Pirkko Saisio: Punainen erokirja

 

Pirkko Saisio: Punainen erokirja, WSOY 2003, sivumäärä 298.

Pirkko Saision (s.1949)  Punainen erokirja voitti vuoden 2003 Finlandian kirjallisuuspalkinnon. Wikipedian mukaan kirjailija lahjoitti voittorahat Setalle. Saision tunnetuin romaani laajasta tuotannostaan huolimatta lienee esikoisteos Elämänmenoa, josta on tehty tv-sarja (oli Yle-areenassa katsottavissa kirjoitushetkellä). Punainen erokirja on paljon kaunokirjallisempi teos ja on ilmaisultaan säiemäisen moderni, jossa lukija saa lyhyistä modernin runon tapaisista kappaleista näkymän muistoihin, jotka valottavat päähenkilön suhteita 1970-luvulla, ja aikaa opiskelussa ja Ylioppilasteatterissa.

Hänet valitaan Ylioppilasteatterin jäseneksi.
Hän ei ymmärrä päätöstä.

Halusiko hän?
En tiedä. Tiedän

Halusi.
Halusin pois varjoista.

Halusin mukaan punertavaan, reunoiltaan paisuvaan myrskyyn. ss. 77-78.

Kirja kertoo hyvin omintakeisesti päähenkilön ajasta ylioppilasteatterissa ja teatterikorkeakoulussa, joita heiluttavat puna-aallot. Ylioppilasteatterin ajasta yksi lainaus:

Hän kylvää ympärilleen paperia, painomustetta, komentoja, vetoomuksia, hikeä, ärtymystä, julkilausumia, piikikästä huumoria, vallankumouksellisia teesejä ja, ennen pitkä, käsikirjoituksia. s. 98.

Näissä puna-aatteen kyllästämissä laitoksissa käydään myös " puna-aatekeskusteluja". Päähenkilö on tosin ainoa, joka on kommunistiperheestä, muut ovat rikkaista perheistä, jotka kapinoivat vanhempiensa arvoja vastaan, tai kuten kuvaavat ovat "yhteiskunnallisesti tiedostavia". Muita kirjan aiheita ovat suhde äitiin, äidin kuolema, keuhkosyöpää sairastavaan tätiin, mutta etupäässä seurustelusuhteet klovnisilmäiseen ja Havvaan ja erot. Päähenkilö kuvaa myös sunnuntailastaan. 

Päähenkilö kertoo itsestään pääsääntöisesti kolmannessa persoonassa, mikään kirjassa ei tosin ole näin suoraa:

Hän juo viiniä, eksyy vahakankaan ääressä istujien kanssa Vietnamiin, napalmpommituksiin ja FNL:n maanalaisiin bunkkereihin.

Seinäkello pudottelee minuutteja huoneeseen, koko Helsinkiin, Moskovaan ja Saigoniin, ja viisareiden välistä hymyilee Vladimir Iljits Lenin iättömänä kuin ikoni. ss. 228-229

Punaista erokirjaa on vaikea kuvata mutta helppo lukea.

Arja on blogannut tästä jo 2012 NÄIN.

Jo Nesbø: Macbeth

                                 

Jo Nesbø: Macbeth, 2028, suomentanut Outi Menna, Johnny Kniga 2019, sivumäärä 569.

Macbeth on William Shakespearen (1564 -1616) tragedia, joka käsittelee vallanhimon tuhoisuutta. Näytelmässä Lady Macbeth yllyttää ja manipuloi Macbethin murhaamaan. Ensimmäisen verityön jälkeen Macbethin  murhanhimo lähtee laukalle ja hänen kätensä tahrautuvat vereen. Macbeth on lyhyt näytelmä.

Norjalainen Jo Nesbø  (s. 1960) on siirtänyt Macbethin tarinan 1970-luvulla nimettömään huumerikosten näivettämään kaupunkiin, kuningas Duncan on muuntunut kaupungin poliisipäälliköksi jonka varamies on Malcolm. Shakespearen ruhtinaat ovat Nesbølla eri poliisiosastojen päälliköitä Henkilöt ovat kuten Shakespearen näytelmässä: Banquo, Lennox, Fleace, Hekate ja Caithness. 

Nesbøn Macbeth alkaa poliisien iskulla moottoripyöräjengi Norse Ridersin huumekauppoihin. Neuvostoalus on tuonut kamaa maihin. Poliisikomisario Duff iskee, mutta heiveröisin eväin vain Macbethin poliisikaartin väliintulo pelastaa operaation. Hekaten ilolinnut ennustavat Macbethille ison pomon paikkaa. Duncan nimittää Duffin harmiksi Macbethin poliisin järjestäytyneen rikollisuuden osaston päälliköksi. Macbeth on yhdessä Kasino Invernessin omistajan Ladyn kanssa. Pian nimityksen jälkeen Lady yllyttää Macbethin raivaamaan Duncanin tieltä, siitä alkaa veriset murhatalkoot, josta Nesbø tiristää satoja sivuja. Jo Nesbø on kylläkin onnistunut syventämään klassikkonäytelmän hahmoja, mutta minun makuuni tarina on liian raaka ja pitkä, mutta varmasti palkitsee norjalaismestarin ystävät.

Pidempi oppimäärä.

Macbethin teemat ovat vallanhimo, ja sen tuhoavuus. Näytelmässä Hekate on noitien päällikkö, noidat ennustavat että Macbeth nousee kuninkaaksi ja toisaalta, että ettei Banquo nouse kuninkaaksi, mutta on kuningassuvun "kantaisä". Nesbølla Hekate on rikollispäällikkö, joka myy huumeita, noidat ovat huoria, jotka ennustuksen lisäksi tarjoavat Macbethille huumeita. Kirjassa Macbeth on lastenkodin kasvatti, joka on ollut huumeriippuvainen. Sekä kirjassa että näytelmässä Ladyn yllytyksellä on suuri rooli ensimmäisessä verityössä. Macbethillä lähtee tappohomma lapasesta. Näytelmässä Sweeno on norjalaisten kuningas kirjassa Norse Ridersin johtaja. Näytelmän Invernessin linna on yleellinen pelikasino, jossa Macbeth ladyn yllytyksestä murhaa Duncanin ja lavastaa teon henkivartijoiden tekemäksi. 

Macbeth alkaa kokea yhä enemmän harhoja, kirjassa se johtuu ehkä myös päihdekoukusta.

Jo Nesbø on minusta onnistunut  siirrossaan. Alkuperäinen näytelmä on hieman vaikealukuinen, samoin kuin  Cajanderin suomennos. Alla olevassa otteessa Lady Macbeth lukee miehensä kirjettä noidista Invernessin linnassa:

LADY MACBETH. "They met me in the day of success, and I have learned by the perfectest report they have more in them than mortal knowledge. When I burned in desire to question them further, they made themselves air, into which they vanished.

Whiles I stood rapt in the wonder of it, came missives from the King, who all-hailed me 'Thane of Cawdor'; by which title, before, these weird sisters saluted me and referred me to the coming on of time with 'Hail, King that shalt be!' This have I thought good to deliver thee, my dearest partner of greatness,
that thou mightst not lose the dues of rejoicing, by being ignorant of what greatness is promised thee. Lay it to thy heart, and farewell."
LADY MACBETH. "He kohtasivat minut voiton päivänä, ja olen täydellisimmästi vakuutettu siitä, että heillä on enemmän kuin ihmisen tieto. Kun haluni paloi heiltä enempää kyselemään, muuttuivat he ilmaksi ja haihtuivat. Tuosta kun ihmeissäni siinä seisoin, tuli kuninkaalta lähettiläitä, jotka minua tervehyttivät Cawdor-thaniksi, jolla nimellä sitä ennen noitasiskot olivat minua tervehtineet ja tulevaan aikaan viitanneet, lausuen: 'terve sulle, kuninkaaks saat kerran!' Tämän olen tahtonut ilmoittaa sinulle, sinä rakkahin osakas kunniastani, ettet, tietämättömänä siitä, mikä suuruus minulle on luvattu, jäisi oikeutettua iloasi vaille. Pane se sydämmellesi, ja hyvästi jää!"

Jo Nesbøn Macbeth on hyvä päivitys Macbethista 2000-luvulle.

*****
Jo Nesbø (s.1960) on norjalainen dekkaristi, tunnetuin suositun Harry Hole -sarjan teoksista, josta olen blogannut teoksen Lepakkomies.

P.G Wodehouse: Ville Valloittaja

P.G Wodehouse: Ville Valloittaja, hänen hyökkäyksensä Englantiin iloiseen kevätaikaan. alkuteos Bill the Conqueror 1924, suomentaja O.A. Joutsen, WSOY 1960, sivumäärä 295.

P.G Wodehousen romaani Ville Valloittaja on ratkiriemukas kuvaelma aviohaikailusta, kirjojen keräilystä,ja yläluokan kummallista elämäntavasta.

Teos alkaa kun Mammutti-lehtiyhtymän johtaja ja miljonääri sir George Pyke kuulee saavansa lordin arvonimen, Pyke miettii, minkä lordi haluaisi olla (myöhemmin hän saa lordi Tilburyn arvonimen). Georgen sisar Frances Hammond saapuu paikalle, ja he pohtivat, miten ja kenelle saisivat naitettua Georgen ja hänen edesmenneen vaimonsa Lucyn pojan Roderickin, jota he pitävät nynnynä. Frances Hammond on toisissa naimisissa arkeologi Sinclair Hammondin kanssa, joka on nuoren ja hehkeän orpotytön Felicia "Flick" Sheridanin huoltaja. Flick on jäänyt orvoksi, kun hänen vanhempansa kuolivat junaonnettomuudessa. Flick on täyttämässä 21 vuotta, ja Frances ja George aikovat naittaa tämän Roderickille. Roderick on isänsä ja tätinsä mielestä saamaton nahjus, ja asemansa vuoksi on päätoimittajana sir Georgen yhdessä lehdessä, jonka nimi on Hienon maailman ryyti.  Lehden jutut ovat suunnattu miehille, ja ne kynäilee lehden toimittaja Percy Pilbeam, joka on pohjimmiltaan pyrkyri.

Hammondeilla määrää Frances, mutta Flick kertoo luottamukselliset asiat Sinclair-sedälleen. Flick muistelee heidän Yhdysvaltain matkaansa viisi vuotta sitten, kun Cooley Paradenen sisarenpoika Bill West pelasti hänet hukkumasta. Cooley Paradenella on paperi- ja sellutehtaita, ja hän on miljonääri. Miljoonista dollareista hänen lukuisat, ahneet ja laiskat sukulaiset haluavat hyötyä. Cooley Paradene kerää vanhoja kirjoja, kuten ystävänsä Sinclair Hammond. Bill West on valmistunut yliopistosta, ja haluisi tehdä sedälleen töitä. Bill Westillä on paljon juhliva ystävä Judson Coker, jonka sisareen Alice Cokeriin Bill on rakastunut. Judson ajaa autonsa ryttyyn juhlittuaan revyytyttöjen kanssa. Bill lupaa Alicelle pitää Judsonista huolta ja poissa väkijuomista. Cooley Paradene puolestaan pitää sukukokouksen, jossa ilmoittaa ottaneensa kasvattipojan Horacen ja laittavansa rahahanat kiinni. Bill West pyytää enoltaan töitä. Eno hämmästyy ja pyytää Billiä selvittämään, miksi yhtiön Englannin tuotot laskevat. Bill ja Judson lähtevät valtamerihöyryllä Lontooseen.

P. G. Wodehouse on todella onnistunut nivomaan yllätyksellisen juonen, henkilöt ovat eläviä, ja kirja on kepeä ja hauska. Loppu on onnellinen, eli hyville käy hyvin, mutta dramaattisia juonenkäänteitä on sopivasti. Judson Coker on rahaton, ja hän lähettää Lontoossa huijauskirjeitä. Flick lukee enolleen tulleen, ja panttaa korujaan, ja menee paikalle ja tapaa Bill Westin, Bill tajuaa että kyse on Judsonin juonista. Flick on ihastunut Billiin, mutta Bill on täysin Alicen lumoissa, ja asuntoa koristaa lukuisa määrä Alicen valokuvia.

Juoni lähtee etenemään ja siinä on jatkuvasti hauskoja sattumuksia. Judson etsii Roderickia käsiinsä, kun hän on julkaissut lehdessä virheellisen tiedon Viidennen Avenuen Silkkiritarien perustajasta, Judson itse ja omatoimisesti on perustanut miesten kerhon. Roderick pakenee treffeiltä Judsonia ja Flick jää  yksin. Flick ei suostu naimisiin vaan karkaa kotoaan, ja Bill ja Judson auttavat häntä. Sir George pestaa Percyn selvittämään Flickin olinpaikan. Kansikuva kertoo autotakaa-ajosta. Flick pakenee New Yorkiin, missä menee Cooley Paradenen luo. Cooley on lähdössä Englantiin koska aikoo laittaa ottopoikansa Horacen sisäoppilaitokseen. Horace on todellisuudessa varaskoplan jäsen. Koplan aikomus on varastaa Paradenen arvokkaimmat kirjat ...

Juoneen ymppäytyy talousrikoksia, murtoja, revyytyttöjä, kultakala-allas ja mainioita hahmoja, ja loppu on onnellinen.

Kirja on julkaistu 1924, ja siinä mainitaan uintilegenda Sybil Bauer (1903 - 1927), joka 440 jaardin selkäuinnissa teki ennätyksen 6.24,8, joka alitti silloin myös miesten maailmanennätyksen. Bauer voitti 1924 Pariisin olympialaisissa 100 metrin selkäuinnin ajalla 1.23,2 voittaen seuraavaa yli neljällä sekunnilla. Sybil Bauer kuoli syöpään 1927. Kirjassa on muutenkin ajankuva tarttunut hyvin. Lehtien pikkuilmoitukset, kirjeet, lennätin ovat käytössä. Yhdysvaltoihin matkustetaan laivalla Southamptonista.

Sir George on tyypillinen miljonääri, joka haluaa päättää kaikesta, ja vaatii onnistumisia: Napoleonia matkivain miesten yleisenä luonteenheikkoutena on se, että he vaativat alaisiltaan pelkkiä voittoja eivätkä kykene sulattamaan näiden mahdollisia tappioita.

Wodehouse on kirjannut yleisen totuuden työn ja vapaa-ajan suhteesta: Toiminta on elämän suola, mutta annos vetelyyden siirappia järkevästi silloin tällöin nautittuna on omiaan tekemään elämän mukavaksi elää.

Wodehousen parhaimmat teokset tekevät totisesti elämän mukavammaksi elää. Ville Valloittaja kutkuttaa etenkin nauruhermoja.

*****

P.G. Wodehouse (1881 - 1975) eli ristimänimeltään Pelham Grenville Wodehouse oli kuuluisa englantilainen kirjailija, joka aateloitiin vasta 1975. Wodehouse muutti 1930-luvulla Ranskaan, ja joutui saksalaisten arestiin ja teki sodan aikana muutamia radiokuunnelmia Berliinissä. Tämä oli shokki Saksan kanssa sodassa olevalle Britannialle. Sodan jälkeen Wodehouse muutti Yhdysvaltoihin.

Wodehousen kirjoja on kirjanurkassa blogattu

Hiiop Jeeves

Pulmallinen viikonloppu

Riku Korkki: Jäätävä kone

 

Riku Korkki: Jäätävä kone, Pekka Koskelan tarina, Tammi 2021, sivumäärä 302.

Urheilutoimittaja Riku Korkin kirja Jäätävä kone kertoo suomalaisesta pikaluistelija Pekka Koskelasta (s.1982), joka urallaan teki 1000 metrin maailmanennätyksen 1.07.00 vuonna 2007. Pekka Koskela saavutti sprintterien MM-kisoissa 2 hopeaa (2007 ja 2013), ja matkakohtaisissa MM-kisoissa 1000 metrillä pronssia 2005, ja 500 metrillä pronssia 2012. Lisäksi Koskela sai EM-joukkuepronssia vuonna 2018, yhdessä Harri Levon ja Mika Poutalan kanssa.

Kirja kuitenkin mainitsee Koskelan veljesten Pekan ja Pasin asuneen ensin Jyväskylässä, ennen muuttoa Seinäjoelle. Pekkaa kiusattiin kovin alaluokilla, mutta se ei estänyt urheiluharrastusta, joka johti nuorten sarjojen kautta aikuisiin. Pekka kävi armeijan, joka ei ole aivan tavallista urheilupiireissä. Urheilijoista hiihtäjä Matti Heikkinen (s. 1983), Olli-Pekka Karjalainen tuntevat Pekka Koskelan ja saavat "puheenvuoronkin", kuten myös Håvard Lorenzen (s. 1992), norjalainen pikaluistelija, jolla on olympiakulta, - hopea ja -pronssi ja joka on tonnin painellut alle 1.07:n.

Kirjan nimi on Jäätävä kone, ja kirjassa on paljon harjoitteita, punttitreenejä, harjoituspäiväkirjoja ja ruokaa, mitä on syöty. Koskela treenasi 18 000 tuntia. Lisäksi on käyty tärkeimpiä kisoja läpi. Pekalla oli voimaa, mutta ilmeisesti välineet eli terät eivät olleet täysin kilpailukykyisiä. Lisäksi käydään läpi urheiluapurahoja ja doping-testejä. Pekka on läpäissyt 400 d-testiä.

Pekan kanssa oli huipulla samaan aikaan Mika Poutala, josta vaietaan, Koskela voitti Poutalan kanssa joukkuepronssia 2018 EM-kisoista.  Lajin  historiasta ei myöskään puhuta. Nykyisin pikaluistelu on sisälaji. Toisin oli 100 vuotta sitten. Pikaluistelu oli olympiakisoissa talvikisojen alusta asti eli Chamonix'stä 1924 alkaen. Clas Thunberg (1893-1973)  saavutti 1924 ja 1928 kisoissa 5 olympiakultaa, hopean ja pronssin, lisäksi hän voitti 5 MM-kultaa ja 4 EM-kultaa ja himmeämpiä mitaleja. Kaija Mustonen (s. 1941) on viimeinen olympiamitalistimme 1968 Grenoblen kisoista, Kaijalla on olympiakulta, kaksi hopeaa ja pronssia. Viimeinen maailmanmestari on tietojeni mukaan Leo Linkovesi (1947 - 2006), joka voitti sprinttereiden MM-kultaa 1972, ja jolla oli 500 metrin ME 38,0.

Koska en harrasta pikaluistelua, enkä ole huippu-urheilija, tämä jätti minut hieman ulkopuoliseksi. En pitänyt myöskään hyppivästä ja ajoin kitkerästä tyylistä. Ostin tämä kahden euron laarista, joten siihen nähden mukava kirja.

Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Terroristit Martin Beck #10

 

Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Terroristit, Martin Beck #10, alkuteos Terroristerna 1975, suomentaja Margit Salmenoja, Karisto 2005, sivumäärä 332.

Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön kymmenosainen Martin Beck -sarja päättyy pitkään Terroristit teokseen, jossa Martin Beck lähipiireineen vastaa amerikkalaisen kohusenaattorin vierailun turvajärjestelyistä. Terroristijärjestö ULAG on tehnyt vastaavilla vierailuilla pommiattentaatteja, jolloin huippupoliitikkoja ja sivullisia on saanut surmansa. Beckin ryhmä yrittää estää terroristeja iskemästä, ja pyrkimys on pitää vieras koskemattomana.

Terroristit -dekkarissa on poliittisen väkivallan ja terrorismin lisäksi useita juonirihmoja, pornofilmien tuottajan raaka murha, yksinhuoltajaäidin oikeudenkäynti ja turhautuminen yhteiskunnan pompotukseen. Lisäksi kirjassa pohditaan, mihin maailma ja Ruotsi ovat menossa, ja mikä on poliisilaitoksen tehtävä, 

Martin Beck - sarjan päätösosa Terroristit huipentaa sarjan ja näyttää kansainvälisen terrorismin armottomuuden ja uhkan. Samalla Sjöwall ja Wahlöö pitävät tarkastelupisteen tavallisen poliisin, uhrin ja rikollisen tasolla, he syyllistävät rikollisuudesta vallitsevaa yhteiskunnallista tilannetta. Samalla Terroristit on haikeat jäähyväiset Martin Beckille ja hänen kanssaan työskenteleville poliiseille.

Tästä alkaa pidempi oppimäärä, missä tarkastelen teoksen merkitystä, ja juontakin jonkin verran.

Terrorismin uhka ja turvajärjestelyt

Kirjan kirjoitushetkellä ei tarvinnut perustella terrorismin uhkaa. Syyskuussa 1972 Musta syyskuu iski  Münchenin olympialaisissa, jolloin 11 israelilaista siepattiin ja murhattiin. IRA teki iskuja 1973, 1970-luvun alussa oli monia lentokonekaappauksia, yksi myös Göteborgissa. Myös ETA teki iskuja Espanjassa, elettiin hyvin levotonta aikaa.
Teos alkaa neuvonpidolla, joka valmistelee amerikkalaisen kiistellyn oikeistolaisen senaattorin vierailun  turvajärjestelyjä. Gunvald Larsson lähetetään tarkkailemaan presidentin vierailua latinalaiseen amerikkaan. Flunssainen Beck nimittäin ehdotti Gunvald Larssonia, siksi, että hän on yläluokasta, taitaa etiketin ja osaa monia kieliä, myös espanjaa. Stig Malm haluaisi lähteä, mutta on varmasti tyytyväinen, kun hänet jätettiin Ruotsiin. Presidentti onnistutaan murhaamaan voimakkaalla autopommilla, ja Gunvaldkin saa siipeensä. Attentaatista vastuun ottaa ULAG-terroristijärjestö (fiktiivinen). Kyseisen valtion kuvaus on hyvin kyynistä, sillä Larssonin mukaan kaikista eroavaisuuksistaan huolimatta, maa oli "Ruotsin tavoin näennäisdemokratia, jota hallinnoi kapitalistinen elinkeinoelämä ja poliitikot, jotka loivat sosialistisen illuusion". Larssonin matka on hyödyllinen. Hän tajuaa, miten isku tehtiin, pommi oli kaupungin kaasujohdossa, terroristit olivat olleet maassa pitkään. Pommi laukaistiin radiolla, ja kulkueen etenemistä seurattiin suorasta tv- ja radiolähetyksestä. Beck on määrätty turvallisuusryhmän johtajaksi. Hän kerää ympärilleen ryhmän, jossa ovat Gunvald Larsson, Fredrik Melander, Einar Rönn, ja Benny Skacke. He saavat estettyä terroriteon. Lisäksi edellisen osan (Poliisimurha) poliisi Herrgot Nöjd on komennettu turvaamaan osaltaan senaattorin vierailua. 

Tämän jälkeen tulee myös juonipaljastuksia, jotka ovat kylläkin jo internetissä, mutta jos aiot lukea kirjan, jatkoa ei ehkä kannata lukea, ei ehkä muutenkaan.

Teoksen alussa selostetaan pitkälti oikeudenkäyntiä, jossa pankkiryöstöjen syyttäjä Sten "Bulldozer" Olsson syyttää 18-vuotiasta yksinhuoltajaa Rebecka Lindiä pankkiryöstöstä. Hän oli ollut lapsen kanssa hakemassa lainaa, mutta puukko mukana. Puolustusasianajaja Theobald Braxen saa Rebeckan vapaaksi. Rebeckan lapsen isä on Nato-joukoista karannut Jim Cosgrave, joka on pakoillut Ruotsissa, ja jota kehotettiin poistumaan kotimaahansa. Myöhemmin Rebecka häädetään kotoaan ja sosiaaliviranomaiset uhkaavat tämän lasta huostaanotolla. Rebecka saa kuulla kirjeitse Jimin vanhemmilta, että Jim on saanut karkuruudesta neljän vuoden vankilatuomion.

Kirjan alussa Beck, Åsa Torell ja Benny Skacke tutkivat Rotebron esikaupunkialueella tapahtunutta raakaa murhaa. Walter Petrus (62 v) on murhattu rakastajatterensa luona. Mies on pornofilmien tuottaja. Petrus asuu toisaalla upeassa talossa, hän on ollut 28 vuotta naimisissa, hänellä on vaimonsa kanssa kolme lasta, jotka ovat hyvissä asemissa.  Murha selviää, sen oli tehnyt Petruksen talon puutarhuri Hellström. Motiivi on voimakas. Petrus oli houkutellut Hellströmin koulukiusatun tytön elokuviinsa, totuttanut tytön huumeisiin ja hyväksikäyttänyt tyttöä ja tämä oli ollut "elokuvissa". Nyt Hellströmin tytär myy itseään heroiinikoukussa Kööpenhaminassa. Beckin hiostaessa Hellström tunnustaa, sillä myös tytön äiti ja Hellströmin vaimo oli tappanut itsensä synnytyksen jälkeisessä masennuksessaan. Hellström ei näe elämäänsä minkään arvoisena, kun Petrus porskuttaa. Rebecka Lind oli myös joutunut Walter  Petruksen houkutteluiden kohteeksi. Rebecka Lind kuten Hellström on aivan loppu, ja Rebeckan viha suuntautuu kuitenkin yhteiskuntaa kohtaan.

ULAG-terroristijärjestö jää irralliseksi, enkä ymmärtänyt sen motiiveja, muuta kuin, että yritetään saada epäsopua ja kauhua, joskin pääosa uhreista oli "taantumuksellisia". Järjestö soluttaa pitkän ja ankaran koulutuksen saaneet henkilöt maahan erikseen. Terroristi Reynhardt Heydt  puhuu monia kieliä, myös tanskaa, joka oli hänen äitinsä äidinkieli. Hän on syntynyt Etelä-Afrikassa ja koulutettu terroristileireillä Rhodediassa ja Angolassa. Heydt saapuu Tanskan kautta lautalla Malmöhön väärällä passilla. Kaksi japanilaista saapuu Tukholmaan Suomesta laivalla tai kuten teoksessa ilmaistaan "Maarianhaminasta juoppolaivalla". Pohjoismaat ovat olleet "passivapaata" aluetta. Ranskalainen radiospesiaali Levallois tulee yksin. Rajatarkastukset eivät johda kiinniottoihin, mutta Gunvald Larsson arvaa oikein, että terroristit ovat jo maassa. He ovat hankkineet sähkö- ja kaasuverkostojen kuvat, asentaneet voimakkaat pommit. He ovat saaneet tietoa myös kaksoisagentilta. Pohjoismaiseen avoimuuteen kuuluu, että vierailijan reitit ja aikataulut julkistetaan lehdessä, ja tilaisuus lähetetään TV:ssä ja radiossa. Poliisit estävät pommiräjähdyksen. He kartoittivat, mihin pommi on luultavimmin asennettu. Suorat lähetykset eivät olleet suoria, vaan "nauhoitettuja". Poliisiradio, mitä terroristit kuuntelivat, oli mykistetty.

Senaattori ei halua nähdä Vasa-laivaa, vaan laskea seppeleen Kustaa VI Aadolfin (1882 - 1973) haudalle. Juhlallisuuksien aikana paikalle tulee Rebecka Lind ja ampuu Ruotsin pääministerin. Kyse ei ole vahingosta, vaan Rebecka oli saanut kuulla, että lapsensa isä Jim Cosgrove on tehnyt itsemurhan vankilassa. Seuranneessa oikeudenkäynnissä Rebecka todetaan syylliseksi ja mielisairaaksi, ja passitetaan mielisairaalaan, jossa hän tekee itsemurhan. Tällä Wahlöö ja Sjöwall paneutuvat mieliteemaansa siihen, että  rikosten syy olisi yhteiskunnan aiheuttama syrjintä. Tätä itse hieman vierastan. Yhdysvaltain lakien mukaan tuomittu sotilaskarkuri ei ole Ruotsin oikeuspiiriin liittyvä asia, eikä poliitikoilla ole minusta oikeasti tuollaista vastuuta, sillä asioihin vaikuttaa moni asia, ja on vain pysyttävä tolkuissaan.

Terroristeista vain Levallois pääsee maasta.  Japanilaiset pidätetään yllättävässä iskussa. Heydt jää kiinni matkatessaan Tanskaan, tai Heydt kuten japanilaiset puolustautuvat asein, mutta hänet ammutaan. Hänestä oli julkaistu interpolin kuva, hänet oli tunnistettu.

Kirja on hyvin lavea, ja rönsyää, kuten tämä blokkaus. Siinä on ikäviä tapahtumia. Ruotsin pääministeri oikeastikin ammuttiin 11 vuotta kirjan julkaisun jälkeen palatessaan elokuvateatterista, murha on selvittämättä. Myös Ruotsin ulkoministeri sai surmansa 2003 tavaratalossa tapahtuneessa puukotuksessa.  Vaikka kirjassa on paljon hyvää, en allekirjoita kirjassa henkilöhahmojen viljelemiä lausuntoja, kuten : "näennäissosialistisen hallitus" s. 171,  "Sosiaalidemokraatit eivät sosialistisia eikä demokraattisia". Minusta sosialismi on osoittanut olevan huonompi vaihtoehto kuin esim. sosiaalidemokratia. Juuri tähän nuivaan kuvaan porautuu bloggari Kyösti Salovaara bloggauksessaan toukokuussa 2019.

Ajankuvaa esitellään, Barsebäckin ydinvoimalaitos avataan, Barsebäck 1 käynnistettiin 1975, ja suljettiin 1998. Barsebäck kakkonen tuotti sähköä vuosina 1977 - 2005. Kuten kirjailijat toteavat "rojalismi ei ole myötätuulessa" Kaarle XVI Kustaa kruunattiin kuninkaaksi 19.9.1973, isoisänsä Kustaa VI Aadolfin kuoltua. Ruotsin kuningas riisuttiin viimeisestäkin poliittisesta "vallasta" perustuslakiuudistuksessa 1975. Kuninkaan sanasokeus minusta aivan turhaan mainitaan, miksi, sitä en ymmärrä. Kaarle XVI Kustaa on ollut hyvä kuningas, vaikka rapaa lentää edelleen. Myös Natosta puhutaan. Ulkoministeriössä ollessaan Dag Hammarskiöld oli kirjailijoiden mielestä suuntautunut pois Neuvostoliitosta, jonka kokee uhaksi ja lähenee siksi Yhdysvaltoja. Tämä voi kirjan mukaan johtaa siihen että Ruotsi liittyy antisosialistiseen paktiin Natoon. 

Poliisikunta ja Beckin läheiset

Gunvald Larsson on 49-vuotias, pituutta on edelleen 192 cm, mutta painoa on tullut taas lisää. Hänellä on yksi ystävä, Einar Rönn, joka on kaikessa Larssonin vastakohta. Larsson on perheetön. Rönnillä on saamelainen vaimo Unda ja poika Mats. Larsson teettää pukunsa, Rönn pukeutuu maalaisesti.

Kahdeksannessa osassa ollut pankkiryöstöjen syyttäjä  Sten "Bulldozer" Olsson on tässäkin osassa. Ruotsissa syyttäjä johtaa esitutkintaa, toisin kuin Suomessa. Bulldozerista on tehty minusta liian koominen hahmo.

Lennart Kollberg erosi siis viime osassa poliisista ja on osapäivätöissä armeijan museon aseiden hoitajana. Hän on Martin Beckin hyvä ystävä. Beck pyytää häneltä lausuntoa. Lennartilla on vaimo Gun ja kaksi lasta. Lennart tutustui vaimoonsa vasta 41-vuotiaana. Lennartin ero poliisista on tappio, sillä hän on yksi Ruotsin parhaista tutkijoista.

Lennartin tilalle hakeutui Benny Skacke (35 v). Skacke oli jo Stenströmin kuoltua murharyhmässä, mutta oli välillä virassa Malmössä. Hän on naimisissa lääkintävoimistelija Monican kanssa, parilla on yksi lapsi. Skacke on oppinut tutkijan taitonsa Beckin ja Kollbergin yhteistyöstä.

Åsa Torell  (Åke Stenströmin (avo) leski) on rikostutkija ja edelleen sinkku. Suhde Beckiin oli yhden yön mittainen. Beck ja Torell ovat kuitenkin hyvissä väleissä.

Martin Beck (52v) on toipunut rintaan ampumisesta, hän oli pitkään hoidettavana ja terapiassa. Beck asuu Vanhassa kaupungissa Köpmangatanilla. Beck on edelleen useasti flunssainen, mutta vatsaoireet katosivat, kun hän lähti pois huonosta avioliitosta. Tytär Ingrid on 22-vuotias ja seurustelee. Beck asuu Vanhassa kaupungissa Köpmangatanilla. Hän on löytänyt elämäänsä uuden rakkauden Rhea Nielsenin (39 v). Rhea esiintyi ensimmäisen kerran kahdeksannessa osassa. Hän oli jo silloin eronnut tanskalaisesta miehestään ja hänellä on lapsia. Suhde on vakiintunut Beckiin kolmen vuoden jälkeen, mutta intohimoa on paljon. Beckin avioliitto kesti 18 vuotta, poika Rolf on 17-vuotias. Beck tunnistaa, että hänen huono suhde Rolfiin on osittain myös hänen oma vikansa. Beckin luona vierailee edellisen osan poliisi Herrgot Nöjd, hän kertoo, että Folke Bengtsson on käyttäytynyt moitteettomasti (Bengtsson oli Roseannan murhaaja, joka on päässyt vapaaksi, ja muuttanut eteläiseen Ruotsiin).

*****

Maj Sjöwall (1935 - 2020)  ja Per Wahlöö (1926-1975) loivat loivat Martin Beck sarjan ja uuden Nordic-noirin. Maj Sjöwall saattoi tämän kirjan loppuun avomiehensä kuoleman jälkeen. Dekkareita ilmestyi  vain nämä kymmenen, ja tämä oli viimeinen. 

Roseanna oli sarjan ensimmäinen osa, uhri USA:sta, tekijä Ruotsista, viimeinen osa Terroristit, attentaattia suunnittelivat kansainväliset terroristit.

Martin Beck -sarja
1. Roseanna,1965
2. Mies joka hävisi savuna ilmaan, 1966
3. Mies parvekkeella, 1967
4. Bussimurha, 1968
5. Kadonnut paloauto, 1969
6. Missä viipyy poliisi, 1970
7. Komisario Beck tähtäimessä, 1971
8. Suljettu huone, 1972
9. Poliisimurha, 1974
10. Terroristit, 1975

WSOY:n pokkaripainoksessa on yhdysvaltalaisen kirjailijan Dennis Lehanen (s.1965) esipuhe. Hän kiinnittää huomiota ruotsalaisen poliisin epäpätevyyteen, ja Beckin ryhmän pätevyyteen, jonka myös terroristit huomaavat, ja ihmettelevät "Ruotsin kaltaisessa maassa". En tiedä, onko Ruotsin poliisi ollut oikeasti epäpätevä, mutta Suomessa on ihmetelty sitä, että keskeisellä paikalla tapahtunut pääministeri Palmen murha (1986) jäi selvittämättä. Dennis Lehane pitää Rebecka Lindiä uhrina, jota yhteiskunta ei ole pystynyt suojelemaan. Lehane kiittelee vuolaasti myös alun terroriteon kuvausta, ja sanoo että siitä tulee mieleen Jack Ruby ja Lee Harvey Osvald.

Helena Sinervo: Runoilijan talossa

 

Helena Sinervo: Runoilijan talossa, Tammi 2004, sivumäärä 240.

Helena Sinervon (s.1961) romaani Runoilijan talossa voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2004. Romaani on luotauskirjailija-runoilija Eeva-Liisa Mannerin ajatuksiin eri ajankohtina, tämä ei siis ole perinteinen elämänkerta, vaan hyvin epätavanomainen ja häivemäinen, mutta samoihin teemoihin palaava. Helena Sinervo otti projektin vastaan 2001 ja haastatteli Mannerin tunteneita, mutta tajusi, että he "tarjosivat kiiltokuvaa" edesmenneestä, siksi hän tutustui Manneriin muun aineiston kautta.

Kirjaan tähän pohjatietoja, jotka olisi hyvä olla, kun lukee teosta:
Eeva-Liisa Manner (1921 - 1995) oli Suomen johtavia modernisteja, lisäksi Manner käänsi, esimerkiksi  nobelistien teoksia, Arosusi (Herman Hesse) ja  Kioto (Yasunari Kawabata) ovat hänen kääntämiään, kuten Oscar Parlandin Lumottu tie ja Beatrix Potter kääntyi niin ikään. Mannerin lähipiirin kuuluivat Sara Hilden, Harri Kaasalaisen vaimo Marjukka, tamperelainen äidinkielenopettaja Anna-Liisa Mäenpää. Manner kirjoitti vaatimattomissa paikoissa Suomessa ja toisaalta Andalusiassa Espanjassa. Hän oli Tammen kirjailija, ja tässä viitataan usein Jalleen, joka lienee Tammessa vaikuttanut Jarl Helleman.

Helena Sinervo on kirjoittanut teokseensa 68 tuokiokuvaa, ja kirjan kirjoittamisen lähtökohdista. Yhden luvun mitaksi tulee näin runsaat 3 sivua, mutta se on riittävästi, jotta lukija hahmottaa Mannerin aseman, mielentilan, tapahtumat ja yhteydet. Helena Sinervo on onnistunut hyvin luodateessan Mannerin ajatuksia, ja kuvaamalla tuokioita runoilijan elämässä. Tuokiot eivät ole kronologisessa järjestyksessä, mutta lapsuus, ja sen ankeus, sota-aika, rakastumiset, pettymykset ja yksinolo ovat toistuvia tapahtumia.

Manner syntyi 5.12.1921. Äiti kuoli seuraavana päivänä, eikä isä ottanut lasta itselleen, vaan Eeva-Liisa varttui mamman ja papan luona. Kasvatusmetodeina oli kova kuri ja jatkuva piiskaus. Mamma oli lisäksi hyvin uskonnollinen ja uskollinen vitsan antaja, pappa oli veistetty samasta puusta. Sota muutti viipurilaisten elämän, Manner näki sodan kauhut. Manner koki ennen Espanjan aikaansa  esimiehensä elimellistä ahdistelua ja onnettomia suhteita. Tuokioissa Anna-Liisa on eniten läsnä, mutta moneen muuhun ihmissuhteeseen viitataan.  

Kirjassa jatkuva teema on myös Mannerin pulmat mökkien kanssa, kattoremontteja, huijaavia ihmisiä ja varkaita. Runoilijan talossa oli varmasti sitten ankeaa, isompi ongelma on yksinäisyys, katkenneet ihmissuhteet, joita tilitetään ja puidaan. Myös Eros ja Psykhe on monesti esillä, kuten Danten Helvetti.

"Elmirador on lääkettä haavoihini. Täällä minä elän kuin ansaan astunut ja jalkansa irti purrut kettu. Minun on kestettävä yksin, löydettävä parannus omasta lihastani ja verestäni". s. 233

Helena Sinervon teos Runoilijan talossa luotaa modernisti Mannerin sielunmaisemaa, jonka ankeus on lähes pohjatonta.

Reijo Mäki: Mustasiipi

 

Reijo Mäki: Mustasiipi, Otava 2011, sivumäärä 397.

Prologissa Jussi Vares on Korppoon pikkusaarella alkeellisella mökillä, toipuu ja koittaa muistaa. Hänellä on kuristusvaijerin jäljet kaulalla. Jussille on tullut prepaid-liittymästä puhelu Uuteen Apteekkiin. Jussi on lähtenyt ja pari päivää myöhemmin löydetty päähän lyötynä ja vaijerin jälki kaulassa Orikedolta.

Jussi on piiloutunut kyyppäri Korpelan ystävän alkeelliselle mökille. Viereisellä tontilla on öky-huvila, jonka vuokranneeseen naiseen Jussi tutustuu. Saarielämä vaihtuu poliisiasemareissuun, kun Maarian altaalta löytyy naisen päätön ruumis, Jussi haetaan poliisilaitokselle, Jussin muistikirja on kellunut rantavedessä. 

Tässä on Googlen kuva rikospaikasta, eli Maarian altaan ylittävä silta, silta, jolla ei ole mitään käyttöä. Olen suunnistanut Myllyojalla, joten olen kävellyt lähtöön lukuisia kertoja sillan yli. Kuva on google mapsin satelliittinäkymästä.

Jussia epäillään vielä enemmän, kun ruumis paljastuu Ellen Oxbackaksi, Vareksen murhatun ystävän Juhani Oxbackan entiseksi vaimoksi.

Reijo Mäen kahdeskymmenestoinen Vares-seikkailu Mustasiipi pysyy arvoituksellisena hyvin pitkään, ja on erilaisuudessaan hyvä. Lähtökohta on tosin sama kuin sarjan kahdeksannen dekkarin Enkelit kanssain, jossa Jussin liikekumppani on murhattu, ja Jussilla on kolmen päivän muistinmenetys. 

Mustasiivessä murhia paljastuu vielä lisää. Jussi alkaa omissa tutkimuksissa lähestyä konnakoplaa, mutta samalla konnat löytävät uudestaan Jussin. Alun mysteerinainen "Siru" on kiihkeissä loppukahinoissa saaristossa mukana.

Hyvä Vares-sarjan dekkari.

Bo Carpelan: Kesän varjot

 

Bo Carpelan: Kesän varjot,  alkuteos Berg, suomentanut Oili Suominen, Otava 2005, sivumäärä 206. 

Bo Carpelan voitti toistamiseen  kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2005 tällä romaanilla Kesän varjot. Kesän varjot kertoo 64-vuotias Mattias Bergmarkin matkasta sukukartano Bergiin tapaamaan Sonjaa, jolloin hänen mieleensä tulvahtavat sotamuistot. Mattias matkaa Bergiin ja näkee nykyisyyden, mutta muistelee  menneisyyttä. Merkityksellisenä vuonna Mattias oli 8-vuotias, Mattiaksen veli Jonas 17-vuotias ja Sonja 22-vuotias. Sukukartanossa oli elämää, mutta jatkosota tuotti kuolemaa ja hautajaisia. Sonja oli täynnä elämäniloa, ja moni oli rakastunut häneen. Nyt Sonja esittää kuolinvuoteella Mattiakselle toiveen. 

Teos on vanhuuden kuvaus, mutta peilatessaan nuoruuteen, tässä ilmenee koko elämänkaari. Kieli on monivivahteista:
"Pääskyset vetävät hopeaviivojaan ilmaan, niiden kirkuna nousee meidän mykistä kurkuistamme. Kattopalkit pystyvät töin tuskin kannattelemaan pimeyttä, kohta se putoaa meidän kaikkien niskaan". s.172
 "Olen polvillani ja tirkistelin pimeään, valo tekee raitoja heihin, heidän suruunsa ja yksinäisyyteensä, minä näen heidän hiljaisuutensa." s. 182. 

Aivan loistavaa, paitsi että pääskyset eivät todellisuudessa vedä hopeaviivoja, eikä niiden ääntely tule meidän  kurkuistamme, eivätkä kattopalkit kannattele pimeyttä. Pimeyttä sen sijaan on kirjassa, jonka anti on hyvin kryptistä ja sekavaa. Tässä on samanlaista ajassa liitelyä kuin Bo Carpelanin ensimmäisessä Finlandiapalkitussa teoksessa Urwind (Alkutuuli).

Kesän varjot -romaanissa sodan kauhut aiheuttivat traumoja, jotka ovat jonkin verran haalistuneet viidessäkymmenessäviidessä vuodessa. Sonja oli jäänyt orvoksi ja asui Bergissä. Hänellä oli suhde Mattiaksen Paul-sedän kanssa. Paul kaatuu sodassa. Sonja "pääsi" rikkaisiin naimisiin ulkomaille, mutta on palannut nuolemaan haavojaan Bergiin, joka Sonjan tavoin vetelee viimeisiään. Mattiaksen veli Jonas on herkkä ja omintakeinen, eikä kasva "aikuiseksi", hän viettää vanhuuttaan hoitokodissa. Sonja tuntee vetoa Jonakseen. Miksi? Luullakseni siksi, että Sonja on menettänyt lapsensa, eikä Jonas ole kasvanut aikuiseksi? 

Teoksessa on lisäksi random-katras jengiä (isä, äiti, Jonas, Sonja, Arvi, Paul, Elna, Aina, Marina, Jan, Nan, Tora ja Carlos). Lisäksi on liuta paikkoja. Kaiken kaikkiaan tämä on teos, joka voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2005 ja siksi kannattaa tutustua Hiirenkorvia ja muita blogin arvioon (täällä)

Bo Carpelan (1926 - 2011) oli suomenruotsalainen kirjailija, ja hyvä sellainen, vaikka tämä ei minulta saanut suitsutusta. Pidin esimerkiksi enemmän Bo Carpelanin teoksesta Lehtiä syksyn arkistosta, joka on myös myöhäistuotantoa.

Jarkko Sipilä: Syvälle haudattu

 

Jarkko Sipilä: Syvälle haudattu, Crime Time 2017, Takamäki17, sivumäärä 259.

Tarina alkaa, kun poliisi pidättää kaljavarkaan, joka haluaa lievemmän tuomion, ja luovuttaa hallussaan olevan Joni Mannerhovin kännykän. Takamäen ryhmä on tutkinut Mannerhovin katoamista muutaman viikon. Mannerhovin kännykkä avataan, mutta tutkimukset seisahtuvat, kun joku on alkanut lähettää kirjepommeja julkisuudessa oleville henkilöille. Kirjepommit ovat valtakunnan ykkösuutinen, ja sitä tutkivat Takamäen ryhmän lisäksi KRP ja Supo.

Kenttätyötä Takamäki-kirjoissa ahkeroi etenkin Atari-poliisi Suhonen. Takamäen ryhmässä on Anna Joutsamo ja Mikko Kulta. Takamäen poika Joonas on päässyt järjestyspoliisiksi.

Mannerhovilla ja kirjepommeilla on yllättävä yhteys. Kunnon Nordic noirin genren mukaan poliisin elämänmenoa ja johtolankoja seurataan. 

Syvälle haudattu on koukuttava dekkari, jossa  joudutaan pöyhimään kirjan nimen mukaisesti syvältä. 

Jarkko Sipilä (1964 - 2022) on syntynyt Helsingissä ja pääsi ylioppilaaksi Töölön yhteiskoulusta 1983, opiskeli hetken Polilla, mutta kävi Helsingin Sanomien toimittajakoulun ja toimi arvostettuna rikostoimittajana. Sipilä kuvaa ja taustoittaa tässkin dekkarissa Helsingin paikkoja ja viihdyn Takamäki-dekkarien miljöössä  Helsingin seudulla. 

Olen blogannut aiemmin Takamäki-sarjan dekkarista Luupuisto.

Kristiina Carlson: Maan ääreen

 

Kristina Carlson: Maan ääreen, Otava 1999 , sivumäärä 192.

Kristina Carlsonin (s.1949) romaani Maan ääreen voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 1999.

Teoksen päähenkilö on ylioppilas Lennart Falk, jonka kertomus valottaa hänen murhaansa, jonka tekijää hän ei tiedä. Falkia on lyöty astalolla, hän ensin toipuu, mutta saa kuolettavsn aivopaiseen. Falkin muistiinpanoja lukee häntä hoitanut lääkäri Theodor Gantz.

Falk ja Gantz ovat pestautuneet suomalaisten siirtolaisten mukaan 1860-luvun lopulla, jotka suuntasivat laivalla kohti itäistä Siperiaa Amurinmaalle.

He menivät Nahodkan kaupunkiin etsimään kivihiiltä ja pyytämään valaita (kartta nykyajalta, mutta kaupungin paikka on "oikea"). Tarinan puitteetkin ovat totta, sillä suomalaisia lähti Helsingistä ja Turusta kaupunkiin, ja olivat joitain vuosia siirtolaisina ennen kuin palasivat.

Theodor Gantz lähti matkaan 48-vuotiaana vaimonsa petettyä tätä, Lennart lähti 22-vuotiaana etsimään parempaa tulevaisuutta? 

Kuka Lennartin murhasi? Kivihiiltä haluava isä Spirou? Rouva, johon Lennartilla oli lihallinen suhde, mutta jonka vaihtoi tyttäreen? Vai perheen "isä"? Kuka oli syyllinen ja mikä oli motiivi? Se selviää aivan kirjan lopussa.

Teos on varmasti Finlandiansa ansainnut, mutta inhoan tällaista kerrontatyyliä. Itse en jaksanut innostua kirjasta, mutta lukeminen kannattaa aina, sillä minua kiinnosti siirtolaisuus ja kaupunki oli aivan uusi tuttavuus.

Reijo Mäki: Uhkapelimerkki

 

Reijo Mäki: Uhkapelimerkki, Otava 2007, sivumäärä 284.

Reijo Mäen Uhkapelimerkki on kahdeksastoista Jussi Vares sarjassa. Jussi on tavannut erikoisen säikyn naisen nimeltään Sole Sulavesi, joka katoaa ja löytyy myöhemmin kuolleena Ruissalon lintutornista. Tämä ilmenee heti kirjan alussa, sen jälkeen tarkastellaan Jussin ja Solen lyhyttä suhdetta. Jussi pidätetään epäiltynä Solen murhasta, mutta vapautetaan. Solen veli Timo-Pekka Pettersson palkkaa Jussin selvittämään, kuka aiheutti Sole-siskon kuoleman.

Rinnalla kulkee palkkamurhaaja Stahanovin tarina. Mies, vaikka ajaa vihreällä Ladalla, on supisuomalainen Kimmo, mutta sumuttaa olevansa rajan takaa ja sumuttaa tekevänsä töitä yhdessä Maksim Paskon kanssa. 

Kolmas juonilanka on Timo-Pekka Petterssonin vaimon Suskin seikkailut, jotka päättyvät traagisesti.

Uhkapelimerkki on Jussi Vares-sarjan paremmasta päästä, eli rikokset on mietitty ja motivoitu hyvin, ja tarina etenee. Uhkapeli vie hautaan.

*****
Avaan Uhkapelimerkkiä vähän enemmän.
Jussi Vares ehtii aika vähän siipeilemään kaveriensa kanssa Uudessa-Apteekissa. Dekkarikirjailija Oxbacka on vielä elossa, hänet murhataan osassa 20. Uudessa-Apteekissa alkoholia anniskelee kyyppari Korpela ja paljon viinaa juo ruumisautokuski Moilanen. Pastori Alanen tarjoaa suojaa antikassaan Jussille. Novellikirjailija Luusalmi murjaisee muutaman ala-arvoisen ja härskin vitsin. Eniten juonessa mukana on toimittaja Ruuhio. Ruuhio näyttää toimitukseen tulleita kirjeitä. Jussi ottaa myös tämän toimeksiannon, sillä tarvitsee rahaa. Kyseessä on nimilista: Möller, Vasama, Andersson, Hinkkanen, Taanila, ...

Timo-Pekka Pettersson järjestää yllätyssynttärit vaimoilleen Suskille, joka on hoiva-yhtiön johtajistoa. Timo-Pekalle ja vieraille on järkytys, kun Suski saapuu asuntoon pankinjohtajan kanssa vain lempimään. Myöhemmin parivaljakko löydetään murhattuina. Murhat liittyvät nimilistaan. Kyseessä on sisäpiirikaupat, jotka junaillaan Hoivakodin vanhusten pankkitilien kautta. Minusta tämä juonilanka on hyvin kiinnostava. Solen kuoleman selvitys on myös hyvin arvoituksellinen, mutta ratkeaa kyllä.

Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Poliisimurha Martin Beck #9

 

Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Poliisimurha (Martin Beck #9), alkuteos Polismördaren 1973, suomentanut Kari Jalonen, Karisto 2005, sivumäärä 271.

Martin Beck -sarjan yhdeksäs osa Poliisimurha on loistodekkari, jota suositan kuten koko sarjaa, alla analysoin dekkaria, en paljasta rikollista enkä motiivia. Bloggauksessani en pysty kuvaamaan dekkarin nerokkuutta, mutta alla on hieman dekkarista.

Komisario Martin Beck on ylennyt Valtion murhakomission päälliköksi, lähimpänä apulaisenaan Lennart Kollberg. Ikääkin on tullut lisää, Beck on nyt 51-vuotias, vähän ylipainoinen mutta edelleen jäntevä ja hyväkuntoinen. Kirjassa paljastetaan Beckin syntymäaika, joka on 25.9.1922.

Kirjan alussa eronnut 38-vuotias nainen Sigbrit Mård odottaa bussia, mutta ottaa kyydin tuntemaltaan mieheltä, jota ei kuitenkaan paljasteta lukijalle. Mies tekee kammottavan tekonsa ja peittelee uhrinsa mutakuoppaan. Sigbrit on kadonnut ja Martin Beck saapuu paikkakunnalle, Anderslöviin, joka on Malmön, Trelleborgin ja Ystadin seuduilla, jossa poliisina toimii Herrgot Nöjd. Nöjd ystävystyy Beckin kanssa. Uhrin naapurina asuu ensimmäisen Martin Beck seikkailun murhaaja Folke Bengtsson, joka on kärsinyt tuomion Roseannan murhasta ja asettunut asumaan eteläisimpään Ruotsiin. Hänet on tuomittu 1964, ja hän on vapaana jo 1973. Folke on 47-vuotias.

Sigbrit löytyy murhattuna marraskuussa, ja tutkinnan aluksi Folke pidätetään ja vangitaan, läpimurtoa kuulusteluissa ei saavuteta. Beck poliiseineen kartoittaa Sigbritin lähipiiriä, juoppoa Malmössä asuvaa aviomiestä ja naapureita. Poliisi tutkii Sigbritin asuntoa etsien vihjeitä. 

Kesken tutkinnan poliisi joutuu tulitukseen, jossa kaksi nuorisorikollista ampuu kolmea poliisia, joista kaksi ovat kriittisessä tilassa usean luodin osuttua kehoon. Kolmas, joka on suojassa, kuolee, mutta ampiaisenpistoon. Poliisin ampuja ammutaan, mutta toinen nuori  Ronnie "Kasper" Kaspersson pääsee käpälämäkeen ja häntä jäljitetään. Aivan sattumalta takaa-ajosta poliisi saa johtolangan, ja todistuskappaleen alkuperäisen rikoksen ratkaisemiseksi.

Beckin apulainen Lennart Kollberg ui syvissä vesissä. Hän on itse käyttänyt asetta pidätystilanteessa, ja harhaluodista oli kuollut poliisikollega. Hän ei ole sen jälkeen pitänyt asetta mukanaan, ja eroaa palveluksesta poliisin aseistautumisen ja poliisilaitoksen politisoitumisen vuoksi. Kollbergin mukaan poliisin aseen käyttö lisää myös rikollisten aseistautumista ja lisää väkivaltaa, jota Kollberg inhoaa. Kolbergillä on vaimo ja pari lasta. Beckin tytär Ingrid pärjää, mutta pojan Rolfin kanssa Beckillä on ongelmia.

Tarinan lopussa Martin Beck hoitaa rikollisen pidätyksen ja kuulemisen. Loppu on yllättävä.

WSOY:n pokkaripainokseen esipuheen on kirjoittanut Lars Kepler. Lars Keplerin takaa paljastuu myös pariskunta: Alexander Ahndorill ja Alexandra Coelho Ahndorill. He kirjoittavat yhdessä, mutta toisin kuin Sjöwall ja Wahlöö, jotka vuorottelivat luvuittain. Sjöwall ja Wahlöö olivat Keplerin mukaan marxisteja, jotka näyttävät ruotsalaisen yhteiskunnan tekopyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden. Keplerin mukaan Beckit muuttivat dekkari-genren, mutta eivät yhteiskuntaa. Kepler pitää dekkaria nerokkaana, alussa lukija tietää alitajuisesti, että naisen ei kannata nousta autoon.

*****

Ruotsalainen avopari Maj Sjöwall (1935 - 2020)  ja Per Wahlöö (1926-1975) loivat  Martin Beck -hahmon kymmenessä dekkarissa 1965-1975.

Dekkarisarja oli mullistava sen kerronnan ja näkökulman vuoksi, ja Martin Beck oli lähtölaukaus Nordic Noirille, uudenlaiselle dekkarille, jota Henning Mankell jatkoi Wallander-sarjalla. Tässä seikkailaan Wallanderin kotikonnuilla eteläisessä Ruotsissa.

Martin Beck -sarja
1. Roseanna,1965
2. Mies joka hävisi savuna ilmaan, 1966
3. Mies parvekkeella, 1967
4. Bussimurha, 1968
5. Kadonnut paloauto, 1969
6. Missä viipyy poliisi, 1970
7. Komisario Beck tähtäimessä, 1971
8. Suljettu huone, 1972
9. Poliisimurha, 1974
10. Terroristit, 1975

Raija Pelli: Kikka Mä haluun viihdyttää

 

Raija Pelli: Kikka Mä haluun viihdyttää, Docendo 2022, sivumäärä 243.

Raija Pellin kirja kertoo artistista nimeltä Kikka, joka nousi raketin lailla kuuluisuuteen 1989 ensisiglellään Mä haluun viihdyttää. Hittejä Kikalle veistivät aluksi sävelen osalta Inari Katramo ja sanoitti Kirsi Sunila. Kikka oli ristimänimeltään Kirsi Viilonen (1964 - 2005).  

Kikka oli rohkea nuori naisartisti, jolle miehet tekivät musiikkia. Inari Katramo oli Veikko Samuli ja Kirsi Sunila oli Juha Vainio. Juhan kuoleman jälkeen Ilkka Vainio ja Aapo I. Piippo sanoittivat kappaleita salanimellä Kristiina Sydänmaa.

Raija Pelli tutustui Kikkaan hänen uransa alkuvuosina koirien kauneuskilpailun tuomaristossa ja hän oli Kikan perhetuttu Kikan kuolemaan asti, Pelli kertoo Kirsin elämänvaiheista ja artisti Kikan nopeasta noususta huipulle. Kikan keikkailu oli intensiivistä ja vaati veronsa, ja aiheutti ongelmia sekä perhe-elämässä että uralla. Kirsi oli syrjäänvetäytyvä, herkkä ja kiltti, Kikkana olo oli raskasta.  

Kikka oli uniikki artisti, mutta kirjan tapahtumat voidaan yleistää, mihin henkiseen mankeliin joutuu artisti, joka on riippuvainen ulkopuolisista biisien tekijöistä ja jolla on tietynlainen artistikuva.  

Kikka-kirja oli helppolukuinen teos, mutta artistikirjoista keskitason yläpuolella.

Pidempi oppimäärä
Tavan mukaan avaan alle kirjan tapahtumia ja teemoja. Itselläni ei ole ollut "suhdetta" Kikan musiikkiin, ei ole äänitteitä, enkä ole käynyt keikoilla. 

Kikan lapsuus ei ollut ruusuilla tanssimista. Kikan äiti sai Kirsin nuorena, ja Kikka vietti aikaa paljon Helmi-isoäidin luona. Kikka opiskeli kauppaopistossa, ja yritti esiintyi artistinimellä Cicca ilman menestystä. Kikka löi läpi Mä haluun viihdyttää -biisillä. Vuonna 1989 julkaistiin saman niminen LP, jossa oli nimibiisin lisäksi yhdeksän rallia, osa oli Junnu Vainion ja Veikko Samulin uusia biisejä, mutta Kikka esitti myös Mona Caritan esittämiä lauluja, esimerkiksi käännösbiisin Anna kulta anna. Lisäksi levyllä on Nisa Sorayan tunnetuksi tekemä Raul Reimanin sanoittama Huone 105, jossa on Veikko Samulin sävel.

Kikka julkaisi kaikkiaan 6 levyä, Kikalla on 4 kultalevyä
Mä haluan viihdyttää, 1989, myynti 71 807 kpl, 
Kiihkeät tuulet, 1990, myynti 72 642 kpl,
Kikka 3, 1991, myynti 61 637 kpl,
Käyrä nousemaan, 1993, myynti  25 000 kpl
Ota vaatteet pois 1994, joka ei myynyt kultaa, eikä myynyt kultaa viimeinen soololevykään vuodelta 2000 Herkut lisukkeineen. johon tekstejä rustaili myös S. Takkinen, joka on  Pauli Hanhiniemen salanimi. Kikan kokoelmista Parhaat puoleni myi kultaa (37 032 kpl), ja sisälsi vuoden 1992 euroviisuehdokasbiisin Parhaat puoleni  (ylen klippi, jossa Kikka puhuu ja esittää euroviisukarsinnoissa biisin) ja kolme muuta uutta biisiä. Kirjan kovakantisessa painoksessa on kuvat levyn kansista.

Teoksessa puhutaan paljon Kikan kokemista ylämäistä, alamäistä, Kirsin perheestä, ne voit lukea kirjasta tai lukea wikipediasta (linkki). Loppua kohden hyvin surullinen tarina. Kikan urasta ja elämästä voit kuunnella Yle-areenassa, eli täällä on 20-osainen kuunnelma nimeltään Kikka -tarina tähdestä, Mansen Marilyn ei jättänyt ketään kylmäksi.

Viimevuosina  Kikka on alkanut saada positiivista julkisuutta, mikä on hyvä asia. Artisteista Erika Vikman on esittänyt ainakin Kikan biisejä Mä haluun viihdyttää ja Sukkula Venukseen.

Antti Tuuri: Lakeuden kutsu

 

Antti Tuuri: Lakeuden kutsu, Otava 1997 , sivumäärä 363.

Antti Tuurin Lakeuden kutsu päättää Hakalan suvusta kertovan kuusiosaisen Pohjanmaan sarjan. Kutomon konkurssin verovelat ovat vanhentuneet ja Erkki Hakala palaa Floridasta taaloja taskussaan kotikonnuilleen. Selvitettävää on paljon, myös vaimonsa Kaisun kanssa, jolla on helmoissan Erkin tyttö Elina ja lapualaisen tekemä poika. Lakeuden kutsu tapahtuu yhtenä päivänä, jolloin Erkki hoitaa palattuaan keskeneräiset asiansa ja haluaa selvyyden kutomon konkurssista.  Erkki tekee kauppoja, jolla hankkii konepajan ja talon petollisilta Partasilta, joista on harmia useammankin kerran. Tarinan tenho on kuitenkin kerronnassa ja Pohjanmaan kuvaamisessa.

Teos voitti vuoden 1997 kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Kirja on filmattu vuonna 2000, Erkki Hakalaa näytteli Kari Väänänen ja Kaisua Mari Rantasila.

Antti Tuurin Lakeuden kutsu on syväluotaus "pohojalaisuuteen" ja tilinpäätös Hakalan suvun toiminnasta. 

Pidempi oppimäärä jossa avaan kirjaa hieman enemmän.

Asuin elämäni varhaisvuodet Seinäjoen Keskuskadulla.  Pohjanmaan maisemat ja elämäntapa on alitajuisesti tuttuja, vaikka en siellä ole lapsuusajan jälkeen asunutkaan. Minusta Antti Tuurin Pohjanmaa-kirjoissa on oma kotoisa tunnelmansa. Miehet ovat äijiä, ja naiset pitävät kodin pystyssä, Miehillä on omat kähinänsä ja salaisuutensa, ja niistä naiset joutuvat kärsimään. Tuurin kirjoissa miehet hoitavat liikeasioita, juovat viinaa ja tässä kirjassa paljon myös naisten keittämää kahvia.

Miehillä on tapana ilmoittaa asiat karskisti ja epäsuorasti naljaillen toisilleen, ja vaimoilleen ei lainkaan. Vaimot kuitenkin kantavat perheissään paljon vastuuta. Olen lukenut sarjasta vain  Talvisota -romaanin ja romaanisarjan tunnetuimman teoksen Pohjanmaa, jossa Hakalat jakavat Amerikan isoisän perintöä. Hakalan suvun miehistä tässä Erkin kanssa vipeltävät Raimo ja Paavo, joka luulee, että hänellä on kivessyöpä ja menee Seinäjoelle sairaalaan. Kyse on nivutyrästä. Tämän kaiken Paavo tekee "salassa".  Paavo tapaa sairaalassa opettajan, joka hoidattaa salaa pitkälle kehittynyttä eturauhassyöpää. Hän on naamioinut hoitokäynnin veteraanimatkaksi, mutta jäänyt Seinäjoelle. Hän lyöttäytyy mukaan ja tunkee itsensä Erkin amerikanrautaan.

Erkki aikoo Amerikassa tienaamillaan rahoilla ostaa Partasilta konepajan, mukana kaupoissa on Taisto Matsomppi. Partasen veljekset ovat veloissa pankkiin, ja pakotettuja kauppaan. He haluavat kuitenkin kassakaapistaan papereita, joita Hakalat eivät halua heille antaa. Lopulta selviää, että itse asiassa paperit eivät kiinnosta vaan kouruavain. Erkki kyselee Raimolta monta kertaa Kutomon konkurssista, joka vei hänen kotitalonsa. Hakaloiden puheissa käsitellään paljon EU:hun liittymistä, ja luodataan poliitiikkaa jopa Väinö Tanneriin asti. Kirjan tarinan "aikana" Suomi on liittymässä Euroopan yhteisvaluuttaan  Lipposen ollessa pääministeri. Demarit eivät ole kovassa huudossa. Partasilla on samasta syystä ongelmia, kuin Raimolla. Pankit tyrkyttivät valuuttalainaa. Korot  nousivat ja markka devalvoitiin. Velkataakka paisui liian isoksi. 

Erkin matka jatkuu Lainan luo kahvitettavaksi ja mukaan tulee Pohjanmaa -kirjasta tutut Markku ja Taina, joiden poika Pauli on lomalla armeijasta. Miesten keskusteluissa käydään monta kertaa sotajutut läpi. 

Aluksi Erkki Hakala kiikaroi Kaisua anoppilansa pihapiirissä. Illemmalla Erkki ja Kaisu setvivät välejään, käyvät Erkin äidin Marjatan luona sairaalassa. Erkki hieroo Kaisun kanssa sovintoa, vaikka Kaisu lyttää kaiken Erkin sanat. Erkki on ostanut lapsille Elinalle ja lapualaisen tekemälle Johannekselle elektroniikkapelit. Kaisu pysyy Erkin matkassa tehtaalle, jossa toinen Partasista vaatii omiaan takaisin. Lopulta Erkki ja Kaisu ovat kahden. Antaako Kaisu kaiken anteeksi, vai sietääkö vain?

Kirjassa on oma huumorinsa. Lainan keittämästä klimppisopasta revitään huumoria pitkäänkin. Laina epäilee, että Erkillä on ollut klimppisopan keittäjiä Amerikassa. Erkki väistelee, eikä halua keskustella niistä keittäjistä. Erkin syntejä pohditaan. "Paavo uskoi minun tietävän, mitä synti oli, koska olin sitä tutkinut monilla mantereilla. Opettaja ei uskonut minun  pahuuttani synteihin langenneen vaan heikkouttani". ss. 242- 243.

Antti Tuurin matkassa oli hauska olla tämänkin tarinan tiimoilla.

****

Antti Tuuri on syntynyt Kauhavalla siis Pohjanmaalla, ja hän on suuria ikäluokkia eli 1944 vuoden lapsia, hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri, Tuuri on kirjoittanut myös suomalaissiirtolaisista Ruotsissa teoksessa Aavan meren tuolla puolen.

Mai bloggasi Lakeuden kutsusta NÄIN.

Kaksitoista teesiä opettajalle

 

Kaksitoista teesiä opettajalle, toimittanut Olli Luukkainen ja Raine Valli, PS-kustannus 2005, sivumäärä 239.

Kirjassa on 12 artikkelia, ja kirja on omistettu Juhani Aaltolalle (s. 1942) joka oli Chydenius-instituutin kantavia voimia. Kokkolassa Chydenius-instituutissa voi opiskella luokanopettajaksi, erityisopettajaksi tai varhaiskasvatuksen opettajaksi. Aaltola, joka on yhteiskuntatieteiden tohtori, valmistui kansakoulunopettajaksi 1964, ja aloitti kansankoulun opettajana Jämsänkoskella. Olli Luukkainen oli vuoteen 2022 asti OAJ:n puheenjohtaja. Raine Valli on myös yhteiskuntatieteiden tohtori, dosentti ja toimii Kokkolan yliopistokeskuksessa.

Blogini täyttää bloggauksen ilmestymishetkenä 12 vuotta. Valitsin blogattavan kirjan numeron 12 mukaan mutta myös teeman vuoksi, olin nuorempana 12 vuotta opettajana eri kouluasteilla ja sitä ennen tein opettajan sijaisuuksia muutaman vuoden eri peruskouluissa ja lukioissa. Opettamisen jälkeen toimin myös opettajien ja opojen lähijohtajana vuoteen 2013 saakka. Yksi työ vie toiseen ja kolmanteen ja  opettajuus on minulla luultavasti lopullisesti takana päin. 

Nyky-yhteiskunnassa puhutaan paljon opettajuudesta, opettajan asemasta. Suomessa kannetaan huolta opettajan auktoriteetin murtumisesta, curling-vanhemmista (vanhempia, jotka harjaavat tehokkaasti lasten koulutietä puhtaaksi, ja lähettävät viestejä kouluun), oppilaiden psyykkisistä ongelmista, erilaisuuden hyväksymisestä ja pedagogiikasta. Itse kannatan sitä, että koulutus tähtää sivistykseen ja vapaaseen kansalaiseen, joka pystyy vastaamaan itsestään. Peruskoulussa pitää varmistaa se, että oppilaat oppivat riittävän hyvin lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan ja siten myös ajattelemaan itsenäisesti. Lisäksi on hyvä opetella keskittymään ja tulemaan toimeen ihmisten kanssa. Näitä teemoja on joitain teoksessa, nimeenomaan sivistys ja vapaa ja vastuullinen kansalainen. Tällöin Pisa-tulokset olivat huipussaan, joten luku- ja laskutaidosta ei oltu huolissaan, vaan tavoitteet olivat ihanteellisia.

Teoksessa on 12 esseetä. Ensimmäisen Juhani Aaltola pohtii koulun haasteita ja opettajan työtä. Aaltola on harvinaisen oikeassa siinä, että aikaa pitää varata oppimiseen ja kasvuun. Juha Hakala käsittelee motivaation merkitystä  oppimisessa, varsinkin sisäinen motivaatio on olennaisen tärkeä.

Päivi Atjonen pohtii eettisiä näkökulmia, ja painottaa totuudellisuutta, huolenpitoa ja oikeudenmukaisuutta, etenkin arvioinnissa.  Oppilaan ikäkausi pitäisi ottaa huomioon. Tämä on minusta tärkeää, nyt jo alakoulun oppilailta vaaditaan itsenäistä otetta ja valintoja.

Leena Krokfors tarkastelee kasvatustieteen asemaa yliopistoissa. Kun opettajakoulutus siirrettiin yliopistoihin, joutui se todistamaan asemansa tieteenä. Krokfors pohtii samaa kuin Olli Luukainen, eli opettajan työn muutosta. Alkuun opettaja oli "kansankynttilä", sittemmin "muutosagentti", seuraavaksi eettinen ja kriittinen päätöksentekijä. Yhteiskunta muuttuu, koulu kehittyy ja opettajuus muuttuu  Luukkaisen esseessä jopa  reflektoivaksi tutkijaksi ja  yhteiskunnalliseksi kasvattajaksi. Osa esseistä on kirjoitettu kasvatustieteilijöille. Michael Uljens pohtii aikamme kasvatus- ja sivistysteoreettisia haasteita, joita hänen mukaansa ovat kysymys moderniuden jatkuvuudesta tai sen epäjatkuvuudesta, teleologinen historiafilosofia ja Kantin kasvatustieteelliset paradoksit.  Juha Suoranta ja Olli-Pekka Moisio pohtivat kriittistä pedagogiikkaa aikalaisanalyysinä.

Rauni Räsänen pohtii, onko erilaisuus koulussa ja opettajankoulutuksessa enemmän haaste vai rikkaus. Räsänen puhuu erilaisuudesta, ja kategorioi hakijat tytöiksi ja pojiksi, joka ei minusta ole nykysin relevantti lähtökohta. Tuolloin Suomea pidettiin homogeenisena maana, vaikka maan kahtiajako oli taloudellisesti suurta, 1970-luvulle saakka oli rinnakkaiskoulujärjestelmä oppikouluineen. Räsänen ennakoi uskonnon (opetuksen) haasteita, ja ennustaa, että perheet ovat moninaisia. Lisäksi hän mainitsee saamelaishaasteen. Ansiokas essee, varsinkin kun hän vielä huomaa, että koulun profilointi on uhka peruskoulun tasa-arvolle ja yhdenvertaisuudelle. 

Helena Rasku-Puttonen kirjoittaa opettajien ja oppilaiden osallisuudesta kouluyhteisössä. Yhteishenki vaikuttaa aina motivaatioon.  Jouni Välijärvi pohtii muutoksen kohtaamista opettajan työssä, taustalla kasvava muutostahti, lisääntyvät odotukset, ja lisääntyvät tehtävät. Tarvitaan tiimityötä ja mentorointia (ainakin). Hannele Niemi pohtii opettajan kasvatusvastuuta taloudellisten arvojen puristuksessa. Kilpailu kovenee jatkuvasti ja on pakko erikoistua, toisaalta tarvitaan yhteistyötä. Tämä ristiriita näkyy myös koulussa. Globalisaatio muuttaa maailmaa. Tehokkuus ei voi olla koulun arvopohja. Oppilaiden pitäisi kehittyä täyteen mittaansa, tulla osallistuviksi ja vastuullisiksi kansalaisiksi. Koulu kohtaa yhteiskunnan paineet. Nuoret ovat yhteiskunnan ilmapuntareita.

Päättöesseessä Kaarina Määttä pohtii pedagogista rakkautta ja hyvää opettajuutta. Se, että opettaja itse osaa ja hallitsee oppiaineensa, ei riitä myönteisiin oppimistuloksiin. Lähimmäisenrakkaus luo perustan hyvälle oppimiselle. 

Antoisa, joskin ajoin varsin korkealentoinen opus.

Kiitos lukijoille ja kommentoijille 12 vuotta on täynnä. Vuoden 13 bloggaus on valmis, ja se on Reijo Mäen teos Kolmastoista yö. Lukua ja bloggausta 14, en ole vielä pohtinut, sitä voitte ehdottaa. Kiitokset yhteisestä matkasta.

Irja Rane: Naurava neitsyt

 

Irja Rane: Naurava neitsyt. WSOY 1996, sivumäärä 406.

Irja Rane (s. 1946) voitti vuoden 1996 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon teoksellaan Naurava neitsyt. Romaani koostuu kolmesta tarinasta, joita yhdistää tietty Neitsyt Marian kuva.

Ensimmäinen tarina tapahtuu Lakson kaupungissa. Tarina on nahkurin lesken Lydian vuolas ja korulaiseinen kertomus tai puolustuspuhe raadille. Lydia tuomitaan kerettiläisyydestä ja lihanhimosta. Olennaista on se, miten Neitsyt Marian kuva valmistettiin frau Katariinan kappeliin. Sen tekee Johannes Lippaantekijä Salamazesta. Kuva on kansanomainen ja tehty nahkavuotaan. Lydia on pelastanut Johanneksin joesta ja hoitanut häntä. Johannes oli alkuun sokeutunut, mutta saa näkönsä takaisin Visitation-juhlan aikana.

Toisena kerrotaan sihteeri Bartholomeuksen  tarina. Bartholomeus pääosin kerää tietoa ja juonittelee Laksossa, ja tavoitteena on saada Frau Katariinan tilukset ei itselleen mutta kirkolle? Bartholomeus näkee myös Katariinan kappelissa Johanneksen tekemän Neitsyt Marian kuvan, jota pitää liian rahvaanomaisena.  Syntyy sota, jota seuraa rutto. Rutosta selvitään, ihmisten mukaan Neitsyt Marian kuva pelasti.

Kaksi ensimmäistä tarinaa ovat keskiajalta, ja kolmas 1900-luvulta.

Kolmantena on Rehtori Kleinin kertomus, osio jossa isä lähettää pojalleen kirjeitä.

Toiseksi viimeisessä kirjeessä isä kertoo tarinan sotatantereelta, jossa he sotilaina menivät kappeliin. Sadistinen johtaja Krabbe aikoo surmata ampumalla sisällä olijat. Sotilaat eivät aikomuksistaan huolimatta ammu kappelissa sisällä olevia turvaan paenneita naisia, eikä lapsia. Nunna toppuuttelee ja yksi vauva syntyy. Krabbe ampuu ainoastaan lehmän, josta veren tirskuessa lypsetään maitoa. Rehtori Klein menee myöhemmin hautaamaan vaimonsa (ja poikansa äidin) ja vie tuhkat Sveitsiin ja paluumatkalla käy Laksossa. Kappelissa hän katselee Neitsyt Marian kuvaa, joka vaikuttaa häneen voimakkaasti.

Irja Ranen Finlandialla palkittu teos Naurava neitsyt on kauniin vuolaasti virtaava teos, jonka tarinoita yhdistää Neitsyt Marian kuva.

Pidemmässä oppimäärässä tunnustan, että minulla oli vaikeuksia lukea tätä teosta alussa, keskivaiheilla tai edes loppuun. Kieli oli toki kaunista ja taitavaakin, mutta minun makuuni liian polveilevaa ja kuvailevaa. Luullakseni minulta jäi ymmärtämättä teoksen teemat ja tarkoitus. Minusta naisia ei naurattanut, lähinnä heitä kohdeltiin alempiarvoisena. Minulta jäi ymmärtämättä myös, mistä pohjimmaltaan Lydiaa syytettiin. Luullakseni siitä, että on nainen ja leskenä harjoitti ammattia, josta oli killalta saanut luvan, ja majoitti muualta tullutta miestä. Lydian kuvaama ihme, Johanneksen näön palaaminen, kuitattiin olemattomiksi, ei ollut seurausta Neitsyt Marian ilmestymisestä Visitatio-juhlassa. Johannes oli näön palatessa nimittäin Visitation juhlan aikana käyskentemässä yksin, ei ollut todistajia. Visitation-juhlaa vietetään Neitsyt Marian (Jeesuksen synnyttäjä  ja minusta siten myös tavallaan äiti, mutta en ole teologi, joten en ota kantaa tähän) ja Elisabethin (Johannes Kastajan synnyttäjä ja "äiti" tai äiti, en ole edelleenkään teologi) tapaamisen kunniaksi. 

Lydian tarina muistuttaa minusta tuhannen ja yhden yön tarinoita, koska häntä kuullaan usein ja  Lydia yrittää pitkittää väistämätöntä "kerettiläistuomiota". 

Rehtori Klein menee kappeliin kolmannessa tarinassa Visitatio-juhlan aikoihin. Keskimmäisessä tarinassa en lopulta ymmärtänyt, miksi sihteeri Bartholomeus vierailee Laksossa, varmasti vakoillaakseen ja saadakseen ruhtinaan Lakson tilukset. Ruhtinas ja frau Katariina ovat lapsettomia, mutta ruhtinattarella on keinonsa hankkiutua raskaaksi. Hän saa pojan, mutta saa sen lisäksi niskaansa miehittäjän ja vielä ruton. Katariina onnistuu pakenemaan poikineen. Tässäkin nainen on heikoilla.

Teoksessa irvaillaan pyhäinjäännöksillä, joiden kauppa rehotti hyvin voimakkaana. Lucian silmäripsiäkin tehdään hevosen häntäjouhista. Aiheesta kiinnostuneille ja verkkaisesta kerronasta pitäville aivan aarrearkku tämä teos. Itse en tätä teoksen kantta enää avaa.

---

1990-luvun alkupään Finlandioita

1990: Olli Jalonen: Isäksi ja tyttäreksi

1991: Arto Melleri: Elävien kirjoissa, runoteos

1992: Leena Krohn: Matemaattisia olentoja tai jaettuja unia

1993: Bo Carpelan: Urwind (Alkutuuli) 

1994: Eeva Joenpelto:Tuomari Müller, hieno mies 

1995: Hannu Mäkelä: Mestari (postaus Eino Leinon päivänä 6.7.2023)

1996 Naurava neitsyt (tämä kirja)

Minna Canth: Roinilan talossa

 

Minna Canth: Roinilan talossa, näytelmä, Porvoo 1885. Kuva on Kansalliskirjaston digitaalisesta aineistosta.

Roinilan talossa on Minna Canthin perinteinen draama, mutta myös romanttinen näytelmä, joka filmattiin vuonna 1935. Filmin ohjasi Erkki Karu  ja yhdessä pääosassa oli Rauni Luoma.

Roinilalla on talo ja kaksi aikuistuvaa lasta Eero ja Anna, talossa on nuori pehtoori Mauno ja nuori neiti Elli, joka hoitaa talon lehmiä. Elli on ollut Ojalan sedän kasvatti. Ojala testamenttasi talon Ellille, mutta testamentti on kateissa ja talo on Ollin, joka on  Ojalan veljenpoika. Ollilla on paljon asiaa Matille, joka on tukkilainen. 

Alkukohtauksessa Olli, Matti, ja Eero pelaavat kyläläisten kanssa korttia, jossa Olli häviää.  Anna keinuu ja Mauno katselee Annaa. Elli paimentaa lehmiä. Olli on kateellinen Maunolle, sillä hän haluaisi Annan vaimokseen. Olli inhoaa myös Elliä. Anna tuntee vetoa Maunoon, mutta empii, sillä epäilee Maunon todellisia tunteita. Hän luulee, että Mauno on kiinnostunut Ellistä. Olli, Eero ja Anna ovat talollisia ja tilallisia. Mauno ja Elli ovat palvelijoita. Eero taas piirittää Elliä. Elliä ahdistaa Eeron innokkuus. 

Näytelmä on siis hyvin perinteinen, vaikeuksien kautta onnelliseen lopputulokseen. Näytelmässä on  myös lauluja, osa on kuopiolaisen Kustaa Killisen (1849-1922), joka oli myös kansanedustaja.

Minna Canth käsittelee näytelmässä luokkaeroja, eli Mauno ja Elli ovat palvelijoita, Eero ja Anna ovat talollisen lapsia. Eero rakastaa Elliä ja Anna tajuaa (lopussa), että rakastaa Maunoa. 

Jatkossa juonipaljastuksia. Rakastavaisten onnen tielle kasaantuu paljon ongelmia. Olli, joka on maksanut Matille testamentin hävittämisestä, kieroilee Roinilan isännältä Annaa vaimoksi. Mauno potkitaan Roinilasta pois. Kun Eerokin "katoaa", ja lakki löytyy joesta, etsitään Maunoa epäiltynä Eeron murhasta. Olli porskuttaa häitä odotellen. Mauno saadaan kiinni, ja häntä ollaan viemässä nimismiehen pahnoille, mutta paikalle saapuu Eero, jolla on hallussaan kadonnut testamentti. Eero kihlaa Ellin ja Anna sydämensä valitun Maunon.

Elli ei  aivan heti lämpene Eerolle, tai "lämpenee"  Eeron jutuille. Eero on kysynyt, oliko Ellillä häntä ikävä päästää sammakon suustaan:"Mies on luotu liikkuvaksi, vaimo pirtin vartijaksi., etkö sitä tiedä, Elli?" Elli säilyttää malttinsa ja tokaiseen: "Ja oletko sinäkin jo muka mies olevinasi?"
Eero: Katsopa minua vähäisen, tyttö—enköstä jo mieheltä näytä?
Elli: Miehen mitta, miehen määrä, mutta ei vielä miehen mieltä päässä.
Eero: Mistä sen tiedät?
Elli: Siitä kun et ollenkaan meidän huoliamme ajatellut matkalle lähteissäsi.
Eero: Turhaa huolta. Jumala suojelee kaikkia matkamiehiä, paitsi viinan vetäjiä.
Roinila: Mutta leikkipuhe sikseen ja tee meille tiliä töistäsi, poika. Mitä oli sinulla kaupungissa tekemistä?
Eero: No, kas! Ojala vainajan testamentin kävin sieltä hakemassa.Tuossa se on.

Loppu hyvin kaikki hyvin. 

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää.

****
Minna Canth (1844-1897) käsittelee teoksissaan usein naisen asemaa perheessä, lapsena, aviolitossa ja sen ulkopuolella, ja köyhyyttä.
Minna Canth bloggauksiani: Anna Liisa, Papin perhe, Köyhää kansaa, Murtovarkaus, Hanna, Salakari ja Työmiehen vaimo.

Maj Sjöwall Per Wahlöö: Suljettu huone, Beck #8

 

Maj Sjöwall Per Wahlöö: Suljettu huone, Martin Beck #8, alkuteos Det slutna rummet 1972, suomentanut Kari Jalonen, Karisto 2005, sivumäärä 312.

Kirjan alussa nainen saapuu nailonkassin kanssa pankkiin, ja ryöstää sen aseella. Yksi asiakas haluaa olla sankari, ja nainen ampuu hänet kuoliaaksi. Nainen pakenee jalan, vaikka eräs läsnäolija kertoo hänen menneen autoon, joka poistui paikalta.

Karl Edvin Svärd (62 v) eläköitynyt varastomies löydetään lukitusta ja salvatusta asunnosta rintaan ammuttuna, hän on ollut viikkoja kuolleena. Tapaus on merkitty itsemurhaksi, jossa on omituinen piirre, asetta ei löydy asunnosta. 

Martin Beck on palannut murharyhmän johtoon. Häntä ammuttiin rintaan teoksessa Komisario Beck tähtäimessä, hän oli pitkään sairaalassa. Beck on töissä 15 kuukauden sairasloman jälkeen. Eletään heinäkuuta 1972.

Näiden rikosten tutkinta on erillään. Syyttäjä Sten "Bulldozer" Olsson johtaa pankkiryöstöjen tutkintaa. Bulldozer on maaninen 40-vuotias pulska  työnarkomaani. Hän tekee sopimuksen huumeista pidätetyn Mauritzonin kanssa, jotta hän saisi pankkiryöstöliigan kiinni.  Pääorganisaattoreina pankkiryöstösuunnitelmissa ovat Malmström ja Mohren, jotka roudaavat mukaan pari saksalaista.

Martin Beck tutkii Svärdin kuolemaa. Hän ei usko itsemurhateoriaan. Hän tutkii asunnon, haastattelee paikalla olleita poliiseja. Beck tapaa myös Svärdin asunnon vuokraajan Rhea Nielsenin. Beck tunkeutuu koko ajan syvemmälle, oikeastaan mikään muu kuin lukittu huone ei viittaa itsemurhaan. 

Kahdeksas Beck Suljettu huone suuntaa pankkiryöstöjen maailmaan. Samalla Beck ratkaisee suljetun huoneen mysteerin. Myös pankkiryöstön arvoitus selviää, loppu on hyvin yllätyksellinen.

*****

Poliisikunnan "päivitykset" ovat yksi sarjan suola.

Kirjassa mainitaan, että Ruotsissa poliisi valtiollistettiin 1965. Organisaatiomuutoksia senkin jälkeen on.

Martin Beck yritti pidättää puhumalla maanista kostoampujaa teoksessa Komisario Beck tähtäimessä. Beck ei kuollut, vaikka luoti osui rintaan. Hän asuu Vanhassa kaupungissa Köpmansgatanilla. Hän pitää yhteyttä Lennart Kollbergiin. Beck pohtii, että onnellisessa avioliitossa asuva Lennart odotti sitä oikeaa 41-vuotiaaksi, kun hän oli miltei 20 vuotta naimisissa "väärän" ihmisen kanssa. Beckin elämään on "astumassa" oikea ihminen. Beck ja Svärdin asunnon omistava Rhea Nielsen tuntevat vetoa toisiinsa, ja suhde on nupuillaan. Beckin äiti on vanhainkodin vuodeosastolla, eikä enää muista. Hän nukkuu pois 82-vuotiaana. Kirjan mukaan on "rikos tulla vanhaksi" ja "tuomio on huono hoito", tällä kirjailijapariskunta arvostelee yhteiskunnan prioriteetteja.

Gunvald Larsson tulee toimeen jo Lennart Kollbergin kanssa (tekivät edellisessä osassa yhteistyötä). Larsson ja pohjoisessa syntynyt Einar Rönn ovat ystäviä. Yllättäen Rönn sanoo Beckille: "Sinä olet todella epämiellyttävä". Asia tulee ilmi, kun Beck kuulee poliiseja myös Rönniä. Rönn sanoo, että kuulustelut ovat epämielyttäviä. Beck havaitsee, että välit eivät ole lämpimät. Sekä Rönn että Beck ovat hyviä poliiseja, eikä heidän kemiansa haittaa tutkimuksia.  Benny Skacke ja Per Månsson ovat Malmössa, missä myös tehdään pankkiryöstö. Beckiä ollaan ylentämässä korkeaksi virkamieheksi, mutta Malm, joka inhoaa Beckiä, vesittää sen. Beck haluaa olla poliisi eikä halua olla papereihin hautautuva virkamies.

Pidempi oppimäärä
Suljettu huone käsittelee kahta eri rikosta pankkiryöstöä ja murhaa. 1970-luku oli pankkiryöstöjen "kulta-aikaa". Tässä pankissa on jo kamera, mutta kuvaus ei toimi oikeaan aikaan. Tutkintakin hajautuu kahteen eri osaan. Beck porautuu suljetun huoneen arvoitukseen, ja onnistuu löytämään vastaukset, missä hylsy on, miten on ammuttu, kuka on ampunut ja motiivinkin. Lisäksi Beck ratkaisee murhan ja Bulldozerin porukka ratkaisee pankkiryöstöt.

Kirja nostaa taas tuttuja rikoksia kuten huumerikokset ja kaduilla tapahtuvat ryöstöt. Kirjailijapari tuo esille kuljetuskonttien ongelman, kun kontti on suljettu, sisälle ei voi katsoa, ja se on yksi mahdollinen salakuljetusreitti.

Kirjan loppu on hyvin  kyyninen. Rikollinen, joka tuomittiin ensimmäisestä pankkiryöstöstä, ei tehnyt sitä. Toisaalta hän murhasi Svärdin, mutta oikeus pitää todisteita liian heppoisina. Elinkautinen ei muutu kahdesta murhasta.

Maj Sjöwall (1935 - 2020)  ja Per Wahlöö (1926-1975) loivat loivat Martin Beck sarjallaan Nordic-noirin. Dekkareita ilmestyi kymmenen. Per Wahlöö kuoli kesällä 1975, ja sarja loppui, Suljettu huone siirtää painopistettä pankkiryöstöihin, joita käsitellään päättöosassa hieman lisää.

Martin Beck -sarja
1. Roseanna,1965
2. Mies joka hävisi savuna ilmaan, 1966
3. Mies parvekkeella, 1967
4. Bussimurha, 1968
5. Kadonnut paloauto, 1969
6. Missä viipyy poliisi, 1970
7. Komisario Beck tähtäimessä, 1971
8. Suljettu huone, 1972
9. Poliisimurha, 1974
10. Terroristit, 1975

WSOY:n pokkaripainoksessa (2022) on amerikkalaisen Michael Connelyn (s.1956) esipuhe, hän näki ensin elokuvan The Laughing Policeman. Hän ei tiennyt että Beck on ruotsalainen, koska elokuva sijoittui San Franciscoon ja pääosissa olivat Walter Matthau ja Bruce Dern. Connelly pitää sarjaa onnistuneena. Beck on empaattinen ja hyvä esimies, mutta melankolinen. Beck, on läsnä vaikkei mainitakaan. Kirjoittajapari tekee dekkareissaan  läpileikkauksen aiheeseen, esittelee Tukholmaa. Dekkarit ovat samaan aikaan sekä ajankohtaisia että ajattomia. Suljetussa huoneessa Connely näkee klassisen asetelman, jota on käsitelty eri tavoin kuin aiemmin. Kaksi irrallista lankaa, jotka yhdistyvät.