sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Bo Carpelan: Kesän varjot

 


Bo Carpelan: Kesän varjot,  alkuteos Berg, suomentanut Oili Suominen, Otava 2005, sivumäärä 206. 

Bo Carpelan voitti toistamiseen  kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2005 tällä romaanilla Kesän varjot. Kesän varjot kertoo 64-vuotias Mattias Bergmarkin matkasta sukukartano Bergiin tapaamaan Sonjaa, jolloin hänen mieleensä tulvahtavat sotamuistot. Mattias matkaa Bergiin ja näkee nykyisyyden, mutta muistelee  menneisyyttä. Merkityksellisenä vuonna Mattias oli 8-vuotias, Mattiaksen veli Jonas 17-vuotias ja Sonja 22-vuotias. Sukukartanossa oli elämää, mutta jatkosota tuotti kuolemaa ja hautajaisia. Sonja oli täynnä elämäniloa, ja moni oli rakastunut häneen. Nyt Sonja esittää kuolinvuoteella Mattiakselle toiveen. 

Teos on vanhuuden kuvaus, mutta peilatessaan nuoruuteen, tässä ilmenee koko elämänkaari. Kieli on monivivahteista:
"Pääskyset vetävät hopeaviivojaan ilmaan, niiden kirkuna nousee meidän mykistä kurkuistamme. Kattopalkit pystyvät töin tuskin kannattelemaan pimeyttä, kohta se putoaa meidän kaikkien niskaan". s.172
 "Olen polvillani ja tirkistelin pimeään, valo tekee raitoja heihin, heidän suruunsa ja yksinäisyyteensä, minä näen heidän hiljaisuutensa." s. 182. 
Aivan loistavaa, paitsi että pääskyset eivät todellisuudessa vedä hopeaviivoja, eikä niiden ääntely tule meidän  kurkuistamme, eivätkä kattopalkit kannattele pimeyttä. Pimeyttä sen sijaan on kirjassa, jonka anti on hyvin kryptistä ja sekavaa. Tässä on samanlaista ajassa liitelyä kuin Bo Carpelanin ensimmäisessä Finlandiapalkitussa teoksessa Urwind (Alkutuuli).

Kesän varjot -romaanissa sodan kauhut aiheuttivat traumoja, jotka ovat jonkin verran haalistuneet viidessäkymmenessäviidessä vuodessa. Sonja oli jäänyt orvoksi ja asui Bergissä. Hänellä oli suhde Mattiaksen Paul-sedän kanssa. Paul kaatuu sodassa. Sonja "pääsi" rikkaisiin naimisiin ulkomaille, mutta on palannut nuolemaan haavojaan Bergiin, joka Sonjan tavoin vetelee viimeisiään. Mattiaksen veli Jonas on herkkä ja omintakeinen, eikä kasva "aikuiseksi", hän viettää vanhuuttaan hoitokodissa. Sonja tuntee vetoa Jonakseen. Miksi? Luullakseni siksi, että Sonja on menettänyt lapsensa, eikä Jonas ole kasvanut aikuiseksi? 

Teoksessa on lisäksi random-katras jengiä (isä, äiti, Jonas, Sonja, Arvi, Paul, Elna, Aina, Marina, Jan, Nan, Tora ja Carlos). Lisäksi on liuta paikkoja. Kaiken kaikkiaan tämä on teos, joka voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2005 ja siksi kannattaa tutustua Hiirenkorvia ja muita blogin arvioon (täällä)

Bo Carpelan (1926 - 2011) oli suomenruotsalainen kirjailija, ja hyvä sellainen, vaikka tämä ei minulta saanut suitsutusta. Pidin esimerkiksi enemmän Bo Carpelanin teoksesta Lehtiä syksyn arkistosta, joka on myös myöhäistuotantoa.

torstai 27. huhtikuuta 2023

Jarkko Sipilä: Syvälle haudattu

 


Jarkko Sipilä: Syvälle haudattu, Crime Time 2017, Takamäki17, sivumäärä 259. Takamäki #17.

Tarina alkaa, kun poliisi pidättää kaljavarkaan, joka haluaa lievemmän tuomion, ja luovuttaa hallussaan olevan Joni Mannerhovin kännykän. Takamäen ryhmä on tutkinut Mannerhovin katoamista muutaman viikon. Mannerhovin kännykkä avataan, mutta tutkimukset seisahtuvat, kun joku on alkanut lähettää kirjepommeja julkisuudessa oleville henkilöille. Kirjepommit ovat valtakunnan ykkösuutinen, ja sitä tutkivat Takamäen ryhmän lisäksi KRP ja Supo.

Kenttätyötä Takamäki-kirjoissa ahkeroi etenkin Atari-poliisi Suhonen. Takamäen ryhmässä on Anna Joutsamo ja Mikko Kulta. Takamäen poika Joonas on päässyt järjestyspoliisiksi.

Mannerhovilla ja kirjepommeilla on yllättävä yhteys. Kunnon Nordic noirin genren mukaan poliisin elämänmenoa ja johtolankoja seurataan. 

Syvälle haudattu on koukuttava dekkari, jossa  joudutaan pöyhimään kirjan nimen mukaisesti syvältä. 

Jarkko Sipilä (1964 - 2022) on syntynyt Helsingissä ja pääsi ylioppilaaksi Töölön yhteiskoulusta 1983, opiskeli hetken Polilla, mutta kävi Helsingin Sanomien toimittajakoulun ja toimi arvostettuna rikostoimittajana. Sipilä kuvaa ja taustoittaa tässkin dekkarissa Helsingin paikkoja ja viihdyn Takamäki-dekkarien miljöössä  Helsingin seudulla. 

Olen blogannut aiemmin Takamäki-sarjan dekkarista Luupuisto ja myöhemmin Uhripeli ja Syy tappaa

sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Kristiina Carlson: Maan ääreen

 


Kristina Carlson: Maan ääreen, Otava 1999 , sivumäärä 192.

Kristina Carlsonin (s.1949) romaani Maan ääreen voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 1999.

Teoksen päähenkilö on ylioppilas Lennart Falk, jonka kertomus valottaa hänen murhaansa, jonka tekijää hän ei tiedä. Falkia on lyöty astalolla, hän ensin toipuu, mutta saa kuolettavsn aivopaiseen. Falkin muistiinpanoja lukee häntä hoitanut lääkäri Theodor Gantz.

Falk ja Gantz ovat pestautuneet suomalaisten siirtolaisten mukaan 1860-luvun lopulla, jotka suuntasivat laivalla kohti itäistä Siperiaa Amurinmaalle.


He menivät Nahodkan kaupunkiin etsimään kivihiiltä ja pyytämään valaita (kartta nykyajalta, mutta kaupungin paikka on "oikea"). Tarinan puitteetkin ovat totta, sillä suomalaisia lähti Helsingistä ja Turusta kaupunkiin, ja olivat joitain vuosia siirtolaisina ennen kuin palasivat.

Theodor Gantz lähti matkaan 48-vuotiaana vaimonsa petettyä tätä, Lennart lähti 22-vuotiaana etsimään parempaa tulevaisuutta? 

Kuka Lennartin murhasi? Kivihiiltä haluava isä Spirou? Rouva, johon Lennartilla oli lihallinen suhde, mutta jonka vaihtoi tyttäreen? Vai perheen "isä"? Kuka oli syyllinen ja mikä oli motiivi? Se selviää aivan kirjan lopussa.

Teos on varmasti Finlandiansa ansainnut, mutta inhoan tällaista kerrontatyyliä. Itse en jaksanut innostua kirjasta, mutta lukeminen kannattaa aina, sillä minua kiinnosti siirtolaisuus ja kaupunki oli aivan uusi tuttavuus.

torstai 20. huhtikuuta 2023

Reijo Mäki: Uhkapelimerkki

 

Reijo Mäki: Uhkapelimerkki, Otava 2007, sivumäärä 284.

Reijo Mäen Uhkapelimerkki on kahdeksastoista Jussi Vares sarjassa. Jussi on tavannut erikoisen säikyn naisen nimeltään Sole Sulavesi, joka katoaa ja löytyy myöhemmin kuolleena Ruissalon lintutornista. Tämä ilmenee heti kirjan alussa, sen jälkeen tarkastellaan Jussin ja Solen lyhyttä suhdetta. Jussi pidätetään epäiltynä Solen murhasta, mutta vapautetaan. Solen veli Timo-Pekka Pettersson palkkaa Jussin selvittämään, kuka aiheutti Sole-siskon kuoleman.

Rinnalla kulkee palkkamurhaaja Stahanovin tarina. Mies, vaikka ajaa vihreällä Ladalla, on supisuomalainen Kimmo, mutta sumuttaa olevansa rajan takaa ja sumuttaa tekevänsä töitä yhdessä Maksim Paskon kanssa. 

Kolmas juonilanka on Timo-Pekka Petterssonin vaimon Suskin seikkailut, jotka päättyvät traagisesti.

Uhkapelimerkki on Jussi Vares-sarjan paremmasta päästä, eli rikokset on mietitty ja motivoitu hyvin, ja tarina etenee. Uhkapeli vie hautaan.

*****
Avaan Uhkapelimerkkiä vähän enemmän.
Jussi Vares ehtii aika vähän siipeilemään kaveriensa kanssa Uudessa-Apteekissa. Dekkarikirjailija Oxbacka on vielä elossa, hänet murhataan osassa 20. Uudessa-Apteekissa alkoholia anniskelee kyyppari Korpela ja paljon viinaa juo ruumisautokuski Moilanen. Pastori Alanen tarjoaa suojaa antikassaan Jussille. Novellikirjailija Luusalmi murjaisee muutaman ala-arvoisen ja härskin vitsin. Eniten juonessa mukana on toimittaja Ruuhio. Ruuhio näyttää toimitukseen tulleita kirjeitä. Jussi ottaa myös tämän toimeksiannon, sillä tarvitsee rahaa. Kyseessä on nimilista: Möller, Vasama, Andersson, Hinkkanen, Taanila, ...
Timo-Pekka Pettersson järjestää yllätyssynttärit vaimoilleen Suskille, joka on hoiva-yhtiön johtajistoa. Timo-Pekalle ja vieraille on järkytys, kun Suski saapuu asuntoon pankinjohtajan kanssa vain lempimään. Myöhemmin parivaljakko löydetään murhattuina. Murhat liittyvät nimilistaan. Kyseessä on sisäpiirikaupat, jotka junaillaan Hoivakodin vanhusten pankkitilien kautta. Minusta tämä juonilanka on hyvin kiinnostava. Solen kuoleman selvitys on myös hyvin arvoituksellinen, mutta ratkeaa kyllä.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Poliisimurha Martin Beck #9

 


Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Poliisimurha (Martin Beck #9), alkuteos Polismördaren 1973, suomentanut Kari Jalonen, Karisto 2005, sivumäärä 271.

Martin Beck -sarjan yhdeksäs osa Poliisimurha on loistodekkari, jota suositan kuten koko sarjaa, alla analysoin dekkaria, en paljasta rikollista enkä motiivia. Bloggauksessani en pysty kuvaamaan dekkarin nerokkuutta, mutta alla on hieman dekkarista.

Komisario Martin Beck on ylennyt Valtion murhakomission päälliköksi, lähimpänä apulaisenaan Lennart Kollberg. Ikääkin on tullut lisää, Beck on nyt 51-vuotias, vähän ylipainoinen mutta edelleen jäntevä ja hyväkuntoinen. Kirjassa paljastetaan Beckin syntymäaika, joka on 25.9.1922.

Kirjan alussa eronnut 38-vuotias nainen Sigbrit Mård odottaa bussia, mutta ottaa kyydin tuntemaltaan mieheltä, jota ei kuitenkaan paljasteta lukijalle. Mies tekee kammottavan tekonsa ja peittelee uhrinsa mutakuoppaan. Sigbrit on kadonnut ja Martin Beck saapuu paikkakunnalle, Anderslöviin, joka on Malmön, Trelleborgin ja Ystadin seuduilla, jossa poliisina toimii Herrgot Nöjd. Nöjd ystävystyy Beckin kanssa. Uhrin naapurina asuu ensimmäisen Martin Beck seikkailun murhaaja Folke Bengtsson, joka on kärsinyt tuomion Roseannan murhasta ja asettunut asumaan eteläisimpään Ruotsiin. Hänet on tuomittu 1964, ja hän on vapaana jo 1973. Folke on 47-vuotias.

Sigbrit löytyy murhattuna marraskuussa, ja tutkinnan aluksi Folke pidätetään ja vangitaan, läpimurtoa kuulusteluissa ei saavuteta. Beck poliiseineen kartoittaa Sigbritin lähipiiriä, juoppoa Malmössä asuvaa aviomiestä ja naapureita. Poliisi tutkii Sigbritin asuntoa etsien vihjeitä. 

Kesken tutkinnan poliisi joutuu tulitukseen, jossa kaksi nuorisorikollista ampuu kolmea poliisia, joista kaksi ovat kriittisessä tilassa usean luodin osuttua kehoon. Kolmas, joka on suojassa, kuolee, mutta ampiaisenpistoon. Poliisin ampuja ammutaan, mutta toinen nuori  Ronnie "Kasper" Kaspersson pääsee käpälämäkeen ja häntä jäljitetään. Aivan sattumalta takaa-ajosta poliisi saa johtolangan, ja todistuskappaleen alkuperäisen rikoksen ratkaisemiseksi.

Beckin apulainen Lennart Kollberg ui syvissä vesissä. Hän on itse käyttänyt asetta pidätystilanteessa, ja harhaluodista oli kuollut poliisikollega. Hän ei ole sen jälkeen pitänyt asetta mukanaan, ja eroaa palveluksesta poliisin aseistautumisen ja poliisilaitoksen politisoitumisen vuoksi. Kollbergin mukaan poliisin aseen käyttö lisää myös rikollisten aseistautumista ja lisää väkivaltaa, jota Kollberg inhoaa. Kolbergillä on vaimo ja pari lasta. Beckin tytär Ingrid pärjää, mutta pojan Rolfin kanssa Beckillä on ongelmia.

Tarinan lopussa Martin Beck hoitaa rikollisen pidätyksen ja kuulemisen. Loppu on yllättävä.

WSOY:n pokkaripainokseen esipuheen on kirjoittanut Lars Kepler. Lars Keplerin takaa paljastuu myös pariskunta: Alexander Ahndorill ja Alexandra Coelho Ahndorill. He kirjoittavat yhdessä, mutta toisin kuin Sjöwall ja Wahlöö, jotka vuorottelivat luvuittain. Sjöwall ja Wahlöö olivat Keplerin mukaan marxisteja, jotka näyttävät ruotsalaisen yhteiskunnan tekopyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden. Keplerin mukaan Beckit muuttivat dekkari-genren, mutta eivät yhteiskuntaa. Kepler pitää dekkaria nerokkaana, alussa lukija tietää alitajuisesti, että naisen ei kannata nousta autoon.

*****

Ruotsalainen avopari Maj Sjöwall (1935 - 2020)  ja Per Wahlöö (1926-1975) loivat  Martin Beck -hahmon kymmenessä dekkarissa 1965-1975.

Dekkarisarja oli mullistava sen kerronnan ja näkökulman vuoksi, ja Martin Beck oli lähtölaukaus Nordic Noirille, uudenlaiselle dekkarille, jota Henning Mankell jatkoi Wallander-sarjalla. Tässä seikkailaan Wallanderin kotikonnuilla eteläisessä Ruotsissa.

Martin Beck -sarja
1. Roseanna,1965
2. Mies joka hävisi savuna ilmaan, 1966
3. Mies parvekkeella, 1967
4. Bussimurha, 1968
5. Kadonnut paloauto1969
6. Missä viipyy poliisi, 1970
7. Komisario Beck tähtäimessä1971
8. Suljettu huone, 1972
9. Poliisimurha, 1974
10. Terroristit, 1975

torstai 13. huhtikuuta 2023

Raija Pelli: Kikka Mä haluun viihdyttää

 

Raija Pelli: Kikka Mä haluun viihdyttää, Docendo 2022, sivumäärä 243.

Raija Pellin kirja kertoo artistista nimeltä Kikka, joka nousi raketin lailla kuuluisuuteen 1989 ensisiglellään Mä haluun viihdyttää. Hittejä Kikalle veistivät aluksi sävelen osalta Inari Katramo ja sanoitti Kirsi Sunila. Kikka oli ristimänimeltään Kirsi Viilonen (1964 - 2005).  

Kikka oli rohkea nuori naisartisti, jolle miehet tekivät musiikkia. Inari Katramo oli Veikko Samuli ja Kirsi Sunila oli Juha Vainio. Juhan kuoleman jälkeen Ilkka Vainio ja Aapo I. Piippo sanoittivat kappaleita salanimellä Kristiina Sydänmaa.

Raija Pelli tutustui Kikkaan hänen uransa alkuvuosina koirien kauneuskilpailun tuomaristossa ja hän oli Kikan perhetuttu Kikan kuolemaan asti, Pelli kertoo Kirsin elämänvaiheista ja artisti Kikan nopeasta noususta huipulle. Kikan keikkailu oli intensiivistä ja vaati veronsa, ja aiheutti ongelmia sekä perhe-elämässä että uralla. Kirsi oli syrjäänvetäytyvä, herkkä ja kiltti, Kikkana olo oli raskasta.  

Kikka oli uniikki artisti, mutta kirjan tapahtumat voidaan yleistää, mihin henkiseen mankeliin joutuu artisti, joka on riippuvainen ulkopuolisista biisien tekijöistä ja jolla on tietynlainen artistikuva.  

Kikka-kirja oli helppolukuinen teos, mutta artistikirjoista keskitason yläpuolella.

Pidempi oppimäärä
Tavan mukaan avaan alle kirjan tapahtumia ja teemoja. Itselläni ei ole ollut "suhdetta" Kikan musiikkiin, ei ole äänitteitä, enkä ole käynyt keikoilla. 

Kikan lapsuus ei ollut ruusuilla tanssimista. Kikan äiti sai Kirsin nuorena, ja Kikka vietti aikaa paljon Helmi-isoäidin luona. Kikka opiskeli kauppaopistossa, ja yritti esiintyi artistinimellä Cicca ilman menestystä. Kikka löi läpi Mä haluun viihdyttää -biisillä. Vuonna 1989 julkaistiin saman niminen LP, jossa oli nimibiisin lisäksi yhdeksän rallia, osa oli Junnu Vainion ja Veikko Samulin uusia biisejä, mutta Kikka esitti myös Mona Caritan esittämiä lauluja, esimerkiksi käännösbiisin Anna kulta anna. Lisäksi levyllä on Nisa Sorayan tunnetuksi tekemä Raul Reimanin sanoittama Huone 105, jossa on Veikko Samulin sävel.

Kikka julkaisi kaikkiaan 6 levyä, Kikalla on 4 kultalevyä
Mä haluan viihdyttää, 1989, myynti 71 807 kpl, 
Kiihkeät tuulet, 1990, myynti 72 642 kpl,
Kikka 3, 1991, myynti 61 637 kpl,
Käyrä nousemaan, 1993, myynti  25 000 kpl
Ota vaatteet pois 1994, joka ei myynyt kultaa, eikä myynyt kultaa viimeinen soololevykään vuodelta 2000 Herkut lisukkeineen. johon tekstejä rustaili myös S. Takkinen, joka on  Pauli Hanhiniemen salanimi. Kikan kokoelmista Parhaat puoleni myi kultaa (37 032 kpl), ja sisälsi vuoden 1992 euroviisuehdokasbiisin Parhaat puoleni  (ylen klippi, jossa Kikka puhuu ja esittää euroviisukarsinnoissa biisin) ja kolme muuta uutta biisiä. Kirjan kovakantisessa painoksessa on kuvat levyn kansista.

Teoksessa puhutaan paljon Kikan kokemista ylämäistä, alamäistä, Kirsin perheestä, ne voit lukea kirjasta tai lukea wikipediasta (linkki). Loppua kohden hyvin surullinen tarina. Kikan urasta ja elämästä voit kuunnella Yle-areenassa, eli täällä on 20-osainen kuunnelma nimeltään Kikka -tarina tähdestä, Mansen Marilyn ei jättänyt ketään kylmäksi.

Viimevuosina  Kikka on alkanut saada positiivista julkisuutta, mikä on hyvä asia. Artisteista Erika Vikman on esittänyt ainakin Kikan biisejä Mä haluun viihdyttää ja Sukkula Venukseen.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Antti Tuuri: Lakeuden kutsu

 


Antti Tuuri: Lakeuden kutsu, Otava 1997 , sivumäärä 363.

Antti Tuurin Lakeuden kutsu päättää Hakalan suvusta kertovan kuusiosaisen Pohjanmaan sarjan. Kutomon konkurssin verovelat ovat vanhentuneet ja Erkki Hakala palaa Floridasta taaloja taskussaan kotikonnuilleen. Selvitettävää on paljon, myös vaimonsa Kaisun kanssa, jolla on helmoissan Erkin tyttö Elina ja lapualaisen tekemä poika. Lakeuden kutsu tapahtuu yhtenä päivänä, jolloin Erkki hoitaa palattuaan keskeneräiset asiansa ja haluaa selvyyden kutomon konkurssista.  Erkki tekee kauppoja, jolla hankkii konepajan ja talon petollisilta Partasilta, joista on harmia useammankin kerran. Tarinan tenho on kuitenkin kerronnassa ja Pohjanmaan kuvaamisessa.

Teos voitti vuoden 1997 kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Kirja on filmattu vuonna 2000, Erkki Hakalaa näytteli Kari Väänänen ja Kaisua Mari Rantasila.

Antti Tuurin Lakeuden kutsu on syväluotaus "pohojalaisuuteen" ja tilinpäätös Hakalan suvun toiminnasta. 

Pidempi oppimäärä jossa avaan kirjaa hieman enemmän.
Asuin elämäni varhaisvuodet Seinäjoen Keskuskadulla.  Pohjanmaan maisemat ja elämäntapa on alitajuisesti tuttuja, vaikka en siellä ole lapsuusajan jälkeen asunutkaan. Minusta Antti Tuurin Pohjanmaa-kirjoissa on oma kotoisa tunnelmansa. Miehet ovat äijiä, ja naiset pitävät kodin pystyssä, Miehillä on omat kähinänsä ja salaisuutensa, ja niistä naiset joutuvat kärsimään. Tuurin kirjoissa miehet hoitavat liikeasioita, juovat viinaa ja tässä kirjassa paljon myös naisten keittämää kahvia.
Miehillä on tapana ilmoittaa asiat karskisti ja epäsuorasti naljaillen toisilleen, ja vaimoilleen ei lainkaan. Vaimot kuitenkin kantavat perheissään paljon vastuuta. Olen lukenut sarjasta vain  Talvisota -romaanin ja romaanisarjan tunnetuimman teoksen Pohjanmaa, jossa Hakalat jakavat Amerikan isoisän perintöä. Hakalan suvun miehistä tässä Erkin kanssa vipeltävät Raimo ja Paavo, joka luulee, että hänellä on kivessyöpä ja menee Seinäjoelle sairaalaan. Kyse on nivutyrästä. Tämän kaiken Paavo tekee "salassa".  Paavo tapaa sairaalassa opettajan, joka hoidattaa salaa pitkälle kehittynyttä eturauhassyöpää. Hän on naamioinut hoitokäynnin veteraanimatkaksi, mutta jäänyt Seinäjoelle. Hän lyöttäytyy mukaan ja tunkee itsensä Erkin amerikanrautaan.
Erkki aikoo Amerikassa tienaamillaan rahoilla ostaa Partasilta konepajan, mukana kaupoissa on Taisto Matsomppi. Partasen veljekset ovat veloissa pankkiin, ja pakotettuja kauppaan. He haluavat kuitenkin kassakaapistaan papereita, joita Hakalat eivät halua heille antaa. Lopulta selviää, että itse asiassa paperit eivät kiinnosta vaan kouruavain. Erkki kyselee Raimolta monta kertaa Kutomon konkurssista, joka vei hänen kotitalonsa. Hakaloiden puheissa käsitellään paljon EU:hun liittymistä, ja luodataan poliitiikkaa jopa Väinö Tanneriin asti. Kirjan tarinan "aikana" Suomi on liittymässä Euroopan yhteisvaluuttaan  Lipposen ollessa pääministeri. Demarit eivät ole kovassa huudossa. Partasilla on samasta syystä ongelmia, kuin Raimolla. Pankit tyrkyttivät valuuttalainaa. Korot  nousivat ja markka devalvoitiin. Velkataakka paisui liian isoksi. 
Erkin matka jatkuu Lainan luo kahvitettavaksi ja mukaan tulee Pohjanmaa -kirjasta tutut Markku ja Taina, joiden poika Pauli on lomalla armeijasta. Miesten keskusteluissa käydään monta kertaa sotajutut läpi. 

Aluksi Erkki Hakala kiikaroi Kaisua anoppilansa pihapiirissä. Illemmalla Erkki ja Kaisu setvivät välejään, käyvät Erkin äidin Marjatan luona sairaalassa. Erkki hieroo Kaisun kanssa sovintoa, vaikka Kaisu lyttää kaiken Erkin sanat. Erkki on ostanut lapsille Elinalle ja lapualaisen tekemälle Johannekselle elektroniikkapelit. Kaisu pysyy Erkin matkassa tehtaalle, jossa toinen Partasista vaatii omiaan takaisin. Lopulta Erkki ja Kaisu ovat kahden. Antaako Kaisu kaiken anteeksi, vai sietääkö vain?

Kirjassa on oma huumorinsa. Lainan keittämästä klimppisopasta revitään huumoria pitkäänkin. Laina epäilee, että Erkillä on ollut klimppisopan keittäjiä Amerikassa. Erkki väistelee, eikä halua keskustella niistä keittäjistä. Erkin syntejä pohditaan. "Paavo uskoi minun tietävän, mitä synti oli, koska olin sitä tutkinut monilla mantereilla. Opettaja ei uskonut minun  pahuuttani synteihin langenneen vaan heikkouttani". ss. 242- 243.

Antti Tuurin matkassa oli hauska olla tämänkin tarinan tiimoilla.

****
Antti Tuuri on syntynyt Kauhavalla siis Pohjanmaalla, ja hän on suuria ikäluokkia eli 1944 vuoden lapsia, hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri, Tuuri on kirjoittanut myös suomalaissiirtolaisista Ruotsissa teoksessa Aavan meren tuolla puolen.

Mai bloggasi Lakeuden kutsusta NÄIN.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Kaksitoista teesiä opettajalle

 


Kaksitoista teesiä opettajalle, toimittanut Olli Luukkainen ja Raine Valli, PS-kustannus 2005, sivumäärä 239.

Kirjassa on 12 artikkelia, ja kirja on omistettu Juhani Aaltolalle (s. 1942) joka oli Chydenius-instituutin kantavia voimia. Kokkolassa Chydenius-instituutissa voi opiskella luokanopettajaksi, erityisopettajaksi tai varhaiskasvatuksen opettajaksi. Aaltola, joka on yhteiskuntatieteiden tohtori, valmistui kansakoulunopettajaksi 1964, ja aloitti kansankoulun opettajana Jämsänkoskella. Olli Luukkainen oli vuoteen 2022 asti OAJ:n puheenjohtaja. Raine Valli on myös yhteiskuntatieteiden tohtori, dosentti ja toimii Kokkolan yliopistokeskuksessa.

Blogini täyttää bloggauksen ilmestymishetkenä 12 vuotta. Valitsin blogattavan kirjan numeron 12 mukaan mutta myös teeman vuoksi, olin nuorempana 12 vuotta opettajana eri kouluasteilla ja sitä ennen tein opettajan sijaisuuksia muutaman vuoden eri peruskouluissa ja lukioissa. Opettamisen jälkeen toimin myös opettajien ja opojen lähijohtajana vuoteen 2013 saakka. Yksi työ vie toiseen ja kolmanteen ja  opettajuus on minulla luultavasti lopullisesti takana päin. 

Nyky-yhteiskunnassa puhutaan paljon opettajuudesta, opettajan asemasta. Suomessa kannetaan huolta opettajan auktoriteetin murtumisesta, curling-vanhemmista (vanhempia, jotka harjaavat tehokkaasti lasten koulutietä puhtaaksi, ja lähettävät viestejä kouluun), oppilaiden psyykkisistä ongelmista, erilaisuuden hyväksymisestä ja pedagogiikasta. Itse kannatan sitä, että koulutus tähtää sivistykseen ja vapaaseen kansalaiseen, joka pystyy vastaamaan itsestään. Peruskoulussa pitää varmistaa se, että oppilaat oppivat riittävän hyvin lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan ja siten myös ajattelemaan itsenäisesti. Lisäksi on hyvä opetella keskittymään ja tulemaan toimeen ihmisten kanssa. Näitä teemoja on joitain teoksessa, nimeenomaan sivistys ja vapaa ja vastuullinen kansalainen. Tällöin Pisa-tulokset olivat huipussaan, joten luku- ja laskutaidosta ei oltu huolissaan, vaan tavoitteet olivat ihanteellisia.

Teoksessa on 12 esseetä. Ensimmäisen Juhani Aaltola pohtii koulun haasteita ja opettajan työtä. Aaltola on harvinaisen oikeassa siinä, että aikaa pitää varata oppimiseen ja kasvuun. Juha Hakala käsittelee motivaation merkitystä  oppimisessa, varsinkin sisäinen motivaatio on olennaisen tärkeä.

Päivi Atjonen pohtii eettisiä näkökulmia, ja painottaa totuudellisuutta, huolenpitoa ja oikeudenmukaisuutta, etenkin arvioinnissa.  Oppilaan ikäkausi pitäisi ottaa huomioon. Tämä on minusta tärkeää, nyt jo alakoulun oppilailta vaaditaan itsenäistä otetta ja valintoja.

Leena Krokfors tarkastelee kasvatustieteen asemaa yliopistoissa. Kun opettajakoulutus siirrettiin yliopistoihin, joutui se todistamaan asemansa tieteenä. Krokfors pohtii samaa kuin Olli Luukainen, eli opettajan työn muutosta. Alkuun opettaja oli "kansankynttilä", sittemmin "muutosagentti", seuraavaksi eettinen ja kriittinen päätöksentekijä. Yhteiskunta muuttuu, koulu kehittyy ja opettajuus muuttuu  Luukkaisen esseessä jopa  reflektoivaksi tutkijaksi ja  yhteiskunnalliseksi kasvattajaksi. Osa esseistä on kirjoitettu kasvatustieteilijöille. Michael Uljens pohtii aikamme kasvatus- ja sivistysteoreettisia haasteita, joita hänen mukaansa ovat kysymys moderniuden jatkuvuudesta tai sen epäjatkuvuudesta, teleologinen historiafilosofia ja Kantin kasvatustieteelliset paradoksit.  Juha Suoranta ja Olli-Pekka Moisio pohtivat kriittistä pedagogiikkaa aikalaisanalyysinä.

Rauni Räsänen pohtii, onko erilaisuus koulussa ja opettajankoulutuksessa enemmän haaste vai rikkaus. Räsänen puhuu erilaisuudesta, ja kategorioi hakijat tytöiksi ja pojiksi, joka ei minusta ole nykysin relevantti lähtökohta. Tuolloin Suomea pidettiin homogeenisena maana, vaikka maan kahtiajako oli taloudellisesti suurta, 1970-luvulle saakka oli rinnakkaiskoulujärjestelmä oppikouluineen. Räsänen ennakoi uskonnon (opetuksen) haasteita, ja ennustaa, että perheet ovat moninaisia. Lisäksi hän mainitsee saamelaishaasteen. Ansiokas essee, varsinkin kun hän vielä huomaa, että koulun profilointi on uhka peruskoulun tasa-arvolle ja yhdenvertaisuudelle. 

Helena Rasku-Puttonen kirjoittaa opettajien ja oppilaiden osallisuudesta kouluyhteisössä. Yhteishenki vaikuttaa aina motivaatioon.  Jouni Välijärvi pohtii muutoksen kohtaamista opettajan työssä, taustalla kasvava muutostahti, lisääntyvät odotukset, ja lisääntyvät tehtävät. Tarvitaan tiimityötä ja mentorointia (ainakin). Hannele Niemi pohtii opettajan kasvatusvastuuta taloudellisten arvojen puristuksessa. Kilpailu kovenee jatkuvasti ja on pakko erikoistua, toisaalta tarvitaan yhteistyötä. Tämä ristiriita näkyy myös koulussa. Globalisaatio muuttaa maailmaa. Tehokkuus ei voi olla koulun arvopohja. Oppilaiden pitäisi kehittyä täyteen mittaansa, tulla osallistuviksi ja vastuullisiksi kansalaisiksi. Koulu kohtaa yhteiskunnan paineet. Nuoret ovat yhteiskunnan ilmapuntareita.

Päättöesseessä Kaarina Määttä pohtii pedagogista rakkautta ja hyvää opettajuutta. Se, että opettaja itse osaa ja hallitsee oppiaineensa, ei riitä myönteisiin oppimistuloksiin. Lähimmäisenrakkaus luo perustan hyvälle oppimiselle. 

Antoisa, joskin ajoin varsin korkealentoinen opus.

Kiitos lukijoille ja kommentoijille 12 vuotta on täynnä. Vuoden 13 bloggaus on valmis, ja se on Reijo Mäen teos Kolmastoista yö. Lukua ja bloggausta 14, en ole vielä pohtinut, sitä voitte ehdottaa. Kiitokset yhteisestä matkasta.