Kjell Westö: Tritonus, suomentanut Laura Beck, Otava 2020, sivumäärä 447.
Kjell Westön Tritonuksen päähenkilö Thomas Brander on 58-vuotias huippukapellimestari. Brander on saanut siipeensä, avioero, naisseikkailuja, törkeä ylinopeus lööpeissä, ja yhdistäminen #metoo -touhuun. Branderin käytökseen vaikuttaa myös pelastuminen Zaventemin terrori-iskusta. Eniten miestä harmittaa on-off suhde ongelmalliseen huippuviulisti Kristaan tai lähinnä off-vaihe. Brander on katkeroitumassa ja erakoitumassa, joten hän rakennuttaa loistolukaalin Villa Tritonuksen saaristoon.
Naapurissa asuu 54-vuotias leskimies Reidar Lindell, psykologi, joka ei ole päässyt yli vaimonsa Madeleinen kuolemasta. Reidar on töissä koulukuraattorina. Reidarilla on harrasteleijabändi Rainbow, jossa covereita soittavat Tritonuksen sivuhenkilöitä, koskettimissa Lindellin serkku Jocke Källman. Rainbow'n ensimmäinen solisti oli Lindellin vaimo Madeleine, nyt kunnan vihreä ympäristösihteeri Annette Talvio, johon Lindell tuntee vetoa.
Pikku kunnassa kuohuu, vastaanottokeskuksesta ei pidetä, ja tihutöistä epäillään Reidar Lindellin nuoruuden heilan yh-äiti Bigin täysikäistä poikaa Jonasta. Lindell paimentaa poikaa, mutta pyytää Branderia puhuttamaan poikaa, jolla on uusnatsisympatioita.
Kjell Westö tuo romaaniinsa paljon sivuhenkilöitä, tuttujakin ja yksittäisiä tapahtumia pulppuaa pääjuonen virtaan. Kirjan punainen lanka on kuitenkin kahden yksinäisen keski-ikäisen miehen elämän valuminen sivuraiteille, miehet surkuttelevat mennyttä. Brander tekee tiliä kapellimestaruudestaan, hän on putoamassa jo mitalisijoilta. Lindell yrittää pitää cover-bändiään kasassa. Vanhoilla setämiehillä kirpoaa ote, Lindell ei pysy rytmissä, Branderilla tahtipuikko huitoo tyhjää.
Kjell Westön Tritonus jatkaa kirjailijan romaanien ketjua, joka tyydyttää kirjailijan laajan ihailijakaartin kirjalliset ja musiikilliset tarpeet. Musiikista on kerätty spotify'hin lista biisejä TÄNNE. Lisäksi Turun musiikkijuhlat mainosti Tritonuskonserttia oli 2.12.2020 (jos oli koronan takia, kirjoitan tätä 11.10.2020)
Analyysiä, arviointia, juonesta ja henkilöistä (Älä lue, sisältää mielipiteitä, joista voi mieli pahoittua)
Kjell Westöllä on hyvä taito kirjoittaa tarinoita. Pidin kovasti Finlandia-palkitusta romaanista Missä kuljimme kerran sekä Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon saanesta romaanista Hägring 38, mutta minusta tarinat ovat alkaneet muistuttaa liikaa toisiaan. Tässäkin Branderilla on isoveli (veli-puoli), joka ajautuu juomaan, ja käyttämään päihteitä, ja elämän alamäki päättyy mullan alle ( vertaa Leijat Helsingin yllä).
Juoneen on ympätty yksittäisiä pistokkaita paljon, tähän pandemia, punkit, ja vielä uudet tappajapunkitkin. Kun Branderia ja Lindelliä on rinnastettu, niin Lindellin lapsuuden kesistä löytyy myös oma #metoo
Edellisestä romaanista Rikinkeltainen taivas on otettu Sandrine Rabell mukaan juoneen. Lindellin aikuinen tytär Maja tuo "Sandyn" näytille kotiin. Tytär Maja kertoo muutamia faktoja omasta äidistään ja Lindellin ihannoimasta pyhimys-vaimosta Madeleinesta. Samoin Branderin kapellismestariystävät ripittävät Branderia, ja lisäpalautetta antaa Branderin aikuinen poika Vincent, joka piipahtaa käymään.
Tämä kuvaa vanhenevan miehen ahdistusta, töissä tökkii, aikuiset lapset vieroksuvat, naiset eivät tykkää, eikä edes "ku11i" toimi. (käännöksessä käytetään juuri tuota sanaa). Muiden pitää avata, mikä maailmassa on vikana. Setämiesten käsityskyky on hyvin rajallinen, eikä älynväläyksiä juuri ole. Vaikeat asiat haudataan, ja katkeroituneena vältellään tuttuja.
Kulttuuritoimitus kirjoittaa Tritonuksesta näin: "Paikan nimet ovat hauskoja: Ravainen, Olavus, Kiveslahti, Pauhuniemi, Sikilä", minusta on kyllä todella väkisin keksittyjä, ja ihmettelin, miksi rappioalkoholisti päihdeveli Gustav kuitenkin asui Korsossa!
Tritonus oli minulle ankeaa luettavaa, mutta toisaalla kirja on saanut innostuneen vastaanoton. Ehkä tämä osui vanhenevan setämiehen kipupisteisiin liian hyvin.
****
Kjell Westö (s. 1961 Helsingissä) on saanut urallaan Finlandia (Missä kuljimme kerran) ja Pohjoismaisen kirjallisuus(Hägring 38) -palkinnon, ja Westö tunnetaan muistakin hyvistä romaaneista, Leijat Helsingin yllä on monen lempiromaani, Lang on lyhyt tiivistunnelmainen romaani, Älä käy yöhön yksin on monen suosikki, kuten romaani Rikinkeltainen taivas. Kjell Westön suosittuja lehtikirjoituksia on julkaistu teoksessa Halkeamia.
Oivasti Westön, varmalaatuista tuotantoa ja henkeä avaava postaus! Teoksesta totesin viime vuonna: Yksi parhaimmista kuluvan vuoden kirjallisista anneista.
VastaaPoistaWestöllä on armoitettu taito luoda laajalla rintamalla tekstiä ihmisen osasta ja elonpolusta vereslihalle vetävine etsimisineen, ja hän tekee sen immersiivisellä ja ilmavalla tavalla, joka jättää lukijalleen tilaa omille mielikuville ja tuntemuksille...
Luin postauksesi uudestaan ja olet pitänyt tuosta musiikkiteemasta ja vanhenemisen kuvauksesta, siinä on minusta anneata jota hieman vierastin, ehkä pelkään sitä alitajuisesti.Lykkäsin bloggausta ja julkaisin sen nyt.
Poista"Vanhenevalle setämiehelle" rauhoittava tieto:
Poistanämä vuodet tulevat yksi kerrallaan pahemmitta sopeutumishäiriöittä, ja kertyvistä kokemuslisistä on myös paljon iloa ja hyötyä sekä henkinen väljyys ja rentous elämän suhteen lisääntyvät, jonka myötä sen laatu kohenee;)
Mukava kuulla. Tässä kapellimestarilla oli oman elämän sävelet epäjärjestyksessä. Omalla asenteellakin pystyy tekemään elämästään onnnnellisempaa tai vähemmän epämukavaa. Katkeruus harvemmin tuo onnellisuutta.
PoistaMinulle kävi vielä ankeammin, sillä kirja ei kolahtanut alussa mihinkään, joten jätin sen kesken. Sen pituinen se lukutarina.
VastaaPoistaKannattaisi itsekin lopettaa. Odottelin kirjaston jonosta tätä kolmisen kuukautta joten sinnittelin loppuun.
PoistaTämä on niin hyvin sanottu että voi melkein aistia fiilikset ja elämäntilanteen: "Vanhoilla setämiehillä kirpoaa ote, Lindell ei pysy rytmissä, Branderilla tahtipuikko huitoo tyhjää." Ei silti että pystyisin setämiehiin eläytymään. 🙂 Musiikin maailma sinänsä kiehtova 🎼
VastaaPoistaTässä on tosiaan musiikkiteema ehkä se paras, tarinasta en pitänyt. Kiitos kommentista
PoistaTritonus ei omastakaan mielestäni ole loistokkainta Westötä
VastaaPoistaVähän oli minusta väkisin väännettyä. Tuo musiikkijuttu on saanut huomiota.
PoistaTätä en ole ainakaan vielä lukenut. Missä kuljimme kerran oli tosi hyvä, Rikinkeltainen taivas taas mielestäni keskinkertainen. Saa nähdä, milloin tulee luettua Westötä taas.
VastaaPoistaPidin myös tuosta Missä kuljimme kerran. Tuo Kangastus 38 oli minusta myös hyvä, tai erilainen.
Poista