Kira Poutanen: Ihana meri

Kira Poutanen: Ihana meri, Otava 2001, Seven-pokkari 2008, sivumäärä 185.

Kira Poutasen Ihana meri on päiväkirjamuotoinen nuoren tytön sairastumiskertomus syömishäiriöön. "Hopeinen ja musta meri, joka jatkuu ikuisesti" esiintyy toistuvasti tekstissä, joka alkaa hyvin tavanomaisesti, kun 15-vuotias Julia Talvi on terveystarkastuksessa. Hän on normaali tolkun tyttö ja 165 senttiä pitkä ja painaa 48 kiloa. Ysillä opettajat paasaavat vuorotellen jatko-opintopaikoista ja lisääntyvistä vaatimuksista. Julia alkaa lukea enemmän, jännittää kokeita ja hermoilee turhasta. Tytöt juoksevat cooperia, pelaavat koripalloa, puhuvat laihduttamisesta ja salaatin syömisestä. Julia jättää karkit pullat ja alkaa lenkkeillä ja tehdä vatsalihasliikkeitä. Hän on jotenkin vielä tolkuissaan syyslukukauden, mutta lopettaa joulun jälkeen miltei kaikkien ruokien syömisen, puntaroi itseään monta kertaa päivässä, ja liikkuu maanisesti. Paino alkaa laskea ja laskea ... parin kuukauden jälkeen paino on alle 40 kg:n läksyjä ja vatsalihaksia tehdään yöllä, ja paino putoaa kuin kivi. Näin siinä käy. Syömishäiriö on minusta itseään ruokkiva prosessi.

Vanhempien vuoksi vinkkaan tästä kirjasta, syömishäiriöiset oppivat laihtumaan, teeskentelemään ja valehtelemaan, mikä tässäkin kirjassa tulee hyvin ilmi. Tässä vanhemmat alkavat ponnekkaasti tarjoamaan ruokaa vasta kun tyttären paino on 32,9 kg ja peli pitkälti menetetty. Luultavasti  ärjäisy "Julia, nyt kyllä syöt jumalauta" ei ole kovinkaan tepsivä keino näin paljon laihduttaneelle. Muutosta ei tapahdu, kevätjuhlien aikaan juhlitaan tasalukuja: paino on  30 kg, ja keskiarvo 10, seuraavaksi ollaankin osastolla. Heinäkuussa jo syödään sairaalassa, mutta se tuntuu tappiolta, sodassa muita ja läskiä vastaan.

En osaa tulkita, miten kirja päättyy, minusta tuntuu, että Julia ei ehkä selviä, vaikka eräs sairaanhoitaja on kertonut totuuden, Julia tulee kuolemaan anoreksiaan, ellei opettele syömään.

Minusta Ihana meri on hyvä teos, joka kuvaa, kuinka pienestä nuorella ja vastuuntuntoisella nuorella voi livetä elämänhallinta. Koulutyön kuvaus minusta osoittaa varsin osuvasti opettajien suhtautumisen tyttöihin ja poikiin, ja tyttöjen turhaan pänttäämiseen. Itse en peruskoulussa pänttäillyt sanakokeisiin, enkä koskaan koulussa lukenut saman päivän kokeisiin, en myöskään lukenut iltaisin enkä öisin kokeisiin, vaan menin suhteellisen aikaisin nukkumaan, harrastin ja tein kotitöitä, joita oli pakko tehdä. Meillä ei erikseen komennettu tekemään, vaan kotitöiden kuten kaupassa käynnin, siivoamisen, pihatöiden ja hevosten ja muiden kotieläinten hoito oli jokapäiväinen (myös viikonloppuisin) toistuva säännöllinen ja pakollinen rutiini. Tässä kirjassa lapsilla Julialla ja hänen pikkuveljillään ei tunnu olevan mitään harrastuksia, ei kotitöitä, vaan kaikki aika kuluu kouluasioita ja myöhemmin ruokailua miettiessä. Lisäksi isosta talosta on omat haittansa. Kun keskenkasvuisten lasten annetaan olla omissa oloissaan ison omakotitalon omassa huoneessa, katoaa helposti tolkku. Tässäkin isä on lähes koko ajan töissä, eikä asenne perheeseen ole kovinkaan rakentava. Ainoa kommunikointitapa on vitsailu tai huutaminen.

Nykyajan perusoikeusasiantuntijoiden mukaan lasten perusoikeuksia ei saa rajoittaa. Olen osittain samaa mieltä, mutta minusta vanhempien kuuluu kasvattaa lapsiaan syömään, nukkumaan, ja tulemaan toimeen toisten kanssa. Lasten pitää myös kasvaa vastuuseen. Kasvatus ei valitettavasti tapahdu niin etteikö toisen tahtoa joskus pitäisi rajoittaa. EU-ajan lapset ovat minusta kasvaneet rajattomassa vapaudessa, jonka hyvät ja huonot seuraukset valitettavasti näkyvät kouluarjessa ja yhteiskunnassa.

*****
Kira Poutanen (s.1974) voitti tällä esikoisteoksellaan Finlandia Junior-palkinnon.
Marianne Käckon kirja Tapa minut äiti, on kertomus tyttären syömishäiriöstä, mutta äidin näkökulmasta. Nobelisti Herta Müllerin teoksessa Hengityskeinu on nälän vaikutus kuvattu hyvin.

Knut Hamsun: Nälkä

Knut Hamsun: Nälkä, 1964, sivumäärä 169, suomentanut Viki Kärkkäinen, Wsoy Kolibri-sarjaa, alkuteos Sult. Tämä on Hamsunin esikoisteos, minämuotoista kerrontaa. Kirjan kansi on hyvä ja kuvaa hyvin kirjan sisältöä: kaulusköyhälistön miespuolinen olio on epätoivoinen, pää ja vatsa ovat sekaisin nälästä. Teos on jaettu neljään osaan ilman suurempaa syytä, mitään käännekohtia teoksessa ei ole, vaan se on kyynis-depressiivistä nälän, alakulon ja rahapulan kuvaamista. Kun laskut erääntyvät pantataan liivit, huinitaan kadulla ja kirjoitetaan artikkeleita, joita ei niiden sekavuuden vuoksi julkaista.

Nälkä on sekoittanut päähenkilön pään. Kirja tapahtuu "siihen aikaan kun kuljeskelin nälkäisenä Kristianiassa". Minäkertoja ei ilmaise omaa nimeään, koulutustaan, ystäviään eikä sukulaisiaan. Kaveri on yksinäisyytensä tai nälkänsä vuoksi hullu, tai hän käyttäytyy kuin mielipuoli. Hän saa naurukohtauksia, kokee raivon tunteita,ja kaikenlaisia kummia mielenliikkeitä. Hänellä on yhden nuoren naisen kanssa järkevä keskustelu, mutta senkin hän pilaa käymällä tähän käsiksi. Voin suoraan tunnustaa, että näitä kyynis-depressiivisiä yksinpuheluja tai maanisia manifesteja, en voi sietää, mutta teos on silti loistava ja satakaksikymmentä vuotta sitten teoksen arvo oli näyttää ihmisen ahdinko. Myös nobelisti Herta Mullerin Hengityskeinu on minusta ansiokas nälän kuvaus. Nykykirjoissa on monta teemaa tai vivahteikkaampi juoni, tässä vain yksi, minusta tämän eväät riittäisivät myös pitkähköön novelliin, ei pienoisromaaniin. Sivumäärä 169 hieman valehtelee, sillä painoasu on erittäin tiivis, toisella ladonnalla tämä olisi ollut yli 200-sivuinen pokkari. Nälkä-teema on tosin erittäin hyvin kuvattu. Henkilön aliravitsemus ja syömättömyys aiheuttaa myös sen, että ruoka ei pysy sisällä, vaikka sitä olisikin. Monet anoreksian kuvaukset ovat olleet hieman samanlaisia.

Takakannen mukaan siinä on "huumoria, kauhukuvauksia, realistisia kuvia nuoren kirjailijan taistelusta". Huumori on todella kaukana, ainoastaan loppulause voi olla sitä "jäähyväiset kaupungille, Kristianialle, missä tulet loistivat kirkkaina joka kodista". Tässä on joko suuri ristiriita, kirjan kuluessa valot eivät todellakaan loistaneet kuvauksessa kertaakaan tai sitten tämä on sitä huumoria. Toinen hieman humoristinen hetki tai enemmän perverssi tilanne oli kohtaus, missä täyshoitolan emännän mies, näyttää avaimenreiästä päähenkilölle vaimonsa ja perämiehen "puuhat" ja nauraa tilannetta, koska emännän liikuntakyvytön isä on myös kammarissa katsomassa puuhia, jotka tapahtuvat ilman peittojen verhoilua. Minusta tilanne on lähinnä kuvottava, ei siis humoristinen. Tämä kohta ja myös kohtaus, jossa päähenkilö "lääppii  nuoren neidin rintoja" osoittaa Hamsunin tarkastelevan tilanteita naturalistisesti ilman vaatteiden tai sanojen verhoa, mikä on aikakausi huomioiden ehdoton hyve, mitään ei jää arvailujen varaan.

Nobelistin esikoisteos on kuvaus nälästä, oudoista ajatuksista, ja miehen kujanjuoksusta leipäpalan ja yösijan perässä. Kirja on lyhyydestään huolimatta lukukokemuksena varsin raskas jo aiheensakin perusteella.

***
Nyt oli nälkä alkanut ahdistaa minua. Istuin katsellen tuota valkoista paperitötteröä, joka oli ikään kuin pullollaan hopearahoista, ja kiihotin itseni uskomaan, että se todella sisälsi jotain. s.48   .... s.49 Aloin puhella ääneen, kerroin itselleni paperitötteröstä, matkin konstaapeliparan liikkeitä, ...

s.51 Olisipa nyt hiukan leipää! Sellainen kaunis pieni reikäleipä, jota voisi pureskella ... tunsin katkeraa nälkää, toivoin olevani kuollut...

***
Knut Hamsun (1859  -1952) on norjalainen kirjailija  ja Nobelin kirjallisuuden palkinnon voittaja vuonna 1920. Tämä teoksen perusteella Hamsunin tyyli on hieman samanlaista kuin Fjodor Dostojevskin, mutta naturalistisempaa.

Karin Ehrnrooth: Isäni oli nuori sotilas: Adolf Ehrnrooth, vertailu Vinoon varttunut tyttö teokseen

Haluan porautua kiinnostuksen kohteen ytimeen. Ostin siksi Prismasta Karin Ehrnroothin esikoisteoksen Isäni oli nuori sotilas: Adolf Ehrnrooth,  Ajatus Kirjat, 2009 painos. Teoksessa on 253 A4-kokoista sivua, myös valokuvia ja tekstit ovat sekä suomeksi että ruotsiksi. Olen postannut aiemmin teoksesta Vinoon varttunut tyttö, (linkki sinisellä) etsin tietoa romaanin taustaksi tehdessäni postausta, tässä kirjassa olisi ollut taustatietoa, esimerkiksi sisarusten nimet, ja monien muiden ihmisten, myös maantieteellisiä faktoja. Toisaalta tämänkin kirjan tiedot ovat valikoituja, ja osa tapahtumista on subjektiivisesti koettuja, koska kirjan esittelyssä lukee "kirjeistä hän on koonnut kauniin kuvaelämäkerran isästään. Teos on kenraalin lailla kaksikielinen".


Postauksen alussa totean, että minusta Adolf Ehrnrooth on suomalainen ikoni ja arvostan häntä suuresti, hän ansaitsisi koko kirjan intensiivisen tarkastelun. Tämä teos sen sijaan minusta kertoo tyttären silmin isästä ja omasta elämästä, isästä jonka tunsi 44 vuotta, ja isä oli 55 vuotias, kun tytär syntyi. Jalkaväen kenraalista tuli  kuva kotioloissa, ja lapsuudesta ja myös rintama-aikoja käsiteltiin hieman ja hieman enemmän Äyräpään vaikutusta kotioloihin ja jalkaväenkenraalin ratsastusharrastusta ei kuin mainittu, vaikka erään luvun nimessä siihen viitataan (Hevosen ajanlasku). Teoksessa on 13 lukua, ja viimeinen käsittelee Isän kuolemaa Karin kirjoittaa vanhempiensa nimet isolla. Paljon on kuitenkin Karinin omaa kokemusta. Vertaan kirjan tunnelmaa myös Lilli Earlin teokseen, koska Lilli on suurin piirtein samaikäinen kuin Karin ja Kari Suomalaisen pilapiirtäjäikonin lapsi. Lilli on päässyt nuoruudesta eroon, ja vaihtanut nimensä. Hän kertoo lapsistaan, ja tässäkin on Karinin lapsesta mainintoja ja kuvia.

Kuvia on myös perheen kesänvietosta, Adolf ja Karin Ehrnroothista, Adolfin tanskalaisesta vaimosta, Karinin omakuvia, rintamakuvia, mutta pääpaino on ehkä kuitenkin Karinin omalla tarinalla, jossa pahaolo ja anoreksiakin näyttäytyvät. Teos itsessään on samantyyppinen kuin Vinoon varttunut tyttö, se kertaa Karinin syntymän, Solgårdenin kesät, au-pairit, kesäelämää, juhlia, mäyräkoiran, uimakoulun, kaupunkimatkat. Verrattaessa tätä teosta romaaniin Vinoon varttuneeseen tyttöön, on ero kuin päivällä ja yöllä verrattuna Äidin rooliin. Samat elementit ovat  osittain, mutta tulkinta on hieman toinen. Tässä teoksessa puhutaan kampaajamatkoista äidin kanssa ja ruuanhakumatkoista maatalosta, jälkimmäisessä romaanissa ompelijatar-matkoista ja kauppa-autolla ja kioskilla käynnistä, ja mehiläiskuningattaren surinasta ja konvehdeista (tässäkin saadaan Fazerin laatikoita, mutta asiasta puhutaan eri sävyssä), minusta tulkinta tapahtumista on erilainen. Sama kuvaus on vain Hampurin ajasta, mutta näistä kymmenestä vuodesta kerrotaan liian vähän, tuskin ollenkaan, tältä on lähinnä vain kirjeitä ja valokuvia. Opiskelijaelämä kontakteineen minusta olisi kiinnostavaa, siitä on muutama kova viite, ehkä jossain myöhemmin.

Isäni oli nuori sotilas teoksen olettaisi käsittelevän nuorta Adolf Ehrnroothia, joten teos on ilmestyessään ehkä herättänyt kummeksuntaa, minusta pääpaino olisi pitänyt olla luvuilla, joka olisi käsitellyt kenraalia, suurta sotilasta, tosin nimi antaa tähänkin tarkasteluun luonnollisesti nimensä mukaan mahdollisuuden. Teos on samantyyppinen tajunnanvirta kuin on Vinoon varttunut tyttö, mutta tässä puuttuu miltei kokonaan syyt ja oireet, kaikki esitetään vasta 1980 tapahtuneen muuton alla. Vinoon varttunut tyttö teoksessa asioiden kerrotaan alkaneen jo varhain. Jälkimmäisessä kirjassa tapahtumista on päiväkirjamerkintä lokakuun alulta, vuotta ei  mainita Toisessa teoksessa puhutaan vuodesta 1980 ja sukulaisten luo muuttamisesta täysin valmistautumattomana. Jälkimmäisessä teoksessa puhutaan kesistä, jolloin kirjoittaja oli ollut Tukholmassa kesätöissä ja asui yksin. Jotain erilaista näissä on. Onko tulkinta muuttunut Solgårdenin talon kohtalon jälkeen, vai onko asia vain hautunut? Tässä teoksessa minusta ei äitiä ja sisaruksia juuri käsitellä, vaan perhe on yhtä. Vai johtuuko siitä, että toinen on omaelämäkerrallinen romaani?


Tämä teos on minusta subjektiivinen, ongelmiin tarttuva, minusta moni asuu taajaman ulkopuolella. Minusta jokainen tapahtuma tulkitaan negatiiviseksi, jonkun syyksi. Joihinkin tapahtumiin saadaan lisävalaistusta esimerkiksi oppikouluun pyrkimiseen, pyrittiin sekä suomen- että ruotsinkieliseen kouluun, mutta ruotsinkielinen aloitettiin. Tässä kirjassa olisin toivonut asioiden kronologista käsittelyä, eli ensin Adolfin perhe ja suku, kouluaika, sotilasura, toinen maailman sota, avioliitto, tässä se mainitaan solmituksi 1959, sitten lasten syntymät, reserviaika ...


Teoksessa on mielestäni silti paljon hyvää. Esimerkiksi isän kuva Tilkasta sotasairaalasta ja oma sairaalakuva Hampurista pysäyttävät. Myös sotien käyneiden ihmisten ja heidän omaistensa paineet ja soitot kenraalille pysäyttivät. Paparazit perheen kotitalon pihan lähellä jo 1960-luvun lopulla hätkähdyttivät.


Sitten siihen subjektiiviseen tulkintaan.


Karinin mukaan isän olisi pitänyt olla puolustusvoimien komentaja ja saada jo silloin neljäs leijona.Yrjö Keinonen valittiin tällöin komentajaksi ja Adolf erosi palveluksesta 60-vuotiaana 1965. Keinonen toimi minusta komentajana jonkun aikaa ja savustettiin tai savustui ulos, asiasta on netissäkin tietoja. Sitten se subjektiivisuus. Kekkonen kävi ainakin kahdesti vierailulla ja käytiin keskusteluja Isän kanssa. Kysymys: kuka päätti viime kädessä nimityksestä? Minusta tämä oli Kekkosen valinta, ja olihan minusta Keinonenkin rintamalla, kuten kaikki tuonaikaiset puolustusvoimien komentajat siis kenraalit. (Presidenteistä: Kekkonen ei ollut rintamalla, mutta Koivisto oli, Kekkonen osallistui vapaussotaan, josta kirjassa on mainintoja Adolfinkin osalta, Karinin  mukaan puhetta oli että "venäläiset eivät halunneet häntä" ja venäläisistä on muutakin mainintaa).


Perheessä puhuttiin venäläisistä, tämä on monessa kohdassa ja puhutaan myös ryssistä. Sota minusta käytiin Neuvostoliiton kanssa, joten toisella puolella lienee ollut muitakin kuin venäläisiä. Toinen maailmansota myllersi koko Euroopan tappoi miljoonia, vammautti, tuhosi elämiä, sota on ollut hirveä tragedia, se on koskettanut kaikkia kansakuntia. Sotaorpoja on vieläkin keskuudessamme, kuten sotainvalideja ja -veteraaneja. Sotaan syylliset on löydetty ja rangaistu Saksan osalta, Suomi on sotakorvauksensa maksanut, vaikka talvisotaa ei aloittanutkaan, ja mitä ilman jatkosotaa olisi voinut tapahtua, tätä voi jokainen miettiä!
.

Tekstiviitteet ja huomiot.

Tietyt tapahtumat ja sanat samoja kuin Vinoon varttuneessa tytössä

s 40 Aikuiset söivät pullaa ja Axon pipareita,  (lapset maitoa ja näkkileipää)
s. 49 ... etuoikeus saada tukeutua perinteisiin ... ei koske vain aatelisperheitä .... vaan   ..työläisperheitä

s. 59 kuoleman vaarallinen anoreksiani, joka huipentui .. 1980-luvun lopulla ja johon Isä ei ikinä puuttunut ..
s. 67 Isäni puhui, että "venäläiset" eivät halunneet häntä  .. (en ymmärrä miksi sana on lainausmerkeissä)
s.148-149 Kun presidentti Kekkonen Sylvi puolisoineen saapui (1968)... (30.8.1980) Presidentin nimi oli edelleen Kekkonen ... He puhuivat siitä, mistä kaksi toisensa hyvin tuntevaa vanhaa herraa puhuvat.

s.71 "....itselleni asettamat vaatimukset ja säännöt olivat kohtuuttomia ..., en ymmärtänyt että kuka asetti, ilmeisesti sotilaallinen kuri! Liittynee ehkä anoreksiaankin

s.86 Minun huoneeni remontoitiin ja eristettiin .... ja viihdyin siellä

s.86 Äiti suoritti kodin korjauksia!
Näitä voi verrata itse Vinoon varttunut tyttö teokseen

s.104 "Isä huolissaan"

Tekstissä ilmenee, että eräs kotisisar luki muumikirjoja ja teki köyhiä ritareita, viimeinen au-pair lähti 1971.

s.137 oppi olemaan puhumatta tietyistä ongelmista

s. 175 "sotajutuilla kyllästetty", tämä on yksi teema, sota oli perheessä aina läsnä rintama-aika oli jättänyt traumansa

s. 182 kasvatettu olemaan kiltti ja miellyttämään
s.198 Syksyllä 1980 koitti pakkaamisen aika.

s.199 ..perheen ongelma hajasijoittettaisiin (oli kuitenkin täysikäinen!), mutta
s.201 Kirje Hampurista on päivätty 10. tammikuuta 1980. Kirjoitan opiskelijaelämästä (vuosilukuja en ymmärrä!)
s. 238 "Ei sanaakaan, ei viitaustakaan siihen, että toivun yhä sairaudesta ..... Mutta Isä, joka kommentoi joka puhetta  ... ei mainitse   .. ,miten minulle on käynyt. Se koskee"
Tätä asiaa ennen on viite 
s.208 "en tiedä mitä tehdä sinun ongelmiesi kanssa."

Tekstissä kerrotaan, että isä ei tiennyt paljoakaan tytöistä .... varmasti totta miehet ja isät tuskin tietävät, he ovat olleet pikkupoikia, minä en varmasti ainakaan osaa kasvattaa tyttöjä, enkä ehkä poikiakaan, mutta niiden ajatuksenjuoksun ehkä voin ymmärtää riippuu tapauksesta! Täysikäinen lapsi olisi voinut pyrkiä Åbo Akademiin ja saada opintolainaa, ja asua opiskelija-asunnossa? Onko tässä kyse periaatteista, vai eikö ÅA:ssa ollut sopivaa linjaa?

Tämän yksittäisen teoksen tyttären suhde isään kerrotaan yhdeksännessä luvussa sivuilla 173-194. Sivulla 174 todetaan isän olevan sankari, lisäksi puhutaan venäläisistä, jag vill oli kotona kielletty, koska Vill oli kuulemma venäläinen kaupunki. Myöhemmin verrataan itseä haukut saaneeseen sotilaaseen ja kaikki minusta huipentuu sivulle 183,´"sen, mikä venäläinen ei onnistunut neljänä sotavuotena tekemään, teet sinä ...... , kuinka isäni ja sankarini, saattoi verrata minua venäläiseen? ..." Teoksesta voi lukea sanatarkan lainauksen tyhjine kohtineen!  Tämä kohta kannattaa lukea ja tulkita itse, mitä se tarkoittaa ja mitä oivalluksia kirjoittaja saa tästä, ei tämä niin lohduton teos ole, anoreksiasta parannuttiin, näin tulkitsin.

Nämä tekstiviitteet ovat ehkä yksipuolisia, mutta nämä poimin lähinnä vertailun vuoksi toiseen kirjaan nähden. Tekstiviitteen poisottaminen viitekehyksestä aina muuttaa asiaa ja tulkintaa, eli kannattaa lukea koko teos.

--
Teoksessa on samoja elementtejä kuin jälkimmäisessä teoksessa eli päiväkirjamerkintöjä, kirjeitä, mutta tässä on lisäksi runsaasti valokuvia. Ostin teoksen oikeastaan siksi, että katsoin yle-arkistossa olleet kenraalin hautajaiset, joihin tässäkin teoksessa viitataan, ja hieman arvostellaankin minusta, olivat nimittäin valtiolliset ja silloin omaiset joutuvat suremaan kaikkien edessä. Katsoin myös Mirja Pyykön haastattelun Karin E.sta koskien Isää. Ylen elävässä arkistossa on nimittäin kirjailijan haastattelu Kansakunnan perillinen Karin Ehrnrooth, jossa Mirja Pyykkö haastattelee häntä Adolf Ehrnroothin tyttärenä. Pikaluistelu- ja juoksuharrastus on käsitelty ja sen loppuminen, mutta myös Hampurin aikaa "rauhanliikkeen kannalta". En viitsi tähän laittaa arviota tai juonipaljastuksia enempää. Haastattelu kestää 43 minuuttia. Siellä on myös muita klippejä. Pidän ylen palvelua tässä mielessä hyvänä.
--
Teos oli sikäli haastava, että oli lukenut Vinoon varttuneen tytön ja siinä kuitenkin käsitellään romaaniajanjaksoa 1960-2004, joten haastavaksi meni, väkisinkin vertaa asioita, ja sitten kun on vielä päiväkirjamerkintöjä molemmissa teoksissa ja samoja tapauksia.

Teoksessa on käytetty samoja kuvia kuin Ulla Appelsinin kirjoittamassa Kenraalin vuosisata teoksessa jalkaväenkenraali Adolf Ehnroothista, yhteensä samoja valokuvia on laskujeni mukaan viisi.

Karin Ehrnroothin Hamburg Bluesista on blogattu täällä.

Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö

Luin Karin Ehrnroothin teoksen Vinoon varttunut tyttö. Teos herätti minussa voimakkaita ja ristiriitaisia tunteita, ja siksi tein aika paljon pohjatyötä, jotta pääsen sisälle "omaelämäkerrallisen romaanin" maailmaan. Muutamia faktoja, jotka teoksestakin saa selville, joiden vedenpitävyyden voitte varmistaa, jos tämä olisi elämäkerrallinen teos eikä romaani, löytyy alta.

Isä syntynyt 1905 ja kuoli 2004, ylen elävässä arkistossa on kooste hautajaisista, joissa lapset ja vaimo ovat läsnä. Isä oli Mannerheim-ristin ritari ja haavoittui sodassa. Lukemani kenraali Yrjö Keinosen muistelmien mukaan isä oli vielä töissä puolustusvoimissa, kun lapset olivat pieniä ennen kuin hän jäi reserviin. Karinin äiti on omaa sukua Schack, saksalaista sukujuurta tanskalainen kreivitär syntynyt 1925. Avioliitto on solmittu vuonna ehkä 1958, Iltasanomien sivulla on 1959, sama kuin ylellä. Karin on syntynyt 1960, hänen veli nykyisin vähintään everstiluutnanttina toimiva romaanissa ”Hanski” on syntynyt vuonna 196x, ja nuorin tytär, nykyisin Tanskassa asuva lääkäri on syntynyt 196y. Tiedot jopa nimet löytyvät joko teoksesta tai tiedotusvälineistä. Merkitsin kuitenkin x, y , etten halua levittää tietoa kenenkään syntymäajoista, vaikka ne olisin saanut googlaamalla selville, enkä turhaan kirjoita kenenkään nimeä, mitä kirjassa ei ole mainittu. Karinin ikä on mainittu kirjan ”mainoksissa”, joten sen laitoin tähän.

Asiaan:

Karin Ehrnroothin teoksen rakenne on spiraalimainen. 305 sivun teos on jaettu kolmeen osaan, joiden jokaisen osan rakenne on sama, mutta tarina kehittyy eteenpäin, toisaalta jatkuvasti palataan samaan paikkaan ja samaan näytelmään, mutta eri kohtaan.

Teos on minusta alusta alkaen joko selviytymistarina tai kertomus pahasta olosta kumpana sen haluaa lukea. Minä luin sen selviytymistarinana, jossa henkilö saa oman tulkintansa ja pääsee valoon.

Ensimmäinen spiraali alkaa vauva-ajasta ja automatkasta ja suklaakaapista ja päättyy oppikouluaikaiseen tragediaan.

Toisessa spiraalissa päästään jo Hampuriin, käsitellään ymmärtämättömyytta, linnanherraa ja linnan kohtaloa, päästään teinivuosien Ruotsin kokemukseen ja osa päättyy kotoa pois muuttamiseen.

Kolmas spiraali alkaa hiihtoretkellä, huonejärjestelyjä kuvataan, koetaan isän kuolema ja päästään itse asiaan eli anoreksiaan, joka on läsnä jokaisessa kierroksessa. Syöminen, kilot, ulkonäkö, itsensä hyväksyminen, hoitoon joutuminen, sairaalajakso ja terapia ovat teoksen ydintä. Sitten teos loppuu, jonka peikkometsäosasta en erityisemmin pitänyt enkä valkoisen talon kohtalon analysoinnista.

Ihmisillä on useita ongelmia: on liikaa tai liian vähän aikaa, ja rahaa. Toinen iso ongelmakimppu on kommunikaatio-ongelmat ja pulmat tulla nähdyksi, hyväksytyksi ja toteuttaa itseään. Itseään on vaikea toteuttaa, jos ei ole mielestään hyväksytty tai ei tule nähdyksi. Kommunikaatio on tavallaan kemia, jotkut reagoivat keskenään. Reaktionopeus ja muodostuvat seokset ovat erilaisia. Romaanin päähenkilön ongelmien kuvaus alkoi niin varhaisesta lapsuudesta eli syyllistämättä ketään osapuolta, olisi apua pitänyt hakea jo varsin varhain. Teoksessa ja siitä tehdyissä pätkissä on erään perheenjäsenen syyksi kirjoittettu paljon. Vastuu on minusta kuitenkin molemmilla vanhemmilla. Nuorempien sisarusten vastuulle en laittaisi lastia. Jos toinen vanhempi on "hankala" toisen pitää palauttaa hänet ruotuun tai ryhtyä ratkaisuihin , se on jokaisen vanhemman velvollisuus. Perheessä ja todellisessa elämässä vaan on helpompi kirjoittaa kuin tehdä. Tilannetta kun on mahdotonta oman elämänsä perspektiivistä tarkastella objetiivisesti. Monet nuorten ongelmat voi nähdä murrosiästä johtuviksi, eli niihin puututaan liian myöhään. Parhaiten tämän kirjan tragedia olisi selitettävissä esikoisen, herkän, ja omia ja muiden tunnetiloja tulkitsevan taiteilijasielun paineilla, joita pahentaa vanhempien julkisuus ja ikä- ja kulttuuriero, ja se, että molemmat ovat varmasti kokeneet suursodan menetyksinä sekä isänmaallisesti että henkilökohtaisina kolhuina. Paineet tulevat myös ulkoa, kuuluisa ihminen on aina luupin alla, ja näitä on kirjassa kuvattu. Toisaalta eräät ikävät tapaukset jätettiin raportoimatta ja ei voi puuttua, jos ei ole tietoa.

Spiraalimaisesta rakenteesta on omat etunsa että haittansa. Etuna on selkeys, tiedetään mistä puhutaan, ja koko ajan ilmenee lisää. Haittana on tapahtumien unenomaisuus, tapahtuu asioita, joita ei naulata kiinni aikajanaan, ja tapahtumien toistuvuus voivat muuttaa sanojen luonnetta ja myös muistikuvien aitoutta alkaa epäillä epätarkkuuksien vuoksi.

Esimerkiksi:
Väite: television katsominen on kielletty. Kuitenkin monessa kohtaa ilmenee, että katsotaan sarjoja kuten Bonanzaa, ja Mustaa oria, tai Mustaa oria katsoi vain muu perhe ja Lottoa, joka alkoi vasta 1971.
Väite: Ei ollut karkkia eikä taskurahaa. Tämäkin tulee kumotuksi kouluepisodin ja juhlien yhteydessä. Lisäksi kesäpäivinä oli tarjolla limonadia, ja kioskiepisodin yhteydessä.
Väite: Ei saanut käyttää rahaa. Kuitenkin oli pappamopo ja siihen polttoainetta
Nämä ovat kaikki selitettävissä ajankohtatarkastelulla ja tulkinnalla. Väitteet varmasti pitävät paikkaansa tiettynä ajankohtana.
Kauppa-auto -episodien yhteydessä puhutaan 20 markan setelistä. 1963 rahanuudistuksessa ei tuolloin ollut kuin 1 mk:n seteli (joka ei ollut käytössä), 5 mk, 10 mk, 50 mk ja 100 mk, ja myöhemmin 500 mk, eli minusta ei ollut 20 mk:n seteliä tuolloin (s.65). Mahtoiko kauppa-autossa olla Sokoksen logoa, vai olisiko siinä voinut olla joku muu logo, vaikka Osuuskauppa? Toisaalta tämä kirjoittaja varmasti on kirjannut oikein, sillä hän muistaa värit, hajut, luonnonilmiöt ja tunnelmat. Kauppa-autokohtauksessa tulee esiin tämä anteeksipyyntöpakko, lasten kuuluu antaa sählätä, ei kaikkea riehakkuutta voi vaatia pyydettäväksi anteeksi. Pakotettu anteeksipyyntö on pahasta, jos mitään anteeksipyydettävää ei ole.

Sanojen toistot.
Sana "joutsen" esiintyy aluksi minusta huonossa merkityksessä, mutta lopussa joutsenten merkitys on erilainen.
Sana "huumori" esiintyy myös kahdenlaisena. Aluksi todetaan huumorin olevan sadismin hienostunut muoto (s. 174), sitten todetaan huumorin pelastavan ihmishenkiä (s.278). Sama pätee tarkasteluun huumorintajuisiin tanskalaissukulaisiin ja huumorintajuttomiin suomalaisiin, jälkimmäiset arvotetaan korkeammalle.

Nämä ovat vain pieniä virheitä hienossa, mutta karmeassa tarinassa. Tässä postauksessakin on puutteensa, virheitä tekevälle sattuu, ja niitä pitää tehdä.

Romaani muistutti minua ainakin kolmesta teoksesta. Menneestä maailmasta, Nikke kirjoista sekä anoreksian ja bulimian osalta Stalinin lehmistä.

Menneen maailman Brideshead on kuin Solgården, Valkoinen talo, joka menetetään ja jota kuvataan. On lastenhoitajat, hienot kulissit, mutta on olemassa kommunikaatio-ongelma, ongelmia, joista ei puhuta ja on keskusteluja Jumalasta. Mennen maailman manipuloiva kylmyys on läsnä lasiseinäkuvauksessa ja muulloinkin. Tietenkään teokset eivät ole yksi yhteen, mutta minulle teos tuli mieleen. Tässä on kyse perheenjäsenen kuvauksesta, Menneessä maailmassa ulkopuolisen (Charles).  Lady Marchmainia verrataan Menneessä maailmassa Maeterlinckin sankariin ja tulee juhliin hämähäkinseitissä.

Nikke kirjat tulivat mieleen kuvauksista kuivuvista paisteista, juhlista, joita varten stressataan ja kiitoskirjeistä, joita vanhempien painostuksesta ja ohjauksesta kirjotetaan, toisille vanhemmille, jotka niitä sitten lukevat. Nikke-kirjoissa on hyvin kuvattu myös aikuisten maailma ja ne paineet, jotka siinä koetaan.

Teoksessa on monia mestarillisia analyysejä, joista ensimmäinen on sana "työläinen". Crichton-Vulcanilla oli työläisiä. Kirjaa lukemalla tein tulkinnan, että työläinen on miltei kuin kommunisti, vaikka oma tulkintani ei ole tämä. Kirjoittaja mainitsee, ettei ole ollut tekemisissä työläisten kanssa. Sanaan työläinen on tuolloin liittynyt varmasti aatelista ja aatteellista latausta. Myöhemmin työläis-sanaa käytetään toisessa merkityksessä eli Wärtsilän telakalta tulee kioskille työläisiä, työläisiä kuvataan nokisen mustiksi, mutta onnellisiksi ja tulevat syömään ja juomaan! Työläiset ja saunojat olivat vieraita, kuten lapset aluksi sekä kansakoulussa (suomea puhuvia) ja oppikoulussa (ruotsia puhuvia). Selityksenä annettiin, että he olivat moderneja vasemmisto-liberaali akateemikko perheitä. Minusta ei välttämättä kaiken kattava selitys, sillä tuonaikaisista vanhemmista vähemmistö oli akateemisia, ja sosialistienemmistöisiä eduskuntia lienee ollut vain yksi tai kaksi. Tusinakananakin voi olla välkky, se täytyy aina muistaa. Kansanihmisissä (ja kanssaihmisissä) on voimaa, kuten kotisisar episodissa ilmenee. Saunakohtauksen trauma, miten sen voi väistää, koulussa kun ainakin on pakko käydä uimassa ja saunassa. Myöskään Elannon kauppa-autolla ei käyty, paitsi "poikkeustapauksessa", sielläkin olisi voinut olla työläisiä.

Luulin teosta lukiessa, että perheen kuri olisi ollut kovaa, mikä ehkä pitää paikkaansa, mutta vanhempien poissaoloko aiheutti yölliset mopon karkailut ja monet muut laiturilla istumiset (kannen kuva ei varmasti ole tällainen!)? Mikä merkitys oli hoitajien vaihtumisella? Tästä en saanut otetta.

Postaukseni porautuu pikku nyansseihin, enkä halua avata juonta, kannattaa lukea arviointi (hyvät linkit alla) tai itse kirja, mutta seuraavia yksityiskohtia panin merkille, jotka jäivät minulta kokonaan ymmärtämättä.
Puhutaan Eiran sairaalassa synnyttämisestä, eli mentiinkö Turusta Helsinkiin, minusta Eira on Helsingissä, mutta onko siellä sairaala ollut en tiedä?
Jos romaanin isä rakasti ja ymmärsi päähenkilöä, miksei hän muuttanut perheen äidin asennetta, tapoja, huonejärjestystä, pesujärjestelyjä ja tehnyt niitä tekoja, jotka olisivat helpottaneet ja taloratkaisuja? Teot ratkaisevat!
Voidaanko todella haukkua fläskus ja pissväskä termeillä, minusta jo suomalainen pissis on jo haukkumasanana hirveä?
Oliko romaanin  veljen asiat päätetty eri lailla kuin esikoisen jo lapsena, miten se sopii linnat-tarinaan?

Ne asiat, jotka olivat esitetty hyvin, olivat universaalit perintöriidat, ja lapsuuden tavaroiden merkitys. Molemmissa on kyse näennäisistä rahasta, mutta oikeasti oman lapsuuden lopusta ja lapsuuden ja aikuisuuden rajapinnan hakemisesta. Karinin analyysi maatuskanukeista on minusta oikein. Jäljelle jää lopuksi se pienin ja arin maatuskanukke, joka paljastuu perinnönjaossa, kun puhutaan tavarasta, mutta pitäisi käsitellä niitä asioita, joista olisi pitänyt puhua ja selvittää. Rahallisesti perinnönriidassa viidakonlain mukaan voittaa vain lakimies. Kovan maatuskakuoren alla voi olla hauras ydin, ja vanhemmilla ei ole tästäkään ennakkotietoa. Kuitenkin vanhempien vastuulla on antaa turvallinen kasvuympäristö, on kasvaminen ja kasvattaminen kovaa.

Toinen ansiokkaasti esitetty asia oli ratsastusharrastus. Ratsastusharrastus on säännöllisyyttä, jota ei kertomuksesta ilmene, toisaalta vihjataan halut Kaija Mustoseksi, joka wikipedian mukaan on ollut pikaluistelija, eli kuinka intensiivistä liikuntaharrastus on ollut ja onko se painottunut muuhun kuin ratsastukseen (Pyykön haastattelussa on todellisen maailman luistelu- ja juoksuharrastuksen päätepiste kerrottu ja se oli loukkaantuminen). Se nimittäin linkittyy minusta itsensä hyväksymiseen, syömiseen ja painoon. Anoreksian ja bulimian merkit ovat läsnä heti alusta lähtien. Ruuan himo, makean nälkä, näpistykset, salailu, laihuuden ihannointi, ja tolkuton liikunta, kävelyt saaren ympäri yöllä, ne tulevat ilmi jo ensi spiraalissa. Tämän oivalsin vain siksi, että olin lukenut Stalinin lehmät ja Marianne Käckon kirjan. Kolmannessa osassa anoreksian akuuttihoito ja terapia ovat jo käsittelyssä, aiemmissa osissa on vain viitteet "piilevästä" ongelmasta, joka oirehtii monin tavoin.

Perheessä on niin monta käsitystä kuin on jäseniäkin, käsitykset ovat tosia kaikille. Jokainen vanhempi kasvattaa niillä eväillä, kun on itse saanut. Kasvaminen on kivulias prosessi yhteentörmäyksiä tulee. Synnytyslaitokselta, tuskin Eirastakaan, saa elämän kultaista kasvatuskirjaa. Reaalielämässä, jos teet näin, saat tietyt ongelmat purtaviksesi ja tehdessäsi noin, joudut painimaan näiden haasteiden kanssa. On pelottavaa, jos aikuisuus menee lapsuuden traumoista selviämiseksi. Olisi valitettavaa purkaa omaa lapsuutta koko aikuisuus, tai jos oma vanhuus kuluisi siihen, että tulisi syyllistetyksi omien lasten toimesta.

On oltava rehellinen, ja puhuttava asiat halki perheessä, mutta ei lapselle voi puhua kuin hänen kehitystasonsa edellyttämiä asioita. Tässä teoksen mukaan on ollut suurimmat puutteet kotona?

Olisi hyvä saada tietoa siitä, miksi monilapsisessa perheessä joku oireilee ja toiset eivät, johtuuko se esikoisuudesta, "kuopuksena olosta", temperamentista, muuttuvista olosuhteista. Lapsen oireilu on varmasti kamalaa myös vanhempien kannalta.

En tiedä, olenko aikuinen ja tasapainoinen, jokainen voi päätellä tämänkin postauksen perusteella. En kyllä syytä virheistä vanhempiani, eikä siitä olisi enää hyötyäkään. Omia virheitä on tullut tehtyä, eikä niitä pysty välttämään jatkossakaan.

Pikkupoikana minulle oli ainakin tärkeitä monet kaverit, veli ja varsinkin kaikki isovanhemmat, omien vanhempien ohella. Olipa muutama ystäväkin. Mietin kirjaa lukiessa, että romaanin tytöltä puuttuivat olosuhteiden vuoksi ainakin isovanhemmat, mutta oliko kavereiden lisäksi ystäviä, kuvaukset niistä jäivät puuttumaan. Varhainen apu ainakin estää lisäongelmat, joita voi tulla perheen ukkosenjohdattimelle tai ilmapuntarille.
--
Kirjan sain joululahjaksi ja luin sen intensiivisesti hieman runsaassa vuorokaudessa, mikä todistaa, että kirja oli kiinnostava ja intensiteetti korkea.
--
Teoksen miljööstä: Kakskerran saarista löytyy lisää tietoa deekoolta . Karin Ehrnroothin esikoisteoksesta Isäni oli nuori sotilas löytyy arviointini täältä. Tästä teoksesta Lumiomena ja Marja ovat ainakin postanneet.

---

Lainauksia

s.14 En ollut käynyt päiväkotia ..., oliko tuolloin päivähoito-oikeuttakaan, oliko Kakskerrassa päiväkotia, Kakskerta oli itsenäinen kunta tuolloin, se liitettiin 1.1.1969 Turkuun, romaanin päähenkilö lienee ollut jo kolmannella luokalla tuolloin?

s.16-17 paino, ulkonäkö ja hoikkuus olivat jatkuvia puheenaiheita

s.18 Osa vanhemmista oli hyvin köyhiä .... rankattiinko tuolloin vanhempia?

s 22 voitin luistelukilpailun, lienee siis pikaluistelua?

s 30 "Joutsen"  .. pelottavassa merkityksessä

s 46 Luulen, että pelkäsin työläisiä hiukan siksi .... lisäksi olin kuullut, että he olivat kommunisteja
s.201 hymyilevät mustanokiset työläiset tulevat .. maleksivat .. juomaan ... syömään
Minusta tässä on koko teoksen yksi teemoista. Työläisiä, jotka syövät ja juovat, maleksivat, kuten kohdassa vielä lukee. Kioski- ja kauppa-auto-ostoksia on kuvattu toisenlaisissa yhteyksissä niin monta kertaa. Kauppa-autolla istui lihava mies, saunassa oli  rehevä nainen ...
--
Toinen paljon lainauksia saanut kohtaus on "mehiläiskuningattaren surina". En viitsi tähän panostaa, muut ovat sitä latua hiihtäneet. Mehiläiskuningatar tosin ei toimi näin, sehän perustaa yhdyskunnan ja munii jatkuvasti. Pesässä on haploidikuhnurit, jotka ajetaan pesästä häälennon jälkeen ja työläiset. Muutenkin kärpäs- ja hyönteisteemaa käsitellään. Koira syö kärpäsiä, ja kärpänen lemmikkinä, kunnes...., kimalaiset kopsahtelevat lasiin, lasi välissä äidillä ja tyttärellä  .. tätä latua kannattaa edetä :) Koulukohtaus on myös mielenkiintoinen, onko leipomoretki kaverien kanssa tärkeämpi kuin äidin auttaminen uppo-oudossa koulussa pikkusiskon haussa. Koulussa, jota itse on käynyt useamman vuoden, mutta äiti on ollut ulkomailla koulussa, tähän voi ola useita mielipiteitä. Voihan tässä miettiä onko romaanin kirjoittaja äidin puolella kuitenkin, ensimmäinen ajatukseni oli, että ei ole.

s.56 se mikä huolestutti isää, huolestutti aina minuakin

s.65 korissa oli seteli kaksikymmentä tuolloista Suomen markkaa

s 66 "Minähän olin paremman perheen lapsi .... kukaan ei uskaltanut ottaa yhteyttä vanhempiini", oliko tässäkin joku ranking, kuka oli hyvä perhe ja kuka parempi, ketkä olivat parhaita?

s.142 itse otin jokaisen kohtauksen todesta (rahapuheet)

s. 157 itkee kinkkua, joka on liian kuiva

s.123 nuoren kuolema => joku debriefing olisi pitänyt järjestää.

s166-175 on selitetty linnajutun merkitykselliset vaiheet! Linna Tanskasta (ei seltään Helsingöristä kuten Hamletissa) ja poika Suomesta

s 194 on selvitetty ratsastuskurssijuttua, jota en ymmärtänyt, miksei kotimaassa olisi voinut ratsastaa ja hoitaa hevosia? Ylipäätään en ymmärtänyt hevosjuttua, miksi tehdä asiat niin monimutkaisesti. Jos on hevonen, ostaa sen jos rahaa on, ja tuo lähitallille, ja hoitaa sekä ratsastaa, kilpailee, jos huvittaa.
--
Jos on lukenut kirjailijan esikoisen Isäni oli nuori sotilas, tämän romaanin kanssa voi tulla ongelmia, koska teoksen rakenne on samankaltainen ja lisäksi molemmissa on päiväkirjamerkintöjä. Lisäksi ylen elävässä arkistossa on kirjailijan haastattelu samasta teemasta ja hän kertoo juoksu- ja pikaluisteluharrastuksen olleen kovaa, ja päättyneen vammautumiseen. Näiden kahden teoksen ja haastattelun välillä toistuvat tietyt faktat hieman eri valossa, jokainen voi päättää itse, ovatko ne yhden pitäviä, ovatko perustelut tähtäämässä samaan suuntaan, toisaalta eihän tässä ole kysymys tieteestä vaan romaanista.

****
19.9.2015
Turun Sanomien lauantailiitteessä Extrassa on Karin Ehrnroothin haastattelu, ja kansikuva ja yksi koko sivun kuva. Jutussa on kerrottu sisarusten "henkilötietoja" eli syntymävuodet ja ammatti (tai arvo). Jutun mukaan "Kesäisin hänellä ja pojalla on aina tilaisuus tavata sukua ja etenkin 90-vuotiasta äitiä ja isoäitiä Karin Birgitteä". TS-Extra 19.9.2015 sivulla 4.
Hienoa, että näin on.

Samalla esiteltiin uusi kirja, jonka nimi on Hamburg Blues, bloggaus TÄÄLLÄ.

Marianne Käcko: Tapa minut. äiti!

Teoksen kannessa lukee vielä: "Äidin kertomus tytöstä, joka kieltäytyi syömästä".

Luin pieninä annoksina teoksen, ja pahaa teki.  Kyse on Marianne Käckon kertomus tyttärestään, jolla puhkeaa anoreksia yksitoista vuotiaana, ja selviää siitä, mutta tauti puhkeaa vielä uudestaan neljä vuotta myöhemmin, ja kuvailee ensi oireita, hoitojaksoja ...

Kirja on hyödyllinen niille, joilla on kokemuksia asiasta, minulla oli vaikea lukea, niin kauheasta sairaudesta on kyse. Pienistä asioista se voi lähteä, ja se mikä alkaa, on vaikea saada päättymään. Anoreksia on yleisempi tytöillä kuin pojilla, ja sairastuneet ovat älykkäitä ja fiksuja nuoria, joilla tuntuu olevan tahdonvoimaa, mutta tarkkana saa olla kaikki vanhemmat, ja lapset.

Tämä sairaus -maallikon mielipide- tuntuu olevan sama kuin päihteiden käyttäjällä, eli sitä ei pysty tunnustamaan ja tunnistamaan, ja kun se on liian pitkällä, sille on vaikea enää tehdä mitään.

Ruuan syömisen vähentäminen, lopettaminen, karkkilakot, liikunnan lisääminen, pakonomainen painonkontrolli, niitä nyt ainakin kannattaa seurata, varmasti hyödyllisiä, mutta eivät kuitenkaan aina...

Ajatuksena herää ne yhteiskunnan viestit, että ylipaino on ongelma. On suurinta pudottajaa ja pienintä painoa, eli signaalit laihduttamiseen ovat, ja jotkut ottavat asian liian tosissaan, ja se on  hengenvaarallinen juttu.

Tämän kirjoittaminenkin on minulle vaikeaa, ja varmasti äidille vielä miljoonasti vaikeampaa, mutta laitan tämän lähinnä siksi, että tässä ainakin kirja äidin silmin koettuna vakavasta ongelmasta, ja yksikin tapaus vähemmän on hyvä.

--

Poikaiässä podin joskus huonoa omaatuntoa karkin syönnistä limonaadin juonnista, tai jos söin "roskaruokaa", syömisongelmaa eikä alipainoa ollut, mutta nyt ajattelen taaksepäin jossain siinä 10-12 -vuotiaina pyöräilimme, uimmme, ja juoksimme koko kesäpäivät, jolloin energiavajettahan karkeilla täytettiin, sama kuin armeijan alokasaikana sotkun munkeilla, eli onko ne kaloripitoiset ruuat kaikille niin epäterveellisiä, kohtuu toki kaikessa.

Sofi Oksanen: Stalinin lehmät

Sofi Oksanen: Stalinin lehmät  2003, Bazaar 2011,  kolme osaa, sivumäärä 478.

Stalinin lehmät on Sofi Oksasen esikoiskirja.  Kirjan päähenkilö on syömisen ammattilainen Anna, joka näyttää olevan ruuasta pääsemisen suurempi ammattilainen. Kilorajat eivät saa ylittyä.

Virolaisen äidin ja suomalaisen isän tytär Anna on älykkyydestään huolimatta tuuliajolla, hän on myös rauhoittavien nappien napostelemisen ammattilainen, sekä sitoutumisen amatööri. 

Luulen, että kirjassa on monta teemaa, ja joista päällimmäisisiä ovat ruoka ja kalorit. Ruuasta, sen nimityksistä puhutaan paljon (laskekaa). On olemassa turvaruokaa, jota termiä en ymmärtänyt, onko kyse ruuasta, jota voi syödä lihomatta, vai ruokaa, jota voi syödä niin, että ei tule himoa muuhun ruokaan. Annalla lienee anoreksian lisäksi myös bulimia. Aikatasot limittyvät ja kertomuksessa käydään myös Annan äidin tarinaa, sekä Annan nuoruutta neuvosto-Eestissä.

Kirjan kerronnassa on useita eri näkökulmia ja aikatasoja.
Annan taso:
" Minun 
ensimmäinen
 kertani oli erilainen. Olin luullut että se olisi kamalaa, sotkuista, likaista ja limaista  ...." Kyse on ruuan oksentamisesta.
Käyn 
vain 
vessassa
   Ja lantion ympärys on 93 cm. Vaaleanpunainen mittanauha painaa vain muutaman gramman....
Minäkerrontaa siis.

Katariinan taso:
1971
Katariina tulee ensimmäisille treffeille yli puoli tuntia myöhässä....
1971
Toinen Katariina oppima suomenkielinen sana oli keskiviikko, koska

Kaikkitietävä kertoja siis

Tuntuu, että Annan ongelmat olisivat lähtöisin kotoa, liian monta kulissia kannateltavana kuin myös Annan äidinkin, isän ongelmat johtuvat ilmeisesti ainakin osittain ei-ruuasta vaan siitä mitä ja miten juo.

Teemat tai motiivit lienevät: ruoka, syöminen, ruuasta pääseminen, miehet ja sitoutuminen, kaksinaiseläminen, kulttuurierot, "vanhassa vara parempi, vaikka luulisi maailman muuttumisen parantavan asioita", lääkeriippuvuus, vieraantuminen, kotoutuminen, näistä kun keksii jotain, päässee analyysin alkuun.

Kirjan kannessa, (siinä versiossa, minkä minä luin kansia on ainakin kahdenlaista katso yläkuva) on suklaakonvehti tai suklaaleivos. Kirjassa niitä syötiin tai yritettiin olemaan syömättä. Teos oli hyvin paljon ruoka-, anoreksia- bulimiateemainen, joten kansi kuvastaa kirjan sisältöä.

Annan miessuhteita voisi myös tarkastella, se on osittain alisteista syömiselle, koska syöminen todella hallitsee Annaa, hän puhuu Herrasta.

Kirja sisältää varsin samanlaisia miesjuttuja kuin Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä.

Ruoka-asiassa on yhtymäkohtia Marianne Kackön Tapa minut äiti -kirjaan.

*****

Sofi Oksanen (s.1977)  voitti vuoden 2007 kaunokirjallisuuspalkinnon teoksellaan: Puhdistus,