Leo Tolstoi: Ylösnousemus

Leo Tolstoin Ylösnousemus (1899) on 668 sivun mittainen kolmeosainen romaani ylpeydestä, lankeemuksesta, uskosta, uskonnollisuudesta, yhteiskunnallisista oloista, talonpojista ja vankiloista, hyvin tyypillinen tolstoilainen teos. Se on kahdella tavalla haastava teos, siinä on pitkälle menevää uskonnollista pohdiskelua, mutta myös rankkaa yhteiskunnallista analyysiä. Minusta teos kannattaa lukea kahdessa tapauksessa. Jos on lukenut Tolstoin Sodan ja rauhan sekä Anna Kareninan, kannattaa myös tämä lukea, sillä teos osoittaa, mihin Tolstoin kehitys uskonnollisissa, poliittisissa kysymyksissä ja maan omistusasioissa päätyy. Jos lukee vain yhden Tolstoin, tämä on lyhin ja sisältää useimmat hänen teemoistaan. Ylösnousemus käsittelee myös oikeudenkäytön ja vankiloiden kohdalla samoja teemoja kuin Dostojevskin Rikos ja Rangaistus. Linkit näihin mainittuihin teoksiin löytyvät postauksen lopuksi.

Kirja Ylösnousemus alkaa ”Vaikka ihmiset olivat … täyttäneet ilman kivihiilen ja naftan katkulla, leikkaamalla tasanneet puut muodottomiksi ja karkoittaneet kaikki eläimet ja linnut –tuntui kevät siitä huolimatta keväältä kaupungissakin”. Käännös on Juho Tervosen ja painos on kuvitettu laitos Wsoy:n vuoden 1926 satoa.

Teoksessa on kaksi päähenkilöä ruhtinas  Dmitri Ivanovits Nehljudov, joka nuoruudessaan oli rakastunut, mutta myöhemmin vietellyt ja jättänyt  nuoren tätiensä kasvattityttären orvon Katerina "Katjusha" Maslovan, joka kantoi hänen lastaan. Maslova päätyy porttolaan ”prostitueeratuksi”. Siperialaisen kauppiaan sydänkohtauksen jälkeen hänet tuomitaan ilmeisen syyttömänä neljäksi vuodeksi pakkotyöhön. Dmitri Ivanovits Nehljudov on sattumalta valamiehenä farssiksi kuvatussa oikeudenkäynnissä. Tuomion seurauksena Nehljudov käy moraalista pohdintaa ja yrittää vapauttaa Maslovaa, mutta myös muita vankeja, ja tutustuu oikeusjärjestelmään, asianajajiin, tuomareihin ja  poliittisiin vankeihin. Hän kokee uskonnollisen ja ”poliittisen” herätyksen. Jälkimmäiseen kuuluu ajatus, että maata ei voi omistaa. Siksi hän vuokraa ja jakaa sitä edullisesti talonpojille, jotka suhtautuvat vaihtelevasti ruhtinaan epätavalliseen tarjoukseen. Kesällä 2012 tuli tv-sarja 10 kirjaa vallasta, jossa Irina Krohn puolusti jokamiehen oikeuksia hieman samoin perustein, maata voi hallita, mutta ei omistaa. Lainaus ei ole sanatarkka. Tässä olen osittain samaa mieltä. Jokamiehen oikeudet pitää olla, tosin ne vaikuttavat osin liian laajoilta, ammattimainen toisen metsän hyödyntäminen voi saada liialliset mittasuhteet. Ylösnousemuksen juonesta on erittäin hyvä, mutta varsin paljastava selostus netissä, laitan linkin tämän postausosion loppuun.

Nehljudovia ”hävetti ja inhotti” elää yltäkylläisyydessä, siksi hän jakaa maitaan. Ajatus on oikea, muuttaa maaonomistussuhteita, mutta tapa millä asia organisoidaan, ei ehkä olisi ollut kestävä, talonpojat saivat merkitä maata tahtomallaan tavalla, järkevämpää olisi ollut ehkä vaatia enemmän heidän panostaan vedoten yrittäjyyden ideaan. Joka tapauksessa Venäjällä 1917 (18 vuotta teoksen kirjoittamisen jälkeen) kaikki maat luultavasti sosialisoitiin. Yksityisomistus todettiin 1900-luvun talouskokeiluissa paremmaksi kuin kollektiivinen omistus, vaikka yksityisomistuksen kasautumisen aiheuttamat omaisuuserot ovat ongelma (edelleenkin). Jos resurssia ei kukaan omista, minun mielestäni sitä yritetään lyhytnäköisesti hyödyntää, se aiheuttaa luonnon osalta saastumista, ja tehottomuutta. Tämä tulee myös teoksessa ilmi. Ignatij Nikiforovits  (Nehljudovin sisaren mies) toteaa sivulla 481 ”omistusoikeus on ihmiselle synnynnäinen. Ilman sitä ei voi ajatellaakaan kellään olevan halua maanviljelyyn". Historia osoitti, oliko hänen sanansa oikeaan osuneita, minusta olivat.

Oikeudenkäyttöä Tolstoi kovinkin irvailee. Asianajajat saavat huippupalkkioita, ja hän kuvaa oikeudenkäynnit farsseiksi. Päähenkilö Maslova saa porttolassa (haureuslaitos) tapahtuneesta kuoleman tuottamuksesta neljän vuoden tuomion, myös erästä murhapolttotuomiota pidetään vääränä. Näissä tapauksissa minusta todistajat antavat vääriä tietoja, niinkään oikeusjärjestelmä ei toimi väärin, vaikka se onkin mammuttimainen, tehoton ja kallis. Raskolnikov sai minusta liian lyhyen tuomion Dostojevskin Rikos ja rangaistus -teoksessa alle kymmenen vuotta kaksoismurhasta, joista toinen tehtiin täysin harkiten. Tässä Maslovan kanssa tuomitut (oikeat) murhaajat saivat toinen 3 v ja toinen 8 v, tuomiot kuulostavat lieviltä, joskin edessä oli karkoitus Siperiaan, mitä voi pitää rankkana tuomiona, mutta luultavasti valtiolliset vangit saivat vielä ankarampia tuomioita. Vankila Tolstoin mukaan rappeuttaa, teoksessa luetellaan vankiloita, ja käsitellään paljonkin vankikuljetuksia Siperiaan. Päähenkilö jakaa vangit viiteen ryhmään:: ensimmäinen on viattomat uhrit (7%), ja viides ryhmä yhteiskunnan päähän potkimat ja siksi rikoksiin ajautuneet henkilöt, tässä lienee kyse "rakenteellisesta väkivallasta". Tästä olen teoksen kanssa jyrkästi eri mieltä. Ryöstö, raiskaus ... ovat uhrille kamalia rikoksia, eikä rikosta voi kuitata olemattomaksi toisen sosiaalisella asemalla. Muita vankiryhmiä ovat omasta mielestään oikein tekijät, mutta, jotka harrastavat rikollista toimintaa esim. salakapakoitsijat, sitten ovat esim. valtiolliset vangit (siveellisesti ylemmät vainotut, lahkolaiset, kapinoivat,  puolalaiset!), loput ovat vihan mustasukkaisuuden yms syyn vuoksi rikoksen tehneet

Toinen yhteys Dostojevskiin on minusta siinä, että porttolan Maslova vangitaan ja Nehljudov on valmis seuraamaan häntä Siperiaan (ja seuraakin), asetelma toisin päin kuin Dostojevskillä, myöskin syyllisyyden näkökulmasta. Raskolnikov oli syyllinen, Sonja ei, tässä Maslova on syytön, myös Nehljudov on minusta syytön, mutta pitää itseään syyllisenä, koska jätti Maslova raskaudessaan yksin ja karkasi.

Tolstoi nostaa esiin myös ”valtiollisten vankien” aseman, ja se on varmasti ollut vieläkin arempi aihe vuonna 1899. Tolstoi kertoo monissa kohdissa yksityiskohtaisia tietoja henkilöiden omaisuudesta, niiden tuotosta ja henkilöiden saamista palkoista. Tulo- ja varallisuuserot tuntuvat kovin huimilta. Tämä on hyvin tolstoilainen kirja, mainintoja on ruhtinaista, järjestetyistä avioliitoista, kenraaleista, kilpa-ajoista, päivällisistä, karhun metsästyksestä ”lawntenniksestä” ja ”naisten paperossista”.Tärkeää Tolstoille tuntuu olevan myös työnteko ja talonpojat.

Ilotalon surut Tolstoi nostaa myös esille. Hän antaa ymmärtää, että toiminta on ollut laillista. Naiset käyvät viikoittain tarkastuksissa. Miesten tunku ja hinku laitoksiin on ollut kovaa.  Päähenkilö Nehljudov jakaa ihmisen henkiseen ja eläimelliseen osaan. Hänen menneisyydestään nousee jälkimmäinen puoli, jolloin hän vietteli ja jätti Maslovan, ja sen jälkeen Maslovan alamäki oli nopea päätyen porttolaan. Nehljudov arastelee suhteessaan mahdolliseen vaimokandidaattiin ”Missiin”, joka on 27-vuotias, ja jolla on ollut mahdollisesti rakkaussuhde, vaikka  Nehljudovialla on itsellään ”salasuhde” aatelismarsalkan vaimon kanssa, mutta on valmis menemään naimisiin rangaistusvanki Maslovan (”lyhyen läntä ja korkeapovinen”) kanssa, joka on ollut kolme vuotta porttona!
***
Lopun Matteuksen evankeliumin jakeissa Tolstoi esittää luultavasti omaa filosofiaansa.
Uskonnollisuudessa Tolstoi pääsee siis ”maaliinsa”.

Tolstoi kirjaa Matteuksen evankeliumista pitkät otteet 18 luku jakeet 7-10 sekä 15-20, kannattaa lukea muuten pois jätetyt jakeetkin, muutenkin hänellä on tulkintoja uskonnosta, jonka hän tiivistää lopussa käskyiksi Matteuksen evankeliumin viidennen luvun jakeista 21-48. Toisaalta Tolstoi nostaa dialogissa myös useita uskonnollisia näkökohtia esille. Ehtoollisaineiden muuttumistakin minusta epäillään eräässä kommentissa vankilan jumalanpalveluksessa.
***
Osa kirjan tekstistä ei ole ajankohtaista, mutta osa on hyvinkin. Seuraavat pikku nostot oikeasti löytyvät teoksesta

Päivärahat ja matkarahat saadaan kruunulta, teos on kirjattu 12.12.1899 ja osuu vieläkin maaliin. Lisäksi sivulla 414  puhutaan mahdollisuudesta ”että avioliitto miehien kesken olisi sallittu” tämä on teoksen mukaan ollut saksalaisen kirjailijan (ei mainita) ehdotus.

Jotta postauksesta ei tule taas ylipitkää linkkaan juonipaljastuksiin, nimittäin kirjasta on blogattu näin hyvin täällä.
***
Venäläistä kirjallisuutta olen kesällä 2012 lukenut ja blogannut seuraavasti

Leo Tolstoi Sota ja rauha
Leo Tolstoi: Anna Karenina
Fjodor Dostojevski: Rikos ja Rangaistus
Mihail  Solohov: Hiljaa virtaa Don
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Aleksander Solženitsyn: Ivan Denisovitšin päivä

Minä sain kirjat eräiden muuttojäämien ylijäämänä ja Dostojevskin kirjan ostin, ja Bulgakovin lainasin kirjastosta.

Venäläiskirjojen lukeminen alkoi minulla novellein, siiten Tsehovin Lokki jysäytti näin.

Retki venäläiseen kirjallisuuteen oli luku-urakkana pitkä, mutta erityisen antoisa.

Suosittelen.

Leo Tolstoi: Anna Karenina

Leo Tolstoin Anna Kareninasta minulla oli Eino Kaliman suomennos, ja painos on WSOY:n 1925. Ykkösosassa oli 654 sivua ja toisessa 562 sivua. Molempiin teoksiin oli painettu alkusanoiksi "Minun on kosto ja tahdon kostaa".
Lukemani Sota ja Rauha teoksen painos oli vuodelta 1924, ja siinä oli modernimpi suomennos.

*** Juonipaljastukset alkavat  ...
Romaani alkaa Darja Aleksandrovna eli Dollyn saatua selville, että hänen miehellään Stepan Arkadjevitš Oblonskilla eli Stivalla on ollut taas salasuhde lastensa kotiopettajattaren kanssa. Stiva kutsuu siskonsa Anna Arkadjevna Kareninan paikalle lepyttelemään Dollya, mikä onnistuukin helposti, mies ei vaan paranna tapojaan. Matkalla Pietarista Moskovaan Anna tapaa kreivi Aleksei Kirillovitš Vronskijn, johon ihastuu. Vronskij on taas liehitellyt Dollyn sisarta Katerina Aleksandrovna Štšerbatskajaa eli Kittyä, joka on Dollyn nuorin sisar. Kitty on antanut rukkaset ahkeralle ja hyveelliselle tilalliselle Konstantin Dmitrijevitš Levinille, joka on Stepanin ystävä. Vronskij ihastuu Annaan, ja jättää Kittyn, ja Kitty masentuu tästä pidemmäksikin aikaa. Elämän eväitä ja iloa haetaan ulkomailta kylpylästä asti. Kylpylässä on koko joukko henkilöitä, myös Konstantin Levinin kommunismiin suuntautunut rappioveli, jonka hoidon veli kustantaa. Kitty saa palikat kohdalleen ja lähtee kotiin

Kirjan nimihenkilö Anna Karenina on ollut useita vuosia naimisissa Aleksei Aleksandrovitš Kareninin kanssa ja heillä on poika Serjoza. Mies on ehdotonta virkamieseliittiä, ja hän työskentelee paljon. Annalle tämä ei riitä, ja Anna inhoaa kontrollifriikkimiestään. Anna pystyy tapaamaan paljonkin Vronskia. Romaanin kankeuteen liittyy ongelma. Lukija (en ainakaan minä) ei saa mitenkään selkoa heidän suhteestaan, mutta ennen merkittävää kilpa-ajokohtausta, jolloin suhde selviää Annan miehelle. Anna kertoo Vronskille olevansa raskaana (hänelle), tämä puolestaan on paljon puhuva ilmoitus, ja selvittää lukijalle, että kenen kanssa vain makuuhuoneessa on ollut masurkkaa, teoksessa Anna ja Vronskij tapaavat nimittäin harvakseltaan vain tanssiaisissa ja pidoissa ja muista tapauksista ei hiiskuta. Kilpa-ajo -kohtaus on muutenkin äärimmäisen jännittävä, ja paljon puhuva jo lopputulokseltaankin, ja sitä tarkastellaan sekä Vronskin että Aleksein A:n (Myös Vronskin etunimi on Aleksei!) näkökulmasta. Aleksei Aleksandrovitš Kareninille selviävät vihdoin Annan tunteet Vronskia kohtaan, vaikka esimerkiksi kreivitär Lidia Ivanovna on suoraan vihjannnut asian virkamiehelle. Lidia on tärkeä henkilö myöhemminkin. Annan ja Vronskin suhde jatkuu ulkomailla, mistä he palaavat Venäjälle. Heidän suhteensa fyysisestä laadusta annetaan vain vihjeitä. Anna ei halua uudestaan raskaaksi, ja heillä on eri makuuhuoneet samassa talossa. ... loppuvat 

Kirjan jännite
Miten käy Annan, hänen lastensa ja Vronskin, entä Kittyn ja Levinin?


Rakkaus, uskollisuus, hyveet
Kirjallisessa teoksessa tarkastellaan rakkautta, uskollisuutta, avioliiton hyveitä, mutta myös naisen asemaa avioliitossa. Pareja on useita. Darja ja Stepan, Aleksei Karenin ja Anna, Aleksei Vronskij ja Anna, Katerina ja Konstantin, sekä useassa keskustelussa roolihahmojen välillä. Anna on mennyt naimisiin parikymmentävuotta vanhemman virkamiehen kanssa ilman rakkautta. Kahdeksan aviovuoden jälkeen eväät on järsitty, ja vain kulissit ovat pystyssä, ja niitäkin kannatellaan hartiavoimin. Onnistuuko uusonni. Se selviää lukijalle. Kontantinin velipuoli Sergei Ivanovits on menettänyt rakastettunsa, avioituuko hän uudestaan? Luultavasti naislukija analysoi parien kemian ja fysiikan helpostikin. Minusta Annan ja Vronskin suhde on mielenkiintoisin, ja Katerinan ja Konstatinin suhde on taas realistisin.

Häät
Teoksessa kuvataan eräät häät. Katsoin Kauriinmetsästäjä -elokuva hääkohtauksen, ja siinä Steven ja Angela nimiset roolihahmot ovat häissä. Molemmilla on palavat kynttilät kädessä, ja molempien päällä pidetään kruunuja, kuten Tolstoin kuvauksessakin. Hääkohtaus on hyvin kuvailtu sekä Kauriinmetsäjässä että Anna Kareninassa. Teos alkaa ”Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan”. Huolimatta nimihenkilön tarinasta, tämä on nimenomaan perhekeskeinen romaani, jossa tarkastellaan avioitumista, aviossa oloa, lasten saamista, lastenhoitoa, imettämistäkin ("oman maitonsa herunnasta tiesi lapsen kaipaavan ruokaa"). sekä uskollisuutta että uskonnollisuutta ja elämän tarkoitusta.


Maatilan pito, talonpojat, ja taloudelliset asiat
Konstantin Levinin hahmossa Tolstoi tarkastelee lempeästi suurtilallisen suhdetta elinkeinoon ja talonpoikiin. Työntekijöiden palkat 70 ruplaa kesässä, apilaa, vehnää ja perunaa viljellään. Levinin pitää tehdä ruumiillista työtä siksi, että levottomuus ja elämän tyhjyys katoaisivat. Hän niittää talonpoikien kanssa, heidän rinnallaan.

Levinin keskustelukumppaneina veli Nikolai, joka on kommunisti ja hän puhuu kapitalistien sorrosta. Toisaalla Serpuhovskoi selittää Vronskille, ”ei mitään kommunisteja ole” s. 471/I. Todellisuudessa tässä eletään 1870-luvulla ja vallankumous on tuleva noin neljän vuosikymmenen kuluessa.

Leviniä yrittää valistaa velipuoli Sergei Ivanovits Koznysev, joka kirjoittaa valtio-opin kirjaakin, hän puhuu teoriatasolla suhteesta kansaan ja mainitsee mm. juoppouden vitsaukseksi. Hän kannustaa perustamaan kouluja, lisäämään sairaanhoitoa ja apteekkeja. Sergein mukaan ”meillä Venäjällä ei tahdota ymmärtää, että olemme Bysantin perillisiä” s.42/II. Länsi-Rooman kukistuttua jäi Bysantti, ja tietyllä tavalla voidaan ajatella, että Moskova olisi Konstantinopolin ”seuraaja”, ainakin idän kirkon piirissä. Sergei on myöskin panslavisti, jota käsitellään lopussa Turkin sodan yhteydessä kun autetaan ”heimoveljiä” (serbialaisia ja montenegrolaisia). Näissä keskusteluissa Tolstoi esittää molemmat puolet, joten en aina tiedä kummalla kannalla hän on. Levin itse pohtii s.75/II ”pörssikeinottelun kehitystä ja ”maaomaisuuden väärää jakoa”

Anna Karenina, moraalinen puoli
”Nainen on akseli, jonka ympäri kaikki pyörii” s.65/I ilmenee Stepanin ja Levinin keskustelussa, Stepan puhuu lounaiden syömisestä, minkä jälkeen maistuu myös sämpylä. Levin on toista mieltä, hänen mukaansa sämpylän varastaminen on tyhmää. Vaimon vanhenemisesta puhutaan, outoa kun Stepanin oma vaimo ei ole kolmeakymmentäkään. Teoksessa keskustelustaan aiheista: platoninen ei-platoninen rakkaus, rakkausavioliittoko on hyvä, ja jonkun mielestä järkiavioliitto on onnellisin.

Moraalisesti ihmeteltävää on Stepan pääseminen lounastuksistaan ja veloistaan kuin koira veräjästä, Kitty antaa jopa Dollylle oman osansa perintötilasta, jonka Stepan sitten myy! Rikkaalle törsäilijälle lisää tuhlattavaa. Annasta sataa ”mainesanoja”, joista yksi on ”alhainen uskontoa vailla oleva nainen”. Anna aluksi ja monesti kehutaan, mutta koko ajan fokus on kasvoissa, mutta jo alkuun hän häikäilemättä puhuu Dollyn ympäri antamaan Annan veljelle ja Dollyn pettäjämiehelle Stepanille anteeksi. Annahan ei jaksanut olla viittä päivää yksin ylellisessä kartanossa, ei edes oopiumin voimin, siitäkö hänen kostonsa kumpuaa?

Ihmiset ovat toisilleen ilkeitä seuraelämässä. Tämä tulee monesti ilmi. Komiteoissa ja ministeriöissä myös, esimerkiksi Aleksei Karenin, kyseli ivansekaisesti, oli purevan ivallinen, hyökkää ivallisen ylimielisesti. Eikö asiat taistelekaan vaan henkilöt? Virkamiehen tärkein tehtävä ”kumarruksia ministeriöissä” s.394/I . Seurapiiristä lainaus kertokaa jotain hauskaa, mutta ei ilkeää … ” ja mainitaan sen oleva Small talkia (käännös vuodelta 1925), mutta ilmenee, että se on ”vaikeaa vain ilkeä naurattaa”.

Vronski käy raha-asioitaan viidesti vuodessa läpi. Hänen moraalinsa on, että velat hoidetaan, mutta, räätälin velkoja ei ole tarkoituskaan maksaa! Vronski kaljuuntuu, tämä erityisesti mainitaan, ei kai kaljuuntumisessa ole mitään pahaa?

Teoksessa Stepan ja ruhtinatar olleet suunniltaan Levinin käytöksen vuoksi, todellisuudessa hän karkoitti moukkamaisesti käyttäytyneen kutsumattoman vieraan Vaslenka Veslovskin, miksei Levin saisi karkottaa siipiveikkoja.

Olennainen kysymys.
Miksi Stepan ja Vaslenka eivät saa moraalista tuomiota romaanin henkilöiltä eikä myöskään Vronski, eivät edes juonellisesti? He jatkavat moraalitonta elämäänsä.

Anna sen sijaan saa sekä romaanihenkilöiltä paheksuntaa sekä juonen käänteet kaltoinkohtelevat Annaa? Annan käytöstä rinnastetaan veljensä vastaavaan, lopputulemana, toinen pompahtaa pintaan korkin lailla, Annan mieli raskas on kuin lyijypuntti.

Käännöksestä
Sodan ja Rauhan käännöksestä pidin enemmän. Tässä on vanhahtavia ilmauksia. J-kirjain on harvinainen ainakin ilmauksissa ”lakeia ilettävä vartiat ja hyleksivästi”, Vronski taas kirjoitetaan perusmuodossa Vronskij. Käännöksen etuna on se, että monet ranskankieliset kohdat on käännetty. Ylimyspiirit eristävät itseään kansasta myös kielivalinnallaan. Käki kukkuu on nykykielellä parempi ilmaus, sillä käen kukkuminen on toistuvaa, tässä on käännös ”käki kukahti”. Sanan ”kiihoittunut” merkitys oli tuolloin täysin toinen, esim. Annan kiihoittuneisiin kasvoihin s.454/II , todellisuudessa hän oli hyvin hermostunut ja lisäksi ”kiihoittunut hevonen tempoili ohjaksia” (Frou-Frou menossa ellipsin muotoiselle radalle, missä on yhdeksän estettä). Toisaalta kyllä mainitaan osuvasti ”Therese ollut Eevan puvussa” ja ehkä ylilyöden ”eläimellisen intohimonne tyydyttämisestä”.

Pikku oivalluksia
Teoksessa puhutaan ”voiman säilymisen laista”, minun fysiikan tietojen mukaan on energian säilymisen laki, mutta voiman ja vastavoiman laki, ja esimerkiksi vakiovoima F antaa massalle m kiihtyvyyden a (F = ma).

Kreivitär uskoo spiritismiin, myöhemmin mainintoja spiritismistä. Aleksei Karenin uskoo Jules Landaun alias kreivi Bezzubovin unihoureisiin, tämä on mielenkiintoista.

Fornits ottaa kiinni mehiläisiä. Miksi? Vain kuningatar voi perustaa pesän. Toisaalla Tolstoi mainitsee mehiläispesän lähellä ”surina oli juhlivien kuhnurien”, no ne juhlat loppuvat häälennon jälkeen, enkä usko muuta lentoa olevankaan! Sodasta ja rauhasta löydät myös mehiläispesästä maininnan!

Ilmenee, että Aleksei Karenin naksuttelee sormiaan!

Kitty havaitsee, että ”seurapiirit kiteytyvät”, tämä on totta, edelleenkin.

Teoksessa juodaan toki paljon teetä, mutta yllättävästi myös runsaasti juodaan kahvia s. 105/I, Paronitar Shilton keitti kahvia s.173/I. Toisessa kirjassa sivuilla 464 ja 465 mainitaan erään roolihenkilön olleen Helsingissä.

Teoksessa on paljon paljon muita teemoja. Levin pohtii lopussa uskonnollisuutta todella monelta puolelta. Italiassa käydään keskustelu taiteen tekemisestä ja siitä, pitääkö olla sivistynyt ja oikeat ajatukset, jotta osaa maalata. Toisaalta taitelijan halua saada kehuja ja arvostusta tulee ilmi myös sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät ymmärrä taiteesta.

Anna Karenina sekä Sota ja Rauha yhtymäkohtia
Teosten rakenne oli samanlainen, eli eri henkilöiden silmin tarkastellaan tilannetta. Henkilöt saattavat kohdata juonen solmukohdissa. Henkilöitä on varsin paljon tässä kuitenkin vähemmän kuin Sota ja Rauha -teoksessa. Teokset on jaettu numeroituihin kirjoihin, osiin ja lukuihin. Anna Kareninassa yhdelle luvulle oli annettu nimi (Kuolema).

Minusta jotkut roolihenkilöt ovat samanlaisia SR:ssa ja AK:ssa. SR:n Natasha ja Nikolai muistuttavat AK:n Kostjaa ja Kittyä. Näissä hahmoissa on eniten positiivista kehitystä.

SR:n Helena Bessuhovissa on paljon samaa kuin Anna Kareninassa. Molemmat olivat ulkoisesti kauniita, mutta petollisia, hemmoteltuja ja vainoharhaisia valittajia. Helenan kerrotaan popsineen lääkkeitä, ja Anna terästi itseään oopiumilla. Molemmat hylkäsivät aviomiehensä, joiden rahoilla he elivät. Vertailu jääköön tähän, liiallisten juonipaljastusten salaamiseksi. Molemmat tosin kuolivat.

AK:n Vronskissa samaa kuin SR:n Dolohovissa, rohkeita sotilaita ja uhkapelureita, arvostavat myös naiskauneutta myös kaksintaisteluhaasteen uhalla. Vronskissa on puolensa, hän perusti 100 000 ruplan sairaalan, ja varusti oman eskadroonan kuten Pierre Besuhov.

Stepanin raha-asiat ovat levällään kuin Rostov seniorilla, ja vaimon omaisuuden turvin molemmat sompaavat eteenpäin.

Anna Kareninassakin metsästetään kuten Sodassa ja Rauhassakin, nyt lintuja: taivaanvuohia, heinäkurppaa ja sorsia. Metsästyskohtaukset liittyvät tässä paremmin juoneen, ja ovat osa maaseudun elämää ja jopa ravinnonsaantia.

Anna Karenina on taattua Tolstoita, äärimmäisen hyvä. Pidin Sodasta ja Rauhasta enemmän. Luulen naislukijoiden enemmistön pitävän tätä parempana teoksena ja mieslukijoiden enemmän taas Sodasta ja Rauhasta. Tolstoin Ylösnousemus on myös hyvä yhteenveto näistä teemoista.
***

Anna Karenina valkokankaalla

Anna Kareninan tarina on ollut tärkeä myös elokuvissa. Youtubesta ja englanninkielisestä wikipediasta kaivoin faktoja, kohtauksia ja trailereita.

1935 MGM:n ja David O. Selznickin ohjaamassa Karenina- filmissä Annaa näytteli itse Greta Garbo, suuri ruotsalainen mykkäelokuvien tähti. Tämä oli kuitenkin äänielokuva. Kittyn osaa näytteli legendaarinen Maureen O'Sullivan, joka oli 1930-luvun Tarzan-filmien Jane. Trailerissa näkyy näyttävä kilpa-ajokohtaus, joka lienee nostettu avainkohtaukseksi, katsoin filmin loppukohtauksen (luultavasti filmi loppuu noin sata sivua ennen kirjan loppua). Luultavasti filmissä on lähes koko ajan Annan ja Vronskin ”rakkaustarinaa”. Vuonna1948 Annaa näytteli itse Tuulen viemää -filmin ”Scarlett” eli Vivien Leigh. Vuonna 1997 näytteli pääosissa Anna ja Vronskia Sean Bean ja Sophie Marceaux. Sean Bean näytteli petollista 006:a James Bond –filmissä Kultainen silmä, ja Sophie Marceaux, joka näytteli kostonenkeli Elektra Kingiä Bond-filmissä, Kun maailma ei riitä.

11.1.2013 Filmi 2012
Anna Kareninasta on tehty uusi filmi. Annaa esittää Keira Knightley. Filmin henkilöhahmot ovat toteutettu hyvin Annan mies on puisevan jäykkä, Vronski on nuorekas mutta minusta lipevä. Varsinkin yksi asia on paremmin selvitetty ja se on Vronskin ja Annan suhteen kaikki myös fyysiset puolet. Filmi tuli 6.1.16 ja kilpa-ajot oli myös hyvin toteutettu, nyt Anna ja Vronski ovat lähteneet ulkomaille, mutta alamäki on jo alkanut ja päättyy huonosti, mutta onneksi Levin ja Kitty ja heidän onnensa kukoistaa..
***
7.7.13 Kunderan teoksessa Elämän sietämätön keveys -teoksessa avataan Anna Kareniinan motiiveja. Rakkaus syttyi Vronskiin rautatieasemalla, jossa joku jäi junan alle, samoin A.K hyppäsi junan alle.
***

Pokkaripainoksen kuva yllä, pohjana on Eino Kaliman suomennos, jota on tarkastanut Arja Pikkupeura, eli käännös on taattua laatua pokkarissakin.

Leo Tolstoi: Sota ja rauha

Leo Tolstoi: Sota ja rauha, osat I-IV, alkuteos Vojna i mir (Война и мир), kirjoitettu vuosina 1865–1869, suomentanut J. A. Hollo, WSOY, 1924. Teoksessa ei lue alkuteoksen nimeä eikä painovuotta, mutta tämä on kyseinen Hollon alkuperäinen suomennos.

Varoitus: bloggaus on varsin pitkä ja voi sisältää haitallisia tai hyödyllisiä juonipaljastuksia ja ajatuksiani kirjasta Sota ja rauha  ja pohdin sen liittymistä Suomen historiaan.

Sota ja rauha on mahtava romaani, jossa eräiden avainhenkilöiden kautta tarkastellaan Venäjän historiaa 1805 alkaen. Venäjän keisari Aleksanteri I ja Ranskan Napoleon (Bonaparte) ovat keskeisiä historiallisia henkilöitä. Napoleon hyökkää vuonna 1805 Itävaltaan. Muut päähenkilöt ovat pääosin ylimystöä: kreivejä, kenraaleja, ruhtinaita, ruhtinattaria, sotilaita, tapahtumat koostuvat ylimystön illanvietoista, perintöjen ja omaisuuden ”suunnittelusta” ja juonittelusta, sotatapahtumista ja Euroopan poliittisesta tilanteesta.

Teos alkaa pidoista ja niissä käytävistä keskusteluista, pian juonitaan ja yritetään haalia omaisuuksia. Sotakuvauksia on myös paljon, kun tarina etenee. Juoni on monipolvinen, mutta tarina on looginen. Haasteeksi muodostuu henkilöiden määrä, ja myöhemmin eri taisteluiden yksityiskohtien kuvaus. Tolstoin romaani on lievästi näytelmällinen, se on hyvin visuaalinen ja sisältää dialogeja. "kohtauksen" alussa on kertaus henkilöstä, tämä on eduksi romaanille, koska sen hahmottaa helposti kuvina. Tein kuitenkin jo luku-urakan alussa henkilöluettelon, johon merkitsin henkilön koko nimen ja alkuaseman ja se oli hyvin viisas päätös.

Henkilöitä

Pierre Bezuhov on ruhtinas Bezuhovin avioton poika, ja tuleva arvonimen ja omaisuuden haltija. Juoni kuvaa Pierren henkistä kasvua rakkaudettomassa avioliitossa Helenan kanssa. Tuon ajan ihanne on ollut vartaloltaan ”rehevä”, ja Pierre ja Helena toteuttavat tämän ihanteen täydellisesti. Pierren taival käy aviottomasta pojasta rikkaaksi kreiviksi, jota muut manipuloivat, ja joka joutuu rahoittamaan muiden vekselielämää ja ratkomaan kiistoja. Pierren ongelma on olla liian kiltti. Pierre (Pjotr) kiedotaan historian tapahtumiin useammassa kohdassa, mm. Moskovan jättämisessä. Pierre on Sodan ja rauhan miespäähenkilö.

Ruhtinas Vasili Kuraginilla on tytär Helena, jonka Vasili naittaa rikkaalle Pierrelle. Vasili on Pierren "opastaja". Helena on kaunis, mutta tuhlaavainen ja uskoton. Vasilin poika on rappiolla nimeltään Anatol, joka on tehdä temput Rostovin tyttärelle Natashalle.  Anatolilla on huikentelevainen ystävä Dolohov, upseeri, joka aiheuttaa monia ikäviä tilanteita teoksessa. Minusta Tolstoi käyttää Dolohovia vain roolihahmona, häneen ulkoistetaan monta ilkityötä. Muutamien kohtauksien tarkoitus on saattaa eri roolihahmot yhteen. Dolohov on kuitenkin rohkea, ja henkilö, joka menestyy armeijassa ja tekee siellä urotekoja.

Köyhtyneen ruhtinatteren Anna Mihailova Drubetskajan poika Boris Drubetskov pääsee oikeisiin piireihin äidin ponnekkaiden toimien ansiosta. Boris käyttää suhteitaan hyväksi, ja tekee järkiavioliiton rikkaan perijättären Julia Karaginin kanssa.

Ruhtinas Andrei Bolkonski, jonka isä Nikolai on varsin erikoinen tapaus, on keskeinen henkilö. Andreilla on uskonnollinen sisar Maria, ja vaimo Liza, joka on teoksen alussa raskaana. Andrei lähtee sotaan jo 1805, ja myös 1812.  Andreikin kasvaa henkisesti teoksen aikana. Aluksi hän on hyvinkin ylimielinen, mutta tekee uudistuksia tilallaan. Andrein sisar Maria on hyvin uskonnollinen, kuten moni muukin roolihahmo. Uskontoa teoksessa käsitellään varsin paljon. Marian hahmosta moni pitää ja aiheesta, ja sitä nimikin ehkä ennakoi.

Ilja Andrevits Rostov on suurperheen isä ja velkainen peluri, hänellä on lapsia, joista hurmaava tytär Natasha Rostova ja haihattevainen poika Nikolai Rostov (myös Vera ja Petja) ovat tärkeitä juonen kannalta. Nikolain armeijauraa husaarina viedään eteenpäin hienostunein sulkakynän piirroin. Nikolai Rostov on aluksi pelkuri ja haihattelija, mutta kasvaa vastuuseen ja hyväksi husaariksi. Teoksessa esitetään Nikolain ja Natashan raju metsästyskohtaus, missä Nikolai rukoilee Jumalaa, jotta suden saalistus onnistuisi. Kohtauksesta minusta ilmenee, että koirat ottavat ja surmaavat suden. Rostoveilla on kymmeniä koiria, hevosia ja hevosajajia. Minusta metsästyskohtaus on irrallinen eikä Nikolai ole ollut erityisen uskonnollinen. Nikolain ja Marian tiet yhdistyvät kohtaukseen, missä Maria pitää evakuoida kartanossa isänsä kuoleman jälkeen Napoleonin joukkojen lähestyessä. Andrei taas on kosinut Natashaa, mutta ei ole saanut isältään naimalupaa. Rostovien vanhemmilla taas olisi tarvetta saada lapsensa rikkaisiin naimisiin, koska velkavetoinen vekselielämä ei voi loputtomiin jatkua. Perheessä asuu myös köyhä serkku Sonja, jolle Nikolai on antanut avioliittolupauksensa. Natasha ja Andrei tapaavat Moskovasta lähdön jälkeen. Natasha on Pierren ohella tarinan päähenkilö.

Sota vai rauha? Tolstoin valinta on rauha. Määrätietoisesti Tolstoi kyseenalaistaa sotaa "tämäkö rakas ja oikeauskoinen sotajoukko", puhutaan nyljetyistä hevosenraadoista, pakenevien ja haavoittuneiden kärsimyksestä. Puhutaan sotajoukkojen levittävän väärää rahaa ja rikkovan sopimukset. Tolstoi uskoo ihmisen muuttumattomuuteen "meidän aikanamme (... luulevat ihmisten ominaisuuksien muuttuvan ajan mukana)"

Teoksen tapahtumat  alkavat siis vuodesta 1805 Pietarista seurapiireistä, kun Napoleon Bonaparte vaanii koko Eurooppaa rauhallaan motollaan ”Eurooppaan pysyvä rauha”. Teos tarkastelee kulisseissaan Napoleonin toimintaa ja suhdetta siihen. Osa henkilöistä ihailee Napoleonia, osa näkee hänet antikristuksena, ja osa vallantavoittelijana. Romaani on paljon muutakin kuin historiallinen kertomus, se on teemoiltaan kuin maatuskanukke, sisäkkäin on monia teemoja, joiden yksityiskohtia voi vain ihailla.

Tolstoi ei ylistä yksittäisiä ihmisiä vaan esittää heidät vikoineen ja hyveineen. Vaikka venäläisistä esitetään pääosin ylimystöä, niin tavallisessa Platon Karatajevin hahmossa Tolstoi kuvaa perusvenäläisen parhaimmillaan. Tolstoin ivaa sekä seurapiiriperhosia että hovikuhnureita, ja vaikka Tolstoi kiistää Napoleonin kukistumisen olleen kaikkien venäläisten määrätietoista tulosta (hovikuhnurit ja seurapiirikerma!) se on minusta kaunis kuvaus venäläisyydestä. Traagisinta ovat sodan uhrit, ja oman ikonin Moskovan jättäminen ja myöhemmin Moskovan palaminen. Sissisodan kuvaus on ruohonjuuritasolla osuvaa. Sotamarsalkka Mihail Kutuzovista (1745 - 1813)  Tolstoi antaa minusta hyvän kuvan. Kutuzov pystyi olemaan välittämättä kritiikistä, ja antoi ajan kulua, ja koitti olla väsymättä omia joukkojaan.

Teos käsittelee myös uskonnollisuutta ja uskonnollisuus on minusta tärkeässä osassa monissa tapahtumissa.

Tolstoi on pitää tarinan kuosissa. Hän vaihtaa tapahtumapaikkaa ja henkilöitä, välin antaa yleiskatsauksen, palaa ajassa hieman taaksepäin, toiseen tapahtumapaikkaan. Historiallisia katsantoja on useita, ja pohdintaa historiankirjoituksesta, eri vaihtoehdoista, ja näytelmän henkilöistä. Tarina on Venäjän ja Euroopan historiaa. Se sisältää myös monien henkilöiden henkistä kasvua: Pierre, Nikolai, Natasha, Maria, sekä Andrei mutta myös eräiden rappeutumista kuten Helena ja Anatol. 

***

Lukuprosessista:

Pelkäsin teoksen lukemista, luulin, että kirja on tylsä ja lykkäsin sitä vuodella. Huomasin lukiessani, että tarina on kiinnostava, ja kerronta oli mestarillista.

Lukemisen aloitin 12.6.2012 ja luin aluksi vain sata sivua päivässä, koska tein muistiinpanoja henkilöistä. Lukuvauhti nousi, kun pääsin sisälle tarinaan. Sain tarinan päätökseen Juhannuksen jälkeen 24.6, luin teosta 12 päivää.

***

Teoksen osat
Ensimmäinen osa: 

1805: Sisältää illanviettoja ja keskusteluja pääosin Pietarissa, mutta myös Moskovassa.

Toinen osa

Sotaelämää: leirejä ja siirtymisiä ja taistelua, tappioita ja perääntymistä Keski-Euroopassa.

Kolmas osa

Boriksen naitto, Anatolin riiuumatka. 1805 loput taistelut.

Neljäs osa

Rostovien elämää. Dolohovin uusin temppu. Lizan synnytys. Pierren ja Helenan "avio-ongelmia". Vapaamuurarius.

Viides osa

Nikolai Rostov armeijassa. Keisarien liitto.

Kuudes osa

Andrei pyytää Natashan kättä.

Seitsemäs osa
Rostovien (raha)-asioita

Kahdeksas osa

Anatolin ahneet ajatuksen ja Dolohovin ilkityöt jatkuvat.

Yhdeksäs osa

1812 Sodan syyt. Armfelt mainitaan. Natashan sairaus jatkuu.

Kymmenes osa

Napoleon hyökkää Venäjän maaperälle 1812. Miestappioita

Yhdestoista osa
Tolstoi pohtii fatalismia, historian kulkua. Yksittäisten ihmisten merkitystä, turbulenssia.
Helena vaihtaa uskoa ja miestä. Pierre karkoitetaan Moskovasta vapaamuurariuden vuoksi. Moskova luovutetaan ja poltetaan. Pierre jää päähenkilöistä ainoana Moskovaan, muut ovat armeijassa taas pakenevat

Kahdestoista osa  - aina Jälkilauseeseen jätän paljastamatta kokonaan, kehotan lukemaan koko tarinan :)

Historiasta voit lukea, miten Napoleonille kävi, hän tuli toiseksi, Aleksanteri I voitti, mutta romaanin roolihahmojen tiet osin yhtyvät osin erkanevat, vaiheet ovat jännittäviä.

***

Psykohistoria ja Tolstoi

Teoksessa käsitellään historian kirjoitusta ja fatalismia. Kysymys kuuluu, tapahtuuko kaikki historian omasta painosta, vai yksilöiden toiminnan tuloksesta. Tolstoi ei minusta itse usko sokeasti fatalismiin. Tämä tulee ilmi Napoleonin hyökätessä kohti Moskovaa, missä Tolstoi kirjoittaa, että moni pieni yksityiskohta ratkaisi Borodinon taistelun lopputuloksen, esimerkiksi, että Napoleonilla oli nuha. Hän myös pitää Napoleonia minusta syyllisenä miljoonien ihmisten kärsimykseen, siis Napoleonin vallanhalu tappoi ihmiset eikä historian lainalaisuudet, joskin Tolstoi luettelee myös muita myös Venäjästä johtuvia syitä.

Tolstoi pohtii myös fysiikan jatkuvaa liikettä, ja differentiaalilaskentaa. Tämän jälkeen hän niittaa yhdestoista osa s.365 ” Vain ottamalla tarkastelun esineeksi äärettömän pieniä osia - historian differentiaalin ts. ihmisten samanlaiset viehtymykset – sekä saavuttamalla taidon integroida (laskea niiden äärettömän pienten summat), me voimme toivoa tavoittamme historian lait”.  Miksi nostan tämän esiin? Tämä on aivan kuin Hari Seldonin psykohistorian lähtökohta, koko Säätiö-trilogian ydin. Asimovin aate. Säätiössä psykohistoria tieteellä ennustetaan tulevaisuutta kansakuntien (ja planeettojen tasolla).
Sota ja Rauha Kolmannentoista osan avaussivulta: " kuin syventyä minkä tahansa historiallisen tapahtuman varsinaiseen olemukseen ts koko sen ihmispaljouden toimintaan ... huomatakseen, ettei historiallisen sankarin tahto suinkaan johda joukkojen toimintaa, vaan on aina sen johdonalainen".
Napoleonin julistus moskovalaisille on paljon puhuva: "onnettomuuden vuoksi" jouduitte jättämään kotinne, eli pitikö Napoleon itseään onnettomuutena siis sattumana. Oliko psykohistorian mielessä Asimovin mukaan Napoleon Muuli?

Luin viime kesänä Tuulen viemää, ja Atlantan aiempi nimi lienee ollut Terminus, kuten Säätiön kotiplaneetta. USA:n etelän plantaaseilla oli orjia, kuten Solariassa oli robotteja. Oliko venäläistaustainen Asimov ammentanut tahtomattaan tai tieten psykohistorian idean Tolstoilta, ja robottien hallintamekanismin Tuulen viemän ideasta. Tuulen viemää teoksen sotakohtauksissa on samantyyppistä kuvausta kuin Sota ja Rauha -teoksessa myös seurapiireissä tanssitaan musliinipuvut päällä, ja eletään sentään samaa vuosisataa.

Boris Pasternak teoksessaan Tohtori Zivago kommentoi tätä historianäkemystä, ja painottaa enemmän, että asiat tapahtuvat paljon poikkeusyksilöiden myötävaikutuksella ja aikaansaamana. Se, että onko tämä kirjan hahmon tai Pasternakin ajatus, en osaa sanoa. Joka tapauksessa Komarovskin tekojen seuraukset ovat usealle ihmiselle haitalliset.
***

Sota ja rauha ja Suomi.

Aleksanteri I:lla oli varsin paljon puuhaa vuodesta 1805 alkaen aina 1815 asti. Minusta tätä asiaa ei omilla historian tunneilla painotettu. Jokainen maa kirjoittaa oman historiansa (kärjistetysti). Tässä teoksessa Napoleon toteaa, että hän antoi Aleksanterille Suomen. Historian tunneilla enemmän painotetaan itse Suomen sotaa 1808-1809, ja Viaporin antautumista, eli itse prosessia, eikä sen alkulähdettä, tässä mannermaan sulku ja keisarien liitto. Pienet valtiot ovat aina oleva isompien armoilla, mikä tässäkin tulee ilmi.
Ruotsalainen (syntynyt Tarvasjoella!) Armfelt mainitaan useasti. Hän ei kuulunut Napoleonin liian laajaan fanikuntaan, ja palveli Aleksanteri I:n alaisuudessa Napoleonin hyökätessä. Napoleon ei arvosta kaveria ja romaanissa soimaa häntä irstaudesta ja juonittelijaksi, mutta Tolstoi arvottaa Armfeltiä, sillä hän samalla sivulla puhuu Napoleonin "kunniasanasta". Napoleonilta outo arvio silloisessa tilanteessa, jossa siviiliväestöllä ei ollut juuri oikeuksia ja sopimukset on tehty rikottavaksi. Muutenkin Tolstoi puhuu sodan "laeista".
Napoleonin motiiviksi sanotaan "rauha", nämä rauhanmiesten aloittamat sodat tietävät aina koko mantereen siviilien kärsimystä ja kuolemaa.

***
Teoksen lopullinen sanoma?

Mitä Tolstoi tarkoittaa? Hän voi selittää eri vaihtoehtoja, esimerkiksi kenraali Kutuzovin ratkaisuja mutta en lopulta ymmärrä, pitääkö Tolstoi niitä onnistuneina valintoina vai ei, luultavasti kyllä. Tolstoi tarkastelee asiaa molemmin puolin ja vielä kolmanneltakin, mutta lukijalle jää mielestäni lopullinen päätäntävalta, vaikka kyse voi olla joskus ironiasta. Tolstoin ironia on monesti niin sileäksi hiottua, että sitä tuskin huomaa. Toisinaan sen kärhien kosketuksen tuntee selvästi. Tolstoilla tuntuisi siis olevan pakissaan eri asteita ilmaista näkemyksensä.

Kutuzov saa sotapäälliköistä venäläisistä eniten mainintoja.. Sotatapahtumista, asemista niin maastollisista kuin taktisia, strategisista ja sodanjohdosta tästä saisi paljon aineistoa. Historian kartaston mukaan Napoleon tuli suhteellisen suoraan Moskovaan, ja kartasta huomaa kuinka lähellä Eurooppaa Moskova on (kun vertaa koko Venäjän valtakuntaan). Napoleon loukkaa Moskovaa puhumalla aasialaisesta pääkaupungista.
***
Sota ja Rauha ja nykyaika
Joukkojen johtamisesta Tolstoi sen sijaan ei anna kiitettävää arvosanaa. Ylipäällikön on mahdotonta päättää mistään, hän vain joutuu valitsemaan eri päälliköiden ehdottamista vaihtoehdoista, joita vielä kaiken aikaan vesitetään päällekkäisillä käskyillä. Tähän Napoleonin teho ehkä perustui, hän johti itse sotatoimia, ja joukkojen taistelutahto lienee ollut suurempi.
Tässä suhteessa sodankäynti on totaalisesti muuttunut. Moottoroidut joukot, automaattiaseet, lentokoneet, satelliitit, ja tietoliikenneyhteydet, ja ennakoivat kaikenlaisen infrastruktuurin hajottavat pommitukset, ovat muuttaneet sodan vielä nopeammaksi, tuhovoimaisemmaksi ja raaemmaksi. Muutenkin joukkojen siirrot tuntuvat tässä kankeilta ja hitailta, kun hevosen nopeus on ollut optiminopeus liikkua, ja maantieteelliset faktat on pitänyt ottaa huomioon.

Sen sijaan sosiaaliset suhteet, siis ihmisen perusluonne on säilynyt viimeiset 200 vuotta ennallaan. Tolstoi tarkastelee ironisen lempeästi eri Euroopan kansakuntien erityispiirteitä. Lisäksi välillä hän puhuu politikoinnista ja sen puolista, niitä on yhdeksän (Pietarissa). Yleensä objektiivinen isänmaan etua ajava näkemys puuttuu. Kuten yllä ilmeni, varsinkin ranskalaisia 1800-luvun historioitsijoita Tolstoi hyvin avoimesti arvostelee.

Kirjassa olisi analysoimista monin verroin, suositan teoksen lukemista.

Teoksen pikkutavara on minusta nuuskarasia. Moni henkilö omistaa tämän välineen, ja niitä kerätäänkin. Napoleonin kuvauksessa hän nuuskailee varsin aktiivisesti.Napoleon myös nykii eräässä kohtauksessa venäläistä keisarin (ei puhuta tsaarista) lähettilään korvaa, oli kuulemma herran tapana.

Leo Tolstoin Sota ja rauha on venäläinen mestariteos, todellinen maailmankirjallisuuden klassikko.
Tolstoin kirjoista Anna Kareninan bloggaus on täällä, ja Ylösnousemuksen täällä. Anna Kareniina sopii naislukijalle, minusta Anna Kareniina hukkuin omaan narsismiinsa ja hekumointiinsa, Ylösnousemus taas on hyvä "kooste" Tolstoin ajatuksista.
***
Teos sopii hyvin luettavaksi jo yläasteiässä. Ainoa ongelma tulee silloin sen perinpohjaisuudessa, Tolstoi käsittelee asiat monesti läpi. Toisaalta yläasteen historian opettajaa sävähdyttää varmasti seuraava lainaus:

"Napoleon painaltaa lämpimiin turkkeihin kääriytyneenä kotiinsa ei ainoastaan menehtyvien toveriensa, vaan myöskin niiden ihmisten luota, jotka hän oman luulonsa mukaan oli sinne johtanut, hän tuntee tämän olevan suurta, ja hänen mielensä on tyyni" Leo Tolstoi Sota ja Rauha IV teos neljästoista osa s.230, Wsoy, 1924 , Juho Hollon suomennos.
***
Sota ja Rauha tv-sarjana
23.8 - 27.9.2016  tiistaisin klo 21:30 Yle-TV1
Tämä on upouusi filmatisointi, ja Paul Dano esittää Pierre Bezuhovia, ja Andrei Bolkonskia James Norton. Natasha Rostovia esittää Lily James.

Traileri on aivan upea.

Sarja on kuusiosainen, 1972 versio oli peräti 20-osainen, nykyään ollaan tehokkaampia.
Ensimmäisessä osassa Pierren isä kuoli ja Pierre Bezuhov peri isänsä kreivin arvonimen, ja tilukset. Jakson lopussa hänet kihlataan "väkisin" Helenelle, joka on varsinainen nainen! Helenellä on rappeutunut veli Anatol ja hänellä ystävä Dolohov. Boris Drubetskoi on köyhä, mutta hyvä.
Napoleon hyökkää Itävaltaan. Andrei Bolkonski liittyy sotaan kuten Nikolai Rostov. Nikolain sisar Natasha hehkuu nuoruuden kauneutta. Jakso on yle-areenassa.
Toisessa osassa Pierre ja Helene menevät naimisiin. Helene pettää Pierreä, Dolohovin kanssa. Anatol yrittää naimisiin Marian kanssa, mutta kähmii Bolkonskien seuraneitiä Bourinnea. Napoleon voittaa verisiä taisteluja. Sodassa on tauko. Andrei, jonka huhuttiin kuolleen, saapuu kotiin. Lize kuolee synnytykseen, mutta poikalapsi jää henkiin. Nikolai on kihloissa Julian kanssa, mutta on käynyt huorissa, tuo Denisovin mukanaan kotiin. Jakso päättyy Dolohovin ja Pierren kaksintaisteluhaasteeseen, Pierre haastaa rohkean Dolohovin, joka on asunut Pierren tykönä ja elänyt hillittömästi myös Helenen kanssa.
Kolmannessa osassa Pierre selviytyy voittajana kaksintaistelusta. Dolohov haavoittuu, Nikolai Rostov on adjutantti. Pierre nakkaa uskottoman Helenen asunnostaan. Hän tapaa matkalla maalle vapaamuurarin ja liittyy järjestön, ja yrittää elää muille ja vaalimatta kostoa.
Dolohov nauttii ylöspidosta Rostoveilla, ja katselee Juliaa, jota kosii, mutta Julia ei suostu. Dolohov voittaa Nikolai Rostovilta 43 000 ruplaa (kosto Julian kieltäytymisestä). Rostovien rahatilanne on jo ennestään kireä. Andrei on vetäytynyt tilalleen. Pierre kiertää maatiloja ja haluaa parantaa maaorjien asemaa. Pierre tekee ruumiillista työtä, Helene jakaa ruumistaan nyt Boris Drubetskoille. Pierre menee Bolkonskeille. Pierre puhuu Andrein ja Marian kanssa. Andrein lapsi varttuu. Eletään vuotta 1809 ja nyt Venäjä on Napoleonin kanssa samalla puolella. Andrei Bolkonski on kiinnostunut Natasha Rostovista ja Natasha on ihastunut Andreihin. Pierre yrittää huora-Helenensä kanssa. Talvella 1809 pidetään Pietarissa tanssiaiset, jossa on päähenkilöt, Andre tanssahtelee Natashan kanssa. Jakso päättyy, kun Andre aikoo kosia Natashaa.
Neljännessä osassa Natasha ja Andre ovat "salakihloissa". Andre on pyytänyt Natashalta vuoden aikaa. Rostovien rahat ovat lopussa, ja äiti pyytää Nikolaita kihlaamaan Julie Kuraginan, mutta Nikolai ei suostu. Jaksossa on suden metsästystä. Natasha kohtaa suden, joka myöhemmin ammutaan. Talvella 1810. Nikolai suututtaa vanhempansa ilmoittamalla menevänsä köyhän serkkunsa Sonjan kanssa.
Boris Drubetskoi etsii vaimoa, ensin Maria Bolkonskista ja myös Julie Kuraginasta. Todellisuudessa Boris on Helenen rakastaja, josta Pierre kärsii ja juo. Helene ja Anatol iskevät kyntensä Natashaan. Anatol on pahaksi onneksi naimisissa puolalaistytön kanssa. Dolohov tietää asian ja Boris. Anatol ei onnistu viemään Natashaa vihille, Natasha itkee, mutta Pierre takavarikoi Anatolilta Natashan kirjeen, ja selittää, että Anatol on jo naimisissa. Jakson lopussa Andrei on matkalla Natashan luo.

Viidennessä osassa Napoleon hyökkää Venäjälle. Vanha Bolkonski kuolee ja Nikolai Rostov pelastaa Marian ja Bourinnen ja Andren lapsen  Napoleonin joukkojen tieltä. Talonpojat napinoivat. Helenellä on uusi rakastaja ja hän haluaa eroon Pierrestä. Pierre tapaa Dolohovin, joka pyytää häneltä anteeksi. Andre Bolkonski on Kutuzovin kanssa Borodinossa, jossa Kutuzov aikoo pysäyttää Napoleonin. Pierre, jonka elämä on tyhjää, haluaa nähdä taistelun, josta tulee verilöyly. Venäläiset voittavat taistelun, mutta menettävät puolet armeijastaan. Kutuzov antaa Napoleonin marssia Moskovaan ...

Ennakko, mitä kuudennessa osassa tapahtuu ...
Kuudennessa osassa Moskovassa palaa, Napoleon on kaupungissa, mutta huolto ei pelaa ja talvi on tulossa. Pierre etsii itseään, on vankina  ja tapaa Platon Karatajevin. Andrei Bolkonski kuolee. Helene haluaa uusiin naimisiin, on tulossa entistä hullummaksi, lopulta tappaa itsensä. Pierre joutuu lähtemään Ranskaan, mutta pelastetaan, Dolohov tunnistaa hänet. Hyökkäyksessä Petja Rostov kuolee.

Lopussa on luvassa häät ja yllätyspari saa toisensa. Ensin Nikolai Rostov  ja Maria Bolkonski ja sitten Pierre ja Natasha. Avioliitosta tulee onnellinen, ja "lapsellinen".


Vuonna 2012 tuli italialainen sarja MTV3-Ava kanavalta

Heinäkuun lopulla 2012 alkoi italialainen sarja MTV3-Avalla, ajattelin seurata tv-sarjaa, kiireestä johtuen ensimmäisen jakson missasin lukuunottamatta loppua. Italiaa tunnuttiin puhuvan, puvut oli hienoja. Pierrellä oli kirjassakin silmälasit, mutta kirjassa Pierre oli pitkä ja "painava", loput jaksot yritän katsoa. Kirjassa oli aika paljon sotaa, tässä lopussa oli paljon tanssia. Joskin kuten postauksesta ilmenee teoksessa on myös paljon varsinkin alussa seurapiiritansseja, kortinpeluuta ...

Toisen jakson katsoin kokonaan, ja oli miltei kokonaan "rauhaa". Kirjan teemoista poistettu monia henkilöitä ja kohtauksia, ja muutettu tapahtumajärjestystä, mutta näin pitääkin, muuten sarjasta tulisi kovin sekava.
Minusta Helenan (sarjassa Helene) osuus kaksintaisteluhaastossa oli selvempi vielä kuin kirjassa.

Kirjassa Dolohov jäi eloon, eikä Pierre muuta kuin haavoittanut häntä. Suhde oli kirjassa. Dolohov kirjassa ihastui Sonjaankin, ja "pelasi" Nikolai Rostovilta yli 20 000 ruplaa.

Sarjassa Anatol Kuraginin avioliitto Puolassa esitettiin suoremmin kuin teoksessa, tämäkin oli tv-sarjassa hyvä, asialla on merkitystä, koska iski myöhemmin silmänsä Nastashaan. Ihmettelen tätä, koska Rostoveilla ei ole rahaa, sai kuten kirjassakin rukkaset Marialta Andrein sisarelta, koska kähmi seuraneiti Bourienneä. Marian ja Andrein isä oli kirjassakin vanha kärttyinen ja omituinen, mutta varakas. Varakkuus, kuten Pierren varat, tulevat pitkälti maan omistamisesta.

Natasha ja Nikolai kävivät maalla, mutta suden metsästystä ei ollut.

Sarjassa loistaa poissa olollaan ainakin Boris Drubetskoi, joka oli monessa kohdassa, mutta ei kovin keskeinen. Vielä ei ainakaan ole tullut Pierren vapaamuurariutta, joka liittyy henkiseen murrokseen. Pierre etsii teoksessa itseään. Natashan ja Pierren välit ovat lämpimät, kun taas Helenan kanssa kylmät. Helena löytää peiton lämmittäjät (ja heiluttajat) muualta.

Minusta Anatolin isän huulet eivät liiku italian kielen sanojen mukaan, eli onko joitain ääninäyttelijöitä dubattu? ja varmasti onkin, huomasin hänen olevan Malcolm McDowell, Kellopeliappelsiinin pääosan esittäjän, eli ei ole italialainen.

Kolmannessa osassa Anatol yritti kaapata Natashan, mutta jäi kaksinnaimisesta kiinni. Kirjassa aie menee pidemmälle, mutta lopputulos on sama. Natashan myrkyn syöminen tapahtuu myös, kuten Nikolain pelihäviö Dolohoville. Syynä kirjassa oli kuitenkin Dolohovin ihastuminen Sonjaan, joka on tv-sarjassa nätti ruskeasilmäinen tyttö, joka kirjassa oli Nikolain mielitietty.

Kolmannessa osassa Napoleon hyökkää Venäjälle ja Kutuzov perääntyy ja perääntyy. Sodassa tulee kuolemaan henkilöitä viimeisessä osassa nähdään lopulliset lemmenparit. En tiedä niitä, sillä sarjassa on eräitä henkilöhahmoja karsittu ja eräitä tapahtumia hieman muutettu.

Jos olet lukenut juonta ylhäällä niin tv-sarja pääosin käsittelee sosiaalisia suhteita ja lemmenasioita, koska sodan kuvaaminen ei ole mukavaa, pidän tätä ratkaisua parempana. Hieman minua on haitannut se, että Pierreä on siloiteltu, hän on liian "hyvä" ja ristiriitaisuus on poissa.

Viimeisessä osassa muutama kirjan mutka oli oiottu, seuraavassa lopun juonipalajastukset, eli lopeta tähän, jos et halua tietää, miten lopulta käy.

Helene kuoli ja taudin voi jokainen päätellä, oli varmaankin veneerinen k-alkuinen tauti, joka lausutaan <kuppa>.

Andrei ja Petja hyviksistä, ja pahikset kuolivat, parit saivat toisensa, Napoleon voitettiin. Vaikka monia asioita oli hieman muutettu, niin minusta sarja oli ihan mukiinmenevä, mutta kirja on kyllä paljon enemmän sotaa, maatalouspolitiikkaa, uskonnollisten asioiden pohtimista.

Minusta tv-sarjan lopun hääkohtaus palavine kynttilöineen ja kruunuineen oli loistavasti toteutettu. Jos joku on jaksanut tänne asti tätä lukea, niin Pierre ja Natasha menevät naimisiin ja saavat lapsia. Tämä on minusta koko tarinan johtava juonilanka.