John Grisham: Tuomarin lista

 

John Grisham: Tuomarin lista, alkuteos The Judge's List, suomentanut Jorma-Veikko Sappinen, WSOY 2022, sivumäärä 348.

Tuomarin lista on John Grishamin (s.1955) (epätarkkojen) laskujeni mukaan 35:s suomennettu  teos. Hänen ensimmäinen suomennos oli Firma 1992, joka oli myös läpimurtoteos, teos julkaistiin Yhdysvalloissa 1991 ja filmattiin vuonna 1993.

Tuomarin lista alkaa, kun Tuomarikunnan eettisen lautakunnan lakimies Lacy Stoltz ottaa nimettömän puhelun vastaan. Puhelu poikii tapaamisia ja Lacyyn vedotaan, että kyseinen  asiaa olisi tutkittava. Jeri Crosby (46 v) väittää, että floridalainen tuomari Ross Bannick (49 v) olisi sarjamurhaaja. Jerin isä murhattiin vuonna 1992 ja oli Jerin tutkimusten mukaan toinen uhri, kaikkiaan Jerin tiedossa on kuusi murhaa. Lacyn on alkuun vaikea uskoa, että ulkoa katsoen hyvämaineinen tuomari olisi psykopaattinen murhaaja. Murhat on tehty nylonnuoralla, joka on sidottu kaksinkertaisella siansorkalla, tätä ennen uhreja on lyöty päähän.

Tuomarin lista -teoksessa on kaksoisajojahti, jossa viranomaiset yrittävät etsiä todisteita Crosbyn väitteille, mutta toisaalla rikollinen käy vastaiskuun. Jännitys tihenee loppua kohden. 

Pidempi oppimäärä 
Lacy Stoltz on tuttu Grishamin teoksesta Ilmiantaja ja tämä teos vie Lacyn asioita eteenpäin, pääpaino on kuitenkin enemmän Jeri Crosbyn tutkimuksissa, ja Ross Bannickin uskomattomissa stalkkaus-järjestelmissä, hän on jenkkien Lisbeth Salander, jolla on vakoiluohjelmia joka lähtöön ja takaa-ajetusta tulee takaa-ajaja, kaikkivoipa paha, jolle kaikki on mahdollista.

Pisin oppimäärä (paljastan mikä on motiivi)

Ross Bannick oli aktiivi partiolainen, innokas eränkävijä, kunnes joutui seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Bannickin tavaramerkkinä oli nuora, jossa kaksoissiansorkka. Pedofiili partiojohtaja oli Bannickin ensimmäinen uhri, muut uhrit olivat niitä, jotka olivat tahallaan tai tahtomattaan "nöyryyttäneet" arvon tuomaria, joka on tunteeton tappokone, ja kaikkivoipa stalkkeri.

John Grishamin romaani Tuomarin lista on sujuvasti kirjoitettu kirja, joka on myös helppolukuinen, vaikka tarina puuroutuu keskivaiheilla. Minusta kirjaa on turhaa kirjoittaa 350-sivuiseksi, jos tarinan saisi kerrottua 200:ssä sivussa.

*****

John Grisham (s. 1955) on yksi kiertävän rakennusmiehen lapsista. Hän valmistui lakimieheksi ja paiski 80 tuntisia työviikkoja. Heräsi aikaisin, teki töitä ja alkoi kirjoitella kirjoja. Firma oli hänen läpimurtoteoksensa. Nyttemmin Grisham "vain" kirjoittaa. Luulen, että ihmiset pitävät häntä viihdekirjalijana, koskaa hänen kirjansa ovat sujuvasti kirjoitettuja, mutta usein ne paljastavat jotakin raadollista, mutta totta maailmasta. Olen blogannut aiemmin Grishamin kirjoista:  Vetoomus,  Lakimiehet ja Lainlukijat.

John Grisham: Lainlukijat

 

John Grisham: Lainlukijat, alkuteos The Rooster Bar 2017, suomentanut Jorma-Veikko Sappinen, WSOY 2018, sivumäärä 344.

Lainlukijat on John Grishamin  31:s suomennettu teos. Hänen ensimmäinen suomennos oli Firma, missä romaanin päähenkilö Mitchell McDeere on valmistumassa Harvardissa vuosikurssinsa parhaimmiston joukossa, ja hänelle sataa työtarjouksia, Mitch hyväksyy yhden hyvin äveriään, mutta firma on rikollisten omistama. Tässä Lainlukijat -romaanissa päähenkilöt ovat valmistumassa anti-Harvardista  Foggy Bottom opinahjosta, ja edessä sen jälkeen oikeusasianajajan tutkinnon tentti, jota on vaikea läpäistö Foggy Bottomin tiedoin.  

Kirjan päähenkilöt ovat Mark Frazier, Todd Lucero ja Zola Maali.  He ovat köyhistä oloista. Mark on yksinhuoltajaperheestä, veli on myynyt crackia ja joutuu vankilaan. Todd elättää itseään baarimikkona ja Zola on Senegalista tulleiden paperittomien siirtolaisten Yhdysvalloissa syntynyt tytär. Zolalla on kansalaisuus, muulla perheellä ei, ja vanhempia ja Bo-veljeä ollaan karkoittamassa takaisin Senegaliin. Perhe on ollut maassa 25 vuotta. Kolmikko on päässyt yllättäen lukemaan oikeustiedettä Foggy Bottomiin. Lukukausimaksut ja elinkustannukset kolmikko on hoitanut tyrkytetyllä opintolainalla. Valmistuminen häämöttää, mutta uranäkymät ovat huonot. Viimeinen kevät on alkamassa, kun kolmikko palaa joulun jälkeen opinahjoon. Kolmikon ystävä Gordon Tanner on aivan maaninen, hän väittää keksineensä suuren salaliiton, hänen mukaansa yksityiset oikeustieteelliset tiedekunnat haalivat huonoja opiskelijoita, joilta lypsävät lukukausimaksuja, jotka katetaan opintolainalla. Opiskelijoiden opintolaina kohoaa neljännesmiljoonaan dollariin, joka tulee maksuun valmistumisen jälkeen. Työpaikkoja ei ole. Gordon väittää, että liikemies Gordon Rackley omistaa useita oikeustieteellisiä tiedekuntia, omistaa opintolainaa tarjoavia pankkeja, perintätoimistoja, ja käyttää määräysvaltaa eräissä lakitoimistoissa, joita käyttää markkinoinnissa. Tanner on hyvin maaninen ja tuskainen ja hukuttautuu Potomac-jokeen. Kolmikko päättää lopettaa opinnot, ja toimia laittomina lakimiehinä, ja haalivat asiakkaikseen rattijuopumukseen ja ylinopeuksiin syyllistyneitä. Toiminta paisuu ja rönsyää, ja tulee huomatuksi. Kolmikko on vaihtanut nimensä, mutta jälkiä on vaikea peittää. Kun tilanne käy yhä tukalammaksi heitä etsivät tiedekunnan opettajat, Washingtonin lakimiesyhdistys, poliisi, ja eräät asiakkaat. Kolmikko on päättänyt selvitä, ja  selvittää myös Rackleyn mahdollisen toiminnan, ...

Kirjan lopun huomautuksessa viitataan, että kirjan idea on saatu syyskuun 2014 The Atlanticin jutusta Huijaus oikeustieteellisillä tiedekunnilla. (juttu oli 13.8.2021 täällä).  

Yhdysvalloissa opintolainat, tai niiden suuruus ja valmistuneiden kyky maksaa takaisin lainaa on ollut otsikoissa Suomessa. Tuossa artikkelissa väitetään, että voittoa tavoittelevat lakikoulut vääristävät markkinoita. Opiskelijat eivät saa sellaista työtä, että he voisivat maksaa opintolainojaan, jotka jäävät ilmeisesti veronmaksajien maksamaksi (Liittovaltion takaus). Osa yksityistä lakikouluista on pääomasijoittajien omistamia....

Grishamin kirjassa lainaneuvojat pommittavat kirjeillä kolmikkoa, jotka vastailevat, ja se on ehkä takakannessa mainittu "hyväntuulinen ja ilkikurinen", sen sijaan trilleri tulee siitä pääseekö kolmikko kiipelistä, ja jos pääsee, niin miten.

Ostin ja luin kirjan oikeastaan tuon koulutuksen ylitarjonnan vuoksi. Minusta Suomessa otetaan yliopistoihin liikaa opiskelijoita, ettei kaikille löydy koulutusta vastaavaa  työtä työmarkkinoilta.

John Grishamin Lainlukijat on hieman erilainen kirja hänen tuotannossaan, mutta viihdyttävä ja jännittävä. 

*****

John Grisham (s. 1955) on yksi kiertävän rakennusmiehen lapsista. Hän valmistui lakimieheksi ja paiski 80 tuntisia työviikkoja. Heräsi aikaisin, teki töitä ja alkoi kirjoitella kirjoja. Firma oli hänen läpimurtoteoksensa. Nyttemmin Grisham "vain" kirjoittaa. Luulen, että ihmiset pitävät häntä viihdekirjalijana, mutta hänen kirjansa ovat sujuvasti kirjoitettuja, ja paljastavat jotakin raadollista, mutta totta maailmasta, olen blogannut aiemmin hänen teoksistaan Vetoomus ja Lakimiehet sekä myöhemmin Tuomarin lista

Helmet lukuhaasteen kohta 35 rastittuu, kun tässä on oikeudenkäynti.

John Grisham: Firma

John Grisham: Firma, alkuteos The Firm, suomentanut Irmeli Ruuska, Suuri Suomalainen Kirjakerho 1992, sivumäärä 414.

Firma -romaanin päähenkilö Mitchell McDeere on valmistumassa Harvardissa vuosikurssinsa parhaimmiston joukossa, ja hänelle sataa työtarjouksia, yllättävin tehdään Memphisistä, jonne Mitch  ja hänen lastentarhaopettajavaimonsa Abby lähtevät. Puitteet ovat prameat ja edut hulppeat. Palkka on hyvä, asuntoa varten saa edullista lainaa, opintolaina maksetaan firman rahoin ja yrityksellä on lomapaikkoja. Mitchin isä on kuollut, toinen veli kaatui Vietnamissa, ja äiti tuli hulluksi. Mitch on siis täysin puilla paljailla, seikkaa mitä yritys käyttää hyväksi. Lukijalle selviää heti, että kuvio on manipuloitu. Yhtiön johtajan Oliver Lambertin määräyksestä turvallisuuspäällikkö DeVasher on mikittänyt Mitchin auton ja asunnon, ja firma kuulee kaiken.

Ensimmäisenä työpäivänä Mitch osallistuu kahden lakimiehen hautajaisiin, he menehtyivät Cayman-saarilla sukellusonnettomuudessa. Asioita ei ehdi ajatella, kun työpäivät venyvät 16-tuntisiksi. Kun vanhempi osakas ottaa Mitchin mukaan Cayman-saarille, Mitchin kontrolli pettää, ja hän haksahtaa Firman maksamaan naiseen. Myöhemmin ilmenee, että kaikki kuvataan. FBI ottaa yhteyttä Mitchiin, ja varoittaa Firmasta, josta lakimies ei elävänä pääse ulos. Mitchin veli Ray on vankilassa, ja veljen ystävä yksityisetsivä Lomax pöyhii asioita, mutta katoaa. Mitch tajuaa, että han on kultaisessa häkissä, ja kuolemanvaarassa. Hän uskoutuu vaimolleen Abbylle. Firman turvallisuuspäällikkö DeVasher leväyttää Mitchin eteen Caymanin kuvat, ja Mitch tajuaa, että firma tietää hänestä,  yhdynnöistä alkaen kaiken. Jos hän hiiskuu, hän kuolee, ja jos ei, hän joutuu vankilaan. Miten Mitch selviää, hän ei ole aivan avuton eikä onneton ja alkaa uskomaton vastaisku, jossa Mitch  ystävineen tekee iskun rikollispesän ytimeen ...

John Grishamin Firma on viihdyttävä ja piinaava rikostrilleri. Tähän päättyi Firman bloggauksen lyhyempi versio. Pidemmässä versiossa avaan vähän asetelmaa, mutta ei tarvitse varoa juonipaljastuksia, joskin toiminnan motiivi kerrotaan.

****
John Grishamin Firmasta on tehty elokuva, jonka olen nähnyt joitain kertoja, elokuvan pääosissa on Tom Cruise (Mitch), Gene Hackman (Avery) sekä Holly Hunter (Tammy Hemphill.). Filmissä juoni on pääosin ennallaan, mutta ainakin ensimmäisellä katselukerralla minulla kesti vielä kauemmin ymmärtää mistä on kysymys. Firmassa laittomia toimia pyörittää turvallisuuspäällikkö  DeVasher, ja Oliver Lambert myötäilee ja Nathan Locke ohjaa. FBI:n otettua yhteyttä selviää, että kyse on paljon isommasta ja vaarallisemmasta kuviosta, eli Firmalle antaa käskyjä Lou Lazarov, Firman omistaa Morolton mafia-perhe, ja kaikki osakkaat pesevät rikollista rahaa ja ovat rikollisia. Toiminnan ydin on rikollinen ja päätoimena on saada rahaa Cayman-saarille. Puhutaan 800 miljoonan taalan siirroista ja pesemisestä. Kulissin takia tarvitaan laillisia asiakkaita, ja tehdään ahkerasti työtä. Lisäksi rikolliseen imperiumiin kuuluu  40 isoa yritystä. Kammottavinta kaikessa on, että Morolton mafia-perhe saa tietoja myös FBI:n päämajasta ...

Tämä on jännäri ja juonivetoinen jännäri. Oikeastaan kirjan ydin on siinä, miten Mitch onnistuu saamaan FBI:n vaatimat todisteet, paperit, joita ei voi yrityksessä kopioida ja mitä vartioidaan. Tammy Hemphill on filmissä loistava, mutta kirjassa hänen roolinsa on miltei vieläkin suurempi. Uskoakseni kirjan kansi on alkuperäinen, ja kertoo, Mitchin olevan pelkkä sätkynukke, joka ovelasti huijaa salakuuntelijoita, ja toinen sankari on herttainen Abby-vaimo.

Osallistun tällä Lukupinon Yhdysvallat lukuhaasteeseen
*****
John Grisham (s. 1955) on alkusanojen mukaan yksi kiertävän rakennusmiehen lapsista. Hän valmistui lakimieheksi ja paiski 80 tuntisia työviikkoja. Heräsi aikaisin, teki töitä ja alkoi kirjoitella kirjoja. Nyttemmin Grisham "vain" kirjoittaa. Luulen, että ihmiset pitävät häntä viihdekirjalijana, mutta hänen kirjansa ovat sujuvasti kirjoitettuja, ja paljastavat jotakin raadollista, mutta totta maailmasta, olen blogannut aiemmin hänen teoksistaan Vetoomus ja Lakimiehet sekä myöhemmin Tuomarin lista

John Grisham: Lakimiehet

John Grisham: Lakimiehet, Wsoy , 2011, alkuteos The Litigators 2012,  suomentanut Kimmo Paukku, sivumäärä 349.

Juoni (voi sisältää juonipaljastuksia)
John Grishamin Lakimiehet on sujuvasti kirjoitettu fiktiivinen romaani, joka alkaa nukkavierun chicagolaisen asianajotoimiston Finnley&Figgin kuvauksella. Pääosakas on Oscar Finley, 62-vuotias entinen järjestyspoliisi, jolla on yhtiökumppanina 45-vuotias tuurijuoppo ajokorttinsa menettänyt Wally Figg. Pieni elanto raavitaan liikenneonnettomuuksien selvittelystä ja rattijuopumuksista. Juttuja haalitaan penkomalla onnettomuusraportteja poliisilaitoksella ja hautaustoimistossa. Firman toimistotöitä hoitaa musta neiti Rochelle Gibson, jonka poikien crack-tuomioita Figg sai lyhennettyä puoleen eli kymmeneen vuoteen. Toimistossa on AC-niminen seropi-koira. AC nimi on lyhennys sanoista Ambulance Chaser, eli ambulanssin jahtaaja. Varsinkin Wally Figg lähtee kolaripaikoille hakemaan asiakkaita.

David Zinc on ison Rothbergin asianajotoimiston juristi. Kaverilla kilahtaa ja hän ottaa lopputilin. Kalenteri on liian täynnä ja kaveria riivaa. Lasta haluava vaimo Helen ja tuomari-isä ovat huolestuneita pojastaan.

Wally Figg on hautaustoimistossa, kun Chester Marinon poika Lyle Marino usuttaa Wallya haastamaan Krayoxx-lääkkeen valmistajan oikeuteen. Isänsä Chester oli ollut lihava ja syönyt kolestrolilääkettä, mutta nyt kuollut. Chesterin kuolinpesän arvo on 50 000 dollaria, josta kymmennesosa tulee lakimiehille, lisäksi Chesterillä on baseballkortteja. Wally tarraa kuitenkin kiinni lääkkeen mahdollisiin haittavaikutuksiin ja alkaa etsiä asiakkaita leskiksi jääneistä ihmisistä. Ensimmäinen asiakas on Iris Klopeckin. Toimisto hoitaa kulut. Lääkeyhtiötä Varrick Labsia vastaan käydään haastein ja yritetään sopia jutut tai haetaan korvauksia oikeussalissa.

David Zinc pestautuu Finnley&Figgin yritykseen. Hän on hoitanut vain joukovelkakirja-asioita ei rikos- eikä vahingonkorvausasioita.

Viidenkymmen luvun aikana selviää, miten lääkeyhtiön uhreille tai "uhreille" kävi, ja kuka tapauksesta nettoaa. Lääkeyhtiö palkkaa Davidin entisen asianajotoimiston hoitamaan juttua. Koska lääkkeen käyttäjät ovat olleet voimakkaasti ylipainoisia ja koska heillä on ollut  muita sairauksia, tehdään paljon selvityksä.

David Zinc on kirjan sympaattisin henkilö. Hän on raha-asioissa hyvinkin reilu, ja auttaa erästä siirtolaisperhettä, jonka lapsi on kuolemassa lyijymyrkytykseen, jotka hän on saanut "Häijyhampaista". Zinc keksii lyijyn alkuperän ja löytää sattumalta avaamattomia lelupaketteja ja ostaa ne pois ensisijaisena tavoitteenaan suojella lapsia.  Tuotevastuukanteet näytetään ainakin Grishamin kirjojen mukaan hoidettavan lakifirmojen rahoin ja he saavat mahdollisesta korvauksesta oman siivunsa.

Wally ja Oscar joutuvat parantamaan tapojaan, moraaliton asiakkaiden kalastelu loppuu. Rochelle ja AC saavat kirjassa paremman tulevaisuuden.

Krayoxx-oikeudenkäynnistä raportoi eräs aggressiivinen bloggari, joka arvostelee sekä hataralla oikeussalikokemuksella esiintyvää Davidia että myös hänen vaimoaan. Kirja antaa ymmärtää, että blogien aggressiivisuus perustuu nimettömyyteen ja toisaalta sananvapauteen.

Lakimiehet -teos on sujuvasti kirjoitettu ja näyttää varsin raadollisena pienten asianajotoimistojen asiakkaiden hankinnan. Kirja oli mielenkiintoinen, ja siinä voimakas kirjoitusrutiini tihkuu rivien välistä.
*****
Vastustan jyrkästi kaikki Suomessakin kaavailtuja ja jo päätettyjä toimia lisätä juristien koulutusta. Minusta lakimiehiä on riittävästi. Niille, jotka ovat päässeet jo opiskelemaan ja valmistuvat, pitää taata kunnon työmarkkinat. Lakikoulutuksen ylitarjonta ei palvele ketään, ei yliopistoja, ei tiedekuntia, ei alalla toimivia lakimiehiä ei valmistuvia lakimiehiä, eikä varsinkaan tavallisia ihmisiä. Tämänkin kirjan monista oikeudenkäynnistä suurin osa oli turhia. Onnettomuus usein vain tapahtuu ilman kenenkään tai minkään aineen syytä.

****
John Grisham on 1955 syntynyt ja on amerikkalainen kirjailija, joka on toiminut lakimiehenä. Olen katsonut hänen Firma teoksestaan tehdyn filmin, joka oli sangen jännittävä. Grishamin kirjoja on myyty yli 250 miljoonaan kappaletta. Kirjan olen saanut lahjaksi ja ajattelin, että on aika lukea se. Oli viihdyttävä tai siis kiihdyttävä samoin kun niin ikään lahjaksi saatu John Grishamin Vetoomus. 

John Grisham: Vetoomus

John Grisham: Vetoomus, Wsoy , 2008, alkuteos The Appeal 2008,  suomentanut Jorma-Veikko Sappinen, sivumäärä 400. Teoksessa on kolme osaa: Tuomio, Kampanja ja Mielipide.

John Grishamin Vetoomus on sujuvasti kirjoitettu fiktiivinen romaani, mutta aiheeltaan se on ajankohtainen, ja teoksessa esitetään paljon juridisten kysymysten vastakkainasetteluja ja "juridisia" kikkoja sekä eliitin elämäntapaa. Teos ei ole välttämättä vain viihdyttävä vaan myös kiihdyttävä, sillä - varo juonipaljastuksia - se ei välttämättä pääty hyvin. Tietysti lopputulos on hyvä tai huono, miltä kannalta sitä katsotaan  ja kuka katsoo.

Juoni (sisältää paljon juonipaljastuksia)
Hyönteismyrkkyjä Bowmoressa valmistanut kemikaalitehdas Krane Chemical on oikeuden mukaan syyllinen kuuteen syytekohtaan: tehdas on aiheuttanut maaperän pilaantumisen, joka on aiheuttanut kantajan Jeannette Bakerin kuusivuotiaan pojan Chadin syöpäkuoleman ja myös aviomiehen Peterin syöpäkuoleman. Yritys joutuu oikeuden päätöksen mukaan maksamaan kantajalle 41 miljoonaa dollaria erilaisia korvauksia. Ilo voisi olla ylimmillään, mutta rahat ovat tilillä vasta kun päätös on lainvoimainen eli vetoomustuomioistuimen käsittelyn jälkeen. Teoksessa ilmenee, että yrityksen karsinogeenisten aineiden kaataminen maahan on ollut tahallista toimintaa, ja lähiseudun asuntovaunuslummissa Bowmoressa kuolemat ja sairastapaukset ovat toistuvia, sairastuvuus ja kuolleisuus on korkeaa. Alueen kaivovettä ei voi lainkaan käyttää ja asukkaille tuodaan vettä tankkiautoilla. Bakerin kanteen jälkeen on tulossa satoja kanteita lisää. Bakeria on puolustanut omalla riskillään ja omalla omaisuudellaan lakimiespariskunta ja kirjan päähenkilöt  Wes ja Mary Grace Payton, jotka ovat myyneet luksuskotinsa ja he asuvat vuokraslummissa lastensa Lizan ja Mackin kanssa ja laskevat pennosiaan.
Hierarkian ylimmällä tasolla on Kranen yhtiön suuromistaja Carl Trudeau, jolla on miljardiomaisuus, 28 miljoonaa maksanut edustuskämppä, kolmas edustusvaimo Brianna, jonka kanssa oli 6 miljoonan hulppeat häät. Trudeau pitää näpeissään miljardeja, ja miljoonia hän käyttää miljardiensa turvaksi. Carl Trudeau (61v) on peluri, hän ei halua koskaan hävitä eikä sopia riitoja, hän haluaa vain voittaa ja nousta Forbesin rikkaiden listalla yhä korkeammalle sijalle. Hänen kustannukset pelkästään alioikeudessa olivat yli 10 miljoonaa dollaria, ja lisää kuluu vetoomustuomioistuimessa. Politikkokaveri ehdottaa Trudeaulle 8 miljoonan vaalikonsultin käyttämistä. Osavaltiossa vetoomukset ovat päättyneet yleensä 5-4 kantajan hyväksi, tarvitaan vain yhden tuomarin kokoonpanon muutos, jolloin vastaaja voittaa. Koska on tuomarit valitaan osavaltiossa vaaleilla, se on mahdollista. Konsultti valitsee ehdokkaan Ron Fiskin, ja myy ehdokkuuden tälle, ja vastaehdokasta yhdeksän vuotta tuomarina ollutta Sheila McCarthyä on tarkasteltu luupilla, ja hänet leimataan rikollisia suosivaksi liberaaliksi naisfeministiksi. Konsultti valitsee vielä "pelle-ehdokkaan", joka panettelee McCarthya. Myöhemmin "liberaalin" kimppuun hyökätään tunteellisten tv-mainosten avulla. Ron Fiskin vaalibudjetti on miljoonia, mutta hänen vuosipalkka tulee virassa olemaan vain 110 000 $. Fiskiin, jolla ei ole mitään kokemusta, isketään kunnon konservatiivileimat avioliitosta, kuolemanrangaistuksesta, aseista, abortista, adoptiosta ja ryhmäkanteista.
Vetoomus -teoksessa on monta samaa elementtiä kuin tv-sarja Good Wifen ensimmäisissä tuotantokausissa (seurasin sarjaa sen alkuvaiheissa). Siinä ainakin syyttäjä valittiin vaaleilla, ja siinä poreili jatkuva jännite vaalikampanjan ja julkisuuden välillä. Grishamin teoksessa naistuomari McCarthy esitetään  itse asiassa päteväksi asiakeskeiseksi, kompromissihaluiseksi ja "keskustassa" olevaksi tuomariksi, mutta liike-elämän lait ovat teoksessa liian kovat. Liberaalin leima tuo vähemmistön äänistä. Konsultin hyvä neuvo on, että jos ehdokas ei itse halua heittää lokaa, muut voivat, ja on parempikin, että alataso toimii loan heittäjinä.

Grishamin kuvaus lobbaamisesta, ostamisesta, myymisestä ja vaalikampanjasta on mahtava, mutta masentava.

Kontrastit

Teoksessa on voimakkaat kontrastit. Päähenkilöitä on ainakin kolmessa kerroksessa. Alimmalla tasolla on bowmorelaiset, joihin Jeannette Baker kuuluu, he asuvat Missisippin perukoilla kurjassa asuntovaunuslummissa, maaperä on pilattu, sairastavuus ja kuolleisuus ovat korkeita. Tehdaskin on lähtenyt, heillä ei ole mitään sijaa, he ovat vain isossa pelissä vain nappuloita, jotka sen loppuessa jäävät lojumaan tantereelle. Paytonit ovat pelin riistaa. Miljardööri käy kimppuun, tässä ei ole kyse "liikeasioista", vaan kaikki on henkilökohtaista. Krane Chemicalin Trudeaun taktiikka on varsin yksinkertainen, niistetään vastustajat kuiviksi, selvitetään elinolosuhteet, perheenjäsenten tiedot, koulutukset, työpaikat, lainat, ja sitten saarretaan. Pankkeja ja velkojia painostetaan, yrityksiä ostetaan, jotta lainat voidaan irtisanoa, toimeksiantoja peukaloidaan, estetään sopimiset. Pahinta tai parasta riippuen kumpaan puoleen tuntee sympatiaa on vaaleihin vaikuttaminen. Laillista toimintaa kaiken kaikkiaan. Vaikka vaalilahjoituksilla on kattonsa, vaalikonsultti pystyy kanavoimaan pikkusummia eri järjestöiltä ja yrityksiltä niin paljon, että kokonaiskuva on täysin sumennettu. Ei Fiskillä eikä "pelle-ehdokkaalla" ole aavistustakaan, kuka heitä rahoittaa ja miksi.

Köyhät kuihtuvat, menettävät kaiken. Ökyrikkaat vaurastuvat. Rikastuminen tapahtuu myös pörssissä. Krane Chemicalin kurssin arvo oli ennen ensimmäistä tuomiota 52,5$, josta se laski aina 12 $:iin asti, mutta Trudeau itse ostaa osaketta välikäsien kautta, ja vetoomustuomion jälkeen kurssi olikin jo 38,50$. Tässä pelissä joku joko menettää tai voittaa miljardeja.

Vetoomus -teoksessa on hyvin pitkälti Tähtien sodan asetelma Imperiumi vastaan kapinalliset, jotka ovat resuinen ja velkainen lauma idealistisia ihmisiä, kaikkein alimmat "alderaanilaiset" ovat maaperänmyrkkyjen kyllästämiä poloisia. Grisham kiistää loppusanoissaan kaikki siteet todelliseen maailmaan "kaikki henkilöt ovat puhtaasti mielikuvituksen tuotetta", mutta vihjaa, että "kirjassa on myös paljon totta"

Yhdysvaltain vetoomustuomioistuimet eli osavaltioiden korkeimmat oikeudet lienevät suomalaisten hovioikeuden kaltaisia elimiä. Liittovaltiolla on vastaava Korkein oikeus, mutta Vetoomusoikeus on käytännössä ylin oikeusaste harvoja poikkeustapauksia lukuunottamatta. Kirjassa puhutaan paljon ryhmäkanteista. Ryhmäkanteita ja kaiken näköisistä hoitovirheistä valittamista myös paljon kritisoidaan, kritiikille on helppo löytää kaikupohjaa äänestäjissä. Amerikassa asiasta kuin asiasta voidaan haastaa oikeuteen lääkäreitä, hoitajia, välinevalmistajia, ja vaaditaan mittavia korvauksia. Luultavasti näissä oikeudenkäynneissä pitää syy-yhteyden olla varsin vahva ja toteen näytetty.

Tuomariäänestyksen 5-4 tulosta myös ihmettelin kovastikin, minusta Suomessa on paljon enemmän tuomareita kuin yhteen juttuun tarvitaan, ja kulloiseenkin juttuun valitaan tuomarit, eli jos on viisi tuomaria, ei voi ennalta tietää, että ketkä viisi tuomaria ovat remmissä. Tässä esitellään vain yhdeksän tuomaria, jotka aina istuvat. Kerran tosin puhutaan jääviydestä, mutta Krane Chemical ei suoraan ole rahoittanut Fiskiä.

Ihmettelin, miksi asianajajaduo ajoi yksin juttua ilman mitään kunnon rahoitusta tai vakuutusta. Amerikassa kaikki on tuotteistettu ja hinnoiteltu - myös riskit.

****
John Grisham on 1955 syntynyt amerikkalainen kirjailija, joka on toiminut lakimiehenä. Olen katsonut hänen Firma teoksestaan tehdyn filmin, joka oli sangen jännittävä. Grishamin kirjoja on myyty yli 250 miljoonaan kappaletta. Kirjan olen saanut lahjaksi, ja ajattelin, että on aika lukea se. Oli viihdyttävä tai siis kiihdyttävä.

***
Teemasta tulee väkisin mieleen vuonna 1983 John Landisin ohjaama loistava elokuva 

Vaihtokaupat.  Vaihtokaupoissa pörssivelhoveljekset Duket päättävät lyödä vetoa yhdestä dollarista selviytyykö kadun kasvatti Billy Ray Valentine (Eddie Murphy) pörssiyhtiön johtamisesta. Pörssissä käydään kauppaa raaka-aineilla esim. kahvilla, sianlihalla ja appelsiinimehulla. Veljekset Duke valitsevat vaihtopariksi toimitusjohtajansa aristokraattisesti käyttäytyvän Louis Winthorpen (Dan Aykroyd). Valentine nostetaan kadulta ja annetaan Louisin asunto, hovimestari, työ ja muut edut. Louis Winthorpe lavastetaan rikolliseksi muutaman kerran, ja hänen kaikki luottokortit, pankkitilit, asunto, auto koko elämänpiiri suljetaan ja potkaistaan kylmästi kadulle rikollisten joukkoon.

Duke&Duke -veljekset (Don Ameche ja Ralph Bellamy) ovat aivan yhtä ylimielisiä ja kaikkivoipia kuin Vetoomuksen Trudeau. He riistävät palkollisensa aseman, kunnian ja rahat. Lisäksi he hankkivat laittomasti tietoa appelsiinisadosta, kuten Trudeau toimii väärin peukaloidessaan yrityksensä tilejä ja käyttäessään bulvaaneja.

Filmi on komedia, mutta sisältää paljon ironiaa koko pörssijärjestelmää kohtaan. Juonessa olennaisena osana on  Jamie Lee Curtisin esittämä maksullinen nainen, joka ottaa Louisin siipiensä suojaan. He päättävät hankkia satoraportin, ja vaihtaa sen, ja lopun kaoottisessa pörssikohtauksessa he tienaavat miljoonia, ja Duket menettävät 368 miljonaan dollaria ja ovat puilla paljailla (saavat myöhemmin rahaa Murphyn elokuvassa Prinssille morsian, kun Prinssi heittää isänsä lähettämän rahatukon ja se osuu veljesten kerjuukuppiin).

Vaihtokauppojen alkukohtaus on mitä loistelian. Siinä tarjoillaan juuri kahvia ja appelsiinimehua, mikä myöhemmin on pörssin vaihtokauppojen kohteena ja aivan alkukuvassa näkyy sian ruho lihakauppiaan käsittelyssä. Junakohtaus, missä satoraportti vaihdetaan, on myös varsin huvittava.