torstai 19. syyskuuta 2019

Henrik Tikkanen: Yrjönkatu



Henrik Tikkanen: Yrjönkatu,  alkuteos Georggatan, suomentanut Kyllikki Härkäpää, WSOY 1980, sivumäärä 138.

Yrjönkatu jatkaa ja täydentää Henrik Tikkasen Osoitetrilogiaa, se on edeltäjistään poiketen eniten nykyhetkessä, vaikka poimii edelleen asioita menneisyydestä. Teos alkaa vertailemalla vuotta 1939 ja 1979, ja hän mainitsee, että vuonna 1939 oltiin paremmin varustauduttu katastrofiin kuin vuonna 1979.

Kirjailija on tajunnut, että vaimo ei häntä enää rakasta. Samalla hän tunnustaa, että hän on esittänyt vanhempansa epäedullisessa valossa Osoitetrilogiassa, josta on saanut arvostusta, mutta on nyt inhottu. "Lehdet olivat myös olleet auliita kehujen antamisessa ja oltuaan tarpeeksi auliita ne olivat katsoneet oikeudekseen hieman jarruttaa ja kunnioittaneet minua arvonimillä juopporatti, huoripukki, potenssikerskuri, paljastaja ja oman pesän likaaja." s.50

Hän pohtii miehenä elämistä, 1930-luvulla mies ei saanut itkeä, 1940-luvulla mies ei saanut pelätä, 1970-luvulla miehen tuli tiskata, itkeä, istua kotona odottamassa vaimoa kotiin, ja todeta  tyynesti, että hän on liian väsynyt nussimaan. Oma vaimonsa on kesyttänyt lukiolaiset, ja tantit Työväenopiston rehtorina, lapsia on kasvatettu, mutta myös runoteos paljastava Vuosisadan rakkaustarina on jo kirjoitettu.

Kirjan pysäyttävin uutinen, ja pääasia on kuitenkin kyhmy kirjailijan kaulassa, ja sitä seuraavat tutkimukset sekä diagnoosi, eli leukemia, ja elinaikaodote enintään 120 kuukautta. Diagnoosi saadaan Yrjönkadulla, samalla kadulla on ollut lapsuuden koulu. Yrjönkadulla on myös näyttely ja kirja päättyy kuvaukseen Yrjönkadulta.

Henrik Tikkasen kirjoja on hankala kuvata, sillä suhtautuminen tapahtumiin on vähättelevä, ilkeä, ja hyvin pelkistävä ja paljas. Loppuosassa kirjaa kuvataan juominkeja mökillä, mihin kuuluu rivoja ehdotuksia ja ku11itusten yritystä, mutta siihen samaan on paketoitu traaginen oman tyttären sairastuminen, ja sen vertailu omaan tilanteeseen, ja siihen, aiheutuiko isän juomisesta stressiä, joka laukaisi sairauden. Se, kuinka autenttinen kuvaus kirja on, en tiedä. Näin kuvattuna kirjoittajalla on minusta hyvin huono itsetunto, jota hän kompensoi ivalla ja kylmyydellä ja kullijutuilla, näin kuvattuna sietämätön mies, joka tässä lyttää myös suomalaista kulttuurikenttää, eli myös muita kuin omia pesiä liataan. Mies juo yleensä yksin kotona, mutta käy toisinaan Kosmoksessa: "Sillä kertaa Kosmoksessa ei näkynyt suuruuksia. Ainakaan ei ketään niistä jotka olivat käsittääkseni suuruuksia ... Kosmoksen "suuruudet" kuuluivat minua nuorempaan polveen. Siitä huolimatta he olivat jo huonossa jamassa. Heillä reistaili paikka jos toinenkin, maksa, haima, aivot ja ku11i. Pahiten reistaili luomiskyky, ..." s.71 Kuvailua jatkuu luvun verran...  kaipasivat kritiikitöntä ihailua itsensä ja keskinkertaisuutensa väliin s.74. Kuvauksesta päätellen Kosmoksessa oli paljon miehiä. Sivulla 79 naiskirjailija syyttää syövästään deodorantteja, väriaineita, ehkäisyvälineitä ja televisiota, ja sivulla 80 nainen sanoo "että hänen syöpänsä oli miesten syytä, miehet eivät pesseet jalkoväliään kunnolla" .. "siinä hän oli oikeassa. Minäkin useimmiten jätin ku11in pesemättä yhdynnän jälkeen ..."

Kaiken tämän jälkeen kirja on omalla tavalla mestariteos ja kuvaa jostain hieman vinksahtaneesta kulmasta tätä vinksahtanutta maailmaa. Kirjan teemoja ovat siis  kulli, konjakki, kuolema ja kynä, jonka vedoista tässä teokseessa on ehkä hieman enemmän kuin aiemmissa. Näissä neljässä kirjassa mainitaan useasti Oscar Wilden teos Dorian Grayn muotokuva: Rakkaus on ahdistuksen sukua siinä että sekin pysäyttää ajan vaatiessaan rakastetun kuvalta muuttumattomuutta. Oscar Wilde ymmärsi tämän kirjoittaessaan Dorian Grayn muotokuvan, siinä esiintyvät kauhu ja itserakkaus kaksosina". s.123.

Kirjan loppu tekee - kirjan sivuilla ja siis ajatuksissaan - sovinnon äidin kanssa, hän lähetti kirjeitä rintamalla joka päivä, ja ne auttoivat kestämään sen kaiken. Kaikista näistä Tikkasen kirjoista minusta henkii tragedian syyt, vanhempien perheriidat, alkoholin käyttö ja ero, sekä traumaattinen rintamapalvelus.

*****
Georg Henrik Tikkanen (1924 - 1964) oli suomenruotsalainen kirjailija, taiteilija, piirtäjä ja pakinoitsija.

Osoitetrilogia
1. Kulosaarentie 8. Kulosaari puh. 35
2. Majavatie 11, Herttoniemi, puh. 78 035.
3. Mariankatu 26, Kruunuhaka

Jatko-osat ovat  tämä Yrjönkatu sekä Henrikinkatu.

Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata on blogattu NÄIN ja Vuosisadan rakkaustarina NÄIN.

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Herman Melville: Billy Budd



Herman Melville: Billy Budd matruusi, alkuteos Billy Budd, Sailor (An Inside Narrative), suomentanut Antero Tiusanen, Pequod Oy, sivumäärä 151.

Billy Budd on Herman Melvillen viimeinen romaani, ja romaani jota hän ei elinaikanaan julkaissut. Se julkaistiin ensimmäisen kerran 1920-luvulla, mutta vasta vuonna 1962 Harrison Hayword ja Merton M. Sealts Jr saattoivat Billy Buddin sellaiseen asuun, joka on lähinnä Melvillen kirjoittama versio. Käsikirjoitus oli juoneeltaan täydellinen, mutta reunahuomautuksia oli aiemmin  tulkittu väärin.

Romaanin päähenkilö on Billy Budd, joka värvätään pakolla 70 tykin sota-alus HMS Bellipotentiin kauppa-aluksesta vuonna 1797, samana vuonna, jolloin englantilaisissa aluksissa oli laajalti kapinahenkeä. Kapina on saatu tukahdutettua.

Billy Budd on 21-vuotias, sopusuhtainen, ja kaunis mieheksi, hänellä on siniset silmät. Hän on mutkaton, ja miehistö pitää hänestä. Billy Budd on löytölapsi. Budd alkaa änkyttää, jos hän hermostuu.

Laivan kapteeni on 40-vuotias Edward Fairfax Vere. Pätevä merimies ja hyvä sotatoimissa. Hän lukee paljon ja hänellä on mukanaan laatukirjoja. Mies on sivistynyt, mutta vertaistensa merikarhujen parissa vieroksuttu, sillä hän ei ole huumorimiehiä, eikä kujeile.

Laivan asemestarina on 45-vuotias John Claggart. Miehen varhaisvaiheista ei kerrota, eikä luultavasti laivassakaan kukaan niitä tiedä. Hän ei ole komea.

Tarinan alussa vanhempi tanskalainen merimies kertoo, että Billy Buddille, että Claggart inhoaa häntä (Billy Buddia). Claggart on ottanut Billy Buddin silmätikukseen, ja usuttanut toisen henkilön tarkkailemaan ja raportoimaan tästä. Claggartia vaivaa ainakin kateus ehkä hänellä on muitakin mielenterveysongelmia. Claggart on hyvin häiriintynyt, mutta pystyy peittämään epänormaaliutensa. Claggartin kätyri toimitti Buddin kokoukseen, missä pakolla värvätyt kokoontuivat, mutta Budd ei osallistunut kokoukseen, vaan poistui heti.

Välimerellä sotalaiva pääsee taisteluetäisyydelle, mutta tilanne ei johda läpimurtoon. Tämän jälkeen Claggart menee kantelemaan kapteeni Verelle siitä, että Billy Budd olisi muka yllyttänyt muita pakolla otettuja matruuseja vesittämään hyökkäystä. Väite on perätön, ja kapteeni Vere arvelee, että Claggart valehtelee. Vere kutsuu Buddin kuultavaksi hyttiinsä. Claggart esittää perättömiä väitteitä. Budd häkeltyy täysin eikä saa sanaa suustaan. Tilanne pahenee, ja Budd lyö Claggartia otsaan. Claggart paiskautuu maahan ja kuolee.

Kapteeni Vere perustaa "sotaoikeuden", jossa käsitellään Claggartin kuolemaa ja mahdollisia kapinahankkeita, mistä Claggart Billy Buddia syytti. Buddia syytetään myös salahankkeesta. Sääntöjen mukaan hänen olisi pitänyt kertoa luvattomasta kokouksesta, johon hän ei osallistunut. Menemättä kuvailuihin, niin oikeuden päätös on kuolemantuomio. Painavin peruste kuolemantuomiolle oli kapina, jota osoitti se seikka, että Billy Budd oli käynyt sotilasarvoltaan ylemmän kimppuun. Sotilaskurin ylläpitämiseksi tuomiota ei voitu lieventää, ja siksi William Budd hirtettiin isoon mastoon.

Teemoja ja tulkintoja
Kirja käsittelee minusta kahta aihetta tai teemaa, kateuden aiheuttamaa vainoamista sekä kuolemantuomiota. Itse asiassa Claggartin toiminta kaikessa karmeudessaan on kuvattu hyvin osuvasti. Kateus ja kiusaaminen ovat ikiaikaisia. Mistä Claggart on kateellinen Buddille, jäi hieman epäselväksi, mutta luultavasti kateus kumpuaa omasta keski-ikäisestä tympeydestä, nähdä nuori positiivinen ihminen, hauskannäköinen, joka tulee toimeen kaikkien kanssa, ja josta kaikki pitävät. Armeijassa noudatetaan ohjesääntöä, ja kuri on ehdoton. Ranskan Suuren vallankumouksen jälkeen perustettiin liittokunnat, sotia oli paljon ajanjaksolla 1892 - 1802. Kun taustalla oli Noren laivastokapina, on selvää, että kapinayritykset tukahdutetaan, eikä kurista tingitä. Budd kiistämättä löi Claggartin kuoliaaksi, mutta ei osallistunut kapinaan, mutta hän siis löi kuolettavasti ylempää upseeria, eikä ilmoittanut laittomasta kokouksesta. Luultavasti oikeampi menettely olisi ollut siirtää käsittely maihin, mutta kapteeni on tehnyt päätöksen sotatilan aikana. Kirja kuitenkin minusta tuomitsee kuolemantuomion, sillä perusteella, että Budd oli joutunut syyttömänä vainon kohteeksi. Kateus ja mielensäpahoittaminen näyttää olevan ikuista. Claggart vakoilee Buddia, kaikki hänen tekemisensä tulkitaan vääristävän kateuden kautta. Minusta myöskin pakkovärväys armeijaan on nykymittapuun mukaan väärin.

Muita tulkintoja.
Sopranos tv-sarjassa Anthony Sopranos Junior tekee kirjaesitelmän Billyn Buddista. Hän saa siitä huonon arvosanan, koska opettajan mukaan keskeistä on homous. Amerikkalainen Eve Kosofsky Sedgwick (1950 - 2009) selitti Billy Buddia sarjan ilmestymisajankohtana niin, että Claggart olisi -sanon sen suoraan anteeksi- "homo".

Ilmeisesti omituinen väite perustuu vain yhteen kirjan kohtaan, eli luvun 17 alkuun "Claggartin silmissä pysyi mietteliäs surumielinen ilme hänen katsellessaan iloista merten Hyperonia. Yllättäen silmiin alkoi nousta kuumia kyyneleitä. Claggart näytti silloin kuin kipujen mieheltä. Välillä surumieliseeni ilmeeseen tuli hiljaisen kaipauksen vivahde, ja se tuntui ilmaisevan että Claggart olisi voinut jopa rakastaa Billyä elleivät kohtalo ja kielto olisi ollut esteenä". s.75

Sedwickillä on muitakin hyvin rajuja artikkeleja esim. Jane Austen and ... , tässä linkkaus hänestä tehtyyn wikipedia-sivuun, missä artikkelin nimi on, mutta en kehtaa sitä tähän kirjata.

Minusta miesten välinen ihastus Billy Buddissa ei  ilmene missään muussa kohdassa, eikä kateus johdu tästä seikasta (minun mielestäni), vaan kirjan ytimen muodostaa simputus, pahansuopuus, ja mitä se aiheuttaa, sekä kuolemantuomion oikeutus. Itse vastustan kuolemantuomiota ehdottomasti, mutta murhaajien pitäisi minusta suorittaa tuomiostaan pidempi aika vankeudessa vähintään 30 vuotta. Amerikassa esimerkiksi Robert Kennedyn murhaaja istuu edelleen tuomiotaan.

****
Herman Melville (1819 - 1891) syntyi New Yorkissa, taloudellisen ahdingon vuoksi hän lähti merille. Melville oli valaanpyytäjänä, ja joutui merimatkoilla myös polynesialaisten vangiksi. Melvillen tunnetuin teos on Moby Dick.

torstai 12. syyskuuta 2019

Richard Carpenter: Kaksnoukka ja taivaanmerkit



Richard Carpenter: Kaksnoukka ja taivaanmerkit, alkuteos Catweazle and the Magic Zodiac 1971, suomentanut Marikki Makkonen, WSOY 1975 NTK 228, sivumäärä 180.

Kaksnoukka ja taivaanmerkit on jatko-osa teokselle Kaksnoukka ja Porkkana, jossa velho Kaksnoukka omaksi ällistyksekseen pakenee normannisotilaita yhdeksänsataa vuotta ajassa eteenpäin. Tässä Kaksnoukka ja taivaanmerkit jatko-osassa on sama juonikuvio, eli Kaksnoukka on palannut omaan aikaansa ja on vankina. Normanniherra William de Collynforde velvoittaa Kaksnoukkaa muuttamaan lyijyä kullaksi. Kaksnoukka taikoo taivaanmerkkien kautta itsensä lentämään pois tornissa olevasta tyrmästä. Lento päättyy vallihautaan, mutta Kaksnoukka on lentänyt nykyaikaan, jossa Killinkihovin linna on turistirysä. Kaksnoukka saa seuraa perheen pojasta Sidistä. Cedric eli Sid on löytänyt talosta salakäytävän ja Kaksnoukan asuttaman tyrmän, jossa on taivaan merkkejä. Cid etsii Collingfordien aarretta, joka  on kadonnut Sidin isoisoisältä Alfrediltä, joka yritti ratkaista lentämisen arvoitusta, turhaan sillä hän mätkähti maahan ja kuoli. Sid siis etsii aarretta, ja Kaksnoukka taivaanmerkkejä.

Kirja on luultavasti oikealla asenteella hyvä lukukirja lapsille. Jokainen luku on erillinen pieni tarina, jossa on hauskoja tapahtumia, kun Kaksnoukka etsii kahtatoista eläinradan merkkiä, jotka ovat oinas, härkä, kaksoset, krapu, leijona, neitsyt, vaaka, skorpioni, jousimies, kauris, vesimies, kalat ja tarvitaan vielä 13 merkki. Kirjassa on alkuluku ja 13 lukua.

Kaksnoukka tulkitsee maailmaa erikoisesti ja se ilmenee myös taivaanmerkeissä. Oinas on perheen koristeena oleva pässinpää, jossa on sarvet, härän merkki on ravintolan kyltti. Kaksoset  on taikurin pienoisnuket. Mustepulloista muodostuu kravun merkki.

Teoksessa on varsin hyviä teemoja, jotka on viety hauskasti lapsen tasolle. Itku-Bill niminen mies on murtovaras,  joka luultavasti tekee parannuksen. Killinkihovin linnaa kuitenkin uhkaa tonttikeinottelija, joka haluaisi rakentaa noin 300 000 ihmisen kerrostaloalueen kartanon maille. Kaksnoukan toiminta saa miehet toisiin aatoksiin. Tonttikauppojen peruunnuttua, uhkaa Sidin isää konkurssi.  Muissa tarinoissa käsitellään taideteosten pystyttämistä, Kaksnoukka parantaa erään miehen heinänuhan, ja varjelee harvinaista rupisammakkoaan "sukupuutolta".

Kolmastoista taivaanmerkki löytyy tornikellosta, ja sieltä löytyy myös aarre, joka pelastaa perheen taloudelliselta romahdukselta.

Hyvä lasten kirja, jossa on hyviä teemoja ja vastakkainasettelua nykyaika vanha aika. Tämä on kuitenkin minusta vain lastenkirja, eli tässä ei ole enää aikuisen tasoa, mutta laadukas lastenkirja, jolle pitää antaa aina suuri arvo.

*****
Richard Carpenter (1929 - 2012) oli englantilainen kirjailija ja tv-käsikirjoittaja. Richard Carpenter oli kuuluisampi tv-käsikirjoittajana, hän on muun muassa käsikirjoittanut Uljas Musta tv-sarjan, lasten tv-sarjan Dick Turpin, ja tv-sarjan Robin of Sherwood. Myös Kaksnoukasta on tehty tv-sarja.

(Sen sijaan Carpenters yhtyeen Richard Carpenter on syntynyt 1946.).

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Anssi Kela: Aukio



Anssi Kela: Aukio, Sony Music, kesto 41:22.

Anssi Kelan neljäs levy Aukio, julkaistiin tasan kymmenen vuotta sitten, eli 090909 eli 9.9.2009. Levy täyttää siis kymmenen vuotta.

Aukio on tarinaltaan hyvin ehyt ja se on myös erittäin hieno levy, jonka levyvihko täydentää sanomaa, levyvihon kuvituksen  on tehnyt Sami Makkonen, jonka oletan olevan tämä ansioitunut taiteilija (klik).

Itse omistan kaikki Anssi Kelan CD-äänitteet, ja tämänkin, pidin tästä paljon, mutta myynti oli alle 5000 kappaletta, kun Nummelaa myytiin yli 150 000 kappaletta, minulla levyjä on kaksi sekä alkuperäinen Nummela, että se, jossa on Milla-sinkku.

Aukio -levy kertoo kaivos-paikkakunnalla asuvasta avioparista,tai oikeastaan nuoresta mainariperheenisästä. Avausraidasta eli Huuto -biisistä voi päätellä hänen olevan kolmissakymmenissä, ja nuorena hän on kapinoinut kaivostyötä vastaan, mutta rakastunut postinkantajaan. Elämä on raiteillaan, intti on käyty, häävalssi on takana, oma talo on, ja vaimo odottaa esikoista, mutta nyt alkavat taloudelliset paineet motivoida miestä.

Menin töihin kaivokseen, nyt olen kaikkea mitä ennen halveksin
Viime vuonna rakensin
Talon metsän kupeeseen


Velkaa riittää vielä vuosikymmeniksi eteenpäin
Töissä kuulee juttuja: väkeä ehkä karsitaan
Vaimokin on pieniin päin

Mies kokee että hänen kaltaisten ääni jää kuulumatta.

Aukio-levyn tapahtumat voi kuvitella muutamaan päivään. Tapahtumat etenevät nopeasti, mutta levyyn on kytketty unenomaisia kappaleita, ja vanhaa legendaa. Kappaleiden tempo, ja laulutapa vaihtelee seesteistä, vimmaan. Ensimmäinen kappale on "sähköinen", ja seuraava akustinen.

Kakkosbiisi Uni on hyvin taianomainen ja lyhyt kappale, jossa päädytään auringossa kylpevälle aukiolle. 

Aamu -biisi jatkaa kertomusta, uni haihtuu ja taloudelliset realiteetit vyöryvät radiosta: 
Avaan radion // Väkeä on taas sanottu irti. // Valtavia firmoja kaatuu. 
Biisissä korostetaan kaunista kiiintymystä:
Vierellä hiuksesi tuoksuvat kesältä, Sillä sinä olet syy, joka saa minut heräämään ja lähtemään, ja sinä olet syy, joka saa minut palaamaan. (tarkoittaa varmasti kaivsta).
Biisi on hyvin enteellinen, sillä jokapäiväinen lappu kirjoitetaan, mutta todetaan, että mitään ei ole tapahtunut vuosiin. Lisäksi mainitaan, että "toinen meistä lähtee, toinen jää//Valkoisia tulppaaneja//Aion tänään tuoda sinulle".

Tulppaani symboloi täydellistä rakkautta, valkoinen symboloi viattomuutta, puhtautta, mutta myös kuolemaa. Kappale on hyvin reipas ja optimistinen.

Tässä biisi Allas Sea Poolissa Anssin ja bändin esittämä (Deekoo 311:n lataus)

Paikkakunta elää kaivoksesta. Biisi Kaivos selittää sen merkitystä ihmisille, jotka päivittäin laskeutuvat kaivoksen syvyyksiin. He ovat syntyneet mainareiksi, ja kirkossa rukoillaan kuparin puolesta. Olisi ollut mahdollisuus valita toisin, mutta täällä tie vie kaivokseen. Biisissä pohditaan unohdetetuista, pimeyden lapsista, jotka kuuluivat syvyyksiin. Kappale soitettuna on surumielinen. Täällä olen, ja tänne jään.

Albin Stenman oli kaivoksen esimies, jonka syyksi sälytettiin aikoja sitten kaasuvuodon aiheuttama räjähdys. Albin Stenman kuoli sen mukana. Huhutaan, että hänen aaveensa kulkee kaivoskäytävillä. Albin Stenman biisiä soitetaan keikoillakin harvakseltaan. Kuten myös Aamu -biisiä.

Haaveilu -biisi syventää miehen kaipuutta vaimoonsa, ja rakkautta. Hän haaveilee jo aiemmin mainituista tulppaaneista. "Voin kuvitella ilmeesi kun saat tuomani tulppaanit// Vain yhtä en voi kuvitella//Elämää ilman sua." Biisi on akustinen, henkii rakkautta.

On olemassa vastoinkäymisiä, joillekin romahdus on taloudellinen, toisille se on kaivoskuilun romahtaminen. Romahdus -biisissä, johtaja on saanut merten takaa viestin, että kaivosta ylläpidetään vain vuoden loppuun. Työnvuoroon menevät mainarit pohtivat ahdistuneina, kuinka talot maksetaan. Mies toteaa:
Rakensin juuri talon//Jonka pankki omistaa//Laskettu aika lähestyy//
Ja nyt kaukana täältä joku tekee päätöksen//Tietääkö hän edes mitä tuhoaa?


Ja kaikki romahtaa: Kallio vapisee, valot pimenee, katto romahtaa. Biisi on hyvin pahaenteinen, ahdistuneen maaninen, se alkaa kosketinsoitolla ja rummutuksella, sitten alkaa laulu..

Sitten ollaan Loukussa. Kappale alkaa pianon soitolla. Kauanko ilma riittää? Tuleeko apua, liu'un toiseen maailmaan, kuvittelen olevani luonasi? Tapahtuuko Ihme? Tunnelin perältä tulee lyhtyä kantava mies. Onko mies Albin Stenman, itse olen aina luullut:
Sen ei pitäisi olla mahdollista//Mutta kun seuraan vanhaa miestä// Jotenkin tie vain avautuu// Tunnen raittiin ilman kasvoillani//Tarvitsen ihmeen// Kappale on "akustinen".

Ja saan mitä tarvitsen. Sitten on Paluu, joka on kauniin traaginen kappale. 
"Vedän ulko-oven auki... Laitan valot// Huomaan että olet hankkinut// Valkoisia tulppaaneja lasimaljakkoon".
Rakkaus korventaa, ja surun näkeminen, ja tajuaminen että ulottuvuus on toinen, tämä biisi kannattaa kuunnella. Levy loppuu Aukio -biisiin.

Uni biisissä päädyttiin Aukiolle, biisi alkaa kiransoitolla ja naisen "hyräilyllä".

Astun puiden joukkoon
Laulu houkuttelee syvemmälle
... 


Jota Aukio siis jatkaa ja päättää tarinan.
Astun aukiolle
Muutun tuhanneksi perhoseksi
Myös levyvihkon kuvassa on perhosia.

Ja päästän irti
Lähden laulun matkaan
****
Anssi Kela (s.1972) on hieno artisti ja  laurulyriikoistaan ja levyistään, mutta on hän romaaninkin kirjoittanut.
Kesä Kalevi Sorsan kanssa on blogattu TÄÄLLÄ
Mutta olen blogannut Anssi Kelan Matkamuistoja kirjasta TÄÄLLÄ.
Jean Ramsayn ja  Kalle Björklidin teoksesta Anssi Kela -Kosketusetäisyydellä on bloggaus TÄÄLLÄ.


Pata-symboli (pata-ässä?) on jokaisessa Anssi Kelan levyssä, tämän levyn takakannesta se löytyy, (näkyy kuvan vasemmassa reunassa).

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Henrik Tikkanen: Mariankatu 26 Kruununhaka



Henrik Tikkanen: Mariankatu 26 Kruununhaka, alkuteos Mariegatan 26 Kronohagen, suomentanut Elvi Sinervo, WSOY 1977, sivumäärä 158.

Henrik Tikkasen osoitetrilogian kolmas osa Mariankatu 26 Kruununhaka, jatkuu Majavatie 11:n tunnelmista. Kertojan rakastama nainen on mennyt tahollaan naimisiin, mutta rakastavaisten keskeistä naimista tapahtuu edelleen, molemmista avioliitoista huolimatta. Edessä on päätöksiä, niiden perumista ja sitten ratkaisu. Sen ratkaisun seurauksena omaisuus jää, mutta rakkaus voittaa. Elämä uusioperheessä Mariankadulla ei kuitenkaan ole edelleenkään helppoa. Kirjailijan mukaan suvun yllä leijuu kirous. Minusta kirous on alkoholinkäyttö, alkoholismi, joka saa yhä enemmän tilaa tässä. Kakkososan teema oli konjakki, ku??i ja kynä. Tässä jo puhutaan paljon konjakkiku??ista. "Mikäpä olisi petollisempaa kuin konjakkiku??i" s.32  Tässä kirjassa se  kyllä toimii, mutta konjakki alkaa haitata koko elämää. Uusioavio ei tuo rakkaudesta ja vaimon hyvyydestä huolimatta rauhaa eikä onnea, vaan yllä vaanii maskuulininen kontrollin ja mustasukkaisuuden leima. Kirjassa summataan myös lapsuuden ankeus, ja viimeinen perheenjäsen liikemieskaksonen kuolee. Kirjailijan vatsahaava pahenee varmasti konjakista, mutta on alunperin se on aiheutunut rintamapalveluksesta, jonne vielä palataan tummissa tunnelmissa.

Teos päättyy Venetsian matkaan, jossa nähdään unia, ja on jopa miestenvälistä eroottista unta tai kuvittelua, joten minulle tuli tässä mieleen Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa. Tämä ei pääty kuolemaan, mutta sairaskohtaukseen.

Kirjan nimi tulee uusioperheen kodista, joka sijaitsee Kruunuhaassa Mariankatu 26:ssa ja tämä teos on trilogian paras, tässä puretaan syyllisyyttä ensinnä rakastetusta, jota hän kutsuu langenneeksi Luciaksi, eli näkee viattoman tytön vetämistä omaan vaikutuspiiriin. Tässä podetaan huonoa omaatuntoa myös oman avioliiton särkymisestä, ja lasten jättämisestä, uuden vaimon kohtelusta, ryyppäämisestä. Moni asia nostetaan uudelleen esiin, isän juominen ja kohtalo, ja verrataan sitä omaan juomiseen ja avioeroon, samoin kertoja kokee sodan kauhuja uudestaan Pohjois-Irlannissa. Sen sijaan kynä sauhuaa seksi stimuloi, ja aforismit pulppuavat, ja viiva luo karikatyyrinsä.

Minusta kirja muuten on pahansuopa, johtuen siitä, että useista tapahtumasta tai ihmisestä esitetään joku puoli, kuvataan lyhyesti, painetaan leima, ja siirrytään seuraavaan asiaan.  Varsinkin suomenruotsinkielisiä piirejä esitellään, usein vähemmän maireasti, positiivisimman kohtelun saa Jörn Donner (s. 1933) ja Claes Andersson (1937 - 2019). Työpaikoista tulee kumma kuva, mainostoimistosta, ja Hufvudstadbladetista, jonka hän sanoo liukuneen RKP:n  haltuun. Erästä päätoimittajaa (tai lehteä yleensä?) kuvatessaan hän toteaa "taloudellinen ja älyllinen nollapiste yhtyivät". Kertoja ilmoittaa saaneensa potkut lehdestä, minusta on kyse siitä että hänen vaatimuksiinsa ei suostuttu, ja hän vaihtaa Helsingin Sanomiin. Oletettavaa on, että hän ei ole kovin johdettavissa oleva toimittaja, ja ehkä joku on kokenut hänet hankalaksi alaiseksi?
Sama pätee varmasti myös aviomiehenä oloon, kirjan minä esimerkiksi väittää vaimolleen, että  'muistaa joka ainoan pi??un vaikken tyttöjä'. Herttaisesti sanottu, eikö totta?

Henrik Tikkasen osoitetrilogian päättöosa Mariankatu 26 Kruununhaka, on kaikkein inhimillisin, se käsittelee rakkautta, syyllisyyttä, siinä puhutaan menettämisestä ja tuskastakin. Kuitenkin kirjan tyyli on edelleen nihilistinen, vähättelevä ja yksipuolinen.

****
Georg Henrik Tikkanen (1924 - 1964) oli suomenruotsalainen kirjailija, taiteilija, piirtäjä ja pakinoitsija.

Osoitetrilogia
1. Kulosaarentie 8. Kulosaari puh. 35
2. Majavatie 11, Herttoniemi, puh. 78 035.
3. Mariankatu 26. Kruununhaka

Jatko-osat ovat Yrjönkatu sekä Henrikinkatu. Yrjönkatu kirjassa todetaan (Osoitetrilogiasta), että "lehdet olivat myös olleet auliita kehujen antamisessa ja oltuaan tarpeeksi auliita ne olivat katsoneet oikeudekseen hieman jarruttaa ja kunnioittaneet minua arvonimillä juopporatti, huoripukki, potenssikerskuri, paljastaja ja oman pesän likaaja",

Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata on blogattu NÄIN ja Vuosisadan rakkaustarina NÄIN.

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmä



Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi, kaksiosainen näytelmä Harry Potter and the Cursed Child, 2016, pohjautuu J. K. Rowling, John Tiffany ja Jack Thornen tarinaan, suomentanut Jaana Kapari-Jatta, Tammi 2016, sivumäärä 446. 

Näytelmä alkaa siitä, mihin Harry Potter ja Kuoleman varjelukset päättyy. Harry Potterin ja Ginny Weasleyn nuorempi poika Albus menee ensimmäistä kertaa Tylypahkaan ja pelkää, että hänet lajitellaan Luihuseen. Albus nousee junaan Hermionen ja Ronin tyttären Rosen kanssa. Junassa Albus tapaa Draco ja Astoria Malfoyn  pojan Scorpiuksen.

Velhomaailma on edelleen eripurainen juorukerho. Harry Potter on ylimielinen Taikaministeriön virkailija, joka inhoaa edelleen Draco Malfoyta, Hermione Granger valitaan taikaministeriksi. Osa taikaväestä kaipaa Voldemortia takaisin. Näytelmän nimi viittaa epäilyihin Voldemortin lapsesta. Draco ja Astorian Malfoyn poikaa Scorpiusta huhutaan Voldemortin pojaksi, joka olisi saatu jatkamaan Malfoyn puhdasveristä sukua ajankääntäjällä. Draco pyytää Harrya kumoamaan huhut, tai niin, että ministeriö ne kumoaisi. Harry ei tee asialle mitään, eikä myöhemminkään kun Cedric Diggoryn isä pyytää Harrya takavarikoidulla ajankääntäjällä pelastamaan poikansa Cedric Diggoryn.

Tylypahkassa Hermionen ja Ronin tytär Rose lajitellaan Rohkelikkoon, hän on hyvä huispaaja, mutta Albus lajitellaan Luihuseen, toisin kuin Harry, Ginny, ja isoveljensä James ja serkkunsa Rose. Albus on huono koulussa ja eristäytyy. Hän kaveraa vain Scorpiuksen kanssa. Vuosi vuodelta Albuksen ja Harryn välit huononevat, ja Albusta Tylypahka tympii enemmän. Neljäntenä vuotena Albus yllyttää Scorpiusta poistumaan kanssaan Tylypahkan junasta. Mukana suunnitelmissa on Amos Diggoryn hoitajatar Delphi. Monijuomaliuoksen avulla he varastavat ministeriöstä ajankääntäjän, jolla pääsee kymmeniä vuosia menneisyyteen. Ajankäännössä he menevät Kolmivelhoturnajaisiin "pelastamaan" Cedricin. Ensimmäinen koetus ajankääntäjällä epäonnistuu, ja Albus palaa rampana takaisin. Hänet hoidetaan kuntoon, mutta hän valehtelee Harrylle. Yritykset jatkuvat, ja aina maailma nyrjähtää oudommaksi ja kolmivelhoturnajaisten kulkuun vaikutetaan, ja tulevaisuus eli kirjan nykyisyys muuttuu paljonkin. Jätän jokaisen tutututtavaksi, että miten. Näitä ajankääntöjä tapahtuu myös eräisiin muihin tapahtumiin. Varsin tylyä toimintaa, mitä koulun nimikin Tylypahka luonnollisesti symboloi.

Teemat
Syvin teema on olla isänä, isän ja pojan -suhde. Harry ei pohjimmiltaan pysty hyväksymään, sitä että Albus on erilainen, kuin hän isänä haluaisi. Epäluottamuksesta kasvaa kierre, joka velhomaailmassa on tyypillistä. Tyypillistä on myös se, että Tylypahkan seitsemän vuotta ratkaisevat velhon elämän uran, ja ensimmäinen lajittelu on ratkaisevaa. Albusta ärsyttää, että häntä verrataan sankari-isään. Harrylla on itse ollut onneton lapsuus, ja isä on puuttunut. Albus inhoaa Harrya ja inhoaa myös Harryn ruikutusta ankeasta lapsuudesta. Albuksen suhde Ginnyyn jää myös taka-alalle, mutta on parempi, Harryn äiti kuoli suojatessaan Harrya Voldemortilta, ja tähän tapahtumaan palataan hyvin konkreettisesti. Albus Dumbledore, jolla ei ollut lapsia, ymmärtää isyyttä paremmin kuin Harry. Albus neuvoo, että nuorta ei voi suojella harmeilta, mutta nuorta pitää opettaa kohtaamaan elämä.  Kun asiat menevät huonosti Harry tiukentaa otetta, hän määrää ja haluaa, että Albus tottelee. Hän haluaa erottaa Albuksen ja Scorpiuksen. Harrykin oppii, ja yhteinen sävel löytyy, pulmat vaan kasvavat niin suuriksi, että luottamusta ja ymmärrystä tarvitaan.

Toinen teema on kuten kaikissa väkisin tehdyissä "jatko-osissa" eli vanhan vellin lämmitys. Tässä tarkastellaan kaikkia vanhoja tapahtumia eri näkökulmista, ja eletään eri aikajanoja ja tarkastellaan eri vaihtoehtoja. Välillä Kalkaros on elossa, Pimento on rehtori. Hermione ja Ron ovat erillään. Varsin tympäisevää toimintaa, joka jakaa fanit, osa pitää uudelleen lämmitetystä vellistä, osa, kuten minä en pidä uusista  mausteista

Kolmas teema ja juonipaljastus
Kolmas teema on pahan nouseminen aika ajoin. Harryn arpea kivistää, ja kuolonsyöjien aktiivisuus nousee, kentauri Bane ennustaa pimeyttä. Kirjan nimessä oleva Kirottu lapsi ei ole Scorpius vaan (varo  juonipaljastusta) on Saatanan kakara eli lordi Voldemortin ja Bellatrix Lestrangen salattu tytär Delphiina, jolla on omat aikeensa hilata isä taas henkiin ja valtaan.

Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmä ei tuo velhogenreen mitään uutta, mutta antaa hyvän tarkastelukehikon ankean lapsuuden kokeneiden vanhempien kasvatusmetodeihin, kasvatus ei saisi olla liian suojaavaa eikä liian kontrolloivaa. Teoksessa tarkastellaan Draco Malfoyn ja Harry Potterin ongelmallista suhdetta. Eri aikajanojen käsittely on omasta mielestäni turhaa henkistä pieriskelyä, näytelmä nimittän on pitkä katsottavaksi yhden päivän aikana, vaikka olisi kuinka Harry Potter -fani. Lukukokemus oli kuitenkin antoisa tämän isä-poika tarkastelun vuoksi. Mikä on ankea lapsuus? Pitääkö ankeasta lapsuudesta rehvastella lapsilleen. Jokaisen pojan pitäisi päästä kukoistamaan ilman isän varjoa.
*****
Alkuperäiset Harry Potterit on kirjoittanut on  Joanne Kathleen Rowling. J.K Rowling on syntynyt kuten Harry 31.7.
Ensimmäisen ja viimeisen Potterin kansi
Kirjat on hienosti suomeksi kääntänyt Jaana Kapari (nyk Jaana Kapari-Jatta), ja suomalaiset kansikuvat on tehnyt Mika Launis.

Olen blogannut aiemmin:
Harry Potter ja Viisasten kivi
Harry Potter ja Salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja Liekehtivä pikari
Harry Potter ja Feenixin kilta
Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Harry Potter ja Kuoleman varjelukset

torstai 29. elokuuta 2019

Kaikkein kultaisin kirja


Kaikkein kultaisin kirja, Margaret Wise Brown, suomentanut Marjatta Kurenniemi, kuvitus Garth Williams., Tammen kultaiset kirjat 66, sivumäärä 24.

Tämän kirjan muistan lapsuudestanikin ja se on suomeksi riimitelty hyvin:
Minä pidän busseista
autoilevista pupujusseista ...

Aukeamittain edetään, ja mailmassa on myönteisiä asioita mistä pidetään: autoista, junista, tähdistä ja luonnon ilmiöistä:

Pidän lumesta
ja jäästä
Muuten hiihtämään ei päästä  ...


Kirjat listaa koirat ja laivat ja laivakoirat

Loppusäkeistö on upea:
Minä pidän kaikista
ja kaikki pitävät minusta

sunnuntai 25. elokuuta 2019

C.S Lewis: Paholaisen Kirjeopisto

C.S Lewis: Paholaisen Kirjeopisto, alkuteos The Screwtape Letters, suomentanut Tyyni Tuulio, WSOY, sivumäärä 165.

Paholaisen Kirjeopisto -teos koostuu demonien välisestä kirjeenvaihdosta vanhempi Pora (Screwtape) kirjoittaa veljenpojalleen Malille (Wormwood), jonka pitää eristää ihminen Jumalasta. Kirjeitä on yhteensä 31.

Kirjeissä on huomioita ihmisten tavoista tai käyttäytymisestä, ja kirja on saanut muualta loistavat arviot. Itse en juurikaan ymmärrä tästä paholaisen viettelystä, enkä myöskään hengellisyyden ytimestä. Tiedän tosin, että on olemassa hyvä ja paha. Itse en ole ainakaan hyvä, enkä kokonaan pahakaan.

Kirjaan tähän joitain yksittäisiä asioita, jotka minunkin mielestäni pitävät paikkaansa tai ovat kiinnostavia:
Ihmisen on vaikea uskoa tuntemattomaan, jos tuttu on näkyvillä.
Ihmiselle pettymys tulee aina jossain vaiheessa ja pikku asiat ärsyttävät eniten.

Kirjeiden kirjoitusaikoihin käydään toista maailmansotaa, demonien mukaan sota on hauska, mutta sodan aikana ihminen tajuaa, että on kuolevainen.

Kuviteltu pelko on yleensä suurempi kuin pelko jotain todellista läsnäolevaa asiaa kohtaan. 
Pelkuruus on pahasta, koska silloin ihminen pelkää asioita ennakolta, itse tilanteessa ja sen jälkeen.
Hyve on vain hyve, mutta vasta tahtoessa siitä tulee tottumus.

Aallonpohjassa on parempi vietellä, sillä ihmisellä on silloin vähiten voimia vastarintaan.

Naurun syy on parhaimillaan silkka ilo tai hilpeä pila, mutta usein kaksimieliset tai ilkeät jutut, tai kyyninen naljailu.
Monesti paheeseen tulee kasvava himo, mutta vähenevä nautinto.

Itseinhoon kuuluu se, että  inhoaa myös toisia, synkkämielisyys ja  kyynisyys vaivaavat ja on ihminen on itseinhossa julma.

Lähimmäisen rakkaus on eri asia kuin epäitsekkyys.

Kirjeenvaihdosta selviää, että pirut eivät onnistu missiossaan.

****

Clive Staples Lewis (1898 - 1963) syntyi Belfastista, ja on kuulu Narnia-kirjoistaan

torstai 22. elokuuta 2019

Laulumaja



Laulumaja, kuva ja tekstit Usko Laukkanen Tammen Kultaiset kirjat 53, Tammi 1978.

Laulumaja lasten kuvakirja kertoo vaaksan mittaisista Pikkaraisista, jotka ajavat vieteriautolla. He leiriytyvät, katoksi laitetaan lauluvihko, mistä aletaan laulamaan. Korkean hiekkakasan päällä peltipurkissa asuvat peikot eivät pidä kuulemastaan ja alkavat laulaa vielä kovempaa.

Kuten kansikuvasta ilmenee Pikkaraisilla on piippu, ja tulitikkulaatikko. Peikot kierivät alas törmäävät piippuun, joka aikaansaa tulipalon, jonka sammuttaa innokas palokunta.

Peikot ja Pikkaraiset tekevät sovinnon ja rakentavat uuden talon


Uusi hienoa asunto on rakennettu rummuista, rumpukapuloista, symbaalista ja haitarista, ja asumukseen mahtuvat niin Pikkaraiset kuin peikotkin ja laulu raikaa

Mukava tarina, ja vähän jännäkin, ja lapselle hyvä. OPetuksia on paljon, pitää ottaa  toinen huomioon. Ikäviä asioita tapahtuu, mutta toimimalla niistä selvitään, ja yhteistyössä ja sopuisuudessa on hyvän elämän avaimet.

Kirjakansibingo kuuluu hyvän kirjablogikesän avaimiin, osallistun myös Kirjankansibingoon täällä. Saan täyteen vaaka- ja  pystybingon, mutta en koko ruudukkoa, kiva haaste kuitenkin oli :)

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset



Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset, alkuteos Elefantpassernes børne 2010, suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen, Tammi 2011, sivumäärä 513.

Tarinan päähenkilö 14-vuotias Peter Finø asuu Tanskassa Finøn saaren pappilassa yhdessä isosiskonsa Tilten kanssa, koira Basker III on myös perheenjäsen. Saarella on perheen terhakka 93-vuotias isomummo. Perheen esikoinen Hans opiskelee astrofysiikkaa Kööpenhaminassa, ja hankkii tienestejä vossikkakuskina turisteille. Eletään nykyaikaa. Eriskummalliset vanhemmat pappi-isä Konstantin ja urkuri-äiti Clara ovat kadonneet, eivätkä ensimmäistä kertaa. Kirja kertoo maagisen Finøn saaren uskomattomasta elämästä sekä vanhempien etsimisestä, josta ei käänteitä puutu.

Peter Høegin romaani Norsunhoitajien lapset rönsyää runsaasti. Norsuilla viitataan ihmisen sisäisiin intohimoihin ja heikkouksiin, tämä tuntuu tekaistulta teemalta, kuten oikeastaan kaikki muutkin tapahtumat. Romaani kiinnosti minua aivan alussa, mutta se on ylipitkä ja rönsyinen ja sisältää liikaa kummallisia käänteitä minun makuuni.

Tarinasta, juonesta, henkilöistä
Tarina alkaa, kun Peter, Tilte ja Basker ovat Hansin vaunuissa Kööpenhamissa. Nuori kaunis nainen Ashanti hyppää hääpuvussaan vaunuihin, perässä vihaisia miehiä ensin juosten ja sitten hurjastellen diplomaatti-Mersulla. Nainen pääsee pakoon.
Juonta on hyvin vaikea ellei mahdotonta kuvata tai kertoa, sillä teksti kiemurtelee eri aikatasoissa. Finøn saaressa kaikilla on erikoinen nimi, ja ihmiset ovat hyvin omalaatuisia. Peterin isä on ahkera pappi, ja äiti on urkuri. Isä kokkailee ja tekee kotityöt, äiti nikkaroi teknisiä vempaimia, kuten rannekelloja. Seurakuntaan tehdään usein piispantarkastuksia. Kunnan johtaja Bodil Virtahepo on huolestunut lapsista ja ottaa heidät Kööpenhaminassa kiinni ja vie heidät Finøn saareen ja lukkojen taakse, kun muuta paikkaa ei ole niin Finøn huumevierotusyksikköön, jota ylläpitää aatelinen ja entinen narkkari ja nykyinen kreivi Richardt Kolme Leijonaa. Huostaanoton syy on vanhempien katoaminen, he eivät ole lomamatkalla La Gomerassa vaan jossain Tanskassa. Lapsia haluavat kuulustella piispa Anaflabia Borderrud ja psykiatri Thorkild Thorlacius-Drobert. Peterin sisko Tilte on hyvin aikaansaava. Hän keplottelee heidät vapaaksi, ja viranomaiset pidätetyiksi ja niin Peter, Tilte, ja Basker ovat vapaina tutkimuksiin pappilassa. Äidillä ja isällä on yllättäen kassakaappi, ja salahuone, jonka johdosta sisarukset ottavat yhteyttä hakkeriin ja Finøn buddhalaisen yhteisön johtajaan lootusasennossa istuvaan Leonora Ganefrydiniin. Se taas johtaa laivanvarustaja Poul Belleradiin ja räjähteiden jäljille. Saarella ajetaan Finøn kätilön ja hautajaisurakoitsija Bermuda Merilokki Janssonin ruumisautolla, sitten tyhjennetään vanhempien pankkiholvi luvatta. Koko ajan vanhemmista ilmenee uutta ja outoa, menemättä yksityiskohtiin, niin isä ja äiti ovat huijareita ja rikollisia. Edellisen kerran heidän poissaolonsa johtui tutkintavankeudesta. Lasten tutkiessa löytyy todisteita siitä, että vanhemmat ovat jonkun ison jäljillä. Matka Kööpenhaminaan ja  kaikkien uskontokuntien  Suureen synodiin on pitkä ja matkalla mukana on kummallisia henkilöitä eläviä ja yksi jäädytetty vainaja. Tilte on satutäti, joka valehtelee kaikesta. Kirjan huumoria edustavat ruumiin siirrot, ja Tilten valheet, että Peterillä on vesipää, johon asennetaan hana, ja että Peter on huumeiden orja ja hän on pian psykoosissa. Lisäksi jatkuvasti puhutaan lasten huostaanotosta ja sijoittamisesta lukkojen taakse, on huumevierotusyksikköä ja seksipuhelinta...

Peter Finø  mainitsee olleensa kaksi kertaa onnellinen, kun hänet oli valittu Finøn miesten edustusjoukkueeseen 14-vuotiaana, ja se, kun hän oli oluttynnyrissä alastomana yhdessä nuoruuden ihastuksen Connyn kanssa halimassa toisiaan kuusivuotiaana. Sisaruksilla on sydänsuruja. Tilten nuoruuden ihastus Jakob Aquinas Bordurio Madsen on myös lähtenyt saarelta, kuten elokuvissa lapsinäyttelijänä esiintyvä Connykin. Itse olin onnellinen kirjaa lukiessani vain kerran viimeisellä sivulla.

Norsunhoitajien lapset on ylipitkä, tekohauska ja rönsyinen romaani.

****
Peter Høeg (s.1957) on tanskalainen kirjailija, hänen loistavasta teoksestaan Lumen taju olen blogannut täällä.

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Sofokles: Oidipus Kolonoksessa


Sofokles: Oidipus Kolonoksessa, suomentanut Esa  Kirkkopelto, Like Helsinki 1994, sivumäärä 126.

Sofokleen Oidipus Kolonoksessa on hänen näytelmistään viimeinen. Näytelmän tapahtuma-aika Kuningas Oidipuksen ja Antigonen välillä.

Oidipus on traaginen hahmo. Kuningas Oidipus on selvittänyt ruttoepidemian aikana Thebassa, kuka surmasi vanhan kuningas Laioksen. Totuus on musertava, Oidipus on surmanut kimppuun käyneen Laioksen itsepuolustukseksi.  Oidipus ei olekaan Polybosin ja  Meropemin lapsi, vaan Laioksen ja Iokasteen poika. Oidipus on syyllistynyt isän murhaan ja tultuaan Thebaan hän on nainut thebalaisten lahjana  kuningatar Iokasteen, äitinsä. Totuuden selvittyä Iokaste tappaa itsensä, ja Oidipus puhkoo silmänsä.

Näytelmän alussa Oidipus harhailee Ateenan lähellä Eumenidien kostonjumalattarien uhrilehtoa Kolonoksessa saattajana uskollinen tytär Antigone. Oidipuksen matka katkeaa, kun kyläläinen kieltää etenemisen. Paikallisten kuultua, kuka kulkija on, he yrittävät karkoittaa Oidipuksen matkoihinsa. Oidipus puolustautuu, sillä että ihminen ei voi välttää kohtaloaan ja että on tehnyt tekonsa tietämättömänä itsepuolustuksesta ja vahingossa. Ihmiset säälivät Oidipusta, mutta pelkäävät jumalia. He menevät kertomaan asiasta Ateenan kuningas Theseukselle. Oidipus haluaa uhrilehtoon ennustuksen vuoksi. Antigone toimii Oidipuksen silminä, mutta antaa myös neuvoja, että  Oidipus on  vieraana vieraassa maassa, jossa pitää olla kuin muutkin, vihata ja rakastaa paikallisten lailla.

Theseus Ateenan kuningas saapuu, hän uskoo Oidipuksen perustelut tietämättömyydestä, itsepuolustuksesta, lahjasta ja kohtalosta, ja Oidipus on kärsinyt riittävästi. Vaikka Oidipus on karkoitettu Thebasta, paikalle tulee  kuningas Kreon joukkoineen, ja imartelee Oidipusta ja aikoo käyttää tätä pelinappulana. Oidipus ei pääsisi kotiin vaan olisi ihmiskilpi. Kreon kaappaa Oidipuksen tyttäret, Theseus vaatii tyttärien palauttamista. Tyttäret saadaan palautettua. Seuraavaksi Oidipuksen vanhempi poika Polyneikos tulee pyytämään isänsä apua hyökkäykseen Thebaa vastaan. Polyneikos on joutunut nuoremman veljensä Eteoklesin syrjäyttämäksi, ja kruunu on päätynyt heidän enolleen Kreonille. Polyneikos on paennut Argokseen ja mennyt naimisiin. Polyneikos ei pysty käsittelemään nöyryytystä ja häpeää, vaan sotajoukon kerättyään aikoo hyökätä Thebaan (ja siinä käy huonosti, mikä kerrotaan näytelmässä Antigone).

Tämän näytelmän lopussa Oidipus menee kuolemaan, haluaa tuntemattoman haudan, joka suojaa Ateenaa theboslaisilta juonittelijoilta.

Minä pidin Sofokleen näytelmistä miltei eniten tästä, johtuen siitä, että itse olen pitänyt Oidipusta olosuhteiden uhrina, isompien tapahtumien sijaiskärsijöinä. Sofokleen tragedia käyttävät paljon kuoron ja jonkun päähenkilön vuoropuhetta, pelkkää kuoroa, tai kahden henkilön dialogia. Moni ongelma johtuu siitä. että ihminen toimii ennustusten pelossa.

Oidipus on vilpitön, kun hän mainitsee, että ken kohtaloaan voi karata, ei kukaan?

******
Sofokles (n.496 eKr - 406 eKr), joka oli antiikin yksi suurimmista näytelmäkirjailijoista, hän on kirjoittanut näytelmät myös Oidipuksesta ja Elektrasta. Ateena, Argos ja Theba ovat kaikki pieniä valtioita nykyisen Kreikan alueella.

perjantai 9. elokuuta 2019

Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär



Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär, Bildhuggarens dotter 1968, suomentanut Kristiina Kivivuori. WSOY 2008. Sivumäärä 127.

Tove Janssonin kypsällä iällä kirjoittamat muistikuvat ja tunnelmatuokiot käsittelevät lapsuuden herkkiä tunnelmia. Teos Kuvanveistäjän tytär sisältää 19 tarinaa lapsuuden liepeiltä kodin piiristä ja meren ääreltä. Eniten koetaan isän ja äidin kanssa, mutta muistakin henkilöistä kirjoitetaan ja tunnelmia välitetään.

Avaustarinassa ukki saarnaa, ja Tovekin leikkii tekevänsä kultaisen vasikan, ja odottaa jotain tapahtuvaksi. Aika monessa tarinassa kuvitellaan asioita, joita ei oikeasti ole olemassa. Äitikin on viehtynyt tarinoihin Mooseksesta.

Joissain tarinoissa mielikuvitus tekee asioista isoja. Huomasin jäävuoren ennen kuin tulin rantaniitylle s.39, luolasta puhutaan ja "nyt minun salainen ystäväni hiipii aukosta esiin...", toisaalta kertoja pelottelee poikaa, jolla on nuha, ja kiusaa Annaa, jolla on miehiä.

Äiti on vähemmän kertomuksissa kuin isä, mutta hän on turvallinen. "Minun äidilläni on iso tumma tukka, se valahtaa ympärille kuin pilvi ja se tuoksuu hyvälle, se tuo mieleen kirjan surulliset kuningattaret". s. 18. "Isä soitti balalaikkaa ja Cawan kitaraa ... äiti ei ole mukana juhlimassa". ss26 - 27. Toven äiti oli töissä Suomen Pankissa graafikkona, ja teoksessa setelipaino mainitaan.

Toven isä oli kuvanveistäjä Viktor Jansson, ja veistoksia syntyy:
Isän veistokset liikkuivat ympärillä hiljaa tulen hohteessa, hänen surulliset valkeat naisensa, ...  ...  isä tuli aina vaan synkemmäksi ... ja kaikkein kauheinta oli että he antoivat hänelle aiheita... Ateljee on täynnä veistoksia, suuria valkoisia naisia....
Isä on kuvattu taiteilijaksi, joka veistää rouvista naisia, eikä pidä ohjailusta. Isällä oli teoksen mukaan lemmikkiapina Poppolino.

Meri ja purjehtiminen ovat paljon esillä. Merioikeutta on se, että löytäjä saa pitää, vaikka konjakkikanisterit, myös pirtu mainitaan: "Kanistereita oli neljä, ja niissä oli 10 litraa pirtua".

Viimeinen juttu Joulu päättää kirjan tyylillä: "Kuta pienempi on itse, sitä isompi joulu tulee. " s.120. Joulu on kuvattu lämpimäksi tapahtumaksi kuusen hakuineen, ja koristuksineen. Kuusen oksat poltetaan, mutta runko säästetään seuraavaan jouluun asti.

Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär antaa tuokiokuvia taitelijan tunnelmista. Taide on läsnä, vaikka siitä ei koko ajan puhutakaan, maalaamisesta tosin on osuva huomio "oikein maalatussa metsässä kaikki on suunnilleen samanväristä", tämä on totta, tässä kirjassa kaikki tarinat ovat suunnilleen samanvärisiä, eikä räikeitä värejä ole käytetty.

*****
Tove Jansson (9.8.1914 - 27.6.2001) oli taiteilija, taidemaalari, sarjakuvataiteilija, ja mistä hänet parhaiten tunnetaan muumikirjailija.

Olen blogannut 19 kertaa Tove Janssonista, hänen kirjoistaan ja taiteestaan, linkki TÄÄLLÄ.

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Leif Hamre: Operaatio Arktis



Leif Hamre: Operaatio Arktis, alkuteos Operasjon Arktis, suomentanut Erkki Hämäläinen, WSOY 1973 NTK 209, sivumäärä 155.

Leif Hamren nuortenkirja Operaatio Arktis käynnistyy Andenesin Andoylla pohjois-Norjassa. Hintelä ja kalpea 14-vuotias Torgeir Solheim joutuu Arne Halvorsenin hakkaamaksi jääkentän laidalla syyttä ja pikkuveli Terje kopauttaa hakkaajaa jääkiekkomailalla takaraivoon.

Solheimin perhe asuu armeijan lentokentän lähellä, mutta isä on töissä Solessa etelässä, minne perhe on muuttamassa. Torgeir ja nuoremmat kaksoissisaret 8-vuotiaat Terje ja Lise päättävät mennä isän tyköön kysymään neuvoa ja piiloutuvat lentokoneeseen, jonka on määrä mennä isän palvelupaikkaan. Lentokoneiden paikkaa vaihdetaan ja lasten kone meneekin Huippuvuorille, hakemaan pois sairastunutta pyyntimiestä. Lapset tulevat lentokoneesta pois ja etsivät rakennuksia ja isän työpaikkaa, missä he eivät ole koskaan käyneet. Kun lentokone lähtee, Torgeir tajuaa, että kaikki ei ole kunnossa. He löytävät jahtimiehen asumuksen, jossa on peruselintarvikkeita, mutta ei sähköä eikä viestintävälineitä.

Kirjan juoni jakautuu kahteen osaan, toisaalla lasten etsintään ja toisaalta lasten selviämiseen Huippuvuorten talvessa.

Seikkailun kuluessa Torgeiristä karaistuu vastuunkantaja. Hän joutuu taistelemaan myrskyn kourissa, tekemään ruokaa pienemmille sisaruksille, onkimaan Terjen jääsohjosta, hoivaamaan häntä. Jääkarhu pentuineen hakeutuu lssten harmiksi, lisäksi lumi- ja jäätilanne on vaikea.

Kirja päättyy pelastumiseen, kun tajutaan, missä lapset voivat olla, sää on tehdä laskeutumisesta ja paikannuksesta mahdotonta. Torgeirin nuotiosta on hyötyä.

Alun tappelua ei setvitä, muuta kun, että Arne sai aivotärähdyksen ja toipui, ja suhtautui asiaan rakentavasti. Torgeirin vanhemmat ymmärtävät, että muut lapset alkavat kiusata lapsia, joilla on vaikeaa. Tuntuu julmalta, mutta ihmiset ovat julmia toisilleen, koulukiusaamistakin harrastavat lapset!

Kirjan asenne on, että lapsen pitää oppia pitämään puolensa, selviämään ja reseptinä on "pienessä seikkailussa karaistuu, mutta isossa kasvaa mieheksi".

Huippuvuoria runtelee ilmastonmuutos hyvin nopeasti. Jäätiköitä sulaa, ja kesällä on jopa lämmintä (linkki MTV-uutiseen). Suomen Luonto -lehden suhteellisen tuore juttu kertoo samaa (linkki). Saarella louhitaan hiiltä, ja siellä käy risteilyturisteja. Molemmat toimintoja, jotka nopeuttavat globaalisti ilmastonmuutosta: turismi ja hiilenpoltto.

*****
Leif Hamre (1914 - 2007) oli norjalainen nuortenkirjojen kirjoittaja ja lentoupseeri, hän siirtyi reserviin everstiluutnanttina. Hän siirtyi maanpakoon natsien valtaamasta Norjasta ja kouluttautui lentäjäksi Skotlannissa, ja toimi lentäjänä Kanadassa. Sodan jälkeen hän toimi Norjan "lennostossa" upseerina. Leif Hamre syntyi 9.8 eli ylihuomenna 105 vuotta sitten.

Tämäkin kirja kuului lapsuuteeni. Aikuisuuteen kuuluu kirjablogi, ja huoli ilmaston lämpenemisestä. Arktinen luonto on uhanalainen ja hauras, ja hiilidioksidipölläytyket ilmakehöän ovat sulattamassa jäätä arktisesta luonnosta.
Leif Hamren Lentokone kadoksissa on blogattu täällä
Leif Hamren Hyppää Petter on blogattu täällä.

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Margaret Atwood: Oryx ja Crake



Margaret Atwood: Oryx ja Crake 2003, suomentanut Kristiina Drews, Otava Seven-pokkari 2010, sivumäärä 487.

Oryx ja Crake on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia. Kirja tapahtuu kahdessa aikatasossa, ennen tuhoa ja tuhon jälkeen, missä mystinen yksinäinen Lumimies elää yksin rujossa maailmassa antaen lapsenomaisille crakelaisille neuvoja. Lumimiehen elämä on viheliäistä, ja hän muistelee yltäkylläistä lapsuuttaan Jimmynä. Jimmyn lapsuus on kuitenkin pohjimmiltaan onneton, ja yhteiskunta on vääristynyt. Maailma on  jakautunut rikkaisiin ja köyhiin.

Jimmyn isä on töissä BioYhtymässä huippugeenitutkijana. BioYhtymä kehittää rikkaille elimiä varaosiksi siasta jalostetuissa Gemakoissa. Jimmyn perhe asuu yleellisesti geeniteknologiayrityksen omistamassa yksityisasuntolassa, alueella, jota turvallisuuspoliisi TurPo valvoo, kuten muitakin vastaavia yltäkylläisyyden saarekkeita. Rikkaat ihmiset suojautuvat mikrobeilta, epäpuhtauksilta, ja levottomuuksilta, joita aiheuttaa köyhien laumat rahvaan alueilla, mutta myös vinksahtaneet vauraat. Jimmyn isä vaihtaa töihin NeoKudokseen, joka kehittää ihmiselle uutta aivokuorta Gemakoissa. Kotona on riitoja. Jimmyn  äiti Sharon on jäänyt pois mikrobiologin töistä. Äiti on morkkaava masentunut moralisti, joka häipyy kotoaan. Jimmyn äiti ottaa mukaansa vielä poikansa kymmenvuotislahjaksi saaman geenimuunnellun pesunäädän Killerin, jonka hän vapauttaa luontoon.  Jimmyn isä löytää uuden kumppanin sihteeristään Ramonasta.

Katastrofin jälkeisessä maailmassa Lumimies (siis aikuinen Jimmy) on kontaktissa ihmisenkaltaisiin crakelaisiin, joille Crake ja Oryx ovat jumalia, ja Lumimies on heidän edustajansa.

Margaret Atwoodin Oryx ja Crake on uskottavasti kerrottu dystopia ja osoittaa kuinka pelottavan lähellä tuhoa voimme olla.

Juoni ja henkilöt (älä lue jos aiot lukea kirjan, mahdollisia juonipaljastuksia ei kuitenkaan mitään lopullisia juonenkäänteitä)

Lapsuudessa Jimmyn luokalle tulee erikoinen kaveri Glenn, jonka kanssa pojat pelaavat nettipeli Sukupuutiota, jossa Glennin nimimerkkinä Crake. Peliä hallitsee MaddAddam -yhteisö. Crake on älykäs nörtti, hän kohoaa suurmestariksi.

Näistä asetelmista alkaa tapahtumasarja, joka lopulta aiheuttaa katastrofin. Jimmy ja Crake alkavat  katsella tv:stä ensin teloituksia ja myös pornoa MiniMisuja. Oryx on noin kahdeksanvuotias tyttö, joka esittää osaa irvokkaassa ns. jättiläinen ja kääpiöt kuvaelmassa. Crakenkin perhe on onneton. Isä on tipautettu kaiteelta alas. Välit äitiin ja tämän uuteen mieheen ovat viileät. Crake on  huippuälykäs ja hänet ostetaan Watson Crickin huippuyliopistoon, Jimmy joutuu tyytymään Martha Grahamin  opinahjoon. Martha Graham (1894 - 1991) oli nykytanssin uran uurtaja, kuvitteellinen college on jäänyt 1900-luvulle. Crake pätee myös huippujen joukossa. Pojat valmistuvat, Jimmy pääsee rähjäiseen  UusiOlo -yritykseen tekemään mainoslauseita. Crake taas tekee salaista tutkimusta NuoRenesanssissa, hän on palkannut seurakseen biohakkereita MaddAddaM -yhteisöstä. Tavoitteena on kehittää SuperOnni -pilleri, jota myydään rahvaalle. Lääke tekee seksistä nautinnollista, pilleri lisäänuoruutta ja terveyttä. Lääkeellä on salainen sivuvaikutus, se alentaa syntyvyyttä. Toinen kehittelyn kohde on Paradis, jossa Oryx hoivaa Craken kehittämiä geenimuunneltuja rauhantahtoisia olentoja, jotka ovat pienen ihmisen kaltaisia kasvissyöjiä, heidät on ristitty Craken lapsiksi tai crakelaisiksi. Crake on jäljittänyt Oryxin, joka on tehnyt vaikutuksen myös Jimmyyn. Oryxin äiti on myynyt hänet parittajalle. Oryxin kohtalo on ankea, mutta pinnaltaan hän on herttainen. Oryx luo kolmiopaineita Craken ja Jimmyn välille.

Kirja huipentuu katastrofiin ja sen jälkeiseen elämään, kirjan päätös on monitulkintainen.

Teemat
Oryx ja Crake sisältää monta teemaa ja varoituksia. Maailma on ylikansoitettu ja saastunut. Rikkaat ovat eristäneet itsensä suljettuihin alueisiin. Lapset ovat pitkälti tv-ohjelmien kasvatettavina. Suljetuilla alueilla kehitetään uusia lääkkeitä, geeniteknologialla varaosia ihmisiin. Yrityksille voitontavoittelu aiheuttaa turhia tuotteita. Ihmisten moraalinen selkäranka katkeaa. Maailman ihmisten polaarisaatio aiheuttaa kitkaa, kurjuutta, levottomuuksia, mutta myös massiivisia hakkerointeja ja ei-toivottua geenimanipulaatiota. Firmat kehittävät sairauksia, jotta heidän lääkkeitään tarvittaisiin.

Kirjassa kolmion jännitteet heijastuvat. Yritys, yhteisö ja yksilö. Myös henkilötasolla, eli Crake, Oryx Jimmy, Jimmyn isä, äiti Sharon ja isän sihteeri Ramona, lisäksi Craken isä, äiti ja Pete-setä. Perheet ovat rikkonaisia ja onnettomia, myös rahvaanmailla köyhien keskuudessa. Oryxin äiti myy lapsiaan rikkaille ihmiskauppaa varten. Vanhemmista toinen on kuollut ja  toinen on henkisesti kaukainen, Jimmy ja Crake ovat ainoita lapsia.

Nerouden ja hulluuden tasapaino. Usea huippututkija vinksahtaa. Crake on systemaattinen, ja nero, mutta  maaninen ja hullu. Jimmy on keskinkertainen ja lopulta jossain tolkuissaan. Kukaan ei valvo geenitutkimuksen etiikkaa, ja lajien leviämistä luontoon ei pystytä estämään.

Onnellisuus kirjassa loistaa poissaolollaan. Ehkä crakelaiset ovat onnellisia. Lumimies on onnellisempi kurjuudessa crakelaisten mentorina, ja geeniteknologian hirviöiden maalitauluna ja nälkäisenä kuin kultaisessa kuplassa. Jimmyn äiti oli onneton yltäkylläisyydessä. Hän karkasi mellakoimaan, ja lopulta teloitettiin, ja jota teloitusta TurPo myös Jimmylle näytti,

Yhtymätekijät muihin kirjoihin
Tässä kirjassa on jännityskirjoista tuttuja aineksia. Se, mitä tapahtuu tulee aika yllätyksenä. Dystopia on esitetty hyvin. Maailma on liikakansoitettu, eikä ongelmia ole pystytty globaalisti ratkaisemaan,
Kertojana on Jimmy, joka on tavallinen takarivin tarkkailija, ja Crake ja Oryx ovat hänen ihailunsa kohde, tai häntä välkympiä.
Lopun moniselitteisyyden aiheuttaa osittain jalanjäljet hiekassa. Lumimies reagoi niihin kuten Robinson Crusoe, samalla tajuten, että maailmassa on muitakin ihmisiä. ,,,

Margaret Atwoodin Oryx ja Crake on vaikuttava lukukokemus. Sarja jatkuu sisarteoksella Herran tarhurit ja trilogia päättyy teokseen Uusi maa. Tässä kirjassa puhutaan Herran tarhureista, se on on uskonnollinen lahko, joka on aiheena trilogian toisessa osassa.


Ulla bloggasi tästä näin.
Osallistun tällä Kirjasähkökäyrän Kirjahyllyn aarteisiin.
*****
Kanadalainen Margaret Atwood (s. 1939) on kanadalainen kirjailija, joka on pitkän uransa aikana kirjoittanut yli 40 teosta ja saanut useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja. Atwoodin kuuluisin romaani on Orjattaresi

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Sofokles: Elektra



Sofokles: Elektra, suomennos Vesa Vahtikari. Kustannusosakeyhtiö Teos 2018.

Sofokleeen Elektra on tragedia. Sen ensi-esitys on ollut likimain 410 eaa, eli noin 2430 vuotta sitten. Tragedian ainekset ovat Sofokleelle ominaiset, pääosin dialogia, ja kuoro vie asioita eteenpäin.

Troijan sota on päättynyt jo kymmenen vuotta sitten. Agamemnon on murhattu. Agamemnonin ovat murhanneet vaimo Klytaimnestra  ja hänen rakastajansa Aigisthos, jotka ovat valtaistuimella.  Agamemnonin poika Orestes on maanpaossa. Oresteen isosiskot Elektra ja Khrysothemis elävät äitinsä ja tämän rakastajan  pahan silmän alla.

Näytelmä alkaa, kun Orestes, hänen ystävänsä Pylades, ja vanha uskollinen palvelija saapuvat kostoretkelle.

Elektra pohtii isänsä pään halkaisua. Kuoro toteaa, että Elektra ei voi saada isäänsä Haadeksen järvestä. Elektra valittaa myös, että kuihtuu pois ilman lapsia ja ilman suojaavaa puolisoa, pelkkänä palvelijana.  Elektran sisar Khrysothemis on ottanut äitiinsä toisen lähestymistavan, myönnytyspolitiikan, jota Elektra irvistelee. Sisar varoittaa Elektraa, että kun äidin rakastaja Aigisthos saapuu, Elektra lähetetään paikkaan, missä aurinko ei paista.

Kuoro vihjaa tragedian alkusyyhyn eli isoisän isään Pelopsiin. Vahtikari selittää, että Pelops sai vilpillisessä hevoskilpailussa vaimokseen Hippodameian. Pelops viskaa lahjomansa Myrtiloksen mereen, ja Myrtilos kiroaa Pelopsin ja tämän jälkeläiset.

Elektra tapaa äitinsä  Klytaimnestran. Äiti perustelee Agamemnonin murhaa sillä, että tämä uhrasi jumalille kolmannen tyttärensä Ifigeneian. Elektra kertoo puolestaan äidilleen Artemiksen toimista, joka oli johtanut Agamemnonin rankkaan ratkaisuun. Äiti ja tytär sylkevät sappea toistens' päälle, eikä sopua synny.

Vanha palvelija tuo hoviin viestin, että Orestes on kuollut, Elektra murtuu. Elektran sisar Khrysothemis luulee, että Orestes olisi hengissä, sillä Agamemnin haudalle oli tuotu koristeita. Elektra todistelee toisin. Kuoro kertoo Elektralle, että kaikkien kuolevaisten osa on kuolema ja kuolema on velka, mitkä pitää maksaa (elämästä). Elektralla ja hänen sisarellaan on kipakaa sananvaihtoa. Elektra on ehdoton, mutta Khrysothemis ei pidä kuolemaa hyvänä vaihtoehtona.
Kun (elossa kokoajan ollut) Orestes paljastaa itsensä, on näytelmän loppu varsin suorasukainen, hän surmaa äitinsä, ja kun Aigisthos saapuu, luulee hän rakkaansa ruumista Oresteen raadoksi. Orestes päättää teloittaa Aigisthoksen isänsä kuolinpaikalla, ja näytelmä päättyy.

Minusta näytelmän ydin on minusta Elektran ja äitinsä välinen keskustelu Agamemnonin murhan oikeutuksesta, lisäksi Elektra käy keskustelun sisarensa kanssa. Tässä kuten Sofokleen useimmissa näytelmissä kohtalon taakka tai kirous näyttelee suurta osaa. Huono-osaisuus, kauna, kiroukset johtuvat aikoja sitten tapahtuneista asioista. Troian sotakin johtui lopulta jumalten eripuraisuudesta-

Elektra -näytelmä on julkaistu Sofokles -teoksessa, jonka on toimittanut Kustannusosakeyhtiö Teos, Koneen säätiön tukemana.

Teos (klik) sisältää myös näytelmät Traakhiin neidot, Filoktetes ja Aias.  Näytelmät on käännetty ja pohjustettu erinomaisesti.

******
Sofokles (n.496 eKr - 406 eKr), joka oli antiikin yksi suurimmista näytelmäkirjailijoista, kirjoitti myös Oidipuksesta, joka surmaa itsepuolustuksena isänsä, ja nai äitinsä tietämättä. Sekä Oidipus että Elektra toimivat näytelmässä aikuisena, Oidipus tietämättä, Elektra tietäen. Myöhemmin Sigmund Freudin teorioi poikien Oidipus-kompleksista, hän pohti vastaavaa myös tytöillä, ja Elektra-kompleksin nimen lienee keksinyt Carl Jung. Freudin mukaan Oidipus-kompleksinen 3-6-vuotias poika rakastuu äitiinsä, ja kadehtii isäänsä, vastaava tytöillä on siis Elektra-kompleksi. Sofokles tarkasteli siis aikuisia ihmisiä. Elektrasta on kirjoittanut näytelmän myös Euripides (480 eKr - 406 eKr).

Osallistun tällä Tuntemattoman lukijan Klassikkohaaste 9:ään

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Väinö Riikkilä: Aikamiehet ja papuusi


Väinö Riikkilä: Aikamiehet ja papuusi, WSOY 1965, Nuorten Toivekirjasto NTK 167, sivumäärä 112.
Väinö Riikkilän kirja Aikamiehet ja papuusi kertoo kesästä, jolloin isoveli Isko ja pikkuveli Niko menevät sedän luokse maataloon. Kesällä tapahtuu paljon. Pojat virittelevät hiirenloukkua, ja sen jälkitohinoissa kissan käpälät tahriutuvat tervaan.

Isko lyöttäytyy renkipoika Kostin kaveriksi, ja tekevät jousen ja nuolet, ja ovat olevinaan aikuisia intiaaneja, Nikoa he pitävät papuusina. Kuitenkin ammuntakilpailussa papuusi peittoaa täysikasvuiset ja onnistuu pitämään kaksitoista nuolta yht'aikaa ilmassa. Niko jätetään välistä yksin. Kerran hän tapaa vispilöitä koivunvarvuista tekevän Sylvin ja he vievät vispilät myytäviksi kaupalle. Ystävyys kestää karikot, mutta Nikon tädin palautteen vuoksi Niko ei voi tavata Sylviä enää julkisesti. Sylvin äiti on huono nainen, miten, ei minulle selvinnyt, tuskin Nikollekaan.

Maatilalla koetaan kesällä monet muut seikkailut kuutamokalastuksen parissa, ulkona majassa, missä yövytäänkin. Suopalo pitää sammuttaa, sitten lehmä poikii. Pojat ovat tekemässä aitaa, poimivat marjoja ja löytävät aseen, jonka sitten uudestaan piilottavat.

Kirjan kansikuvassa pässi pökkii, mutta pojat selviävät ilman haavereita.

Veljekset toivotetaan seuraavanakin kesänä tervetulleiksi maalle. Silloin on uusi maantie valmis, sähköt vedetään jouluksi, ja maito viedään meijeriin. Pojista kaikki on pilalla, kun nykyaika saavuttaa idyllin.

Väinö Riikkilän kirja Aikamiehet ja papuusi oli kevytlukuinen, mutta sisältää kuvaksen 1960-luvun alun kesästä, ja maanseudun muutoksesta, joka aina vain jatkuu, kehitys kehittyy, ja joidenkin ahdistus kasvaa.

****
Väinö Riikkilä (1906 -1969) oli lapsena maatilalla, hän kertoo kokemuksistaan teoksessa Pojan muistelmat
Väinö Riikkilä tunnetaan parhaiten Pertsasta ja Kilusta.

Väinö Riikkilän kirjoista olen blogannut:
Persan ja Kilun kaikki seikkailut, yhteensä kuusi kirjaa TÄÄLLÄ
Iikasta ja Vilistä  Täällä, sekä Punapää-Iikasta TÄÄLLÄ.
Repasta ja Väiskistä sekä sen jatko-osasta Repa puskee sisulla TÄÄLLÄ
Kirjasta Lautalla yli Enonselän TÄÄLLÄ
Teoksesta Pertsan ja Kilun matkassa TÄÄLLÄ

perjantai 26. heinäkuuta 2019

L.M Montgomery: Tie eiliseen



L.M Montgomery: Tie eiliseen, alkuteos The Road to Yesterday, suomentanut Marja Helanen-Ahtola, Arvi A. Karisto 1976, sivumäärä 343.

L.M Montgomeryn novellikokoelmassa Tie eiliseen on 14  tarinaa.

Tie eiliseen on yksi novelleista. Siinä Susette King on menossa naimisiin ketunnahkoja myyvän rahamiehen Harvey Brooksin kanssa. Susette on matkalla Harveyn kotitaloon, jossa olisi näkevä Harveyn nuivan äidin, ja kuivan tädin, Susette pohti tulevan avioliiton etuja, varakkuus, sosiaalinen arvostus, kaunis koti ... ja Harvey.
Susette käy Glen St Maryyn, ja tapaa siellä miehen. Hän luulee miestä Dickiksi, joka oli nuorena riiviö, kun lapset leikkivät Blythen lapsikatraan kanssa. Susette puhuu miehen kanssa menneistä, ja ukkoskuuro puhkeaa ja puhelinlinjat katkeavat. Susette yöpyy kylässä, ja tajuaa rakastuneensa mieheen. Aamulla herättyään, hän ulkoilee. mies on nuotiolla virittänyt maittavat aamupalat, puhuu akileijoista, ja pitää oravia olkapäällä. Susette tajuaa, että mies ei ole Dick. Kaunosielu tunnustaa olevansa Dickin serkku Jerry Thornton, joka kosii Susettea, joka suostuu.

Kokoelmassa on samoja tarinoita, kuin Annan jäähyväis-kokoelmassa, kuten kirjan ensimmäinen tarina  Iltapäivä herra Jenkinsin kanssa jossa Jem Blythen ystävä Timothy on jäänyt kotiin yksin, kun tädit ovat kiiruhtaneet huolissaan lakimiehen luo. Herra Jenkins vierailee Timothyn luona. Taustoja ei kerrota, mutta oletettavasti Jenkins on Timothyn isä tai huoltaja, mutta luopuu oikeuksistaan.

Monessa tarinassa palataan menneisyyteen, ja selvitetään kaunoja ja tunnustetaan rakkaus toiseen, tarinassa Kosto, Clarissa Willcox ryntää David Andersonin kuolinvuoteelle. Clarissa tunnustaa että Davidin Rose-vaimo on ollut uskoton ja että hän Clarissa on rakastanut miestä koko elämänsä. Monissa jutuissa siis nuoruuden tovereita tavataan, ihastuksia puretaan, Winnipegissä käydään. Kirjathan tapahtuvat Prinssi Edvardin saarella, joka on Kanadan itäisimmässä osassa, Winnipeg on keski-Kanadaa. Kaupungeista minusta Halifax on lähinnä Prinssi Edvardin saarta, lähellä on myös kaupungit, missä ranskaakin puhutaan eli Montreal, Quebec ja pääkaupunki Ottawa. Usean tarinan taustalla on Blythen perhe eli Anna Blythe, lääkärinä toimiva Annan mies Gilbert, ja lapsista puhutaan varsinkin Jemistä, Walterista, ja Rillasta.

Mainio juttu on  Penelope vahvistaa teorioitaan. Naimaton ja lapseton Penelope Craig on lapsipsykologi, hyvin tietäväinen lasten kasvatuksesta ja luennoi paljon. Penelope adoptoi ystävänsä orvoksi jääneen pojan Lionelin. Poika on penseä, iloton, alkuun ei edes syö ja haluaa makkaraa, jota Penelope ei pidä terveellisenä. Myöhemmin Lionel on kuriton. Penelope on torjunut toistuvasti tohtori Roger Galbraithin kosinnat. Penelope joutuu ottamaan vastuun myös toisesta pojasta Theoderesta, joka Lionelin kanssa saa aikaan pahennusta, ja johon jopa selkäsaunalla puututaan. Penelope pohtii naimisiinmenoakin uudestaan, kuten on joutunut pohtimaan uudestaan lapsipsykologian teorioitaan.

Pettynyt lapsi tarinan päähenkilö on Patrick Brewster. Patin setä ja huoltaja Stephen Brewster on haudattu. Pat asui kuolleen setänsä kanssa, Pat on yksinäinen ja viihtyy huonosti isossa kolkossa talossa. Häntä kuskataan autolla, eikä hänellä ole ystäviä ja kotona on kotiopettajatar. Sedän kuoltua avataan testamentti, Pat saa suuren omaisuuden, mutta vasta 21-vuotiaana hän saa rahat hallintaansa, sitä ennen hän joutuu asumaan vuorollaan sukulaistensa luona. Suku suhtautuu penseästi Blythen perheeseen, mutta Pat haluaisi olla Walterin seurassa, koska he ovat sukulaissieluja. Pat pelkää kaikkia asioita, hänellä on mielikuvitusystäviä, hän on hiljainen, herkkä haaveilija, kuten Walter. Sukulaiset vetävät arpaa kuka ottaa vuorollaan Patin. Yhdeksänvuotispäivänä Pat lähtee Kotikunnakseen tapaamaan Walteria. Rahat eivät riitä bussilla koko matkaan, ja hän jää aiemmin pois ja tutustuu Sometymen tilaan. Kaikki tuntuu luonnolliselta, ja hyvin kauniilta. Sometymessa Pat tapaa tilanhoitajan ja muutaman mukavan tytön. Tarina päättyy hyvin, sillä tilanhoitaja on pojan eno, jonka luo hän varmaankin muuttaa ...

Useissa tarinoissa kehutaan Blythejä, ja varsinkin Annaa, toisaalta se herättää kateutta vaimoissa: "Minä en tahdo kuulla rouva Blythestä mitään. Minä olen tiennyt, että sinun silmissäsi (selittää miehelleen) hän on ainoa täydellinen nainen koko maailmassa". Tarinoissa selitetään, että Anna ja Gilbert eivät olleet kihloissa tahollaan, minusta tämä on turhaa, koska tuolloin kihlaus ei merkinnyt muita esiaviollisia suhteita. En tiedä montako prosenttia pareista odottavat nykyään hääyöhön asti, vuosisata sitten miltei kaikki kihlauksesta huolimatta. Glen St Maryssa vietetään monet häät ja hautajaisissa. Eräissä häissä biologian professori Darcy Phillips menee naimisiin Evelyn Marchin kanssa. Morsiusneitoina on Rilla Blythe, ja Evelynin serkku Marnie March. Marnien äiti ihmettelee, miksi Evelynin kihlaus purkautui upporikkaan Elmer Owenin kanssa. Tuolloin professori oli rutiköyhien ammatti. Sulhanen oli professorina McGill Universityssä Montrealissa. Yliopisto on perustettu vuonna 1821, sieltä on valmistunut monia kuuluisuuksia kuten Leonard Cohen, ja Kanadan pääministeri Justin Trudeau, mutta myös kolme nobelistia, joista kuuluisin on fysiikan nobelisti Ernest Rutherford. Jutussa tietenkään ei näitä tietoja ole, vaan kaivoin ne muualta, itse jutussa selvisi, miksi kihlaus purkautui. Evelynin avioliitto oli rakkausavioliitto, kuten myös tuleva Elmer Owenin avioliitto, hän menee naimisiin morsiusneiti Marnie Marchin kanssa.

Tiessä eiliseen käydään läpi ihmisten avioliittoja, tukahdutettuja tunteita, kaunoja ja ihastumisia.

Tällä bloggauksella osallistun Matkalla Mikä-Mikä-Maahan blogin Montgomery 110 haasteeseen
*****
L.M. Montgomery (1874-1942) oli kanadalainen kirjailija. Tämän kirjan lukeminen on hyödytöntä, jos ei ole lukenut Anna-sarjaa. Tässä niiden bloggauksiin linkit
Annan nuoruusvuodet
Anna-sarja, alkuperäinen ja myöhemmin kirjoitetut osat,  

Montgomery täydensi itse 1930-luvulla Anna-sarjaa vielä teoksilla Anna opettajana ja Annan perhe, jotka sijoittuvat järjestyksessään neljänneksi ja kuudenneksi. Luultavasti kirjojen syntyyn vaikuttivat 1929 pörssiromahdus ja nostalgian kaipuu, ei kirjoittamisen palo. Sen sijaan viimeinen kirja vasta myöhemmin julkaistu Annan jäähyväiset on hyvä paikoin erinomainen kokoomateos, ei tosin lasten eikä nuorten kirja, mutta sisältää osin samoja novelleja kuin tämä, mutta myös sodassa kuolleen Walterin runoja.

Lucylla oli itse kolme poikalasta, joista tosin keskimmäinen syntyi ja kuoli vuonna 1914. Lucy oli ollut kihloissa muutaman miehen kanssa. Ensimmäisen Anna-kirjansa hän julkaisi 34-vuotiaana vuonna 1908, ensimmäisen lapsen hän sai "vasta" 1912, eli oli minusta varsin vanha silloiseksi ensisynnyttäjäksi.

Lucy Maud oli siis "vain" ihminen, mutta hieno kirjailija ja vielä hienompi tyttökirjailija, jonka toinen huippu tuotos on Runotyttö -trilogia myös Sininen linna on tolkun teos.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Charles Bukowski: Naisia



Charles Bukowski: Naisia, alkuteos Women 1978, suomentanut Rauno Ekholm, suomennoksen tarkastanut Seppo Lahtinen, Sammakko 2008. Kannen valokuva  skannattu, alkuperäisen valokuvan copyright Joan Gannij, Ulkoasu Riikka Majanen.

Charles Bukowskin Naisia päähenkilö on Henry "Hank" Chinaski, kuten hänen Bukowskin läpimurtoromaanissa  Postitoimisto sama vahvaa ilmaisu jatkuu. Päähenkilö naputtelee öisin romaaneja, ryyppää päivät ja tapailee naisia. Ensimmäinen on  Lydia Vance, jolla on kaksi lasta, ja jota naista Chinaski haluaa. Lydia veistää Chinaskista patsaan, johon saa tämän juopon nenän ja marakatinsuun. Chinaski tekee analyysin Lydiasta.
-Tiedän tragediasi
--
-Sinulla on iso pimp?a
--
Senkin retale, hän sanoi. Todistan, että olet väärässä ss.15-16
Todistaminen alkaa, mutta keskeytyy Lydian lapsen Lisan koputtaessa ovelle. Chinaskin ja Lydian suhde alkaa. Se perustuu pitkälti naimiseen, jota Lydia haluaa harrastaa enemmän, Chinaski on 50-vuotias, ja hänen aikansa kuluu paljon juomiseen ja oksenteluun. Ilmeisesti lapset ovat pääosin Lydian entisellä miehellä, koska Lydia juo, nai ja tappelee, hän on suhteen mustasukkainen ja väkivaltainen osapuoli. Hank yrittää irrottautua Lydiasta, ja rakentaa suhdetta eri naisten kanssa, yleensä kaikki loppuu Lydian väliintuloon, tai Lydian väkivaltaan.

Chinaskin elämään kuuluu siis naiminen, juominen ja notkuminen, mutta herra myös kirjoittaa, ja saa paljon ihailijakirjeitä naisilta, jotka pitävät miehen teoksista. Yksi niistä on 28-vuotias Mindy, jonka "pimp?an" Chinaski huomaa  hänelle liian suureksi. Myös Lydian väkivalta lopettaa  Mindyn ja Hankin suhteen ja kuten kaikki arvaavat myös Lydian ja Hankin suhteen. Hankin ja Lydian kujanjuoksu jatkuu Utahissa, mutta kun Hank kompastuu puhelimen johtoon, ja ilmoittaa olevansa estynyt tarjoamasta fyysisiä palveluja Lydialle, tämä raivostuu ja heittää Hankin autosta. Lydia tulee rikkomaan paikkoja, mutta tulee raskaaksi toisen miehen toimesta.

Jälkimmäinen osa kirjasta toistaa kuviota. Naiset ottavat kirjeitse yhteyttä kirjailija Chinaskiin, jota he ihailevat, ja haluavat itse kirjoittaa kirjoja. Muutaman kirjeen jälkeen he lentävät paikalle. Chinaski juo, ja nai naisia, naiset käyttävät lääkkeitä, huumeita ja heillä on vähintään lapsi, usein myös mies, kuten Tammiella, nuori lääkekoukussa oleva nainen, jolla on pieni Dancy-poika, ja joka nai Chinaskin kanssa, kunnes lähtee matkoihinsa toisen kanssa ja vippaa rahat kirjoituskoneen ostamiseen.

Kirjan loppuosan Tanya on miltei kopio Tammiesta, tosin hieman nuorempi, hänellä on viisi vuotias lapsi, passiivinen mies kotona. Tammie on sangen aktiivinen "ratsastaja".

Chinaskin runon-luenta-matkat noudattavat myös vakiokaavaa, hän lentää paikalle, juo, on kännissä tilaisuudessa, nai jotain, ottaa shekin ja palaa Los Angelesiin, juo, nai, nai ja juo. Kirjassa käydään monenlaista kuviota läpi, ja eräs variaatio ovat saksalaishipit Hilda ja Gertrud, jotka ovat samaan aikaa pedissä. Kaikki pesät ovat käytössä, tai ainakin ykkös-, kakkos-, ja kolmospesä.

Kirjaa ei voi ruotia keskiluokan moraalilla. Chinaski perustelee naistulvaansa sillä seikalla, että hän pääsi ujoutensa ja kasvatuksensa vuoksi varsin myöhään naisen makuun, sen lisäksi hän kirjoittaa; "hyväksyn heidät sellaisena kuin he olivat, ja rakkaus oli harvinaista ja kiven takana". s.115.

Bukowskin romaanin Naiset ilmaisu on erittäin vahvaa, ja minusta rehellisen tuntuista. Kirjan pitkä mitta turruttaa lukijan moraalisen pahennuksen, Chinaski ja hänen naisensa toteuttavat vain viettejään nykysuurkaupungissa.

 ***
Henri Charles Bukowski (1920 - 1994) syntyi Saksassa (Heinrich Karl Bukowski -nimisenä), mutta muutti Los Angelesiin kahden vanhana. Bukowski oli myöhemmin töissä postissa, ja viihtyi laukkaradalla pelaten, kirjaiija joi myös paljon viinaa. Charles Bukowski oli sangen tuottelias kirjailija.

Osallistun Naisten viikon haasteeseen täällä.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Margaret Atwood: Orjattaresi



Margaret Atwood: Orjattaresi, alkuteos, The Handmaid's Tale 1985, suomentanut  Matti Kannosto, Tammi, Bon-pokkari  2017, sivumäärä 436.

Tarinan minäkertoja nimetön nainen asuu Gileadin epädemokratiassa. Gilead on kiihkouskonnollinen valtio USA:n tilalla tai alueella, jossa käydään ainakin jonkin asteista sisällissotaa. Ilmenee, että maa on saastunut myrkyistä ja ydinvoimaonnettomuuksien vuoksi se on myös radioaktiivinen. Teos käsittelee suoraan naisten alistettua asemaa, mutta karulla tavalla luotaa myös menneisyyden kulutusyhteiskuntaa ja naisten raiskajaisia. Kirjan loppututkielma tosin  paljastaa välillisesti, ettei tämä ole kuin etuoikeutettujen valtio, rivimiehet ovat pelkkiä sätkynukkeja.

Kirjan kertoja on orjatar. Orjattarien täytyy pukeutua punaiseen, ja peittää kasvot valkoisilla siivillä. Orjatar on arvokasta omaisuutta, hän on synnyttäjä. Synnyttäjät ovat arvossaan, sillä myrkkyjen ja radioaktiivisuuden vuoksi vain harva voi saada lapsia, ja vielä harvempi terveitä.

Päähenkilön kertomuksessa vuorottelee näkökulma entisessä elämässä, missä hänellä on ollut Luke -niminen mies ja oma lapsi. Olot ovat nopeasti huonontuneet ja perhe on päättänyt paeta. Matka tyssää rajalla. Orjattaren huolta lisää se, että hän ei tiedä äitinsä, miehensä eikä tyttärensä olinpaikkaa eikä kohtaloa.

Gilead on diktatuuri. Maa on saastunut myrkyistä ja radioaktiivisista vuodoista. Avointa tiedotusvälineitä ei ole, mutta on käynnissä sekä sisällissota, johon lähetetään miehiä. Lisäksi on siirtokuntia, jonne ihmisiä lähetetään pakolla, siivoamaan myrkkyjä ja kuolemaan niihin.

Gileadissa on komentajia, joiden omaisuutta orjattaret ovat. Muitakin naisia on palveluksessa. Komentaja yhtyy orjattarensa kanssa säännöllisesti rituaalin mukaan päämääränä hedelmöitys. Muun ajan orjattaret käyvät kaupoissa. Kirjoja ei ole, lukea ei saa, eikä saa puhua muiden naisten kanssa. Diktatuurin tapaan urkkijoita ja ilmiantajia riittää. Niskoittelijat tapetaan hirttämällä, ja ruumiit sijoitetaan näkyville. Teloitukset tapahtuvat yhteistilaisuuksissa.

Juonen tapahtumia en avaa kuin yleisellä tasolla. Naisilla on omat maanalaiset verkostot, sekä Mayday-liike. Komentajilla on myös salainen elämä, jonne päähenkilö pääsee mukaan ja se avaa uusia näkymiä Gileadin miesten vapaa-ajan viettoon.

Kirjan päätös jää epäselväksi, haluan itse ajatella että nainen pelastui.

Margaret Atwoodin Orjattaresi on dystopian kuvauksena varsin tavanomainen, mutta sen vahvuus on naisnäkökulmassa. Kirjan naiset ovat aina olleet syrjittyjä. Ennen vallankumousta on ollut yliseksuaalinen kulttuuri, ja paljon joukkoraiskauksia. Gilead toimii ohjenuorana Mooseksen kirjat kirjaimellisesti. Orjattaren idea selitetään jo ennen tarinaa ja on peräisin ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Raakel sanoi (Jaakobille, joka on Eesaun veli): "Tuossa on orjattareni Bilha. Tee hänen kanssaan lapsia, jotka tulevat minun omikseni. Näin minustakin voi tulla äiti". Bilha synnytti lapset, jolle Raakel antoi nimet Dan ja Naftali. Rakelin sisar Lealla oli lapsia Jaakobin kanssa, mutta Lea antoi miehelleen vaimoksi orjattarensa Silpan, joka synnytti myös pojan, mutta vanhana Lea synnytti vielä lapsia Jaakobille.
Teoksessa viitataan myös ensimmäiseen Mooseksen kirjaan, esimerkiksi siellä lukee "Jos mies tavataan makaamasta toisen miehen vaimon kanssa, molemmat on surmattava, sekä nainen että mies, joka hänen kanssaan makasi. Hävittäkää paha keskuudestanne".

Kirja on siis varsin ajankohtainen naisten oikeuksien vuoksi. Tämän kirjan dystopiassa abortit ovat kiellettyjä, vaikka myös epämuodostuneita lapsia syntyy paljon. Diktatuurin tai vallankaappauksen syitä ovat sota, ja  maapallon saastuminen.

On minusta hyvinkin oletettavaa, että kun ilmastonmuutos pallollamme etenee, myös demokratiaan tulee paineita, myös ihmisoikeudet ovat vaarassa. Meillä on hyvin vähän aikaa....

*****
Kanadalainen Margaret Atwood (s. 1939) on kanadalainen kirjailija, joka on pitkän uransa aikana kirjoittanut yli 40 teosta ja saanut useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja. Tästä on tehty tv-sarja, joka on lisännyt kirjan suosiota. Itse en ole sarjaa katsonut.

Osallistun Naisten viikon haasteeseen täällä.