Kjell Westö: Tritonus

                                     

Kjell Westö: Tritonus, suomentanut Laura Beck, Otava 2020, sivumäärä 447.

Kjell Westön Tritonuksen päähenkilö Thomas Brander on 58-vuotias huippukapellimestari. Brander on saanut siipeensä, avioero, naisseikkailuja, törkeä ylinopeus lööpeissä, ja yhdistäminen #metoo -touhuun. Branderin käytökseen vaikuttaa myös pelastuminen Zaventemin terrori-iskusta. Eniten miestä harmittaa on-off suhde ongelmalliseen huippuviulisti Kristaan tai lähinnä off-vaihe. Brander on katkeroitumassa ja erakoitumassa, joten hän rakennuttaa loistolukaalin Villa Tritonuksen saaristoon. 

Naapurissa asuu 54-vuotias leskimies Reidar Lindell, psykologi, joka ei ole päässyt yli vaimonsa Madeleinen kuolemasta. Reidar on töissä koulukuraattorina. Reidarilla on harrasteleijabändi Rainbow, jossa covereita soittavat Tritonuksen sivuhenkilöitä, koskettimissa Lindellin serkku Jocke Källman. Rainbow'n ensimmäinen solisti oli Lindellin vaimo Madeleine, nyt kunnan vihreä ympäristösihteeri Annette Talvio, johon Lindell tuntee vetoa.

Pikku kunnassa kuohuu, vastaanottokeskuksesta ei pidetä, ja tihutöistä epäillään Reidar Lindellin nuoruuden heilan yh-äiti Bigin täysikäistä poikaa Jonasta. Lindell paimentaa poikaa, mutta pyytää Branderia puhuttamaan poikaa, jolla on uusnatsisympatioita.

Kjell Westö tuo romaaniinsa paljon sivuhenkilöitä, tuttujakin ja yksittäisiä tapahtumia pulppuaa pääjuonen virtaan. Kirjan punainen lanka on kuitenkin kahden yksinäisen keski-ikäisen miehen elämän valuminen sivuraiteille, miehet surkuttelevat mennyttä. Brander tekee tiliä kapellimestaruudestaan, hän on putoamassa jo mitalisijoilta. Lindell yrittää pitää cover-bändiään kasassa. Vanhoilla setämiehillä kirpoaa ote, Lindell ei pysy rytmissä, Branderilla tahtipuikko huitoo tyhjää.

Kjell Westön Tritonus jatkaa kirjailijan romaanien ketjua, joka tyydyttää kirjailijan laajan ihailijakaartin kirjalliset ja musiikilliset tarpeet. Musiikista on kerätty spotify'hin lista biisejä  TÄNNE. Lisäksi  Turun musiikkijuhlat mainosti Tritonuskonserttia oli 2.12.2020 (jos oli koronan takia, kirjoitan tätä 11.10.2020)

Analyysiä, arviointia, juonesta ja henkilöistä (Älä lue, sisältää mielipiteitä, joista voi mieli pahoittua)

Kjell Westöllä on hyvä taito kirjoittaa tarinoita. Pidin kovasti Finlandia-palkitusta romaanista Missä kuljimme kerran sekä Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon saanesta romaanista Hägring 38, mutta minusta tarinat ovat alkaneet muistuttaa liikaa toisiaan. Tässäkin Branderilla on isoveli (veli-puoli), joka ajautuu juomaan, ja käyttämään päihteitä, ja elämän alamäki päättyy mullan alle ( vertaa Leijat Helsingin yllä).

Juoneen on ympätty yksittäisiä pistokkaita paljon, tähän pandemia, punkit, ja vielä uudet tappajapunkitkin. Kun Branderia ja Lindelliä on rinnastettu, niin Lindellin lapsuuden kesistä löytyy myös oma #metoo

Edellisestä romaanista  Rikinkeltainen taivas on otettu Sandrine Rabell mukaan juoneen. Lindellin aikuinen tytär Maja tuo "Sandyn" näytille kotiin. Tytär Maja kertoo muutamia faktoja omasta äidistään ja Lindellin ihannoimasta pyhimys-vaimosta Madeleinesta. Samoin Branderin kapellismestariystävät ripittävät Branderia, ja lisäpalautetta antaa Branderin aikuinen poika Vincent, joka piipahtaa käymään.

Tämä kuvaa vanhenevan miehen ahdistusta, töissä tökkii, aikuiset lapset vieroksuvat, naiset eivät tykkää, eikä edes "ku11i" toimi. (käännöksessä käytetään juuri tuota sanaa). Muiden pitää avata, mikä maailmassa on vikana. Setämiesten käsityskyky on hyvin rajallinen, eikä älynväläyksiä juuri ole. Vaikeat asiat haudataan, ja katkeroituneena vältellään tuttuja.

Kulttuuritoimitus kirjoittaa Tritonuksesta näin: "Paikan nimet ovat hauskoja: Ravainen, Olavus, Kiveslahti, Pauhuniemi, Sikilä", minusta on kyllä todella väkisin keksittyjä, ja ihmettelin, miksi rappioalkoholisti päihdeveli Gustav kuitenkin asui Korsossa!

Tritonus oli minulle ankeaa luettavaa, mutta toisaalla kirja on saanut innostuneen vastaanoton. Ehkä tämä osui vanhenevan setämiehen kipupisteisiin liian hyvin.

****

Kjell Westö (s. 1961 Helsingissä) on saanut urallaan Finlandia (Missä kuljimme kerran) ja Pohjoismaisen kirjallisuus(Hägring 38) -palkinnon, ja Westö tunnetaan muistakin hyvistä romaaneista, Leijat Helsingin yllä on monen lempiromaani, Lang on lyhyt tiivistunnelmainen romaani, Älä käy yöhön yksin on monen suosikki, kuten romaani Rikinkeltainen taivas. Kjell Westön suosittuja lehtikirjoituksia on julkaistu teoksessa Halkeamia. 

Kjell Westö: Lang

Kjell Westö: Lang, suomentanut Katriina Savolainen, Otava 2002, sivumäärä 254.

Luin aikoinaan tämän Kjell Westön romaanin Lang ja nyt uusintalukuna kirppikseltä ostaen. Kirjan päähenkilö on Christian Lang, soittaa tarinan kertojalle Konrad Wendelille Konnille 15.11.2000 klo 2:50 ja  kertoo olevansa keskellä painajaista ja helvetinmoisessa kusessa. Asian hautaamiseen tarvitaan lapiota, jonka alkuperää Lang ei oikeudenkäynnissä paljasta.

Itse en paljasta juonta, koska kirjan jännite on pitkälti, mitä tapahtui, ja miksi, mikä loppujen lopuksi ei edes toisella lukukerralla minulle selvinnyt.

Lang on karismaattinen Sininen Hetki talk shown juontaja, postmoderninen jalokala realismin rehevöittämässä Itämeressä. Langilla on takana kaksi avioeroa, viina maittaa, juontohommat ei,  tyttöystävät vaihtuvat.  Lang tapaa pizzeriasssa Sarita -nimisen mystisen naisen, jonka pauloihin hän vajoaa.... Saritalla on pieni Miro-poika, jonka isä "mukava" Marko putkahtelee ajoittain esiin.

Tarinan etuna on sen lyhyys, mutta kirja ei kestä toista lukemista, Ensimmäisellä kerralla koin alun jännitteen hyvänä. Kirjassa on Westön tuotannolle tyypilliset kliseet, eli huomaamaton kertoja -tässä kirjailija Konrad Wendel (alkukirjaimet KW)- tarkkailee karismaattisempaa hemmoa sivusta lapsuudesta alkaen, ja menestyvälle mulkerolle käy lopulta huonosti. Langia kuvataan lähinnä rakastelujen kautta  kuten aina. Tähän tematiikkaan tosin liittyy kirjan suurin oivallus eli tv-johtajien kilpailu katsojista ja mainostajista. "Tarvittiin entistä puhtaampaa lapsellisuutta, jotta levottoman kanavapujottelun sijaan kodeissa maltettaisiin pysyä kolmekymmentä tai kuusikymmentä minuuttia samalla kanavalla".. ... "varhaisnuorten hengenköyhyyttä ruokkivat kokonaiset kanavat kuten MoonTV ja ja ATV".  s.148. Kuittia tulee myös nuorille toimittajille, .."heiltä siteerattiin elämänviisauksia jotka olivat useimmin tyyppiä Tää on niinku mun juttu ja Pos1iinipi11u on ihan jees. Tämän seurauksena Langin ja Sinisen hetken hillitty älyllinen profiili alkoi auttamatta tuntua aikansa eläneeltä". ss. 148-149.

Suuri Westö-fani Kirsikään kirjanurkassaan ei ole pitänyt tästä. Kirsin bloggauksessa lainaus "someyhteisössä viriteltiin tempausta kirjan valitettavan lyhyen elinkaaren pidentämiseksi tai ainakin asian esille nostamiseksi" tämä ei minusta pidä lainkaan paikkaansa, minä luen pääosin vanhoja kirjoja. Tuolloin vuonna 2014 osa someyhteisöstä luki ja bloggasi arvostelukappaleista, mutta jo silloin moni bloggasi uusista ja vanhoista kirjoista, jotka he hankkivat itse joko ostamalla tai kirjastosta lainaamalla.

Kirjassa mainitaan GameBoy, joka lanseerattiin vuonna 1989, Game Boy Color lanseerattiin vuonna 1998, ihmettelin lievästi sitä, että isä ja poika pelasivat yhtä pelikonetta yhdessä. Kuinka ihmeessä?

Super Nintendossa (1990 -)  oli kaksi ohjainta, ja tv-ruudulle tuli kuva, sillä pystyi hyvin pelaamaan kaksi.

Kjell Westön Lang on tarina hullusta rakkaudesta?

*****
Kjell Westön (s. 1961 Helsingissä) Finlandia-palkittu Missä kuljimme kerran romaani on hyvä. Myös ruotsiksi lukemani Hägring 38  on hyvä ja blogattu täällä
Kjell Westön lehtikirjoituksia on julkaistu teoksessa Halkeamia. Olen blogannut romaaneista Älä käy yöhön yksin sekä  Rikinkeltainen taivas. Rikinkeltaisisia yksityiskohtia olen tarkastellut täällä.

Vanhenevan miehen kiupisteita Westö tarkasteli myös vuonna 2020 romaanissaan Tritonus

Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä

Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä, alkuteos Drakarna över Helsingfors, suomentanut Arja Tuomari, Otava 1996, pokkaripainos 2012, sivumäärä 527.

Moni pitää tätä Leijat Helsingin yllä -romaania Kjell Westön (s. 1961 Helsingissä) uran parhaana. Kirjan päähenkilö on Rikhard "Riku" Bexar, suomenruotsalaiseen varakkaaseen perheeseen 1960-luvun alussa syntynyt normaali poika. Bexarin perheenpää isä Henrik oli sotalapsena Ruotsissa ja Henrik on yrittäjä ja myöhemmin toisen palveluksessa rahoitusalalla, kunnes saa potkut maltillisuutensa takia hurjimpina kasinovuosina. Perheen äiti Benita on kotona, Benitalla ja Henrikillä on kolme lasta, esikoinen Daniel eli Dani, Marina eli Marsu sekä Riku. Kirjan juonen kuljetus kattaa ajanjakson 1940-luvulta 1990-luvun lamaan, kirjassa sangen arkiset tapahtumat toistuvat ja miljöö on Helsinki. Tätä reseptiä Kjell Westö on käyttänyt hyvin samanlaisesti teoksissaan Älä käy yöhön yksin sekä  Rikinkeltainen taivas joka on täysin samalla kaavalla kirjoitettu, ja jossa taivas on illalla rikinkeltainen, tässä se on syvän ja turkoosin sininen. Sininen on muutenkin kirjan väri, sillä Henrik ihastuu Saksassa ollessaan sinistä leijaa lennättävään tyttöön, ja kirjassa harvoin mainitut leijat ovat sinisiä.

Leijat Helsingin yllä on siis pitkälti Riku Bexarin kasvutarina suomenruotsalaisessa Helsingissä, mutta myös kuvaus perheen pahoinvoinnista, avioerosta, ja huumeiden käytöstä. Arvostan korkealle suomalaista kirjallisuutta, ja etenkin Kjell Westötä, mutta minä olen lukenut tällä formaatilla kirjoitettuja kirjoja kiintiöni täyteen. Tämä teos on toki merkittävin siksi, että tämä on ensimmäinen siitä vakiomuotista tullut romaani. On hieman turhauttavaa lukea samat lapsuuden leikit, musiikin kuuntelut, seksikokemukset  ja etenkin tässä teoksessa olleet armeijatarinat. Joko olen kertausharjoitusten tarpeessa tai Westö ei ole käynyt armeijaa. Hän kirjoittaa, että Ufa (Marina tuleva mies) on intin loppuvaiheessa vänrikki, minusta reservin vänrikiksi ylennetään vasta kotiutuksen yhteydessä ja RUK:n käyneet ovat upseerikokelaita varusmiesaikana. Riku saa "marssilla" kohtauksen, ja Sammy ottaa Rikun kamoja kantoon, Westön mukaan Sammy juoksee tämä 100 kg:n lasti kannossa maastossa, tuskinpa. Sammylla on myös Rikun rynkky eli rynnäkkökivääri, eli oma ase ja Rikun ase. Sotilas ei anna omaa asettaan missään olosuhteissa pois. Lisäksi paikalla leijuu joku innokas tai paremminkin raivokas kapiainen. Kantahenkilöstö on minusta asiallista porukkaa.

Kjell Westön Leijat Helsingin yllä on mosaiikkimainen tutkielma helsinkiläisen suomenruotsalaisen Bexarin perheen sisäisesti onnettomasta perhe-elämästä.

Hyviä arviota tästä  Linnealta, ja Katjalta.

Juoni, henkilöitä ja huomioita (älä lue, jos aiot lukea kirjan)
Romaani tarkastelee Bexarin perhettä toisen maailmansodan ajoista lähtien. Tapahtumia tarkastellaan kertojan kuvaamina, sekä Riku Bexarin että Marina  Bexarin silmin. Onnettoman perheen tragedian siemenet ehkä kylvetään ulkomailla, Henrik on lyhyen aikaa sotalapsena Ruotsissa, työkuvioiden vuoksi hän viettää aikaansa Länsi-Saksassa, jossa lienee ihastunut sinistä leijaa lennättävään naiseen. Henrikin ja Benitan aviotaipaleesta syntyy kolme lasta, mutta esikoisen Danin elämästä ei tule menestystarinaa. Menetystarinan renkaita ovat riidat isän kanssa, mukana olo kuolonuhreja vaatineessa auto-onnettomuudessa, ulkomaille lähtö, huumeiden veto ja vastuuttomuus. Perheen ilmapiiri vaikuttaa myrkkykaasun tavoin kaikkiin perheenjäseniin. Marina on jotenkin raiteillaan, ja lukee itsensä luokanopettajaksi, ja avioituu kulttuurimaisteri Rufus Palmin eli Ufan kanssa, joka puolestaan antaa keltaisen nesteen nousta päähänsä, ja hassaa rahojaan galleriaansa ja isojen poikien sijoituksiin. Marinan mitta täyttyy kirjan loppupuolella Ufan toimintaan.

Rikun koulutaivalta seurataan westömäiseen tapaan. Riku lyöttäytyy yksiin Sammy Cederin ja Robert Robbi Åstrandin kanssa. Sammy on juonen kannalta merkityksellinen. Hän on työläisperheestä, mutta hänen tahdonvoimansa on kova. Ruotsinkielisissä kouluissa kiusataan kaikkia, vapaa-ajalla tiiraillaan tussuja, juodaan viinaa, poltetaan tupakkaa, panokokemuksia hankitaan, lorvehditaan, kuunnellaan musiikkia, ajelehditaan, kunnes kumppani löytyy ja syntyy lapsi mutta ei  tulla tolkkuihin. Olen hyvin suvaitsevainen ihminen, ja rakkaus on kaunista. Minusta kirjasta olisi voitu leikata Nikki pois. Nikki "viettelee" ensin Marinan ja myöhemmin Rikun, ja selitetään hänen New Yorkin seksiluolatanssit ja puhelinpalvelut, minusta 527 sivusta olisi ollut paljon karsittavaa. Riku on löytänyt vaimon eli Niina "Kookoksen" ja heillä on lapsikin Raymond eli Raj.

Nousukauden jälkeen talous pysähtyy, ja kaikki romahtaa, jo sitä ennen Dani möhlii työnsä, ja suhteensa tyttäreensä. Danin kuolema ei ole päätepiste vaan minusta yksi väkisin keksitty tapahtuma tässä moraalisessa ja henkisessä alamäessä. Cederin veljekset Sammy ja Benno keinottelevat ja häipyvät Espanjaan, Robbilla menee omat rahat ja firman rahat sekaisin ja hänet pidätetään. Kookos heittää Rikun asunnostaan tämän myytyä levykokoelman, joka ei ollut häädön syy vain viimeinen pisara. Riku perustelee - tämä on juonipaljastus-  pahaa oloaan sillä, että Helsinki on muuttunut. "Minua nakertava olio oli helsinkiläisotus, oikea pääkaupunkilaisrotta, joka piiloutui taitavasti minun katseeltani, kätkeytyi kaupungin sekasortoon ja hälinään, sen yksitoikkoiseen ja katkeamattomaan muminaan". s. 438. Uskomatonta vastuuttomuutta ja haihattelua, Westöllä on aina joku täysin tolkuton henkilö, usein mies.

Kirjan loppusivuilla perheen matriarkka Didde täyttää 85-vuotta, ja hän on ainoa suvusta joka on tolkuissaan, tosin sukuun naitu Rikun vaimo Ninni on myös tolkun ihminen, lääkäri ja äiti. Muuten kaikki tarinat ovat ryyppäämistä, naimista (mikä toisen naimisessa kiinnostaa? Minua ei mikään), huijaamista, petosta, seksitansseja, huumeiden vetoa, sitten on Arto Rahjan epäonnistunut NHL-ura, jonka jälkeen hän pelaa koukkupolvisena raakkina HIFK:ssa.

Kjell Westön Leijat Helsingin yllä on hänen hyvin pidetty läpimurtoteoksensa.

Teos on filmattu, kuvassa on Lyktan-sinkku (Minä olen muistanut), joka kappale soi(nee) filmissä. Kuvassa näkyy Dani ja Riku Bexar ja taustalla Henrik-isä, eli näyttelijät Pekka Strang, Paavo Kerosuo ja Pirkka-Pekka Petelius.

*****
Kjell Westön (s. 1961 Helsingissä) Finlandia-palkittu Missä kuljimme kerran romaani on hyvä. Myös ruotsiksi lukemani Hägring 38  on hyvä ja blogattu täällä
Kjell Westön lehtikirjoituksia on julkaistu teoksessa Halkeamia. Rikinkeltaisisia yksityiskohtia olen tarkasteltellut täällä. Romaanista Lang en erityisemmin pitänyt.

2020: Uusin Westön romaani on Tritonus

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas, ruotsinkielinen teos Den Svavelgula Himlen, suomentanut Laura Beck, sivumäärä 461.

Kjell Westön (s. 1961 Helsingissä) uusin romaani Rikinkeltainen taivas jatkaa  Westön ominta tyyliä. Pitkä ajanjänne (1969-2016) kuluu ja päähenkilöt pyristelevät ajan virrassa nauttien ja kärsien. Romaani alkaa, kun vuonna 9.11.2016  romaanin nykyhetkessä' "Alex Rabellia puukotettiin keskellä katua". Kertojan talon ympärillä on pörränyt stalkkeri. Alex selviää puukotuksesta, ja lopulta selviää myös puukottaja, jolla on muitakin sairaita suunnitelmia kanssaihmisten päänmenoksi.

Rikinkeltaisen taivaan suomenruotsalainen minäkertoja jää nimettömäksi, muttei toimettomaksi. Hän kirjoittaa tätä tarinaa nykyhetkessä ja on yrittänyt kirjoittaa tarinaa 30 vuotta, mutta julkaissut muita romaaneja. Tarina alkaa kronologisesti 1969 kesäpaikassa, kun kertoja lapsena tapaa samanikäisen Alexin, joka on rikkaasta perheestä. Kansikuva on kertojan kesäisistä pyörämatkoista Ramsvikiin, jossa asuu Alex Rabellin perhe eli käytännössä äiti Clara, ja pikkusisko Stella, sekä au-pair. Alex kertoo, että hänen isänsä Jakob on hoitamassa yrityksiään, ja asuu New Yorkissa, josta Alex on saanut kortinkin. Alexin perhe on rikas, talvisin he asuvat Ehrensvärdinkadulla. Kertojan isä on köyhempi ja on töissä kodinkoneliikkeessä, ensin apulaismyymäläpäällikkönä, sitten vain myyjänä, äiti on sihteeri, vanhempien välillä yhteistä ei juuri ole, ja kertoja kiinnittyy vahvasti Rabellien perhe-elämään sekä maalla että kaupungissa, jossa pojat ovat samalla luokalla.

Alex ei ole erityisen helppo lapsi, kaveri, koulukaveri, sisarus eikä ihminen, se kirjassa kyllä ilmenee. Itse asiassa kirjan henkilöhahmot eivät tee minusta oikeutta suomenruotsalaisille, tai niin itse arvelen. Toisaalta hän ei nosta ihmisiä jalustalle, vaan kirjaa myös raadollisetkin piirteet. Piirit ovat aika pienet 'ankkalammikossa'.

Kirjan henkilökatras pysyy kutakuinkin samana. Alex Rabell ja hänen sisarensa Stella, johon kertoja rakastuu, ja jonka kanssa hän piehtaroi sängyssä, aina välillä eroten. Stella muuttaa aikuisena Länsi-Saksaan, josta palaa myöhemmin tyttärensä Sandrinen kanssa, jonka vaiheita päivitellään kirjan loppupuolella. Alexin isän Jakobin kohtaloon saadaan selvyyttä, Alexin äiti on Clara, ja Alexin isänisä vuorineuvos Per-Olof Rabell Poa on suvun patriarkka, ja vetelee suvun naruja, hän omistaa talot ja tilat, POasta leivotaan tarinan yksi ilkimyksistä. Poa testamenttaa pääosan omaisuudestaan aikanaan Alexille, joka jatkaa suvun patriarkaalista perinnettä. Alex on perinteen mukaan avioitunut Karinan kanssa, ja perheeseen on syntynyt tytär Thea.

Alexin koulukavereita ovat kiltti Krister Tuominen eli Kride, joka joutuu pahasti koulukiusatuksi ja hänestä tulee myöhemmin pappi. Alex käskyttää ilkeää ja romuluista Jan-Roger Johanssonia omissa pyrkimyksissään. Klasu Hjelt työskentelee myöhemmin Alexin yrityksessä varatoimitusjohtajana.

Kirja on vast'ikään julkaistu sekä ruotsiksi että suomeksi, joten en halua avata juonta, mutta elämä menee eteenpäin. Alexin liike-elämässä. Stellan ja kertojan osalta paljon lakanoiden välissä. Stella opiskelee näyttelijäksi, ja hänen sänkyseuralaistaan osa on suomenkielisiä näyttelijöitä. Kertojalla on kaksi vakituisempaa kumppania Stella ja Linda Vogt, sekä lähes nimettömiä muita vosuja. Linda Vogt menee naimisiin Klasu Hjeltin kanssa ja saa lapsen Tommin.

Yksityiskohtia kirjasta olen kerännyt TÄNNE, juonta ei paljasteta.

Minulle romaanista tulee mieleen lähinnä muuta kaksi teosta,:
Juha Itkosen kirjaa Hetken hohtava valo erilaisista lähtökohdista ja lopputuloksesta huolimatta muistutti kerronnaltaan tätä teosta. Kertoja kertoi pitkän ja monipolvisen tarinan, ja lopussa selvisi miksi.

Evelyn Waughin Menneessä maailmassa päähenkilö Charles Ryder tutustuu ensin upporikkaan Flyten perheen poikaan Sebastianiin ja sitten hänen sisareensa Juliaan. Flyteillä on hulppea Brideshiden linna, joka on poikien kesäinen paratiisi. Perheen isä on evakossa Italiassa. Charles kiintyy ensin Sebastianiin ja sitten Juliaan. Teos on uskonnollinen, mitä Westön teos ei ole, mutta Flyten linna on tärkeä, kuten Westöllä Ramsvik.

Toivon, että löydätte yhtäläisyydet Westön aiemmin julkaistuihin teoksiin, kun luette tätä hyvinkin elämänmakuista kirjaa. Kirja on jopa minun makuuni liian elämänmakuinen, sillä hahmot palaavat uudestaan samoihin suhteisiin, joista hyvin moni on hyvinkin fyysinen ja intiimi. "Stella ja minä rakastelimme joka kerta tavatassamme joskus me makasimme kolme tai neljä tai viisikin kertaa samana päivänä". Tämä paneskelu tapahtuu nuorena, mutta monien vuosienkin kuluttua aina eron jälkeen samat petipuuhat suoritetaan aina uudestaan. Kertaus on opintojen äiti ja toisto on varmasti hauskaa, mutta muiden kanssa makaaminen on riitojen isä. Stellalla on suhde nuorena myös Sebastian Askelöfin kanssa, ja suhtautuu häneen hyvinkin myönteisesti. Stella on minusta samantyyppinen ihmisten kanssa pelaaja kuin veljensä Alex. Sisarusten välit eivät ole hyvät. Stella tuntee jo nuorena sympatioita länsisaksalaisiin terroristeihin, kertoja pitää Stellaa valeradikaalina, sillä perheellä on omaisuutta ja vaikutusvaltaa. Minusta piilossa oleva perusristiriita Rabellien ja kertojan välillä on raha, tai Rabellien ylimielinen asenne. Ristiriitoja aiheuttaa myös Stellan isoisä, joka rahalla hallitsee koko perhettä. Majoittamalla kertojaa, ja antamalla tälle kesätöitä, hän myös nöyryyttää ja komentaa tätä. Veri on vettä sakeampaa, eli suku pitää aina yhtä, Stella  ei radikaalista asenteestaan huolimatta uskalla asettua vastahankaan edes isoisäänsä vastaan. Kummastuttaa siksikin markkinataloutta vastaan taistelevien terroristien sokea ihannointi. Kirjan loppuun on liimattu minusta nykyisiä ongelmia Välimereltä, ja sen jälkeinen loppu on lässähdys.

Kirjassa tähyillään myös paljon taivaalle, ja onhan se taivas sitten välillä rikinkeltainenkin Alexin huoneen ikkunasta maalla, aina sinne ei viitsi tähystellä, joskus kuitenkin, "aurinko oli laskenut ja taivas oli saanut sen rikinkeltaisen sävyn". s.128. Nämä taivaan värit linkitetään  paljolti myös Stellan ja kertojan välisiin karkeloihin, ja myös Alexin ja kertojan kummiin yht'aikaisiin kädellisiin harrastuksiin.

Kjell Westön Rikinkeltainen taivas on uusi lenkki hänen romaaniketjussaan, tästä tullaan pitämään, mutta minusta loppu pilasi tarinan kuten Langissakin, lisäksi tässä on minun makuuni liikaa näitä fyysisiä suhteita setvitty, kuten romaanissa Älä käy yöhön yksin. Toisaalta kertoja toteaa jo sivulla 98: "Jo ensimmäisellä kerralla Stellan kanssa maatessani ymmärsin, että tätä ilman en voi olla, tämän tulen aina asettamaan sovinnaisuuden, uran ja kaiken moraalin edelle". s.98.

Jokainen päättää ja saa päättää omasta elämästään ja valinnoistaan.
*****
Kjell Westöltä olen blogannut suomeksi romaanit:
Missä kuljimme kerran
Älä käy yöhön yksin
sekä
Hägring 38:n täällä
Kjell Westön lehtikirjoituksia on julkaistu teoksessa Halkeamia.
Westön läpimurtoteos Leijat Helsingin yllä on rakenteeltaan samankaltainen kuin tämä teos, Westön Lang on trilleri. 2020: Uusin Westön romaani on Tritonus
*****
Rikinkeltainen taivas on luultavasti suomennettu hyvin, joskin ihmettelin paikkojen suomennosta, katujen nimet on käännetty, mutta useiden paikkojen ei, ja paikkojen taivuttaminen oikeaan sijamuotoon tekee niistä hyvin kankeita.

Kirja sisältää yksityiskohtia, huomasin ainakin yhden pikku virheen, tai asian, josta en ole aivan samaa mieltä: minusta syksyllä 1969 ei menty viimeistä kertaa kouluun syyskuun ensimmäinen päivä, vaan vielä 1970. Kun lauantain koulupäivistä luovuttiin koulun alku siirtyi elokuun puoliväliin, tämä tapahtui wikipedian mukaan 1971.

Kjell Westö: Den Svavelgula Himlen

Kjell Westö: Den Svavelgula Himlen, Schildts & Söderströms, 2017, 475 sidor.

Kjell Westös (f. 1961 i Helsingfors) roman Den Svavelgula Himlen fortsätter Westös stil. Jag anser att han skriver "samma roman" igen och igen. Dragarna över Helsingfors berättar om tragedi i en rik familj. Man startar Lang från (i) slutet och sen fortsätter från början.

Gå inte ensam ut i natten berättar om vänskap, musik, kärlek och mycket annat som den här romanen.

I Den Svavelgula Himlen är  färglös jagberättaren  en kompis till rik Alex Rabell, som ljuger om hans pappa Jakob. Familjen Rabell vill dölja pappan. Alex spelar spelet med sin kompisar. Alex är en svår person (någons son, bror, kompis,arbetsgivare ...)

Den luktfria och smaklösa jagberättaren och Alex blev bekanta unga kanske 8-9 -åriga.  Berättaren cyklar till Ramsvik för att leka med Alex och senare for att övernatta. När pojkar växer upp, Westö skriver mycket om det vem knullar vem, och hur många gånger. Berättaren knullar gärna med Alex syster Stella, men Stella har 'äskat' också med Alex våldsam vän Jajo och senare med andra. Stella flyttar till Tyskland. Senare har  Stella också en dotter Sandrine, som har sin pojkvän. Berättaren 'älskar' också Linda Vogt som är hustrun till Klasu Hjelt och de har en snäll son Tom-Michael, Alex och Karina har en dotter Thea.

Tiden går vidare och Stella och berättaren har sina fysiska on-off -relationer, och många andra och till och med i bordell i Portugal. Alex har sina affärer, och berättaren skrev också romaner. Jag tycker, att den romanen är långsam och tråkig. Människor dör, och i slutet klaras, vem är den elaka personen, som slog med en kniv Alex och varför.

Romans namn?
Man tittar på himlen många gånger i roman, men det är den första gången i Alex rum med Alex:
"Alex rum låg längst ut, på västra gaveln, jag skulle med tiden se många fantastiska solnedgångar där. Men den första kvällen såg jag aldrig solen gå ner, och jag såg  inte himlen bli svavelgul medan mörkret föll, för det hade börjat duggregna och dessutom var det sent på året. Den svavelgula, långsamt mörknande himlen hör försommaren ... " s.35
Den andra gång i Alex rum men med Stella:
" ...och himlen fick den svavelgula färgen ... Det var konstigt att ligga på rygg där i Alex rum med Stella ridande på mig ...."  s. 133.
Pojkarna har  en ovanlig hobby:  "jag mindes sommaren då Alex och jag legat i våra sängar och onanerat ... tittat på gula himlen..." s. 133.

Westös romaners vänner ska tycka om Den Svavelgula Himlen mycket. Jag har tyckt mest om hans roman Där vi en gång gått. Jag tycker att den är lätt att läsa men det är för lång.

Westö älskar detaljer:
Sidan 29 börjar: "1969 VAR DET sista året då skolorna började först i september....."
Ursäkta mig och min dåliga svenska, men jag tycker, att det hände ett år senare, skolan började ännu september 1970, men i August 1971, därför att lördagar var inte ännu skoldagar.

*****

Jag har bloggat av Kjell Westös Hägring 38 på finska HÄR.
Det är på finska Rikinkeltainen taivas  HÄR.

Kjell Westö: Halkeamia

Kjell Westö: Halkeamia, valikoituja tekstejä 1986 - 2011, Otava 2011 sivumäärä 365, osa teksteistä on käännetty, suomentajana Katriina Huttunen.

Westön Halkeamia on seitsemään osaan jaettu kolumnikokoelma. Osan kolumneista olen lukenut S-kaupan jäsenenä Yhteishyvästä. Tekstejä on 1980-luvulta alkaen, osa on muokattu, niitä on ollut myös Elannon lehdessä, Veikkaajassa ja eräissä ruotsinkielisissä lehdissä.

Kolumnit perustuvat minun mielestäni pääosin mielipiteisiin, joskin kirjoituksen kohdalla on aina jokin tapahtuma ja tietyn verran tosiasioita. Westö muistelee lämmöllä kalastusreissujaan ja pohtii kalakantojen riittävyyttä. Juttuja mökkielämästä on paljon. Westö arvostelee myös ainaista kiirettä ja kilpailuyhteiskuntaa. Yksi osio jutuista käsittelee pääosin stadia eli Helsinkiä sellaisena kuin Westö sen näkee, hänellä on paljon muistoja kotikaupungistaan. Veikkaajan jutut koostuvat suhteellisen tavanomaisista jutuista, jotka käsittelevät dopingia, uran alamäkiä sekä jalkapalloa. Musiikkia tai tiettyjä bändejä Westö paljon luettelee.

Hienoa, että monessa jutussa Kjell Westö liputtaa suvaitsevaisuuden ja rehdin pelin puolesta. Lopussa hän pohdiskelee kirjoittamistaan ja avaa Jukka Kemppiselle Älä käy yöhön yksin   -teoksen henkilöiden lähtökohtia.

Halkeamat meissä -juttu ottaa kantaa globaaleihin kysymyksiin ja myös muuttoliikkeeseen ja maahan muuttoon. "Omien pelkojen kohtaaminen ja voittaminen, oman ajattelun kyseenalaistaminen, sisäisten halkeamiemme hyväksyminen: nämä ovat niitä asioita, jotka tekevät meistä inhimillisiä. Jos annamme nyt pelkomme voittaa, jos panssaroidumme ja piiloudumme samanmielisten joukkoon, lisäämme maailman pimeyttä. Niin kuin laulussa sanotaan: Kaikesta löytyy halkeama, juuri sieltä valo pääsee sisään".

Halkeamat meissä on humaani kolumni, joka on seurannut Maailman kasvot kolumnia, josta oli tullut paljon palautetta, pääosin kielteistä.

Halkeamia on hyvä yhteenveto Kjell Westön lehtikirjoituksista ja sopii  ihmisille, jotka lukevat ja pitävät hänen teoksistaan.

****
Jokellusta
Kielikeskustelusta
Esipuhe on kirjoitettu vuonna 2011 ja siinä Westö osoittaa tuskastumista ruotsinkielen asemasta Suomessa. Hän heijastaa syyn perussuomalaisten suuntaan, jotka hänen mukaansa dominoivat keskustelua. Westö lataa, että "moni enemmistökielen edustaja ei pidä sitten ensimmäisestä kielestäni sitten yhtään". s.9
Jokke: Hyvä, että Westö osallistuu kielikeskusteluun. En kuitenkaan ole aivan varma, onko tulkinta oikea, että perussuomalaiset dominoisivat kielikeskustelua ja että joku suomenkielinen ei pitäisi ruotsinkielestä kielenä. Kielikeskustelua lienee ollut jo 1850-luvulta alkaen, ehkä jo ennen, ja siihen liittynee liberaaleja ja vähemmän liberaaleja näkemyksiä. Kielikeskustelu julkisuudessa on ollut paljon puhetta "pakkoruotsista", joulukuisen 2014 tutkimuksen mukaan siihen suhtaudutaan penseästi. Itse edustan perustuslaillista kantaa, että Suomi on kaksikielinen tasavalta. Olen suorittanut virkamiesruotsin, kirjoittanut ruotsin ylioppilas-kirjoituksissa. Luen ruotsin kielellä kirjoja viimeksi Westön Hägring 38:n. En ole koskaan ymmärtänyt puhetta siitä, miksi Suomessa pitäisi lopettaa suomen tai ruotsin kielen opetus ja opiskelu. Viranomaisessa kansalaisella on oikeus saada palvelua joko suomeksi tai ruotsiksi. Sen sijaan kauppaliikkeissä palvellaan sillä kielellä, jota osataan. Lapsuuden kavereistani osa oli ruotsinkielisiä, vaikka useimmin puhuimme suomea. Minusta kielikeskustelu ei ole minkään yksittäisen puolueen aiheuttamaa. Kannatan tässä asiassa kielilain noudattamista. Oppilaitoksille on määrätty opetuskieli, ja sen mukaan toimitaan, esimerkiksi Turun yliopisto on vain suomenkielinen ja Åbo Akademi vain ruotsinkielinen, sen lisäksi korkeakoulussa opetetaan toista kotimaista kieltä. Viranomaisen on suoritettava kielitutkinto.

Westö halusi kirjoittaa tämän kirjan suomeksi, minusta Yhteishyvän jutut on alun alkaen julkaistu suomeksi, osa teksteistä on käännetty. Westö avaa junamatkaansa, jossa eräs nainen on haukkunut Westötä hurriksi. Hurri on minusta on ilmaisu, jota en ole koskaan käyttänyt ja jota ei ole tarpeen käyttää.

Minusta kieliasioista on aivan turha kinata. Ihmettelen ihmisten reaktioita, joskin ilmaisuvapaus on kaikilla kielillä. Sananvapauteen kuuluvat myös vastakkaiset mielipiteet. Yhteiskuntamme on rakennettu perusoikeuksien varaan, niistä kaikista on pidettävä kiinni, sananvapaus on yksi niistä.
Kaikki ovat myös yhdenvertaisia, mikä tarkoittaa, että ketään ei myöskään saa suosia ilman laissa olevaa objektiivista perustetta. Westö on hieno kirjailija, mutta minusta pakinat, kolumnit ja jutut ovat samalla viivalla kuin muidenkin perustellut ja perusoikeuksien mukaiset mielipiteet. Ymmärrän Westönkin mainitsemat vaatimukset siitä, että vanhusten pitää saada hoivaa ja palvelua ruotsiksi. Minusta paras tapa on varmistaa asia siten, että lähihoitajakoulutusta järjestetään riittävästi ruotsiksi. Ruotsinkielisten ikäluokasta suurempi osa pitää kouluttaa ammattikoulussa eli ruotsinkielisiä lukio- ja korkeakoulupaikkoja voidaan samalla logiikalla laskea ja lisätä ammatillista koulutusta. Tämä vaatii vain hallituksen ohjausta ja opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen, eli joko aloituspaikkoja olemassa oleville koulutuksen järjestäjille tai koulutuksen järjestämislupia uusille järjestäjille. Ylipäätään palkkausta muuttamalla saadaan hoitajia raskaisiin ja tärkeisiin töihin. Ruotsinkielisiin vanhainkoteihin on minusta luonnollista palkata ruotsinkieliset hoitajat ja suomenkielisiin suomenkieliset, sillä myös päiväkodit, peruskoulut, ammatillinen koulutus ja yliopistot on eriytetty eri kieliryhmille, tosin on olemassa kielellisiä erilliskiintiöitä yliopistoissa. Minusta voisi kokeilla enemmän yhteisiä päiväkoteja, kouluja, yliopistoja ja muita laitoksia, kieliryhmien erityispiirteitä kunnioittaen. Suomea puhuu noin viisi miljoonaa ihmistä ja ymmärtää noin kuusi miljoonaa, ruotsia puhuu noin kymmenen miljoonaa ja ymmärtää noin kaksikymmentäviisi miljoonaa ihmistä, molemmat  ovat kuitenkin maailmanlaajuisesti vähemmistökieliä. Perustuslaki ja kielilaki ovat eduskunnan säätämiä. Minusta asiasta voidaan keskustella ennen vaaleja, vaikka se ehkä kirjailijaa närästäisikin. Kaikki kielet ovat arvokkaita, kaikille kielille on paikkaansa. Kysymys lienee siitä, mitä kieliä on pakko koulussa opiskella. Englantia puhutaan paljon äidinkielenä, ja miltei joka paikassa, myös Pohjoismaissa sitä ymmärretään ja osataan puhua. Ihmisen ja varsinkin suomalaisen on hyvä osata useita kieliä.

Someilua

Jutuissaan Kjell Westö asettaa kyseenalaiseksi Facebookin, BB:n  ja Idolsin. Myös blogitkin mainitaan, ei minusta niin myönteisessä valossa.
Jokke: Tunnustan olevani surkimus, jolla on blogi. Käyn töissä, harrastan urheilua ja lukemista ja minulla on lisäksi blogi. Jos joku haluaa avautua somessa, saa minusta sen vapaasti tehdä. Itse olen päättänyt olla avautumatta ja avaamatta Facebookia tai twitteriä, kirjablogi riittäköön. Minusta somessa ei ole mitään pahaa, some on jokaisen ihmisen käytettävissä ja on hyvin tasa-arvoinen media. Someilu on muuttanut maailman. Minusta liikaa pelätään, että someilua tutkitaan jälkikäteen. Tätä vaaraa en siis näe kovinkaan suureksi, vaikka kaikesta toiminnasta jää verkkoon digitaalinen jälki. Some on väline ja se on käyttötavasta riippuen hyvä tai huono, sen päättää käyttäjä.

Mökkeilyä ja kalastusta
Westö muistelee lämmöllä kalastusreissujaan ja pohtii kalakantojen riittävyyttä. Juttuja mökkielämästä ja kalastuksesta on paljon. Westö arvostelee myös ainaista kiirettä. Kjell Westö on kirjoittanut rakkaudesta mereen ja Korppoosta myös teoksessa Kansalaisen Itämeri. Tämä juttu on myös tässä Halkeamia -teoksessa. Kansalaisen Itämeri -teoksessa suomentajaksi on mainittu Katriina Huttunen, eli päättelen, että tämä olisi kirjoitettu ruotsiksi. Tässä jutussa ilmenee, että  Westö kertoo vuokranneensa mökin ilmeisesti vasta vuonna 1988. Hän kalastelee jutun mukaan muuallakin Uudellamaalla ja Gotlannissa. Westön mukaan ei kannata etsiä syyllisiä. "Niissä on yritetty etsiä syntipukkia ja määritellä roisto, joka olisi yksin syypää siihen, että Itämeri voi huonosti. ...Tällainen syytösten ryöpyttäminen on hyödytöntä".  Kansalaisen Itämeri s.112 ja Halkeamia s.63
Jokke: Hyviä näkökohtia, ja varsinkin tarkennus vuokramökistä. Rahat on itse ansaittu ja mökki hankittu. Westö on tehnyt kovasti töitä ja kirjoittanut hyviä kirjoja. Itsellä on matkaa tähän. Minulla ei ole mökkiä, johon voisi mennä rentoutumaan. Vaihdoin juuri vuoden alussa työtehtäviä, joten kesälomaakin on luvassa peräti yksi kokonainen viikko, ei kyllä ole kesämökkiäkään. Minun on pakko käydä töissä pelkästään taloudellisista syistä. Olen riippuvainen palkasta, jonka töistä saan, perheeni ei saa mitään sosiaalietuja eikä asumistukea eli on painettava eteenpäin. Minulla ei kuitenkaan jää palkan ja verojen jälkeen ylimääräistä eikä säästöjä tai sijoituksia ole, myöskään vanhemmillani ei ollut koskaan kesämökkiä. Minulla ei ole myöskään varaa ottaa omaa lomaa. Kalastanut olen sen sijaan teini-iässä paljonkin pääosin verkoilla ja katiskalla, kalastus oli tarvelähtöistä, sillä kalat syötiin itse ja myös kissoille kalastettin, joskus "tiurahaavilla" tai onkimallakin.
Minusta suurimmat Itämeren kuormittajat ovat tiedossa. Fosforin ja typen lähteet ilmenevät kirjasta, johon Westö itse on tarinansa kirjoittanut eli Kansalaisen Itämeri. Fosforia valuu Itämereen eniten Puolasta 34% ja Suomen fosforin kuormituksesta suurin osa eli 60 % on kirjan mukaan peräisin maataloudesta. Minusta suojeluohjelmat pitää tehdä nimeenomaan tosiasioiden pohjalta. Tarvitaan ohjelma ja rahoitus, itsestään vesi ei puhdistu. Samassa kirjassa on selvitetty myös kaasuputki Nord Streamin faktat, Westö viittaa myös putkeen, se sijaitsee erään taimenpaikan lähellä. Kaasuputki on 1224 km pitkä ja se kulkee Venäjältä Viipurin läheltä Greifswaldiin Saksaan. Kansalaisen Itämeri-kirjasta ilmenee, että putken osakkaina ovat Gazprom, E.ON Ruhrgas, Basf-SE Wintershall. Neste möi osuutensa myöhemmin  hollantilainen Gasunie ja ranskalainen GdF Suez ovat tulleet osakkaiksi. Vapaaajan kalastajille ollaan luomassa rajoituksia saalismääriin ja ylämittaan ja alamittaan, se ehkä elvyttää kantoja?

Mielipiteitä rahasta
Jokke: Arvostan ihmisiä, joilla on mielipiteitä, minullakin on, ei aina niin "mukavia". Keskusteluun kuuluvat eri näkemykset. Pitää lisäksi muistaa, että kun puhutaan suvaitsevaisuudesta pitää aina pohtia, miltä tasolta asiaa katsotaan.
Kuten joissain jutuissa Westö itsekin huomaa omakotitalosta teräsaidan takaa moni asia näyttää toiselta.
Jokke: Se, että on isot tulot, paljon sijoituksia, asuntoja, autoja, työpaikka, hyvä koulutus, terveet lapset ja heille ura valmiina, on hieno asia. Kuitenkin pitää ymmärtää, sitä köyhän kuopusta, jolla ei ole mitään, eivätkä köyhät vanhemmat omaa sellaisia suhteita, että saisivat kuopukselle hommattua hyvän työpaikan, eikä ole rahaa maksaa lapselle valmennuskursseja, autokoulua, asuntoa, eikä maksaa lapsen opintoja. Yritteliäisyys auttaa, mutta aina on niitä, jotka ovat vähempiosaisia monesti ilman omaa syytään. Lapsi ei voi köyhyydelleen mitään.
Omien tunteiden  kohtaaminen, kun kaikki menee päin seiniä, on ennemminkin musertava kuin avartava kokemus. Takaiskuja kestää jonkin aikaa, mutta ei koko ajan, jossain on murtumispiste. On ihmisiä, joilla on varaa käyttää yksityisiä lääkäri- ja hammaslääkäripalveluja, ja heillä on vakuutukset, tällöin ei ehkä tiedä, missä todellisuudessa julkinen terveydenhuolto ja sosiaalihuolto toimivat. Köyhiä pitää ymmärtää ja auttaa. Yhteiskunnan turvaverkot ovat tätä varten. Se onko turvaverkkoja tai mitään muutakaan enää varaa maksaa on seikka, joka minua huolettaa. Valtion velka on 100 miljarsia euroa ja lisävelkaa otetaan. Jos velkojen korko nousee, joudutaan lisäleikkauksia tekemään. Leikata pitää nytkin, sillä palvelut maksetaan koko ajan velkarahalla.

Urheilusta
Urheilussa Westö tuomitsee dopingin ja suree puhtaiden urheilijoiden puolesta. Hän kirjoittaa Lahden 2001 tapahtumista ja kansallisesta häpeästä.
Jokke: Seuraan urheilua. Suren niin ikään puhtaiden urheilijoiden puolesta. Minä näen kuitenkin Lahden 2001 doping-käryn taustat toisin, minusta se ei ollut kansallinen tai kansainvälinen häpeä, vaan muutaman yksilöurheilijan ja valmentajan väärä valinta. Asiaa minusta paisuteltiin aivan liikaa. Minusta kiintoisampi kysymys oli STT:n doping-uutisoinnin kaikki vaiheet ja "valheet". Minusta suomalaisiin ei voi pelkän hemohes-käryn vuoksi laittaa sen suurempaa doping-leimaa kuin sen, minkä käryt osoittivat. Westö pohtii doping-kulttuurin alkua, ilmoittaa suomalaisten moraalin alkaneen horjua 1960-luvun lopulla. Pitää tällöin muistaa, että anaboliset steroidit olivat vuoteen 1974 asti "sallittuja", vaikka muita doping-sääntöjä olikin. Sivulla 281 todetaan, että yksi Lahdessa 2001 (mainitaan nimellä, mutta itse en häntä tähän kirjaa) kärynneistä "nimitti itseään reiluksi pohjoisen mieheksi". Oma muistikuvani oli hyvinkin erilainen, muistaakseni kärynnyt antoi "Lapin miehen sanan". Näin ne muistikuvatkin vaihtelevat.
Suurien pyöräily- ja pikajuoksukäryjen yhteydessä selvisi, että sadat kärynneiden testit olivat kyllä olleet puhtaat, aineiden käyttö selvitettiin muulla tavoin. Monessa kotietsinnässä on löydetty kiellettyjä aineita. Luultavasti aineet on ostettu käytettäväksi. Käry testissä kertoo siis vain sen, että näytteessä on kiellettyä ainetta yli sallitun rajan. Hemohes on plasmaekspanderi, jolla alennetttiin ilmeisesti veriarvoja. Ainetta testattiin ensimmäisen kerran Lahdessa. Jos olisi nesteytetty jollain muulla aineella, käryä ei olisi tullut. Liian korkeasta hemoglobiinista joutui tuolloin starttikieltoon.

Listoista
Westö ei pidä listoista, tai ei minusta arvosta parhaaksi suomalaiseksi romaaniksi valittua Alastalon salissa, Minusta romaani on varsin hyvä, mutta onko se paras, en osaa sanoa. Eikö jokainen arvota asioita? Niin Westökin minusta tekee luettelemalla musiikissa lempiyhtyeitään. Eikö tämä ole omalla tavalla listan julkaisua. Kaikkien asioiden rajaaminen ja arvottaminen on "listojen tekemistä".

Oikeinkirjoituksesta
Tämä jokelteleva blogi on kirjoitusvirheiden villi ja yllätyksellinen viidakko, jota virheviidakkoa aina välillä raivaan. Westön "Kun kesä saapuu Helsinkiin" on kirjoitettu ilman ainuttakaan pilkkua. Oikeinkirjoitussääntöjen mukaan pilkkuja pitäisi laittaa moniakin, jotka ovat olleet Yhteishyvässä, mutta Westö on ne poistanut ja hän toteaa: "kirjoitin sen syksyllä 2010 uudelleen ajatuksena saada kerrankin tehdä suomenkielinen teksti jossa ei tarvitsisi miettiä niitä kirottuja pilkkuja&niiden oikeaa paikkaa".
Jokke: Tätä en aivan loppuun asti ymmärrä, ensin herra haluaa kirjoittaa suomeksi, mutta sitten ei haluakaan noudattaa suomen kielen kielioppia, pilkut ovat minusta olennainen osa suomen kieltä. Suomikin on viiden miljoonan ihmisen oma äidinkieli. Vaikka itse teen monia kielioppi- ja kirjoitusvirheitä, en tee niitä tahallani. Osa Westön jutuista on käännetty suomeksi, sillä suomentaja on erikseen mainittu.

Halkeamia -kirja on varmasti kannattanut koota ja julkaista, vaikka itse en siitä erityisemmin tai en oikeastaan lainkaan pitänyt. Kirjoitin tämän bloggauksen loppuvuonna 2014.

****

Kjell Westö (s.1961) on suosittu suomenruotsalainen yleensä ruotsiksi kirjoittava kirjailija, jota on käännetty paljon suomeksikin. Kjell Westö palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon syksyllä 2014. Missä kuljimme kerran -kirjassa hän on osannut Allun kohdalla kuvata syrjäytymistä ja yhteiskunnan ulkopuolelle ajautumista, tästä teoksesta häntä muistettiin 2006 Finlandia-palkinnolla. Milja Matildalle on kärsimykset liikaa Kangastus 38:ssa. Tästä kirjasta Pohjoismaiden neuvoston palkintokin tuli. 2020: Uusin Westön romaani on Tritonus

Kjell Westö: Kangastus 38

Kjell Westö: Hägring 38, 2014 painos ruotsiksi, loppusanojen kanssa mittaa on tasan 300 sivua. Suomeksi nimi on Kangastus 38

Päätin ryhdistäytyä ja alkaa lukea ruotsinkieliset romaanit alkukielellä, eli ostin Westön uusimman romaanin Hägring 38 (suomennettu Kangastus 38) ruotsiksi ja luin sen ilman sanakirjan apua. Ehkä en ymmärtänyt heti joka sanaa, mutta Westön kieli on hyvin luettavaa. Tarkoitus oli lukea iltaisin muutamia sivuja. Romaanin jännitys kasvaa lopulta äärimmilleen, eli luin loput 170 sivua yhdeltä istumalta.

Juoni lyhyesti ja henkilöt
Romaani alkaa arkisesti asianajaja Clas "Klabben" Thunen toimistosta, jonne vaitonainen nainen rouva Milja Matilda Wiik on pestautunut, mutta ei ole tullut sinä päivänä töihin. Teoksen lopussa selviää dramaattisesti, että miksei. Tarinassa kerrotaankin, miksi tietty tragedia tapahtui, mitä kauheuksia ihmiset ovat joutuneet kokemaan ja mihin kauheuksiin ne johtavat. Tämä on romaani, jonka juoni on täynnä salaisuuksia.  Milja Matilda Wiik on ollut varsin pidättyväinen työhaastattelussa. Clas Thune on ollut diplomaatti ja ministeri, mutta nyt hänellä on Helsingissä asianajotoimisto. Hänellä on menossa raastava eroprosessi vaimostaan Gabista, jonka on menettänyt ja ehkä lapsuuden ystävälleen. Nuoruudenystävät pitävät muutenkin yhtä, heillä on Keskiviikkoklubi joka kolmas keskiviikko, jonne portviinin, whiskyn ja herkkujen ääreen kokoontuvat hän eli Klabben, ylilääkäri ja psykiatri Robert "Robi" Lindemark, joka on Thunen lapsuuden veriveli, liikemies Leopold Grönroos, lehtimies Guido Röman, runoilija ja näyttelijä Joachim "Jogi" Jary sekä lääkäri Lorenz "Zorro" Arelius puhumaan ruotsiksi kulttuuria ja politiikkaa. Rouva Wiik hankki whiskyä, portviiniä ja syömistä Keskiviikkoklubin istuntoon ja siellä hän kuulee Kapteenin äänen. Kapteenin ääni saa hänet kauhun valtaan

Kirja jakaantuu minusta kolmeen erilliseen juonilankaan.

1. Mustat natsituulet puhaltavat 1930-luvun lopulla Saksasta. Natseja osin ihaillaan ja juutalaisvihamielisyys on nousussa kirjan mukaan Suomessakin. Myös Stalinin punaista hyökkäystä pelätään. Tätä vyyhtiä Keskiviikkoklubi paljolti avaa ja pöyhii, eri kantoja esiintyy. Teemana siis natsisympatiat.

2. Westömäiseen tapaan esitellään Helsinkiä, sen miljöötä, rakennuksia ja kaupungin osia sekä historiallisia tapahtumia. Paljon puhutaan musiikista ja urheilusta, Westön lempiaiheista. Helsingissä kävellään ja Arizona-yhtyeen Konni Ahlbäckiä tarkkaillaan, hän on Milja Matildan veli. Konni liittyy myös juonilankaan kolme. Teema ajankuvaus.

3. Henkilökohtaiset kujanjuoksut. Thune on eroprosessin syövereissä, mustasukkaisuudessa ja alkoholismin ensi ryypyissä. Koko kirjan ydin on kuitenkin Milja Matilda Wiikin karmea kohtalo, ja mihin kaikkeen se on johtanut ja mistä se juontuu. Milja Matilda on joutunut kansalaissodan jälkeen leirille. Myös Konni-veljen menneisyydellä on merkitystä murhenäytelmän synnyssä.  Öisissä takaumissa lukija ymmärtää, että miksi kaikki tapahtuu pakonomaisesti. Rouva Wiik, Matilda ja Milja-neiti on siis yksi ja sama henkilö, näiden "persoonien" ja takaumien kautta tarkkaillaan ja arvaillaan, mitä on tapahtunut. Rouva Milja Matilda Wiik os. Ahlbäck on ulkoisesti kunnossa, sisällä on liikaa ja ne kauhukuvat purkautuvat öisin. Teemana henkilökohtaiset kipupisteet.

Kirjassa on myös kolme isoa arvoitusta
1. Miksi rouva Wiik toisaalta pelkää Kapteenia? Toisaalta miksi hän käy treffeillä hänen kanssaan? Miksi herra Wiik on lähtenyt? Missä hän on nyt?

2. Mitä Kapteeni on tehnyt ja Milja kokenut?

3. Kuka Kapteeni on? Tämän kolmannen arvoituksen osalla Westö antaa niukasti viitteitä ja pystyy harhauttamaan lukijaa. Kahteen ensimmäiseen on helpompi löytää vastaus, ja ne selviävät aiemmin.

Kirja etenee ajankuvaa esitellen: Saksa on liittänyt Itävallan itseensä, myöhemmin se halajaa sudeettialueita ja joku Suomessakin haaveilee jo Uraliin asti jatkuvasta Suur-Suomesta. Keskiviikkoklubissa asiasta ollaan erimielisiä, on näkemyksiä, että Hitler takaa rauhan, ja pelätään Stalinia. Toisaalta yhdytään juutalaisvastaisuuteen, osa vastustaa tätä, ja varsinkin Jary itse juutalaisena käy kamppailua oman mielenterveytensä kanssa, jota yleinen tilanne huomattavasti vaikeuttaa.

Thune pohtii eroaan vaimostaan Gabista. Asia on herkkä, Gabilla on suhde lapsuuden veriveli Robi Lindemarkin kanssa. Gabi on julkaissut vielä eroottisen novellikokoelman.

Konni Ahlbäck liittyy juoneen musiikin kautta. Hänellä on yhtye Arizona. Hänkin kärsii lapsuuden traumoista ja on hyvin mustasukkainen. Kangastus-sana linkittyy osin Konniin. Konni on tehnyt Hägring-nimisen kappaleen. "Han hade berättat om de nya sångerna har komponerat, bland den som hette just Hägring". s. 14. Aiemmin Hägring sana on mainittu kahdesti: Tänkte Matilda en  Miljatanke en hägring inne i hennes huvud   s.12 sekä  Livet en dröm en konturlös hägring s 14. Luku 38 on tietenkin tapahtumavuosi 1938.

Juonessa jännite kasvaa, mitkä ovat Matildan salaisuudet, pystyykö hän selättämään menneisyyden möröt?  Lopulta minulle selvisi useimmat asiat, hieman jäi vahvistusta vaille herra Wiikin tarkka katoamisen syy, vaikka Milja-neiti kertoikin oman näkemyksensä. Edelleen porttolan pitäjän eliminoijan henkilöllisyys jäi epäselväksi, liittyikö sekin muihin veritekoihin?

Juonen kehittely ja jännitteen nosto on tehty mestarillisesti, parhainta Westötä.

Sen sijaan heitot miesten varustuksista (joita on esim. Älä käy yöhön yksin -kirjassakin) jäivät irrallisiksi esim. Guido Romans enorma manlika utrustring, Thunes är inte. Näin ei sanatarkasti lukenut kirjassa, mutta se oli näin, en jauha tätä suomeksi

Eniten julkisuutta ovat saaneet ajankuvan taltiointi ja eräs 100 metrin juoksun SM-kisojen skandaali. Minustakin Abraham Tokazierin 100 metrin SM-kullan mitätöinti on oiva nosto. Voittaja edusti Makkabi Helsinkiä. Lopullisissa tuloksissa hänet pudotettiin epäurheilijamaisesti neljänneksi. Tämä on luvussa 10 kytketty myös Jogi Jaryn kuviin Itävallan juutalaisten nöyryytyksestä, jota muut ihmiset ilkkuvat. Kirjassa Abraham Tokazierin nimi oli Salomon Levy.

Kangastus 38 on Kjell Westöltä rankka puhutteleva kirja, jossa jännitys kasvaa loppuun asti.

****

Kjell Westö (s.1961) on suosittu suomenruotsalainen ruotsiksi kirjoittava kirjailija, jota on käännetty paljon suomeksikin, tässä kuva kirjan suomenkielisen painoksen kannesta, josta tuli pienennöksessä varsin rakeinen. Kuvassa luultavasti Matildan jalat ja Elokuva-Aitan kansikuva, lieneekö siinä peräti Gary Grant. Matilda kävi paljon elokuvissa.

Olen lukenut Westöltä suomeksi:
Romaanin Lang,  (2002) minusta tässä on teoksen rakenne samanlainen kuin Langissa
Missä kuljimme kerran  (2006) yhteistä on minusta kansalaissodan kauhujen vaikutukset. Teos sai Finlandia-palkinnon vuonna 2006
Älä käy yöhön yksin  (2009) yhteistä on minusta musiikin liittäminen juoneen.
Leijat Helsingin yllä oli Westön läpimurtoteos.

Tämän romaanin ansiosta Kjell Westö palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon syksyllä 2014. 

2020: Uusin Westön romaani on Tritonus

Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin

Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin, 2009 Otava,  alkuteos Gå inte ensam ut i natten, suomentanut Katriina Huttunen. 602 s ja kaksi kiitos- ja jälkikirjoitussivua. Teos on jaettu osiin, jossa on eri aikajaksoja ja henkilöitä.

Teos on tyypillistä Kjell Westötä, toisaalta tarkkaa henkilö- ja miljöökuvausta historian tapahtumia mukaillen, toisaalta eri henkilöiden näkökulmia ja traagisia juonen käänteitä.

Tarina alkaa "päähenkilöiden" vanhempien nuoruudesta Helsingin Kalliosta 1940-luvulta ja päättyy 2000-luvun alun EU:hun. Perinpohjaisuus on samanlaista kuin Westön Missä kuljimme kerran -teoksessa, josta postaus on täällä.

Teoksen "kirjoittaja" kokoaa palapeliä kolmesta ihmiskohtalosta Jouni Mannerista, Adrianna Mansneruksesta sekä Ariel Wahlista. Kerronta alkaa 1940-luvulla Wahlin ja Mannerin vanhempien esittelyllä, Mansneruksen vanhemmista kerrotaan myöhemmin, pian ollaan 1960-luvulla, jossa kevytmusiikki lyö läpi ja trio Jone, Adriana ja Ariel laulavat ja pääsevät levyttämään yhden sinkun, jossa a-puolella on Älä käy yöhön yksin, b-puolella Hiljaisuuden äänet eli käännös Paul Simonin (ja Art Garfunkelin) Sound of Silencesta. Kuuntelin lukiessa Simon-Garfunkelin kokoelman, ja pitää sanoa, että monta hienoa biisiä Simon oli tehnyt, josta amatöörikorva piti eniten biisistä The Boxer. Olen epämusikaalinen musiikin kuuntelija, joten minulta meni ohi teoksen laveasti selitetyt musiikin tekemiset, eri kokoonpanot, enkä oikeastaan ymmärrä bailaamistakaan, en pillerien ottamista enkä kaikenlaisten aineiden polttamista, niitä joka tapauksessa liian useasti teoksessa tapahtuu. Tämä on lopulta täysin epäolennaista kirjan juonen ja teeman kannalta.

Teoksessa käydään läpi eri aikatasoissa läpi Arielin, Adriannan (Addi)  ja Jounin kohtaloita jälkeen päin, kun trio on hajonnut. Addi-Jouni -asetelmassa on minusta hieman samaa kuin Missä kuljimme kerran duossa Eccu-Lucie, Addi on hauras mieli, kuten Eccu. Jouni on taas eteenpäin tarpoja vioistaan huolimatta. Itseasiassa mainittu Lucie puhuu teoksessa Addin kanssa, juuri Eccusta ja muista ystävistään. Lucie muutti pysyvästi Suomeen 1952, ja on Addin kanssa puhuessaan 69-vuotias. Velipoika Cedric Lilliehjelm ärisee Espanjassa vanhoine "oikeistolaisine" mielipiteineen, ja uusine vaimoineen ja Ylen palkkalistoilla tavataan Allu Kajanderin lapsi maisteri Tuomas Koskelo-Kajander.

Kolmen ihmisen Arielin, Adriannan ja Jounin välillä on vahvoja ja näkymättämiä siteitä. Ariel ja Jouni tuntevat itsensä kaduilta ja kouluista, Ariel ja Addi taas ovat pikkuserkkuja. Addi on kiinnostunut molemmista, mutta ei ole rakastunut, vaikka Arielin kanssa onkin sängyssä. Jounin sänkyhommat ovat taas eräs loppumattomien selityksien kohde, ja ne johtavat lopussa Jounin uran tuhoutumiseen. Tämä sänkyily ja eräät yksityiskohdat sotivat ulkopuolista kertojaa vastaan, kertoja joka jälkeen päin selvittää mitä oli tapahtunut. Sänkyvehkeen pituus ei ehkä ole se kaikkein kiinnostavin asia, joka jälkeenpäin ensi selviää, muutenkin liian monet yksityiskohdat ovat kuin puut, jotka estävät metsän näkemisen, ja kasvamisen, tarinan tähden tuikkeen eteen kasvoi merkityksettömien sanojen seitti, joka pyrki takkuunnuttamaan koko lukuprosessin.

Tarina on myös snadisti Stadista. Helsingin Kalliosta, ja Helsingistä luetellaan lukuisia paikkoja, itselle keskustan paikat ovat tuttuja. Mutta lähiö Männistö Helsingissä ei soita kelloja, olen asunut vain Helsingin Tapulikaupungissa ja Vantaan Koivukylässä, mutta missä on Männistö, ei ehkä missään.

Westö ymppää paljon henkilöitä romaaniin, myös todellisia esimerkiksi Kekkonen, ja miehuullinen Jimi Hendrix, ja mainitaan Lenita, Jörnkin ja joitain muita. Minusta fiktio on parhaimillaan silloin kun eletään sen säännöin. Dokumentissa puhutaan oikeista ihmisistä niiden oikeilla nimillä esitetään tosiasiat, fiktiossa henkilöt ovat fiktiivisiä, eikä sekoiteta todellisia henkilöitä kuviteltuihin, voi tulla ikäviä väärinkäsityksiä.

Romaanin ensimmäinen osa päättyy kolmion Jouni, Ariel ja Adriana "hajoamiseen".

Frank Loman on seuraavan osan kertoja. Hän on syntynyt vuonna 1961. Hän asuu Männistössä Vantaan ja Helsingin rajalla olevassa lähiössä. Kakkososa alkaa jauhaa Frank Lomanin ja Pete Everin tarinoita pikkupoikien leikeistä alkaen, ja niihin kytkeytyy Eva Mansnerus, Addin pikkusysteri, joka hengaa ensin Peten kainalossa. Nämä ovat muistoja Kekkoshyndalta, pikkupöhnässä, sen aikaisia musasuosikkeja kuunnellen, samaan fiilikseen pääsee nykyisin "entisten nuorten sävellahjan" kautta.

Tämä osa on jo elämänmakuista. Johtuukohan se siitä, että Frank Loman on syntynyt samana vuonna kuin kirjailija Kjell Westö eli vuonna 1961? Vaikka tapahtumat ovat tyypillisiä, ne tuntuvat oikeasti eletyiltä, merkityksellisiltä. Toisen osan tapahtumia tarkastellaan myös kolmion Pete-Eva ja Frank näkökulmasta. Eva on Addin sisko, joten Frank tutustuu jonkin verran Addiin. Juoni etenee ja eräiden käänteiden jälkeen Frank ja Jouni tapaavat, ja Jouni Manner on ajautunut politiikasta äänikadon myötä KYVYT-lehden päätoimittajaksi odottamaan uusia vaaleja, ja uutta potkua uralleen uudessa puolueessa. Jounilla on kolme tytärtä ja kolme vaimoa, kaikki exiä. Frank Loman tutustuu myös Ariel Wahliin.

Kirjan tapahtumat vyöryvät aalloittain, sattuu mahalaskuja, viinassa rypemistä, nousuja, ja katastrofeja, monia huikeita käänteitä sattuu, kun loppuun asti päästään ja ratkaisuun päästään.

Älä käy yöhön yksin -teos on samanlainen kuin tämä bloggaus joko hyvä tai huono tai tämä bloggaus on huono ja sekava, mutta niin minusta myös kirja. Teos jauhaa yksityiskohtia ladellen eteenpäin luetellen tapahtumia, historian merkkipaaluja ja lukemattoman liudan henkilöitä. Etupäässä se on Helsingin ja 1960-luvun kuvaamista, tai sen sukupolven kuvaamista, jotka olivat rakentamassa Suomea, ja joille avautui uusia mahdollisuuksia tv:n myötä, joka kuunteli tai soitti rock and rollia, joille e-pilleri mahdollisti parin vaihdon ja vapautumisen. Mitä enemmän luetellaan asioita sen vaikeammaksi tulee havaita punainen lanka, sen ohuemmaksi se muodostuu, mutta se ei katoa, lopussa se soljuu vahvana, ja sitä en paljasta, eikä siitä ole yhtään viitettä kirjassa eikä tässä bloggauksessa.

Älä käy yöhön yksin -romaanissa monien henkilöiden urat kyntävät syvällä ja päätyvät saveen. Romaanissa on myös samoja elementtejä kuin Leijat Helsingin yllä ja Lang -teoksissa. Tässä on minusta enemmän Langia ja Leijoja kuin Finlandiapalkittua Missä kuljimme kerran -teosta.

Älä käy yöhön yksin on viime kädessä salaisuus-romaani. Monta salaisuutta ja arvoitusta selviää, esimerkiksi missä olosuhteissa nimikappale kirjoitettiin ja monta muuta. Kjell Westöllä on tunnistettava tyyli, ja jotenkin tuntuu, että tietyt avaintapahtumat sattuvat aina kipeästi. Viikatemies vierailee, ja hengiinjääneet kituvat ja pyristelevät kunnes jäävät loukkuun, loppuun saadaan aina kuitenkin lohtuakin. "...jokainen ihminen on ihme."


*****
Minusta jotain hämärää on seuraavissa teoksen kohdissaa

"Inflaatio söi kiltisti hänen pankkilainansa korot".s. 241 varmasti söi, mutta suurempi merkitys oli siinä, että se söi lainan nimellisen arvon, korkokin oli inflaatiota pienempi luulisin.


"..pienet madot maksoivat kolme penniä kappale ...lisäsi, että elokuu -61 oli ... "s.273

Tämä on mielenkiintoista. rahanuudistus oli vasta vuonna 1963, eli olisiko maksanut kolme markkaa, eli vuoden 1963 rahassa kolme penniä kolikot.com sivuston mukaan vuonna 1961 ei ollut pennin, ikä viiden pennin arvoisia kolikoita, joten tämä lienee lapsus. Näitä muutaman pennin kolikoita oli vain 1940-luvulla.


Lapsus lienee seuraavakin

s.381 "Seteleitä alkoi saada talojen seiniin asetetuista automaateista".

Juppivuosien analyysissä selviää, että alkuun pankkiautomaatit olivat sisällä pankin tuulikaappien yhteydessä, johon pääsi ovesta. Seinään automaatit tulivat vasta kun pankeilla ei mennyt enää niin hyvin. Ruotsissa automaatit olivat jo varhain seinissä.

Huomio

s.500 Muistan jopa mitä kirjoja luin Ulla-Lena Lundbergin LEOn ...

Oivaltavaa Westön oivalluksena ihmisten sinisilmäisyydestä seuraavaa:
"Kai sä oot lukenut, että muuan eversti Bokassa on ottanut vallan Keski-Afrikan tasavallassa"
... Eversti Bokassa on lakkauttanut paikallisen porvariston ja julistanut uuden tasa-arvon aikakauden koko maassa. Ja tässä me istutaan ja tehdään ilmaista duunia Stenkalle, vaikka se olisi voinut palkata Viktor Ekiltä muuttomiehiä. Me tarvittaisiin oma Bokassa."

Ei tarvittu, eikä tarvita bokassoita, nykyinen järjestys on kyllä hyvä. En avaa Bokassan "tasa-arvon aikakautta", jokainen voi tutustua siihen wikipediassa. Kuten aiemmin olen sanonut uskon vallan kolmijakoon, ihmisoikeuksiin ja aitoon demokratiaan, ja hallitusta kampittavaan oppositioon.

Kjell Westö löi läpi itsensä teoksella Leijat Helsingin yllä
2020: Uusin Westön romaani on Tritonus

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran, Romaani eräästä kaupungista ja tahdostamme tulla ruohoa korkeammaksi, yhdestoista painos 2008 Otava, sivumäärä kiitoksineen 589, alkuteos Där vi en gång gått, 2006, käsikirjoituksesta suomentanut Katriina Savolainen

Tapahtumapaikka ja -aika: 
Tapahtumapaikka on Suomi ja tapahtuma-aika 1905-1944 eli  kirja kattaa aikaa ennen vapaussotaa tai kansalaissotaa ja kirjan päätepisteenä on toisen maailmansodan päättymisen aika, jolloin epilogissa tapahtuu vielä yksi teloitus.

Henkilöt:
Eccu Widing, oikea nimi on Eric, opiskeli Polilla, isä Jali oli OTK ja rautatiehallituksessa töissä. Eccu perustaa valokuvaamon, jota ei osaa hoitaa. Eccun äiti Atti eli Asrid Weber kärsi masennuksesta. Jalilla on suhde näyttelijätär neiti Hultqvistin kanssa. Eccu rakastui Lucieen, muttei mennyt naimisiin hänen kanssaan. Eccu ei selviä elämässä. Ecun sisko Anita eli Nita meni naimisiin Cedin kanssa. Eccu kantaa kaunaa neiti Hultqvistille. Eccu meni naimisiin Aina Gadolinin kanssa, avioliittoon syntyy jälkikasvua, mutta avioliitto ei ole onnellinen. Hyväosainen, jolle kävi huonosti.
Lucie Lilliehjelm, koko nimeltään Marie Louise Elisabeth, oli isosiskonsa Sigridin varjossa, Sigge kuolee espanjantautiin 1920. Lucie seurusteli Henningin kanssa, mutta suhde loppui ennen kuin alkoikaan, kun Lucien käsi osui Henningin alapäähän. Lucie 172 cm pitkä, opiskeli taidehistoriaa ja ranskaa. Lucie jää naimattomaksi mutta Lucie pitää miehistä, ja hänellä on suhde moneen: Eccuun, Alluun päähahmoista. Lucien isä oli Rurik ja äiti Marie, heidän avioliitto ei ollut onnellinen. Lucien veli on Cedi. Luciesta käytetään myös muotoa Lu ja Lucy.  Lucy on hyväosainen ja hyväntahtoinen.
Cedrick Lilliehjelm, eli lyhyemmin Cedi, joka oli valkoinen teloituskomppanian mies ylennettiin vänrikiksi, myöhemmin oikeistomuiluttaja. Syntynyt 1899, saa jälkikasvua vaimonsa Nita os. Widingin kanssa. Öykkäri myös naisen kanssa. Hyvintoimeentuleva, ja yhteiskunnan hyväosainen.
Henning Lund,  kotoisin Tammisaaresta, opiskeli Polilla, oikeistomuiluttaja. Hyväosainen.
Ivar Grandell, ruotsinkielinen sosialisti ja sanomalehtimies. Ivar muutti Turusta Helsinkiin Wulffille töihin, josta uudelleen opettajaksi. Eli hyveellisenä kurjuudessa ja kohdeltiin kaltoin, muilutettiin. Huoli lopulta neiti Hultqvistin, joka joutui nöyryyttämään eli myymään itseään. Ivar tekee muistiinpanoja, on tavallaan tämän teoksen kirjailija. Joukon vanhin syntynyt 1884. Huono-osainen, ja hyväntahtoinen, mutta ajoin päähänpotkittu.
Allu Kajander, työläistaustaisten Enok Kajanderin ja Vivianin lapsi, vanhemmat erosivat ja kasvatti-isänä hän piti Santeri Rajalaa. Uusperheeseen tyttäret Saimi ja Elvi. Allu oli lahjakas urheilija etenkin jalkapallosa pelasi punaisten joukkueisa, opetteli saksipotkun ollessaan merillä, fyysinen suhde Lucien kanssa. Huono-osainen, jolle kävi huonosti.
Mandi Salin, oli apulaisena Eccun valokuvaamossa. Allu oli ihastunut häneen, vaikka oli nuorempi. Mandin pikkuveli oli Allun ystäviä. Ankeaan taustaansa nähden menesty kohtalaisesti.
Henriette Hultqvist, näyttelijätär, jolla oli suhde Ecun isän kanssa. Myöhemmin hän lähentyy Ivarin kanssa. Vaikeuksia Tukholmassa. Näyttelijätär, joka vakiintui Ivarin hyväksyvään huolenpitoon.
Sivuhahmoja on satoja esim. aiempien lisäksi vaikkapa Bruno Skrake, Toffe Ramsay, Tele Christides, Lonnit Tollet, Micki Morelius, Maggie Enerot.

Juoni lyhyesti (tiivistelmä)
Ensimmäinen kirja (1905-1917) 
Kirja pohjustaa Widingien ja Kajanderien sekä Lilliehjelmien perhettä ja elinolosuhteita sekä tarkastellaan Hangon tennisturnauksen semifinaalia, jossa Lucie hävisi voittamattomalle siskolleen vain 5 - 7 ja 3-6.

Toinen kirja 1917 tammi-toukokuu: 
Aika, joka oli Cedricille vapaussota ja kansalaissota se oli Allun vanhemmille. Enok Allun isä on aktiivinen punakaartilainen, Santeri passiivinen, Ivar Grandel on "piilossa". Alkuun valkoiset Cedric ja Eccu joutuvat vangeiksi reaalilyseoon, mutta Nita ja Lucie käyvät katsomassa. Tilanteen muuttuessa Cedi, Eccu ja Henning ovat tekemässä puhdistuksia, ja Cedi teloittaa henkilökohtaisestikin punaisia, mutta todisteet hävitetään. Enok ja Santeri selviävät vankileiriltä, Enok 42 kilon painoisena, pituutta oli 187 cm ja Santeri 37 kiloisena, mittaa 174 cm.

Kolmas kirja 1922:
Perhoslamppujen alla vietetään kieltolaista huolimatta kosteita iltoja. Varsinkin Eccu juo liikaa, näkee pian vain tummia kuvia. Laiminlyö perhettään ja joutuu myöhemmin hoitoon, ennen tätä ottaa Luciesta, Mickistä ja Maggiesta taidevalokuvia ja hienostuneita alastonkuvia nekin perhoslampun alla.  Ivar puhuu kansan kahtiajaosta, mutta Cedillä on vain jyrkkiä oikeistolaisia mielipiteitä. Cedin isä Rurik kuolee. Allu piirittää itseään vanhempaa Mandia. Allu lähtee merille. Mandi ottaa kielten tunteja Lucielta.

Neljäs kirja  Kirjeet 1924 - 1925
Allun, Lucien, Eccun, Ivarin kirjeitä läheisille. Ivarilla ja Henriettalla vaikeuksia.

Viides kirja  Kaksi kesää 1926 ja 1928
Nousukausi on rikastutanut ihmisiä ja varsinkin Henningillä menee hyvin. Jazz rantautuu Helsinkiin. Cedi tuomitsee jazzin, Lucie rakastaa sitä ja mustaa jazz-soittajaa, kun on ensin kostanut pettäjälleen Ilmari Salmikoskelle, jonka toinen nainen hän oli, mutta olisi siis kolmaskin. Allu palaa meriltä ahtaajaksi ja pelaa Vallilan Woimassa jalkapalloa. Allu on hyvä peluri ja on 188 cm pitkä. Mandi on kihloissa Kanervon kanssa. Eccun ongelmat syvenevätm hän laiminlyö perhettään juo ja uhkapelaa käyttää huumeita ja pettää. Eccu on kyydissä kun Henning ajaa auton mereen, kaksi naista kuolee. Eccun vaimo oli jo aiemmin eronnut ja vienyt Sti-pojan pois. Henrietta tulee Helsinkiin ja tunnustaa ahdinkonsa, Ivar ottaa Henrietan vastaan.

Kuudes kirja  1929-1932
Allu näkee Montevideossa saksipotkun (ei jalkapallokentällä vaan satamassa), jota Allu harjoittelee ja tekee sillä maaleja Woiman otteluissa. Henning pyytää Allua Hifkiin, ei suostu, mutta Allun suhde Lucieen alkaa, fyysinen suhde, joka kuitenkin päättyy. Eccu on edelleen alamaissa, Eccu on ottanut tappioita vaatekaupoista, joista Henning sai itsensä kuiville. Lamakausi on alkanut. Cedi ja kumppanit muiluttavat Ivaria, osin siksi, että on nimimerkki I-r. Mandin kihlaus on ohi ja työ Eccun firmassa. Mandi on nyt Allun vaimo ja raskaana. Allu on radikaali, mutta olisi elämänsä kunnossa. Cedikin yrittää puhua Ecculle järkeä, turhaan.

Seitsemäs kirja 1936-1938
Allu ja Mandi hoitavat lastaan Tuomasta, joka esiintyy Westön kirjassa Älä käy yöhön yksin sivuosassa nimellä Tuomas Koskelo-Kajander, Mandin ja Allun viereisessä asunnossa asui Koskelot. Allu on saanut punalehtien painamisesta muutaman kuukauden vankilatuomion. Kajkin on kuollut. Allu seuraa urheilua ja saa töitäkin. Eccu näkee maailmassa vain mustaa. Hän yrittää vielä kerran nousta, mutta vajoaa jäihin. Perhoslamppujen aika on loppu. Lucie aprikoi asiaa. Eräitä perhoslamppujen alla olevia kuvia ja niiden vedoksia tuhotaan.

Epilogi:
Cedi, Henning ja Bruno Skrake kotiutuvat sodasta. Henning, Bruno ja Lucie yrittävät estää Allun teloitusta, joka ei suostunut rintamalle koskaan menemään.

Arviointia, saattaa sisältää juonipaljastuksia
Kjell Westön Missä kuljimme kerran on loistava teos. Se on moniulotteinen kudelma, jossa aika soljuu eteenpäin, mutta tarkasteluhetket on tarkkaan valittu, samoin kuin tarkasteltavat henkilöt ja paikat. Myöskin henkilöiden kirjein valotetaan tapahtumien kulkua.  Ajan myötä koetaan historian käännekohtia kansalaissodan vangitsemiset, valkoisten vastaisku, kieltolaki ja jazz-kausi, nousun huuma, lamakausi, vastakkainasettelu, muilutukset, ja toinen maailmansotakin, sairaudet espanjantauti ja masennus. Osalla vapaa-ajanvietto on viinaa, osalla syrjähyppyjä, joku seestyy, toinen radikalisoituu. Siskolla Luciella  ja sen veljellä Cedrickillä Lilliehjelmin libido laukkaa, mutta toinen on sinkku, mutta toinen on perheellinen, toinen vain paheellinen. Usealla on alkoholiongelma, mutta kirja on erittäin elämänmyönteinen, koska henkilöitä tarkastellaan heidän vikoineenkin moralisoimatta ja myötätuntoisesti. Ajan virrassa pyristelevät Eccu, Mandi, ja Ivar, Cedi ja Henning yrittävät ohjata itseään, ja hienossa purjeveneessä luovii Lucie. Teoksessa yhtenä päähenkilönä on Allu, jonka eteneminen on pyristelyn ja kroolauksen välissä.

Itselle kansalaissodan kuvaus oli historiaa valottavaa luettavaa. Näkökulma eroaa Linnan Täällä Pohjantähden alla eri miljöö ja nyt oli enemmän kuvausta ruotsinkielisten ylioppilaiden toiminnasta), olen lukenut myös F.E.Sillanpään Hurskaan kurjuudenkin, mutta se ei anna juuri rakennusaineita koko tilanteen tajuamisen, yhteen yksittäistapahtumaankin kylläkin.

Kjell Westön Missä kuljimme kerran teoksen kuvaus Allun urheilu- ja varsinkin jalkapalloharrastuksesta kaikkine kikkoineen on loistava. Ymmärtää paremmin Työväen urheiluliiton ja Työväen olympiakisojen taustan ja syvän vastakkainasettelun.

Henkilöiden tarinat risteilevät eräissä solmukohdissa, joten tein henkilökartan ylös Allu, Mandi, Lucy, Cedi, Eccu, Henning, ja Ivar ovat hyvä hahmottaa.

Lukukokemus

Ensimmäisen kerran luettuani pidin hahmoista Ecusta kaikkein vähiten, uudelleen luettuani ymmärsin, että kaveri oli osittain olosuhteiden uhri, hermoheikko äiti, joka kuoli, isä, joka syrjähyppi. Eculla oli taiteilijan herkkä sielu, jota lääkitsi päihteillä, koska ei halunnut nähdä mustia kuvia. Ongelmat liike-elämässä ja Henningin huijaukset lainankiinnityksessä ja Ecun eväät oli lopussa. Toisaalta Eccu  oli päihdeherkkä pingottaja, natiseva nautiskelija ja kypsymätön ottamaan vastuuta, vaikka oli vaimo ja lapsi, tietenkin tilannetta pahensi siskon avioliitto Cedin kanssa. Cedi taas teki sellaiset teloitukset poikien sotaretkellä, että Eccu ei siitä yksinkertaisesti päässyt yli, ei edes latauksen jälkeenkään. Eccu ei ole paha, osittain olosuhteiden uhri. Ainoa, joka Eccua auttaa on aina avulias ja aulis Lucie. Tässäkin yhteydessä minua ihmetyttää Henning, jolla oli käsiepisodi Lucien kanssa. Herrasmies ei naisasioitaan kavereille levittele, eikä siinä episodissa ollut edes mitään levittämistäkään, mitään ei tapahtunut. Henning sentään kyyditsi Lucien vankilaan epilogissa.

Cedi omasta alfaurosmaisuudestaan ja vallanhalustaan ja muiluttavassa äärioikeistolaisuudestaan huolimatta yrittää olla perheenisä ja iso pomo, mutta ei ole kuitenkaan erityisen sympaattinen. Toisaalta vaikka punainen oli tuhma, pitääkö valkoisen olla tyhmä.

Allun lähtökohdat olivat kaikkein heikoimmat, mutta hän yritti kantaa vastuuta. Omat merillä olovuodet kuluivat osin ilotaloissa, ja kohtalo kietoutui Lucienkin kanssa yhteen, mutta he olivat liian erilaisia, ja Allu radikalisoitui ja kieltäytyi menemästä rintamalle. Kuitenkin Allu on kuvattu perusrehelliseksi, mutta aika ja lähtökohdat olivat väärät.

Mandi, Henning, Kaj jäävät taka-alalle, missä on hieman myös Ivar. Henrietta omista nuoruuden typeryyksistään huolimatta on hyvä hengetär. Kaikesta kevytmielisyydestään huolimatta Lucie on yksi kirjan sankareista. Lucie elää hetkessä ja tyttökoulun kasvatti nauttii nuoruudestaan eikä kangistu keski-iänkään kaavoihin. Hänessä on empatiaa joka tulee esille sekä epilogissa että Ecun auttamisessa.

Finlandia-palkinto vuonna 2006 

Teos voitti Finlandia palkinnon vuonna 2006. Kjell Westö on syntynyt Helsingissä vuonna 1961. 

Olen lukenut Westöltä Langin. Se alkoi mahtavasti, mutta lopun käänteistä en pitänyt, joten minulla kesti monta vuotta lukea Missä kuljimme kerran, toivottavasti tämä postaus antaa pontta lukea tämä mahtava teos. Westön Älä käy yöhön yksin  siinä teoksessa selviää Lucien ja Eccun päätepiste, eli Lucie on hyvissä voimissa kotimaassa ja Cedi öykkäröi Espanjassa. Tuomas Koskelo-Kajander Allun poika on Ylen toimittaja, hieman sivuraiteilla tosin.  Älä käy yöhön yksin -kirjan tapahtumat kattavat sodan jälkeistä aikaa ja Helsingissä sekin tapahtuu, kuten kaiketi Westön kaikki teokset.

Tv-sarja ja elokuva
FST:ltä on tullut Missä kuljimme kerran tv-sarja ja siitä leikattu elokuva. Tarina päättyy eri kohtaan kuin kirja. Minusta tv-sarjaksi oli kirjasta poimittu oikeat kohdat, nuivaa narinaa sarjasta on myös kuulunut, mutta minä pidin. Ivar Grandell nousi isompaan rooliin kuin teoksessa, ja minusta Eccun näyttelijästä ja hahmosta pidin, sen sijaan Cedin lyhyt öykkärimäinen hahmo oli ehkä vieläkin vastenmielisempi kuin kirjan.

Helsinki 
Ajan virta tavoittaa myös Helsingin miljöitä. Helsinkiäkin rakennetaan mm. Stockmania ja muita rakennuksia, tämä antaa eniten paljasjalkaisille stadilaisille, joskin kun listasin alle paikkoja ne jäävät vain maininnan tasolle. Helsingin katuja nimetään paljon, mutta seuraavat paikat ainakin mainitaan, mutta minusta niitä ei kuvata. Nämä vain ensimmäisessä kirjassa.
Bulevardi, siellä ainakin Poli, joskaan sitä ei mainita
Siltasaaren ranta ja Pitkäsilta, Sörnäisten satama ja Kallion kirkko
Kaisaniemen puisto, Porthaniankadun kansakoulu
Vallilan raitiovaunuhalli, Fazerin karamellitehdas, Esplanadin puisto
Haapaniemen kenttä Elannon leipomon takana
Kämppi ja Kappeli

Seitsemännen osan lopussa annetaan kaunis katsaus Helsingistä vuonna 1938, se katsaus ja rakkaus jazziin ja jalkapalloon ovat myös kirjan henkisiä solmukohtia ja ytimiä.

Teemat?
Nuoruuden haaveiden rikkoutuminen, elämän virta, Suomen historia vuosina 1917 - 1938, jalkapallo ja jazz, suomenruotsalisuus ja Helsinki. Nämä voivat kaikki olla väärinkin, mieti itse, mitä voisivat olla.

--- last edit 31.12.13 jolloin luin kirjan kolmannen kerran, joka toden sanoi -----
Kjell Westö (s.1961) löi itsensä läpi teoksella Leijat Helsingin yllä ja Lang ilmestyi tätä ennen. 

2020: Uusin Westön romaani on Tritonus