sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Gabriel García Márquez: Sadan Vuoden yksinäisyys



Gabriel García Márquez: Sadan Vuoden yksinäisyys, Cien anos de soledad 1967, suomentanut Matti Rossi, Suuri Suomalainen kirjakerho 1983, sivumäärä 348.

Sadan vuoden yksinäisyys on kertomus Macondo -nimisen kylän ja Buendian suvun elämästä, rappiosta ja tuhosta. Márquez luo taiturimaisesti useiden sukupolvien mittaisen tarinan, jossa taustalla historian raa'at tapahtumat niittävät satoaan, mutta pääpaino on ihmisten sekavissa suhteissa, ja kerronnassa roiskuvat eritteet ja elimet ovat toiminnassa. Lievästi sanottuna Macondon sosiaaliset suhteet ovat erikoisia ja Buendiat ovat sangen omalaatuisia. Olennaista on viehtymys alkemiaan ja suvun keskeisiin suhteisiin, kaikki Buendiat ovat moninkertaista sukua keskenään monessa sukupolvessa. Sukurasitteen yksi osoitus on toisinaan esiintyvä siansaparo.  Kirjan kannessa ihmiset ovat kalan sisällä, tämä viittaa teoksessa tehtäviin kalakoruihin.

Teos on  farssinomainen ja hyvin hauskakin. Se on myös hyvin haastava kirja, sillä suvussa käytetään samoja nimiä, lisäksi sukulaissuhteet ovat yllättäviä ja ennen kuin pääsee kertomukseen sisälle on jo kaikesta ulkona. Itse aloitin lukemisen alusta asti peräti kolmeen kertaan. Tämä painos lienee kiireellä ladottu, ja siinä on liikaa (jopa enemmän kuin tässä blogissa) ladontavirheitä.

Macondoon vaikuttaa liberaalien ja konservatiivien aseellinen taistelu eli sisällissota, toistuvat kapinat, joiden päättymisten jälkeen ulkomaisten yritysten häikäilemätön riisto ja niiden poistumisen jälkeen kaiken romahtaminen.

Teos on klassikko ja hyvä sarjassaan ja muistuttaa etäisesti elämän rehevyydessä ja kiimassa toisen nobelistin Camilo José Calan teosta Masurkka kahdelle kuolemalle.

Juoni ja henkilöt, älä lue jos et halua tietää, mitä kirjassa tapahtuu, tärkeämpää tosin on Márquezin kerronta eli hänen kerronta pitää tarinan mielenkiintoisena.

Tarina alkaa ensimmäisestä sukupolvesta ja  José Arcadio Buendía (vanhimman) esittelyllä, hän ostaa kierteleviltä mustalaisilta vuosittain erikoista tavaraa, ja tekee alkemistisiä kokeita. Mustalaisten johtaja on Melquiades, joka on tarinan kannalta keskeinen henkilö jopa myyttinen. Hän on ennustanut kaikki tapahtumat, mikä ilmenee vasta lopussa.  José Arcadio Buendía on naimisissa  Ursula Iquaranin kanssa, heillä on kolme lasta. myöhemmin Buendíoiden lapsia syntyy paljon myös avioliiton ulkopuolella. José Arcadio Buendía tekee paljon alkemistisiä kokeita ja hiipuu ja lopulta kuolee, hänen nimisiä jälkeläisiä esiintyy jatkossa paljonkin. Ursula on tarinan yksi päähenkilöistä, ja elää yli satavuotiaaksi, kuten usean Buendian äiti palvelija Pilar Ternerakin, joka on kuollessaan yli 140-vuotias. Ursulan lapsista  José Arcadio Buendía (nuorempi) on varsinainen häntäheikki, hänellä on jo nuorena suhde Pilar Terneran kanssa, joka tulee suhteesta raskaaksi. Pilarilla on suhde monien muidenkin Buendioiden kanssa myöhemmin ja lapsia on monia. Useat naiset juoksevat José Arcadio Buendía nuoremman pitkän hännän perässä, mutta kaveri karkaa merille ja tulee takaisin täyteen tatuoituna, ja avioituu perheen ottolapsen Rebecan kanssa. Rebeca tuli viidakosta vanhempiensa luiden kanssa, stressitilanteessa hän syö multaa ja laastia. Ursulan yksi lapsista Amaranta on Ursulan kolmas lapsi ja hyvin katkera Rebecalle, jonka piti avioitua pianomies Pietro Crespinin kanssa. Häät perutetaan moneen kertaan, eikä avioliittoa solmita, Crespin kuolee. Amaranta on Rebecalle katkera, Amaranta ja Rebeca olivat rakastuneet kumpikin koreilevaan pianokauppiaiseen eli Pietro Crespiniin.

Eversti Aureliano Buendia Ursulan kolmas lapsi on "liberaali" ja hän alkaa kapinoida hallitusta vastaan. Hänellä on sotareissuiltaan 17 eri lehtolasta 17:n eri naisen kanssa, lisäksi hänellä on Pilarin kanssa poika José Aureliano ja (Pilarilla on Jose Arcadion kanssa poika Arcadio)Eversti Aureliano Buendian kumouksellinen ja sotilaallinen toiminta on varsin tehotonta, kuten häneen kohdistuneet attentaatit ja teloitukset. Kotikaupungissaan hän on tosin äitinsä komentovallan alla, hän ei minusta käy armeijaa, eikä sotilaskoulutusta, ilmeisesti hän on vain alkanut sotia ja ylentänyt itsensä everstiksi, niinkuin tarinassa myös eversti Gerineldo Márquez. Maconcossa Arcadio Buendia on siviili- ja sotilapäällikkö, hän antaa  José Arcadio (nuoremman) pitää kahmimansa omistukset ja hän laittaa verorahat taskuunsa. Sotaonni kääntyy ja Arcadio teloitetaan. Vaimonsa Pyhä Sofia ja vauva Remedios jäänevät kaipaamaan, Sofialle syntyy vielä kaksoset José Arcadio toinen ja Aureliano toinen, ja kaikki lapset lopulta ovat Ursulan hoivissa. Eversti Aureliano Buendia tuomitaan kuolemaan, mutta lähtee teloittajiensa kanssa vapauttamaan kapinakenraalia, joka tosin on kuollut, mutta Aureliano jatkaa kapinaansa. Häntäheikki José Arcadio surmataan kylpyammeeseen sisällissodan aikana, tapaus jää mysteeriksi, johtuiko se häntäheikin ahneudesta vai ampuiko joku perheestä hänet, Rebecako?

Macondo on välillä hallituksen aluetta, kunnes eversti Aureliano Bundia aloittaa taas liberaalien vallankumoksen (tässä vaiheessa aate on unohtunut, ja taistellaan vallasta). Pormestarina toiminut kenraali teloitetaan. Eversti lopettaa sotimisen vasta pakotettuna. Aureliano aikoo teloittaa eversti Gerineldo Marquezin ja äiti Ursula uhkaa tappaa oman poikansa, jos hän vielä tämän tekee. Sota lopetetaan ja eversti Aureliano Buendialle annetaan kunniallinen mahdollisuus, mutta eversti jää eloon itsemurhayrityksestään. Eversti tekee tämän jälkeen kalakoruja ja tutkii Melquiadesin papereita. Teoksessa on myös maagisuutta, talossa on haamuja ja varsinkin naiset elävät vanhoiksi. Laboratoriossa ja talossa on myös näkyjä.

Luvut ovat nimettömiä ja hyvin pitkiä. Tarina menee eteenpäin spiraalinomaisesti, ja välillä hypätään ajassa eteenpäin. Aureliano toinen ja Jose Arcadio toinen ovat kaksosia neljännessä sukupolvessa, Myöhemmin heillä on suhde saman naisen Petra Cotesin kanssa, ja he saavatkin sukupuolitaudin, jota Pilar hoitaa. Kaksoset ovat hyvin tärkeitä loppuosan tapahtumissa, mikä kytkeytyy herrojen Herbert ja Brownin mellastukseen banaaniyrityksen nimissä. Gringot ovat tulleet sisällissodan jälkeen, kun olot ovat vakiintuneet ja vaurautta on virrannut seudulle. Taloihin saadaan sähköä generaattoreista, elokuvia katsotaan. Kaikki muuttuu, kun löydetään banaani. Gringoja (amerikkalaisia) virtaa seudulle, jonne rahdataan myös huoria. Banaaniviljelmille tarvitaan työläisiä, joiden olot ovat karmeat. Ammattiyhdistysliike yrittää saada muutosta, mutta yhtiön lakimiesarmeija vesittää kaiken, edes korkeimmasta oikeudesta ei saada "oikeutta", kaikki huipentuu työläisten teurastukseen. Ruumiit ladotaan junavaunuihin ja hävitetään, mitään ei tunnusteta, José Arcadio toinen selviää verilöylystä, mutta hänen selityksiään ei uskota. Banaaniyhtiö poistuu paikkakunnalta. Banaaniyhtiön lähdettyä sataa 4 vuoden 11 kuukauden ja kahden päivän ajan ja siitä seuraa vedenpaisumus. Pilar on satavuotias, ja Ursula, joka on sokeutunut vieläkin vanhempi. Amaranta on kuollut, ja seuraavaksi kuolee Ursula, Pilarkin kuolee tarinan kuluessa. Eversti  Aureliano ei pidä gringojen mellastuksesta ja hautoo ja lietsoo kapinaa, hän ei saa enää ketään innostumaan ja tekee kalakorujaan kunnes kuolee.

Uusi polvi astuu kerronnan ytimeen. Aureliano toisen tyttärellä Memellä on ollut suhde banaaniplantaasin mekaanikko Mauricio Babylonin kanssa, ja suhteesta syntyy lapsi Aureliano, Eräiden käänteiden jälkeen hänellä on kiimainen suhde oman tätinsä Amaranta  Ursulan kanssa, joka on naimisissa belgialaisen Gastonin kanssa. Aureliano on näitä paremmin varustettuja Buendioita, ja hän myös ratkaisee Melquiadesin paperien koodin (on sanskriittia). Hän myös tajuaa, että hän on viimeinen Buendia, tosin suhteesta syntyy siansaparoinen lapsi, joka kuitenkin kuolee. Suvun viimeisenä ennen kuolemaansa hän tajuaa, että sadan vuoden yksinäisyyteen tuomitut elävät vain kerran palaamatta, mikään ei siis toistuisi, kaikki on mennyttä Buendiat ja Macondo.

Sadan vuoden yksinäisyys on hyvin sekava kirja, joka taustalla kertoo isoista yhteiskunnallisista ongelmista ja kolonialismista. Juonta on miltei mahdotonta tarkasti kuvata. Teoksessa on kuitenkin oma viehätyksensä Marquezin mestarillisen kerrontatyylin vuoksi.

Muualla Blogistaniassa
Juhani, Lue ihminen! -blogissa ei syttynyt tästä
Marile blogissaan 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä koki ajoittaisia euforian tunteita täällä.

****
Kolumbialainen Gabriel García Márquez (1927 - 2014) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1982. Sadan vuoden yksinäisyys on hänen pääteoksensa.

Olen blogannut Marquezin teoksesta Kenraalin labyrintti näin.

4 kommenttia:

  1. Sadan vuoden yksinäisyys on kirja, jota on jokseenkin mahdoton kuvata. Siitä huolimatta se imaisee mukaansa, imaisi ainakin minut. Olen lukenut kirjan pari kertaa ja nautin molemmista kerroista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan hyvä kirja, ja toinen lukukerta voi ola parempi, kun on aika monivyyhtinen tarina, itse aloitin uudelleen niin pääsi alusta alkaen mukaan tarinaan.

      Poista
  2. kärsivällisesti tämä odottaa kirjahyllyssäni

    VastaaPoista