sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Sirpa Kähkönen: Vihan ja rakkauden liekit



Sirpa Kähkönen: Vihan ja rakkauden liekit, Kohtalona 1930-luvun Suomi, Otava 2010, sivumäärä 287.

Sirpa Kähkönen kirjoittaa isoisänsä tarinaa tai paremminkin kirjoittaa tarinaa isoisän elämän kipupisteistä.  Kähkösen isoisä kuoli vuonna 1971 ja isoäiti poltti hänen paperinsa vuonna 1972. Kähkösen teksti lähtee tästä polttotapahtumasta ja palaa Kuopioon isoisän syntymään ja nuoruuteen vuosisadan alkuvuosille ja kansalaissodan seuraamuksiin perheessä. Isoisän kaksi veljeä saivat minusta varsin korkeat tuomiot varsin lyhyestä osallistumisestaan kapinan alkuvaiheissa. Myöhemmin veljet siirtyivät itärajan taakse ja kuolivat vainoissa 1930-luvulla, kuten isoisän tyttöystäväkin, jonka tarinaa sivutaan myös teoksessa.

Tässä blogissa ei kirjoiteta sivullisten henkilötietoja, mutta aika hyvä käsityksen saa tästä Agricola-kirjojen linkistä, siellä on isoisän koko nimi ja elinaika  ja aika pitkä arviointi. Laitan bloggauksen alle linkkejä wikipediaan henkilöiden osalta.

Tämä bloggaus kertoo tästä kirjasta ja kirja perustuu historiaan, jota ei enää voida muuttaa, omaa tulkintaa tosin voi aina muuttaa ja omaa tietoisuuttaan lisätä.

Veljessodan ja asepalveluksen jälkeen isoisä suorittaa rajan takana punaupseerikurssin, mutta palaa Suomeen ja joutuu kahdesti vankilaan osallistumisestaam kommunistien toimintaan tai ensimmäinen tuomio tuli punaupseerikurssin käymisestä. Toisen vankeustuomion aikana isoisä oli naimisissa, vaimo ei ollut osallisena kommunistien toiminnassa, mutta joutui kärsimään sekä suoraan miehensä vankeustuomiosta, että myös välillisesti syrjintänä. Toisen vankeustuomion aikana ollut nälkälakko romahdutti terveyttä, mutta isoisä osallistui rajavartijana jatkosotaan ja vielä Lapin sotaan. Sotien jälkeen hän oli kova kommunisti, hermostunut isä, ymmärtämätön aviomies, mutta lämmin ja hyvä isoisä, jonka vuoksi varmastikin tämä kirja on syntynyt.

Historian faktoja ei voi muuttaa, mutta on hyvä tuoda eri näkökantoja esille. Vapaussodan voiton jälkeen punaisia suljettiin vankilaan ja teloitettiin, (olisiko päinvastaisessa tilanteessa toimittu toisin ?). Presidentti K.J Ståhlbergin aikana saatiin tuomioita kohtuullistetuksi ja oli armahduksia, mutta 1920-luvun lopulla ja etenkin 1930-luvun alussa tilanne kiristyi uudestaan. Kirjassakin puhutaan presidentti Ståhlbergin kyydityksestä (14.10.1930) , joka päättyi onneksi jo Joensuuhun. Minusta teko oli erityisen väärä ja siitä langetettiin tuomiot, kyyditystapahtumaan joutui myös presidentin vaimo Ester, mikä oli minusta erittäin raskauttava asianhaara.

Kähkösen kirja tuo esiin myös tämän jännitteen. Kyydityksistä ja muusta vastaavasta laittomasta toiminnasta saadut tuomiot verrattuna tuomiot  kommunistien toiminnasta. SKP oli laiton järjestö, se toimi ulkomailla, pääosin, oli perustettu Moskovassa 1918. Oletettavasti sen tarkoitus ei ollut rauhanomainen, vaan vallankumouksellinen. Nykyisinkin rikoslaissa ovat luvut  12 Maanpetosrikoksista, luku 13 Valtionpetosrikoksista sekä 14 Rikoksista poliittisia oikeuksia vastaan.

Poliittiset vangit sijoitettiin Tammisaaren vankilaan, jossa oli ollut runsaasti punavankeja hävityn kansalaissodan jälkeen. Sisällissodan jälkeen punavankien kuolleisuus oli  todella suurta, eikä laitoksen maine varmasti ollut hyvä. Toisaalta varsinkin alkuvaiheissa poliittisten punavankien olot olivat varsin hyvät, jokainen ymmärtää, että vankeuden pahin seuraamus on vapauden ja itsemääräämisoikeuden menettäminen. Eräät piirit pitivät vankien oloja  liian hyvänä.

Kähkösen kerronta Tammisaaren pakkotyölaitoksen arjesta ja vankien, vartijoiden, lääkärien ja hoitajien toiminnasta on kirjan parasta antia. Vangit ovat ihmisiä ja se velvoittaa demokraattisen sivistysvaltion kohtelemaan vankeja  tavalla, joka ylittää tietyt sovitut standardit. Tammisaaren olot muodostuivat silmätikuksi Lapuan liikkeen aikana. Puhuttiin Tammisaaren yliopistosta. Olot kiristyivät ja nälkälakkoja vankilassa oli kaksi vuosina 1929 ja 1933. Vuoden 1933 nälkälakossa kuoli  viisi vankia, ja siihen osallistui enemmistö kuudestasadasta vangista eli 374. Kähkösen neutraalisti kirjoittamat pakkoruokintajutut olivat minusta varsin kuvottavia, ne ovat kuitenkin oikeasti tapahtuneet ja nälkälakkolaiset ovat tämän kokeneet, myös Kähkösen isoisä, jonka vatsavaivat lienevät olleet nälkälakon aiheuttamia.

Sirpa Kähkösen kirjan nimi on vihan ja rakkauden liekit. Minusta vihaa oli kansalaissodassa, ja sen jälkeen ja vankilassakin. Sitä ei minusta erityisemmin tuoda teoksessa esille, eikä minusta oikein rakkauttakaan. Minusta parasta antia ovat selvitykset vankien kommunikointitavoista, parin vangin keskinäisestä rakkaussuhteesta, erään vastarannan kiisken tarina, sekä Mary Pekkalan tarina. Mary Pekkala, joka oli Eino Pekkalan brittiläinen maorilaista sukujuurta omaava vaimo, oli syntyään rikkaasta suvusta. Mary Pekkala perusti Vankien Apu -järjestön ja toimi konflikteissa vankien apuna, hän muun muassa vetosi presidenttiin.

Minusta monet vankeustuomion saaneet olivat varsin pikkutekijöitä. Vankila on näiden kannalta päästänyt tiettyihin piireihin ja katkeroittanut. Toisaalta jokainen voi aina pohtia toisia vaihtoehtoja. Nämä ovat kirjoja, jotka kertovat ihmisten hukkumisesta ja kärsimisestä historian ja aatteiden rattaissa. Vaikka veljessodasta on kulunut pian sata vuotta ja toisesta maailmansodasta 70 vuotta, arvet ovat näkyvillä ja ovat olemassa. Suomi on onneksi nykyisin kaikkien Suomi, eli tämäntyyppisestä vastakkainasettelusta ollaan päästy eroon. Mikään ei ole itsestään selvyys, demokratian, ihmisoikeuksien, ja vapauden ideaaleja on puolustettava ja ihmisten perusoikeuksia, kuten sananvapautta on kunnioitettava. Suomessa ymmärretään hyvin, että miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia, ja rasismi on kielletty. Viimeaikoina minusta on alkanut tuntua, että ei hyväksytä erilaisia mielipiteitä ja on alettu "arvostelemaan" , "sorsimaan" ja "karttamaan" täysin laillisten mielipiteiden perusteella. Suomessa on mielipiteen vapaus, eli tämä mielipide on lausuttu mielipiteen vapauden piirissä.

Parhaimmat teoksen osat käsittelevät Tammisaaren pakkotyölaitosta ja Mary Pekkalaa, ei Kähkösen isoisää, joka tosin oli 1930-luvulla pakkotyölaitoksessa 6,5 vuotta mutta Kähkönen on tämän kirjan osion käsitellyt ilman isoisän omia kokemuksia.

Kähkösen kirja olisi minusta ollut parempi ilman turhia rönsyjä:
Tolstoin Anna Kareninassa Pietari oli yksi henkilöhahmoista ... s.39, minusta ei ollut, mutta se oli kylläkin Dostojevskin Rikoksessa ja rangaistuksessa, minusta tämän pohtiminen on turha rönsy.

Minusta myös Ekenäs ja Tammisaari -vertailu oli varsin turhaa ja Helene Schjerbeckin ymppääminen teokseen oli aivan turhaa, sivulla 52 lukee mm "Schjerfbeck oudoksui kaupungissa (Tammisaaressa siis!) vallinnutta vapaakirkollisuutta". Tämä on yksi kirjan monista turhista rönsyistä

Jaana on blogissaan Toisen tähden alla blogannut näin.

Lauri Tuomaisesta kiinnostunut voi lukea Kansan uutisten arvion täältä

Eino Pekkalasta wikipediassa täällä ja viitataan hänen vaimoonsa Mary Pekkalaan, alkuperäiseltä nimeltä Mary Moorhouse.

Tammisaaren vankileiristä, pakkotyölaitoksesta ja "yliopistosta" ja nälkälakoista wikipediassa täällä, lähteeksi on merkitty myös tämä kirja.

*****
Sirpa Kähkönen (s.1964) on kirjailija, mutta hän on myös tietokirjailija. Tämä teos perustuu sekä arkistolähteisiin että Kähkösen isoisän kirjalliseen jäämistöön (lähde: teoksen takalieve).

Sirpa Kähkönen on tunnettu etenkin Kuopio-sarjastaan. En ole lukenut kyseistä sarjaa, mutta Sirpa Kähkönen analysoi hyvin Hergén Castafioren koruja ohjelmassa 10 kirjaa lapsuudessa, jonka jälkeen päätin lukea tämän kirjan.

Kirjasta Otavan linkki täällä.

Tämä blogi yrittää pysyä neutraalina. Tämä asia on jakanut Suomea vuosisata sitten. Vaikka kansa on eheytynyt, tuntuu joskus, että rintamalinjat ovat olemassa jossakin hyvin syvällä ehkä alitajunnassamme. 

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisesti arvioit kirjaa, alkoi kovasti kiinnostaa. Luin Kähkösen Graniittimiehen ja tunnistin jotain siitä tässä, isoisän vaiheissa. Lisäksi olen yrittänyt selvittää omien sukulaisten vaiheita vankileirillä (ei tosin Tammisaaressa), joten siksikin mainitsemasi kuvaukset vankileirien arjesta houkuttelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa varata kirjastosta, on kiinnostava kirja.

      Minulla ei ole tähän asiaan henkilökohtaista kosketusta, tosin olen kuullut että toisen isoisäni isä olisi ollut vankileirillä en edes tiedä Tammisaaressako luultavammin Hennalassa 1918, en tiedä miksi. En ole lähtenyt asiaa tutkimaan, ehkä pitäisi. Tosin useimmista asioista on Suomessa vaiettu.

      Poista