Sofi Oksanen Puhdistus

 

Sofi Oksanen: Puhdistus

Sofi Oksanen (s.1977) julkaisi tunnetuimman teoksensa Puhdistuksen ensin näytelmänä vuonna 2007, romaani-version vuonna 2008,  joka voitti vuoden 2008 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

Käsittelen ensin näytelmää, joka on tragedia. 

Puhdistus -näytelmä
Puhdistuksen henkilöt ovat Alide Truu (nuorena ja vanhana), Ingel Pekk, joka on Aliden sisar ja Hans Pekkin vaimo, Ingel ei fyysisesti esiinny näytelmässä, eikä hänen tyttärensä Linda, joka on Zaran äiti. Zara on  22-vuotias vuonna 1992, Martin Truu on puolueorganisaattori ja kommunisti, hän on Aliden aviomies.  Paŝa ja Lavrenti ovat rikollisia ja entisiä "punasotilaita".

Tapahtuma-aika on 'nykyhetki' 1992 sekä menneisyys eli vuodet 1947 -1953.

Tapahtumapaikka on itsenäinen Viro vuonna 1992 ja Neuvo-Eesti toisen maailmansodan jälkeen vuosina 1947 - 1953.

Juoni (älä lue, jos et halua pilata luku-tai katselunautintoa)

Näytelmä alkaa Aliden nöyryytyksellä vuonna 1947, jossa on sovinistista naisen alistamista ja häpäisyä.

Toisessa kohtauksessa ollaan 'nykyhetkessä' eli vuodessa 1992 (jolloin Viro on itsenäistynyt) Aliide Truun talolle tulee hienoissa hepenissä nuori Zara, joka on kotoisin Vladivostokista. Zara on ollut kertomansa mukaan Kanadassa ja pelkää aviomiestään Paŝaaa. Myös Aliide pelkää, hänen kotiaan on tuhrittu paskalla ja ikkunoita rikottu ja kämpän seinässä lukee ryssä...

Näytelmässä on kaksi näytöstä. Ensimmäisessä näytöksessä päähenkilöt eivät paljasta tunteitaan eikä totuutta. Vanha Aliide salaa pelkonsa syyt ja nuori Aliide piilottelee sisarensa miestä talonsa kellarissa. Hän on naimisissa (tai menee) puolueorganisaattorin kanssa, joka etsii itsenäisen Viron puolesta taistelevia metsäsissejä. Aliide käy Hans Pekkin kanssa pitkiä keskusteluja, kun miehensä Martin etsii puolueen vihollisia. Yöksi Hans Pekk tungetaan kellariin.

Ensimmäinen näytös loppuu, kun Paŝa ja Lavrenti paljastavat Aliidelle, että Zara Pekk on hänen siskonsa lapsenlapsi, ja on murhannut rakastajansa.

Toisessa näytöksessä jännitys tihenee. Ilmenee miksi Aliide on murtunut yöllisissä kuulusteluissa, ja antanut Martinin lähettää Ingelin ja Lindan Siperiaan. Yöllisissä kuulusteluissa on häpäisty Linda. Aliiden motiiveja luodataan kirjassa hyvin paljon enemmän, ja kirja päättyy hieman toiseen asetelmaan. Joka tapauksessa Hans Pekk ei jää kiinni, mutta kuolee, rakkaudestako?

Näytelmässä naamiot riisutaan varsin myöhään. Zara ei suinkaan ole ollut Kanadassa, eikä naimisissa, vaan Saksassa pakotettuna huoraksi. Kuvaus oloista ei ole mukavaa luettavaa. Paŝa ja Lavrenti eivät ole hyväntahtoisia ihmisiä. Zaran 'naimiset' (=raiskaukset) ovat kaikki kuvattu ja videoitu. Zara ja Aliide ottavat yhteen, samoin Paŝa ja Lavrenti, ja myöhemmin, mikä jää näytelmässä auki Lavrenti ja Zara.

Aliide tekee henkilökohtaiset johtopäätöksensä ja testamenttaa tiluksensa Ingelille ja Lindalle, lopulta roihuaa paskalla tahrattu talo, sekä Aliide.

Puhdistus -näytelmän jännitys tiivistyy aivan lopun kohtaukseen. Pidin kirjan tarinasta enemmän, mutta jännitys nousee näytelmäversiossa enemmän.

Zara (Epäröi) "Mä oli tarjoilijana Kanadassa ... mä menin Paŝan kanssa naimisiin ja sen jälkeen mä en ole ollut tarjoilijana ... ja Viroon me tultiin lomalle, meillä on viiden tähden hotelli ja musta auto!", kertomusta ensimmäisestä näytöksestä ja toisesta toisenlaista, mutta totuutta: "Paŝa toi minut tänne Berliinistä. Kun ne huomasi, että mä osaan viroa  ... täällä oli virolaisia asiakkaita  ...." tästä Aliide toteaa, että Zara on rivihuora!

Näytelmä on varsin erilainen kuin Puhdistus -romaani, josta tosi lyhyt selvitys alla. Perustarina on sama, mutta toiminnan motiivit näyttäytyvät kirjassa selkeämmin, näytelmässä salailun verho repeytyy myöhemmin.

Puhdistus -kirja (2008), alkaa Hans Eerikinpoika Pekkin, virolaisen talonpojan päiväkirjalla. Varoituksena, että alla avataan juonta paljonkin, vaikka sepustus on lyhyt.

Zara tulee Aliiden talon pihalle. Zaran kokemuksista alistettuna ja hakattuna huorana Berliinissä kerrotaan jo kirjan alkuosassa esim. ss 72-78, Zaran huoranimi  on Natasha, Kirja luotaa Ingelin ja Aliiden nuoruuteen vuosille 1936 - 1939, jota aihetta  käsitellään sivulta 114 alkaen, ja myös toisen maailmansodan vaikutusta Ingeliin ja Hansiin sekä Aliideen tarkastellaan. Aliide on rakastunut Hansiin ja on kateellinen Ingelille. Tämä ei minusta näytelmässä suoraan ilmene, mutta tulkinta on helppo tehdä.

Kirja päättyy ratkaisuihin eli Hansin "murhaan", hän ei ollut piilossa vaan meni metsään tappelemaan. 

Hans on selvemmin kirjaversiossa metsäveli eli sissi, joka odottaa länsimaisia joukkoja, joita ei koskaan tule, sen sijaan kuolema tulee, eli Aliide tukahduttaa hänet kaappiin ja hävittää myös hänen päiväkirjansa, myös  Paŝa ja Lavrenti kuolevat tai tapetaan,.

Zara on lähdössä Suomeen (jos pääsee), oletettavasti Ingel ja "mykäksi pilattu" Linda tulevat Itsenäiseen Viroon ja asuttavat tilaa, jonka Aliide aikoo sytyttää palamaan itsemurhansa yhteydessä.

Tragediaa kerrakseen.

Sofi Oksanen: Baby Jane

Sofi Oksanen: Baby Jane, Silberfeldt Oy 2005,  vuoden 2011 pokkaripainoksen sivumäärä 220.

Sofi Oksanen voitti Finlandian Puhdistuksellaan, jonka näytelmäversio on kirjaakin kamalampi, mutta siis viiltävän vaikuttava. Oksasen esikoinen oli Stalinin lehmät, jota seurasi tämä Baby Jane.

Baby Jane on Oksasen tuotannossa poikkeava, sillä se ei kerro juurikaan miehistä, eikä oikeastaan ympäröivän yhteiskunnan raadollisuudesta tai pahuudesta, vaan se on kolmiodraama ja tragedia. Teoksen nuori naiskertoja tutustuu "kaupungin cooleimpaan lepakkoon" Pikiin, jonka kanssa he kiertävät "homobaarit", "ilmaukset" ovat lainausta kirjan avaussivulta, ei bloggarin luonnehdintoja.  Kertojan ja Pikin yhdessä oloon kuuluu kapakkaillat, kunnes rahat loppuvat. Molemmilla on mielenterveysongelmia, eikä vakituista työtä löydy, niin he päätyvät puhelinpalvelubisnekseen, jossa siis miehet soittavat "Susannalle", ja lisäksi parivaljakko hommaa vakioasiakkaille fetissejä. En ole ennakkoluuloinen, vaan avarakatseinen, ja sitä tämä kirjakin on, ei moralisoi, vaan toteaa. Suhteeseen tulee kitkaa Pikin vanhasta naissuhteesta Bossasta, joka hankkii ruokaa ja lääkkeitä paniikkihäiriöiselle Pikille.

Mielenterveysongelmien, lääkkeiden, alkoholin, riippuvuussuhteiden, äkkipikaisuuden, väkivaltaisuuden, ja mustasukkaisuuden vuoksi sattuu konflikti, joka katkaisee parivaljakon yhdessä olon, ja kertoja muuttaa miehen  eli Joonatanin luo, mutta suhde ei ole minusta kovinkaan lämmin tai onnistunut.  Pikin vointi heikkenee, ja hän manipuloi kertojaa kämppäänsä vierailuille eli Pikin, Bossan ja kertojan kolmiodraama jatkuu tosin psykologisesti, ja Pikin vointi entisestään heikkenee...lopulta tämä on tragedia, jota en avaa sen enempää, netistä löytyy koko juonikin, mutta sitä en tähän linkkaa.

Baby Jane oli nopeasti luettu, ja yllättävän sukupuoleton ja seksitön kirja, ja teemat liittyvät enemmän mielenterveysongelmiin, ja "alkukantaisiin vietteihin", kuten pelkoon ja mustasukkaisuuteen. Kirjan nimi viittaa Bette Davisin ja Joan  ikään Crawfordin tähdittämään elokuvaan Mitä tapahtuikaan Baby Janelle, joka on niin rankka ja hyvä elokuva. Kirja oli nopea lukuinen ja luin sen odottaessani 30 seconds to Marsin keikalle Helsingin jäähallin edessä.

*****
Sofi Oksanen on Suomen johtavia kirjailijoita, yllä olevien teosten lisäksi hän on julkaissut romaanit Kun kyyhkyset katosivat sekä Norma, lisäksi hän on kirjoittanut teoksen Liian lyhyt hame.

Sofi Oksanen: Norma

Sofi Oksanen: Norma, Like 2015, sivumäärä 304. (Teoskappale kirjaston Jokerikirja).

Sofi Oksasen Norma -kirja on hänelle normi kirja. Kerronta on pilkottu eri ajanhetkiin, ja ihmisten sekavia suhteita setvitään kolmisensataa sivua ja on myös sohaisuja itään päin, nyt Ukrainaan.

Norma Ross on Oksasmainen päähenkilö hän napsii tarvittaessa diapameja, ja tonkii sukunsa salaisuuksia. Norma asuu Helsingissä. Kaikki alkaa hänen metron alle jääneen äitinsä Anitan hautajaisista. Anita oli selvittämässä sukusalaisuutta, mutta myös Anitan "salaisuuksien" perässä nuuskivat muutkin kuin Norma. Anita on ollut töissä Tukkataika -kampaamossa, jossa naisten hiuksiin laitetaan hiusten pidennyksiä.  Max Lambert haluaa selvittää, mistä Anita sai kaikki hiukset,ja yrittää saada tietoa Normalta, jonka isä on kuollut Thaimaassa onnettomuudessa.Thaimaassa oli käynyt myös Anita, jonka perintö Normalle on kirjekuori muistitikkuja.

Max juonittelee, mutta ei ymmärrä, että Norman hiukset ovat eläviä ja kasvavat valtoimenaan. Vasta DNA-alalyysi (?!) selvittää, että hiukset ovat saman ihmisen! Ihmeellistä eikö totta?

Kampaamossa Alvar ja Marion ovat keksineet vielä tuottoisamman bisneksen, he vuokraavat kehitysmaista kohtuja lapsettomille pareille. Hiusbisneksen ja kohdunvuokrauksen lisäksi Normalle selviää sukusalaisuus eli vaietun sukulaisen Eva Naakan elämänvaiheet. Evalla kuten hänelläkin on geenivirhe, joka saa hiukset rehottamaan ja reagoimaan. Norma pystyy hiuksista, myös irtonaisista päättelemään henkilön sairaudet ja hormonitasot. Suvussa on paljon muitakin salaisuuksia ja selvittämättömiä asioita. Toiminta osoittautuu yhä rankemmaksi ja myös epäuskottavammaksi kaikkine hiuskiehkuroineen.

Näistä asioista Sofi Oksanen kutoo poukkoilevalla kerronnalla tarinan traagisia ristipistoja, kun riittävästi ansalankoja ja tummia värejä on käytetty ja hiuksia haljottu ja kohtua vuokrattu ja ihmisiä uhkailtu ja petetty, tarina on taputeltu hienoihin kansiinsa. Teemat naisten alistamisesta ja laittomuuksista ansaitsevat minusta erilaisen kerrontakehyksen. Toisaalta tästä teoksesta ainakin lukemani bloggaukset ovat pelkkää kehua, minusta tämä oli kuitenkin sangen raskalukuinen ja -tekoinen.

Linkkejä muihin parempiin bloggauksiin, eli
Jonna Kirjakaapin kummituksessa näin
MarikaOksa Oksan hyllyllä näin
Ja kaikkea muuta -blogissa näin.

Sofi Oksanen kuvaa Max Lambertia seuraavasti: "Edellisillan olut haisi hiestyneillä ohimoilla. Myös miehen puku oli eilisen jäljiltä, polvet pussittivat, koko olemus lökötti ja istui huonosti havupuiden rauhaan, vaikka puheenparsi oli kohtelias, puvun väri asiaan kuuluvasti musta ja kangas näytti kalliilta". s 9.

*****
Sofi Oksasen (s.1977) esikoisteos oli Stalinin lehmät. Näytelmä Puhdistus oli hyvä. Mutta romaanina se oli vielä parempi ja  saavutti Finlandia palkinnon 2008. Puhdistus -teoksen jälkeen ilmestyi Kun kyyhkyset katosivat.

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat, Like 2012, sivumäärä 366.

Kun kyyhkyset katosivat on Sofi Oksasen (s.1977) romaani Virosta ja Neuvosto-Eestistä, Oksasen tapaan kerronta on hajautettu eri ajankohtiin 1941-1944 ja 1960-luvun alkuun ja tilanteita tarkastellaan eri päähenkilöiden kautta.

Tarina alkaa vuodesta 1941, jolloin virolaiset serkukset Roland Simpson ja Edgar Parts taistelevat puna-armeijaa vastaan, ja saksalaisetkin ovat tulossa.  Tarinan minäkertoja Roland  huolehtii vaisusta serkustaan Edgarista. Edgar on asunut Rolandin äidin suojissa isänsä kuoltua. Rolandin tilan rahoilla oli maksettu Edgarin oppikoulu ja yliopisto-opiskelut. Rolandia odottaa kupeet kuumana morsian Rosalie, Judit Edgarin vaimo on huojentunut miehensä poissaolosta. Edgar on tuuliviiri, joka vaihtaa puolta, mistä pienikin hengäys tulee. Valta-asemat vaihtuvat alkaa saksalaisaika, ja Edgarista kuoriutuu Eggert Fürst natsihenkinen organisaattori. Roland ajautuu toisiin piireihin kuin serkku, hänen morsiamensa Rosalien väkivaltainen kuolema hiertää. Judit hakeutuu hänkin Tallinnaan Rolandin avuksi etsimään Rosalien murhaajaa, mutta hakeutuu  ja löytyy pian SS-kapteeni Helmut Hertzin lakanoiden välistä, jossa vierähtää useampi vuosi. Edgar tajuaa pomonsa pikkuystävättären henkilöllisyyden, mutta kestää aikansa ennenkuin Edgarin ja Juditin avioelottomuus jatkuu.

Edgar kuvataan kaikin puolin etovaksi, pahaksi ja mielenvikaiseksi, mutta ovelasti takkia kääntäväksi läheisiä manipuloivaksi miehenkuvatukseksi, joka selviytyy muita tahraamalla pinnalla. Miehen toimien motivaatiotekijät minua hieman ihmetyttivät, vaikka ne jäävätkin rivien välien vihjeiden tasolle. Edgar haistaa muutoksen tuulet, vaihtaa puoltaan ja on sodan jälkeen toveri Parts. Edgar Parts on siis tarinan antisankari kaveri, joka välttää karikot muita niihin tönimällä ja hukuttamalla. Parasiitti Parts elää muiden elämistä, tarinoista, hän käyttää kaikkia hyväkseen. Virkaintoinen mies on järjestelmällinen. Juditkaan ei ollut kaikkein hyveellisin, huini toisten lakanoissa, mutta etsi lähinnä omaa etuaan tai nautintoa ja teki hallaa lähinnä itselleen. Kirjan suurin jännite on minusta serkusten välinen, kohtaamisia tapahtuu 1960-luvulla, jolloin selviää minusta koko ajan selvä Rosalien kohtalokin.

Kun kyyhkyset katosivat -kirjaan päasee sisälle vasta luettuaan jonkin aikaa. Viron historian tuntemus auttaa lukuprosessissa, sillä välillä puhaltaa punainen itätuuli, välillä musta länsituuli repien sinimustavalkoisen lipun.
Kirjan juoni on minusta liian uskomaton, siinä on liiaksi sattumia. Kukaan ei voi nousta korkkina mustan liemen ja punaveden pinnalle.
Kirjan teksti on liian vaihtelevaa:
"Reen ratina ja lensuminen kantoivat metsämökille jo kaukaa: Edgar oli tulossa kovalla tohinalla kaupunkiafääreiltään". Kirjassa käytetään tarkoituksella vanhahtavia ilmauksia tai ehkä "virolaisia tai ruotsalaisia" sanoja, praktiseerattuaan s. 67,  Voisi  fabrikoida ikävöivien sukulaisten ilmoituksia ... s. 124  hospitaalin s. 148 ,  kommervenkki sekä trafiikki sivulla 179.

Kun kyyhkyset katosivat on siis samantyyppinen kuin tätä edeltävät oksaset eli Stalinin lehmät ja Puhdistus, mutta minusta astetta huonompi kerronnan hajanaisuuden osalta, mutta parempi sen sijaan sisällön suhteen. Oksasen päähenkilöistä kaksi on miestä, jotka ovat minusta rakennettu epäuskottavasti. Minusta Oksasen alussa kuvaama taistelukohtaus toimii huonosti. Edgarin persoonallisuus on minusta huonosti pohjustettu, ihminen, oudoinkaan opportunisti, ei ole tuollainen yksiuloitteinen marionetti, eikä lieroilu Fürstiksi ollut minusta uskottavaa. Sen sijaan kirjassa maataloustöiden kuvaus ja hevosten hoito on kuvattu hyvin. Kirjan antama kuva 1960-luvun opiskelumahdollisuuksista yllätti, opiskelualan valinta ja vaihto tuntuivat olevan varsin vapaata, opiskelumahdollisuudet tuntuivat rajattomilta. Hyvin outoa, jos näin oli.
Sofi Oksanen pitää romaaninsa kerronnan kuitenkin hyvin kasassa ja juoni on paras osa teoksesta.

Minne kyyhkyset katosivat, saksalaisten suihinko?
Wehrmachtin sotilaat pyydystivät kyyhkysiä  ... pata on jo tulella! s. 45
Oli viritetty kyyhkysansa, saksalaiset taisivat syödä niitä ... s. 59
Saksalaiset olivat syöneet kyyhkyset myös täältä ... s. 159
Ei ehkä sittenkään sillä toiseksi viimeisellä tekstisivulla
"pensaikon kulmalla  kyyhkysparvi lehahti lentoon... s. 360

Kun kehujat katosivat -otsikolla kirjasta on minusta sangen asiantuntevasti blogannut Tapsa TÄÄLLÄ. Arvostelut olivat alussa lähinnä kirjan julkistuksen ja painosmäärän ihastelua. Tämän jälkeen kaikki hiljeni. Arvosteluista minun oli vaikea saada kirjan punaisesta langasta kiinni. Kirjassa on kuitenkin mustapunainen lanka.

*****
Viro itsenäistyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1920 Neuvostoliitto tunnusti Viron itsenäisyyden. Toisen maailmansodan alussa Virossa oli puna-armeijan joukkoja, jotka kuten kirjassa ilmenee vetäytyivät ja kärsivät tappioita, mutta harrastivat poltetun maan taktiikkaa. Neuvostoarmeija rynnäköi maahan uudestaan ja loppukesästä 1944 oli saksalaiset lyöty, tästä hiljalleen Viro "muutettiin" Neuvostotasavallaksi. Tämä on referointia eri lähteistä, kirjan antama kuva lienee oikeampi ja Oksasella on oikeat ja tarkemmat tiedot Viron historiasta. Neuvostoliitto hajosi, ja 20.8.1991 alkaa uusin Viron itsenäisyyden aika. Viro liittyi EU:hun ja Natoon keväällä 2004. Euro otettiin Virossa käyttöön alkuvuonna 2011. Virolla on kuusi edustajaa Euroopan parlamentissa. Viron väkiluku on ollut vuonna 2012 noin 1,3 miljoonaa.

Sofi Oksanen: Stalinin lehmät

Sofi Oksanen: Stalinin lehmät  2003, Bazaar 2011,  kolme osaa, sivumäärä 478.

Stalinin lehmät on Sofi Oksasen esikoiskirja.  Kirjan päähenkilö on syömisen ammattilainen Anna, joka näyttää olevan ruuasta pääsemisen suurempi ammattilainen. Kilorajat eivät saa ylittyä.

Virolaisen äidin ja suomalaisen isän tytär Anna on älykkyydestään huolimatta tuuliajolla, hän on myös rauhoittavien nappien napostelemisen ammattilainen, sekä sitoutumisen amatööri. 

Luulen, että kirjassa on monta teemaa, ja joista päällimmäisisiä ovat ruoka ja kalorit. Ruuasta, sen nimityksistä puhutaan paljon (laskekaa). On olemassa turvaruokaa, jota termiä en ymmärtänyt, onko kyse ruuasta, jota voi syödä lihomatta, vai ruokaa, jota voi syödä niin, että ei tule himoa muuhun ruokaan. Annalla lienee anoreksian lisäksi myös bulimia. Aikatasot limittyvät ja kertomuksessa käydään myös Annan äidin tarinaa, sekä Annan nuoruutta neuvosto-Eestissä.

Kirjan kerronnassa on useita eri näkökulmia ja aikatasoja.
Annan taso:
" Minun 
ensimmäinen
 kertani oli erilainen. Olin luullut että se olisi kamalaa, sotkuista, likaista ja limaista  ...." Kyse on ruuan oksentamisesta.
Käyn 
vain 
vessassa
   Ja lantion ympärys on 93 cm. Vaaleanpunainen mittanauha painaa vain muutaman gramman....
Minäkerrontaa siis.

Katariinan taso:
1971
Katariina tulee ensimmäisille treffeille yli puoli tuntia myöhässä....
1971
Toinen Katariina oppima suomenkielinen sana oli keskiviikko, koska

Kaikkitietävä kertoja siis

Tuntuu, että Annan ongelmat olisivat lähtöisin kotoa, liian monta kulissia kannateltavana kuin myös Annan äidinkin, isän ongelmat johtuvat ilmeisesti ainakin osittain ei-ruuasta vaan siitä mitä ja miten juo.

Teemat tai motiivit lienevät: ruoka, syöminen, ruuasta pääseminen, miehet ja sitoutuminen, kaksinaiseläminen, kulttuurierot, "vanhassa vara parempi, vaikka luulisi maailman muuttumisen parantavan asioita", lääkeriippuvuus, vieraantuminen, kotoutuminen, näistä kun keksii jotain, päässee analyysin alkuun.

Kirjan kannessa, (siinä versiossa, minkä minä luin kansia on ainakin kahdenlaista katso yläkuva) on suklaakonvehti tai suklaaleivos. Kirjassa niitä syötiin tai yritettiin olemaan syömättä. Teos oli hyvin paljon ruoka-, anoreksia- bulimiateemainen, joten kansi kuvastaa kirjan sisältöä.

Annan miessuhteita voisi myös tarkastella, se on osittain alisteista syömiselle, koska syöminen todella hallitsee Annaa, hän puhuu Herrasta.

Kirja sisältää varsin samanlaisia miesjuttuja kuin Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä.

Ruoka-asiassa on yhtymäkohtia Marianne Kackön Tapa minut äiti -kirjaan.

*****

Sofi Oksanen (s.1977)  voitti vuoden 2007 kaunokirjallisuuspalkinnon teoksellaan: Puhdistus, 

Christina Nord Wahldenin Liian lyhyt hame

Christina Nord Wahldenin Liian lyhyt hame on eräiden yläkoulujen kahdeksannen luokan pakollinen lukukirja, olen lukenut kirjastossa teoksen!

Kaivoin perustiedot googlesta hakusanoilla: Liian lyhyt hame? Kirjoittaja on ruotsalainen toimittaja Christina Nord Wahlden (s.1965),  ja löytyi juoni (joten tämä ei paljasta siitä sen enempää), teema ja nimen selitys. Lukukerran jälkeen totesin, että googlen tiedot olivat valitettavan oikein  eli tyttö raiskataan, extrarankka kirja, mutta juoni ei ole olennainen vaan miten siitä raiskauksesta selviydytään ja jos tämä estää yhdenkin vastaavan tapahtuman niin teoksella on paikkansa...

Miksi yläkoulun lukukirjat ovat liian usein tällaisia?  Liika on aina liikaa kerronnassakin, tässä on se vika, että on nuorille liikaa yksityiskohtia, eli teko tapahtuu kahdesti ja toisen kerran vielä ..., sitten asia käsitellään poliisin ja lääkärin näkökulmasta aika yksityiskohtaisesti ja sitä vatkataan kaikilta puolin, kun tulee sukupuolitautikin ja parsimista ja kaikkea ja pahin on ympäristön suhtautuminen, tämähän on tarkoitettu asian kokeneille aikuisille, ei minusta lapsille eikä nuorille, kirjanhan on kirjoittanut ruotsalainen rikostoimittaja.

--Juonipaljastus---

Kaiken kauimpana kohtaavat taivas ja meri. … Näin näkee maiseman päähenkilö eli Myran. Hän katselee maisemaa katolta, maatilan katolta. Hän on mennyt kesäksi maatilalle pois Tukholmasta. Hän katselee maatalon pojan puuhia, kun hän tulee hevoskärryjen kanssa...

Pian kerronnassa otetaan  takauma Tukholmaan, jossa traumat kerrotaan, ja millä tavalla koulubileiden jälkeen raiskaus tapahtui, tutkimukset, oikeudenkäynti... Liian lyhyt hame on punainen, mutta se ei saa olla yllyke mihinkään, tärkeää teemaa siis tarkastellaan.

Kirja on äärimmäisen hyvin kirjoitettu, aihe on minusta liian rankka yläkoululaiselle tai ainakin yksityiskohtia on kerrottu liikaa ja liian moneen kertaan. Toisaalta kirja on varmaan puhutteleva niille, joilla on kokemuksia puolin tai toisin ja varmasti estää tapauksia.

Se kirjassa on hyvin esitetty, mikä parantaa traumoista (jos parantaa edes sekään): aika ja ymmärrys. Myranin (päähenkilö) annetaan istua Saran katolla ja kelata, ja olla maatilalla, ja työ on terapiaa. Aikaa, empatiaa ja ymmärrystä, kun omassa koulussa saa vaan vinoilua, virnuilua ja vähättelyä sekä syyllistämistä.

Kirjan pahikset ovat tietenkin raiskauksen tehneet Uffe ja Bergström, mutta ensin mainittu enemmän, mutta teon jälkeen kiusaajat tekevät todella lisätuhoa, joiden tietoa teosta tietenkin raiskaajakaksikko kartutti valheellisesti. Uffen koko nimi on muuten Ulf Hämäläinen ja toinen raiskaaja on Tjornbjörn Bergström. Uffen äidillä on muuten vielä suomalainen seuralainen.

Hyvikset ovat asianajaja, kaverin Cillan äiti, Sara, Svinto ja tietenkin teon traumatisoima Myran, hänessä ei  ole ollut eikä ole mitään vikaa, eikä hame ollut liian lyhyt.

Parantamisen varaa olisi Myranin äidissä, kyllä asioihin pitää tarttua ja viedä eteenpäin.

Eli hyvin kirjoitettu kirja ikävästä aiheesta aikuisille, ei siis koululaisille eikä alle 18-vuotiaille, vinkkinä lukuohjelmia laativille ja koulujen kirjanhankkijoille. Minusta koulukirjoissa ei pidä esitellä esim. viiltelyä, joka sekin vielä oli kirjassa, nämä asiat pitää käsitellä ammattilaisen kanssa läpi vaikka terveystiedossa ja lakitiedon tunnilla, mutta ei näin omaehtoisesti. Nykyään tarjotaan de-briefingejä, tai jotain purkutilanteita trauman kokeneille. Ihmettelen. Kirjasta voi joltain mennä vaikka yöunet, ja onko debriefingia tarjolla yläkoulun puolesta: ei ole. Vanhempien kannattaisi lukea myös nämä kirjat, tietää asioista enemmän ja osaavat kotibileisiin ja koulunpäättäjäisjuhliin suhtautua. Hyvät vanhemmat ymmärtävät ja kuuntelevat, Myranin äiti ei pystynyt kumpaankaan

Loppukaneettina voisi todeta, että kirjalla on paikkansa, jos se lisää yleistä hyväksymistä rikoksen uhreille ja suhtautumisesta sukupuolista väkivaltaa kokeneille, ja estäisi näitä ikäviä tapahtumia.

Olen naiivi, mutta minusta maailma olisi parempi päihteettömänä.

Ruotsinkielisessä laitoksessa on hyvää se, että puhutaan lyhyestä hameesta (kort kjol), eli ei lähdetä syyllistelemään, kuvassa on puolet kasvoista   ja ehkä punaista hametta, etsin netistä kuvan.

--

Sofi Oksanen on kirjoittanut myös samannimisen kirjan (bloggaus).