Juhani Aho: Papin rouva

Juhani Aho: Papin rouva, romaani 1893.

Juhani Ahon Papin rouva jatkaa Ellin, papin tyttären tarinaa romaanista Papin tytär (1885).

Papin rouva alkaa, kun Ellin häistä on kulunut viisi vuotta. Elli on naimisissa pastori Mikko Aarnion kanssa. Avioliitto on lapseton ja Elli on onneton. Mikko on maanläheinen ihminen, joka on onnellinen, mutta jollain tasolla aistii Ellin ajoittaisen yksinäisyyden. Molemmat pohtivat avioliiton tilaa. Elli rovastin kanssa, Mikko ruustinnan kanssa.

Mikon ystävä Olavi Kalm on palannut ulkomailta, ja saapuu Aarnioille kesävieraaksi, kuten myös Papin tyttäressä.

Papin rouva on kertomus Ellin avioliitosta, ja suhteestaan aviomies-Mikkoon ja poikamies-Olaviin. Mikko on vaatimaton ja omistautunut pastorin toimeen. Mikko arvostaa Elliä, joka on varmasti siveä, ja hyvä vaimo, mutta elää minusta tylsässä ja intohimottomassa liitossa. Elli hakeutuu yksinäisyyteen järven rannalle ja katselee kaukaisuuteen. Luonto on upea kesällä, mutta talvella Ellin kertoo kaiken olevan ankeaa. Mikko on omistautunut työlle ja on paljon kotikäynneillä seurakunnassa. Pappila on kolkko paikka, eikä se tarjoa Ellille mitään henkisiä virikkeitä. Seuraelämäkin on niukkaa.

Olavi Kalm on palannut Pariisista ja matkustanut laivalla, yhdessä rovastin 20-vuotiaan tyttären Liinan kanssa. On taas kesä, kuten kuusi vuotta sitten kun Elli ihastui (ja rakastui?) Olaviin. Ellin tunteet eivät ole kuolleet, ne ovat olleet horroksessa, ja ne heräävät, versovat ja puhkeavat kukkaan uuden tapaamisen myötä.

Papin rouva on pitkälti kuvausta Olavin ja Ellin retkistä luonnossa, kuvataan kalareissuja, karjamaja-vierailuja sekä molempien rakkauspohdintoja. Elli herää siis henkiin, kun Olavi saapuu. Samalla muodostuu monia kolmio-asetelmia. Liina on kiinnostunut Olavista, ja Olavi vertailee tahollaan Elliä ja Liinaa. Olavi on poikamies, mutta hänellä on takanaan kaksi kihlausta. Hän on ollut Pariisissa avoliitossa, mutta jättänyt naisen, kun rakkaus on loppunut.

Elli on mukautunut äitinsä tahtoon Papin tyttäressä ja mennyt naimisiin, ja muuttanut talvella vieraaseen pappilaan. Elli on henkisesti kuollut. Avioliitto on lapseton, mutta pariskunta nukkuu samassa huoneessa. Ellin aika matelee eteenpäin.

Keskustelut Olavin kanssa avaavat Ellin maailman, mutta ei lopulta haaroväliä, sillä Elli pitää aviolupauksesta loppuun asti kiinni. Olavi tunnustaa kihlauksensa ja naisten jättämisensä. Tekstissä ilmenee, että molemmat viittaavat kirjallisuuteen Anna Kareninaan ja Madame Bovaryyn, joissa molemmissa Anna Karenina ja Emma Bovary jättävät miehensä, ja antautuvat toisten miesten rakastettavaksi (ja rakasteltavaksi). Annalla ja Emmalla on kuten Ellilläkin avioliiton kahle. Anna ja Emma ovat myös äitejä, mitä puolestaan Elli ei ole. Elli vihjaa haluavansa hukuttautua, mutta Elli ei toisinna Kalevalan Ainon kohtaloa. Elli on lopulta "järkevä" tai vaan "mukautuvainen". Ibsenin Nukkekodin Norakin ottaa avioeron ja vie lapsensa, Noran tilanne on hyvin monisyinen ja moraalisesti vaikea.

Avioero-teemaan saadaan lisää kierroksia, kun Olavi kertoo, että Ellin koulukaveri Sigrid Hammar on eronnut miehestään toisen takia, ja ottanut lapsen mukanaan. Elli ei ole ehkä oivaltanut mahdollisuutta, jota hänellä ei olekaan. Ellillä ei ole lasta, ei omaisuutta, ei koulutusta, ei ammattia, eikä edes toista miestä, sillä minusta Olavi Kalm on pohjimmiltaan perhonen, joka liihottelee eri maisemissa, ja välillä on kukissa, mutta hän ei pölytä Elliä, kerran päästään suukkojen tasolle. Olavi pelkää myös Helsingin ystäviensä puheita, jos hän antautuisi suhteeseen Mikko Aarnion, osakuntaystävänsä, vaimon kanssa. Olavilta tosin lörpsähtää rakkauden tunnustus Ellille, mutta minusta Olavi on vain peluri, joka nauttii saamastaan rakkaudesta. Hän on mustasukkainen pastorille, ja toisaalta Elli on mustasukkainen Liinalle. Kudlailu jatkuu. Olavi kehrää kuin kissa, kun Elli tunnustaa muistelleensa häntä kuusi vuotta. Elli tuntee, että on ollut elävältä haudattuna kyseisen ajan. Loppuluvuissa tapahtuu käänne. Elli on laittanut savolaispuvun, ja Elli ja Olavi suuntaavat Ellin lempipaikkaan Koivumäelle, mistä näkee maisemia. Matkalla ollaan heinäladossa, ja aitoissa mutta Olavi ei halua edetä, eikä Ellikän halua rikkoa aviolupaustaan, ja savolaispuku pysyy päällä. Olavi tajuaa, että hänen rakkautensa on heikompaa, eikä hän selvästi halua sitoutua. Olavi ja Elli ovat karjatilalla Johannan ja hänen miehensä luona. Johannan avioliitto on onnellinen.

Elli tajuaa, ettei saa Olavia, vaikka on rakastunut. Olavi ei uskalla sitoutua, eikä halua. Ellin mies luulee,että kaikki on hyvin, Elli tietää ettei ole, muttei kykene Ainon ratkaisuun, vaan jää miehensä viereen tunteitta ja turtana.

Papin rouva ei ole onnellinen kehitysromaani, sillä kun kesä loppuu, Olavi liihottaa pois. Rakkaus kuolee, ja alkaa Ellin pitkä talvi.

*** 

Lainauksia
Mikon ja Ellin talo: »Mikä on tuo punainen talo tuolla kaukana'»—»Se kuuluu olevan tämän pitäjän kappalaisen virkatalo.» Jos hän oli elämäänsä uupunut ja surumielinen, voi hänelle ehkä tulla ohimenevä ajatus:—»Se näyttää niin rauhalliselta tuo paikka … siellä olisi ehkä onnellista asua.» Tyynelä.

Olavin metsästys ihmetyttää: "Suota myöten rämpi hän toiselle lammelle, jossa pitkän väijymisen jälkeen sai tapetuksi pienten poikainsa ympärillä häärivän telkän".

Elli kihahtaa Mikolle, kun Elli tajuaa, että Olavi lähtee:—Sinä olet kömpelin, tyhmin, sivistymättömin mies maailmassa!

*****
Juhani Aho (ristimänimi Johannes Brofeldt), syntyi 160 vuotta sitten Lapinlahdella 11.9.1861 ja kuoli Helsingissä 8.8.1921 (noin sata vuotta sitten).  Olen blogannut Juhani Aholta teokset Rautatie sekä romaanin Juha.

Luin tämän Gutenbergissä, joten osallistun Gutenberg haasteeseen.

Juhani Aho: Papin tytär

Juhani Aho: Papin tytär, romaani 1885.

Juhani Ahon Papin tytär kertoo Ellin, papin tyttären lapsuus- ja nuoruusvuosista. Romaani jatkuu teoksella Papin rouva (1893).

Papin tytär on kertomus uteliaasta ja rohkeasta tytöstä Ellistä, joka pakotetaan jäämään tytön ja naisen muottiinsa. Lapsena Elli kiipeilee katoilla ja koivun latvassa nähdäkseen maailmaa. Varsinkin äiti, joka näkee Ellissä itsensä, ohjaa Elliä perinteisen kiltin tytön rooliin. Elli on rohkea ja  spontaani, mutta alistuu kerta toisensa jälkeen. Elli on kuitenkin erilainen, kun pappilassa on saman ikäinen Tyra (11 v), Elli soutelee, ja koulua käyvä Tyra puhuu nukelleen. Isä pohtii ja  päättää lähettää Ellin kaupunkiin kouluun. 

Koulussa maalaistytön on vaikea saada ystäviä. Elli ystävystyy kuitenkin luokkatoverinsa Sigridin kanssa, joka on aristokraattiperheestä. 

Elliä ihmetellään, kun hän Puijon näkötornissa hurmioituu. Sigrid kaveeraa kuitenkin kaikesta huolimatta.

Elli luulee, että Sigridin ystävyys on vilpitöntä. Elli ihastuu Sigridin veljeen Arthuriin, joka ihailee Ellin rajua poikamaista kelkkailua. Mäenlaskut huipentuvat illan tanssiaisiin, joissa Elli jää seinäruusuksi, ja Arthur tanssittaa Iidaa. Tanssiaisten jälkeen Elli kuulee koulussa sattumalta, että Sigrid on panetellut Elliä, eikä Arthur välitä Ellistä. 

Elli käy koulunsa loppuun, eikä Elli saa jatkaa lukujaan, ja saapuu kotiin, missä isä on vanhentunut. Kesäksi Pappilaan saapuu kaksi nuorta miestä, silmälasipäinen kuivahko maisteri ja vetreä ja impulsiivisempi ylioppilas Olavi Kalm, joka soutelee Ellin kanssa. Isä kertoo pian Ellille, että maisteri on valmistunut papiksi. Maisteri kosii Elliä, mutta Elli ilmoittaa, että ei rakasta maisteria, eikä aio naida tätä.

Elli lukee äidin vastustuksesta huolimatta Runebergin Hannaa, jossa Pappilan Hanna aiotaan naittaa viisikymppiselle rikkaalle kosijalle. Hannan veli tuo ystävänsä pappilaan, ja Hanna rakastuu tähän, ja saa isältään suostumuksen rakkausavioliittoon (lyhyt tulkinta :) Elli ei toisinna Hannan ratkaisua. Ylioppilas puhuu runoista, ja vapaudesta, mutta häipyy ulkomaille. Elli on ollut rakastunut ylioppilas Kalmiin.

Elämä jatkuu, ja Elli päättää mukautua vanhempiensa tahtoon, ja lupautuu maisterille, pastori Aarniolle.

Juhani Ahon Papin tytär  ankeasta lopustaan huolimatta hyvä romaani, ja aikansa kuvaus, missä rakkaus ei ollut ensisijainen motiivi avioliitolle. 

Juhani Aho jatkaa Ellin tarinaa teoksessa Papin rouva. Viisi vuotta on kulunut häistä, ja Olavi Kalm tulee pappilaan Aarnion vieraaksi. Ellin sisin on horroksessa, mutta Kalm herättää tunteet henkiin ...

Kirjan kansi on oma kyhäelmäni ja kuvaa Ellin näkemiä upeita maisemia, mutta arjen todellisuus runtelee Ellin unelmat torsoiksi, rakkausavioliitto kuihtuu kuin kukka syksyllä. Elli taipuu säätyläisavioliiton järkevyyden kaapuun. Järjestetty avioliitto kahlii Ellin tunteet ja spontaanit halut.
*****
Juhani Aho (ristimänimi Johannes Brofeldt), syntyi Lapinlahdella 11.9.1861 ja kuoli Helsingissä 8.8.1921.  Tasan vuoden päästä  ilmestyy bloggaus Papin rouvasta. 

Olen blogannut Juhani Aholta teokset Rautatie sekä romaanin Juha.

Juhani Aho: Juha

Juhani Aho: Juha, 1911, nidottu ja toimitettu Suomen kirjallisuuden seurassa, sivumäärä 184.

Juhani Ahon teos Juha on kiihkeä kolmiodraama, jossa rajan takaa Karjalasta tullut Uhtuan Shemeikka viettelee vanhan Juhan nuoren ja nätin vaimon Marjan.  Marja on Shemeikan haaremissa, synnyttää lapsen mutta palaa takaisin. Juha lähtee hakemaan takaisin Marjan synnyttämää lasta ja kirveellä tasaa tilejä Shemeikan kanssa. Kotona Juha punnitsee vaihtoehtoja ja syöksyy lopulta  koskeen.

Henkilöt
Juha on pitkäselkä, rohdinpaita, virsujalka, mutta nuoren vaimonsa Marjan mielestä vanha kanttura, vääräsääri, väkäleuka. Juha on kova tekemään työtä "Kirves nousee ja laskee, irtautuu ja uppoo; kun puu parahtaa, toinen jo tutisee—ja niinkuin on työn tahti, niin on tekijän ajatusten kulku". Juha mainitaan 338 kertaa tekstissä. Juha yrittää unohtaa Marjan lähdön työtä tekemällä, hän ei halua käsittää, että Marja lähti Shemeikan mukaan halukkaasti ja himokkaasti. Juhan kirves puree lopulta muutakin kuin puuta.

Marja on tullut idästä nälkävuonna lapsena äitinsä kanssa. Äidin kuoleman jälkeen Juha koulutti Marjan, jonka jälkeen Juha ja Marja vihittiin. Marja mainitaan tekstissä 526 kertaa. Marja asuu omassa aitassa, ei liene ollut fyysisessä kontaktissa Juhan kanssa. Marja hullaantuu heti Shemeikkaan, ja lähtee halulla mukaan, ja antautuu. Marja tajuaa vasta Shemeikan tykönä, että on vain pelkkä kesätyttö muiden joukossa. Marjaa pidetään Juhan luona venakkona, ja Karjalassa Ruotsin Marjana.

Shemeikka on kauppias, ilmetty isänsä. Hänellä on uusi tyttö joka kesä, ei vielä päävaimoa, vaikka Anja lopulta on sellaiseksi nousemassa. Vanha emäntä Sheimeikan äiti hoitaa taloa. Shemeikka on pitkä komea mies, kähärä parta ja tummat silmät. Shemeikka mainitaan tekstissä 293 kertaa.

Kaisa on sivuhenkilö, joka mainitaan 51 kertaa. Kaisa on Juhan piika. Anja on Shemeikan nainen, joka pitää Shemeikan puolia, ja jää hoivaamaan raajarikkoista naissankaria. Juhan äiti Marjan anoppi ei pidä lainkaan Marjasta. Shemeikan äiti on Karjalassa vanha emäntä. Juhan käy Marjan karattua papin luona, Pappi oli vihkinyt heidät.

Juoni (älä lue, jos et ole lukenut teosta)
Juhalla on komea talo, lehmineen, hän  on metsätöissä, ja harmittelee epäsopua nuoren vaimonsa Marjan kanssa. Karjalan kauppamies Shemeikka tulee Juhan taloon. Illalla saunotaan, ja juodaan Shemeikan viinaa. Marja ei voi olla katsomatta Shemeikan soreaa vartaloa, ja hän on lääpällään Shemeikan lahjoista, Marja karkaa Karjalaan Shemeikan mukaan anopin tullessa. Juha luulee, että Shemeikka on vienyt Marjan väkisin. Hiljalleen selviää, että Marja on oma-aloitteisesti veneeseen mennyt. Shemeikka vie tahollaan Marjan saareen, ja tupaan. Karkelointien jälkeen Marja synnyttää Shemeikan lapsen ja on Shemeikan talossa muiden naisten kanssa. Shemeikalla on uusi tyttö joka kesä.

Juha kaskeaa metsää, ja haluaa lähettää savuviestin rajan taa. Marja tajuaa olleensa huumaantunut, hän kaipaa kotinsa askareita ja lehmiä, ja tuntee kateutta anoppia kohtaan. Shemeikalla on uusi tyttö. Marja näivettyy. Vanha emäntä pitää Marjan poikaa Shemeikan omaisuutena. Kun Marja tulee takaisin Juhan äiti Marjan anoppi ilmaisee tylyn totuuden " —Vieläkö sinä ilkesit tulla takaisin, venäläisen lutka?". Juha ottaa Marjan ilolla takaisin. Marja manipuloi Juhaa hakemaan lapsensa väkisin. Shemeikan luona Juha riehuu kirveellä niin, että Marjakin pelkää itsensä ja lapsensa puolesta. Tämän jälkeen Juha mielenkuohussaan antaa veneen viedä itsensä putoukseen.

Arviointia ja teemat
Juha on loistava romaani, se kuvaa henkilöiden motiivit hyvin. Marja riutuu vanhan aviomiehensä kanssa. Shemeikka herättää hänen alkukantaisen intohimonsa, mitä Marja ei voi vastustaa. Juha ei ole saanut yhteyttä Marjaan, joka arvostaa Juhan huolenpitoa, mutta inhoaa häntä alkukantaisella tavalla. Shemeikka on isänsä kopio, joka lennähtää tytöstä tyttöön, ja pitää heitä yksityisomaisuutenaan, josta alkuhuuman jälkeen ei pidä juuri huolehtia.
Teemoina ovat intohimo, kolmiodraama, kiima ja kosto, järjen ja intohimon ristiriita.

Lainaus viidennen luvun lopusta, joka osoittaa, että Marja kyllä mielellään lähti:

"Shemeikka nukkuu venheen kokassa. Marja on koristanut sen kuin häävuoteeksi, pistellyt lehviä laidan ja varppeen väliin. Shemeikka nukkuu kuin lehtimajassa. Itse istuu Marja rannan kivellä ja ajattelee: kun olisi vesillä Shemeikan vene, niin keinuttaisin häntä kuin lasta.

Hän on tehnyt tulen kahden kiven väliin. Hänellä on tuohinen tulella ja tuon tuostakin hän kohentaa tulta ja varvuilla hämmentää.

Hänen on hyvä olla, lämmin ja ihana; hän sulkee välistä silmänsä sitä paremmin tunteakseen. Hän tuntee lämpimästä väräjävänsä, ulkoa ja sisältä, ensi kerran elämässään. Missä lienen? Miten olen tänne joutunut?"

Juhani Ahon Juhan lehmänäkökulmasta on blogattu TÄÄLLÄ.
Juhani Ahon Rautatiestä on blogattu TÄÄLLÄ.
Juhani Ahon Papin tyttärestä on blogattu TÄÄLLÄ jota Ahi jatkoi teoksella Papin rouva

****

Juhani Aho (1861 - 1921) oli suomalainen ammattikirjailija, jonka pääteos on tämä  Juha.

Juhani Aho oli kotoisin Lapinlahdelta ja hänen isänsä oli rovasti Brofeldt. Ahon ura oli kunniakas, ja hän odotti Nobelin kirjallisuuspalkintoakin. En tiedä menikö mahdollisuus ensimmäiseen maailmansotaan jolloin palkintoa ei jaettu vuonna 1914 eikä 1918. Alkuvuosina palkintoja tuli Pohjoismaihin eli vuosina 1903 ja 1920 Norjaan, 1909 ja 1916 Ruotsiin, sekä 1917 Tanskaan.

Juhani Aho: Rautatie

Juhani Aho: Rautatie, eli kertomus ukosta ja akasta, jotka eivät olleet sitä ennen nähneet, 1884. kuvan kirja WSOY, sivumäärä 126.

Juhani Ahon Rautatie on legendaarinen kuvaus maaseudun Matista ja Liisasta, jotka elelevät kaksistaan lehmäänsä ja talouttaan hoitaen ja ansoja kokien, lisäksi Matti tekee muille maataloustöitä,

Juoni lyhyesti
Arjen kuviot särkyvät, kun Matti kuulee talvella pappilan pehtorilta rautatiestä uudesta keksinnöstä. Liisa käy pappilassa ja ruustinna kertoo lisää rautatiestä.
Juhannuksen aikana Matti ja Liisa taivaltavat jalan Lapinlahdelle, he puhuvat kirkossa käynnistä mutta he saapuvat rautatieasemalle, missä Ville ohjaa heidät asemalle ja ostamaan lipun. Matti ja Liisa saavat ihmeteltävää rautatiestä, asemasta, lennätinpylväistä, morsetuksesta ja viimein junamatkasta, joka päättyy huonosti. Matille tarjotaan ryyppyjä, eivätkä he astu oikealla asemalla pois. Kävellessään takaisin harmi tekee pariskunnan hiljaiseksi. Kotiin tullessa ei rautatiestä enää puhuta.

Arviointia
Rautatie tuli Suomeen jo 1836, ja henkilöliikenne alkoi viimeistään vuonna 1862 Helsingin ja Hämeenlinnan välillä. Rautatie oli kuitenkin jo vakiintunut Euroopassa.
Tekstistä ilmenee, että Liisa osaa vain tavata: " Ähvä-öö-ärrä … vör … tavaili Liisa sen pienemmän punaisen huoneen oven päältä, jonka eteen oli kierrellessään joutunut …". Matti ei ole lainkaan lukumiehiä: "Ei tuo hyvin tahdokaan, kun sai lasit, että näkee kirjaa itsekin katsella. Matti ei uskaltanut katsoa rovastiin. Rovasti keinui ja puhalteli savuja kattoon. Katasti vilkaisemalla Mattiin … hän tiesi, että Matti oli huonolukuinen, hyvin huonolukuinen". 
Teos kuitenkin kuvaa luultavasti hyvin silloiset olot, ei ollut suomenkielisiä lehtiä saatavilla (ainakaan maaseudulla), lukutaito oli heikkoa, ja kaikki tieto kulki suusta suuhun. Matti ja Liisakaan eivät usko ennen kuin näkevät.

Kerronta
Juhani Aho kuvaa hyvin maalaismiljöön ja elämän pienessä mökissä. Hän käyttää kaikkitietävää kertojaa ja välillä tarkastelussaan jopa harakan näkökulmaa. Tässä kuvauksessa harakka mainitaan ensimmäisen kerran: "Kuusen latvassa kyyhöttää harakka, kaula lyhyenä ja paksuna, pää höyhenien sisässä. Se on jo päivän valetessa männiköstä yöpuultaan pellon takaa liikkeelle lähtenyt, lentänyt riihen peräitse ja navetan yli ja istuutunut pappilan puutarhaan, jossa aivan yksinään seisoo kuusi koivujen keskessä. " Harakka muuten mainitaan teoksessa 24 kertaa, useammin kuin juna tai veturi.

Tapahtumapaikkana on Lapinlahti, Savossa.

Rautatie -sana mainitaan teoksessa 108 kertaa.

—Mitäs sitä täällä, kun se on siellä se rautatie—
—Rautako tie?
—Se, joka kulkee Kajaanista Kuopioon … ja pääsee sitä myöten ulkomaillekin, vaikka Helsinkiin, jos tahtoo.
—Sitä tietäkö?
—Niin, niin, ei muuta kuin istut vaunuun vain.
—Niin pääsetkö vaikka Helsinkiin?
—Yhtä kyytiä—!
—Eikö pidä syöttääkään välillä?
—Ei tarvitse … rautatien hevoset syövät juostessaan … tietääkö
Matti, mitä ne rautatien hevoset syövät?
—En minä häntä—
—Ne syövät halkoja—

Juna mainitaan yhdeksän kertaa, mutta junaa kutsutaan myös masinaksi seitsemän kertaa:

Ei ollut kiirettä; Ville sanoi junan tulevan vasta puolisen aikaan.
—Niin, sekö masina se tulee?
—Niin, niin, masina—sitä kutsutaan täällä junaksi!

Veturi mainitaankin vain kaksi kertaa, mutta siitä käytetään myös nimitystä lokomotiivi, joka sekin mainitaan vain kerran

—Niin no, sen panee höyry liikkeelle vettä myöten, ja lokomotiivin eli veturin, joka vaunuja vetää, sen panee kanssa höyry liikkeelle. Siipien sijasta pitää vain olla pyörät, kun se kulkee maalla.


Hevosesta ja tammasta puhutaan molemmista yli 60 kertaa, eli yhteensä 120 kertaa. Hevosella yleensä tehdään matkat, mutta Lapinlahdelle Matti ja Liisa yllättäen kävelevät, ehkä siksi, että aikovat matkustaa junalla. Maatalousyhteiskunnassa eletään, lehmästä puhutaan 25 kertaa ja  lypsämisestä 11 kertaa. Matilla ja Liisalla on kissa, joka mainitaan 14 kertaa.

Juhani Ahon Rautatie on kuvaus maaseudusta ja muutoksesta sekä ihmisten suhteesta maailman muuttumiseen ja uusiin keksintöihin, ja uusien asioiden kokemiseen ("haltuun ottoon").

Teema on juuri kehitys ja suhde siihen. Matti ja Liisa kokivat junamatkan ja yrittävät sen sitten nopeasti unohtaa. Tämä kuvaa uusien asioiden kokemista vielä nykyisinkin (yläkuva otettu Pasilassa vuonna 2016, itsellänikin kesti aikansa löytää kolikoilla toimiva lippuautomaatti). Osa ihmisistä tuntee ennakkoluuloa kaikkea uutta kohtaan. Jos vastoinkäymisiä tulee, palataan vanhaan ja vaietaan.

*****

Juhani Aho (1861 - 1921) oli suomalainen ammattikirjailija, jonka pääteoksia on myös kolmiodraama Juha, jonka bloggaus on TÄÄLLÄ, ja jonka lehmäasioita olen tarkastellut täällä. Papin tytär edustaa Ahon toisenlaista tyyliä kuten sen jatko-osa Papin rouva. 

Juhani Aho oli kotoisin Lapinlahdelta ja hänen isänsä oli rovasti Brofeldt. Ahon ura oli kunniakas, ja hän odotti Nobelin kirjallisuuspalkintoakin. En tiedä menikö mahdollisuus ensimmäiseen maailmansotaan jolloin palkintoa ei jaettu vuonna 1914 eikä 1918. Alkuvuosina palkintoja tuli Pohjoismaihin eli vuosina 1903 ja 1920 Norjaan, 1909 ja 1916 Ruotsiin, sekä 1917 Tanskaan.

Selma Lagerlöf: Peukaloisen retket villihanhien seurassa

Selma Lagerlöf: Peukaloisen retket villihanhien seurassa, osat 1 ja 2. Suomentanut Juhani Aho, WSOY, Porvoo, 1907.

Luin teoksen Projekti Lönnrotin kautta, kuva on valokuva tv-sarjan ykkösosasta.

Selma Lagerlöfin teos Peukaloisen retket villihanhien seurassa on tunnetuin hänen teoksistaan. Teos on käännetty kuudellekymmenelle kielelle ja tunnetaan eri nimillä myös Nils Holgerssonin ihmeellisenä matkana. Peukaloisen retket on jaettu lukuihin, mutta myös paivämääriin, tarina alkaa 20:s maaliskuuta ja päättyy 9:s marraskuuta ja teos on kaksiosainen.

Kirja alkaa kuvauksella neljätoistavuotiaan Nilsin laiskasta arjesta, ahkerat vanhemmat, jotka ovat "mäkitupalaisia" lähtevät 20:s maaliskuuta sunnuntaina kirkkoon ja Nils jää kuten aina kotiin. Hän sieppaa kärpäshaaviin haltijan, joka muuttaa pojan peukaloiseksi. Peukaloisena Nils on pieni ja ymmärtää eläinten kieltä. Nils on ollut erityisen ilkeä kotieläimille, joten sympatiaa ei heru. Villihanhet ovat muuttomatkalla pohjoiseen, Martti perheen hanhiuros vastaa villihanhien kutsuun ja mukaan joutuu Nils, joka yrittää estää Marttia lähtemästä.

Nils saa tutustua Skåneen todellisesta lintuperspektiivistä. Martti ei jaksa lentää villihanhien tahdissa. Martti tajuaa, että villihanhien houkuttelu oli ollut pelkkää kiusottelua, laumanjohtaja Akka Kebnekaiselainen ei aio auttaa Marttia, jokaisen on selvittävä laumassa itse. Toisaalta Martti haluaa osoittaa, että hän voi "seurata heitä aina Lappiin saakka ja näyttää heille, että kesy hanhikin voi kelvata johonkin." Myös Nilsin on pakko pysyä mukana ja pyydystää oma ruokansa. Hän syökin raakaa kalaa. Nils alkaa kasvaa heti  "ihmisenä" ja auttaa kuolemanväsyneen Martin veteen. Martti toisaalta lupaa pitää Nilsistä huolta.

Lauma ottaa koeajalle Martin ja jopa Nils saa jäädä hetkeksi. Hanhet yöpyvät jäällä. Smirre-kettu hiipii, ja nappaa yhden hanhista. Peukaloinen lähtee pelastamaan hanhea. Hanhi pääsee karkuun, mutta Peukaloinen joutuu kamppailemaan elämästään. Peukaloinen pakenee puuhun. Hanhilla on syöksyjä Smirreä vastaan ja Peukaloinen pelastuu ja lunastaa paikkansa laumassa. Smirre vaanii laumaa jatkossakin, eläinten Leikinpäivänä se tappaa yhden hanhen ja joutuu omiensakin hylkäämäksi. Lopulta Smirren kanssa saadaan ratkaisu.

Teos rakentuu Nilsin kasvutarinasta, hanhien muuttomatkasta, Ruotsin maakuntien ja paikkojen kuvaamisesta sekä erilaisista ajoittain paatoksellisista kansansaduista ja opettavaisista tarinoista. Kirja ottaa voimakkaasti kantaa metsästystä vastaan ja eläintensuojelun puolesta. Tarinaa on myös houkutuslinnusta, lintukoirasta ja kuivatettavasta kosteikosta. Järki voittaa ja omistaja pitää luonnonmaisemaa setelitukkua arvokkaampana. Ensimmäinen Koijärvi oli Ruotsissa.

Kumma kyllä teoksessa on kertomuksia ihmisten ja lasten kuolemista. Pikku-Matti kuolee  ja hanhityttö Oosa jää vaille mitään turvaa. Ensin heidän kasvattivanhempansa kuolevat keuhkotautiin, autettuaan sairasta ihmistä. Matin kasvatti-isä on pirran tekijä, joka luultavasti ei ole ollut kovinkaan tuottoisa ammatti. Pirta on nimittäin kangaspuiden yksi osa. Matti, joka on vasta 12-vuotias, vaeltaa pohjoiseen Oosan kanssa ja valistaa keuhkotaudin ehkäisyn puolesta. Pikku-Matti kuolee matkallaan "kaivos-onnettomuudessa", mutta hän on onnellinen, ettei kuole keuhkotautiin! Oosa löytää Lapista oikean isänsä. Toisessa kertomuksessa vanha ylioppilas, joka on kirjoittanut kirjan, kuolee Uppsalassa. Köyhät siis kuolevat. Sen sijaan koulun perustanut patruuna paranee, kun kiltit ja nöyrät koululapset laulavat. Menemättä tarinoihin syvemmälle, ne minusta antoivat kovin outoja signaaleja ihmisten tasa-arvosta.

Nils Holgersonin isä Holger Nilsson kärsii kurjuutta. Kotona luullaan, että Nils on varastanut hanhikukon ja luikkinut omille teilleen. Perheen rahapula johtuu Holgerin veljen veloista, jotka Holger on ottanut kantaakseen. Vippi-veli on vellihousu ja inga pengar -mies, rahaa ei perheessä ole ja eläimet joutuvat myyntiin tai lahtipenkkiin. Teurastukseen liittyy myös Nilsin kotiinpaluukin, josta bloggauksen loppupuolella enemmän, eli jos haluat lukea ummikkona kirjan, lopeta tämän turhan bloggauksen lukeminen tähän.

Nils siis pääsee hanhiparven jäseneksi. Kevät on kylmä ja hanhet viipyvät Etelä-Ruotsissa. Kunnon seikkailukirjan tapaan ajoittain tulee kiperiä paikkoja ja moni "sankari" on vuoroin kiipelissä. Nils joutuu toistuvasti yhteenottoihin Smirre-ketun kanssa, Nils putoaa mereen ja joutuu näytteille Skanssenille. Martti etsii paikkaansa laumassa ja on monesti liian rohkea. Peukaloinen pelastaa Martin, kerran häntä kynivät ilkeät ja syrjivät joutsenet, kerran hänen kynäsulkiaan katkoo mökin muori. Martti myös kunnostautuu monesti. Öölannissa Martti "eksyy sumussa" eli löytää harmaan siipirikkoisen hanhinaaraan Hienohöyhenen. Peukaloinen laittaa kivuliaasti naaraan siipinivelen paikalleen.  Hienohöyhen lähtee Öölännista Lappiin ja synnyttää Martille potran poikueen. Tämä olisi ilman Peukaloista jäänyt aikeeksi. Matkalla he tapaavat Hienohöyhenen narsistiset sisaret, jotka jättivät Hienohöyhenen kuolemaan yksin. Snobistiset siskokullat kadehtivat Martin valkoista väriä ja syöttävät tälle myrkkymarjoja. Peukaloinen onkii marjat ulos, ja Martin matka jatkuu. Martille on valkoisesta väristä enimmäkseen haittaa. Peukaloinen ystävystyy myös valkoisen variksen Kuhnus-Tuhmuksen kanssa, joka on laumansa roskapussi, mutta kohoaa sen johtajaksi. Kirjassa on paljon suvaitsevaisuuden ja syrjimisen käsittelyä. Harmaat rotat ovat häätämässä mustia rottia pois niiden vimeisestä pesäpaikasta Glimmingehusista. Peukaloinen ohjaa harmaat rotat pois linnasta pillin soittamisella. Glimmingehusin linna löytyy myös googlen avulla ja näyttänee tältä. Se sijaitsee Skånessa ja paikka on nähtävyys ja siellä on oma museokauppansa.

Peukaloinen matkustaa pääosin Martin kyydissä, mutta hän tutustuu Ruotsiin myös haikaran, korpin, variksen ja kotkan selässä ratsastaen. Gorko-kotka on Akka Gebnekaiselaisen kasvattama orpo-kotka, joka linkittyy mukavasti seikkailuun. Peukaloinen auttelee myös ihmisiä. Hän saa eläimiltä tietää, että haltijan viha on suuri, ja hänen perheensä kärsii, ja hänen pitää tuoda Martti takaisin teurastettavaksi. Peukaloinen ylipuhuu takaisintulomatkalla Marttia lähtemään kanssaan hanhien mukana etelään "ulkomaille". Kaikki päättyy hyvin, mutta miten jääköön salaisuudeksi.

Lauman johtaja Akka Kebnekaiselainen ohjaa viisaasti laumaansa. Hänellä on apunaan kuusi luottohanhea.  Miltei jokainen Ruotsin maakunta kolutaan ja myös Gotlannissa käydään, monesta pitäjästä, tehtaasta ja luonnonmuodostelmasta on uljasta kuvausta. Eräässä luvussa kuvataan Kålmordenin luontoa (jonne eläinpuisto perustettiin vuonna 1965). Vetterin ja Mälarin yli lennetään, Huskvarnaa kuvataan seuraavasti: "Kuljettuaan vielä vähän aikaa he tulivat Huskvarnaan. Se oli laaksossa. Vuoret kohosivat jyrkkinä ja kaunismuotoisina sen ympärillä. Joki syöksyi jyrkänteitä alas pitkinä, kapeina putouksina. Suuria tehtaita oli vuorenseinien alla, laakson pohjassa oli työmiesten asuntoja, joiden ympärillä oli puutarhamaita, ja keskellä laaksoa oli koulutalo ". Kouluja kuvataan paljon ja koulutuksen puolesta otetaan voimakkaasti kantaa.

Kevät on yllättävän kylmä, vielä toukokuun alussa on eteläisen Suomen paikkeilla lunta ja jäätä. Sadassa vuodessa olemme tuottaneet paljon hiilidioksidia ja lämmittäneet ilmastoa?

Lapin pesintävaihetta kuvataan hyvin vähän. Etelään lähdetään. Kaikki huipentuu viimeiseen lukuun, missä Peukaloinen kasvaa ihmisen mittaan. Hän kuitenkin on surullinen, ettei voi ihmisenä olla hanhien matkassa, eikä myöskään ymmärrä eläinten kieltä. Tähän villihanhi-ihmis -asetelmaan viittaa myös Riikka Pelo Finlandialla palkitussa kirjassaan Jokapäiväinen elämämme.

*****
Selma Lagerlöfin Peukaloisen retket villihanhien kanssa on ajoittaisesta liian kasvatuksellisesta otteestaan huolimatta ehjä ja jännittävä teos, jonka aivan koko sanoma ei onneksi aukene lapsille.

Selma Lagerlöfin Gösta Berglingin tarusta olen blogannut täällä.

"Villihanhia" on nykyisin Pellot täynnä, tässä kuva valkoposkihanhista, myös kanadanhanhia on riesaksi asti.

Peukaloisen retkistä on julkaistu aikanaan omaa lehteäkin. Tässä lehden kansi, jossa seikkailee hamsteri tai marsu, jonka nimi on Rymy. Lehti on numero 20 vuodelta 1984, lehti ilmestyi jokatoinen viikko.

Minusta tämä hyvin piirrettyä perussarjakuvaa ja siinä oli sarjakuvien lisäksi lasten kirjeitä ja piirustuksia.

Elina on blogannut tästä näin hienosti.