keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Robert Harris: Imperium


Robert Harris: Imperium, Rooma-sarjan ensimmäinen osa, suomentanut Natasha  Vilokkinen, Otava, 399 sivua.

Englantilaisen Robert Harrisin (s.1957)  Imperium Rooma I kertoo Marcus Tullius Ciceron tarinan hänen sihteerinsä Tiron sanoin konsuliksi valintaan asti. Teos on jaettu kahteen osaan Senaattori 79 - 70 eKr sekä Preetori 68 -64 eKr.

Tämä teos perustuu tunnettuihin tosiasioihin, joita on varmasti sujuvoitettu ja dramatisoitu, Cicero eli vuosina 106 eKr - 43 eKr eli samoihin aikoihin kuin Julius Caesar 102 (tai 100) eKr - 44 eKr. Caesar esiintyy myös  teoksessa yhtenä sivuhahmona. Teoksen ulkopuolelle jää Ciceron puhe Catilinaa vastaan, joka alkaa tunnetusti "Quo usque tandem abutere, Catilina, patientia nostra? Quam diu etiam furor iste tuus eludet? ". Sergius Catilina (108 Ekr - 62 eKr) esiintyy teoksessa varsinkin Konsulin vaalin yhteydessä, sitä ennen puhutaan Catilinan rappeutuneisuudesta.

Tarinan siis kertoo Tiro Ciceron älykäs kotiorja. Tarinan alussa Cicero on 27-vuotias lakimies, ja hän kärsii hermouupumuksesta, mutta Cicero on hyvin kunnianhimoinen. Hän opettelee puhumaan ja filosofiaa Molonin koulukunnassa. Harjoituksiin kuuluu myös vatsalihasliikkeitä, punneruksia, ja ulkona puhumista, myös ruokavaliota muutetaan. Cicero tekee siirrot yleensä oman strategiansa mukaan, hän avioituu rahan vuoksi Terentian kanssa, jota kuvataan 17-vuotiaaksi lattarintaiseksi naiseksi. Pari kinastelee, mutta heillä on lopulta tyttö ja poika ja minusta liitto on kuvattu onnelliseksi. Tiro kuvaa avioliittoa riitaisaksi, mutta minusta Cicero oli hyvä aviomies, ei käynyt vieraissa, tuli aina kotiin, ja oli kiintynyt lapsiinsa. Avioliitto päättyi tosin eroon. Avioliitto kesti Ciceron maanpaon konsuliajan jälkeen, mutta ei kestänyt enää Caeasarin ja Pompeiuksen välistä sisällissotaa.

Harrisin Imperiumissa Cicero on nuorena ahkera asianajaja ja haluaa edetä mahdollisimman korkealle, hän on pakollisen jakson kvestorina Sisiliassa vuoden, jonka jälkeen alkaa työ senaatissa ja jatkuu oikeusistuimissa.

Kirjassa kuvataan muutamia Ciceron alku-uran avainkamppailuja, joista ensimmäinen on Verreksen oikeudenkäynti. Gaius Verres on ryöstänyt roomalaisena virkamiehenä putipuhtaaksi sisilialaisen Sthenioksen, joka pyytää Cicerolta apua. Cicerohan oli myös pakollisessa "virkamiesharjoittelussa" Sisiliassa. Tiri joutuu piilottamaan Sthenioksen, sillä hänet on tuomittu tekaistussa oikeudenkäynnissä kuolemaan. Oikeudenkäynti Roomassa Verrestä vastaan on varsin pitkäkestoinen ja monivaiheinen ja sisältää toimia myös Senaatissa. Cicero saa Sthenioksen vapaaksi, Verrestä ei kylläkään tuomita, mutta hän joutuu maksamaan rahoistaan 1,5 miljoonaa "sakkona". Verres on haalinut omaisuuksia, ja lahjonut Roomassa avainhenkilöitä, myös valamiehiä. Verres oli lisäksi väärentänyt asiakirjoja. Oikeudenkäynti oli Cicerolle varsin työläs, koska hän joutui matkustamaan Sisiliaan asti haalimaan asiakirjoja, kuulustelemaan ihmisiä ja käymään vankilassa tapaamassa Verreksen tuomitsemia ihmisiä ja välttämään salamurhayrityjset.  Ciceron ovela taktiikka ja terävät puheet käänsivät oikeudenkäynnin, mutta myös Verreksen raskaat rikokset ja lopulta se, että Verres oli antanut ruoskia hengiltä Rooman kansalaisen ilman oikeudenkäyntiä.

Tiro seuraa Ciceroa kuin varjoa, hän on kehittänyt pikakirjoituksen, jossa on 4000 merkkiä. Hän huomaa, että Ciceron puheissa tietyt fraasit ja sanonnat toistuvat. Tällä tekniikalla hän on onnistunut kirjaamaan ylös Ciceron puheet. Ciceron puhetekniikkaa kuvataan jonkin verran. Hän aina valmistautui huolellisesti, piti puheen ja osasi lopettaa oikeaan aikaan. Hän osasi myös vaikuttaa ihmisten tunteisiin. Hän oli monesti hermostunut ennen puheita ja antoi ylen. Hän lisäksi Harrisin mukaan Cicero änkytti lievästi,  joka lisäsi sympatiaa häntä kohtaan. Cicero oli toisinaan myös populisti "Kala mätänee päästä" oli Ciceron yksi populistinen heitto.

Cicero saavutti ediilin ja prestorin arvon ja loppuosassa kirjaa lopulta Cicero pääsee konsuliksi. Vaalikamppanjat kävivät jo tuolloin kalliiksi. Cicero jakoi Verres-jutun jälkeen viljaa kansalle, ja konsulivaalissa hän joutui tekemään myönnytyksiä muille ryhmille.

Cicero tarttuu tilaisuuksiinsa. Verreksen oikeudenkäynnin jälkeen hän tuki Hispaniasta saapuvaa Pompeiusta, mutta jää kuitenkin varjoon kun Pompeius ja Crassus nimitetään konsuleiksi, mutta politiikassa työ jatkuu. Myöhemmin Cicero ajaa Pompeiukselle ylipäällikön oikeuksia kolmeksi vuodeksi merirosvo-ongelman ratkaisemiseksi. Ylipäällikön oikeudet tulevat kolmeksi vuodeksi, mutta kirjan mukaan merirosvot hoidettiin seitsemässä viikossa, eräiden lähteiden mukaan kolmessa kuukaudessa. Julius Caesar on noussut jo poliittisen eliittiin, ja Tiro kummastelee Caesarin röyhkeitä liikkeitä. Caesar oli pitkään Pompeiuksen liittolainen, mutta myöhemmin vastustaja, ja Pompeiushan hävisi Caesarille sisällissodassa ja omat miehet murhasivat Pompeiuksen. Caesarinkin murhasi salaliitto, jossa tikareineen heilui myös adoptiopoika Brutus (A te Brute, sinäkin Brutukseni).

Kirjan viimeiset sivut käsittelevät konsulinvaalia. Cicero valitaan, mutta selviää minkälaisten myönnytysten myötävaikuttamana.

Harrisin Imperium Rooma I tuntuu hyvin länsimaalaiselta, sillä teoksessa selostettu Gaius Verreksen oikeudenkäynti sekä poliittiset kähminnät voisivat olla myös 2000-luvulta noin pääpiirteissään. Toisaalta oikeudenkäyttö on tullutkin Roomasta, ja demokratia Kreikan kautta Roomaan. Vaaliasetelma ja vaalien rahoituskin olisivat voineet olla kuvauksia nykyisyydestäkin. Nykyisin kaikilla on tosin äänioikeus, tässä vain Rooman kansalaisilla ja miehillä. Lisäksi monilla toimijoilla on omia miehiä ja jopa omia sotajoukkoja.

Robert Harris on paneutunut aiheeseen kiitettävällä innokkuudella. Kirjan teksti on varsin sujuvaa, kaikki mitä tarkoitetaan on sanottu suoraan, kirja on lukijalle siis pelkkää läpilukua. Kirjan tosiasiatkin olivat minulle jo entuudestaan sangen tuttuja.

Artsin bloggaus ykkösosasta täällä ja kakkososasta, jonka nimi on Salaliitto on  täällä kolmaskin osa on jo suomennettu (ks. Artsin kommentti).

2 kommenttia:

  1. Toinen osa "Salaliitto" ei ole myöskään hullumpi ja trilogian viimeinen osa "Diktaattori" on myös julkaistu suomeksi. Olen ainakin itse pitänyt kahdesta ensimmäisestä osasta ja kuten sanoit, kirjat ovat helppolukuisia historiaromaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      En ollut huomannut, että olet blogannut jo kakkososastakin, enkä sitä kolmososakin on jo suomennettu, mutta yhtä kaikki helppolukuista historiaa :)

      Poista