Jokken kirjanurkassa julkaisen subjektiivisen objektiivisia arviointeja. Pyrin porautumaan pintakerroksen alle paljastaen sen, joka kiinnostaa tai ärsyttää minua. Ostan kirjat, jotka luen ja arvioin. Yhteystieto: jokken.kirjanurkka -väliin(at)tietty- gmail.com
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Lotte ja Søren Hammer : Saastat
Lotte & Søren Hammer: Saastat on Bazarin 2011 julkaisema pokkari, joka on tanskaksi ilmestynyt nimellä Svinehunde 2010, tekijöidensa esikoisteos.
Alku on karmaiseva, jossa koulun voimistelusalista löydetään silvottuja ruumiita.
Etsivä Konrad Simonsen johtaa tutkimuksia. Poliiseja ryhmässä on monta, samoin rikollisia, lisäksi tarkastellaan sanomalehden toimintaa. Teloittajien viesteistä selviää, mikä uhreja ja tekijöitä yhdistää. Uhrit ovat lasten hyväksikäyttäjiä, ja tekijät heidän uhrejaan laajassa näkökulmassa. Koko kirjan asetelma on avattu takakansitekstissä.
Teoksen kirjoittajia on kaksi, sisarukset Tanskasta. Minusta teksti on jotenkin laimeata rankasta aiheesta huolimatta teos oli monessa kohtaa läpilukua. Etsivä Konrad Simonsen on kuin Ystadin kolleegansa Wallander sokeritautinen, tupakoiva ja ylipainoinen keski-ikäinen eronnut mies, mutta muuten hyvä poliisi, jolla on tytär. Hän jää kuitenkin hieman etäiseksi. Koulun vahtimestari tekojen suunnittelija Per Clasen taas saa yllättävän paljon huomiota, kuten myös Dagbladetin toimittajat. Teloituksen jälkeen tekojen suunnittelija masinoi kamppanja lasten hyväksikäyttöä vastaan. Lehdet julkaisevat tekijöiden antamaa -sinäänsä oikeaa- taustamateriaalia, ja saavat yleisön raivon nousemaan.... Hirveät rikokset lapsia ja heidän perheitä kohtaan on rangaistu teloituksin. Rekistereitä julkaistaan ja rankaisuretkiä tehdään. Lisäksi sekä rikolliset että lehdistö käyttävät kyseenalaisia keinoja, mutta -Stieg Larssonin hengessä- myös poliisi ylittää rajan ja murtautuu tietokoneiseen ja puhelimiin ja levittää disinformaatiota...
***
Aihe on hyvin rankka ja puhutteleva. Mediassa monesti käsitellään rikostapauksia. Joskus syyttömätkin leimautuvat, toisaalta syyllisten nimiä, eikä yksityiskohtia saa yleensä julkaista. Uhrin kärsimyksiä ei juuri korvata, eikä tukea anneta, eikä kaikki tuomiot ole yleisön mielestä riittävän ankaria.
Oikeudenkäynnissä lähdetään olettamuksesta, että syytetty on syytön, eli todistustaakka on syyttäjällä. Prosessissa tapahtuu ainakin kahdenlaisia virheitä. Syyllisiä ei pystytä tuomitsemaan, vaan he pääsevät joskus vapaaksi, toisaalta joskus syytön tuomitaan. Yleensä syyttömän tuomitsemista pidetään pahempana virheenä, kuin syyllisen pakoon pääsemistä. Jos syyttömän tuomitsemisen todennäköisyyttä pienennetään eli todistustaakkaa kasvatetaan, niin enemmän syyllisiä jää tuomiotta, koska näytön kynnys ei ylity. Tämä on teoriaa, enkä ole juristi, mutta ajatus lienee oikea.
Toisaalta joskus uhrin elämän tuhoutuminen jätetään tai jää tämän prosessin jalkoihin, ja luultavasti siitä tässä teoksen vastakkainasettelussa on lopulta kysymys. Lisäksi käsitellään median roolia, ja poliisin "tutkimusmenetelmiä".
Kirjassa on tapaus, jossa rahalla pehmitetään uhrit luopumaan vaatimuksistaan, tämä ei varmasti ole oikein. Tuomiot pitäisi olla linjassa, eikä oikeutta saa ottaa omiin käsiin.Oikeuden omiin käsiinsä ottaminen ei johda koskaan hyviin tuloksiin. Oikeuslaitos pitää järjestää oikein, ja sen pitää ansaita luottamus toimimalla säädettyjen lakien mukaan.
Hammurabin laista on päästy jo eteenpäin jo 3700 vuotta sitten.
***
Jos haluatte toisen näkemyksen teoksesta Järjellä ja tunteella Susa on blogannut teoksesta näin.
***
Teoksen erikoisuutena voi pitää, että henkilö nimeltä Hammer esiintyy muutaman kerran teoksessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tässä oli kyllä tosiaan aika rankka alku näin "paatuneen" dekkaristinkin silmin. Pitäisi kyllä hankkia luettavaksi se Hammerin sisarusparin uusinkin.
VastaaPoistaOikeassa olet!
PoistaMinusta sisarukset saivat kuitenkin pidettyä tarinan kohtuun rajoissa.
Kirjassa oli ansiot, mutta jotenkin minulle jäi lopullinen sanoma hieman epäselväksi seuraavilta osin "poliisille hyväksyttävät tutkintamenetelmät", "lehdistön käyttämät keinot" eli mitä mieltä tästä olivat.
Toisaalta dekkari ei ole moraalifilosofian opas, eikä dekkaristien tarvitse olla "moraalinvartijoita".