sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Margaret Atwood: Orjattaresi



Margaret Atwood: Orjattaresi, alkuteos, The Handmaid's Tale 1985, suomentanut  Matti Kannosto, Tammi, Bon-pokkari  2017, sivumäärä 436.

Tarinan minäkertoja nimetön nainen asuu Gileadin epädemokratiassa. Gilead on kiihkouskonnollinen valtio USA:n tilalla tai alueella, jossa käydään ainakin jonkin asteista sisällissotaa. Ilmenee, että maa on saastunut myrkyistä ja ydinvoimaonnettomuuksien vuoksi se on myös radioaktiivinen. Teos käsittelee suoraan naisten alistettua asemaa, mutta karulla tavalla luotaa myös menneisyyden kulutusyhteiskuntaa ja naisten raiskajaisia. Kirjan loppututkielma tosin  paljastaa välillisesti, ettei tämä ole kuin etuoikeutettujen valtio, rivimiehet ovat pelkkiä sätkynukkeja.

Kirjan kertoja on orjatar. Orjattarien täytyy pukeutua punaiseen, ja peittää kasvot valkoisilla siivillä. Orjatar on arvokasta omaisuutta, hän on synnyttäjä. Synnyttäjät ovat arvossaan, sillä myrkkyjen ja radioaktiivisuuden vuoksi vain harva voi saada lapsia, ja vielä harvempi terveitä.

Päähenkilön kertomuksessa vuorottelee näkökulma entisessä elämässä, missä hänellä on ollut Luke -niminen mies ja oma lapsi. Olot ovat nopeasti huonontuneet ja perhe on päättänyt paeta. Matka tyssää rajalla. Orjattaren huolta lisää se, että hän ei tiedä äitinsä, miehensä eikä tyttärensä olinpaikkaa eikä kohtaloa.

Gilead on diktatuuri. Maa on saastunut myrkyistä ja radioaktiivisista vuodoista. Avointa tiedotusvälineitä ei ole, mutta on käynnissä sekä sisällissota, johon lähetetään miehiä. Lisäksi on siirtokuntia, jonne ihmisiä lähetetään pakolla, siivoamaan myrkkyjä ja kuolemaan niihin.

Gileadissa on komentajia, joiden omaisuutta orjattaret ovat. Muitakin naisia on palveluksessa. Komentaja yhtyy orjattarensa kanssa säännöllisesti rituaalin mukaan päämääränä hedelmöitys. Muun ajan orjattaret käyvät kaupoissa. Kirjoja ei ole, lukea ei saa, eikä saa puhua muiden naisten kanssa. Diktatuurin tapaan urkkijoita ja ilmiantajia riittää. Niskoittelijat tapetaan hirttämällä, ja ruumiit sijoitetaan näkyville. Teloitukset tapahtuvat yhteistilaisuuksissa.

Juonen tapahtumia en avaa kuin yleisellä tasolla. Naisilla on omat maanalaiset verkostot, sekä Mayday-liike. Komentajilla on myös salainen elämä, jonne päähenkilö pääsee mukaan ja se avaa uusia näkymiä Gileadin miesten vapaa-ajan viettoon.

Kirjan päätös jää epäselväksi, haluan itse ajatella että nainen pelastui.

Margaret Atwoodin Orjattaresi on dystopian kuvauksena varsin tavanomainen, mutta sen vahvuus on naisnäkökulmassa. Kirjan naiset ovat aina olleet syrjittyjä. Ennen vallankumousta on ollut yliseksuaalinen kulttuuri, ja paljon joukkoraiskauksia. Gilead toimii ohjenuorana Mooseksen kirjat kirjaimellisesti. Orjattaren idea selitetään jo ennen tarinaa ja on peräisin ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Raakel sanoi (Jaakobille, joka on Eesaun veli): "Tuossa on orjattareni Bilha. Tee hänen kanssaan lapsia, jotka tulevat minun omikseni. Näin minustakin voi tulla äiti". Bilha synnytti lapset, jolle Raakel antoi nimet Dan ja Naftali. Rakelin sisar Lealla oli lapsia Jaakobin kanssa, mutta Lea antoi miehelleen vaimoksi orjattarensa Silpan, joka synnytti myös pojan, mutta vanhana Lea synnytti vielä lapsia Jaakobille.
Teoksessa viitataan myös ensimmäiseen Mooseksen kirjaan, esimerkiksi siellä lukee "Jos mies tavataan makaamasta toisen miehen vaimon kanssa, molemmat on surmattava, sekä nainen että mies, joka hänen kanssaan makasi. Hävittäkää paha keskuudestanne".

Kirja on siis varsin ajankohtainen naisten oikeuksien vuoksi. Tämän kirjan dystopiassa abortit ovat kiellettyjä, vaikka myös epämuodostuneita lapsia syntyy paljon. Diktatuurin tai vallankaappauksen syitä ovat sota, ja  maapallon saastuminen.

On minusta hyvinkin oletettavaa, että kun ilmastonmuutos pallollamme etenee, myös demokratiaan tulee paineita, myös ihmisoikeudet ovat vaarassa. Meillä on hyvin vähän aikaa....

*****
Kanadalainen Margaret Atwood (s. 1939) on kanadalainen kirjailija, joka on pitkän uransa aikana kirjoittanut yli 40 teosta ja saanut useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja. Tästä on tehty tv-sarja, joka on lisännyt kirjan suosiota. Itse en ole sarjaa katsonut.

Osallistun Naisten viikon haasteeseen täällä.

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Robert Murphy: Villihanhet kutsuvat


Robert Murphy: Villihanhet kutsuvat, alkuteos Wild Geese Calling 1966, suomennos Eila Metsänen, Otava 1972, sivumäärä 93.

Tämä kirja on luultavasti kirjoitettu lapsille ja tarkastelee kanadanhanhipariskunnan muuttoa Meksikonlahdelta pohjoiseen ja muuttoa etelään ...

Kanadanhanhi on iso hanhilintu, joka elää Pohjois-Amerikassa, siitä on erikokoisia alalajeja, tämän kirjan yksilöt painavat viitisen kiloa, lintu elää yli 10 vuotiaaksi ja jopa 20 vuotiaaksi, se on pariuskollinen.

Kirjan "päähenkilöt"ovat uros ja naaras kanadanhanhi. Hanhet oleilevat paljon rauhoitusalueilla Texasin rannikolla Meksikonlahdella. Aransasissa suojelualueella on myös trumpettikurkia, joita alueella on 17, ja kanta on ollut tuolloin 240, nyt kanta on 380 yksilöä, hyvin harvinainen ja uhanalainen lintu siis. Alueella on linnuille viljelty pelto! Ennen pohjoiseen muuttoa hanhiuros joutuu verkkoon, mutta se vain rengastetaan. Matkalla pohjoiseen on kiperiä paikkoja, erään lajitoverin lävistää ihmisen nuoli.

Pohjoisessa pesintä tuottaa kuusi munaa ja poikasta, uteliaimman tappaa minkki. Paluumuutossa uros saa luodin siipeensä, ja se joutuu nuoren pojan Danin tarhaan. Dani kiintyy hanheen, mutta hän ymmärtää, että hanhi on villieläin, ja keväällä hän päästää uroksen hanhiauran jatkoksi, jossa naaras halkoo tuulta ja heidän tarinansa jatkuu.

Kirjassa on mustavalkoisia piirrettyjä kuvia.

Kirja on suunnattu lapsille. Nykylapset näkevät Suomessakin etelän kaupungeissa sekä valkoposkihanhia että kanadanhanhia niin paljon hiekkarannoilla, nurmikoilla ja oraspelloilla, että hanhien kohtalo ei ehkä samalla tavalla heihin tehoa, kuin kirjan ilmestymisajankohtana 1970-luvun alussa.

Itse asiassa minusta hanhia on jo liikaa, tai paremminkin niiden reviiri on väärä. Nämä hanhet ovat valkoposkihanhia, ja ovat aivan kerrostalon vieressä, mutta sulautuvat aika hyvin taustaan. Monilla paikoilla on myös ulosteongelma, varsinkin kanadanhanhet pitävät hiekkarannoista, ja jätösongelma on melkoinen. Oraspelloilla hanhilauma myös nyhtää orasviljaa.

Naantalissa näitä on riesaksi asti.

Birdlife (täällä) on huolissaan merihanhikannasta, jota on verottanut metsästys, ja huonot pesimävuodet.  Suomen riistakeskus viime vuonna (täällä) pitää kantaa runsaana. Kanadanhanhea saa metsästää tämän tiedotteen mukaan. Valkoposkihanhi on rauhoitettu (Suomen riistakeskuksen sivu).

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Paul Auster: New York -trilogia



Paul Auster: New York -trilogia, alkuteos The New York Trilogy 1987, suomentaneet Jukka Jääskeläinen ja Jukka Sirola, Tammi 2018, sivumäärä 383.

Paul Auster yhdisti pienoisromaanit Lasikaupunki (City of Glass, 1985), Aaveita (Ghosts, 1986)  ja Lukittu huone (The Locked Room, 1986)  New York -trilogiaksi 1987, kirjalle oli vaikea löytää kustantajaa, mutta se siis ilmestyi.

Tarinat liittyvät teemoiltaan yhteen ja tapahtuvat kaikki New Yorkissa, vaikka päähenkilöt ja ajankohdat ovat erilaisia. Tarinoissa jonkun päähenkilöiden minuus häilyy, niissä esiintyy jokaisessa yksityisetsivä, niissä puhutaan baseballista ja tarinoissa avainesine on punainen muistikirja.

Lasikaupunki
Tarinan päähenkilö kirjailija Daniel Quinn on hukassa. Quinnin vaimo ja poika ovat kuolleet. Quinn kirjoittaa enää salanimellä William Wilson jännityskirjoja, joiden yksityisetsivä on Max Work. Quinn on kiinnostunut baseballista. Tarinan ensimmäinen käänne tapahtuu sivulla 15 "hän sattui olemaan paskalla kun puhelin soi". Soiton seurauksena Quinn tutustuu Virginia Stillmaniin, jonka mies Peter Stillman, on joutunut tiedemiesisänsä koekaniiniksi lapsuudessaan. Isä oli tuolloin eristänyt pojan. Poika oli otettu huostaan ja oli myöhemmin opetettu puhumaan, ja ihmisen tavoille. Isä suljettiin laitokseen. Lasikaupungin rationaalinen juoni, kertoo miten yksityisetsivää leikkivä Daniel Quinn yrittää suojella poikaa isältä (joka päässyt laitioksesta), ja Quinn seuraa vanhempaa Peter Stilmania, puhuu hänen kanssaan, ja kadottaa tämän. Sen jälkeen Quinninn kadottaa itsensä, ja minuutensa. Virginia Stillman puhuttelee Quinnia Paul Austeriksi. Quinn leikkii Austeria, ja käy tämän luona. Quinn kirjaa sekavia havaintoja punaiseen muistikirjaansa. Siellä on huomioita vanhemman Peter Stillmanin Eedenin puutarhan ja Baabelin tornin tutkimuksista, ja havaintoja Cervantesin Don Quijotesta. Lasikaupunki -nimeä en ymmärtänyt, mutta sanahelinää, ja tyhjää pölinää ainakin on kovin monta sivua.

Aaveita
Aaveita -tarina alkaa helmikuun kolmas vuonna 1947 ja tarinan kertoja ilmaisee sen tapahtuneen menneisyydessä.  White haluaa, että  Blue seuraa ja pitää silmällä Black-nimistä miestä. Seuraaminen on intensiivistä, ja raportit lähetetään Whitelle, joka lähettää  shekkejä. Kuten Lasikaupunki -tarinassa, tässä Whiten minuus ja ihmissuhteet hajoavat. Jäljitys kestää ainakin yli vuoden, ja Bluen mainitsema tuleva rouva Blue, löytää toisen ja on entinen tuleva rouva Blue. Blue pohtii baseballia, ja pohtii Jackie Robinsonia, joka siis debytoi ensimmäisenä afroamerikkalaisena baseball-pelaajana liigassa maailmansotien jälkeen Brooklyn Dodgersissa. Blue tutustuu myös 1854 kirjoitettuun Henry Davis Thoreaun teokseen Walden, jossa ollaan yksin metsässä. Näitä pohdiskeluja Bluen pää ei tunnu kestävän. Kun raportteja on lähetetelty, ja punainen muistikirja on täynnä, purkautuu toiminta väkivallaksi. Tässäkin jutussa mainitaan uloste "oli vaikea jutella, kun edessä oli potallinen ulostetta". s.216.
Tarinassa leikitellään väreillä. Blue seuraa Blackia, on saanut tehtävän Whitelta. Bluen mentori on ollut Brown. Blue asuu Orange-kadulla, ja baarimikkona on Red. Erään poliisietsivän nimi on Gold.
Aave -sana mainitaan ainakin kerran "aineellistunut aave ja entinen tuleva rouva Blue" s.204.


Lukittu huone
Tarina on alkanut seitsemän vuotta aiemmin, kun nimetön kertoja saa kirjeen nuoruuden ystävänsä Fanshawen Sophie-vaimolta. Herra Fanshawe on ollut kadoksissa puolisen vuotta, vaikka kotona on hehkeä vaimo ja kolme ja puolikuinen vauva Ben. Fanshawe on  ajelehtinut, lopettanut opiskelut, hankkinut vapautuksen armeijasta, ja ollut hanttihommissa ulkomailla. Avioliitossakaan heppu ei ole ollut helppo siippa. Fanshawe on ollut tuottelias kirjailija, mutta tuotokset ovat päätyneet pöytälaatikoon. Kertoja on varttunut yhdessä Fanshawen kanssa, Fanshawe on ollut jo poikana oman tiensä kulkija. Kertoja mainitsee yhtenä ystävänsä urotekona sen, että Fenshawe johdolla molemmat menivät bordelliin menettämään poikuutensa saman naisen kanssa - Fenshawe tietenkin ensin. Tämä kuvatkoon Fanshawen moraalia.
Sophia-vaimo antaa kirjallisen materiaalin kertojalle, joka on lupaava reportteri. Luettuaan materiaan hän lähettää sen kustantajalle. Fanshawen pääteos on Mikämaa, joka tietenkin viittaa Peter Paniin, ja osaltaan selittää Fenshawin oikullista ja lapsekasta persoonaa. Päähenkilö saa nimettömän kirjeen, Fenshawelta, jonka luultiin kuolleen, Fenshawe kehottaa naimaan vaimonsa Sophien, näin tapahtuukin, ja jo aiemmin "alapään maailma nousi pintaan". s, 299, perheenlisäystäkin tulee. Fenshawen kirja julkaistaan ja kertoja tekee siitä jutun. Arvostelut ovat hyvät, ja myyntikin ja muutkin Fenshawen tuotokset julkaistaan.... Kertoja alkaa kirjoittaa Fenshwen elämänkertaa, ja asioita nousee ylös. Tulee toinen kirja ja tapaaminen. Lopussa lukitussa huoneessa tai sen oven takaa saadaan osittaisvastauksia. Lukittu huone on varsin suora tarina, pisin ja ehein trilogian osista. Sophie on miehensä kadottua usuttanut Fenshawen perään Quinn-nimisen yksityisetsivän. Tässä tarinassa Fenshawen kuuppa himmenee lopullisesti, ja hän on houraillut punaiseen muistikirjaansa kirjallista tilinpäätöstä. Baseballista puhutaan tai Boston Red Sox mainitaan jutussa, joukkue on muuten voittanut maailman liigan vuosina 1903 (Boston American nimellä), 1912, 1915, 1916, 1918, ja pitkän tauon jälkeen vuosina 2004, 2007, 2013, ja  2018, on siis sarjan hallitseva mestari.

Paul Auster on tuskin New York -trilogiassaan vielä parhaimmillaan, mutta varsinkin Lukittu huone on hieno tarina. Austerin kerronnassa on samaa muistiin ja katoamiseen liittyvää tematiikkaa, kuin on nobelisti Patrick Modianolla. Kun Modianon teoksissa poraudutaan menneiden tapahtumien muistoihin ja haamuihin, Austerilla yksinäisyys on hallitseva. Sekä Auster että Modiano käsittelevät päähenkilöidensä pakonomaista käytöstä, mutta kiintopiste ja suunta ovat eri kohdalla tapahtumien aikajanaa. Minusta sekä Modianon että Austerin tarinoissa on havaittavissa kirjailijoiden omia heijastumia.

*****
Yhdysvaltalainen Paul Auster (s.1947) on tunnettu ja suosittu kirjailija.

torstai 11. heinäkuuta 2019

Matthew Bunson: The Complete Christie, An Agatha Christie Ensyclopedia


Matthew Bunson: The Complete Christie, An Agatha Christie Ensyclopedia, Gallery Books 2000, sivumäärä 454.

Tämä kirja porautuu Agatha Christien (1890 - 1976) kirjoittamiin kirjoihin ja on oikea ensyklopedia, eli kaikki on aakkosjärjestyksessä: teokset ja tarinoiden henkilöt. Aluksi on Agatha Christien elämäntarina pähkinänkuoressa. Agatha Christie syntyi Torquayssa 15.10.1890, perheen isä oli amerikkalainen liikemies, joka köyhtyi, kun Agatha oli 10-vuotias, ja menehtyi pian tämän jälkeen. Vuonna 1906 äiti lähetti Agathan viimeistelemään koulutuksensa Pariisiin. Ensimmäinen maailmansota syttyy, Agatha avioituu, saa lapsen, julkaisee ensimmäiset dekkarit, 1920-luvulla tulee vaikeuksia, ja ero.  Myöhemmin Agatha avioituu uudestaan ja on arkeologimiehensä kanssa Lähi-idässä, mikä on monen kirjan näyttämö.

Amerikkalainen Matthew Bunson (s. 1966) on tietokirjailija, ja historian professori, tämä on yksi hänen monista tietokirjoistaan, muttei varmasti huonoin. Hän on listannut kaikkien julkaisujen perustiedot, henkilöt, pääjuonen, mutta ei murhaajia, eikä motiiveja paljasteta.

Aakkosissa ensimmäinen kirja on The A.B.C. Murders, eli Aikataulukon arvoitus, se julkaistiin vuonna 1936, ja siinä Poirot ratkaisee arvoituksen, jossa aakkosten mukaan valitaan paikkakunta ja murhattava, lisäksi murhaaja varoitta Poirotia. Toinen esitelty teos on Agatha Christien salanimellä Mary Westmacott kirjoittama Absent in the Spring joka julkaistiin 1944 siinä päähenkilö Joan Scudamore jumittuu autiomaahan junan hajottua, ja luotaa elämäänsä.

Näin käydään läpi kaikki teokset, joista tärkein oli varmaankin  Stylesin tapaus läpimurtoteos, jossa myrkytellään ja esitellään belgialainen Hercule Poirot. Agatha itse toimi sodan loppuaikana sairaalan apteekissa,ja  Torquayssa oli belgialaisia sotapakolaisia, josta hän  kehitti Hercule Poirot'n ja hänelle uskollisen ystävän Hastingsin, joka on vain kahdeksassa pitkässä jutussa, mutta monessa lyhyttarinassa. Tässä tietokirjassa Poirotin hahmoa on avattu kymmenen sivun verran, lisäksi kreivitär Vera Rossakoffia on esitelty varsin laajasti, vaikka hän esiintyy  lähinnä Neljässä suuressa, sekä Herculeen uroteoissa. Rossakoff on Poirot'n suuri ihastus. Neiti Marplea on esitelty viiden sivun verran.

Kaikki hahmot on esitelty, myös koira Bob, joka on dekkarissa Mykkä todistaja, Hastings pitää koirasta.

Hahmot on pääosin esitelty tarkasti. Ihmettelin, miksi Roger Ackroydin murhaa kommentoiva Caroline Sheppard on mainittu nuoreksi, kun minusta hän on sangen vanha, ja vanha vanhapiika, joka on vain kotona. Esiteltäessä Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä esiintyvä Egg eli Hermione Lytton Gore, väitetään hänen teeskentelevän rakkautta Sir Charlesiin, minusta hän oli hyvin ihastunut tähän.

Murhaajia ei paljasteta, mutta ne voi joskus päätellä jutun mitan ja sävyn perustella. Murhaajista yksi yllättävimmistä on dekkarissa Väärän vänkyrä talo iljettävin dekkarissa Ikiyö. Iljettäviä on useampikin, oikeastaan kaikki.

Tämän jälkeen on esitelty kaikki näytelmät, ja filmit. Agatha Christie esiintyi viimeisen kerran julkisuudessa vuonna 1974 Idän pikajunan arvoituksen "kutsuvierasnäytöksessä". Tässä versiossa Albert Finney esittää Poirot'a, filmissä on isoja tähtiä, kuten Lauren Bacall rouva Hubbardina, Ingrid Bergman Gretana, Jacqueline Bisset, Sean Connery, John Gielgud, Anthony Perkins, ja Vanessa Redgrave, ohjaaja oli Sidney Lumet. Filmin ennakkonäytöksessä oli Dame, mutta myös kuningatar Elizabeth II. Oscar-ehdokkuuksia satoi, ja Ingrid Bergman voitti naissivuosa-oscarin, muutenkin filmi oli menestys, palkintoja, ja yleisöä tuli. Vuonna 1978 filmattiin Kuolema Niilillä, siinä Peter Ustinov näytteli  Poirot'a, filmi oli myös tähtiä täynnä Bette Davis, Lois Chiles, Mia Farrow, Angela Lansbury, ja David Niven, elokuva ei kuitenkaan ollut yhtä iso menestys kuin Idän pikajunan arvoitus, mutta puvustuksesta tuli Oscar-pysti.

Lopussa on erilaisia listoja, kuten kaikki tarinat, missä on Hercule Poirot, neiti Marple, Tommy ja Tuppence, rouva Ariadne Oliver, tarkastaja Battle, eversti Race, Parker Pyne, Harley Quinn, komisario Japp sekä kapteeni Hastings.

Olen kerännyt itse alle bloggauksiani Agatha Christien dekkareista, lyhytjutuista, ja näytelmistä, Mary Westmacott -teokset.




Agatha Christien teokset ja bloggauspäivä 
Poirot
Poirot ja Hastings
Stylesin tapaus 1920, Poirot ja Hastings, blogattu 6.11.2014
Golfkentän murha 1923, Poirot ja Hastings, blogattu 17.6.2015
Neljä suurta 1927, Poirot ja Hastings blogattu 2.4.2015
Vaarallinen talo 1932, Poirot ja Hastings, blogattu 15.7.2015
Lordin kuolema 1933, Poirot ja Hastings, blogattu 5.3.2015
Aikataulukon arvoitus 1935 Poirot ja Hastings, blogattu 3.11.2013
Mykkä todistaja 1937, Poirot ja Hastings, blogattu 22.6.2015
Esirippu, Poirotin viimeinen juttu 1975, Poirot ja Hastings, blogattu 11.2.2014

Poirot
Roger Ackroydin murha 1926,  blogattu 25.12.2013
Sininen juna 1928,  blogattu 17.7.2015
Idän pikajunan arvoitus, 1934 Poirot, blogattu 24.11.2013
Lentävä kuolema 1935,  blogattu 6.6.2015
Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä 1935, blogattu 19.8.2015
Murha Mesopotamiassa 1936, , blogattu 29.7.2012
Kuolema Niilillä, 1937,  blogattu 8.8.2011
Hänet täytyy tappaa 1938,  blogattu 10.5.2015
Simeon Leen testamentti 1938,  blogattu 11.6.2014
Mabellen kahdet kasvot, 1940,  bloggauspäivä 28.2.2015
Teetä kolmelle 1940, blogattu 27.7.2015
Varjossa auringon alla 1941,  blogattu 1.9.2013
Viisi pientä possua 1943, blogattu 1.7.2015
Kohtalokas viikonloppu 1946,  blogattu 18.2.2015
Vuoksi ja luode 1948, blogattu 16.8. 2015
Hautajaisten jälkeen 1953, blogattu 14.8.2015
Neiti Lemon erehtyy 1955, blogattu 1.7.2015
Kissa kyyhkyslakassa 1959, blogattu 11.3.2015
Kellot 1963,  blogattu 11.8.2015

Poirot ja Ariadne Oliver
Kortit pöydällä 1936, Poirot, Ariadne Olivier, tarkastaja Battle, blogattu 21.7.2015
Rouva McGinty on kuollut 1952, blogattu 29.7.2015
Kuolleen miehen huvimaja 1956, blogattu 1.5.2015
(sekä Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus)
Kolmas tyttö 1966,  blogattu 7.7.2015
Kurpitsajuhla 1969,  blogattu 27.11.2014
Norsun muisti 1972,  blogattu 24.8. 2015

Neiti Marple jutut
Murha maalaiskylässä 1930, blogattu 11.11.2014
Kolmetoista 1932, novelleista koostuva kertomus, blogattu 18.9.2015
Ruumis kirjastossa 1942 blogattu 22.10.2015
Syyttävä sormi 1943, blogattu 13.8.2014
Kuolema ilmoittaa lehdessä 1950, blogattu 6.4.2012
Neiti Marplea ei petetä 1952, blogattu 8.9.2015
Salaperäiset rukiinjyvät 1953, blogattu 5.11.2015
Paddingtonista 16.50 1957, blogattu 16.9.2015
Tuijottava katse, 1962, blogattu 22.1.2015
Lomahotellin murhat 1964,  blogattu 9,12,2014
Bertramin hotellissa 1965, blogattu 17.11.2015
Neiti Marple koston jumalattarena, 1971,  blogattu 9,12,2014
Neiti Marplen viimeinen juttu , 1976 blogattu 19.2.2014

Tommy ja Tuppence -kirjat:
Salainen vastustaja 1922,
Rikos yhdistää, 1929 (1986)
Salomonin tuomio, 1941
Eipä aikaakaan niin voi kauhistus 1968
Kohtalon portti 1973.
Kaikista  bloggaus 19.10.2012

Chimney
Rakkauskirjeiden salaisuus 1925, tarkastaja Battle, blogattu 1.12.2013
Seitsemän kellon salaisuus 1929, tarkastaja Battle,  blogattu 1.12.2013

Ariadne Oliver
Totuus Hallavan hevosen majatalosta 1961, Ariadne Oliver, blogattu 6.8.2014

Dekkarit
Ruskeapukuinen mies 1924, blogattu 6.10.2015
Kuolema lähettää viestin, 1931, blogattu 4.12.2015
Askel tyhjyyteen 1933, blogattu 4.10.2015
Eikä yksikään pelastunut 1939, blogattu 4.4.2011
Neiti Pinkertonin salaisuus 1939, blogattu 29.9.2015
Kohti nollapistettä 1944, tarkastaja Battle, blogattu 12.4.2015
Helmeilevä kuolema 1945 blogattu 31.10.2015
Kaikki päättyy kuolemaan 1945, blogattu 29.9.2015
Väärän vänkyrä talo 1949, blogattu 13.9.2015
He tulivat Bagdadiin 1951, blogattu 9.12.2015
Määränpää tuntematon 1954, blogattu 11.12.2015
Syyttömyyden taakka 1958, blogattu 15.10.2015
Ikiyö 1967, blogattu 3.9.2014
Salaperäinen matkustaja 1970, blogattu 3.11.2015

Mary Westmacott -teokset
Mary Westmacott Giant's Bread, 1930
Mary Westmacott Unfinished Portrait, 1934
Mary Westmacott Absent in the Spring, 1944, blogattu 14.1.2015
Mary Westmacott The Rose and the Yewtree, 1948
Mary Westmacott A Daughter's a Daughter, 1952
Mary Westmacott The Burden, 1956.
Bloggaus kaikista 22.9.2015

Novellikokoelmat
Poirotin varhaiset jutut, 1924, blogattu 25.8.2015
Särkyneen peilin arvoitus (ja kolme muuta lyhyt juttua), 1937 blogattu 23.8.2015
Herkuleen urotyöt, myös nimellä Poirot parhaimmillaan, 1947, blogattu 21.8.2015
Seikkaileva jälkiruoka, 1960, blogattu 25.7.2015
Poirotin lyhyet jutut, 1974  blogattu 25.8.2015
Kirstun arvoitus, 1997, blogattu 25.7.2015

Herra Quin esittäytyy 1930. blogattu 8.10.2015
Kuoleman koira, 1933,  blogattu 28.10.2015
Agatha Christie: Listerdalen arvoitus 1934blogattu 1.12.2015
Parker Pyne tietää kaiken, 1934, blogattu 10.112015
Hiirenloukku (1948) blogattu 20.9.2015
Toinen kutsu, 1991, blogattu 22.11.2015

Christien näytelmät kirjoittanut kirjoiksi Charles Osboune
Charles Osbourne: Hercule Poirot ja salainen kaava bloggaus 16.7.2015 
Charles Osbourne: Seitti, bloggaus 26.11.2015
Charles Osbourne: Odottamaton vieras, bloggaus 29.11.2015

Muuta aiheeseen liittyvää
David Suchet: Hercule Poirot ja minäblogattu 31.8.2015
Jered Cade: Agatha Christie katoaablogattu  14.12.2015
John Curran: Agatha Christien murhasuunnitelmat ja salaiset muistikirjatblogattu 20.12.2015

Agatha Christei: An Autobiography, blogattu 22.12.2015

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Josephine Tey: Murha lippuluukulla



Josephine Tey: Murha lippuluukulla, alkuteos The Man in the Queue,1929, suomentanut Kristiina Drews 1984. WSOY, Sapo-sarja 286. sivumäärä 271.

Kirjan alussa kuvataan tungeksivaa jonoa Woffingtonin teatterin edessä, kaikkia kiinnostaa musikaali Etkös tiennyt? jonka pääosissa ovat ihana neiti Ray Marcable ja Golly Golan. Yht'äkkiä lippuluukulla mies lyyhistyy maahan, ja huomataan, että miehen selkään on painettu kahvaa myöten koristeellinen stiletti.

Scotland Yardin komisario Grant ottaa tutkinnan ohjat käsiinsä, hän kuulustelee silminnäkijät ja  musikaalin väkeä. Oikeuslääkäri analysoi murhaajan voimakkaaksi vasenkätiseksi ja voima viittaisi, että on etsittävä miestä. Kuollut mies oli taas vaaleatukkainen, ruskeasilmäinen, hoikka ja keskimittainen. Hänellä on hyvät mutta kuluneet vaatteet. Miehen taskussa on armeijan vanha revolveri, joka on ladattu. Kukaan ei tunnista miestä, kadonneeksi ilmoitettujen tuntomerkit eivät täsmää vainajaan. Miehellä ei ole hallussaan mitään, mikä ilmaisisi hänen henkilöllisyyden. Kuolemansyyn tutkimus ei anna lisävaloa. Miehen hautaamiseksi lähetetään nimettömässä kirjekuoressa viisi viidenpunnan seteliä eli 25 puntaa, setelien jäljitys ei tuo suoraa ratkaisua.

Tämä on hyvä dekkari mutta dekkari, jonka rakenteessa ja ratkaisussa on jotain sellaista, mitä muissa dekkareissa ei ole. Sen vuoksi tätä ei voi juurikaan avata ratkaisun suhteen. Jotain voin kirjoittaa. Komisario Grant on syntynyt Keski-Englannissa, ja hän on isän puolelta skotti. Grant on poikamies, asuu vuokralla. Vuokraemäntä rouva Field uskoo Jumalan johdatukseen. Grant on tarmokas, mutta tuskailee tutkinnan hidasta etenemistä. Todellisuudessa tutkinta kestää vain kaksi viikkoa. Vainajan henkilöllisyys selviää, hän on vedonvälittäjä Bert Sorrell, ei rikosrekisteriä. Hänen kirjurinsa Lamont lähtee käpälämäkeen Skotlantiin. Josephine Tey oli itse skotti. Hän kuvaa skotteja sivulla 99: "Ovat kuin skotit. Niillä on keskinäiset kahinansa, mutta jos joku ulkopuolinen törmää siihen kuin heimoveljet koko maailmaa vastaan". Poliisi onnistuu selvittämään, että Sorrell ja Lamont ovat asuneet leskirouva  Everettin luona. Rouva Everett on kotoisin pohjois-Skotlannista, Ylämailta, jonne Grant lähtee 'kalareissulle' Finley-joelle. Skotlannin matkaa kuvataan tarkasti. Grant  menee pohjoiseen Invernessiin, mutta paikka on Skotlannin länsirannikolla Carninnishissa, tosin kuvitteellinen paikka vuonon pohjalla, kylässä on majatalo ja kirkko ja muutamia taloja. Maisema on kuin maalaus. Paikallispoliisi ajaa polkupyörällä ja paikkailee pyöränkumeja.

Grant lounastaa pappilassa, missä toimittajaksi tekeytynyt Lamont syö. Sivistyneen seurustelun jälkeen Grant yrittää pidättää Lamontia, mutta tämä heittää pippuria kasvoille, ja lähtee metsään karkuun, alkaa vimmainen takaajo, joka päättyy veneilyyn, ja Lamontin aivotärähdykseen. Lamont ei kuitenkaan ole syyllinen mihinkään, Grant ottaa miehen kiinni, mutta ei usko pohjimmiltaan hänen syyllisyytensä, eikä paikallinen neiti Dinmont, joka tulee Lontooseen vangitsemisoikeudenkäyntiinkin. Lamontin pidätys kuitenkin jouduttaa monin tavoin tutkintaa. Vainajan tavarat löydetään, ja sieltä löytyy ratkaisevia esineitä ja loppu on yllättävä.

Josephine Teyn Murha lippuluukulla on nokkela dekkari, jossa Scotlandin Yardin komisario Alan Grant on aluksi väärillä jäljillä, kunnes oikea syyllinen ilmaantuu maisemiin.

*****
Dekkareistaan tunnettu kirjailija skotti Josephine Tey (1896 - 1952) oli oikealta nimeltään Elizabeth Mackintosh. Hänen kirjoittama dekkari Ajan tytär on äänestetty vuonna 1990 parhaaksi "mystery novelliksi". Kunnianosoitus on tullut rikoskirjailijoilta (Crime Writers' Association). Josephine Tey  kirjoitti tarkastaja Grant dekkareita viisi, ilmeisesti vain kaksi on suomennettu.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Henrik Tikkanen: Majavatie 11 Herttoniemi




Henrik Tikkanen: Majavatie 11 Herttoniemi, puh 78 035,  alkuteos Bävervägen 11 Hertonäs Tel. 78 035, suomentanut Elvi Sinervo, WSOY 1976, sivumäärä 182.

Henrik Tikkasen teos Majavatie 11 jatkuu Kulosaarentie 8:sta  suoraan. Isä on kuollut, tuhkattu, ja nyt jaetaan olematonta omaisuutta, kaksoset saavat Kulosaaren asunnon, ja kertoja nipun tauluja, joita ei voi myydä, ja hopeisen hedelmäkorin, jonka kertoja myy myöhemmin lähtiessään kommunistirunoilija Arvo Turtiaisen kanssa Eurooppaan, kostealle reissulle. Turtiainen luonnehtii kertojaa nihilistiksi, ja kirjan alkusivulla on motto  "Nihilistille ei-mitään on sentään jotain". Teoksen sävy on varmasti nihilistinen. Italiassa kertoja lähtee omille teilleen, kun Turtiainen kuuntelee sosialistijohtajaa. Kertojalla on Italiassa on fyysinen suhde yleisen naisen kanssa, joka ei pääty hyvin.

Kirjan täyttää kolme K:tä eli ku??i, konjakki ja kynä. Ensimmäinen K on toimessa Italiassa, ja Suomessa, ennen omaa hääpäivää. Sen sijaan aviossa hieman vähemmän (ainoa mitä hän aviossa tarjosi oli erektio), lopussa ensimmäisellä K:lla on taas enemmän toimia. Myös muiden elimestä, ja elimen vierailukohteista on mainintoja. Konjakki ja muutenkin väkijuomat ovat paljon muisteltuja ja maisteltuja. Luultavasti kirjailija teki elämänuransa etupäässä kynällä (tai siveltimellä), tästä on vähemmän mainintoja. Kynä viuhuu kuitenkin Hufvudstadbladetin sivuilla, ja kuvia tekstittää Benedict Zilliacus.

Osoitetrilogian kakkososa aikana kirjailija asuu vaimoineen Majavatiellä Herttoniemessä kerrostalossa, mutta Kulosaari on keskiössä. Yhteiskunnan nokkamiehiä, taiteen huippunimiä esiintyy, mutta usein heidät esitellään epäonnistumisten kautta, kuka tekee konkurssin, kenen vaimo pettää, kenen äiti on kännissä.

Onnesta on yksi maininta: "Mikäli onnen voi sijoittaa johonkin maisemaan, oli onni tuossa edessäni sata metriä pitkällä hiekkarannalla, jossa me kävimme lapsina uimassa ... Hiekka oli lämmintä, kun kääntyi vatsalleen, tuntui reisien välissä lämminkutina ja  pieni tappi jäykistyi kovaksi".

Kirjan loppuosissa hän puhuu rakkaudesta, jopa hulluuteen asti, kohde ei ole tosin oma vaimo, mutta on vähän ajan päästä toisen vaimo.

Miljöö häilähtää taustalla, sota on jättänyt miehiin näkyviä ja näkymättömiä arpia. Lapsuus varjostaa kertojan kaksoisveljien elämää, eikä heilläkään mene hyvin, he menettivät äitinsä synnytyksessä. Tässä osassa kerrotaan myös kertojan äidin kuolemasta, välit eivät ole lämpimät. Perheen yllä leijuu kirous.

Kynän jäljestä puhutaan vähemmän, Tikkanen mainitsee Roomasta kertovat teokset, joista valmistettiin kirja, sekä piirrokset sanomalehteen. Kirjasta voi päätellä, että konjakkia juodaan, ja se aiheuttaa vatsaongelmia, mutta juovuksissa hän ei työskentele.

Henrik Tikkasen osoitetrilogian toinen teos Majavatie 11 Herttoniemi, jatkaa ja kertaa avausosan teemoja, ja on katsaus sodan jälkeisiin vuosiin, joitain tapahtumia kerrotaan jo vuodesta 1963. Kerronta on vähättelevää, välillä tarkkaa ja välillä palataan lapsuuteen ja sota-aikaan. Aikansa silmää tekeviä on paljon ja heistä mainintoja, henkilötietojen vuoksi en niitä lähde tähän kirjaamaan, mutta on mielenkiintoisia tapahtumia. Ainoa, jonka mainitsen, on presidentin puoliso Ester Stählberg, josta kirjan yleiseen kerrontaan nähden puhutaan vain hyvää, ja arvostavasti. Ester Ståhlberg perusti Pelastakaa lapset -järjestön, jonka kautta tässäkin hankitaan lapsia ilmeisesti adoptioon.

****
Georg Henrik Tikkanen (9.9.1924 - 19.5.1964) oli suomenruotsalainen kirjailija, taiteilija, piirtäjä ja pakinoitsija. Olen kokenut yllä olevan romaanina, en autenttisena (totena, aitona ja tyhjentävänä) kuvauksena Tikkasen perheestä, perheystävistä tai suvusta. Tikkanen tunnustaa teoksessa Yrjönkatu, että on tuonut vanhempiensa huonot puolet esiin, koska he itse näyttivät hyvät puolet vain. Todellisuudessa Henrik Tikkasen isä oli arkkitehti (lähde Wikipedia), mikä ei tule mitenkään tässä ilmi, Isä sai olympiapronssia Pariisin olympiakisoista, sekä hopea- ja pronssimitalin Antwerpenissa, tosin kaikki joukkuelajissa. Henrik Tikkasen isänisä oli taidehistorian professori J.J. Tikkanen, jonka isä Paavo puolestaan perusti Suomettaren. Henrikin äidinisä oli Lahden piirilääkäri ja valkoinen, ja veli tolstoilainen, en laita nimiä henkilötietojen takia.

Osoitetrilogia
1.Kulosaarentie 8. Kulosaari puh. 35
2. Majavatie 11, Herttoniemi, puh. 78 035.
3. Mariankatu 26. Kruununhaka

Jatko-osat
Yrjönkatu sekä
Henrikinkatu.

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Dorothy L. Sayers: In The Teeth of the Evidence



Dorothy L. Sayers: In The Teeth Of The Evidence, 1939, New English Library 1975, sivumäärä 220.

Dorothy L. Sayersin novellikokoelma Teeth of the Evidence sisältää kaksi Lordi Peter -tarinaa.
In the Teeth of the Evidence alkaa, kun lordi Peter on hammasläääkärissä. Hammaslääkärin ovella on ollut poliisi ja  tulee puhetta vainajasta, joka on kuollut autotallinsa tulipalossa. Lordi Peter lähtee tutkimaan Wimbledoniin autotallia, vainajaa ja on mukana tutkimuksissa. Jutussa paikataan lordi Wimseyn hampaita, lisäksi Wimseyn hammaslääkäri tunnistaa vainajan hammaskartasta. Edelleen
ilmenee, että kuolema ei ollut tapaturmainen, eikä itsemurhakaan. Lordi Peter lisäksi päättelee, kuka on murhaaja. Tämä on lyhyt juttu, mutta aivan erinomainen, ja todisteet revitään hampaita analysoimalla. Myös Agatha Christie laittoi Hercule Poirotin istumaan hammaslääkärin tuoliin vuonna 1940 dekkarissa Mabellen kahdet kasvot.

Absolutely Elsewhere.
Alibi tarkoittaa muualla oloa, ja tulee latinasta. Baldockin poliisi Henley, lordi Peter Wimsey sekä Scotland Yardin Parker ratkovat rikkaan  herra Grimboldin murhaa. Vainajalla on nippu rahaa ja kaksi veljenpoikaa herrat Neville ja Harcourt, lisäksi on naissukulainen Pariisissa. Mies on murhattu. Murron jälkiä ei ole, ja kaikilla epäilyillä on alibi. Peter Wimsey kuuntelee kaikkien epäiltyjen kertomukset ja päättelee, että jollain on ollut toinen avain Yale-lukkoon muttaei oikeata alibia. Minusta oikein viihdyttävä tarina.

Montague Egg tarinoita on kokoelmassa viisi. Montague Egg edustaa lontoolaista viiniliikettä, ja Montague Egg on terävä myyntimies, joka selvittää matkoillaan murhia ja siteeraa Myyntimiehen käsikirjaa. "Hyvä myyntimies kuin omaan lastaan, hoitaa aina asiakastaan" Älä anna itseäni yllättää, muista aina älyäsi käyttää". "Muista aina säntilleen, tilittää rahat pennilleen".

Osa näistä Montaque Egg -novelleista on suomennettu Tammen kokoelmaan Dorothy L. Sayersin parhaat ja kääntäjä on ollut Heikki Karvonen. Montaque Egg istuu hyvin lyhyisiin tarinoihin, ja ne olivat minusta kaikki erinomaisia.

Dirt Cheap, suomeksi Pilkkahintaan -tarinassa Montaque Egg joutuu majoittumaan hotelliin, missä on kehno palvelu, ja huono äänieristys. Samassa hotellissa on joukko muita myyntiedustajia, joista yksi yön aikana murhataan. Montaque Egg ratkaisee murhan lopulta analysoimalla kellojen lyöntejä, ja hän pystyy murtamaan murhaajan alibin. Englanninkielisen nimen Dirt, viittaa tiettyihin kuviin, jotka ovat osittainen motiivi.

A Shot at Goal, suomennettu Laukaus maaliin. Kauppamatkustaja Montaque Egg on Twiddlestonen kaupungissa baarissa. Keskustellaan jalkapallosta. Tweed-tehtaanjohtaja  Robbins, saa pikakirjeen ja poistuu tehtaaseen, ja toivoo, että mahdollisesti asiakkaaksi tuleva poika Edgar, pitää käskeä tehtaalle. Poika Edgar on uppiniskainen, mutta lähtee baarista. Johtaja Robbins on muutenkin särmikäs mies, hän on irtisanonut keksijä  Bill Fletcherin, joka on kehittänyt tehtaalle uuden tuotantomenetelmän. Lisäksi jalkapallojoukkueen maalivahti  Hughie Searle on saanut joukkueesta potkut. Kun Robbins löydetään murhattuna, Montaque Egg päättelee, revenneestä kirjeenpalasta, kuka murhaaja on. Montague Egg tekee päätelmiä kirjoituksen tekstauksesta, ja lopulta sanojen merkityksestä, sanaleikistä, ja yhdestä kirjoitusvirheestä.

Bitter Almonds -tarinassa on kyse myrkytyksestä ja myrkyttämisestä. Tässä Montague Egg ratkaisee sen, millä keinolla herra Whipley onnistuttiin myrkyttämään, kun hän käsitteli alkoholejaan itse. Tässä siis alkoholia käytetään vääriin tarkoituksiin. Olennaista on millä tavalla syanidi saadaan uhrin nieltäväksi.

False Weight, suomeksi Paljastava punnus
Tuntematon mies on tapettu. Montague Egg tunnistaa miehen myyntiedustajaksi, jolla on monia vaimoja. Tässä ilmenee, että Montague Egg on naimaton. Hän aina mainitsee Piccadillyn, missä lienee hänen viiniliikkeensä. Syytä yritetään vierittää erään myyntiedustajan niskoille, mutta Egg todistaa kellohuijauksen, ja saa syylliset nalkkiin. Nimi viittaa kellon punnukseen. Montague Egg siteeraa Myyntimiehen käsikirjaa: "Attend to details and you'll make your sale - a little weight will often turn the scale". s.78

The Professor's Manuscript. Montague Egg myy viiniä professorille, jolla on mullistavia havaintoja ja hän väsää asiasta kirjaa. Montague Egg havaitsee, että professorissa on jotain omituista.

Muita tarinoita, teoksessa ovat:

The Milk-Bottles, suomeksi Maitopullot.
Hector Puncheon on nuori ja nälkäinen reportteri. Hän näkee erään talon ulkopuolella täysinäisiä maitopulloja, ja vainoaa ison jutun. Hector Puncheon selvittää, kenen maitopullot ovat, maidon tilanneet Wilbrahamit ovat kadonneet. Lopuksi asunnosta alkaa tulla kuvottava löyhkä, ja poliisi avaa oven. Kertomus leikkaa tässä vaiheessa nuoreen aviopariin, joka keskustelee keveästi. Mies on muuttotohinoissaan unohtanut lopettaa maitotilauksen. Nainen muistaa jättäneensä kampelan pöydälle!

Dilemma, suomeksi Vaikea pulma on minusta erinomainen juttu. Seurue tarinoi dilemmasta, mitä pitää pelastaa tulipalosta. Unitaudin tutkimukset vai palvelijan henki. Lääkäri on valinnut tutkimustulokset ja saanut satikutia oikeudessa ja julkisuudessa. Seurueessa asianajaja kertoo murhasta syytetystä asiakkaastaan, jonka hän olisi saanut vapaaksi saamillaan käsineillä, joka todistaisi asiakkaan alibin. Juna kolaroi. Mies pelastaa palavasta vaunusta juuttuneen pikku pojan, salkku ja siinä olevat hanskat palavat. Asiakas tuomitaan ja hirtetään. Jutun pointteja on kaksi. Asianajaja mainitsee että pikku poikakin hirtettiin aikuisena, koska oli tappanut kaksi pikku lasta. Hän on tunnistanut seurueesta lääkärin joka on unitaudin hoitomenetelmän keksimisellä pelastanut lukemattomia ihmishenkiä. Tällä tarinalla, hän vapauttaa lääkäriä syyllisyydentunnosta.

An Arrow O'er the House, suomeksi Ilmaan ammuttu nuoli, kirjailija haluaa kustannussopimuksen, ja tekee arveluttavan kampanjan. Hän pelästyy, kun kuulee kustantajan tehneen itsemurhan. Itsemurhan syy ei ole maanisen kirjailijan. Tässä on miljöö , henkilöt ja kustannusmaailman sopimukset hyvin esitelty.

Scrawns, suomeksi Hauta puutarhassa. Neiti-ihminen Susan Tabbit ottaa avioituneen siskonsa patistamana pestin taloon, jonka portissa lukee Scrawns. Talo on pelottava, vastaanottava taloudenhoitaja, on iso nainen, jolla on möreä ääni. Tabbit alkaa tarkailla ympäristöään vauhkona, ja ihmettelee, kun puutarhassa kaivetaan hautaa. Susanin kutsumat poliisit tulevat paikalle, mutta haudassa ei ole ruumista vaan eriskummallinen esine.

Nebuchadnezzar, suomeksi Nebukadnesar
Nebukadnesar on seurapeli, jota pelataan. Eräs osallistuja murtuu ja sen vuoksi eräs vanha murhenäytelmä selviää.

The Inspiration of Mr. Budd, suomeksi Mr Buddin oivallus
Herra Budd on parturi. Hän saa oivalluksen, kun hänen asiakkaakseen tulee murhasta etsitty mies. Tässä oivallus on hieno. Tämä on hyvä juttu.

Blood Sacrifice, suomeksi Veriuhri on suhteellisen pitkä tarina ja teatterin maailmasta, ja siinä suunnitellaan veritekoa käyttämällä tekoverta.

Suspicion, suomeksi Epäluulo vaivaa vatsavaivaista herra Mummerya. Onko vatsaväänteitä, vai arsenikkia.

The Leopard Lady, suomeksi Leopardinainen. Tämä on vastenmielinen tarina, mutta hyvin rakennettu. Setä haluaa päästä veljensä pojasta eroon, siten hän pääsisi ison rahamassin omistajaksi. Veljenpoika hourailee Leopardinaisesta.

The Cyprian Cat, suomeksi Kyproksenkissa on joko kauhutarina tai sairaskertomus. Murhasta syytetty mies kertoo tarinaa, missä hänen ystävänsä meni naimisiin. Syytetyn tarinan mukaan Merrideweillä esiintyi mystinen kissa Kyproksen kissa, jonka syytetty tunnustaa ampuneensa, mutta ei ampunut rouvaa, jonka murhasta häntä syytetään.


Dorothy L. Sayersin kokoelma In The Teeth of the Evidence on mainio kokoelma, varsinkin Montague Eggin jutuista pidin.

*****
Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) oli tuottelias ja laadukas dekkarikirjailija.

Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928
Lordi Peter katsastaa ruumiin  1928 –novellikokoelma
Myrkkyä  1930
Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma
Juhlailta 1935
In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma
Striding Folly, 1972 –novellikokoelma

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Miten toimii AUTO, hauska tietää lisää



Miten toimii AUTO, hauska tietää lisää, kirjoittanut David Carey, Wills & Hepworth 1965, suomentanut Lea Jäntti,  WSOY 1971, sivumäärä 52.

Miten toimii auto on hauska katsaus, miten auto toimii.

Kirjan aukeamassa on aina toisella puolella kaaviokuva ja toisella puolella tekstit eli selitys.

Tämän kirjan luettuaan ymmärtää autoista yllättävän paljon, sillä siinä käsitellään, mikä on auton moottorin toimintaperiaate ja miten siihen liittyvät kaasutin, männät ja kampiakseli, venttiilit, nokka-akseli, nelitahtimoottori, jäähdytin ja voitelu.

Sitten käsitellään vaihteisto ja kytkin, sitten sähköjärjestelmä, akku, virranjakaja (mistä on yllä kuva), vaihteet, jarrut ja ohjauksen mekanismit, tasauspyörästö, ja jousitus.

Kirja on kirjoitettu 1960-luvun puolivälissä, jolloin vielä moni autoilija itse korjasi autonsa, nykyisin se taito on vähenemässä, ja toisaalta auton tekniikka on johtanut siihen, että korjaaminen ja vianetsintä on hankalampaa, ja mukavuussyistäkin tapahtuu parhaiten korjaamolla, missä on sitten sen merkin erikois "palikat", joskin rallissa ja F1:ssä on omat mekaanikot askaroimassa.

Miten toimii auto, on toimiva kirja.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Pertti Jarla: Fingerpori 12



Pertti Jarla: Fingerpori 12, Like 2019, sivumäärä 64.

Pertti Jarlan Fingerpori -sarjakuva ilmestyy yli kahdessakymmenessä sanomalehdessä. Tämä albumi on uusin kokoelma, järjestysnumero on 12.

Fingerporin kartta vuodelta 1815 on kirjassa, siellä on toksisia suoalueita eli tässä on vuoden parhaat ja parjatuimmat, kuten esittelytekstissäkin lukee. Sarjakuvissa on paikoin "toksisuutta" joka aiheuttaa oireita tosikoille. Itse en ole tällainen tosikko.

Fingerporit toimivat usein sanaleikkien, tai sanojen merkitysten kautta, mutta myös hyvin arkoja asioita käsitellään, minusta kyllä ihmisyyttä kunnioittaen.

Viattomimmat on tasolla "Huolto pelaa" tarkoittaa, että huoltomies pelaa tietokonepeliä, Myrskyluodon Maija, on poliisin mustamaija luodolla, ja myrskyää merellä. Useat vitsit ovat kaksimielisiä, roisto yllättää turvamiehen housut kintuissa, kun tämä on asioilla WC:ssä, WC:ssä on myös paperiton mies, kun vessapaperi on loppu. Savotta tarkoittaa myös kahta asiaa.

Fingerpori on ansainnut paikkansa suomalaisessa päivittäislehtien sarjakuvissa. Luen Turun Sanomista sarjakuvista vain Fingerporia ja Viiviä ja Wagneria. Molempia yhdistää ennakkoluuloton ja rohkea ote ja kotimaisuus.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Ursula K. Le Guin: Maameren tarinat 5 - 6


Ursula K. Le Guin: Maameren tarinat 5 - 6, suomentanut Kristiina Rikman, WSOY 2003, sivumäärä 613.

Luulen, että Ursula K. Le Guin (1929 - 2018)  halusi viimeistellä Maameren tarinat jonka alkuperäiset kolme osaa ilmestyivät vuosina 1968, 1971 ja 1972. Tämä kokoelma on viimeistelyn työn tulos, ja ilmestynyt kokonaisuudessaan vuonna 2001, mutta Sudenkorento ilmestyi 1997, ja Tummaruusu ja timantit 1999. Alkusanoissa Le Guin toteaa, että aika on muuttunut, ja kapitalismissa fantasiasta on tullut kulutushyödyke teollisuutta. Hyödykefantasia ei sinällään luo mitään uutta. Onneksi Ursula on loihtinut kuusi uutta tarinaa ja kaikissa tarinoissa on naisnäkökulma, eli naisten asema on korostetusti esillä, lisäksi tarinoissa keskeisintä on  lohikäärmeiden ja ihmisten suhde. Eheyttämisestä on kyse  hyvässä mielessä. Ursula K. Le Guinin tarinat ovat verkkaisia, mutta pinnan alla kaikessa verkkaisuudessa on voimakkaita virtauksia, jotka nostavat syvyydestä esiin vahvoja teemoja. Tekstin voimaks teho tulee tapahtumien näennäisestä vähäisyydestä. Olen vanhemmiten ja joka lukukerralla enemmän alkanut ymmärtää Le Guinia.

Jäljittäjä on avaustarina ja se on 120-sivuinen, ja tapahtuu noin 300 vuotta ennen Gedin aikaa ja kertoo Roken koulu perustamisesta. Tarinan päähenkilö Saukko huomaa velhon kykynsä jo pienenä. Maameri on tuolloin sotaisa, ja kuninkaat ja sotapäälliköt ottavat pesteihinsä maageja ja maagit taistelevat toisiaan vastaan. Saukon kotikylään hyökätään, ja Saukko joutuu kykyjensä vuoksi vangiksi, ja joutuu elohopeakaivokselle etsimään metallia maagien valvoessa häntä. Saukko onnistuu erään kuolevan naisen Aniebin avulla kukistamaan Gelluk -nimisen päävelhon ja pakenemaan. Gelluk putoaa maan repeämään. Saukko löytää retkillään Roken saaren, ja siellä on naisia ylläpitämässä sitä. Rokella on taikaa jo itsessään, ja sinne Roken koulu perustetaan, sillä velhot haluavat siirtää oppia toisilleen, eikä palvella suoraaan vallanpitäjiä. Velhot haluavat tuoda Maamerelle rauhaa ja vakautta. Tarinan kuluessa Rokea yritetään tuhota. Rokeen kuitenkin jää velhokoulu, jossa on yhdeksän mestaria ja opetetaan taikakaavoja, jäljittämistä, tuulentekoa, muodonmuutoksia, parantamista, illuusioita, manausta. Saukon tosinimi on Medra, ja hän pystyy muuttamaan itsensä saukoksi ja tiiraksi, mutta hänestä tulee lopulta Roken Portinvartija. Nimien kirja viedään tässä erakkotorniin. En lähde puimaan tämän juonta, joka on hyvinkin "vahva" ja tarina on minusta loistelias. Ikävänä lopputuloksena naiset suljetaan Roken koulusta.

Tummaruusu ja Timantti, (alunperin tarina Darkrote and Diamond, julkaistu 1999.)
Timantti on rikkaan talon poika, Ruusu on tumma tyttö ja kotoisin köyhistä oloista, ja hänen yksinhuoltajaäitinsä on kylän noita, joka toimii parantajana ja kätilönä. Oikeastaan äiti ei pidä huolta Ruususta lainkaan. Timantti ja Ruusu leikkivät lapsena, tekevät temppuja ja illuusioita ja  nuorena sitten he syleilevät ja Timantti ihastuu Ruusuun. Timantilla on taipumuksia magiaan ja musiikkiin. Isä haluaisi hänen jatkavan tilaa, mutta lähettää hänet maagin oppiin, joka puolestaan on aikeissa lähettää hänet Rokelle. Timantti karkaa, ei kotiin vaan Ruusun luo, jonka pauloissa hän on. Maagi ei saa mennä naimisiin, eikä hänellä saa olla läheisiä ystäviä. Ruusu torjuu innokkaan Timantin, ja liittyy huilunsoittajana kiertävään musiikkiporukkaan. Timantti yrittää tutustua isän tilan hoitoon, mutta ei tunne siihen kutsumusta, ja kasvaa ihmisenä ja  tekee kerrankin omia ratkaisuja, nöyrtyy mutta on rohkea ja jättää kotitalon ja etsii Ruusun ja valitsee musiikin. Ehjä tarina.

Maan ytimet
Gontissa Re Albissa asuu vanha ja raihnainen maagi Punalevä tosinimeltä Heleth. Hän on lähtenyt nuorena pois Rokelta ja muuttanut Gontiin. Hän saa vanhoilla päivillään oppilaaksi Ogionin, joka niin ikään ei halua opiskella Rokella. Ogion oli puolestaan arkkimaagi Gedin ensimmäinen opettaja. Tarinan ydin on Helethin nuorena naiselta oppima kyky hillitä maanjäristys, jota hän joutuu käyttämään vanhana, ja käyttää kirjojen hengen mukaan voimansa loppuun, mutta eheyttää maan railon.

Yläsuolla on tarina, jossa velhonkykyjä omaava Irioth saapuu köyhään kylään karjan parantajaksi. Miksi mies, jolla on voimakkaita taikakeinoja, piiloutuu? Kylään saapuu toinenkin muukalainen. Hän yöpyy karjasuojassa.ja kertoo Iriothin emännälle tarinan, lahjakkaasta pojasta, joka teki taikoja luvatta. Poika vietiin Rokeen, jossa lopulta alkoi hän alkoi manata kuolleita ja eläviä. Manaajamestari ja Ged kukistivat hänet. Tarina oli Iriothista, joka oli paennut, mutta tullut tolkkuihinsa. Tarinan kertoja arkkimaagi Ged voi palata Rokelle.

Sudenkorento (Alunperin tarina Dragonfly, 1997)
Sudenkorento on puoliorpotyttö, joka on hyvin itsenäinen. Rokelta potkut saanut Norsunluu yllyttää Sudenkorentoa menemään Rokelle, joka on naisilta suljettu. Mestarit eivät karkoita Sudenkorentoa Rokelta. Tarinassa käsitellään ihmisiä ja lohikäärmeitä. Sudenkorento, jonka tosinimi on Irian on todellisuudessa lohikäärme. Tässä tarinassa on paljon muutakin. Irian on joutunut kokemaan ahdistelua. Norsunluu on "rikkonut selibaattia" ja saanut potkut Rokelta. Lisäksi eletään aikaa, jolloin Ged on menettänyt voimansa, eivätkä Roken mestarit saa valittua uutta arkkimaagia. Tämä on niin ikään hyvä tarina. Ennen pitkää päättötarinaa on  Kuvaus Maamerestä, joka kertoo keskeisistä henkilöistä, legendoista, kielistä, ja saarista, tämä  taustoittaa kattavasti tarinoita.

Toinen tuuli, The Other Wind.
Toinen tuuli päättää Maameren tarinat. Varpushaukka eli entinen arkkimaagi Ged on menettänyt voimansa, ja asuu Re Albissa, omasta tahdostaan, ja minusta onnellisena. Hänen puolisonsa Tenar ja ottotytär Tehanu ovat muualla. Varpushaukan luokse tulee Roken viisaiden neuvoston kehoituksesta Leppä. Leppä ei ole varsinaisesti maagi vaan eheyttäjä. Hänen vaimonsa niin ikään eheyttäjä Lilja on kuollut raskauteen siihen, että vauva ei synny. Leppä alkaa nähdä unia, missä hän pystyy koskettamaan kuolleita Kuoleman muurin yli. Leppä pyytää Gedin neuvoa, sillä tämä on ylittänyt muurin kukistaessaan Cobin Kaukaisimmalla rannalla. Ged hoitaa kotiaan, kuuntelee Lepän tarinaa, antaa neuvoja, ja kissanpennun matkaan. Ged muistelee omaa lemmikkiä Otakia. Gedin mukaan nyt ollaan murtamassa sitä muuria, jonka portin Cob avasi, ja Ged sai suljettua. Leppä matkaa kuningas Lebannenin luo, Leppä näkee edelleen unia. Unet ovat hyvin tärkeitä Maamerellä. Lebannenilla on rauhan rengas ehyenä, mutta kargien väkivaltainen hallitsija Thol, vaatii rengasta tyttärelleen Seserakhille, jota hän yrittää naittaa Lebannenille. Prinsessa on  Tenarin maannainen. Tenar anasti Rauhan renkaan puolikkan Atuanin holvihaudoista. Thol on aloittanut Nimettömien palvonnan. Havnoria uhkaavat myös lohikäärmeiden hyökkäykset. Irianin poistuminen Rokelta muistellaan , samalla hän teki selvää Manaaja Thorionista. Lohikäärmeiden uhkaan pyydetään  Tenarin ottotyttäreltä Tehanulta, joka saa lohikäärmeet rauhoittumaan. Samalla aiemman tarinan Irian joka muuttui lohikäärmeeksi, pystyy ottamaan ihmisen hahmon. Kalessin on kutsunut Tehanua tyttärekseen, mutta tämä on ihmisen hahmossa. Nuoret lohikäärmeet pitävät maita ominaan ja haluavat häätää ihmiset pois, polttamalla viljapeltoja.

Toinen tuuli on hyvä päättöosa, se kertoo, kertaa ja summaa ja selittää  koko Maameren tarinavyyhtiä, joissa tärkeitä ovat unet, legendat, tasapaino  ja elämän ja kuoleman raja. Asioita pohditaan, ja yritetään löytää uusia ratkaisuja niin Havnorissa, ja sitten Rokella, ja loppujen lopuksi elämän ja kuoleman muurilla.

Minusta tämä on ehyt osa, ja asioille saadaan päätepiste, ja elämä voi jatkua monessa muodossa myös Maameren saarilla. Tenar matkaa Gedin luo ihan tavalliseen maalaiselämään.

Olen lukenut alkuperäisen trilogian lapsena, ja nyt uudestaan kolmannen kerran, ja toisen kerran tämän päättöosan. Aika on liennyttänyt kirjailijaa, mutta ei tylsyttänyt. Alkuperäinen trilogia on täynnä kamppailua, pahuutta ja varjoa. Jatko-osat hakee tasapainon, rauhaa ja harmoniaa. Tässä ilmenee, että railo ihmisten ja lohikäärmeiden väleihin juontaa juurensa myös elämän ja kuoleman muuriin ja ammosiin aikoihin. Leppä on mukana kuin väkisin rakennettu muuri murretaan ja ihmiset voivat lähteä toiseen tuuleen ilman ruumista. Lohikäärmeet pystyvät liikkumaan ruumiissaan maailmojen välissä, he voivat lentää toiseen tuuleen ja takaisin. Tehanu kasvaa lohikäärmeeksi, nousee siivilleen ja lentää Orm Irianin kanssa Toiseen tuuleen, missä aineettomana on myös Leppä ja Lilja karkeloivat, ehkä myös tämän tarinan äiti suuri Ursula K. Le Guin.

*****
Yhdysvaltalainen naiskirjailija Ursula K. Le Guin (1929 - 2018) on kuulu scifi- ja fantasiakirjailija, jonka pienoisromaanista Haikaran silmä olen blogannut täällä. Kuuluisin Le Guinin kirja on Pimeyden vasen käsi. sekä Osattomien planeetta

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Oskari Saari: Aki Hintsa, voittamisen anatomia


Oskari Saari: Aki Hintsa, voittamisen anatomia, WSOY BON 2015, sivumäärä 348.

Oskari Saari on maikkarin pitkäaikainen F1-selostaja (selosti vuosina 2004 - 2016), ja lääkäri Aki Hintsa (1958 - 2016) toimi F1-maailmassa McLaren-tallin lääkärinä, ja kirja alkaakin vuodesta 2013, jolloin Aki Hintsa on päättämässä uraansa F1-varikoilla. Hintsa viimeisenä F1-vuotenaan puudutti kirjan mukaan Kimi Räikkösen selän, mikä oli lääkärin etiikan mukaista, mutta ei herättänyt pelkkää kiitosta, sillä Kimi ajoi tuolloin Lotuksella.

Kirjan paras anti minulle oli Aki Hintsan elämänkerta. Aki Hintsa valmistui Turun lääkiksestä, ja lähti vuonna 1992 lähetystyöhön Etiopiaan. Etiopiassa hän tutustui suurjuoksija Haile Gebreselassieen. Etiopialaisesta elämänmenosta ja levottomuuksista on monia tarinoita. Asiat johtivat toisiin asioihin ja tapaamisiin, ja Hintsa oli Mika Häkkisen opastaja, sitten lääkärinä McLarenilla ja auttoi Kimiä, lisäksi Hintsan asiakkaita olivat F1-maailmasta Sebastian Vettel, mutta myös Nokiasta Marko Ahtisaari. Nämä tarinat ovat mielenkiintoisia, ja jokainen voi ne lukea itse kirjasta. Puhetta on myös Hintsan perheestä, ja siitä mitkä verot ulkomaankomennuksista saa maksaa.

Luultavasti kirjassa Hintsalle on tärkeintä on hänen hyvinvointiohjelmansa ja Menestyksen ympyrä, joka jakaantuu kuuteen osa-alueeseen, menestys ei ole summa vaan tulo, jonka itse ymmärrän niin, että jos joku tekijä on nolla, on tulokin nolla. Ympyrän eri osa-alueita, kuten palautumista, unta ja ravintoa, tarkastellaan. Ympyrän ydin on tieto siitä, kuka on ja mitä haluaa.  On myös tärkeää pohtia, ketkä ovat sinulle tärkeitä ihmisiä.

Oskari Saaren kirja Aki Hintsa, voittamisen anatomia on mielenkiintoinen, se on varsin hajanainen, mutta Hintsan asiakkaiden kirjo ja kohtalot ovat hyvinkin mielenkiintoisia, ja varsinkin F1-fanille se avaa tai ainakin raottaa ovea F1-kuskien arkeen.

Bloggaus on lyhyt, koska en levitä kenenkään yksityisasioita nettiin, kirjassa on kiinnostavia pointteja niin Sebastian Vettelistä, Mika Häkkisestä ja Kimi Räikkösestä. Tätä on Kimi Räikkösen kohdalla hyvä verrata Hotakaisen kirjaan Tuntematon Kimi Räikkönen, sama mies sieltä piirtyy.

Paula on blogannut tästä näin.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Dorothy L. Sayers: Kuolema häämatkalla




Dorothy L. Sayers: Lord Peters smekmånad, suomennettu nimellä Kuolema häämatkalla, alkuteos Busman's honeymoon 1937, sivumäärä 415.

Dorothy L. Sayersin teos Kuolema häämatkalla on alkuun hyvinkin farssinomainen ja hauska. Harriet Vane on vihdoin suostunut lordi Peterin kosintaan. Häät pidetään Oxfordissa lokakuun alussa. Peter Wimsey on ollut kesän aikana Italiassa neuvottelemassa Abessinian tilanteesta. Fasistinen Italia hyökkäsi Abessiniaan lokakuussa 1935, ja maa ajautui italialaisten hallintaan, kunnes italialaiset ajettiin pois vuonna 1941. Kirjan alussa on paljon läheisten kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä. Häät ovat  Bunterin ja leskiherttuattaren eli Peterin äidin mielestä hyvät,ja he pitävät Harrietista, mutta Peterin veljen Geraldin vaimo Helen ei voi sietää häitä, eikä Harrietia. Lehdistö heittää lokaa Harrietin niskaan, koska tällä oli suhde mieheen, jonka myrkyttämisestä Harrietia syytettiin, mutta Wimsey löysi oikean murhaajan teoksessa Myrkkyä. Helen pitää Harriettia kamalana  nuorena naisena vaikka Harriet Vane on yli 30-vuotias, lisäksi hän toivoo liitosta lapsetonta, mikä ei toteudu, sillä Peter ja Harriet saavat kolme lasta. Harrietilla on minusta kaksi valttikorttia, hän on tolkun ihminen, ja lisäksi tienaa rahat itse kirjoittamalla dekkareita. Lady Helen Denver, ei ole tolkullinen eikä työläinen, vaan kopea aatelinen. Tämä kirja kertoo paljon Denverin suvusta, ja aikakauden ja käytöstapojen muutoksesta. Helen myös kaihtaa miehensä sisarta Marya, joka on naimisissa poliisin kanssa, eli Scotland Yardin Parkerin kanssa, ja heillä on lapsi Peter. Tätä Denverin perheen tilannetta käsitellään teoksen loppupuolella.

Peterin ja Harrietin häämatka suuntautuu  entiseen majataloon Talboysiin, joka on Harrietin kotiseudulla. Harrietin vanhemmat ovat kuolleet, ja Harrietin isä toimi lääkärinä. Peter on hankkinut Harrietin haluaman talon, mutta mikään ei ole kunnossa. Entiselle omistajalle William Noakesille on rahat kelvanneet, mutta muuttojärjestelyt ovat tekemättä, eikä Noakesia näy missään. Noakesin sisarentytär neiti Agnes Twitterton on täysin tietämätön mistään. Savupiiput ovat nuohoamatta, puut pilkkomatta, ja kaikki on kaaosta. Vettä lämmitetään öljykamiinan avulla, ja siellä lämpenee myös hääruoka eli kilpikonnakeitto. Aamulla tulee ihmisiä perimään saataviaan, etunenässä talon puutarhuri Frank Crutchley, joka aikoo käyttää rahat 40 puntaa huoltoaseman perustamiseen. Seudun pappi Simon Goodacre tulee ruinaamaan rahaa kirkon urkujen palkeisiin. Savupiipun nuohoaminen Tom Puffetille on aivan ylivoimaista, lopulta piippuun ammutaan alhaalta päin haulikolla. Lordi Peterin hyveisiin kuuluu hetkessä läsnäolo, ja Peter on innoissaan, hän toteaa, että on nuortunut 20 vuotta, koska englantilainen maaseutu ei muutu. Aamulla velkojien joukkoon liittyy lakiasiain toimiston MacBride,ja karhuaa asiakkaansa 900 punnan erääntynyttä saatavaa.  Taloa käy siivoamassa naapuri Martha Ruddle, jolla on poika Bert. Peterin palvelija Mervyn Bunter ilmoittaa, että on valitettavasti löytänyt Noakesin. Noakesilla on kallo murskana, ja ruumis on kellarissa. Paikalle sekamelskaan pelmahtavat konstaapeli Joseph Sellon ja tarkastaja Kirk. Vainaja William Noakes ei ollut mukava ihminen, mutta ihminen.. Hän oli kuitannut talon kauppasumman 650 puntaa ja rahaa oli taskussa 600 puntaa, kuitenkin hän selitti velkojilleen, että hänellä ei ole rahaa. Aikansa kun pöyhitään, niin Noakesin tililtä löytyy kiristystäkin.

Harriet Vane ja Peter Wimsey  tekevät päätöksen. He jäävät taloon, asiat selvitetään ja haamut karkotetaan. Tutkimusten soljuessa eteenpäin tarkastellaan Harrietin ja Peterin suhdetta, ja poliisien suhtautumista yläluokkaan. Harriet pohtii myös, täytyykö Peterin selvittää rikos. Harriet puhuu Peterin äidin kanssa Peterin menneisyydestä, jonka mustin jakso oli sodassa haavoittumisen jälkeen. Peter alkaa oireilla yhä enemmän. Peter kuitenkin selvittää murhaajan, joka saa tuomionsa. Jos Peter ei olisi selvittänyt murhajaa, olisi viaton tuomittu. Siitä huolimatta Peter oireilee, ja hyysää ylimielistä murhaajaa, ja palkkaa tälle sir Impey Biggsin puolustusasianajajaksi. Syytetty tuomitaan kuolemaan ja Peter syyttää siitä itseään, vaikka hän pelasti syyttömän, ja kirja päättyy salapoliisin katkeraan itkuun.

Ainoa järkevä selitys on, että lordi Peter Wimsey pohtii itse kuolemantuomion oikeutusta, Englannissa viimeinen kuolemantuomio oli vuonna 1964, ja laista se on poistettu vuonna 1969. Tässä suhteessa Peter on empaattinen humanisti ja edelläkävijä. Se, että Peter oireilee päästyään naimisiin unelmiensa naisen kanssa, jota on kosinut useita vuosia, on hankalampi käsittää, mutta liittyy varmasti haavoittumiseen rintamalla, ja psyykkiseen rasitukseen. Lordi Peter on sotainvalidi, ja sodan kauhuista useimmilla menee loppuelämä toipuessa. Avioliiton tarkoitus minusta on tukea puolisoa hyvinä ja pahoina päivinä, eikä käydä tapaamassa uppiniskaista, tunteetonta  ja aggressiivista murhaajaa, ja saamassa asiatonta palautetta, jota ei murtumatta kestä. Harriet on minusta enemmän tolkunihminen kuin Peter. Onneksi Peterin avioliitto on kaikesta huolimatta onnellinen. Kylpyhuonetta ja lämmintä vettä suunnitellaan, ja Peterillä ja Harrietilla on myöhemmin ainakin kolme lasta, joidenkin lähteiden mukaan viisi.

Alla on postaukset Wimsey-kirjoista, Striding Folly -kokoelmassa on tarina Talboys, jossa yksi Peterin ja Harrietin lapsista käy omenavarkaissa Puffetin puutarhassa. Pitkää juttua Wimseystä ei enää julkaistu. In the Teeth of the Evidence kokoelmassa on kaksi Peter Wimsey-tarinaa. Bloggaan tästä kokoelmasta 4.7.2019.

Osallistun tällä kirjabloggareiden Dekkariviikko tulee -tempaukseen
****
Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) on tunnetuin Peter Wimsey kirjoistaan, pidän myös hänen Montague Egg -tarinoistaan.

Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928
Lordi Peter katsastaa ruumiin 1928 –novellikokoelma
Myrkkyä 1930
Yksi kuudesta 1931
Kas tässä teille ruumis 1932
Mainosmurha 1933
Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma
Kuolema kirkkomaalla 1934
Juhlailta 1935
Kuolema häämatkalla, 1937
In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma
Striding Folly, 1972 –novellikokoelma, julkaistu postuumisti

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Erle Stanley Gardner: Perry Mason ja piikkilanka-aita



Erle Stanley Gardner: Perry Mason ja piikkilanka-aita, alkuteos The Case of Fenched -in Woman, 1972, suomentanut  Kouvolan kieli-instituutin 2.kurssin työryhmä 1975, WSOY, SaPo 200, sivumäärä 231.

Legendaarinen puolustusasianajaja Perry Mason saa asiakkaan - Morley Edenin, jonka unelmatalon läpi on yllättäen rakennettu piikkilanka-aita, ja sen toisella puolella asuu hemaiseva Vivian Carson. Morley Eden on upporikas entinen keinottelija, hän ei saa ostettua Vivian Carsonia ulos, ja pyytää Perry Masonin apua. Vivian Carsonilla on ollut ketku aviomies Loring Carson, joka on rakennuttanut talon, ja osin vaimonsa rahoilla. Mies on porsastellut muualla, ja avioeroprosessissa usuttanut yksityisetsivän Vivianin asioita nuuskimaan. Aineistoa on tullut, mutta väärästä naisesta. Tuomari Hewitt I. Goodwin on tuominnut sotkuisen ja kaunaisen avioeron osituksen sangen omalaatuisesti ja piikkilanka-aita jakaa Edenin talon. Rouva Carson kekkuloi uima-altaalla varsin vähissä vaatteissa, ja altaalla cocktaileja siemailee muitakin naikkosia bikineissä. Morleyn Edenin leukaan iskee nyrkin Norbert Jennings. Hän luulee lyöneensä Loring Carsonia, joka usutti yksityisetsivä LeGrande Daytonin väärän naisen perään. Nainen Nadine Palmer seurusteli Norbertin kanssa, nyt naisen nimi on poljettu lokaan. Nadine Palmer, eronnut nainen, oli löytämäisillään hyvän miehen Norbert Jenningsin kanssa synkkaa, ilmeisti myös pehkuissa- Pari on käynyt pelaamassa Las Vegasissa, jossa Loring Carterilla on oma rakastajatar Genevieve Hyde. Genevieve on peliemäntä kuten hänen työtoverinsa Paulita Matchwell.

Tilanne kiristyy, ja reportteritkin kiinnostuvat asiasta. Lehtikuvaajien saapuessa Edenin asunnon puolitetun uima-altaan vierestä löytyy rakennusurakoitsija  Loring Carson murhattuna, hänen selkäänsä on tökätty pitkä veitsi. Mason on paikalla, kun ruumis löydetään. Murharyhmän komisario Tragg ahdistelee kaikkia epäiltyjä, myös Perry Masonia, joka taas menee tutkimaan murhaa Las Vegasiin.

Perry Masonia apuna häärivät tuttuun tapaan sihteeri Della Street, ja yksityisetsivä Paul Drake. Tässä Mason osallistuu tapahtumiin jo ennen murhaa, mutta kaikki huipentuu dramaattisessa oikeudenkäynnissä, josta ei käänteitä puutu. Mason saa asiakkaansa vapaaksi oikeussalissa valamiehistön päätöksellä. Oikea ratkaisu kuitenkin paljastetaan komisario Traggille vasta oikeudenkäynnin jälkeen. Mason kertoo kuka on murhaaja, ja miksi. Hän auttaa Traggia kertomalla, miten todisteet asiaan on saatavissa.

Kansikuvassa on salkku, joka on  tärkeä todiste.

Tämä oli oikein hyvä Perry Mason ja minusta paras kolmesta lukemastani.

Bloggaukset
Perry Mason ja papukaija todistajana.
Perry Mason ja tummaverikön tapaus

Osallistun tällä kirjabloggareiden Dekkariviikko tulee -tempaukseen
****
Erle Stanley Gardner (1889 - 1970) oli tuottelias amerikkalainen kirjailija, alun alkaen lakimies, joka kirjoitti vielä seitsemällä eri salanimellä. Perry Mason -tarinoita on yhteensä 83, tämä on siis löytynyt lähes valmiina pöytälaatikosta, ja perikunta on sallinut julkaisun. joka esiintyi 83:ssa dekkarissa. Perry Mason seikkaili myös tv-sarjassa, jota esitettiin alunperin vuosina 1957 - 1966, jaksoja on ehkä kolmisensataa, laskin itse että 313, mutta toisaalla Raymond Burr (Perry Mason) olisi ollut vain 271 jaksossa. Olen katsonut niistä noin parisenkymmentä.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Ursula Le Guin: Tehanu



Ursula Le Guin: Tehanu, alkuteos Tehanu: The Last Book of Earthsea, 1990, suomentanut Kristiina Rikman WSOY 1992, sivumäärä 275.

Ursula Le Guinin Tehanu jatkaa kirjoja Kaukaisin ranta ja myös  Atuanin Holvihaudat, jossa arkkimaagi Ged pelasti Holvihautojen ylipapittaren Arhan tosinimeltä Tenar ja yhdisti Erreth Agben renkaan, koska ensimmäisen puolikkaan hän sai teoksessa Maameren velho.

Arkkimaagi toi Tenarin Gontiin ja kirjassa ilmenee, että Ogion opetti Tenarille riimuja ja luomisen kieltä, mutta Tenar valitsi kuitenkin tavallisen naisen elämän, ja meni naimisiin Piikiven kanssa, sai kaksi lasta Omenan ja Kipinän. Tenar elää Gontissa Goha -nimisenä leskenä, lapset ovat muuttaneet kotoa. Teoksen alussa  Ogion, joka oli myös Gedin ensimmäinen opettaja, kuolee ja Tenarin luo tuodaan pahoin poltettu tyttö Tharru.

Kaukaisin ranta päättyy siihen, että Ged on voittanut pahan velhon Cobin ja saanut suljettua elämän ja kuoleman oven, mutta Ged on menettänyt täysin voimansa. Lohikäärme Kalessin tuo Kaukaisimmalta rannalta kuolemaisillaan olevan arkkimaagi Gedin, jota Tenar tässä teoksessa alkaa hoivata.

Teoksen pääjuoni ja tärkein teema on naisten alistettu ja turvaton asema, todellinen syrjintä. Teos tarkastelee valtaa, siitä luopumista, voimien menetystä ja maailmassa rehottavaa rikollisuutta ja jatkuvaa pahuutta. Voimansa menettänyt Ged samoilee metsissä, ja Tenar pitää Ogionin talosta huolta sekä hoivaa että kasvattaa pahasti poltettua, ja traumatisoitunutta lasta. Tharrua on raiskailtu, ja pahoinpidelty, ja lopuksi yritetty polttaa. Myös Tenar, vaikka on ollut Atuanin holvihautojen ylipapitar, on hyvin suojaton. Tenar olisi voinut opiskella Rokella vain, jos olisi ollut mies. Tharrun raiskaajat vaanivat tilaisuutta siepata Tharru. Lisäksi kylässä on paha maagi Haapa, jota Tenar ja Tharru joutuvat pakenemaan. Tenar pakenee kuningas Lebannenin laivaan, ja menevät Tenarin kotitilalle. Lebannen on ollut etsimässä Gediä kruunajaisiinsa Havnorin valtaistuimelle, joka ei halua palata, sillä on menettänyt voimansa. Raiskaajarikolliset hyökkäävät tilalle uudestaan, mutta Ged pelastaa Tenarin ja Tharrun. Tenar ja Ged puhuvat maailmasta, vallasta, naisen asemasta, taikuudesta, ja aloittavat suhteen, joka on hellä. Maagit joutuvat elämään selibaatissa, mutta voimansa menettänyt Ged ei ole enää maagi. Tenarin poika Kipinä, on joutunut laivaltaan pois jäätyään kiinni vilungista. Gontin lakien mukaan maatila kuuluu pojalle, ja Tenar, Ged ja Tharru lähtevät Ogionin talolle, jossa he joutuvat satimeen. Haapa on ollut Cobin oppipoika ja seuraaja, jonka musta taika on voimakas. Hän vangitsee ja nöyryyttää Tenaria, ja myös Gediä, ja aikoo surmata heidät paiskaamalla heidät kielekkeeltä.

Älä lue jos haluat lukea kirjan
Kirjan alkuosassa on puhuttu lohikäärmeistä ja ihmisistä. Aluksi, kun Maameri oli luotu, oli vain yksi laji, myöhemmin lohikäärmeet erosivat omaksi lajikseen. Lohikäärmeet puhuvat luomisen kieltä, johon kieleen myös taikuus Maamerellä perustuu. Tharrussa on jotain mitä ihmiset pelkäävät, mutta hän on hyvä, ja rakastaa Tenaria ja myös Gediä. Tenar on hänelle hyvin hellä. Kun kaksi lajia muodostui jäi jäänne, eli ihmismuotoiset lohikäärmeet (en ihan tätä ymmärrä), mutta Tharru on tällainen. Hän kutsuu Kalessinin, joka tekee selvää jälkeä Haapa-velhosta, ja hänen kätyreistään. Kalessin nimeää Tharrun tosinimellä Tehanu. Tehanu lupaa tulla toisiin tuuliin, kun sen aika on.
Juonipaljastukset loppuivat.

Tenar toteaa Gedille, että hän on epäonnistunut Kipinän kasvattamisessa. Kipinä on öykkärimäinen sovinisti, joka ei mukaudu Tenarin ehdotuksiin. Tenar toteaa, että kiveä on turha kastella, koska siitä ei enää kasva mikään, ja että kasvatus voi onnistua, vain kun riittävän nuorena aletaan


Tehanu on erinomainen kirja, ja kirjan teemat, naisten syrjintä, pahuus ja vallantavoittelu ovat liiankin ajankohtaisia.

Trilogia alkaa teoksella Maameren velho ja toinen osa on Atuanin holvihaudat. Jälkeenpäin on kirjoitettu vielä kaksi kirjaa,  tämä Tehanu ja Kertomuksia Maamereltä, jossa tarinan päättää teos Toinen tuuli.

Ursula Le Guinin Tehanu jatkaa Maameren tarinat -trilogiaa, mutta ei ole kuitenkaan sen päätösosa.

Yhdysvaltalainen naiskirjailija Ursula K. Le Guin (1929 - 2018) on kuulu scifi- ja fantasiakirjailija, jonka pienoisromaanista Haikaran silmä olen blogannut täällä. Kuuluisin Le Guinin kirja on Pimeyden vasen käsi sekä Osattomien planeetta