V.S Naipaul: Elämän kuva

V.S Naipaul: Elämän kuva, alkuteos Half a life 2001, suomentanut Juhani Lindholm, Otava Seven 2008, sivumäärä 266.

Nobelisti V.S Naipaulin romaani Elämän kuva kertoo intialaisen Willie Somerset Chandran tarinan itsensä etsimisestä, mutta myös ulkopuolisuuden tunteesta ja minusta epäsuorasti myös, elämäntarkoituksesta ja opittujen arvojen näkymättömästä kahlitsevuudesta ja ihmisen itsekkyydestä.

Kirjan kertoja on  Willie Somerset Chandra ja se koostuu kolmesta osasta. Teos alkaa Willie Chandranin isän kertomuksella, miksi Willien toinen nimi on Somerset, tarina on pitkä ja kertoo myös Willien isovanhemmista vanhemmista, ja Willien ja hänen siskonsa Saronijin ristiriitaisesta taustasta. Willien isän isä näki nälkää 1890-luvulla ja hakeutui maharadjan palvelukseen ja teki asiakirjoja hindiksi, englantia hän ei osannut riittävästi, että olisi edennyt virkakunnassa. Isoisä koulutti poikansa eli Willien isän. Willien isä opiskeli yliopistoissa, mutta kapinoi sitä vastaan ja poltti kirjansa. Hän kuitenkin valmistuu, sillä naimakaupat on sovittu Collegen rehtorin tyttären kanssa. Willien isän virkaura etenee joutuisasti maharadjan kirjurina, ja jatkuvasti hänelle tulee aiheettomia ylennyksiä.W illien isä on kuitenkin uhmannut kastijärjestystä, ja saattanut yliopistossa opiskelleen kastittoman stipendiaattinaisen hankalaan asemaan. Willien isä on joutunut piilottamaan naisen, ja elättämään tätä. Kun yhteisölle selviää Willien isän tempaus, Willien isä tekeytyy marttyyriksi, istuu puhumattomana temppelin edessä. Hänestä tulee kuuluisuus, jonka näkee myös englantilaiskirjailija  Somerset Maugham (1874 - 1965). Maugham kirjoittaa Willien isästä matkakirjaansa.  Willien isä on penseä, ja arvostelee ja omien sanojensa mukaan inhoaa valitsemaansa naista. Pari saa kaksi lasta pojan Willien ja tytön Sarojinin. Willie toistaa isänsä käytöstä, ja murjottaa ja kiukuttelee lähetyskoulussa, ja keskeyttää sen. Willien isä onnistuu suhteillaan saamaan Willien Englantiin Lontooseen stipendiaatiksi. Tällöin eletään 1950-luvun loppuvuosia.

Willie lähtee Englantiin. Hän opiskelee kasvatustieteellisessä, mutta ei tunne kiinnostusta opettajan ammattiin. Hän on enemmän kiinnostunut sekalaisten ystäviensä tyttöystävistä. Willie julkaisee novellikokoelman ystävänsä painossa. Eräs naispuolinen opiskelija Ana näkee kirjoituksissa itsensä kaltaisen ihmisen. Koska stipendi on loppumassa, Willie ja Ana matkustavat Anan perimälle plantaasille Portugalin siirtomaahan Mosambikiin Afrikkaan.

Kirjan rakentuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa on isän kertoma tarina Willielle, toinen on Willien kirjoittama opiskelustaan Lontoossa, ja kolmas osa on Willien kertomus, miksi hän erosi Anasta ja palasi Eurooppaan. Willien sisko Sarojini on muuttanut Länsi-Saksaan yhdessä saksalaisen Wolfin kanssa. He eivät ole naimisissa, koska Wolfilla on toinen perhe.

Kolmas osa on siirtomaaolojen kuvausta. Paikalliset plantaasin omistajat ovat etuoikeutettuja suhteessa paikallisiin, mutta kakkosluokan väkeä verrattuna emämaan portugalilaisiin. Paikalliset tekevät raskaat työt, ja siirtomaaisännät keräävät mahdollisimman paljon rahaa, ja lähettävät lapsensa Portugaliin kouluun. Analla ja Wiliellä ei ole lapsia, ja Ana haluaa asua Mosambikissa. Monet, kuten Ana ovat "värillisiä", eli siirtomaasuvuissa on paikallista väritystä. Tässä on juoni pääpiirteissään, mutta ei sisällä kertomuksen teemoja, käännekohtia tai  johtopäätöksiä, kirjoitan niistä enemmän, mutta jos aiot lukea tämän, lopeta lukeminen tähän.

Kirjat teemat, huomiot ja johtopäätökset.
Miesten ja naisten suhteet?
Kirjan yksi teema on epäsäätyinen avioliitto, ja sen seuraukset. Kirjassa suoraan viitataan legendaan  Kuningas Cophetuasta ja kerjäläistytöstä. Tässä ei niinkään käsitellä suvun tai yhteisön odotuksia, mutta Willien isä ei aidosti rakasta tai ei ainakaan aidosti osoita rakastavansa vaimoaan. Myöskään Willie ei puhu äidistään, ei kirjoita tälle. Kirjassa on  minusta jopa häiritsevässä määrin Willien seksuaalisesta käytöksestä. Hän käy Englannissa yleisissä naisissa, harrastaa seksiä kaveriensa tyttöystäviensä kanssa. Hän on kanssakäymisessä myös Anan kanssa, Anan, joka hyväksyy Willien sellaisena kuin on. Anan perhesuhteet ovat myös hyvin eri säätyiset, kun Williellä ne on eri kastiset. Kuitenkin Willie päätyy ostamaan seksiä hyvin nuorilta tytöiltä siirtomaissa, tämä on hyvin vastenmielistä, iljettävää ja erittäin tuomittavaa, mutta nämä asiat hän siis kertoo sisarelleen täysin luonnollisina asioina. Kun naapurin plantaasille muuttaa uusi tilanhoitaja, Willie aloittaa kiihkeän suhteen tilanhoitajan vaimon Gracan kanssa. Graca on mennyt naimisiin, vain että ei joutuisi luostariin.
Willie käyttäytyy minusta hyvin moukkamaisesti vanhempiaan, siskoaan, kavereitaan, ja etenkin vaimoaan Anaa kohtaan. Willie on kuten isänsä pohjimmiltaan laiska, heikko tyhjäntoimittaja. Kun hän tilittää itsensä etsimistä sisarelleen hän on vasta 41-vuotias, mutta on velttoillut hyvin paljon.
Willien äiti on hyvä vaimo tai olisi, jos mies osoittaisi suurempaa omistautuista perheelle. Saronijin on oikeastaan pakko lähteä Intiasta, koska hänen asemansa on hyvin huono. Ana on myös hyvä ihminen. Hän on joutunut isäpuolensa käpälöimäksi, mutta pysyy synnyinmaassaan. Ana on voimaton Willien velttoilun ja naintien edessä.

Siirtomaa
Siirtomaa . emämaa -asetelma paistaa tekstistä monessa kohdassa. Intia on Tarinan alussa brittien siirtomaa. Willien ensimmäinen ystävä tumma Percy Cato on kotoisin Panamasta, minne hänen isänsä on viety tekemään kanavaa. Mosambikin kehitystä seurataan. Emämaa heikkenee, ja kapinaliike vahvistuu, niiden kahdeksantoista vuoden aikana kun Willie maassa on, valta on vaihtumassa.

Näkymättömät kahleet
Kirjassa tulee ilmi kulttuurin luomat odotukset ja näkymättömät kahleet, jotka sitovat Willien äitiä. Willie on osin samassa asemassa Intiassa ja Englannisa kuin paikalliset ovat Mosambikissä.

Nobelisti V.S Naipaulin romaani Elämän kuva on parhaimillaan kerronnassaan, sen antama kuva maailmasta sen syrjivyydestä ei ole miellyttävä. Lukukokemusta entisestään ankeuttaa myös päähenkilön vastenmielisyys. Tämä oli lukemistani Naipaulin teoksista huonoin.

****
Sir Vidiadhar Surajprasad Naipaul (1932 - 2018)  voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2001. Hän on syntynyt Trinidadissa, asui Englannissa ja oli intialaista sukujuurta. Olen blogannut Naipaulin teoksesta Joki tekee mutkan sekä Vallan hinta.

V.S. Naipaul: Vallan hinta

V.S. Naipaul: Vallan hinta, The Mimic Men, 1967, suomentanut Paavo Lehtonen, Otava 1976, sivumäärä 304.

Nobelisti V.S. Naipaulin Vallan hinta, on minäkertoja Ralph Singhin muistelmia, ja tilitystä maanpaossa kotimaastaan Isabellasta. Kirja alkaa lopusta eikä etene kronologisesti, mutta on silti osuva ja syvämietteinen kuvaus pienen brittiläisen siirtomaan Isabellan asioiden hoidosta, sosiaalisista suhteista, ja vallasta.

Minä-kertoja toipuu elämänsä menetyksistä kirjoittamalla niistä kirjaa Lontoossa. Romaani on kolmiosainen, ykkösosa käsittelee kirjoittajan elämää Lontoossa kahdessa eri aikatasossa, toisessa osassa tarkastellaan aikaa, kun kertoja muuttaa Sandra-vaimon kanssa Isabellan saarelle, hänen bisneksiään ja talokauppojaan, sekä sen jälkeen kertojan lapsuutta ja kouluaikaa, kolmas osa käsittelee aikaa, jolloin kertoja on vallankahvassa, ja milloin ja miten ote siitä kirpoaa.

Alla on avattu kirjan tapahtumia, jotka eivät kerronnassa ilmene tässä järjestyksessä eikä näin suoraan.

Jos et halua lukea pitkäpiimaista selitystä juonesta, henkilöistä ja teemasta niin voit vallan mainiosti lopettaa tähän toteamukseen: "Vallan hinta" on nobel-tasoinen teos, se paljastaa jotakin olennaista vallasta, ja mitä valta ei ole, ja otteen karvaan kirpoamisen vallankahvasta.

Juoni ja henkilöt (älä lue, olen kirjoittanut tämän itseäni varten)
Kertoja pysyttäytyy nimettömänä, mutta kirjan keskivaiheilla paljastuu Ralph Singhiksi, mutta oikea nimi lienee Ranjit Kripal Singh. Hänen isänsä on saaren intialaistaustaisia asukkaita, ja äitinsä kuuluu saaren rikkaaseen sukuun, joka omistaa Bella Bella virvoitusjuomatehtaan. Ralphin eno omistaa tehtaan ja on upporikas, hänen poikansa Cecil on vain hieman vanhempi kuin Ralph. Cecil alkaa röyhistellä rikkaudellaan. Ralphilla on suhde Cecilin sisareen Sallyyn, joka on siis Ralphin serkku.

Ralphin isä Kripal Singh on sivistynyt lähetyssaarnaaja ja opettaja, mutta huonosti palkattu, ja nöyryytetty, hän inhoaa vaimonsa sukua. Isä sinnittelee opetusministeriössä töissä, mutta kimmastuu lopulta ja osallistuu lakkoon, ja on pian kansanliikkeen johtaja, ja muuttaa viidakkoon. Siellä hän vaihtaa nimensä Gurudevaksi. Viidakossa hän lyöttäytyy yhteen kuljetusyrittäjän lesken kanssa, leskellä on poika Dalip. Isän kohtalo tuottaa kertojalle paljon häpeää. Isä vangitaan myöhemmin, ja hän pääsee vapaaksi vasta toisen maailmansodan jälkeen. Cecil pröystäilee rahoillaan, ja leikkii gangsteria, hän etsii Dalipin käsiinsä ja usuttaa Dalipin ja Ralphin toistensa kimppuun. Kumpikaan ei tapa toisiaan. Cecil sen sijaan joutuu rappiolle. Cecilin isä jakaa testamentissaan rahat koko suvulle. Cecilille jää virvoitusjuomatehdas, joka tekee lisenssillä Coca Colaa, se menee vararikon partaalle, ja Cecil menettää Coca Colan lisenssinsä.

Isabellan väestö on monikulttuurista ja -rotuista, syrjintää ei ole vahingollisessa mielessä (lukee kirjassa, ei ole oma mielipiteeni), mutta mustat ovat heikoimmassa asemassa, mutta välillä myös intialaistaustaisia häiritään.

Koulutus ei ole keino saada parempaa sosiaalista asemaa (joka on minusta kiinni suvusta, rahasta ja taustasta), joten koulut ovat avoimia kaikille, mutta kaikki eivät opiskele tosissaan. Kertoja ahkeroi koulussa yrittäen peittää koulussa kaiken häpeän, mutta pienellä paikalla, mikään ei pysy salassa. Ralph alkaa pelata krikettiä, jotta saisi sosiaalista arvostusta. Kirja osoittaa sosiaalisten suhteiden kudelman ja siinä esiintyvän valtapelin. Tässä bloggauksessa ei asia luonnollisesti tule ilmi. Joka tapauksessa Ralphin luokalla on Brownee -niminen musta, josta myöhemmin tulee sosialistijohtaja, ja Ralph rahoittaa puolueen toimintaa ja painaa sen lehteä. Brownee ja Ralph lähtevät toisen maailmansodan jälkeen opiskelemaan Lontooseen, he elävät kuitenkin erillään toisistaan Lontoossa.

Ralph asuu Shylockin omistamassa asunnossa (alkuperäinen Shylock  on Shakespearen Venetsian kauppias -teoksessa koronkiskoja). Ralph tuntee ulkopuolisuutta Lontoossa, ja hän tapaa opiskeluoikeutensa menettäneen turkkilaisen Sandran. He menevät naimisiin maistraatissa ja muuttavat Isabellaan, missä Ralph onnistuu rakennusbisneksissään (rakentaa ja myy kokonaisen esikaupunkialueen), ja he rakentavat itselleen hulppean talon. Ralphin äiti oli varoittanut seka-avioliitosta. Suhde perustuu kertojan mukaan puhtaasti "sukupuolisuuteen", kertoja kuvaa paljon Sandran etuvarustusta ja sen ulokkeita, joita Sandra mielellään maalaa huulipunallaan. Sandra, joka halusi tulla rikkaaksi, ei välitäkään saavuttamastaan rikkaudesta eikä asemasta, ja riitelee kaikkien kanssa. Lisäksi Sandra kertojan mukaan rapistuu sängyssä, kuten kaikki naiset (kirjoittajan mukaan), joiden yhteiskunnallinen asema kohoaa. Sandra lähtee yllättäen saarelta. Kun vaimo lähti, Ralph ajautuu politiikkaan, missä kirjoittajan mukaan he saavat kaiken helposti ja huijaamalla. Siirtomaa itsenäistyy ja Brownee on vallan kahvassa. Ralphilla olisi valttikortit käsissään, hän on kuitenkin passiivinen. Lopulta arki koittaa politiikassakin. Ralphista leivotaan syntipukki ja joutuu sivuraiteille ja pakotetaan lähtemään vapaaehtoiseen maanpakoon.

Kunnia, kunnioitus ja häpeä
Kunniaa ja häpeän tuntemista selvitetään romaanin toisessa osassa. Pienessä yhteisössä kaikki on lopulta kaikkien tiedossa, siellä yllättävistä asioista saa kunnioitusta, mutta myöskin häpeää tunnetaan, ja siitä vaietaan. Naipaul on sanallistanut sanattomat tunteet. Kerronta on monitasoista ja ajallisesti käsittelee useita aikatasoja, mutta ne linkittyvät saumattomasti.

Valta, vallan saaminen, menettäminen ja realiteetit
Isabellan sosialistit saivat vallan vaaleissa helposti. Ralphin mukaan huijaamalla. Voiton jälkeen alkoi kateus. Sivuraiteet ilmestyivät nopeasti ja peruuttamattomasti.
"Paluu saarelleni ja poliittiseen elämään on mahdotonta"  s. 10. Samalla sivulla todetaan kirjan lopussa ilmenevä seikka: "Meiltä puuttuu valta. Me erehdymme pitämään sanoja ja suosion huutoja valtana; me olemme mennyttä heti kun hämäyksemme paljastuu". Tähän viitataan uudestaan sivulla 247 "se oli viattomuuttamme että aluksi me pidimme suosionosoituksia ja hienhajua ainoana vallan lähteenä. Pian me huomasimme että olimme riippuvaisia roskaväestä ja että meidän otteemme tästä roskaväestä oli sanoihin perustuva ja tästä syystä epävarma".  Tämän takia pelkästään kirja on loistava, ei kannattaisi olla riippuvaisia roskaväen mielipiteistä, ne eivät rakenna sopua, eivätkä luo hyvinvointia, tämän huomaa moni liian myöhään, jos silloinkaan. Ralph kertoo, että hänellä on englantilais-dandyn maine, dandyllä on monta merkitystä, myös keikarin.

Sosialistit saivat vaaleissa enemmistön, ja Ralph kokee että liian helposti. Kuten aiemmasta ilmenee, sanat ovat sanoja eivät vielä eivätkä koskaan tekoja. Saarella on kaakao- ja sokeriruokoplantaaseja. Mitä tapahtuu, jos plantaasit kansallistetaan? Ainakin jo kansallistamisvaatimusten jälkeen sokeriruot poltetaan, se ei lisää vaurautta. Bauksiittisopimusta ulkomaisten kaivosyritysten kanssa ei ole helppo neuvotella.  Roskaväkeä ovat minusta myös ne ulkomaiset sijoittajat, jotka tuovat tehtaitaan saarelle. Raaka-aineet ja koneet tuodaan, tavara on epäkuranttia ja kallista ja saadut rahat viedään kotimaahan tai ainakin omalle pankkitilille.

Suomeksi kirjan nimi on Vallan hinta, mikä minusta aika huonosti kuvaa kirjan sisältöä. The Mimic Men ehkä kuvaa kertojan omaa persoonaa, jota hän ei minusta näytä missään vaiheessa, ei lapsuudessaan, ei koulussa, ei opiskeluaikanaan Lontoossa, ei avioliitossaan, ei poliittisessa elämässään eikä sen jälkeen kirjoittaessaan kirjaansa.

****
Sir Vidiadhar Surajprasad Naipaul (1932 - 2018)  voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2001. Hän on syntynyt Trinidadissa, asuu Englannissa ja on intialaista sukujuurta. Olen blogannut Naipaulin teoksesta Joki tekee mutkan NÄIN. Elämän kuva NÄIN

V.S Naipaul: Joki tekee mutkan

V.S Naipaul: Joki tekee mutkan, Otava 1981, alkuteos A bend in the river, 1979 suomentanut Seppo Loponen, neljä osaa ja sivumäärä 281.

Taustaa
Kirjan kertoja on afrikkalainen intialaistaustainen Salim, joka muuttaa itärannikolta Afrikan keskiosiin eurooppalaisten tuhottuun kaupunkiin sekatavarakauppiaaksi, jonka ostaa Nazruddinilta perheensä ystävältä, jonka tyttären on luvannut naida. Nazruddin lähtee aikojen huonontuessa. Salim lähtee Peugeotillaan sisämaahan hoitamaan ostamaansa kauppaa. Kaupunki on tuhottu, viidakko on vallannut sijaa, mutta kaupunkiin alkaa virrata jokea pitkin raaka-aineita ja elämän edellytyksiä. Kerronta on monisyistä Salimin tarinassa luodataan lapsuuteen asti. Salimin perheyhteisö hajoaa, kun maa itsenäistyy. Salimin vanhassa kotimaassa alkaa puhdistus, myös uuden kaupungin liepeillä on kahakoita, jotka tukahdutetaan ja alkaa uuden hallinnon aika.

Salim on intialaistaustainen, mutta on afrikkalainen syntyjään. Salimin mukaan kaikilla afrikkalaisilla on heimo ja kylä johon he kuuluvat, tämä auttaa heitä selviämään. Salimin mukaan eurooppalaiset ovat joustavia, ja he ovat valmiita lähtemään pois. Salimilla ei ole minusta harhakäsitystä kolonialismin eli siirtomaavallan aiheuttamista ongelmista, muttei myöskään heimojen välisistä kahakoista, eikä soturiheimoista, joita syntyy aseistamalla ihan tavallisia heimoja. Salim kokee olevansa tarkkailun alla, sillä hän on kauppias, ja hänet luokitellaan eurooppalaiseksi vaikka siis minusta hän on intialaistaustainen uskonnoltaan muhamettilainen (kirjan käännös on tämä eli on islaminuskoinen, korjaan jos termi on väärin), uskonto ei tule tekoina esille eikä ole määräävä teoksessa tekijä, mutta osoittaa, että Salimia en pitäisi eurooppalaisena, vaikka hän intialaisena osaakin englantia.

Juoni ja henkilöt
Teos on jaettu neljän osaan. Ensimmäinen osa kertoo Salimin tulosta kauppiaaksi. Salimin suku hajoaa vallankaappauksessa ja hän saa perheen palvelijana olleen orjan Mettyn hoidettavakseen. Perhe pitää huolta omistaan. Kaupassa käy noitavoimia omaava musta nainen Zabeth, jonka poika Ferdinand tulee paikalliseen lyseoon, jota johtaa isä Huismans. Isä Huismans uskoo rotujen rinnakkaiseloon ja sulautumiseen ja hän keräilee eri heimojen naamareita ja muita maagisia tavaroita. Eräällä keräysmatkalla hänet tapetaan raa'asti.

Henkilöt esitellään suhteessa Salimiin päähenkilöön. Shoba ja Mahesh ovat rikas aviopari, joka on mennyt ilman Shoban veljien suostumista naimisiin. Heidän kauttaan selviää suvun merkitys ei-afrikkalaisille. Masesh on selviytyjä, hän osaa ostaa ja myydä ajoissa.

Koko teoksen tarkastelunäkökulma on Salimin, mutta tapahtumapaikka on rikastuva entinen siirtomaa, jossa on henkilökulttiin perustuva hallinto. Mahtimies Presidentti rakentaa nykyaikaista Afrikkaa, jota kohtaan tunnetaan hellyyttä. Rakentamisen jälkeen käyttöön otto ei tosin onnistu ja kaikki jää retuperälle. Sama pätee nuorisokaartiin, jonka omavaltaisuuden takia se hajotetaan. Tämä johtaa ryöstelyyn, ryöstelystä seuraa kurinpalautus.

Joenmutkaan entisen eurooppalaiskaupungin raunioille nousee siis vaurautta. Polytekninen yliopisto perustetaan Ferdinand saa stipendin. Polyteekin ympärille rakennetaan kiireellä Alue, jonne polyteekin opettajat ja muut Presidentin miehet muuttavat. Salim tuntee Indarin, joka on opiskellut Englannissa. Indarilla on suhde Presidentin "valkoisen neuvonantajan" Raymondin nuoren vaimon Yveten kanssa. Kun Indar lähtee masentuneena pois, Yvette ja Salim muodostavat pettävän parin. Yveten ja Salimin suhde alkaa rajuna ja päättyy. Raymond on syvämielisen filosofin maineessa, ja kirjoittaa kirjoja. Hän on tuntenut Presidentin  hotellisiivoojana olleen äidin, jonka pojalle on antanut neuvoja. Raymondin asema on kiinni Presidentin suopeudesta. Kaikki näyttää pettävän hyvältä, hinnat nousevat, kaupunki laajenee, mutta kaikki on nopeasti ja huolimattomasti rakennettua, ja mikään ei kestä ikuisesti. Tulee levottomuuksia ja vangitsemisia. Salimin ulkomaanmatkan aikana kaikki on kansallistettu, myös hänen yrityksensä. Uusi omistaja on lukutaidoton kansalainen Theotíme, joka muuttuu röyhkeäksi ja pöyhkeäksi. Salim yrittää kerätä rahaa lähtöön, mutta ajautuu yhä tukalampaan tilanteeseen. Ainoa pelastus on Zabethin komissaarina oleva poika Ferdinand, jonka hyväntahtoisuudesta mahdollistuu passitus ulkomaan lennolle.

Jälkikolonialistinen heimotodellisuus
Kerronnassa ilmenee sekä jälkikolonialismi, mutta myös heimokulttuuri. Alun matka joenmutkan kauppaa on vaivalloinen kaikkine lahjuksineen ja vastoinkäymisineen. Seteli on parempi asiakirja rajamuodollisuuksissa kuin viisumi.  Naipaul kirjoittaa ironisesti, että "rauhan aikana  ... aloimme saada vierailijoita sen kymmenestä maasta, opettajia, opiskelijoita tämän ja tuon alan asiantuntijoita, ihmisiä jotka käyttäytyivät kuin Afrikan löytäjät, olivat onnellisia kaikesta löytämästään ja katsoivat kieroon meidän kaltaisia ulkomaalaisia, jotka olimme asuneet siellä".
Sama ilmenee myöhemminkin. Tarkastuksista selviää seteleillä niin kauan kuin luottamusta on. Kaikki kuitenkin riippuu poliittisista suhdanteista ja ne taas riippuvat Presidentin suopeudesta. Naipaul kuvaa tietystä näkökulmasta afrikkalaisuutta. Hän ei romantisoi heimosotia, soturiheimoja eikä paikallisia oloja eikä diktatuuria, vaikka käsitteleekin sitä kaukaa ja joenmutkan kaupunkilaisten kautta. Kaikki ovat kaupungissa loukussa, jossa kaikki toistuvat, mellakat, tuhoaminen, jälleenrakennus ja uusi nousu. Salim lähtee kaupungista kuten Nazruddinkin. Afrikkalaisilla on Salimin mukaan turva heimossaan. Muilla ei ole turvaa, he joutuvat usein lähtemään. Minne mennä, kun olet syntynyt Afrikassa?

--- Tämän jokelluksen voi huoletta jättää lukematta ----
Yleensä varsinkin opiskelijat tuntuvat tietävän maailman toiminnasta kaiken, ja haluavat parantaa koko maailman kaikki epäkohdat. He myöskin kertovat, mitkä kaikki asiat ovat väärin. Minusta he toimivat monesti kuin tämä bloggari. Minun käsitykseni mukaan opiskelijalaumat (eikä tämä bloggari) eivät juuri paranna pitkällä aikavälillä tilannetta. He poistuvat kuten teoksessa ilmenee, heti kun huonot ajat alkavat. Usein maailman ongelmat ovat niin monisyisiä, ettei niiden parantaminen yhdellä "konsertilla", konseptilla tai tempauksella onnistu. Yleensä jonkin asian parantamiseen tarvitaan suurempi ymmärrys, suurempi nöyryys ongelmien koon suhteen, ja yleensä ongelmat ratkeavat vain paikallisten voimin, harvoin ulkopuolinen pystyy muuta kuin tukemaan prosessia. Tämä on minun mielipiteeni, enkä ole yhtään maailman globaalia ongelmaa edes yrittänyt ratkaista, olen koettanut elää siten, etten aiheuttaisi enää niitä lisää, mitä väärällä politiikalla usein syntyy. Mutta jo jostain mielipiteestä voi tulla ongelma. Luulee tietävänsä on tietämisen toisiksi alinta tasoa, mutta monesti vaarallisempaa kuin se, että ei tiedä. Jos tietää, ettei tiedä, tunnustaa, ettei tiedä. Yleensä pintatiedolla asioihin puuttuminen johtaa pelkkään kärsimykseen. Tässä kirjassa on monia havaintoja afrikkalaisten ja eurooppalaisten kohtaamisista ja teoista, jotka näyttävät hyviltä, mutta johtavat kärsimykseen. Osa kärsimyksestä on seurausta, että ei tunneta eikä tunnisteta tosiasioita vaan eletään haavekuvissa. Osa kärsimyksestä tulee jonkun muun myötävaikutuksella tai sodista.
---Asiaan takaisin----

V.S Naipaul on saanut teokseensa Joki tekee mutkan paljon tärkeitä teemoja. Teos kuitenkin on yksittäisen henkilön kertomus ja hänen suhteiden kautta luodataan maan poliittista tilannetta ja esitetään se nerokkaasti Salimin tarinan vieressä, mutta Salimin kohtalo on allegoria ulkopuolisen kokemuksesta vuosina 1965-1973. Afrikan maista ainoastaan Uganda mainitaan. Se mainitaan rikkaaksi maaksi, mutta liian pieneksi heimoristiriidoille, Nazruddin joutui pakenemaan Ugandastakin. Tapahtumapaikan esikuva lienee kuitenkin Zaire, joka vuodesta 1998 saakka tunnetaan nimellä Kongon demokraattinen tasavalta. Epäilemättä Presidentin esikuva on ollut Mobutu Sese Seko, josta  wikipedia-artikkeli täällä. Presidentilläkin oli leopardinnahkainen hattu, kuten wikipedian sivuilla olevassa kuvassa. Mobutu kansallisti ulkomaalaiset yritykset ja ajoi eurooppalaiset pois maasta. Hänellä oli mittava henkilökultti. Hän myös korosti afrikkalaista identiteettiä, kuten kirjassa ilmenee. Maassa ei ole ollut kovinkaan rauhalliset ja demokraattiset olot. Maan halki menee Congo-joki, jonka varrella on kaupunkeja esim. Bumba ja Kisangani. Maan eräs rajanaapuri on Uganda. Zaire on Belgian entinen siirtomaa.
*****
Sir Vidiadhar Surajprasad Naipaul (1932 - 2018) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2001. Hän on syntynyt Trinidadissa, asuu Englannissa ja on intialaista sukujuurta. Elämän kuva on myös erinomainen teos.