Morris & Goscinny: Lucky Luke Lännen Sirkus

 

Morris & Goscinny: Lucky Luke: Lännen sirkus,  Western Circus 1970, suomentanut Jouni Tihma, tekstittänyt Raimo Aaltonen, Otava 1984, 47 sivua.

Morris eli belgialainen Maurice de Bevere (1928 - 2001) kehitti yksin Lucky Luken Villin Lännen kliseiden pohjalta 1947. Sarja on hyvin onnistunut, ja siinä aina hyvä voittaa pahan. Rene Goscinny (1926 - 1977) tuli tekstittämään Lucky Lukea 1960-luvulla, mutta sarja alkoi Morrisin tekemänä ja hän sitä myös jatkoi Goscinnyn kuoleman jälkeen. Lucky Luke on villin lännen sankari, joka ampuu varjoaan nopeammin. Lucky Lukella on älykäs hevonen Jolly Jumper, joka osaa puhua, ja on nokkelampi kuin Lucky Luke. 

Lucky Luke albumit päättyvät aina samaan kohtaukseen, jossa hiljainen ja liian kiltti sankari ratsastaa aurigonlaskuun. Albumit ratsastavat kliseillä lännen sankareiden ampumataidosta, konnien ilkeydestä ja tyhmyydestä, intiaaneista ja ihmisten pelkuruudesta ja ahneudesta, mutta samalla käsittelee oikeita tapahtumia tai  legendoja niistä.

Albumi Lännen sirkus sisältää kuvauksen lännen sirkuksesta, jota johtaa juoppo Erasmus Mulligan, joka on juonut osan sirkuksesta. Jäljellä on oma perhe, vaimo, tytär, vävy, muutama hevonen, muuli ja Andy-norsu ja  Hirmuinen Nelson, kulahtanut leijona, jolla on silmälappu. Mulligan on kuvattu suuren koomikon W. C. Fieldsin mukaisesti.

Lucky Luke korjaa sirkuksen rikkinäiset vankkurit, ja sirkus antaa näytöksen Lucky Lukelle, esityksen aikana ensin hyökkäävät intiaanit ja sitten ratsuväki.

Kiertue jatkuu ja siellä yläkuvan mukaisesti osallistuu myös Jolly Jumper. Sirkus joutuu Zilchin rodeon hampaisiin. Mr. Zilch palkkaa pyssysankarin tappamaan Andy-norsun. Norsu on ylittämätön este, mutta muuten sirkukselle käy huonosti. 

Lucky Lukessa kuitenkin kaikki päättyy aina hyvin. 

Sirkuslaiset osallistuvat rodeon kilpailuihin. Rodeo sirkuspainotuksella on menestys, ja Mulligan ja Zilch saavat sopimuksen Eurooppaan. Lucky Luke voi ratsastaa rauhassa auringonlaskuun.

*****

Olen blogannut useasti Lucky Lukesta ensin näin, sekä albumeja Sukuvihaa villissä lännessä, Billy the Kid,  Suuri rodeo ll 20-ratsuväkirykmentti, Ylös Missisippi jokea. Lisäksi olen käsitellyt Daltonin veljeksiä täällä. Teos Morrisin jäljillä on blogattu täällä.

Täyttää Helmet-haasteen  ilmansuunta ("länsi") kohdan 25.

Morris: Lucky Luke, Suuri rodeo

Morris: Lucky Luke Suuri rodeo, Grand rodeo, 1949, Otava 1989, sivumäärä 47.

Suuri rodeo on alkupään Lucky Luke -albumi, eli Morris on piirtänyt ja tekstittänyt albumin. Albumissa on kaksi pidempää tarinaa, joista ensimmäinen  tarina on Suuri rodeo.

Lucky Luke ja vielä vaitelias Jolly Jumper saapuvat Navajo Cityyn. Pian paikalle pelmahtaa häirikkö Cactus Kid. Cactus Kid yrittää nuijia Lucky Luken kapakassa, mutta turhaan. Tämän jälkeen kaupungin seriffi kehottaa Lucky Lukea poistumaan kaupungista, jotta Cactus Kid olisi tyytyväinen

Lucky Luke ei suinkaan poistu vaan osallistuu rodeo-kilpailuihoin, jotka Cactus Kid haluaa voittaa.

Cactus-Kid yrittää kaikki kepulikonstit, mutta häviää kisan, tai Lucky Luke voittaa. Konna kähveltää Rodeon rahat. Lucky Luke saa konnan kiinni, ja palauttaa sekä varastetut rahat ja konnan kapaloituna kaupunkiin, ja jatkaa matkaa.

Vauhdikas seikkailu.

Toinen pitkä tarina on nimeltä Olipa kerran Buffalo Greek.

Lucky Luke tekee käytännön pilan laittamalla kultahipun kullankaivajan vaskooliin. Lucky Luke aikoo kertoa kepposesta, kun nokoset on loppu. Sinnikäs kullankaivaja kuitenkin kirmaa kaupunkiin, ja alkaa ennen näkemätön ryntäys. Idea on vastava kuin Lucky Luke Aavekaupungissa, eli kun kultaa ei löydy kaupunki tyhjenee yhtä nopeasti kuin se nousi.

Albumissa on lisäksi kaksi sivun mittaista humoristista tarinaa.

Lucky Luke oli lapsuuteni suuri suosikki, ja postauksiini pääset tästä linkistä

Osallistun tällä Lukupinon Yhdysvallat lukuhaasteeseen.
****
Belgialainen Maurice de Bevere (1928 - 2001) kehitti yksin Lucky Luken Villin Lännen kliseiden pohjalta. Sarja on hyvin onnistunut, ja siinä aina hyvä voittaa pahan. Rene Goscinny tuli tekstittämään Lucky Lukea, mutta sarja alkoi Morrisin tekemänä ja hän sitä myös jatkoi Goscinnyn kuoleman jälkeen. Morris on sekä hyvä piirtämään ja ideoimaan. Lucky Luke ei saarnaa, mutta minusta parhaimmillaan tukee oikeudenmukaisuutta, sillä Morris tuo selkeästi esille maailman pahuuden usein humoristisesti, mutta oikealla tavalla kärjistamättä ja oikeus lopulta aina voittaa.

Morris - Goscinny: Billy the Kid

Morris - Goscinny: Billy the Kid, pikku Nappula, alkuteos  Billy the Kid 1962, suomentajat Juhani Härmä ja Timo Reenpää, Otava 1984, sivumäärä 46.

Morris ja Goscinny käsittelivät monia Villin lännen legendoja Lucky Luke-sarjassa, Billy the Kidiä jopa kahteen otteeseen. Oikea Billy the Kid oli nimeltään Henry McCarty (1859 - 1881), joka tunnettiin nimellä William H. Bonney sekä Billy the Kid. Hän tappoi luultavasti kahdeksan miestä. Ensimmäinen pidätys tapahtui varastamisesta, Billy the Kidin ollessa 16-vuotias. Hän pakeni Uudesta Meksikosta Arizonaan. Murhamiehen ”ura” alkoi 1875, ja päättyi vankilapaon jälkeen Pat Garretin ampumana vuonna 1881. Tämän jälkeen Billy the Kidistä on kirjoitettu paljon ja legenda on alkanut elää.
Tässä sarjakuva-albumissa Billy the Kid syntyy ja varttuu pyssyn piippua imien ja hän terrorisoi Fort Weaklingin kyläpahasta, jonne saapuvat Lucky Luke ja Jolly Jumper. Kaupunkilaiset ovat säikkyjä, saluunassa juodaan kaakaota ja syödään leivoksia, koska Billy the Kid määrää. Kukaan muu kuin kaupungin sanomalehden päätoimittaja (ja omistaja) Josh Belly eivät uskalla vastustaa pikku riiviötä. Sanomalehteen laitetaan ilmoitus, jota Billy the Kid ei osaa lukea, eikä kukaan uskalla sitä hänelle oikein lukea, eikä kukaan uskalla häntä vastaan todistaakaan.

 Lucky Luke tekeytyy pahemmaksi rikolliseksi ja saa pikku riiviön tuntemaan alemmuutta.

Lucky Luke on jo aiemmin nolannut Billy the Kidiä ja osoittanut olevansa parempi revolverimies.

Kaksintaistelukin loppuu itkupotkuraivariin ja passitukseen vankilaan.

Morris - Goscinny: Saattue Uuteen Meksikoon, alkuteos L'Escorte, suomentajat Juhani Härmä ja Timo Reenpää, Otava, 2001, sivumäärä 46.

Saattue Uuteen Meksikoon -albumi on minusta vieläkin hauskempi. Billy the Kid on lusinut pari vuotta 1247 vuoden kakustaan, mutta hänet halutaan tuomiolle myös Uuteen Meksikoon. Lucky Luke saa tehtäväksi konnan passituksen oikeuden eteen.

Riiviö yrittää jatkuvasti karata, mutta ei onnistu. Albumi on jatkuvaa iloittelua.

Gun Gulchin vankilassa pikkurikollinen Bert Malloy luulee hyötyvänsä Billy the Kidistä, ja yrittää monesti vapauttaa hänet. Billy the Kidd joutuu vastaamaan oikeudessa niinkin vakavasta rikoksesta kuin hevosen jättämisestä väärään paikkaan saaden viiden dollarin sakon.

Billy the Kidin hahmoon Morris on saanut piirrettyä paljon ilmeitä, hän on yhtä tunteikas, kun Joe Dalton. Kun taas Bert Malloy on kuin Averell, niin sotkuja syntyy ja huumoria. On helppo ymmärtää, miksi Morris ja Goscinny jatkoivat tarinaa.

Tämä oli lapsuuteni yksi lempialbumeja, ja se osoittaa rajattoman ihmisen rajattoman ilkeyden ja rajoittamisen aiheuttaman mielipahan.

*****
Morris eli belgialainen Maurice de Bevere (1928 - 2001) kehitti yksin Lucky Luken Villin Lännen kliseiden pohjalta. Sarja on hyvin onnistunut, ja siinä aina hyvä voittaa pahan. Rene Goscinny (1926 - 1977) tuli tekstittämään Lucky Lukea, mutta sarja alkoi Morrisin tekemänä ja hän sitä myös jatkoi Goscinnyn kuoleman jälkeen.

Morris on tarkastellut myös sukuvihaa, jota myös Huckleberry Finnissä käsitellään.
Morrisin Lucky Lukea olen käsitellyt myös täällä, ja täällä sekä Daltonin veljeksiä täällä.
Ylös Missisippi jokea on kuljettu täällä
Morrisin jäljillä on blogattu täällä.

Morris - Goscinny: Lucky Luke: Ylös Mississippi-jokea

Morris - Goscinny: Lucky Luke: Ylös Mississippi-jokea, alkuteos  le Missisippi 1961, suomentaja Heikki Kaukoranta, Otava, kolmas painos 1990, sivumäärä 46.

Ylös  Missisippi-jokea on ollut yksi lapsuuden lempi Lucky Luke -albumeistani. Joki elementtinä on kiehtova. Itse tarina on varsin toistuva Lucky Lukeissa, eli kaksi siipirataslaivaa kilpailevat, kumpi on määräsatamassa ensin, vaakakupissa on yksinoikeus liikennöidä Mississipillä ja toinen huijaa, mutta Lucky Luken avulla rehellisempi ja nopeampi voittaa. Matkalla on sekä luonnonvoimien että vastapuolen aiheuttamia vaikeuksia.

Ylös Mississippi-jokea -teoksella on minusta yhteys Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailuihin. Missä Huck ja Jim matkustavat samaa reittiä lautalla, tosin toiseen suuntaan.

Siipirataslaivojen kilpailu lähtee Lucky Lukessa etelästä New Orleansista ja määränpää on  Minneapolis, välillä käydään  Vicksburgissa, Memphisissä,  Cairossa ja St-Louisissa. Huck ja Jim puhuvat Cairosta, jonka ohi ajelehtivat. Joki elää, siellä on alligaattoreja, snageja (ajelehtivia puita), joki tulvii, välillä on vettä liian vähän ja lautta pitää irrottaa, matka kuitenkin jatkuu ja kaupungit lipuvat ohi.

Morris piirtää varsin stereotyyppisiä hahmoja.  Tässä ahtaajat ovat mustia, jotka ovat hyvinkin säyseitä. Intiaanit janoavat tulilientä. Tämä on se Villin Lännen kuva, joka kirjoissa on tarkoituksella. Valistunut lukija näkee asian oikein, myös valkoiset konnat ovat maanisia ja ilkeitä.

Tässä on valkoinen pyssysankari, joka ei osaa laskea ampumisiaan, ja joutuu siksi kiinni, olisi kannattanut opetella koulussa laskemaan.

On valkoinen voimamies, joka käyttää päätään tavaroiden hajottamiseen ja ihmisten pahoinpitelyyn ja on valkoinen pommikonna, jolla on silmälappu.

Juonikin on kliseinen, eli toinen kapteeneista Lowriver on epärehellinen, hän yrittää kaikin mahdollisin keinoin tuhota Lucky Luckyn avittaman kapteeni  Barrowsin laivan Belle Starin. Lowriverin laiva Asbestos D. Plower lopulta räjähtää ja Barrows kunnon miehenä antaa anteeksi Lowriverille, ja Lucky Luke voi ratsastaa Jolly Jumperin kanssa auringonlaskuun.

Tästä seikkailualbumista pidin lapsena, ja hieman kyllä vieläkin, jos karikatyyrit voi ottaa aikansa kuvailuna. Liike-elämässä käytetään kovia keinoja silloin ja nyt. Nykyisin ihminen on tosin kastettu sivistyksen marinadissa, mutta kaikilla se marinadi ei ole päässyt sydämeen asti ja osalla haihtunut iholtakin.
*****

Morris on tarkastellut myös sukuvihaa, jota myös Huckleberry Finnissä käsitellään.
Morrisin Lucky Lukea olen käsitellyt myös täällä, ja täällä sekä Daltonin veljeksiä täällä.
Morrisin jäljillä on blogattu täällä.

Yvan Delporte: Lucky Luke Morrisin jäljillä

Yvan Delporte: Lucky Luke Morrisin jäljillä

Teos on kunnianosoitus Morrisille, joka on Lucky Luke -sarjan kehittäjä ja siten myös Rantanplanin ja Jolly Jumperin isä. Rantanplan on Lännen tyhmin koira ja Jolly Jumper taas on Lännen viisain olento.

Belgialainen Maurice de Bevere (1928 - 2001) kehitti yksin Lucky Luken Villin Lännen kliseiden pohjalta. Sarja on hyvin onnistunut, ja siinä aina hyvä voittaa pahan. Rene Goscinny tuli tekstittämään Lucky Lukea, mutta sarja alkoi Morrisin tekemänä ja hän sitä myös jatkoi Goscinnyn kuoleman jälkeen.

Morris on sekä hyvä piirtämään ja ideoimaan. Lucky Luke ei saarnaa, mutta minusta parhaimmillaan tukee oikeudenmukaisuutta, sillä Morris tuo selkeästi esille maailman pahuuden usein humoristisesti, mutta oikealla tavalla kärjistamättä  ja oikeus lopulta aina voittaa.

Yvan Delporte (1928 - 2007) oli niin ikään belgialainen sarjakuvavaikuttaja, joka oli Spiroun päätoimittaja vuosina 1955 - 1968. Lucky Luke ilmestyi aluksi Spiroun sivuilla. Delporte on koonnut Morrisin tuotannon näköisen teoksen.

Morris oli vaatimaton, ja minusta aliarvostettu taiteilija. Hänen tyylinsä oli selkeä. Hän piirsi merkkihenkilöitä sarjakuviinsa, mutta myös kollegoita. Niitäkin on tässä kirjassa.

Kirjassa on myös sivu, jossa Lucky Lukea on käytetty eri tavoin väärin: piraattina, "aikuisten sarjakuvana" sekä anarkistit käyttivät sitä propagandatarkoituksiinsa.

Hämmentäjät häviävät, koska lopulta kuitenkin järki voittaa ja olot rauhoittuvat.

Lucky Lukessakaan se ei tapahdu helposti ja tunnetusti Lucky Luke ampuu varjoaan nopeammin ja riisuu konnat aseista.

Olen blogannut Morrista seuraavasti:
Daltonin veljeksistä täällä
Lucky Luken lumosta täällä
Sukuvihasta Villissä Lännessä täällä
20. Ratsuväkirykmentistä täällä

Seuraava sivu on julkaistu albumiin "Il était une fois les Belges", (En osaa suomentaa, mutta google kääntää sen Olipa kerran belgialaiset) siinä juna saapuu Brysselliin ensimmäistä kertaa. Daltonit vohkivat junasta rahat, ja Lucky Luke pidättää heidät ja sanoo, että Belgian rahat eivät käy Texasissa. Kuvassa on sivun ensimmäinen  ja viimeinen kuvarivi, kaksi väliriviä olen jättänyt pois. Lähde on Egmontin albumista Lucky Luke 1978-1980. Olen rankasti pienentänyt kuvaa. Katson sen olevan asiallinen kuvasitaatti. Loppukuva on poikkeuksellinen, yleensä sinä on vain Lucky Luke ja Jolly Jumper.

Morris siis varioi muualla tätä albumin vakiokuvaa.

Lucky Luke: 20. ratsuväkirykmentti, Morris ja Goscinny

Lucky Luke: 20. ratsuväkirykmentti, Le 20éme de Cavalerie, 1971, Otava 1985 (ensipainos 1977), sivumäärä 47.

Morris eli Maurice de Bevere (1923 - 2001) oli Lucky Luken isä. Ensimmäiset Lucky Luke -tarinat syntyivät 1947. Vuonna 1948 belgialainen Morris kävi USA:ssa katsomassa Villin Lännen miljöitä, tai mitä siitä oli enää jäljellä. Morris otti sarjakuvan perustaksi perinteisen mallin, jonka hän pelkisti. Morriksen sankari Lucky Luke on yksinäinen cowboy, joka ampuu varjoaan nopeammin, takakannessa on kuva. Lucky Luke on varsin nuhteeton, ja jää monesti muiden hahmojen varjoon. Lucky Lukella on huippuälykäs hevonen Jolly Jumper.

Rene Goscinny (1926 - 1977) alkoi tekstittää Lucky Lukeja vuonna 1955 ja teki näin aina kuolemaansa saakka. Morris jatkoi kuitenkin Lucky Luken julkaisemista Goscinnyn poismenosta huolimatta yksin tai jonkun muun tekstittäjän kanssa.

Lucky Luke -tarinat jakautuvat karkeasti kolmeen kategoriaan, esitellään lännen legendoja kuten Calamity Jane, Jesse James ja Billy the Kid, toinen kategoria on tarinat, jotka liittyvät uudisasutuksen leviämiseen, lennättimen vetäminen (Laulava lanka), vankkurikaravaanit, Ryntäys Oklahomaan rautatien tekeminen (Kiskot yli preerian) sekä erilaiset huijaukset, kolmannen kategorian muodostavat Lucky Luken ja Daltonien yhteenotot, josta bloggaus täällä.

Morrisin ja Goscinnyn Lucky Luke -albumi 20:s ratsuväkirykmentti on kelpo lännen seikkailu ratsuväkirykmentin toiminnasta ja intiaanisodista eli tavallaan kuvaa sekä uudisasutusta, mutta myös lännen legendaa, sillä "Ratsuväki tulee viime hetkellä apuun" on hyvin perinteinen mielikuva. Tämä albumikin on hyvin perinteinen, kuten koko Morrisin sarja. Tämä on ollut siis tekijöiden tarkoituskin ja huumori ja tunnelma toimivat. Kriitikoita ehkä tyydyttää se, että intiaanien työntäminen reservaatteihin kyllä albumista selvästi ilmenee.

Juoni on lyhykäisyydessään seuraava: uudisasutus ei etene, intiaanit ampuvat ensin nuolia ja sitten kiväärillä, jolloin eräänkin hattukauppiaan hatut ovat reikäiset. Intiaanit on ajettu reservaatteihin, mutta levottomuuksia silti on. Ratsuväkirykmentti ei ole kovinkaan diplomaattinen tilanteen selvittäjä ja hallitus lähettää paikalle ongelmat selvittämään Lucky Luken. Intiaanien joukossa on ratsuväkirykmentistä poispotkittu Derek Floyd, joka myy intiaaneille kivääreitä ja haluaa sotaa hyötyäkseen siitä itse. Rykmentti piiritetään, ja varustevajat sytytetään palamaan. Lucky Luke ja nuori ratsumies MacStruggle kaivavat tunnelin ja hakevat apua. Avun jälkeen tilanne rauhoittuu ja lopulta solmitaan rauha, ja uudisasutus voi jatkaa leviämistään.

Albumi on varsin hauska, hauskuus tulee karikatyyrisistä hahmoista.

Vasemmalla oleva eversti MacStruggle on tyypillinen kovaan ulkoiseen kuriin uskova ammattisotilas, kasvonpiirteet ovat ankarat ja rasvaprosentti on alhainen.

Kersantti on tyypillinen aliupseeri, nenä on rustoittunut,  ja mies on vahva kuin härkä, ja hänellä on kova ääni.

Everstin on terävä poika, jota isä koko ajan simputtaa ja rankaisee, on kuvattu asialliseksi, puku on moitteeton, mutta ilme on "kiltti".

Rykmentin univormut pesee, silittää ja tärkkää ahkera kiinalainen Ming Li Foo, kuvassa oikealla.

Albumissa on muitakin perinteisiä hahmoja kuten hattukauppias Jeremiah Fowler, intiaanipäällikkö Keltainen koira, ja rappeutunut valkoinen Derek Floyd, kaikki on kuvattu hienosti.

Albumin käyttövoimana on pitkälti isän armottoman everstin simputus omaa poikaansa kohtaan. Poika saa rangaistuksia milloin mistäkin ja joutuu kuorimaan perunoita, ja isä tarkastaa, ovatko perunankuoret sopivan kokoisia. Lisäksi poika on poistumiskiellossa, joutuu kiillottamaan kaikkien saappaat, ja saa seuraavaksi rangaistuksen siitä, että muut saappaat ovat kiiltävämpiä kuin omat. Poika myös tarjoilee vieraille. Isä ei halua, että joku voisi väittää, että poikaa suositaan. Poika kuitenkin lähtee piirityksen aikana Lucky Luken mukaan, ja onnistuu tehtävässään ja saa kunniamerkin kenraalilta, mutta arki alkaa rykmentissä ja poika saa uudestaan isältään rangaistuksen albumin päättösivulla pojan hyvästellessä Lucky Luken, joka tapansa mukaan ratsastaa auringonlaskuun.

Albumissa revitään paljon huumoria intiaanien rauhanpiipun polttamisesta ja muiden huonovointisuudesta. Tupakointi onkin vaarallista. Kiinalainen kuvataan erityisen ahkeraksi. Kaikkien ongelmien syyksi myös kaikkien biisonien metsästäjäksi kuvataan rappeutunut entinen sotilas, vaikka itse systeemi kaiketi ajoi asutuksen länteen ja metsästykseen osallistui useampikin valkoinen mies.

Motiivi blogata tästä on Kirjankansibingo, ajattelin saada tästä keskiruudun eli kengät, vaikka kyseessä ovat ratsastussaappaat. Toisaalta ratsusotilaan lantio ja länkisääret muodostavat hevosenkengänmuotoisen kuvion, jonka välistä näkyy Lucky Luke, erittäin taiteellinen ja nerokas kansi.

Lucky Luke kohtaa Daltonin veljekset

Morris eli Maurice de Bevere (1923 - 2001) oli Lucky Luken isä. Ensimmäiset Lucky Luke -tarinat syntyivät 1947. Vuonna 1948 belgialainen Morris kävi USA:ssa katsomassa Villin Lännen miljöitä, tai mitä siitä oli enää jäljellä.

Morriksen sankari Lucky Luke on yksinäinen cowboy, joka ampuu varjoaan nopeammin, takakannessa on kuva. Lucky Luke on samanlainen kuin Tintti, eli varsin nuhteeton, ja jää muiden hahmojen varjoon. Lucky Lukella on huippuälykäs hevonen Jolly Jumper. Älykkyyden toista laitaa edustaa vankilan koira Rantanplan (lienee väännös RinTinTinistä). Rantanplan on kiltti, mutta huono vahtikoira ja lännen "tyhmin koira", mutta minusta hyvin sympaattinen olento.

Rene Goscinny (1926 - 1977) alkoi tekstittää Lucky Lukeja vuonna 1955 ja teki näin aina kuolemaansa saakka. Morris jatkoi kuitenkin Lucky Luken julkaisemista Goscinnyn poismenosta huolimatta yksin tai jonkun muun tekstittäjän kanssa.

Lucky Luke -tarinat jakautuvat karkeasti kolmeen kategoriaan, esitellään lännen legendoja kuten Calamity Jane, Jesse James ja Billy the Kid, toinen kategoria on tarinat, jotka liittyvät uudisasutuksen leviämiseen, lennättimen vetäminen (Laulava lanka), vankkurikaravaanit, Ryntäys Oklahomaan rautatien tekeminen (Kiskot yli preerian) sekä erilaiset huijaukset, kolmannen kategorian muodostavat Lucky Luken ja Daltonien yhteenotot, johon luon pienen katsauksen.

DALTONIN VELJEKSET

Oikeat Daltonin veljekset olivat Frank, Gratton, Robert ja Emmett Dalton, eli neljä veljestä, veljessarjaan kuului myös viides eli William, joka oli myös rikollinen, mutta eri seurassa ja kuoli vuonna 1894.

Perhe ilmeisesti asusti Kansasissa, jossa isällä oli saluuna. 1880-luvulla pojat "vaikuttivat" Oklahomassa. Frank Dalton, joka oli ollut lainvalvojanakin, oli syntynyt 1860 ja kuoli luotiin vuonna 1888. Hän oli myös hevosvaras ja pankkirosvo. Myös Robert eli Bob ammuttiin, vuonna 1892, hän oli syntynyt 1869, samassa tulitaistelussa kuoli Gratton Dalton, hän oli syntynyt 1861. Sen sijaan Emmett Dalton, joka oli syntynyt 1871, jäi henkiin, vaikka hän  sai kehoonsa 23 luodin osumaa. Hänet tuomittiin vankilaan. Hän vapautui 14 vankilavuoden jälkeen vuonna 1917, Emmett eli tuomion jälkeen rehellisesti parisenkymmentä vuotta ja kuoli vuonna 1937.

Emmett kuoli siis vuonna 1937 eikä vuonna 1917, mikä virhe on joidenkin Lucky Luke -albumien takasivulla.

Nämä oikeat Daltonin veljekset esiintyivät Lucky Lukessa ensimmäisen kerran vuonna 1954 kahdessa tarinassa albumissa Lainsuojattomat. Albumi on alkuperäiseltä nimeltään Hors-la-loi ja siinä on kaksi Morrisin luultavasti vuonna 1951 piirtämää tarinaa eli Lainsuojattomat ja Daltonin veljesten paluu, albumi on julkaistu suomeksi 1982, ja ostin sen huuto.netistä. Albumissa Lucky Luke tekee selvää "alkuperäisistä Daltoneista", jotka ovat älykkäitä ja hurjia. Tarina päättyy kaikkien neljän hautakummulle. Daltonien veljesten paluu -tarina on taas kertomus Smileystä, joka rehvastelee pistäneensä Daltonit aisoihin. Lucky Luke tekee kepposen, ja kolmen muun kanssa pukeutuu Daltoneiksi, Smileyn hymy hyytyy. Jostain syystä Daltonien veljesten nimet ovat Bob, Grat, Bill ja Emmett, yllä olevan perustteella William eli Bill kuului toiseen koplaan.

Daltonin  "toiset veljekset" esiintyvät ensimmäisen kerran 1956 Joss Jamon albumin sivulla 33 kahdeksannessa kuvassa, valokuva Lucky Luke -albumista ja pienennös. (Lähde: Voittamaton Lucky Luke: puhekuplassa lukee "Daltonin veljesten serkut"). Daltonit ovat kaikki saman näköisiä, muuten paitsi pituus vaihtelee. Daltoneilla on viikset ja voimakas leuka ja pottunokka. He eivät eroa albumissa muuten kuin pituutensa osalta, he "seikkailevat" seitsemässä ruudussa Joss Jamon -albumissa.

Daltonin serkukset (1956) oli ensimmäinen Daltonin veljeksiin keskittynyt Lucky Luke -albumi. Siinä seikkaili tuttu Dalton -nelikko.

Katsoessaan kuuluisien serkkujensa kuvaa, he päättävät kostaa Lucky Lukelle, joka syöksi serkut turmioon. Daltonien veljekset ovat lyhyimmästä pisimpään: Joe, Jack, William ja Averell. He asuvat Arizonassa ovat täysiä toheloita, mutta harjoittelevat ahkerasti ampumataitoa. Albumissa Lucky Luke estää heidän aikeensa, mutta kaupungin piiritystilanteessa antautuu Lucky Luke Daltoneille, joiden mukaan lupautuu ryöstöretkille. Lucky Luke järjestää "valeryöstöjä", eli pankeissa on pelkkää paperiroskaa säkeissä. Tämä selviää viimein Daltoneille, ja alkaa Lucky Luken jahti. Lucky Luke ottaa yksitellen Daltonit kiinni järjestyksessä Averell, William, Jack ja lopuksi pahansisuisin Joe.

Daltonien pako (1959), ilmestyi toisena Dalton-tarinana. Daltonit kärsivät 500 vuoden tuomiota (joka on alennettu 367 vuodeksi), mutta Daltonit pakenevat  vankilasta, jotta Joe saa kostaa Lucky Lukelle. Tarinassa Daltonit julkaisevat Lucky Lukesta Wanted-ilmoituksen ja levittävät hänestä väärää tietoa, ja kaappaavat hänet "piiakseen". Ratsuväki pidättää muut Daltonit, mutta Joe haastaa Lucky Luken kaksintaisteluun. Hän on rasvannut koteloaan liikaa, ja Lucky Luke lyö hänet monttuun.

Daltonin veljekset (1968) ilmestyi Suomessa ensimmäisenä Dalton-albumina, mutta se on vasta seitsemäs Dalton-tarina. Albumi on ehkä julkaistu sen vuoksi ensimmäisenä Dalton-tarinana, että se on loistava ehkä paras Dalton-albumi ikinä . Lucky Luke menee aluksi rauhoittamaan Fenton Cityn ja vangitsi itse pääkonna Fentonin, joka kerskailee kaupungillaan vankilassa. Daltonit ovat samassa vankilassa, erehdyksessä Joe Dalton vapautetaan, morse-sanoman vastaanottajalle oli sattunut virhe, Milton ei Dalton olisi pitänyt vapauttaa, vastaus oli AMAOOTTA (=IDIOOTTI). Joka tapauksessa Joe Dalton on ulkona vankilasta ja pian myös muut Daltonit. He suuntavat autioituneeseen Fentonin kaupunkiin, josta tulee Dalton City, joka on albumin ranskankielinen nimi! Lucky Luke jää kiinni osin Rantanplanin vuoksi, Lucky Luke ei ole huolissaan kiinnijäämisestään vaan ohjailee Daltoneita. Daltonit avaavat saluunan, hotellin, pyykkäävät hotellivieras Lucky Luken vaatteita, tekevät ruokaa, hoitavat Jolly Jumperia. Albumi esittelee paljon veljesten inhimillisiä puolia. Averell kokkailee pöperöjään, josta pitää lähinnä Rantanplan. William on tallipoikana. He kutsuvat kapakkatyttöjä. Sekä William ja Joe ovat rakastuneet Lulu Carbineen. Lucky Luke puijaa Joen järjestämään häät hänen ja Lulun kanssa. Joella on tummapuku ja kävelykeppi, hän on innoissaan. Mutta Lulu on jo naimisissa, ja muutenkaan kaikki ei mene Daltonien suunnitelmien mukaan. William ja Joe tappelevat muutaman kerran hyvin kiivaasti, mustasukkaisuus riivaa molempia.  Lucky Luke pidättää kaikki vieraat. Kansikuvassa Lucky Luke tulee kakusta. Todellisuudessa kakun sisällä on ensin Rantanplan. ja sitten kapakkatyttö Belle, jonka tullessa kakusta kaikki on pidätetty ja Dalton City on tyhjä. Erinomainen albumi. Tässä Daltonit ovat Texasissa.

1960-luvulla tuli viisi Dalton-tarinaa.

Daltonien jäljillä (1960) jatkaa Daltonien tarinaa, tällä kertaa mukana on kansikuvassakin oleva Rantanplanin vankilan koiran, joka on miltei tarinan päähenkilö. Averell pakomatkalla varastaa lehmän, jotta saisi maitoa ja lihaa. Lehmä puskee koko porukan karkuteille. Albumissa on tavanomaiset Joen ja Lucky Luken välien selvittelyt. Kaupungissa Averell murtautuu lihakauppaan ja Joe asekauppaan.

Daltonit lumipyryssä 1962, alkaa Daltonien pakomatkalla, he ovat kovertaneet neljä reikää. Pakomatka suuntautuu pohjoiseen Kanadaan asti, jossa heidän pitää tottua lumeen ja kylmään. Lucky Luken matkaan tulee Rantanplan. Kanadassa ratsupoliisi korpraali Perdergast hyvin pedantti ja omaa paljon arvovaltaa paikallisten konnien silmissä. Albumissa on ikimuistoisia kohtauksia, Daltonit huutamassa timbeer ja kaatamassa puita, on lokareita ja  tukin uittoa, intiaaneja. Rekeä vetävät niin Rantanplan kuin Daltonitkin.

Daltonit vauhdissa 1962
Daltonit pakenevat ja Lucky Luke tuo heidät takaisin vankilaan, mutta kaikki vangit on armahdettu. Daltonit suuntaavat apassi-alueille, mutta jälleen kerran eivät pysy kaidalla polulla.

Daltonit tekevät parannuksen (1964), Daltonit päästetään kuukauden koevapauteen. Maineestaan huolimatta nelikko käyttäytyy siivosti. Muut konnat Tortilla Gulchissa käyttävät Daltonien kiltteyttä hyväkseen, lisäksi on valedaltonien ryöstökopla. Kaikki kuitenkin selviää, mutta Daltonit ovat laskeneet kuukauden päiviä helmikuun kalenterista, ei maaliskuun. He aloittavat normaalin elämän muutaman päivän liian aikaisin.

Serenadi neljälle Daltonille (1966). Daltonit siirretään vankilaan Meksikon rajalle, josta nelikko karkaa Meksikoon. Lucky Luke saa "hakea" heidät yhdessä Rantanplanin kanssa. Albumi keskittyy "meksikolaisuuteen", hyvä albumi, muta ei tuo Daltoneista "mitään uutta".

Daltonin veljekset (1968) ilmestyi siis myös 1960-luvulla alkukielellä.

Daltonin muori (1971). Daltonin muori asuu Cactus junctionissa. Hän on harmiton mummo, joka harrastaa leikkiryöstöjä. Tilanne muuttuu, kun  Daltonit sytyttävät tulipalon vankilassa ja pakenevat muorin tyköön. Joe pakenee Rantanplaniin kytkettynä. Sekä Muori että Joe muoriksi pukeutuneena tekevät rikoksia. Lucky Luke pidättää nelikon, mutta Muori jää vapaaksi.
Daltonin veljesten äidin nimi oli muuten oikeasti Adeline.


RAN-TAN-PLAN saa perinnön (1974) on hyvin hauska ja loistava Lucky Luke -albumi. Oggie Svensson testamentin mukaan vankilakoira Rantanplan perii hänen omaisuutensa kaivokset, liikeyritykset ja kiinteistöt Nevadan Virginia Cityn kiinalaiskortteleissa ja yhden hotellin. Svenssonin rahat menevät Joe Daltonille, jos Rantanplan kuolee. Nothing Gulchista haetaan Lucky Luke saattamaan ja suojelemaan Rantanplania. Daltonit lähtevät perään. He piiloutuvat kiinalaiskortteliin. Rantanplan asuu sviitissä ja on hyvä työnantaja, mutta pakenee ja nälissään syö kärpässienen ja kokee hallusinaatioita. Rantanplan tokenee, kuten koko tilannekin, sillä Oggie Svensson tulee kaupunkiin. Monin tavoin erilainen ja hyvä albumi, jossa on lakimieshuumoria. Testamentin toimeenpanija on J S Chester Chester, Chester, Chester & Chesterin asianajotoimistosta. Albumissa vilahtaa myös kirjailija Mark Twain, joka on kirjan liitetekstin mukaan asunut myös Virginia Cityssä.

Daltonit pääsevät hoitoon (1978) on myös erinomainen albumi, jonka on muuten kääntänyt suomeksi Jukka Kemppinen. Albumeja on suomentanut moni eri kääntäjä. Euroopasta tulee professori Otto von Himbeergeist, jonka teorian mukaan rikollisuus johtuu varhaislapsuuden traumoista. Kirjan huumori kumpuaa ihmisten lapsuuden avautumisesta, vankilanjohtaja on ottanut kärpäsiä ja lintuja kiinni, pankinjohtajalle ei ollut annettu säästöpossua. Myös Daltonit muistelevat ryöstöjen täyttämää lapsuuttaan  ja Averell syötyjä ruokia. Rantanplankin muistelee lapsuuttaan. Lucky Luke hermostuu professorin asehuomioista ja Lucky Luke mottaa ensimmäistä kyselijää. Tämäkin albumi esittää Daltonit inhimillisinä eikä vain ohuina karikatyyreinä.

Daisy Town on Lucky Luke albumi, joka on tehty filmin perusteella, albumi lienee julkaistu 1983, filmi 1971. Daisy Town perustetaan, kaupunki kasvaa ja lännen meininkiä esitellään. Lucky Luke kohtaa vankilasta karanneet Daltonit. Tässä albumissa ei ole Rantanplania, eikä Jolly Jumper puhu. Muuten albumi tiivistää Lucky Luke -genren loistavasti. Tässä on vankkurikaravaani, intiaaneja, ratsuväki, kapakkatappeluja, hautausurakoitsijat, vaalit ja lopussa alkaa kultaryntäys.

Ballaadi Daltoneista, on suomennettuna albumissa Lucky Luke 1980
Siinä Daltonit pakenevat vankilasta, ja juoni menee tuttuja latuja. Albumissa on lyhyet jutut Daltonit rautateillä sekä ensimmäinen rautatieonnettomuus. Se on piirretty lisä albumiin "Il etait une fois les Belges", (En osaa suomentaa, mutta google kääntää sen Olipa kerran belgialaiset) siinä juna saapuu Brysselliin ensimmäistä kertaa. Daltonit vohkivat junasta rahat, ja Lucky Luke pidättää heidät ja sanoo, että Belgian rahat eivät käy Texasissa.

Daltonit etsivät aarretta (1980)  minulla Egmontin kustantama, albumi, aiemmat ovat olleet Otavan painamia, tämä on ensimmäinen Dalton-tarina, joka on vain Morriksen tekemä. Daltonit pakenevat, ja etsivät aarretta. Albumissa on pääjuonena rikollinen lainvartija, joka on piilottanut vankilaan laittoman huvittelukeskuksen peliluolineen, saluunoineen ja tanssityttöineen.

Nitroglyserini (1987) albumissa tehdään rautatie maaosan poikki. Kaksi yhtiötä saavat urakan puoliksi eli juoni on kuten teoksessa  Kiskot yli preerian eli rautatien rakennus annetaan kahdelle yhtiölle. Sabotaasia siis esiintyy. Daltonit pääsevät karkuun ja nappaavat nitroglyseriinit, luulevat että kultaa on nitrossa. Sangen tavanomainen tarina.

Pikalinja Villiin länteen (1988), Pony Express -yhtiö haluaa kuljettaa postin Atlantilta Tyynellemerelle kymmenessä päivässä. Pituus on teoksen mukaan 1940 mailia eli 2961 km. Pony Express aloitti 3.4.1860, ja toiminta loppui jo lokakuussa 1861 johtuen lennättimestä. Albumi on hyvä ja siinä on postinkuljettajien rekrytointia, koulutusta ja postinkuljetusta.

Daltonit häissä (1993) on varsin yllätyksetön kirja, Daltonit karkaavat tavan mukaan ja toimitetaan vankilaan. Kukaan päähenkilöistä ei astele alttarille.

Lucky Luke -albumi Lännen legenda, (2001),  on varsin hyvä tarina. Villin lännen sankareita näytellään (eli näyttelijä esittää sankaria) suurissa yleisötilaisuuksissa, Daltonit karkaavat vankilasta esiintyäkseen itsenään. Morris on piirtänyt kuvat ja tekstit ovat P. Nordmannin.  

Katsoin MTV3:lta tammikuisena sunnuntai-aamuna Daltonien seikkailuja, siinä Daltonit olivat vankilassa, jossa myös Rantanplan oli, Lucky Lukea ei näkynyt. Daltonit ovat säilyttäneet hahmonsa ja luonteensa tv-sarjassa.

Morrisin albumeissa Daltonit ja Lucky Luke ovat hyvin pysyviä hahmoja, ulkonäkö eikä luonne sanottavasti muutu. Daltonit pitävät yhtä. Joe on älykkäin, mutta silkka raivo saa hermot pettämään. Averell ajattelee vain ruokaa, on hyväntahtoisin ja tyhmin. Joskus kylläkin Averellilla leikkaa.

Parhaissa Dalton-albumeissa Daltoneissa ilmenee inhimillisiä tunteita. Daltonin muorissa ja Daltonit pääsevät hoitoon albumeissa veljekset muistelevat "onnellista" lapsuuttaan. Daltonin veljekset -albumissa Joe on rakastunut, kuten Williamkin, ja mustasukkaisuus riivaa molempia, joka johtaa välien selvittelyyn. William on sangen vahingoniloinen, kun häät keskeytyvät.

Tämä kuuluu laajana osana Suketuksen #pojatlukemaan -haasteeseen, keväällä olen julkaissut Jules Verneä, ja tulee Ilkka Remestä, Asterixia, ja paljon muuta, mitä poika voisi lukea, ja tämä poika lukeekin, sillä olen näitä Lucky Lukeja pikku poikana lukenut ja minulla on albumeja edelleen nippukaupalla. Daltonin serkuksia ei ollut, sen lainasin kirjastosta kuten Joss Jamoninkin, ja Daltonin veljekset ja Lainsuojattomat ostin huuto.netistä.

Sukuvihaa Villissä Lännessä, Lucky Luken Ja Huckleberry Finnin silmin

Lucky Luke albumi: Sukuvihaa Villissä Lännessä, 1971, suomeksi 1978 Otava, kuvan albumi 1985. Albumissa on belgialaisen Morrisin (Maurice De Bevere 1923-2001) piirrokset, ranskalaisen Rene Goscinnyn (1926 -1977) tekstit. Lucky Luke hahmon "keksi" Morris, ensimmäiset albumit olivat hänen käsialaa myös teksteiltään.

Tämä Lucky Luke Sukuvihaa Villissä Lännessä -albumi tarkastelee kahden perheen sukuvihaa. Suvut erottaa toisistaan vaivatta, O'Timminseillä on kaikilla suuri punainen nenä, ja O'Haroilla on suuret hörökorvat. Sukuriita on käynnissä, ja eräs konkreettinen syy on vesi. Albumi alkaa, kun Lucky Luke tulee Painful Gulchiin (Painful = kivulias). Tarkastuksissa katsotaan vuoronperään nenä ja korvat. Perheiden päätarkoitus on tehdä toisesta perheestä loppu.

Vaikka olen Lucky Luken suuri ystävä minusta albumi on varsin keskinkertainen. Molemmat perheet räjäyttävät siltaa, ettei toinen hyödy siitä. O'Timminsit antavat vettä eläimille, mutteivat O'Haroille. Piirroksissa hautausurakoitsija hieroo käsiään. Eräiden sattumusten kautta Lucky Luke on kaupungin sheriffi ja hän päättää yhdistää suvut järjestämällä kaupungissa juhlat, jossa on eri kilpailuja, joissa voitot on sovittu jaettavaksi: Sonni-kilpailu, leivontakilpailu, ja  rodeo, mistä albumin kuva. Sopua ei juhlissa synny ja tilanne edelleen eskaloituu.

Lucky Luke pidätyttää molempien sukujen edustajia. Perheiden äidit käännyttävät miehet sovun tielle, he ovat kyllästyneet kotitöihin. Sitten tulee kohtia, mistä minä en erityisemmin pidä: Lucky Luke ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja sytyttää O'Haran heinää palaamaan, jolloin O'Timminsit kantavat vettä sammuttaakseen tulipaloa O'Haran puolella, ja orastava sopu kantaa kaunista hedelmää.

Sovun kunniaksi syntyy avioliitto, jossa sukujen molemmat tuntomerkit siirtyvät jälkeläiseen, josta tulee suurmies, joka ikuistetaan tauluun.

Mukava albumi, mutta minusta sukuviha teema ei kokonaan pysty kattamaan albumin vakiomittaa 46 sivua (päättyy sivulle 46 ja ensimmäinen tekstisivu on 3  eli 44 kuvasivua).

Mark Twainin Huckeleberryn Finnin seikkailut, (Wsoy 1948, suomentanut Yrjö Kivimies) romaanissa samaa sukuviha-teemaa käsitellään luvuissa 17 ja 18. Mark Twainin oikea nimi on muuten Samuel Langhorne Clemenc (1835 - 1910)

Huckleberry Finn ja karannut orja Jim joutuvat erilleen, kun höyrylaiva ajaa heidän lauttansa päälle. Huck ajautuu rantaan, jossa koirat ja aseistetut miehet ottavat pojan kiinni ja tuovat kotiinsa.

Grangefordin suku on ottanut Huckin huostaansa. Varmistettuaan, että Huck ei kuulu kilpailevaan Shepherdsonin sukuun hänet otetaan perheeseen asumaan. Perheen pää on vanha eversti, joka hyppyttää orjiaan, ja on moiteettomassa vaatetuksessa, ja käyttää kiillotettua mahonkikeppiä, Huckin mielestä "hänessä ei ollut yhtään turhamaisuutta". Perheen pojista kolme on kuollut ampumavälikohtauksissa, heidän pääasiallinen elämäntehtävä on tuhota toinen suku. Perheen kolmas tytär on ollut kuolinilmoitusten kerääjä, hautajaisrunoilija, ja tummien värien maalari. Hän on saanut tahtonsa läpi ja nukkunut nuorena. Huck ehtii juuri kotiutua omituiseen perheeseen, kun tulee ratkaiseva kirkkokäynti. Perheet kuuntelevat saarnaa veljesrakkaudesta, he pitävät saarnaa hyvänä, mutta jo seuraavana päivänä he tekevät selvää toisistaan. Ruutitynnyrin laukaisi Grangefordin Sophia-tyttären karkaaminen Shepherdsonin Harney pojan kanssa.

Luvut ovat "hauskoja" mutta traagisia. Luvuissa ilmenee Mark Twainin huumori parhaimmillaan.
Monessa lauseessa sanotaan rivien välissä aivan eri asia kuin ilmitasolla. Huck joutuu valehtelemaan nimensä ja taustansa, hän on karkumatkalla. Hän ei muista "nimeään", ja laittaa perheen Buck-pojan tavaan nimen, Buck onneksi tietää, että Jackson  tavautuu J-a-x-o-n iksi, mikä riittää Huckille, joka osaa lukea hyvin vain "isoa käsialaa".

Mark Twainin novelli Sininärhi -tarinassa on hieman samaa ironiaa. Hucleberry Finnin Sukuviha-luvussa perheen poika Buck on pyydystänyt muuten juuri sininärhiä.

Huck pääseee ehjänä verilöylystä osin orjien ansiosta. Hän jatkaa lautalla yhdessä Jimin kanssa. Pian lautalle änkeytyvät Herttua ja Kuningas, jotka huijaavat kaupungeissa asukkaita ihme-eläimellään, ja teatterinäytöksellään. Myös Morris on käsitellyt samoja teemoja esimerkiksi albumissa Tohtori Doxeyn eliksiiri ja  Ylös Missisippijokea.

***

Huckleberry Finn on minusta Twainin taitavaa ironista tekstiä. Kun kertojana on noin 13- vuotias lähes lukutaidoton poika, joka naiivilla tavalla tarkastelee tapahtumia, miltei jokaiseen lukuun ja virkkeeseen syntyy jännite, mitä on sanottu, miten Huck sen ymmärtää, ja miten se oikeasti on. Tätä viimeistä ei koskaan ole kirjoitettu auki. Tässä muutaman luvun kohtauksessa perheethän ovat täysin asehulluja toinen toisensa teurastajia, miltei kaikki Grangefordit kuolevat, kuitenkin he ovat kunnioitettuja kansalaisia, käyvät kirkossa ja kommentoivat saarnaa hyväksi, vaikka elävät juuri päinvastoin, kuten turhantärkeä eversti -ainaisine vaatteiden vaihtamisineen- on todellinen turhake, mutta Huck kirjoittaa  "hänessä ei ollut yhtään turhamaisuutta". Sama pätee monessa muussa kirjan kohtauksessa, kuten lopun orjan vapautusopereraatiossa, missä Tom haluaa vapauttaa jo vapautettua orjaa, mitä merkillisimmällä tavalla, jokainen aikuinen ymmärtää, että puuhassa ei ole päätä eikä häntää, mutta kymmenvuotias ei ehkä sitä tajua, sama pätee oikeassa elämässä kymmenvuotias lapsi voi tajuta monesta aikuisen asiasta, että siinä ei ole mitään järkeä eikä tolkkua, mutta aikuinen ei sitä yksinkertaisesti vaan oivalla.

Pieni annos lapsellisuutta on teoksen kertojalle tai päähenkilölle eduksi Huckin lisäksi Milnen Nalle Puh sekä Sempe-Goscinnyn Nikke. Nalle Puh ja Nikke ovat naiiveja, he eivät näe maailmaa niin raadollisena kuin ehkä pitäisi. Niken hyvä puoli on se, että hänen kertomanaan näyttävät aikuiset jättiläiskokoisina vauvoina, isien itsekehut, ja urheilupätemiset, johtajan mielistelyt ja naapurille pullistelut, ja perheriidat äidin kanssa. Tämä on todempi kuva kuin isien viralliset ceeveet.


***
Huckleberry Finnistä olen  blogannut täällä

***

Lucky Luken lumo laimeni lapsuuden loppuessa ...

Mutta ei ole kokonaan suinkaan haihtunut!

Lapsena luin Lucky Luke albumeja niin, että sivut irtoilivat. Ostin Mustat kukkulat ja Piikkilankaa preerialla toiseen kertaan, ne olivat lempialbumini. Nyt ovat saaneet Lucky Luke olla rauhassa, ja katsastin niitä uudestaan, mutta lumo oli muuntunut. Lapsena Lucky Luken aseen vetonopeus, ja ampumatarkkuus ihastuttivat, lännen legendat naurattivat, ja Daltonit inhottivat, nyt melkein päinvastoin.

Lucky Luke on Morriksen alulle saattama seikkailu, jossa cowboy Lucky Luke ottaa rosvoja kiinni. Hänellä on seuranaan seikkailun älykkäin, hevonen Jolly Jumper, ja tyhmin, koira Rantanplan. Tarinoiden tekstittäjäksi tuli Goscinny, mutta hänen kuolemansa jälkeen Morris on jatkanut yksin tai jonkun valitun käsikirjoittajan kanssa, mutta Morris suunnittelee tarinat.

Tarinat jakaantuvat karkeasti seuraaviin luokkiin:

1. Lucky Luke auttaa uudisraivaajia intiaaneja, luonnonmullistuksia, tai konnia vastaan
2. Lucky Luke kohtaa jonkin Lännen legendan
3. Daltonit karkaavat vankilasta, päästetään vapauteen, rötöstelevät, ...
4. Muut albumit

Lapsena pidin albumeista 1 ja 2.

Laitettiin lennätin, valloitettiin Oklahoma, tutkittiin Mustat kukkulat, mentiin Missourijoki ylös, postivaunulinja perustettiin.

Sarjis-sarjan kansikuva

Lucky Luke tapasi Billy the Kidin, Calamity Janen, ja Jesse Jameksen nyt ainakin. Lisäksi legendoja on muitakin, eli tavataan rohdoshuijari, omavaltainen tuomari, tutustutaan sirkukseen, suitsitaan Keisari, Apassikanjonilla käydään…

Nämä oli lapsena jänniä tarinoita, hyvin piirrettyjä ja toteutettuja.

Daltonit sen sijaan tuntuivat lapsena toistavan itseään, nyt ymmärtää niitä paremmin eli kiinnostuksen kohteet ovat muuttuneet.

Daltoneista nuorin ja vanhin ovat seikkailun kiinnostavimmat henkilöt. Joe Dalton on hullu kuumakalle. Hän on niin paha ja läpimätä, ja johtuuko se hänen pienestä koostaan. Joka tapauksessa viha ja kunnianhimo pitävät hänet elossa ja jatkuvasti suunnittelemassa jotain uutta konnuutta. Hänen älynsäkin leikkaa, mutta hänen tunteensa pettävät hänet, ja myös älynsä, koska hän ei pysty ymmärtämään toisia ihmisiä, eikä edes suurikokoisinta veljeään Averelliä, joka on kiltti, mutta armottoman tyhmä. Juuri tähän jännitteeseen rakentuu moni albumi eli Joe_Averell ja Joe_Lucky Luke. Toisaalta ihmisten hyväuskoisuus on Lännessä uskomatonta, hetken mielistelyä, niin vanhat unohtuvat. Tässä uskon Morrikseen, koska Twainin kertomuksissa on tätä samaa hyväuskoisuutta ja väärää anteeksiantoa. Daltonit ovat siksi oiva kultakaivos, koska heidän psykoanalyysiakin käsitellään (Daltonit tekevät parannuksen), joskin psykiatri tekee ”pahennuksen”, eivätkä Daltonit parannusta.

Lucky Luke ja Jolly Jumper tarjosivat lapselle onnistujan esikuvan ja mallin. Vanhempana ymmärtää, että ihminen on lopultakin epätäydellinen, joten pystyy ymmärtämään muita hahmoja paremmin esimerkiksi Rantanplania, joka on pohjimmiltaan maailman paras koira, ja uskollinen ainakin, mutta kiintyy vääriin ihmisiin ja on kieltämättä vähän höpsö.

Yläkuvassa on Morriksen varsin onnistunut albumi kategoriasta 4 eli Yksikätinen rosvo, jossa Lucky Luke auttaa rahanpelien esiinmarssia Länteen, joskin pokeriahan albumeissa pelataan.

Olen lukenut Lucky Luke Morrisin jäljillä, jossa Lucky Luken piirtäjän vaiheista on juttua, kirja on hyvä lisä kiinnostuneelle, mutta ei yhtä hyvä minusta kuin Tintin juhlakirja. Lucky Luket ovat hyvin piirrettyjä ja tekstitettyjä, ja sellaisia sarjakuvia, joita voi kaikenikäisenä lukea.

****

Morris ja Goscinny; Lucky Luke: Tuomari, Le Juge 1971, Otava 1990, suomentaneet Heikki ja Soile Kaukoranta, 47 sivua.
Tuomari -albumissa Lucky Luke kohtaa Morrisin mukaan oikeastikin eläneen Roy Beanin, jolla on lemmikkikarhu. Kannessa Beanilla on Siviililaki vuodelta 1879 väärinpäin. Tuomari vaikuttaa Langtryssa New Mexicossa, jossa hän toimii "rauhantuomarina" ja myy kylmää kaljaa.
Lucky Luke on ajamassa karjaa Texasista, kun Tuomari pidättää Lucky Luken ja takavarikoi karjan tietenkin ilman oikeaa syytä ja järjestää "oikeudenkäynnin", jossa on kaikki kliseet. Albumi ei ole aivan minun suosikkejani. Tuomarille ilmaantuu kuitenkin kilpailija Bad Ticket, jonka kanssa Tuomari taistelee vallasta ja molempien ravintolat asiakkaista. Bad Ticket lopulta häviää, mutta Roy Bean joutuu tilille laittomasta oikeudenkäytöstä ja laittomasta julkisena virkamiehenä esiintymisestä.
Albumin hauskuus tulee minusta juoposta kahdella jalalla kävelevästä karhusta, joka ajaa ihmisiä takaa.

******