Cicero: Puhujasta

Marcus Tullius Cicero: Puhujasta, alkuteos De Oratore 55 eKr  suomentanut Aulikki Vuola, Gaudeamus 2006, sivumäärä 318.

Marcus Tullius Cicero (106 eKr - 43 eaa) oli lähtöisin yläluokan kodista, ja opiskeli filosofiaa ja puhetaitoa.  Cicero toimi Sisiliassa kvestorina, asianajajana, ediilinä, prestorina sekä lopulta konsulina. Cicero joutui epäsuosioon ja ryhtyi kirjalliselle uralle (lyhyt selostus).

Puhujasta kirja on jaettu kolmeen osaan. Hän käy tavallaan dialogia veljensä kanssa, ja ottaa esimerkkejä kuuluista puhujista kuten konsuli Crassuksesta ja  Julius Caesarista.
Alkuun Cicero toteaa, että kuuluisia sotapäällikköjä ylistetään, mutta ei puhujia. Tämä on totta, sillä Caesar on tunnetumpi kuin Cicero.

Puhujan välttämättömiä ominaisuus Ciceron mukaan on laaja tietämys asiasta mistä puhuu. Vankka yleissivistys on hyvä pohja ja yleisön tunnetilojen kiihdytys, ohjailu ja jarruttelu ovat hyviä taitoja. Aivan yleispätevää ohjetta ei voi antaa, sillä kaikki ihmiset ovat omia persoonia, lisäksi puheet eri yhteyksissä ovat erilaisia. Hyvällä väittelijällä pitää olla nopeat reaktiot ja nopea äly. Kielikuvista ja lainauksista voi olla hyötyä. Cicero päättelee, että mitään yleispätevää kaunopuheisuuden teoriaa ei voida muodostaa. Cicero pohtii toisaalta puhetaidon metodia ja teoriaa ja toisaalta luontaisia lahjoja.

Cicero itse oli hyvin kunnianhimoinen, ja opiskeli Roomassa ja Kreikassa. Hän niitti mainetta ovelana ja terävä puheisena lakimiehenä. Robert Harrisin Imperium -kirjan mukaan, Cicero aina valmistautui huolellisesti, piti puheen ja osasi lopettaa oikeaan aikaan. Hän osasi myös vaikuttaa ihmisten tunteisiin. Hän oli monesti hermostunut ennen puheita ja antoi ylen. Cicero änkytti lievästi, joka lisäsi sympatiaa häntä kohtaan. Cicero oli toisinaan myös populisti "Kala mätänee päästä" oli Ciceron yksi populistinen heitto. Cicero oli siis Julius Caesarin aikalainen, ja tunsi tämän, ja Caesarin velipuolen Catuluksen, ja he esiintyvät teoksessa näkemysten antajina.  Cicero käsittelee myös Crassusta (140 -91 eaa). Crassus oli hyvä puhuja.  Cicero oli tiettävästi Crassuksen oppilaana, (jos oli niin hyvin nuorena).

Cicero mainitsee Marcus Porcius Caton, Cato vanhempi eli vuosina 234 eaa - 149 eaa, Cato oli hyvä puhuja, mutta Ciceron mukaan asenne ei ollut aina oikea. Cato oli ylenkatsoja (Cicero siis ylenantaja). Hyvän puhujan on saatava kuulijat puolelleen, liian itsevarma tai ylimielinen harvoin saa sympatiaa. Cato tolkutti aina samaa vakiovirttä joka puheessaan 'Ceterum censeo Carthaginem esse delendam' Olen sitä, että Carthago on tuhottava.

Minkälainen on täydellinen puhuja, joka saa kuulijat puolelleen, puhuu sydämestään, ja ajatuksen voima heijastuu sanoihin? Hänellä pitää olla:
-dialektista terävyyttä
-filosofin ajattelukykyä
-lainoppineen muistia
- tragedianäyttelijän äänen käyttö
-eturivin näyttelijän elekieli s.54
Tämän vuoksi täydellinen puhuja on erityisen harvinainen. Hyvän puhujan on harjoitettava ääntään, eleitä, ja ilmeitä, luettava runoilijoita ja historioitsijoita. Kirjassa kerrotaan, että proosassa kiinnitetään huomiota lauseiden loppuun, mutta puheessa kannattaa kiinnittää huomiota myös alkuihin.

Itse olen varmasti huono puhuja, mutta 'uraani' kuuluu hyviäkin puheita, ja väittelyitä. Oma reseptini on sangen yksinkertainen eli puhua siten mitä mieltä oikeasti olen. Jos on hermostunut, se antaa voimaa, jos ei ole hermostunut, se antaa varmuutta. En harrasta käsien harkittuja liikkeitä, tai harkittuja ilmeitä. Katsojat näkevät kasvojen mikroilmeet ja niitä on vaikea peittää, joten kannattaa olla teeskentelemättä ja valehtelematta. Puheessa kannattaa pitää taukoja, ja puhua selvästi ja riittävän hitaasti. Puhenopeutta kannattaa vaihdella. Hyvä puhuja aistii yleisön tunnetilaa, ja tajuaa intuitiivisesti mihin suuntaan kannattaa mennä. Se, mitä on sanomassa, ei saa kuitenkaan unohtua. Huumoria kannattaa käyttää, mutta ei saa olla ylimielistä eikä loukkaavaa. Minä voin kohdistaa huumoria myös itseeni. Jos haluaa puheellaan vaikuttaa, kannattaa avainkohtia toistella mutta ei tietenkään samanlaisena. Pahimmat epäonnistumiset ovat johtuneet huonosta valmistautumisesta, muiden aliarvioinnista, tai ylimielisyydestä.

Tämän kirjan luettuaan ymmärtää lopulta sen, että ihmisen luonne on aika vähän jos ollenkaan muuttunut kahdentuhannen vuoden kuluessa.

Cicero muistetaan puheistaan, ja tunnetuin on Ciceron puhe Catilinaa vastaan, joka alkaa: "Quo usque tandem abutere, Catilina, patientia nostra? quam diu etiam furor iste tuus eludet? " quem dad finem sese effrenata iactabit audacia? Kuinka kauan aiot Catilina koetella kärsivällisyyttääme ... Lucius Sergius Catilina (108 Ekr - 62 eKr) puuhasi salaliittoa, joka tuli Ciceron puheissa paljastetuksi ja oli kuulemassa ensimmäistä puhetta. Tässä puheessa on myös sanonta O tempora O mores, ja tarkoittaa luonnollisesti Oi aikoja oi tapoja, ja aloittaa toisen kappaleen puheessa. Puheen nimi on Oratio prima in Catilinam Prima in Senatu Habita, eli ensimmäinen puhe Catiliinaa vastaan pidettiin Senaatissa
Toinen puhe oli tilanteessa, jossa Catilina ei ole paikalla, vaan keräämässä Ciceron arvelujen mukaan armeijaa. Puheita Catiliinaa vastaan oli kaikkiaan neljä. Kuvan kirjassa on kaksi muutakin puhetta, tuomioistuimesta, vastaavaa kirjaa suomeksi en kirjastosta löytänyt, ruotsiksi vain.

Robert Harris: Imperium

Robert Harris: Imperium, Rooma-sarjan ensimmäinen osa, suomentanut Natasha  Vilokkinen, Otava, 399 sivua.

Englantilaisen Robert Harrisin (s.1957)  Imperium Rooma I kertoo Marcus Tullius Ciceron tarinan hänen sihteerinsä Tiron sanoin konsuliksi valintaan asti. Teos on jaettu kahteen osaan Senaattori 79 - 70 eKr sekä Preetori 68 -64 eKr.

Tämä teos perustuu tunnettuihin tosiasioihin, joita on varmasti sujuvoitettu ja dramatisoitu, Cicero eli vuosina 106 eKr - 43 eKr eli samoihin aikoihin kuin Julius Caesar 102 (tai 100) eKr - 44 eKr. Caesar esiintyy myös  teoksessa yhtenä sivuhahmona. Teoksen ulkopuolelle jää Ciceron puhe Catilinaa vastaan, joka alkaa tunnetusti "Quo usque tandem abutere, Catilina, patientia nostra? Quam diu etiam furor iste tuus eludet? ". Sergius Catilina (108 Ekr - 62 eKr) esiintyy teoksessa varsinkin Konsulin vaalin yhteydessä, sitä ennen puhutaan Catilinan rappeutuneisuudesta.

Tarinan siis kertoo Tiro Ciceron älykäs kotiorja. Tarinan alussa Cicero on 27-vuotias lakimies, ja hän kärsii hermouupumuksesta, mutta Cicero on hyvin kunnianhimoinen. Hän opettelee puhumaan ja filosofiaa Molonin koulukunnassa. Harjoituksiin kuuluu myös vatsalihasliikkeitä, punnerruksia, ja ulkona puhumista, myös ruokavaliota muutetaan. Cicero tekee siirrot yleensä oman strategiansa mukaan, hän avioituu rahan vuoksi Terentian kanssa, jota kuvataan 17-vuotiaaksi lattarintaiseksi naiseksi. Pari kinastelee, mutta heillä on lopulta tyttö ja poika ja minusta liitto on kuvattu onnelliseksi. Tiro kuvaa avioliittoa riitaisaksi, mutta minusta Cicero oli hyvä aviomies, ei käynyt vieraissa, tuli aina kotiin, ja oli kiintynyt lapsiinsa. Avioliitto päättyi tosin eroon. Avioliitto kesti Ciceron maanpaon konsuliajan jälkeen, mutta ei kestänyt enää Caeasarin ja Pompeiuksen välistä sisällissotaa.

Harrisin Imperiumissa Cicero on nuorena ahkera asianajaja ja haluaa edetä mahdollisimman korkealle, hän on pakollisen jakson kvestorina Sisiliassa vuoden, jonka jälkeen alkaa työ senaatissa ja jatkuu oikeusistuimissa.

Kirjassa kuvataan muutamia Ciceron alku-uran avainkamppailuja, joista ensimmäinen on Verreksen oikeudenkäynti. Gaius Verres on ryöstänyt roomalaisena virkamiehenä putipuhtaaksi sisilialaisen Sthenioksen, joka pyytää Cicerolta apua. Cicerohan oli myös pakollisessa "virkamiesharjoittelussa" Sisiliassa. Tiri joutuu piilottamaan Sthenioksen, sillä hänet on tuomittu tekaistussa oikeudenkäynnissä kuolemaan. Oikeudenkäynti Roomassa Verrestä vastaan on varsin pitkäkestoinen ja monivaiheinen ja sisältää toimia myös Senaatissa. Cicero saa Sthenioksen vapaaksi, Verrestä ei kylläkään tuomita, mutta hän joutuu maksamaan rahoistaan 1,5 miljoonaa "sakkona". Verres on haalinut omaisuuksia, ja lahjonut Roomassa avainhenkilöitä, myös valamiehiä. Verres oli lisäksi väärentänyt asiakirjoja. Oikeudenkäynti oli Cicerolle varsin työläs, koska hän joutui matkustamaan Sisiliaan asti haalimaan asiakirjoja, kuulustelemaan ihmisiä ja käymään vankilassa tapaamassa Verreksen tuomitsemia ihmisiä ja välttämään salamurhayrityjset.  Ciceron ovela taktiikka ja terävät puheet käänsivät oikeudenkäynnin, mutta myös Verreksen raskaat rikokset ja lopulta se, että Verres oli antanut ruoskia hengiltä Rooman kansalaisen ilman oikeudenkäyntiä.

Tiro seuraa Ciceroa kuin varjoa, hän on kehittänyt pikakirjoituksen, jossa on 4000 merkkiä. Hän huomaa, että Ciceron puheissa tietyt fraasit ja sanonnat toistuvat. Tällä tekniikalla hän on onnistunut kirjaamaan ylös Ciceron puheet. Ciceron puhetekniikkaa kuvataan jonkin verran. Hän aina valmistautui huolellisesti, piti puheen ja osasi lopettaa oikeaan aikaan. Hän osasi myös vaikuttaa ihmisten tunteisiin. Hän oli monesti hermostunut ennen puheita ja antoi ylen. Hän lisäksi Harrisin mukaan Cicero änkytti lievästi,  joka lisäsi sympatiaa häntä kohtaan. Cicero oli toisinaan myös populisti "Kala mätänee päästä" oli Ciceron yksi populistinen heitto.

Cicero saavutti ediilin ja prestorin arvon ja loppuosassa kirjaa lopulta Cicero pääsee konsuliksi. Vaalikamppanjat kävivät jo tuolloin kalliiksi. Cicero jakoi Verres-jutun jälkeen viljaa kansalle, ja konsulivaalissa hän joutui tekemään myönnytyksiä muille ryhmille.

Cicero tarttuu tilaisuuksiinsa. Verreksen oikeudenkäynnin jälkeen hän tuki Hispaniasta saapuvaa Pompeiusta, mutta jää kuitenkin varjoon kun Pompeius ja Crassus nimitetään konsuleiksi, mutta politiikassa työ jatkuu. Myöhemmin Cicero ajaa Pompeiukselle ylipäällikön oikeuksia kolmeksi vuodeksi merirosvo-ongelman ratkaisemiseksi. Ylipäällikön oikeudet tulevat kolmeksi vuodeksi, mutta kirjan mukaan merirosvot hoidettiin seitsemässä viikossa, eräiden lähteiden mukaan kolmessa kuukaudessa. Julius Caesar on noussut jo poliittisen eliittiin, ja Tiro kummastelee Caesarin röyhkeitä liikkeitä. Caesar oli pitkään Pompeiuksen liittolainen, mutta myöhemmin vastustaja, ja Pompeiushan hävisi Caesarille sisällissodassa ja omat miehet murhasivat Pompeiuksen. Caesarinkin murhasi salaliitto, jossa tikareineen heilui myös adoptiopoika Brutus (A te Brute, sinäkin Brutukseni).

Kirjan viimeiset sivut käsittelevät konsulinvaalia. Cicero valitaan, mutta selviää minkälaisten myönnytysten myötävaikuttamana.

Harrisin Imperium Rooma I tuntuu hyvin länsimaalaiselta, sillä teoksessa selostettu Gaius Verreksen oikeudenkäynti sekä poliittiset kähminnät voisivat olla myös 2000-luvulta noin pääpiirteissään. Toisaalta oikeudenkäyttö on tullutkin Roomasta, ja demokratia Kreikan kautta Roomaan. Vaaliasetelma ja vaalien rahoituskin olisivat voineet olla kuvauksia nykyisyydestäkin. Nykyisin kaikilla on tosin äänioikeus, tässä vain Rooman kansalaisilla ja miehillä. Lisäksi monilla toimijoilla on omia miehiä ja jopa omia sotajoukkoja.

Robert Harris on paneutunut aiheeseen kiitettävällä innokkuudella. Kirjan teksti on varsin sujuvaa, kaikki mitä tarkoitetaan on sanottu suoraan, kirja on lukijalle siis pelkkää läpilukua. Kirjan tosiasiatkin olivat minulle jo entuudestaan sangen tuttuja.

Artsin bloggaus ykkösosasta täällä ja kakkososasta, jonka nimi on Salaliitto on  täällä kolmaskin osa on jo suomennettu (ks. Artsin kommentti). Ciceron puhujasta bloggaus TÄÄLLÄ.