Hannu Väisänen: Toiset kengät

 

Hannu Väisänen: Toiset kengät, Otava 2007, sivumäärä 367.

Hannu Väisänen (s. 2.10.1951) voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2007 tällä teoksella Toiset kengät, joka on Antero-trilogian toinen osa. 

Anteron leski-isä hallitsee viisilapsisessa perheessä, joista vain vanhin lapsi on tyttö. Isä on viinaanmenevä kapiainen, jolla on uskonnollisia puuskia ja kummallisia tapoja. Hän kasvattaa kielloin ja kummallisin sanonnoin, kuten "elukka tule ihmiseksi". Isän mukaan myös mies tulee räkänokasta, muttei tyhjännaurajasta. Nauru on tosin tarinan edetessä entistä kauempana, vaikka jo ensimmäisessä luvussa Antero verhoutuu yhteysaluksessa perunasäkkiin. 

Tarina jatkuu luvuttain eteenpäin, kirjan minäkerronta on itseä ihmettelevä ja vähättelevä ja murrosikää kummasteleva. Kotiolot ovat monin tavoin hankalat, isä on aika kajahtanut ja minusta pohjimmaltaan pelkkä pelkuri.  Anterolle tapahtuu outoja asioita, joiden tapahtumista hän tarkkailee usein ulkopuolisena, miltei kaikki on kärsimystä. Kirjassa onkin tragikoomisia piirteitä, kun se tarkastelee ankeaa kapiaislapsuutta. Oulun kaltainen kaupunki kuitenkin tarjoaa virikkeitä taiteellisuuden kasvamiseen. Osa päättyy, kun Antero suuntaa kohti Savonlinnan taidelukiota.

Toiset kengät antaa oululaiselle lukijalle enemmän kuin tälle turkulaiselle. Väisänen kuvaa miljöötä tarkasti ja herkästi. Tarinaa maustaa Oulua koskevat tapahtumat kuin Typpi Oy:n salpietarisiilon räjähdys 9.1.1963, ja Hailuodon kirkon palaminen 2.8.1968. Palon syytä ei tiedetä, mutta se alkoi kellotapulista ja kenties turistin tupakannatsasta. Kirkko oli yli 300 vuotta vanha ja tämä järkyttää myös Anteroa.

Osa tarinoista ovat aika rujoja, rujoin ehkä se, kun monilapsisen perheen kehitysvammainen tyttö on oululais poikien seksuaalisten leikkien kohde. Kerronta alkaa: "Naapurista saa tänään vittua ja appelsiineja, tohisi Santeri... s.225 "Vittu tuotteena oli minulle aika tuntematon, appelsiineista sen sijaan tiesin jotakin". s.226. Antero saa tyypilliseen tapaan näkymiä, ja kaiken jälkeen isoveli "Santeri pysähtyi, tarttui minua rinnuksista, veti kasvoni aivan kiinni omiinsa ja kuiskasi - Se tyttö on muuten kehitysvammainen, mutta sitä et sano kenellekään". s.236. Tarinaa ei selitellä, ei pehmennellä, eikä siihen palata, mikä pätee moneen muuhunkin tapahtumaan.

Isä on jämähtänyt ylivääpeliksi, mutta pelkää silti esimiehiään myös eversti Kohosta, jonka häiriintynyt poika Matti pahoinpitelee Anteron koulussa, jolloin Anteron lapaluut murtuvat. Kaikki painetaan villaisella. Isä on jäänyt leskeksi, mutta puhuu vaimonsa Anjan kanssa, siitä että ei päässyt ajokokeesta läpi. Myöhemmin ilmenee, että isä on joutunut leskeydessään kamalan kokotin kynittäväksi. Myös kirjassa Antero vaeltaa tai ajautuu yhä uusiin pettymyksiin. Anterolla on suunta kuitenkin kohti kauneutta ja Antero  kiinnostuu väreistä, muodoista, tutkii ja kokeilee. Hän alkaa kasvaa sisäisesti. Antero on paljon öisin valveilla, kuten siskonsa ja kelaa asioita ja vaeltaa ulkona. Isosisko muuttaa pois ja pian myös Antero päättää lähteä.

Isä on kapiaisuutensa ohella jouluina joulupukki, ja osa-aikainen vakuutusmyyjä, joka on Anterolle häpeän aihe. Antero haaveilee mokkakengistä, ("haave mokkakengistä oli pakkomielle"), isä ei tietenkään osta niitä.

Näen elämänkerrat, vaikka ne olisivatkin alteregoistetut, hyödyllisinä, koska monesti ihminen pääsee yli uskomattomista esteistä ja pystyy aikuisena toteuttamaan itseään. Hannu Väisäsellä on hyvin omalaatuinen lapsuus ja niin on myös kerrontatyyli.

Hannu Väisäsen Toiset kengät vie lukijan 1960-luvun oululaismaisemiin, jossa Antero tarpoo ankeudesta kohti valoa. Tämä lukija viihtyi ja sivistyi.

****

Finladia voittajat 2000 - 2019

2000: Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
2001: Hannu Raittila: Canal Grande
2002: Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
2003: Pirkko Saisio: Punainen erokirja 
2004: Helena Sinervo: Runoilijan talossa
2005: Bo Carpelan: Berg (Kesän varjot) 
2006: Kjell Westö:Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran)
2007: Hannu Väisänen: Toiset kengät

2008: Sofi Oksanen: Puhdistus
2009: Antti Hyry: Uuni
2010: Mikko Rimminen:Nenäpäivä 

2011: Rosa Liksom: Hytti nro 6
2012 Ulla-Lena Lundberg: Jää
2013: Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme 

2014: Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät 

2015: Laura Lindstedt: Oneiron. Fantasia kuoleman jälkeisistä sekunneista 
2016: Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
2017: Juha Hurme: Niemi 
2018: Olli Jalonen Taivaanpallo
2019: Pajtim Statovci: Bolla

Riikka Smolander-Slotte: Jari-Matti Latvala

 

Riikka Smolander-Slotte: Jari-Matti Latvala, elämän erikoiskoe, Otava 2020, sivumäärä 256.

Jari Matti Latvala (s. 1985) on entinen rallikuski ja nykyinen Toyota-rallitallin tallipäällikkö. Urheilutoimittaja Riikka Smolande-Slotte on kirjoittanut teoksen Jari-Mattia ja hänen läheisiään haastateltuaan. 

Jari-Matti Latvala sijoittui rallin MM-sarjassa kolme kertaa MM-hopealle ja kahdesti MM-pronssille saalistaen 18 MM-osakilpailuvoittoa. Kuten tekstistä ilmenee Jari-Matti otti liikaa riskejä ja tunteet vaikuttivat ja oli yliyrittämistä, mutta myös huonoa onnea. Lopulta ralliura päättyi 2019, kun mikään talli ei tarjonnut sopimusta.

Kirja lähtee kuitenkin Pohjanmaalta ja Tuurista Jari-Matin lapsuudesta. Jari-Matti sai nelivuotiaana lokariauton, sitten muita menopelejä. Jari-Matti ajoi kartingia ja pelasi jääkiekkoa, mutta ralli kiehtoi eniten. Peruskoulu sujui hyvin, ja Kuortaneen urheilulukiosta hän kirjoitti ylioppilaaksi, vaikka hän debytoi rallin MM-sarjassa 2002. Täysi rallisarja tuli ohjelmaan kaudella 2007. Kirjassa käydään kausia läpi hyvinkin tarkasti.

Alkunuotit kansanväliseen ralliin Jari-Matti sai Englannissa Pentti Airikkalalta (1945 - 2009). MM-debyytti tapahtui 17-vuotiaana 17.11.2002, erikoiskokeita oli 17, ja tuloksena sija 17. Seuraavana vuonna Jari-Matti ajoi kivimuuriin, jossa myös kartturi loukkaantui. Tästä kesti kauan päästä yli. Timo Jouhki siirtyi taustajoukkoihin. Jari-Matti haki vaihtia WRC3:lta, ja nousu alkoi uudestaan. Ruotsin rallista 2007 tuli ensimmäinen osakilpailuvoitto. Kuitenkin ylämäkiä ja alamäkiä oli paljon edessä. Puolassa hänen oli vaikea niellä tallimääräystä, joka lopulta pilasi Fordin kaksoisvoiton.

Ralliuran ohella ylä- ja alamäkiä oli raha-asioissa ja rakkaudessa. Jari-Matti  siirsi "kirjansa" Monacoon 2008. Parisuhteen seurauksena asuminen joutui verottajan luupin alle. Seurauksena vuosilta 2012 - 2017 tuli mätkyjä yli 5 miljoonaa euroa. Parisuhde revitti palstamillimetrejä, lopulta Jari-Matti perui häät ja suhdekin päättyi.

Kirjan ilmestymisen jälkeen menee kyllä paremmin, eli "verovelat" on maksettu ja Jari-Matti on Toyotan tallipäällikkönä, Kalle Rovanperä voitti Toyotalla MM-kultaa kaudella 2022 (22-vuotiaana). 

Jari-Matti Latvala, elämän erikoiskoe on kirjana onnistunut juuri siinä, miksi se on kirjoitettu. Hyvä olisi mahdollisiin uusintapainoksiin kirjoittaa pari uutta lukua, on muutama haaste selättynyt.

Tämäkin oli alelaarin 2 euron helmi.

Keijo Leppänen Keihäsmies

 

Keijo Leppänen: Keihäsmies, Tero Pitkämäen elämä, Tammi 2020, sivumäärä 231 ja lisäksi tilastot, hakemistot ja valokuvat.

Tero Pitkämäki (s. 1982 Ilmajoki) on 2000-luvun suomalainen keihäsmies, jos katsoo arvokisamitalien määrää, olympiapronssi, MM-kulta, hopeaa ja pronssia, EM-hopeaa ja pronssi. Lisäksi Pitkämäki on voittanut 10 Timanttiliigan osakilpailua. Ennätys on kaudelta 2005, lukemat olivat 91,53. Se on toiseksi pisin suomalaisen heitto uudella keihäällä (vain Aki Parviainen 93,09, Tero Pitkämäki 91,53 ja Seppo Räty 90,60 ovat ylittäneet suomalaisista  90 metriä).

Terolla kausi 2005 oli tilastollisesti paras, vaikka hän jäi koti-MM-kisoissa neljänneksi. Seuraavana vuonna 2006 tuli EM-hopea ja 2007 MM-kulta. Vuoden 2008 olympiakisoista Pitkämäki saavutti olympiapronssin. Uran viimeinen arvokisamitali oli MM-pronssi vuonna 2015. Uran dramaattisin hetki oli 2007 Rooman Timanttiliigan kisoissa, kun Pitkämäen heittämä keihäs osui pituushyppääjä Sdirin kylkeen. Sdiri palasi vuonna 2008 pituushyppypaikalle.

Kirjassa on minusta väkinäisiä tai noloja lapsuusmuistoja, inttikokemuksia Niinisalosta ja tilastojen läpikäyntiä, ja kilpakumppanien kommentteja, lisäksi Tero kommentoi menneitä keihäänheittäjiä alkaen Jonni Myyrästä, joka voitti kaksi keihäskultaa vuoden 1920 ja 1924 olympiakisoissa ja kuoli 1955.

Minusta tämä kirja summasi hyvin Teron uran, mutta lukukokemuksena se oli minusta hyvin vaisu heitto yli sektorin ja vielä yliastuttu. En tiedä, missä syy siihen, että Keijo  Leppänen ei saanut "kirjoituskynäänsä" oikeaan kulmaan eikä pönkkä pitänyt.

Tero Pitkämäki on kuitenkin hyvä urheilija, ja nykyisin valmentaa keihäänheittäjä Oliver Helanderia, jonka ennätys on 89,83, joka tulos on neljänneksi paras uudella keihäällä, Antti Ruuskanen on heittänyt viidenneksi pisimmälle suomalaisista 88,98. Seppo Räty on heittänyt keihästä 96,96, mutta keihäsmalli on "kielletty", itäsaksalainen Uwe Hohn heitti vanhalla keihäsmallilla 104,80 vuonna 1984.

****

Keihäsnaisia on ollut Suomessa Tiina Lillak MM-kultaa 1983, Olympiahopeaa 1984 ja hänellä oli ME ja ennätys "vanhalla keihäsmallilla" 74,76, Päivi Alafrantti EM-kultaa 1989, Mikaela Ingberg MM-pronssia 1995  ja kaksi EM-pronssia, Heli Rantanen Olympiakultaa 1996. Paula Tarvaisella on nykykeihään Suomen ennätys 64,90.

Antti Tuomainen: Tapahtuu huomenna

 

Antti Tuomainen: Tapahtuu huomenna, Kirjakauppaliitto 2023, sivumäärä 133.

Kirjan sai syyskuussa 2023 kylkiäisenä, kun osti kirjoja yli 20 eurolla kirjakaupasta 4-10.9.2023.

Tarinan päähenkilö Petteri Puulasmaa on poispotkittu lobbari, yksinhuoltaja ja asuntovelallinen. Hän yrittää pysyä yhteiskunnan rattaissa  pestautumalla puhelinyritykseen ennustajaksi, vaikkei tiedä, mitä huomenna tapahtuu.

Teos on juonivetoinen, varsin ennalta arvattava "seikkailu", joka kiehtoo eniten varmasti alle teini-ikäistä lasta?

Puulasmaa ennustelee rikollisen pomonsa Uumajan käskytyksessä nimellä Richard. Rahaa kuluu lakimieheen, joka pyörittää huoltajuustaistelua Helmi-tyttärestä, joka asuu Petterin kotona ja on fiksumpi isäänsä. Äiti on muuttanut kommuuniin Tanskaan.

Naispoliisi Ilona Laukkanen on Uumajan perässä. Muiden konnuuksien lisäksi Uumajalla on tähtäimessä Puulasmaan äveriäs asiakas tai hänen rahansa.

Tämä hieman muistuttaa Eve Hietamiehen yh-isä sarjaa, mutta tämä on enemmän tasolla pertsajakilu, jossa on sopivasti juonenkäänteitä ja sitten koittaa onnellinen loppu. Kylkiäiskirjaksi mukava, mutta tällä ei saada Nobelia, eikä edes Finlandiaa, mutta joku saa helppolukuisen kirjan ja hyvän mielen, sekin on tärkeää.

Anais Nin: Kuuaurinkojuhla

 

Anais Nin: Kuuaurinkojuhla, Alkuteos Collages 1964, suomentanut Raija Mattila, Otava 1976, sivumäärä 124.

Renate varttuu Wienissä, jota kuvataan patsaiden kaupungiksi. Hän tapaa Brucen, joka kirjoittaa kirjoja ja Renate maalaa tauluja. Renate ja Bruce matkustavat Meksikoon ja siellä Bruce pettää Renatea poikien kanssa. Myöhemmin Bruce kertoo, ettei anna muille mitään, mikä olisi Renatelta pois ja niin he lähtevät purjehtimaan. Bruce pelastaa Renaten maastopalolta ja Renate maalaa hänet Panina (lienee kreikkalainen jumala). Kirja sisältää useita henkilöitä ja heidän tarinoitaan, johon liittyy metaforia ja opetuksia (tai tulkitsin niin).

Renate muuttaa Kaliforniaan, maalaa ja emännöi myöhemmin Paradice Inn majataloa. Luvun verran käsitellään keittiömestari Henriä, joka tekee antaumuksella a la carte pöperöitä, joita ihmiset eivät arvosta kuin ennen, se saa Henrin muistelemaan menneitä, niitä oli paljon, kun ikää oli kertynyt yli 80 vuotta. Renate maalaa korppitaulun ja ottaa itselleen yhden ihmisen "ylimääräiseksi käyneen" lemmikkikorpin. Korpissa on jotain, joka muistuttaa häntä itseään.

Renate ottaa kyytiin vanhaa papparaista, Will Rogersia, joka  hengenpelastaja. Rogers oli mennyt naimisiin ja vaimonsa saanut  lapsia, mutta seinät ahdistivat. Sen vuoksi hän alkoi touhuata yhä enemmän asioita rannalla ja muutti asumaan luolaan hylkeet kavereinaan.

Varda asui omistamallaan höyrylaivalla. Hän tekee värikkäistä kankaista kollaaseja, mistä kaiketi tulee opuksen nimi. Hän muovaa "naiset heteiksi ja kukat naisiksi". Vardan mukaan mikään ei kestä, jos sitä ei muuta myytiksi. "Paratiisi oli kokoelma naisia, joilla oli hetkelliset ominaisuudet ... hän oli alkemisti, joka etsi vain sitä minkä voi muuttaa kullaksi ... hän upotti siveltimensä siitepölyyn, mykkyyteen, kuherruskuukausin, ja hänen naisensa olivat vaihdettavia ja liikkuvaisia. ... jokaista kollaasia rikasti uusi haaremi .. uskollisuus naisen tuottama euforiaan". 

Kirjassa on vastaavia satunnaisia ihmisiä ja tarinoita, ja kaikki päättyy Wieniin patsaiden kaupunkiin.

Ehkä tämä on kutittanut jotakin ihmisten sisällä 1960- ja 1970-luvulla, kirjailija Anais Nin (1903 - 1977) on ollut 61-vuotias julkaisuhetkellä. Joko kieli tai käännöksen kieli on hieman kankeaa, mutta jos nettilähteisiin voi luottaa, Anais Nin on ollut suosittu. Pariisissa ollessaan Anais Nin kyhäili (ilmeisesti rahasta) eroottisia novelleja 1940-luvulla.

Pekka Perttula: Ahti Pekkala

 

Pekka Perttula: Ahti Pekkala, poliitikko ja valtiovarainministeri, Minerva 2021, sivumäärä 373.

Ahti Pekkala (1924 - 2014) oli keskustaspoliitikko, joka toimi valtiovarainministerinä yhtäjaksoisesti 26.5.1979 - 31.1.1986, kolmen hallituksen aikana. Keskustapuolueen kansanedustajaksi Pekkala oli valittu 1970 vaaleissa. Kirjoittaja Pekka Perttula (s. 1960) toimi Keskustan puoluesihteerinä 1990-luvulla.

Yllä oikeastaan hyvä orientaatio kirjaan, eli ollaan syvällä maalaisliittolaisessa perinteessä. Ahti Pekkala syntyi maalaistaloon Haapavedellä ja toimi 1950-luvulta lukien Osuuskassan hoitajana ja johtajana. Isänsä oli ollut perustamassa osuuskassaa. Tätä ennen Ahti-poika varttui, kävi keskikoulun ja suoritti asevelvollisuuden 1943-1945 ja joutui rintamallekin.

Kirjan kertomusta taustoittaa Suomen poliittiset tapahtumat, sota, Pekka Peitsen (siis Urho Kekkosen) kirjoitukset Suomen Kuvalehdessä. Kekkosen täpärä valinta presidentiksi vuonna 1956.  Ahti Pekkala oli yksi UKK:n valitsijamiehistä. Pekkalan tie eduskuntaan "kesti", hän oli nuorisoseurassa, sitten liittyi Maalaisliittoon. Vuonna 1953 hänet valittiin Haapaveden valtuustoon. Kansanedustajaksi hän pyrki 1966, mutta vasta 1970 vaaleissa valittiin. Pekkala oli yksi Kepun varapuheenjohtajista. Pekkala toimi yhdet valtiopäivät eduskunnan puhemiehenä (1978-1979). Sen jälkeisiin aikoihin liityy Johannes Virolaisen korvaaminen Paavo Väyrysellä Kepun puheenjohtajavaalissa. Pekkala kannatti Ahti Karjalaista Kepun presidenttiehdokkaaksi 1982, kun presidentti Kekkonen oli eronnut. Pekkala istui tuolloin Mauno Koiviston hallituksessa, jota kovin yritettiin kaataa presidenttipelin tuoksinassa. Keskusta oli hallituksessa, vaikka sillä oli "vain" 36 paikkaa ja istumisesta huolimatta heilutti tuoleja parhaansa mukaan. Vaalien voittaja ja toiseksi suurin puolue Kokoomus oli ulkona, vaikka sillä oli peräti 47 kansanedustajan paikkaa.

Vuoden 1983 vaaleissa Kokoomus otti hieman takapakkia, SDP voitti Manu-ilmiön vuoksi. SKDL hävisi yhdeksän paikkaa. Ahti Pekkala jatkoi Kalevi Sorsan hallituksen valtiovarainministerinä ja joutui esittelemään Ahti Karjalaisen potkut presidentille.

Ahti Pekkala erosi hallituksesta 31.1.1986 ja siirtyi Oulun läänin maaherraksi, josta toimesta näki, mitä tuhoa niitti rahamarkkinoiden vapautuksen jälkeinen lama ja pankkikriisi..

Kirjana tämä oli paljolti kepulaisuuden historia, eikä se osuus minua juuri kiinnostanut, mutta toisaalta teos avasi ikkunan 1900-luvun poliittiseen mittelöön. Kekkosen aikana Keskusta oli voimissaan, mutta Koiviston aikana demarit olivat vallankahvassa.

Koiviston ajasta on tullut tv-ohjelma, myös Pekkala näkyi kuvissa.

Kahden euron ale-laarikirjaksi aivan kelvollinen ostos.

Rex Stout: Keihäskäärme

Rex Stout: Keihäskäärme, alkuteos Fer-de-lance 1934, suomentanut Reijo Kalvas  Viihdeviikarit 1989, sivumäärä 255.

Keihäskäärme on ensimmäinen Rex Stoutin Nero Wolfe -dekkari. 

Nero Wolfe on New Yorkin Läntisellä 35. kadulla asuva massiivinen älykäs etsivä, joka ratkoo rikokset lähinnä istumalla asunnossaan. Wolfella on rikosten selvittämiseen palkattua henkilökuntaa. Dekkarien ironinen ja hauska minä-kertoja Archie Goodwin on "yleismies", joka tekee kenttäetsivän hommia ja hoitaa Wolfen taloudelliset asiat ja palkkaa lisäksi tarvittaessa lisävoimia etsiväkolmikosta Fred Durkin, Saul Panzer ja Orrie Cather. 

Nero Wolfella on kaksi intohimoa orkideoiden ihaileminen ja kulinaristiset nautinnot. Wolfen orkideoita hoitaa Theodore Horstmann ja keittiössä herkkuja tekee sveitsiläinen kokki Fritz Brenner. Nero Wolfen motiivi ratkaista rikokset on raha, jotka hän käyttää henkilökunnan palkkoihin, asuntoonsa, orkideoihin ja ruokaan. Tässä osassa Nero Wolfe toteaa lakonisesti asiakkaalle, että "ei ole kenenkään ystävä, mitä voitte maksaa". Palkkioasia muistuttaa tv-sarja Matlockia, mutta rikoksia ratkova puolustusasianajaja Matlock on joviaali tyyppi.

Sarjan edetessä Nero Wolfesta aukeaa muitakin puolia, eli kyllä hänelle on muitakin tärkeitä asioita kuin oma rauha, raha orkideat ja ruoka.

Archie Goodwin on toisenlainen aisapari kuin tohtori Watson Sherlock Holmesille tai kapteeni Hastings Hercule Poirot'lle. Archie on pystyvä etsivä, joka tekee mitä Nero Wolfe käskee. Hän on naimaton ja  ihastuu helposti, mutta pitää vapaudestaan kiinni. Hänen kerrontatyylinsä on ironista ja ajoin hyvin humoristista. Hän on myös terävä. 

Keihäskäärme -tarinan alussa etsivä Durkinin vaimon ystävä Maria Maffei kertoo huolensa Nero Wolfelle ja lupaa maksaa, jos Wolfe selvittää veljensä Carlon katoamisen, jota poliisi ei tutki. Carlo löytyy pian murhattuna, mutta Carlon leikkaaman sanomalehtijutun avulla Wolfe pääsee rahakkaammalle apajalle. Yliopiston rehtori  Oliver Barstow (58 v) on kuollut sydänkohtaukseen golf-kentällä. Kuolema on todettu luonnolliseksi, mutta Wolfe saa aikaan uuden kuolemansyyntutkimuksen. Rehtori Barstow on murhattu. Barstowin vaimo  Ellen lupaa murhan selvittämisestä lehdessä suuren palkkion. Barstowin tytär Sarah saapuu Nero Wolfen luo ja vetoaa Nero Wolfeen, etteivät verikoirat penkoisi tapausta, koska pelkää, että murhaaja on perheestä. Nero Wolfe lähettää Sarahin ihailemaan orkideoija, joita on kolmessa erillisessä huoneessa.  Soitettuaan muutamia puheluja Nero Wolfe rauhoittaa lisää orkidea-terapiaa saanutta tytärtä. Ajojahti alkaa. Nero Wolfen tavoitteena on noudattaa sopimusta, hän ei siis paljasta murhaajaa poliisille, ellei sopimus sitä edellytä.

Nero Wolfe ratkaisee murhan selvittämällä kaikki pikku asiat. Läpimurto tulee caddyjen puhuttamisessa (golfissa mailapoika = caddy, caddie). Wolfe kertoo mailapojille kokeesta, jossa psykologian opiskelijoiden luennolle oli tullut kolme miestä, A oli osoittanut B:tä aseella ja C oli tullut väliin. Tilanne päättyi, ja opiskelijat saivat kirjoittaa, mitä tapahtui. Kaikki tarinat olivat hieman erilaisia. Ase oli myös kertomusten mukaan A:lla, joidenkin mukaan B:llä ja jopa C:llä. Wolfe saa kielenkannat aukeamaan ja tutkimuksissa tulee läpimurto. Loppuhuipennus on pitkä, jotta konna saadaan kiinni, ja vaarattomaksi, hän on ottanut Wolfen tähtäimeensä. Myös Carlo Maffein kohtalo selviää.

Juonta en avaa enempää, mutta teos oli viihdyttävä. Kirjan kannessa on käärmeen tapainen. Kirjan nimi viittaa  Keski-Amerikan keihäskäärmeeseen (Bothrops asper). 

Tässä avausosassa Nero Wolfe joutuu luopumaan tynnyrioluesta ja hän juo jatkossa pullotetua olutta, jota haetaan kaupasta. Nero Wolfe etsii mieluisaa olutmerkkiä. Tarina tapahtuu alkukesästä 1933. Silloin ei ollut tv:tä, ei matkapuhelimia, eikä internettiä, mutta puhelin toimii, posti ja ihmiset liikkuivat. Eletiin siis ennenkin.

*****
Nero Wolfe -dekkareista
Rex Stoutin dekkareiden salapoliisi on New Yorkin asunnossaan viihtyvä iso ja lihava Nero Wolfe, joka ratkaisee kerättyjen tietojen ja älykkyytensä avulla rikokset. Nero Wolfe ei ole empaattinen. Wolfen apulainen Archie Goodwin on dekkarien kertoja, hyväntahtoinen, mutta kyyninen.  Archie Goodwin hoitaa myös Wolfen talousasiat. Wolfe tarvitsee paljon rahaa, eli isoja shekkejä, jotka Goodwin tallettaa pankkiin. Nero Wolfella on kaksi intohimoa orkideoiden ihaileminen ja kulinaristiset nautinnot. Wolfen orkideoita, joita on yli 10 000,  hoitaa Theodore Horstmann.  Keittiössä herkkuja loihtii sveitsiläinen kokki Fritz Brenner. Brenner vie aamiaisen Wolfelle kello 8.15, Wolfe menee hissillä kasvihuoneeseen kello 9 ja viipyy siellä ihailemassa orkideoja  kello 11 asti, jonka jälkeen Nero Wolfe siirtyy toimistoonsa. Wolfe ihailee orkideoita vielä klo 16-18. 
****
Yhdysvaltalaisen Rex Stoutin (1886 – 1975) Nero Wolfe -sarjaan kuuluu yhteensä 33 dekkaria, ja 14 lyhyempää juttua, jotka kirjoitettiin  vuosien 1934 ja 1975 välillä. 

Aion jatkossa blogata koko sarjasta, jos saan kirjat käsiini ja saan ne luettua, aiemmin olen blogannut (vain) neljästä Nero Wolfe -dekkarista.

1. Keihäskäärme, Fer-de-Lance, 1934, Jännityksen mestarit 30. 

2. Pelokkaitten miesten liitto, The League of Frightened Men, 1935, SaPo 336. 
3. Puuttuva lenkki, The Rubber Band, 1936 Jännityksen mestarit 52 
4. Punaisen rasian arvoitus, The Red Box, 1937 SaPo 385
5. Liian monta kokkia, Too Many Cooks, 1938 , Sapo 240 

6. Caesar on kuollut, Some Buried Caesar, 1939 SaPo 26 

7. Yli kuolleen ruumiini, Over My Dead Body, 1939 Sapo 362 

8. Missä on testamentti?  There’s a Will, 1940 Sapo 371, 

9. Kadonnut ääni, The Silent Speaker, 1946 Sapo 14

10. Liian monta naista, Too Many Women, 1947 Sapo 209.
11. Liian monta kuolemaa, And Be a Villain / More Deaths than One, 1948 Sapo 10.
12. Toinen tunnustus, The Second Confession, 1949 Sapo 371
13. Parhaissakin perheissä, In the Best Families /Even in the Best Families, 1950 SaPo 40
14. Kuoleman käsikirjoitus, Murder by the Book, 1951  Sapo 77
15. Nero Wolfe pesee kätensä, Prisoner’s Base / Out Goes She, 1952 Sapo 380
16. Kultaiset hämähäkit, The Golden Spiders, 1953 Jännityksen mestarit 40
17. Mustan vuoren varjossa The Black Mountain, 1954 Jännityksen mestarit 6
18. Ennen keskiyötä, Before Midnight, 1955 Sapo 45. 
19. Viittä vaille vainaja, Might As Well Be Dead, 1956 Sapo 126
20. Jos kuolema uinahtaa, If Death Ever Slept, 1957 Sapo 144
21. Samppanjaa yhdelle Champagne for One, 1958, SaPo 64
22. Murhaajan tyyliin, Plot It Yourself / Murder in Style, 1959 Sapo 383
23.  Liian monta asiakasta  Too Many Clients, 1960 Sapo 265
24. Lopullinen ratkaisu, The Final Deduction, 1961 Jännityksen mestarit 19
25. Viimeinen siirto, Gambit, 1962 Sapo 392
26. Löytölapsi The Mother Hunt, 1963 SaPo 75
27. Oikeus kuolla, A Right To Die, 1964 Sapo 250
28. Ovikello soi, The Doorbell Rang, 1965 Sapo 80
29. Murha makuuhuoneessa, Death of a Doxy, 1966 Sapo 282
30. Isätön tyttö, The Father Hunt, 1968 Sapo 395
31. Kesävieraan kuolema, Death of a Dude, 1969 Sapo 400
32. Kuolema pöytälaatikossa, Please Pass the Guilt, 1973 Sapo 404
33. Nero Wolfen viimeinen juttu, A Family Affair, 1975 SaPo 409.

Novellikokoelmat (suomennetut(
34. Ei aivan tarpeeksi kuollut, Not Quite Dead Enough, 1944 Jännityksen mestarit 61. 
35. Liian monta etsivää, Three For the Chair, 1957 Jännityksen mestarit 67. 

Kari Häkämies: Rehelliseksi tunnettu

 

Kari Häkämies: Rehelliseksi tunnettu, Teos 2012, sivumäärä 287.

Kari Häkämiehen (s. 1956) dekkari Rehelliseksi tunnettu on kokoomuspoliitikon ja entisen ministerin esikoinen.

Oikeusministeri Jussi Hananen löytyy Helsingin asunnostaan kuolleena. KRP ottaa jutun itselleen, poliisiparivaljakko Söder ja Joronen aloittavat tutkimukset.

Hananen oli demarijuristi Oulusta, hän oli ponnistanut iltaoppikoulun kautta Lapin oikikseen, sieltä ay-hommiin pääkaupunkiin, eduskuntaan ja hallitukseen. Sitten elämä päättyy.

Rikostutkimukset alkavat lähipiirin jututtamisella. Avustaja Juhani Airaksinen, sihteeri Pirkko Lujanen ja on-off -tyttöystävä Liisa Pöysti antavat tietoja.

Parasta dekkarissa on miljöökuvaus ministeriöiden rakennuksista. Alku on sujuvaa, mutta minua alkoi tökkiä kvasi-ongelmien heitot pureskeltavaksi. Kvasi-ongelmilla tarkoitan poliittisia kysymyksiä vaalipiirijaosta, vaalirahoituksesta ja plagiointisyytteistä.

Yllätyin myös positiivisesti, tämä oli parempi kuin oletin, mutta ongelmana oli se, että tässä haluttiin käsitellä liikaa asioita. 

Vaikka kuulun itse maltilliseen oikeistoon (jota itseni lisäksi, ei Suomessa ehkä enää ole, tuntuu olevan vain tyhjän vouhottajia, köyhien kyykyttäjiä tai suvaitsemattomia), minua ärsytti sävy, jossa minusta irvittiin vasemmistopoliitikkoja. 

Rehelliseksi tunnettu -dekkarin jälkeen Kari Häkämies on kirjoittanut tusinan verran lisää lähinnä dekkareita.

Pave Maijanen: Elämän nälkä

 

Pave Maijanen -Elämän nälkä, kirjoittanut Tommi Saarela, Tammi, 2021, sivumäärä 607.

Pave Maijanen (1950 - 2021) oli pidetty ja arvostettu suomalaisen rock- ja pop-musiikin pioneeri. Tommi Saarela on kirjoittanut Paven elämästä ja urasta hyvän ja tiiviin teoksen, tiiviin, vaikka sivuja on 607. Kirjassa käydään läpi Paven elämä musiikin näkökulmasta hyvin kattavasti, tarkasti ja rehellisen tuntuisesti. Lisäksi on uskomattoman hienoja valokuvia ja yhteenvetoja soittimista kuten bassoista, kitaroista ja uruista. Teoksen lopussa on Pave Maijasen diskografia, soolo- ja bändilevyjä oli 22, mutta levyjä missä Pave on ollut mukana on paljon. Teoksessa on kattava henkilöhakemisto. Suosittelen.

Pitkä oppimäärä
Pave Maijanen syntyi Lappeenrannassa 3.9.1950, Toivo-isä oli ollut rintamalla ja oli puolustusvoimissa töissä. Perhe asui varuskunnassa. Pave oli nuorin kolmesta pojasta. Hänet ristittiin Pekaksi. Pekka muuntui bänditouhuissa nuorena Paavoksi ja Paveksi. Pave kävi kansakoulun, pyrki ja pääsi oppikouluun, kirjoitti ylioppilaaksi, vaikka opettajien mukaan sopi lapiohommiin. Ennustus piti paikkaansa, sillä trumpetin soitto muuntui rumpujen soitoksi ja urkujen kautta kitaroinniksi ja bassotteluksi. 

Paven lapsuutta varjosti isän kuolema sairaskohtauksessa 1959. Paven ura alkoi pikkubändeistä, ja bändit vaihtuivat "isompiin".  Hän oli jo nuorena Kristianin taustabändissä, Pepe Willbergin Paradise-yhtyeessä, sitten kävi intin ja soitto jatkui Wigwamissa, Rock'n Roll Bandissa ja  Royalsissa. Hänellä oli oma yhtye Mistakes, jonka jälkeen Pave jäi soolouralle. Pave tuotti levyjä ja häntä erityisesti pyydettiin tuottamaan levyjä. Pave sai tunnelman hyväksi ja asiat luistivat. Paven tuottamia levyjä ovat Hurriganesin 10/80, ja Dingon kolme levyä. Pave lauloi ja soitti levyille, ja hän on osallistunut 2123:n musiikkiraidan tekoon (eniten Suomessa on kitaristi Heikki Laurilalla 7302 musiikkiraitaa, vuoden 2017 tilanne).

Pave pystyi yhdistämään muusikon uran ja perhe-elämän. Pavella oli lapsia ja lapsenlapsia, kun tieto 2019 tuli vakavasta sairastumisesta ALS:sta, asiaa käsitellään kirjan loppuluvussa. Pavella oli omat ajatukset elämästä ja kuolemasta. 

Pave uskalsi olla oma itsensä ja kulki omaa tietään. Hän haki lykkäystä armeijasta, mutta  Wigwamin keikkailun jälkeen meni armeijan harmaisiin ja kotiutui korpraalina. Hän oli kuitenkin rauhan mies, ja toimi Mosambikin sisällissodan jälkeen Unicefin lähettiläänä. Paven hitti Pidä huolta oli seurausta Mosambikin sisällissodan raakuudesta. Biisi lähti ideasta Take care mutta kieli vaihtui tekovaiheessa englannista suomeksi

Pave itsekin totesi että on elänyt hienon aikakauden, paljon on tapahtunut 1950-2021, hyvääkin. Paven ura oli aaltoilua. Välillä Pave ratsasti suosion aallonharjalla, ja välillä oli "unohdettu". Studiohommat toivat  hänelle vakaata tuloa. Rock'n'Roll Band oli suosittu, mutta se oli lyhyt rupeama Paven uralla. Yhtyeen sinkku I Gonna Roll, oli vuoden myydyin. Royals syntyi, kun Albert Järvinen lähti Hurriganesista, ja Royals-aikaa kesti kolmisen vuotta. Lisäksi on valotettu Hurriganesin uraa, joka liittyy Albertiin ja myös Paveen. Myös päihteistä puhutaan, aika rehellisesti, mutta ei mennä yksityiskohtiin. Pave ja Albert olivat läheisiä, vaikka Royals-ajan jälkeen eivät samassa bändissä enää olleetkaan. Pave tosin tuotti Hurriganesin levyn 10/80, jossa Albert oli mukana.

Paven uralla oli monta käännettä, suomen kieli yhtenä. Pave tuotti Dingon nousukiitoon lähteneet LP:t. Dingosta on enemmänkin tekstiä. Samaan aikaan oli Paven uralla huippukausi. Maijanen -levy vuodelta 1984 myi 50 000 kappaletta. TV:n hittimittari oli tärkeä näyteikkuna, aikana jolloin ei ollut internettiä, eikä somea.

Jotkut muistavat Paven Yamma Yamma Euroviisun, joka jäi jumboksi. Ruotsin viisuihin lähdettiin tosissaan, mutta raadit eivät biisille pisteitä antaneet. Knokkessa 1984 Karita Mattila, Pave ja Eija Ahvo sijoittuivat toiseksi.

Pave teki yhteistyötä Hectorin kanssa. Yhtenä iltana LP on hieno osoitus yhteistyön hedelmistä. Kirka, Hector, Pepe ja Pave yhdistivät voimansa 1990-luvun lopussa ja valloittivat Mestareina areenat, ja tekivät Olympiastadionillakin keikan. Levy myi 131 000 kappaletta. Rock'nRoll bandin teki comebackin 2005, ja Royalsia muisteltiin 2010.

Pave osallistui Vain elämää nelos kaudelle 2015, jaksoilla on katsojia 650 000 ja kaudella oli myös VilleGalle, jonka Pave tunsi jääkiekon peluusta. Pave oli nuorena pelannut Lappeenrannassa jääkiekkoa, ja se oli hänen sydäntään lähellä. Kirjassa on esittelyjä uruista, bassoista ja kitaroista. Anssi Kela osti yhden Paven 57:n Telecasterin, kun Pave luopui kitaroistaan.

Kirjassa on uskomattoman paljon kuvia, lehtileikkeitä, ja tietoa. Siiinä on kattava henkilöhakemisto.

Upea Pave Maijanen upea kirja.

Tässä Pidä huolta taltiointi vuoden takaisesta muistokonsertista.

Kari Hotakainen: Tarina

 

Kari Hotakainen: Tarina, Kustannusosakeyhtiö Siltala 2020, sivumäärä 268.

Kari Hotakaisen Tarina on melkein tästä ajasta, vaikka romaanin todellisuus on fiktiivinen ja vääristynyt. Hotakainen on kuivan ironiseen tyyliin vienyt tuttuja asioita astetta pidemmälle. Maaseutu on muutettu eliitin virkistysalueeksi. Syrjäseudut on tyhjennetty ihmisistä, jotka on asutettu kaupunkiin. Kauppakeskukset ovat konkurssissa, talouselämä on kuollut, ruoka tuodaan Saksasta. Helppoheikit tienaavat ja päättäjät elävät omassa kuplassaan. Kuhakaalepit ja nilkkujoosepit kirjoittivat  tarinoitaan. Eläimet ovat vallanneet maaseudulla ihmisten asunnot ja pihat.

Kari Hotakainen osaa kirjoittaa ja luoda maailmoja. Kertomuksen paradoksi on siinä, että se on liian osuva kuvaus tärähtäneestä maailmastamme ja ihmisen sekaisuudesta, jotta loppu voisi enää yllättää

Tarina -romaani on kyynis-depressiivinen läpileikkaus näivettyneestä nykyisyydestämme, ja luo vaihtoehtoisdystopiaa maailmasta ja yksilöistä, jotka yrittävät päästä surffaamaan nykytrendeillä. 

Pidempi oppimäärä
Kirja on kyyninen kuvaus globalisaation vuoksi näivettyneestä Suomesta. Maaseutu on tyhjennetty Suuressa Muutossa kaupunkien vuokraparakkeihin. Maata johtaa pikkusikaria tupruttava naispresidentti, joka käyttää ennustajaa. Presidentti ei saa ilmaista omia mielipiteitään. Johtavat poliitikot ovat vieraantuneet kansasta. Somegurut tienaavat, muut eivät. Maisterit ajavat taksia, ja tekevät hanttihommia.  Maaseutua ei tarvita enää ruokatuotantoon ja siksi siitä on tehty virkistysalue, ilmeisesti päättäjille. Eläimet touhuavat ihmisten rakennuksissa. Muumipeikko on sivuraiteilla, hänen brändinsä on alamaissa, ja muumi yrittää tuotteistaa supikoiraa. Kirjailijoita ei tarvita, koska someen oksennetaan omaa pahaa oloa, keksittyjä tarinoita ei tarvita.

Suuren muuton vuoksi asunnot ovat ahtaita ja niitä on liian vähän. Toivo Kool kehittänyt työläiskielen. Asuntoja joudutaan purkamaan, ja päättäjät keksivät kerätä tarinoita. Ilona Kuusilehto rekrytoidaan tähän työhön, hän on entinen psykologi. Kirjan "juonen" muodostavat ihmisten tarinat, ja heidän välilleen kietoutuvat kohtalot. Kun menee riittävän huonosti, tehdään itsemurha. Tuhkaus tapahtuu hylättyjen pizzerioitten leivinuunissa. Päättäjät elävät hienostoalueilla, he väsähtävät helposti ja he kokevat kaikki asiat henkilökohtaisena loukkauksena.

Ilona Kuusilehto kerää ja analysoi tarinoita, ja päättää, suositellaanko henkilölle asuntoa, kyseessä on koe ja kohdekerrostalon osoite on Raatteentie 62. Tarinat ovat kipeitä. Esimerkiksi Ukki niminen henkilö majoittaa pienessä asunnossaa laitonta maahanmuuttaja Ramia, jota uskovainen Miriam Enninen luulee Jeesukseksi. Tita Niuku laihduttaa laihduttamisesta päästyään. Caj Rahic on huijari ja huono isä, ja hänen oikea nimi on Kai  Rahikainen. Kaiken päällä leijuu kuolleen Sian henki.

Vaikka tarinat on humoristisia(kin), koin kirjan lukemisen tervanjuonniksi, eikä tämä minun lukukokemuksena yltänyt Hotakaisen parhaiden joukkoon, mutta kelpo kirja kuitenkin.

***
Kari Hotakainen (1957) on palkittu kirjailija, joka voitti vuoden 2002 Finlandia-palkinnon teoksellaan Juoksuhaudantie. Hotakainen on myös kirjoittanut Kimi Räikkösestä.

Muita blogaamiani Hotakaisteoksia: Buster Keaton Elämä ja teot, Kantaja, Jumalan sana ja sekä nuorten kirja Näytän hyvältä ilman paitaa.

Jack Vance: Iltaruskon maa

 

Jack Vance: Iltaruskon maa, alkuteos The Dying Earth 1950, suomentaja Juhani Koskinen, Kirjayhtymä 1988, sivumäärä 188.

Jack Vancen scififantasia Iltaruskon maa on kirjoitettu romaanin muotoon, mutta se koostuu kuudesta novellista. Novellien tapahtumapaikka on  raihnainen maapallo, jota ikivanha punainen aurinko valaisee. Rappeutuminen etenee, velhoja on, mutta useimmat loitsut ovat unohtuneet ja niitä luetaan kirjoista. Väkivalta on tyypillinen tapa ratkoa ongelmia.

Juonellisia novelleja on kolme, joista ensimmäinen on Turjan Miirin valtias. Miirin valtias Turjan on yrittänyt luoda elämää, huonoin eväin, luodut olennot ovat epätäydellisiä, ja kuolevat pian. Hän haluaa oppia Pandelumelta, joka asuu toisella planeetalla. Hän loitsii itsensä Pandelumen luo, mutta joutuu hankkimaan Pandelumelle Kandive Kultaparran amuletin. Anastuksen jälkeen Pandelume alkaa opettaa Turjania. Pandelume on luonut kauniin naisen nimeltä T'sais. T'sais näkee vain rumaa, ja tappaa olennot tieltään, planeetalle tullut Turjan joutui puolustautumaan, mutta selvisi. Turjan tekee T'saisille kiltin kaksosen T'sainin, joka opettaa T'saisia (joka jää "hämmennyksen" tilaan). Turjan vie T'sainin maahan. Turjan joutuu myöhemmässä kertomuksessa vangiksi, häneltä halutaan tieto, miten elämää luodaan. T'sain pelastaa Turjanin, mutta haavoittuu kuolettavasti. Turjan lupaa luoda hänet uudestaan.

T'sais pystyy jo hillitsemään itseään, hän pyytää Pandelumelta, että pääsisi maahan, jossa tapaa noidan rumentamaan Etarrin. Etarr saa palautettua ulkonäkönsä ja saa T'saisin kumppanikseen. 

Tarinoissa loitsut, ne harvat, jotka ovat olemassa, luetaan kirjoista. Amuletit suojaavat kirouksilta. Aarteita vartioivat ahneet ja petolliset velhot. Lopputarinoissa ilmenee, että on joitain saarekkeita, joissa on vanhaa huipputeknologiaa ja toisaalta demoneja. Osa henkilöistä lähtee etsimään parempaa tulevaisuutta avaruusaluksilla, osa jää vangiksi kuolevalle planeetalle.

Kieli teoksessa on rikasta: Lännessä aurinko hipoi ikäloppua maata; rubiininpunaiset säteet, sakeat ja hehkeät kuin viini, tunkeutuivat viistosti muhkuraisten puitten lomitse ja vaipuivat levolle ikivanhan metsän sammaleiselle permannolle ... s.5

Jack Vancen novellikokoelma Iltaruskon maa on sekoitus scifiä, fantasiaa ja dystopiaa. Luullakseni tämä olisi teini-iässä uponnut paremmin, mutta hyvin palkittu teos viime vuosituhannella (jolloin toki itsekin olin teini).

*****

Jack Vance (1916 - 2013) oli ristimänimeltään Jack Holbrook Vance, joka kirjoitti yli 60 teosta, joista viisi on suomennettu. Vance asui Kaliforniassa, ja on saanut monta palkintoa fantasia- ja scifi-teoksistaan, mutta hän kirjoitti salanimellä myös dekkareita.

Pajtim Statovci: Bolla

 

Pajtim Statovci: Bolla, Otava 2019, sivumäärä 240.

Vuoden 2019 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voitti Pajtim Statovci romaanillaan Bolla. Kirjan alun tapahtumapaikka on Pristina ja yleisimmin Kosovo, jossa käytiin sota 1998-1999. Jännitteet kasvoivat albaanien ja serbien välillä jo Jugoslavian hajottua 1991, alueen halutessa eroon Serbiasta. Sisällissota loppui Naton pommitettua Serbiaa. (Lähde: Kosovon sota Wikipediassa). Kosovo on julistautunut itsenäiseksi, mutta Serbia ei ole tunnustanut itsenäisyyttä, mutta Kosovon ja Serbian välillä on solmittu "sopimus".

Romaanin päähenkilö on albaani Arsim, joka on opiskelee kirjan alussa 1995 kirjallisuutta ja englantia Pristinan yliopistossa, hän on ollut naimisissa Asjhen kanssa. Arsim tapaa sydänkirurgin urasta haaveilevan lääketieteen opiskelijan Milošin, joka on serbi, ja muuttanut Pristinaan. Miesten välillä alkaa intensiivinen fyysinen (ja henkinen) suhde, jossa Ashje jää kolmanneksi pyöräksi, vaikka on raskaana ja saa lapsen.

Syntyy sota serbien ja albaanien välille, Miloš joutuu rintamalle, ja Arsim lähtee perheineen pakolaisiksi.

Teos kertoo, mihin vaikeuksiin päähenkilöt joutuvat ja mitä sota aiheuttaa. Teoksen ilmaisu on sangen haastavaa, tosin positiivisesti, mutta jotkin juonen käänteet ovat minusta ympätty vain tarinan takia.

Finlandiavoittaja Bolla sisältää tärkeitä teemoja (joita avaan alla) ja varmasti ansaitsi palkintonsa.

Pidempi oppimäärä.
Arsimilla on hyvä vaimo Asjhe, joka on myös huolehtiva äiti, mutta Arsim hullaantuu Milošiin ja myöhemmässä vaiheessa pakolaisena Arsin harhautuu uudelleen. Arsim aiheuttaa paljon tuskaa läheisilleen. Miloš esittää Arsimille halunneensa sydänkirurgiksi. Myöhemmässä vaiheessa ilmenee, että taustalla on aivan erilainen kuvio kuin Miloš on antanut ymmärtää. Statovci ei päästä lukijaansa helpolla. Miesten motiivit ovat raadollisia ja minusta jopa arvaamattomia. Arsimin perhe siis lähtee sotaa pakoon Eurooppaan pakolaiseksi, minne, en tajunnut, mutta olisi voinut olla vaikka Suomi. Arsim palaa yksin, etsii ja löytää Milošin, joka on sodan jälkeen aivan eri ihminen. 

Kerronta on omintakeisen sirpaleista ja kertomus ilmentää sen mihin viha vie ja kuinka sota niittää tuhoa.  Ihmisten elämä tuhoutuu. Kaikki paha ei johdu sodasta, vaan ihmiset aiheuttavat vaikeuksia ja tuskaa itselleen ja läheisilleen ilman sotaakin.

Pajtim Statovcin Bolla on paras itse luettuna ja koettuna.

****

Pajtim Statovci (s. 1990  Podujevo Jugoslavia) Statovci on muuttanut Suomeen 2-vuotiaana, ja saanut romaaneillaan positiivista huomiota ja palkintoja.

Karo Hämäläinen: Yksin

 

Karo Hämäläinen: Yksin, WSOY 2015, Sivumäärä 252.

Yksin valottaa Paavo Nurmen (1897 - 1973) elämää, joka oli Karo Hämäläisen (s. 1976) romaanin mukaan hyvin armotonta ja yksinäistä.  Teos alkaa Antverpenin olympiakisojen 1920 vitosella, jossa matkalla voimansa kuluttanut Paavo Nurmi jää hopealle jääden ranskalaiselle Joseph Guillemotille (1899 - 1975).  Paavo Nurmea ei harmittanut tappio, vaan hän pelkästään vihasi sitä. Nurmen ura olympiakisoissa päättyi 1928 Amsterdamissa, jossa Nurmi voitti kympin, ja oli hopealla vitosella ja kolmentonnin esteillä, joka jäi viimeiseksi olympiajuoksuksi, jota Karo Hämäläinen kuvaa seuraavasti: "Estejuoksun loppukilpailussa Toivo Loukola lähti. Tyydyin osaani. Jos olisin tarttunut hänen vauhtiinsa, en olisi jaksanut. Tunsin koneeni, tunsin kelloni. Elämäni piinaavimmat yhdeksän minuuttia juoksin kohti hopeamitalia. Juoksin urani parhaan esteajan Loukola maailmanennätyksen. Häpesin ja kärsin ..." s.151. Suomi saavutti esteissä kolmoisvoiton, sillä kolmanneksi tuli Ove Andersen. Nurmi oli parhaassa kunnossa 1924 Pariisin kisoissa, jossa hän voitti viisi kultaa. Legendaarisinta oli voittaa samana iltana 1500 metriä ja 5000 metriä. Pariisin 1924 kisoissa Ville Ritola saavutti neljä kultaa, kympiltäkin, johon Nurmi ei osallistunut. Hämäläisen mukaan Suomen joukkueen johto halusi, että Ritola voittaa sen, ja Nurmi olisi jättänyt sen siksi juoksematta? Ville Ritola (1896 - 1982) saavutti vuosien 1924 ja 1928 olympiakisoista viisi kultaa ja kolme hopeaa. Ritola syntyi Kuopiossa, mutta asui Yhdysvalloissa, jossa työskenteli pilvenpiirtäjien rakennustyömailla. Hannes Kolehmainen (1889 - 1966) voitti Tukholman 1912 olympiakisoissa kolme kultaa ja hopean, ja 1920 Antwerpenin kisoista maratonin kultaa. 

Yksin -teos antaa Nurmesta varsin piikikkään kuvan, aktiiviuralla hän vierasti Ritolaa, eikä suhtautunut kilpailuaikana tähän kovinkaan empaattisesti. Yleensäkin romaani on varsin nuiva, mutta kiinnostava, ja siinä kuuluu kertojan ääni varsin hyvin. Oliko Nurmi tällainen henkilö?  Ehkä? Ritola oli lahjakas, mutta aivan erilainen ja ilman häntä Nurmella voisi olla enemmän olympiamitaleja ja kultaakin (ja päinvastoin). Nurmi saavutti olympiakisoista yhteensä yhdeksän kultaa ja kolme hopeaa. Olympiakisoihin matkustettiin laivalla, ja kärsittiin usein merisairaudesta. Olympialaisten rankin kisa lienee ollut vuoden  1924 Maastojuoksun joukkuekilpailu, jossa varjossa oli 37 astetta hellettä, ja 55 astetta auringon porottaessa. Suomi saavutti kultaa, Nurmen ja Ritolan johdolla, mutta muut suomalaiset paitsi Heikki Liimatainen (1894 - 1980) tuupertuivat kuumuudesta, kuten suurin osa osallistujista. (Tässä Ylen juttu ja "video" juoksusta, lisäksi on Nurmen kommentti vuodelta 1970)

Karo Hämäläinen luotaa myös  Nurmen lapsuusvuosiin. Isän kuoleman vuoksi oppikouluun ei voinut jatkaa, vaan Paavo Nurmi oli leipurin apulaisena pullakuskina. Nuori Nurmi liittyy porvariseura TuUL:iin, vaikka Nurmi on työläiskodista. Nurmelle puhutaan Alfred Shrubbista (1879-1964), joka alitti ensimmäisenä vitosella 15 minuuttia 1904. Shrubb oli kirjoittanut kaksi teosta kestävyysjuoksuharjoittelusta (Running and Cross-Country Running in 1908 and Long Distance Running and Training in 1909). Paavo Nurmi sai kirjatietoa ja alkoi harjoitella systemaattisesti. Kellon mukaan juokseminen tuli myöhemmin Nurmen tavaramerkiksi. Nurmen elämä ja harjoitukset olivat sangen askeettisia. Seurustelut jäivät, ja kirjan kantava voima on Nurmen nuoruuden rakastettu. Nurmi oli tosin naimisissa 1930-luvulla, mutta avioliitto päättyi eroon, ja poika jäi äidin hoiviin. Kaipuu nuoruuden ihastukseen kalvoi mieltä, kuten moni muukin asia.

Hämäläinen valottaa myös Yhdysvaltain vuosia Pariisin olympialaisten jälkeen, jolloin Nurmi juoksi paljon kisoja. Hän sai "kulukorvausta", summat kasvoivat, ja 1932 kisoissa Nurmi julistettiin ammattilaiseksi, eikä hän voinut osallistua Maratonille.

Hämäläinen kertoo kirjassaan, miten Wäinö Aaltonen ikuisti Nurmen pronssipatsaaseen, Nurmen sijoitustoiminta, ja rakennuttamisura lähtivät käyntiin.

Paavo Nurmi juoksi olympiatulen kanssa 1952 Helsingin olympiastadionille ja sytytti olympiatulen. 

Ville Ritola muutti takaisin Suomeen 1971, ja Nurmi hommasi hänelle asunnon ja ystävystyi Nurmen kanssa.

Yksin -romaani oli minulle apeasta pohjavireestä huolimatta hyvinkin antoisa teos.

*****

Paavo Nurmen ennätykset ovat edelleen varsin kovia, ottaen huomioon sen aikaiset radat ja välineet, listaan tähän nykyisinkin olympiakisoissa  juostavia matkoja. 

800 m 1.56,3

1500 m 3.52,6 

3000 metrin esteet 9.31,2. 

5000 m 14.28,2

10 000 m 30.06,2.

Jos vertaa vuoden 2022 tuloksiin, niin kympillä Nurmen aika olisi neljäs, ja esteissä ja vitosella kymmenes.

Paavo Nurmen patsas.

Paavo Nurmen ainoa poika Matti kuoli keväällä 2023.

Paavo Nurmen kotitalo on  Turussa Jarrumiehenkadulla. Urheilumuseo ylläpitää sitä.

Museo on ilmainen aina 13.6 jolloin on Paavo Nurmen syntymäpäivä.

Kävin museossa 13.6.2023, ja asunto oli ison kiinnostuksen kohteena, tosin Turun Sanomissa oli asiasta juttu.

Pentti Holappa: Ystävän muotokuva

 

Pentti Holappa: Ystävän muotokuva, WSOY 1998, sivumäärä 480.

Pentti Holapan romaani Ystävän muotokuva voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon 1998.

Päähenkilö, joka on prosaisti ja runoilija, kertoo ystävyydestään kuvataiteilija Asser Vahoon sodan jälkeisessä Suomessa. Yhteisasunnossa kirjailija tarkkailee ihailemaansa karismaattista kuvataiteilijaa,  ja  häpeämätöntä rattopoikaa, joka tunkeutuu ystävänsä intiimeihin paikkoihin ja kertoo synkän perhesalaisuuden. Teosta kirjoitetaan apean kaihoisasti nykyhetkessä jossa yhteys Vahoon on katkennut. Kuvaus on hyvin rohkeaa, ja epätavanomaista. Kirja herättää ristiriitaisia tunteita, mutta on ehjä kuvaus, jonka lukee nopeasti loppuun. Pentti Holapan romaani Ystävän muotokuva on Finlandiansa ansainnut.

Tuo yllä oleva oli lyhyt oppimäärä, laitan seuraavaksi kaksi takakansitekstiä, ja mitä ne minusta tarkoittavat.

1. Pentti Holapan romaani kertoo kahden nuoren miehen intohimoisesta ja raatelevasta ystävyydestä sodanjälkeisinä vuosina. Aistillisen lihasromantiikan ja sävykkään kulttuuriparodian täyttämässä teoksessaan 50-luvun modernistina julkisuuteen tullut kirjailija irtautuu sovinnaisista kaavoista rohkeammin kuin koskaan aikaisemmin.

Tämä pitää hyvin kutinsa, eli Asser ja Pentti (päähenkilön nimi, on fiktiivinen) tapaavat, ja suhde muuttuu fyysisesti. Asser on dominoiva ja alistavakin. Asser paljastaessaan perhesalaisuuden sitoo Pentin pauloihinsa ja valheisiinsa. Kulttuuriparodiaa lienee siinä, että rikas vanhempi nainen Regina, avaa Asserille ovia, ja antaa rahaa tälle ja myöhemmin sijoittaa rahoja. Asser vastapalveluksessa tarjoaa sänkyseuraa Reginalle. Kriitikot kehuvat Vahon opportunistisia teoksia. Lisäksi Edvard Ehrensvärd tutkii Asser Vahon taidetta, ja sen kausia.  Päähenkilö kutsuu tätä ansiokkaaksi väärinymmärtäjäksi. Lihasromantiikka tarkoittanee Asserin aktien kuvaamista, ne tosiaan ovat aika yksityiskohtaisesti kuvattu.

2. ”Asser Vaho on minun päässäni ja vie siellä kaiken liikenevän tilan eikä tyydy edes siihen. Asser on ekspansiivinen, valloittaja, ja kuten kaikki valloittajat, hän tunkeutuu uusille alueille hävittämällä kyliä ja viljelyksiä, tappamalla pahaa-aavistamattomia ja syyttömiä ihmisiä. - - Sarvitta ja hampaitta: Olen päättänyt kirjoittaa romaanin Asser Vahosta.”

Tämä itse asiassa on parempi kuvaus. Viittauksen alkuosa (viimeistä virkettä lukuunottamatta) on suora lainaus toiselta kirjan tekstisivulta. Päähenkilö ristii itsensä runoilija Pentti Holapaksi mutta kertoo että tarina on fiktiota. Miehet tutustuvat toisiinsa, Asser oli jo tuolloin Reginan rahoituksessa, mutta päähenkilö on köyhä opiskelija, joka jakoi sanomalehtiä aamuöisin. Regina järjestää hänelle työpaikan kirjastossa. Asserin ja Pentin suhde kehittyy, ja aikanaan täyttyy tuon tunkeutumisen jälkeen. Kirja toi minulle mieleen miljööltään lähinnä kaksi teosta Evelyn Waugh'n Menneen maailman ja Helvi Hämäläisen Säädyllisen murhenäytelmän. Mennyt maailma on Charles Ryderin kaihoisa kuvaus tutustumisestaan yläluokkalaisen  Flyten perheeseen ja perheen vaiettuihin, mutta näkyviin ongelmiin. Charlesin ja Sebastianin suhde on minusta samantapainen kuin Asserin ja Pentin, joskin mitään intiimiä ei tapahdu, sen sijaan Charlesin ja Sebastianin sisaren Julian suhteessa kuvataan myös tuo "tunkeutuminen". Julia lopulta hylkää Charlesin ennen häitä, ja Charles jää sivusta seuraajaksi. Charles kuvaa hyvin vähän vaimoaan ja kahta lastaan, joista on luopunut Julian takia. Myös Pentti avioituu Ellin kanssa. Liitto on laimea, mutta Elli saa kaksi tytärtä, jotka vie mennessään. Pentin avio-onni on laimeaa, kuten Charles Ryderin. Säädyllinen murhenäytelmä on pikkutarkka kuvaus kulttuuripersoonista ja yläluokan kodista, kuvaus on hyvin samantapaista ja sisältää myös avioliiton ulkopuolista sutinaa.

Asser on röyhkeä, osa kuvaa häntä opportunistiksi, hän voi olla myös narsisti, mutta ainakin hän on täysin häpeämätön heppu. Seuraavaksi tulee juonipaljastus, jota tosin on kuvattu piinaavan yksityiskohtaisesti kirjan sivuilla 39-62, eli nuoren Asserin rutsainen suhde sisareensa Selmaan, jonka seurauksen jokainen lukija tajuaa viimeistään kuvauksen päättyessä, ja johon palataan kirjan puolivälin jälkeen, ja joka on kirjan loppuosassa pääaihe.

Kirjailija kuvaa vaimoaan Elliä tämän kritisoitua Asseria sivulla 385: "Katsoin ja havaitsin, että hän oli pieni ja mitättömän näköinen nainen, tai aikuiseksi naiseksi pukeutunut tyttö, joka kiukutteli, kun ei saanut ikiomaksi himoittavaa makeispussia - minun kivespussiani - ja tikkukaramellia nuoltavakseen".

Kirjassa on hyvin yksityiskohtaisia kuvauksia, ja on hyvin erilainen, kuin suomalainen romaani yleensä. Tässä on käsitelty monia tabuja, eikä siten ehkä miellytä suurta yleisöä. Teoksessa päähenkilö pohtii, miksi palvoo Asser Vahoa, ja miksi Asser kuitenkin aloitti "suhteen", jonka Pentti päätti ja poistui yhteisestä lemmenpesästä. Mitään lopullisia vastauksia ei saada mutta ystävysten välille on kohonnut kokonainen vuoristo. Päähenkilö ei tunnista itseään ja on kadottamassa identiteettiään.

Teoksessa käydään paljon "taidekeskustelua", itse juoni peilautuu minusta antiikin jopa klassikoihin. Tarinan loppu on raju ja rujo

****

Pentti Holappa (1927 - 2017) syntyi Ylikiimingissä, ja kävi siellä  kansakoulun. Holappa julkaisi runoja ja romaaneja ja toimi 1972 kulttuuriministerinä.

Sattumaa vai ei tämä on blogin 1500:s postaus.

Finlandia-voittajat 1900-luvulla
1984: Erno Paasilinna: Yksinäisyys ja uhma
1985: Jörn Donner: Far och son (Isä ja Poika)
1986: Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku Sheba, runoteos
1987: Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta, runoteos

1988: Gösta Ågren: Jär (Tääl) runoteos

1989: Markku Envall: Samurai nukkuu runoteos

1990: Olli Jalonen: Isäksi ja tyttäreksi

1991: Arto Melleri: Elävien kirjoissa, runoteos

1992: Leena Krohn: Matemaattisia olentoja tai jaettuja unia

1993: Bo Carpelan: Urwind (Alkutuuli) 

1994: Eeva Joenpelto:Tuomari Müller, hieno mies 

1995: Hannu Mäkelä: Mestari 

1996: Irja Rane: Naurava neitsyt

1997: Antti Tuuri: Lakeuden kutsu

1998: Pentti Holappa: Ystävän muotokuva 

1999: Kristina Carlson: Maan ääreen

Harri Laiho ja Juha Luotola: Leo-Pekka Tähti

Harri Laiho ja Juha Luotola: Leo-Pekka Tähti, Tammi 2020, sivumäärä 341.

Leo-Pekka Tähti (s. 1983, Pori) on suomalainen parayleisurheilija, joka on kelauksessa voittanut  viisi olympiakultaa, yhden hopean (Tokiossa 2021 kirjan ilmestymisen jälkeen) ja yhden pronssin, lisäksi hänellä on lukuisia MM- ja EM-mitaleja. Leo-Pekka valittiin vuoden urheilijaksi vuonna 2017. 

Teos on kirja urheilijasta, ja on tässä sarjassa keskitasoa parempi sen urheilullisen otteen ja rehellisyyden vuoksi.

Kirja alkaa alusta, eli Leo-Pekka Tähden syntymästä, erityisjärjestelyistä sen jälkeen. Leo-Pekka oli vilkas lapsi, jota vanhemmat eivät pitäneet pumpulissa, eivätkä säälinnet itseään. Leo-Pekka oli aktiivinen lapsi, mukana pihapeleissä, kävi peruskoulun normaalissa luokassa, lukiossa oli vain portaita eikä hissiä, joten Leo-Pekka kävi Kauppiksen datanomilinjan.

Kirja raottaa verhoa tai raottaa ovea paraurheilumaailmaan. Leo-Pekka aloitti kelauksen pitkistä matkoista ja pelasi Raumalla pyörätuolikoripalloa. Tähdet asuivat Porissa, joten logistisia haasteita oli. Leo-Pekka on myöhemminkin pelannut koripalloa ulkomaillakin, mutta päälajiksi muodostui pyörätuolikelaus ja matkat lyhenivät. Valmentajana vuonna 2003 aloitti Juha Flinck, ja menestystä on tullut, Leo-Pekka on kelannut 100 metriä peräti 45 kertaa alle 14 sekunnin haamurajan (nyt 2023 jo useammin).

Mikä kirjasta tekee hyvän, on se, että asioita ei ole siloiteltu. Mikään ei ole tullut helposti, itsestään, vaan teoksessa käydään läpi myös haasteet ja pullonkaulat. Leo-Pekan isä on tehnyt suuren osan Leo-Pekan kelaustuoleista. Leo-Pekka valittiin vastab Rion paraolympialaisten jälkeen vuoden urheilijaksi, ensimmäisenä paraurheilijana.

Teoksessa käydään läpi myös paraurheilutähden siviilielämää, paraurheilun syntyä, vammaluokitusta ja  apuraha- ja sponsorikuvioita.

Leo-Pekan ennätys T54-sarjan 100 metrin kelauksessa on 13,59 (vuodelta 2009) ja maailman ennätys joka on 13,63, Lontoon olympialaisten 2012 alkuerissä). Parempaa aikaa ei "ratifioitu" maailman ennätykseksi, mutta on Suomen ennätys. Vuoden 2023 MM-finaalissa Leo-Pekka oli toinen ajalla 13,77, ja saavutti Pariisin olympiakisojen  T54-sarjaan  maapaikan Suomelle

****

Kirjoittajista Harri Laiho on Satakunnan Kansan urheilutoimittaja ja Juha Luotola on Satakunnan urheilutoimituksen päällikkö.

Salman Rushdie: Keskiyön lapset

 

Salman Rushdie: Keskiyön lapset, alkuteos Midnight's Children 1981, suomentanut Arto Häilä, WSOY 2020, sivumäärä 581.

Salman Rushdien (s. 1947) romaani Keskiyön lapset nosti hänet kuuluisaksi, romaani sai Booker-palkinnon vuonna 1981. Romaanin minä-kertojana on intialainen Saleem Sinai. Saleem Sinai syntyi 15.8.1947 keskiyöllä samalla hetkellä, kun Intia itsenäistyi. Saleem Sinailla on yliluonnollisia ominaisuuksia, kuten myös samalla hetkellä syntyneillä 581 intialaislapsella.

Romaani mukailee Tuhannen ja yhden yön tarinoita, eli Saleem Sinai odottaa lähestyvää kuolemaansa ja kertoo kodinhoitajalle ja rakastetulleen Padma Mangrolille elämäntarinaansa, alkaen isovanhemmistaan, samalla myös kertautuu Intian siirtomaahistoria, kipupisteitä sisältänyt itsenäistyminen ja sen jälkeinen itsenäisyyden aika sekä Intiassa että Pakistanissa, johon kuuluu poliittisia mullistuksia, sotia ja Bangladeshin itsenäistyminen ja Delhin slummeihin kohdistunut sterilointihanke. Nämä todelliset teemat peittyvät tai ne kuorrutetaan Saleem Sinain elämäntarinan uskomattomilla käänteillä, jotka koskevat samanaikaisesti sekä perhettään että Intian ja Pakistanin poliittisia tapahtumia.

Sinain kanssa samaan aikaan syntyneitä lapsia yhdistävät yliluonnolliset kyvyt. Salman Rushdie kuvaa Sinain elämää, joka on värikästä mutta hyvin vaikeaa. Sinain syntymään liittyy kätilö Mary Pereiran petos, hän oli vaihtanut Sinain ja toisen syntyvän vauvan Shivan keskenään. Mary pestautuu Sinain perheeseen lastenhoitajaksi.

Salman Rushdie: Keskiyön lapset on maagista realismia, hyvin runsas, raskaita teemoja sisältävä teos, alkuun kepeä humoristinen kertomus brittiläisen Intian itsenäistymisprosessista, mutta loppua kohden ankea ja ahdistava näkemys Intian ja Pakistanin itsenäisyyden kuohuvista alkuvuosikymmenistä.


Pidempi oppimäärä
Taustaa
Kirjailija Salman Rushdie on syntynyt Bombayssa 19.6.1947, kun Intia itsenäistyi 15.8.1947. Intia oli ollut Britannian siirtomaana. Kirjan alussa tuodaan tapahtumia ennen itsenäistymistä, ja brittien toimista Intiassa. Toisen maailmansodan aikana itsenäistymispyrkimykset kasvoivat, ja britit poistuivat sopimuksen mukaan Intian itsenäistyessä 1947. Brittien alue jaettiin Mountbattenin suunnitelman mukaan hinduenemmistöiseen Intiaan ja muslimienemmistöiseen Pakistaniin. Itsenäistymiseen liittyi vakavia konflikteja, ja maiden välillä on ollut aseellisia yhteenottoja Kashmirin alueesta vuosina 1947 - 1948 ja 1965 sekä Itä-Pakistaniin liittyvä konflikti 1971, jolloin Bangladesh itsenäistyi. Kiinan ja Intian välillä oli aseellinen rajaselkkaus 1962. Itsenäisen Intian enemmäisenä pääministerinä oli Jawaharlal Nehru pääministeri (itsenäistymisestä vuoteen 1964 asti), Nehrun aikana Goa liitettiin Intiaan vuonna 1961 ja Kiinan kanssa oli rajasota 1962, johon liittyi myös Tiibetin kysymys. Pakistan itsenäistyessään oli kahdessa osasssa Länsi-Pakistan ja Itä-Pakistan. Maata alkuun hallitsi pääministeri, mutta nykyisin maassa on myös presidentti.

Intiassa Kongressipuolue on ollut keskeinen vaikuttaja poliitiikassa jo ennen itsenäistymistä, ja puoluetta ovat luotsanneet Mahatma Gandhi, Nehru, ja Indira Gandhi, joka oli pääministerinä 1966–1977 ja uudelleen 1980–1984. Mahatma Gandhi murhattiin 30.1.1948, Indira Gandhi murhattiin 31.10.1984, ja hänen poikansa Sanjay Gandhi kuoli lento-onnettomuudessa 1980 ja toinen poika Rajiv Gandhi oli pääministeri 1984 - 1989, murhattiin vaalikampanjan aikana 1991. Indira Gandhin isä oli Nehru, mutta Mahatma Gandhille hän ei ollut sukua.

Pakistan itsenäistyi samaan aikaan Intian kanssa 15.8.1947 ja vastaanotti 10 miljoonaa "pakolaista". Pakistanilla on ollut presidentti vuodesta 1956 alkaen, joskin sotilaat ovat pitäneet valtaa 1958-1971, jolloin Zulfikar Ali Bhutto valittiin presidentiksi. Hänet syöstiin vallasta 1977, ja teloitettiin vuonna 1979. Hänen tytär Benazir toimi pääministerinä 1988-1990 ja 1993-1996, hänet murhattiin vaalikampanjan aikana 2007, oltuaan sitä ennen maanpaossa.

Intian ja Pakistanin välillä on ollut tulitusta ainakin vuonna 2019 Kashmirissa.

Historian kehys on tämä, mutta siihen liittyy paljon enemmän syitä, seurauksia ja tapahtumia.

Takaisin Keskiyön lapsiin ja romaaniin. Tarinan maaginen kehys on Keskiyön lapset, joilla on maagisia ominaisuuksia. Sinailla on iso nenä ja hän aistii telepaattisiseti ihmisen ajatuksia, ja pystyy kutsumaan Keskiyön lapset "virtuaalikokouksiin", nykyisen Teamsin lailla. Hänen kanssaan samaan aikaam syntynyt Shiva on erityisen voimakas, yksi lapsista osaa liikkua ajassa liikkuva, Parvati on oikea noita. Mitä kauempana keskiyöstä on syntynyt sen heikommat kyvyt ovat. Kirjan realismi tulee historian käännekohdista, jolloin aina päähenkilöille tapahtuu jotain. Sinai yleensä menettää jotain, hän menettää telepaattiset kykynsä, mutta saa vainukoiran taidot, hän menettää vanhempansa ja sukunsa...

Kirjassa poliittisten tapahtumien lisäksi on esillä eräitä uskontoja, mutta ne sivuutan kokonaan, kuten oikeastaan poliittiset tapahtumat, tai miten ne kuvataan. Alemmas kuvaan joitain juonen pääkohtia, joita ei kaikkien (kenekään) kannata lukea.

Sinai kertoo tarinaa raihnaisena, hän täyttää pian 31 vuotta. Padma Mangrolu kuuntelee kertomusta. Sinai aloittaa siitä, kun hänen isoisänsä lääkäri Aadam Aziz ja isoäiti potilas Naseemiin tapaavat. Tässä yhteydessä kuvataan Amritsarin verilöyly (1919), jota johti brittien upseeri Dryer. Isoisän iso nenä tuhisee, ja hän on maassa, kun luodit viuhuvat ja selviää. Isovanhemmat saavat viisi lasta Sinain äiti Mumtaz oli naimisissa Nadirin kanssa, mutta on neitsyt. Nadir joutui piileksimään, kun Nadir viedään pois, Mumtaz vaihtaa nimeä Aminaksi ja menee naimisiin Ahmed Sinain kanssa. He saavat lapsia, ensin Sinain, Sinaille syntyy pikkusisko, josta kehkeytyy myöhemmin taitava laulaja. Perhe muuttaa Bombayhyn, ja he asuvat englantilaisen William Methwoldin omistamassa Buckingham Villassa. Methwold myy omistuksensa ja useita perheitä asuu talossa. Talon asukkaat liittyvät kiemuraiseen juoneen. Kirjan kuluessa oikeastaan kaikki henkilöt kuolevat tai heille käy huonosti. Sinain syntymään liittyy skandaali, joka paljastuu vasta 11 vuotta myöhemmin. Kätilö Mary Perreira oli vaihtanut kaksi lasta Sinain ja Shivan. Toinen lapsi on Wee Willie Winkien ja hänen vaimonsa Vanitan. Vanita kuolee synnytykseen (kun kätilöt hoitavat varpaansa lyönyttä Ahmed Sinaita). Sinain perhe ristii saamansa lapsen Sinaiksi. Kirjassa annetaan ymmärtää, että lapsi ei ole Wee Willie Winkien vaan vuokraisäntä William Methwoldin. (Wee Willie Winkie on muuten skottilainen lasten runo).

Azizin perheen lapset hajaantuvat, Aminan pikkusisar Emerald menee naimisiin upseerin kanssa, ja muutavat Pakistaniin, jossa heillä on oma roolinsa hallitsevassa luokassa. Sinai asuu aikansa Pakistanissa, kunnes palaa Intiaan, ja hän möyrii Itä-Pakistanin viidakoissa, ja tulee Parvatin tuomana Delhin taikurien slummiin, jossa tapahtuu kauheita asioita (joita en kerro enkä avaa).

Kirjassa käsitellään Bombayn (nykyään Mumbai) filmipiirejä, ja muuta elämää, Pakistanin upseerielämää, konflikteja, ja slummiin suuntautunutta puhdistusta, sekä Intian poliittista "tilannetta"

Loppua kohti kirjassa maalataan todella tummalla pensselillä. 

****

Olen blogannut Salman Ruhdien romaanista Maa hänen jalkojensa alla joka oli minusta tätä huonompi. Keskiyön lapset oli alkuun hyvinkin tenhoava, mutta lässähti lopussa, kun lasten maagisuus tuhoutuu raadollisuudessa maailmassa. Toisaalta tässä maailmassa kaikki lopulta lässähtää ja loppuu.

Osallistun tällä Kirjabloggareiden klassikkohaasteeseen 17.

Otto Gabrielsson: Rikkaruoho

 

Otto Gabrielsson: Rikkaruoho, viimeinen kirje isälle, alkuteos Vildhavre. Sista brevet till pappa, suomentanut Laura Kulmala, S&S 2020, sivumäärä 229.

Ruotsalainen Otto Gabrielsson (s. 1981) on Jörn Donnerin (1933 -2020) poika, joka kirjoittaa romaania isälleen ja romaanin alussa  "kirjettä" isälleen, jonka läsnäoloa tai huomiota olisi kaivannut,  hän on  "vain" biologinen lapsi, avioton poika. 

Aikuinen poika näkee isäänsä enää Ruotsissa luennointitilaisuuksien yhteydessä, lapsuudessa poika vietti kesäkuukausia Suomessa, mutta on kokenut ulkopuolisuutta ja alemmuutta. Oton opinnot eivät ole edenneet, eikä hän ole kiinnittynyt minusta myöskään ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Suomea hän ei osaa sanaakaan. Jörn Donnerin teos Mammutti (2013) on ollut ilmeisesti viimeinen pisara, sillä poikaa on kutsuttu erehdykseksi (huom. en itse ole lukenut Mammuttia), Oton syntymävuonna Donnerille oli syntynyt myös toinen avioton lapsi, hän syntyi Suomessa. Jörn oli samaan aikaa naimisissa.

Olisiko teosta kirjoitettu ilman Jörn Donneria? Olisiko teosta julkaistu ilman Jörn Donnerin "mainetta"? En osaa sanoa, mutta teos oli kyllä lukemisen arvoinen ja se kuvaa varmasti yleisemminkin kuuluisien isien aviottomien lasten asemaa? Otto on minusta tuuliajolla, mutta tekstistä tihkuu myös kaiho, mutta paljon myös katkeruus, joka karpaloi kirpeinä huomioina isän tekemisistä. Hän väittää isän kirjoittaneen noin sata kirjallista teosta, mutta antaa ymmärtää, että laatu ei korvaa määrää. Hän pitää Donnerin tuottamaa Fannya ja Alexanderia keskinkertaisena, hän mainitsee myös Bergmanin muistelmat Laterna Magica. (Minusta filmi on hyvä ja tv-sarja vielä parempi). Hän irvii myöskin Oscar-patsaan kulkeutumista Donnerille. Kaihon, kirpeyden ja katkeruuden lisäksi tekstistä paistaa myös kiinnostus Donnerin tekemisiin ja kuten kirjailija toteaa: "on sääli ettemme löytäneet toisiamme". Tekstissä suhtautuminen vaihtuu ja on paljon negatiivisuudessa. Otto mainitsee, että kirjoista saisi poltettavaa takkaan, tai eristeeksi. Hän mainitsee isänsä sepustelijaksi, ja koppavaksi konservatiiviksi ja toisaalta teiniksi. Hän oli piehtaroinut minulle tuntemattomissa Hymyn Gambia-kuvissa (1970-luvulta?).

Kiinnostavaa on Otto Gabrielssonin huomiot Suomesta. Suomalaiset kylpivät 1995 jääkiekkomenestyksessä. Otto toteaa, että suomalaiset ovat kateellisia ruotsalaisten menestykselle, mutta ruotsalaisia ei kiinnosta suomalaisten menestys. Hän mainitsee, että Ruotsi on ollut (kirjan kirjoitushetkellä) 12 kertaa jalkapallon MM-lopputurnauksessa, Suomi ei kertaakaan. Juomatavat Otolla on kuin suomalaisella, juo harvoin, mutta paljon. Ruotsalaisia hän pitää rauhan vammauttamana kansana (eivät ymmärrä muiden elämää).

Otto Gabrielssonin teos Rikkaruoho oli sivuraiteilla olevan aikuisen pojan tilitys elämän valttikorteista, jotka on valitettavasti jaettu vain aviosäätyyn syntyneille.

****

Nuo tiedot yllä ovat "otettuja" kirjasta ja kustantamon sivuilta. Se, että kuka on kenenkin lapsi, en tiedä enkä ota kantaa, tämä on romaani.

 Wikipediassa JD:n sivu (klik) Me Naiset // IS -juttu (klik)  Lisäksi asiaa on esitelty kirjan kustantajan sivuilla (klik).

Reijo Mäki: Soopeli

 

Reijo Mäki: Soopeli, Otava 2020, sivumäärä 347.

Soopeli on Reijo Mäen 31:s Vares-seikkailu ja 2000-luvulla jo 20:s. 

Vareksia olisi hyvä lukea samassa tahdissa kun niitä ilmestyy eli yksi vuodessa, sillä tavalla juonen samankaltainen kaava ei haittaa, eivätkä alatyyliheitot harmita.

Soopelissa Jussi Vares on palkattu avustamaan elokuvan teossa. Elokuvan pääosissa notkuu kaksi narkkaria. Hemmot ovat nimeltään Pantasusi, eli Panta ja Ruttokoira eli Rutto. Dokumenttielokuvan Training-Spottingin  tekemisestä revitään huumoria, porukka notkuu Turun keskustassa ja Patterihaan lähiössä ja sen kallioilla. Vareksella käy tässä osassa naisflaksi, ja pedissä on eri tätejä, joista yksi on punapäinen kappalainen. Varsinainen rikos on punkkari Bad Bettyn eli Soopelin katoamistapaus, jota Bettyn täti Linda pyytää selvittämään.

Vakiojuopporemmi eli ruumisautokuski Moilanen, antikvariaatin pitäjä pastori Alanen, toimittaja Ruuhio ja novellikirjailija Luusalmi louskuttavat leukojaan Uudessa Apteekissa Hatsan mitatessa heille väkijuomia.

Mäki irvii uusimpia musakuvioita jo vakiohahmonsa räppäri Polly Papegoyan kautta:
Mikä mä oon, oonko madonna vai lutka?
mää on hipsterin salattu soopeliturkki

Mä oon kakruilta kätketty keksipurkki

Polly Papegoya /Bad Betty

Mäki on päässyt Varekissa tasolle, jossa bloggarilla ei ole oikein mitään uutta  sanottavaa, eikä  Soopelin lukemisesta jäänyt oikein mitään mieleen, kuin tuo Patterihaka, joka taisi olla ensimmäisiä kertoja osamiljöönä. Patterihaassa oli muuten kesäkuun puolivälissä 2023 poliisioperaatio missä oli asukkaiden havaintojen mukaan 7-8 poliisipartiota.

Soopelin lukeminen  ei myöskään ärsyttänyt lainkaan, joten jonkinlainen elämäntapa Varesten lukemisesta on tullut.

Patterihaka

Patterihaka (kuva google maps satelliitti) on ensimmäisiä Turun lähiöitä 1950-luvulla. Pansiontien eteläpuolella oli vedenpuhdistamon avoaltaat 1966-2009. Ihmisten mielipiteet menevät ristiin, joku kehuu aluetta, toiset haukkuvat. 

Kesäisin jengiä notkuu eteläosan Vaasanpuistossa ja  hörppii olutta, mutta millaista siellä on asua, en tiedä. Patterihaka on osa Iso-Heikkilää, jonka alueen pohjoisosassa on Ursan Tähtitorni. Pansion bussi menee alueen läpi, eli kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät.(valokuvat Jokke).

Kuvassa on Kanslerintien kauppakeskus, jonka kautta menee Ruissalon ja Pansion bussi Kauppatorille.

Pubi ja pizzeria on tarjolla Kanslerintiellä.

Alue jatkuu Iso-Heikkilään.

Patterihaan kaakkoispuolella on vanhan jätevedenpuhdistamon alue ja sen takana Mikaelin kirkko.

Irvine Welch on kirjoittanut kirjan Trainspotting

TV on näyttänyt dokumentin Reindeerspotting pako joulumaasta

****

Reijo Mäki (s. 12.10. 1958) on reipas ja sanavalmis kirjailija, joka on syntynyt Siikaisissa ja asuu Turussa. Ensimmäinen Vares Moukanpeliä julkaistiin vuonna 1986, sen jälkeen on ilmestynyt 33 varesta.

Luettelo Reijo Mäen Vareksista, ja tarinaa Varesten maisemista on täällä.

Mäki on kirjoittanut muutakin:
Reijo Mäen esikoisteos Enkelipölyä ja se on blogattu NÄIN.
Mäellä on myös Roivas-sarja, olen blogannut
Kruunun vasikan TÄÄLLÄ
Liian kauniin tytön TÄÄLLÄ
Slussenin TÄÄLLÄ.
Rahan kääntöpiiri TÄÄLLÄ

Reijon Mäen scifi:
Tatuoitu taivas, 1996