keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Eve Hietamies: Yösyöttö

 


Eve Hietamies: Yösyöttö, Otava 2010. MiKi -minikirja 2013, sivumäärä 696.

Kirjan päähenkilö Antti Pasanen on joutunut yllättäen ja yksin outoon maailmaan, jonka keskipisteenä on vauva, Paavo Pasanen. 

Isälle on vauvassa kaikki uutta, syöttäminen, kylvetys, nukutus, pukeminen, vaipat, koliikki, hampaiden tulo, ja sairastelu. Vauvan kanssa olo on palkitsevaa, mutta yöunet ja oma aika jäävät vähiin.

Antin kumppani Pia on oirehtinut jo odotusaikana, ja lähtenyt taksilla pois Kätilöopistolta, palannut kotiin sekavana ja lopulta hänet viedään ambulanssilla pois.  Antti on kaksin Paavon kanssa, maailmassa, jonka mies harvemmin ypöyksin kohtaa. Yksinhuoltajalla on  valtava vastuu vauvasta ja Antti on valmistautunut käymään töissä lehdessä ja olla vain mukana vauvan hoidossa, mutta niin, että päävastuu vauvasta on Pia-äidillä. 

Teos on on ollut suosittu, ja siitä on tehty elokuvakin, jota en ole nähnyt. Kirjan miljöö on rakennettu otolliseksi Antin yksinäisyydelle- Antin äiti on kuollut, ja Antin isä huolehtii Antin synnytyksessä vammautuneesta Janne-veljestä. Pian vanhemmat asuvat Espanjassa. 

Antti verkottuu naapurin Reposen perheen kanssa. Anna hoitaa välin Paavoa, ja Annan Ilkka mies pitää seuraa Antille. Ilkka sanotaan äijämäisesti Reposeksi, ja hän on poliisi. Annan ja Ilkan avioliitto on hyvä, ja siinä on paljon rakkautta ja lapsia. Antin avioliitto on ollut vaikea. Kyse on ollut kahdesta yksilöstä, Pialla on ollut ankea lapsuus ja nuoruus. Reposen poliisin kanssa vaihdetaan ajatuksia. Antti tukeutuu paljon neuvolan Ullaan ja  käy ainoana isänä neuvolan vertaisryhmässä, missä on äitejä ja vauvoja. Vanhempi-lapsi ryhmässä Antti tutustuu Enni-äitiin ja Kerttu-vauvaan.

Tarinan kuluessa Paavo kasvaa parivuotiaaksi, Antti tutustuu äitiryhmään, joka käy lähipuistossa, ja joutuu kuuntelemaan äiti-läppää.

Kirjassa on yllättävän tefloninen pinta, vaikka se käsittelee yllättävän kipeää asiaa, eli äidin psyykkistä oirehdintaa, ja aviopuolison sekoamista, ja tilannetta, missä äiti hylkää lapsensa.

Kirja oli helpolukuinen, ja sen luki nopeasti. Siinä oli paljon huomioita vauva-arjesta. Se on jonkin verran ilkeä. Siinä puhutaan finninaamaisista alokkaista, miestisseistä, ja läskeistä. Äideillä on minusta hieman ilkeät liikanimet. Puolukka-Pihla, Nelli-Tupperware, Linda-väsynyt ja Julia-Kauppakassi.

Useimmin tai kun itse olin hiekkalaatikolla ihmiset olivat Paavon isä, Kertun äiti, Pietarin ja Wilman äiti. Olen pohtinut olinko erilainen vanhempi, vai vain huonomuistinen, mutta en koskaan rutissut yövalvomisista, koliikeista, lasten leikkimisistä, tai siihen, että piti leikkiä lapsen kanssa, toisaalta en ollut yksin, mutta lapsia oli enemmän kuin vanhempia.

Eve Hietamiehen Yösyöttö avaa trilogian, joka jatkuu Tarhapäivällä ja Hammaskeijulla.


Yösyötön on blogannut myös Elina.

Eve Hietamies (s. 1964) on suomalainen toimittaja, kirjailija ja käsikirjoittaja. Olen blogannut häneltä teoksen Teräsmiehen morsian.


sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Goscinny -Sempe: Nikke on paras

 


Goscinny - Sempe: Nikke on paras, Pikku Niken uudet seikkailut 2, alkuteos Histoires inédites du petit Nicholas 2004, suomentanut Anna-Maija Viitanen, WSOY 2006, sivumäärä 330.

Nikke-tarinoiden tekstistä vastasi René Goscinny (1926 - 1977) ja tarinat on kuvittanut Jean-Jacques Sempe (s. 1932). Vuosina 1959-1966 parivaljakko teki tarinan viikottain Sud-Ouest Dimanche - sanomalehteen, aiemmin julkaistiin  viisi hulvatonta Nikke- kirjaa ( Nikke ja kaverit, Nikke ja Nenä,  Nikke ja kostajien sakki, Pikku Nikke, sekä Nikke kesälomalla).

Rene Goscinnyn kuoleman (5.11.1977) jälkeen 2000-luvulla julkaistiin Nikke-tarinoita, joita aiemmin ei ollut kirjoissa. Kirjan esipuheen on kirjoittanut tytär Anne Goscinny, Annen äiti kuoli ennen julkaisua, mutta kuvittaja Sempé oli aktiivisesti mukana. Teos Nikke on paras sisältää kolmasosan noista julkaisemattomista tarinoista.

Nikke on paras viittaa avausjuttuun, jossa Nikellä on oikeinkirjoituksessa vain seitsemän väärin (ranskaa lienee vaikeampi kirjoittaa kuin suomea?).   Nikke on huono koulussa, ja hänen luokkansa priimus on silmälasipäinen Albert, jolla on seitsemän virhettä ja lisäksi puuttuu i:n piste. Opettaja kehuu Nikkeä ja Nikke saa maistaa priimukseen kohdistuvaa kateutta: kaverit karttelevat, eikä isäkään osta luistimia, minkä on joskus luvannut ostaa, jos Nikke olisi jossain paras. Minua haittaa tässä opuksessa viittaukset selkäsaunoihin, lisäksi vanhemmilla on jatkuvasti riitoja. Isä hiiltyy Niken kysymykseen luistimista ja äiti tulee keittiöstä:

-Mitä nyt taas? äiti kysyi
Silloin minä selitin, että isä oli sanonut että saan selkääni. 
- Aika erikoinen tapa kannustaa poikaa, äiti sanoi. 
- Niin, minä sanoin , jos en saa luistimia, en kannustu yhtään.
-Mitä luistimia, äiti kysyi
-Ilmeisesti minun täytyy maksaa tästä sanelutehtävästä luistimilla
-Ponnistelu kannattaa  palkita, äiti sanoi
-Onneksi Niken isä on miljonääri, isä sanoi, ostan mielelläni luistimet palkinnoksi seitsemästä oikeinkirjoitusvirheestä
En tiennytkään, että isä on miljonääri. Täytyy kertoa Jorille, joka puhuu aina puhuu rikkaasta isästään ..  ....s16

Tuo sananvaihto on tosin loppuosiltaan hyvin hauska, ja tilanne tarinassakin palautuu ennalleen, kun Nikke saa matematiikan kokeesta nollan, ja isä vie hänet  elokuviin. Mutta muissa jutuissa on enemmän uhkailua. 

Kirjassa on tarinoita naapureista.  Bledurt ostaa kroketin. Isän ja Bledurtin peli menee tappeluksi ja mailamiekkailuksi. Nikke ihmettelee, mihin palloja tarvitaan? Bledurt ja Niken äiti järjestävät yllätyksenä Niken isän synttäreitä. Isä on  myöhässä, ja kiroaa sisään tullessaan läskimaha Bledurtin rotiskoauton olevan talon edessä. Ei kivaa kielenkäyttöä ja Bledurt suuttuu. Nikke leikkii Ann-Marien kanssa ja leikki sujuu hyvin, mutta Ann-Marie päättää leikkien säännöt. Nikke joutuu kärräilemään myös Mercellin vauvaa. Äiti puhuu pikkuveljen tilauksestakin. Juttuja on kaikenlaisia, Niken äiti kadottaa Niken tavaratalossa, ja toisessa jutussa Nikke löytää pudonneen lompakon, ja haluaa palauttaa sen poliisilaitokselle, josta isä on hieman pahoillaan. Isä  uhriutuu monesti työntekemisestään, kun äiti auttaa Nikkeä ristisanatehtävässä, ja mainitsee sanan soopeli, kun kysytään turkkia, isä saa kyynis-depreessisen kohtauksen. Isä vie myös Niken työpaikalleen. Nikke tekee paperilennokkeja isän sopimuksesta, joten se joudutaan konekirjoittamaan uudestaan, Niken toimistoon tulee Henrin isä, ja Nikke ja Henri tappelevat koulussa, ja lopulta Henrin isä vetää sopimuksen pois firmasta.

Lomalle lähdetään Bretagneen, ja mennään junalla. Tällä kertaa kanssa matkustajilla on kestämistä Niken perheen touhuista. Nikke huomaa, että vastapäinen mies lukee kirjaa, jonka sivua ei käännä koko junamatkan aikana.

Niken vanhemmat jättävät Niken kotiin, kun menevät kahdestaan syömään. He ovat tulleet tulokseen, että Nikke on kypsä olemaan yksin. He tekevät tarkastussoiton, ja rientävät takaisin, kun Nikke ei vastaa. Nikke on nukahtanut ja äiti toteaa, että he eivät ole kypsiä jättämään Nikkeä yksin. 

Nikke käy myös eläintarhassa, kaverit ovat kylässä ja hammaskin lähtee.

Nikke on paras sisältää kolmasosan Histoires inédites du petit Nicholas  -teoksesta. Osa jutuista eivät minusta ole niin hauskoja tai kepeitä, joten ymmärrän, että nämä jutut eivät ole mahtuneet viiiteen kokoelmakirjaan. Tämä kirja kuitenkin syventää tietämystä Nikke-sarjan luonteesta ja monesta henkilöstä. Kloku on jäänyt lastentarhassa luokalleen, ja on luokan vanhin. 

Ensimmäinen osa suomeksi käännetystä  ranskankielisestä teoksesta Histoires inédites du petit Nicholas on Nikke palaa lomilta ja kolmas osa on Nikke vauhdissa  josta siis bloggasin syyskuussa, sillä tämä kakkososa on minusta huonoin,

sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Alistar MacLean: Karhusaari

 

Alistar MacLean: Karhusaari alkuteos Bear Island,  suomentanut Seppo Loponen, WSOY 1971, sivumäärä 319.

Karhusaari on skottikirjailija Alistar MacLeanin (1922 - 1987) jännäri arktiksilta vesiltä. Ikäloppu alus Aamuruusu kyntää Barentsinmerta kokka kohti Karhusaarta, jossa aiotaan filmata. Laivassa on Olympus Productionsin henkilökuntaa, näyttelijöitä, ohjaaja, tuottaja, ja laivan henkilökuntaa. Tarina alkaa illallisella. Italialainen Antonio poistuu hyttiinsä, ja löytyy sieltä myrkytettynä. Laivan lääkäri tohtori Marlowe alkaa selvittää myrkytystä. Samoilla illallisilla kuusi muutakin sai myrkkyä, ja vainajia on kolme. Marlowe alkaa tutkia, miten myrkyttäminen on tehty. Hän itse pelastuu täpärästi omasta kuolemastaan, kun pidättäytyy whiskystä, joka on myrkytettyä. Myrkky-whiskyä juonut mies katoaa. Tilannetta mutkistaa, sillä radio on hajotettu. Laiva ankkuroidaan karulle ja kallioiselle Karhusaaren Sörhanan satamaan. 

Karhusaari sijaitsee Huippuvuorten eteläpuolella, se on karu kallioinen saari, joka kuuluu Norjalle. Retkikunta on matkalla lokakuussa, eli monen kuukauden kaamos on alkamassa. Karhusaaressa on rakennuksia, johon majoitutaan, ja aletaan kuvata ...

Alistar MacLean on hämäyksen mestari. Alkuun lukija ei tiedä, missä mennään, matkalla on aivan muita tarkoituksia kuin kuvausreissu. Filmijoukkiosta kuoriutuu pikku konnia, konnia ja yksi pääkonna. Myös Marlowella on toinenkin ammatti, hän on brittiviranomainen.

Tarina tapahtuu ensimmäisen kuumatkan jälkeen joko lokakuussa 1969 tai 1970. Kirjan mätien mulkeroiden lonkerot ja juuret ovat natsiaatteessa ja tähtäimenä natsien kulta. MacLeanilla on takataskussaan paljon muita yllätyksiä.

Olen blogannut teosparin Navaronen tykit ja Navaronen haukat tarinat tapahtuvat toisen maailmansodan aikana, ja natseja vastaan niissäkin taistellaan.

Macleanilla rikosten motiivi ja ratkaisu ovat yksioikoisia: "...täydellinen mielipuoli ja päättää päivänsä hullujenhuoneessa. ...... suljetaan tietenkin elinkaudeksi varmuusvankiloihin".  ss. 311-312.

tiistai 14. joulukuuta 2021

Alex Haley: Juuret


 Alex Haley: Juuret, alkuteos Roots: The Saga of an American Family 1976, suomentaja Arto Häilä, WSOY 1976. Sivumäärä 591.

Romaani Juuret kertoo journalisti Alex Haleyn suvun historian, jota hän on selvittänyt aikuisiällään vuosia. Haleyn suvun juuret ulottuvat 1700-luvun Gambiaan. Kirja koostuu sadasta luvusta, jotka kertovat orjuudesta ja sen loppumisesta ja perheiden selviämisestä. 

Tarina alkaa hyvin onnellisesti 1700-luvulla Gambiassa, jossa Omoron ja Bintan perheeseen syntyy esikoisena potra poika, joka  saa nimekseen Kunta Kinte. Kuntan lapsuus on onnellinen, valoisa, ja perinteiden täyttämä. Hän saa oppia koulussa, läpäisee miehuuskokeensa, ja muuttaa omilleen. 

Alex Haley on orja Kunta Kinten jälkeläinen seitsemännessä polvessa. Nimittäin kun Kunta samoilee yksin, hänet otetaan kiinni, ruoskitaan, myydään orjaksi, ja rahdataan orjalaivalla Amerikkaan. Kunta Kinte saapuu Amerikkaan Marylandin Annapolikseen 1767 seitsemäntoista vuoden iässä, myydään John Wallerin plantaasille orjaksi ja annetaan nimi Toby. Kunta ei halua olla orjana, eikä sopeutua, vaan karkailee. Neljännen karkausyrityksen jälkeen, hänen toinen jalkateränsä katkaistaan, ja Wallerin lääkäriveli ottaa Kuntan orjakseen. Kunta Kinten on pakko nöyrtyä ja pohtia mitä elämältään haluaa. Kunta Kinte on ahkera, ja älykäs, hän menee sangen myöhään naimisiin keittäjätär Bellin kanssa, ja saavat Kizzy-nimisen lapsen. Kunta kertoo juuristaan Afrikassa, ja opettaa kieltä, ja pyytää Kizzyä jatkamaan perinnettä.

Juuret -tarinassa on oma temponsa, mutta hyviä ja seesteisiä aikoja seuraa taas romahdus, useimmin rasistista syistä. Kizzy on 16-vuotias, ja on ihastunut nuoreen orjaan Noahiin ja auttaa tätä pakenemisessa. Noah jää luonnollisesti kiinni. Rangaistukseksi Kizzy myydään 16-vuotiaana orjaksi taistelukukkoja kasvattavalle valkoiselle Tom Lealle, joka raiskaa heti Kizzyn. Kizzy synnyttää lapsen, jolle antaa nimen George, jolle myöhemmin selviää, kuka on hänen isänsä ja miksi. George kuitenkin on isänsä poika, ja kiinnostuu kukoista, ja on hyvä kukkojen valmentaja. Häntä aletaan kutsua Kukonpoika-Georgeksi. Kukonpoika-George on boheemi, ja pukeutuu myöhemmin knalli. George pääsee isänsä kanssa kukkotappeluihin. George ansaitsee raakkikukoilla dollareita, ja aikoo ostaa perheensä, jossa on vaimo Matilda ja kahdeksan lasta, vapaaksi. Kuitenkin Tom Lea on päättänyt jäädä eläkkeelle ja menee viimeiseen kilpailuunsa, eikä osaa lopettaa ajoissa, menettää kaiken ja jää velkaa. Tom Lea on pelannut myös Georgen säästöt, ja Georgen, joka muuttaa kukkovalmentajaksi Englantiin. Tom myy Georgen perheen Murrayn tupakkatilalle orjiksi. Kukonpoika-George menee orjaksi Englantiin kahdeksi vuodeksi, joka venähtää neljäksi vuodeksi. Palatessaan Kukonpoika ei tiedä perheensä kohtalosta, ja palaa Tom Lean farmille, kuulee äitinsä Kizzyn kuolleen ja perheensä myynnin. Tom on juomassa itseään hengiltä, George saa Tomilta vapautuskirjan ja lähtee Murrayn tupakkafarmille....  Teos jauhaa vielä neljä sukupolvea perheen historiaa, ja kertomuksen Alex Haleyn tutkimuksista Washingtonin arkistoissa, ja Afrikassa.

Alex Haley (1921 - 1992) oli akateemisen perheen vesa, joka opiskeli yliopistossa, osallistui toiseen maailmansotaan, toimi armeijassa tiedottajana, teki haastatteluja Miles Davisista (1926 - 1991) ja Malcolm X:stä (1925 - 1965), joita julkaistiin Playboyssa. Juuret oli hänen esikoisromaaninsa, ja ainoa romaani, jonka sai loppuun. Malcolm X:n haastattelu tosin julkaistiin kirjana 1965.

Juuret -romaani on monen afrikkalaisen kertomus, myyttinen sukupolvien ketju. Valkoiselle se osoittaa orjuudesta asioita, joita ei välttämättä muuten ajattelisi. Orja ei myyntinsä jälkeen saa pitää yhteyttä perheeseensä, eikä vanhemmat tiedä lastensa kohtalosta, eikä päinvastoin. Alkuun orjia yritettiin eristää ja pitää lukutaidottomina. Orjan lapset olivat plantaasin omistajan omaisuutta. Orjuuden loppuminen yhdessä osavaltiossa, tuo muita sosiaalisia ongelmia. Jotkut osavaltiot kieltävät vapaita mustia olemasta alueellaan.

Pahaa on myös nimittely, tässä mustia ei sanota edes "n**k*r*iksi" vaan "n*kruiksi". Pelton*kru on alinta kastia. Nimitys kuvaa kaikkia puuttuvia ihmisoikeuksia, ja mustat kutsuvat toisiaan tällä termillä. Tämä bloggaus ja kirja ovat rasisimin vastaisia.

Teos on filmattu sarjaksi kahdesti 1977 ja 2016. Juuret on käännetty monelle kielelle. Romaani on saanut osakseen plagiointisyytteitä, ja osittain sitä on varmasti "dramatisoitu" ja "romantisoitu".

torstai 9. joulukuuta 2021

Pierre Boulle: Apinoiden planeetta


Pierre Boulle: Apinoiden planeetta, alkuteos La planete des singes 1963, suomentanut Outi Nyytäjä, Like 2001, sivumäärä 220.

Ranskalaisen Pierre Boullen legendaarinen scifi-teos Apinoiden planeetta on taipunut valkokankaalle lukemattomia kertoja. Ensimmäinen filmi tehtiiin Charles Hestonin tähdittämänä vuonna 1968, siihen tehtiin neljä jatko-osaa ja vielä vuonna 1974 tv-sarja ja piirrossarja. Vuonna 2001 Tim Burton filmasi Apinoiden planeetan, mutta tarinalle ei tullut jatko-osia. Kansikuva yllä on tästä filmistä. Apinoiden planeetasta tehtiin vuosina 2011, 2014 ja 2017 elokuvatrilogia. Olen nähnyt myös ensimmäisen Apinoiden planeetta -filmin, jossa retkikunta siirtyy ajassa eteenpäin. Kirjassa, johon alla oleva bloggaus pohjautuu, ollaan tulevaisuudessa ja matkustetaan toiseen aurinkokuntaan ja takaisin.

Boullen Apinoiden planeetta alkaa, kun avaruudessa aurinkopurjealuksella matkaava pari Jinn ja Phyllis löytävät  pullopostin, jossa on huikea tarina kirjoitettu maan kielellä.

Tarina
Tarinan kirjoittaja Odysseus Merou kertoo tutkimusretkestä Betelgeusen aurinkokuntaan, ja sen toiselle planeetalle, jonka retkikunta nimeää Sororiksi. Retkikuntaan kuuluu sen johtaja professori Antelle, fyysikko Arthur Levain ja lehtimies Odysseus Merou sekä simpanssi Hector. Retkikunta jättää avaruusaluksensa kiertoradalle ja laskeutuu maahan. He tapaavat siellä alastoman naisen, jonka he nimeävät Novaksi. Nova ääntelee ja käyttäytyy kuin eläin, ja tappaa heti Hectorin. Novan heimo vangitsee kolmikon. Vaatetetut apinajoukko hyökkää kylään ja tappaa suuren osan ihmisistä, loput he ottavat vangiksi ja vievät häkkeihin. Ihmisillä tehdään älykkyys-kokeita. Koeasemaa johtaa oranki Zaius, ja assistenttina on simpanssi Zira, joka huomaa Odysseuksen älykkyyden. 

Apinoiden planeetta -teos tarkastelee sivilisaatioiden kehitystä, ja tuhoa, evoluution valintaa, älykkyyttä, kulttuuria, rasismia ja vallankäyttöä. Näiden teemojen lisäksi Apinoiden planeetta on huikea juoneltaan, pääseekö retkikunta pois planeetalta, ja mitä sitten tapahtuukaan? Boulen Apinoiden planeetta on ajaton kauhu-scifin merkkiteos.

Juonipaljastuksia ja analyysia (älä lue jos et ole lukenut kirjaa).
Retkikunnan jojtaja professori Antelle on sivistynyt mies. Alus on hyvin varustettu, ja jäsenet ovat perheettömiä. Retkikunta suuntaa  aurinkokunnan toiselle planeetalle, jonka happi ja typpipitoisuus ovat maankaltaisia, he nimeävät planeetan Sororiksi, koska se on kuin maan sisarplaneetta. Päähenkilö Odysseus Merou tapaa planeetalla alastoman ja hyvin kauniin naisen. Nainen urahtelee, ja käytös on vaistomaista. He ristivät naisen Novaksi. Nova telmii miesten kanssa vedessä. Pian Novan heimo tulee ja vangitsee kolmikon. Retkikunta on ymmällään ihmisten apinamaisesta käytöksestä. Vaatetetut apinat hyökkäävät kylään ja apinat tappavat osan ihmisistä, fyysikko Levain kuolee, mutta Antelle ja Merou lähtevät pakoon, mutta juoksevat verkkoansaan. Ihmisillä ei ole vaatteita, ja retkikunnan vaatteet on jo revitty ja varusteet tuhottu. Vangit viedään apinoiden yliopiston koe-eläimiksi häkkiin.
Apinoiden yhteiskunta muistuttaa paljon maan yhteiskuntia. Planeetta on yhtä valtakuntaa, ja apinayhteiskunta koostuu kolmesta eri lajista: orangeista, gorilloista ja simpansseista. Gorillat ovat erikoistuneet sotilaiksi, ja usein voimaa tarvittaviin tehtäviin, simpassit ovat älykköjä, ja orangit hallitsevat mielellään. Tutkimuslaitoksen johtaja on oranki Thaius. Naarassimpassi Zira on etevä tutkija, hänen kumppani  on ihmisteoreetikko simpassi Cornelius. Ihmisille tehdään samanlaisia kokeita kuin Pavlovin eläinkokeet. Merou joutuu alistumaan kokeisiin, hän yrittää näyttää älykkyytensä, mutta sangen laihoin tuloksin, hyviä suorituksia pidetään matkimisena. Kuukaudet kuluvat ja Merou on vaipumassa sivistymättämyyteen, hän joutuu parittelemaan Novan kanssa, ja kerjäämään ruokaa. Merou kuitenkin keksii keinon, hän alkaa raapustaa matemaattisia merkintöjä, ensin Ziralle Pythagoraan lauseen, ja sen jälkeen kartioleikkauksia kuten ellipsi ja hyperbeli. Zira kiinnostuu uudestaan Odysseus Merousta ja opettelee ranskaa, jota Merou puhuu. Merou alkaa opetella apinakieltä, jonka hän vankeuden aikana oppii. Zira ja Cornelius alkavat valmentaa Therouta isoa konferenssia varten. Apinajoukko on ällikällä lyöty Odysseus Meroun esiintymisestä. Myös kateutta esiintyy. 
Merou selvittää miten professori Antelle voi. Hän on eläintarhassa ja valunut viettien ja vaistojen tasolle. Antelle ei tunnista enää Therouta, eikä osaa edes ranskaa.
Cornelius esittää arkeologisia kaivauksia Odysseus Theroulle. Apinat ovat kaivauksista innoissaan. Planeetalla on vallinnut korkeakulttuuri tuhansia vuosia sitten. Innostus muuttuu raivoksi, kun ilmenee, että se oli ihmisten luoma kulttuuri. Simpassitiedemies Helius on päässyt ihmiskokeissa atavistisille tasoille, ja soittaa nauhoituksia. Ihmiset ovat alkaneet koulia apinoita, ja käyttäneet apinapalvelijoita. Apinakapinan seurauksena apinat ovat ottaneet vallan. Ihmiset on tapettu ja ajettu luontoon, jossa he ovat taantuneet eläinten tasolle.
Nova on raskaana, ja synnyttää pojan. Poika Sirius-nimeltään alkaa jokeltaa, ja se on apinoille uhka. Zira ja Cornelius auttavat Theroun, Novan ja Siriuksen pakoon tai avarusalukselle. Kolmen vuoden matkan aikana Sirius oppii puhumaan, ja myös Nova, joka saa toisenkin lapsen.

Tuossa Theroun kertomus tiiviisti. Tarinassa otetaan kantaa minusta lajien alistamiseen, ja eläinkokeisiin. Siinä pohditaan evoluution valintoja. On sattumaa, miten evoluuto on edennyt. Tiedettä tehdään arvolähtöisesti. Apinoilla on tärkeä saada tieteestä pönkitystä apinoiden ylivallalle. Professori Antellen kohtalolla Boulle haluaa osoittaa, että sivistys voi karista alkukantaisessa ympäristössä nopeasti.

Juonipaljastus (älä lue)
Tarina on siis pullossa, josta Jinn lukee sen Phyllikselle aurinkopurjealuksessa. Theroun tarina päättyy, kun he saapuvat maahan. Maaassa ei juuri toimintaa näy, mutta vastassa on vaatettu gorilla ... ja Boulle paljastaa, että Jinn ja Phyllis ovat simpasseja, jotka pitävät tarinaa, missä ihminen olisi älykäs, täysin mahdottomana.

Apinoiden planeetan yllätyksellisyyttä ei minusta ole osattu saada siirtymään valkokankaalle. 


Tim Burtonin filmi on minusta surkea. Kuvassa filmin sankari kapteeni Leo Davidson (Mark Wahlberg). Filmi alkaa Davidsonin aluksen saapumisella planeetalle, muuten planeetan kuvaus on erilaisia. Apinat ja ihmiset puhuvat englantia, ja filmi on pelkkää taistelua, vain alku ja loppu ovat kiinnostavia. Filmi loppuu miltei samoin kuin kirja.

*****
Pierre-François-Marie-Louis Boulle (1912 - 1994) oli ranskalainen kirjailija. Hänen toinen tunnettu teoksensa on Kwai-joen silta. Kirjailijalla oli kumiplantaasi nykyisessä Malesiassa, ja hän toimi vastarintaliikkeessä toisen maailmansodan aikana.

maanantai 6. joulukuuta 2021

Jalkaväkirykmentti JR 14 Suomen sodassa 1941 - 1944

 


Vieno V. Vihanto: Jalkaväkirykmentti JR 14 Suomen sodassa 1941 - 1944, 1993, sivumäärä 253.

Tämän kirjan julkaisija on JR 14:n perinnetoimikunta ja siinä kuvataan tekstein ja pääosin valokuvin JR 14:n matkaa jatkosodassa. Vieno V. Vihanto on kuulunut toimituskuntaan, jossa ovat olleet myös Pekka Saine, Eero Järvelä, Helmer Laukoma ja Jorma Vuori. Kirjaa painettu 400 kpl ja sitä on ollut myynnissä antikvariaateissa hinnalla 150 euroa, joskin juuri nyt kirjoitushetkellä sitä ei ole saatavissa.

Jalkaväkirykmentti JR 14 oli Lounais-Suomen sotilasläänin  perustama reserviläisrykmentti. Perustamispäivä oli 17.6.1941. Miehiä tuli Turkuun ainakin seuraavista kunnista Eura, Hinnerjoki, Mynämäki, Nousiainen ja Yläne. Turusta suunnattiin ensin Ahvenanmaalle, sotatoimiin lähdettiin ensin Petsamoon, sieltä etelämmäs Kiestinkiin ja lopulta Maaselälle, ja 1944 kotiutus Turkuun. Rykmentissä oli ikäluokkia 1911 ja 1912. Matka Turusta rintamalle oli pitkä, eikä kunnon tiestöä ollut. Suomenhevosia käytettiin vetotöissä huonoimmilla teillä. Ilman uhreja ei päästä perille, vaan Ivalossa auto kaatuu, ja kaksi miestä kuolee. 

Miehet ovat olleet ainakin noin kolmekymmentävuotiaita (jos ovat olleet 1911 ja 1912 ikäluokkaa). Jatkosota alkoi taisteluin, sitten tuli asemasotavaihe, ja lopussa naapuri tuli isolla kalustolla rynnäköiden idästä. Kirjan toimituskunta on ollut oletettavasti kolme vuotta eturintamassa. Taistelut, kuolemanpelko, kaatuneet ja haavoittuneet ovat kirjassa läsnä. Kuvia on paljon, taisteluista ei ollenkaan, jonkin verran ruumiista, ja arkuista, mutta useimmin kuvia on hetkistä, jolloin koitettiin tehdä jotain muuta kuin sotia: saunotaan, uidaan, kieritään lumessa, otetaan aurinkoa, poltetaan Saimaata, katsotaan kesäteatteria ja  järjestetään urheilukisoja. Maisemista on kuvia, kalustosta, kaatuneista ja tietenkin korsuista. Hevoskuvia on paljon, mutta myös karhunpennuista, joista yksi lahjoitettiin Korkeasaareen. Kuvista ilmenee, että myös kuorolaulua harrastettiin.

Rykmentti siis suuntasi  Kalastajansaarentoon Petsamoon, missä oltiin saksalaisten alaisuudessa.  Neuvostojoukot hyökkäävät. Saksalaisia kutsutaan aseveljiksi, ja saksalaisten tavoite oli katkaista Murmanskin rautatie, sillä Yhdysvallat aseisti Neuvostoliittoa Saksaa vastaan. Rykmentti siirretään etelämmäs Jelettijärvelle, Ahvenlahteen, Kiestinkiin ja Röhöön. Uhtuassa tehdään Honkapirtti, joka siirrettiin sodan jälkeen Turun Ruissaloon. Rykmentti siirrettiin lopulta Kannakselle 1944, ja kotiutettiin, kun tuli aselepo.

Veteraanitoiminta on tärkeää, joskin miltei kaikki toisessa maailmansodassa sotineet ovat jo kuolleet. Minusta kirjassa on oma huumorinsa, joskin seuraavat lainaukset varmasti ärsyttävät hyvinvointivaltiomme uusimpia kasvatteja, heidän kannattaa toki muistaa, että sotaveteraanit pelastivat Suomen ja rakensivat hyvinvointivaltion. 

Sivulla 46 rintamakirjeenvaihtaja V.E Koskimäki muistelee, että "keskinäinen luottamus on täydellinen. Juuri kuten rauhaa rakastavassa Suomen kansanarmeijassa tuleekin olla. Siksi se kestää ja voittaa".  s.46 Tämä oli vuoden 1941 retoriikkaa,  ja on nähtävissä Talvisodan kokemusten kautta. 

Sivulla 29 on kuva sillasta, ja kuvateksti: "Rovaniemen silta ennenkuin aseveljemme räjäyttivät sen." s.29 


Tässä yllä on kuva sotatalvelta, miesten päällä lumipuku, ja kulkupelinä puusukset.

Jalkaväkirykmentti 14:n muistomerkki paljastettiin Säkylän Huovinrinteellä 7.6.1986.

Hyvää Itsenäisyyspäivää itsenäiselle isänmaallemme Suomelle.

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Abdulrazak Gurnah: Den sista Gåvan

 

Abdulrazak Gurnah: Den sista Gåvan, alkuteos The Last Gift 2011, (= Viimeinen lahja), ruotsintanut Helena Hansson, Celanders 2021, sivumäärä 285. 

Zanzibarilla 1948 syntynyt Abdulrazak Gurnah voitti vuoden 2021 Nobelin kirjallisuuden palkinnon. Palkintoa on perusteltu Gurnahin "tinkimättömästä ja myötätuntoisesta porautumisessa ​​kolonialismin vaikutuksiin ja pakolaisen kohtaloihin eri kulttuurien ja mantereiden välisissä kuiluissa", minkä toteuttaa myös Gurnahin kahdeksas romaani Viimeinen lahja

Romaanin päähenkilö on 63-vuotias Englannin Norwichissä asuva alkujaan siirtolainen Abbas, joka kirjan alkusivuilla saa sairaskohtauksen hikoillen ja täristen. Vaimo Maryam toimittaa miehensä ambulanssilla sairaalaan. Välillä Abbas on parempi, mutta kunto heikkenee. Sairasvuoteen äärellä käyvät myös parin jo aikuiset lapset Hanna ja Jamal. Sairauden edetessä Abbas paljastaa ensimmäisen kerran, miksi lähti synnyinpaikastaan, myös Maryam paljastaa elämänsä kipupisteen. Parin aikuisille -englantilaiseen keskiluokkaan pyrkiville-  lapsille paljastukset aiheuttavat traumaattisia ajatuksia.

Romaani kuvaa myös paljon Hannan ja Jamalin ja näiden ystävien elämää eri aikatasoissa. Tarinat osoittavat, että maahanmuuttajien lapsilla on erilaiset tarinat, ja kaikilla on ollut omat haasteensa. Abbas ja Maryam ovat kasvattaneet lapsiaan hyvin englantilaiseksi, tai niin, etteivät he halua mitenkään erottautua. Hanna, joka haluaa itseään kutsuttavan Annaksi, on valmistunut yliopistosta ja kumppaninaan on väitöskirjaa tekevä Nick. Jamal opiskelee, ja hän alkaa seurustella irlantilais-italialaisen Lenan kanssa.

Kun Abbasin tila heikkenee, hän lopulta kertoo ensimmäistä kertaa vaimolleen (ja myöhemmin lapsilleen) lapsuudestaan Zanzibarilla ja syistä, miksi lähti pois. Abbasin vaimo Maryam muistelee ensitapaamista Abbasin kanssa jonossa Exeterissä. Abbas on ollut merimies, ja työllistyy Englannissa tehdastyöhön. Maryam on löytölapsi, joka on hylätty sairaalan ulkopuolelle.  Maryamin sijaisperheet vaihtuvat ja lopulta hän on on intialaistaustaisen Vijayn  ja  siirtolaisen lapsen Feroozin kodissa sijaislapsena, lapsettomat kasvattivanhemmat rajoittavat Maryamia ja myös nuorta rakkautta, ja Maryam muuttaa pois kotoa. 

Kun vanhemmat Abbas ja Maryam paljastavat oman elämänsä kipeät käännekohdat, lapset ahdistuvat, mutta se antaa heille mahdollisuuden löytää juurensa toisaalta Zanzibarista ja toisaalta tavata Maryamin kasvattivanhemmat.

Abdulrazakin Gurnahin  Viimeinen lahja on helppolukuinen romaani, jossa teemoja on paljon. Abbasin ja Maryamin kerrottua tarinansa tärkeäksi nousee omat juuret ja niiden hyväksyminen, kertomukset omasta lapsuudesta ja myös perheenjäsenten salaisuudet ja niiden vaikutukset. Abbas on kertonut hauskoja absurdeja tarinoita lapsuudestaan, puhuvista eläimistä, ja on kutsunut itseäänkin "Apinaksi Afrikasta". Klovni on pelkkä rooli, ja vasta kuolinnaamion saapuessa Abbas pesee klovnin meikit kasvoiltaan. Lasten juurtuminen elämään alkaa vasta, kun Abbas on kertonut, mitä hänelle tapahtui Zanzibarissa. Kirjassa ei mässäillä sodalla, eikä kidutuksella, vaikka sekin nousee joissain keskusteluissa esille. Kyse on paljon tavanomaisemmista tragedioista, mutta jotka ovat jokapäiväisiä miljoonille siirtolaisille ja pakolaisille, vaikka he olisivat saaneet uuden asuinmaansa kansalaisuuden.

*****

Laitan tähän pidemmän oppimäärän, jossa avaan hieman enemmän romaania, mutta en paljasta Abbasin salaisuutta. 

Sairaskohtausten jälkeen Abbas alkaa kertoa lapsuudestaan. Hän on viisilapsisen perheen nuorin. Isä on saita ja ilkeä, mutta sodan jälkeen hän ainoana pääsee kouluun, ja jatkaa sisarusten luona asuen opintietään. Seminaari kestää kolme vuotta, minkä aikana hän käy yhä vähemmän kotonaan isänsä haukuttavana, mutta kaupungissa on omat houkutuksensa ja kaikessa on petoksen mahdollisuus. Abbas tuntee joutuneensa ansaan, josta lähtee käpälämäkeen.

Perheen äiti on tavannut Abbasin jonossa, ja Abbas on töissä tehtaassa, Maryam sairaalan ruokalassa. Maryam on muuttanut Abbasin luo nopealla aikataululla. Maryam on löytölapsi, jolla on ollut monia kasvattivanhempia, viimeiseksi intialaistaustainen Vijay ja vaimonsa Ferooz. Maryam on lopulta perheen piika, mutta piikuuden säilyttäminen komentelevan ja vastenmielisen Vijayn sisarenpojan tullessa taloon, ei ole helppoa. Hannan ja Jamalin elämää kuvataan paljon, muuton hankaluutta. Hannan nimipohdintaa (Hanna => Anna), suhtautumista Nickin  vanhempien kristilliseen taustaan. Pelkästään muutos tuoma naapuruston vaihdos, tuntuu ongelmalta. Kaikki muutkin pulmat esitetään hankaliksi. Jamal hakee identiteettiä islamilaisesta lukupiiristä. Kirja tapahtuu arviolta vuonna 2003, joten myös kaksoistorni-iskuja pohditaan. Jamal löytää yllättäen Magdalenan eli Lenan tai oikeastaan päinvastoin.  Abbasin sairaus etenee. Maryam ottaa pestin paikallisessa "pakolaiskeskuksessa", eli haluaa tukea tulijoita.

Hanna ja Jamal alkuhankaluuksien jälkeen hyväksyvät juurensa. Isän lähdön syyllä on vaikutusta koko perheeseen ja heihinkin. Lisäksi Maryam on ollut löytölapsi. Perhe tai siis Maryam, Hanna ja Jamal haluavat vierailla Zanzibarissa, ja he myöskin melko suurella varmuudella saavat tietää, kuka oli Maryamin äiti, ja jonkinnäköinen arvaus on isän kansallisuudestakin.

Abdulrazak Gurnah saapui Britanniaan Sansibarista vuonna 1968 pakolaisena vallan vaihduttua Zanzibarissa. Zanzibar oli itsenäistynyt brittivallasta 1963. Britit taas olivat "vapauttaneet" saaret arabien orjakaupalta, jonka jälkeen britit taas hallinnoivat saaria, monien vaiheiden jälkeen Sansibarin saaret kuuluvat nyt Tansanialle. 

Gurnah pääsi elämään kiinni, pääsi töihin yliopistoihin sekä Englannissa että 1980-luvun alussa myös Nigeriassa. Hän on julkaissut kymmenen romaania. Gurnah työllistyi ja lopulta akateemiselle uralle ja kirjailijaksi. Gurnahin "ensimmäinen kieli" on swahili, mutta hän kirjoittaa englanniksi, mikä on nykyisinkin postkolonialistisessa kirjallisuudessa yleistä. 

Olen blogannut hänen teoksestaan After lives

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

 


Pauliina Rauhala: Synninkantajat, Gummerus 2018, sivumäärä 368.

Pauliina Rauhala (s.1977) käsitteli esikoisteoksessaan Taivaslaulu vanhoillislestadiolaisten ehkäisykieltoa ja päähenkilön Viljan väsymystä. Synninkantajat kuvaa 1970-luvun vanhoillis lestadiolaisten tutkimuksia, joita tekee kirjassa saarnaaja Taisto. Kirjan epilogissa Taisto 96-vuotiaana on sairasvuoteella  viimeisillään, muisti ei toimi, mutta tuskaisia muistoja purkautuu. Taisto asui pienessä kylässä, touhusi luonnossa, kalasteli, saarnasi ja puuttui lähimmäisten (oletettuihin) synteihin. Miksi muisti meni, ja Taisto kuoli yksin? Tarinan kertoo suvun 1979 syntynyt mies, joka rustaa poukkoilevaa matkakertomusta, liittää oheen pari tutkimuspäytäkirjaa, ja kirjassa saavat vuorollaan kerrontavuoron lintuja seuraava Taisto, Taiston pojanpoika Aaron, ja sukulaistyttö Auroora, sekä tämän äiti Aliisa, jonka tytär Rakel on Aaronin äiti.

Pauliina Rauhala käyttää kaunista kieltä ja paljon luontovertauksia, etenkin linnusto on keskiössä. Tarina kulkee veden äärellä, syntien tulvassa rakennellaan jo arkkia, ja luonnon kauneudesta huolimatta on odotettavissa kauheutta, mutta sisältää ripauksen toivoa selviytymisestä,

Synninkantajat -romaani on saanut kiittävät arviot ja oli vuoden 2018 Finlandia-palkinto ehdokkaana.

Oma arvioni (älä lue, jos aiot lukea romaanin, en paljasta loppuratkaisuja, mutta asenteeni kirjaan)

Tarina alkaa  SMP:n vaalivoittovuonna 1970, kun Aaron syntyy kylään joen varteen. Aaronin Taisto-pappa kalastelee, Matti-isä kotoilee, Aaron kirjoittelee asioita vihkoonsa, ja tiirailee lintuja. Taiston saarnoilla kiihottama yhteisö kokee synnin nousevan äyräiden yli, tulee vedenpaisumus ja tarvitaan uusi arkki. Taisto pauhaa seurakuntalaisille, ja on näkevinään lopunajan elkeet taistolaisissa,  SMP:n nousussa ja tapojen turmeluksessa. Aaron seuraa naama valkoisena Taiston tykitystä kirkon etupenkistä. Aliisa Aaronin äidin Raakelin äiti seuraa saarnoja, mutta Aliisan nuorempi tytär Auroora soutelee "uskonnottoman" pojan kanssa, vaihtaa suudelmia, ja halauksia. Taisto käy varoittamassa Aliisaa, joka näkee että suvaitsevaisuus on parempi tie kuin tuomitseminen. Taisto yhdessä oululaisten uskonveljien kanssa järjestävät tutkimuksia. Synninkantajat tarkastelee paljon Taiston kaksinaista persoonaa, perhosten, ja kukkien katselijaa, ja armotonta moraalinvartijaa ja tuomitsijaa, sekä Aliisan huolta Taiston puheiden ja tekojen seurauksista. Synninkantajia ovat kuitenkin nuoret Aaron ja Auroora, tarina kertoo, mihin psyykkiseen tilaan lopunaikoja enteilevä ilmapiiri heidät ajaa ja mitä ratkaisuja nuoret tekevät.

Kiiltomato on analysoinut teoksen perinpohjaisesti ja tarkasti täällä. Kiiltomato kiittää kerroksellista luontokuvausta ja Rauhalan runokieltä. Kieli on kaunista, mutta itse kyllästyin siihen:
Aliisa: "Linnut lauloivat keltaisilla yläoksilla vapautta, kirkkaasti  viheltävät tiaiset ja helisevästi sirisevät tilhet. Aliisa lauloi niiden mukana." s. 268
Taisto: "Keltasirkku lennähtää kauralyhteen päälle ja jää toheltamaan jyviä. Tiaiset pörheltävät takaisin nokkimaan auringonkukan siemeniä". s.271
Aliisa havainnoi lintuja. Taisto on lintufriikki, ja tietenkin vielä syöttää niitä (mikä on minusta hyvin outoa). Auroora on alussa jonkin verran kiinnostunut linnuista: ""lokki löytää kalan, tiainen pesäpöntön" s.61. Aaronin kertomuksessa on hyvin vähän lintuja, vain silloin kun Taisto-pappa raahaa Aaronin metsään ja käskee kuunnella: "Ruisrääkkä raksuttaa. Kehrääjä surisee. Sirkkalintu sirisee. ja satakieli, yön kuningaslaulaja, se tekee kaiken, huiluttelee, näppäilee ja rätinöi." s.55 Tämä oli minulle jo liikaa, lisäksi itseä alkoi tympiä lyhyet luvut ja jatkuva näkökulmien vaihtuminen, ja se, että asioita harvemmin sanottiin suoraan, se on kai sitä "runollista kieltä".  Juoni vie huonoihin valintoihin, ja murhenäytelmään, mikä on jo epilogin sanoma. 

Mutta lopulta minä pidin tästä kirjasta. Nuoren pojan Aaronin tarina kosketti. Hän oli tavallinen poika, kunnes Taisto-papan uskonnollinen vouhotus alkaa hämärtää Aaronin ajatusmaailmaa.  Taiston seurakunnassa on kaikki "kiva" kielletty, tai Taiston mukaan paha on kielletty, kuten televisio, kirkkokuoro, ja diakonia, rokkia ei tietenkään saa kuunnella. Nouseva taistolaisuus on pahasta, eikä SMP:n nousukaan ole hyvää. Aaron on kuitenkin pikkupoika, hänellä on omat piilot, missä on vihon lisäksi Tex Willerit, ja Auroora on äänittänyt radiosta Kovan päivän illasta rokkia. Aurooran tarinaa tarkastellaan ja sitä voi verrata Aaronin tarinaan. Aaron on siis Aurooran siskon Raakelin lapsi.  Aurooran ja Raakelin äiti Aliisa on Aaronin mummi. Taisto-pappa on Aaronin isän Matin isä. Kaikki ovat siis  joko sukulaisia tai tuttuja keskenään. Kun seurakunta erottaa Aliisan yhteisöstä, hän on Saatanan lapsi. Voimakas vertaus.
Taisto on uskossaan ankara, tuomitseva ja vouhottava. Aliisa näkee kristillisyyden suvaitsevaisemmin. Aliisan tytär Auroora on kylän silmätikku ja hän ui syvissä vesissä.
Tarinassa Aaronin ja Aurooran kohtaloita voi verrata toisiinsa....

Synninkantajat on minusta hyvä kirja. Minun makuuni kertomus olisi voinut olla yhtenäisempi ja lyhyempi, mutta Pauliina Rauhala saa vivahteet esiin, ja tarinansa kerrottua. 

maanantai 22. marraskuuta 2021

Warrenin komission raportti

 


Warrenin komission raportti presidentti Kennedyn murhasta, on todellisuudessa 888-sivuinen raportti, jonka Earl Warrenin johtama komissio luovutti presidentti Lyndon B. Johnsonille 24. syyskuuta 1964, raportti julkaistiin muutama päivä myöhemmin syyskuussa 1964. 

Presidentti John F. Kennedy (1917 - 1963) murhattiin Dallasissa Texasissa 22.11.1963.  Avoautossa ollutta Kennedyä ammuttiin kirjavaraston ikkunasta. Myös kuvernööri John B. Conally (1917 - 1993) haavoittui. Kirjavarastossa ampui Lee Harvey Oswald  (1939 - 1963), joka oli entinen merijalkaväen sotilas ja oleskellut Neuvostoliitossa (1959 - 1962).  Lee Harvey Oswaldin ampui myöhemmin Jack Ruby (1911 - 1967). Warrenin komissio päätyi lopputulokseen, että sekä Oswald että Ruby toimivat yksin, eikä JFK:n murhan takana ollut salaliittoa.

Tämä vihko on toimittaja Miriam Ottenbergin (1914 - 1982) koostama, ja sen on julkaissut Yhdysvaltain Tiedotustoimisto.




Tässä A4-kokoisessa vihkosessa on 22 sivua, jossa on mustavalkoisia valokuvia, kuvan "kartta" ihmisistä ja dokumenteista. Kennedyn murhasta on joitain kaitafilminauhoituksia, ja monia salaliittoteorioita, joiden mukaan ruohokummulla aidan takana olisi ollut muita ampujia. Lisäksi on spekuloitu, oliko murha takana joku taho. Epäilyksiä on herättänyt Zapruderin kaitafilmitallenne. Virallinen totuus on kuitenkin se, että Oswald ampui Kennedyn ja Ruby Oswaldin, ja siihen on tyytyminen.

Varapresidentti Lyndon B. Johnson (1908 - 1973), josta siis tuli presidentti JFK:n jälkeen asetti seitsenhenkisen komission. Puheenjohtaja Earl Warren (1891 - 1974) oli korkeimman oikeuden tuomari, republikaani, mutta liberaali. muut komission jäsenet olivat Russell. Boggs, McCloy, Cooper, Dulles,  ja tuleva varapresidentti ja presidentti Gerald Ford (1913 - 2006).

JFK:n Texasin matka oli osa vaalikampanjaa, ja presidentin auton kulkureitti oli ollut sanomalehdissä. FBI oli seuraillut Oswaldia, mutta Warrenin komissio väittää, että ei tiedetty, että hän oli Texasin koulukirjavarastossa töissä (huom. minun on vaikea uskoa tätä). Raportissa kuvataan presidentin autosaattueen kulkureitti ja ampuminen, Lee Harvey Oswald keekoilee eräässä kuvassa kivääri kädessä.

Oswald oli liittynyt Merijalkaväkeen 17-vuotiaana, ja palveli pari vuotta, ja radikalisoitui marxilaiseksi, ja "loikkasi" Neuvostoliittoon. Oswald toimi Minskissä radiotehtaassa. Oswald meni naimisiin neuvostokansalaisen Marinan kanssa  ja saivat Marinan kanssa lapsen 1962. Oswald epäonnistui kenraali Walkerin murhaamisessa huhtikuussa. 

Ammuttuaan Kirjavarastosta, hän pötki pakoon ja ampui poliisi Tippitin, jonka murhasta häntä syytettiin. Oswaldia siirrettäessä Jack Ruby ampui tunnekuohussa Oswaldin.

Tämä oli lyhykäisyydessään tämän lehdykän sisältö. Raportti vakuuttaa, että (vain) Oswald ampui. Kuitenkin asiassa on niin paljon sattumia, että se on jättänyt spekulaatioille sijaa, varsinkin kun Oswald ammutiin ennen oikeudenkäyntiä.

torstai 18. marraskuuta 2021

Arno Kotro ja Olli Lindholm: Olli, - yhden miehen varietee

 


Arno Kotro ja Olli Lindholm: Olli, - yhden miehen varietee, Docendo 2017, pokkari 2019, sivumäärä 225.

Olli Lindholm (1964 - 2019) oli Yö-yhtyeen keulakuva ja laulaja. Arno Kotro (s, 1969) on suomalainen kirjailija ja opettaja, jota pyydettiin kirjoittamaan teos Olli Lindholmista. Teos on tehty haastattelemalla, ja mitä hienointa siihen on kirjoitettu kysymykset ja vastaukset, on ollut ainakin yhdeksän istuntoa ajanjaksolla 8.6.2016 - 29.7.2017. Teoksessa on lisäksi paljon mustavalkoisia valokuvia ja mustavalkoisia ovat usein myös Ollin kannanotot. Tässä on paljon sitä "asennetta", mitä Olli toi esiin ja kertoi Vain Elämää -ohjelman kaudella 6 ilmi. Vain Elämää kausi 6 näytettiin Nelosella 21.4 - 10.6.2017. Ohjelmasta Ollie mainitsee Robinin coverin Frontside Ollien keränneen kehuja Suomessa. Biisissä mainittu Karri on myös kuvissa ja oli Ollin ystävä. Haastatteluissa mainittiin myös Voice of Finland

Teos on minusta rehellinen, tai se osoittaa, miten Olli asioihin suhtautuu, ja mitä hän niistä ajattelee. Alla on hajahuomioita kirjasta ja omia näkemyksiäni. 

perustettiin vuonna 1981, ja musiikki lepäsi paljolti Jussi Hakulisen ja Olli Lindholmin harteilla. 



Bändi murtautui läpi ja LP Varietee oli menestys. 

Alkuaikojen suurin biisi oli eittämättä Hakulisen Joutsenlaulu. Bändissä on ollut aika paljon ristivetoa, ja jäsenet ovat vaihtuneet. 

Yö on ollut palapeli, aina kaikki palat eivät ole sopineet, henkilövaihdoksia on ollut

Jossain vaiheessa Lindholmin ja Hakulisen välit katkesivat. Bändikin oli loppua, ja Olli paiski töitä Servi Systemsillä, mutta Ollin mukaan velat ajoivat uudelleen soittamaan, levyttämään ja rundeille. Pakko opetti biisintekoa, ja myös Juice teki Yölle tekstejä.


Satelliitti- levylle (1996) teki tekstejä Pauli Hanhiniemi, jonka Kolmas nainen oli hajonnut 1994, sävellykset ovat Olli Lindholmin, ja kitaristi Markku Petanderin. Hanhiniemi on tehnyt paljon tekstejä Yölle.

Ollin välit Jussi Hakuliseen korjaantuivat välillä, ja Jussi Hakulinen on tehnyt biisin Rakkaus on lumivalkoinen ja muutaman muun biisin tuolle Rakkaus on lumivalkoinen -levylle, mutta ei ollut Yö-yhtyeessä enää tuolloin. Vaikka Rakkaus on lumivalkoinen ja  Joutsenlaulu ovat hittejä, ei Yö ole minusta mikään hittiyhtye, vaan levyt ovat tasaisia, ja hyviä biisejä on paljon. 

Kirjantekohetkellä Olli Lindholm asui Tampereella, mutta oli porilainen. Ollin isä oli paljon poissa, mutta lapsuus oli onnellinen, eno oli Ollille tärkeä. Olli ei olut lukumiehiä koulussa, vaan levoton, mutta valmistui amiksesta levyseppähitsaajaksi. Bändi touhun yksi lieveilmiö oli 1980-luvulla viinanjuonti, ja aikanaan Ollikin vierottautui viinasta. Haastatteluissa käydään läpi nuoruus, bändisysteemit, perhekuviot, mutta kirjassa on paljon suhtautumisesta elämään ja musiikkibisnekseen.

Musiikkibisnes on muuttunut paljon 40 vuodessa. Kirja on samalla ikkuna puolen vuosisadan taakse Poriin ja musiikkielämään, ja kertoo jotain myös muutoksesta musiikin tekemisessä. Enää ei ole C-kasetti -demoja, levymyynti ei vedä. Suositut bändit eivät saa fanikirjeitä, eivätkä tee kerholehtiä, on some ja siellä eri alustoja kuten Instagram. Myös keikkailu on muuttunut. Keikan jälkeen ei pyydetä nimikirjoitusta vaan #selfie. 

Arno Kotron ja Olli Lindholmin teos Olli, - yhden miehen varietee on tinkimätön ja maanläheinen kuvaus Yön ja Ollin taipaleesta. Kotro on pysynyt hyvin uomassa, eikä ole välttänyt vaikeitakaan kysymyksiä ja aiheita. Olli kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen 12.2.2019. Häntä kaipaamaan jäivät läheiset, ja suuri hänen musiikkinsa fanikunta.

Itse olen aika perus -yhtyeen kuuntelija, omistan Yön kokoelma-CD:n Legenda Yön 36 suurinta hittiä.

Minulla on ollut Yön levyjä, nyt löysin yllä olevien lisäksi CD-levyt Rakkaus on lumivalkoinen, ja Kuolematon

CD-sinkku Mysteeri, jossa live-vedot Joutsenlaulusta sekä biisistä Vain varjot häntä seuraa. Lisäksi minulla on siis Yöm kokoelma Legenda Yön 36 suurinta hittiä ja Varietee


Minulla on lisäksi Suvi Teräsniskan "cover"-CD:t Hän tanssi kanssa enkeleiden sekä Ihmisen poika.

Yö-yhtyeen levyistä suurin myynti on tuolla Legenda-kokoelmalla 146 614 kpl, Rakkaus on lumivalkoinen levy on myynyt 137 775 kpl:tä ja Kuolematon 65 100 kpl.

Suvin levyä Hän tanssi kanssa enkeleiden on myyty 29 921 kpl ja tuo Ihmisen poika on ollut myös listoilla, mutta ei ehkä ole myynyt kultaa.

Yön musiikki on jäänyt elämään.

sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Rebecca West: Lähde tulvii

 




Rebecca West: Lähde tulvii, alkuteos The Fountain Overflows 1956, suomentaja Maija-Liisa Virtanen, WSOY 1957, sivumäärä 361. 

Rebecca Westin löyhästi omaelämäkerrallinen Lähde tulvii tarkastelee Rosen varttumista köyhtyneessä taiteilijaperheessä, jossa äiti on hermoheikko, ja isä on holtiton.

Tarina alkaa alkaa Edinburgista Skotlannista: "Äänettömyyttä kesti niin kauan, että aloin aprikoida, puhuisivatko vanhempani enää koskaan toisilleen".

Rosen vanhemmat isä Piers Aubrey ja äiti Clare Aubrey eivät olleet kylläkään riidelleet, mutta isä on sanonut "kuulehan olen hyvin pahoillani tästä kaikesta". Perheen isä Piers on puoleensa vetävä, ja miellyttävä mies, joka toimittaa lehtiä, ja junailee asioita. Raha-asiansa hän junailee toistuvasti kuralle. Äiti Clare on saanut hermoromahduksen ja luopunut huippupianistin urasta, ja tavannut Ceylonilla Piersin ja mennyt miehen kanssa naimisiin. Perheellä on neljä lasta: esikoinen Cordelia, joka soittaa viulua, Rose ja Mary, jotka soittavat pianoa, sekä Rickhard Quin, joka on vasta lapsi mutta soittaa huilua. Teos tulvii musiikillisia keskusteluja ja arviointia. Rose ja Mary ovat lahjakkaita, mutta Cordelia vain suorittaa, mutta hän on miellyttävän näköinen. Cordelian opettajatar houkuttelee Cordelian esiintymään, äiti vastustaa hanketta jyrkästi. Hän pitää Cordeliaa huonona viulistina ja on sitä mieltä, että lapsena ei kuulu esiintyä, kehitys pysähtyy.

Kertoja Mary rakastaa isäänsä, ja myös muut rakastavat. Isä-Piers kuitenkin innostuu kummallisista hankkeista, ja jatkuvasti sekoittaa raha-asiansa ja riitautuu ihmisten kanssa. Siitä seuraa perheelle toistuvia muuttoja ja uusia alkuja. Edinburgista muutetaan Lontoon Lovegroveen, missä isä päätoimittaa paikallista Gazettea. Perhe muuttaa Skotlannista isän edesmenneen tädin ränsistyneeseen taloon. Sosiaalinen elämä alkaa uudestaan, kun äiti vie Rosen serkkunsa Jockin vaimon Constancen luo. Constancen perhe on myös köyhtynyt. Constance tytär Rosamundista tulee Rosen ystävä. Rosamundin isästä Jockista ei kukaan pidä.  Lasten koulukaveri Nancy Phillipsin perhe on varakas, perheen kanssa asuu Lily-täti. Alempana tarkastelen joitain tapahtumia ja teemoja.

Rebecca West kirjoitti Aubreyiden tarinaan jatko-osia, joita hän ei julkaissut, mutta jotka on hänen kuolemansa julkaistu, kakkososa on The Real Night ja päättöosa Cousin Rosamund.

Tapahtumat ja teemat
Rebecca julkaisi teoksen 54-vuotiaana, mutta kertoja Rose tarkastelee tapahtumia lapsen silmin. Hän ei ymmärrä isän touhuja, eikä niitä avata kovinkaan selvästi. Isä ilmeisesti keinottelee rahalla, ja häviää sitä. Isä on lapsenkaltainen viehättävä, ja auttavainen, mutta ei pysty pitämään perheestään huolta. Tilannetta pahentavat Claren reistailevat hermot, joka vaikuttaa perhedynamiikkaan. Clare ja myös Rose arvioi useita ihmisiä varsin ankarasti. He pitävät itseään muita parempina, vaikka ovat rutiköyhiä. Rahan puute on esillä monesti. Phillipsejä joilla on rahaa, he pitävät nousukkaina. Phillipseihin liittyy tragedia, jossa Nancyn äiti surmaa Nancyn isän. Nancyn äiti tuomitaan kuolemaan, mutta Piers tehtailee armonanomuksia, ja painaa lentolehtisiä. Tuomiota lykätään.
Kirjassa on myös yliluonnollisia elementtejä. Rosamundin kotona tavarat liikkuvat itsellään ja hajoilevat. Rose ja hänen äitinsä osaavat myös ennustaa. Kirjassa  lapset touhuavat näkymättömien hevosten kanssa.

Aubreyn perheen äiti Clare halveksii Cordelian soittopyrkimyksiä, ja arvioi ylipäätään ihmisiä negatiivisesti, ja pitää näitä sivistymättöminä. Hän on itse jättänyt pianouransa kesken. Clare kuitenkin pitää perhettä pystyssä, ja on turvannut pesämunan isän lopullisesti pötkiessä pakoon. Isän poistuminen on aiempien tapahtumien varsin ilmeinen seuraus. Myös Jock on heikompaa tekoa kuin Constance. Tarinan ydinjoukko on naisia, joista kukaan ei tosin käy töissä, tai tee muuta kuin hoivaa perhettä. Aybreyn perheen köyhyyttä alleviivataan, mutta perheellä on oma palvelija, ja asunto on minusta hyvällä seudulla ja hyvin tilava. Perheen poika Richard Quin jää vähemmälle huomiolle. Koko perhe huolestuu hänen saadessa korkean kuumeen. Perheen varoilla halutaan turvata hänen sisäoppilaitospaikka. Tytöt käyvät tyttökouluja, ja he tähtäävät musikilliselle uralle. 

Rebecca West oli tunnettu kirjallisuuskriitikko ja kirjailija, tämä on ollut kehuttu teos. Onko aika ajanut teoksen yli? Koin perheen ongelmat itse aiheutettuina ja niihin ylireagoitiin. Lisäksi teos junnaa samaa asetelmaa jatkuvasti, hyvin väsyttävä teos.

Rebecca Westin omaelämäkerrallinen Lähde tulvii lapsen näkökulmastaan huolimatta on hyvin tarkka ja monikerroksinen romaani, jonka rivien väleistä löytyy feministisiä elementtejä.

*****
Cicily Isabel Andrews o.s Fairfield (1892 - 1983) eli taiteilijanimeltään Rebecca West oli brittiläinen kirjailija ja kirjallisuuskriitikko, jonka äiti oli ennen avioitumistaan huippupianisti, ja isä seikkailija ja journalisti. Perheen vanhin tytär Letitia oli myöhemmin kuuluisa lääkäri, ja lakimies. Rebecca tunsi ilmeisesti sangen hyvin sekä kirjailija H.G Wellsin ja ohjaaja Charlie Chaplinin.
Menköön tämä isänpäiväkirjana, kaikki isät, vaikka ovat rakastettavia, eivät pysty elämään häpeän tai muun syyn vuoksi .

perjantai 12. marraskuuta 2021

Kissa, joka luuli olevansa hiiri

 


Kissa, joka luuli olevansa hiiri, teksti M.Norton, kuvitus Garth Williams, alkuteos The Kitten Who Thought He Was a Mouse, suomentanut Marjatta Kurenniemi, Tammen kultaiset kirjat 1991.

Mikkisten hiiriperhe on tavallinen kolossaan asuva peltohiiriperhe. Eräänä päivänä he löytävät kolonsa vierestä sokean kissanpennun ja antavat sille nimen Mikki. Äiti Mikkinen ottaa kissanpennun pesueeseen ja kasvattaa kissan hellästi hiiripesueen tavoille.

Sivuilla on kuvattu kissan kasvua hiirten joukossa. Hiiriperhe käy hiiren kolosta talossa, jossa asuvat lapset Pirkko ja Pentti. Kerran perheen lapset Pirkko ja Pentti näkevät kissan ja houkuttelevat kissan esiin maidolla. Pirkko ja Pentti hoivailevat ja kesyttävät kissan. 

Peilistä Mikki näkee olevansa kissa! 


Mikki on kuitenkin varttunut hiiriperheessä, ja Hiiri-äiti selittää miten Mikki oli tullut hiirten luo, ja miksi hiiret olivat hänet kasvattaneet. Mikki hyväksyy itsensä kissana mutta on edelleen hiirten ystävä.

Varmasti mukava satu lapsille. Kuvitus on erittäin hyvää.

HELMET 42-kohta Satukirja.

sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Reijo Mäki: Hard Luck Cafe

 



Reijo Mäki: Hard Luck Cafe, Otava 2006, Seven-pokkari 2007, sivumäärä 412.

Reijo Mäki kirjoittaa romaanissaan Hard Luck Cafe Jussi Vareksen myöhemmistä vaiheista rappeutuneessa ja mullistuksia kokeneessa EU-Suomen Turussa. Jussi Vares kituuttaa Kupittaan puiston tai nyttemmin pakolaisten konttikylän vieressä sijaitsevassa entisessä TPS:n talossa. Yksityisetsivän työ on kuihtunut, ja Jussi on öisin kansainvälisen ketjun Driving In -bordellin yöportsarina ja rahastajana, työparinaan kiinalainen Li Peng. EU:ssa on kuohunut, nuoret anarkistit ovat vouhottaneet, tuhonneet tehtaita, ja energialaitoksia, ja tehneet salamurhia. EU on heikko ja hyperinflaation vaivaama. Suomi on viheliäinen paikka elää. Sosnovyin onnettomuuden vuoksi Suomeen on tulvinut säteilypakolaisia, ja Liperissä on sattunut Tunguskan tapainen räjähdys.  Suuryhtiöt hallitsevat maailmaa. Anarkistien kanssa on tehty "rauha" ja anarkistit ovat saaneet autonomisia alueita EU:n sisälle, yksi niistä on Sallassa. Sallan autonominen alue on ulkokultainen paikka, jota  johdetaan itsevaltaisesti ja johtaja Joni-Jani Suuronen harjoittaa myös nuorten naisten alistamista. Kirja alkaa kuvauksella Euroopan unionin kansleripresidentti Giovanni  V  I. Tornatoren salamurhasta Tukholmassa, ja tapahtuma on keskeisellä sijalla kirjan loppuselvittelyissä. 

Reijo Mäki osaa kirjoittaa dystooppisia tulevaisuuden kuvauksia, kuten Tatuoitu taivas, tämä Hard Luck Cafe on minusta erinomainen juonen kuljetukseltaan, tarinaltaan, ja tulevaisuuden kuvaltaan. Osaa lukijoista voi haitata "muutamat" Mäen näkemykset ja rikosten motivit, mutta kyllähän tämä minusta toimi, varsinkin kun juonta viedään erinomaisesti eteenpäin. Juoni palmikoidaan pikku pätkistä, jotka nivoutuvat hiljalleen kiinnostavaksi kokonaisuudeksi, jossa Jussi tapaa poikansa, ja he joutuvat hengenvaaraan. Isä ja poika joutuvat luovimaan lähes ylivoimaisen vastustajan kynsistä kuiville ja pelastamaan lisäksi naisen ja totuuden.

Reijo Mäen Hard Luck Cafe on eheä dystooppinen tarina, missä on paljon toivoa.

Pitkä oppimäärä Hard Luck Cafesta (tässä avaan kirjaa ja sen taustoja enemmän, mutta en paljasta tappokäskyjen antajia enkä motiiveja).

Mäen dystooppisessa maailmassa, EU on rutiköyhä pakolaisten asuttama paikka, missä köyhät ovat rutiköyhiä, työehdot on poljettu maahan. Maailmassa on suuryrityksiä, ja suurrikkaita, poliittisia vouhottajia, rikollisia ja rutiköyhiä ihmisiä vailla oikeuksia. Valta ei kuulu kansalle. Kirjasta ilmenee, että on tapahtunut joukko katastrofeja, myös luonnon katastrofeja, sekä pakolaistulvia. Raaka-aineista on käyty sotia Afrikassa. Vareksen poika Matti Kalmari on Toisen kaakaosodan veteraani, joka tekee "turvallisuuden alan konsulttitehtäviä". Matti soluttautuu kirjan aluksi C.J Fridayn nimellä panttivankien luo, itsekin vangittuna, tarkoituksena pelastaa panttivangit. Seuraavaa tehtävää Matti häärää nimellä Angus January, lähellä Kemijärveä. Matti on varttunut Barcelonassa äitinsä kanssa tietämättä isästään. Jossain vaiheessa äiti on kertonut Matille isästä, jota poika tulee ensimmäistä kertaa tervehtimään.

Turku on rauhaton, Martissa ja Kupittaalla asuu muualta tulleita. Orikedolla on ainakin Drivin' bordelli. Kakolanmäki on köyhäinkoti ja siellä on tuo nimessäkin oleva Hard Luck Cafe. Kaupungin järjestyksestä huolehtii EU:n monikansalliset poliisivoimat. Kirjassa Kårenilla tehtyä murhaa alkaa tutkia tanskalainen poliisiupseeri Ib Ibland. Vanhasta Turussa on kuitenkin jotain jäljellä, Uusi apteekki toimii edelleen, ja Jussi Vares käy edelleen siellä pitkien työvuorojen välillä. Jussin ystävä Hans Henri Landau on parantumattomasti sairas, ja aikoo järjestää exitus-juhlan (jonkin näköinen sallittu eutanasia), ja pyytää Jussia sekundantikseen. Exitus-juhlissa tehdään murha, jonka vuoksi Jussi ja mukana ollut Matti Kalmari sekä toimittaja Megan Madigan joutuvat hengenvaaraan, sillä myös heidät halutaan tappaa. En spoilaa juonesta enempää, mutta Hirvensaloon ja Vepsään matkataan veneellä ja meritaisteluja käydään.

Kirja on osoitettu Otto Lambergille (1955 - 2005). Otto esiintyi Mäen kirjan mukaan kymmenessä Vares-kirjassa sekä elokuvassa Vares - yksityisetsivä. Otto oli näkyvä ja pidetty henkilö Turun ravintolamaailmassa. Otto oli perustamassa Turkuun osaltaan Hunters Inniä sekä Panimoravintola Koulua, sekä perusti Uuden apteekin.

Kansikuvan kala, liittyy myös juoneen, ja salaisen järjestöön nimeltä Kalan veljet, sekään ei ole demokraattinen, eikä ihmisoikeuksia vaaliva kiva kerho. Luin nyt toistamiseen Hard Luck Cafen, ja ajan kuluessa luonnonkatastofit ovat voimistuneet, ja yleistyneet, pakolaisvirrat Euroooppaan ovat olleet kasvussa, ja ovat olleet minusta hallitsemattomia. Lisäksi "porukat"  nahistelevat mutta onneksi vielä vain twitterissä, osa makailee Mannerheimintiellä, vastaporukaa järjestää vastamielenosoituksia, tilanteen rauhoittamiseksi tarvitaan poliisin vähistä voimavaroista suuri osa.
****

Reijo Mäki (s. 12.10. 1958) on reipas ja sanavalmis kirjailija, joka on syntynyt Siikaisissa ja asuu Turussa. Tässä linkki  Jokken kirjanurkan postauksiin Reijo Mäen kirjoista.

perjantai 5. marraskuuta 2021

Jaakko I ja Ruutisalaliitto



James I and the Gunpowder Plot, A Ladybird Book, Wills 6 Hepworth, LTD, 1967. Sivumäärä 52.

Tämä lapsille suunnattu kirja kertoo, miksi marraskuun viidentenä perinteisesti ammutaan ilotulitteita Bomfire nightina ja puhutaan Guy Foxista ja Guy Fawkesin Kokkojen yöstä. Tällöin juhlitaan Ruutisalaliiton kaatumista 5.11.1605. Riehassa myös naamioidutaan Guy Fawkesiksi.

Jaakko Ensimmäinen (1566 - 1625) nousi Englannin kuninkaaksi 1603. Jaakko oli tullut isänsä murhan jälkeen Skotlannin kuninkaaksi  Jaakko VI:ksi vuonna 1567. Englannin kuningattarena oli Elisabet I vuosina 1558 - 1603. Elisabet I:n kuollessa Skotlannin kuningas Jaakko VI  junailtiin Englannin kuninkaaksi Jaakko I:ksi, hän oli protestantti.

Tässä laadukkaassa varmasti lapsille suunnatussa kirjassa kerrotaan Jaakko I:stä ja Ruutisalaliitosta, jossa haluttiin räjäyttää Parlamentti ruudilla, ja syrjäyttää epäsuosittu kuningas.  Jaakko I kuvataan kirjassa täydelliseksi luuseriksi, tyhjätaskuksi joka tuli vauraaseen Englantiin ja maksatti jopa matkansa. Jaakko petti lupauksensa katolisille.

Ruutisalaliitossa katolinen Robert Catesby houkutteli salahankkeeseen John  Wrightin,  ja Thomas Winterin (Wikipediassa on nimi Thomas Wintour) ja myös Guido Fawkesin, joka syntyi 1570 ja mestattiin tammikuussa 1606. Ruutisalaliiton kasvot jälkipolville on nimeenomaan Guy Fawkes.  Catesby oli vuokrannut Parlamenttitalon vierestä asunnon, josta kaivettiin tunneli Parlamenttitaloon, ja asuntoon vietiin ruutitynnyreitä. Guy Fawkes oli ollut sotimassa Espanjan armeijassa Hollannin seudulla, ja hänen oli määrä räjäyttää ruuti. Salahanke vuosi kuitenkin sivullisille, sillä  mahdollisesti Frances Tresham varoitti velipuoltaan. Guy Fawkes yllätettiin, ja vangittiin, ja häntä kidutettiin ja lopulta mestattiin. Ihmettelen, miksi Kokkojen yönä pukeudutaan Guy Fawkeksi. Ruutisalaliittolaiset saatiin kiinni, ja kaikki mestattiin hirttämällä tai repimällä, ja heitä myös kidutettiin.

Jaakko I muuttui tapahtuman johdosta yhä epäluuloisemmaksi. Loppuhallituskaudella alkoi 30-vuotinen sota johon Englantikin osallistui, sota alkoi vuonna 1618. Jaakko I:n hallituskaudella lähti  Mayflower-laiva Massachussetsiin. Yhdysvallat itsenäistyi "vasta" 1776. Englanti muuten ajautui sisällissotaan Jaakko I:n hallituskauden jälkeen vuonna 1642, jolloin kuninkaana oli Kaarle I, hänen seuraajansa oli Kaarle II, joka kruunattiin kuninkaaksi vasta 1660.

Ladybird kirja Jaakko I ja Ruutisalaliitto on huolella tehty, joka toisella sivulla on upea maalattu kuva. Teksti on huoliteltua, ja varsin yksinkertaista, joten luulen, että kirja on suunnattu noin kymmenvuotiaalle, koska itsekin pystyn sitä hyvin lukemaan.

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Walter Scott: Talismani

 


Walter Scott: Talismani, tarina ristiretkien ajalta,  alkuteos Talisman julkaistu 1825, suomentaja Toivo Wallenius WSOY 1918, sivumäärä 374.

Taustaa
Sir Walter Scott (1771 - 1832) oli skottikirjailija, joka oli kirjoitti suosittuja historiallisia romaaneja, ja tunnetuimpana Ivanhoe. Scott uppoutui ritarihyveisiin ja henkeen, ja näki ratsuväen hyveet monen ritarikunnan perustana. 

Talismani on tarina kolmannen ristiretken (1189 - 1192) ajalta. Päähenkilö nukkuvan leopardin ritari tavataan ensiksi Syyrian paahtavan auringon alla Kuolleen meren kupeessa, missä ympäristö  oli kuten Mooseksen aikana "suolaa ja tulikiveä, missä ei kylvetty eikä leikattu, ja ruohoa kasvanut se ei. Maisemaa samoin kun merta saattoi kuolleeksi kutsua, sillä se ei tuottanut mitään kasvullisuuden tapaista ja itse ilmakin oli tavallisista siivekkäistä asujamistansa tyhjä; nämät kai kammoksuivat niitä tulikivi- ja maapihkahöyryjä, jotka paahtava aurinko säteillään nostatti merestä paksuina pilvinä, jotka välin muodostuivat vesipatsaitten kaltaisiksi. Mustalla, värähtelemättömällä vedenpinnalla väikkyi kuin verhoina naphta-nimistä tulikivensekaista limaskaa ainetta, joka yhä vain kasvatti noita ilman myrkyllistä huuruja ja siten kauhealla tavalla näytti todistavan Mooseksen vanhan historian todenperäisyyttä". Ratsastaessaan ritari törmää saraseeniemiiriin, jonka kanssa hän taistelee ja voittaa, mutta ei surmaa eikä haavoita miestä. Kamppailijat ystävystävät, vaikka he ovat Pyhässä sodassa vastapuolilla. Kirjan alku on hyvin idyllistä, ja ritarin ja saraseenin dialogissa selviää asetelmat, ja historia. Itse kirja on täynnä dramaattisia tapahtumia, rakkauttakin, ja talismania käytetään. 
Walter Scottin romaani Talismani on minusta ritariajan komea kuvaus, ja kertoo jotain olennaista myös ristiretkistä. Teloituksista ei juuri puhuta, mutta länsimaisten johtajien keskenään kukkoilu ja kinastelu, miehistön irstailu ja löyhä moraali kyllä mainitaan. 

Jos et halua tietä juonesta niin lopeta tähän. 
Alkukohtaus on tarinan kannalta hyvin tärkeä, sillä ritari on todellisuudessa Huntingdonin kreivi ja skottilaisten prinssi David, joka selviää Richard Leijonamielelle ja lukijalle vasta lopussa. Englantilaisylimys Edith Plantagenet rakastuu leopardin ritariin tarinan alkuvaiheessa, mutta avioaikeet vaikuttavat mahdottomilta,  koska Edith on kuninkaallinen. Skotlanti oli tuolloin itsenäinen kuningaskunta. Ristiretkellä skottiritarit toimivat Rickhardin Englannin alaisuudessa Pyhällä maalla. Länsimaisten kuninkaiden välillä on jatkuva valtataistelu, eikä Englannin Richard Leijonamieli, Ranskan Filip ja Itävallan Leopold pysty tekemään yhteistyötä. 

Walter Scottin sankareilla on monia nimiä, ja Leopardin ritari esiintyy alkuu sir Kennethinä. Sir Kennethin tavoite on päästä Jerusalemiin Pyhälle haudalle. Tavattuaan emiirin hän menee ristiretkeläisten leiriin, jossa  Richard Leijonamieli on sairas. Meneillään on 30 päivän aselepo, ja sir Kenneth hakee paikallisen parantajan Hakimin, joka parantaa Richardin yrttejä ja  talismania käyttämällä.  Saraseeniparantaja on alun emiiri, joka todellisuudessa on suuri hallitsija ja sotapäällikkö Saladin, jota vastaan Richard taistelee ja huonoin tuloksin. Saladinin joukot ovat kevyesti aseistettuja, mutta liikkuvat ketterästi. Helle ja taudit verottavat eurooppalaisten joukkoja, taistelumoraali on laskemaan päin.  Richard paranee, mutta eripuraa aiheuttaa Filipin ja Leopoldin liittoutuminen Richardia vastaan.

Saladinin kanssa on solmittu välirauha, mutta Saladin on valloittanut miltei koko Palestiinan.  Länsimaisten kuninkaiden välit kiristyvät äärimmilleen, kun Leopold on laittanut maansa lipun väärään paikkaan. Tervehtynyt Richard sijoittaa Englannin lipun kunniapaikalle. Leopardin ritari vartioi lippua, mutta kääpiö Nectabanus välittää viestin prinsessa Gueneviriltä ja Edith Plantagenelta. Kenneth jättää koiransa Rosvaldin vartioon. Ilmenee, että Edith Plantagenet aiotaan naittaa saraseeneille, uhka on olemassa. Kennethin tullessa takaisin vartiopaikalle,  lippu on revitty ja poissa. Koira on yritetty tappaa, mutta vielä elossa.  Sir Kenneth tuomitaan mestattavaksi. Hakim saa  neuvoteltua Kennethin orjakseen, todellisuudessa Kenneth ja Saladin ovat ystävät.

Ennen loppuhuipennusta Richard riitelee perheen naisten kanssa, ja lisää ruhtinaiden kanssa. Leiriiin sir Kenneth tekee comebackin etiopialaiseksi naamioituneena. Hänen koiransa Roswald on jäänyt henkiin, ja tunnistanut lipun repijän, hän on Montserrat'n markiisi Conrad. Kenneth ja Conrad kaksintaistelevat, Kenneth peittoaa Conradin. 

Lopussa Kenneth paljastaa olevansa Skotlannin prinssi ja kihlaa Edith Plantagenetin. Ristiretki päättyy eurooppalaisten tappioon, eli Pyhälle haudalle ei päästä. Talismaani matkaa Skotlantiin, ja toimii parantavana esineenä.

Lainauksia lopputulemasta

"Jalo Englannin kuningas", hän (Saladin) sanoi, "iäksi päiväksi me nyt eroamme. Että teidän liittonne on niin hajonnut, ettei sitä enää koskaan voida solmita yhteen, ja että te oman maanne sotavoimilla ette voi yritystä loppuun saattaa, sen te tiedätte yhtä hyvin kuin minä. Minä en voi teille jättää tätä Jerusalemia, jonka omistamista niin hartaasti haluatte. Se on meille, niinkuin teille, pyhä kaupunki. Vaan mitä muuta hyvänsä Richard Saladinilta pyytää, annetaan yhtä mielellään, kuin tuo lähde tuossa vettänsä antaa. Niin, ja samaa Saladin yhtä alttiisti tarjoaisi, jos Richard seisoisi erämaassa ainoastaan kaksi joutsimiestä seurassansa!

Seuraava päivä näki Richardin palaavan omaan leiriinsä, ja vähän aikaa sen perästä nuori Huntingdonin kreivi naitettiin Edith Plantagenet'n kanssa. Sulttani lähetti tähän tilaisuuteen kuuluisan Talismanin morsiuslahjaksi; mutta vaikka monta parannusta toimitettiin sen avulla Europassa, ei yksikään voinut menestymisen ja maineen suhteen vetää vertoja niille, jotka sulttani itse suoritti. Talismani on vielä olemassa; sillä Huntingdonin kreivi testamenttasi sen urholliselle skotlantilaiselle ritarille sir Mungo of the Lee'lle, jonka vanhassa ja korkea-arvoisessa suvussa se vielä säilytetään, ja vaikka tenhovoimalla varustetut kivet jo aikoja ovat poistetut uudemmasta farmakopeasta, käytetään talismania kuitenkin vielä verenjuoksun tyrehyttämiseen". 

Walter Scottin Talismani on upea ritarihenkinen kertomus, kun Pyhän maan omistuksesta taisteltiin.

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Bertrand Russell: Avioliitto ja moraali

 


Bertrand Russell: Avioliitto ja moraali, alkuteos Marriage and Morals 1929, suomentaja J. A. Hollo, Gummerus 1951, sivumäärä 233.


Bertrand Russell (1872 - 1970) oli brittiläinen matemaatikko ja filosofi. Russelin tunnetuimmat julkaisut lienevät matematiikan alalta  The Foundations of Geometry ja Principia Mathematica sekä  filosofian alalta The Philosophy of Leibniz. Bertrand Russell voitti myös Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1950. Bertrand Russell oli muuten Victorian ajan pääministeri John Russelin (1792 - 1878) pojanpoika. Russell oli tasa-arvon kannattaja ja pasifisti. Russell oli ennemmin agnostikko kuin ateisti. Olen blogannut hänen teoksestaan Filosofiaa jokamiehelle

Russellin teos Avioliitto ja moraali tarkastelee eri perhetyyppejä, tässä alla olen tulkinnut, nykyaikaistanut sekä oikonut. Teos on kirjoitettu miltei sata vuotta sitten. Kirjassa Russell toteaa että perhekeskustelussa vallalla on paljon Marxin ajatukset taloustieteestä ja Freudin näkemykset vieteistä. Tuolloin seksi kuului (vain) avioliittoon, ja avioliittoa säädellään yhteiskunnan lainsäädännöllä. Uskonto vaikuttaa myös avioliittoon. Suomessa kirkkohäät ovat monelle vieläkin merkityksellinen tapahtuma. Sata vuotta sitten on ollut vielä enemmän sukupuolielämää rajoittavia lakeja ja yhteisön normeja. Perheisiin vaikuttavat edelleen yhteiskunnan lait avioliitosta, perinnön jaosta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksista. Yhteisön normit säätelevät, mikä on hyväksyttävä parisuhde ja mitkä yksilön valinnat yhteisössä  hyväksytään. Vaikka yhteiskunta ja yhteisö ohjaavat voimakkaasti yksilön valintoja, on viime kädessä vaistot ne, jotka vaikuttavat paljon ihmisen parinvalintaan ja avioliittojenkin muodostumiseen. Russelin mukaan seksuaalisuus myös opitaan, sillä ihminen ei vaistomaisesti tiedä seksistä kaikkea. Russell on tajunnut jo vuonna 1929, että lääketiede, ehkäisymenetelmien kehitys vaikuttavat myös perheisiin. Hänen mukaansa se ja seikka, että yhteiskunta osallistuu lasten kasvatukseen yhä enemmän, tulee pienentämään isän roolia perheissä. Russell ei kannata Neuvostoliiton järjestelmää, jossa on isoja lastentarhoja, missä perhesiteet ovat "hölliä". Normaali perhe on hyväksi lapselle, joka saa vanhempiensa kiintymystä osakseen. 

Russell tarkastelee eri järjestelmiä. Matriarkaalisessa järjestelmässä, äidit saavat lapsia, mutta lapsella ei ole isää. Miehen malli tulee yhteisön miehiltä, mutta eniten lapsen enolta. Tällainen järjestelmä on (tai on ollut) Trobriand-saarilla Papua Uusi Guinealla. Russell huomauttaa että sosiaaliselle isälle, eli naisen elinkumppanille tulee tunteita lasta kohtaan, vaikka biologisesti hän ei ole isä.

Äitikeskeinen järjestelmä on poikkeus. Ihmiskunnassa vallitsi ja useassa paikassa vallitsee edelleen patriarkaalinen järjestelmä, jossa lapsella on isä, joka on perheen pää, ja jota muut tottelevat. Järjestelmässä naisen neitsyyttä (ennen avioliittoa) korostetaan, "isä - poika" -ketju on tärkeä, (ja vielä isä - esikoispoika). Naista kontrolloidaan, jotta sukuun ei tulisi vierasta verta. Miehen mustasukkaisuus kumpuaa kunnianloukkauksesta tai sen mahdollisuudesta, nainen on kuin miehen omaisuutta. Miehelle sallitaan syrjähypyt, naiselle ei. Russelin mukaan jo Mooseksen ensimmäisessä kirjassa isät haluavat poikia ja heillä on paljon lapsia. Russelin mukaan apostoli Paavalin vaikutus on suuri, eikä myönteisessä mielessä. Paavali liitti seksin avioliittoon, ja seksi on siellä pakollinen "paha", mutta parempi olisi olla selibaatissa tai pysyä naimattomana. Katolinen kirkko on suhtautunut nuivasti ehkäisyyn. "Tähdentämällä seksuaalista siveyttä kristillinen etiikka huononsi naisten asemaa". s. 46 Se johti "tulkintaan", että nainen oli viettelijä.

Avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio, jota Russell käsittelee. Sadassa vuodessa usea asia on muuttunut, joten kaikilta osin Russelin analyysi ei ole ajankohtainen. Russell ennustaa, että kaupungissa solmitut avioliitot ovat alttiita ongelmille. Naisen nousu tasavertaiseen asemaan miehen kanssa, aiheuttaa paineita avioliitossa myös miehelle.  Mitä sivistyneempi yhteiskunta on, sitä enemmän näyttää tulevan avioeroja.  Tämä johtuu minusta myös siitä, että koulutetulla naisella on paremmat mahdollisuudet selvitä yksin, kuin järjestelmässä, jossa vain mies on kodin ulkopuolella töissä. Russell kuitenkin ounastelee, että maaseudulla avioliitot ovat onnellisempia, koska siellä elämän tahti on rauhallisempi.

Avioliitto vaikuttaa mieheen, naiseen ja lapsiin. Perhe on yhteiskunnallinen instituutio, vaikka se perustuu "yksityisiin tunteisiin". Yhteiskunnan rajat ja väliintulo pohjautuvat lapsen hyvinvointiin. Russelin mukaan perhe saa ihmisen kartuttamaan myös varallisuutta. Perhe ei olekaan silloin enää etupäässä seksuaalista kumppanuutta varten vaan yhteistoimintayritys, jonka tavoite on saattaa perheen lapset maailmaan ja saavuttaa hyvä asema ja turvata jälkipolvien onnistuminen.

Russell käsittelee eugeniikkaa ja pakkosterilointia. Molemmat hän tuomitsee. Rotueugeniikka on kansalliskiihkon tekosyy. Tuolloin ihmisiä myös pakkosteriloitiin, tätä Russell pitää julmana. Russelin mukaan yhteiskunnassa koulutettujen perheet ovat vähälapsisempia kuin työväenluokan perheissä. Englannissa oli tuolloin 2 miljoonaa naista enemmän kuin miehiä, joka johti siihen, että moni nainen ei löytänyt kumppania. Russell havaitsee, että väestön määrä on alkanut nousta 1900-luvulla. (Todellinen väestöpommi tuli vasta 1900-luvun jälkipuolella). 

Russell kuvaa, kuinka tuolloin tyttöjä ja poikia kasvatettiin hyvin eri lailla. Poikien kasvu briteissä sukupuoliasioihin tapahtui riettaitten juttujen kautta, tytöille luotiin pelkoja ja paineita. Toisin tapahtui Samoalla, jossa nuorilla oli avoimempi suhde seksuaalisuuteen, ja nuorilla oli myös vähemmän mielenterveysongelmia.

Russell harmittelee sitä, että seksuaalikasvatuksessa on paljon vaikenemista ja kieltoja. Asiasta tulee myöhemmin ongelmia.

Bertrand Russellin Avioliitto ja moraali oli tietyillä osiltaan yllättävän ajankohtainen teos, jossa tarkastellaan seksuaalisuutta ja perhetyyppejä, ja sitä, mihin perhenormit perustuvat ja mitä niistä seuraa.

****
Bertrand Russell sai vuoden 1950 Nobelin kirjallisuuden palkinnon, ja Nobelin palkinnon perusteluissa hänet mainittiin "ihmisyyden ja ajatuksen vapauden esitaistelijana".

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

José Saramago: Lissabonin piirityksen kirjuri



José Saramago: Lissabonin piirityksen kirjuri, alkuteos  Historia do Cerco de Lisboa  1989, suomentanut Antero Tiittula, Tammi Keltainen kirjasto 2015, sivumäärä 393.

Portugalilaisen nobelistin  José Saramagon kirjat ovat satiirisia, ja kehräävät viitteistä ja toistoista hienoa tekstiseittiä, jossa lukijan on hyvä edetä, ellei sekaannu tekstin syövereihin. 

Lissabonin piirityksen kirjuri -romaanin päähenkilö on keski-ikäinen kustantajan oikolukija Raimondo Silva, joka tarkastaa historiallista romaania Lissabonin piirityksestä, ja portugalilaisten suorittamasta takaisinvaltauksesta vuonna 1147. Raimondo Silva asuu yksin, ja on hyvin tarkka työstään. Romaanin ainoa merkittävä tapahtuma on se, että Raimondo Silva lisää Lissabonin piirityksen historian käsikirjoitukseen yhden kerran sanan ei. Kaupunki vallattiin maureilta, ja ristiretkeläiset auttoivat. Raimondo Silva lisää sanan ei, jolloin ristiretkeläiset eivät olisi auttaneetkaan portugalilaisia. Raimondo Silva kävelee pisin historiallisia paikkoja, ja pohtii tapahtumien kuvausta ja ajattelee, tapahtuiko asiat oikeasti niin. Hän päättelee, että maureilla ei ole ollut koiria. Hän epäilee myöskin, että sotapäälliköt eivät puhuneet joukoilleen yksinkertaisesti siitä syystä, että tuolloin ei ollut äänentoistolaitteita.

Teoksen nimi portugaliksi on Lissabonin piirityksen historia, suomeksi se on yllättäen Lissabonin piirityksen kirjuri. En ymmärtänyt nimen muutosta, enkä kirjasta kaikkea, sillä se liitetään kiinteästi Lissabonin historiaan, ja Lissabonin paikkoihin.

Raimondo Silva jää tekosestaan kiinni, ja työnantaja kuulee häntä. Silva ei yllättäen saa kenkää, vaan itselleen pomon, tohtori Maria Seran. Yhtä yllättäen, kuin Raimondo lisää sanan ei historiaan, hän ihastuu pomoonsa, ja vielä yllättävämmin pomo häneen.

Portugali itsenäistyi vuonna 1143 ja Lissabonin takaisin valtaus tapahtui neljä vuotta itsenäistymisestä 1147. Toinen ristiretki  oli 1147-1149. Portugalin kuningasta Alfonso I pyysi ristiretkeläisiltä apua piiritykseen ja takaisin valtaukseen maureilta. Vuonna 1179 paavin pyhä istuin tunnusti Portugalin itsenäisyyden. Saramago asettaa kyseenalaiseksi historian totuudet, ylipäätään mitkä dokumentit ovat jääneet "elämään", ja keiden kertomuksia pidetään totena.

Olen haluton analysoimaan tätä monestakin syystä sen sijaan  kerron ketkä ovat tästä bloganneet:

Margit, joka on pitänyt paljon, ja kirjoittaa teoksesta olennaisimman.
Arja kehuu.
Keskisuomalainen, joka arvioi vasemmistosympatisoija Saramagon motiiveja, minusta arvio on hyvä.
Susar kehuu Saramagoa, mutta ei tätä teosta.

Haluaisin olla kuin Margit ja Arja ja pitää teoksesta, mutta enemmän kallistun Keskisuomalaisen ja Susar:n arvioon, minusta tämä oli puuduttava kirja, joka pieriskelee pikkuseikoissa.

*****
Nobelisti portugalilainen José Saramago (1922 - 2010) oli portugalilainen kirjailija, joka voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1998. Romaani Elefantin matka on minusta astetta parempi.

torstai 21. lokakuuta 2021

Dag Hammarskjöld: Kiinnekohtia

 


Dag Hammarskjöld: Kiinnekohtia, alkuteos Vägmärken 1963, suomentanut Sinikka Kallio, Otava 1964, sivumäärä 220.

Ruotsalainen YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöld (1905 - 1961) kuoli Pohjois-Rhodesiassa lento-onnettomuudessa 21.9.1961, hän oli lentämässä Kongoon, jonka mutkikasta tilannetta ratkoi. Turman syistä ja kuolemasta on esitetty moniakin teorioita, mutta se on kuitenkin tapahtunut, eikä lopullista syytä tiedetä. Dag Hammarskjöld sai vuoden 1961 Nobelin rauhanpalkinnon. Tämä käsikirjoitus löydettiin hänen asunnostaan New Yorkista ja Leifille esitetty kirje, jossa pyytää tätä julkaisemaan, "kun ajattelen elämäni myöhempiä vaiheita ja kaikkea mitä minusta on kirjoitettu ja sanottu".

Dag Hammarskjöldin isä toimi Ruotsin pääministerinä vuosina 1914-1917. Dag itse  väitteli tohtoriksi, ja oli vuosia Ruotsin Riksbankin pääjohtaja, mutta suuntautui ulkoministeriöön. YK:n pääsihteeriksi hänet valittiin vuonna 1953 ja uudestaan 1957.

Teos on jaettu osiin ja ensimmäisessä osassa on runoja ja aforismeja vuosilta 1925-1930, seuraavat ovat vuosilta 1941-1942, 1945-1949 ja sitten vuosittain kuolemaansa asti, lopussa päivämäärillä kirjoitettuja runoja. Minulle tulee kokoelmasta mieleen älykäs, hieman syrjään vetäytyvä, ja paljon ajatteleva ihminen.

Dag Hammarskjöld  pohdiskelee teologisesti, mutta ne sivuutan, mutta hän pohtii myös elämää itsessään ja diplomatiankin kautta

"Ystävällisyydestä, joka ei velvoittanut mihinkään, hän oli rakentanut aluksensa miinanraivauslaitteet, ja pitäessään niitä alituisesti vedessä hän heikosta ohjaustaidostaan huolimatta uskoi välttävänsä miinavaaran". s.39

Tämä minusta pätee niin ihmisiin, kuin valtioihinkin. Dagilla on aforismeja ja huomioita: "ryhti terveyden ehtona - mikä on toista, läpikotaisin toista kuin kovuuden kuori, jonka suojaan yritämme piilottaa ryhdittömyyttämme." s.40. 

Hammarskjöld pohtii jatkoaan vuonna 1953: "Jos minun vielä suodaan jatkaa, tahtoisin sanoa sanottavani lujemmin, yksinkertaisemmin - hiljemmin, lämpimämmin". s.88 Hammarskjöld pohtii paljon nöyryyttä ja tähdentää, että omaa etua ei saa ajaa. 

Vuonna 1961 on päivämääriä, ja niihin liittyviä runoja, viimeisin 24.8.1961. Runossa 6.7.1961 viimeinen säkeistö kuuluu

Itke
jos voit,
Itke
mutta älä valita
Tie valitsi sinut -
ja sinun osasi on kiittää
. s. 197.

Runo on alkanut: Väsynyt/ ja yksin/ Väsynyt / niin että mieltä särkee... s.196.

Dag Hammarskjöldin Kiinnekohtia on puhutteleva teos.

Uutinen (vuodelta 2019) Hammarskjöldin lento-onnettomuudesta. TÄÄLLÄ.