sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Juuse Tamminen: Salamiin voittajat

 


Juuse Tamminen: Salamiin voittajat, WSOY 1952,  Nuorten toivekirjasto 13 1957, sivumäärä 235. Kansikuva Alf Danning.

Juuse Tammisen nuorten kirja Salamiin voittajat jatkaa persialaissotien historiaa teoksesta Ensimmäinen Marathon. Persialaissotia käytiin ennen ajanlaskun alkua Persian ja Kreikan kaupunkivaltioiden kesken vuosina 499 eaa - 448 eaa. Persialaisilla oli materiaali- ja miehistöylivoima, mutta Kreikkaan pääsy maateitse oli hankalaa, mutta merelläkin tapahtui haaksirikkoja. Lisäksi persialaisten piti erikseen varmistaa huoltoreitit,  sen he tekivät valtaamalla alueita ja sotasaaliina vaadittiin hevosia, ruokaa ja orjia. Persialaisten sotajoukot koostuivat monista kansallisuuksista (tämän kirjan mukaan).

Salamiin voittajat kertoo Antiikin Kreikan kaupunkivaltioiden ja Persian Xerxeen yhteenotosta.  Xerxes tai suomalaisittain Kserkses oli Persian kuningas vuosina 485 eaa - 465 eaa. ja Xerxes halusi kukistaa Kreikan ja tämä sotaretki oli kostona tappiosta Marathonissa 490 eaa.

Kirjan alussa kuvataan Themistokleen pyrkimyksiä varustaa ateenalaiset laivoilla, kolmisouduilla, koska hän aavistaa, että persialaiset ovat pian hyökkäämässä. Themistokles (525 eaa - 460 eaa) oli ateenalainen poliitikko, joka kannatti laivaston rakentamista, ja yhteistä puolustautumista. Hellas koostui kaupunkivaltioista, joten yhtenäiseen puolustukseen tarvittiin kaikkien kaupunkien suostumusta. Sparta ja Ateena kilpailevat johtajuudesta, muita kaupunkivaltioita olivat Korinthos, Aigina, Plataia, Megara. Ateenan valtio sai tuloja hopeakaivoksista, joiden tuottoja jaettiin kansalaisille. Themistokles ehdotti kansankokouksessa tulojen ohjaamista laivojen rakentamiseen. Themistokles saa ajettua tahtonsa läpi. Hän lisäksi tietää uusista hopeasuonista. Varustautumisella on kiire, sillä persialaiset Xerxeen johdolla suunnittelevat hyökkäystä. Persiassa on maanpaossa Spartan karkoitettu kuningas Demaratus, joka hautoo kostoa, mutta ilmoittaa ovelassa kirjeessä Spartaan, että Xerxes on hyökkäämässä. Taulun kaiverrus on peitetty vahalla. Spartan kuningatar Gorgo keksii ottaa vahat pois ja näkee viestin.

Themistokleella on kuitenkin ongelma organisoida puolustus tai saada muut itsenäiset kaupunkivaltiot mukaan ponnisteluihin. Kreikan kaupunkivaltiot oli itsenäisiä, ja yhteistyöstä pitää sopia erikseen kansankokouksissa. Themistokles saa sopimuksen aikaan, mutta joutuu antamaan maajoukkojen johdon spartalaisille, mutta haluaisi johtaa merijoukkoja. Kirjan yksi kantava teema on helleenien valtioiden eripuraisuus. Eripuraisuus on myös ateenalaisten poliitikkojen välillä. Laivaston rakentamista vastustanut Aristeides on karkoitettu Ateenasta. Marathonissa torjuntavoitto saavutettiin hopliittien eli maajoukkojen avulla, nyt ratkaisu tapahtuu merellä, ja siellä persialaisilla on ylivoima ja  Xerxes jyrää maalla, saavuttaa ensin voiton Thermopylain taistelussa, jossa Leonidas oli vähäisten joukkojen kanssa puolustuksessa, missä persialaiset yrittävät tulla salaisen solan läpi. Arvaan, että Juuse Tamminen on ammentanut tietoa Herodotoksen (484 eaa - 425 eaa) historian kirjoista, joista loppuosan (VII, VIII ja IX) kirjat tarkastelevat persialaisten sotaretkiä Kreikkaan. Suoraa lainausta Herodotoksen suomennetussa painoksesta on Delfoin oraakkelin ennustukset, joista tässä Leonidasta koskeva:

"Teilt', oi Spartan aukeatanterisen asujoilta, suuren, mainion kaupungin joko Perseun pojat kaatavat, tai jää kaihoamaan Lakedaimonin ääret kaattua valtijataan, jok' on Herakleen sukukantaa. Ei näet estää voi väki sonnin, ei jalopeuran vainoajaa, väki Zeun häll' on, eik' estyvä ennen lie, kuin raastanut jommankumman on kappalehiksi." (Lainattu teoksesta Herodotoksen historia-teos VII-IX, kääntänyt suomeksi Edvard Rein).

Spartan kuningas Leonidas I katsoo tämän tarkoittavan itseään, ja puolustaa Thermopylain solaa valiomiestensä kanssa, ja sitoo Xerxeen joukkoja, Leonidas miehineen kuolevat. Xerxeen joukot valtavat Ateenan, joka on evakuoitu lukuunottamatta Akropoliin temppeliä, jossa on  niukka mutta sitkeä puolustus. Xerxeen joukkio valtaa temppelin ja tappaa puolustajat. Themistokles on kutsunut Aristeidesin maanpaosta, ja hän saa osallistua taisteluihin. Xerxes on kärsimätön, hän haluaisi lopettaa sodan pian, joukkojen huolto vaatii viljaa, jota on vaikeampi hankkia Kreikasta, kuin Persiasta. 

Themistokles vie poliitiikkaansa läpi, ja laivasto on Salamiissa, jonne persialaiset hyökkäävät. Vimmaisessa meritaistelussa kreikkalaiset vievät voiton, ja persialaiset menettävät kolmasosan laivastostaan. He peräytyvät, kuten itse Xerxeskin. Persialaisten joukkoja jäi johtamaan Mardonios, joka ehdottaa rauhaa ja ehtona on  liitto. Kreikkalaiset eivät suostu, ja persialaiset lyödään 479 eaa Plataiain taistelussa. Salamiin taistelu käytiin 480 eaa.

Nikomakhe, Themistokleen tytär, menetti rakastettunsa Kleonin Ensimmäisessä Marathonissa ja lähtee rintamalle ja palatessaan tajuaa, että sodassa on uhrinsa, ja pystyy päästämään irti surustaan.

Juuse Tammisen nuorten romaani Salamiin voittajat on kelpo kuvaus persialaissodista, ja ihmiskunnan sotaisuuden jatkomosta. Miksi sotia käydään, vaikka ne luovat kurjuutta ja kuolemaa? 

*****

Juuse Tamminen (1888 - 1962) oli kansakoulunopettaja, mutta kirjoitti tukun kirjoja. Nuorten toivekirjastossa julkaistiin neljä historiallista teosta eli  Ensimmäinen Marathon (no:5), Salamiin voittajat (no:13), lisäksi Varjagien aarre (no: 49) ja  Rapolan kuninkaan vangit (no: 61). 

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Juuse Tamminen: Ensimmäinen Marathon

 

Juuse Tamminen: Ensimmäinen Marathon, WSOY 1951,  Nuorten toivekirjasto 5,  sivumäärä 188. 

Juuse Tamminen (1888 - 1962) oli kansakoulunopettaja, mutta kirjoitti tukun kirjoja. Nuorten toivekirjastossa julkaistiin neljä historiallista teosta eli  Ensimmäinen Marathon (no:5), Salamiin voittajat (no:13), lisäksi Varjagien aarre (no: 49) ja  Rapolan kuninkaan vangit (no: 61).  

Ensimmäinen Marathon kertoo Antiikin Kreikan kaupunkivaltioiden ja Persian kuningas Dareios I:n yhteenotosta, joka päättyi Marathonin taistelussa persialaisten tappioon vuonna 490 eaa.  Tarina alkaa, kun Traakkien ruhtinas Miltiades (550 eaa - 489 eaa) lähtee Jooniasta kolmisoudulla synnyinkaupunkiinsa Ateenaan, sillä persialaiset ovat vallanneet Traakian. Ateenassa on havahduttu persialaisten laajenemiseen. Kansankokouksessa arkontti Themistokles (525 eaa - 460 eaa) vaatii laivaston vahvistamista. Miltiades toivoo puolestaan, että jalkaväkeä koulutetaan ja heidät varustetaan.

Kansankokous päättää, että Spartaan lähetetäään valtuuskunta, joka tarjoaa liittoalaissopimusta. Sparta on Ateenan kilpailija. Spartassa pojat sotakoulutetaan, heikot lapset jätetään vuorille kuolemaan. Spartassa on myös orjia, kuten Ateenassakin. Spartalaiset ovat ylpeitä, mutta ottavat vastaan ateenalaiset ja lopulta suostuvat liittoon. Varustelu alkaa. Maajoukkoja harjoitetaan, ja varustetaan miekoin, keihäin ja haarniskoin. Persialaiset lähtevät matkaan. Dareioksen ylipäällikkö Datis saa apua kreikkalaiselta luopiolta Hippiakselta. Hippiaan mukaan ateenalaiset eivät menesty maataisteluissa. Persialaisia parveilee, ja Miltiades lähettää sanan Spartaan, mutta päättää hyökätä ylivoimaisia persialaisia vastaan, perusteena yllätyshyökkäys ja se, että heillä ei ole vielä hevosia. Myös persialaiset ovat päättäneet hyökätä. Taistelu Marathonissa on kiivas. Miltiades lyö persialaisten joukot kiilamaisilla miehityksillä sivustoista. Hopliittien keihään ovat hyviä lähitaistelussa, eikä persialaisten nuolet lävistä haarniskoita. Taistelu on raakaa "Täysin saarretun vihollismassan tuhoaminen tapahtui nopeasti. Hopliittikomppaniat kyntivät verisiä vakoja persialaisten laumoihin. Heidät jaoteltiin hajallisiin ryhmiin ja tuhottiin. Marathonin kylän ympärillä makasi taistelun päättyessä kuusituhatta neljäsataa suurkuninkaan soturia.". Ateenalaisten tappiot ovat 192. Taistelu oli tauonnut. ennen kuin spartalaiset joukot ehtivät paikalle.

Ensimmäinen marathon: Pheidippides (Feidippides) lähetettiin viemään sanaa Spartasta Ateenaan. Tämä tulkitaan nykyisin Spartathloniniksi (246 km). Taistelujen päätyttyä Kleon lähtee viemään tietoa voitosta Marathonista Ateenaan, ja hevosen vammauduttua juoksee matkan kylästä kylään lopulta Ateenaan, jossa kuolee rakastettunsa Nikomakhen käsivarsille.

Lainausta Herodotokselta Feidippideestä (Gutenbergissä on koko teksti):

105. Ja ensiksikin, vielä kaupungissa ollessaan, lähettivät sotapäälliköt Spartaan Feidippides kuuluttajan, erään atenalaisen miehen, joka muuten oli pikajuoksija ja hoiti tätä ammattia. Mainittu Feidippides kohtasi, kuten hän itse kertoi ja ilmoitti atenalaisille, Parthenion-vuoren seuduilla, Tegean yläpuolella, Panin. Pan oli muka huutanut Feidippidestä nimeltä ja käskenyt hänen kysyä atenalaisilta, minkä vuoksi nämä eivät ollenkaan välittäneet hänestä, vaikka hän oli heitä kohtaan suopea ja monasti jo oli ollut heille hyödyksi sekä vastakin aikoi olla. Atenalaiset uskoivat tämän todeksi, ja myöhemmin, kun heidän tilansa jo oli hyvällä kannalla, he pystyttivät linnan alapuolelle Panille pyhätön, ja tämän ilmoituksen johdosta he vuotuisilla uhreilla ja soihtujuhlalla suostuttelevat häntä.

106. Juuri tällä matkalla siis, jolloin mainittu Feidippides väitti Panin hänelle ilmestyneen, hän sotapäällikköjen lähettämänä saapui toisena päivänä Atenasta lähdettyään Spartaan. Ja perille saavuttuaan hän lausui hallitusmiehille: "Oi lakedaimonilaiset, atenalaiset pyytävät teitä auttamaan heitä eikä sallimaan Hellaan vanhimman kaupungin joutua barbarien orjuuteen. Sillä onhan jo Eretria orjuutettu, ja Hellas on joutunut yhtä huomattavaa kaupunkia köyhemmäksi." Näin hän ilmoitti heille sanottavansa, ja lakedaimonilaiset päättivät tulla atenalaisten avuksi; mutta heidän oli mahdoton heti paikalla tehdä se, koska eivät tahtoneet rikkoa lakia. Oli nimittäin kuluvan kuukauden yhdeksäs päivä, ja he selittivät, etteivät aikoneet maastaan marssia yhdeksäntenä päivänä, koska kuun kehä ei ollut täysi.

Juuse Tammisen nuorille suunnattu  Ensimmäinen Marathon on mukaansa tempaava historiallinen kertomus. Nuorten toivekirjaston kansista pidän, ja niin myös tästäkin. Tarina jatkuu teoksessa Salamiin voittajat

perjantai 15. huhtikuuta 2022

Simone Buchholz: Revolverisydän

 

Simone Buchholz: Revolverisydän, alkuteos Revolverherz suomentanut Anne Kilpi, Kustantamo Huippu 2019, sivumäärä 307.

Hampurilaisen Simone Buchholzin (s.1972) Revolverisydän on ensimmäinen osa Chastity Riley -sarjassa. Teos alkaa Hampurin satamasta, kun Elben  vedestä löytyy alaston tyttö peruukki päässä, mutta skalpeerattuna. Syyttäjä Chastity Riley on rikospaikalla ja soittaa pomolleen Georg Fallerille. Tämä on ensimmäinen sarjamurhaajan uhri. Poliisivoimat aloittavat järjestelmälliset tutkimuksensa, joihin kuuluvat ruumiinavaukset, rikospaikkojen analysointi, tekijän profilointi ja kenttätyö.

Pääpaino dekkarissa on Chastity Rileyn elämän ja menneisyyden kuvauksessa. Chastity asuu yksin traumojensa kanssa. Hän on varttunut amerikkalaisen isänsä kanssa. Äiti on häipynyt toisen miehen matkaan. Kun Chastity on riittävästi varttunut, isä on tehnyt itsemurhan. Isän muistoa kunnioittaakseen Chastity on lukenut oikistutkinnon ja on nyt syyttäjä.

Chastitylla on lämpimän platoninen suhde pomonsa Georg Falleriin, poliiseista Calabretta suojaa monesti Chastityä. Italialaisjuurien vuoksi Calabrettaa kutsutaan Vitoksi.  Chastityllä on lämmin ja toisinaan fyysinen suhde naapuriinsa entiseen murtovarkaaseen ja nykyiseen lukkoseppään Henri Klatscheen. Chastityn lähin naispuolinen ystävä on  kahvilanpitäjä Carla Velos. Chastity on futisfani ja käy FC St. Paulin kotiotteluissa. 

Takakannessa dekkari tyylilaji on tiivistetty Hamburg Noiriksi. Chastity vaeltaa Sankt Paulin kaupunginosassa ja Reberbahnilla. Chastity arvaa murhaajan, verkko tihenee, ja jännitys, loppu on kihelmöivän jännittävä.

Chastity Riley -sarjan  Revolverisydän avaa uudenlaisen dekkarigenren Hamburg Noirin, jossa kynnetään kuonaisia katuja, jossa tukahdettu kiima purkautuu murhina, jonka poliisi joutuu selvittämään.

Anekdootteja: Yhden uhrin nimi on Henrietta Auer. Kirjassa puhutaan myös baarista Blaue Nacht, joka on seuraavan suomenneten kirjan eli Krokotiiliyön saksankielinen nimi, ja mistä kirjan nimi tulee. Tässä eletään kesää 2006, jolloin Saksassa oli jalkapallon MM-kisat, ja jotka Italia voitti.

Revolverisydän vakuutti ja luin muut sarjan suomennetut osat, joista bloggaukset ilmestyvät lähikuukausina.

****
Chastity Riley -sarja
1.  Revolverherz 2008, suomennettu Revolverisydän, 2019, tästä on Kirsin bloggaus
2. Knastpralinen, 2010
3. Schwedenbitter, 2011
4. Eisnattern, 2012
5. Bullepeitsche, 2013
6. Blaue Nacht 2016, suomennettu Krokotiiliyö 2019
7. Beton Rouge 2017, suomennettu Verikuu 2020
8. Mexikoring 2018, suomennettu vuonna 2021.
9. Hotel Cartagena 2019.suomennettu vuonna 2022.
10. River Clyde 2021,

tiistai 12. huhtikuuta 2022

Veli-Pekka Hänninen: Edu Kettunen

 


Veli-Pekka Hänninen: Edu Kettunen, Minerva 2021, sivumäärä 287.

Käsikirjoittaja Veli-Pekka Hännisen teos Edu Kettunen julkaistiin muusikon 60-vuotispäivän kunniaksi tasan vuosi sitten.  Lentäjän poika Edu Kettunen syntyi 61 vuotta sitten, äiti oli töissä Seutulan lentokentällä. Edun perhe asui Martinlaaksossa, josta muutettiin Munkkiniemeen. Koulussa alkoi bänditouhut, joka johti Broadcastin perustamiseen. Broadcast oli hyvin suosittu yhtye, ja sen suosituin levy oli Who's got the ball, jolla oli hitti You break my heart. Bändissä Esa Kaartamo oli alkuun biisien tekijä, mutta viitta siirtyi myös enemmän Edulle, joka alkoi tehdä jo Broadcastin aikana suomenkielisiä tekstejä. Edu Kettusen toinen soololevy Lentäjän poika on suosituin (tai ainakin myydyin) Edun levyistä, ja myynyt kultaa.

Teoksen ote ei ole noin suora, vaan esittelee musiikkiharrastuksen "kasvua", Edu oli vuoden vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa Texasissa, josta kertoo esimerkiksi Suiston salaisuus biisi. Edu palasi Suomeen ja soitti Broadcastissa alkuun perkussiota, myöhemmin sitten akustista kitaraa. Broadcast oli suosittu, ja keikareissuilla tapahtui. Bändin paluukeikalla elokuussa 2018 tapahtui todella ikävää, Esa Kaartamo sai sairaskohtauksen ja kuoli.

Kirjassa on paljon henkilökohtaisia asioita, ja ratkaisuja, joista kannattaa lukea, mainitsen ne  vain yleisellä tasolla.  Edu muutti "pois" hälinästä Perniöön, ja puolisonsa kanssa rakensivat viisi vuotta Concepta-alusta, jolla lähtivät matkalle syksyllä 1993. Aikaisen talven vuoksi laiva juuttui jäihin Ruotsissa. Keväällä matka jatkui Saksaan ja Reinin kautta Ranskaan, jonne asetuttiin asumaan. Eläminen vaatii rahaa, eikä elantoa helpottanut tuolloin Kelan ja verottajan toimet. Perhe palasi kotiin. Nyttemmin Edu on kotiutunut Salon seudulle, mutta asuu nykyisin Kemiön saaressa. Edu ei nauti lavallaolosta, eikä halua osallistua esimerkiksi Vain elämää ohjelmasarjaan.

Veli-Pekka Hännisen kirja Edu Kettusesta on suunnattu Edu-faneille, ja tälle kohderyhmälle oiva teos.

Itsellä on joitain Edu Kettusen äänitteitä, mitä kaikkia käsitellään kirjassa.

Jokapojan Hollywood on vuodelta 2000, Edu oli vaihtanut Universalille, ja Hannu Sormunen oli mukana levyn tuottamisessa. Itse (ja kirja) nostan ykköseksi loistavan myös radiossa soineen biisin Taivaansininen BMW. Kansikuva on luonnollisesti Edun piirtämä. Edu myös soittaa kaikki soittimet.

Grand Prix levy on vuodelta 2002. Tässä on kyyninen Säädettävä omatunto, kevyesti kyyninen Grand Prix. Pidän myös Enkelien talosta. Kirja mainitsee, että radiossa soitetuin biisi on hauska Perseenlämmitin.

Minulla on joitain Edu Kettusen kokoelmia. Tässä on hittejä Lentäjän poika, Sinä vuonna, 69-Scania, ...

Edu Kettunen tekee biisejä muille, tässä pari artistia, eli Kim Lönnholm ja TikTak esittivät Edun biisejä, mutta biisejä ja artisteja on paljon. Edu on tehnyt biisin Jotain niin oikeaa myös Juha Tapiolle

Edu Kettunen teki hienon levyn ja kiertueen Mikko Kuustosen ja Esa Kaartamon kanssa. Lisäksi mainitaan, että Edu kiersi luupperin kanssa keikoilla, mutta ei ole toistanut projektiaan.

Katsotaan tuleeko Edulta vielä musiikillisia helmiä. Onnittelut merkkipäivänä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Oikeuden perusteokset: Rikosoikeus

 


Rikosoikeus, oikeuden perusteokset, Alma Talent viides uudistettu painos 2022. Sivumäärä  1890.

Rikosoikeus, oikeuden perusteokset on edennyt viidenteen uudistettuun painokseen ja kirjoittajat ovat Tapio Lappi-Seppälä, Kaarlo Hakamies, Sakari Melander, Kimmo Nuotio, Timo Ojala ja Ilkka Rautio. Kirjan kirjoittajat ovat useimmat oikeustieteen tohtoreita, varatuomareita, rikosoikeuden professoreja, tai toimivat hovioikeudessa tai korkeimmassa oikeudessaEnsimmäisessä painoksessa 1999 kirjoittajina olivat edellisistä Lappi-Seppälä, Nuotio ja Rautio ja sen lisäksi Olavi Heinonen, Pekka Koskinen, Martti Majanen ja Ari-Matti Nuutila. Tämä opus on massiivinen paketti: 1890 sivua, painaa 3,2 kg ja maksaa 250 eurosta 300 euroon. Varasin tämän kirjastosta, ja luin sen kiinnostavilta osin kokonaan.

Oikeuden perusteita on sarjassa ilmestynyt rikosoikeuden lisäksi, Hallinto-oikeus, Insolvenssioikeus, Perusoikeudet, Prosessioikeus, Työoikeus, Varallisuusoikeus, Ympäristöoikeus ja Yritysoikeus.

Rikosoikeuden kokonaisuudistus alkoi vuonna 1980, "näennäisesti" rikoslakimme on vuodelta 1889, mutta sitä uudistetaan jatkuvasti ja pykäliä tulee lisää. Sen sijaan alusta lähtien rikoslaki on jaettu yleiseen osaan, jossa käsitellään rikoslain soveltamista, seuraamuksia, rikosvastuuta, erityisessä osassa on eri "rikostyypit". 

Rikosoikeus, oikeuden perusteokset -teoksessa on systemaattinen ote, ja pääosin mennään rikoslakien lukujen mukaan, rikoslaissa on 51 lukua, luvussa 51 on arvopaperimarkkinarikokset, sitä aletaan käsitellä sivulla 1748.

Itse en ole juristi, enkä ole ollut edes tuomioistuimessa töissä. Sen sijaan olen töissäni tarvinnut paljon eri lakeja, niiden soveltamista, mutten erityisesti rikoslakia, joten lainasin tämän. Olen lukenut aiheesta toki suppeampia teoksia.

Maallikoiden keskuudessa vaaditaan kovempia rangaistuksia ja "kuria". Kuitenkin rikokseen syyllistyy vain, jos on teko on säädetty rangaistavaksi sen tekohetkellä. Teon pitää täyttää rikoksen tunnusmerkistö. Rikoksessa pitää olla tahallisuutta tai tuottamusta, mutta ei aina aktiivisuutta, rikoslaissa myös passiivisuus voi johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen, vaikkapa laiminlyömällä pelastusvelvollisuuden. Lisäksi rikoslaissa on määritelty syyntakeettomuus, joka voi tulla kyseeseen, jos tekijä on mielisairas tekohetkellä. 

Teko voidaan jättää tuomitsematta, jos kyse on esim. "erehdyksestä", tekoon on pyydetty lupa viranomaiselta, tai laki on tulkinnanvarainen, nämä minusta ovat sivupuroja, ja tulevat kyseeseen poikkeustapauksissa.

Ihmisellä on oikeus hätävarjeluun oikeudettomaan hyökkäyksen alkuvaiheissa. Joskus pakkotila lieventää rikosta tai siitä ei tuomita rangaistusta. Kaikki käydään läpi myös rangaistavat rikoskumppanuus, välillinen tekeminen ja yllytys.

Seuraamusjärjestelmä esitellään. Rangaistus on viranomaisen lain perusteella määräämä oikeudellinen seuraamus. Tekijälle voi koitua myös epävirallisia seuraamuksia. Rikoslain mukaan rangaistuksia ovat: rikesakko, sakko  ja erilaiset vankeusrangaistukset tai valvontarangaistus. Tuomioistuinratkaisussa syytteet hylätään tai ne katsotaan toteen näytetyiksi. Rikosseuraamusvirasto panee vankeusrangaistukset toimeen.

Kirjan sivulla on valaiseva kuva kokonaisrikollisuudesta 2020, jona vuonna rekisteröitiin rikoksia yhteensä 686 000, niistä edelleen tutkittavana 313 000, ehdotonta vankeutta on tuomittu 4832:lle, tuomitsematta on jätetty syyntakeettomana 48, joista 44 on hoidossa (hoidossa on kaikkiaan 423 henkeä). Seuraamusjärjestelmä-luvussa on paljon tuomion mittaamisesta, ja yhdistämisestä, Konfiskaatiolla tarkoitetaan rikokseen perustuvan omaisuuden korvauksetonta menettämistä valtiolle.

Seuraamukset voivat raueta, joka rikoksessa on vanhentumisaikansa, vain murha ei vanhene (mutta tappo vanhenee 20 vuodessa). Teoksessa käsitellään kansainvälistä ja eurooppalaista rikosoikeutta. 

Kirjan II-osa käsittelee rikoslajeja, ensimmäisenä sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan, jotka löytyvät rikoslain 11-luvusta. Sotarikokset kuuluvat kansainvälisen oikeuden piiriin, en mene yksityiskohtiin, mutta sotarikos tehdään aina sodan, tai miehityksen aikana. Luvussa 11 pykälä 10 tuli voimaan 2011, se on Kiihottaminen kansanryhmää vastaan" Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.." Tämä pykälä on keskusteluttanut siksi, että mikä sen suhde on sananvapauteen. Tässä on unohdettu tuo "pitää yleisön saatavilla". Annan vinkkinä, että ei kannata uhata, panetella eikä solvata ketään eikä mitään ryhmää. Ja jos somessa lähtee lapasesta, niin täytyy tajuta poistaa viestit, sillä se estää tuon "pitää yleisön saatavilla".

Rikoslain luvussa 12 käsitellään maanpetosrikokset, rikoksia estää SuPo, mutta se ei esitutki eikä "syytä". Rikoksia on muun muassa sotaan yllyttäminen, maanpetos ja vakoilu. Valtiopetos on myös rikos, kuten rikokset poliittisia oikeuksia vastaan, esimerkiksi vaaleja vastaan. Luvussa 15 käsitellään läpi rikokset oikeudenkäyttöä vastaan. Perätön lausuma tuomioistuimessa voi tuottaa tekijälle jopa kolmen vuoden tuomion. Luvussa 16 käsitellään rikokset viranomaisia vastaan: virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta voi saada vankeutta neljästä kuukaudesta neljään vuoteen. Jo uhkailu on rangaistava. Virkamiehen lahjominen on rangaistavaa.

Rikoslaissa on luvut ja pykälät myös henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista, liikennerikoksista ja seksuaalirikoksista, nämä ovat (liian) yleisiä. Ihmisen yksityisyys ja kotirauha ovat turvatut. Rikoslain 24 luvun 8 pykälässä käsitellään yksityiselämää loukkaava tiedon levittämistä:

Joka oikeudettomasti joko joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon.

Tätä "lievennetään eräiltä osin"

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Vapauteen ja omaisuuteen kohdistuu  rikoksia, joista on määritelty tunnusmerkistöt ja rangaistukset. Rikokseen voi syyllistyä myös yritystoiminnassa. Rahanpesu on myös kielletty ja rangaistavaa.

Rikoslain 34 luvussa on yleisvaarallisia rikoksia. Terveyden vaarantaminen voi tapahtua elintarvikkeiden kautta:
"Joka myrkyttämällä tai muulla vastaavalla tavalla saattaa terveydelle vaaralliseksi elintarvikkeen tai muun ihmisten nautittavaksi tai käytettäväksi tarkoitetun aineen taikka pitää sellaista vaaralliseksi saatettua ainetta muiden saatavilla".

Virkarikokset ovat rikoslain luvussa 40. Luvun säännökset koskevat vain virkasuhteessa olevia henkilöitä Virkarikoksista voi seuraamuksena olla vankeus, sakko, varoitus tai viraltapano. Virkasuhteessa voi syyllistyä lahjusrikokseen tai rikkoa virkasalaisuutensa, virka-asemaa ei saa käyttää väärin eikä rikkoa virkavelvollisuuttaan.

Viimeisessä luvussa siis käsitellään arvopaperimarkkinarikoksia. Sisäpiiritietoa ei saa käyttää hyväksi, markkinoita ei saa manipuloida, eikä antaa arvopapereista vääriä tietoja. Näistä seuraamus on sakko tai vankeus. 

Monessa rikoksessa on tavallinen muoto, ja törkeä muoto.

Rikosoikeus -kirjaa suosittelen lakimiehille, jotka ovat sen kyllä jo tenttineetkin, mutta jos työskentelevät toimessa, jossa joutuu edustamaan kuntaa tai yritystä tuomioistuimessa. Luultavasti tuomareilla ja syyttäjillä, tai heidän työpaikassaan on tämä kirja paraatipaikalla. Asiat on käyty läpi perusteluineen, ja kirjassa on riittävä määrä Korkeimman oikeuden ratkaisuja esiteltynä. Sisällysluettelo on hyvä, lisäksi oikeustapaukset on listana, kuten hakusanatkin.

Itsellä ei ole varaa  näihin teoksiin, mutta luen aika paljon juridisia kirjoja, vaikka en niistä bloggaa, ja niin ikään myös hallituksen esityksiä, joissa on lakien esityöt, ja antavat avaimet siihen, miten lakeja sovelletaan. Tästä sarjasta olen lukenut aiemmin Hallinto-oikeus ja Perusoikeudet -kirjat. Myös  työoikeus, virkamisoikeus ja sopimusoikeus kiinnostavat ja olen lukenut suppeampia esityksiä

Lukeminen kannattaa aina, myös lakien lukeminen ja niiden noudattaminen.

lauantai 2. huhtikuuta 2022

Yksitoista vuotta kirjabloggausta



Aloitin yksitoista vuotta sitten kirjabloggauksen.
Tasan 11 vuotta sitten 2.4.2011 klo 10:24  julkaisin ensimmäisen blogitekstin. 

Ensimmäisenä bloggausvuonna (2.4.2011 - 1.4.2012)  aloin lukea Keskisuomalaisen sadan kirjan listaa. Koko blogitouhu ja lukuharrastus oli alkuun innostunutta hapuilua ja rönsyilyä, lisäksi Keskisuomalaisen listassa oli joitain hyvin haastavia kirjoja.
Keskisuomalaisen listan sain valmiiksi blogin kymmenvuotispäiväksi.

Toisena blogivuonna (2.4.2012 - 1.4.2013) aloin lukea nobelisteja. Erityisesti jäi mieleen Camus'n Sivullinen luin myös Solohovin Hiljaa virtaa Don trilogian, sekä ei-nobelisti Leo Tolstoita. Sota ja rauha on häneltä parasta. Dostojevskiltä luin Rikoksen ja rangaistuksen. Perustin runoja varten Jokken runonurkan.

Haasteet on osa blogitouhua, olen osallistunut moneen  ja 1.1.2013  lanseerasin oman ensimmäisen 13 haasteen, missä piti kirjoittaa bloggaukseen 13 sanaa, kuten tarttua, hykerryttävä, herkullinen, päälleliimattu. Haaste  ilahdutti, pelkäsin että kukaan ei osallistu, mutta osallistuttiin.

Kolmantena vuonna (2.4.2013 - 1.4.2014)  bloggasin Montgomeryn Runotyttötrilogiasta, ja aloin blogata Dorothy L. Sayersin dekkareista, projekti, joka kesti muutaman vuoden, osa kirjoista piti ostaa englanniksi. Ensimmäinen blogattu oli Kuolema vierailee kerhossa. Jatkoin nobelistien lukemista ja haastoin muutkin 14 haasteessa. Haaste oli suosittu.

Neljäntenä vuonna (2.4.2014 - 1.4.2015) aloin blogata järjestelmällisesti Agatha Christien dekkareista. Luin myös Volter Kilven Alastalon salissa.

Viidentenä vuonna (2.4.2015 - 1.4.2016)  bloggaus jatkui tutuin uomin ja sain Agatha Christie projektin valmiiksi täällä.

Kuudentena vuonna (2.4.2016 - 1.4.2017) kaikki jatkui ennallaan, luin, bloggasin ja ohjelmoin bloggauksia sopiviin paikkoihin luin scifiä, ja ruotsiksi dekkareita esimerkiksi Lapiduksen Vip-Rummetin 
Uljas uusi maailma tuli luettua ensimmäisen kerran.

Seitsemäntenä vuonna (2.4.2017 -  1.4.2018) luin Arne Dahlin A-ryhmän kirjat, ja katsoin  tv-sarjaa ruotsiksi. Bloggaus oli jo urillaan, jotka olivat jo aika syvässä. Haastoin bloggarit mukaan hiilidioksidihaasteeseen (siis tarkoituksena vähentää hiilidioksidia tai pohtia miten asiaa on käsitelty kirjallisuudessa). Liityin twitteriin, ja tajusin kuinka eri mieltä ihmiset ovat kaikesta. Twitterissä lähdetään helposti laukalle.

Kahdeksantena vuonna bloggasin uudestaan kaikista Harry Pottereista. 

Yhdeksäntenä vuonna bloggasin paljon Ursula Le Guinin kirjoista, ja Henrik Tikkasen Osoite-trilogiasta (5 kirjaa =). Haastoin bloggarit mukaan 75 vuotta Toisesta maailmansodasta. Tavoitteena on  ymmärtää sodan pahuus ja turhuus, ja arvostaa rauhaa. Liityin instagramiin, siellä on lähinnä kuvia, mutta myös kirjoista postauksia.

Kymmenes vuosi meni puuttuvien Keskisuomalaisen listan kirjojen hankkimiseen, lukemiseen, ja bloggaamiseen. Samalla haastoin muut mukaan täällä.

Nyt  kulunut 11. vuosi meni siinä, että luin mitä halusin ja bloggasin niistä. Haastoin bloggarit lukemaan Gutenbergistä ja haaste päättyi edellispäivänä. Haasteen voitti Aino :)

Kommentit ja kommunikaatio ovat blogitouhun suola. Blogeissa on paljon keskustelua. Instassa ei kirjoista juurikaan keskustella, vaan ihmiset laittavat kirjankantta, ja lyhyen tekstin, jota vähän kommentoidaan. Postaan instaan lähinnä valokuvia luonnosta, keikoilta tai Animal crossing New Horizonista, jota pelaan. Jouluna 2020 annoin pelissä saarelleni nimen Rauhala. Peli on herttainen ja väkivallaton.

Blogiaikana kirjoista on auennut aivan uusia maailmoja
Aloin lukea venäläistä(kin) kirjallisuutta
1. Leo Tolstoi, ja hänen kaunein helmensä Sota ja Rauha ilman blogia tuskin olisin koskaan tätä 2000-sivuista klassikkoa lukenut
2. Fjodor Dostojevskin parhaimpia ovat Rikos ja rangaistusIdiootti ja  Karamazovin veljekset
3. Nikolai Gogol esimerkiksi Kuolleet sielutNevan valtakatu  ja  Reviisori
Useat venäläiset teokset peilautuvat jotenkin joko Dostojevskiin, Gogoliin tai Tolstoihin. 

Olen lukenut blogiaikana myös tyttökirjoja L. M Montgomerylta olen blogannut esimerkiksi Pieni runotyttö, trilogia ja Annan nuoruusvuodet

Pahuudesta kertovia kirjoja on joitain tullut luetuksi, esimerksi Jan Guilloun Pahuus ja Agatha Christien Ikiyö sekä William Goldingin Kärpästen herra.

Näytelmiä olen myös alkanut lukea, englanniksi luin nobelisti Harold Pinterin  Petos   ja Tea Party.
Aiemmin luin William Shakespearen näytelmiä Romeo ja JuliaHamletKuningas LearMacbethOthelloVenetsian kauppiasRichard III, ja  Caesar  luin lisäksi Julius Caesarin teoksen Gallian sota.  Shakespearen  Sonetit tuli blogattua runonurkkaan.

Blogiaikana luin ensimmäistä kertaa J.D Salingeria häneltä Sieppari ruispellossa ja  Franny ja Zooey.
Blogiaikana luin ensimmäistä kertaa myös Mary Shelleyn romaanin Frankenstein sekä John Steinbeckin  Vihan hedelmät ja Hiiriä ja ihmisiä sekä Eedenistä itään.

Pikkupoikana luin paljon Jules Verneä ja nyt olen blogannut Kapteeni Grantin löytyminenKapteeni Hatteras -trilogiaMaailman ympäri 80 päivässä ja Sukelluslaivalla Maapallon ympäri myös Pertsaa ja Kilua tuli poikasena luettua, ja bloggasin Pertsan ja Kilun kaikki seikkailut ja Kiplingin seikkailun Meren urhoja

Hieman vanhempana luin paljon Isaac Asimovia tässä pari bloggausta Säätiö-sarja 7 teosta ja Alaston aurinko. Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesin lyhyet seikkailut tuli luettua nyt kaikki. 

Nykyaikana kun kaikki halutaan kieltää on ajankohtaisia Ray Bradburyn Fahrenheit 451 sekä pandemian vuoksi Albert Camus´n Rutto.

Ukrainan kriisi peilautuu moniin sodasta kertoviin kirjoihin. Sota ja rauha kertoo muuan muassa Napoleonin hyökkäyksestä Venäjään ja Victor Hugon Kurjat kertoo Napoleonin kukistumisestakin. Olen blogannut myös Winston Churchillin teossarjasta Toinen maailmansota. Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen kertoo vallasta, valtataistelusta, kaiken menettämisestä, kostosta, ja sodasta.

Elämässä pitää olla kaikkien vaikeuksien keskellä olla myös huumoria, ja näistä hauskoista kirjoista olen pitänyt: Agapetuksen Hilman päivät, Sempén Goscinnyn Nikke ja nenä sekä Alexandre Dumas'n Musta tulppaani

Kiitos kaikille lukijoille, ja etenkin kommentoijille,  lukemisiin.