsuus oli hyvin ankea, kuten Darren Wilkesin, joka löysi ruumiit. 

Paul Berowne on joutunut keltaisen lehdistön hampaisiin. The Paternoster Reviewin aviisin omistaja Conrad Acroyd ei aio  luovuttaa, hänen aviisinsa on nostanut vanhoja perheskandaaleja esille (lähinnä outoja kuolemantapauksia). Lisäksi sir Paul on saanut uhkauskirjeitä.

Kirjassa annetaan ymmärtää, että ministerit ajetaan loppuun. Ministerin täytyy johtaa ministeriöitä, hoitaa  kansanedustajan tehtävät, lisäksi pitää tavata säännöllisesti äänestäjiä.

Berownella on äiti Lady Ursula, vaimo Barbara, ja tytär Sarah (24 v), joka on vasemmistolainen. Paulin vaimo  Barbara viihtyy gynekologinsa Stephen Lampartin kanssa vuoteessa. Perheessä on palkollisia, kuten Evelyn Matlock, ja ladyn veli Dominica Swayne.

Adam Dalglieshin ryhmä porautuu todisteiden kautta yhä syvemmälle rikoksen ytimeen, ja sitten paljastuu jotain hyvin sairasta.

*****
Phyllis Dorothy  James  (1920-2014) kirjoitti 14  Adam Dalgliesh -dekkaria ja tämä on niistä 7:s. P. D. James on halunnut juonen lisäksi kuvata ihmisiä, ihmissuhteita ja ajan ongelmiakin. 

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Charles Dickens: Dombey ja poika

 

Charles Dickens: Dombey ja poika, alkuteos Dombey and son 1848, suomentanut Aino Tuomikoski, Arvi A. Kariston kirjapaino 1925, sivumäärä 1124.

Charles Dickensin Dombey ja poika ilmestyi jatkokertomuksena lokakuusta 1846 ja huhtikuuhun 1848, jolloin teos ilmestyi kirjana. Dombey ja poika viittaa Paul Dombeyn pyörittämään kauppaliikkeeseen, joka tuo Englantiin tavaraa purjelaivoilla. Kauppaliike periytyy aina isältä pojalle. 

Tarinan alussa kuvataan 48-vuotiasta Paul Dombeyta, jonka lapsivuoteeseen kuoleva vaimo Fanny on synnyttänyt perheeseen vihdoin pojan ja perillisen, joka kastetaan tietenkin Pauliksi. Parilla on 6-vuotias tytär Florence, joka on unohdettu ja jatkossakin unohdetaan. Pikku-Paulilla ja Florencella on sen sijaan läheiset välit.

Teos kertoo Dombeyn ja poika -kauppayhtiön kohtalon ja Dickesin tyyliin paljon muutakin. Romaanissa on laaja henkilökatras, henkilöiden tarkka ja humoristinen kuvailu on yksi romaanin suola. Tarina on tapahtumia täynnä ja juonessa on hyvin paljon dramaattisia ja yllättäviä käännekohtia. Dickensin kerrontatekniikka on pehmeän mukava, vaikka useissa juonenkäänteistä tihkuu suru, murhe ja perikato.

Charles Dickensin romaani Dombey ja poika  tarkastelee aikansa ilmiöitä ja porautuu myös tyttöjen ja naisten asemaan perheessä ja yhteiskunnassa. Dombey ja poika on hyvin luettava klassikkoromaani.

Pitkä oppimäärä joka sisältää yhden ratkaisevan juonenkäänteen sivulta 301, eli kannattaa lopettaa lukeminen tähän, jos haluat säilyttää tietämättömyyden kirjan juonesta.

Dombey vanhempi on hyvin tohkeissaan saatuaan 48-vuotiaana perillisen. Lapsi ristitään isänsä mukaan Pauliksi ja Dombey ja pojan tulevaisuus on turvattu. Paulille hommataan imettäjä. Sekin on irvokas näytelmä. Polly Toodle on neljän lapsen äiti ja veturin lämmittäjän vaimo. Irvokasta on se, että Dombey määrää että Pollya kutsutaan Richardiksi, eikä hän saa tavata lapsiaan. Polly käy kotona ja Florence kaapataan. Nuori Walter toimittaa Florencen Dombeylle. Rouva Brown on kaapannut lapsen ja varastanut Florencen vaatteet. Rouva Brown ja hänen vankilassa oleva tyttärensä ymppäytyvät mukaan juoneen uudestaan tarinan loppuosissa. Walter on yksi päähenkilöistä.

Paulin ja isosisko Florencen välit ovat läheiset ja lämpimät. Paul on sairaalloinen lapsi. Paulilla on usein heikotusta ja hänet rahdataan Brightoniin, jossa aloittaa koulunsa 6-vuotiaana. Koulu on kallis ja siellä on kourallinen poikia, Toots esiintyy juonessa eniten. Koulussa ihannoidaan antiikin Roomaa, ja siellä luetaan pääasiassa latinaa, ja roomalaisia runoilijoita. Ensimmäinen kesäloma lähestyy ja Paul on väsynyt. Kesälomalla hän hourailee ja kuolee. 

Lukija on päässyt vasta sivulle 301, kun kaiken kaikkiaan kirjassa on 1124 sivua.

Paulin ei annettu olla lapsi, vaan hänestä tehtiin perillinen ja kauppaliikkeen jatkaja jo kehdossa?

-Teemmekö hänestä miehen
-Minä pysyn mielelläni lapsena  vastasi Paul
Näin  ei kuitenkaan tapahtunut.

Pisin oppimäärä, luotaa Dickensiin ja tämän tarinan loppuosiin.
Olen lukenut Dickensiltä viisi klassikkoromaania, tämä poikkeaa niistä tuon yllättävän juonenkäänteensä vuoksi. Tässä tapahtuu sen lisäksi myöhemmin kauppaliikeen konkurssi ja henkilökohtainen vararikko, jotka ovat tyypillisempiä teemoja Dickensin tuotannossa.

Tästä kirjasta on minusta miltei mahdotonta kirjoittaa arvioita ilman juonen käsittelemistä. Tarinan tärkein henkilö on Florence, josta kuitenkin aika vähän kerrotaan tai muista kerrotaan enemmän. Nuorena Florence joutuu kaapatuksi ja nuori Walter Gay "palauttaa" hänet Dombeylle. Nuoret ihastuvat. Walter asuu Sol-enonsa luona. Solomon Gills on laivakojeiden kauppias hänen kauppansa Puinen merikadetti on tärkeä paikka, jonne Florencekin rientää hakiessaan piilopaikkaa tarinan loppuosissa. Walter pääsee juoksupojaksi Dombey ja poikaan. Dombey ja poika on mahtava kauppaliike, tavaraa tuodaan (siirtomaista), kauppa vaurastuttaa Dombeyta ja yhtiön toimivaa johtoa.  Dombeyn jälkeen kakkosena firmassa on Carker. Hän on minusta hieman samanlainen henkilö kuin Uriah Heep (David Copperfieldissä), lipevä Dombeyta kohtaan, mutta herrassa on jotain hämärää. Carker juonii Walterin pois näyttämöltä ja Walter lähetetään purjelaivalla Barbadokselle. Laiva haaksirikkoutuu ja Walter katoaa. Sol-eno on huolissaan, ja lähtee etsimään Walteria, kaupasta pitää huolta eksentrinen kapteeni Cuttle, jolla on koukkukäsi!

Juoneen kytkeytyy paljon henkilöitä ja juonekäänteitä ja kiemuroita riittää.

Dombey löytää Leamingtonin lomaltaan vaimokandidaatin, nuoren lesken Edith Grangerin, jonka äiti ikivanha rouva Skewton, hän on mahtava karikatyyri. Dombey ja Edith solmivat järkiavioliiton. Avioliitto jää rakkaudettomaksi ja lyhyeksi, herra Dombeyn sovinistisen setämäisyyden vuoksi. Dombeyn vaimo pakkaa riitojen jälkeen kimpsut ja kampsut ja yllätyksenä on se, että herra Carker lähtee Dombeyn vaimon matkaan Ranskaan.

Carkeriin liittyy paljon varjoja menneisyydestä. Carker on ollut nuorten naisten hyväksikäyttäjä, ja Carkerin junailut vievät kauppahuoneen konkurssiin. Dombey takaa omalla omaisuudella velkojien saatavat ja on puilla paljailla. Carkerin veli ja sisar ovat myös riidoissa  mulqvist-veljensä kanssa.

Dickensin kirjoissa on lohduttavana piirteenä se, että kilteille ja hyville käy hyvin ja pahoille käy huonosti.

Kirja on myös jännittävä. Kuka nai Florencen vai jääkö hän vanhaksi piiaksi?  Edith, Dombeyn toinen vaimo, välittää herttaisesta ja hyvästä Florencesta ja päin vastoin. Dombey ei pidä tyttärestään ja alkaa vihata tätä, kun Edith rakastaa Florencea. Perheriitojen jälkeen Edithin otettua ritolat, myös Florencelle näytetään ovea tai  hän itse poistuu karuun maailmaan. Florencen henkilökohtainen palvelija Susan Nipper on ollut kuuliainen, mutta Dombeyn ylittäessä kaikki rajat kiusatessaan Florencea, Susan Nipper on antanut suoraa palautetta setämies Dombeylle. Dombey antaa kenkää Nipperille. Nipper ja Toots, joka oli pikku-Paulin koulukaveri, auttavat Florencen turvaan kapteeni Cuttlen ylläpitämään kauppaan. Kauppaan tupsahtaa jonkin ajan kuluttua Walter, joka on pelastautunut ainoana haaksirikosta ja joutunut purjehtimaan pitkiä matkoja kotimatkallaan. Myös Sol-eno palaa. ...

Kirjassa on onnellinen loppu. Walter ja Florence menevät naimisiin ja saavat pojan ja myöhemmin tytön. Florence ja isä tekevät sovinnon.

Kirjassa on monia naishahmoja. Tärkein on tietenkin Florence, mutta myös Dombeyn ensimmäinen vaimo, joka oli vain kiltisti alistunut Dombeyn sovinistiseen tyranniaan. Edith toisena vaimona ei alistu setämiehen tyranniaan vaan häipyy. Carker on myös sovinistisetä. Hänen hyväksikäyttämänsä Alice joutuu vankilaan, mutta palaa. Paulin imettäjä Polly Toodle on aikaansaava perheen äiti. Tässä on vain pintaraapaisu naisista. Susan Nipper myös piirtyy hyväksi hahmoksi, joka pääsee hyviin ja onnellisiin naimisiin. Susan Nipperillä on mustat silmät. Onko hän Intiasta, jäi minulle epäselväksi. Hän itse sanoo, ettei ole intialainen leski (ne joita poltettiin).

Teoksessa on neljät häät. Dombeyn ja Edithin häät ovat aivan uskomattomat ja hienot. Rakkautta parin välillä ei ole. Kun Walter ja Florence avioituvat, puitteet ovat  niukat ja karut, mutta heidän välillään on paljon rakkautta. Uskon, että Susan Nipperin ja Tootsin välillä on aitoa tunnetta ja avioliitto on onnellinen. Toots on pihkassa Florenceen, jota ei kuitenkaan voi saada. Hän pysyy Florencen ja Walterin ystävänä ja Susan Nipper varmasti rakastaa häntä ja avioliitto on onnellinen ja pari saa lapsen. Blimberin koulussakin avioidutaan opettaja Feeder menee naimisiin neiti Blimberin kanssa. Tootsissa Feederin  avioliitto herättää tunteita.

Charles Dickensin Dombey ja poika on ajaton, kiihkeä ja tunteikas tarina, joka ei jätä ketään kylmäksi.

*****
Charles Dickens (1812 - 1870) lienee kautta aikain yksi parhaimmista romaanikirjailijoista. Dickens toimi 17-vuotiaasta lähtien lehtimiehenä. Dickens ei ole ollut itselleni helppo luettava, sillä sain luettua Dickensin Oliver Twist -teoksen vasta kolmannella yrittämällä. Teos on kuitenkin loistava. Dickensin Suuria odotuksia -teoksen luku onnistui jo ensi yrittämällä, kuten David Copperfieldinkin. Kolea talo ja Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit meni niin ikään ensi lukemisella loppuun asti Kaksi kaupunkia vaati monia yrityksiä ja teos oli monia vuosia (jopa vuosikymmeniä) kirjahyllyssä, se on loistokirja.

Nämä yläkuvan  Dombey ja poika kirjat ovat tasan satavuotiaita. Kirja on myös Gutenbergissä sekä englanniksi että suomeksi. Kirjan on suomentanut Aino Tuomikoski (1889-1958), minusta hän on käännöstyössään onnistunut erinomaisesti, teksti ei tunnu lainkaan teennäiseltä, eikä edes vanhalta. Tuomikoski käänsi romaaneja, mutta ilmeisesti myös Carl Barksin joulutarinoitakin?

John van Ierland: Rudy Pevenage

 

John van Ierland: Rudy Pevenage. Totuus ammattipyöräilystä ja dopingista, alkuteos Der Rudy biografie Rudy Pevenage 2020, suomentanut Tuomas Renvall, Minerva 2021, sivumäärä 250.

Belgialainen kilpapyöräilijä ja tallipäällikkö Rudy Pevenage (s. 1954)  ajoi ammattilaisena 1976-1988 ja toimi tallipomona vuosina 1989 -2003, 2006 ja 2009. Suurin saavutus pyöräilijänä oli Ranskan ympäriajon kirikilpailun voitto 1980, samassa kisassa Pevenage voitti yhden etapin ja oli 9 päivää johtajan keltaisessa paidassa. Yhteensä hänellä oli 10 starttia suurissa ympäriajoissa (Italia, Ranska, Espanja). Tallipäällikkönä suurimmat otsikot tulivat 2000-luvun doping-tutkinnoista. Viimeisessä tallissa oli Rudyn lisäksi pyöräilijöitä, joita oli epäilty dopingista, tosin moni espanjalainen ja muitakin vapautettiin oikeudenkäynneissä doping-syytöksistä.

Kirjan alkuperäinen nimi Der Rudy, biografie Rudy Pevenage on neutraali. Kirjan kannessa lukee paljon enemmän. "Jan Ullrichin tallipäällikön tunnustukset" ja "Totuus ammattipyöräilystä ja dopingista". Tätä sisältöä on hyvin vähän. Se, että on edes vähänkin, johtuu luullakseni siitä, että Rudy Pevenage sairastui vakavasti ja tervehtyi ja päätti kertoa omasta osuudestaan, mutta hyvin vähän hän kertoo varmasti sen vuoksi, että hän ei halua aiheuttaa muille harmeja ja siksi, että koko doping-keskustelu on kaksinaismoralistista.

Elämänkerta alkaa Itä-Flanderista Moerbekestä, missä Rudy syntyi ja varttui. Moerbeken lähellä on kuulu pyöräilykilpailujen mukulakivinousu Muur van Geraardsbergen. Nousua on 110 metriä

kilometrillä ja jyrkkyys on 9,2 %.

Seudulla pyöräilyä ihailtiin. Rudy itse alkoi kilpailla heti, kun sai, eli 15-vuotiaana. Ura eteni askelleittain. Rudy kuvaa kilpailujaan ja oppimistaan, ammattipyöräily on kova, raaka laji, missä kunnioitus on ansaittava ja ajotyyli opeteltava. Sopimukset ovat tiukassa ja kilpailu on kovaa. Pevenage pääsee Italian ympäriajoon eli Giroon  1978, ja Ranskan ympäriajoon, Touriin 1979, ja 1980 tuli etappivoitto, ja pistekilpailun voitto ja 9 päivää keltaisessa. Rudy kertoo, että kotipuolessa Moerbekessä oli juhlia asiasta. Sen jälkeen hän tunnustaa kilpailleensa liikaa. Rudy ei päässyt kuitenkaan Belgian MM-kisajoukkueeseen, josta hän pahoitti mielensä. Vuoden 1981 Tour meni huonosti, pistekilpailussa Rudy oli vasta viides, lehdistö unohti Rudyn.

Ura kuitenkin jatkui ja yksi tavoite oli voittaa Flanderin ympäriajo, joka jäi toteutumatta, hän oli kolmas vuonna 1982, belgialaisilla oli tuolloin vitoisvoitto ja top 10:ssä kahdeksan belgialaista. Kisa oli 267 km pitkä  ja siinä oli 11 kategorisoitua mäkeä. Kisa oli tuolloin 66:s, kisaa ajetaan edelleen. Parhaiten menestyneillä on kolme voittoa. Nyky pyöräilijöistä Alankomaiden Mathieu van der Poelilla (s. 1995) on myös kolme voittoa vuosilta 2020, 2022 ja 2024.Vuonna 2025 kisan voitti Slovenian Tadej Pogacar, ennen Mads Pederseniä ja Mathieu van der Poelia.

Rudyn pyöräilyura hiipuu ja hän  lopettaa ajamisen 1988. Seuraavana vuonna hän pestautuu Histor-Sigman urheilujohtajaksi ja vaimonsa kanssa perustaa majatalon. Rudyn perhe kokee surua, kun appi Pol Borremans kuoli. Perhe muuttaa takaisin Moerbekeen.

Päällikkö-ura lähtee nousuun vuonna 1994, kun hänet palkataan vuonna 1994 Deutche Telekom talliin, jossa ajavat saksalaiset Eric Zabel ja Jan Ulrich. Talli voitti kahdesti Ranskan ympäriajon, Bjarne Riis vuonna 1996, ja Jan Ullrich vuonna 1997. Ullrich voitti Vueltan 1999 ja olympiakultaa 2000. Eric Zabel voitti Ranskan ympäriajon pistekilpailun vuosina 1996 - 2001 kuusi kertaa ja 12 etappivoittoa. 

Ranskan ympäriajon voitti 1998 Marco Pantani ja vuosina 1999-2005 Lance Armstrong, jolta otettiin meriitit pois 2012 ja hän myönsi dopingin käytön 2013. Myös Pantania epäiltiin epo-hormonin käytöstä korkean hematokriittiarvon johdosta. Armstrong ja Pantani eivät jääneet testeissä koskaan kiinni.

Jan Ullrichia on myös yritetty liittää doping-operaatio Puertoon, mutta lopputulosta en tiedä, mutta vuosituhannen vaihteessa ammattipyöräilyssä oli epäilyjä, ja doping-ratsioita, joita kirjassakin selostetaan. Asiasta käytiin oikeudenkäyntejäkin, mutta usea myös vapautui oikeuden päätöksellä.

Rudyn tekstissä käsitellään doping-asiaa, lähinnä mainitaan epo, ja enemmän on huomioita veritankkauksesta, muttei mitään yksityiskohtaista eikä uutta  mielestäni ilmene.

Rudy yhdistettiin puhelinsoiton perusteella doping-epäiltyyn lääkäriin Fuentesiin. Rudy oli otsikoissa ja tutkinnoissa, myös veropetoksesta. Hän ja etenkin hänen perheensä kärsi tästä. Avioerokin tuli, mutta jo aiemmin. Rudy koki yksinäisyyttä, tämä liittyy doping-asian kaksinaismoralismiin. Voittoa arvostetaan, ja pahin mitä voi tapahtua on jäädä kiinni.

Tämä oli sarjaa kahden euron alelaarikirja, ja hyvin antoisa opus hintaansa nähden, (suuri) osa tekstistäni ei sisälly esiteltyyn opukseen.

P. D. James: Totuus ja toiveet

 

P. D. James: Totuus ja toiveet, alkuteos Devices and Desires 1989, suomentanut Seppo Loponen. Suuri Suomalainen Kirjakerho 1990, sivumäärä 416. Komisario Dalgliesh sarja #8.

Englantilaisen P. D. Jamesin dekkarin Totuus ja toiveet alussa kuvataan 15-vuotiaan nuorisokerhon diskosta lähtevän ja linja-autosta myöhästyvän Valerie Mitchell viimeisiä hetkiä, hänet kuristaa Viheltäjä. Norfolkissa on sarjamurhaaja vapaana, julkisuudessa hänet on ristitty Viheltäjäksi. Valerie oli Norfolkissa toimivan Viheltäjän neljäs uhri. 

P. D. Jamesin dekkareiden päähenkilö Scotland Yardin rikostarkastaja Adam Dalgliesh matkustaa Norfolkiin, sillä hänen naimaton tätinsä Jane Dalgiesh on kuollut. Jane muutti paikkakunnalle ostaessaan Larksokerin Myllyn, joka oli tehty asunnoksi.  Adamin runokirjakin on julkaistu, kustantajalle hän lupasi viedä kokkikirjan korrehtuurin (korjausvedoksen) paikkakunnalla asuvalle Alice Mairille, jonka veli Alex Mair on läheisen Larksokerin ydinvoimalan johtaja.

P. D. Jamesin dekkarit ovat paljon enemmän, kuin rikosten tutkintaa ja ratkaisua eikä Dalglieshin panos ole kovinkaan ratkaisuissa kovinkaan suuri, mutta dekkarissa Dalgiesh joutuu keskelle paikkakunnan ihmissuhteiden verkkoa. Paikkakunnan suurin työnantaja on Larksokerin ydinvoimala, jota myös vastutetaan. Lisäksi kaksi ydinvoimalan työntekijää murhataan. Dalgliesh selvittää lopulta maanisen murhaajan.

P. D. Jamesin Totuus ja toiveet, on peribrittiläinen dekkari, josssa on paljon laadukasta luettavaa.

*****

Syvällisempi katsaus, käsittelen hieman juonta mutten anna juonipaljastuksia, siitä kuka murhaa ja miksi.

Tämä dekkari voisi olla romaani ja olisi siinä lajissa myös hyvä. Komisario Dalgliesh suuntaa Norfolkiin. Norfolk on kreivikunta Pohjanmeren rannalla, jossa asuu 900 000 asukasta, suurimmassa kaupungissa Norwichissa asuu 140 000 ihmistä. Adamin täti Jane Dalgliesh on kuollut ja jättänyt omaisuutensa Adamille. Jane on asunut Larksokerin myllyssä, mikä on muutettu  asunnoksi. Hän on jatkanut lintujen tarkkailua. Adamin Jaguarilla matka Lontoosta taittuu nopeasti, nykyään maantietä pitkin matka on 180 km, ja junalla 160 km.

Alex Mair on ydinvoimalan johtaja, hän on eronnut ensimmäisestä vaimostaan, avioliitosta Alexilla on (muualla asuva) poika. Hänellä on suhde voimakastahtoiseen voimalan hallintopäällikköön Hilary Robertsiin. Kiima on katoamassa ja Alex solmii suhteen Amyyn. Amy on putkahtanut yllättäen paikkakunnalle pienen lapsensa kanssa ja asuu ydinvoimaa vastustavan väitöskirjatutkijan  Neil Pascoen luona asuntovaunussa. Neil Pascoe ei tunne vetoa Amyyn, mutta antaa nuoren äidin ja lapsen asua asuntovaunussaan. Amy lupsuttelee Alexin kanssa rannalla. Pascoe toimittaa lehteä, jolla kampanjoi ydinvoimalaitosta vastaan. Hilary Roberts on haastanut Pascoen oikeuteen kunnianloukkauksesta.

Oikeastaan kaikki dekkarin henkilöt ovat rikki, ja yrittävät selvitä vaikeuksistaan, kuka isommista kuka pienemmistä. Adam Dalgliesh viihtyy Meg Dennisonin seurassa. Meg on ollut opettajana, mutta riitautunut "woke-koulunsa" kanssa, kun hänen aviomiehensä hukkui pelastaessaan uimataidotonta oppilasta. Alex Mairin sisar Alice kärsii veljensä tavoin syvistä lapsuuden traumoista. 

Köyhässä Ryan Blaneyn perheessä on kolme lasta, joista vanhin on teini-ikäinen Therese, ja nuoremmat pojat Anthony ja Caesar. Perheen äiti on menehtynyt syöpään. Isä maalaa maisematauluja ja voimakkaan teoksen Hilary Robertsista, hän vihaa naista, joka yrittää häätää heitä asunnostaan. 

Adam Dalgliesh toteuttaa tätinsä viimeisen tahdon ja sirottelee Norwichissa tätinsä tuhkat. Kun Dalgliesh palaa Norfolkiin, hän löytää Robertsin murhattuna. Viheltäjä?  Paikallispoliisi Terry Rickards  apunaan Oliphant yrittää ottaa murhaajia kiinni, Rickards on lähettänyt raskaana olevan vaimonsa tämän vanhempien luo turvaan Viheltäjältä. Adam Dalgliesh peilaa vauvan syntymistä omaan kokemukseensa, missä hänen vaimonsa vauvoineen menehtyivät.

Murha tapahtuu tai ruumis löytyy sivulla 154 (/416), eli sitä ennen on jauhettu asioita noin 150 sivua ja jauhetaan vielä 262 sivua. Aivan lopussa taio'taan ratkaisu. Pidän kuitenkin kirjaa laadukkaana erilaisena dekkarina, jossa pyöritetään  ihmissuhteita myllyssä ja lopussa lingotaan kuivaksi. Poliisi tutkii myös voimalan henkilöstön suhteita ja paikallisten motiiveja ja alibeja. Murha oli lavastettu Viheltäjän teoksi, mutta Vilheltäjä oli tehnyt juuri aiemmin itsemurhan.

Teos on julkaistu vuonna 1989, eli Tsernobylin ydinvoimaonnettomuus on tuore (tapahtui vapun alla 1986). Tässä pohditaan ydinvoimalaitoksen haittoja. Kasvihuoneilmiön voimistumisesta puhutaan, mutta enemmän kiinnitetään huomiota kokonaisenergian kulutukseen, kuin tuettaisiin ydinvoimaloiden lisärakentamista, jota laitos suunnittelee. Ydinvoimaa pidetään ongelmallisena.

Hauska yksityiskohta on paikallista kapakkaa pyörittävä mukava pariskunta George ja Doris Jago. Hyväntuulinen tasapainoinen pari. Englantilaisella tulee ehkä Jagosta (tai Iagosta) mieleen Othellon manipulaattori,  

Devices and Desires -nimi tulee vanhasta rukouskirjasta The Order of Morning Prayer (1662): " We have followed too much the devices and desires of our own hearts"*, 

Mainostelevision tammikuussa 2025 näyttämässä tv-toteutuksessa asetelmaa on muutettu. Tapetut tytöt ovat ydinvoimalaitoksella töissä. Jane-tätiä ei ole ja tarinassa on muutamia juonenkäänteitä, joita kirjassa ei ole.

*****

Phyllis Dorothy  James  (1920-2014) kirjoitti 14  Adam Dalgliesh -dekkaria ja tämä on niistä yhdeksäs. P. D. James on halunnut juonen lisäksi kuvata ihmisiä, ihmissuhteita ja ajan ongelmiakin.

*A general Confession to be said of the whole Congregation after the Minister, all kneeling.

ALMIGHTY and most merciful Father, We have erred, and strayed from thy ways like lost sheep, We have followed too much the devices and desires of our own hearts, We have offended against thy holy laws, We have left undone those things which we ought to have done, And we have done those things which we ought not to have done, And there is no health in us: But thou, O Lord, have mercy upon us miserable offenders; Spare thou them, O God, which confess their faults, Restore thou them that are penitent, According to thy promises declared unto mankind in Christ Jesu our Lord: And grant, O most merciful Father, for his sake, That we may hereafter live a godly, righteous, and sober life, To the glory of thy holy Name. Amen.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Marika Lehto: Noora Räty - Leijonakuningatar

Marika Lehto: Noora Räty - Leijonakuningatar, WSOY 2022, sivumäärä 352.

Noora Räty (s. 1989) on jääkiekkomaalivahti, joka on urallaan pelannut (ainakin) 217  maaottelua. Räty on voittanut kolme SM-kultaa, kaksi Yhdysvaltain yliopistomestaruutta Minnesotan yliopistossa, kaksi Venäjän mestaruutta. Arvokisoista on kaksi olympiapronssia, neljä MM-pronssia ja MM-hopea. Noora Räty on pelannut miesten Mestiksessä. Hän on kilpaillut tosi-tv-sarjoissa Selviytyjissä ja Farmissa, jonka voitti ja lahjoitti rahoja myös hyväntekeväisyyteen. Noora Räty läpäisi myös tv-sarja Erikoisjoukot -rääkin.

Noora Räty on kiinnostava henkilö, huippumaalivahti, joka oli julkisuudessa napit vastakkain naisten maajoukkuevalmentaja Pasi Mustosen kanssa.

Kirja on minusta erittäin laadukas  minä muotoinen suora ja rehellinen "tilitys, "Noora Räty kertoo oman poikkeuksellisen tarinan ...",  Marika Lehto lienee sen kirjoittanut. Tämä kirja poikkeaa edukseen useimmista muista urheilijan tilityksistä, joita on tässäkin blogissa esitelty. Ostin tämän kahden euron laarista, jonne nämä kirjat yleensä laitetaan, jotta saadaan varastoa tyhjäksi seuraaville tilityksille?

Tässä avaan hieman enemmän kirjaa tai kirjaan huomioita.
Noora tunsi vetoa jääkiekkoon, isoveli pelasi sitä, ja pihalla veli lämi kiekkoa, ja Noora koitti ottaa kiekkoja kiinni. Perhe on harrastuksessa mukana ja myös rahoittivat harrastusta. Noora pelasi alkuun poikien joukkueessa, mutta sitten tyttöjen ja poikien joukkueet eroavat. Noora kehuu monia valmentajiaan.

Noora alkoi panostaa kouluun, jotta pääsisi Yhdysvaltoihin yliopistoon pelaamaan ja opiskelemaan. Tätä ennen Noora voitti Bluesin paidassa Suomen mestaruudet 2007-2009. Sitten hän lähti Minnesotaan, mistä on paljon tarinaa. Yliopistosarjassa menestys oli hyvää. Amerikasta löytyi (paljon myöhemmin) aviomieskin. 

Noora kirjaa olympiakisoja ja MM-kisoja, missä pelasi. Tärkeimmät olivat kotikisat 2019, jossa Suomi pääsi loppuotteluun, ja viime minuutilla tasatilanteessa sai kiekon maaliin. Videotarkastuksen jälkeen se hylättiin ja Suomi hävisi rankkareilla 4-2.

Noora kertoo myös pelaamisestaan Kiinassa ja Venäjällä sekä korona-ajan vaikutuksesta pelaamiseen ja sen seurauksia nuoriin valmennettaviin.

Kirjan loppuosalla on tätä valintasoppaa 2022 olympiakisoihin. Nooraa ei siis valittu kisoihin, mutta elämä jatkuu ja jääkiekkokin.

Kirjassa on juttua myös riskeistä, joista yksi on useat aivotärähdykset.

Minusta hyvä kirja.

Mika Kivelä: Muukalainen

 

Mika Kivelä: Muukalainen, Enostone Kustannus 2024, sivumäärä 219.

Muukalainen on turkulaisen Mika Kivelän kolmas romaani, joka tarkastelee pohjimmiltaan ajankohtaisia ilmiöitä Suomessa ja etenkin Turussa. Kivelän kieli on selkeää ja hän esittelee Turun tienoota ja tarinassa esiintyy monia Turun julkisuuden henkilöitä. Tämä on siis uskomattoman rönsyävän juonen sisällä. Muukalaiset ottavat yhteyttä maahan, ja  rokkinautti Raisa Kiiminki hakee yhden muukalaisista Turkuun. Muukalaisen tulo jakaa turkulaiset Kyllä- ja Ei-leireihin. 

Kirjassa on eri henkilöitä, joiden kautta luodataan nykyhetken ilmiöitä. Lisäksi Kivelä avaa uudesta näkökulmasta menneisyyden tapahtumia. Etenkin Urho Kekkonen esiintyy eri aikatasoissa. Lisäksi rock-yhtye Kissin Ace Frehleyn kohtaloa sivutaan. Menneisyyden tapahtumista "oikein" on kuvattu Nasan Lisa Nowakin törttöilyt, jotka minulle oli jääneet huomaamatta. Sen sijaan Keijo Alhon "pyssyleikeistä" 1950-luvulla olen lukenut.

Muukalainen on minusta veijariromaani. Se osoittaa, kuinka outo maailma on, ja että olemme menossa ihmiskuntana  täydellä vauhdilla jyrkänteelle ja sen yli. Itse uskon, että pelastusta ei ole ulkoapäin tulossa.

Suositan kirjaa veijariromaanien ystäville. Teos lisää lisäksi tietämystä turkulaisista julkkiksista, ja eräistä menneisyyden tapahtumista. Varoitan, että teos ei ole tietokirja vaan satiiri.

*****

Turkulainen Mika Kivelä löi itsensä läpi runoilla, joita olen arvioinut kuusi kappaletta  (linkki).

Ensimmäinen romaani oli Elukkavaunu, ja viimeksi ilmestyi Marilynin kiehkura. Kivelän blogissa Levyhyllyn takaa on hyviä levyarvioita.

Kivelä kehittyy, ja romaanin teksti soljuu hyvin. Pidän nykyisin selkeydestä. Kirjoitan töissä viesteihin pelkkää päälausetta. Yllätyin, että Kivelällä oli paljon pelkkää päälausetta.

P. D. James: Todistajan kuolema

 

P. D. James: Todistajan kuolema, alkuteos The Death of an Expert Witness 1977 suomentanut Jaakko Kankaanpää, Otava 2010, sivumäärä 399. Komisario Dalglieshin tutkimuksia #6.

P. D. Jamesin dekkari Todistajan kuolema tapahtuu kuvitteellisessa Chevishamissa, jossa löydetään auton etupenkiltä kuristettu nainen. 

Lähellä on East Anglian rikostutkimuslaboratorio, jonka henkilökunta on tukkanuottasilla ja jokaisen elämässä on ratkaisemattomia ongelmia. Laitosta johtaa juuri valittu Maxim Howarth, joka syrjäytti haussa oikeusbiologien osastonjohtajan Edwin Lorrimerin. 

Lorrimer on riidoissa lähes jokaisen kanssa. Hänen serkkunsa Angela Foley on jäänyt isoäitinsä testamentissa nuolemaan näppejään ja asuu naiskirjailijan Stella Mawsonin kanssa, Foley on töissä laitoksessa.  Angelan pitäisi saada isoäitinsä perinnön rippeet, kun Lorrimer kuolee. Angela tarvitsee rahat nyt, jotta hän saa lunastettua talon, jossa kyyhkyläiset kaksin asuvat.

Lorrimer yrittää erottaa osastoltaan Cliff Bradleyn, koska tämä on hänen mielestään epäpätevä. Cliff on naimisissa Susanin kanssa ja pienen Debbie-vauvan isä ja on tilanteestaan hyvin ahdistunut. Asiakirjaosaston johtaja Paul Middlemas riitelee myös Lorrimerin kanssa ja antaa myös Lorrimerille nyrkistä.

Lähistöllä asuu oikeuslääkäri Henry Kerrison, jolla on huoltajuustaisto menossa. Hänellä on suhde Domenica Schofieldin kanssa. Domenica on laboratorion johtajan Maxim Howarthin sisarpuoli ja Lorrimer kärkkyy Domenicaa petiinsä. Laboratorion turvapäällikkö Doyle on myös varuillaan Lorrimerin suhteen. Claire Easterbrook on Lorrimerin "sijainen".

Oikeastaan kaikki henkilöt ovat riidoissa jonkun kanssa ja yleensä myös Lorrimerin kanssa. Lorrimer katoaa ja löytyy murhattuna biologian laboratoriosta. Löydön tekee vastaanottoapulainen Brenda Pridmore. Vainajan kallo on lyöty murskaksi.

Adam Dalgliesh ja etsiväkomisario John Massingham viedään Lontoosta helikopterilla paikalle. Massingham on terävä kaveri, erikoisuutena se, että hän on päärin poika. Dalgliesh muistaa hänen isänsä lordi Dungannonin, joka ylähuoneessa vaahtosi nuorisorikollisuudesta, vaahtosi nimeenomaan asiantuntemuksella, koska oli joskus ollut nuori ja auttanut joskus jopa nuorisoleirillä.

Komisario Dalgiesh käynnistää tutkimukset kuulusteluin ja käynnein, mutta uhriluku kasvaa, kun (taas) Brenda Pridmore löytää ruumiin kappelista. 

Lopulta tulee läpimurto, syyllinen selviää.

P. D. Jamesin Todistajan kuolema on taattua brittidekkari-laatua, jossa syvennytään runsaaseen henkilökatraaseen. Tästä on tehty kaksi osainen tv-toteutus, yhteensä noin parituntinen versio, jossa syyllinen on sama. Jostain syystä pidin ehkä tästä kirjasta vähiten koko kirjasarjassa  TV-toteutus on minusta kuitenkin asiallinen. 

*****

Phyllis Dorothy  James  (1920-2014) kirjoitti 14  Adam Dalgliesh -dekkaria ja tämä on niistä kuudes. 

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Rex Stout: Death Times Three

 

Rex Stout: Death Times Three, julkaistu 1985. Novellikokoelma#14

Tämä kokoelma on julkaistu 10 vuoden päästä Rex Stoutin (1886 - 1975) kuolemasta ja on viimeinen Rex Stoutilta julkaistu Nero Wolfe -kokoelma. Esipuhe on 14 sivua pitkä ja sen on kirjoittanut John J. McAleer, joka tunsi Rex Stoutin. Rex Stout sanoi McAleerin mukaan, että Jane Austenin Emma on loistava kirja ja että se oli myös Nero Wolfen lempikirja. Rex Stout ihaili P. G.Wodehousea, joka puolestaan kehui Stoutin tuotantoa ja mainitsi Stoutin dekkareiden uudelleen luettavuuden. McAleerin mukaan Nero Wolfe välillä kuvasi dekkareissaan ulkomaisia naisia, joiden esikuva oli Stoutin toinen vaimo Pola Stout os. Weinbuch, joka muutti Yhdysvaltoihin ensimmäisen aviomiehensä Wolfgang Hoffmanin kanssa. Rex ja Pola avioituivat 1932 ja avioliitto kesti Rexin kuolemaan asti. Pola oli kuulu tekstiilimuotoilija. Pola (1902-1984) syntyi Stryjissä nykyisen Lvivin alueella. 

McAleer pohtii myös Nero Wolfe tarinoiden määrää, onko niitä 33 dekkarin lisäksi 38 novellia vai 40 novellia? Tässä niteessä on kolme Nero Wolfe tarinaa. Ensimmäinen Bitter End, on alun alkaen ollut Tecumseh Fox -tarina nimeltä Bad for business joka on kirjoitettu uudelleen Archie Goodwinin kertomana Nero Wolfe- tarinana. Frame-Up for Murder -novelli on tarinana samantyyppinen kuin Murder is No Joke, McAleer mainitsi, että Stout kirjoitti tätä kymmenen päivää, eli yhdeksän täyttä työpäivää ja kaksi puolipäiväistä kirjoitussessiota. Stout kirjoitti samoihin aikoihin myös dekkarin Jos kuolema uinahtaa kuukaudessa ja lyhyen jutun 4th July Picnic yhdeksässä päivässä.

Bitter end 1940, 77 sivua
Tarinan alussa Nero Wolfen kokki Fritz Brenner on ollut jo kolme päivää sairas, joten etsivä Nero Wolfe ja hänen avustajansa Archie Goodwin joutuvat syömään herkkukaupan ruokaa. Nero Wolfe maistaa oudon maun Tingley's Tidbitsin valmistamassa maksapateessa. Hän lähettää Whipplelle tutkittavaksi pateepurkin. Sitten nuori ja hehkeä Amy Duncan tupsahtaa sisälle, Nero Wolfe on ärtyisä ja on käskemässä naista pois, kun Amy näkee patee-purkin ja sanoo tulleensa niiden vuoksi. Amy väittää, että maksapateessa on kiniiniä, mutta hänellä ei ole todisteita. Hän kertoo, että Arthur Tingley on hänen enonsa ja sanoo tämän olevan "mulkero", koska eno on epäillyt Amya kiniinin laittamisesta maksapateeseen. Amylla ei ole rahaa, mutta Nero Wolfe lupaa jäljittää syyllisen ilmaiseksi, Nero Wolfe on todella vihainen ruuan pilaajalle.

Henkilöitä on liuta. Maksapatee-tehtaan tuotannosta vastaa (vanha) neiti Gwendolyn Yates. P&B juomatehtaan varatoimitusjohtaja Leonard Cliff on yrittänyt ostaa Tingleyn yritystä. Amy Duncan, joka on kotoisin Nebraskasta, tuli kolme vuotta sitten äitinsä kuoltua New Yorkiin enonsa Arthur Tingleyn luo ja tehtaaseen töihin. Amy  sai kenkää tai lopetti enolla, nyt Amy on kilpailijan Leonard Cliffin pikakirjoittaja P&B:llä. Amyn isä elää. Philip Tingley on Arthur Tingleyn rahanahne ja laiska adoptiopoika. Neiti Carrie Murphy on neiti Yatesin avustaja. Lisäksi tarinassa on Guthrie Judd, salaperäinen liikemies, jonka auton rekisteri on GJ88.

Tutkimukset alkavat, ensitöikseen Archie Goodwin löytää Amyn ruhjottuna tehtaan konttorista, mutta hengissä. Arthur Tingleyn on murhattu. Kassakaappi on auki. Goodwin tuo Amyn turvaan ja Wolfen naapuri tohtori Vollmer hoitaa Amya. Tarkastaja Cramer saapuu Kivilinnaan ja vaatii, että Amy tulee kuultavaksi.  Tohtori Vollmer estelee. Tingleyn kassakaapista on hävinnyt papereita. Mitä papereita, adoptiopapereitako?

Nero Wolfen tutkii asian nopeasti ja kertoo, mikä on murhan motiivi, kuka on murhaaja ja miksi? Samalla selviää pateen pilaaja. Minusta erinomainen Nero Wolfe tarina.

Frame-Up for Murder, 1959, 73 sivua

Tämä on pohjimmiltaan sama mutta laajempi  tarina kuin Murder is Not Joke, jonka Stout kirjoitti 5-15.8.1957 ja  julkaisi helmikuussa 1958, mutta Stout kirjoitti  tarinaan uuden pidemmän alun ja pidensi sitä  23.11-5.12.1957 ja se julkaistiin jatkokertomuksena kesä-heinäkuussa 1958 nimellä Frame-Up for Murder, mutta kirjana/kirjassa sitä ei Stoutin elinaikana julkaistu. Syykin lienee ilmeinen, tämä on minusta huonompi versio, vaikka tässä on nuorennettu Flora Gallantia  20 vuotta ja Floran ja Archien tapaaminen alussa on kuvattu tarkkaan, vaikka siinä esiintyvä Jonas Putz ei liity mitenkään juoneen. Tarinassa muuten Archie tunnustaa pitävänsä orkideoista.

Juoni: Nero Wolfen apuri Archie Goodwin on varjostamassa Jonas Putzia, kun ajautuu keskustelemaan naisen kanssa joka esittäytyy Flora Gallantiksi. Flora sanoo, että hänen veljensä on Alec Gallant maailman kuulu vaatesuunnittelija. Flora Gallant tulee kertomaan ongelmansa Nero Wolfelle. Veli Alec tuli heti sodan jälkeen Ranskasta ottaen uuden nimen. Myöhemmin vuonna 1953 veli löi läpi vaatesuunnittelijana. Sisko tuli maahan myöhemmin ja Alecin bisnekseen tullut muitakin Carl Drew, Anita Prince ja Emmy Thorne, viimeksi Bianca Voss, jonka jälkeen ongelmat alkoivat. Biancakin puhuu aksentilla, hän on tullut Euroopasta, Bianca on tuntenut veljen, ehkä kiristää tätä? Floran mukaan Bianca on konna ja pyytää Wolfea tuhoamaan hänet. Kun Wolfe ja Goodwin soittavat Biancalle, kuuluu ääniä ja sitten Wolfea haukutaan läskiksi ja laitetaan puhelin kiinni. Archie soittaa firmaan nimellä John H. Watson (=tohtori John H. Watson on Sherlock Holmesin apuri). Carl Drew kertoo, että  Bianca Voss on kuollut. Lehteen tulee juttu murhasta, johon liitetään John H. Watsonin soitto. Samaan aikaan näyttelijä Sarah Yare on tehnyt itsemurhan syanidilla. Yare on Gallantin mannekiini.

Poliisi selvittelee tahollaan murhaa, ja lopussa Wolfe selvittelee vyyhdin auki. 

Yksi selvitettävä asia on, soittivatko Wolfe ja Goodwin todella Biancalle, vai oliko puhelimessa joku muu esim Yare. Wolfe päättelee, että Yare murhattiin. Konna saadaan kiinni. 

Poliisin tutkimuksista oli ilmennyt, että  Alec Gallant oli Ranskan vastarintaliikkeessä, kuten myös Bianca ja tähän liittyy monia yksityiskohtia. 

Tässäkin tarinassa Cramer sanoo "Murder is No Joke",  joka on lyhyemmän ja paljon paremman version nimi. 

Assault on Brownstone, 73 sivua
Tarina Assault on Brownstone on alustava versio vuodelta 1959 julkaistusta  Counterfeit for Murderista, joka on tarinan parempi versio, se julkaistiin kokoelmassa Homicide Trinity vuonna 1962 . 

Vanhapiika Hattie Annis pyrkii Nero Wolfen taloon, mutta Archie Goodwin estelee ja käskee tulla, kun orkidea-aika on ohi. Neiti Annis jättää paketin Archielle.

Seuraavaksi Wolfen Kivilinnaan tulee neiti Tammy Baxter, joka on Hattie Anniksen vuokraröttelön asukki. Vuokratalossa asuu alalle pyrkiviä näyttelijöitä ja tanssijoita.  Hattie Annis ei palaa, hän on kuollut. Auto, joka oli varastettu, ajoi hänen ylitseen.  Archie avaa paketin, jossa on 20 dollarin seteleitä, jotka Archie tajuaa väärennetyiksi. Archie menee tutkimaan tilannetta vuokrakasarmiin, siellä ovat Tammy Baxterin lisäksi Martha Kirk  Raymond Dell, Noel Ferris ja Paul Hannah.

Goodwin yrittää nuuskia tilannetta,  Tammy asunut vuokraröttelössä vain 3 viikkoa, muut vähän pidempään...

Archie soittaa Nero Wolfelle, joka käskee Archien toimistoonsa. Asunnolla on  T-mies  Albert Leach, eli valtiovarainministeriön tutkija, joka kyselee väärennetystä rahasta.

Tämä on tosiaan sama tarina kuin Counterfeit for Murder, lopussa paljastuu väärentäjä ja tappaja, mutta tässä versiossa murhataan täysihoitolan iäkäs Hattie Annis, toisessa nuori hehkeä Tammy Baxter. Tässä Archie kuhertelee Tammyn kanssa.

Molemmissa tarinoissa on sama repliikki, jossa nainen pyrkii sisälle toteamalla: "Look , Buster, I'm no Eskimo, Let the lady in." s. 128. //152. Luullakseni näiden dekkareiden eräitä sanontoja pidetään nykyään epäsopivina, tätäkin?

Rex Stoutin postuumisti julkaistussa kokoelmassa Death Times Three, jutuista  Bitter End on mielenkiintoinen tarina ja McAleerin alkusanat, mutta kaksi muuta juttua on vanhan vellin uudelleen lämmitystä.

Nero Wolfe -novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956

9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / (also called  Crime and Again) 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985

*****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu.

Tämän kokoelman järjestysnumero on 14 eli tämä on samalla blogin 14-vuotisbloggaus.

P. D. James: Dalgliesh ja kuolema

 

P. D. James: Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975. Suomentanut Kirsti Kattelus. WSOY-pokkari. Sivumäärä 426.  Komisario Dalgliesh #5.

Scotland Yardin rikoskomisario Adam Dalgliesh on sairaalassa, hänellä on vain keuhkokuume ja mononukleoosi, ei leukemiaa, minkä diagnoosin hän ensin sai. Adam Dalgliesh pääsee toipumislomalle ja pohtii, voiko hän  jatkaa poliisina, riittääkö hänellä enää motivaatio.

Adam Dalgliesh on saanut kirjeen isä Baddeleyltä, jossa hän haluaisi Dalglieshin ammatillista asiantuntemusta. Baddeley, joka oli Dalglieshin kirkkoherra-isän apulaispappi, on nyt lähes kahdeksankymppinen ja vaikuttaa Toynton Grangen kappalaisena.

Kun Dalgliesh pääsee lokakuun alussa toipilaana paikalle, ilmenee, että Baddeley on kuollut 77-vuotiaana ja polttohaudattu kirkkomaahan. Toynton Grange on hoitokoti, jota ylläpitää ihmeisiin uskova Wilfred Ansten. Hän väittää parantuneensa pyhinvaellusmatkalla MS-taudista. Nyt hoitolan potilaat pyhinvaeltavat  kahdesti vuodessa ulkomaille.

Adam Dalglieshin saapuessa paikalle on tunnelma jäykkä. Hoitolan asukeista yksi, Victor Holroyd on suistunut jyrkänteeltä veteen pyörätuoleineen. Tapaus on kuitattu itsemurhaksi. 

Adam Dalgliesh aikoo käydä papin hänelle jättämät teokset läpi ja lähteä. Samalla hän huomaa joukon merkillisiä asioita. Koko asetelma muuttuu hiljalleen oudommaksi. Lopulta  Dalgliesh taistelee hengestään moninkertaisen murhaajan kanssa.

P. D. Jamesin romaani Dalgliesh ja kuolema alkaa verkkaisesti mutta kiinnostavasti, lopussa taistellaan ylikierroksilla mahdollisuudesta elää.

Pidempi oppimäärä
Adam Dalgliesh saapuu paikalle liian myöhään, isä Baddeley on kuollut ja polttohaudattu, kuolema ei ollut luonnollinen, joka kuten muutkin asiat selviävät kirjan loppuosissa. 

Wilfred Anstey omistaa parantolan, jonka Ridgewellin säätiö haluaa ostaa. Parantolassa potilaat ovat pyörätuolissa ja laitoksessa hoitajat ja lääkärit asuvat alueella. Paikka on Englannin etelärannikolla Dorsetissa, lähin kaupunki on Wareham, jossa on nykyään noin 6000 asukasta.

Wilfred Ansteyn sisar leskirouva Millicent Hammitt asuu veljensä luona. Ylihoitajana on Dot Moxon. Paikan lääkäri on Eric Hewson, jonka kiimainen Maggie-vaimo on entinen sairaanhoitaja, mutta ei tee yhteisössä mitään työtä. Sairaanhoidosta vastaavat Helen Rainer ja Dennis Lerner. Entinen linnakundi Albert Phillby on paikan yleismies.

Potilaista Grace Willison näki isä Baddelyn viimeisenä. Myöhemmin Grace ihmettelee, miksi papilla oli stola yllään, kun hän lähti, pappi oli ottanut sen pois? Muita potilaita ovat Ursula Hollis, George Allan, Jenni Pegram, Henry Carwardine  ja jo edesmennyt Victor Holroyd, joka on rikkaasta  suvusta. Lähellä asuu myös rikas entinen diplomaatti Julius Court.

Asetelmaa kehitellään aika pitkään, ennenkuin karmea tilanne alkaa selvitä komisario Dalglieshille, kuolemantapaukset jatkuvat ja Dalgliesh joutuu taistelemaan murhaajan kanssa hengestään.

Parantolan lähellä rannalla on Musta torni, josta tulee kirjan englantilainen nimi. 

Adam Dalgliesh on vaihtanut autoa Cooper Bristolista Jensen Healeyhyn, molemmat ovat minusta nopeita urheiluautoja.

Kirja alkaa komisario Dalglieshin ollessa sairaalassa, ja päättyy samoin, syy on toki eri.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Minna Canth: Sylvi

 

Minna Canth: Sylvi,  näytelmä (4 näytöksinen) 1893  kirjan kansi on imuroitu Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalvelusta.

Minna Canth (1844-1897) oli kuulu näytelmäkirjailija, joka teoksissaan käsitteli naisen asemaa perheessä, lapsena, aviolitossa ja sen ulkopuolella, ja köyhyyttä.
Minna Canth bloggauksiani: Anna Liisa, Papin perhe, Köyhää kansaa, Murtovarkaus, Hanna, Salakari ja Työmiehen vaimo.

Sylvi-näytelmä käsittelee naisen asemaa, se on tragedia, joka perustuu tositapahtumiin eli 1892 tapahtui lehtori Ferdinand Sainion murha strykniinillä. Tositapahtuma (ylen juttuun linkki) tuntuu olevan paljon mehukkaampi, eli Ferdinandin vaimo Aina oli itse tilannut myrkyn, miehellä oli henkivakuutus ja Ainalla suhde oli lyseon oppilaaseen. 

Minna Canth kirjoitti Sylvi-näytelmän ruotsiksi, kun suomenkielisistä näytelmistä tuli nuivaa palautetta,

Sylvi näytelmään: Alkuun esitellään nuori arviolta 18-vuotias Sylvi ja hänen iäkäs miehensä Aksel, arviolta 45-vuotias. Sylvi tulee puhumaan miehensä Akselin kanssa, jolla "tärkeää tekemistä". Sylvillä on asia, jota loppupelissä ei sillä istumalla kysykään. Sylvi puhuu Akselista puhuu holhooja-setänä. Aksel on ollut orvon Sylvin holhooja ja nyt aviomies. Alkutahdeissa ilmenee, että Akselilla on stryktiiniä kapseleissa kettujen tappamiseksi.

Sylvi pyytää viikkoa, että Aksel olisi virkavapaalla, Työnarkomaani Akselille sekään ei käy, Aksel on lakimies ja ilmeisesti notaari. Sylvi haluaisi olla miehensä kanssa. Aksel ehdottaa vieraita ja päädytään arkkitehti Viktor Hovingiin. Sylvi tuntee sisaren Alma Hovingin. Itse asiassa myös Viktor on Sylvin lapsuuden ystävä ja rakastettu, 

Viktor ja Sylvi tapaavat ja tuntevat vetoa toisiinsa, heti he ovat sokkosilla ja karkeloivat. Viktorin sisar Alma yrittää toppuutella, johon Sylvi sanoo: "Sama se on, sanotaanko sinua siksi tai ei, se sinä kumminkin olet; sillä sinä olet yksi noita täydellisiä, vanhurskaita ja siveitä ihmisiä, jotka eivät koskaan erehdy, eivät koskaan tee mitään tyhmyyksiä, ja jotka eivät milloinkaan maailmassa ole olleet lapsina".

Toisessa näytöksessä kuvataan illan tanssiaisia, jossa Viktor ja Sylvi ovat liimautuneina toisiinsa. Alma Viktorin sisko paheksuu paria, ja yrittää puhua järkeä Viktorille. Myös Karin Löfberg, josta Viktor on ollut kiinnostunut, koittaa kiilata väliin. 

Sylvi on aivan tunteidensa vallassa: Mutta minä en rakasta Akselia, minä rakastan ainoastaan sinua. 

Johon Viktor: "Hän erottaisi meidät ijäksi päiviksi, emme saisi enää koskaan tavata toisiamme."

Tanssiaisissa on muitakin henkilöitä ja Alma sanoo luutnantti Harlinille: " Minä tahdon rakastaa ja olla rakastettu". Alma rohkaisee Harlinia hakemaan Karinia tanssiin. Alma sanoo Viktorille, että uskoo, että Karin haluaa riistää Viktorin häneltä. Sylvi sanoo Karinille, että Viktor ei ole pikiintynyt Kariniin.

Kolmas näytös on Sylvin ja Akselin tuvassa, Sylvi kyselee avioerosta Akselilta. Aksel kertoo, että ei päästä Sylviä "Silloinhan vasta sulkisinkin pikku sirkkuni oikein häkkiin. Kas niin, ole nyt vaiti, kissimirri, ja anna minun kirjoittaa". Aksel aliarvioi Sylviä.: "Jaha—nyt saat kernaasti jatkaa, kun et vaan puhele tuonlaisia tyhmyyksiä, sillä niitä en totisesti tahdo kuunnella". Aksel kehottaa rouvaansa opettelemaan hoitamaan talousasioita.

Alma tulee puhumaan Sylvin kanssa. Sylvi vannoo rakkauttaa Viktoriin , ja soimaa Almaa, että kaikki ovat liitossa häntä vastaan. Karin on vapaa ja rikas, se on Sylvin suurin pelko. Viktor sanoo Sylville, olet toisen vaimo. Karin ja Elin yrittävät saada Sylviä tolkkuihinsa, kuten aviomies Akselkin.

Aksel: Mitäkö tahdon? Hyväillä sinua vähän. En muuta mitään. Enhän ole saanut sinulta yhtä ainoata suukkosta koko päivänä. Ajatteles, en yhtä ainoata! Enkä eilen illallakaan. Sinä olit niin läpi väsynyt, etten raskinut sinua häiritä. Mutta tänäinpä minä vaadinkin vahingon korvausta. (Katsoo häneen.) Oma pikku vaimoni! Tiedätkös,—sinä olit niin ihmeen suloinen eilen tanssiaisissa. Eipä kumma, että herrat tulivat vähän päästä pyörälle. Tuneberg ja Brun koettivat saada minua mustasukkaiseksi, mutta kas, siinäpä he eivät onnistuneet—ei vähän vähääkään. Antaa heidän liehakoida, arvelin minä, mitäs se minua liikuttaa. Ihailkoot vaan minun pikku sirkkustani niin paljon kuin tahtovat, minun hän on kumminkin ja minun omanani hän pysyy kaikissa tapauksissa. Kas niin, kissimirri, hyppää nyt tänne polvelleni, niin saan sinua hieman puristaa. Sitten menen vielä vähäisen nukkumaan ennen päivällistä. No—? Sylvi vetäytyy: "En tule".  Anna minun olla. Minä en kumminkaan suutele sinua enää koskaan. Aksel suutelee Sylviä väkisin. Aksel poistuu.

Sylvi laittaa kaksi strykniinikapselia miehensä lasiin. Aksel kuolee.

Neljäs näytös on vankilassa. Tosielämässä Ferdinandin vaimo sai neljä vuotta, näytelmässä Sylvi sai kuolemantuomion, joka muutettiin elinkautiseksi.

Alma ja Karin ja myöhemmin Viktor vierailevat vankilassa. Viktor on kihloissa Karinin kanssa. Näytelmä päättyy sekavan Sylvin huutoihin:
"Ota pikku sirkkunen syliin. Ja varo,—varo, varo, ettei hän putoo! (Kiihkeämmin.) Aksel, holhooja-setä, etkö kuule—minä se olen, pikku kissimirri—Aksel, ota sirkkunen syliin!" (Putoo tiedottomana maahan.)

Tämä oli hieman toisenlainen, aika kiihkeä näytelmä, mutta sopii Minna Canthin tyyliin.

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää.