tiistai 1. tammikuuta 2013

Atuanin holvihaudat, Ursula Le Guin

Luin uudestaan Ursula Le Guinin Atuanin holvihaudat, joka on toinen teos alkuperäisessä Maameren tarinat trilogiassa (kokoomatrilogian kansi kuvassa, kirjaston kirja).  Sivuja Atuanin holvihaudat -teoksessa on noin 165 (ss 225-389).

Atuanin holvihaudat on minusta paras teos, mitä Le Guinilta olen lukenut (olen lukenut vain Osattomien planeetta -scifi-teoksen ja Maameri-trilogian). Maameri on maailma, joka koostuu merestä, jossa on paljon saaria, lohikäärmeitä, kansoja, velhoja, jumalia, mutta aivan tavallisia ihmisiä, vuohia, lampaita, jäkälää, omenapuita, kalaa, sisiliskoja, ja setripuita.

Varpushaukka eli Ged on trilogian päähenkilö, hän varttuu "vuohipaimenena", mutta käy velhokoulun, oppii ilmiöiden nimiä, oppii nimeämään oman varjonsa erään nimettömän, mutta tässä teoksessa Nimettömien "Holvihautojen papitar" Arha (alunperin Tenar) on pääosissa. Ged on isossa roolissa, mutta tarina on etupäässä luostarimaisen yhteisön kuvaus. Yhteisössä papittaria, ja muita naisia, sekä myös eunukkeja. Yhteisön koko on noin kaksisataa henkilöä. Palvottavina ovat nimettömät valtiaat, joille uhrataan kaksoisvohlia, muuta veriherkkua säännöllisesti kuten luvattomasti tunkeutuneet miehet. Holvihaudoissa on aarteita, mutta tärkein tavara, jota Ged tavoittelee on medaljongin, amuletin puolikas, joka Erreth-Agbelta jäi, kun Erreth-Agbe taltutettiin, ja taikasauva katkaistiin.

Yhteisöä ylläpitävät naiset, jotka palvovat kaksoisjumalaa. Atuanin hautaholvien papitar on Arha, joka aina uudestisyntyy Arhaksi, eli edellisen papittaren kuollessa, etsitään uusi tyttö, joka on syntynyt kuolinyönä. Tenar on tämä tyttö. Hänet etsitään, ja otetaan vanhemmiltaan noin viisi, kuusi vuotiaana, ja häntä koulitaan noin viisitoistavuotiaana ottamaan "haltuunsa" holvihautojen ja labyrintin salaisuudet. Paikka on pimeä, sinne ei saa tuoda valoa, ja siellä saa olla vain Arha. Arha ottaa haltuun pimeän paikan, jossa pahan voimat vaikuttavat. Perimätieto siirtyy suullisesti Arhalta papittarille, ja sitten uudestaan Arhalle. Luostariyhteisössä on kova kuri ja kieltoja sekä rangaistuksia on paljon ...

Ged tunkeutuu labyrinttiin, ja etsii amuletin puolikasta, hän joutuu kaiken voimansa sitomaan pitääkseen nimettömät voimat "rauhallisena", unessa. Toisaalta hän saa voimaa vedestä, ja vettä antavista käsistä. Ged ja Tenar "tutustuvatkin" toisiinsa, Tenarilla on eräiden vankien veri "kontollaan" ...

Atuanin holvihaudoissa on mittaamattomat aarteet, mutta vain makaamassa, pimeässä ihmissilmän tavoittamattomissa. Mitä järkeä on kerätä aarteita, jos niillä ei ole käyttöä? Roope Ankkakin käyttää rahasäiliötään sentään kylpypaikkanaan ja nauttii rahan näkemisestä, vaikkei sen tuhlaamisesta tai edes käyttämisestä. Mitä hyötyä siis aarteistakaan kenellekään on pimeässä ja piilossa?

Tenarilla on omat haasteensa: Kossil, epäuskoinen nainen on vallanhimoinen, ja kostonhaluinen, pitää toisten tappamisesta. Mies on labyrintissä, häntä heikennetään, eli "hänen voimansa oli ehtynyt" "taikavalo oli kalvennut ja himmeä", voimillaan hän piti vihollisia unessa. Ged ei sano omaa nimeään, vaan esittäytyy Varpushaukaksi, ja tietää, että Arha tarkoittaa "se, joka on uhrattu", eli tarkoittaako se, sitä että hänet uhrataan palvelemaan pimeän voimia? Ged tietää  jo alusta saakka, että se ei ole hänen oikea nimensä, vaan hän on "uhrattu" esipapittareksi. Valon näkeminen labyrintissa alkaa muuttaa Tenaria. Tenar haluaa sytyttää lyhdyn. Gedin toiminnasta ja nimettömien voimien hiljentämisestä on monia vaikutuksia, eli Gedin voimat ehtyvät, hän on hyvin heikko, Kossil, joka on paha, ja palvoo toisia voimia, luulee, että nimettömien voimat ovat kadonneet ...

En avaa juonta enemmän, mutta kirja on minusta trilogian paras, vaikka myös avaus- ja päätösosassa on hetkensä: varjo, miksi se pääsi valloilleen, varjon olemus ja nimeäminen, sanojen katoaminen ...

Kirjan olen aina kuvitellut kuvaavan henkilön vastuuta yhteisöstä, ja voimaa estää pahaa tapahtumasta, kuten ihmisyhteisöissä, työelämässä, politiikassa, jotkut joutuvat uhraamaan voimaa, vaikutusvaltaa siihen, että asiat eivät menisi tolaltaan, ei siksi, että ihmiset olisivat pahoja, vaan siksi, että vallanhimo, kateus, pahansuopuus voittavat helposti alaa, entropia maailmassa kasvaa, joten vaikka uutta pitää rakentaa, vanhaa täytyy ylläpitää, ettei ruoste ja eroosio tai kateus ja vallanhimo vie hedelmiä yhteisestä korista. Hedelmäkorin hedelmien oikeudenmukainen jako on varmasti tärkeää, mutta keskeistä on, että kaikki tuottavat ja haluavat tuottaa hedelmiä jaettavaksi, kaupattavaksi markkinoille. Ged kysyy Tenarilta nasevan kysymyksen: "oletko ikinä saanut heiltä mitään? ... heillä ei ole mitään annettavaakaan ...heitä ei pidä kieltää eikä unohtaa, muttei myöskään palvoa"  ... Eli paheita ei pidä kieltää, eikä unohtaa, mutta kuinka paljon itse palvoo paheita, tai antaa kateudelle ja pahansuopaisuudelle ja ilkeydelle periksi ja pelkää vastustaa niitä, ja altistuu itse käyttämään samoja aseita. Teoksen sanoin niiden edessä ei saa nöyrtyä, pitää olla rohkea. Luottamus auttoi Gedin ja Tenarin ystävystymään.

Gedin voimat siis kuluvat pimeyden voimien hillitsemisessä, eli pahat voimat eivät voi vaikuttaa, se puolestaan saa Kossil-hiiren hyppimään pöydällä, eli kun yhden paheen tukahduttaa, seuraava jo pulpahtaa pintaan, mieti tätä jossain yhteisössä monien voimat haaskaantuvat haitallisten ilmiöiden patoamiseen, ja kun ongelmia ei ole, joku hämmentää jo seuraavaa soppaa.

Arhakin järkiintyy, kun Tenariksi kutsutaan, eli oikeassakin elämässä, jos onnistumme nimeämään asiat eli puhumaan oikeista asioista oikealla tavalla, tämä auttaisi yhteisöissäkin paljon.

---
Trilogian jonkin näköinen heikohko hahmotusyritykseni löytyy täältä.

Artsikin on uusintalukenut  Atuanin holvihautoja  täällä.
***


Sivuhuomiona kaksi kolmiopäätelmää: bloggaaja -lukijanumero-kommentoija  toisaalta kirja-bloggaus-kommentti

Lukijanumerolla minusta ei ole lopulta merkitystä, vaan kommentit ja keskustelut ovat tämän homman suola, itse pihvit ovat kirjat, ja kastike on se bloggaus :)


6 kommenttia:

  1. Nyt olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä: Atuanin holvihaudat on paras lukemani Ursula K. Le Guinin kirja. Tosin luin sitä lähinnä kertomuksena tytön kehittymisestä naiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,

      Niin totta, näkökulmaa on siinäkin, ja aivan luonnollinen Tenarin kannalta. En ole ajatellut sitä tietoisesti, mutta varmasti juuri näin.

      Pohdiskeluni jumittui nimettömien voimien hiljentämisteemaan, tai se tuli jo ensimmäisen lukukerran jälkeen mieleen.

      Poista
  2. Hih, hieno tuo ateriavertaus...

    Oma lempparini Maamereltä taitaa muuten olla neljäs osa, Tehanu. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itseänikin huvitti pihvi, kastike ja suola :)

      Eli jatko-osat kannattaa siis lukea, selailin Maamerisarjakuvaa, mutta en ostanut, sellaisiakin on tehty.

      Poista
  3. Ah, tämä trilogia on ihana. Jatko-osat ovatkin sitten kuraa ja muraa.

    Taisin olla pienenä tyttönä ihan rakastunut Varpushaukkaan. Uskaltaisikohan näitä nyt aikuisena enää lukeakkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin enemmän, ja eniten tästä kakkososasta ja oli nopealukuinenkin :)

      Poista