Knut Hamsun: Nälkä

Knut Hamsun: Nälkä, 1964, sivumäärä 169, suomentanut Viki Kärkkäinen, Wsoy Kolibri-sarjaa, alkuteos Sult. Tämä on Hamsunin esikoisteos, minämuotoista kerrontaa. Kirjan kansi on hyvä ja kuvaa hyvin kirjan sisältöä: kaulusköyhälistön miespuolinen olio on epätoivoinen, pää ja vatsa ovat sekaisin nälästä. Teos on jaettu neljään osaan ilman suurempaa syytä, mitään käännekohtia teoksessa ei ole, vaan se on kyynis-depressiivistä nälän, alakulon ja rahapulan kuvaamista. Kun laskut erääntyvät pantataan liivit, huinitaan kadulla ja kirjoitetaan artikkeleita, joita ei niiden sekavuuden vuoksi julkaista.

Nälkä on sekoittanut päähenkilön pään. Kirja tapahtuu "siihen aikaan kun kuljeskelin nälkäisenä Kristianiassa". Minäkertoja ei ilmaise omaa nimeään, koulutustaan, ystäviään eikä sukulaisiaan. Kaveri on yksinäisyytensä tai nälkänsä vuoksi hullu, tai hän käyttäytyy kuin mielipuoli. Hän saa naurukohtauksia, kokee raivon tunteita,ja kaikenlaisia kummia mielenliikkeitä. Hänellä on yhden nuoren naisen kanssa järkevä keskustelu, mutta senkin hän pilaa käymällä tähän käsiksi. Voin suoraan tunnustaa, että näitä kyynis-depressiivisiä yksinpuheluja tai maanisia manifesteja, en voi sietää, mutta teos on silti loistava ja satakaksikymmentä vuotta sitten teoksen arvo oli näyttää ihmisen ahdinko. Myös nobelisti Herta Mullerin Hengityskeinu on minusta ansiokas nälän kuvaus. Nykykirjoissa on monta teemaa tai vivahteikkaampi juoni, tässä vain yksi, minusta tämän eväät riittäisivät myös pitkähköön novelliin, ei pienoisromaaniin. Sivumäärä 169 hieman valehtelee, sillä painoasu on erittäin tiivis, toisella ladonnalla tämä olisi ollut yli 200-sivuinen pokkari. Nälkä-teema on tosin erittäin hyvin kuvattu. Henkilön aliravitsemus ja syömättömyys aiheuttaa myös sen, että ruoka ei pysy sisällä, vaikka sitä olisikin. Monet anoreksian kuvaukset ovat olleet hieman samanlaisia.

Takakannen mukaan siinä on "huumoria, kauhukuvauksia, realistisia kuvia nuoren kirjailijan taistelusta". Huumori on todella kaukana, ainoastaan loppulause voi olla sitä "jäähyväiset kaupungille, Kristianialle, missä tulet loistivat kirkkaina joka kodista". Tässä on joko suuri ristiriita, kirjan kuluessa valot eivät todellakaan loistaneet kuvauksessa kertaakaan tai sitten tämä on sitä huumoria. Toinen hieman humoristinen hetki tai enemmän perverssi tilanne oli kohtaus, missä täyshoitolan emännän mies, näyttää avaimenreiästä päähenkilölle vaimonsa ja perämiehen "puuhat" ja nauraa tilannetta, koska emännän liikuntakyvytön isä on myös kammarissa katsomassa puuhia, jotka tapahtuvat ilman peittojen verhoilua. Minusta tilanne on lähinnä kuvottava, ei siis humoristinen. Tämä kohta ja myös kohtaus, jossa päähenkilö "lääppii  nuoren neidin rintoja" osoittaa Hamsunin tarkastelevan tilanteita naturalistisesti ilman vaatteiden tai sanojen verhoa, mikä on aikakausi huomioiden ehdoton hyve, mitään ei jää arvailujen varaan.

Nobelistin esikoisteos on kuvaus nälästä, oudoista ajatuksista, ja miehen kujanjuoksusta leipäpalan ja yösijan perässä. Kirja on lyhyydestään huolimatta lukukokemuksena varsin raskas jo aiheensakin perusteella.

***
Nyt oli nälkä alkanut ahdistaa minua. Istuin katsellen tuota valkoista paperitötteröä, joka oli ikään kuin pullollaan hopearahoista, ja kiihotin itseni uskomaan, että se todella sisälsi jotain. s.48   .... s.49 Aloin puhella ääneen, kerroin itselleni paperitötteröstä, matkin konstaapeliparan liikkeitä, ...

s.51 Olisipa nyt hiukan leipää! Sellainen kaunis pieni reikäleipä, jota voisi pureskella ... tunsin katkeraa nälkää, toivoin olevani kuollut...

***
Knut Hamsun (1859  -1952) on norjalainen kirjailija  ja Nobelin kirjallisuuden palkinnon voittaja vuonna 1920. Tämä teoksen perusteella Hamsunin tyyli on hieman samanlaista kuin Fjodor Dostojevskin, mutta naturalistisempaa.