Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sillanpää Frans Emil. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sillanpää Frans Emil. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. kesäkuuta 2017

F. E. Sillanpää: Ihmiset suviyössä


F. E. Sillanpää: Ihmiset suviyössä, 1934, Otava, Seven 2013. sivumäärä 175.

Nobelvoittaja Taata Sillanpään teos Ihmiset suviyössä kuvailee kauniisti suomalaista maalaismaisemaa eräänä viikonloppuna. Luonto on kauneimmillaan, ja heinäpellot odottavat niittoa, ja viljakin tekee tähkää. Järvi on tyven ja siellä soudellaan. Lehmät laiduntavat ja niitä lypsetään. Sillanpää kuvaa kauniisti kylää kesäisenä viikonloppuna. Maalaisidylliä kuvataan hyvinkin kauan.

Luonto on kauneimmillaan, mutta ihmiset ovat myös raadollisia, sillä tarkasteltavien ihmisten kautta näyttäytyy myös elämän päättyminen ja pahuus. Romaanin henkilöt jakautuvat toisaalta puhdassydämisiin ja toisaalta viettiensä mukana vietäviin.

Kyläläisistä vanha Manu polttelee tervaa kuopassaan. Taiteilija soutelee ja katselee maisemia ja pohtii korkealentoisempia asioita kuin ankeita kotiolojaan, vaimoaan ja lapsiaan.

Hilja Syrjämäki synnyttää neljättä lastaan. Hänellä on apunaan Telirannan lukenut emäntä. Hiljan hidas ja hölmö Jalmari on hakemassa lääkäriä.

Telirannan vanha emäntä katsoo myötätunnolla poikansa tyttärien Helkan ja Selman toimintaa. Selmalla on Hannu, ja Helkalla on Arvid kylässä. Arvid ja Helka ovat tutustuneet talvella Helsingissä. Rakkaus väreilee heidän välillään.

Jukka Mettälä on ollut kapinan jälkeen valkoisten leirillä, mutta takaisin tultuaan on tanssittanut Santraa, jolla on ollut Volmari-lapsi ennen avioaikaa. Jukka on alemmuudentuntoinen, mutta taloudessa on lapsia.  Jukka on viihtynyt uitolla. Santra kuittailee torpan maksuja isännän käynneillä, ja muutama erä tulee maksettua sahdilla, ja "sillä".

Pahaksi onneksi Jukka Mettälä uittomies on tulossa kotiin. Hän juopottelee ja rähisee taloissa, ja tapaa Yrjö Salosen, jota kutsutaan Nokiaksi. Nokian kanssa tulee nokkapokkaa, ja Jukan sydämen sykinnän lopettaa kahvaa myöten tunkeutunut kauhavalainen. Nokia ja murhaan (tai tappoon) yllyttänyt yksinkertainen Matti Puolamäki laitetaan jalkarautoihin, ja viedään Turkuun (Kakolaan?). Lääkäriä haetaan Jukan avuksi, mutta kuollutta ei voi enää auttaa.

Telirannan emäntä auttaa Hiljaa synnyttämään. Kun yksi elämä syttyy, toinen sammuu, Telirannan vanhan emännän elämä päättyy. Tulevaisuus on kuitenkin nuorten Hilja ja Arvid ovat lupautumassa toisilleen.
- Kuinka se lapsi oli kaunis ja  puhdas, sanoi Helka äänessä pehmeä, etäinen sointu.
- Niin oli - ja äiti myös, sanoi Arvid. - On omituista, kuinka nainen kaunistuu tuollaisella hetkellä. Tämä vaimo nyt on kaunis muulloinkin, mutta huomasitko mikä jalo ja puhdas henkevyys hänen kasvoistaan säteili. Maan päällä ei ole kauniimpaa näkyä kuin puhdas äidillisyys. Se on aina esillä onnellisessa lapsivuoteessa ... ss.172 - 173 ... "Olenko minä yhtä kaunis  kuin se nuori äiti, jota ajattelit ...." s.174
Varmasti oli, rakastunut nainen on myös kaunis. Arvid tuskin olisi puhunut äideistä lapsivuoteella, hän luultavasti ei sellaisia ole nähnyt, nämä ovat kirjailijan omia mielipiteitä, tai tämä on minun mielipide.



Ihmiset suviyössä filmattiin 1948, ohjaajana oli Valentin Vaala, näyttelijöinä on loistavat Eila Pehkonen (Helka), Matti Oravisto (Arvid), Martti Katajisto (Yrjö Salonen), Jalmari Syrjämäki (Eero Roine). Tämä tuli viimeksi TV:stä 5.4.2017, hieno mustavalkoinen elokuva.

Margit on Tarukirjassaan blogannut  näin.
*****
Frans Emil Sillanpää (1888 – 1964) oli suomalainen nobelkirjailija. F.E Sillanpää sai palkinnon 1939. Taatalta olen blogannut teokset Hurskas kurjuus, Poika eli elämäänsä, ja Hiltu ja Ragnar

F.E Sillanpäälle on toistaiseksi ainoana suomalaisena myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto. Palkinnon hän sai vuonna 1939 ”syvällisestä ymmärtämyksestään maansa maalaisväestöä kohtaan ja siitä ihastuttavan taiteellisesta tavasta, jolla hän kuvasi heidän elämäntapaansa ja heidän luontosuhdettaan".


tiistai 3. tammikuuta 2017

Frans Emil Sillanpää: Hurskas kurjuus



F. E. Sillanpää: Hurskas kurjuus, 1919, tämä nide on Suuren suomalaisen kirjakerhon painos, 1988.

F.E. Sillanpään Hurskas Kurjuus alkaa Toivolan Jussin teloituksesta. Hänet teloitetaan joukkohautaan Suomen sisällissodassa 1918. Kansalaisota päättyi 99 vuotta sitten toukokuun 15. päivä 1918). Yli 7000 punaista ja 1400 valkoista teloitettiin. Lisäksi rintamalla kuoli tuhansia, suurin kuolleisuus riehui vankileireillä, joissa punaisia kuoli yli 10 000.

Hurskas kurjuus kertoo "takaumana" Johan Abraham Benjaminpojan  elämäntarinan. Johanin elämässä on monta vaihetta ja etunimi vaihtuu välillä Juhaksi, välillä Jussiksi ja myös Janneksi, myös sukunimi vaihtuu. Jussi taistelee kurjuutta vastaan, ja monessa vaiheessa sairaudet ja köyhyys lannistavat hieman virinneen itsetunnon.

Juoni lyhyesti
Jussi syntyi saunassa talollisen Penjami Nikkilän pojaksi vuonna 1857,  eli oli teloitushetkellä jo varsin iäkäs eli yli kuudenkymmenen. Penjami-isä keitti ja joi viinaa ja ärisi varsinkin "vaimoväelle". Jussin äiti Maija Ollila, oli Penjamin kolmas vaimo, ja entinen piikatyttö, mutta talollisen tytär, joka oli tullut raskaaksi nuorena, mutta äpärä oli kuollut.

Katovuodet koituivat Jussin vanhempien päänmenoksi, Isä joi siemenviljatkin, ja kuoli, talo myytiin velkojen pantiksi. Äiti vei poikansa veljensä taloon Tuorilaan ja kuoli heikkouteen. Jussi käy rippikoulun ja toimii Tuorilassa renkinä, kunnes naapurin Kustaan kepposen takia joutuu talosta pois. Hän menee Toivolan Kustaan kotitaloon, jossa elo ei muutu lainkaan paremmaksi ja Jussi ajautuu uittohommiin Keinosen suojissa. Uiton lisäksi ollaan metsätöissä. Keinonen kuolee ja Jussi päätyy entiseen kotikyläänsä, jossa Nikkilän talo on vauras ja samoin Ollila. Jussi on renkinä, mutta kohoaa lopulta torppariksi. Hän on avioitunut piika Riinan kanssa. Heillä on liuta lapsia. Heidän lapsistaan vanhin Kalle lyö karahkalla pikkuveljensä Villen raajarikoksi, ja se ajaa Jussin taas alamaihin. Kalle lähtee kotoa ja päätyy kaupunkiin. Ville on raajarikko ja tarvitsee lääkkeitä. Lyhyen ajan kuluessa Ville kuolee, ja sitten  Riina kuolee syöpään, vanhin tytär Hiltu lähetetään kaupunkiin rehtorskan luo ja hukuttautuu. (Tästä on oma F.E. Sillanpään novelli Hiltu ja Ragnar).

Vuodet vierivät sortokausineen, talolliset rikastuvat, Jussi ei, hän myy hevosensa ja joutuu isännän kanssa hankaluuksiin, sillä hän tulee taksvärkkiin ilman hevosta. Lehmän laitumestakin tulee riitaa. Talon Jussi kuitenkin saa pitää, vaikka maista lohkotaan. Maailmansotakin menee ohi, mutta tsaarin-Venäjän "romahtaminen" pistää vipinää sekä valkoisiin että punaisiin, jotka häviävät ratkaisevat vaalit ja tarttuvat tammikuussa 1918 aseisiin. Jussi on hanttipoikana mukana (hänen Kalle-poikansa on punaisten pikkupomoja). Jussi on harmiton huutelija, mutta punapomojen paetessa, hän on kiväärin kanssa vartiossa Paitulan herran talolla. Pakenevat punaiset ampuvat herra Paitulan, ja Jussi pelästyy ja  jättää kiväärin paikalle. Oikeus tuomitsee miehen kuolemaan.

Minusta F.E Sillanpään Hurskas kurjuus on hyvä kirja. Se kertoo aika objektiivisesti Jussin näkökulmasta käsin elämästä ja mullistuksista, Jussi ei ole hyväosainen, hänellä menee kokoajan huonosti, ja elämä vikuroi hänelle. Hän ei ole kovinkaan älykäs tai viisas, mutta ei minusta pahakaan. Jusseja, riinoja, villejä, kalleja ja hiltuja oli ennen kansalaissotaa paljonkin. Kysymys oli minusta myös ajautumisesta, veljessotaan molemmat puolet halusivat varmistaa valta-asemansa. Kuten tunnettua sisällissotaan osallistui myös ulkomaisia joukkoja ja joukot saivat aseistusta ulkomailta. Punaisten pahimmat agitattorit pötkivät pakoon,  sen sijaan monia Jusseja ja Koskelan Akuja ja Alekseja, jotka olivat syyttömiä, eivätkä ainakaan tappaneet ketään, teloitettiin ryhmähautoihin.

Hurskas kurjuus kertoo siis kansalaissodassa teloitetun Juha Toivolan tarinan. Teloitus minusta tapahtui ilman pätevää syytä, ja kirja oli varmasti sisällissodan jälkeen kovin luettu. Vapaussodan osapuolet eivät kuitenkaan kiittäneet kirjan näkemystä. Kurjuutta eli köyhyyttä, kituuttamista, täitä ja lutikoita monesti käsitellään. Hurskautta minusta vähemmän vaikka kirkossa kyllä käydään, kuten tekstikatkelmasta ilmenee:
"Kirkon korkea tunnelma hellitteli sitä selittämätöntä  jännitystä, jonka alaisena hänen jähmeä elämänsä oli edistynyt ja jota ajatus oli pyrkinyt käsittämään jonkinlaiseksi turvattomuudentunteeksi".

*****
Frans Emil Sillanpää (1888 - 1964) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1939. SKS:n biografiakeskuksen webbisivujen mukaan "Sillanpää varmisti Siljan tarinalla asemansa eurooppalaisena kertojana, ja sen myötä hän myös ponnahti vuotuisten Nobel-veikkausten eturiviin". Eli tämän mukaan FES-taata olisi ollut tyrkyllä palkinnon saajaksi vuodesta 1933 saakka. Silja -hahmo on luullakseni teoksessa Nuorena nukkunut vuodelta 1931.

Sillanpää syntyi siis Hämeenkyrössä, kävi koulunsa Tampereella, opiskeli Helsingissä.

Hurskas kurjuus, joka ilmestyi vuonna 1919, oli Sillanpään kolmas romaani.

F.E Sillanpään pääteoksina pidetään 1930-luvun alussa ilmestyneitä Nuorena nukkunut. (1931), Miehen tie (1932), ja Ihmiset suviyössä (1934), ne on minulta  lukematta, sen sijaan olen lukenut elämänkerrallisen teoksen Poika eli elämäänsä.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Frans Emil Sillanpää: Poika eli elämäänsä


Frans Emil Sillanpää: Poika eli elämäänsä, Otava 1953, sivumäärä 375.

Esipuheessa F.E Sillanpää kutsuu itseään taataksi ja kertoo kirjan olevan kuvaus omasta elämästä, vapaat muistelmat.  Hän on pohjimmiltaan sama hämeenkyröläinen poika. Kirja on varsin perinteinen muistelmateos, hän kertoo vanhempiensa Pransun ja Miinan tarinaa, heidän naimisiin menon ja pirtin pystytyksen. Frans oli perheen ainoa lapsi, joka jäi henkiin, hänellä oli vanhemmat sisarukset: veli ja sisko Kalle- ja Anna-Vainaa. Taata turinoi lapsuutensa maisemista, hämeenkyröläisten elämästä. Seuraavaksi Frans siirtyi Tampereelle reaalilyseoon, jossa köyhän mäkitupalaisen lapsella oli omat haasteensa. Taatan lapsuusmaisemia ja tärkeitä henkilöitä on myös valokuvin. Ylioppilaslakin ja lyyran Taata sai keväällä 1908 ja pankkilainan turvin hän aloitti opinnot Helsingin yliopistossa, jotka jäivät tosin kesken. Hän tapasi opiskeluaikanaan ensin Juhani Ahon vuonna 1913 ja myöhemmin Heikki Järnefeltin kautta Eero Järnefeltin. "Sikrin" kanssa hän avioitui ja sai lapsia tämän jälkeen Taata selvittää kirjallisen työnsä alkutaipaletta ....

Kirja etenee  muistellen viimeiseen lukuunsa "Kirjailijan kutsumuksesta", joka alkaa "Suomen kansa, varsinkin sen ruumiillista työtä tekevä osa, on henkiseltä laadultaan 'kirjallista', sen parhaimmisto lukee paljon". ja päättyy .. "Ja me rakastamme ihmistä hänen jaloudessaan ja vihaamme ihmistä hänen alhaisuudessaan ja haluamme löytää nämä molemmat ja kaiken välillä olevan omassa itsessämme ja tuoda nämä löytömme esiin lähimmäistemme vapauttamiseksi. Teemme sen kirjoittamalla romaaneja, kertomuksia, novelleja, runoja. Ja nyökkäämme rohkaisevasti kaikille nuorille, samaan pyrkiville ponnistelijoille".

*****
Frans Emil Sillanpää (1888 - 1964) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1939. SKS:n biografiakeskuksen webbisivujen mukaan "Sillanpää varmisti Siljan tarinalla asemansa eurooppalaisena kertojana, ja sen myötä hän myös ponnahti vuotuisten Nobel-veikkausten eturiviin". Eli tämän mukaan FES-taata olisi ollut tyrkyllä palkinnon saajaksi vuodesta 1933 saakka. Silja -hahmo on luullakseni teoksessa Nuorena nukkunut vuodelta 1931.

Sillanpää syntyi siis Hämeenkyrössä, kävi koulunsa Tampereella, opiskeli Helsingissä.

Hurskas kurjuus, joka ilmestyi vuonna 1919, oli Sillanpään kolmas romaani. Tämän kirjan olen lukenut. Se kertoo kansalaissodassa teloitetun Juha Toivolan tarinan. Teloitus minusta tapahtui ilman pätevää syytä, ja kirja oli varmasti sisällissodan jälkeen kovin luettu. Vapaussodan osapuolet eivät kiittäneet kirjan näkemystä.

F.E Sillanpään pääteoksina pidetään 1930-luvun alussa ilmestyneitä Nuorena nukkunut. (1931), Miehen tie (1932), ja Ihmiset suviyössä (1934), ne on minulta  lukematta.