Leena Lehtolainen: Antti Ruuskanen, Rätingin paikka

 

Leena Lehtolainen: Antti Ruuskanen, Rätingin paikka, Tammi 2022, sivumäärä 362.

Antti Ruuskanen (s. 1984)  on suomalainen keihäänheittäjä, joka saavutti urallaan olympiahopeaa Lontoon kisoissa 2012 ja EM-kultaa 2014 ja EM-pronssia 2016. Hänen ennätyksensä on 88,98. Tämä on bloggaussarjaani "2 euron alelaarikirja". Kirja on tässä sarjassa aatelia, siinä on paljon tietoa ja sen luki mielellään.

Antti Ruuskanen muistetaan parhaiten Ronssi-Ruuskasena Lontoon olympiakisoista. Rion 2016 olympiakisojen alla Ruuskasen pronssi kirkastui hopeaksi ukrainalaisen keihäsmiehen dopingkäryn vuoksi. Rion kisoissa Ruuskanen oli kuudes.

Antti Ruuskanen syntyi helmikuussa 1984  Pielavedellä 3-lapsisen perheen kuopukseksi. Perheellä oli lehmiä ja Antti teki talon töitä, meni pyörällä koulun, harrasti monipuolisesti eri lajeja ja oli etevä etenkin pallonheitossa. Antti Ruuskasen ensimmäinen keihäsvalmentaja oli kansakoulunopettaja  Tenho Raatikainen (1928-2000). Ruuskanen luki Kuopion urheiluammattikoulussa itsensä automaatioasentajaksi. Kuopiossa treenattiin paljon ja Puijon portaat tulivat tutuiksi.

Ruuskanen oli Pihtiputaalla ensimmäisen kerran leirillä 1990-luvulla, myöhemmin heittäjänä keihäskarnevaaleilla. Ruuskasella oli urallaan viisi valmentajaa. Ensimmäinen kansakoulunopettaja Tenho Raatikainen, joka oli aiemmin Juha Laukkasen valmentaja. Aki Parviainen tuli remmiin 2011, ja Lontoosta tuli olympiamitali. Ruuskanen voitti tämän jälkeen keihään EM-kultaa 2014 ja pronssia 2016.  Menestys ei tullut helpolla.

Ruuskanen valittiin moniin kisoihin varamieheksi ja uraa jarrutti lukuisat vammat ja niiden leikkaukset. Suurheittäjä Tero Pitkämäki oli huipulla pitkään ja hän on syntynyt 1982, kun 1984 syntyneitä olivat Teemu Wirkkala, joka saavutti MM-kullan alle 18-vuotiaissa ja EM-kultaa alle 20-vuotisissa, ennätys oli  87.23, ja Tero Järvenpää, jonka ennätys oli 86,68, hän oli 2008 olympianelonen. 

Teoksessa on avattu myös urheilijan saamaa julkisuutta, palautetta ja apurahasysteemiä. Urheilusponsorointia on myös valotettu hyvien ja huonojen kokemusten pohjalta.

Rätinki -asia nousee aivan kirjan lopussa, kun urheilu-uraa, joka loppui 2021, analysoidaan.

Tämä kirja oli sarjassa 2 euron alelaarikirja aivan loistava ja on varmasti myös kirjoittaja Leena Lehtolaisen (s.1964) ansiota. Lehtolainen on tutumpi Maria Kallio - sarjasta.

Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia

 

Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia, Tammi 2018, sivumäärä 326.

Leena Lehtolainen (s. 1964) on suosittu espoolainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten Maria Kallio ja Hilja Ilveskero hahmoistaan. Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia sisältää Leena Lehtolaisen lyhyitä tarinoita yhteensä 15, jotka ovat ilmestyneet erilaisissa julkaisuissa. Minusta tarinat ovat laadukkaita.

Nimijutussa Tappajan tyttöystävä Päivölän kirjastonhoitaja Hannen asiakkaaksi tulee outo mies Auno Korhonen. Auno on hullujen maailmassa elävä stalkkeri, joka kuvittelee Hannen tyttöystäväkseen. Tarina on traaginen, mutta Hannelle onneksi käy  hyvin. Tarinassa kuvataan hyvin pikku paikkakunnan kirjastoa, sen rutiineja ja asiakkaita, ja itse juttukin on jännittävä.

Maria Kallio on parissa jutussa. Kuollut lumiukko luotaa alkukantaisia tunteita. Maria Kallion naapurin lumiukko hajotetaan, se on vielä vähäistä, seuraavaksi viilletään naapurin autonrenkaat, ja sitten naapurin omistamassa ravintolassa räjähtää. Rikos ratkeaa Marian havainnoin, ja motiivi liittyy mustasukkaisuuteen?

Älä kerro Marialle. Tarinassa Maria Kallion kollega Jyrki Taskinen on peitellyt liikemiehen suorittaman raiskauksen, mutta eläkkeelle jäädessä potee siitä huonoa omaatuntoa. Maria on tiennyt tutkimusten vesityksestä, mutta saa jutussa raiskaajamulkvistin muista rikoksista käpälälautaan. 

Lehtolainen ja hänen hahmonsa ovat aina naisen puolella ja raiskauksia käsitellään myös jutussa Rakkaudesta se hevonenkin raiskaa. Tarinassa koulutyttö Siina joutuu otsikon mukaisesti raiskatuksi ja mukana on lätkäjoukkueen B-juniorit. Tässäkin kaikki painetaan villaisella, hyväveli -verkosto toimii. Kuitenkin asiaan palataan myöhemmin. Ahdistelua käsitellään tarinassa Möykky, joka kertoo Lindasta siivoojasta, jota haukutaan läskiksi ja syrjitään. Linda pelkää lääkäreitä. Tarinassa on  ylimielinen vartija, joka yrittää raiskata Lindaa, josta seuraa lääkärireissu. Lääkäri pelastaa Lindan ottamalla hänet hoidon piiriin. 

Metsänpeitto-tarinassa Oona eksyy metsään, hänen onnekseen. Kuolema Ramoviisuissa  voittobiisin tekijä kuolee, syy ja syyllinen selviävät ja paikkana on Turku. Surun saari aloittaa kakkososan. Saarella on tarinansa mutta kaikki tapahtumat eivät ole niin dramaattisia kuin mitä päähenkilön mielikuvitus loihtii. Traaginen on myös tarina Aivan tavallinen työpäivä, missä perheenäiti ajaa autollaan naisrekkakuskin rekan alle, tarinan näkökulma on "mitä sitten tapahtuu?"

Loput tarinat ovat jouluisia, ja niistä Joulupukin suudelma on pisin ja paras. Hilja Ilveskero pestautuu Helsingin Stockmannin etsiväksi. Henkilökunnan joukossa on varkaita. Hilja pukeutuu joulupukiksi. Hilja Ilveskero on 28-vuotias, hänen on valmistunut Queensin turvallisuusakatemiasta New Yorkista ja muistaa Akatemian perustajan ja johtajan Mike Virtuen opit. Ilveskero tarkkailee asiakkaita joulupukin asussa. Ilveskero ihmettelee "hemmoteltujen kakaroiden ylimitoitettuja toiveita". Moni muksu mankuu makeisia, mutta Ilveskero varoittaa hammaspeikosta ja siitä, että pukin pitää pian tuoda tekohampaat lahjaksi. Epäilykset alkavat kohdistua myymäläetsivä Petri Aaltoon, joka käyttää muita muuleinaan. Tämä on vain yksi sivuhaara laajassa rikossarjassa, jonka Ilveskero hoitaa omalla tavallaan. Vauhdikas ja jännittävä tarina. Hilja Ilveskero on henkivartija. En aikanaan pitänyt Hilja Ilveskero -sarjan avausosasta, mutta tämä lyhyt tarina toimi erityisen hyvin, kuten toinenkin Hilja Ilveskero tarina Valkoinen poro, jossa Hilja näkee unta, että on ilves ja kohtaa  Valkoisen  poron. Jutussa äveriäs bisnesleidi Mirva on palkannut Ilveskeron henkivartijakseen. Mirva on Lapissa, ja hänen pennitön poikaystävä Miki Sysilä on "kidnapattu". Hilja vie Mirvan tunturiin kuulemaan samaanin ennustuksia ja neuvoja. Hilja selvittää omalla tavallaan kidnappauksen ja tarina kantaa.

Leena Lehtolaisen Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia on kelpo kokoelma rikosjuttuja vuodelta 2018, Joulupukin suudelma, Kuollut lumiukko ja Valkoinen poro on julkaistu kokoelmassa Joulupukin suudelma myös vuodelta 2021, josta on blogannut Mai täällä.

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu

 

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu, Tammi 2017, Seven 2002, sivumäärä 459.

Leena Lehtolainen on kirjoittanut rikospoliisi Maria Kallio -sarjaa 16 osan verran. Tämä Viattomuuden loppu  on osa neljästoista. Rikospoliisi Maria Kallio on joutunut organisaatiomuutosten myötä työttömäksi ja päässyt poliisissa lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rikosten osastolle töihin. 

Suuhygienisti Tuula Lahti-Haapala on kärsinyt neljän vuoden tuomion Hämeenlinnan naisvankilassa nuorten poikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lahti-Haapalalla on ollut viisi uhria, joista yksi tehnyt itsemurhan, kolme asuu Suomessa ja  yksi uhreista Espanjassa. Tuula Lahti-Haapala on menossa tapaamiseen, mutta hänet kuristetaan polkupyörän ketjuilla lähellä Keran asemaa Espoossa. 

Maria Kallio saa tiimeineen murhan selvitysvastuun. Tutkinnan lähtökohdat ovat niukat, murhatun puhelimessa on vain  kolme tallennettua numeroa, ei lokia. Maria Kallio haastattelee vankilapappia, entistä puolustusasianajajaa, uhreja, ja heidän vanhempiaan.

Viattomuuden loppu käsittelee lasten hyväksikäyttöä, jota Kallio tiimeineen pöyhii yhä syvemmälle kuvauksien ja internetin syövereihin.

Dekkarina tämä ei ole "Kuka sen teki?", eli murhaaja tavoitetaan askel kerrallaan.

Leena Lehtolainen kuvaa myös Espoota ja sen lähiöitä Tapiolaa, Leppävaaraa ja Lintuvaaraa.

Maria Kallion avioliitto Antti Sarkelan jatkuu, mutta se on kirjassa taustalla, kuten  lapset Iida ja Taneli sekä perheen kissat.

Leena Lehtosen Viattomuuden loppu käsittelee lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia ja niiden peittelyä. Aihe on tärkeä, mutta kuvottava. 
****
Leena Lehtolainen (s.1964) on reipas suomalainen kirjailija, joka suuri yleisö tunnistaa parhaiten tosiaan Maria Kallion 'äitinä'. 

Maria Kallio -sarjasta olen blogannut: 
Ensimmäisestä murhastani ja Harmin paikasta täällä, 

Veren vimmasta täällä. 

Olen lukenut myös Henkivartija -sarjaa 

Maria Kallio on oma suosikkini Lehtolaisen tuotannosta, ja se toimi myös tv-sarjana. Lehtolaisen Tappava säde -kirjassa esiintyy myös Maria Kallio.

Leena Lehtolaisen Turmaluoti oli Kirjan ja Ruusun päivän kirjana 2018, ja blogattu TÄÄLLÄ.

Leenan nimipäivä on muuten 22.7. onnea kaikille Leenoille, ja hyvä naisten viikkoa, osallistun tällä TuijaTan haasteeseen.

Leena Lehtolainen: Tappava säde

Leena Lehtolainen: Tappava säde, Tammi 1999, Seven 2002, sivumäärä 293.

Kirjan päähenkilö ja minäkertoja on Turvakoti Kotipesän sosiaaliterapeutti Säde Vasara. Säde elää yksisilmäisen kissansa kanssa, ja kohtaa rankassa työssään hakkavia, uhkailevia ja tappavia miehiä.

Kirjan alussa Säde Vasara on  Espoon rikospoliisi päällikön Maria Kallion kuultavana. Turvakodin vakioasiakas Irja Ahola on löydetty väkivaltaisen miehensä tappamana. Turvakodissa, joka on perustettu testamenttilahjoituksen rahoin, ja on säätiön ylläpitämä, on kymmenen paikkaa. Siellä on Säteen tullessa poliisilaitokselta Sirpa Väätäinen, jolla on mustasukkainen ja narsistisen hullu aviomies Ari. Säde yrittää taivutella Sirpaa tekemään rikosilmoituksen, ja muuttamaan Espoon kaupungin vuokra-asuntoon. Turvakodissa on myös pariskunnan kaksi lasta. Turvakodissa on myös 60-vuotias arka  Anja Jokinen, jonka mies hakkasi, kunnes Anjan toinen poika kosti, ja on nyt taposta vankilassa. Anjaa hakkaa nyt hänen nuorempi poikansa Heikki. Turvakodin vakioasiakkaaksi hakeutuu myös hyvin toimeentuleva Tiina Leiwo, jonka mies Pasi on kuristanut häntä, pahoinpitely ei jää yhteen kertaan...

Säde, joka kuvailee itseään hiireksi ja vanhaksi piiaksi, kirjoittaa olleensa lukiossa "paksureitinen, finninaamainen ja ujo" s.73. Säde tapaa samassa talossa asuvan Kalle Jokisen, mukavan oloisen miehen, joka tuo takaisin Säteen eksyneen Sulo-kissankin. Säde on luokitellut Kallen linnakundiksi Sörkkä-tatuoinnin perusteella. Kalle on saanut seitsemän vuoden tuomion taposta, hän oli mennyt liian rajusti tappelun tuoksinaan. Neljä vuotta istumista olin Kallesta tuntunut elinkautiselta...

Kirja jakautuu kahteen osaan kuolemantapauksiin sekä Säteen itsetilityksestä.

Ensimmäisessä kategoriassa Ari Väätäinen löytyy kuolleena kotoaan, hän on kuollut partaa ajaessaan sähköiskuun. Pasi Leiwo rattijuoppoilee, ja poliisien takaa-ajamana ajaa ulos ja kuolee. Myös hakkaava Heikki katoaa.

Toisessa kategoriassa Säde selittää hiustenlähtöään, pahaa oloaan, ja syyllisyyden tuntojaan.

Kirjan tapahtumat summataan parissa viimeisessä luvussa. Voin todeta, että Leena Lehtolaisella on sujuva kynä, ja Säteen tarina on helppolukuinen ja osin arvattava. Naisten pahoinpitelyaihe on mitä tärkein. Henkilökohtaisesti eräät asiat dekkarin ratkaisussa jäivät närästämään, sinänsä omanlainen ja ansiokas dekkari, jota en voi avata, jokainen saa lukea ja tulkita sitä.

*****
Leena Lehtolainen (s.1964) on reipas suomalainen kirjailija, joka suuri yleisö tunnistaa parhaiten Maria Kallion 'äitinä'.
Olen blogannut Maria Kalliosta seuraavasti Ensimmäinen murhani ja  Harmin paikka on käsittelyssä täällä. Veren vimma on blogattu näin.
Leena Lehtolaisen Henkivartijasta olen blogannut täällä.
Leena Lehtolaisen Turmaluoti oli Kirjan ja Ruusun päivän kirjana 2018, ja blogattu TÄÄLLÄ.

Leena Lehtolainen: Turmanluoti

Leena Lehtolainen: Turmanluoti, ilmestymispäivä 23.4.2018 Kirjan ja Ruusun päivänä, sivumäärä 128.

Leena Lehtolaisen Turmanluodissa lähtökohta on herkullinen. Maria Kallion "pasifisti ja sivarimies" Antti Sarkela on täysin perheeltään salaa hankkinut aseenkantoluvan, alkanut ampua, ja hankkinut metsästäjän tutkinnon. Parin täysi-ikäisyyttä lähestyvät lapset Iida ja Taneli pohtivat mistä liha lautaselle tulee, ja kotimaista luomua pitävät vähiten huonona vaihtoehtona. Taneli harrastaa siis pariluistelua, ja Iida toimii Amnestyn feissarina. Antin motiivi metsästää on liikkua luonnossa ja päästä irti työstä. Metsästys on hyvä harrastus, mutta suunnistus voisi matemaatikolle sopia paremmin, varsinkin kun Antin motiivi sivariin menolle oli se, että hän ei siedä ryhmäkuria, asiaa, jota jahtiporukassa varmasti tarvitaan.

Lokakuun puolessa välissä sivari Sarkela lähtee ensimmäisen kerran hirvijahtiin, mutta jahdissa ei saada luomulihaa, ohi kun ammutaan. Harrastus jatkuu ja marraskuussa jahdin aikana saa surmansa toinen hirvestäjä Harry Sonntag. Onko turmanluoti lähtenyt Antin aseesta? Asia tuntuu raukeavan, mutta sitten Antti joutuu pinteeseen, ja epäillyksi, niin kuin Marian Kallion sarjan alussakin. Maria Kallio katsoo tutkimuksia sivussa eri yksikössä kun on, mutta Maria alka tutkia asiaan ja tekee lopullisen pidätyksen.

Tämä oli minusta kelpo kirja, ja päivitetty nykyaikaan. Maria Kallio käy työpaikallaan lasten ja nuorten problematiikkaa rikosoikeudellisesti läpi, on nettikiusaamista, itsemurhaan ajamista, ja lasten ahdistelua ja kuvamateriaalia. Antin kautta nousee tutkijakoulutuksen ongelmatiikka esille.

Kirja on nykyajassa, sillä Antilla on oranssinvärisiä jahtitamineita, ja Turun tragedia mainitaan.

Leena Lehtosen Turmanluoti on hyvä  Kirjan ja Ruusun päivän kylkiäiskirja, jonka sai ostamalla yli 15 eurolla kirjoja, itse ostin vain Kitty Fergusonin Stephen Hawking Elämä -teoksen Turun Akateemisesta.
****
Leena Lehtolainen (s.1964) on reipas suomalainen kirjailija, joka suuri yleisö tunnistaa parhaiten tosiaan Maria Kallion 'äitinä'. Maria Kallio -sarjasta olen blogannut Ensimmäisestä murhastani ja Harmin paikasta täällä, sekä Veren vimmasta täällä. Olen lukenut myös Henkivartija -sarjaa ja Tappavan säteen. Maria Kallio on oma suosikkini Lehtolaisen tuotannosta, ja se toimi myös tv-sarjana. Lehtolaisen Tappava säde -kirjassa esiintyy myös Maria Kallio.

Kirjan ja ruusun päivän kirjoina ovat olleet
2017: Roope Lipasti, Karoliina Korhonen: Elovena tyttö
2016: Ronja Salmi ja Jami Nurminen: Onks noloo?
2015: Kari Hotakainen Kantaja
2014: Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito
2013: Jari Tervon Jarrusukka
2012: Tuomas Kyrön Miniä

Leena Lehtolainen: Veren vimma

Leena Lehtolainen: Veren vimma, Bon-dekkari 2013, Tammi, ensimmäisen kerran julkaistu 2003. Sivumäärä 313.

Maria Kallio -dekkari numero 8 alkaa murhaavasti "En ollut aiemmin tappanut ihmistä, mutta nyt se oli pakko tehdä". Murhan kohteena on syysuinnilla oleva moottoriurheilutoimittaja Annukka Hackman. Kyseessä on teloitus, eikä kysymys ollut pakosta, Hackman käsitteli vain liian ikäviä asioita. Ruumis löydetään hirvenmetsästyksen yhteydessä. Hackman on Vauhtiviiva moottoriurheilulehden takana. Suremaan jäivät (?) tuore aviomies, tytärpuoli, ja ne lukuisat joista Hackman teki juttuja.

Maria Kallio on Anttinsa kanssa naimisissa asuu kerrostalossa. Hän on palannut poliisiin ja toimii jaospäälliköksi. Perheessä on pari päiväkoti-ikäistä lasta Iida ja Taneli ja lapsiperheen arki. Poliisiasemalla jatkuu tavallinen rutiini ja rutina. Poliiseja on monia tavisnimillä: Taskinen, Puupponen, Lähde, Puustjärvi, Koivu ja uusi nainen Ursula Honkanen, joka on herkku ja tyrkky. Neiti on varsinainen ongelmapesäke, johon ei normaali puhe tehoa. Hänestä on jatkuvaa riesaa. Tyypillisen työpaikkakiusaajan tapaan, kun hänen suoltamat perättömät syytökset selvitetään, sussu jää sairaslomalle.

Annukka Hackmankin oli pyrkyri ja hän on kirjoittanut rallitähti Sasha Smedsistä kirjaa. Yhteistyö perheen kanssa on lopetettu, kun on Hackman on haarukoinut valonarkoja asioita esille. Hackman jojotti vielä kahta miestä, joista toisen kanssa avioitui ja toisen vaan dumppasi. Hylätty herra sattuu olemaan poliisilaitoksen patologi Raato-Kervinen. Smedsin lähipiiristä potentiaalisia epäiltyjä löytyy puolenkymmentä erilaisin motiivein.

Miljöönä on Espoon, Inkoon ja Degerbyn seudut, jonka historiaankin nykynuori voi samalla perehtyä. Kirjan juoni on jännittävä ja yllätyksellinen. Syyllistä ja motiivia on miltei mahdoton arvata, joten dekkari on hyvää kesälukemista ja nimi on osuva.

*****
Lehtolainen kuvailee sujuvasti poliisin arkea tai minä en epäile etteikö tätäkin voisi tapahtua, tosin liian dramaattista välillä on, en ole kylläkään poliisi.

Rallikisoissa silmään pisti puhe Iso-Britannian osakilpailusta.

Itse hahmotan sen RAC-rallina tai Walesin rallina, kuva WRC xbox-pelistä. Oikeaa rallia en ole tosin ajanut, mutta seurannut akiivisesti rallia, ja pelannut aikoinani läpi ainakin puolenkymmentä Playstation 2:n WRC-rallipeliä, joten virtuaalisesti olen ajanut Walesin kuraisilla teillä viimeksi XBOX:lla.
Puhetta on myös Safari-rallista, joka jäi kirjan ilmestymisen aikoina pois rallin MM-sarjasta. Kuvassa on viimeinen rallipeli, jonka olen ostanut WRC, FIA World Championship XBOX:lle, hyvä peli.

*****
Harmin paikka dekkari Maria Kalliosta oli käsittelyssä täällä.
Maria Kallio -Extra -teoksen perusteella tämä on ollut myydyin Maria Kallio 92 000 niteen myynnillä. Alkuperäisessä kannessa on enemmän punaista värisävyä.

Leena Lehtolaisen Henkivartijasta olen blogannut täällä. Lisäksi Maria Kallion esiintyy sivuosassa teoksessa Tappava säde
Tälläkin osallistun Oksan hyllyltä Rikoksen jäljillä -haasteeseen.

Leena Lehtolainen: Harmin paikka

Leena Lehtolainen: Harmin paikka, Tammi 2004, ensimmäinen painos ilmestyi 1994, sivumäärä 244.

Herätessäni näin ensimmäiseksi tuomet    ***  Kun suutelimme, satakieli lensi lähivaahteraan ja alkoi liverrellä villisti.

*** Kaikki ikävät ja perverssit tapahtumat sijoittuvat näiden kuulaiden kuvausten keskelle ja väliin.

Lehtolaisen toisessa Maria Kallio -dekkarissa punapäinen ex-poliisi Maria Kallio on lakiasiaintoimistossa töissä ja asuu poikaystävänsä Antti Sarkelan kanssa Tapiolassa kesää tämän vanhempien asunnossa.

Antin sukujuhlissa läppä lentää, mutta puheet ovat seksuaalisia. Kimmo Hännisen tyttöystävä Armi Mäenpää ottaa kontaktia Maria Kallioon ja haluaa puhua tämän kanssa. Puhehetkeä ei tule vaan Armi kuristetaan, Maria Kallio löytää vaiennetun vainaan. Poliisi pidättää Armin poikaystävän Kimmon "itse teosta", hänellä on poliisin mielestä erikoisia harrastuksia ja tavattu itseteossa kokovartalo kumipuvussa. Murhan tai murhien motiivit tuntuisivat olevan seksuaalisia. Taannoin oli hukkunut Hännisen tytär Sanna. Tapaus on kirjattu itsetuhoisen viiltelijän omaksi ratkaisuksi. Sannan poikaystävä Markku "Make" Ruosteenoja on ollut samaan aikaan sammuneena rannalla. Teoksessa kaikki linkittyy kaikkeen ja piiri on pieni ja ahdas. Maria Kallio tuntee Maken, joka taas on tuntenut Armin. Antti taas tuntee kaikki, myös vanhan kaartin, jota edustaa Marian pomo lakimies Erkki Henttonen. Kuristettu Armi oli töissä gynelogin vastaanotolla. Gynekologi Erik Hellström tutkii naisia ja naispotilaita ilmeisesti muuallakin kuin tutkimuspöydällä. Hukkuneella Sannalla oli samoja harrastuksia kuin veljellään Kimmolla.
Antti Sarkelan lanko on Risto Hänninen. Armin sisko Mallu eli Marja Laaksonen on kokenut pitkän lapsettomuushoitojen jälkeen keskenmenon, joka aiheutui auton töytäisystä. Autosta ja kuljettajasta ei jäänyt kuin epämääräisiä näköhavaintoja joilla spekuloidaan.

Henkirikosta tahollaan selvittävät Maria Kallio ja tahollaan poliisi ja Marian poliisikoulun kurssikaveri sovinistinen Pertti Ström. Vinoilua ja vääntöä on.

Näiden sekavalta tuntuvien ainesten pureskeluun käytetään 244 sivua, kerronta on aiheeseen nähden hyvin kevyttä. Lukija arvailee, kuka on seurapiirien salakavala seksiaddikti ja lisäksi murhaava mätämuna. Itse asiassa arvasin heti, mikä ratkaisu on. Minulla oli vielä vararatkaisu, jos Lehtolainen olisi pyöräyttänyt yllätyskäänteen, mutta se oli jäänyt kirjoittamatta.

Maria vertaa itseään Agatha Christien luomaan terävään neiti Marpleen sekä Lehtolainen Anttia ja Mariaa Agatha Christien Tommyyn ja Tuppenceen. Kumpikin vertaus minusta ontuu tai kulkee peräti rullatuolilla. Antti ei osallistu tutkimuksiin kuten Tommy eikä Tuppence ole poliisi tai lakimies kuten Maria. Neiti Marple ei ollut miesten kanssa hengaava ja joka paikkaan singahteleva punapää vaan arvokas vanha neiti-ihminen, eikä Maria Kallion äly ole lähelläkän neiti Marplen tasoa. Sitä paitsi neiti Marple toimii aina taustalla, eikä koskaan nuuski nenäänsä verille.

Kirjan sisältö on ongelmallista. Sitä ei voi suositella alle 18-vuotiaille Kimmon ja Sannan harrastusten vuoksi. Vanhemmille dekkarin lukijoillle itse juoni ja ratkaisu taas eivät tarjoa haastetta. Maria Kallio TV-sarjasta kuitenkin pidin, joten suositan kirjaa etenkin Maria Kallio -faneille. Myös Tapiolan maisemat ja maamerkit oli kuvattu kirjaan hyvin. Tosin osa henkilöistä asui Haukilahdessa, joka on Länsiväylää jonkin matkaa eteenpäin. Itse muistan paremmin seuduilta Tapiolan kirkon ja altaan sekä kauppakeskuksen, mutta Tapiolassa en ole koskaan itse asunutkaan. Leena Lehtolainen on sen sijaan asunut Harmin paikka kirjan kirjoitusaikana Tapiolassa. Sitä paitsi Lehtolaisen teosten myyntimäärä kertoo, että hän kirjoillaan on pystynyt ilmentämään jotain olennaista ja saavuttamaan lukijoiden suosion.
*****

Leena Lehtolaisen (s. 1964) ensimmäinen Maria Kallio seikkailu Ensimmäinen murhani ilmestyi 1993. Dekkari on 251-sivuinen ja siinä oikiksessa opiskeleva Maria Kallio, punapäinen sinkkutyttö on ottanut pestin poliisiin, jonka palveluksesta erosi opiskelujen vuoksi seuraavassa ylempänä blogatussa teoksessa.
Tarina alkaa, kun Vuosaaressa mökin laiturin vieressä kelluu hengettömänä kirveellä tapettu osakunnan kuorolainen. Maria Kallio tuntee useimmat epäilyksen alaiset, kuten sivari Antti Sarkelan, jonka sormenjäljet komeilevat kirveessä. Irveessä on Marian suu, ennenkuin murha ratkeaa. Motiivi ei ole rakkaushuolet eikä mustasukkaisuus vaan useahkot myyntipuuhat. Kuten Harmin paikassa aborttia tehdään ja seksuaalista toimintaa harrastetaan. Henkilötkin ovat hyvätaustaisia, sivistyneitä, mutta ongelmallisia juppeja. Maria Kalliota verrataan (minusta taas ja edelleen virheellisesti) neiti Marpleen.
Antti ja Maria lähenevät tarinassa toisiansa. Maria jää lopussa Einstein-kissan ja Antin väliin, sillä Antilla on Henry Parlandin teos (oletettavasti siis runokirja) ja pontikkaa.
Lehtolainen on rakentanut lukujen nimet Virta venhettä vie -runon säkeisiin. Hieno runo on Eino Leinon ja sen on säveltänyt Toivo Kuula. Kirjan kuoro harjoitteli kyseistä kappaletta.
Kirja on tietenkin ostettu.

*****

Yllä on Maria Kallio -extran kansikuva. Kirjan ovat toimittaneet Maria Kallio -dekkarin 20-vuotisjuhlien kunniaksi Hannu Harju ja Ismo Loivamaa. Opuksessa on kaksi ennen julkaisematonta novelliakin. Siinä on myös Maria Kallion henkilötiedot, kirjojen henkilöitä ja termejä, kirja-arviot kirjoista kansikuvineen ja paljon muuta analyysia ja eri ihmisten arvioita kirjasta ja ilmiöstä. Kirjan mukaan esimerkiksi Harmin paikkaa on myyty  aikanaan yli 38 000 nidettä.

Ostin tämänkin marketista, mukava kirja.

*****
Leena Lehtolaisen Henkivartijasta olen blogannut täällä.
Tälläkin osallistun Oksan hyllyltä Rikoksen jäljillä -haasteeseen.
Maria Kallio -seikkailusta Veren vimma, olen blogannut, se on vimmaisen hyvä tarina.
Maria Kallio on sivuosassa teoksessa Tappava säde

Lehtolainen Leena: Henkivartija, Tammi 2009,

Leena Lehtolaisen Henkivartija on Tammen kustantama teos, jolla on mittaa 24 lukua ja 355 sivua.

Teos kertomus Hilja Ilveskeron henkivartijuudesta, ilvestyttö on  "yksin pahassa maailmassa", onneksi on Queensin henkivartija-akatemia käytynä ja Mike Virtuen opit muistissa.

Teoksen juoni on varsin tyypillinen.  Hilja todistaa liian läheltä Anita Nuutisen surmaa Moskovassa. Ennen tätä Ilveskero on loikannut Nuutisen palveluksesta. Surma oletetaan liittyvän Nuutisen kiinteistökauppoihin Valentin Paskevichin kanssa. Ilveskero selviää kotiin, ja viivähtää lapsuuden maisemissa Itä-Suomessa, missä on kasvanut enon ja ilveksen kanssa. Hiljan ankeaa lapsuutta käydään läpi, äidin kuolema, nimen muutos, suhteet isään, terveydenhoitajan tempaukset, ilveksen kohtalo, inttikokemukset. Lisäksi juonessa on kaikki idän ”ihmeet” alkaen politikoista, kaasuputkesta, miliisistä, sitten on europolit, torpedot, salaiset kiinteistökaupat, mustasukkaiset runoilijamiehet, Obaman valintaprosessi, oligargit ja terrorismi eli taas teos kaikilla lisukkeilla.

Lehtolaisen kerronta on alussa sujuvaa, mutta puuroutuu kaikkien pää- ja sivuhenkilöiden koko elämän tarinan ja sukujuurten esittämiseen, jopa henkilöiden väitöskirjan aiheet mainitaan. Hiljan miesnaamioasu alterego Reijo Räsänen oli minusta täysin turha ja väkisin keksitty. Tarina soutaa eteenpäin ja Hilja saa uuden toimeksiannon, josta hän pääsee ratkomaan Nuutisen murhaa, mutta sitten ollaan taas sata sivua tyvenessä.

Tarina on viihteellinen ja se sisältää mysteerisen ihannemiehen David Stahlin hahmon, samalla käydään läpi Ilveskeron tuntemukset lakanoiden välissä läpi liian moneen kertaan, minusta turhan ihanteellista, viihteellistä ja pinnallista, jostain voi tuntua jopa piinalliselta lukea.

Eniten minua kuitenkin ärsyttivät vakiovälein tulevat muistukset Queensin henkijavartijakoulusta New Yorkista, noin viiden sivun välein toistellaan mitä Mike Virtue oli sanonut, ja mitä Queensin koulussa oli sattunut ja minkä maalainen rodeomies siellä oli mitäkin opettanut. Hilja osaa ampua, Hilja osaa lassota sen vuoksi, mutta judon mustan vyön tarina on toinen, eli kaikki oli ympätty 355:een sivuun. Myöskin suuri kontrasti Hiljan oletettujen taitojen ja soluasumisen välillä. Teoksessa on varsin stereotyyppinen henkilögalleria: eteenpäin menevä bisnesnainen, muutama peruspahis, erikoinen etsivä, idealisti politikko, utelias naapuri, ennakkoluuloinen opettaja, retku runoilija. Eniten jäin odottamaan ilves-asiaan paneutumista ja voimakkaampaa kytkentää luontoon

Kitinästä huolimatta tämä on best seller ja loistava teos, minua se ei puhutellut. Painii samassa sarjassa remesten ja mäkien kanssa, nimittäin "idästä itää uhka". Leena Lehtolaisen  ja toimintadekkarien ystäville suosittelen lukemaan ja kokemaan.

Tätä kirjaa on arvioitu blogistaniassa osana trilogiaa, josta on kaksi osaa ilmestynyt

Hilja Ilveskeron lyhyt-tarinoista pidin täällä.