tiistai 1. tammikuuta 2013

Ursula K. Le Guin: Atuanin holvihaudat,



Ursula K. Le Guin: Atuanin holvihaudat, The Tombs of Atuan 1977, suomentanut Kristiina Rikman, WSOY 1990, sivumäärä 178.

Atuanin holvihaudat on toinen osa Maameren tarinoista. Maameri on maailma, joka koostuu merestä, jossa on paljon saaria, lohikäärmeitä, kansoja, velhoja, jumalia, mutta aivan tavallisia ihmisiä, vuohia, lampaita, jäkälää, omenapuita, kalaa, sisiliskoja, ja setripuita. Varpushaukka eli Ged on trilogian päähenkilö, hän on varttunut "vuohipaimenena", mutta käy velhokoulun, oppii ilmiöiden nimiä, oppii nimeämään oman varjonsa eli erään nimettömän.

Atuanin holvihaudoissa palvotaan Nimettömiä. Atuanin hautaholvien esipapitar on uudestisyntyvä Arha. Edellisen papittaren kuollessa etsitään lapsi, joka on syntynyt Arhan kuolinhetkenä. Köyhät ihmiset haluavat tyttölapsista eroon, ja valehtelevat,että tyttö on syntynyt kuolinhetkenä. Oikea lapsi kuitenkin löytyy, mutta äiti haluaakin pitää lapsen, ja naamioi lapselle marjamehulla pilkkuja. Papittaria ei huijata, lapsi valitaan, terveyttä tarkkaillaan. Viisivuotiaana lapsi otetaan koulutkseen seuraaja, ja kuusivuotiaana uusi Arha vihitään jatkamaan julmaa uskontoa. Arha joutuu nukkumaan yksin, ja mukautumaan papittarien ja eunukkien tapoihin. Yhteisössä valtaa pitää ylipapitar Kossil, jonka intressi on palvella Arhan lisäksi Jumalveljeksiä. Arhan valtakuntaa on Nimettömien maanalainen Holvihautojen alla oleva labyrintti, jonne päästään sokkelon kautta. Luotarimaisessa yhteisössä papittaria, ja muita naisia, sekä myös eunukkeja. Yhteisön koko on noin kaksisataa henkilöä. Palvottavina ovat nimettömät valtiaat, joille uhrataan kaksoisvohlia vuohen verta, ja muuta veriherkkua säännöllisesti kuten luvattomasti tunkeutuneet miehet. Maan alla ei saa sytyttää valoa, ja itse labyrintissä pystyy olemaan vain Arha. Holvihaudoissa on pimeydessä aarteita. Arha kuulee vanhalta Tharilta, että kallein aarre on Erreth Akben amuletin puolikas. Amuletti rikkoutui, kun Erreth Akbe lyötiin  ja taikasauva katkaistiin Kargadin valtakunnassa. Toinen amuletin puolikason kateissa. Thar kuolee, ja, Arha ja Kossil jäävät Atuanille kaksin hallitsemaan. Arha on tajunnut Tharin vihjaiuksista, että Kossil ei usko Jumalkuninkaaseen, eikä Nimettömiin, Kossil rakastaa vain puhdasta raakaa valtaa, ja haluaa Arhastakin eroon.

Sitten labyrinttiin tunkeutuu mies. Arha ihmettelee, miksei Nimettömät tukahduta häntä hengiltä. Mies on Ged. Hän etsii aarteiden joukosta amuletin puolikasta. Ged on saanut toisen puolen Erreth-Agbe amuletista haltuunsa Maameren velho -teoksessa.

Ged tunkeutuu siis labyrinttiin, tarkoituksenaan etsiä amuletin puolikasta, tällöin rauhan riimu yhdistyisi. Ged joutuu sitomaan kaikki voimansa  pitääkseen nimettömät voimat "rauhallisena", unessa. Toisaalta hän saa voimaa vedestä, ja vettä antavista käsistä. Ged ja Arha "tutustuvatkin" toisiinsa, Arhalla on eräiden vankien veri "kontollaan". Arhalla on omat haasteensa: Kossil, epäuskoinen nainen on vallanhimoinen, ja kostonhaluinen, pitää toisten tappamisesta. Suurempi on se, että labyrintissä on valo, ja mies, häntä heikennetään, eli "hänen voimansa oli ehtynyt" "taikavalo oli kalvennut ja himmeä", voimillaan hän piti vihollisia unessa. Ged ei sano omaa nimeään, vaan esittäytyy Varpushaukaksi, ja tietää, että Arha tarkoittaa "se, joka on uhrattu", eli tarkoittaako se, sitä että hänet uhrataan palvelemaan pimeän voimia? Ged tietää  jo alusta saakka, että se ei ole hänen oikea nimensä, vaan hän on "uhrattu" esipapittareksi. Valon näkeminen labyrintissa alkaa muuttaa Arhaa ja hän haluaa sytyttää lyhdyn. Gedin toiminnasta ja nimettömien voimien hiljentämisestä on monia vaikutuksia, eli Gedin voimat ehtyvät, hän on hyvin heikko, Kossil, joka on paha, ja palvoo toisia voimia, luulee, että nimettömien voimat ovat kadonneet.

Ged pystyy muuttamaan Arhaa, nimeämällä tämän, Arha on oikeasti Tenar.

En avaa juonta enemmän, mutta kirja on minusta trilogian paras, vaikka myös avaus- ja päätösosassa on hetkensä: varjo, miksi se pääsi valloilleen, varjon olemus ja nimeäminen, sanojen katoaminen ...

Kirjan olen aina kuvitellut kuvaavan henkilön vastuuta yhteisöstä, ja voimaa estää pahaa tapahtumasta, kuten ihmisyhteisöissä, työelämässä, politiikassa, jotkut joutuvat uhraamaan voimaa, vaikutusvaltaa siihen, että asiat eivät menisi tolaltaan, ei siksi, että ihmiset olisivat pahoja, vaan siksi, että vallanhimo, kateus, pahansuopuus voittavat helposti alaa, entropia maailmassa kasvaa, joten vaikka uutta pitää rakentaa, vanhaa täytyy ylläpitää, ettei ruoste ja eroosio tai kateus ja vallanhimo vie hedelmiä yhteisestä korista. Hedelmäkorin hedelmien oikeudenmukainen jako on varmasti tärkeää, mutta keskeistä on, että kaikki tuottavat ja haluavat tuottaa hedelmiä jaettavaksi, kaupattavaksi markkinoille. Ged kysyy Tenarilta nasevan kysymyksen: "oletko ikinä saanut heiltä mitään? ... heillä ei ole mitään annettavaakaan ...heitä ei pidä kieltää eikä unohtaa, muttei myöskään palvoa"  ... Eli paheita ei pidä kieltää, eikä unohtaa, mutta kuinka paljon itse palvoo paheita, tai antaa kateudelle ja pahansuopaisuudelle ja ilkeydelle periksi ja pelkää vastustaa niitä, ja altistuu itse käyttämään samoja aseita. Teoksen sanoin niiden edessä ei saa nöyrtyä, pitää olla rohkea. Luottamus auttoi Gedin ja Tenarin ystävystymään.

Gedin voimat siis kuluvat pimeyden voimien hillitsemisessä, eli pahat voimat eivät voi vaikuttaa, se puolestaan saa Kossil-hiiren hyppimään pöydällä, eli kun yhden paheen tukahduttaa, seuraava jo pulpahtaa pintaan, mieti tätä jossain yhteisössä monien voimat haaskaantuvat haitallisten ilmiöiden patoamiseen, ja kun ongelmia ei ole, joku hämmentää jo seuraavaa soppaa.

Arhakin järkiintyy, kun Tenariksi kutsutaan, eli oikeassakin elämässä, jos onnistumme nimeämään asiat eli puhumaan oikeista asioista oikealla tavalla, tämä auttaisi yhteisöissäkin paljon.

---
Trilogian jonkin näköinen heikohko hahmotusyritykseni löytyy täältä. Kolmas osa on Viimeinen ranta, ja blogattu täällä. Toinen tuuli päättää Maameren tarinat.

Artsikin on uusintalukenut  Atuanin holvihautoja  täällä.
***

Sivuhuomiona kaksi kolmiopäätelmää: bloggaaja -lukijanumero-kommentoija  toisaalta kirja-bloggaus-kommentti

Lukijanumerolla minusta ei ole lopulta merkitystä, vaan kommentit ja keskustelut ovat tämän homman suola, itse pihvit ovat kirjat, ja kastike on se bloggaus :)

Ursula K. Le Guin (1929 - 2018) oli loistava fantasiakirjailija.


6 kommenttia:

  1. Nyt olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä: Atuanin holvihaudat on paras lukemani Ursula K. Le Guinin kirja. Tosin luin sitä lähinnä kertomuksena tytön kehittymisestä naiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,

      Niin totta, näkökulmaa on siinäkin, ja aivan luonnollinen Tenarin kannalta. En ole ajatellut sitä tietoisesti, mutta varmasti juuri näin.

      Pohdiskeluni jumittui nimettömien voimien hiljentämisteemaan, tai se tuli jo ensimmäisen lukukerran jälkeen mieleen.

      Poista
  2. Hih, hieno tuo ateriavertaus...

    Oma lempparini Maamereltä taitaa muuten olla neljäs osa, Tehanu. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itseänikin huvitti pihvi, kastike ja suola :)

      Eli jatko-osat kannattaa siis lukea, selailin Maamerisarjakuvaa, mutta en ostanut, sellaisiakin on tehty.

      Poista
  3. Ah, tämä trilogia on ihana. Jatko-osat ovatkin sitten kuraa ja muraa.

    Taisin olla pienenä tyttönä ihan rakastunut Varpushaukkaan. Uskaltaisikohan näitä nyt aikuisena enää lukeakkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin enemmän, ja eniten tästä kakkososasta ja oli nopealukuinenkin :)

      Poista