Janne Puhakka - Risto Pakarinen: Ulos kopista

 

Janne Puhakka - Risto Pakarinen: Ulos kopista, Johnny Kniga 2022, sivumäärä 205.

Tämän kirjan ostin kahden euron alelaarista, ja kertoo paljon jääkiekon ja urheilun asenneilmastosta. Luin kirjan alkukesällä 2024 ja ohjelmoin bloggauksen tähän päivään. Lokakuussa 13.10.2024  Janne Puhakka joutui entisen puolisonsa ampumaksi. Alla alkuperäinen bloggaus, jonka julkaisen siksi, että kirjan sanoma hyväksymisestä on tärkeä. Janne Puhakka oli Nelosen Petolliset tv-sarjassa, joka "pyöri" Nelosella, kun murha tapahtui. Jannen omaisten toiveesta sarjan päätösosa (joka jäi näyttämättä) esoitettiin myöhemmin tv:stä. 

Janne Puhakka (1995-2024)  pelasi jääkiekkoa ensin Espoossa. Vuonna 2013 hän siirtyi pelaamaan juniorisarjaan Kanadaan Chicoutimi Saguenéens -joukkueeseen ja pelasi pari kautta, kunnes siirtyi 2015 Bluesin liigajoukkueeseen ja pelaajaura päättyi Ranskan liigassa 2018. Puhakka pelasi nuorten maaotteluita ja saavutti 2013 pronssin alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.

Tätä kirjaa ei ole kuitenkaan julkaistu MM-pronssin vuoksi vaan sen takia, mistä kirja alkaa, eli Janne lähettää sähköpostin managereilleen, että on löytänyt itsensä ja haluaisi tulla ulos kaapista. Suomalainen asianhoitaja hyväksyy asian, mutta ehdottaa että Janne ei julkisesti avaudu ja ehdottaa, että Janne pelaa kauden loppuun. Kausi meneekin hyvin tai paremmin kuin alkukausi.

Jääkiekko on maskuliininen laji, eikä kopeissa tuolloin varmasti ole puhuttu lainkaan (ainakaan myönteisessä tai rakentavassa mielessä) seksuaalisuudesta. Kirjassa on maininta, että tuolloin homoteltiin vastustajia. Pelaajan on vaikea tulla avoimesti kaapista, ja asiaa hyssytellään.

Teoksessa perhe, läheiset, agentti, pelaajat saavat puheenvuoroja, ja tarkastellaan tilannetta Kanadassa, jossa NHL:ssä ei kai kukaan ole vielä tullut ulos kaapista, mutta vuonna 2002 NHL-varaus tuli, hän pelasi AHL:ssa.

Kirjassa tarkastellaan tilannetta kokonaisvaltaisesti  pohditaan myös muita ongelmia, sivutaan alkoholia, ja rasismia. Jääkiekkoilijoista aika harva on mustaihoinen ja mustat saavat kokea rasismia. Lisäksi tarkastellaan naislätkää. Ruotsissa tasa-arvo-asioissa ollaan pidemmälle kuin Suomessa.

Kirjan on aiheeltaan tärkeä, ja aina ajankohtainen. Ajankohtainen myös siksi, että kirjassa "esitelty" vanhempi miesystävä, jonka kanssa Janne asui, ampui Janne Puhakan 13.10.2024 pariskunnan yhteisessä kodissa, jonne Janne tuli käymään. Pariskunta oli jo eronnut.  Kirja on myönteinen, ja siksi Rolfia kutsutaan "herrasmieheksi", nyt tiedämme ettei hän ollut.

Janne Puhakalta kuitenkin tärkeä ja rohkea kirja, jonka sanoma on Jannen poismenon myötä yhä tärkeämpi. Meidän pitäisi hyväksyä lähimmäisemme ja myös heidän ratkaisunsa, eikä toista voi omistaa. Väkivalta on väärin.

Rex Stout: And Four to Go

 

Rex Stout: And Four to Go 1958, Bantam books 1992, sivumäärä 224. Novellikokoelma #10

Rex Stoutin Nero Wolfe -kokoelma And Four to Go sisältää juhlapäivätarinat Christmas Party, Easter Party ja  Fourth of July Picnic sekä tarinan Murder is no Joke. Teoksessa on kirjailija  Jane Haddamin (1951-2019) alkusanat, jossa hän kertoo, että Rex Stout oli toiminut pankkiirina. Tästä en löytänyt vahvistusta, mutta Stout lisenssoi koulujen säästösysteemin. Haddamin mielestä Stout oli nero. Stout oli mies, kuten Nero Wolfe ja Archie Goodwin. Haddam kertoo ottaneensa naisetsivä hahmoonsa piirteitä Archie Goodwinista.

Christmas Party (1957) sivumäärä 70.
Nero Wolfe ilmoittaa apulaiselleen Archie Goodwinille, että haluaa perjantaina miljonäärin ja orkeideakasvattaja Lewis Hewitin luo Long Islandille, koska tämän vieraana on Englannin paras orkideojen risteyttäjä Thompson. Archie purnaa, hän on ilmoittanut omasta menostaan jo alkuviikolla. Archie on luvannut morsiamelleen Margot Dickeylle, että hän osallistuu Dickeyn työpaikan Bottweilin firman joulujuhliin 21.12.1957.  Archiella on näyttää avioliittolupa. Nero Wolfe mainitsee Lily Rowanin ilman vastakaikua. Perjantaina Nero Wolfe suuntaa Long Islandille, ja kun Archie menee juhliin. 

Myös Nero Wolfe tuntee Bottweilin, kun tämä palkkasi Wolfen muutamia kuukausia sitten. 

Ulkona sataa lunta. Margot Dickey työskentelee Kurt Bottweilin yrityksessä. Botweilin juhlissa ovat yrityksestä liiketoimintajohtaja Alfred Kiernan, Emil Hatch, toimiston vastaanotosta Cherry Quon, leskirouva Perry Porter Jerome poikansa Leon kanssa, joka on nuori playboy, joka tuhlaa äitinsä rahoja, rahoja joita myös Bottweillin yritys tarvitsee, rouvalla ja Bottweililla on suhde? Juhlissa Joulupukki on baarimikkona. Jengi siemailee drinkkejä ja puhelee. Margot ei halua naimisiin Archien kanssa (vaan Bottweilin kanssa). Avioliittolupa on revitty. Maljojen aika. Muut juovat shamppanjaa ja Bottweill Pernodia. Bottweill kaatuu ja hänen suustaan tulee vaahtoa. Pernodissa on ollut syanidia. Bottweill on murhattu. Joulupukista on jäljellä vain rekvisiitta.

###

Tämä on yllättävä juttu, en paljasta murhaajaa enkä motiivia, mutta eräitä muita seikkoja. Joulupukki oli Nero Wolfe, joka otti hatkat, koska ei halunnut olla paikalla, kun poliisi tulee paikalle. Nero Wolfella oli omat motiivinsa olla läsnä, jotka liittyvät Archien suhteeseen, Nero Wolfe aavisti, että avioliittolupaus ei ole aito. Tosin Archie Goodwin tiesi sen, koska Margot kertoi sen Archielle. Margotin motiivi oli saada Bottweill sitoutumaan häneen, sillä Bottweilillä oli ilmeisesti sutinaa muidenkin kanssa.  Rouva Jerome oli antanut Bottweilille (tai sijoittanut yritykseen) peräti 500 000 dollaria! Bottweill sutinoi lesken kanssa mutta oli iskenyt silmänsä myös Cherry Quoniin, joka väittää olevansa neitsyt. Aikamoinen vyyhti, jonka selvittelyyn osallistuu myös Saul Panzer.

Koska Archie Goodwin hoitaa Nero Wolfen käytännön asiat, niin Archie aliarvioi Nero Wolfen kyvyt tarvittaessa ottaa myös käytännön asiat hallintaan. 

Nero Wolfea yritetään kiristää ja hänelle yritetään syöttää pajunköyttä, kuka murhaaja on. Wolfe välttää ansat. Kiintoisa tarina.

###

Easter Parade (1957) 49 sivua.
Nero Wolfe on kateellinen, koska miljonääri Millard Bynoe on onnistunut huhujen mukaan risteyttämään vaaleanpunaisen Vanda-orkidean. Hän ei usko tapahtunutta ja pyytää palvelusta Archie Goodwiniltä. (Wolfe ilmoittaa että voi pyytää palvelusta vain neljältä henkilöltä, joista Archie on yksi, Orrie Cather sen sijaan ei ole yksi, joten päättelen, että Saul Panzer ja Fred Durkin ovat kaksi, mutta neljäs jää minulle arvioitukseksi, Marko Vuckic tai tohtori  Vollmer on neljäs?).

Rouva Bynoe pitää New Yorkin Pääsiäisparaatissa orkideaa vaatteissaan. Archie palkkaa Tabbyn pöllimään kukan. Archie menee itse valokuvaamaan tilaisuutta, jos kukkaa ei saada. Pölliminen lopulta onnistuu, kun rouva lyyhistyy maahan.

Myöhemmin ilmenee, että rouva on kuollut. Tabby "vaatii" turvapaikkaa ja on 10 dollarin päiväpalkkaa vastaan Nero Wolfen luona täysihoidossa syöden ja pelaillen pool-bijardia, joskin Nero Wolfe selvittää murhan ripeästi.

Kyse on stryktiinistä, joka on annettu neulalla (en kerro tarkemmin). Todisteet Nero Wolfe saa Archie Goodwinin ottamista valokuvista.

Murhan jälkeen tarkastaja Cramer tulee räyhäämään Wolfen Kivilinnaan. Cramer on päätellyt oikein, että Archie Goodwin ei ollut sattumalta paikalla, ja että Wolfella on yhteys myös orkidean katoamiseen. Millard Bynoe haluaa palkata Nero Wolfen,  apupoikana hänellä on säätiön asiamies Henry Frimm, joka epäilee murhasta valokuvaaja Iris Innesiä, vaikka paikalla oli liuta muita kuvaajia Joseph Herrick, Augustus Pizzi ja Alan Geiss. Fromm ja Innes olivat aiemmin sutinoineet keskenään, mutta eronneet, Innes kantoi Frimmin mukaan kaunaa rouva Bynoelle. Millar Bynoen motiivi on puhdistaa vaimonsa maine ja sen saa tehdä Nero Wolfe.

Fourth of July Picnic 1957, 50 sivua.
Ravintolatyöntekijöiden ammattiliitto (paikallinen PAM) pitää Itsenäisyyspäivänä (heinäkuun neljäs) piknikin Long Islandilla ulkona niityllä. Osallistujia on tuhansia. Nero Wolfen vanhin ja paras ystävä Marko Vuckic (kuoli kirjassa Mustan Vuoren varjossa) testamenttasi Rustermanin ravintolan omistuksensa  henkilökunnalle, jota johtaa Felix. Nero Wolfe on kuitenkin ravintolan "asiamies", joka viime kädessä siunaa henkilöstön ratkaisut. Nero Wolfe on tilaisuuden kunniapuhujana. Yksi motiivi on se, että hänen kokkiaan Fritz Brenneriä, joka avustaa joskus Rustermanissa, ei houkutella liittoon.

Archie Goodwin kuskaa autolla Nero Wolfen paikalle, jossa Flora Korby järjestelee tilaisuutta, hänen isänsä James Korby on liiton puheenjohtaja. Juhlien pääorganisaattori Phil Holt on huonovointinen ja makaa yhdessä teltassa, lääkäri epäilee syötyjä etanoita vaivojen syyksi.

Wolfe ja Archie odottavat Wolfen vuoroa puhua, James Korby aloittaa puheet sitten ravintola Churchillin kastikekokki Paul Rago, sitten viinin ja ruuan maahantuoja H. L. Griffin ja tv-esiintyjä Dick Veter  ennen Wolfen vuoroa. Archie havaitsee puheiden aikana, että Phil Holt on kuollut, tapettu veitsellä. Wolfe haluaisi kotiin, koska poliisi tulee kuulustelemaan kaikkia eikä Wolfe halua olla muuta kuin kotilinnassaan. Wolfe päättää kuitenkin puhua Archien kerrottua, että poliisi kuulee Wolfea joka tapauksessa. Flora Korby näkee ruumiin ja alkaa huutaa. Archie on kuulustellut paikalla seissyttä Anna Banauta. Annan mies on Zollerin ravintolavastaava. Kuten arvata saattaa piirisyyttäjä on Wolfen ja Archien kimpussa, mutta he pääsevät kotiinsa, mutta vangitsemisen uhka on ilmassa (todisteiden salaamisesta). Nero Wolfe turvautuu Saul Panzerin apuun ja loppuselvittelyt käydään Panzerin asunnossa, jonne Nero Wolfe ja Archie Goodwin ovat livahtaneet. Syyllinen lankeaa Wolfen ansaan. Jutussa annetaan ymmärtää, että Panzer on poikamies, joissain kirjoissa puhutaan hänen vaimostaan ja joissain myös lapsista.

Murder is no Joke, 1958, sivumäärä 52.
Nero Wolfen luo tulee "huolestunut"  Flora Gallant. Hän on muuttanut Ranskasta 1937 Yhdysvaltoihin. Hänen veljensä vaatesuunnittelija muutti maahan 1945 vaihtaen nimensä Alec Gallantiksi ja löi itsensä läpi syysmallistolla 1953. Flora kuvailee Alecia poikamieheksi, joka ymmärtää naiskauneutta,ja on tähti. Yritys on laajentunut ja avainhenkilöitä ovat Carl Drew, Anita Prince ja Emmy Thorne. Yrityksellä menee tai meni hyvin, Noin vuosi sitten firmaan tuli Bianca Voss, jolle Alec teki ilmaiseksi upean puvun. Seuraavaksi Bianca saa huoneen firmasta ja nyt hän työntää nokkansa jokaiseen asiaan. Bianca pyytää Wolfea tuhoamaan Biancan. Bianca on tullut Euroopasta, mutta ei ole ranskalainen aksentista päätellen, eikä  hänkään esiinny omalla  nimellään. Onko hän laittomasti maassa? Flora tarjoaa 100 dollaria, josta Nero Wolfelle jää tuloveron jälkeen 60 dollaria, jos Nero Wolfe soittaa Biancalle. Flora pyörittää  numeroon,ja Bianca on toimistolla, jonne Flora soittaa. Kuuluu puhetta, törmäys ja korinaa. Archie soittaa Gallatin firmaan ystävänä ja sanoo  Carl Drewille olevansa John H. Watson. (Tohtori Watson!). Bianca on tapettu, lyöty paperipainolla päähän.

Seuraavana päivänä lehdessä on juttu Bianca Vossin murhasta, mutta myös muotiliikkeen asiakkaan ja mannekiinin näyttelijä Sarah Yaren itsemurhasta.

Wolfe selvittää syyllisen molempiin murhiin. Taustalla on Ranskan vastarintaliikettä, petosta jotka ovat vain osittaismotiiveja. 

Tämä Murder is no Joke on hyvä lyhyt juttu.

Viihdyttävä kokoelma.

*****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden (33) lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu, mutta niitäoli neljätoista, joista alla lista.

Novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950

5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956
9. Three For the Chair, 1957 Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go  1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985

Rex Stout: Liian monta etsivää

 

Rex Stout: Liian monta etsivää, alkuteos Three For The Chair 1955, 1956, suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom, Book Studio 1992, sivumäärä 253. Kansi Pirkko Valtonen. Novellikokoelma#9.

Tässä kokoelmassa on kolme noin 85-sivuisia Nero Wolfe -juttua: Ikkuna kuolemaan, Taimenet todistavat sekä  Liian monta etsivää.

Ikkuna kuolemaan, alkuteos  A Window for Death julkaistu 1956

Tarinassa viisikymppinen oppikoulun englanninopettajien esihenkilö David R. Fyfe saapuu Nero Wolfen luo. Kauan poissa ollut Davidin veli Bertram on palannut ja tavannut sisaruksiaan Davidia, Paulia, Louisea ja tämän miestä. Bertram kuolee kuitenkin yllättäen keuhkokuumeeseen, kuten hänen isänsä 20 vuotta aiemmin. Bertram on löytänyt ison uraaniesiintymän, joka Bertramin kuoleman sattuessa jää sopimuksen mukaan yhtiökumppani Johnny Arrowin haltuun. David R. Fyfe haluaa selvittää, onko veljensä kuolema ollut luonnollinen.

Nero Wolfe selvittää molemmat murhat, ja pystyy todistamaan, miten Bertramin murha on suoritettu.

Tämä on tekotavaltaan erikoinen ja liittyy ajankohdan pakkausmenetelmään. Jäätelöä pakattiin hiilihappojäähän. Nero Wolfe saa muhkean shekin.

Taimenet todistavat alkuteos Immune to Murder 1957

Nero Wolfe ja Archie Goodwin matkustavat öljypohatta O.V. Braganin metsästysmajalle, jonne on kutsuttu suurlähettiläs Theodore Kelefy. Kelefyllä on nuori hehkeä vaimo Adria. Paikalla on myös  Yhdysvaltain apulaisulkoministeri David M. Leesio, Kelefyn apuri Spiros Papps, ja Davidin vaimo Sally sekä öljyn porausoikeuksia kärkkyvä James Arthur Ferris. Wolfen tehtävänä on valmistaa Goodwinin kanssa taimenta, ja muut miehet Braganin johdolla menevät kalastamaan purotaimenta heti aamusta. Kun Archie menee kalastamaan, hän saa taimenia ja näköhavainnon retkottavasta Leesiosta, joka on lisäksi hengetön ja päässä on vammoja. 

Tekijän Nero Wolfe päättelee suomalaisen nimen mukaisesti taimenista. Englantilainen nimi vihjaa taas, kuka tekijä on.

Liian monta etsivää, alkuteos Too Many Detectives 1956

Vuonna 1956 kuullaan New Yorkin osavaltion etsiviä laittomasta puhelinkuuntelusta. Osavaltion pääkaupungissa Albanyssa heitä on seitsemän Wolfen ja Goodwinin lisäksi Steve Amsel, Theodolinda "Dol" Bonner, Harland Ide, Jay Kerr ja Sally Colt. 

Heitä kuulustelee Albert Hyatt. Nero Wolfen asiakas on harhauttanut tätä, mies, joka esittäytyi Otis Rossiksi halusi oman puhelimensa kuuntelua itse. Ongelma oli että Otis Rossin puhelinta kuunneltiin mutta Wolfen asiakas oli huijari, ei Otis Ross vaan Donahue, jonka Hyatt on kuskannut  Albanyyn todistajaksi, mutta Donahue löytyy kuristettuna. Nero Wolfe ja Goodwin pidätetään epäiltyinä. 

Yksityisetsivät  yhdistävät voimansa ja etsivät tukea Nero Wolfen murhateorialle. Lopulta 48 etsivää saa todisteet kasaan, joten syyllisen kannalta oli liian monta etsivää.

Tässä murhan motiivi on laiton avustustoiminta tai sen peittely, mihin liittyivät Donahuen valeasiakkuudetkin ja laittomat puhelinkuuntelut.

Kokoelma on onnistunut, tarinat olivat riittävän pitkiä ja yllättäviä.

****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu.

Novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956

9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / (also called  Crime and Again) 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985

Rex Stout: Three Witnesses

 

Rex Stout: Three Witnesses, 1956, Bantam 1994, sivumäärä 206.

Rex Stoutin lyhyt dekkari -kokoelma Kolme todistajaa ilmestyi vuonna 1956, eikä sitä ole suomennettu. Tuttuun tapaan siinä on kolme noin 70 sivuista juttua: The Next Witness (Seuraava todistaja), When a Man Murders (Kun mies murhaa) ja Die Like a Dog (Kuole kuin koira).

Niteessä on kirjailija Susan Conantin (s. 1946) alkusanat, joissa hän toteaa, että Rex Stoutin teksteistä pitävät niin miehet kuin naiset. Hän huomauttaa kuitenkin (jonka itsekin olen huomannut), että naiset ovat usein näissä tarinoissa manipuloivia, neuroottisia, valheellisia tai  "tyhjiä", (minusta myöskään miehiä ei ole idealisoitu, vaan heidätkin on esitelty vikoineen ja Archie kuvaa myös  heitä ironisesti). Se ei kuitenkaan poista Rex Stoutin tekstin lumoa.  Rex Stout kuvaa myös Nero Wolfen misogyniaa tai Wolfe pelkää naisia, ei inhoa, Nero Wolfe seurustelee mieluiten orkideoijen kanssa ja tapaa vapaa-ajalla vain muutamaa ystävää eli suhtautuu penseästi ihmisiin yleensä, hän ei oikeastaan koskaan kättele ihmisiä, mutta pöyhii multaa kasvihuoneilla. Archie Goodwin kuvaa ihmisiä värikkäästi ja usein siis ironisesti ja Archie kuvaa naisia kohteena ja (nykymittapuun mukaan) on sovinistinen. Conant käsittelee lisäksi viimeisen novellin koira-asiaa. Hän lisäksi toteaa, että Nero Wolfe -dekkareissa on paljon kadonneita ammatteja, kuten puhelinvaihteenhoitajia.

The Next Witness julkaistu 1955 nimellä  The Last Witness, sivumäärä 72.
Yksityisetsivä Nero Wolfe ja hänen apurinsa Archie Goodwin ovat oikeudessa, johon heidät on haastettu, koska syytetty oli yrittänyt palkata Nero Wolfea siinä onnistumatta. Oikeussalissa syyttäjä Irving Mandelbaum hiostaa todistajia jo kolmatta päivää. Leonard Ashea syytetään Marie Willisin murhasta. Todistusvuorossa on Clyde Bagby. Bagbylla on vaimonsa kanssa on puhelinvastaaja-firma, jossa todellisuudessa salakuunnellaan puhelimia. Mandelbaum kiskoo kertomuksen Bagbyltä, eli Leonard Ashe on laittanut kotipuhelimensa kuunteluun ja pyytänyt, että Bagbyn työntekijä Marie Willis raportoi hänelle päivittäin. Ashe halusi kuunnella vaimonsa Robina Keanen puheluja. Marie Willis on uhannut kertoa kuuntelusta suoraan Robina Keanelle ja sitten  Marie Willis murhattiin. Ashe on houkuteltu paikalle.

Nero Wolfe epäilee, ettei Ashe ole syyllinen ja lähtee Archien kanssa oikeussalista tutkimaan Bagbyn Answersin toimitiloja ja haastattelemaan henkilökuntaa. Poikkeavaa on se, että Nero Wolfe lähti omin jaloin itse tutkimaan asioita. Nero Wolfe ja Archie Goodwin eivät voi mennä kotiinsa, sillä Wolfe oli haastettu todistajiksi ja he poistuivat luvatta oikeudenistunnosta. 

Nero Wolfe ihmettelee Bagbyn yrityksen toimipisteen sisustusta, van Gogh killuu seinällä.  Nero Wolfe haastattelee Bagbyn työntekijöistä Helen Weltzia Alice Hartia ja Bella Velardia ja Marie Willisin poikaystävää (?) Guy Ungeria, joka löytyy Helen Welzin luota....

Wolfe ja Goodwin turvautuvat Saul Panzerin apuun ja Saul majoittaa heidät yöksi.

Wolfe saapuu vapaaehtoisesti oikeuteen, jossa Corbett on tuomarina, Mandelbaum syyttäjänä ja Donovan puolustusasianajajana. Nero Wolfe pidätetään mutta hän todistaa ja onnistuu todistuksellaan vakuuttamaan,  että Ashe on syytön (ja kertoo mistä syyllistä pitää etsiä). Virkistävää vaihtelua tämä oikeussali-draama Nero Wolfe -tarinoihin.

Tässä dekkarissa teemana on puhelimien kuuntelu ja sitä kautta informaation saanti, eli se on tarinan kehikko.

When a Man Murders, julkaistu ensimmäisen kerran 1954, sivumäärä 69.
Nero Wolfen luo saapuu pariskunta, joka on pinteessä. Pariskunnan nainen Caroline selittää, etteivät he ole naimisissa. sillä hänen Korean sodassa kadonnut ja kuolleeksi julistettu miehensä Sidney Karnow on palannut. Caroline on ennättänyt mennä naimisiin Paul Aubryn kanssa 6 kuukautta ja neljää päivää sitten. Caroline oli perinyt puolet Karnow'n pesästä eli miltei miljoonan, jolla automyyjä Paul oli ostanut autokaupan. Nyt Paul esittää sopimusta Karnown kanssa, jossa paketissa olisi avioero ilman elatusapua, ja autokauppa siirtyisi Karnow'lle ja loput rahat noin puoli miljoonaa. Caroline oli 19-vuotias mennessään naimisiin, mies oli kirjoittanut vain muutaman kerran. Karnow oli liittynyt armeijaan vapaaehtoisesti  joutunut vangiksi, mutta on nyt New Yorkissa ja hotelli Churchillissa. Archie menee susiparin kanssa hotelliin, jossa löytää Karnow'n ammuttuna armeijan revolverilla. Trio palaa Nero Wolfen luo, jonne saapuu Purley Stebbins murharyhmästä. Kun Paul Aubry pidätetään epäiltynä, Caroline palkkaa Nero Wolfen. Nero Wolfe alkaa tutkia Karnow'n sukulaisia: Savageja ja Horneja, jotka olivat perineet puolet ja Karnow'n lakimiestä Jim Beebeä.

Ratkaisuun päästään osin Saul Panzerin avulla. Kaikki liittyy testamenttiin.

Die like a Dog julkaistu 1954, sivumäärä 66.
Sataa. Archie Goodwin on palauttamassa sadetakkia ja hakemassa omaansa, Richard Meegan on ottanut epähuomiossa Archien uuden samanvärisen sadetakin. Archie näkee Meeganin talon edessä kaksi poliisiautoa ja  musta märkä koira tulee hänen luokseen. Archie näkee murharyhmän Stebbinsin ja lähtee kotiin, kun tuuli lennättää hänen hattunsa ajotielle. Labradorinnoutaja tuo Archielle hatun takaisin ja Archie tuo koiran asunnolle. Nero Wolfe vihjaa, että koira pitäisi viedä pois asunnosta. Archie vetoaa, että Fritzillä on kilpikonnia, Theodore Horstmannilla papukaijoja ja Wolfella orkideat. Nero Wolfe analysoi Labradorinnoutajan kalloa ja aivoja. Nero Wolfe kertoo, että hänellä oli sekarotuinen koira Montenegrossa lapsena. Achie tajuaa, että Nero Wolfe pitää koirista! Wolfe leikkii kärttyistä ja ristii koiran Jetiksi. Archie aikoo ilmoittaa koirasta, ehkä sen omistaja on kuollut, joutunut vankilaan tai kadonnut. Wolfe vaahtoaa koirista, jotka olivat lemmikkejä jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua. Jetillä on hyvät tavat.

Tarkastaja Cramer saapuu, hän kertoo, että koira oli murhatun miehen Philip Kampfin. Aamuinen vieras Richard Meegan asuu samassa talossa. Crameria kiinnostaa yhteensattumat ja vaatii selitystä, miksi Meegan oli Wolfen luona. Cramer haluaa myös koiran. Meegan halusi löytää vaimonsa, eikä Nero Wolfe haluaa puuttua ihmisten avio-ongelmiin.

Talossa on muitakin asukkaita talonmies Jerry Åland,  taiteilija Ross Chaffee, lakimies  Victor Talento. Talento tapaa neiti Jewel Jonesia ...

Nero Wolfe kutsuu lopussa joukkion kotiinsa. Murhasta on kulunut 20 tuntia. Myös tarkastaja Cramer soittaa ovikelloa tulee kuuntelemaan yhdessä Purley Stebbinsin kanssa. Wolfe nimeää murhaajan ja kertoo miksi koira seurasi Archieta. (Koira seurasi itse asiassa sadetakkia ei Archieta).

****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu.

Novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956

9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / (also called  Crime and Again) 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985

​

Rex Stout: Three doors to death

 

Rex Stout: Three Doors to Death, julkaistu kirjana ensimmäisen kerran vuonna 1950. Tämä on vuoden 1995 pokkaripainos (tai sen lisäpainos), sivumäärä 222. Nero Wolfe novellikokoelma #4.

Teokseen on johdannon kirjoittanut Jonathan Kellerman (s. 1949), joka on julkaissut Yhdysvalloissa dekkareita, joissa  psykologi Alex Delaware auttaa poliisia.  Kellermann kehuu Rex Stoutin Nero Wolfe dekkareiden tyyliä, rytmiä, fraaseja ja ironiaa.

Nero Wolfen oikeakäsi ja dekkareiden kertoja etsivä Archie Goodwin toteaa esipuheessaan, että nämä kolme tarinaa ovat poikkeuksellisia, koska palkkio näyttelee sivuroolia.

Nero Wolfen -novellikokoelmissa on yleensä kolme 70-sivuista tarinaa, niin tässäkin,

Man Alive (Mies elossa) 1948
Ensimmäinen tarina on Man Alive. Nero Wolfe on ostanut uuden auton, Cadillacin, Archie on ainoa talossa, joka ajaa autoa, Nero Wolfe on aika harvoin kyydissä, koska ei halua poistua asunnostaan, jossa syö kulinaristisia pöperöitä ja ihailee orkideoija, sekä ratkoo rikoksia, jolla rahoittaa nautintonsa (pöperöt ja orkideat).

Vastaanotolle tulee parikymppinen hemaiseva 21-vuotias Cynthia Nieder. Hän on töissä kuuluisassa Daumeryn ja Niederin muotitalossa, jota poikamiestaloudessa (Archie Goodwin, Nero Wolfe, Fritz Brenner ja Theodore Horstmann) ei tunnisteta. Daumery ja Niederin muotitaloa ovat vaivanneet kuolemantapaukset: itsemurhat ja onnettomuudet. Myös Cynthia Niederin setä Paul Nieder on kadonnut Yellowstonen geysiriin. Hänellä on ollut suhde liikekumppaninsa vaimoon Helen Daumeryyn, joka on kuollut ratsastusonnettomuudessa. Herra Jean Daumery on tehnyt itsemurhan ja sitten Paul-setä on kadonnut. Cynthian ongelma on se, että hän on nähnyt muotinäytöksen katsomossa Paul-sedän naamioituneena. Wolfe käynnistää tutkinnan, joka on aivan alkukuopissaan, kun tarkastaja Cramer tulee Nero Wolfen luo kertomaan, että Cynthia Niederiä epäillään hänen "jo kerran kuolleen" setänsä Paulin murhasta. Paulin ruumis on löytynyt, ja Cynthia on pääepäilty. Tarina itsessään ei ole minusta kovinkaan hyvä, mutta puksuttaa loppuunsa. Wolfe eikä Archie Goodwin eivät laskuta Cynthiaa, joka menee lopussa naimisiin. Tarinan suolaksi jäävät eräät Archien luonnehdinnat etenkin naisista, lunnehdinnat ovat jopa nykymittapuun mukaan hyvän maun rajoissa. (Joskaan en tiedä miten sanojen merkitys on USA:ssa muuttunut 75 vuodessa, Rex Stout käyttää Archien kohdalla hyvin värikästä kieltä, mikä on koko dekkareiden suola).

Omit Flowers (Jätä kukat pois)1948
Archie Goodwin, joka on tarinoiden kertoja ja Nero Wolfen apuri, kirjoittaa, että tämä on Nero Wolfen hienoimpia juttuja, vaikka Nero Wolfe ei saanut tästä palkkioksi ropoakaan.

Nero Wolfe on Rustermannin ravintolassa, jonka omistaa Nero Wolfen lähin ystävä ja lapsuuden kaveri Marko Vuckic. Keittiömestari Marko Vuckicin yksi oppi-isistä oli ranskalainen  Victor Pompa, joka on kuulu kastikekokki, nykyisin jo 68-vuotias ja on vangittuna murhasta. Vuckic pyytää apua Wolfelta. 

Victor Pompa on ollut vastuussa Ambrosia-ravintolaketjun pyörittämisestä. Ketjun on perustanut H. R. Landy on kuollut paiskittuaan liikaa töitä. Leskirouva Landy on avioitunut Floyd Whittenin kanssa. Pompa on lähdössä firmasta ja perehdyttää Whitteniä. Heillä on erimielisyyksiä. Floyd Whitten löydetään kuolleen Whittenin perheasunnosta yksi Pompan keittiöveitsistä selässään. Pompa vangitaan.

Rouva Whittenilla on neljä lasta pojat  Jerome (33 v) kiinteistövälittäjä, Mortimer (31 v) radioshow-mies, tyttäret Eve (27 v) ja , Phoebe (24 v), joka on valmistunut Vassarista. Evellä on aviomies Daniel Bahr. Kaikki edellä mainitut olivat läsnä murhan tapahtuessa, syömässä ja antavat toisilleen alibit. 

Nero Wolfe alkaa tutkia ponnekkaasti murhaa, hän haluaa tavata perheen kokonaisuudessaan. Archie toimii ja perhe tulee Wolfen hiekkalinnaan,Wolfe kuulee, pohtii ja ratkaisee. Omit Flowers liittyy herra Whittenin hautajaisilmoitukseen, eli hautajaisiin ei haluta tuotavan kukkia. Marko Vuckic esiintyy vielä 1954 julkaistussa dekkarissa Mustan vuoren varjossa.

Door to Death (Ovi kuolemaan) 1949
Nero Wolfe on poistunut asunnostaan Archien kanssa, koska Wolfen orkideahoitajan Thedore Horstmaanin äiti on sairastunut äkisti, ja Theodore on matkustanut kiireesti Illinoisiin. Koska 10 000 orkideaa on vailla hoitajaa ja puolustajaa, Nero Wolfe matkustaa Westchesteriin (nykyään New Yorkin rikasta esikaupunkialuetta) ja aikoo palkata Andrew Krasickin omiin kasvihuoneisiin. Nero Wolfe puhuu Kraciskin kanssa orkidean hoidosta ja teoksen alku sisältää paljon kuvailua orkidean kasvatuksesta.

Kasvihuoneen ovella on kyltti, jossa lukee Danger, Don't Enter, Door to Death. Enteellinen kyltti, sillä kasvihuoneesta löytyy kuollut nainen, joka paljastuu rouva Pitcairnin sairaanhoitajaksi Dini Laueriksi. 

Huushollissa on hovimestari nimeltään  Neil Imbrie, perheenpää Joseph G. Pitcairn ja myös perheen aikamiespoika Donald Pitcairn asuu talossa.
Nero Wolfe tutkii ja ratkaisee murhan motiivin ja tekijän, ja saa Andrew'n hoivaamaan orkideoitaan (mutta ei siis rahaa).

****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu.

Novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956

9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / (also called  Crime and Again) 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985

Rex Stout: Trouble in Triplicate

 

Rex Stout: Trouble in Triplicate 1949, Bantam Books 1993, sivumäärä 228. Nero Wolfe novellikokoelma #3.

Kirjan alussa on kirjailija Randy Russelin (s. 1954) esipuhe, jossa Russell väittää, että useimmat lukijat jäävät kolmesta Nero Wolfe -tarinasta koukkuun. Russell toteaa Nero Wolfe ja hänen juoksupoikansa Archie Goodwin täydentävät toisiaan, hän vertaa heidän yhteiseloaan kivilinnassa avioliittoon. Russell on kirjoittanut Ghost-sarjaa, jota ei ole suomennettu.

Nero Wolfe -niteessä on kolme tarinaa: Before I die, Help Wanted Male ja Instead of Evidence

Before I die (Ennen kuin kuolen) tarina on sivuilla 1- 76. Julkaistu vuonna 1947.
Nero Wolfe kärsii ja on kärttyinen. Sodan jälkeen säännöstellään lihaa. Gangsteripomo Dazy Perrit tulee Nero Wolfen luo. Perrit pehmittää Nero Wolfea antamalla  puhelinnumeron, mistä voi tiedustella lihaa. Dazy Perritillä on ongelma, häntä kiristetään ja väittää, että kiristäjä on hänen tyttärensä. Dazy Perrit on ollut naimisissa, hänen vaimonsa kuoli, kun tytär oli 2-vuotias, pian Dazy sai kolmen vuoden vankeustuomion, jolloin hänen siteensä tyttöön katkesivat. Perrit haluaa, että kiristys lakkaa, eikä tyttären salaisuus paljastu. Juttu on mutkikas, ja ruumiita tulee monta, mutta tarina kesto on vuorokauden verran.
Perrit löysi tuomionsa jälkeen tyttärensä, muttei halua tämän tietävän, että hänen isänsä on gangsteripomo. Lisäksi Dazy ei halua kilpailijoidensa tietävän, että hänellä on tytär, joka on jo kuitenkin hänen pahimman kilpailijansa Thumbs Meekerin tiedossa. Perritin vastaus oli roudata nuori nainen kattohuoneistoonsa ja sanoa  että hän on Perritin tytär. Juttu on mutkikas, mutta valetytär, joka oli kiristäjä ja myös Perrit ammutaan.
Nero Wolfe selvittää murhaajan. 
Oikea tytär ihailee Wolfen orkideoita ja lounastaa Archie Goodwinin kanssa. Tarinassa murhaaja alkaa panetella Wolfea: you'll eat this, you fat, lying, son-of-the-bitch. Kun Wolfe on kertonut, mistä hän sai syyllisen kiinni, murhaaja alkaa ampua myös Wolfen luona ja Saul Panzer joutuu ampumaan hänet.
Rikollinen jäi kiinni väittäessään lukevansa lakia huippucollegessa. Nero Wolfe kysyy häneltä yksinkertaisen kysymyksen, jonka alan opiskelijatkin tietäisivät!

Help Wanted, Male (Apua tarvitaan mies) sivuilla 77 - 151, julkaistu 1945.
Archie Goodwin on armeijan palveluksessa tarinan tapahtumavuonna 1945, mutta on ilman univormua Nero Wolfen luona. Myös esikunnassa palveleva Ben Jensen saapuu Nero Wolfen Kivilinnaan näyttämään  uhkauskirjettä, jossa lukee:"Tulet kuolemaan, tulen näkemään sen". Nero Wolfe sanoo, että viimeisen runsaan 10 vuoden aikana on saanut yli 100 tappouhkausta.  Nero Wolfe sanoo, ettei voi auttaa tällaisessa tapauksessa.  Ben Jensen löytyy seuraavana aamuna ammuttuna, myös hänen henkivartijansa Doyle on ammuttu. 

Poliisista Cramer tulee Wolfen luo ja käy kuumana. Hän vaahtoaa,  että  vuosia on takana tusina, ja Nero Wolfe on valehdellut poliisille  miljoona kertaa.
Nero Wolfe saa myös nimettömän uhkauksen. Hän tajuaa, että hän oli ollut Jensenin kanssa passittamassa kapteeni Peter Rootia sotaoikeuteen, jossa tämä sai kolmen vuoden tuomion. Rootin (entinen) morsian Jane Geer puhuu Archie Goodwinin kanssa. Majuri Emil Jensen, joka on Ben Jensenin poika, ilmaantuu Wolfen alakertaan. Wolfe ei suostu tapaamaan heitä. Kun Archie on  Washingtonissa, hän näkee lehdessä ilmoituksen, jossa Wolfe etsii miestä, 45-55-vuotiasta, jonka paino on 260-270  paunaa (125 kg), ja pituus  5 jalkaa ja 11 tuumaa (176 cm) vyötärö ei suurempi kuin 48.  Tästä novellin nimi. Help Wanted Male (lehti-ilmoituksen otsikkona Wanted a Man)
Ilmoituksen tarkoitus on löytää mies kaksoisnolennoksi. Herra Hackett niminen kaveri ottaa pestin vastaan 100 dollarin päiväpalkalla.... 
Tarinassa Nero Wolfe on murhaajan tähtäimessä, mutta selviää.

Instead  of Evidence  (Todisteiden sijaan) sivuilla 153 - 223, julkaistu ensimmäisen kerran 1946.
Herra Poor lupaa maksaa 5000 dollaria, jotta Nero Wolfe antaa tiedot poliisille, jos tulee murhatuksi. Poor murhataan räjähtävällä sikarilla. Wolfe käynnistää tutkinnan, joka vie yllättävään lopputulokseen.

Lokakuisena tiistaina Nero Wolfen luo kipittävät herra ja rouva Eugene R. Poor. Herra on vanhahko, mutta rouva, kuten Archie ovat alle nelikymppisiä (ja Archien mukaan rouva on hemaiseva?). Ongelma on se, että Conroy Blaney aikoo murhata Eugene R. Poorin, tai niin pariskunta väittää. Nero Wolfella näitä tappouhkailuja on piisannut, eikä hän ota näitä asiakkaikseen, (koska ei halua poistua talosta?)

Teoksen kaikki tarinat ovat kaikki hyviä, mutta niistä ,iltei kokonaan puuttuu pitkien dekkareiden huulenheitto ja Archien ja Nero Wolfen keskinäinen "avioliittodialogi" ja verkkainen juonen kehittely. Toisaalta tässä ilmenee Nero Wolfen pituus, paino ja ikä. Nero Wolfe pysyy koko sarjan iättömänä, kuten naisista aina innostuva Archie Goodwin, joka mainitsee olleensa lastentarhassa Ohiossa, jossa Eugene-niminen mies varasti häneltä karkkia.

****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu.

Novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956

9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / (also called  Crime and Again) 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985

Reijo Mäki: Maitolasimies

 

Reijo Mäki: Maitolasimies,  Jussi Vares sarjan 35:s opus, Otava 2024, sivumäärä 380.

Reijo Mäen (s. 1958 Siikainen) Vares-kirjat ovat raivanneet oman ekologisen lokeron suomalaiseen kirjallisuuskenttään. Kirjojen henkilökatras, turkulainen miljöö, teemat ja juonen rakenne ovat löytäneet uomansa ja toistuvat miltei samankaltaisina. Ensimmäinen Vares Moukan peli ilmestyi 38 vuotta sitten. Tänään 10.11.2024 on isänpäivä, mutta Maitolasimies ilmestyi 6.5.2024 juuri ennen äitienpäivää, joka oli 12.5.2024.

Maitolasimies ei tee vakiokaavaan poikkeusta: Jussi Vareksella on toimeksianto, hän tapaa alkuun halukkaan naisen, mutta lemmenleikkeihin ei päästä, kun aviomies ajaa ökyautolla pihaan Karunaan. Jussi Vareksen Karunassa olo liittyy Yhdysvalloissa asuvan Päivikki Lintusen toimeksiannosta. Päivikin veli Esamatti Lintunen on kadonnut. Esamattia etsinyt yksityisetsivä Pekko Panssarlahti on palanut Ducato-matkailuautonsa mukana Karunassa. Jussilla on Panssarlahden päiväkirja ja tämä juonilanka puksuttaa maaliinsa ja liittyy talousrikoksiin. Nyky-Varesten tapaan teoksessa on useita muita juonilankoja, joissa tällä kertaa käsitellään katujengejä, ja räppipiirejä ja jotka yhdistyvät loppukarkeloissa muihin juonilankoihin. Pidin tätä sarjassa vähintään keskinkertaisena, ja lopussa jopa paremmalla puolella olevana. Reijo Mäellä on oma huumorinsa, josta lukijat pitävät, ja tässä sitä myös viljeltiin.

Reijo Mäen Maitolasimies on Vares-sarjan ystäville  laadukas lenkki ja hyvä lukukirja.

Laajempi katsaus
Pekko Panssarlahti on kuollut Karunassa, jossa hän on palanut Ducato matkailuautoonsa. Karunan matkalla Jussi törmää Linda Saarimaahan, jolla on miehensä Rainerin kanssa avoin avioliitto.

Jussi Vares etsii vinkkejä Pekko Panssarlahden päiväkirjasta, mutta on kauan sokkona. Lopulta paikat käyvät kuumiksi.

Teoksessa käsitellään Turun itäisten lähiöiden katujengejä, joita yhdistävät tässä pillerikauppa ja murhat. Lisäksi Mäki repii huumoria räppinimillä. Niko Nyyssönen on Nick the Name. Nyyssönen on myös rikollinen, muita katiujengiläisiä ovat  Dmitry Saldo ja Amerique Jojobana. Nick the Name vaikuttaa levy-yhtiössä No Shit Shirley Inc Corparation, jossa on myös  Akitaattori Puntarpää (joka mainitaan myös Ilmari Kiannon Punaisessa viivassa).

****

Turku-kuva  on yksi syy, miksi bloggaan sarjasta, kirjat kertovat myös Turun muuttumisesta. Ensiksi kuvat Kaskenmäeltä (otettu 14.8.2024).

Kaskenmäen päällä on vaatimattoman näköisissä tiloissa huippuravintola Kaskis.

Ravintolalla on Michelin-tähti.

Mäen alaosassa on Cafe Paawo, joka on jäänyt remontin jalkoihin, mutta mikä esiintyy kirjassa.

Tässä kuva lähempää kahvilasta

.

Hieman ylempänä on Mantun grilli.

Uudessa apteekissa juovat kaljaa Vares ja Jussin tutut novellikirjailija Luusalmi, toimittaja Ruuhio, antikan pitäjä pastori Alanen, hautaustoimistoyrittäjä Moilanen ja tapaa Vares yhä Kyypakkaustakin.

Kirjassa puhuttiin Hirvensalon Meri Karinan lähellä olevasta venepalvelusta, ja siellä se löytyi hieman toisen nimisenä. Tähän ei liittynyt mitään dramatiikkaa, Jussi Vares vain kävi siellä.

Merikarinan vieressä oleva Taidekappeli näyttää ulkoa tältä.

Taidekappeli on sisältä aivan erilainen ja minusta upes.

Cafe Manuelassa istutaan loppuselvittelyissä, missä poliisi kertoo läpimurrostaan. Kahvila on Varvin torilla. 

Museolaiva Sigyn Varvintorilta mainitaan. Vares myös seikkailee Karunassa ja Paimion metsissä.

*****

Reijo Mäen (s. 1958) Vareksista lisää täällä, ja linkit kaikkiin postauksiini ja tämän jälkeen jokaiseen Vares-seikkailuun.

Jan Vapaavuori: Ensimmäinen pormestari

 

Jan Vapaavuori: Ensimmäinen pormestari, Otava 2022, sivumäärä 384.

Taustaa: Jan Vapaavuoren teos Ensimmäinen pormestari kuuluu kategoriaan "kahden euron kirja" ja on kokoomuslaisen poliitikon kertomusta nelivuotiskaudestaan Helsingin ensimmäisenä pormestarina. Jan Vapaavuori (s. 1965), joka on myös syntynyt Helsingissä, ei asettunut ehdolle kuntavaaleissa 2021 (eli luopui jatkokauden tavoittelusta) ja on nyt Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja (eikä hae jatkokaudelle. Olympiakomitea on saanut palautetta Pariisin 2024 olympiakisojen jälkeen, en tiedä vaikuttiko jatkohaluihin?).

Helsinki on "perustettu" Kustaa Vaasan käskystä 1550. Venäjä teki Helsingistä Suomen suurruhtinaskunnan pääkaupungin vuonna 1812. Helsingin väkiluku on kasvanut ja on ylittänyt 630 000 rajan, se on väkirikkain kaupunki Suomessa. Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja (Suomen rajojen sisällä). Helsingillä on 40 000 työntekijää,  Itsenäisen Suomen aikana ensimmäinen Helsingin kaupunginjohtaja oli vuosina  1921-1930 Arthur Castren, hän edusti nuorsuomalaisia, Yhdeksästä kaupunginjohtajasta 6 oli kokoomuksesta, muut kolme olivat nuorsuomalaisista, Edistyspuolueesta ja Liberaaleista. Kaupunginjohtaja oli virkamies, mutta vuodesta 2017 alkaen viran korvasi valtuuston valitsema  pormestari. Kunnassa voi olla virkamies-kaupunginjohtaja tai pormestari. Monessa "pormestarikaupungissa" valitaan pormestariksi hänet, jonka puolue on kunnallisvaaleissa suurin.  

Kirjassa Jan Vapaavuori mainitsee tiettyjä tapahtumia, puhuu muutoksesta, arvaamattomuudesta,ja pohtii, onko maailma menettämässä järkensä. Loppuosaa pormestarikautta leimasi korona-aika. Pormestari Vapaavuori kertoo, mitä sai aikaan tai yritti saada läpi. Toki Helsingin kaupunki on niin iso ja toiminnat on organisoitu ja vastuutettu eli pyörivät 40 000 työntekijän voimin omien lähijohtajien ohjauksessa ilman pormestariakin, mutta on pormestarin henkilöllä merkitystä.

Kirja on minusta hyvä ja huono samaan aikaan. 

Hyvää on selkeä teksti, josta ilmenevät Helsingin pormestarin toisaalta suuret mahdollisuudet ja toisaalta suuret haasteet. Valtion ja Helsingin kaupungin ajoin kitkaiset suhteet ilmenevät monessa konkreettisessa asiassa. Hallitus tekee lakiesitykset, jotka eduskunta hyväksyy, ja moni palvelu tai "velvollisuus" tuotetaan kunnassa. Erinomaista on se, että Vapaavuori sanoo asiat suoraan, vaikka en kaikesta ole samaa mieltä, mutta suoraan sanominen on nykyaikana hyve, jos pystyy perustelemaan sanamansa..
Huonoa on poliitikon teksti, jossa minusta liian subjetiivisesti käsitellään asioita, mutta se on tämän tyyppisten kirjojen tarkoituskin. 

Pidempi oppimäärä
Jan Vapaavuori (s. 1965) on kokoomuslainen poliitikko toimi kansanedustajana 2003-2015  asuntoministerinä 2007-2011 ja elinkeinoministerinä 2012-2015. Vapaavuori hävisi Petteri Orpolle Kokoomuksen puheenjohtaja kisassa, tai Orpo valittiin, Vapaavuorta ei, myös Risikko oli kilvassa mukana. Vapaavuori valittiin tämän jälkeen Euroopan investointipankin hallitukseen Luxenburgiin, Orpo houkutteli Vapaavuoren pormestarikarkeloihin, tämä ilmenee kirjasta. Orpoa Vapaavuori kiittelee kirjassaan, mutta arvostelee Orpon avustajia, mutta ei nimeä heitä.

Teos alkaa 2017  Itsenäisyyspäivän puheesta. Vapaavuoren äiti oli  ruotsalainen, mutta hän opetteli suomenkielen, jonka kuitenkin "unohti", kun oli sairaalassa. Puheesta ilmenee,että isä ja setä olivat rintamalla, setä ei palannut. 

Vapaavuori toimi myös  pormestarina kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Valtuustossa on 85 jäsentä, josta Kokomuksella oli paikkoja 25 ja Vihreillä 21 eli poliitikassa joutuu tekemään paljon kompromisseja.

Vapaavuoren mukaan pormestarin pitää tajuta kokonaisuus ja analysoida tilannetta. Hän päätti, mitä asioita on saatava eteenpäin, digitalisaatio on yksi niistä. Stategiat tehdään, mutta monesti arjen ongelmat vesittävät näitä. Kaupunkien asema ja merkitys  on nykyisin yhä tärkeämpiä asukkaille. Kaupungit taistelevat myös ilmastonmuutosta ja segregaatiota vastaan.

Kun pormestaripesti alkoi  7.6.2017, oli vanha systeemi hajotettu, siten, että  apulaiskaupunginjohtajien vallasta suuri osa oli siirtynyt muutoksessa toimialajohtajille. Kansliapäälliköllä on paljon  (minusta liikaa) valtaa. Vapaavuorella on monesta asiasta suoria herätteleviä kommentteja. Kaikki eivät halua, että pormestari johtaisi kaupunkia. Vapaavuori edellyttää johtajalta (ja itseltään) näkemystä ja kunnianhimon taso pitää olla korkea.  Halu ja uskallus johtajalla pitää olla.

Visiona oli  maailman toimivin kaupunki, mutta organisaatio kunnissa myös Helsingissä on usein hidas ja kankea. Vaikka strategiat ovat tärkeitä, niin tärkeintä on kuitenkin niiden toimeenpano.  Helsingin  kantakaupungin elinvoimaisuus on keskeinen tavoite ja siihen  liittyy niinkin arkiset asiat kuin jatkuvat katutyöt ja lumenajo. Helsingin hiilineutraalius vuonna 2035 oli yksi kärkihankkeista, ja on osin Helsingin omistaman Helenin toiminnasta riippuvainen. Helenillä oli myös kivihiilellä tuottua energiaa. Vapaavuori yritti kehittää liikuntatoimea, tai vähentää liikkumattomuutta, vähentää segregaatiota, edistää asuntotuotantoa ja saattaa toimitilat kuntoon. Vapaavuoren aikana (aloitettu ennen) valmistui kirjastotalo Oodi, ja Bio Rexin remontti valmistui. Helsingin tapahtumien järjestely siirrettiin säätiön vastuulle. Olympiastadionin remontti edistyi. Kirjassa on valtavasti asiaa, siinä mainitaan Pride, suurmoskeija-hanke, kansainvälisen museon suunnitelmat, Malmin lentokenttä, Euroopan lääkeviraston lobbaus. kaikki näistä ei toteutunut, lääkevirasto sijoitettiin Amsterdamiin. Lisäksi Vapaavuori mainitsee Karppi-tv-sarjan, jota kuvattiin Helsingissä.

Lopuksi Vapaavuoren heittoja:
Yksityissektorin juristi tekee vaikeasta mahdollista, julkisen sektorin juristi tekee helpoista asioista mahdottomia (minusta myös julkista sektoria koskeva lainsäädäntö mutkistaa ja hidastaa asioita).
Vapaavuori kirjoittaa, että Helsingin pitää suojautua valtiovallan ryöstöretkiltä, suojata taloutta, pitää se kunnossa. Tämä valtion ja kuntien välinen jännite on yksi kirjan teema, joka ilmenee myös korona-ajan kuvauksessa. Korona-ajasta käsitellään myös etäopetusta ja korona-ajan laskua lapsille ja nuorille. 

Vapaavuori mainitsee, että koulutukseen Helsinki satsaa yli miljardin ja otsikoihin nousee usein kiista muutamasta miljoonasta.
Kun kaavavalitus meni läpi, Vapaavuoren kommentti: Hallintotuomioistuinten tuollaiset päätökset pistävät niin vihaksi. s.221
Ministeri Mykkäsen toimi, jolla halliutus siirsi pelastusalan koulutuksen Kuopioon, ei saa kiitosta.

Kuten Vapaavuori lopussa toteaa: Helsinki on avoin, hyvin vähän korruptoitunut kaupunki, jota kannattaisi vaalia ja arvostaa (ei arvostella). 

Rex Stout: Ei aivan tarpeeksi kuollut

 

Rex Stout:  Ei aivan tarpeeksi kuollut, alkuteos Not Quite Dead Enough, 1944, suomentanut Päivi Kalenius, Jännityksen mestarit Book Studio 1992, sivumäärä 189. Kannen kuva Kari T. Leppänen, novellikokoelma#2.

Teoksen sisältämät dekkarit Ei aivan tarpeeksi kuollut ja Ansa on julkaistu toisen maailmansodan aikana, Archie Goodwin on molemmissa tarinoissa sotapalvelussa esikunnassa, hän on sotilasarvoltaan majuri. Ehkä paras anti on Archien kerronnassa, joka irvii monia asioita.

Ei aivan tarpeeksi kuollut  alkuteos Not Quite Dead Enough 1942, ilmestynyt kirjana 1944.
Archie on armeijan esikunnassa majurina eletään toista maailmansotaa. Nero Wolfe ei ota kenraali Fyfeltä tehtäviä vastaan. Archie Goodwin saa tehtäväksi taivutella Nero Wolfe ottamaan kenraalilta tehtävän vastaan, aikaa on kaksi viikkoa ja Archie suuntaa lentäen New Yorkiin. Archien "heila" Lily Rowan on hankkiutunut samaan lentokoneeseen kuin Goodwin. Hänkin on yrittänyt saada Wolfea tutkimaan ystävänsä Ann Amoryn tilannetta. Turhaan. Goodwinin saapuessa Wolfen asuntoon, kaikki on toisin. Wolfe kuntoilee, hän on lopettanut oluen juonnin, edes orkideat eivät kiinnosta. Nero Wolfe aikoo mennä rintamalle, kuten ensimmäisessäkin maailmansodassa. 
Goodwin haluaa herättää Nero Wolfen aivot. Archie alkaa tutkia Ann Amoryn asiaa. Annilla on kyyhkysiä häkissä pitävä poikaystävä Roy Douglas. Arvokkain lintu kyyhky Dusky-Diana on Sion-Stassart ja se osallistuu kilpailuihin. Samassa talossa asuvat myös Annin isoäiti 89-vuotias Pearl O. Chack, Leon Furey ja atleettinen neiti Leeds, jonka äiti kuoli hiljattain 87-vuotiaana. Rouvat Leeds ja Chack ovat olleet yli 50 vuotta riidoissa, toinen syöttää oravia, toinen kyyhkyjä. Archie pyytää Annia "treffeille", jonka Lily tulkitsee väärin. Seuraaviksi Ann Amory kuristetaan. Lily ja Archie ovat epäiltyjä, mutta luonnollisesti syyttömiä. Murhan ratkaisee "aivonsa herättänyt" Nero Wolfe. Teon motiivina on aiemman rikoksen eli rouva Leedsin murhan peittely. Archie onnistuu päätehtävässään, joka on Wolfen palauttaminen "yksityisetsiväksi". Juonipaljastus älä lue, vanhan rouvan murhan motiivina oli tämän aikomus lopettaa kyyhkyslakka.

Ansa 1944 Booby Trap.

Archie on edelleen armeijassa ja Nero Wolfe tarjoaa armeijalle palveluksiaan eikä ota rahakkaita sopimuksia. Nero Wolfe syö Fritzin tekemää  ruokaa, raaka-aineet ovat kupongeilla ostettuja, joita armeijasta saa. Wolfella ei ole edelleenkään aikaa orkideoille. Tämä kuvaa sota-aikaa, ja tarina on sodan aikana julkaistu. 

Itse mysteeri tapahtuu armeijan esikunnassa, jonne on saapunut nimetön "paljastuskirje", jossa syytetään esikuntaa patenttien vuotamisesta (jos yritys tarjoaa sodan vuoksi patentoitua tuotetta armeijalle, niin sieltä se vuodetaan kilpailevalle yritykselle). Jutussa on kaksi kuolemantapausta, jotka on lavastettu toinen itsemurhaksi ja toinen onnettomuudeksi.

Nero Wolfe saa selville syyllisen, ja hiillostaa tämän "henkilökohtaiseen ratkaisuun", jotta armeijan ja tekijän  maine säilyisi hyvänä.

Toisen maailmansodan aikana Rex Stout ei julkaissut pitkiä juttuja (Yhdysvallat liittyi virallisesti sotaan 8.12.1941 ja Japani antautui 15.8.1945).

Archien kerronta hauskaa, mutta itse tarinat olivat aika tasapaksuja.  Archien silmää ilahduttaa naiskersantti Dorothea Bruce, jonka kanssa treffeileekin. Tässä tarinassa ei ole Lily Rowania mustasukkailemassa.

****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu.

Novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956

9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / (also called  Crime and Again) 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985

Rex Stout: Black orchids

 

Rex Stout: Black Orchids 1942, Bantam Books. sivumäärä 192. Nero Wolfe novellikokoelma #1

Rex Stoutin lyhyistä jutuista koostuvia Nero Wolfe kokoelmia on 14, lista on bloggauksen lopussa. Niistä vain kaksi on suomennettu. Bloggaan jatkossa suomennetuista kokoelmista ja noin kymmenestä englanninkielisestä kokoelmasta, jotka olen tilannut netin kautta.

Teoksessa on Lawrence Blockin (s. 1938) alkupuhe. Hänen erään kirjasarjansa päähenkilö Chip Harrison ottaa leipiinsä Leo Haigin, joka ruokkii trooppisia kaloja ja ihailee Nero Wolfea. Lawrence Block analysoi nimeä Rex Stout. Rex on latinaa ja tarkoittaa kuningasta, Stout tarkoittaa lihavaa. 

Mustat orkideat on siis ensimmäinen julkaistu Nero Wolfe kokoelma, jossa on kaksi pitkää novellia. Tätä ei ole suomennettu ja varsinkin ensimmäisen novellin kieli oli minulle hyvin vaikeaa, koska murha tapahtuu kukkanäyttelyssä ja tarinassa käsitellään kukkien kasvatusta, kasvitauteja ja näyttelyjä yleensäkin. 

Black Orchids -juttu on 103-sivuinen.
Nero Wolfe on patistanut apulaisensa Archie Goodwinin kukkanäyttelyyn. Orkideakasvattaja ja miljonääri Lewis Hewitt on saanut risteytyksen tuloksena mustia orkideoija (joita oikeasti ei ole olemassa, mutta on mielikuvituksessa kuten James Bond filmissä Kuuraketti).  Hewitillä on  kolme mustaa orkideaa, myös Nero Wolfe haluaa mustan. Näyttely on Rucker & Dillin järjestämä. Archie Goodwin on lääpällään naisjuontajaan Anne Tracyyn. Hän pitää W.G Dilliä Annen esimiestä tulevan vaimonsa pomona. 

Nero Wolfekin saapuu paikalla, ja sinä päivänä miesjuontaja Harry Gould löytyy ammuttuna. Epäilykset kohdistuvat Gouldin paikalla olevaan tyttöystävään Rose Lasheriin. Näyttelyalue on ollut hullunmylly, mutta Nero Wolfe selvittää murhan ja niin, että hän saa mustia orkideoja. Murha on tehty monimutkaisesti ja pistoolin laukaisuun on käytetty Hewitin kävelykeppiä. (Hewitt on syytön). Wolfe kertoo ratkaisun lopussa, mutta hämää ensin.

Murhan motiivi on kiristys, ja liittyy kasvitautiin nimeltä Kurume yellow, joka on kuvitteellinen, murhaaja oli levittänyt kasvitautia tahallaan.

Toinen pitkä novelli on nimeltään  Cordially invited to meet death (Lämpimästi kutsuttu kohtaamaan kuolema), sivumäärä 90.

Tarinan alussa esitellään Bess Huddlestone, joka järjestää juhlia ja tapahtumia. Bess oli soittanut kaksi vuotta sitten Nero Wolfelle ja pyytänyt Neroa murhapeliin. Nero Wolfe kieltäytyi, olisi ollut Nero Wolfen mukaan kuin pyytäisi Napoleonia leikkimään tinasotilailla. Muutenkin Nero Wolfe lähtee ulos syömään vain Rustermanin ravintolaan tai huippukokin pöperöitä maistelemaan ystävän luo.

Kaksi vuotta on kulunut, on elokuu ja kuumaa sisälläkin kun ilmastointi on rikki. Bess Huddlestone kääntyy Nero Wolfen puoleen, hänellä on huolia, joku yrittää tuhota hänet. Hänen asiakkaansa ystävät ovat saaneet nimettömiä kirjeitä, joissa on paljastuksia, esimerkiksi rouva Jervis Horrocksin kirjeessä luki: "miksi tohtori Brady määräsi tyttärellenne vääriä lääkeitä, kysykää Bess  Huddlestonilta". s. 106. Tällä tavoin yritetään pilata Bessin bisnes. Nero Wolfe ottaa tehtävän vastaan, ja selviää, että kirjeet on kirjoitettu Bessin yrityksen kirjoituskoneilla. Bessin lähipiirissä on sihteeri Janet Nichols, avustaja Maryella Timms, veli kemisti Daniel Huddlestone, Larry Huddlestone veljenpoika sekä Alan Brady lääkäri.

Tutkimukset alkavat ja niiden kuluessa Bess saa lasinsirusta haavan ja kuolee jäykkäkouristukseen. Nero Wolfe tajuaa, se on murha, jonka hän loppuosassa selvittää ja kertoo laveasti, kuka on syyllinen ja miksi, mutta alustaa paljastusta hiostamalla koko lähipiiriä, sillä he ovat kaikki valehdelleet tai salanneet tosiasioita Wolfelta.

Bessillä oli lemmikkisimpanssi, ja muita eksoottisia lemmikkejä. Nero Wolfe lähettää hautajaisiin mustia orkideoija, eli se sopii hyvin kirjan teemaan.

****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu.

Novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956

9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / (also called  Crime and Again) 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985

Jo Nesbo: Kylän kuningas

 

Jo Nesbo: Kylän kuningas alkuteos Kongen av Os, suomentaja Outi Menna,  Johnny Kniga, 2024  sivumäärä 406.

Tämä on jatko-osa norjalaisen Jo Nesbøn romaanille Valtakunta, jossa käsiteltiin Osin kylässä asuvia Opgaardin orpoveljeksiä Carlia ja Roy'ta, joiden vanhemmat suistuivat autollaan vuorenrinnettä alas. Veljeksistä Carl oli hyvä koulussa, suosittu ja meni opiskelemaan ulkomaille. Roy taas jäi vanhana poikana pitämään Opgaardin taloa, ja pyörittämään huoltoasemaa. Carl palasi arkkitehtivaimonsa Shannonin kanssa Osin kylään tekemään hulppeaa kylpylää. Kirjassa sattui ja tapahtui etenkin murhia, myös Shannon kuoli.

Miljoonä on norjalainen kuvitteellinen  Os joka on luonnonkaunis pikkukylä, missä on ahtaat piirit ja upeat tunturimaisemat. 

Tämä teos alkaa seitsemän vuotta Valtakunnan jälkeen. Kylpylähotelli on valmis ja nyt suunnitellaan pitkää tunnelia, joka vaikuttaisi Osin saavutettavuuteen.

Kylän kuningas keskittyy sekä ykkösosan rikosten selvittelyyn, että vie kylän ja kylpylän kohtaloa eteenpäin, myös veljesten naistouhuilut ovat kuvassa mukana.

Kirjan kertoja on Roy Opgaard, joka on hiljainen mutta tarvittaessa kova, jos oma tai perheen etu sitä vaatii. Roylla on paljon vastuksia, hänen pitää peitellä Carlin aiheuttamia sotkuja. Lisäksi seudun nimismies Kurt Olsen epäilee, että Roylla olisi osuutta Olsenin isän niin ikään nimismiehen katoamiseen.

Alkuosiltaan kirja tuntui vanhan vellin lämmitykseltä, mutta tarinan edetessä uusi kertomus imi mukanaan. Jätän kuitenkin tarkemmat juonikuvaukset väliin, koska kirja on uutuus ja sarja kannattaa aloittaa teoksesta Valtakunta ja sitten edetä tähän teokseen, jossa lukija jo tietää, kuka rikoksia Osissa tehtailee.

Jo Nesbon romaani Kylän kuningas palaa Osin luonnonkaunisiin tunturimaisemiin, mutta pinnan alla väreilee silkka pahuus, josta poreilee uusia rikoksia.

*****

Jo Nesbø (s.1960) on norjalainen dekkaristi.

Olen blogannut Harry Hole -sarjan avausosan Lepakkomies. 

Jo Nesbø on syntynyt Oslossa, ja asunut nuorena Moldessa. Hän on nykyaikaistanut myös näytelmän Macbeth.

Simone Buchholz: Purppurasade

 

Simone Buchholz: Purppurasade, alkuteos River Clyde 2021, suomentaja Anne Kilpi, Kustantamo Huippu 2024, sivumäärä 281.

Saksalaisen Simone Buchholzin (s. 1972) Chastity Riley sarja päättyy dekkariin Purppurasade. Alkuteoksen nimi River Clyde viittaa Glasgow'n läpi virtaavaan jokeen, jonka "kommentteja" on kirjattu lukujen väliin. Koko sarjan suola on outo kerrontatekniikka, mutta Chastity Rileyn ongelmat ovat koko sarjan samoja. Sarjan ensimmäinen osa Revolverisydän ilmestyi vuonna 2008 ja kertoi vuodesta 2006. Tapahtumapaikka oli Hampuri, jossa tapahtui vakavia rikoksia. Teos ilmestyi suomeksi vuonna 2019. Syyttäjä Chastity Rileyllä on kirjassa isällinen suhde pomoonsa Georg Falleriin ja hänellä on fyysinen suhde entiseen pikkurikolliseen ja nykyiseen lukkoseppään Klatscheen, joka asuu naapurissa.

Chastity Rileyn  asuu yksin traumojensa kanssa. Hän on varttunut amerikkalaisen isänsä kanssa. Äiti on häipynyt toisen miehen matkaan. Kun Chastity on riittävästi varttunut, isä on tehnyt itsemurhan. Isän muistoa kunnioittaakseen Chastity on lukenut oikeustieteen tutkinnon ja on nyt syyttäjä.

Chastityn lähin naispuolinen ystävä on  kahvilanpitäjä Carla Velos. Chastity on futisfani ja käy FC St. Paulin kotiotteluissa.

Sarjan toisessa osassa Knastpralinen (ei suomennettu) Chastity juo, kuten kaikissa muissakin osissa. Carla joutuu raiskatuksi ja tukeutuu Klatscheen, joka saa Chastityn mustasukkaiseksi.

Kolmannessa osassa Schwedenbitter Chastity saa tutkittavaksi amerikkalaisen pariskunnan murhat. Neljännessä osassa Eisnattern käsitellään asunnottomuutta ja Chastityn äiti tulee käymään.

Krokotiiliyössä ratkotaan pahasti hakatun miehen arvoitusta. Calabretta niminen poliisi tulee osaksi Chastityn "miesverkostoa". 

Verikuussa Chastityn juominen, tupakointi ja miessuhteet saavat jatkoa, samalla ratkotaan häkkien arvoitus ja käsitellään koulukiusaamista. 

Mexicoringissa käsitellään klaaneja ja rikollisjengejä. Klatche on avioitunut ja saanut perheenlisäystä. Chastityn mieskokoelma täydentyy kuitenkin yksikätisellä Incemanilla. 

Hotel Cartagenassa vietetään Fallerin 65-vuotissyntymäpäiväjuhlia, kun alkaa kaappaus paikalla on Chastityn "lähipiiri": Carla, Rocco, Anne Stanislawski,  oikean kätensä menettänyt Bülent Inceman, ja Klatche. Chastityyn kovin ihastunut Ivo Stepanovic on ulkopuolella ja on päättänyt pelastaa Chastityn. 

Purppurasade päättää Chastity Riley tarinat. Kerrontatyyli ja tempo ovat edellisistä osista tuttuja. Hampurin rikoksena on korttelin polttaminen ja joukko murhia, joihin liittyy kiinteistökeinottelu. Hampurissa Ivo Stepanovic ja Vito Calabretta ratkovat rikosta, muut poliisit ja Chastity Riley ovat hyllytettyjä. Chastity on lähtenyt Skotlannin Glasgow'hon ottamaan perintöä vastaan.

Teoksen kuluessa Riley päästää irti menneestä ja Hampurissa etenkin miehet kaipaavat kovin Chastitya, joka on 48-vuotias. Rikokset ovat sivuosassa päätösosassa. Lopussa Riley saa vieraan Glasgow'hon.

Purppurasade on Chastity Riley -sarjan haikea ja mutta minusta myös laimea päätös, kirja kuuluu kuitenkin sarjan läpi kahlanneiden lukulistalle.

Laajempi katsaus

Elämässä odotukset vaikuttavat kokemukseen. Odotin sarjan päätösosalta enemmän toimintaa ja vastauksia. Omasta mielestäni samaa velliä lämmitettiin uudestaan. Simone Buchholzin kirjojen suola ei ole juoni, jota yleensä ei kunnolla ole kirjoissa vaan kerrontatyyli ja dialogit.

Chastity Riley menee vastaanottamaan Eliza-tätinsä (jota ei ole nähnytkään) perintöä. Kirjakauppiaana ja kääntäjänä toimineen Elizan perintö on mökki, jossa Chastity Riley kohtaa "kuolleita", ja käy perhetraumansa läpi. Muu aika kuluu pubissa juopotellen platonisesti Elizan entisen poikaystävän Tomin kanssa.

Hampurissa Chastityyn pihkassa olevat miehet kaipaavat Chastitya. Lohtua osalle ja yht'aikaa heille tarjoaa Anne Stanislawski, Rikosta, jossa koko kortteli on murhapoltettu, tutkivat Ivo Stepanovic ja Vito Calabretta. He puhuvat etupäässä Chastitysta. Klatsche kaipaa myös Chastitya, mutta edellisessä osassa kuollut Chastityn pomo Faller haamuilee Klatschelle ja rauhoittelee miestä.

Lopussa Chastity saa vieraan ja ehkä traumansa läpikäynyt Chastity on valmis parisuhteeseen.

Haamujen lisäksi myös Clyde-joki havainnoi tilanteita.

Ihmettelin käännöksessä Celtig Glasgow -sanaparia. Minusta Glasgow'n toinen suurseura Rangersin lisäksi on Glasgow Celtic. Aiemmissa osassa jalkapallo oli kohtalaisen isossa roolissa.

****

Hampurilaisen Simone Buchholzin (s.1972)  Chastity Riley -sarja .

1.  Revolverherz 2008, suomennettu Revolverisydän, 2019

2. Knastpralinen, 2010

3. Schwedenbitter, 2011

4. Eisnattern, 2012

5. Bullepeitsche, 2013
6. Blaue Nacht 2016, suomennettu Krokotiiliyö 2019

7. Beton Rouge 2017, suomennettu Verikuu 2020

8. Mexikoring 2018, suomennettu vuonna 2021.

9. Hotel Cartagena 2019. suomennettu vuonna 2022

10. River Clyde 2021. suomennettu 2024 Purppurasade

Han Kang: Valkoinen kirja

 

Han Kang: Valkoinen kirja 2016, suomentanut Taru Salminen, Gummerus 2021, sivumäärä 111.

Vuoden 2024 Nobelin kirjallisuudenpalkinnon sai eteläkorealainen naiskirjailija Han Kang (s. 1970), jolta on suomennettu neljä kirjaa: Vegetaristi, Ihmisen teot, Valkoinen kirja ja Älä jätä hyvästejä.

Valkoinen kirja koostuu kolmesta osasta ja niissä olevista tuokiokuvista ja miellekuvista osa on moderneja runoja.

Teoksen lähtökohta on tietyt tärkeät sanat: kapalo, vastasyntyneen vaate, suola, lumi, jää, kuu, riisi, aallot, ... valkoiset hiukset ja käärinliina. Kaikki ovat valkoisia ja se on kirjan pääväri. Kirja ei ole kepeä ja luulen, että valkoinen symboloi puhtauden lisäksi kuolemaa, sillä kirjan päätapahtuma on päähenkilön isosiskon kuolema kahden tunnin elämän jälkeen. Vaikka sisarukset eivät ole koskaan tavanneet, isosiskon henki on ollut aina läsnä äidissä ja siten myös päähenkilön elämässä. 

Sanat toistuvat tekstissä säännöllisen epäsäännöllisesti, esimerkiksi kapalo esiintyy monesti.

"Vastasyntynyt on kiedottu lumenvalkoiseen kapaloon... Vain valkoinen kapalo äidin ja lapsen välissä". s. 23.
"Kapalosta tuli ruumisarkku". s. 101

Kapalo  liittyy kirjan "päätapahtumaan" eli kirjailijan isosiskon kuolemaan vain parin tunnin jälkeen. Tyttö on syntynyt kotona ennen aikaisesti ja haudattu lähelle kotina. Maa oli valkoinen ei lumesta, vaan kuurasta. Miksi tragedia on tapahtunut, ei ilmene, mutta talo on ollut syrjässä, kylässä on ollut vain yksi puhelin ja sekin loitolla.

Paljon myöhemmin muistoja alkaa tulvia vielä lisää ja niistä johtopäätöksiä. 

Siksi kuvittelen, että hän tuli tänne minun sijaan. s. 30. Hän kuljettaa tämän kaupungin katuja sellaisena kuin olen hä et kuvitellut. s.31 Jos sinä olisit yhä elossa, minä en voisi olla olemassa. s. 99.

Teistä on minusta hyvä. Luulen, että tämä on käännetty englannista ei koreasta, mutta se on vsin arvaus, mutta se ei minusta näy kirjasta.

Patrick Modiano: Dora Bruder

 

Patrick Modiano: Dora Bruder, alkuteos 1997, suomentanut Lotta Toivanen,  WSOY 2020, sivumäärä 117.

Nobelisti Patrick Modiano oli nähnyt Paris-Soir -lehden ilmoituksen 31.12.1941:  "Kadonnut nuori tyttö Dora Bruder 15 v 1 m 55  cm, soikeat kasvot... Mahdolliset havainnot  M Mne Bruder, boulevard Ornano 31, Pariisi."

Patrick Modiano on kirjoittanut periaatteessa samanlaisia kirjoja, jossa päähenkilö uppoaa muistoihinsa ja ne vievät elämän kipupisteisiin, usein Pariisin natsimiehitykseen tai sen aikaiseen salakuljetukseen, mutta tämä on erilainen. Modiano seuraa Pariisissa 25.2.1926 syntyneen juutalaistytön Dora Bruderin kohtaloa.

Tämä kirja on paljon henkilökohtaisempi, ja siinä kirjailija raottaa hieman myös suhdettaan isäänsä, ja selvittää Dora Bruderin ja monen muun Auschwitzissä tapetun ankean kohtalon. 

Tärkeä kirja, jonka lukeminen oli minulle kiehtovuudestaan huolimatta erittäin raskasta. Modianon hienous on siinä, että hän antaa uhreille nimet ja kuvaa heidän elämäänsä. Sortajat jäävät kasvottomaksi ja nimettömiksi.

Pidempi oppimäärä
Modiano näkee paljon vaivaa selvittäessään Doran henkilöllisyyden. Doran vanhemmat olivat juutalaisia,  isä Ernest (s. 1899) ja äiti Cecile (s.1907). Ernest oli syntynyt Wienissä, ja pestautunut muukalaislegioonaan, ja taistellut Marokossa, jossa saanut kaasua ja oli sotainvalidi. Sukulainen luonnehtii Ernestiä kirjailijalle, "Setä oli kiltti ja lempeä".  Äidin perhe oli Venäjältä ja äiti oli muuttanut perheen mukana Budapestiin, josta edelleen Ranskaan ja toimi ompelijana. Perheestä oli jäljellä hääkuva, ja muutama perhekuva. Dora oli pistetty Marian Pyhän sydämen sisäoppilaitokseen 9.5.1940. Dora olisi voinut olla ehkä laitoksessa sodan aikana, sillä isä ei ollut ilmoittanut Doraa juutalaiseksi. Dora kuitenkin karkasi 14.12.1941 sisäoöppilaitoksesta, tai ei ehkä palannut "sunnuntaivapaaltaan". Karkaaminen on teemana Modiano teoksessa Uinuvia muistoja, ja kirjailija mainitsee, että itse karkasi koulusta 1960.

Modianomaiseen tapaan kuvaillaan maisemia ja rakennuksia, joissa etsitään jälkiä Dorasta, ja Wienissä kuvataan myös miljöötä. Wienissä oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen paljon pakolaisia. Kirjailija kertoo myös isästään, joka vältti pidätyksen täpärästi sodan aikana. Vanhemmat erosivat, ja yhteys isään katkesi, mutta Modiano kertoo tapaamisistaan isänsä kanssa.

Koko Bruderin perhe lopulta otettiin kiinni, ja lähetettiin internointileiriin Drancyyn, mistä lähetettiin Auschwitziin. Modiano on etsinyt "vertaiskohtaloita", hän myös liittää Robert Tarkovskyn kirjeen kotiin internointileiristä.  "Koitan parhaani mukaan tulla terveenä takaisin". Ilmeisesti  vangit eivät aavistaneet, että heidät tuhotaan uudessa paikassa heti.

Modiano kirjaa lisäksi eräiden taiteilijoiden kohtaloita:
Friedrich Lampe, säveltäjä, venäläiset ampuivat 1945.
Felix Hartlaub taidehistorioitsija, kuoli Berliinissä 1945.
Roger Gilbert-Lecomte avantgarde-runoilija  kuoli 1943 jäykkäkouristukseen.
Maurice Sachs, ranskalainen kirjailija, kuoli Dachaussa maaliskuussa 1945.

Pariisissa juutalaisten piti kiinnittää keltainen tähti rinnuksiin. Koko Bruderin perhe lopulta joutui kiinni. Äiti ja tytär otettiin säilöön. Keltainen tähtimerkki rinnassa oli pakollinen. Dora Bruder lähetettiin Auschwitziin kuljetuksella, jossa oli ensi kertaa ranskalaisia naisia.

Ernest Bruder ja Dora Bruder lähetettiin Auschwitziin 18.9.1942 ja äiti 11.2.1943. Kukaan heistä ei selvinnyt.

******

Ranskalainen Jean Patrick Modiano on syntynyt vuonna 1945. Modiano on vuoden 2014 Nobelin kirjallisuuden palkinnon voittaja. 
Patrick Modianon tuotannossa on 30 romaania, ja tämä on toiseksi viimeinen julkaistu
Kehäbulevardit olen blogannut täällä
Hämärien puotien kujan täällä
Villa Tristen täällä

Kadonneen korttelin täällä.

Jotta et eksyisi näillä kulmilla täällä

La petite bijou täällä

Uinuvia muistoja täällä

Vuoden 2024 palkinnon sai eteläkorealainen naiskirjailija Han Kang (s. 1970), jolta on suomennettu neljä kirjaa: Vegetaristi, Ihmisen teot, Valkoinen kirja ja Älä jätä hyvästejä.