Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät

Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät, Otava 2004, Seven-pokkari 2008. sivumäärä 382.

Sain Sirpa Kähkösen Jään  ja tulen kevät luettavakseni. Se on seitsenosaisen Kuopio-sarjan kolmas osa, ja kertoo välirauhan 1940 - 1941 ajasta, jota leimasi Euroopassa riehuva sota. Suomessa vallitsi elintarvikepula ja epävarmuus, mutta toisaalta kansallinen eheytyminen ja kansallisuhon nousu.

Kirjaa ja sarjaa on kehuttu. Sirpa Kähkönen kertoo omilla webbisivuillaan: "Synnyin Kuopiossa perheeseen ja sukuun, joita 1900-luvun historia oli koetellut ankarasti. Toinen maailmansota ja sitä edeltänyt Suomen sisällissota olivat haavoittaneet sukulaisiani ja jättäneet jälkeensä raskasta hiljaisuutta ja puhumattomia sanoja". Kähkösen Vihan ja rakkauden liekit kertoo 1930-luvun Tammisaaren vankilasta oman isoisänsä kokemusten kautta.

Jään ja tulen keväässä eletään siis välirauhan aikaa Kuopiossa. Anna Tuomi siivoaa herrasväkien asuntoa. Hänen miehensä Lassi Tuomi on ollut vankilassa ja rintamallakin, mutta nyt hän on kotona. Parilla on pieniä lapsia. Hilda Tuomi, Lassin sisar pyykkää. Kirja käynnistyy verkkaisesti, joskin heti alussa tarjoilija Helvi Martiskainen ryöstetään työvuoron jälkeen, ja hänen kukkaronsa varastetaan. Helvi joutuu myöhemmin sairaalaan keuhkokuumeen vuoksi, ja hänen tyttärensä Mari majoitetaan Tuomen perheeseen. Mari on samanikäinen kuin sotaorpo Juho Tiihonen, joka tutustuu Arvi Hujaseen.

Oikeastaan pääsin kirjan huumoriin ja tunnelmaan sisälle vasta sian teurastuksen yhteydessä, jonka kuvaus alkaa sivulta 113: "Pihalla seisoivat lahtarin rattaat ja liiterissä kiljui sika". Huomautettakoon, että olen ollut läsnä sian teurastuksessa maatalossa, joten miellyttävästä tapauksesta ei ole kyse, mutta jo sana lahtari on tässä  yhteydessä monimerkityksellinen. Punainen Lassi on puhunut yleisen ilmapiirin muuttumisesta, ja isänmaallisuuden noususta, ja talvisota on hitsannut kansan rivejä yhteen. Lassi on lusinut kommunistina kymmenisen vuotta, ja takaraivossa on varmasti lahtariviha, tämä lahtari on kuitenkin työläinen. Sika pääsee puremaan lahtaria, ja isokokoinen talvisodan vapaaehtoinen englantilainen Michael Mulligan pyydetään apuun. Lopulta sika on hengetön, ja se tuodaan sisälle. "Keittiössä oli verenhuuruinen ilmapiiri. Kalle oli palannut siististi paloiteltuna ja palat säkkikankaisiin käärittynä"  s.119. Sialla on tosiaan ollut nimi Kalle. Sika-Kallesta käytetään hyödyksi, veri, sisäelimet, ja siitä tehdään lisäksi makkaraa. Sivulla 122 Anna kehottaa "maistelkaapa tätä mahhoo". Seuraavalla sivulla "Hilda nosti pehmenneen sianpään kattilasta, laski sen pöydälle ja alkoi kuoria nahkaa sen päältä levyinä". s.123. Tämän tapahtuman jälkeen lukeminen sujui kuin lentäen, henkilöt kirjassa ovat hyvin eläviä ja inhimillisiä.

Anna siivoaa Lehtivaaroilla. Rouva Lehtivaara käy Tuomilla kylässä ja näkee Mulliganin ja apteekkarin kaupantekoa. Mulligan vierailee usein rouva Lehtivaaran luona. Toimittaja Lehtivaara puolestaan tapailee Katria.

Lassi Tuomi on siis on kova kommunisti, ja ollut vankilassa monia vuosia Tammisaaressa, mutta nyt hän on ollut sodassa, vaikka muut toverit  ovat olleet turvasäilössä. Hilda ja Lassi puhuvat taustastaan, yksityisomistuksesta ja Neuvostoliitosta jäällä rysiä kokiessa. Pohjana on varmasti aiemmin kuvatut tapaukset, mutta osa perheestä on mennyt Neuvostoliittoon, ja kadonnut siellä (tapahtunut varmastikin aiemmissa osissa).

Hildan ja Lassin yhteenoton vuoksi Hilda ottaa ensi askeleita pois proletariaatista, hän ostaa mankelin, ja aikoo muuttaa mankelin viereen asumaan. Anna ei tiedä sisarusten Lassin ja Hildan välirikon syystä, mutta tajuaa, että tämä on seurausta rysäreissusta, jonka jälkeen Hilda oli ollut influenssassa. Herrahissiin on pääsemässä myös Juho, joka käy oppikoulua.

Helvi Martiskainen pääsee sairaalasta, ja ottaa Mari hoteisiinsa, ja asustaa Hyvösillä. Evakon asema on hankala, eikä se ollut helppo Sortavalassa "äpärä-asian" vuoksi. Helvi oli pääsemässä hyviin asemiin Sortavalassa päätarjoilijaksi, kun lähtö koitti. Helvi pestautuu ravintola Tatraan päätarjoilijaksi. Kun keittiöapulainen saa häkämyrkytyksen, hän ehdottaa tilalle Annaa. Lassi on ollut jäätöissä, jotka ovat kuitenkin loppuneet. Anna ei alkuun haluaisi töihin ravintolaan, mutta rahan takia on pakko. Työ ei kuitenkaan ole mitenkään epämiellyttävää, ja välillä Anna pääsee sairastapausten vuoksi pois juureksia kuorimasta saliin tarjoilijaksi. Menneisyys on kuitenkin Kuopiossa läsnä, Ohranan mies kerää tietoja kommunistista ja tämän vaimosta, Annalle yllätys on se että tietoja antaa hänestä ja Lassista Helvi ja vain hienojen sukkien vuoksi. Helvillä on omat riidat Marin kanssa. Mulliganin vierailut rouva Lehtovaaran tykönä on havaittu, ja miestä epäillään vakoilijaksi. Hilda hoitaa lapset, ja Anna ja Lassi saavat laatu- tai peräti lakana-aikaa kahdestaan.

Sota jatkuu Euroopassa, Saksan liput liehuvat Suomessa yhä enemmän. Uho on nousemassa, ja Helvi haluaa Sortavalaan.

Jäät lähtevät viimein, ja silloin ruumis pulpahtaa pintaan, kyse oli Helvin ryöstäjästä. Helvi saa kolikkokukkaronsa takaisin, mutta siihen on sullottu myös seteleitä. Helvi antaa kolikot ja setelitupon Hildalle, Marin elatukseen, Helvi lähtee Sortavalaan, Marin hän jättää Kuopioon.

Hilda Tuomi on pikkuporvari oman mankelin omistaja, ja sen hän sisimmässään tajuaa: "Minä oon sittenkii porvari"  s. 378. Tämä on kuvattu myös Hectorin kappaleessa Liisa Pien: "i-piste uuteen porvariin". Anna jää hoitamaan lapsia ja anoppia, kun Lassi joutuu taas rintamalle, jatkosota on alkanut.

Sirpa Kähkönen on loihtinut hyvän ajan ja elämän kuvauksen Jään ja tulen keväässä.
****
Anna lukee Minna Canthin Työmiehen vaimoa, jonka lieromainen Risto ei ole työmies vaan työtä tekemätön juoppo. Kaiken kaikkiaan ajankuvasta tuli mieleen Väinö Riikkilän kirjat. Väinö Riikkilä (1906 - 1969) Pertsassa ja Kilussa on samaa kuin Juhossa ja Arvissa, jotka ovat tässä sivuhenkilöitä. Pertsan perhe on työläisperhe, ja heillä on pula rahasta, heillä on sika ...

*****
Olen blogannut Kähkosen teoksista
Vihan ja rakkauden liekit.
Jään ja tulen kevät,

Hietakehto
Tankkien kesä
Muistoruoho
Sirpa Kähkösen paras teos on minusta Graniittimies. Sirpa Kähkönen voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2023 teoksella 36 uurnaa, väärässä olemisen historia