Tove Jansson: Vaarallinen matka

Tove Jansson: Vaarallinen matka, alkuteos Den farliga resan 1977, suomentaja Panu Pekkanen.

Tove Janssonin Vaarallinen matka on upeasti runomuotoinen maalauksin kuvitettu kertomus Sannan ja hänen kissansa seikkailuista. Sanna manaa laiskaa kissaa, ikuista tylsyyttä, ja uhoaa nauravansa vaaraa.

Sitten Sanna hukkaa ruohikkoon lasinsa, ja näkee uusien silmälasiensa läpi kissansa eri tavoin. Sanna ja hänen laiska kissansa joutuvat vaaralliseen seikkailuun, ensin mangrovesuolle.

Mangrovesuon jälkeen Sanna tapaa Hemulin, Surkun, Tiuhdin ja Viuhdin, ja kertoo näköhavainnoistaan, maailman muutos ei johdu silmälasista, koska Hemuli kertoo, että mikään ei täsmää entiseen.

Fåglar flyger upp och ner
och blåbären är gula
fånigheter var jag ser
de är rent ohemulen.

Tiuhti ja Viuhti yhtyvät kuoroon, ja hattivatit ryntäilevät pois tulivuorenpurkauksen tieltä, jota pakenee myös Nipsu.

Tulivuorenpurkauksen jälkeen tulee lumimyrsky, jonka jälkeen joukkio saa sipulikeittoa Nuuskamuikkuselta (ja vatsa menee sekaisin Nipsulta, koska sipulit ovat raakoja).

Lopulta joukko pääsee perille Muumilaaksoon Tuutikin kuumailmapallolla.

Muumilaaksossa kaikki on hyvin, siellä juhlitaan ja sitten Sanna ja Kissa lähtevät kotiinsa.

Tarina on runomuodossa, teksti rimmaa, päähenkilön nimi on ruotsiksi Susanna. Tässä Surku tulee Sannan "syliin" lämmittelemään. Surkun nimi on ruotsiksi Ynk von Jämmerlund.
Han kom i Susannas famn
så värmde de varandra
Ynk var hundens första namn
von Jämmerlund det andra

Vaarallinen matka on huikea seikkailu, jonka teho on Tove Janssonin upeissa jopa surrealistissa kuvissa ja runomuotoisessa kerronnassa.

Osallistun tällä Luetaanko tämä? -blogin Kian haasteeseen Suojellaan Itämerta lukemalla Muumikirjoja. Kuva on Myllärin Muumimamman kaurapuuro -paketista, josta menee 2 senttiä paketilta #meidänmeri -kampanjaan.

Drontti-hahmokin pulikoi Kailon rannassa Muumimaailmassa Itämeressä, jonka toivoisin olevan sinilevätön.

Muumit ja Itämeri on minulle ovat henkilökohtaisesti tärkeitä ja lahjoitan mielelläni rahaa tähän.

Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär

Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär, Bildhuggarens dotter 1968, suomentanut Kristiina Kivivuori. WSOY 2008. Sivumäärä 127.

Tove Janssonin kypsällä iällä kirjoittamat muistikuvat ja tunnelmatuokiot käsittelevät lapsuuden herkkiä tunnelmia. Teos Kuvanveistäjän tytär sisältää 19 tarinaa lapsuuden liepeiltä kodin piiristä ja meren ääreltä. Eniten koetaan isän ja äidin kanssa, mutta muistakin henkilöistä kirjoitetaan ja tunnelmia välitetään.

Avaustarinassa ukki saarnaa, ja Tovekin leikkii tekevänsä kultaisen vasikan, ja odottaa jotain tapahtuvaksi. Aika monessa tarinassa kuvitellaan asioita, joita ei oikeasti ole olemassa. Äitikin on viehtynyt tarinoihin Mooseksesta.

Joissain tarinoissa mielikuvitus tekee asioista isoja. Huomasin jäävuoren ennen kuin tulin rantaniitylle s.39, luolasta puhutaan ja "nyt minun salainen ystäväni hiipii aukosta esiin...", toisaalta kertoja pelottelee poikaa, jolla on nuha, ja kiusaa Annaa, jolla on miehiä.

Äiti on vähemmän kertomuksissa kuin isä, mutta hän on turvallinen. "Minun äidilläni on iso tumma tukka, se valahtaa ympärille kuin pilvi ja se tuoksuu hyvälle, se tuo mieleen kirjan surulliset kuningattaret". s. 18. "Isä soitti balalaikkaa ja Cawan kitaraa ... äiti ei ole mukana juhlimassa". ss26 - 27. Toven äiti oli töissä Suomen Pankissa graafikkona, ja teoksessa setelipaino mainitaan.

Toven isä oli kuvanveistäjä Viktor Jansson, ja veistoksia syntyy:
Isän veistokset liikkuivat ympärillä hiljaa tulen hohteessa, hänen surulliset valkeat naisensa, ...  ...  isä tuli aina vaan synkemmäksi ... ja kaikkein kauheinta oli että he antoivat hänelle aiheita... Ateljee on täynnä veistoksia, suuria valkoisia naisia....
Isä on kuvattu taiteilijaksi, joka veistää rouvista naisia, eikä pidä ohjailusta. Isällä oli teoksen mukaan lemmikkiapina Poppolino.

Meri ja purjehtiminen ovat paljon esillä. Merioikeutta on se, että löytäjä saa pitää, vaikka konjakkikanisterit, myös pirtu mainitaan: "Kanistereita oli neljä, ja niissä oli 10 litraa pirtua".

Viimeinen juttu Joulu päättää kirjan tyylillä: "Kuta pienempi on itse, sitä isompi joulu tulee. " s.120. Joulu on kuvattu lämpimäksi tapahtumaksi kuusen hakuineen, ja koristuksineen. Kuusen oksat poltetaan, mutta runko säästetään seuraavaan jouluun asti.

Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär antaa tuokiokuvia taitelijan tunnelmista. Taide on läsnä, vaikka siitä ei koko ajan puhutakaan, maalaamisesta tosin on osuva huomio "oikein maalatussa metsässä kaikki on suunnilleen samanväristä", tämä on totta, tässä kirjassa kaikki tarinat ovat suunnilleen samanvärisiä, eikä räikeitä värejä ole käytetty.

*****
Tove Jansson (9.8.1914 - 27.6.2001) oli taiteilija, taidemaalari, sarjakuvataiteilija, ja mistä hänet parhaiten tunnetaan muumikirjailija.

Olen blogannut 19 kertaa Tove Janssonista, hänen kirjoistaan ja taiteestaan, linkki TÄÄLLÄ.

Tove Jansson: Kunniallinen petkuttaja

Tove Jansson: Kunniallinen petkuttaja, wsoy bon-pokkari, alkuteos Den ärliga bedragaren 1982, suomentanut Kyllikki Härkäpää, sivumäärä, lukuja 38, sivumäärä 198

Pienessä kauppalassa Vesterbyssä meren rannalla asuu taiteilija Anna Aemelin, joka piirtää kauniita naturalistisia metsämaisemia, ja niihin pupuja. Kuvat jalostuvat lastenkirjoiksi, johon kustantaja laatii tekstit. Anna Aemelin on kuuluisa lastenkirjailija.

Kauppalassa asuu töykeä numeroihminen Katri Kling alaikäisen, hieman yksinkertaisen veljensä Matsin ja mustan nimettömän susikoiransa kanssa. Katri lopettaa kaupan myyjänä ja kauppiaan kirjanpitäjänä. Hän luikertelee veljineen asumaan Anna Aemelinin kanitaloon ja yrittää laittaa ryhtiä Annan retuperällä oleviin asioihin.

Kirjan ydin on valtataistelu Katrin ja Annan välillä ja sen vaiheet ja lopputulos. Katri on looginen numeroihminen, jolla ei ole lainkaan taiteellista luovuutta. Anna Aemelin sen sijaan on luova, herkkä taitelijasielu, joka ei osaa pitää puoliaan (tai ei edes ymmärrä pitää) kustantajia ja muuta viihdeteollisuutta vastaan. Ottelu käydään useassa erässä ja eri pelimerkein (prosentit, rojaltit, vene ja koiran "sielu").

Anna tulee toimeen Matsin kanssa. Vaikka Matsia kuvataan yksinkertaiseksi, he lukevat yhdessä seikkailukertomuksia. Anna ja Mats ovat sukulaissieluja. Yksi tarinan teemoista on Matsin toivoma vene ja sen suunnittelu. Tuttu asia Tove Janssonille, sillä hän on rakentanut upean pienoislaivan, joten hän on ollut selvillä varmaankin myös ison veneen rakentamisesta ja suunnittelusta. Katri sen sijaan pitää numeroista ja (vain) kaunokirjallisuudesta, eikä ole Annan eikä Matsin sukulaissielu, vaikka on Matsin sisar. Taistelu koirasta on myös hyvin esitetty. Sen sijaan kaiken roinan kärräämistä jäälle odottamaan kevättä, voi pitää järjettömänä monessakin mielessä, myös ekologisesti.

Kirjassa kuvataan (tai todetaan) luonnonilmiöitä, kuten lumisateita, pakkasta ja kevätmyrskyä. Kirjassa esitetään myös osin näkyvä ja osin näkymätön valtataistelu.

Minusta mielenkiintoista on lisäiksi kirjeenvaihto kustantajan, lelufirmojen, kumi- ja muovifirmojen kanssa sekä viitteet lapsilta tulevista kirjeistä. Katri haluaa järjestää kaikki asiat ja lypsää kunnon korvaukset, ja tehdä lapsille vakiovastauskirje. Anna sen sijaan potee kaikesta ahdistusta ja huonoa omaatuntoa. Katrin näkemys siitä, että "kaikki petkuttavat", on väärin tai oikein. Oikein sikäli, että lasten mielihahmoista söpöistä pupuista halutaan hyötyä ja maksaa käytöstä mahdollisimman vähän. Toisaalta tekemällä selvä sopimus selviävät oikeudet ja velvollisuudet. Katri itsekin tähdentää sopimuksia, mutta ei kirjaa niitä paperille. Hän, jos kuka on petkuttaja, luikertelu toisen nurkkiin tapahtuu kaikkea muuta kuin kunniallisesti. Toisekseen lypsäminen ei koskaan onnistu ilman lehmää. Anna Aemelin taiteellinen ilmaisu* on se lehmä, josta maitoa heruu.

Tove Janssonin Kunniallinen petkuttaja oli mukava pienoisromaani, siinä on enemmän ulottuvuuksia, mitä esittelin, luottamus, riippuvuus ja kontrolli ovat myös teemoja. Ladontavirheitä on kirjassa liikaa (kuten tässäkin blogissa)
Sivulla 20:Vihamielisesi s.20
Sivulla 31: Kari Kling
Sivulla 58: olen menossa vahan neiti Aemelin luo
Sivulla 107: Lapsetkin haluavat jotain itselleen. Vuosien mittaan HIESTÄ TULE taitavampia eivätkä he enää ole valloittavan avoimia ...
Sivulla 172: Kutienkin
Sivulla 185: Kun saat tuon valmiiksi niin pietä se.
Sivulla 186: Miksi Matsi niin suuttui minuun?
Sivulla 194: Ne siis jodien kanssa sinä olet tekemisissä.

Kannen yläosassa lienee tupakoiva Katri Kling ja alaosassa joko Annan "akvarelli" tai luultavammin maisema, jäljet voivat olla koiran, joka meni metsään, joskin näyttävät varsin pieniltä ollakseen susikoiran jäljet.
***
* Noin ylipäätään on alkanut ihmetyttää yhä yleisempi toisen lahjakkuuden ja luovuuden kuppaaminen ja taiteilijoiden rahavirtojen arvostelu. Jos keksit tai saavutat menestystä kovalla ja omalla työllä, voit minusta olla ylpeä ja täysin rauhassa ansaitsemassasi rahassa kylpeä.

Muumituotteita on paljon markkinoilla. Oikeudet hoidetaan keskitetysti, mutta näitä tuotteita löytyy tavallisesta kaupasta. Luultavasti Tove Jansson siis tiesi meitä paljon paremmin, mitä myydä "oikeuksia" tarkoittaa. Muuminäytelmiä ei saa aina(kaan) esittää kouluissa, linkki täällä. Tuotetulvan myötä voi pohtia oheiskaupan ongelmia, mikä on liikaa tai kohtuullista, toisaalta ei ole oikein hyötyä toisen luomuksista, eli "toisen hahmojen käyttäminen" taloudellisesti ei tietenkään ole sallittua. Koulutoiminnan miellän opetukseksi, eli julkinen koulu ei tähtää ansiotoimintaan. Se, että käytetään taiteellisesti satuhahmoja ja opitaan ilmaisutaitoa kuuluu minusta opetukseen, vaikka katsomossa olisivat lasten vanhemmat. Takana olevaa lainsäädäntöä en tunne. Tekijänoikeuslainsäädännössä tunnetaan respektiosuoja, eli tekijänoikeuslain 3§ toinen momentti määrittää, että "teosta älköön muutettako tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tahi omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla, älköönkä sitä myöskään saatettako yleisön saataviin tekijää sanotuin tavoin loukkaavassa muodossa tai yhteydessä. " Kyseinen Kuusi- näytelmä on novellikokoelmassa Näkymätön lapsi, jonka olen blogannut näin.

Kaikenlaisia pyyntöjä tarkastellaan Tove Janssonin novellikokoelmassa Viesti - valitut novellit 1971 - 1997, nimijutussa Viesti, ss.320 - 325, neiti (ja rouva) Janssonille tulee monenmoista viestiä. WC-paperiin haluttaisiin painaa muumin kuvaa, ja Pikku Myyn pitäisi mainostaa miniterveyssiteitä. Ihmiset ovat itsekkäitä, eli pitäisi saada myydä omissa nimissä muumiaiheista pannulappuja, halutaan kirjailija- ja piirtäjävinkkejä. Myydään muumitauluja, ja jos kirjailijasta "mitään kuulu" jatketaan toimintaa. Joku haluaa hakata itseensä Nuuskamuikkustatuoinnin, mutta taiteilijan pitää  se "vain" piirtää.

Lisäksi on  paljon outoja ja vihamielisiäkin viestejä.

Tove Janssonin Viesti on hyvä ja valaiseva novelli.

Tuula Karjalainen: Tove Jansson, tee työtä ja rakasta

Tuula Karjalainen: Tove Jansson, tee työtä ja rakasta, Tammi, 2013, sivumäärä 304.

Toven juhlavuosi on ohi. Olen lukenut aina Muumikirjoja ja Janssonin teoksia. Juhlavuosi pursui yli äyräiden. Se on nyt ohi. Vuoden aikana julkaisin vain oman muumihistoriani täällä. Tämän kirjan otin pikalainana loppukeväästä. Koko vuoden olen jättänyt kirjasta tehdyt bloggaukset kommentoimatta, nyt on sen aika. Olkaa hyvä.

Tuula Karjalainen (s.1942)  valottaa Tove Janssonin (1914 - 2001) elämänvaiheita ja työtä osin erilaisesta näkökulmasta kuin aiemmin. Karjalainen on taidehistorioitsija, tohtori ja entinen Kiasman johtaja. Ote onkin asiantunteva, taidetta ja taiteen tekijöitä tunteva. Kirjassa on mielenkiintoisia tosiasioita ja näkemyksiä, mutta välillä asenne lukijaa kohtaan on minusta -anteeksi tämä- hieman tätimäinen. Tätimäinen olisi voitu korvata myös sanalla setämäinen, vastaavalla analyysillä tämä tyylini on moukkamaista ja rahvaanomaista, joka tapauksessa kirjan tyylistä tulee mieleen perinpohjainen opastus taidemuseossa, puhutaan viisaita henkilöille, joiden oletetaan tulkitsevan taulut kuten naisopas kertoo tai mies luennoi kuivasti (tai toisinpäin). Teos on taideopastusten hengessä helppolukuinen, kirjasinkoko on suuri ja upeat kuvat värittävät tekstisivuja.

Tuula Karjalainen korostaa monesti sitä, että Tove Jansson oli kuvataiteilija. Useista taideteoksesta onkin kuvat, paljon samoja kuin muissakin teoksissa. Minusta taideteokset näyttävät Toven kyvyt, jotka kuitenkin tulevat minusta parhaiten ilmi sarjakuvissa ja kirjojen kuvituksessa. Minusta Tove on nimeenomaan mestarillinen piirtäjä, ja hyvä taidemaalari. Tämä on kuitenkin jokaisen itsensä päätettävissä. (Minä olen se opastuskierroksella hieman erillään muista oleva mieshenkilö, joka ei niin piittaa oppaan puhetulvasta vaan taideteoksista ja niiden tenhovoimasta)

Karjalainen kahlaa Toven nuoruuden läpi tuttujen kaislikoiden läpi. Valkoinen Viktor isä, punainen Tove, Toven läheinen suhde äitiin ja nuorempiin pikkuveljiinsä. Äiti kävi setelipainossa töissä ja hankki elannon. Isä oli kuvanveistäjä ja veisteli valkoisten muistomerkkejä. Mielenkiintoista on väite, että Tove asui kotonaan 27-vuotiaaksi. Tässä ei oteta huomioon hänen opiskeluaikaansa Tukholmassa. Tove opiskeli lisäksi Ateneumissa. Oudolta tuntuu se, että Karjalainen käsittelee paljon Toven suhdetta sodan aikana Tapio Tapiovaaraan (Nyrkin veljeen), mutta suhde Sam Vanniin jää mainintojen asteelle. Karjalainen on nimittäin tekstin mukaan väitellyt Sam Vannista (alun perin Samuel Besprosvanni).

Karjalainen käsittelee Toven taulua Perhe ja sen nuivaa vastaanottoa (taulu löytyy googlen kuvahaulla, en viitsi linkittää, sillä lupaa ei ole). Minusta taulussa merkittävää on Toven hahmo mustissa, varsin tiukka ilme kasvoillaan. Muut henkilöt jäävät ohuiksi. Karjalainen intoutuu analysoimaan taulua. Itse kiinnitän huomiota sen lisäksi äidin kädessä olevaan savukkeeseen (oletan sen olevan savuke). Monissa tauluissa Tovella on tupakka tai tupakoidaan ja ilme on nyrpeä. Myös Muumipappa viljelee tupakkaa ja Nuuskamuikkunen polttaa piippuaan. Tupakka-asiaan Karjalainen kommentoi kirjan viimeisellä sivulla. En lähde analysoimaan kuten Karjalainen Toven omakuvia, mutta viimeiseksi maalattu on minusta parhain, varhaisemmista puuttuu jotain. En laita kuvia tänne, mutta juhlavuoden www-sivuilta omakuvat löytyvät helposti täältä.

Karjalainen intoutuu selvittämään Atos Wirtasen seuraavan Toven kumppanin taustoja.  Atos Wirtasen ideasta syntyivät ensimmäiset muumisarjakuvat Ny Tid -lehteen 1947. Wirtas-kaudella myös syntyivät ensimmäiset muumikirjat.Toven rakkauselämää avataan sangen suoraviivaisesti. Karjalainen tyytyy luetteloimaan, muttei juuri analysoimaan. Minusta Toven miehet menevät suhteen katkeamisen jälkeen naimisiin, jopa leski Atos Wirtanen. En huomannut Karjalaisen maininneen Wirtasen puoluetta, mutta eduskunnan www-sivujen mukaan hän istui SDP:n ja SKDL:n ryhmässä. Wirtanen on siis Nuuskamuikkusen esikuva. Itse en tekisi suhteista vastaavia johtopäätöksiä, toisaalta jokainen elää tavallaan ja päättää suhteistaan. Mymmelin kytkeminen mymmla -verbiin tuntui olevan Karjalaiselle keskeistä ja kekseliästä, itse jättäisin nämä päätelmät tekemättä, ja keskittyisin olennaisempiin kysymyksiin.

Muumikirjat esitellään ilmestymisjärjestyksessä  ja avataan hahmojen syntyä ja ketä ne muistuttavat. Taikurin hattua Karjalainen tarkastelee enemmänkin. Minusta Sirke Happonen Muumi-teoksessaan valottaa Mörköä uskottavammin kuin Karjalainen. Mörkö ei varmastikaan ole vain virkavalta, minusta Mörkö on ylipäätään pahansuopa asenne. Karjalainen naputtaa kuitenkin sivuille tulkintansa Tiuhdista, Viuhdista, Rubiinista ja Mörköstä. Sitten saadaan taas lisäannos näitä suhdeasioita ja puhutaan  sarjakuvasopimuksesta. Tarina rahapulasta ja sarjakuvapiirtämisen stressistä on varsin loppuun kaluttu. Karjalainen viittaa myös Nukkekaappi -teoksen sarjakuvapiirtäjä novelliin, sen olen itsekin analysoinut. Taikatalvea on taas kertaalleen avattu, tässä ei minusta ole mitään uutta. Karjalainen kompuroi lopuksi. Hän kirjoittaa 1960-luvun kirjojen Näkymättömän lapsen, Muumipappa ja meren ja Muumilaakson marraskuun kirjoitetun lapsille, mutta seuraavalla sivulla, hän toteaakin, että ne onkin sitten suunnattu aikuisille.

Tove piti edelleen taidenäyttelyitä, itse pidän eniten Toven abstraktista tyylistä. Loistavia teoksia.

Karjalainen pitää Pentti Eistolan, Toven ja  Tuulikki Pietilän rakentamaa upeaa taloa "aikuisten leikkinä". Minusta tämä on vakavasti otettavaa taidetta ja aikuisten harrastus, ei mitään leikkiä. Tässä tulee esille rahvaan bloggarin ja kultivoituneen tohtorin ero. Toisaalta tämä rahvas junttilmainen bloggari on käynyt katsomassa taloa ja vitriinejä Tampereella ainakin kymmenen kertaa.  Yläkuva on CD-pelistä "Alkuperäinen Muumilaakso", jossa talossa pystyy seikkailemaan. Talo on ollut Tampereen taidemuseossa, ja se on taidetta siinä mielestäni kuin Karjalaisen ylistämät taulutkin. Se, että vitriinejä ja käsintehtyjä taiteellisia nukketaloja ei myydä, johtuu lähinnä joko siitä, että tekijä ei halua niistä luopua, tai hinta olisi liian kallis. Lisäksi talot vievät tilaa ja kalustusta voi aina muuttaa. Taulua ei voi maalata uudestaan.

Lopussa tulee näitä Karjalaisen täysin tarpeettomia analyyseja suhteiden luonteesta, joten en huomannut, että hän olisi maininnut, että Tove Jansson on kuvittanut myös Hobitti -kirjan suomalaisen painoksen. Sen sijaan upeiden muumiasetelmien ja Muumitalon rakentamisesta Pentti Eistolan ja Tuulikki Pietilän kanssa Karjalainen kirjoittaa. Myös Puolassa piirretty Muumisarja sekä Japanissa tehty sarja saa mainintansa.

Tuula Karjalaisen kirja on saanut bloggareilta varauksetta hienon ja ylistävän vastaanoton. Ilmeisesti kirja on siis hyvä. Minä Jokke puolestani olen se museon kierroksella oleva hieman muista erillään oleva henkilö. Voin paljastaa, etten ole edes se, vaan menen joko perheen kanssa museoon tai yksin, en halua kuunnella kenenkään valmiiksi pureskeltua analyysia.

Minusta sen sijaan kirjan kuvitus on loistava, ostin vaimolleni kirjan, hän halusi sen kuvien tai kuvituksen takia. Eli  kolme kymppiä olisin voinut maksaa pelkistä kuvista, yläkuva on kirjaston pikalainasta, toinen ostetusta teoksesta.

****
Lainauksia ja huomioita kirjasta
Toven upea ex-libris on sivulla 98 ja Karjalainen kirjoittaa sivulla 99: "Sen tekstinä on 'Labora et amare' Latinankielinen lause ei ole kieliopillisesti ihan oikein ..."

Komet Jaktenista sivulla 144: " Mukana on myös useista lastenkirjoista tuttuja pelottelukeinoja, kuten hurjistunut mustekala, kondorikotka ja myrkkypensas"

Molemmissa lainauksissa minusta ilmenee se, mitä minä pidän hieman pikkuvanhana (setämäisenä tai tätimäisenä) tyylinä. Tästä ex-libriksestä on revitty kirjan nimi. Minusta taiteilijalla on täysi vapaus tehdä ja kirjoittaa ex-librikseensä vaikka kuinka monta kielioppivirhettä. Ehkä jännittävä seikkailu sitten sisältää "pelottelukeinoja". Toisaalta itse elämäkin sisältää paljon "pelottelukeinoja" mutta myös niitä unohtumattoman kauniita hetkiä, ja sellaisia muumikirjoissa on myös paljon ja siksi niitä olen lukenut ja luen tulevaisuudessakin.

Muumit ja muumikirjat elämässäni

Meillä oli jo ollessani lapsi muumikirjoja, joita luettiin iltaisin ja joita itsekin luin. Meillä oli tai äidillä oli myös Atelier Faunin  muumeja. Atelier Faunin muumit olivat ja ovat upeita. Niitä oli eri väreissä, äidin Pikku Myyn vaatetus oli sininen ja Nipsu oli vihertävä. Muumit ovat siis olleet aina läsnä "elämässäni". Lapsuuden kodissa meillä oli kaikki muumikirjat, myös vaimollani on kaikki kirjat, myös myöhemmin julkaistut teokset ja tutkimukset.

Meillä on myös muita muumihahmoja. Pehmo-Esi-isä on suhteellisen uusi muumihahmo.

Olen katsonut japanilaisen muumi-tv-sarjan kaikki jaksot, eräästä lempijaksostani oheinen kuva. Siinä Niisku on saanut lentohärvelinsä toimimaan ja pian hän suuntaa kohti etelää ja muumit suuntaavat talviunille.

Muita lempijaksoja on Kuuma lähde, jossa Muumilaaksoa koitetaan "kaupallistaa", mutta noita säätää säätä sekä upea Kultakala, jossa lapsikatsoja tajuaa vapauden merkityksen.

Olen katsonut osan huopamuumijaksoista. Olen katsonut lisäksi luultavasti 1970-luvulla tehtyä näyteltyä muumisarjaa, joka tuli uusintana ainakin ruotsiksi, joka on muumien äidinkieli.

Naantalin Muumimaailmassa olen käynyt useasti.

Tämä kyltti opastaa kävijää Kailossa

Hemulin talo on yksi suosikeitani.

Vaikka Muumitalokin on hieno

Drontti-hahmokin pulikoi nykyisin Kailon rannassa.

Tämä upea CD:n kansi on hankittu Muumimaailmasta

Tampereen Metsossa olen ollut useasti, kun Toven tekemä Muumitalo ja vitriinit olivat siellä, ohessa CD:n kuva, jossa on kuvia talosta.

Muumikirjoista ensimmäisiä "lukemiani" olivat Kuinkas sitten kävikään, tämä kirja on ollut äitini omaisuutta kuten myös seuraavan teos eli

Kuka lohduttaisi Nyytiä? jonka värimaailma, tarinan lopun onnellisuus sekä Kirsi Kunnaksen käännös jo lapsena viehättivät.

Pidin lapsena paljon seikkailuista Muumipapan uroteot joka on minusta mukavin muumiseikkailuromaani, mutta myös Muumipeikko ja pyrstötähti on upea kuten

Taikurin hattukin, kunnon seikkailutarina.

Aikuisena olen alkanut arvostaa myös muita muumikirjoja, kuten

Taikatalvea jossa koetaan autiutta, mutta selvitään.

Taikatalven kansikuvaa olen avannut täällä.

Bloggauksin olen avannut Vaarallista juhannusta

Muumipappaa ja merta, jonka olen lukenut ruotsiksikin. Upea kansikuva ja upea kirja.

sekä Muumilaakson marraskuuta, joka päättää muumikirjat, hieno aikuinen muumikirja.

Muumilaakson marraskuun luvusta 3 oli äidinkielen esseekokeen ylioppilastehtävä keväällä 2014, analyysi siitä täällä.

Muumeista, vieraanvaraisuudesta ja omistamisesta olen kirjoittanut täällä.

Olen blogannut myös teoksista myös sarjakuvista, joita en pienenä lukenut, meillä ei luettu sarjakuvia, mutta nyt luetaan

Muumisarjakuva klassikot 1-2

Muumisarjakuvaklassikot 3

Myös myöhemmin julkaistut muumit olen lukenut, ne ovat vaimoni omaisuutta.

Outo vieras muumitalossa

Muumit ja suuri tuhotulva

Näkymätön lapsi

Sirke Happosen Muumiopas ja väitöskirja muumiteosten kuvasta

Ei-muumikirjasta eli Tove Janssonin novellikokoelmasta Nukkekoti on blogattu täällä.

Ikuisen pikkupojan elämä ei olisi mitään ilman tietokonepelejä, yllä on kuvia joistain CD-peleistä, mitä olen pelannut. Kaikki kivoja pelejä, joista Muumit piilosilla oli ensimmäinen, jota pelasin.

Tähän ylempänä olevaan kuvaan. olen poiminut pelin loistavan idean, eli Tahmatassu pitää löytää, ensin ulkoa ja sitten sisältä, kuvatasojen välillä on runomuotoista hienoa tekstiä.

*****

Tänä vuonna 2014 vietetään Tove Janssonin satavuotisjuhlavuotta. 9.8.2014 tuli hienoja dokumentteja tv:stä. Juhlavuosi ei muuta suhdettani muumeihin eikä Tove Janssoniin. Juhlavuoden ajattelin viettää matalalla profiililla. Itseä on närästänyt kova muumirummutus, jotenkin tuntuu, että tätä on jo liikaa. Toven elämänvaiheet olen jo aiemmin itselleni selvittänyt. Yleensä nautin taiteesta, enkä halua tirkistellä kenenkään yksityiselämään. Tove on ollut hieno taiteilija, vahva persoona ja oman tiensä kulkija.

Minä luen siis joka vuosi Tove Janssonin kirjoja, en pelkästään juhlavuonna. Sommarbokenin olen myös lukenut ruotsiksi.

Postaus on tämän näköinen osin linkkikokoelma muumipostauksiini.

*****

Last edit 21.10.2017

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu, Sent i November, suomentanut Kaarina Helakisa, 1970, WSOY, 2010, sivumäärä 161.

Yhdistän tämän teemoiltaan ja tapahtuma-ajaltaan Muumipappa ja meri -teokseen, vaikka kirjoitusajankohdat eroavat viidellä vuodella. Tässä kirjassa myös ilmenee, että Muumipappa ja -mamma omistavat eri makuuhuoneet, ja tässäkin jokainen nukkuu kuka missäkin. Kirjassa on lisäksi sama lasipallo, joka on Muumipappa ja meri kirjassa sekä Muumipapan tupakkamaa. Samaa on myöskin Tuhton herkkyys enteisiin, on verrattavissa enteisiin lähteä tyhjään ja sammuneeseen majakkaan.

Muumilaakson marraskuu -teoksessa muumit ovat poissa, majakalla (luulen), muut eli Hemuli, Vilijonkka, Tuhto Homssu, Ruttuvaari, Nuuskamuikkunen ja Mymmeli kokoontuvat kuin magneetin vetämänä Muumitaloon.

Marraskuu koittaa.
Nuuskamuikkusella on uudesta sävelmästään viisi tahtia kateissa, eikä saa nistä kiinni. Hän hakeutuu metsän sijasta laaksoon ja etsii Muumipeikon kirjettä, Papan venettä ja odottelee tahteja.

Hemulille toiminta on tärkeä. Häntä alkaa tympiä, koska tajuaa, että siirtelee vain tavaroita edestakaisin ja hakeutuu laaksoon, siellä hän ahdistuu lisää ja muuttaa Nuuskamuikkusen telttaan.

Vilijonkka, joka elää omien vilijonkka-sääntöjensä mukaan, siivoaa ja järjestää kotiaan, järjestää ja siivoaa yhä uudestaa, sitten häntä alkaa huimata. Hän lähtee tapaamaan Muumimammaa. Siivoamattomassa talossa hän alkaa etsiä itseään.

Mymmeli, Pikku Myyn isosisko tulee myös taloon, mutta muumiperhe on poissa.

Ruttuvaari on vanha, ja hän unohtelee asioita, oman nimensäkin. Hän on joko ollut nuorena Muumilaaksossa tai kuullut siitä. Hän peilaa itseään ja luulee näkevänsä esi-isän. Ruttuvaari on huoleton, hän ei muista surra eikä hänen mukaansa lomalla voi kuolla.

Tärkein teoksen henkilö on kuitenkin pieni homssu Tuhto, joka asuu Hemulin veneessä. Hän kuvittelee muuttumattoman Muumilaakson, sireenit, sillan ja  Muumipapan sinisen lasipallon. Hän haluaa oikeasti sisälle muumitaloon, mutta ei kuvitelmissa. Talossa hän hakeutuu yläkertaan ja lukee nummuliiteistä. Hän kuvittelee olennon, jota kasvattaa mielessään. Tuhto oppii myös suuttumaan, vaikka aluksi häpeää reaktiotaan. Hän kaipaa Muumimammaa.

Irrallisista kasvaa yksinäisyydessä yhtenäisiä tekemisen, tutustumisen ja kinastelun kautta. Toiminta huipentuu Ruttuvaarille järjestettyihin juhliin. Tuhto lukee kirjaansa ja Vilijonkka esittää varjokuvana perheen paluun. Juhlan jälkeen Vilijonkka pystyy taas siivoamaan, Hemuli lähtee purjehtimaan Nuuskamuikkusen kanssa. Ruttuvaari menee talviunille. He jättävät jotain taakse saadakseen jotain uutta tilalle, jokainen kokeilee jotain muuta ja jotain uutta.

Homssu ja Ruttuvaari ovat vaikeampia analysoida. Ruttuvaarikin lopulta ottaa lääkkeensä ja menee talviunille ja kirjan hiljainen sankari Tuhto päättää kuvitelmistaan, ja sulkee ne lasipalloon joka tyhjentyy. Hyvä pelon ja stressin hallinnan keino. Kun Nuuskamuikkunen poistuu Tuhton odotus huipentuu. Hän aistii herkästi Muumimamman tunnetiloja. Lasipalloon ilmestyy uusi näky ...

Talo on typötyhjä, vain Tuhto jää odottamaan saapuvaa perhettä, hänellä on laiturilla lohdullinen loppunäky.

Muumilaakson marraskuu ja Muumipappa ja meri ovat muumikirjoja, joiden ongelmat tulevat henkilöidensä sisältä, heidän pitää kohdata omat ajatuksensa, rikkoa rutiininsa, ja vapautua turhista pakkomielteistään, tämän jälkeen he voivat palata omaan elämäänsä.

*****

Muumilaakson marraskuu ylioppilastehtävänä olen analysoinut täällä.

Siinä käsitellään Vilijonkan siivousahdistusta ja -seikkailua, luvussa kolme. Luvun kuvat tukevat tarinaa. Tove Janssonin teoksissa kuvat ovat tärkeä osa, esim. kuvat Vilijonkasta ilmentävät siivoustilannetta osuvasti. Tove on rakentanut itsekin tarinaa luultavasti kuvin, joten ne niveltyvät tarinaan ja syventävät tunnelmaa.

******

Tove Jansson kirjoitti ruotsiksi eli kääntäjä Kaarina Helakisa on tehnyt hienoa työtä.

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Tove Jansson, Muumipappa ja meri, wsoy, 1965 Pappan och havet, 186 sivua, suomeksi kääntänyt Laila Järvinen. Kansikuva on upea ja näyttää meren voiman.

Muumipappa ja meri -teoksen kaikkitietävä kertoja antaa Muumipapasta masentuneen kuvan: kaikki on liian  tuttua ja turvallista, ”heidän maailmansa on tarkoin ruudutettu yksityisalue, siihen ei voi lisätä mitään. Aivan kuin kartta, jossa ei ole valkoisia läikkiä, koska kaikki on löydetty ja asutettu”.. (s.10). Muumipappa ja meri -teoksen alkukohtauksissa puhutaan myös kristallipallosta, ja tätä "lasipallo -kohtausta" luettiin myös Itsenäisyyspäivän konsetissa Tampereella 6.12.2013. Minua asia ihmetytti, miksi sitä luettiin suomeksi, kirjahan on kirjoitettu vuonna 1965 ja se on ruotsiksi, joka on toinen kansalliskielemme, teoksen nimi on Pappan och Havet. Yläkuvan teoksesta lainaus "Pappan stampade till det olycksaliga stället och gick långsamt nedåt trädgården for att titta i glaskulan. Skymningen hade växt fram ur marken som den brukade och samlat sig inne under träden".  Kohtaus jatkuu ja julkistan tämän bloggauksen.

Muumipappa tuntee itsensä tarpeettomaksi, siinä ponnin lähteä etsimään majakkaa. Pienelle karulle majakkasaarelle lähtevät Muumipapan lisäksi Muumimamma, Muumipeikko ja Pikku Myy, ja sinne saapuu myös Muumipeikkoa seuraava Mörkö, jonka hahmoon saadaan lisävalaistusta. Tapahtuma-aika on elokuun lopusta syksyyn oletettavasti marraskuulle. Majakkasaarella on myös merihevosia (ovat rannalla laukkaavia hevosia) ja outo kalastaja. Majakkasaarella asiat eivät suju: majakan avain on hukassa, ja kuvaus, kun muumit katsovat majakkaan sisälle on hyvin apea. Ikävin, ankein, luotaantyöntävin adjektiivein tekstistä on saatu hyvin nihkeä. Kun Muumipeikko löytää hyvän paikan ottaa aurinkoa, niin heti jälkeen kuvataan, että keltiäiset tulevat puremaan. Majakan lamppua Muumipappa ei saa syttymään.

Muumipappa ja meri on synkeä teos, koska siinä kohdataan omia rajoja. Muumipeikon isä kokee tyhjyyden tunteita ja oman tarpeellisuutensa rajat, Muumipeikon äidilläkin on varmastikin hillot väärässä kurkussa, hän jättää käsilaukkunsa ulos eikä passaa muita, mutta hän alkaa maalata kukkasia majakkaan koti-ikäväänsä helpottamaan. Muumipeikolla on tarve tavata Mörköä ja ihailla kauniita Merihevosia. Pikku Myy on suhteellisen normaali, häätää muurahaisetkin pois petroolilla. Sitten on saarella haahuilee tämä kalastajaksi heittäytynyt burnoutin kokenut herra Majakanvartija. Tyyppiesimerkki työuupuneesta henkilöstä, joka ei jaksa tehdä töitä, mutta ei pysty olemaan siitä kokonaan irtikään. 

Muumipappa ja meri -teosta on kiitetty, eikä turhaan, kun siihen pääsee jotenkin sisälle. Teoksessa mielikuvitus laukkaa, saari elää ja puut liikkuvat, eli lopulta kaikki päähenkilöt oivaltavat jotain. Muumipappa ja meri on lopulta terapeuttinen teos, koska ongelmiin löydetään ratkaisut tai niihin osataan suhtautua toisella tavalla. Kyse onkin aikuisten muumikirjasta, ja lukemiseen vaaditaan malttia ja ajatusta, että löytää vastauksia.

Kirjassa henkilöt ovat kompleksisia, vain Myy on neutraali, eikä hänen naiseuttaankaan tuoda esiin.
Muumipeikon äidin ja isän ongelmat ovat koti-ikävä ja itsensä toteuttamisen tai pätemisen tarve ainakin, heidän suhdettaan ei käsitellä, eikä heidän nukkumisjärjestelyjään tuoda esiin, mutta he nukkuvat erillään eikä heidän suhteensa kukoista.
Muumipeikon halu olla yksin ja nukkua ulkona ja katsella Merihevosia ja niiden vertaaminen Niiskuneitiin johtaa syvempään tulkintaan. Mikä on Muumipeikon tapaamisten syy Merihevosten ja Mör(k)ön kanssa? Mörkö tulee valoon, mutta miksi Muumipeikon on mentävä rannalle? Kyse on keskinäisestä riippuvuudesta, kuten Sandemosen Ihmissudessa. Jättämällä valon pois Muumipeikko irrottaa taakastaan? Mörkö-hahmoa on tulkittu monin tavoin, joka tapauksessa tällekin asialle saadaan selkeä loppu. Minä näin Mörön  valossa esiintyvänä varjona, kun valoa ei ollut ja uskalsi sen kohdata ja kävi kuin Varpushaukalle Maameren tarinoissa, hän uskalsi nimetä seuraavan varjon, ja varjon nimen tietämällä, se ei ollut enää hallitsematon (Ursula Le Guin: Maameren tarinat 1).

Lopulta löytyvät keinot myös saada majakan valo syttymään, ja majakalle ilmaantuu vartija, kotimatka voi alkaa.

Teos päättyy terapeuttisesti ratkaisukeskeiseen loppulauseeseen. "Majakka on sytytetty".

Päättökuvana on pokasaha ja kirves!

*****
Ajallisesti tämä sijoittuu syksyyn kuten Muumilaakson marraskuukin.

Muumit sarjakuvaklassikot I ja II

Muumit Sarjakuvaklassikot I on Wsoy:n kokoelma alkuperäisiä Tove Janssonin Evening Newsiin piirtämiä sarjakuvia.

Muumisarjakuvien ensimmäinen kuva on allaolevan mukainen, tahallani, olen tehnyt siitä epäselvän. Siinä Muumipeikko "esittäytyy". Vastaava pyöreä kuva esiintyy muutamassa ensimmäisessä tarinassa, mutta myöhemmin Tove on luopunut kuvakulmasta.

Ensimmäinen tarina on nimeltään "Muumipeikko", ja se oli minulle pettymys tarinallisesti. Molemmissa albumissa kuvat ja piirrosjälki ovat uskomattoman hyviä ja sarjakuvamaisia, mutta kaksi ensimmäistä tarinaa ovat  minusta varsin laimeita, alkuhapuilua. Alkukuvassa Muumipeikko yrittää seisoa päällään. Jatkossa Muumipeikko säätää Nipsun kanssa. Muumitalossa ei ole perhettä, mutta muuta porukkaa pyörii. Muumipeikko yrittää häätää niitä veden ruiskuttamisella, ja myös Haisulin avulla. Myöhemmin tarinassa, joka on 91 sarjakuvarivin mittainen, Muumipeikko ja Nipsu kaupittelevat nuoruuden eliksiiriä, joka muuttaa kaiken vastakohdaksi. Lopussa pyörii mukana jo Niiskuneitikin.

Seuraava tarina on Muumiperhe, jossa Muumi on tuhlannut edellisessä tarinassa saamansa rahat. Toisaalla Muumipappa ja Muumimamma haikailevat kadonnutta poikaansa. Lopulta Muumipeikko kohtaa vanhempansa, jotka adoptoivat Nipsunkin. Pian kulkuri Nuuskamuikkunen pyörii isoissa kengissä.  Rikas täti tulee rahapussukoiden kanssa laaksoon (muistuttaa piirrettyä muumijaksoa Jenni tädistä). Tarinassa tökkii ainakin se, että sen tapahtumat ja perustarina on erilainen kuin muumikirjojen. Myöskin puhutaan myrskystä ja täydestä kuusta, mutta kuvassa on pieni kuunsirppi. Tarina on 85 sarjakuvaklippiä pitkä.

Muumiperhe Rivieralla -tarina on kolmas kertomus ja minusta tarinanakin hyvä. Perhe lähtee soutuveneellä etelään, ja saapuvat Rivieralle, Täällä Niiskuneitiä piirittää lihaksikas Clark, mutta Niiskuneiti haikailee bikinien perään kun sellaiset ovat Audrey Glamourilla! Jaksossa rutiköyhät muumit majoittuvat sviittiin, ja tutustuvat maksulliseen maailmaan, jossa palvelu pelaa luulossa, että juomarahat ovat suuret. 

Tämä on arvokas kuva, helposti asetelma on irvokas

Niiskuneidin rulettivoitolla  saadaan ylläolevat bikinit ja maksetaan hotellihuone ja annetaan puolen miljoonan juomarahat. Lopuksi Muumit tutustuttavat äveriään Markiisin boheemielämään, tai elämään veneen alla. Lopussa lähdetään sillä veneellä kotiin.

Bikinipukuista Niiskuneitiä saa Muumikaupasta ostettuakin.

Albumin päättää tarina Yksinäinen saari, joka ei ole henkilökohtainen suosikkini. Muumit käristävät sikaa, esi-isät (ei Taikatalven kaltaisia) ja näiden haamut pomppivat paikalla ja Mymmeli ja Niiskuneiti tutustuvat muutamaan hennon näköiseen merirosvoon. Tarina on 78 sarjakuvaklippiä pitkä.

Muumit Sarjakuvaklassikot II sisältää neljä seuraavaa tarinaa.

Vaarallinen talvi esittelee Muumien talven viettoa tilanteessa, jossa talvi, kylmä ja lumi yllättävät, eikä mennä talviunosille. Hiihtämiseen ja luisteluun tutustuu koko paikalla oleva perhe, tämäkin tarina nakertaa Taikatalven pohjaa. Hienoja kuvia tosin, ja tarinana sarjakuvamainen ja on 82 sarjakuvaklippiä pitkä

Kuvitteluleikki -tarina tuo Muumilaaksoon Vilijonkan ja hänen lapset. Tarina sisältää paljon samoja elementtejä kuin Muumipiirrettyjen vastaava jakso. Pedantti Vilijonkka vastassaan boheemi Muumiperhe. Muumiperhe palkkaa kodinhoitajaksi Miskan, jolla on koira Surku. Kun Vilijonkka palaa matkaltaan on Miskakin "muumiutunut". Tarina on 82 sarjakuvaklippiä pitkä

Talonrakennus tarinassa Pikku Myyn äiti tulee lukuisien lastensa kanssa vierailulle muumitaloon. Muumipeikko rakentaa oman talon, josta tulee vinksin-vonksin-talo, jonka hän sitten lahjoittaa pikku mymmeleille. Jakso on kutakuinkin sama kuin vastaava piirretty jakso. Hyvä tarina, joka on 60 sarjakuvaklippiä pitkä

Aloitamme uuden elämän -tarinassa profeetat saarnaavat ja porukka muuttaa elämäänsä, joka palaa sitten uomiinsa.
***
Muumit Sarjakuvaklassikot III:n bloggaukseni on täällä. 

Sirke Happonen Tove Janssonin muumiteosten kuva ja Muumiopas

Sirke Happonen: Vilijonkka ikkunassa, Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike  WSOY, 2007 , 315 sivua 

Tämä on painetussa muodossa Sirke Happosen väitöskirja, jossa hän tarkastelee muumiteoksien sanoja ja kuvia ja liikettä. Liikettä verrataan pysähtyneisyyteen, ja tekstin ja kuvan suhteita verrataan toisiinsa.

Vilijonkka ikkunassa on novellikokoelman Näkymätön lapsi kuva tarinasta Vilijonkka, joka uskoi onnettomuuksiin, tässä kuvassa on liikettä. Happonen monessa kohtaa näyttää kuvan kehityksen. Tässä kuvassa on todella  myrskyä ja tunnetta. Vilijonkan takana on myös hahmo kirjassa, mutta ei näissä luonnoksissa.

Väitöskirjassa on paljon kuvia mustavalkoisena ja värillisenä: staattisia, dynaamisia. Jo teoksen alussa on kuvasivu, jossa on luonnos Taikatalven kulusta kuvin ja sanoin Muumipeikon ja Tuutikin kohtaaminen on aivan luonnostasolla, samoin kuin Orava ja Pikku Myy, hieno mahdollisuus nähdä, miten kirjan tarinaa on luonnosteltu kuvien ja tekstien kautta. Tove teki luonnokset käsin, ja kirjoitti kaikki tekstit käsin (ei siis kirjoituskoneella). Jäärouvan Tove jätti kuvituksesta tarkoituksella pois, ja Tove antaa jokaisen kuvitella se.

Toven varhaisia kuvituksia on laajahkosti esillä. Kuvat muodostavat olennaisen osan teoksesta. Suosittelen teosta niille, jotka ovat kiinnostuneita Toven kuvataiteellisista kyvyistä. Huomion arvoista on myös tarinoiden synty kuvina ja sitten tekstinä, eikä päinvastoin.

Happonen avaa Kuka lohduttaisi Nyytiä teoksen kuvitusta ja värimaailmaa. Harmaa on pelon ja irrallisuuden väri, värimaailma muuttuu tarinan kuluessa. Teoksessa on värimalleja ja layouteja. Kuinkas sitten kävikään tarinaa avataan myös, ja siinä tarkastellaan myös fontti-tyypin muutoksen merkitystä.

Happonen analysoi väitöskirjamaisesti monia kuvakokonaisuuksia, esimerkiksi tanssikohtauksia, joita on muumikirjoissa todella paljon (Kometjakten, Trollvinter, Pappan och havet ...). Tanssi oli tärkeää Tove Janssonille.

Luonnoksia esitellään, moni ei ole päätynyt itse tarinaan, kuten kuusi luonnosta tarinasta Maailman viimeinen lohikäärme.
Tarkastelussa on Näkymättömän lapsen monet novellit ja niiden kuvat enimmin ehkä Vilijonkka, joka uskoi onnettomuuksiin, kuten ylempänä oli puhetta, mutta myös novellin kuvat, jossa Kampsun asento kuvaa torjuvuutta, varjoliikkeet, myrskyn rikkoessa ikkunan Vilijonkan hahmossa esiintyvä toisaalta pelko toisaalta toive. Taikurin hatun kuvassa, missä Niiskuneiti katsoo laivan keulakuvaa, hänen katsessaan on narsistista ihailua.

Liiteosa on myös upea, siinä on kirjankansia sekä piirrosten eri versioita.

Sirke Happonen: Muumiopas, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012, 248 sivua on täydellinen kokoelma muumihahmojen kuvailusta aakkosjärjestyksessä. Aakkosjärjestys on hyvä ja huono. Hyvä, että etsimänsä löytää, huono siksi, että A:sta aloitetaan ja sarjakuvissa esiintyvät agenttihahmot (ja vakoojat) eivät ole kovinkaan olennaisia. Kuvitus on sen sijaan loistava, teokseen on kerätty hahmon kehitys, ja pieniä yksityiskohtia. Sarjakuvissa Niiskuneiti on taipuvainen ihastumaan. Niiskuneidin miehet ovat kokoelma täydellisiä luusereita ja nynnyjä pässinpäitä.

Kiinnostavin hahmokatras löytyy sivulta 104, eli muumit. Muumimamma, Muumipappa, ja Muumipeikko, sitten Mymmelit sivulla 138 ja Mörkö sivulla 144, Mörköä taustoitetaan hyvin, ja nimen merkitystä pohditaan. Muumipappa ja meri teoksessa Mörkö on jo hieman lämpimämpi.

Teoksen etu on pikkutarkkuus, millä hahmot on poimittu, ja koitettu löytää kattava kooste kuvista, tämän jälkeen teos toimii hyvänä hakuteoksena. Happonen on poiminut tekstin keskelle hyvinkin kiinnostavia havaintoja esimerkiksi Tove Janssonista, Tovesta ystävistä ja joitain Toven maalauksia, ja kuvatekstissä on huomioita maalauksissa esiintyvistä hahmoista ja niiden merkityksestä.

Kirjassa kerrotaan, että Nuuskamuikkusen esikuva olisi Atos Wirtanen, Toven ystävä, luulin aiemmin, että hahmossa olisi Toven veljiä esimerkiksi Larsia, Muumimamman esikuvaksi mainitaan oma äiti. Tuutikin esikuva lienee Tuulikki Pietilä (oma luulo). Muumipeikon avulla tekstin mukaan käydään läpi miehenä ja naisena olemisen ominaisuuksia.

Kirjaan on poimittu lainauksia. Nuuskamuikkuseen on poimittu Muumipeikko ja pyrstötähden toteamus, "minä omistan kaiken, mitä näen ja mistä ilahdun". Hahmojen kehitys on myös tuotu hyvin esille. Tove Jansson piirsi uudestaan ja paranteli teoksiaan eri painoksiin, siinä on huomion arvoinen tieto.

Sirke Happosen Muumiopas on muumikeräilijälle hyvä lisä ja kattava hakuteos, josta Villasukka kirjahyllyssä on loistavasti postannut näin. Villasukan kirjahyllyssä Näkymätön lapsi bloggauksessa näet Vilijonkka ikkunassa kuvan "lopullisen version" täällä.

Tove Jansson: Muumit sarjakuvaklassikot III

Kirja lainattu kirjastosta

Tove Jansson: Muumit sarjakuvaklassikot III, albumissa on mustavalkoiset sarjakuvat n:o 9,10,11, 12, sekä 13 alkuperäisen ilmestymisjärjestyksen mukaisesti eli tarinat Muumipeikko rakastuu, Viidakkoelämää, Muumipeikko ja marsilaiset, Muumiperhe ja meri, sekä Yhdistyselämää (sarjakuvan alussa lukee Yhdistystoimintaa Muumilaaksossa).

Nämä ovat alkuperäisiä Tove Janssonin piirtämiä sarjakuvia. Ne on julkaistu sanomalehdessä, koska aina rivin jälkeen on Tove Jansson-signeeraus. Sanomalehden ilmestymisjärjestys on rytmittänyt tarinoita  Näitä sarjakuvia pidän korkeatasoisina. Tarinat ovat eri mittaisia, ensimmäinen on 51 sarjakuva-riviä, mutta pisin  on peräti 101 riviä (101 yksittäistä sarjakuvaa)


Muumipeikko rakastuu -sarjakuvassa vesi nousee ja Muumipeikko löytää sirkuksen kyltin. Hän haluaa pelastaa Primadonnan, mutta ensin löytyy Primadonnan hevonen.

Kuva (epäselvä tarkoituksella) albumista, piirrosjälki hienoa

Muumipeikko pelastaa sirkusprimadonnan, johon ihastuu. Primadonna on hemmoteltu ja oikullinen. Niiskuneiti ottaa itseensä ... Sirkuksen voimamies ajatuu myös seikkailuun. Tarina on minusta varsin hyvä, ja siihen saadaan mukava loppu.
Tämä tarina on jossain muodossa tv-sarjan muumipiirrettynäkin värillisenä jakso "Primadonna".
Tove Janssonin kuvat ovat tarinassa selkeät ja hienot

Viidakkoelämää -sarjakuvassa on kuuma, laatikosta löytyy siemeniä, joista kasvaa viidakko. Lihansyöjäkasveja pidetään aisoissa kitaran soitolla (Nuuskamuikkunen ei ole tarinassa). Haisuli tuo villieläimiä eläintarhasta, myös ison käärmeen. Alkuhankaluuksien jälkeen Muumit ystävystyvät näiden kanssa ... Muumit viedään virtahepoina eläintarhaan ... ja pääsevät pois saatuaan tiedemestarilta todistuksen. Juoni kutakuinkin tv-piirrossarjan jaksojen Taikasiemeniä valtamerestä, Viidakon kätköissä ja Muumipeikko pelastaa tiikerit mukainen.

Muumipeikko ja marsilaiset -jaksossa kaikki alkaa radiosta, sitten tulee minimarsilainen keskelle Muumimamman kasvimaata. Aluksessa on ihmekoje, joka tekee muumeista milloin näkymättömiä, milloin suuria tai pieniä, toisinaan leijutaan, ja poliisi hohtaa. Pieni marsilainen löytyy halkopinosta, Kaikki on sekaisin, mutta marsilaisen vanhemmat tulevat. Juoni on kuten tv-sarjan jakso Olioita avaruudesta, muutamaa juonen käännettä lukuunottamatta.

Nämä ovat keräilykortteja, luultavasti purkkakortteja. Tämä on piirrosarjasta marsilaisjakson kuvia.

Muumiperhe ja meri -tarina on pisin 101 päivän seikkailu. Tämä on julkaistu ennen Muumipappa ja meri teosta. Tarina alkaa, kun majakanvartijaa haetaan ilmoituksella. Muumipappa pakkaa tavarat ja koko perhe lähtee. Sarjakuvassa on suvantovaiheita, jotka eivät liity mihinkään. Esimerkiksi Muumipeikko ja Niiskuneiti ajavat "kolmen päivän sarjakuvissa" vain onnettomalla perämoottorilla. Saarella vanha majakanvartija antaa avaimen, saaren rannassa kelluu iso miina. Tarinassa oleva Tuutikki löytää yläkuvan mukaisen whiskylaatikon. Saarella on kummitus, jolle tehdään aavelaiva. Lopulta tulee tarkastaja, ja Muumipapan ura loppuu majakanvartijana. Tässä on paljon yhtäläisyyksiä tv-sarjan Majakka, ja Majakka syttyy -jaksojen kanssa, ainakin aavelaiva on vain sarjakuvassa ei kirjassa.

Yhdistyselämää on 61 sarjakuvarivin mittainen tarina, jossa Muumilaaksossa perustetaan yhdistyksiä. Haisuli on kovin aktiivinen tarinassa. Muumipappaa sensijaan lapsettaa ritsa-yhdistyksensä kanssa. Tarinassa ilmenee, että Vilijonkalla on lehmä, jonka Haisulin perustama ryöstöyhdistys varastaa, kuten muutakin tavaraa. Lehmä saadaan takaisin, ja Vilijonkan ompeluseura, joka on varsin sosiaalinen, järjestää myyjäisiä. ... Lopuksi Muumimamma perustaa Muumiyhdistyksen ja myy muumisolmioita. Yhdistys ei vastusta mitään. Tarkoittaako tämä sitä, että monilla yhdistyksillä on ollut tuolloin tavoitteeena vain vastustaa jotain, ja onhan tarinassakin oppositioyhdistys, ja vastarannankiiski-jäsen.
***
Sarjat on piirretty vuosina 1956-1957, vastaavasti kirja Muumipappa ja meri on kirjoitettu vasta 1965.

***
Tämä on seitsemäs sarjakuva postaus, eli Susan seitsemän sarja sarjishaaste on paketissa.
Tintti Neuvostojen maassa
Tintti ja aakkostaide
Nyrok City
Ahmed Ahne lomailee
Sukuvihaa Villissä Lännessä Lucky Luke
Asterix, Gallialainen kertomataulu

Jansson Tove: Taikatalvi

Jansson Tove: Taikatalvi, suomentanut Laila Järvinen, 1958 Trollvinter, viidestoista painos, 132 sivua ja sisällys. Kansikuvaa on analysoitu täällä.

Tove Janssonin Taikatalvi on muumikirjoista monen suosikki ja se on todella laadukas myös kuvituksen suhteen. Teoksessa on kansikuvan ja kartan lisäksi 71 mustavalkoista kuvaa, osa sivun kokoisia. Kuvat ovat itsessään upeita taideteoksia ja tukevat tarinaa.

Taikatalvi on jaettu kuuteen lukuun eli juoni lyhykäisyydessään on seuraava:

Lumen peittämä salonki -luku kertoo kuinka turve palaa kellarissa, ja Muumipeikko herää ensimmäisenä muumina talveen. Kaikki on kuollutta, valkoista, kylmää, ja kasvaa lunta, mutta lumi myös pyöreyttää maisemaa.

Noiduttu uimahuone -luku kertoo, kuinka Muumipeikko tapaa Tuu-tikin (kirjoitusasu teoksessa väliviivalla kirjoitan eteenpäin Tuutikki) lumilyhdyn äärellä laulamassa, ja miettimässä ovatko revontulet olemassa vai näkyvätkö ne vain.
Pikku Myy herää Vauvaravinto osakeyhtiön pahvilaatikosta (nukkuvatko ihmisetkin talviunta). Pikku Myy alkaa heitellä lumipalloja ja laskea mäkeä. Tuutikki vie Muumipeikon uimahuonelle, jossa hän asuu kahdeksan näkymättömän päästäisen kanssa ja monta arvoitusta on, yksi kielletty on kaapissa.

Suuri pakkanen. Muumipeikko havahtuu tavaroiden katoamiseen muumitalosta. Hopeatarjotin, kahvimyssy ja Pikku Myy löytyvät, tavaroista osa on siis Pikku Myyllä. Tuutikki tekee lumihevosen Jäärouvaa varten, ovat sisällä, Orava kohtaa Jäärouvan ja jäätyy.

Ne salaperäiset
Turvetta ja puutarhasohva pinottu keoksi. Nuotio (=kokko) tehdään, koska huomenna tulee aurinko takaisin.
Tuutikki onkii kalasopan aineksia. Muumipeikko talviahdistuksessaan avaa kaapin ja päästää pienen pitkäkarvaisen ja harmaan otuksen pois kaapista, "rotta" on muumipeikon esi-isä, joka muuttaa muumitalon lamppuun, ja kaakeliuuniin ja kalustaa talon uudestaan.

Yksinäiset vieraat
Vilijonkan ruuat on syöty, Surku-koira nälissään, molemmat tulevat laaksoon. Laaksoon tulee myös reippailija-Hemuli torvineen ja urheiluharrastuksineen. Kysyy slalomia, mutta muumitalon pienessä raitiovaunussa asuu vain Salome. Hemuli urheilee, muut haluavat olla omissa oloissaan. Muumipeikko yrittää laskea mäkeä painostuksesta. Tuutikki ja Muumipeikko huiputtavat Hemulia lähtemään, alkaa suuri lumipyry. Hemuli hakee vanhat tennismailat ja tekee lumikengät, ja etsii kadonneen ötökän Salomen. Seestyy, kaikki ovat lumisotaa. Surku toteuttaa haaveensa liittyä susilaumaan, mutta Hemuli pelastaa hänet, ja Surku saa isännän.

Ensimmäinen kevät
Tuutikki kääntää lakkinsa (lakkinsa, ei takkinsa), kevät on tulossa, Tuutikki siivoaa uimahuonetta, sen sijaan muumitalo siivoton, ja tavaroita puuttuu. Jäät lähtevät, Muumipeikko pelastaa jäistä Pikku Myyn ja näkevät oravan. Muumipeikko vilustuu, ja äiti hoitaa viinimarjamehulla, ja käryttää suurennuslasilla filmirullaa. Kevät tulee, Tuutikki soittaa posetiivia, ja Nuuskamuikkusta odotetaan.
***
Juoni on eheä, mutta kirjan teho on kuitenkin tunnelman luomisessa, Muumipeikon tunteissa kylmässä autiossa lumimaailmassa, ja talvisen autiuden kuvauksessa. Siitä, miten otetaan haltuun epävarmuuden ja yksinäisyyden tunteet, miten elää ajassa, joka on muilta muumeilta kokematta, miten elää vastakohtamaailmassa.

Lisäksi teoksessa on monta psykologista aspektia: 
Muumipeikko herää talveen outoon, pimeään ja kylmään, hän joutuu sopeutumaan ja pärjäämään yksin. Muumipeikko selviää. Hän hakee kontaktia moneen otukseen, mutta yhteyttä ei synny, sillä Muumipeikko on liian kärsimätön.Muumipeikko ei pysty nukkumaan, ei voi kontrolloida unirytmiään, ei saa muita hereille. Hän ei ymmärrä talvea, eikä hyväksy sen ilmiöitä, mutta hän on oppimisen tiellä.

Tuutikin viisaus on hiljaista ja syvää. Hän myötäilee vuodenaikojen muutosta, ja on hieman taikauskoinen: keskitalven kokko, ja Lumihevonen. Tuutikin käsitys omistusoikeudesta on hieman erikoinen. Tuutikki edustaa talvella Muumipeikolle sitä, mitä Nuuskamuikkunen on kesällä. Tuutikin suhde talven eläimiin on sama kuin Nuuskamuikkusen kesän ilmiöihin. Muumipeikko on rauhattomampi ja vastuuntuntoinen, ja vastuun otto näyttäytyy kontrollin haluna, kun taas Tuutikki ja Nuuskamuikkunen ovat zeninsä sisäistäneet, mukautuvat maailmaan, eivätkä murehdi turhasta. Muumimammakin heittäytyy hetkeen, ja polttaa filminauhaa suurennuslasilla.

Reippailija-hemuli, Surku, Salome ovat ulkopuolisia. Niin viisas kuin Tuutikki onkin, hän ei voi sietää liian reipasta Hemulia, ja usuttaa Muumipeikon karkottamaan tämän narraamalla huimempiin mäkiin. Salome puolestaan ei hyväksy Hemulin mollaamista. Surku puolestaan halajaa epärealistisesti susien luo. Vyyhti päättyy onnellisesti, sillä Surku saa Hemulista isännän ja Hemuli pelastaa Salomen ja sittemmin Surkun. Hemulin hyvänä puolena on suora luonne, eikä Hemuli ole pitkävihainen.

Omistusoikeus on muillakin vierailla kyseenalaista, muumitaloon kokoonnutaan ja ruuat syödään ja tavarat pihistetään. Kesän aallot tuovat sitten tämän ideologian mukaan uutta tavaraa. Muumien omistamisfilosofiaa olen käsitellyt täällä.


***
Uusia otuksia Muumipeikon, Muumiperheen, Pikku Myyn, Tuutikin, ja Mörkön lisäksi ovat teoksessa ainakin: Tiskipöydän alla otus, jolla harjaksiset kulmakarvat, orava, kahdeksan näkymätöntä päästäistä, susia, evakkosiili, Jäärouva, esi-isä, Surku-koira, Vilijonkka, Kampsu, Salome, ja ja reippaileva ja avannossa käyvä Hemuli.

Ruokia on mainittu ainakin seuraavat: kuusenneulasia, käynyttä puolukkamehua, tomuisia näkkileipiä, jauhoa, sokeria, kalaa, karpalohilloa (ei käy kaupaksi), mansikkahilloa (käy kaupaksi), ja viinimarjamehua (=lääkettä vilustumiseen). Taikurin hatussa eli kesällä syödään pannukakkuja ja vaapukkamehua, ja kalaa sekä voita.
***
Tästä kirjasta todella pidän.
***
Omituinen käännös:
"Hän laittoi heti lumipallon ja heitti sillä osuvasti oravaa". Yleensä lumipallo tehdään, mutta heittää osuvasti, on sangen osuva oivallus hosuvassa virkkeessä.
***

Englanninkielisen kannen kuva on tälläinen. Luin tämän englanniksikin

Muumilaakson pelistä otin talvikartan printscreenillä ja pienensin sitä

Lyhennelmä kirjasta on alemman kuvan näköinen. Siinä on "vain" Oravan ja Jäärouvan seikkailut tekstinä ja kirjan kuvin

******