Jan Guillou: Sininen tähti

Jan Guillou: Sininen tähti, ruotsiksi Blå stjärnan. sivumäärä 479.

Jan Guillou kirjoittaa uutta vuosisatasarjaa, joka jatkuu tässä viidennessä osassa Sininen tähti vuodesta 1941.

Norja on Natsi-Saksan miehittämä, ja saksalaisia 'pörrää' myös Ruotsissa, kirja päättyy Norjan vapautumiseen.

Tämä kirjasarja (jota en ole lukenut) kuvaa Lauritzenin perhettä, heillä on menestyvä yritys ja yhteyksiä Saksaan. Sota on pulmallinen perheelle, sillä osa varallisuudesta on Saksassa ja perhe on kotoisin Norjasta ja osa Saksasta.

Sinisen tähden päähenkilö on perheen uutta polvea edustava rohkea Johanne, joka on brittien leivissä agenttina. Johanne on Lauritzin ja Ingeborgin tytär. Johannen isoveli Harald on Saksan SS-joukoissa, pikkuveli Karl on Ruotsin armeijassa, ja pikkusisko Rosa toimii ruotsalaisessa organisaation leivissä. Johannen setä vihaa englantilaisia!

Teoksen alussa ammusjuna on sabotoitu ratapihalle, vastarintaman Johanne on saanut vammoja ja saa niihin hoitoa. Tämän jälkeen hän menee Tukholmaan, jossa tapaa brittien SOE:n uuden päällikön  englantilaisen majuri Peterin Rennantin, joka on epäileväinen Johannen suhteen, Johannen toinen veli on SS:n upseeri, ja toinen on Ruotsin armeijassa.

Kirjassa on paljon erilaisia vaiheita. Johanne lähetetään Englantiin valenimellä, jossa saa koulutusta. Englannin episodissa käsitellään vakoilun 'etiikkaa', Johannen ajatusten kautta pohditaan monesti toiminnan psykologista puolta, jatkamista ja ilmi tulevat myös riskit. Lisäksi kirjassa on myös naisnäkökulma. Englannissa Johannella on suhde ...

Ruotsissa Lauritzenin perheellä on traagista, Johannen veli Karl kuolee armeijassa (ei SS-veli vaan toinen), kun Johanne on operaatiossa Norjassa. Norjahan on miehitetty ja Saksan puristuksessa. Ilmeisesti Norjassa oli Vidkun Quislingin nukkehallitus, lopussa mainitaan toinen maanpetturi Terboven.

Ruotsissa tai paremminkin Tukholmassa aloitetaan uusi operaatio, jossa Johanne joutuu olemaan seireeninä ja hän solmii suhteen korkea-arvoisen natsin kanssa. Tätä vaihetta käsitellään kirjassa paljonkin. Johanne puhuu sisarelleen Rosalle, että saa valtion pessaarin (ja saa ohjeita sen asentamiseen, kirjassa selviää, että joko pessaari unohtuu tai ei ehkäise). Vaikka operaation tavoitteet täyttyvät, naisille tulee paljonkin ongelmia. Toiselle seireenille, tulee natseilta pahasti piiskaa, ja naisia raiskataan. Natsit nauttivat diplomaattista koskemattomuutta, eivätkä englantilaisetkaan halua pitää mölyä 'seireeneistään', sillä operaatio Loreleilla on kunnianhimoinen tavoite (jota en paljasta). Rikos tulee ilmi, sillä yksi nainen karkaa alastomana asunnosta ...

Johanne joutuu epäilyksen alaiseksi. Saksalais- norjalainen nainen, joka asuu Ruotsissa ja on brittien palveluksessa. Johannen taustaa on varmasti aiemmin kirjoissa selvitetty, mutta hän on ollut yliopistolla töissä, ja esittäytyy natseille on tohtori Lauritzeniksi ja mainitsee SS-veljensä ...

Sodan edetessä alkaa tihkua tietoa natsien aggressiosta juutalaisia kohtaan. Saksalaiset keräävät juutalaisia myös miehitetyistä maista. Kirjan lopussa käsitellään juutalaisten pelastamista Norjasta. Johanne on toiminnassa mukana. Hänen tätinsä Christa on juutalaistaustainen, jonka hän tosin vasta tässä kirjassa paljastaa Johannelle...

Kuvassa on Tukholman Grand Hotel (olen rajannut alaosan pois, sillä hotellin edessä on ollut ihmisiä). Johanne käy Grand Hotellissa toisen houkutuslinnun kanssa. Hotellissa yöpyy nykyisin kuuluisuuksia, ja katsellessani heinäkuun alussa merta, kuninkaan linnaa  ja juoksukilpailua, monet odottivat, tuleeko Deep Purplen jäseniä hotellista, oli pitkäputkisia kameroita ja nimmarilehtiöitä ja faneilla oli levyjä kädessä. Juttelin paljonkin erään mainion kaverin kanssa, hänellä oli vihko kädessä (keräsi siihen luullakseni nimikirjoituksia). Hän luuli, että liikenne oli katkaistu julkkisten takia. Kerroin hänelle, että luullakseni liikennejärjestelyt olivat juoksukilpailun vuoksi. Kaveri juttuineen ja innokkuutensa vuoksi oli hyvin piristävä, ei murjottanut kuten liian monet suomalaiset. Hän puhui riikin ruotsia, mutta hyväksyi ruotsini huonolla aksentilla ja niukoilla sanoilla. Harmittaa, että en kysynyt kaverin nimeä, tai pyytänyt nimmaria. Kun lähdin metroasemalle ja matkustin välietappiini kaveri jäi viettämään sunnuntai-aamua hotellin eteen.

Tukholman Åhlensilla oli Sininen tähti pokkareista toiseksi myydyin heinäkuussa 2016. Sininen tähti on laadukas kirja ja luotaus Ruotsin vastarintapiireihin sodan aikana. Oma kielitaitoni on kehno, enkä havaitse kaikkia hienouksia, mutta minusta kerronta oli sujuvaa, mutta lukeminen ei minusta ollut aivan mutkatonta. Toisaalta kun kirjaan pääsi sisälle, ei kieltä enää juuri huomaa.

Kirjan jälkisanoissa pohditaan naisten unohtamista sodan jälkeen. Miehillä on sankarin viitta, naisilla, jotka voiton saavuttamiseksi riisuivat viittansa, ei ole sodan mitään kunniaa,  mutta huono maine. Diplomaateilla on etuoikeutensa. Natseilla oli koskemattomuutensa, naisilla ei.

Kirjan vastavakoilun naiset on herättänyt plagiointisyytöksiä, mikä toisaalta lisää ainakin tuntua, että tällaistakin peliä pelattiin.

******
Jan Guilloun (s. 1944)  kirjan Pahuus, olen lukenut ja blogannut suomeksi TÄÄLLÄ.

Jan Guillou: Pahuus

Jan Guillou: Pahuus, wsoy-pokkari 338 sivua, suomentanut Veijo Kiuru, alkuteos Ondskan 1981.

(Kansikuvaa ja takakansitekstiä on analysoitu alhaalla).

Jan Guilloun Pahuus on intensiivinen kirja pahuudesta, vallasta, vallankäytöstä ja alkukantaisista vieteistä myös vihasta ja pelosta.

Juoni lyhykäisesti (varo juonipaljastuksia)
Romaanin päähenkilö on 14-vuotias tukholmalainen Erik 1950-luvun lopulla. Erik joutuu päivittäin sadistisen isän hakkaamaksi. Jokapäiväiset väkivaltasessiot ovat joko rankkoja monien kymmenien lyöntien mittaisia, tai vielä rankempia sellaisia, joiden seurauksena Erik joutuu sairaalaan. Äiti on pitkään voimaton sivustakatsoja, mutta kun raja ylittyy myös oppikoulussa, jossa Erikin jengi jää varkauksista kiinni ja Erik erotetaan muiden laverellessa ja Erikin pysyessä hiljaa ja kaikki vieritetään hänen niskoilleen, äiti päättää toimia. Äiti myy arvotaulunsa ja lakimiehen järjestämän rahaston turvin lähettää Erikin pois kotoa Stjärnsbergin yksityiseen sisäoppilaitokseen, joka on toverikasvatuksen tyyssija eli kasvatusjärjestelmä on sadistinen ja epädemokraattinen perustuen simputukseen ja mielivaltaan. Erik joutuu kohtaamaan väkivallan ja vallan käytön vitsaukset yhä uudestaan. Erik ei mukaudu kuritettavaksi, ja hän nousee passiivisen vastarintaan yhdessä älykkään, mutta pullean kämppäkaverinsa Pierren kanssa. Kurittajina eivät ole opettajat vaan lukion oppilaat ja heistä valittu Neuvosto. Koulussa lievin rangaistus on ”peppis”, seuraavaksi tulee yhden tikin lyönti (terveyssisar ompelee haavaan tikin), seuraavaksi tulee rinki, jossa keskikoululainen joutuu ottelemaan kahta lukiolaista vastaan, ja kun verta vuotaen luovuttaa, joutuu ryömimään ringistä. Neuvosto voi määrätä työpalvelua ja arestia, lisäksi keskikoululaiset palvelevat lukiolaisia. Neuvoston päätöksistä ei ole valitusoikeutta, eikä syytetyllä saa olla avustajaa. Erikin viikonloput kuluvat arestissa ja työssä, mutta hän ei suostu edes peppiksiin eikä palvelemiseen. Erik parantaa Pierren ja arestilukemisen ansiosta koulumenestystään, ja pärjää urheilussa.

Simputuksessa on monia vaiheita, mutta yltiösadistiseksi toverikasvatus muuttuu, kun Neuvoston johtoon valitaan osin valheellisen vaalikampanjan turvin Otto Silverhielm. Erik ja Otton johtama Neuvosto ottavat yhteen Luostariyönä. Toverikasvatuksen nimissä kaikki keinot ovat sallittuja, eikä opettajilla ole oikeutta puuttua. Taistelun tuoksinassa veri virtaa, neniä murtuu, hampaita katkeaa, ja tikkejä ommellaan. Myös ulostepaljuja tyhjennellään toisten kämppiin. Neuvostolla on oikeus rangaista oppilaita, eikä näillä ole oikeuksia vastata väkivaltaan.

Erikin pakoilu ei loputtomiin onnistu, vaan hänet otetaan kiinni ja kaltataan …

Tarina eikä edes simputus pääty vielä tähänkään. Pierre ei kestä kidutusta vaan eroaa koulusta. Se on lopulta yksi signaali, joka kuuluu myös opettajakuntaan asti. Toinen signaali on kirje, jolla on merkitystä, ja jonka Erikin äidin lakimies lähettää rehtorille ….

Erik kohtaa lopulta Oton, hän pääsee lakimiehen yhteydenoton jälkeen keskikoulusta, ja tapaa kotonaan isän, ja isän kromatun kenkälusikan, joka oli kuritusvälineistä vähäpätöisin, …

Kiusaaminen

Kiusaaminen näyttäytyy teoksessa ainakin kolmella eri tavalla ja kolmessa eri paikassa: Erikin kotona, oppikoulussa, sekä sisäoppilaitoksessa.

Oppikoulussa kiusaaminen on lievintä. Erik kuuluu jengiin, joka lainaa rahaa, jos ei maksa velkoja, uhkaillaan tai pahoinpidellään. Tämä on lievintä, sillä on olemassa edes jotkut pelisäännöt. Tosin he varastavat myös äänilevyjä, joka on taatusti väärin, mutta kirjan tapahtumat huomioon ottaen tämä on varsin "lievä rikos".

Erikin kotona isä on täysin sadistinen henkilö, joka hakkaa erilaisin välinein tuntikausia poikaansa ilman mitään syytä. Hakkaamiskohtaukset olivat hyvin etovia. Toisen täytyy ottaa iskut vastaan paikoillaan purnaamatta. Pikkuveli on vaarallinen henkilö, todellinen isänsä poika. Hän kielii isälle osin ja usein täysin valheellisia tarinoita, ja kiristää Erikiä, ja sitten isä hakkaa Erikiä joko kovaa tai kovemmin. Äiti on hiljaa, mutta laittaa lopulta toimeksi ja hoitaa Erikin "turvaan" tai ainakin pois kotoa. Erik oppii itsensä hillitsemisen katseen vanginnan pölyhiukkasiin ja kovan kivun keston isän kurituksen aikana.

Oppikoulussa Erikin erotettaessa käytöshäiriöt tulkitaan kurituksen puutteeksi, kun ongelma on juuri päinvastainen. "miksi Erikistä on tullut juuri tällainen. Luultavasti hän ei ollut saanut eläissään koskaan kunnolla selkäänsä". Lisäksi hänelle niitataan läksiäissanat "sinä olet itse pahuus, sinun kaltaisesi täytyy tuhota". Erik on joutunut kaveriensa pettämäksi, hänen "olisi kannattanut tunnustaa ja valitella avioerolla". Avioeroilla, joita ei muillakaan lapsilla todellisuudessa ollut. Kirjailija osoittaa useasti, miten aikuisten maailma toimii, tämä on eräs niistä. Tunnustaminen on toisissa tilanteissa rangaistusta pahentava tekijä, oikein suoritettuna lieventävä. Se, että ei tunnusta, vaikka ei olisi syyllinenkään on siis monesti rangaistusta pahentava teko.

Stjärnsbergin sisäoppilaitoksen toverikasvatus perustuu siihen, että vanhemmat oppilaat koulivat nuoremmat tavoille simputtaen. Kasvatus on tasa-arvoista siinä suhteessa, että sitä sovelletaan kaikkiin keskikoulun opiskelijoihin. Muuten se perustuu mielivaltaan, ja tarjoaa sadistisille henkilöille avoimen kentän toteuttaa mielihalujaan, kunnes heikoimmat murtuvat. Toverikasvatuksen ohella urheilu oli keskeinen kasvatusmenetelmä. On ehkä edelleenkin olemassa leikilliset leirikasteet ja fuksiaiset, joka on yksi leikinomainen hauska (kaikkien mielestä ei) rituaali. Tämä kasvatusmenetelmä ei ole todellakaan sellainen. Tässä on Neuvosto, jolla on vastuutonta valtaa, ja jonka mielivalta ylittää soveliaisuuden rajat. Joka vuosi on kaikkien muiden asioiden väkivallan lisäksi riisutaan vaatteita ja "kustaan päälle" (termi teoksessa). Jokainen ymmärtää, että tässä ei ole mitään toverillista tai kasvatusta. Se on sadistista alistamista. Koulussa on rikkaita, aatelisia, ja sellaisia, jotka ovat saaneet ”lemput” muista kouluista.

Koulukiusaamiseen tämä liittyy mielestäni kolmella tavalla.
Lievin esimerkki. Erik pudotetaan koulun joukkueesta, joka häviää. Muut koulun opiskelijat syyttävät tilanteesta Erikiä, olisi pitänyt "mukautua" peppiksiin ja palvelemiseen. Ryhmä syyllistää Erikiä, ei Neuvostoa, joka kielsi urheiluedustuksen Erik, olisi halunnut urheilla.

Opettajien rooli. Opettajat ummistavat silmänsä. Tämä on seurausta ajatuksesta, että toverikasvatus on toverillista tai pojat on poikia, mutta se ei päde koulukiusaamiseen. Koulukiusaaminen on alistamista ja vallankäyttöä, se on toisen henkistä ja fyysistä alistamista, niin kuin Erikin ja Pierren. Erik ymmärtää tämän. Hän yrittää saada Otto Silverhielmin naurun alaiseksi, eli yrittää muuttaa hänet toisen silmissä erilaiseksi ja saada hänet lisäksi pelkäämään. Koulukiusaaminen perustuu myös pelkoon, häpeään ...

Koulukiusaamisessa on aina yleisö, sivustaseuraajat ja yllyttäjät sekä kantelijat. Pahinta laatua edustaa pikkuveli, joka nauttii vallasta, mitä hänen toimillaan on. Koulussa useat oppilaat vaativat perinteen mukaan Pierren ja Erikin vastaanottamaan kuritusta. Opettajat ovat myös sivusta seuraajia, mutta täysin tietoisia väkivallasta ja alistamisesta.

Erikin tapoja selviytyä ovat ainakin itsehillintä: katseen keskitys yhteen pisteeseen, punttien nosto ja uinti. Katseen keskitys on monessa kohdassa esillä. Punttien nostaminen tasaa suuttumusta, ja uinti ja vesi rauhoittavat. Erik huomaa, että väkivaltaa voi käyttää myös välttääkseen väkivaltaa, se voi Erikin huomion mukaan olla myös ainoa tapa. Hän myös havaitsee, että väkivalta lähtee aivoista ei lihaksista. Voiko tätä yleistää? Loppuuko koulukiusaaminen vetoamalla toisen reiluuteen tai "järkeen"? Miten torjua oikeudeton väkivaltainen hyökkäys? Kirjassa on kaksi tapausta, jotka liittyvät kansainvälisiin tapauksiin. Gandhi on Erikin ja Pierren suosikki ja silloin ajankohtaisesta Algerian tilanteesta puhutaan paljon, Intia oli tuolloin jo itsenäinen, Algerian itsenäisyys oli vasta tulossa.

Loistava kirja, aihepiirinsä aatelia. Kirjassa on se etu, että jo ensimmäinen sivu paljastaa teoksen luonteen.


Kaiken voi lukea Jori avaa Pahuutta näin.

***
Huomioita
Oppikoulussa mainitaan
"Uutteruus voittaa ja ahkeruus palkitaan, kuten Robinson Crusoen tapaus on osoittanut" s.20
Robinson Crusoe ei ole historiaa vaan fiktiota!

Erikin perheessä, missä kuritus oli jatkuvaa, Grimmin sadut olivat kiellettyjä, niiden väkivaltaisuuden vuoksi!

On opittava noudattamaan käskyjä. Miten muuten voisi itse antaa käskyjä olessaan reservin upseeri, yritysjohtaja ... s.141

Koulussa on siirtotyöläisiä Suomesta. Erikillä on suhde suomalaiseen Savosta kotoisin olevaan Marjaan, joka on reipas tyttö.

***
Koko kirjan kamalin kohtaus liittyy Erikin isän suorittamaan "koiran repimiseen" ja siitä seuranneeseen selkäsaunaan. Siksi en pysty kanttakaan neutraalisti katsomaan, kansikuvassa on koiranremmi.

***
25.2.2013 FST-kanavalla oli Jan Guilloun haastattelu "Min Sanning", Cecilia Bodström haastatteli Jan Guillou'ta (SVT-kanavan ohjelma):
Siteeraan muutamia kohtia, mutta en vastaa faktoista, kirjaan vaan mitä suomennoksessa luki ja mitä JG kertoi.

Pahuus kirja nousi haastattelun keskivälillä esiin. Guilloun mukaan kirjasssa on omakohtaisuutta. Janin isä oli ranskalainen, mutta avioliitto särkyi (isä meni Ranskaan ilmeisesti armeijaan, äiti oli elänyt suojattua lapsuutta?) ja äiti meni myöhemmin uudestaan naimisiin. JG:n mukaan väkivaltaa oli lapsuudessa (isäpuoli ymmärsin), äiti on kiistänyt asian sanomalehtihaastattelussa. JG:n mukaan hänen käymä sisäoppilaitos oli esikuva Stjärnsbergille, vaikka nimi oli "Aurinkomäki", eikä "Tähtivuori". JG on ollut myös Tukholman satamassa ahtaajana, kuten Erik, teoksessa Pahuus.
JG on kirjoittanut 43 kirjaa, hän oli haastattelun aikana 68 vuotta.

Lopun haastattelumateriaalin jätän kommentoimatta, koska se ei liity blogattavaan kirjaan mitenkään. Materiaali saattaa olla Areenassa tai SVT:n vastaavassa. JG puhui ymmärrettävää ruotsia ja tekstitkin olivat.
***

Kuvan esine kuvataan pokkarin sivulla 28:

Koirapiiska oli punottua nahkaa, kädensija paksu ja toisesta päästä ohut, ja ohuessa päässä oli pieni metallikoukku, jonka sai kiinni koiran kaulapantaan. Juuri se metallikoukku raastoi ihon rikki.

Kirjassa on kuvottavia kuvauksia isän päivittäisisistä väkivaltasessioista.

Jos kanteen suhtautuu neutraalisti kirjaa ostaessa, niin teoksen ensi lauseen jälkeen ei enää suhtaudu "Isku osui oikean poskiluun yläosaan", koko kirjan alku on pelkkää väkivallan kuvausta. Sivun 28 jälkeen karmea totuus paljastuu, ja moni ei enää halua edes nähdä kantta, sivujen 40-44 jälkeen jo sana koiran koirien  remmi  tekee pahaa.

Tällä kirjalla on muitakin kansia. Tämä kansikuva on naivin yksinkertainen, ja sen teho avautuu vain kirjaa lukevalle tai lukeneelle.

Kirjan nimen punainen väri on myös merkille pantava, ja myös kirjainten halkeamat.

Tämä kansi on minusta tehokas, ulkopuoliselle se ei edusta pahuutta sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta kirjanlukeneelle se on karmea kansi, niin kuin koko kirjakin. Kirjan luettuaan ei halua nähdä enää kantta, eikä lukea koko kirjaa väkivaltasessioitten osalta, muuten teos on loistava.

Muut kansikuvat edustajat Stjärnebergin koulua tai poikajoukkoa, tai Erik-päähenkilö on kuvassa. Nekin kansikuvat ovat perusteltuja, sillä pääosa teoksesta tapahtuu koulussa, ja siellä on omituiset säännöt, ja Erikin pitää oppia tottelemaan, että itsekin voisi joskus antaa käskyjä, alaistaitojen oppitunti numero 1.

Kuitenkin väkivallan välikappale on myös hyvä kirjan kansikuva.

Kirja on toisaalta loistava kuvaus pahuudesta, mutta teosta en suosittele herkkähermoiselle.

***

Takakansitekstiä analysointia

KARU KASVUKERTOMUS ARKIPÄIVÄN PAHUUDESTA

Pahuus ja pahuus arjessa todella näyttäytyy, Stjärnsbergin koulun Neuvosto on sadistinen ja pelkurimainen simputtava elin.

Koskettavassa, omaelämäkerrallisessa kirjassaan

Pahuus todella koskettaa, minusta satuttaa, omaelämäkerrallisuuteen en osaa kantaa, toivottavasti ei olisi. On hirveää tietää, että tällaisia isiä tai kouluja on ollut olemassa, sillä kirja tapahtuu 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa, eli ihmiset, jotka ovat käyneet koulua ovat vielä keskuudessamme tai siis tässä tapauksessa Ruotsissa.

Jan Guillou kertoo Erik-pojan kasvuvuosista kotona sadistisen isän armoilla ja koulussa jengin varjossa.

Todella tehokkaasti kertookin, jo ensimmäisestä sivusta alkaen sadismi alkaa. Jengi on myös todella paha.

Erik erotetaan koulusta kovapintaisen käytöksensä vuoksi, ja hän päätyy sisäoppilaitokseen. Siellä hän joutuu simputuksen kohteeksi ja alkaa etsiä puolustautumiskeinoja. Hänen yrityksensä nousta vanhempien poikien sortoa vastaan johtavat kuitenkin vain väkivallan kierteeseen, jota hän ei ajan mittaan kykene hallitsemaan.

Erik tappelee vain kerran, mutta Neuvosto on raaempi, he hyökkäävät Pierren kimppuun, joka ei kestä. Erikin kohtelu täyttää kaikki kolmannen asteen kidutuksen ”tunnusmerkit”. Eniten minua ihmetyttää opettajien ja rehtorin rooli.

Syntyy avoin sota, ja lopulta Erik on valmis viimeiseen kostoon.

Osittain totta. Sota ei ole aivan avoin, mutta Erik tosiaan kostaa sekä Otto Silverhielmille ja isälleen.

Takakansiteksti ei minusta paljasta liikaa, tekstin teho on tilanteen kuvaamisessa.