keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Leo Tolstoi: Sota ja rauha

Leo Tolstoi: Sota ja rauha, osat I-IV, alkuteos Vojna i mir (Война и мир), kirjoitettu vuosina 1865–1869, suomentanut J. A. Hollo, WSOY, 1924. Teoksessa ei lue alkuteoksen nimeä eikä painovuotta, mutta tämä on kyseinen Hollon alkuperäinen suomennos.

Varoitus: bloggaus on varsin pitkä ja voi sisältää haitallisia tai hyödyllisiä juonipaljastuksia ja ajatuksiani kirjasta Sota ja rauha  ja pohdin sen liittymistä Suomen historiaan.

Sota ja rauha on mahtava romaani, jossa eräiden avainhenkilöiden kautta tarkastellaan Venäjän historiaa 1805 alkaen. Venäjän keisari Aleksanteri I ja Ranskan Napoleon (Bonaparte) ovat keskeisiä historiallisia henkilöitä. Napoleon hyökkää vuonna 1805 Itävaltaan. Muut päähenkilöt ovat pääosin ylimystöä: kreivejä, kenraaleja, ruhtinaita, ruhtinattaria, sotilaita, tapahtumat koostuvat ylimystön illanvietoista, perintöjen ja omaisuuden ”suunnittelusta” ja juonittelusta, sotatapahtumista ja Euroopan poliittisesta tilanteesta.

Teos alkaa pidoista ja niissä käytävistä keskusteluista, pian juonitaan ja yritetään haalia omaisuuksia. Sotakuvauksia on myös paljon, kun tarina etenee. Juoni on monipolvinen, mutta tarina on looginen. Haasteeksi muodostuu henkilöiden määrä, ja myöhemmin eri taisteluiden yksityiskohtien kuvaus. Tolstoin romaani on lievästi näytelmällinen, se on hyvin visuaalinen ja sisältää dialogeja. "kohtauksen" alussa on kertaus henkilöstä, tämä on eduksi romaanille, koska sen hahmottaa helposti kuvina. Tein kuitenkin jo luku-urakan alussa henkilöluettelon, johon merkitsin henkilön koko nimen ja alkuaseman ja se oli hyvin viisas päätös.

Henkilöitä

Pierre Bezuhov on ruhtinas Bezuhovin avioton poika, ja tuleva arvonimen ja omaisuuden haltija. Juoni kuvaa Pierren henkistä kasvua rakkaudettomassa avioliitossa Helenan kanssa. Tuon ajan ihanne on ollut vartaloltaan ”rehevä”, ja Pierre ja Helena toteuttavat tämän ihanteen täydellisesti. Pierren taival käy aviottomasta pojasta rikkaaksi kreiviksi, jota muut manipuloivat, ja joka joutuu rahoittamaan muiden vekselielämää ja ratkomaan kiistoja. Pierren ongelma on olla liian kiltti. Pierre (Pjotr) kiedotaan historian tapahtumiin useammassa kohdassa, mm. Moskovan jättämisessä. Pierre on Sodan ja rauhan miespäähenkilö.

Ruhtinas Vasili Kuraginilla on tytär Helena, jonka Vasili naittaa rikkaalle Pierrelle. Vasili on Pierren "opastaja". Helena on kaunis, mutta tuhlaavainen ja uskoton. Vasilin poika on rappiolla nimeltään Anatol, joka on tehdä temput Rostovin tyttärelle Natashalle.  Anatolilla on huikentelevainen ystävä Dolohov, upseeri, joka aiheuttaa monia ikäviä tilanteita teoksessa. Minusta Tolstoi käyttää Dolohovia vain roolihahmona, häneen ulkoistetaan monta ilkityötä. Muutamien kohtauksien tarkoitus on saattaa eri roolihahmot yhteen. Dolohov on kuitenkin rohkea, ja henkilö, joka menestyy armeijassa ja tekee siellä urotekoja.

Köyhtyneen ruhtinatteren Anna Mihailova Drubetskajan poika Boris Drubetskov pääsee oikeisiin piireihin äidin ponnekkaiden toimien ansiosta. Boris käyttää suhteitaan hyväksi, ja tekee järkiavioliiton rikkaan perijättären Julia Karaginin kanssa.

Ruhtinas Andrei Bolkonski, jonka isä Nikolai on varsin erikoinen tapaus, on keskeinen henkilö. Andreilla on uskonnollinen sisar Maria, ja vaimo Liza, joka on teoksen alussa raskaana. Andrei lähtee sotaan jo 1805, ja myös 1812.  Andreikin kasvaa henkisesti teoksen aikana. Aluksi hän on hyvinkin ylimielinen, mutta tekee uudistuksia tilallaan. Andrein sisar Maria on hyvin uskonnollinen, kuten moni muukin roolihahmo. Uskontoa teoksessa käsitellään varsin paljon. Marian hahmosta moni pitää ja aiheesta, ja sitä nimikin ehkä ennakoi.

Ilja Andrevits Rostov on suurperheen isä ja velkainen peluri, hänellä on lapsia, joista hurmaava tytär Natasha Rostova ja haihattevainen poika Nikolai Rostov (myös Vera ja Petja) ovat tärkeitä juonen kannalta. Nikolain armeijauraa husaarina viedään eteenpäin hienostunein sulkakynän piirroin. Nikolai Rostov on aluksi pelkuri ja haihattelija, mutta kasvaa vastuuseen ja hyväksi husaariksi. Teoksessa esitetään Nikolain ja Natashan raju metsästyskohtaus, missä Nikolai rukoilee Jumalaa, jotta suden saalistus onnistuisi. Kohtauksesta minusta ilmenee, että koirat ottavat ja surmaavat suden. Rostoveilla on kymmeniä koiria, hevosia ja hevosajajia. Minusta metsästyskohtaus on irrallinen eikä Nikolai ole ollut erityisen uskonnollinen. Nikolain ja Marian tiet yhdistyvät kohtaukseen, missä Maria pitää evakuoida kartanossa isänsä kuoleman jälkeen Napoleonin joukkojen lähestyessä. Andrei taas on kosinut Natashaa, mutta ei ole saanut isältään naimalupaa. Rostovien vanhemmilla taas olisi tarvetta saada lapsensa rikkaisiin naimisiin, koska velkavetoinen vekselielämä ei voi loputtomiin jatkua. Perheessä asuu myös köyhä serkku Sonja, jolle Nikolai on antanut avioliittolupauksensa. Natasha ja Andrei tapaavat Moskovasta lähdön jälkeen. Natasha on Pierren ohella tarinan päähenkilö.

Sota vai rauha? Tolstoin valinta on rauha. Määrätietoisesti Tolstoi kyseenalaistaa sotaa "tämäkö rakas ja oikeauskoinen sotajoukko", puhutaan nyljetyistä hevosenraadoista, pakenevien ja haavoittuneiden kärsimyksestä. Puhutaan sotajoukkojen levittävän väärää rahaa ja rikkovan sopimukset. Tolstoi uskoo ihmisen muuttumattomuuteen "meidän aikanamme (... luulevat ihmisten ominaisuuksien muuttuvan ajan mukana)"

Teoksen tapahtumat  alkavat siis vuodesta 1805 Pietarista seurapiireistä, kun Napoleon Bonaparte vaanii koko Eurooppaa rauhallaan motollaan ”Eurooppaan pysyvä rauha”. Teos tarkastelee kulisseissaan Napoleonin toimintaa ja suhdetta siihen. Osa henkilöistä ihailee Napoleonia, osa näkee hänet antikristuksena, ja osa vallantavoittelijana. Romaani on paljon muutakin kuin historiallinen kertomus, se on teemoiltaan kuin maatuskanukke, sisäkkäin on monia teemoja, joiden yksityiskohtia voi vain ihailla.

Tolstoi ei ylistä yksittäisiä ihmisiä vaan esittää heidät vikoineen ja hyveineen. Vaikka venäläisistä esitetään pääosin ylimystöä, niin tavallisessa Platon Karatajevin hahmossa Tolstoi kuvaa perusvenäläisen parhaimmillaan. Tolstoin ivaa sekä seurapiiriperhosia että hovikuhnureita, ja vaikka Tolstoi kiistää Napoleonin kukistumisen olleen kaikkien venäläisten määrätietoista tulosta (hovikuhnurit ja seurapiirikerma!) se on minusta kaunis kuvaus venäläisyydestä. Traagisinta ovat sodan uhrit, ja oman ikonin Moskovan jättäminen ja myöhemmin Moskovan palaminen. Sissisodan kuvaus on ruohonjuuritasolla osuvaa. Sotamarsalkka Mihail Kutuzovista (1745 - 1813)  Tolstoi antaa minusta hyvän kuvan. Kutuzov pystyi olemaan välittämättä kritiikistä, ja antoi ajan kulua, ja koitti olla väsymättä omia joukkojaan.

Teos käsittelee myös uskonnollisuutta ja uskonnollisuus on minusta tärkeässä osassa monissa tapahtumissa.

Tolstoi on pitää tarinan kuosissa. Hän vaihtaa tapahtumapaikkaa ja henkilöitä, välin antaa yleiskatsauksen, palaa ajassa hieman taaksepäin, toiseen tapahtumapaikkaan. Historiallisia katsantoja on useita, ja pohdintaa historiankirjoituksesta, eri vaihtoehdoista, ja näytelmän henkilöistä. Tarina on Venäjän ja Euroopan historiaa. Se sisältää myös monien henkilöiden henkistä kasvua: Pierre, Nikolai, Natasha, Maria, sekä Andrei mutta myös eräiden rappeutumista kuten Helena ja Anatol. 
***
Lukuprosessista:
Pelkäsin teoksen lukemista, luulin, että kirja on tylsä ja lykkäsin sitä vuodella. Huomasin lukiessani, että tarina on kiinnostava, ja kerronta oli mestarillista.
Lukemisen aloitin 12.6.2012 ja luin aluksi vain sata sivua päivässä, koska tein muistiinpanoja henkilöistä. Lukuvauhti nousi, kun pääsin sisälle tarinaan. Sain tarinan päätökseen Juhannuksen jälkeen 24.6, luin teosta 12 päivää.
***
Teoksen osat
Ensimmäinen osa: 
1805: Sisältää illanviettoja ja keskusteluja pääosin Pietarissa, mutta myös Moskovassa.

Toinen osa
Sotaelämää: leirejä ja siirtymisiä ja taistelua, tappioita ja perääntymistä Keski-Euroopassa.

Kolmas osa
Boriksen naitto, Anatolin riiuumatka. 1805 loput taistelut.

Neljäs osa
Rostovien elämää. Dolohovin uusin temppu. Lizan synnytys. Pierren ja Helenan "avio-ongelmia". Vapaamuurarius.

Viides osa
Nikolai Rostov armeijassa. Keisarien liitto.

Kuudes osa
Andrei pyytää Natashan kättä.

Seitsemäs osa
Rostovien (raha)-asioita

Kahdeksas osa
Anatolin ahneet ajatuksen ja Dolohovin ilkityöt jatkuvat.

Yhdeksäs osa
1812 Sodan syyt. Armfelt mainitaan. Natashan sairaus jatkuu.

Kymmenes osa
Napoleon hyökkää Venäjän maaperälle 1812. Miestappioita

Yhdestoista osa
Tolstoi pohtii fatalismia, historian kulkua. Yksittäisten ihmisten merkitystä, turbulenssia.
Helena vaihtaa uskoa ja miestä. Pierre karkoitetaan Moskovasta vapaamuurariuden vuoksi. Moskova luovutetaan ja poltetaan. Pierre jää päähenkilöistä ainoana Moskovaan, muut ovat armeijassa taas pakenevat

Kahdestoista osa  - aina Jälkilauseeseen jätän paljastamatta kokonaan, kehotan lukemaan koko tarinan :)
Historiasta voit lukea, miten Napoleonille kävi, hän tuli toiseksi, Aleksanteri I voitti, mutta romaanin roolihahmojen tiet osin yhtyvät osin erkanevat, vaiheet ovat jännittäviä.
***
Psykohistoria ja Tolstoi
Teoksessa käsitellään historian kirjoitusta ja fatalismia. Kysymys kuuluu, tapahtuuko kaikki historian omasta painosta, vai yksilöiden toiminnan tuloksesta. Tolstoi ei minusta itse usko sokeasti fatalismiin. Tämä tulee ilmi Napoleonin hyökätessä kohti Moskovaa, missä Tolstoi kirjoittaa, että moni pieni yksityiskohta ratkaisi Borodinon taistelun lopputuloksen, esimerkiksi, että Napoleonilla oli nuha. Hän myös pitää Napoleonia minusta syyllisenä miljoonien ihmisten kärsimykseen, siis Napoleonin vallanhalu tappoi ihmiset eikä historian lainalaisuudet, joskin Tolstoi luettelee myös muita myös Venäjästä johtuvia syitä.
Tolstoi pohtii myös fysiikan jatkuvaa liikettä, ja differentiaalilaskentaa. Tämän jälkeen hän niittaa yhdestoista osa s.365Vain ottamalla tarkastelun esineeksi äärettömän pieniä osia - historian differentiaalin ts. ihmisten samanlaiset viehtymykset – sekä saavuttamalla taidon integroida (laskea niiden äärettömän pienten summat), me voimme toivoa tavoittamme historian lait”.  Miksi nostan tämän esiin? Tämä on aivan kuin Hari Seldonin psykohistorian lähtökohta, koko Säätiö-trilogian ydin. Asimovin aate. Säätiössä psykohistoria tieteellä ennustetaan tulevaisuutta kansakuntien (ja planeettojen tasolla).
Sota ja Rauha Kolmannentoista osan avaussivulta: " kuin syventyä minkä tahansa historiallisen tapahtuman varsinaiseen olemukseen ts koko sen ihmispaljouden toimintaan ... huomatakseen, ettei historiallisen sankarin tahto suinkaan johda joukkojen toimintaa, vaan on aina sen johdonalainen".
Napoleonin julistus moskovalaisille on paljon puhuva: "onnettomuuden vuoksi" jouduitte jättämään kotinne, eli pitikö Napoleon itseään onnettomuutena siis sattumana. Oliko psykohistorian mielessä Asimovin mukaan Napoleon Muuli?

Luin viime kesänä Tuulen viemää, ja Atlantan aiempi nimi lienee ollut Terminus, kuten Säätiön kotiplaneetta. USA:n etelän plantaaseilla oli orjia, kuten Solariassa oli robotteja. Oliko venäläistaustainen Asimov ammentanut tahtomattaan tai tieten psykohistorian idean Tolstoilta, ja robottien hallintamekanismin Tuulen viemän ideasta. Tuulen viemää teoksen sotakohtauksissa on samantyyppistä kuvausta kuin Sota ja Rauha -teoksessa myös seurapiireissä tanssitaan musliinipuvut päällä, ja eletään sentään samaa vuosisataa.

Boris Pasternak teoksessaan Tohtori Zivago kommentoi tätä historianäkemystä, ja painottaa enemmän, että asiat tapahtuvat paljon poikkeusyksilöiden myötävaikutuksella ja aikaansaamana. Se, että onko tämä kirjan hahmon tai Pasternakin ajatus, en osaa sanoa. Joka tapauksessa Komarovskin tekojen seuraukset ovat usealle ihmiselle haitalliset.
***
Sota ja rauha ja Suomi.
Aleksanteri I:lla oli varsin paljon puuhaa vuodesta 1805 alkaen aina 1815 asti. Minusta tätä asiaa ei omilla historian tunneilla painotettu. Jokainen maa kirjoittaa oman historiansa (kärjistetysti). Tässä teoksessa Napoleon toteaa, että hän antoi Aleksanterille Suomen. Historian tunneilla enemmän painotetaan itse Suomen sotaa 1808-1809, ja Viaporin antautumista, eli itse prosessia, eikä sen alkulähdettä, tässä mannermaan sulku ja keisarien liitto. Pienet valtiot ovat aina oleva isompien armoilla, mikä tässäkin tulee ilmi.
Ruotsalainen (syntynyt Tarvasjoella!) Armfelt mainitaan useasti. Hän ei kuulunut Napoleonin liian laajaan fanikuntaan, ja palveli Aleksanteri I:n alaisuudessa Napoleonin hyökätessä. Napoleon ei arvosta kaveria ja romaanissa soimaa häntä irstaudesta ja juonittelijaksi, mutta Tolstoi arvottaa Armfeltiä, sillä hän samalla sivulla puhuu Napoleonin "kunniasanasta". Napoleonilta outo arvio silloisessa tilanteessa, jossa siviiliväestöllä ei ollut juuri oikeuksia ja sopimukset on tehty rikottavaksi. Muutenkin Tolstoi puhuu sodan "laeista".
Napoleonin motiiviksi sanotaan "rauha", nämä rauhanmiesten aloittamat sodat tietävät aina koko mantereen siviilien kärsimystä ja kuolemaa.

***
Teoksen lopullinen sanoma?

Mitä Tolstoi tarkoittaa? Hän voi selittää eri vaihtoehtoja, esimerkiksi kenraali Kutuzovin ratkaisuja mutta en lopulta ymmärrä, pitääkö Tolstoi niitä onnistuneina valintoina vai ei, luultavasti kyllä. Tolstoi tarkastelee asiaa molemmin puolin ja vielä kolmanneltakin, mutta lukijalle jää mielestäni lopullinen päätäntävalta, vaikka kyse voi olla joskus ironiasta. Tolstoin ironia on monesti niin sileäksi hiottua, että sitä tuskin huomaa. Toisinaan sen kärhien kosketuksen tuntee selvästi. Tolstoilla tuntuisi siis olevan pakissaan eri asteita ilmaista näkemyksensä.

Kutuzov saa sotapäälliköistä venäläisistä eniten mainintoja.. Sotatapahtumista, asemista niin maastollisista kuin taktisia, strategisista ja sodanjohdosta tästä saisi paljon aineistoa. Historian kartaston mukaan Napoleon tuli suhteellisen suoraan Moskovaan, ja kartasta huomaa kuinka lähellä Eurooppaa Moskova on (kun vertaa koko Venäjän valtakuntaan). Napoleon loukkaa Moskovaa puhumalla aasialaisesta pääkaupungista.
***
Sota ja Rauha ja nykyaika
Joukkojen johtamisesta Tolstoi sen sijaan ei anna kiitettävää arvosanaa. Ylipäällikön on mahdotonta päättää mistään, hän vain joutuu valitsemaan eri päälliköiden ehdottamista vaihtoehdoista, joita vielä kaiken aikaan vesitetään päällekkäisillä käskyillä. Tähän Napoleonin teho ehkä perustui, hän johti itse sotatoimia, ja joukkojen taistelutahto lienee ollut suurempi.
Tässä suhteessa sodankäynti on totaalisesti muuttunut. Moottoroidut joukot, automaattiaseet, lentokoneet, satelliitit, ja tietoliikenneyhteydet, ja ennakoivat kaikenlaisen infrastruktuurin hajottavat pommitukset, ovat muuttaneet sodan vielä nopeammaksi, tuhovoimaisemmaksi ja raaemmaksi. Muutenkin joukkojen siirrot tuntuvat tässä kankeilta ja hitailta, kun hevosen nopeus on ollut optiminopeus liikkua, ja maantieteelliset faktat on pitänyt ottaa huomioon.

Sen sijaan sosiaaliset suhteet, siis ihmisen perusluonne on säilynyt viimeiset 200 vuotta ennallaan. Tolstoi tarkastelee ironisen lempeästi eri Euroopan kansakuntien erityispiirteitä. Lisäksi välillä hän puhuu politikoinnista ja sen puolista, niitä on yhdeksän (Pietarissa). Yleensä objektiivinen isänmaan etua ajava näkemys puuttuu. Kuten yllä ilmeni, varsinkin ranskalaisia 1800-luvun historioitsijoita Tolstoi hyvin avoimesti arvostelee.

Kirjassa olisi analysoimista monin verroin, suositan teoksen lukemista.

Teoksen pikkutavara on minusta nuuskarasia. Moni henkilö omistaa tämän välineen, ja niitä kerätäänkin. Napoleonin kuvauksessa hän nuuskailee varsin aktiivisesti.Napoleon myös nykii eräässä kohtauksessa venäläistä keisarin (ei puhuta tsaarista) lähettilään korvaa, oli kuulemma herran tapana.

Leo Tolstoin Sota ja rauha on venäläinen mestariteos, todellinen maailmankirjallisuuden klassikko.
Tolstoin kirjoista Anna Kareninan bloggaus on täällä, ja Ylösnousemuksen täällä. Anna Kareniina sopii naislukijalle, minusta Anna Kareniina hukkuin omaan narsismiinsa ja hekumointiinsa, Ylösnousemus taas on hyvä "kooste" Tolstoin ajatuksista.
***
Teos sopii hyvin luettavaksi jo yläasteiässä. Ainoa ongelma tulee silloin sen perinpohjaisuudessa, Tolstoi käsittelee asiat monesti läpi. Toisaalta yläasteen historian opettajaa sävähdyttää varmasti seuraava lainaus:

"Napoleon painaltaa lämpimiin turkkeihin kääriytyneenä kotiinsa ei ainoastaan menehtyvien toveriensa, vaan myöskin niiden ihmisten luota, jotka hän oman luulonsa mukaan oli sinne johtanut, hän tuntee tämän olevan suurta, ja hänen mielensä on tyyni" Leo Tolstoi Sota ja Rauha IV teos neljästoista osa s.230, Wsoy, 1924 , Juho Hollon suomennos.
***
Sota ja Rauha tv-sarjana
23.8 - 27.9.2016  tiistaisin klo 21:30 Yle-TV1
Tämä on upouusi filmatisointi, ja Paul Dano esittää Pierre Bezuhovia, ja Andrei Bolkonskia James Norton. Natasha Rostovia esittää Lily James.



Traileri on aivan upea.




Sarja on kuusiosainen, 1972 versio oli peräti 20-osainen, nykyään ollaan tehokkaampia.
Ensimmäisessä osassa Pierren isä kuoli ja Pierre Bezuhov peri isänsä kreivin arvonimen, ja tilukset. Jakson lopussa hänet kihlataan "väkisin" Helenelle, joka on varsinainen nainen! Helenellä on rappeutunut veli Anatol ja hänellä ystävä Dolohov. Boris Drubetskoi on köyhä, mutta hyvä.
Napoleon hyökkää Itävaltaan. Andrei Bolkonski liittyy sotaan kuten Nikolai Rostov. Nikolain sisar Natasha hehkuu nuoruuden kauneutta. Jakso on yle-areenassa.
Toisessa osassa Pierre ja Helene menevät naimisiin. Helene pettää Pierreä, Dolohovin kanssa. Anatol yrittää naimisiin Marian kanssa, mutta kähmii Bolkonskien seuraneitiä Bourinnea. Napoleon voittaa verisiä taisteluja. Sodassa on tauko. Andrei, jonka huhuttiin kuolleen, saapuu kotiin. Lize kuolee synnytykseen, mutta poikalapsi jää henkiin. Nikolai on kihloissa Julian kanssa, mutta on käynyt huorissa, tuo Denisovin mukanaan kotiin. Jakso päättyy Dolohovin ja Pierren kaksintaisteluhaasteeseen, Pierre haastaa rohkean Dolohovin, joka on asunut Pierren tykönä ja elänyt hillittömästi myös Helenen kanssa.
Kolmannessa osassa Pierre selviytyy voittajana kaksintaistelusta. Dolohov haavoittuu, Nikolai Rostov on adjutantti. Pierre nakkaa uskottoman Helenen asunnostaan. Hän tapaa matkalla maalle vapaamuurarin ja liittyy järjestön, ja yrittää elää muille ja vaalimatta kostoa.
Dolohov nauttii ylöspidosta Rostoveilla, ja katselee Juliaa, jota kosii, mutta Julia ei suostu. Dolohov voittaa Nikolai Rostovilta 43 000 ruplaa (kosto Julian kieltäytymisestä). Rostovien rahatilanne on jo ennestään kireä. Andrei on vetäytynyt tilalleen. Pierre kiertää maatiloja ja haluaa parantaa maaorjien asemaa. Pierre tekee ruumiillista työtä, Helene jakaa ruumistaan nyt Boris Drubetskoille. Pierre menee Bolkonskeille. Pierre puhuu Andrein ja Marian kanssa. Andrein lapsi varttuu. Eletään vuotta 1809 ja nyt Venäjä on Napoleonin kanssa samalla puolella. Andrei Bolkonski on kiinnostunut Natasha Rostovista ja Natasha on ihastunut Andreihin. Pierre yrittää huora-Helenensä kanssa. Talvella 1809 pidetään Pietarissa tanssiaiset, jossa on päähenkilöt, Andre tanssahtelee Natashan kanssa. Jakso päättyy, kun Andre aikoo kosia Natashaa.
Neljännessä osassa Natasha ja Andre ovat "salakihloissa". Andre on pyytänyt Natashalta vuoden aikaa. Rostovien rahat ovat lopussa, ja äiti pyytää Nikolaita kihlaamaan Julie Kuraginan, mutta Nikolai ei suostu. Jaksossa on suden metsästystä. Natasha kohtaa suden, joka myöhemmin ammutaan. Talvella 1810. Nikolai suututtaa vanhempansa ilmoittamalla menevänsä köyhän serkkunsa Sonjan kanssa.
Boris Drubetskoi etsii vaimoa, ensin Maria Bolkonskista ja myös Julie Kuraginasta. Todellisuudessa Boris on Helenen rakastaja, josta Pierre kärsii ja juo. Helene ja Anatol iskevät kyntensä Natashaan. Anatol on pahaksi onneksi naimisissa puolalaistytön kanssa. Dolohov tietää asian ja Boris. Anatol ei onnistu viemään Natashaa vihille, Natasha itkee, mutta Pierre takavarikoi Anatolilta Natashan kirjeen, ja selittää, että Anatol on jo naimisissa. Jakson lopussa Andrei on matkalla Natashan luo.

Viidennessä osassa Napoleon hyökkää Venäjälle. Vanha Bolkonski kuolee ja Nikolai Rostov pelastaa Marian ja Bourinnen ja Andren lapsen  Napoleonin joukkojen tieltä. Talonpojat napinoivat. Helenellä on uusi rakastaja ja hän haluaa eroon Pierrestä. Pierre tapaa Dolohovin, joka pyytää häneltä anteeksi. Andre Bolkonski on Kutuzovin kanssa Borodinossa, jossa Kutuzov aikoo pysäyttää Napoleonin. Pierre, jonka elämä on tyhjää, haluaa nähdä taistelun, josta tulee verilöyly. Venäläiset voittavat taistelun, mutta menettävät puolet armeijastaan. Kutuzov antaa Napoleonin marssia Moskovaan ...

Ennakko, mitä kuudennessa osassa tapahtuu ...
Kuudennessa osassa Moskovassa palaa, Napoleon on kaupungissa, mutta huolto ei pelaa ja talvi on tulossa. Pierre etsii itseään, on vankina  ja tapaa Platon Karatajevin. Andrei Bolkonski kuolee. Helene haluaa uusiin naimisiin, on tulossa entistä hullummaksi, lopulta tappaa itsensä. Pierre joutuu lähtemään Ranskaan, mutta pelastetaan, Dolohov tunnistaa hänet. Hyökkäyksessä Petja Rostov kuolee.

Lopussa on luvassa häät ja yllätyspari saa toisensa. Ensin Nikolai Rostov  ja Maria Bolkonski ja sitten Pierre ja Natasha. Avioliitosta tulee onnellinen, ja "lapsellinen".


Vuonna 2012 tuli italialainen sarja MTV3-Ava kanavalta

Heinäkuun lopulla 2012 alkoi italialainen sarja MTV3-Avalla, ajattelin seurata tv-sarjaa, kiireestä johtuen ensimmäisen jakson missasin lukuunottamatta loppua. Italiaa tunnuttiin puhuvan, puvut oli hienoja. Pierrellä oli kirjassakin silmälasit, mutta kirjassa Pierre oli pitkä ja "painava", loput jaksot yritän katsoa. Kirjassa oli aika paljon sotaa, tässä lopussa oli paljon tanssia. Joskin kuten postauksesta ilmenee teoksessa on myös paljon varsinkin alussa seurapiiritansseja, kortinpeluuta ...

Toisen jakson katsoin kokonaan, ja oli miltei kokonaan "rauhaa". Kirjan teemoista poistettu monia henkilöitä ja kohtauksia, ja muutettu tapahtumajärjestystä, mutta näin pitääkin, muuten sarjasta tulisi kovin sekava.
Minusta Helenan (sarjassa Helene) osuus kaksintaisteluhaastossa oli selvempi vielä kuin kirjassa.

Kirjassa Dolohov jäi eloon, eikä Pierre muuta kuin haavoittanut häntä. Suhde oli kirjassa. Dolohov kirjassa ihastui Sonjaankin, ja "pelasi" Nikolai Rostovilta yli 20 000 ruplaa.

Sarjassa Anatol Kuraginin avioliitto Puolassa esitettiin suoremmin kuin teoksessa, tämäkin oli tv-sarjassa hyvä, asialla on merkitystä, koska iski myöhemmin silmänsä Nastashaan. Ihmettelen tätä, koska Rostoveilla ei ole rahaa, sai kuten kirjassakin rukkaset Marialta Andrein sisarelta, koska kähmi seuraneiti Bourienneä. Marian ja Andrein isä oli kirjassakin vanha kärttyinen ja omituinen, mutta varakas. Varakkuus, kuten Pierren varat, tulevat pitkälti maan omistamisesta.

Natasha ja Nikolai kävivät maalla, mutta suden metsästystä ei ollut.

Sarjassa loistaa poissa olollaan ainakin Boris Drubetskoi, joka oli monessa kohdassa, mutta ei kovin keskeinen. Vielä ei ainakaan ole tullut Pierren vapaamuurariutta, joka liittyy henkiseen murrokseen. Pierre etsii teoksessa itseään. Natashan ja Pierren välit ovat lämpimät, kun taas Helenan kanssa kylmät. Helena löytää peiton lämmittäjät (ja heiluttajat) muualta.

Minusta Anatolin isän huulet eivät liiku italian kielen sanojen mukaan, eli onko joitain ääninäyttelijöitä dubattu? ja varmasti onkin, huomasin hänen olevan Malcolm McDowell, Kellopeliappelsiinin pääosan esittäjän, eli ei ole italialainen.

Kolmannessa osassa Anatol yritti kaapata Natashan, mutta jäi kaksinnaimisesta kiinni. Kirjassa aie menee pidemmälle, mutta lopputulos on sama. Natashan myrkyn syöminen tapahtuu myös, kuten Nikolain pelihäviö Dolohoville. Syynä kirjassa oli kuitenkin Dolohovin ihastuminen Sonjaan, joka on tv-sarjassa nätti ruskeasilmäinen tyttö, joka kirjassa oli Nikolain mielitietty.

Kolmannessa osassa Napoleon hyökkää Venäjälle ja Kutuzov perääntyy ja perääntyy. Sodassa tulee kuolemaan henkilöitä viimeisessä osassa nähdään lopulliset lemmenparit. En tiedä niitä, sillä sarjassa on eräitä henkilöhahmoja karsittu ja eräitä tapahtumia hieman muutettu.

Jos olet lukenut juonta ylhäällä niin tv-sarja pääosin käsittelee sosiaalisia suhteita ja lemmenasioita, koska sodan kuvaaminen ei ole mukavaa, pidän tätä ratkaisua parempana. Hieman minua on haitannut se, että Pierreä on siloiteltu, hän on liian "hyvä" ja ristiriitaisuus on poissa.

Viimeisessä osassa muutama kirjan mutka oli oiottu, seuraavassa lopun juonipalajastukset, eli lopeta tähän, jos et halua tietää, miten lopulta käy.

Helene kuoli ja taudin voi jokainen päätellä, oli varmaankin veneerinen k-alkuinen tauti, joka lausutaan <kuppa>.

Andrei ja Petja hyviksistä, ja pahikset kuolivat, parit saivat toisensa, Napoleon voitettiin. Vaikka monia asioita oli hieman muutettu, niin minusta sarja oli ihan mukiinmenevä, mutta kirja on kyllä paljon enemmän sotaa, maatalouspolitiikkaa, uskonnollisten asioiden pohtimista.

Minusta tv-sarjan lopun hääkohtaus palavine kynttilöineen ja kruunuineen oli loistavasti toteutettu. Jos joku on jaksanut tänne asti tätä lukea, niin Pierre ja Natasha menevät naimisiin ja saavat lapsia. Tämä on minusta koko tarinan johtava juonilanka.

25 kommenttia:

  1. Tuo varoituksesi oli kyllä varsin koukuttava ja pakko oli heti lukea koko teksti. ; ) Oletpa tehnyt valtaisan urakan lyhyessä ajassa! Minäkin päätin lukea tällä lomalla jonkin venäläisen klassikon. Harkitsin Sotaa ja rauhaa mutta päädyin kuitenkin hitaana lukijana Dostojevskin Rikokseen ja rangaistukseen. Nyt kyllä vähän harmittaa, kun valotit tuota historiallista viitekehystä.. Napoleon kiehtoo minua aina kummasti ja tuo aikakausi muutenkin. Olen vahvasti sitä mieltä, että ilman Napoleonia suomalaisten elämä olisi vähemmän suomalaista.

    Tämän kirjoituksesi innoittamana palaan kyllä pian Sotaan ja rauhaan. Kiitokset sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, arvoin itsekin Rikos ja rangaistus, Sota ja rauha, vai Anna Karenina, ja valitsin tämän ensin. Pelkäsin, että puudun heti alussa. Alkupäivinä luin vähemmän, mutta lopussa, kun "roolihahmot" ovat tuttuja tekstiä oli helpompi lukea. Jotta pääsisin loppuun, päätin, että joka päivä luen vähintään 100 sivua, kuten olen päättänyt nyt aloittamani Anna Kareninan kanssa hieman yli 1200 sivua (riippuu painoksesta ja sivun koosta). Jos ennätän luen vielä lomalla Solohovin Hiljaa virtaa Don, siinä lienee yli 1500 sivua kolmessa osassa

    VastaaPoista
  3. Nostan hattua ja korkealle. Erinomainen postaus! Ajattelisin tämän olevan niitä kirjoja, joista tulee kirjoittaa näin perinpohjaisesti. Tämä vähentää mun pelkoja kyseistä teosta kohtaan!

    Tuo vaihe Venäjän historiasta kiehtoi jo pikkutyttönä, mutta jotenkaan en ole saanut koskaan tartuttua sen ajan romaanikirjallisuuteen, vaikka joskus yläasteaikana ahmin paljon siitä olevaa tietokirjallisuutta.

    Kommentoit tuota suomalaisen historianopetuksen painottumista itse sotaprosessiin. Ainakin meillä aikoinaan 7. luokalla historian opetus alkoi mannermaasulusta ja Tilsitin sopimuksesta, se oli koko yläasteen historian oppimäärän ensimmäinen asia. Näin siis joskus vuosituhannen vaihteessa.

    Napoleonhan oli alkuperäiseltä nimeltään Napoleon Buanaparte, sittemmin Bonaparte. En tiedä minäkään, miksi Tolstoi tuota Buanapartea käyttää, mutta en jotenkaan osaa nähdä sitä erityisen halventavana.

    (Eräs ystäväni on kovin innostunut näistä venäläisistä klassikoista, jota toinen kommentoimaan "ei se mitään, on minullakin joskus vaikeaa.")

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista.

      Nukuin ehkä historian tunneilla. Mannermaansulut käytiin läpi, ja Napoleonin nopea nousu, kova uho, sitten tuho. mutta meillä oli Suomen historia erikseen, ja yhteyttä en ehkä oivaltanut.

      Poista
  4. Loistava postaus. Teosta en ole lukenut, mutta olen nähnyt joskus ammoin TV_sarjan, jonka tapahtumat tulivat mieleen. Pitäisi alkaa lukea näitä venäläisä klassikkoja.

    VastaaPoista
  5. Sota ja rauha on minulle yksi kaikkien aikojen lukuelämyksiä. Loistelias on hyvä sana kuvaamaan sitä. Varsinkin ihmisten ajattelun tarkka ja aidontuntuinen kuvaus tekivät suuren vaikutuksen. Muistan pitäneeni lähes kaikista hahmoista, jostain syystä varsinkin Dolohovista. Metsästyskohtauksista en pitänyt, mutta minä olenkin eläinten ystävä. Yksityiskohdat ovat jo suureksi osaksi unohtuneet, pitäisi ottaa uusintakierros. Omassa hyllyssäni on Esa Adrianin suomennos.

    Jos haluat lukea samasta aihepiiristä ihan erilaisen kirjan, niin suosittelen Harri Tapperia. Tänä vuonna ilmestynyt "Loimu ja Lumi" kertoo Napoleonin Venäjän retkestä, mutta ei Tolstoin tavoin realistisesti vaan Tapperille tyypillisellä tavalla, leikittelevällä tarinaniskennällä. "Keisari ja Kääpiöt" taas käsittelee Suomen sotaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä :)

      Dolohovissa oli varsinkin loppua kohti puolensa. Ajattelun kuvaus on erittäin hyvää , ja hahmojen kuvaus.

      Poista
  6. Hieno ja perinpohjainen kirjoitus. Minäkin olen aikanaan valinnut Rikoksen ja rangaistuksen ja tämä on lukematta. Fiksu idea tehdä henkilöistä muistiinpanot. Esimerkiksi Kaari Utrio listaa yleensä historiallisiin romaaneihinsa henkilöt ja niitä on kyllä tarvittu jo niissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilölista oli kyllä ehdoton tässä, henkilöitä lienee ollut ainakin puolisen tuhatta (sivujakin 2000). Listasta opin ehkä jopa kolmen nimen logiikan, eli etunimi ja sukunimi (maskuliini tai feminiini muodossa) ja keskellä lienee isästä tai äidistä "johtuva" nimi, joka on eri muodossa jos kyseessä on mies tai nainen.

      esim. Vasili Fedorovits Denisov tai Anna Mihailova Drubetskaja, jos vielä saisi erilaiset s:t :)

      Poista
  7. Liityn minäkin joukon jatkoksi ja kehun postaustasi, ison työn olet tehnyt ja hyvä idea tuo henkilöhahmojen merkitseminen muistiin.

    Olen lukenut Sodan rauhan muutama vuosi sitten ja täytyy myöntää, että itseäni pitkät taistelukohtaukset pitkästyttivät, mutta vastapuolena oli taas loistavaa historiafilosofista pohdintaa, johon on pakko tarttua joskus paremmalla ajalla ja merkitä muistiin Tolstoin ajatuksia niistä.

    Kirjahan on tänä vuonna erinomaisen ajakohtainen, kun Napoleonin sotaretkestä tulee kuluneeksi 200 vuotta. Sotaa kutsutaan Venäjällä nimellä isänmaallinen sota ja sillä oli samalainen merkitys venäläiselle kansalliselle identiteetille kuin suurella isänmaallisella sodalla Saksaa ja Hitleriä vastaan myöhemmin.

    VastaaPoista
  8. Hienoa, että kirjoitit tästä klassikosta! Loistava postaus. Ihmiset pelkäävät usein, että Tolstoin teokset olisivat vaikeita lukea. Sait varmasti poistetuksi noita pelkoja. Olen lukenut Sodan ja rauhan kaksi kertaa, mutta jälkimmäisestäkin lukukerrasta on jo aikaa. Kirjoituksesi sai ajattelemaan, että ehkä pitäisi lukea kolmannenkin kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Olen iloinen, jos se kokemus, mikä minulla oli, välittyi, eli ennakkoluulot neliosaista teosta kohtaan, ja ilo, minkä mestariteos lukijalleen antaa.
      Postaus on aika pitkä, mutta 2000 sivua tekstiä, on aika vaikea tiivistää muutamaan virkkeeseen :)

      Poista
  9. Jokke luin tämän ja muut venäläiset klassikot jo teininä. Ja siis juuri Sotaa ja rauhaa en ole lukenut uudelleen, vaikka kaikki muut olen aina Solohovia ja Gontsarovia myöten. Muistan, että sotakuvaukset veivät jonkin verran imua. En vieläkään jaksa lukea sotakirjoja, enkä tarkoita, että tämä olisi vain sitä. Olen kuitenkin itselleni listannut tämän 'elämän tärkeisiin kirjoihin', joten lukukokemus lienee ollut myönteinen. Koska olen nyt jo parikymmentä vuotta harrastanut tsaarien historiaa, kirja voisi aueta minulle aivan eri tavalla kuin alta parikymppisenä.

    Sinun juttusi on niin täydellinen, että siitä pitäisi ojentaa Blogistanian Nobel! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ei nyt sentään, mutta teoksessa itsessään on paljon teemoja, joita on mukava availla. Aleksanteri I:n hallituskaudella, joka oli varsin pitkä oli monia ajanjaksoja, ja keisari oli erilaisissa liittoutumissa, mikä teoksessa tulee ilmi, myös Tsaarin suhtautuminen ajan aatteisiin tulee teoksessa ilmi, eli muuttuu ajan kuluessa. Itse asiassa Vilnan jälkeen Aleksanteri I ei ollut kovinkaan lähellä taistelua, mikäli Tolstoin tekstiin on uskominen.

      Poista
    2. Tolstoilla oli vahva päämäärä ajaa omia aatteitaan, mikä on ihan inhimillistä, mutta saattoi vaikuttaa myös faktoihin. Koska en tästä mitään yksityiskohtia muista, on pakko vaieta. Olen kerra joutunut niin syvään keskusteluun Nikolai II:n perheen ruumiiden hautapaikasta, että erään historian tutkijan piti tulla minut pelastamaan. Siis joku väitti tietävänsä, että minä kerron perätöntä, kun kerron, mitä eräs tutkija kirjoittaa. Oikea vastaus on: Kukaan ei tiedä piirun tarkasti Jekaterinburgin yön tapahtumia, koska osalliset murhaajatkin ovat kertoneet mitä sattuu päästäkseen itse keskiöön.

      Troyatin Pietari Suuri oli minulle liian vahva teos, mutta sen jälkeen kaikki Venäjällä alkaa kiinnostaa.

      Poista
    3. Varmasti totta. Anna Kareninassa, jota luen, Tolstoi välittänee ajatuksiaan esim. Kostja Levinin kautta mm. työn merkityksestä, lukuprosessi on vielä alkutekijöissään ...

      Poista
  10. Luin Sota ja rauha -teoksen joskus parikymppisenä ja se on säilynyt muistoissani elämäni tylsimpänä kirjana. Ehkä pitäisi lukea se näin kypsemmällä iällä, ehkä ymmärtäisin sen paremmin.

    Jotkut kirjat ehkä vaativat hieman lukijan kypsyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä, mutta luultavasti Anna Karenina enemmän innostaa tyttöjä/naisia ?

      Poista
  11. Tolstoi ei sentään elänyt yli 90 vuotiaaksi, vaan kuoli vuonna 1910 82 vuotiaana. Elinvuodet ovat 1828-1910.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, virheellinen tieto oli kommentissa, jonka poistin. Olin varmastikin katsonut tiedon väärin.

      Poista
  12. Opiskelin -80-luvulla Moskovassa kaksi vuotta (konservatoriossa). Venäjän kielen opettajani kertoi, että hänen miehensä ja siten myös tyttörensä olivat Tolstoin jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa (ehkä jopa niin, että Tolstoi oli miehelle "isoisä" tai tämän isä), mutta Tolstoin palvelijattaren eli aviottoman lapsen kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, onpa kiinnostavaa tieto.

      (Amerikkalainen nainen kirjoittaa nimellä Anne Wallach Tolstoy, mutta ei liene sukua Leolle).

      Poista
  13. Näin tuon italialaisen version aikoinaan ja aloin sen jälkeen lukea kirjaakin, mutta jätin kesken, kun en oikein kestänyt kaikkea siinä olevaa. Sarjasta kyllä pidin paljon. Tätä uutta versiota en ole katsonut kuin pienen pätkän alusta, se ei enää loksahtanut kohdalle samalla tavalla kuin tuo italialaissarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista- Luin taannoin oman bloggaukseni, on tosiaan aika pitkä ja rönsyävä, hyvin paljon kuin kirja. Minusta italialainen sarja oli nostanut olennaiset jutut esiin. Englantilainen sarja on parantunut, en pitänyt ensimmäisestä osasta. Viides osa oli sangen raaka, Borodinon taistelu oli hyvinkin verinen, mutta pahempaa on ehkä tulossa, kun Moskovaa yritetään tuhota, mutta loppua odotan innolla.

      Poista