Agatha Christie: Lordin kuolema

Agatha Christie: Lordin kuolema, WSOY, SaPo-sarja numero 1, ensipainoksen näköispainos 1993, alunperin ilmestynyt 1953. Alkuteos Lord Edgware dies, 1933, suomentanut Eila Pennanen, sivumäärä 314 ja sisällys.

Agatha Christien Lordin kuolema on hyvin perinteinen britti-dekkari. Dekkarin kertojana on kapteeni Hastings, hän kirjaa ylös Lordin kuoleman -tarinan. Tarina alkaa teatterista, jossa amerikkalainen Carlotta Adams imitoi henkilöitä ja puhuu eri kielillä, lisäksi Hastings ihailee suuresti näyttelijänä esiintyvää neiti Jane Wilkinsonia. Neiti Wilkinson on todellisuudessa lady Edgware, joka haluaisi päästä miehestään lordi Edgwaresta eroon ja saa Hercule Poirot'n pyytämään audienssia lordilta, jotta ihastuttava Jane olisi vapaa uuteen avioliittoon. Lordi, jolla on kirjahyllyssään Casanovan seikkailut, Markiisi De Sade sekä teos keskiaikaisista kidutusmenetelmistä on suostuvainen yllättäen avioeroon, vielä yllättävämpää on, että tämän jälkeen mies murhataan ja syylliseksi epäillään siippaa eli Jane Wilkinsonia. Murhatun tytär ja veljenpoika eivät muistele lämmöllä kylmää vainajaa.

Ennen loppuratkaisua murhataan vielä kaksi henkilöä.

Lordin kuolema on osuva valinta SaPo -sarjan avausteokseksi. Se ei kuulu Christien dekkarien aivan terävimpään kärkeen, mutta on hyvin klassinen. Keskeiset henkilöt esitellään kunnolla, murha tapahtuu varsin varhain, tämän jälkeen suoritetaan lisämurhia peittelemään omaa syyllisyyttä, todistusaineistoa manipuloidaan, esiintyy yrityksiä huijata itseään Hercule Poirot'a. Todisteita oikeita ja tekaistuja setvitään, henkilöitä kuullaan, tämä on vanha kunnon brittidekkari. Lisäksi puitteet ovat yläluokkaiset, on lordia ja vielä rikkaampaa lordia, on köyhä kapteeni veljenpoikana, joka perii lordin arvonimen.

Tämä on tyypillinen Christien dekkari, varsin ilmeinen asetelma, mutta korttipakka saadaan sekaisin muutamalla sumutuksella. Poirot'lla on lähinnä viisi avainkysymystä selvitettävänä. Ne eivät selviä, sillä useampikin yrittää huiputtaa salapolisia. Oma lukunsa on höpsön Hastingsin päättömät teoriat. Mainio ja nauttiva dekkari, joka tosin loppuratkaisun osalta ei tarjoa haastetta.

Loppuratkaisu on syyllisen osalta sukua Ikiyölle sillä syyllinen on pahasti mielenvikainen. Hän odottaa hirttäjäisiään kirjoittamalle kirjeen Poirot'lle ja toivoisi niiden olevan julkisia.

Lordi Edgwaren  moraali asetetaan kyseenalaiseksi kirjahyllyn sisällöllä ja myöhemmin äreällä käytöksellä. Mikään ei juuri osoita lordin olevan sen kummallisempi otus kuin kirjan toinen lordi ja herttua. Mertonin herttuasta kirjoitetaan: "Huhut kertoivat, että hän ei välittänyt naisista". Tämä tosin sidotaan hänen harrastukseensa "kiinalaisen porsliinin keräykseen" ja uskonnollisuuteen ja ankaraan askeesiin ja suvaitsemattomaan äitiin. Äiti pitää poikansa rakastumista anakronistisena, miltei kolmikymppinen herra herttua onkin luultavasti uppoutunut eri vuosituhannelle. Kolmannen aatelisen Sir Montagu Cornerin käytös kuvataan teennäiseksi, mikä pätee minusta kaikkiin muihinkin kirjan yläluokan edustajiin. Kaveri puhuu alkuun japanilaisista kuparipiirroksista, kiinalaisista lakkateoksista, persialaismatoista ja Einsteinin suhteellisuusteoriasta.

Montagu pelaa rahasta bridgeä ja pitää Edgwarea omituisena. Edgwaren vihjaillaan myös harrastaneen "jotain" palvelutyttönsä kanssa. Varsin kummaa joukkoa ovat kaikki.

Sen sijaan tulevan lordi Edgwaren väitetään olevan "peterwimseymäinen", minusta hyvin positiivinen luonnehdinta. Peter Wimsey on älykäs ja kohtelias lordi. Hän on pääosassa SaPo 2:ssa Kuolema vierailee kerhossa. Loistava dekkari sekin, josta bloggaus täällä.

TV-toteutus menee murhien osalta samoin, ensin lordi Egware ja sitten Charlotta Adams ja tapahtuu kolmaskin murha peittelytarkoituksissa. Kuvan kirje on yksi todiste, samoin nenälasit. Pariisi on erään näytelmän nimi, sekin liittyy juttuun.

Kapteeni Hastings ja Japp ovat remmissä. He mussuttavat Poirot'n munuaissörsseliä. Ihmetyttää puheet Hastingsin sijoitustappioista ja muutosta Englantiin. Lisäksi neiti Lemon on mukana. Palkkioshekin tv-versiossa Poirot antaa Hastingsille, jotta hän voi ostaa huoneiston itselleen ja Bellalle, sillä maatila meni rautatiesijoituksissa.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Patricia Moyes: Kolmannen koiran kummallinen tapaus

Patricia Moyes: Kolmannen koiran kummallinen tapaus, SAPO n:o 222, 1978 WSOY 233 sivua, The Curious Affair of the Third Dog, 1973.

Tapahtumapaikka on Lontoon lähellä Hampshiren kylä nimeltään Gorsemore, jossa asuvat eläkkeelle jääneet maanviljelijät Jane ja Bill Spence. Jane Spencellä on "löytöeläinten koti". Harry Heathfield niminen eläkeläismies joutuu vuodeksi vankilaan, sillä hänet löydetään humalassa autosta, jonka puskurin ja seinän väliin on kuollut mies. Harry ei muista tapahtumasta mitään. Vankilatuomion ajaksi Jane ottaa Harryn koirat hoitoonsa tai kaksi koiraa kolmesta, vinttikoira on kateissa.

Janen sisko Emmy Tibbett tulee Lontoosta käymään Janen tykönä. Janen aviomiehenä on Scotland Yardin tarkastaja Henry Tibbett, joka pitää työtilannettaan ikävystyttävänä ja kiireisenä. Henry Tibbett alkaa pohtia, miksi mukava eläkeläismies olisi juonut whiskyä oluen sijaista, varastanut auton ja ajanut Lawrece Lawsonin yli, ja kadottanut vinttikoiran. Toisaalla koirakilpailujen liepeillä on vedonlyöntiä ja jengejä. Vinttikoirien kilpailutoiminta on jo tuolloin ollut iso asia, dopingista, doping-testeistä ja  koirien vaihtamisesta puhutaan, vaikka kirja on kirjoitettu jo vuonna 1973.  Kolmannen koiran kummallinen tapaus tapahtuu 1960-luvun lopussa tai 1970-luvun alussa, puhutaan mm. hipeistä, talonvaltauksista ja nuorison (huonosta) käytöksestä.

Kirja on hyvin paljon nimensä ja kantensa oloinen. Koirien kautta koetaan asioita, koirat ovat ihmisille lemmikkejä, ja tärkeitä. Maalaisidyllissä käydään asioita tuttujen kesken läpi, mutta parasta antia ovat Henry Tibbetin järjestelmälliset, rauhalliset ja määrätietoiset tutkimukset, jotka etenevät lesken talolta, kiinteistönvälittäjälle, lesken tyköön, erään väärän valantekijän luo, sieltä vinttikoirakenneliin pyytämään käsitystä koirakilpailuista, ja sitten yllättäen keskelle myrskyn silmää, jossa välejä selvitetään aseiden kanssa. Rikolliset, näiden apurit ja murhien tekijät saadaan kiinni. Myös rauhaisassa kylässä on muutama mätä omena, jotka ovat osin lapsellisuuttaan auttanut rikollisia. Patricia Moyesin tekstin huomiot aatelisten jälkeläisistä ja heidän "arvoistaan" (lievin on rahanhimo) ovat merkille pantavia.

Eräs päähenkilö on lady Griselda, josta kirjoitetaan:
Lady Griselda ei ole ainostaan arvokas juoksija vaan myös lempeä olento, joka on aina saanut osakseen parhainta mahdollista kohtelua. Ei se pysty pitämään puoliaan.... löytyyhän se lopulta ... Lady Griselda aukaisi toisen silmänsä, katsoi Harryyn ja sulki sen jälkeen. Se oli kuin verkkainen silmänisku.

Lady Griselda on Harry Heathfieldin vinttikoira. Mukava ja kiltti koira.

Dorothy L. Sayers: Kuolema vierailee kerhossa

Dorothy L. Sayers: Kuolema vierailee kerhossa, Sapo no:2, wsoy 1989, The Unpleasantness at the Bellona Club 1928, suomentanut Helena Luho, sivumäärä 315.

Kirjan tapahtumapaikka on Bellona Club, englantilaisten upseerien ja herrasmiesten kerhohuone, missä voi viettää aikaa, pelata korttia, saada drinkkejä (kuivia martiineja, viskiä, erilaisia viinejä) ja syödä. Näin ilmaistuna teen hirveän etikettivirheen kuten herra kirjassa, joka oli pyytänyt vääränlaista juomasekoitusta, ja tehnyt myöhemmin itsemurhan. Sayers ironisoi varsin suoraan jäykkiä tapoja, ja henkilöitä. Vaikuttiko hän herrasmieheltä? Hyvä luoja ei, alemmalta kirjanpitäjältä. Työ ei siis tee herrasmiestä ennemmin drinkkitietous..

Bellona-kerhon pysähtyneessä tunnelmassa aselevonpäivänä (11.11) nukkuu kenraali Fentiman ikuisuuteen, sydän on pysähtynyt. Lordi Wimsey, tarinan ja Sayersin salapoliisi on kerhon jäsen ja on paikalla kun ruumis löytyy. Kenraali 90-vuotias Arthur Fentiman on vanhasta suvusta, hänellä on kaksi pojanpoikaa serkukset: hermoheikko sodassa kaasua saanut kapteeni (evp, elää vaimonsa palkalla) George Fentiman sekä poikamies, hyvä sotilas majuri Robert Fentiman. Kuoleman tekee monimutkaiseksi vainajan siskon Felicityn kuolema. Felicity on vastoin sukunsa "tahtoa" hylännyt sulhasehdokkaansa irstaan paronin ja mennyt naimisiin "rahvaanomaisen teollisuusmies" Henry Dormerin kanssa. Paheksunnasta huolimatta herra on kunniallinen, ja mikä vielä paheksuttavampaa menestyvä, mutta onneksi he muuttivat Lontoosta Manchesteriin, mutta suvun harmiksi avioliitto oli onnellinen. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle, ja kenraali sai kaluunansa jo Krimin sodassa (1853-1856). Dormerien tyttären kuoltua, annettiin äveriäälle teollisuusmiehelle Henry Dormerille aatelisarvo, koska perillisiä sille ei enää ollut. Ironiaa tämäkin. Lady Dormerin rahoille sen sijaan on ottajia.
Testamentin vuoksi kenraalin kuolinaika pitää määrittää tarkasti. Kuolinaikaan liittyy toinenkin tärkeä psykologinen seikka, se tapahtui Aselevon päivänä, tällä ei ole rikoksen kannalta merkitystä, mutta pistin sen itse merkille. Edellisenä iltana sisar ja veli olivat tehneet aselevon, sopineet kiistansa ja riitansa ja päässeet sopuun.
Kuolinajasta riippuen rahat päätyvät eri suhteissa Fentimanin serkuksille tai Ann Dorlandille. Kuolinaikoihin ja -tapaan liittyy tiettyjä järjestelyjä, ja asia avautuu Peter Wimseylle hiljalleen.

Dekkari on aivan loistava, alkuasetelmasta ei voi päätellä, mitä rikoksia sisarusten kuolemaan liittyy. Kyse on lopulta kuitenkin murhamysteeriosta. Henkilökuvaus on myös loistavaa kuten englantilaisen kulissielämän kuvaus, jota tosin raskas ensimmäinen maailmansota on himmentänyt. Ensimmäisen maailman sodan kauhut ovat jättäneet hirveitä viiltoja. Kapteeni Fentiman on vammautunut sodassa ja kokenut hermoromahduksen, ja on jatkuvasti hermostunut ja asenne on täysin kyynis-depressiivinen. Perheen elatus on vaimon niskoilla, joka hoitaa lainalla hankittua teehuonetta. Laina on sellainen, jonka korot kasvavat korkoa, ja Georgella ei olisi varaa köyhyydessään joutua vielä velkaloukkuun. Hädänalaisia aina kupataan! Georgen valitus ja vuoropuhelu vaimon kanssa on  kammottavaa "kuunnella" ja lukea! Naiset muuten saivat äänioikeuden Britanniassa vasta kirjan julkaisuvuonna eli 1928, mutta töihin kelpasivat. Georgen vaimo Sheila on 35-vuotias ja siis "yksinhuoltaja". Köyhyys on häpeä, ja raha on voimakas motiivi. Messinkikilpi ulko-ovessa kuvastaa keskinkertaisuutta.

Ann Dorland, joka on Dormerin seuraneiti ja jättiperinnön yksi mahdollinen saaja, on "tyypillinen Chelsea-nainen", mikä ei ole kovinkaan mairitteleva määritelmä. Dorlandin kirjahyllyä analysoidaan, ja D.H Lawrencea löydetään. Samalla pohditaan, miten ihmiset "pakenivat" ennen kirjoihin. Myös eräs Ann Dorlandin maalaama taulu saa Wimseyn kiinnostumaan.

Lordi Peter Wimsey, vaikka on lordi, ja täysin miespalvelijansa Bunterin hoivaama yläluokan tuote, osoittaa kuitenkin reipasta oma-aloitteisuutta, ja hienoa ihmistuntemusta ja empatiaa. Hänellä on laaja ystäväverkosto. Hän tuntee myös kuvanveistäjä Marjorie Phelpsin Chelseasta. Wimseyn lähipiiriin kuuluu myös Scotland Yardin tarkastaja Parker ja luottokemistinä toimii Sir James Lubbock. Bunter muuten toimi aliupseerina Wimseyn rykmentissä, ja myöhemmin lordi etsi hänet töihin. Peter Wimsey  -toisin kuin kirjan muut "herrasmiehet" - on todellinen herrasmies. Hän on ystävällinen kulinaristi, luotettava ja varsin avulias, kaikin puolin herrasmies, myös naisia kohtaan. Hänen puheensa ovat eheyttäviä. Lordi pääsee myös naimisiin, mutta eräässä toisessa dekkarissa. Lordi Wimseyn toimintaa helpottaa iso omaisuus ja arvonimi, mutta tarvittaessa myös Wimsey nyrkkeilee. Wimseyn "salapoliisi-hobbya" tosin paheksutaan.

Itse rikos tai rikokset selviävät teoksessa varsin myöhään, samoin syyllinen tai syylliset. Lordi Wimseyllä on taito hoitaa asiat siististi pois päiväjärjestyksestä. Valamiehistön toimivuuteen hän ei usko.

Dekkarin kunniaksi pitää sanoa, että vaikka muistin tällä uusintalukukerrallani alkuasetelmaa varsin pitkälle, en muistanut kuitenkaan todellista syyllistä, enkä loppuratkaisua.

Jännittävä ja viihdyttävä klassikkodekkari!

***
Dorothy L. Sayers vaikutti vuosina 1893-1957, ja hänen kotitausta oli uskonnollinen. Hänen merkitystään ja henkilökohtaista elämää on avattu wikipediassa hieman suomeksi enemmän englanniksi täällä.  Vuonna 1928 Sayers julkaisi myös Wimsey kokoelman Lordi Peter katsastaa ruumiin sekä teoksen Kas tässä teille ruumis

***
Tässä vanhan SaPo-sarjan takakansikuva

Agatha Christietä, Carter Dicksonia ja Raymond Chandleriä tuntuu olevan useita, näitä voisi pokkareina yrittää uudelleen julkaista.

*****
Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) oli tuottelias ja laadukas dekkarikirjailija.

Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928

Lordi Peter katsastaa ruumiin  1928 –novellikokoelma

Myrkkyä  1930

Yksi kuudesta 1931

Kas tässä teille ruumis 1932

Mainosmurha 1933

Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma

Kuolema kirkkomaalla 1934

Juhlailta 1935

Kuolema häämatkalla, 1937

In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma

Striding Folly, 1972 –novellikokoelma