tiistai 31. heinäkuuta 2018

Mika Waltari: Mikael Karvajalka



Mika Waltari: Mikael Karvajalka, WSOY 1948, sivumäärä 780,

Mika Waltarin Mikael Karvajalka muistuttaa asetelmaltaan ja rakenteeltaan hieman Waltarin edeltävää romaania Sinuhe Egyptiläistä mutta ei lainkaan tunnelmaltaan.Teoksen päähenkilö Mikael Karvajalka on orpo, mutta kuitenkin persoonana erilainen kuin Sinuhe, Mikael on todellinen opportunisti. Hän ei juuri välitä moraalista, ja suuntaa kiinnostuksensa sinne, mistä saa helposti rahaa tai muita etuja. Mikaelin mieltä ei menneet juurikaan paina. Teos on jaettu kirjoihin, jotka kertovat turkulaisen bastardipojan nuoruuden seikkailuista pitkin poikin Eurooppaa uskonpuhdistusten aikaan vuoteen 1527 asti. Mikaelilla on yksinkertaisempi mutta viisaampi kumppani Antti. Mikael Karvajalka on ajoin hyvinkin hauska historiallinen romaani, mutta myös traaginen.

Mika Waltarin Mikael Karvajalka on sujuva historiallinen romaani, jossa nokkelan ja sopeutuvaisen Mikael Karvajalan silmin katsotaan Uskonpuhdistuksen aikaista kuohuntaa Euroopassa. Vallasta teos antaa minusta oikean kuvan, se turmelee ja veltostuttaa. Katolinen kirkko inkvisitioineen ja noitarovioineen saa kritiikkiä, mutta myös uskonpuhdistus ja etenkin uskonpuhdistajat, kuten silloinen paavikin.

Osallistun tällä Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen TÄÄLLÄ.


Juoni ja henkilöt ja tapahtumia (älä lue jos aiot lukea  kirjan)
Mikael Karvajalka -teos alkaa Mikaelin kotimaan Finlandian ja sen toisen kaupungin Turun kuvauksella (toinen kaupunki tuolloin oli Viipuri). Tapahtumien raamit ovat oikeat historian mullistukset, jotka alkoivat Tanskan kuninkaan Kristian II:n valtapelistä ja vuoden 1517 Lutherin naulaamista teeseistä.

Mikael on avioton poika, Mikael on syntynyt 1502 tai 1503, ja ensimmäiset muistot kerrotaan juuttien raa'an ryöstöretken ajalta vuodelta 1509. Mikaelin äiti Kerttu on omassa häpeässään juossut jokeen, ja hyökkäyksen aikana isovanhemmat kuolevat, ja luostari takavarikoi heidän talonsa. Onneksi rouva Pirjo (on minusta neiti) kansanparantaja ottaa Mikaelin hoiviinsa. Molemmat ovat Karvajalkojen sukua. Mikael on nokkela ja aloittaa maisteri Martinuksen opissa. Opetusmenetelmiä maisterilla on yksi, vitsa. Mikaelin takalisto kestää koulutuksen. Hän pestautuu varhaisteininä kesäksi saksalaisen mestarin Schwartzschwanzin apulaiseksi, kun tehdään ruutia ja ammuksia Turun Linnaan. Mikael valmistaa ensin salpietaria, ja on myöhemmin kirjurina. Näihin aikoihin Mikael tapaa tulevan kumppaninsa isokokoisen Antti Kallenpojan Laitilasta. Koulu jatkuu talvella, ja sen jälkeen Mikael pestautuu kultaseppä Laurin kotiopettajaksi. Laurin tarinat kullasta ja sen merkityksestä ovat kiinnostavia, ja kiinnostaa Mikaelia myös Laurin tytär Anna. Lauri heittää Mikaelin talostaan, kun Mikael pyytää kihlautumislupaa. Suudelmia pidemmälle suhde ei kylläkään ehtinyt edetä. Myöhemmin Anna yleenkatsoo Mikaelia, mutta Pirjon rohdoin Mikael saadaan Annan viereen. Mikael tutustuu saksalaiseen Didrik Slaghammeriin ja hänen siskoonsa (?) Agnesiin. Didrik on kiinnostunut Mikaelin tiedoista koskien linnan tykkien paikkoja. Didrik onkin Tanskan kuninkaan Kristian II:n  kätyri. Agnes antaa juuri Mikaelille rakkauden ensimmäistä oppituntia, kun ilmenee, että Kristianin suunnitelmat ovat kariutuneet, ja niin Didrik siskoineen palaavat Saksaan, ja niin tekee Mikael peläten kumouspyrkimyksiä. Laivaan tulee vihaista aviomiestä pakoileva Anttikin. Ja niin päättyy Viettelys eli toinen kirja

Korkea Yliopisto -kirjassa Mikael ja Antti taivaltavat Saksan halki Pariisin. Mikael aikoo kirjoittautua yliopistoon. Mikael harjoittaa opintoja maisteri Monkin johdolla. Pian rahat on kulutettu, ja nälkä vaivaa. Mikael tutustuu kiihkoilijaan nimeltä Julien D'Avril. Mies on kirjoittanut kirjan, jossa pelottelee Turkin uhalla ja vedenpaisumuksella, jonka on määrä tapahtua 1524. Mies alkaa uskoa omiin tarinoihinsa, että kiertää puhumassa. Mikael ja Antti ovat mukana. Kaikki päättyy siihen, että Julien kaappaa rahat, ja Mikael ja Antti ovat taas puilla paljailla. Samoihin aikoihin Kaarle V kruunataan keisariksi. Antti ja Mikael pelastavat rouva Genevieven, joka on mestari Hieronymuksen hehkeä vaimo. Mikael jää Hieronymuksen palvelukseen, hän lukee Genevievelle, ja kirjoittaa Hieronymuksen kirjeitä. Aviomies on keräämiensä pyhäinjäännösten lumoissa, kun Genevieve laukkaa ritarin luona, joka osoittautuu nyrpeäksi, lyhyenlännäksi ruikuttajaksi. Mikaelin keittämän lemmenjuoman avulla Genevievellä tulee säpinää myös Antin kanssa.

Tilanne muuttuu ja Mikael ja Antti lähtevät Didrikin matkaan Tukholmaan. Ruotsissa on alkanut sisällissota ja Mikael osallistuu Tukholman piiritykseen, ja on lääkäri Paracelsuksen  apuna haavurina, ja hengellisen oikeusistuimen kirjurina. Mikael tämän vuoksi katsoo tulleensa vihityksi papiksi. Tämän jälkeen Mikael lähtee sanansaattajaksi Turkuun. Vanhojen syntien takia hänet sijoitetaan tyrmään, mutta pääsee sieltä pois. Pirjo ei hätkähdä Mikaelin Baccalaureus Artium titteliä, vaan pitää sitä pelkkänä paskalaurina. Turun raadissa on myös Lauri ja hänen tyttärensä Anna on lihava, kierosilmäinen äiti. Mikael huseeraa aikana Kristian II:n kätyrinä Turussa, ja on vihattu, mitä hänen liikanimensä musta Mikael ja verinen Mikael kuvaavat. Turun aikana Mikael uskottelee olevansa pappi, ja on fyysisessä yhteydessä Veronikaan. Kun Kustaa Vaasan miehet pääsevät niskan päälle, Pirjo rouva heitetään veteen ja kivitetään kuoliaaksi, koska hän oli Mikaelin kasvattaja. Mikael ja Antti sen sijaan hakeutuvat mannermaalle.Veronikallekaan ei käy hyvin vaan tapetaan.

Mikael ryhtyy pyhiinvaeltajaksi ja suuntaa Lyypekkiin, missä säästöjensä ja Pirjon rohtojen avulla yrittää toimia lääkärinä. Antti on mukana. Raati ei anna lupaa toimia lääkärinä, vaikka Mikael selittää olleensa Paracelsuksen oppilas. Sitten Mikael tutustuu rouva Agnekseen, joka kehottaa sotataidon opiskeluun. Turkkilaiset ovat valloittamassa Belgradia. Rouva Agnes on leski. Mikael antaa rouvalle kultarahan, jolloin rouvakin avaa sylinsä, mutta Agnes jää Lyypekkiin, kun Antti ja Mikael suuntaavat kuohuvaan Eurooppaan, pyhiinvaeltajiksi pukeutuneina. Matkalla Mikael lyödään tajuttomaksi, ja rahat varastetaan. Mikaelin pelastaa Barbara Büchsenmeister, Mikaelia vanhempi nainen, joka on rukoillut miestä itselle. Barbara asuu isänsä kanssa, ja Barbara syöttää ja hoivaa Mikaelin kuntoon.  Barbara ei ole erityisen kaunis, mutta hänellä on punaiset hiukset ja kellanvihreät silmät ja Mikael hullaantuu häneen.Vaikka ylenmääräinen kalpeus vaivaa Mikaelia, niin hän menee Mimmingenin oluttupaan, esittelee itsensä Mikael  Pelzfussiksi ja tapaa Sebastian Lotzerin, joka lukee Jumalan sanaa kansankielellä (ei siis latinaksi). .

Teoksen ehkä paras, mutta myös iljettävin kirja on kuudes kirja Rovio. Barbara hoitaa Mikaelin kuntoon, ja he menevät naimisiin. Asukkaat karttavat punatukkaista ja pisamanaamaista Barbaraa, joka vetäytyy syrjään. Mikael toimii raadin kirjurin apulaisena. Vuoden kestettyään avioliitto loppuu inkvisitioon. Mestari Fuchs ruhtinassuvun noitien metsästäjä saapuu kaupunkiin, ja Barbara vangitaan. Hänen asiansa kirjan mukaan tutkitaan oikeudenmukaisesti, eli Barbaraa kidutetaan, kunnes hän tunnustaa olevansa noita, ja liitossa paholaisen kanssa. Kaikki todisteet häntä vastaan hyväksytään, mutta puolustavia ei oteta huomioon. Teksti on karmeaa luettavaa. Toisaalta loppuvaiheessa mennään jo yli. Viidennessä kidutuksen asteessa Barbara tunnustaa nähneensä mestari Fuchsin samoissa karkeloissa päällepäsmärinä. Fuchs joutuu samaan mankeliin, ja mankeli rullaa tarvittavat tunnustukset. Mikael avittaa Fuchsia, joka tekee itsemurhan ennen teloitusta ja uusia tunnustuksia. Mikael saa Fuchsin lompakon. Barbara mestataan. Mikael joutuu maksamaan oikeudenkäyntikulut, Barbaran vankila-ajan ja vielä teloituksen.

Minusta Barbaran mestauksen jälkeen teoksen sävy muuttuu, tai Mikael muuttuu ehkä hieman harkitsevammaksi, mutta vain hieman. Loppuosa kirjaa on uskonpuhdistuksen aaltoja, Saksan talonpoikaissotia, Ranskan vehkeilyä, taisteluita ja lopulta Rooman hävitys. Tekstissä esiintyvät oikeat historialliset henkilöt kuten Kristian II (1489 -1559), Paracelsus (1493 - 1541), Sebastian Lotzer (1490 - 1525), Thomas Müntzer (1490 - 1525), Martti Luther (1483 - 1546), keisari Kaarle V (1500 - 1558, Clemens VII (1473 - 1534), paavi vuosina 1523 - 1525,  Fernando Francesco d'Ávalos Pescaran viides markiisi (1489 -1525) ja Erasmus Rotterdamilainen (1466 - 1536).

Mikael tuntee Barbaran kuoleman jälkeen pohjatonta surua, jota edes hänen rakas koiransa Rael, eikä metsästä tullut Barbaran näköinen kissa lievitä. Antti on ollut palkkasoturina Italiassa. Mikael hakeutuu takaisin Memmingeniin. Sebastian Lotzer kiivailee ja menee maaseudulle nostattamaan kapinahenkeä. MIkael kuulee Sebastianin lukevan artikloja, joita suunnittelee painavansa,  jälkipolvet muistavat 12 artiklasta tasa-arvosta, Sebastian argumentoi, että koska ihmiset ovat tasa-arvoisia Jumalan edessä, he voivat olla sitä maan päälläkin. Talonpojilla pettää harkinta, ja keksimänsä kolmannentoista artiklan mukaan he alkavat tuikkailla tuleen luostareita, ja linnoja, ja ottavat haltuunsa omaisuutta. Antti saapuu kukkaro kultaa ja hopeaa pullollaan palkkasoturoimasta. Antin mukaan Saksanmaata kierrellessään oli ollut huono järjestys talonpoikajoukoissa, eikä hän aio osallistua sotaan. Antti kertoo sotakokomennuksestaan Pavian taistelussa. Takaisin tulomatkalla rouva Genevieve on tullut Antin vaivoiksi. Rouva väittää Antin olevan hänen poikansa äiti (luultavasti isäehdokkaita on paljon). Rouva oli ylhäisen herran mukana, mutta hänen kohtalokseen oli koitunut luostarin ryöstö, jolloin hänen vaatteensa, ja kauneusvälineensä varastettiin, näitä hän suree. Rouvaa käy sääliksi, vaikka sitä sääliä ei kirjassa tuoda esille, hän on joutunut väkisinmakaamisten kohteeksi, joka kirjassa ilmaistaan lähinnä hupina. Rouva Genevieve haluaa vaatettaa itseensä, päästä jaloilleen, ja Ranskan tappiosta huolimatta hän aikoo löytää Ranskasta itselle uuden elättäjän aatelistosta.

Kirjan seuraava hämmentäjä on teologi Thomas Müntzer, joka on liikkeellä hieman erilaisilla 'teeseillä', mihin kuuluu kirkon omaisuuden takavarikointi, mutta muuten vaalii rauhanomaisempaa rinnakkaiseloa. Müntzer on Karvajalan mukaan metsäsian näköinen, mutta karismaattinen puhuja. Mikael alkaa hänen sanansaattajaksi, Antti tulee mukaan, sillä on joutunut humalassa tappeluun osittain rouva Genevieve vuoksi, Thomas Müntzer veti tiukempaa linjaa kuin Martti Luther, jonka kanssa Mikael käy väittelyä. Luther kiivastuu Mikaelille. Mikael on siis taas kapinoitsijain joukoissa, mutta Mikael onnistuu saamaan Juhana ruhtinaan turvakirjan, ja hyvä niin, sillä Müntzerin sateenkaarilippu liehui aikansa, mutta Thomas Müntzerin joukot hävisivät ja mies teloitettiin. Luther siis veti pidemmän korren, ja Luther suhtautui ruhtinaisin Thomas Müntzeriä suopeammin. Mikael kertoo myös Müntzer teloituksesta. (Lisäksi 100 000 talonpoikaissotaan osallistunutta talonpoikaa kuoli tai tapettiin )

Taas ovat Mikael taipaleella Antti mukanaan suunta kohti Nürnbergiä. Genevieveä tavoittelee naimisissa olevaa oluenpanija Eimeriä, koska hänellä on paljon rahaa Fuggerin vekseleinä (Fuggerin kauppahuoneen vekseli vastaa minusta pankkitalletuksen ideaa?). Eimer suuntaa hieman vastahakoisen Genevieven kanssa Venetsiaan. Antti ja Mikael hakevat Rael-koiran ja tavarat Memmingenistä, ja Mikael myy mestari Fuchsin tavarat ja he suuntaavat  Zürichiin ja sieltä Alppien yli.

Matkalla Mikael ja Antti pakenevat maatierosvoja, mutta löytävät maantierosvojen surmaamalta mieheltä pullean kukkaron lisäksi postilieriöitä. Kirjeistä selviää salaliitto keisaria vastaan, jossa mukana paavi Clemens VII ja Ranskan kuningashuone. Parivaljakko kiiruhtaa Genovaan ja sieltä Espanjaan Santa Maria di Compostellan luostariin. Parturin kautta ottavat yhteyttä varakuningas de Lennoy'hyn ja näyttävät kirjeet. Toimessa on vaaransa, mutta Mikael imartelee varakuningasta  "Kunnianne ja maineenne Euroopan jaloimpana ritarina ja taitavimpana sotapäällikkönä estää teitä vahingoittamasta meitä köyhiä miehiä herra de Lannoy" s. 664. Todellisuudesssa de Lannoylla on juuri päinvastainen maine?
De Lannoy'lta he kuulevat Lutherin naimisiin menosta karanneen nunnan kanssa (tässä tarkoitetaan Lutherin avioliittoa Katharina von Boran kanssa vuonna 1525). De Lannoy ilahtuu kun kuulee, että Mikael on bastardi, koska saa aiheen haukkua myös paavi Clemens VII, joka oli myös 'bastardi' De Lannoyn mukaan. Mikael saa audienssin keisari Kaarle V:ltä, mutta tapaaminen sisältää liukastumisia, koiratappeluita ja pettymyksiä. Yksi salaliittolaisista Pescara viides markiisi on ehtinyt kertoa salahankkeista, joissa on ollut itsekin mukana. Mikael ei saa keisarilta lanttiakaan, ja keisari kehottaa myymään tiedot. De Lannoyn saa tiedoista  9000, mutta velkainen keisari lainaa rahoista 8000, hän on oikea velkaveikko. Antille ja Mikaelille jää molemmille 20 dukaattia, joten taas he etsivät onnen koukkuja, ja toimittavat postia Ranskaan Lyoniin. Ranskassa asuu rikas nainen, ja yllättäen hän on rouva Genevieve. Genevieve oli kyllästynyt Eimeriin, toimittanut hänet silmistään, ja perinyt tämän rahat. Genevievellä on mustia palvelijoita, miehiä ja naisia. Minusta hän parittaa naisiaan. Hän on aikonut kotiuttaa aviottomat lapsensakin, tytön ja Antin pojan Andre Florianin.

Antti pestautuu Unkariin taistelemaan Turkin sulttaanin joukkoja vastaan ja Mikael suuntaa Sveitsiin, jossa Mikael kirjoittutuu yliopistoon, mutta alkaa Paracelsuksen apulaiseksi. Paracelsuksen yksi potilas on Erasmus Rotterdamilainen, joka on Mikaelin kuvailun mukaan köyhyydestään ruikuttava raihnainen valittaja. Kun keisari ja Espanjan kuninkaan joukot suuntaavat Roomaan kaatamaan paavia, Mikael pestautuu joukkoihin välskärinä. Matkalla hän tapaa Antin. Mikael kuvaa kirjan loppuosassa raakaa taistelua Roomasta, ryöstelyä, paavin paon, sekä oman ruttotartuntansa.

Mikael keskustelee Antin kanssa ja on sitä mieltä, että ongelmat alkoivat, kun he poikkesivat pyhiinvaellusmatkaltaan, ja Mikael aikoo suunnata pyhälle maalle Jerusalemiin.

Muistelmien ensimmäinen osa päättyy vuoteen 1527, jatko-osa on Mikael Hakim, jota käsittelen 19.9.2018.

*****
Mika Waltari, Suomen yksi suurimmista kirjailijoista, syntyi 19.9.1908, hän menehtyi 26.8.1979. Waltarin tunnetuin teos on Sinuhe Egyptiläinen, josta bloggaus on täällä. Tähän on kirjoitettu vuotta myöhemmin jatko-osa Mikael Hakim, josta tulee bloggaus 19.9.2018.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Anssi Kela: Kesä Kalevi Sorsan kanssa



Anssi Kela: Kesä Kalevi Sorsan kanssa, Teos 2008, sivumäärä 283.

Anssi Kelan "nummelalaisen" muusikon esikoisromaani oli Kesä Kalevi Sorsan kanssa. Nummelalainen on lainausmerkeissä, koska Anssi ei ole syntynyt Nummelassa, eikä asu siellä enää.

Kirjan päähenkilö on 31-vuotias onnettomuudessa ollut Johannes Palorinne, jonka kaveri Markus Häkkinen on toinen päähenkilö. Vahvojen lääkkeiden ja niska- ja päävamman vuoksi Johannes näkee edesmennyttä valtiomiestä Kalevi Sorsaa (1930 - 2004) ja käy kiintoisaa dialogia hänen kanssaan, muisti on mennyt ja välillä Johanneksen jutut ovat hieman sekavia.

Anssi Kelan muiden fanien harmiksi totean, että tämä ei ole suuri romaani, eikä kokonaisuutenakaan kovin hyvä, vaikka omalla tavalla pidin siitä paljon. Kalevi Sorsa -dialogin lisäksi Johanneksen ja Markuksen tarina nivoo ja sitoo kirjaa. Juoni on sarja tapahtumia Hangossa, Johanneksen tyttöystävystymistä, sekavaa sekoilua kännissä, pankkiryöstön selvittelyä, ja Markuksen kummia kuvioita. Henkilötkin on aika huonosti pohjustettu. Kuitenkin kirja on sympaattinen ja kesäisen kevyt ja lopputulemaltaan sangen yllättävä, ja traagisuuden lisäksi kirja on hyvinkin lohdullinen.

Kirjaa lukiessa aloin miettiä Anssi Kelan biisien sanoja.

Faijan haamu -biisissä lauletaan:
Mut mä tiesin et jotain on pielessä
Faija nimittäin seisoi mun vieressä
...

Mä olen mennyt kai sekaisin
Mut äijä tullut on takaisin
En koskaan uskonut aaveisiin
Ei niitä ole
Kaikki tietää sen...


Kirjassa parasta on tämä Kalevi Sorsan hahmo, ja rakentavat keskustelut hänen kanssaan. Johannes on intin käynyt lakimies, jolla on onnettomuuden vuoksi niskakauluri. Kalevi Sorsa ilmestyy paikalle, piiputtelee ja puhuu hyvin valtiomiesmäisesti ja on Johanneksen mentori. Tämä osa on toteutettu oivasti.

Kirjassa tapahtumapaikkoina on Helsingin puistoja. Biisissä Rakkaus on murhaa, eräs paikka on Ruttopuisto, joka tässä kirjassa on useimmin mainittu puisto. Muita mainittuja puistoja on Koffin puisto, Tehtaanpuisto ja Keskuspuisto.

Anssi Kelan kappaleessa Rouva Ruusunen ollaan hississä, ja kuvaillaan Ruususen äijää. Tässä hissillä ajelee Uitto, pieni mies hänkin, kuten rouva Ruususen mies. Biisissä kustaan hissiin, tässä kirjassa lorotellaan sentään ulko-oveen.
Markuksen äidin nimi on Aino, nimi joka esiintyy Anssin biisissä Rock unelma:

Kuulijoista toinen on kaunis Aino, hän näkee Jayn
Jay hymyilee
Ja Ainon sukat pyörii
Vielä puoli vuotta eteenpäin
Jay kulkee Ainon kanssa käsikkäin
Ainon vatsa pyöristynyt on
Jay tuntee olevansa onneton


Kirjan hahmoista minusta Johanneksen rakastettu Heidi Nurminen muistuttaa Anssi Kelan julkista hahmoa, eli on kasvissyöjä, järkevä ja pukeutuu mustaan, "musta tuntuu multa"

Kirjassa on lisäksi Tom Selleckin, Magnum-tv-sarjan ja Havaijin ystäville monta ekstraa.

Kalevi Sorsa laukaisee pahuudesta varmasti oivan viisauden: "Pahuus on kuin pyörremyrsky: sen silmässä voi olla täysin tyyntä, vaikka ympärillä kaikki tuhoutuu" s.130

Anssi Kelan esikoisromaani Kesä Kalevi Sorsan kanssa on kevyttä kesälukemista vaikka Karhusaareen.
****
Anssi Kela (s.1972) on tunnetumpi laurulyriikoistaan ja levyistään. Mutta olen blogannut Anssi Kelan Matkamuistoja kirjasta TÄÄLLÄ. Jean Ramsayn ja  Kalle Björklidin teoksesta Anssi Kela -Kosketusetäisyydellä on bloggaus TÄÄLLÄ. Anssi Kelalta tulee uusi levy syksyllä, ja konserttikiertue. Liput on jo varattu yhteen keikkaan.

torstai 26. heinäkuuta 2018

Lady Warren: Algerian ja Tunisian halki moottoripyörällä



Lady Warren: Algerian ja Tunisian halki moottoripyörällä, suomentanut Paula Hotti, Savukeidas 2012, sivumäärä 188.

Lady Warrenin kertoo moottoripyörämatkastaan Algeriasta Tunisiaan vuodelta 1921, jolloin hän matkasi 2750 km moottoripyörän sivuvaunussa. Bensaa kului 105 litraa, ajoaika oli 87 tuntia ja keskinopeus 30 km/h. Matkalla oli 5 rengasrikkoa, ja 4 muuta korjausta. Matkaan lopulta sisältyi myös kamelin selässä oloa, junamatkoja, ja hotelliöitä.

Lady Warren lähtee ystävänsä P:n kanssa Englannista, ja lopulta ollaan Algerissa. Moottoripyörässä on sivuvaunu. Teitä pidetään vaarallisena. P. ajaa ja Lady on kyydissä sivuvaunussa, he majoittautuvat eri huoneissa. Kirja alkaa lupaavasti, ja lady Warren kuvaa hyvin matkaa karuissa, ja kauniissa olosuhteissa, teillä jotka vetävät sisakkia. Yöt pyritään olemaan majataloissa tai hotelleissa. Tienoot ovat kauniita, vaikka matka-aika on alkukevät, niin vuorilla on armottoman kylmä ja lunta.

Moottoripyöräilyn lomassa käydään "autiomaassa" kameleilla, ja majoittaudutaan teltoissa, ja sillä matkalla on paljon vastoinkäymisiä, on hiekkamyrsky, ja telttojen ja oppaan katoaminen. Välillä moottoripyörä on rikki, jolloin Lady matkustaa junalla.

Kirjan keskivaiheilla minua alkoi ärsyttää aatelisen ajatukset, kuten teillä vaarallisimpia olivat "raivoavat alkuasukkaat". "Tee oli ällöttävää kuten aina" s.53.

Seuraavassa on käsittämätön vihanpurkaus:
"Kuohuvina valloitusten vuosina juut...sille annettiin kansalaisoikeudet, mikä aiheutti yhdellä puolella kateutta ja toisella kiskontaa ja kieroilua - joiden avulla juut...set ovat aina käyttäneet hyväksi heille myönnettyjä etuoikeuksia tai valtaa. Vaikka jättäisi huomiomatta väärinkäytökset m...ien viha ja halveksinta j....sia kohtaan on luonnnollista näiden epäreilun etuaseman vuoksi." ss.55-56.
Näin kirjoittaa siis naisaatelinen, jolla on epäreilu etuasema, ja kansalaisoikeudet valtiossa, joka on yksi suurimpia siirtomaaisäntiä, ja joka valtio hyötyi tuolloin siirtomaistaan. Aivan käsittämätöntä tekstiä, joka tunteenpurkaus saa alkunsa siitä, että heidän oppaansa ei pidä mainitusta kansanryhmästä. Opas ei myöskään pidä ranskalaisista.:  M. ei näyttänyt arvostavan ranskalaisten seudulle tuomia parannuksia ... todennäköisesti liikaa vaadittu, että hän olisi ollut puolueeton valloittajiaan kohtaan". Ranskalaiset ovat myös siirtomaaisäntiä, mikä on toinen asia, kuin oman maan vähemmistöryhmä!

Retkikunnalle tarjotaan kanaa ja kana tapetaan ja Ladyn mielstä tapahtuu 'mitä  mieltä kuohuttavin teloitus' s. 67.
Vaikka Lady oli 'tottunut  Intiassa maaseudun yksinkertaisuuteen ja köyhyyteen' s.65. Niin Lady oli yllättynyt erään hääjuhlan 'suutelemisorgioista'.

Tämä Ladyn kummallisten ajatusten ja mielenliikkeiden vaihe on onneksi ohimenevä, ja seudun historia, kulttuuri ja paikalliset asukkaat on kuvattu kiinnostavasti. Lady on luuhannut entisessä roomalaisasutuksessa, ja kuvailee amfiteatteria, joka oli  roomalainen amfiteatteri Thysdruksen kaupungissa nykyisessä El Jemissä Tunisiassa. Roomalaista arkkitehtuuria on näkyvissä vielä paljon: "Suunnilleen tasangon keskivaiheilla on rotkon ylittävä rautatiesilta, jonka alla ovat myös valtavan roomalaisen sillan jäännökset." s.91

Matka päättyy onnellisesti Lontooseen, mutta sivuvaunumoottoripyörä katkeaa mäessä, ja päättää ennen aikaisesti matkan.

Kirjan loppuun on lisätty kaksi lukua, luku Islamin uskonnosta, ja sekä luku alueen pitkästä ja värikkäästä historiasta. Uskonnollisia havaintoja on tekstissäkin, mutta blogin luonteen mukaan sivuutan ne jokaisen itse poimittavaksi ja arvioitavaksi.

Keskiosan mielenliikkeitä lukuunottamatta Lady Warrenin teos Algerian ja Tunisian halki moottoripyörällä on kiinnostava katsaus aatelisnaisen seikkailusta, jossa päivät ollaan pölyisillä teillä ja iltaisin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pestään päivän pölyt pois kylpyammeessa ja syödään ravintolaruokaa posliinilautasilta.

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Sempe Goscinny: Nikke kesälomalla



Sempe ja Goscinny: Nikke kesälomalla, Les Vacances du petit Nicolas 1982, suomentanut Kimmo Korhonen, WSOY 1983, sivumäärä 156.

Nikke kesälomalla on hieman erilainen kuin aiemmat Nikke-kirjat, sillä tässä ei ole vakiokavereita samalta luokalta. Kirja käsittää kaksi eri kesää.

Kirjan ensimmäisessä jutussa Isä päättää ollaan lähdössä kesälomareissulle. Juttu alkaa seuraavasti
"Joka vuosi, ainakin viime vuonna ja toissa vuonna, sitä ennen on niin kauan sitten etten minä muistakaan, isä ja äiti riitelevät kovasti siitä minne mennään lomalle. Sitten äiti rupeaa itkemään ja sanoo lähtevänsä äitinsä luokse, ja minäkin itken koska pidän mummista mutta hänen luonaan ei ole rantaa, ja lopulta mennään sinne minne äiti haluaa ja se ei ole mummola.

Aikakäsitys on lapsen ja aikuisten maailma on Nikelle vielä arvoitus. Tällä kertaa on aikomus tehdä kuten isä haluaa ja mennä Välimeren rannalle. Äiti vihjaa, ettei siellä ole kaloja, eikä kiviä joilla voi heitellä voileipiä. Nikke alkaa itkeä. Aikuisten aikansa vatkattua asiaa, ja isän menetettyä hermonsa, mennään Bretagneen, mistä äiti on jo varannut mökin.

Bretagnessa on rantaa ja Rannalla on kivaa -juttu alkaa
"Rannalla pidetään aina hauskaa. Minä olen saanut kavereita, on Pascal ja Denis ja Marcel, hän se vasta on tyhmä " . Tätä tyhmä-juttua ihmettelin, minusta Marcelin käytös ei poikkea muista, mutta lapsilla on selkeä käsitys siitä, kuka on tyhmä. Lapsilla on rannalla hauskaa, Niken isällä sen sijaan ei. Hän saa rantapallosta päähän, ja viskaa pallo pois. Pallo on Gastonin, jonka isä on vahva. Isä joutuu uimaan pallon kiinni. Isä joutuu vielä täyttämään poikien kaivamaa kuoppaa hiekassa  ... ja aurinkorasvat unohtuivat, ja lääkärikin ihmettelee, miksei isä älynnyt laittaa aurinkorasvaa.

Hauskuttaja on lapseton herra Lanterneau. Herra Lanterneau  pitää yllä reipasta ilmapiiriä hauskuuttamalla muita, hänen vaimonsa on hyvin rasittunut. Sataa, eikä kukaan pääse rannalle, lapset kitisevät. Lanterneau kehuu järjestävänsä lapsille ohjelmaa, pian Lanterneau on myös hyvin rasittunut, ja viettää loppupäivän rannalla sateessa yksin.

Auteresaari siintää merellä ja sitä kohti mennään veneellä, joka keinuu aalloilla, ja ihmisillä tulee huono olo. Herra Lanternaeu keksii puhua ellottavista ruuista. Aikansa jauhettua, jopa kapteeni sairastuu, ja Auteresaari jää haaveeksi taivaanrannan autereeseen.

Voimistelua järjestää rannassa lapsille lihaskimppu nimeltään Hector Duval. Hän aloittaa reippaasti, mutta lapset eri täysihoitoloista alkavat riidellä kenellä on paras  hoitola, kenellä on parhaat ruuat. Erimielisyyksien jälkeen uima-aika on ohi, ja seuraavana päivänä on uusi innokas uimaopettaja Jules Martin, joka toivottaa lapset tervetulleiksi.

Pienoisgolfia on jutun nimi. Nikke ja Niken kesäkaverit haluavat, että Niken isä veisi heidät minigolfia pelaamaan. Homma päättyy täydelliseen riitaan, huutoon ja mekkalaan. Luultavasti pojilla kuitenkin oli hauskaa.

Leikittiin kauppaa .juttu alkaa:
"Tytöissä on se vika, etteivät ne osaa leikkiä, itkevät kaiken aikaa ja sitten aiheuttavat aina ikävyyksiä. Täysihoitolassa niitä on kolme.  ....Antoinen selitti, miten ärsyttävää, kun oli tyttö siskona ..."
Antoinen ajatus on myös oudon mainio, 'ärsyttävää, kun tyttö on siskona', käännös kirjassa toimii todella hyvin, Antoine aikoo lähteä kotoa, jos tilanne ei muutu. Joka tapauksessa on taas sadepäivä, ja pojat pelaavat korttia, ja ovat hiljaa, sillä vanhemmilla on ollut koko loman ajan hermot kireänä, ja etenkin sadepäivinä.
Tämä juttu on minusta kuvaava kantelusta ja kantelijoista, ei ehkä niinkään tytöistä eikä pojista, vaan siitä, kuinka kantelijat ovat ongelmallisia. Tytöt Isabelle, Micheline ja Gisele haluavat leikkiä kauppaa. Tytöt tarvitsevat poikia leikkimään. Tässä tulee ilmi, miksi Marcel on poikien mielestä tyhmä, hän päättelee, että kannattaa suostua tyttöjen pyyntöön, jolloin vältettäisiin riitely. Muut pojat eivät halua, ja siispä Gisele herättää isänsä ja kantelee, joten pojat leikkivät, jotta saavat suklaajäätelöä jälkiruuaksi. Micheline haluaa olla kaunis ja rikas, mutta Isabelle julistaa olevansa rikkaampi ja kauniimpi, hän lisäksi haluaa aviomiehen, johon Frederic sanoo, että olet lihava... 

Jonka jälkeen tytöt alkavat riidellä ja tapella ja repiä toisiaan letistä.

Kun vanhemmat tulevat setvimään asioita, tytöt kantelevat pojista ja pojat jäävät ilman jälkiruokaa. Eli tasa-arvoa on silloinkin ollut.

Kotona taas
Loma päättyy ja kodin arki palaa, eikä Nikellä ole mitään tehtävää. Äiti sanoo, että istuta papu vanutuppoon. Isän hermot menevät, kun Nikke tulee pyytämään papua. Sitä lähdetään hakemaan kaupasta, joka on loman takia kiinni ... Loma on loppu ja arki alkaa.

Aina tulee uusi kesä ja loma

Täytyy olla järkevä -jutussa. Niken isä ja äiti kertovat Niken pitää olla oikein järkevä. Ja niin Nikke onkin. Hän ottaa ennakkoluulottomasti se, että hän lähtee yksin kesäleirille, jopa niin järkevästi, että äiti ja isä eivät ole niin järkeviä tai tunteilevat.

Yhdeksän seuraavaa juttua kertoo leirille lähdöstä, leirielämästä sekä kotiin paluusta

Lähtö on haikea, mutta myös kiireinen, Niken laukkukin unohtuu, haetaan, mutta katoaa. Niken leirin nimi on Leiri sininen ja Niken ryhmä on Ilvekset, ja johtaja on Gerard Legros. Yksi äiti käy kertomassa Gerard Legrokselle, että hänen poikansa ei kestä rasvaa. Leirin johtajana toimii herra Bonfons ja taloudenhoitajana herra Grandet.

Sisulla on Ilvesten oma huuto, ja sitä vanhempien paapoma Paul tarvitsee. Hän itkee miltei koko ajan, kierii lattialla, ja haluaa isän ja äidin luo. Hän kuitenkin on sitkeä ja pysyy mukana.

Mennään uimaan. Uiminen on Niken mielestä hauskinta leirillä. Patrice ui rohkeasti liian kaukana, kun taas Paul ei uskalla edes kastautua, eikä edes aluksi vaihtaa uimavaatteitakaan, vaan haluaa kotiin ja itkee.

Tuiverniemi on paikka, jonne on tarkoitus päästä suunnistamalla. Tietenkin mutkia tulee matkaan, eikä sinne koskaan päästä, paitsi linja-autolla. Nikke pitää leirillä olemisesta, on aamuherätys, aamupesu, aamu pala, vuoteet sijataan, autetaan keittiössä, sitten on aamupäivän ohjelmaa, ruoka sen jälkeen ollaan ...

Päiväunilla. Nikke ei pidä päiväunista. Lapset lepäävät vuoteissaan, ja heille kerrotaan tarinoita. Patricella on linnunmuna, joka pitää palauttaa. Pian Patrice on korkealla puussa, eikä pääse alas. Haetaan tikkaat. Kun ne saadaan paikalle, ihmetellään, missä Patrice on. Hän on jo päiväunilla.

Yösuunnistusta yritetään, mutta syntyy valtava kaaos...

Kalakeitto saadaan tehtyä poikien kalastuksen jälkeen, Onkireisussa kaikkien siimat on solmussa, ja tuttu kaaos vallitsee. Kokki on arvannut saaliin määrän. Hän selittää Nikelle, että heidän tuomansa kalat ovat paisuneet kunnon keitoksi.

Patrice saa vieraita, kun hänen vanhempansa, vierailevat leirillä. Äiti on huolissaan, siitä, kun "pikku pupuseni syö makkaraa kuorineen", ja kertoo söpöistä lauluista. Tappelu tulee vasta siinä vaiheessa, kun vanhemmat ovat lähteneet, ja pojat toivovat, että "pupuseni laulapa meille se hottentotti-laulu".

Leiri loppuu, ja pojat lähtevät mielellään kotiin, paitsi Paul joka itkee ja haluaa jäädä. Olen itse ollut erilaisilla leireillä, monilla monilla partioleireillä. Kyllä ne tällaisia olivat, hyvin hauskoja ja lapset ovat vilkkaita, erilaisuutta oli, mutta jokainen sai olla sellainen kuin oli, jos noudatti yhteisiä pelissäntöjä.

Kesälomamuistoja Nikke kertoo naapurin Ann-Marille, joka ei kylläkään usko Niken rehvasteluja, ja kertoo puolestaan lomalla tapaamastaan pojasta, joka oli hurjan hyvä tekemään kuperkeikkoja, joka keljuttaa Nikkeä. Nikke on palannut tätä aiemmin leiriltä, äiti ja isä ovat kyyneleet silmissä vastassa. Arkeen palataan varsin pian. Nikke kysyy kenen kanssa hän voisi leikkiä, kun leirillä oli aina kavereita. Isä ärähtää, että leikit luultavasti yksin. Niken isä on aika yksioikoinen aikuinen, hirveän tärkeä omasta työstään, ja siitä, että tuo rahaa kotiin. Hän raivostuu usein naapureille. Hän haluaa töitten jälkeen istua nojatuolissa, eikä kyllä osallistu kasvatukseen. Niken isä rehvastelee nuoruuden saavutuksillaan, ja inhoaa avoimesti anoppiaan, eli Niken mummia. Niken isä omaa varsin rajoittuneen elämänpiirin lapsen eli Niken kannalta.


Minusta Nikke kesälomalla on hyvä kirja.

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri



Ernest Hemingway: Vanhus ja meri, The Old Man and the Sea , 1952, suomentanut Tauno Tainio, Tammen Keltainen kirjasto, 1999, sivumäärä 130.

Nobelisti Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri on hänen myöhäistuotantoaan, ja lyhyydestään huolimatta yksi tunnetuimmista. Se on tarina vanhuksen kalastusmatkasta. Kirjan syvin sanoma on kuitenkin allegoria eli vertauskuvallisuus ihmisen ja luonnon suhteesta sekä vanhuksen ja nuoren kohtaamisesta. Tarinassa voi nähdä myös sinnikkään yrittämisen, itsensä voittamisen, onnistumisen, mutta myös saavutusten katoamisen, kun saalistajat repivät kaiken kappaleiksi, ja sen jälkeen kaikki unohtuu.

Kuuban rannikolla vanhus, laiha kalastaja Santiago yrittää pyydystää kaloja Golfvirrasta. Santiagon kumppanina on nuori kyläläinen Manolin, joka on jäänyt veneestä pois, kun vanhus ei ole saanut kalaa 40 päivään. Tarinan käynnistyy, kun kalatonta kautta on kestänyt 84 päivää. Vanhus on ystävällinen pojalle, hän kertoo nuoruudestaan. Lisäksi he puhuvat baseballista ja amerikkalaisesta baseballtähdestä Joe DiMaggiosta, jonka isä oli siirtolainen ja kalastaja.

Vanhus asuu yksinkertaisessa majassa, ja lähtee pienellä veneellään kalaan. Hemingway kuvaa hienosti vanhuksen ajatuksia, ja luonnon ilmiöitä, ja aiempia kalaretkiä, kunnes jättivonkale iskee kiinni koukkuun. Kala rimpuilee kolme päivää koukussa, vanhus väsyttää sitä, hänen kätensä ovat verillä, mutta hän saa kalan harppuunalla hengiltä. Vonkale on miltei kuuden metrin mittainen miekkakala, jonka "miekka" on baseballmailan mittainen. Miekkakala on venettä suurempi, ja vanhus vetää kalaa kotirantaan. Ensin iskee yksi hai, ja raatelee kalaa, lopulta vanhuksen pyytämästä vonkaleesta on jäljellä vain luuranko, jonka Santiago jättää mereen ja palaa kotiin. Turistit luulevat luurankoa hain luurangoksi, (hai kuuluu rustokaloihin).

Poika auttaa vanhusta, ja lupaa tulla kalastamaan vanhuksen kanssa. Vanhus jatkaa elämäänsä kuin ennenkin. Kirjasin juonen ylös, sama on nimittäin vielä suoremmin wikipediassa, joka oli kirjan ensimmäinen googlen hakutulos.

Kirja on koululaisille hyvä lukukirja. Näennäisestä helppoudestaan huolimatta tähän sisältyy paljon elämänviisautta.

1. Vanhus ei anna periksi, vaan kalastaa, hän ei päästä vonkaletta karkuun, vaan tekee asian loppuun.

2. Vanhuksen unelma hajoaa haiden tultua. Onni voi siis olla epäonni. Usein saalistajat hyötyvät toisen työstä. Luonto on armoton.

3. Vanhuksen olisi minusta pitänyt päästää miekkakala vapaaksi, koska sen perille saanti oli mahdotonta. Mikä oikeus on tappaa eläin turhaan?

4. Mies laski kuinka paljon rahaa hän saaliillaan saa. Ihminen on ahne.

5. Vanhus ei ole kuitenkaan poissa tolaltaan, hän ei syyttele ketään, eikä raivoa twitterissä, eikä somessa, eikä edes kotikylässään.

6. Turistit ovat tietämättömiä. He tuovat rahaa kalastajakyliin. Kalastajakylät tullaan aikanaan hävittämään, koska turisteille tehdään hotelleja, ravintoloita, uima-altaita ja muita palveluja.

7. Kalat kalastetaan tehokalastuksena merestä trooleilla, jolloin vanhus ei saa enää kalaa.

8. Elintason nousu täyttää meren saasteilla ja muovilla, joka järkyttää ekosysteemiä.

En pitänyt kirjan käännöksestä, eniten ärsyttivät puheet pesäpallosta, ja baseball-joukkueiden nimet oli turhaan suomennettu, esimerkiksi New Yorkin Jenkit, (New York Yankees).
*****
Amerikkalainen Ernest Hemingway (1899 - 1961) voitti kirjallisuuden Nobelin palkinnon vuonna 1954. Hemingway oli kotoisin Illinoisista ja perhe oli "omalaatuinen". Ernest pestautui Kansasiin toimittajaksi. Hemingwayn Kirjavasta Satamasta olen blogannut näin. Olen blogannut teoksesta Jäähyväiset aseille näin. Hemingway syntymästä on tänään 119 vuotta, ja hänen kirjallisuutensa elää.

Baseballin kuuluisin tähti on Joseph Paul DiMaggio (25.11.1914 - 8.3.1999). Di Maggio pelasi vuosina 1936- 1951, ja oli naimisissa Marilyn Monroen kanssa kirjan julkaisun jälkeen 1954, avioliitto jäi lyhyeksi, mutta Marilyn ja Joe tapailivat ehkä tämänkin jälkeen. DiMaggiolla oli yksi lapsi, mutta ei siis Marilynin kanssa. DiMaggion isä oli siirtolainen ja kalastaja. DiMaggio syntyi Kaliforniassa kahdeksan lapsiseen perheeseen. Hän edusti New York Yankeesia ja voitti yhdeksän mestaruutta. Vuonna 1941 hän löi juoksuja 56:ssa ottelussa peräkkäin.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Henning Mankell: Palomuuri



Henning Mankell: Palomuuri, alkuteos  Brandvägg 1998, suomentanut Laura Jänisniemi, Otava-Seven 2013, sivumäärä 598.

Henning Mankellin Wallander-sarjan Kurtin aktiivinen osuus päättyy tähän mainioon Palomuuri-teokseen. Kurt Wallander pohtii mennessään Stefan Fredmanin hautajaisiin elämänsä tärkeitä ihmisiä, niitä on hyvin vähän jäljellä. Tytär Linda on Tukholmassa ja toimii tarjoilijana rahoittaakseen poliisiopintoja! Stefan Widen on Kurtin nuoruuden ystävä, Widenillä ei mene hyvin, tässä osassa hän pohtii laukkatallinsa myyntiä. Gertrud Andersson Kurtin isän taloudenhoitaja ja toinen vaimo, on myös Kurtille tärkeä.

Mona on avioitunut kamreerinsa kanssa, ja asuu Malmössä, joskin heillä on toinen asunto Espanjassa. Kurtin etäsuhde Baiba Liepaan on katkennut. Poliisikoulun priimus naispoliisi Ann-Britt Höglund pyytää Kurtia puhumaan naisyhdistykselle. Kurtia hermostuttaa ja ahdistaa esiintymiset, mutta yleensä onnistuu niissä. Baiba, soittaa Kurtille, ja kysyy tämän kuulumisia, mutta yhteys -se henkinen- on katkennut. Kurt on ollut ja on naimisissa työn kanssa. Kurt Wallander laittaa henkilökohtaista palstalle ilmoituksen jossa esittelyssä kertoo olevansa viisikymppinen poliisi ja eronnut diabeetikko. Ei kovin myyvä ilmoitus, mutta seuraksi saapuu 39-vuotias Elviira Lindfeldt, joskin laskelmoivista syistä, eikä mitään 'sellaista' tapahdu, eikä varmaan myöskään Baiba Liepankaan kanssa.

Syyttäjä Åkeson on edelleen Sudanissa (on välillä ollut Ugandassa?). Kurtin oppi-isä syöpään kuollut Rydberg on edelleen mielessä. "Jokaisella huoneella on oma hengityksensä. Sinun täytyy kuunnella. Huone kertoo monta salaisuutta asukkaastaan". Poliisilaitoksella ollut Svedberg murhattiin teoksessa Askeleen jäljessä, puhelinvaihteen Ebba on jäänyt eläkkeelle, tilalla on kolmikymppinen Irene. (Miehet on kirjattu sukunimillä, naiset kokonimellä tai vain etunimin).

Stefan Fredman, mielisairas lapsimurhaaja, on tehnyt itsemurhan. Stefanin äiti pyytää Kurtia hautajaisiin, Wallander osallistuu, mutta repii innokkaan valokuvaajan filmin kamerasta, ja saa vaikeuksia asiasta. Kurt Wallanderin terveys reistailee stressin, epäsäännöllisten elämäntapojen ja murheiden vuoksi, mutta poliisin työn hän hoitaa kunnolla. Kurt Wallanderissa on paljon rikkinäisyyttä ja inhimillisyyttä.

Palomuuri koostuu erillisistä murhista, joskin ensimmäinen kuolema oli luonnollinen. ATK-konsultti Tynnes Falk kuolee pankkiautomaatilla. Nuoret tytöt 14-vuotias Eva Persson ja 19-vuotias Sonja Hökberg ryöstömurhaavat taksikuskin veitsellä ja vasaralla. Wallander kuulustelee ensin Sonja Hökbergiä, ja on kauhistunut tytön tunteettomuudesta. Sonja Hökberg pääsee pakenemaan, mutta löydetään myöhemmin murhattuna muuntoasemalta, samalla Skooneen tulee sähkökatkos. Wallanderin kuulustellessa 14-vuotiasta Eva Perssonia, tämä hyökkää äitinsä kimppuun. Wallanderin annettua rauhoittavan (?) korvapuustin tytölle, äiti ja tytär liittoutuvat Wallanderia vastaan, ja siitä tehdään tutkinta...

Itse kirjan pääjuonessa pankkiautomaatilla kuollut Tynnes Falk ja Angolassa asuva Carter aikovat käyttää nyky-yhteiskunnan haavoittuvuuksia hyväkseen. Miehet ovat tavanneet 1970-luvulla Angolassa, jossa Falk on ollut konsulttitöissä, ja Carter Maailmanpankin palveluksessa. Carterin mielestä Maailmanpankki auttaa vain rikkaita rikastumaan. Toiminta lähtee vyörymään Tynnes Falkin luonnollisen kuoleman vuoksi hallitsemattomasti, ja poliisi pääsee väliin ennen kuin "sytytyslanka on palanut loppuun". Apua tarvitaan hakkeri Robert Modinilta, mutta juonen saa jokainen itse lukea ja nautiskella.

Mankellin Palomuuri sisältää ajankohtaisia teemoja, kuten ATK-järjestelmien, ja sähkölaitosten turvallisuus. Lisäksi kirja kantaa huolta nuorten tunteettomuudesta ja vanhempien puuttuvasta kasvatusvastuusta. Palomuuri summaa Kurt Wallanderin "vaiheet" edellisistä osista.

*****
Wallander-sarja:
Kasvoton kuolema (1991)
Riian verikoirat (1992)
Valkoinen naarasleijona (1993)
Hymyilevä mies (1994)
Väärillä jäljillä (1995)
Viides nainen (1996)
Askeleen jäljessä (1997)
Palomuuri (1998)
Pyramidi (1999)
Ennen routaa (2002)
Haudattu (ilmestynyt Hollannissa jo 2003)
Rauhaton mies (2009)

Tanssinopettajan paluu (kertoo poliisi Stefan Lindmanista, joka alkaa seurustella Lindan kanssa, Linda on Rauhattomassa miehessä toisen miehen "oma")

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Reijo Mäki: Gekko


Reijo Mäki: Gekko, Otava 2018, sivumäärä 399.

Reijo Mäen Gekko on laskujeni mukaan jo 29:s Vares-kirja, joka alkaa tutusti Uuden Apteekin alkoholinhöyryissä marraskuussa. Dekkarin maisemat ovat vaihtuneet, ollaan Halisten lähiössä, josta lohkaistaan -"Kansan suussa  nurkkakunta tunnettiin nimellä Turun Monaco. Lähiö kun oli asujaimistoltaan kansainvälinen, ja keskimääräinen veroprosentti oli jopa alhaisempi kuin tuossa välimerellisessä ruhtinaskunnassa."  s.22. Puhutaan Jäkärlässä autojen purkamisesta, käydään Valpperissa ja Liedossa. Sauvossa tapahtuu Lars ja Ellen Satomaan kaksoismurha paljuun

Minusta tämä oli Vares-tasossa parempi kuin edeltäjänsä Kakolan kalpea.

Pääjuonena on kadonneen Elssa Rothmanin etsintä. Vares törmää purkuautoja etsiessään Karlo Vihtori Rothmaniin, joka pyytää Jussia selvittämään Elssan katoaminen. Elssa on ollut kuvataiteilija ja Taide-Akatemian tuntiopettaja, ja hän on asunut Luolavuoressa naisten kolhoosissa. Kun Jussi seuraa Elssan jälkiä kuulemalla ihmisiä, ja lukemalla Elssan muistikirjaa. Murhattu lakimies Ellen Satomaa on ollut yhteyksissä Elssaan, ja Jussi joutuu poliisin kuultavaksikin paljumurhan tiimoilta.

Sivujuonena on luonnollisesti Luusalmen sekoilut nyt etupäässä rap-sanoituksissa, joita Mäki jaksaa irvailla, minusta ihan turhaan. Sitten on Ernon ja Ternon törmäilyt, jotka päättyvät huonosti.

Kirjan nimi tulee Gekko-liskosta, jonka nimi Gordon viittaa Gordon Gekkoon Wall Street -elokuvan riistokapitalistiin.

Jussi Vares piehtaroi vakiovarvit sängyssä, ja hengaa kaverien kanssa juottoloissa. Sen lisäksi hän saa tietoja Elssasta Jaames Palmulta, jonka lukemistoon kuuluvat Morgan Kanet. Jaamesin mukaan Morgan Kanella on kolme revolveria. Minä olen joskus sarjaa lukenut (klik), ja vyöllä Morgan Kanella on vain yksi revolveri. Toki miehellä on kivääri. Morgan Kanella on tähdenmuotoinen arpi kämmenselässä. Tässä kirjassa Jussi Vares saa Jaamesin ansiosta tähdenmuotoisen arven poskeen.

Reijo Mäen dekkarien lukeminen on elämäntapa kuten Morgan Kanejen. Gekko on minusta petrausta edellisiin, ainakin tapahtumapaikat ovat vaihtuneet uusille kulmille, joskin loppupaot tapahtuvat Hirvensalosta, Lauttarantaan mennessä on nykyisin liikenneympyrä. Mäki paikantaa Rothmanin julkisen työhuoneen Vähäheikkilänkadulle, jota ei Turussa ole, sen sijaan on Vähäheikkiläntie. Kirjailija saa vapaasti muuntaa miljöötä.

Tästä kirjasta on blogannut aiemmin Kirjakaapin avaimen Jonna näin.

*****
Reijo Mäki (s. 12.10.1958) on reipas ja sanavalmis kirjailija, joka on syntynyt Siikaisissa ja asuu Turussa.

Olen blogannut Vareksista
Ensimmäinen Vares-kirja oli Moukanpeli
Black Jackin ja Valkovenäläisen täällä
Huhtikuun tytöt täällä
Sheriffi täällä
Cowboyn täällä
Intiaanin täällä
Tulivuoren näin.

Reijo Mäen esikoisteos Enkelipölyä on blogattu NÄIN.
Mäellä on myös Roivas-sarja, olen blogannut
Kruunun vasikan TÄÄLLÄ
Liian kauniin tytön TÄÄLLÄ
Slussenin TÄÄLLÄ.

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Ingmar Bergman: Laterna magica, muistelmat


Ingmar Bergman: Laterna magica, muistelmat, 1987 suomentanut Heikki Eskelinen, Otava Seven 2007.

Ruotsalainen loistava elokuvaohjaaja ja teatteriohjaaja Ernst Ingmar Bergman (14.7.1918 - 30.7.2007) on kirjoittanut kahdet muistelmat, josta Laterna magica kertoo romaanin omaisesti hänen elämästään, ja jonkin verran on elokuvista ja teatteriesityksistä. Toiset muistelmat (joita en ole lukenut) keskittyvät taiteellisiin tuotoksiin.

Laterna magica on romaaninomainen Ingmar Bergmanin elämäntarina, se ei ole siis kronologinen vaan asiat limittyvät  toisiinsa mielteiden kautta. Jotta kirjasta saisi enemmän irti, olisi Ingmar Bergmanin taiteellinen tuotanto hyvä tuntea, tapahtumien ajankohta  selviää usein filmien nimistä. Olen itse nähnyt vain Fannyn ja Alexanderin ja Mansikkapaikan.

Ingmar Bergman oli kolmilapsisen pappisperheen keskimmäinen lapsi. Varhainen lapsuus alkaa espanjantaudin runnellessa äitiä. Ingmar lähetetään Våromsiin, jossa vauvalla on imettäjä. Äiti selviää taudista, mutta Ingmarille selviää äidin päiväkirjojen kautta, että tämä ei ole ollut onnellinen. Koko perhe on onneton. Ingmarilla on huonot välit perheensä kanssa, ja katkoo monesti välinsä. Isoveljellä on isoja ongemia, samoin kuin pikkusisarella (niitä en laita, sillä jälkikasvua saattaa olla elossa). Ingmarin isä oli pappi, jonka kasvatus on systemaattista, mutta ankaraa. Kasvatuksessa puhutaan synnistä, ja sen tunnustamisesta, sitten rangaistuksesta ja lopulta anteeksiannosta. Rikkeistä järjestetään 'oikeudenkäyntejä'. Minusta tämä metodi on kuvattu hienosti Fannyn ja Alexander -elokuvan pappilakohtauksissa. Perheessä veljekset inhoavat toisiaan, ja heidän välillään tuntuu olevan sota. Ingmarin äidinäiti on läsnä perheen elämässä. Joulu on tärkeä juhla, jolloin saadaan paljon joululahjoja. Perheen rikas Anna-täti tuo mammonaa elämään. Ingmarin isoveli saa joululahjaksi Laterna Magican, jonka Ingmar vaihtaa itselle sadalla tinasotilaalla. Laitteella pystyy katsomaan kuvia. Carl-eno,  joka on hullu keksijä, virittelee laitetta, ja se on Ingmarille tärkeä. Tärkeitä ovat myöhemmin elokuvat, joista ensimmäinen kirjassa mainittu on Uljas musta, filmi on vuodelta 1921. Ingmar on ollut elokuvista pienestä asti kiinnostunut, myöhemmin hän elokuvissa ollessaan pohtii myös, miten kamera-ajot on tehty. Kun Ingmar lopulta lopetti elokuvien tekemisen, hän kirjoittaa, että valo on aina kiehtonut. "Lempeä, vaarallinen, epätodellinen, elävä, kuollut, selkeä, utuinen, kuuma, kova, kalsea, äkillinen, himmeä, keväinen, katsojaa kohti suuntautuva, katsojasta poispäin suuntautuva, suora, viistosti lankeava, aistillinen, hillitsevä, rajoittava, myrkyllinen, rauhoittava, valoisa valo. Valo." s.217. Taiteellisen uransa Ingmar aloitti kuitenkin teatterista, ja oopperasta. Ingmar myöskin kirjoitti näytelmiä. Eri teatterien tilanteista on kirjassa paljonkin tilanteita selitetty (taiteellisia ambitioita on, talous usein retuperällä, potkuja tulee, ja murskakritiikkejä). Elokuvista on jonkin verran muisteloita, mutta Fannysta ja Alexanderista vain yksi. Bergman puhuu kohtauksesta, jossa Alexander tapaa Ismaelin. Bergman pitää onnistuneena Alexanderin ilmettä. Hän kertoi suojanneensa Alexander Ekdahlin näyttelijää (Bertil Guvaa).

Ingmar Bergman tunnustaa koko teoksensa ajan, että ei ole helppo ihminen. 'Jos luulin, että minun kimppuuni käytiin, hyökkäsin puremaan kuin pelokas koira. En luottanut kehenkään, en rakastanut ketään, en kaivannut ketään. Minua ajoi seksuaalisuus, joka pakotti minut olemaan uskoton ...'
Vanhemmiten Ingmar alkoi hyväksyä itsensä ja muut, luultavasti viimeinen avioliitto oli onnellisin, ainakin se oli pisin, ja päättyi vaimon kuolemaan. Ingmar puhuu naisistaan, vaimoistaan, ja suhteistaan, mutta ei lapsistaan. Ingmar oli viidesti naimisissa, hänellä oli yhdeksän lasta. Hänellä oli lisäksi suhde elokuviensa näyttelijättärien kanssa, ja lapsikin, (en luonnollisesti laita kenenkään elävän ihmisen henkilötietoja tähän, lukekaa itse kirja, on hyvä toisin kuin tama torso postaus).
Ingmarin mukaan elokuvan tekemisessä on eroottisia elementtejä. Ingmarin oman seksuaalisuuden herääminen, ensimmäiset kokemukset ne ovat kaikki kirjattu, ja myös, että kiima vei miestä nuorena. Ingmar on ollut myös hyvin omistava ja mustasukkainen.

Ingmar puhuu vatsaongelmistaan, joista ensimmäinen on koulun alkaessa, Ingmar oksentaa eikä kouluunlähdöstä tule mitään. Myöhemmin puhutaan vatsan kouristelusta, ja ripuleista. Ingmar ei rutise, eikä syytä muita. Kun hän alkoi elokuviensa myötä menestyä, hän perusti yrityksiä. Ruotsin valtio tulkitsi pykäliä omalla tavallaaan, ja tekstistä päättelin, että tuloista olisi pitänyt maksaa 118 % veroa. Joka tapauksessa 1970-luvulla Ingmar pidätetään useasti,  veroasioita tutkitaan uudestaan ja uudestaan, ja uutisoidaan. Ingmar muuttaa lopulta Pariisiin, ja sieltä Mücheniin, ja Ingmar oli vapaaehtoisessa maanpaossa.

Meillä oli kotona kaikki Strindbergin teokset, valitettavasti en lukenut niistä silloin yhtään, nyt olen. Strindberg on muistelmien mukaan ollut Ingmar Bermanille tärkeä, myöhemmin Moliere, Shakespeare, ja ooppera. Kuuluisana Ingmar Bergman tapasi mykkäelokuvien legendaarisen tähden 35-vuotiaana vetäytyneen Greta Garbon, Charlie Chaplinin, sekä Shakespeare-näyttelijä Laurence Olivierin. Kaikki ovat neroja alallaan.

Luettuani muistelmat tajusin, kuinka paljon Fannyn ja Alexanderin päähenkilö Alexander Ekdahl muistuttaa Ingmar Bergmania. Sisäinen viha, oikuttelut, sekä kummitusten näkeminen. Ingmar Bergman kuvaa monia yliluonnollisia tapahtumia, ensimmäinen ruumishuoneella. Hän tuntee myös kuolleen äitinsä läsnäolon usein.

Ingmar Bergmanin muistelmat Laterna magica on romaaninomainen muistelmat, joista heijastuu elokuvaohjaajan rikkinäinen sisäinen maailma, taiteen tekemisen hinta ja lopulta seestyminen. Ingmar Bergmanin syntymästä on tänään 14.7.2018 sata vuotta.

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 1




Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 1, Swannin tie Combray, alkuteos Du côté de chez Swann, julkaistiin 1913, suomentaneet Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen, Ex Libris -erikoispainos, sivumäärä 233.

Jokaisen varteenotettavan ja reippaan kirjabloggarin pitää lukea vähintään yksi osa Marcel Proustin romaanisarjasta À la recherche du temps perdu eli  Kadonnutta aikaa etsimässä, koska kyseessä on kuuluisimpia 1900-luvun teossarjoja.

Kirjan ensimmäinen osa alkaa lapsuusmuistoista ja nukahtamisesta, yöheräilystä, unista ja kuvitelmista. Erityisesti mieleen on jäänyt aika isovanhempien luona "Combrayssa oli huone, jossa minun oli mentävä vuoteeseen ja maattava unta saamatta kaukana äidistä ja isoäidistä, paikka johon ajatukseni joka päivä illan suussa tuskaisesti keskittyivät. Niiksi illoiksi, jolloin olin erityisen surkean näköinen, minulle oli keksitty antaa taikalyhty, joka ruokaa odotellessaan asetettiin lamppuni päälle ja niinkuin paraskin gotikan arkkitehti tai lasimestari se lävisti umpiseinät aineettoman värin hohtelulla...." ss 11-12, virke jatkuu vielä pitkään, ja kertoo nukkumaanmenon piinan lievennyksestä.

Yllä oleva lainaus kertoo hyvin paljon sekä kirjailijan hienovaraisesta kerronnasta, ja kuvatun pikkupojan peloista. Äiti ja isoäiti ovat kyllä samassa asunnossa, mutta seurustelevat toisinaan vieraansa herra Swannin kanssa, Muulloin äiti peittelee pojan ja antaa hyvänyönsuukon, ja Swannin vierailut ovat siksi piinallisia. Piinallisia ne voivat olla Swannillekin, vaikka hän on perhetuttu ja naapuri, ja Swannin isä on ollut myös perheystävä, herra Swann joutuu tulemaan ilman vaimoaan ja tytärtään. Swannin isä on ollut pörssimeklari, ja poika lienee menestynyt pörssissä, mutta hän seurustelee hertuattarien, kreivien ja prinssien kanssa, ja se on punainen vaate, koska pitää pysyä omassa kastissaan (kirjan termi), perhe pitää vaimoa miltei kokottina (siis nykysuomeksi huorana), miellyttävä nimitys ystävän vaimolle, ystävän, joka tuntee Ranskan lähettilään ja on monessa mukana. Pikku Marcel on siis isovanhempien , iso-täti Celinen, Flora-tädin, äidin ja Francoise-palvelijoiden hoidossa. Tunnelmat iltasuukon puuttumisesta käsitellään perinpohjaisesti, kunnes siirrytään Madeleine-leivoksen maun aiheuttamiin tuntemuksiin.
Tärkeämpää kuin nukahtaminen tai Madeleine-leivos  on muistojen palautuminen varhaislapsuudesta. Marcel kirjoittaa tätä aikuisena, unettomuus laukaisee muistot, leivoksen maku tai haju tuo mieleen toisenlaisia muistoja. Ensimmäinen osa itse asiassa päättyy muistojen analysointiin, tuoksuja, mutta myös sitä, että omat ja kerrotut muistot sekoittuvat. "muistot - vanhimmat ja uudemmat, tuoksusta syntyneet, ja sitten  ne jotka olivat vain toisen henkilön muistoja, minun häneltä kuulemiani saattoi kuitenkin erottaa toisistaan: välillä ei ollut ehkä rakoja, todellisia halkeamia, mutta kuitenkin juoviin, erilaisia värejä, jotka joissakin kallioissa, joissakin marmorilajeissa paljastavat erot alkuerän, iän ja 'muodostuksen' välillä".s. 229.


Romaanin toisen osan tapahtumia on vielä vaikeampi kuvata kuin ensimmäisen osan. Kuvailu kohdistuu Swanniin ja yhdentekeviin henkilöihin paljolti. Kerronnan lomassa ilmenee, että iso-täti  Celine on hyvin sairas, Francoise palvelijatar on ongelmallinen. Swann on avioitunut kokottinsa kanssa. Kertoja näkee tämän hienostohutsun ensimmäistä kertaa ylättäen setänsä Adolfen kanssa. Kyseinen Kokotti avioituu siis Swannin kanssa. Kertoja tunteilee nuoren Gilberten olemuksesta ja näkemisestä. Gilberte on kokotti-Odeten ja kaiketi Swannin tytär. Romaanin alkuosassa mainittua Charlusia en juuri havaitse, eikä hän ainakaan Odeten kanssa touhua.

En oikeastaan halua lähteä tätä analysoimaan, sillä tämä lienee lähes loppuun asti koluttu. Alla on linkattu minusta kiinnostava bloggaus.

Sitä ennen otan vielä pienen lainauksen: "Näihin aikoihin minä rakastin teatteria, platonisesti sillä vanhempani eivät vielä koskaan olleet  antaneet minun mennä teatteriin ... " ss. 89 - 90.
Platonisuus voi siis olla tällaista?  Marcelilla intohimo kasvoi teatterin puutteesta.

Sabinan knallissa on tästä kirjasta hieno bloggaus TÄÄLLÄ.
*****
Marcel Proust (10.7.1871 - 18.11.1922) syntyi Pariisissa, kärsi jo lapsuudessa astmasta, mutta hän suorittaa asepalveluksen, ja aloittaa oikeustieteen opinnot 1890. Proust avioitui ja alkoi kirjoitella, ja vuonna 1895 hän meni kirjastoon töihin. Proust alkoi kirjoittaa 1909 lapsuusmuistoja, mutta Proustilla oli vaikeuksia julkaista tätä yllä arvioitua romaania ja romaanisarjaa, ja se onnistuu vasta omalla kustannuksella 1913.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Ursula Le Guin: Maameren velho



Ursula K. Le Guin: Maameren velho, alkuteos A Wizard of Earthsea 1968, suomentanut Kristiina Rikman, WSOY 1976, sivumäärä 227 .

Ursula K. Le Guinin Maameren tarinoiden ensimmäinen osa on nimeltään Maameren velho. Tarinan miljöö on muinainen Maameri, joka on meri, jossa on lukuisia saaria, koneita eikä sähköä ole keksitty. Trilogian päähenkilö on Varpushaukka ja tosinimeltään Ged, joka mainitaan lohikäärmeiden herraksi ja tulevaksi arkkimaagiksi. Taikuus perustuu Maamerellä ihmisten, eläinten ja luonnon ilmiöiden tosinimiin sekä vanhaan kieleen, mutta myös taipumuksiin ja harjoitteluun.

Alkuun gontilainen Ged on köyhä vuohipaimen Duny, jolla on luontaista loitsimiskykyä, tädiltään hän oppii muuttohaukan kutsumista. Kun kargilaiset hyökkäävät Gontiin, Ged nostattaa sumun puolustaakseen kyläänsä. Koska Ged ei osaa hallita taitojaan, hän muuttuu mykäksi. Ogion-niminen velho ottaa hänet mukaansa oppipojakseen. Ogionin opetustyyli ei pure nuoreen Gediin, hän ei näe kärsivällisyyttä, tasapainoa ja hiljaista viisautta hyveenä. Ged joutuu paikallisen lumoojattaren Osskilin tyttären pauloihin ja Ged on manaamassa vainajaa, Ogion hänet viime hetkellä pelastaa. Ogion antaa Gedin valita, jatkaako hänen opissaan, vai meneekö Roken saarelle velhojen kouluun. Ged lähtee Rokelle, ja pääsee kouluun, jota johtaa arkkimaagi Nemmerle. Koulun pyhin paikka on Henkilehto, jonne pääsevät vain pitkälle edistyneet oppilaat. Oppilaita koulussa on noin sata. Koulussa opetetaan lauluja luomisesta, vanhaa kieltä, jolla siis nimetään kohteita, sääilmiöiden hallintaa, taikatuulten nostattamista, kasvien salaisuuksia, sekä silmänkääntötemppuja ja illuusioita ja oikeita muodonmuutoksia. Ged ystävystyy koulussa  Vehka-nimisen pojan kanssa. Jalosukuinen Jaspis niminen poika kiusaa Gediä, jolla on alemmuuskompleksi. Ged opiskelee kovasti, hän on lahjakas ja ahkera, mutta toisaalta hän haluaa päteä ja näyttää. Joitain vuosia myöhemmin Jaspis hiillostaa Gediä ja haukkuu tätä vuohipaimeneksi.  Jaspiksen yllyttäessä Ged manaa kuolleen, ja synnyttää halkeaman, josta tulee varjomainen olio, joka hyökkää Gedin kimppuun. Arkkimaagi Nemmerle eheyttää maailman, ja pelastaa Gedin, mutta menettää voimansa ja kuolee. Ged on todella pitkään sairastuvalla, kunnes palaa mykkänä ja arpisena. Puhekyky ja taidot palaavat hiljalleen, mutta pahinta on, että Gediä vainoaa hänen irtilaskemansa varjo. Ged on tosin turvassa Rokella taikojen takana.

Ged valmistuu koulusta ja menee vaatimattomaan palveluspaikkaan Satasaarille. Ged on ouduksuttu, mutta arvostettu hiljaisuutensa ja arpiensa vuoksi. Yrittäessään pelastaa kalastajan lapsen henkeä (siinä onnistumatta) Ged näkee kuoleman muurilla varjonsa. Ged on kuolemassa, mutta hänen lemmikkinsä Otak nuolee tätä, ja Ged pystyy palaamaan. Ged tajuaa, että ei voi jäädä Satasaarille  ja vaarantaa yhteisön turvallisuutta. Velhoa tarvitaan etenkin lohikäärmeiden suojaksi. Ged tekee velvollisuutensa ja päättää kohdata Pendorin lohikäärmeen, jonka onnistuu "rauhoittamaan" nimeämällä tämän. Lohikäärme tarjoaa hänelle aarretta, ja varjon nimeä, mutta Ged ei lähde kaupantekoon lohikäärmeen kanssa.

Ged joutuu pakenemaan varjoaan, hän joutuu Serretin kynsiin, naikkonen on sama joka houkutteli alun alkaen Gedin manaamaan hengen Ogionin luona, jonka aikeen hän teki Rokella. Ged joutuu toistuvasti taistelemaan olemassaolonsa puolesta, ja vielä pakenemaan varjoaan. Varjo tappaa myös Gedin Otakin. Ged pakenee muuttohaukan olomuodossa ja hän palaa Ogionin luo, joka on hänen todellinen mestarinsa. Ogion muuttaa Gedin jälleen ihmisen muotoon. Ogion kehottaa Gediä käymään varjoaan vastaan, ei pakenemaan sitä.Maamerellä liikutaan vesitse, ja Gedin veneen nimi on Kaukokatse. Ged kokee haaksirikon pienelle luodolle, jossa asuvat alkeellisesti kummallinen vanha mies ja vanha nainen, he ovat olleet saarella kahden lapsesta asti (ovat karkoitettuja kuninkaallisia). Ged saa naiselta lahjan, eli sormuksen puolikkaan. Sormus on Erreth-Akben renkaan puolikas. Sitten Ged tapaa ystävänsä Vehkan, jonka kanssa hän yrittää saada pahan varjon satimeen. Lopulta Ged kohtaa varjonsa, ja onnistuu nimeämään sen.

Maameren velho -kirja käsittelee aika perustavan laatuisia aiheita ja teemoja. Nuoruuden ylpeys, epävarmuus ja näyttämisen halu hallitsevat Gedin nuoruutta. Maltti ja järki unohtuvat, kun on halu tehdä näyttäviä asioita, tulla nähdyksi ja olla kuuluisa. Häpeä omasta syntyperästä ajaa Gediä myös näyttämään muille. Ged käsittelee ylpeyksissään voimia, jotka olivat pahoja, ja joita hän ei pystynyt hallitsemaan. Tämä teema toistuu Maameren tarinoissa varsinkin kolmannessa osassa, eli oven avaaminen on helpompaa kuin se sulkeminen. Ged häpeää koulussa sitä, mitä on, eli että on ollut vuohipaimen. Maamerellä todella suuret ihmiset ovat vuohipaimenia, tässä osassa Ogion, ja aivan päättöosassa Toinen tuuli, itse Ged paimentaa taas vuohia.

Tuntemalla hahmon todellisen nimen pystyy sitä Maamerellä käsittelemään. Kirja ei ole niin kepeä, mutta opettaa nöyryyttä. Kirjassa on ne samat elementit, kuin muissakin Maameren tarinoiden osissa. Ne, joilla on voimaa, kantavat suurimman vastuun, ja taakan. Voimakkaita ihmisiä ei välttämättä tunnista voimakkaiksi. On myös mahdollista menettää voimansa. Jokaisessa osassa tarkastellaan elämän ja kuoleman rajaa sekä maailman eri elementtien tasapainoa.

Luin tämän osan nyt neljännen ja ehkä jo viimeisen kerran, teos on paljon parempi kuin muistinkaan. Le Guinin kirjat ovat hienompia kuin niistä kirjoitetut bloggaukset, tämäkään ei minusta ole sellainen postaus, kuin sen haluaisin olevan. Eri ikäisenä kirjasta löytyy uusia asioita ja kerroksia, tällä kertaa tajusin tarinan eri näkökulmasta, kun 14.vuotiaana.  Atuanin hautaholvit on Maameren tarinoiden kakkososa, jossa  Ged etsii Atuanin hautaholvista Erreth-Akben renkaan rauhanriimun yhdistäjää eli renkaan puolikasta. Nuori papitar Arha, jonka oikea nimi on Tenar, pitää käännyttää ja Varpushaukan pitää uinuttaa uneen Nimettömät ja ratkaista Nimettömien labyrintti. Pääpaino on kuitenkin Tenarin tarinalla ja sillä, että moni voima on näkymätön. Vaikka voimaa ei suoraan havaitse, se on kuitenkin olemassa ja vaikuttaa.

Kolmas kirja on nimeltään Kaukaisin ranta -teoksen vastustajan nimi on Cob. Ged ja Arren taistelevat Cobin kanssa maailman tasapainosta. Trilogian perään on kirjoitettu vielä kaksi kirjaa, Tehanu ja Kertomuksia Maamereltä, josta viimeisein osa on Toinen tuuli.
*****
Yhdysvaltalainen naiskirjailija Ursula Kroeber Le Guin (1929 -2018) on kuulu scifi- ja fantasiakirjailija, jonka kuuluisin teos on Pimeyden vasen käsi. Pienoisromaanista Haikaran silmä olen blogannut täällä ja Maanpakolaisten planeetta täällä.

torstai 5. heinäkuuta 2018

Leena Lehtolainen: Tappava säde



Leena Lehtolainen: Tappava säde, Tammi 1999, Seven 2002, sivumäärä 293.

Kirjan päähenkilö ja minäkertoja on Turvakoti Kotipesän sosiaaliterapeutti Säde Vasara. Säde elää yksisilmäisen kissansa kanssa, ja kohtaa rankassa työssään hakkavia, uhkailevia ja tappavia miehiä.

Kirjan alussa Säde Vasara on  Espoon rikospoliisi päällikön Maria Kallion kuultavana. Turvakodin vakioasiakas Irja Ahola on löydetty väkivaltaisen miehensä tappamana. Turvakodissa, joka on perustettu testamenttilahjoituksen rahoin, ja on säätiön ylläpitämä, on kymmenen paikkaa. Siellä on Säteen tullessa poliisilaitokselta Sirpa Väätäinen, jolla on mustasukkainen ja narsistisen hullu aviomies Ari. Säde yrittää taivutella Sirpaa tekemään rikosilmoituksen, ja muuttamaan Espoon kaupungin vuokra-asuntoon. Turvakodissa on myös pariskunnan kaksi lasta. Turvakodissa on myös 60-vuotias arka  Anja Jokinen, jonka mies hakkasi, kunnes Anjan toinen poika kosti, ja on nyt taposta vankilassa. Anjaa hakkaa nyt hänen nuorempi poikansa Heikki. Turvakodin vakioasiakkaaksi hakeutuu myös hyvin toimeentuleva Tiina Leiwo, jonka mies Pasi on kuristanut häntä, pahoinpitely ei jää yhteen kertaan...

Säde, joka kuvailee itseään hiireksi ja vanhaksi piiaksi, kirjoittaa olleensa lukiossa "paksureitinen, finninaamainen ja ujo" s.73. Säde tapaa samassa talossa asuvan Kalle Jokisen, mukavan oloisen miehen, joka tuo takaisin Säteen eksyneen Sulo-kissankin. Säde on luokitellut Kallen linnakundiksi Sörkkä-tatuoinnin perusteella. Kalle on saanut seitsemän vuoden tuomion taposta, hän oli mennyt liian rajusti tappelun tuoksinaan. Neljä vuotta istumista olin Kallesta tuntunut elinkautiselta...

Kirja jakautuu kahteen osaan kuolemantapauksiin sekä Säteen itsetilityksestä.

Ensimmäisessä kategoriassa Ari Väätäinen löytyy kuolleena kotoaan, hän on kuollut partaa ajaessaan sähköiskuun. Pasi Leiwo rattijuoppoilee, ja poliisien takaa-ajamana ajaa ulos ja kuolee. Myös hakkaava Heikki katoaa.

Toisessa kategoriassa Säde selittää hiustenlähtöään, pahaa oloaan, ja syyllisyyden tuntojaan.

Kirjan tapahtumat summataan parissa viimeisessä luvussa. Voin todeta, että Leena Lehtolaisella on sujuva kynä, ja Säteen tarina on helppolukuinen ja osin arvattava. Naisten pahoinpitelyaihe on mitä tärkein. Henkilökohtaisesti eräät asiat dekkarin ratkaisussa jäivät närästämään, sinänsä omanlainen ja ansiokas dekkari, jota en voi avata, jokainen saa lukea ja tulkita sitä.

*****
Leena Lehtolainen (s.1964) on reipas suomalainen kirjailija, joka suuri yleisö tunnistaa parhaiten Maria Kallion 'äitinä'.
Olen blogannut Maria Kalliosta seuraavasti Ensimmäinen murhani ja  Harmin paikka on käsittelyssä täällä. Veren vimma on blogattu näin.
Leena Lehtolaisen Henkivartijasta olen blogannut täällä.
Leena Lehtolaisen Turmaluoti oli Kirjan ja Ruusun päivän kirjana 2018, ja blogattu TÄÄLLÄ.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Reijo Mäki: Kuoleman kapellimestari


Reijo Mäki: Kuoleman kapellimestari, Otava 1991, Seven-pokkari 2001, sivumäärä 313.

Reijo Mäen Kuoleman kapellimestari on alkupään Vareksia, sen tapahtumapaikat ovat Suomenlahden molemmin puolin. Jussi Vares menee tyttöystävänsä Kristan sekä armeijakaverinsa Esko Temmeksen kanssa Helsinkiin. Matkustajakodissa tapahtuu teurastus, jossa Esko ja Krista saavat surmansa. Jussi Vares vetäytyy Merikarvialle setänsä Valtteri Vareksen hoiviin. Kesä menee syödessä, saunoessa, pontikkaa juoden ja metsästellen. Eskon isä Klaus Temmes houkuttelee Jussin Turkuun ja tarjoaa toimeksiantoa.

Jussi matkustaa Ruotsiin ja alkaa penkoa juttua. Reijo Mäki tuntee nautittavan hyvin Tukholman, ja parasta minusta on Tukholman silloisen miljöön kuvaus. Vares haastattelee Temmeksen lähipiirin, mutta samalla 'ruotsalainen' konnakolmikko Macau, Eden ja Che-Che varjostaa Varesta. Kolmikko -kuten lukija tietää- on toimeenpannut Esko Temmeksen murhan, mutta Temmeksellä ollutta esinettä ei löytynyt, lisäksi osa vastauksista puuttuu. Jussi kartoittaa Temmeksen lähipiiriä Tukholmasta Arno Kellarista, Tarmo Rapalaa, ja Janne Spångia. Bruno Kallio on kadonnut, ja Kellarinen on aivan vauhkona. Lisäksi Jussi törmää vanhaan tyttöystäväänsä Janatuiseen. Janatuinen on itsenäinen nainen, lisäksi kasvissyöjä ja feministi. Janatuinen esiintyi ensimmäisessä Vareksessa Moukan pelissä, ja lähti silloin professorin matkaan, ja Jussi jäi silloinkin yksin.

Alkuun dekkari näyttää pelkältä rikostarinalta, mutta ilmenee, että vakoilujännäristä on kyse, ja panokset ovat sangen korkeita, tai tietyt tahot pelkäävät ilmituloa ja niillä joilla on tietoa, murhataan. Alkaa vimmainen takaa-ajo, jossa Jussi ja Janatuinen pakenevat Valtteri Vareksen luo Merikarvialle.

Reijo Mäki on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut nautittavan dekkarin eli Kuoleman kapellimestari on jännittävä ja viihdyttävä dekkari.

****
Juonesta ja henkilöistä
Kuoleman kapellimestarin juonen kehittely on verkkaisen johdonmukaista. Tästä Vareksesta puuttuu kokonaan nämä kapakkavitsit, sen sijaan miljöötä kuvataan hyvinkin tarkasti. Turkua kuvataan hyvin, ja osa ravintoloista on painunut jo unholaan. Tukholmaa kuvataan miltei vieläkin tarkemmin. En ole käynyt esimerkiksi Zinkensdammin metroasemalla, joka on punaisen metrolinjan varrella. Tuohon aikaan oli vielä asunnoissa ja hotelleissa kylpyammeet ja kylvyssä käydään useasti tässä dekkarissa.

Henkilökatras taustoitetaan ensin. Konnakolmikkoa kuvataan humaanin humoristisesti, vaikka miehet ovat tappajia ja raiskaajia. Kaksi miehistä on uusruotsalaisia, joilla on sangen sotainen menneisyys, eikä rauhan töissä eikä missään rehellisissä töissä aikaa kuluteta ruotsalaisessa kansankodissakaan. Mäki irvailee ihmisten tai yhteiskunnan hyväuskoisuutta ja voimattomuutta puuttua rikollisuuteen. Mäki on jo vuonna 1991 huomannut ilmiöitä, joihin olisi kannattanut puuttua. Ikävissä asiakaspalveluammatissa huonolla palkalla on maahanmuuttajia, samalla kun paremmissa piireissä puhutaan tasa-arvosta ja solidaarisuudesta. Vares-kirjojen tapaan konnat pitävät itseään hyvinkin älykkäinä, ja ottavat omat säännöt käyttöönsä. Naisissa he herättävät intohimoa, joka kääntyy usein tuskaan, nöyryytykseen ja häpeään. Lopulta ruotsalaiskonnat ovat vain palkollisia, kun vakoiluorkesterin kapellimestari heiluttaa tahtipuikkoa, siinä kuolevat lörppähuulet ja jopa säveltäjäkin.

Valtteri Vareksella, joka taisteli Kannaksella korpin natsat olallaan, on hyvin iso osa konnien vaimentamisessa. "Che-Che ei ehtinyt edes lopullisesti tajuta mikä tuo esine oli, kun ukko kääntyi yllättävän ketterästi ikäisekseen ja Suomi-konepistooli hänen isoissa kourissaan heräsi elämään".
Loppukaneetiksi totean, että Suomi kp:n panoksetkin aiotaan kieltää EU:n kautta. Muistaakseni tuli intissä ammuttua jollakin vanhalla Suomi kp:lla, vaikka rauhan mies olenkin.Tämäkin kirja osoittaa, että rauhaa voi puolustaa puolustamalla itseään. Konnat eivät armoa tunne.

*****
Reijo Mäki (s. 1958) on isojen painosten kirjailja. Vares-sarja on hänen tavaramerkkinsä, useat Varekset ovat hyviä, tämä on minusta aivan parhaimmistoa.
Reijo Mäen esikoisteos on Enkelipölyä.

Kaikkiin Reijo Mäen kirjabloggauksiini voi tutustua tästä linkistä.