Charles Dickens: Pikku Dorrit

 

Charles Dickens: Pikku Dorrit, alkuteos Little Dorrit ilmestynyt 1855-1857, suomentaja Helena Kesäniemi, Karisto 1926, sivumäärä 1091.

Charles Dickensin kirjoittama Pikku Dorrit on ehkä kaikkein dickensiläinen romaani hänen tuotannossaan. Romaanin nimihenkilö Amy Dorrit on syntynyt ja varttunut aikuiseksi Marshalsean velkavankilassa, koska Amyn isä William Dorrit ei ole pystynyt maksamaan velkojaan. 

Pikku Dorrit on Dickensin yhdestoista romaani ja se arvostelee yläluokkaa, byrokraattista hallintoa ja köyhien kohtelua. Charles Dickensin isä oli itse velkavankilassa.

Romaanissa on kymmeniä henkilöitä ja pääjuonen lisäksi paljon sivujuonia. Dickensin romaaneissa kuitenkin kaikki liittyy pääjuoneen tai teemaan, ja kaikilla hahmoilla on sija tapahtumissa ja niiden dramaattisissa käänteissä. Dickensin romaaneissa on onnellinen loppu, eli hyville käy hyvin.

Romaanin toinen päähenkilö on Kiinasta Ranskan kautta Englantiin saapuva keski-ikäinen Arthur Clennam. Hän on pyörittänyt isänsä kanssa perheen kauppaliikettä. Raajarikkoinen äiti rouva Clennam on eristäytynyt maailmasta, mutta pyörittää liikeasioita Lontoossa. Arthur ei aio jatkaa perheen liiketoimia. Arthur aistii, että perheen yllä leijuu vaiettu skandaali.

Amy Dorrit eli Pikku Dorrit on toinen päähenkilö. Amy on velkavanki William Dorritin kolmas ja nuorin lapsi. Dorritin lapsista Fanny ja poika Tip ovat ylpeitä ja hamuavat mammonaa. Perheen äiti on kuollut, kun pikku Dorrit oli kahdeksanvuotias. Pikku Dorrit raataa perheensä eteen, ja on hankkinut velkavankilassa hyödyllisiä taitoja, hän on opetellut lukemaan, kirjoittamaan ja tekemään erilaisia töitä. Teoksen alussa Pikku Dorrit piikoo rouva Clennamin luona ja tekee ihmisille erilaisiia ompelutöitä. Arthur Clennam kiinnostuu Pikku Dorritista, ja selvittää, missä hän asuu, Clennam selvittää myös tai yrittää selvittää, kenelle Dorrit on velkaa ja kuinka paljon. William Dorrit velkavankeudesta huolimatta on pöyhkeä ja leikkii velkavankien päällikköä. Monen juonen käänteen jälkeen William Dorrit saa ison perinnön ja Dorritit vapautuvat velkavankeudesta. Isä Dorrit lähtee perheineen matkalle Venetsiaan, ja niin isällä ja kahdella vanhemmalla lapsella alkaa pahasti keulia. He katkaisevat kaikki vanhat ystävyyssuhteensa, myös Arthut Clennamiin, joka auttoi perhettä taloudellisesti ja selvitti muutenkin velkavyyhtiä. Perhe kieltää menneisyytensä leikkien rikasta ylhäistöä. Pikku Dorrit saa nuhteita, kun hän ei muutu, vaikka isä on palkannut rouva Generalin koulimaan lasten käytöstä yläluokan tavoille (=ylpeää joutilaisuutta, köyhien halveksuntaa ja oman aseman aggresiivista puolustamista, ja kaikesta palvelusta valittamista).

Alempana avaan romaanin äkkikäännöksiä, mutta vararikkoja, kuolemantapauksia tapahtuu, ja monia arvoituksia selviää ja lopussa kilisevät hääkellotkin.

Pikku Dorrit on rankattu Dickensin kirjoista yleensä kärkiviisikkoon, mutta ei ykköseksi, ne sijat menevät Suuria odotuksia romaanille, Saiturin joululle tai David Copperfieldille. 

Romaani Pikku Dorrit on erinomainen, mutta ehkä siinä on liian paljon uskomattomia juonenkäänteitä ja myös sivupolkuja on paljon, mutta erinomainen kirja.

Pitkä oppimäärä 
Kirja alkaa Marseilles'n vankilasta, missä kaksi vankia odottaa oikeuden käsittelyä. Toinen on murhasta syyttessä oleva Rigaud ja salakuljetuksesta epäilty John Babtist Cavaletto. Rigaud esiintyy tarinan myöhemmissä vaiheissa myös nimellä Blandois. Tämän jälkeen kuvataan ruttokaranteenin jälkeen Ranskasta Englantiin palaavaa joukkoa, jossa ovat Arthur Clennam, neiti Wade, herra ja rouva Meagles ja heidän tyttärensä Pet sekä Tattycorum, joka on adoptoitu orpo, ja on Petin palvelija.

Herra Dorrit on velkavanki, mutta lapset pääsevät pois vankila-alueelta. Dorritin lapsista Fanny kuhertelee teatterissa, Tip tekee tappiollisia hevoskauppoja. Perheen kuopus 22-vuotias velkavankilassa syntynyt ja kasvanut Pikku Dorrit raataa perheen hyväksi. Meaglesit toivovat Arthurin kosivan heidän tytärtään, mutta Clennam ei sitä tee, Pet menee naimisiin Hatty Gowanin kanssa. Clennam haluaa auttaa Dorritteja, ja perustaa yrityksen Daniel Doycen kanssa, joka on keksintöjensä vuoksi Verukeviraston hampaissa. Verukevirastoa hallitsee Barnaclen aatelissuku, joka ottaa kaikki asiakkaat hampaisiinsa.

Hahmokaartiin kuuluu hieno herra, talousnero Merdle, jonka poikapuoli Edmund Sparkler menee naimisiin Fanny Dorritin kanssa, kun perhe on äkkirikastunut. Merdle on ylistetty henkilö, joka sijoittaa ihmisten rahoja. Dorrit ja Clennam sijoittavat Merdlen kautta rahansa. Kirjan loppuosissa Merdlen petokset paljastuvat. Clennam menettää omaisuutensa ja puolestaan joutuu velkavankilaan. Herra Dorrit ei joudu, sillä hän on menehtynyt juuri ennen isoa vararikkoa.

Kirjassa paljastuu rouva Clennamin salaisuus Rigaud/Blandoisin kautta, hän konnailee ja välttelee viranomaisia. Clennam riutuu velkavankeudessa, mutta Dickensin romaaneissa hyville käy hyvin, ja Clennam pääsee pois vankilasta ja lopussa hääkellot soivat.

Osallistun tällä kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen.

*****
Charles Dickens (1812 - 1870) lienee kautta aikain yksi parhaimmista romaanikirjailijoista. Dickens toimi 17-vuotiaasta lähtien lehtimiehenä. Dickens ei ole ollut itselleni helppo luettava, sillä sain luettua Dickensin Oliver Twist -teoksen vasta kolmannella yrittämällä. Teos on kuitenkin loistava. Dickensin Suuria odotuksia -teoksen luku onnistui jo ensi yrittämällä, kuten David Copperfieldinkin. Kolea talo ja Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit meni niin ikään ensi lukemisella loppuun asti Kaksi kaupunkia vaati monia yrityksiä ja teos oli monia vuosia (jopa vuosikymmeniä) kirjahyllyssä, se on loistokirja. Alkuvuonna luin Dombey ja pojan.

Charles Dickens: Dombey ja poika

 

Charles Dickens: Dombey ja poika, alkuteos Dombey and son 1848, suomentanut Aino Tuomikoski, Arvi A. Kariston kirjapaino 1925, sivumäärä 1124.

Charles Dickensin Dombey ja poika ilmestyi jatkokertomuksena lokakuusta 1846 ja huhtikuuhun 1848, jolloin teos ilmestyi kirjana. Dombey ja poika viittaa Paul Dombeyn pyörittämään kauppaliikkeeseen, joka tuo Englantiin tavaraa purjelaivoilla. Kauppaliike periytyy aina isältä pojalle. 

Tarinan alussa kuvataan 48-vuotiasta Paul Dombeyta, jonka lapsivuoteeseen kuoleva vaimo Fanny on synnyttänyt perheeseen vihdoin pojan ja perillisen, joka kastetaan tietenkin Pauliksi. Parilla on 6-vuotias tytär Florence, joka on unohdettu ja jatkossakin unohdetaan. Pikku-Paulilla ja Florencella on sen sijaan läheiset välit.

Teos kertoo Dombeyn ja poika -kauppayhtiön kohtalon ja Dickesin tyyliin paljon muutakin. Romaanissa on laaja henkilökatras, henkilöiden tarkka ja humoristinen kuvailu on yksi romaanin suola. Tarina on tapahtumia täynnä ja juonessa on hyvin paljon dramaattisia ja yllättäviä käännekohtia. Dickensin kerrontatekniikka on pehmeän mukava, vaikka useissa juonenkäänteistä tihkuu suru, murhe ja perikato.

Charles Dickensin romaani Dombey ja poika  tarkastelee aikansa ilmiöitä ja porautuu myös tyttöjen ja naisten asemaan perheessä ja yhteiskunnassa. Dombey ja poika on hyvin luettava klassikkoromaani.

Pitkä oppimäärä joka sisältää yhden ratkaisevan juonenkäänteen sivulta 301, eli kannattaa lopettaa lukeminen tähän, jos haluat säilyttää tietämättömyyden kirjan juonesta.

Dombey vanhempi on hyvin tohkeissaan saatuaan 48-vuotiaana perillisen. Lapsi ristitään isänsä mukaan Pauliksi ja Dombey ja pojan tulevaisuus on turvattu. Paulille hommataan imettäjä. Sekin on irvokas näytelmä. Polly Toodle on neljän lapsen äiti ja veturin lämmittäjän vaimo. Irvokasta on se, että Dombey määrää että Pollya kutsutaan Richardiksi, eikä hän saa tavata lapsiaan. Polly käy kotona ja Florence kaapataan. Nuori Walter toimittaa Florencen Dombeylle. Rouva Brown on kaapannut lapsen ja varastanut Florencen vaatteet. Rouva Brown ja hänen vankilassa oleva tyttärensä ymppäytyvät mukaan juoneen uudestaan tarinan loppuosissa. Walter on yksi päähenkilöistä.

Paulin ja isosisko Florencen välit ovat läheiset ja lämpimät. Paul on sairaalloinen lapsi. Paulilla on usein heikotusta ja hänet rahdataan Brightoniin, jossa aloittaa koulunsa 6-vuotiaana. Koulu on kallis ja siellä on kourallinen poikia, Toots esiintyy juonessa eniten. Koulussa ihannoidaan antiikin Roomaa, ja siellä luetaan pääasiassa latinaa, ja roomalaisia runoilijoita. Ensimmäinen kesäloma lähestyy ja Paul on väsynyt. Kesälomalla hän hourailee ja kuolee. 

Lukija on päässyt vasta sivulle 301, kun kaiken kaikkiaan kirjassa on 1124 sivua.

Paulin ei annettu olla lapsi, vaan hänestä tehtiin perillinen ja kauppaliikkeen jatkaja jo kehdossa?

-Teemmekö hänestä miehen
-Minä pysyn mielelläni lapsena  vastasi Paul
Näin  ei kuitenkaan tapahtunut.

Pisin oppimäärä, luotaa Dickensiin ja tämän tarinan loppuosiin.
Olen lukenut Dickensiltä viisi klassikkoromaania, tämä poikkeaa niistä tuon yllättävän juonenkäänteensä vuoksi. Tässä tapahtuu sen lisäksi myöhemmin kauppaliikeen konkurssi ja henkilökohtainen vararikko, jotka ovat tyypillisempiä teemoja Dickensin tuotannossa.

Tästä kirjasta on minusta miltei mahdotonta kirjoittaa arvioita ilman juonen käsittelemistä. Tarinan tärkein henkilö on Florence, josta kuitenkin aika vähän kerrotaan tai muista kerrotaan enemmän. Nuorena Florence joutuu kaapatuksi ja nuori Walter Gay "palauttaa" hänet Dombeylle. Nuoret ihastuvat. Walter asuu Sol-enonsa luona. Solomon Gills on laivakojeiden kauppias hänen kauppansa Puinen merikadetti on tärkeä paikka, jonne Florencekin rientää hakiessaan piilopaikkaa tarinan loppuosissa. Walter pääsee juoksupojaksi Dombey ja poikaan. Dombey ja poika on mahtava kauppaliike, tavaraa tuodaan (siirtomaista), kauppa vaurastuttaa Dombeyta ja yhtiön toimivaa johtoa.  Dombeyn jälkeen kakkosena firmassa on Carker. Hän on minusta hieman samanlainen henkilö kuin Uriah Heep (David Copperfieldissä), lipevä Dombeyta kohtaan, mutta herrassa on jotain hämärää. Carker juonii Walterin pois näyttämöltä ja Walter lähetetään purjelaivalla Barbadokselle. Laiva haaksirikkoutuu ja Walter katoaa. Sol-eno on huolissaan, ja lähtee etsimään Walteria, kaupasta pitää huolta eksentrinen kapteeni Cuttle, jolla on koukkukäsi!

Juoneen kytkeytyy paljon henkilöitä ja juonekäänteitä ja kiemuroita riittää.

Dombey löytää Leamingtonin lomaltaan vaimokandidaatin, nuoren lesken Edith Grangerin, jonka äiti ikivanha rouva Skewton, hän on mahtava karikatyyri. Dombey ja Edith solmivat järkiavioliiton. Avioliitto jää rakkaudettomaksi ja lyhyeksi, herra Dombeyn sovinistisen setämäisyyden vuoksi. Dombeyn vaimo pakkaa riitojen jälkeen kimpsut ja kampsut ja yllätyksenä on se, että herra Carker lähtee Dombeyn vaimon matkaan Ranskaan.

Carkeriin liittyy paljon varjoja menneisyydestä. Carker on ollut nuorten naisten hyväksikäyttäjä, ja Carkerin junailut vievät kauppahuoneen konkurssiin. Dombey takaa omalla omaisuudella velkojien saatavat ja on puilla paljailla. Carkerin veli ja sisar ovat myös riidoissa  mulqvist-veljensä kanssa.

Dickensin kirjoissa on lohduttavana piirteenä se, että kilteille ja hyville käy hyvin ja pahoille käy huonosti.

Kirja on myös jännittävä. Kuka nai Florencen vai jääkö hän vanhaksi piiaksi?  Edith, Dombeyn toinen vaimo, välittää herttaisesta ja hyvästä Florencesta ja päin vastoin. Dombey ei pidä tyttärestään ja alkaa vihata tätä, kun Edith rakastaa Florencea. Perheriitojen jälkeen Edithin otettua ritolat, myös Florencelle näytetään ovea tai  hän itse poistuu karuun maailmaan. Florencen henkilökohtainen palvelija Susan Nipper on ollut kuuliainen, mutta Dombeyn ylittäessä kaikki rajat kiusatessaan Florencea, Susan Nipper on antanut suoraa palautetta setämies Dombeylle. Dombey antaa kenkää Nipperille. Nipper ja Toots, joka oli pikku-Paulin koulukaveri, auttavat Florencen turvaan kapteeni Cuttlen ylläpitämään kauppaan. Kauppaan tupsahtaa jonkin ajan kuluttua Walter, joka on pelastautunut ainoana haaksirikosta ja joutunut purjehtimaan pitkiä matkoja kotimatkallaan. Myös Sol-eno palaa. ...

Kirjassa on onnellinen loppu. Walter ja Florence menevät naimisiin ja saavat pojan ja myöhemmin tytön. Florence ja isä tekevät sovinnon.

Kirjassa on monia naishahmoja. Tärkein on tietenkin Florence, mutta myös Dombeyn ensimmäinen vaimo, joka oli vain kiltisti alistunut Dombeyn sovinistiseen tyranniaan. Edith toisena vaimona ei alistu setämiehen tyranniaan vaan häipyy. Carker on myös sovinistisetä. Hänen hyväksikäyttämänsä Alice joutuu vankilaan, mutta palaa. Paulin imettäjä Polly Toodle on aikaansaava perheen äiti. Tässä on vain pintaraapaisu naisista. Susan Nipper myös piirtyy hyväksi hahmoksi, joka pääsee hyviin ja onnellisiin naimisiin. Susan Nipperillä on mustat silmät. Onko hän Intiasta, jäi minulle epäselväksi. Hän itse sanoo, ettei ole intialainen leski (ne joita poltettiin).

Teoksessa on neljät häät. Dombeyn ja Edithin häät ovat aivan uskomattomat ja hienot. Rakkautta parin välillä ei ole. Kun Walter ja Florence avioituvat, puitteet ovat  niukat ja karut, mutta heidän välillään on paljon rakkautta. Uskon, että Susan Nipperin ja Tootsin välillä on aitoa tunnetta ja avioliitto on onnellinen. Toots on pihkassa Florenceen, jota ei kuitenkaan voi saada. Hän pysyy Florencen ja Walterin ystävänä ja Susan Nipper varmasti rakastaa häntä ja avioliitto on onnellinen ja pari saa lapsen. Blimberin koulussakin avioidutaan opettaja Feeder menee naimisiin neiti Blimberin kanssa. Tootsissa Feederin  avioliitto herättää tunteita.

Charles Dickensin Dombey ja poika on ajaton, kiihkeä ja tunteikas tarina, joka ei jätä ketään kylmäksi.

*****
Charles Dickens (1812 - 1870) lienee kautta aikain yksi parhaimmista romaanikirjailijoista. Dickens toimi 17-vuotiaasta lähtien lehtimiehenä. Dickens ei ole ollut itselleni helppo luettava, sillä sain luettua Dickensin Oliver Twist -teoksen vasta kolmannella yrittämällä. Teos on kuitenkin loistava. Dickensin Suuria odotuksia -teoksen luku onnistui jo ensi yrittämällä, kuten David Copperfieldinkin. Kolea talo ja Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit meni niin ikään ensi lukemisella loppuun asti Kaksi kaupunkia vaati monia yrityksiä ja teos oli monia vuosia (jopa vuosikymmeniä) kirjahyllyssä, se on loistokirja. Viimeksi luin Pikku Dorritin

Nämä yläkuvan  Dombey ja poika kirjat ovat tasan satavuotiaita. Kirja on myös Gutenbergissä sekä englanniksi että suomeksi. Kirjan on suomentanut Aino Tuomikoski (1889-1958), minusta hän on käännöstyössään onnistunut erinomaisesti, teksti ei tunnu lainkaan teennäiseltä, eikä edes vanhalta. Tuomikoski käänsi romaaneja, mutta ilmeisesti myös Carl Barksin joulutarinoitakin?

Charles Dickens: Kaksi kaupunkia

 

Charles Dickens: Kaksi kaupunkia, alkuteos A Tale of Two Cities 1859, suomentanut Helka Varho, WSOY 1949,  sivumäärä 347.

Charles Dickensin Kaksi kaupunkia on yksi myydyimmistä (jopa myydyin?)  romaaneista kautta aikojen. Kahden kaupungin tarina alkaa vuonna 1775 Englannissa ja päättyy Ranskan suuren vallankumouksen kuohuihin 1790-luvun alussa. Charles Dickens, joka oli köyhistä oloista lähtöisin ollut  ammattikirjailija, vie tässä romaanissa virtuoosimaisesti juonta läpi tapahtumien. Kerronta on alusta saakka taitavaa ja kuvaus yksityiskohtaista ja runsasta, teoksen jokainen kohtaus on merkityksellinen juonilangan palanen, joka tarinan loppuosassa yhdistetään tapahtumien upeaksi kirjokuvaelmaksi. Jokainen henkilö näyttelee pientä tai isoa roolia dramaattisessa ja kaihoisan traagisessa  loppunäytöksessä Pariisissa.

Vuonna 1775 Tellson pankin johtaja Jarvis Lorry saa viestin  "palautettu elämään" Tellsonin pankin vahtimestari Jerry Cruncherilta. Postivaunut suuntaavat Doveriin josta Lorry ja neiti Lucie Manette suuntaavat Pariisiin. Lucie Maneten isä tohtori Alexandre Manette on löytynyt Pariisista, hän toimii muistinsa menettäneenä  suutarina. Tellson pankki on hoitanut Maneten asioita. Lucien äiti on kuollut Lucien ollessa pieni, isä on aiemmin suljettu syyttömänä Bastillen vankilan pohjoistornin selliin 105. Lucieta hoitaa neiti Pross. On kulunut 18 vuotta ja Manette on muistamaton ja tylsistynyt ja toimii suutarina Pariiisissa, ravintololoitsijoina toimivan Defargen pariskunnan luona. Lucien ja Lorryn tulo hiljalleen herättää Maneten eloon tuntevaksi ihmiseksi, ja tohtori muuttaa Lontoon Sohoon, jossa hänellä on Englannissa kukoistava vastaanotto (myöhemmin).

Toisessa osassa siirrytään vuoteen 1780 ja oikeudenkäyntiin, jossa Charles Darnay'ta syytetään vakoilusta. Dickens on mestari kuvaamaan mutkikkaita oikeudenkäyntejä. Tässä urkkijat John Barsad ja Roger Cly todistavat Darnayn olevan vakoilija, joka olisi paljastanut Ranskalle Englannin joukkojen sijaintia Yhdysvalloissa (joka oli itsenäistynyt 1776). Darnay'ta puolustaa taitava asianajaja Stryver, jolla on rähjäinen avustaja Sydney Carton. Stryver saa Darnayn vapaaksi, hän huomaa että Carton on paljolti yhdennäköinen Darnayn kanssa. Manetet seuraavat oikeudenkäyntiä, ja iloitsevat vapautuksesta.

Ranskassa kuvataan mätäpaise-markiisi Evremondea. Markiisi on varsinainen mulkvist, ja ajaa rattaillaan yhden lapsen kuoliaaksi eikä asia häntä harmita. Markiisi on hyvin hankala, ylimielinen ja sortaa köyhiä. Charles Darnay vierailee Ranskassa ja ilmenee, että Darnay on markiisin veljenpoika. Darnay lähtee Englantiin. Markiisi murhataan, mutta Charles on luopunut arvonimestä ja jää Lontooseen. Charles elättää itsensä opettamalla ranskaa ja kirjallisuutta, ja tekee käännöstyötä. Hän tutustuu Lucieen ja on tähän hyvin ihastunut. Sydney Carton, jolle viina maistuu, on myös ihastunut Lucieen, johon myös Stryver on ihastunut. Stryver luopuu leikistä nai rikkaan lesken jolla on kolme lasta, ja menestyy uralla. Sen sijaan Sydney Carton pitää itseään hyödyttömänä ja huonona ihmisenä, Carton keventää sydäntään Lucielle, jolle Sydney myös tunnustaa rakkautensa. Lucie arvostaa Sydney Cartonia, mutta avioituu Charlesin kanssa. Charles paljastaa oikean nimensä Evremonde tohtori Manetelle, joka saa hermoromahduksen, ja taantuu suutariksi, josta Lorry hänet pian palauttaa. Lucie ja Charles menevät naimisiin ja saavat pojan, joka nukkuu pois ja  tytön, joka ristitään Lucieksi. Sydney Carton vierailee Darneyttein luona ja  Sydney ihailee lapsia, ja he pitävät Sydneystä.

Sitten alkaa Ranskassa vallankumous, ja alkavat suuret mullistukset kaikille päähenkilöille, jokaisen asema muuttuu, ja vaikeudet alkavat, loppu on huikeaa.

Kirjan teemoja

Kirja alkaa seuraavasti: "Tämä oli aikakausista paras ja pahin, se oli viisauden ja hulluuden ikä, uskon aika, epäilyksen aika, valon ja pimeyden aika, tämä oli toivon kevät ja epätoivon talvi, meillä oli kaikki edessämme eikä mitään edessämme, kuljimme kaikki suoraa päätä taivaaseen, kuljimme kaikki suoraa päätä toista tietä — sanalla sanoen, aikakausi muistutti niin nykyistä aikaa ...". Saimi Järnefeltin suomennos. Aikakausi voisi olla 2020-lukukin, ihmiskunta on huono oppimaan. Kirjassa on ikuisia teemoja kuten vallassa pitäjien sorto, ja syyttömien tuomitseminen. Kostoa tarkastellaan paljon. Kansalaiset, jotka kaappavat vallan, ovat entisiä vallanpitäjiä ja aatelisia julmempia, he eivät tunne myöskään mitään armoa. Vallankumoksessa kiihko voittaa järjen ja maltillisten käy aina huonosti. Maailmassa on kuitenkin suurempia voimia: lähimmäisenrakkaus, ja itsensä uhraaminen.

Kirja myös näyttää, että salaisuudet tulevat ilmi, omaa kohtaloa ei voi välttää, isien synneistä saavat jälkipolvet maksaa, mutta on olemassa hyviä ihmisiä, jotka ovat valmiita uhraamaan kaikkensa, jotkut aatteen, jotkut rakkaiden puolesta.

Tämä on minulle merkityksellinen kirja. Sain tämän syntymäpäivälahjaksi äiidiltäni kun täytin 14 vuotta. Koskaan aiemmin en ole pystynyt lukemaan tätä loppuun, mutta nyt luin ja kannatti. Loppuosa juonesta on huikea, ja koska kirjoitan tätä lähinnä itselleni, avaan sitä tuohon alas, eli jos haluat lukea kirjan älä lue tätä, äläkä muita netin sivuja, missä on avattu loppuratkaisut.

Ranskan vallankumous 1789 oli suuri mullistus. Kirjassa vallankumoukselliset valtaavat Bastiljin ja vapauttavat vangit. Herra Defarge on etunenässä ja selli 105 pohjoistornissa tuhotaan. Aatelisilta riistetään omaisuus ja sitten henki. Terävähampainen nainen La Guillotine katkoo vankien päitä, tori lainehtii verta. 

Charles Darnayn on pakko suunnata avunpyynnön vuoksi Ranskaan. Häntä sitoo kunnia, hän yrittää saada perheen palvelijaa vankilasta, mutta joutuu emigranttina pidätetyksi. Pariisiin lopulta keräytyy kaikki päähenkilöt: tohtori Manette, Lucie, pikku-Lucie ja neiti Pross ja he Charlesin vuoksi. Jarvis Lorry ja Jerry Cruncher ovat pankin asioilla. Myös oikeuden käynnissä olleet John Barsad ja oman kuolemansa lavastanut Roger Cly ovat. Julmuuden tahtipuikkoa heluttaa Therese Defarge. Darnay viruu vankilassa ja sitten hänelle järjestetään oikeudenkäynti, joka on dramaattinen. Tohtori Manetten kohtaloa käytetään myös todisteena. Manetten sulkeminen Bastiljiin oli Evremondejen aikaansaannosta. Maneten vetoomus vapauttaa Darnayn. Charles ehtii hädin tuskin kotiin, kun jo pidättäjät tulevat uudestaan, nyt hänet pidätetään Evremondena. Darnay vangitaan ja uudessa oikeudenkäynnissä hänet tuomitaan kuolemaan, vuorokauden sisällä.

Älä lue. Käy ilmi, että Therese Defarge on raaka ja vaatii kostoa, Charles Darnayn täytyy kuolla. Therese haluaa myös Maneten perheen ja myös pikku Lucien hengen. Neiti Pross taas taistelee Lucien puolesta. Sydney Carton haluaa Lucien ja pikku-Lucien parasta. Hän käyttää suhteitaan, ja vierailee Charles Darnayn sellissä, lyö tajuttomaksi, ja vaihtaa osia tämän kanssa, ja mestataan. Tajuton Darnay kuljetetaan Lorryn ja Manettejen vaunuihin, jotka kiiruhtavat Englantiin. Therese kansalaisineen on tullut pidättämään Manetteja, mutta neiti Pross taistelee vastaan, ja joutuu lopulta surmaamaan Theresen ja lähtee myös Pariisista.

Kahden kaupungin suurin sankari ja päähenkilö on ollut rähjäinen itseään vähättelevä Sydney Carton.

Charles Dickensin Kaksi kaupunkia on ajaton, kiihkeä ja tunteikas tarina, joka ei jätä ketään kylmäksi.

*****
Charles Dickens (1812 - 1870) lienee kautta aikain yksi parhaimmista romaanikirjailijoista. Dickens toimi 17-vuotiaasta lähtien lehtimiehenä. Dickens ei ollut itselleni helppo luettava, sillä sain luettua Dickensin Oliver Twist -teoksen vasta kolmannella yrittämällä. Teos on kuitenkin loistava. Dickensin Suuria odotuksia -teoksen luku onnistui jo ensi yrittämällä, kuten David Copperfieldinkin. Kolea talo ja Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit meni niin ikään ensi lukemisella loppuun asti.

Laitan loppuun Saimi Järnefeltin käännöksestä pitkähkön lainauksen (siinä Lucie on käännetty Lucyksi):

Kuten jo mainittiin, oli tohtorin kadunkulma merkillinen kaikumaan. Aina uutterasti kiertäen kultaista lankaa, joka yhdisti hänen miestään, isäänsä, häntä itseään ja vanhaa kasvattajaansa ja kumppaniaan autuaalliseen elämään, istui Lucy kaikuvan kulman hiljaisessa talossa, kuunnellen askelten kaikua.

Vaikka hän olikin täysin onnellinen nuori vaimo, oli alussa hetkiä jolloin hänen työnsä hitaasti luisui hänen käsistään ja hänen silmänsä kostuivat. Sillä tässä kaiussa oli jotain keveää, kaukaista ja vielä tuskin kuuluvaa, joka tärisytti liiaksi hänen sydäntään. Utuisia toiveita ja epäilyksiä — toiveita rakkaudesta, joka vielä oli hänelle tuntematon, epäilyksiä siitä, saisiko hän jäädä eloon nauttiakseen tätä uutta onnea — taistelivat hänen rinnassaan. Hän kuvitteli itselleen ennenaikaista hautaansa, ja ajatellessaan puolisoaan, joka jäisi yksin hyljättynä syvästi häntä suremaan, täyttyivät hänen silmänsä ja puhkesivat valtoinaan kyyneltulviin.

Se aika meni, ja hänen pikku Lucynsä makasi hänen rinnoillaan. Niitten äänien joukossa, joita kaiku toi, kuului myöskin hänen pienten jalkojensa poljenta ja hänen jokeltava puhelunsa. Olipa toiset äänet kuinkakin kovat, taisi nuori äiti kätkyen ääressä aina kuulla koska ne tulivat. Ne tulivat ja tuo himmeä huone kirkastui lapsen naurusta, ja tuo jumalallinen lasten ystävä, jolle hän levottomuudessaan oli uskonut lapsensa, näytti ottavan sen syliinsä, samoin kuin Hän ennen muinoin antoi lasten tulla luoksensa, ja valmisti äidille pyhän ilon.

Yhä uutterasti kiertäen kultaista lankaa, joka yhdisti heidät kaikki ja pujottaen onnellista vaikutustaan heidän elämänsä kankaaseen antamatta sen missään liiaksi vallita, kuuli Lucy vuosien kaiussa vain ystävällisiä ja lohduttavia ääniä. Hänen miehensä askeleet olivat voimakkaat ja iloiset, hänen isänsä lujat ja tasaset. Katso neiti Prossia, joka puettuna nauhoista tehtyihin siloihin herättää kaikuja kuin mikäkin hillitty, piiskalla kuritettu sotaratsu, joka korskuu ja polkee maata plataanin alla puutarhassa.

Silloinkin kun surun säveleet yhtyivät toisiin, eivät ne olleet katkeria, eivätkä julmia. Silloinkin kun kultakutrit, jotka muistuttivat hänen omiaan, sädekehänä tyynyllä ympäröivät pienen pojan riutuneita kasvoja ja hän sanoi säteilevällä hymyllä: "rakas isä ja äiti, olen hyvin suruissani jättäessäni teidät ja kauniin sisareni, mutta olen kutsuttu ja minun täytyy mennä", kun hänen helmaansa uskottu sielu lehahti hänen luotaan — eivät kyyneleet, jotka kostuttivat nuoren äidin poskea olleet yksinomaan epätoivosta lähteneitä. Antakaa heidän tulla, älkää heitä kieltäkö. He näkevät isäni kasvot. Oi isä, siunatut sanat!

Niinpä siis enkelin siipien suhina sekaantui kaikuihin, eivätkä ne olleet kokonaan maallista laatua vaan saivat tuulahduksen taivaasta. Tuulen humina, joka puhalsi pienen haudan yli sekaantui myös niihin ja Lucy kuuli niiden hiljaisen suhinan — ikäänkuin meren huokauksen, joka on kesällä nukahtanut hiekkarannalle. Pikku Lucy taas naurettavan uutterana istuen aamutyönsä ääressä ja vaatettaen nukkea äitinsä jalkain juuressa, jokelsi niitten kahden kaupungin kieltä, jotka sekaantuivat hänen elämäänsä.

Helmet-kohta 44, kirjan nimessä kaupunki.

Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit

Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit I-II, The Posthumous of  The Pickwick Club, WSOY 1954, osa 1 sivumäärä 452 + osa 2431 =883, ilmestynyt  jatkokertomuksena 1836-1837, suomentanut Eino Palola. Osa 1:n kuvitus Seymour ja  Phiz.

Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit alkaa kerhon pöytäkirjalla, jossa kirjan keskushahmo Samuel Pickwick lähtee yhdessä kolmen muun Pickwick-kerhon jäsenen kanssa matkalle kirjeenvaihtajina. Neljä vanhaapoikaa lähtee Lontoosta Rochesteriin ja sieltä eteenpäin.  Herrat matkustavat vaunuilla majataloista toiseen, joillain paikkakunnilla he vierailevat kiinnostavien ihmisten luona, ja majoittuvatkin. Kirja koostuu herrojen tai kyläläisten toilailuista, kertomuksista, toisen osan lopussa herrat asettuvat aloilleen osa avioituneina.

Hahmokatrasta
Samuel Pickwick, on tarinan päähenkilö, vanhempi ystävällinen herrasmies, hyvin syönyt ja kaljuuntuva.
Nathaniel Winkle, Pickwickin ystävä, nuori, jonka aseenkäsittelytaito on päättää monen hahmon elämän
Augustus Snodgrass, Pickwickin toinen nuori ystävä, joka on välillä runollinen
Tracy Tupman, Pickwickin kolmas ystävä keski-ikäinen, ja pyylevä.
Sam Weller, nuorukainen, josta tulee Pickwickin palvelija, Tony Weller, on Samin ajurina toimiva isä.
Alfred Jingle, näyttelijä ja huijari, hänen palvelijanaan toimii Job Trotter
Wardlet asuvat maatilalla Dingley Dellissä, perheessä on vanhapiika täti, muutama naimaikäinen neiti
Arabella Allen, Wardlen tyttärien ystävätär
Rouva Martha Bardell, Pickwickin taloudenhoitajatar, leski jolla on lapsi.

Romaani alkaa kun herra Pickwick ystävineen lähtee kirjeenvaihtomatkalle ensiksi Rochesteriin, ja sieltä Dingley Delliin. Matka on pieniä sattumuksia täynnä. Ensimmäiseksi ajuri suuttuu muistiinpanovälineistä. Seuraavaksi Tupman ostaa liput tanssiaisissa, jossa Jingle lainaa pickwickläisten takkia, ja puvuntakin nappien perusteella Winkle joutuu kaksintaisteluun rykmentin lääkärin Slammerin kanssa, Winkle ei muista illasta juuri mitään.  Sotaharjoituksissa Pickwick rintamien välissä, onneksi käytössä on vain paukkupatruunoja.
Seuraavaksi pelataan whistiä Wardleilla, talossa on yksi 50-vuotias ikäneito, johon Tupman ihastuu, mutta joka karkaa Jinglen kanssa. Jinglen aikeet tehdään 120 punnalla tyhjiksi, mutta nuoremmat neidot saavat myös katseita nuoremmilta pickwickläisiltä. Jingle houkutellaan ampumaan variksia. Winkle ampuu ja laukaisee ja "herra Tupman oli pelastanut lukemattomien viattomien lintujen hengen ottamalla osan haulipanosta vasempaan käsivarteensa." s. 102

Kirjan ote on kepeä ja hauska, välillä joku kertoo tarinan. Samuel on piintynyt poikamies, hyvin ujo mies naisten seurassa, ja joutuu siksi ongelmiin. Pickwick on päättänyt ottaa kohtaamansa Sam Wellerin palvelijakseen, kun hän selittää tätä taloudenhoitajalleen, tämä luulee tätä alustukseksi kosintaan. Myöhemmin lakimiehet Dodson ja Fogg haastavat Pickwickin oikeuteen avioliittolupauksen rikkomisesta vaatien 1500 punnan korvausta. Pickwick joutuu myös Jinglen huijaamana Westgate Housen Naisopiston alueelle, mutta pääsee pois, kun naisrehtori toteaa Pickwickin luotettavaksi, koska Pickwickillä on miespalvelija. Pickwick joutuu myös naisen huoneeseen, tai nainen tulee yöpymään Pickwickin huoneeseen, asialla on myöhemmin jatkoseurauksia. Usein pienistä asioista paisuu väärinkäsitysten vuoksi mellakoita, mutta asiat yleensä oikenevat.
Pickwick-kerho ilmestyi jatkokertomuksena Chapham ja Hallin aikakausilehdessä 1830-luvulla. Tarinoiden ideat tulivat alun alkaen kuvittaja Robert Seymourille (1798 - 1836), jonka kuvituksen pohjalle haettiin kirjoittajaa, ja johon nuori Dickens valittiin. Kuvitus on erinomaista. Seymourin idea oli tehdä urheiluaiheinen sarja, ja siksi alussa on Winklen ammuskelua, ja hänen urheilusaavutuksia käsitellään. Seymourin äkillisen kuoleman jälkeen yllättäen. Sarja jatkui Dickensin tekstein, mutta Phizin piirroksin (Phiz oikealta nimeltään Hablot Knight Browne (1812 - 1882)). Dickens oli jo alusta alkaen vienyt tarinaa jatkossa eri suuntaan, ja kuvituksessa miehet pulskistuvat. 

Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit II, kuvitus Phiz.
Kakkososa jatkuu edellisestä osasta pakkasaamuna jäällä luistellen. Samuel Pickwick putoaa jäihin ja kiskotaan ylös. Tarinaan tulevat mukaan lääketieteen opiskelijat Bob Sawyer ja  Benjamin Allen, jonka sisko Arabella on Wardlen neitien tuttu. Lääketieteen opiskelijat ovat roisia porukkaa, joita kutsutaan koivenkatkaisijoiksi, ja he toimivat myös haavureina. Bob Sawyer pitää kemut asunnossaan, vuokraemäntä ei ilahdu ajatuksesta, varsinkaan kun Sawyer on jättänyt maksamatta vuokransa. Mukana on myös Hopkins niminen lääketieteen opiskelija, joka virkkaa Pickwickille
-Jokseenkin hyvä tapaturma
-Minkäilainen se oli kysyi herra Pickwick
-Vain neljännen kerroksen ikkunasta pudonnut mies -mutta hyvin soma tapaus
-Tarkoitatte, että potilas on somasti parantumassa, kysyi herra Pickwick
- En ei päinvastoin ...
Somaa tapauksessa on jatkossa kerrottava toimeenpiteiden kirjo, jonka lopputulos on potilaan kärsimysten kaikkinainen loppuminen. Varsin roisia huumoria.

Jackson Dodson ja Foggin toimistosta haastaa todistajiksi Pickwickin ystävät eli Snodgrassin, Winklen ja Tupmanin sekä palvelija Sam Wellerin. Nämä saavat todistaa Pickwickin tapauksessa  oikeudenkäynnissä, jota johtaa tuomari Buzfuz. Prosessi on sangen merkillinen, ja päätyy vääjäämättömästi siihen, että herra Pickwickin pitää maksaa 750 puntaa korvauksia avioliittolupauksen (jota ei siis annettu) rikkomisesta. Pickwick ilmoittaa pontevana, että ei aio maksaa pennyäkään ja suuntaa Bathin kylpylään lepäämään. Kylpylä on täpötäynnä pääasiassa tyhjäntoimittajia, joita kuvataan maukkaasti.
Tahollaan Winkle on vaikeuksissa, ja Bob Allen puhuu Winklelle sisarestaan Arabellasta, jota Winkle jumaloi. Sam Weller järjestelee asioita ja kuhertelee palvelija Maryn kanssa.
Pickwick löydetään, ja hän joutuu velkavankilaan, jonka vankeja laajasti kuvaillaan. Dickensin isä oli velkavankilassa, ja 12-vuotias Charles Dickens joutui töihin tehtaalle, joka valmisti kengänkiillotusainetta (jossain puhutaan kengänkiillotustehtaasta, mutta ymmärrän, että ei olisi kiillottanut kenkiä, vaan valmistanut ainetta.)  Pickwickin vanhat tutut Jingle ja Job Trotter ovat myös Fleetin  vankilassa, mutta rutiköyhien puolella, ja Jingle on kanittanut kaiken omaisuutensa. Pickwickin olot vapauden menetystä lukuunottamatta ovat siedettävät, Pickwickin rahojen vuoksi. Jo tässä esikoisteoksessaan Charles Dickens irvailee laajasti lainkäyttöä ja lakimiehiä. Hän kirjoittaa, että hienotunteisin Dodson ja inhimillisin Fogg saattavat Bardellin velkavankilaan, koska tällä ei ole varaa maksaa oikeudenkäyntikuluja. Pickwick herrasmiehenä maksaa korvaukset ja Pickwick ja Bardell pääsevät pois vankilasta. Lisäksi Pickwick avittaa Jinglen ja Jobin pois vankilasta.
Arabellan veli uhoaa haastavansa kaksintaisteluun Winklen, mutta Pickwick rauhoittaa miehen, loppuosa kirjasta on varsin lutuista ja Pickwick-kerho on hyvin romanttinen teos. Winkle siis avioitui Arabella Allenin kanssa, ja kirjan loppusivuilla Snodgrass avioituu Emily Wardlen kanssa. Pickwickin kerho on lakkautettu matkan aikana ja myös Pickwickin seikkailut loppuvat, ja herra asettuu aloilleen ostamaansa taloon.  Pickwick saa kokea nuorten miesten perheenlisäykset kummin roolissa. Pickwick tasoittaa myös Samin ja Maryn avioitumista ja aviotaivalta ja auttaa myös Samin isää.

Teoksessa on monia hyvinkin hauskoja vuoropuheluja, jotka irrotettuna eivät tunnu hauskalta ilman että kirjaisi  sivun verran lainausta, tässä on yksi varsin lyhyt sananvaihto:
-Oletteko hullu hyvä herra
-En sinne päinkään vaan hyvällä tuulella  s. 325

Charles Dickensin Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit on minusta hulvattoman hauska kertomuskimara, jonka lavea kerronta pohjimmiltaan kertoo hyvinkin paljon aikansa ilmiöistä ja elämästä.


*****
Charles Dickens (1812 - 1870) lienee kautta aikain yksi parhaimmista romaanikirjailijoista. Dickens toimi 17-vuotiaasta lähtien lehtimiehenä. Dickens ei ollut itselleni helppo luettava, sillä sain luettua Dickensin Oliver Twist -teoksen vasta kolmannella yrittämällä. Teos on kuitenkin loistava. Dickensin Suuria odotuksia -teoksen luku onnistui jo ensi yrittämällä, kuten David Copperfieldinkin. Kolea talo meni niin ikään ensi lukemisella loppuun asti.

Charles Dickens: Kolea talo

Charles Dickens: Kolea talo, Tammi, Seven 2008, sivumäärä 936. Alkuteos The Bleak House 1853, ilmestynyt jatkokertomuksena, suomentanut Kersti Juva.

Kolea talo alkaa esipuheella, joka piikittelee Kanslerinoikeutta, jossa kaikki kestää vuosikymmeniä ja maksaa kymmeniä tuhansia puntia.  Jarndyce ja Jarndyce -oikeusjuttu on raami koko kirjalle. Juttu on pyörinyt vuosikymmeniä. se koskee testamenttien rahastojen säätiöitä eikä siihen anneta lisäselvyyttä, mutta Kolea talo kuuluu oikeusjutulle. Kuten arvata saattaa kirjan loppuessa juttu ratkeaa, ja saatavat varat menevät mittaamattoman asianajajalauman kuluihin. Tavallisessa istunnossa on paikalla lordikansleri ja 23 muuta oppinutta.

Tarinassa Koleasta talosta serkukset  Ada Clare ja Richard Carstone on määrätty kanslerioikeudessa Bleak Housen holhottaviksi. Bleak Housen isäntä on John Jarndyce. Oikeusjutun lisäksi tarkastellaan minämuotoisesti Estherin tarinaa, joka polveilee varsin ennalta arvaamattomasti. Esther Summerson on orpo, jonka syntymäpäiviä ei koskaan vietetä, sillä hän on tuntemattoman äitinsä häpeä, ja äiti on Estherin häpeä tai tätä kasvattiäiti neiti Barbary moukkamaisesti hokee. Esther on kuitenkin valoisa ja hyvä ihminen.

Esther päätyy John  Jarndycen holhoukseen ja asumaan Bleak Houseen yhdessä Adan ja Richardin kanssa. Hän on lisäksi Adan seuraneiti ja hänen tukenaan. Ada ja Richard ovat tulossa täysikäisiksi, kuten Esther, John Jarndyce on yli 50-vuotias. Vanhaherra John Jarndyce on Bleak Housen isäntä, hänellä on oma Murinakoppi, jonne menee murjottamaan. JJ on kerronnan perusteella kuitenkin mukava mies, ja Bleak House on henkisesti salliva paikka, jossa monet JJ:n erikoiset ystävät piipahtavat.

Kirja on pitkälti Dickensin taiturimaista kuvausta, ja henkilökatras on sangen laaja. Monet asiat sivuavat Kanslerinoikeutta, lakimiehiä ja lainkäyttöä, ja testamenttiriitoja, johon ei edes tarvita riitaosapuolia. Gridley nimisellä miehellä on riidaton testamentti. Hänen isänsä on testamentannut tilan hänelle, mutta jossa äiti saa asua. Veljelle on annettu 300 puntaa. Kanslerinoikeus käsittelee 300 punnan lahjoitusta, niin, että jutun aloittaminen kestää kaksi vuotta, ja sitten selvitetään, onko Gridley isänsä poika. Veli on luopunut lahjoituksesta eikä ole edes vaatinut sitä, mutta kanslerinoikeus jauhaa, kunnes tila on pantattu ja menetetty ja rahat on käytetty oikeuden itselleen määräämiin kuluihin. Gridleystä tulee kyyninen "häirikkö". Useat henkilöt linkittyvät yllättävästi toisiinsa, kuten Gridleykin. Moni on kinnostunut erään varattoman asiakirjan jäljentäjän Nemon (=ei kukaan) oopiumin yliannostuksesta johtuneesta kuolemasta, Dickens kehittelee mysteeriä eteenpäin. Nemollekin saadaan nimi ja asema tarinassa. Dickensin tyylin mukaan Estherin isän ja äidin henkilöllisyys selviävät tarinan kuluessa, tarkkaavainen lukija arvaa molempien henkilöllisyyden, mutta Dickensin johdatus totuuden äärelle on mestarillista. Tämä tapahtuu kirjan puolivälissä, tämän jälkeen asetelma muuntuu ja muuttuu yllättävästi moneenkin kertaan.

Baronetti lordi Leicester Dedlock ja lady Dedlock elävät omaa jäykkää yläluokkaista elämäänsä. Heidät sidotaan sekä Estherin kohtaloon mutta myös Lontoon slummin asukkaiden kohtaloihin. Aateliskartanosta on yllättävät yhteydet  romukauppiaaseen, ampumaradan pitäjään, koronkiskojiin sekä laumaan lakimiehiä. Slummeissa elämä on hyvin raadollista, mutta vielä raadollisempaa elämä on asianajotoimistoissa. Vaikka pääpari eli Esther ja John Jarndyce ovat hyvyydessään epärealistisia hahmoja, on muu joukkio sitäkin elävämpiä ja etovampia. Lisäksi oikeudenkäyntien kiemurat, kiristys ja rahanlainaus on kuvattu siten, että kirjaa ei ole ajan hammas kalunnut. Osansa on Kersti Juvan taiturimaisella suomennoksella. Dickens on kirjoittanut ihmiset puhumaan muutakin kuin Oxfordin englantia.

Juoni on monipolvinen ja vaiheikas senkin vuoksi, että tämä on kirjoitettu jatkokertomuksena. Lopulta kaikki saadaan päätökseen, kaikki eivät selviä ruutulipulle asti vaan joutuvat ennenaikaisesti hautaan.

Hahmokatrasta
Esther Summerson on toinen kertoja ja tarina päähenkilö, joka on lämminhenkinen ja hyvä ihminen, hän on myös onnellinen. Esther on samanlainen hahmo kuin David Copperfieldin Agnes. Estheriä sanotaan Durden-muoriksi ja Mummeliksi.

John Jarndyce on tarinan toinen päähankilö (minusta), setämäinen ja järkevä. JJ:lla on pitkä pinna ja koko joukko höynähtäneitä ystäviä, kuten Harold Skimpole.

Harold Skimpole, joka on isokokoinen vastuuton vauva, joka elää lainaamalla rahaa. Hän on tehnyt siitä taiteen lajin. Skimbolen vaikutus Richardiin on huono.

Ada Clare, Bleak Housen holhokki, JJ:n ja Richardin serkku. Kiltti hissukkamainen  heikko mutta hyvä nainen.

Richard Carstone, Bleak Housen holhokki, ailahtelevainen ihminen, joka ei pysty saattamaan yhtäkään asiaa loppuun. Häntä agitoivat toisaalla Skimbole toisaalta lakimies Vholes. Adan kihlattu.

Lawrence Boythorn JJ:n ystävä. Asiallinen kaveri, joka käy oikeustaistelua naapuriaan Sir Dedlockia vastaan kulkureiteistä.

Sir Leicester Dedlock, mainio noin 65-vuotias kaveri, joka on  yläluokkainen kihdin runtelema baronetti. Jäykkä on liian joustavan kuuloinen adjektiivi kuvaamaan hänen vanhoillisuuttaan. Aatelisen ihon alla sykkii herkkä ja romanttinen sydän, rakastaa aidosti ja oikeasti vaimoaan, ja on valmis joustamaan periaatteissaankin.

Honoria eli Lady Dedlock, hän on ylpeä 45-vuotias nainen, jonka kopeus on vain ulkokuorta. Hänellä on liiaksi salaisuuksia. Osa hänen hairahduksistaan on muiden aikaansaamia. Varsin moniuloitteinen hahmo. Siskoaan miss Barbarya parempi ihminen. Neiti Barbaari kasvatti Estheriä pienenä. Hortense niminen neiti oli Lady Dedlockin seuraneiti, hyvin paha nainen.

Tulkinghorn on Dedlockien ongelmallinen lakimies, jonka peli sysimustaa törkyä. Korkkiruuvikin on suora, jos sitä verrataan Tulkinghorniin. Lakimiehistä annetaan muutenkin varsin nuiva kuva.

Keskustelu Kenge edustaa JJ:ta. Lakimiehet pyörittävät loputonta tyhjän myllytystä, jossa myös muutetaan seteleitä papereiksi. 

Guppy on murretta mongertava lakimiesharjoittelija, joka kosii Estheriä, mutta Ester inhoaa Guppya. Guppy onkii toisten salaisuuksia selville hyötyäkseen, mutta tekee työnsä huolimattomasti. Dickensillä on näitä lakimiesharjoittelijahahmoja, joista irvokkain on Uriah Heep David Copperfieldissä. Oikeudenkäynnit ja byrokratia vaativat asiakirjoja, sellaisia myy Snagsby. Nemo (ei kukaan) on yksi tällainen asiakirjojen kopioija. Hänen kuolemansa on yksi tarinan käännekohta. Gridley on oikeusjärjestelmän yksi uhreista. Hän haastoi, mutta hävisi ja lopulta kuolikin.

Bucket on uuttera viranomainen, joka ratkaisi tehdyn murhan tekijän.

Herra George on ampumaradan pitäjä, joka kuuluu hyviin. Löytää juurensa.

Rouncewellit, kuuluvat hyviin, pääosin Dedlockien palvelijoita.

Caddy Jellyby pakeni äitinsä Afrikan auttamisprojekteja ja avioitui Prince Turveydropin kanssa, jonka isällä on tanssikoulu. Isä on valtava turhake, jonka keikarimaisuutta miniä joutuu ylläpitämään.

Krook on lumppukauppias, joka ei osaa lukea.

Allan Woodcourt, haavuri tai "kirurgi", hän kuuluu tarinan hyviin henkilöhahmoihin. Estherin ikäluokkaa. Woodcourtin leskiäiti on myös hyvä ihminen.

Smallweed, rahanlainaaja, kitsas ja ahne mies, jonka tavoitteena on hyötyä muista, saada kaikki rahat ja ajaa muut perikatoon. Smallweed pääsee Krookin papereihin käsiksi tämän kuoleman jälkeen, sillä hän on Krookin ainoa sukulainen.


Koleassa talossa on monia teemoja ja yllättäviäkin. Rahankerääminen, lainaaminen ovat hyvin keskeinen teema. Rouva Jellyby kerää rahaa Afrikkaan, vaikka oma perhe ja talous ovat sikin sokin, Afrikka on rouvalle tärkeä, mies on syrjäytynyt ja kehottaa varomaan ihmisiä, joilla on kutsumus. Luultavasti apu ei mene lainkaan perille ja lopulta projekti raukeaa. Kirjassa puhutaan Borriobola-Gha:sta, joka lienee fiktiivinen alue Nigerin lähellä. Afrikkahanke vie Jellybyn kaiken ajan, lähinnä on kyse pelkästään kirjeenvaihdosta. Hyväntekijöitä on muitakin, herra Qualen kutsumus on hurmioitua kaikkien muiden hankkeista.

Charles Dickens (1812 - 1870) lienee kautta aikain yksi parhaimmista romaanikirjailijoista. Sain luettua Dickensin Oliver Twist -teoksen vasta kolmannella yrittämällä. Teos on kuitenkin loistava. Dickensin Suuria odotuksia -teoksen luku onnistui jo ensi yrittämällä, kuten David Copperfieldinkin. 

Kolea talo on minusta Dickensin (lukemistani) teoksista ehkä virtuoosimaisin. Juoni sitoo yhteen eri kansankeroksen väkeä, ja pienet pyörteet tarinan virrassa on mestarillisesti toteutettu, välillä purot ehtyvät välillä ne ryöpsähtävät valloilleen. Dickensin henkilökuvaus perustuu tarkkuuteen, realismiin, mutta on osin koomista. Tyypillistä on se, että hyvät kuvataan valoisina ja pahat hieman tummempina. Dickensin romaaneissa samoin kuin kuin vastaavissa 1800-luvun romaaneissa (Bronten Kotiopettajattaren romaani) on yllätyksellinen juoni. Juonilankojen juoksutusta on parhaimmillaan nyky tv-sarjoissa ja elokuvissa. 

Minusta Dickens ei ole erityisen kovassa "huudossa" blogistaniassa eikä Suomessa. Hänen teostensa virtuoosimainen sanankäyttö ja laajojen henkilökatraiden paimentaminen olisi opiksi monelle nykykirjailijalle. Kuten mestarikitaristin tai -rumpalin kädenliikkeet, ovat mestarikirjailijan sanansäilän viillotkin varsin pieniä, mutta osuvia. Dickensin romaaneissa pituudessaan huolimatta ei ole mitään ylimääräistä, monissa luvuissa asiaa voidaan käsitellä oudosta kulmasta, kunnes lukijalle valkenee, että ollaan suoraan tapahtumien pyörteissä ja asian ytimessä.

Hesarin arvio on täällä.
Suketuksen arvio on täällä
Ainon arvio on täällä



Lainauksia:
Yllättäen Harold Skimbolen suulla on kiteytetty muutama helmi
"Köyhä ei kasvata lapsiaan, antavat rehottaa".
"Herttainen härkä jonka silmissä jokainen väri on välttämättä punainen!"

Luvussa 21 kuvataan koronkiskuri Smallweedin isoisän isän olemusta:

"kovanahkainen ja rahanahne kaksijalkaisen hämähäkki, joka kutoi verkkoja varomattomien kärpästen pyydystämiseksi ja vaani loukoissaan kunnes ne olivat ansassa. Tämän vanhan pakanan jumala oli nimeltään Koronkorko".

Lainaus täällä löytyy myös englanniksi.

Sain nimipäivälahjaksi myös kovakantisen kirjan.

Charles Dickens: David Copperfield

Charles Dickens: David Copperfield, Gutenberg, suomentanut, Waldemar Churberg, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1879. Alkuteos ilmestyi vuonna 1850. Kuvan nidotun teoksen on suomentanut J. Hollo, se sisältää 64 lukua ja 1036 sivua, Karisto 1978. Kakkososan sivunumerot alkavat sivulta 521. Nidottu kakkoskirja alkaa hieman toisesta kohtaa kuin Gutenbergissä oleva.

Charles Dickensin David Copperfield on todella hyvä kirja ja sen klassikkoasema on perusteltu. Teoksen juoni on johdonmukainen ja kertoo päähenkilöiden tarinat loppuun eikä turhia henkilöitä ole. David Copperfield on tarinan minäkertoja tai muistelija, joka katsoo taaksepäin ja muistelee elämäänsä, jossa on paljon vastoinkäymisiä. Tarinan henkilöistä David kirjoittaa siinä sävyssä, onko henkilö lopulta "hyvä" tai "paha".

Teoksen henkilöt, jakautuvat hyviin ja pahoihin
David Copperfield, minäkertoja ja tuleva kirjailija, kutsutaan myös nimillä Davy, Doady ja Trot.
Clara Copperfield, Davidin kiltti ja lapsenomainen äiti
Betsey Trotwood, Davidin isotäti, jonka sydän on lopulta kultaa, asuu mr Dickin kanssa. Dick on hieman sekaisin ja on kiinnostunut Kaarle I:sta. Dick on myös hyvä.
Clara Peggotty, Davidin perheen taloudenhoitaja, avoituu herra Bargisin kanssa, joka oli myös hyvä ihminen ja aviomies. Claran veli herra Peggotty on myös hyvä.
Agnes Wickfield, Davidin ystävä, todella hyvä ja valoisa persoona. Agnesin isä on asianajaja, joka pitää paljon portviinistä ja on vanhenemassa. Häntä kuppaa iilimato nimeltä Uriah Heep, josta sananen alempana.
Dora Spenlow, Davidin vaimo, jolla koira Jip. Dora on kaunis ja kiltti, mutta liian kiltti ja lapsekas.
Tommy Traddles, Davidin koulutoveri, Davidin ystävä.
Wilkins Micawber, ison perheen isä, jonka touhut ovat vekselivetoisia, velkavankeudessakin istunut kaveri. Kuuluu tempuistaan huolimatta hyviin, sillä ryhdistäytyy lopussa. Micawberin kautta Dickens käsittelee monia yhteiskunnallisia ongelmia.
Em'ly Peggottyn sukulainen, joka oli Davidin leikkitoveri pienenä
James Steerforth, Davidin koulutoveri, joka asuu ylihuolehtivaisen leskiäitinsä kanssa. Jamesin ystävä, kunnes tekee "temput". Hän ei ole hyvä, jonka voi päätellä jo alun kerrontatyylistä. Steerforthiin liittyvää juonilankaa en avaa, mutta Dickens kuvaa mainiosti vinoon kasvatuksen prosessin ja liian tai väärän rakkauden turmelevan vaikutuksen.
Rosa Dartle, Steerforthin "varaton" sukulainen, joka on piikittelevä pahanilman lintu, salaisesti (paljastaa sen minusta) rakastunut Jamesiin
Edward Murdstone, täydellinen riistokapitalisti ja nolo nolla, joka manipuloi iki-impi siskonsa kanssa Davidin äitiä ja alistaa sadistisesti Davidia.
Uriah Heep, koko kirjan suurin surkimus ja pahan perikuva. Uriah on erityisen kateellinen Davidille. Uriah Heep on punatukkainen, silmät ovat kummallisen ripsettömät. Kaveri raapii itseään koko ajan. Valitettavasti hän raapii ja kaapii kaikkien omaisuudet itselleen. Nöyristelevä asenne ja galvaanisen sammakon liikkeet tuovat mieleen Klonkun. Todellinen mätämuna. Äitinsä käskee olla nöyrä. Uriahin nöyryyteen liittyvät vain pahuus ja ilkeys ei oikea tosinöyryys.

Juoni lyhyesti sekä muutama käännekohta, juonipaljastuksia

Ensimmäinen luku on osuvasti "Minä synnyn" ja lukujen nimet ovat napakoita kuten tekstikin. David Copperfield syntyy Blunderstonessa Suffolkissa perjantaipäivänä, kotiopettajatar äiti on toimituksen suorittajana ja isän sukulaisen neiti Betsey Trotwoodin toivoessa tyttövauvaa. Isä on kuollut ja jättänyt perheelle 105 punnan vuositulot. Betsey häipyy ristiäisissä, kun havaitsee lapsen sukupuolen. Davidia hoidetaan hyvin ja rakastetaan kahden Claran voimin, Davidin äiti on Clara kuten palvelijatar Clara Peggottykin. Davidin äiti Clara on lapsenomainen ja hän avioituu Edward Murdstonen kanssa, joka tuo kammottavan siskonsa neiti Jane Murdstonen hoitoon. Sisarukset ovat sadistisia ja ottavat komennon talossa. David lähetetään pois tieltä kouluun, jossa Murdstonen kaveri  Creakle (varsinainen mulkero niin ikään) on diktaattorina. Salem housen koulussa Charles tutustuu sekä Steerforthiin että Traddlesiin. Davidin äiti kuolee synnytyksen komplikaatioihin. Peggotty nai Bargisin ja muuttaa taloudesta pois. Ilkeä isäpuoli laittaa Davidin omaan viina-agentuuriinsa pesemään pulloja. Olot ovat kehnot ja David karkaa epätoivoisena tätinsä Betseyn luo lopulta rahattomana hän saapuu kävellen tädin luokse. Betsey yllättäen kyllä antaa Davidin jäädä ja karkoittaa Murdstonen sisarukset. David tutustuu Agnesiin, joka on lakimies Wickfieldin kiltti ja valoisa tytär. Heidän suhteensa on mutkaton. Wickfieldin lakitoimistossa harjoittelee Uriah Heep, joka yrittää tehdä itsensä korvaamattomaksi ja yrittää naida Agnesia. Hän vihaa syvästi Davidia ja koittaa syöstä tämän perikatoon. Uriah Heep on jonkinnäköisellä oppisopimuksella Wickfieldillä, Uriah on punapää, jonka kädet ovat tahmeat, kättely kuin koskisi kalaan, "his hand felt like a fish". Davidilla (Dickensillä) tämä on tyypillistä henkilökuvailua, henkilökuvauksesta voi päätellä, mitä roolia henkilö lopulta esittää teoksessa. Betsey Trotwood, joka kutsuu Davidia Trotiksi, (kuten myös Agnes, Dora kutsuu Doadyksi) kouluttaa Davidin kunnon koulussa ja maksaa vielä  tuhat puntaa Davidin koulutuksesta Spenlow'n ja Jorkinsin lakitoimistossa. Davidin seuraan lyöttäytyy vanhan ystävyyden nojalla Steerforth. Häneen liittyy pitkähkö ja surullinen sivujuonne, jota en avaa tässä, kuten en monia muitakaan juonilankoja.

Yllättäen Betsey Trotwoodin sijoitukset ovat sulaneet ja hänen kadoksissa ja muille tuntematon aviomies piipahtaa. David on taas tyhjän päällä. Hän on korviaan myöten rakastunut Spenlow'n tyttäreeseen Doraan, mutta varattomana ei voi naida tätä. Uriah Heep ottaa Davidin vastoinkäymisistä kaiken irti oman niljakkaaseen tapaansa."Ja te Master — Mister Copperfield aioin sanoa", jatkoi Uriah, "minä toivon, että tekin voitte hyvin! Minua ilahduttaa, että saan nähdä teitä, Mister Copperfield, nykyisessäkin tilassa". Uriahin käyttämä nykyisessäkin on hänen puheparttansa, oikeampi olisi etenkin nykyisessä tilassa. Hän nöyryyttää myös master-termillä toistuvasti Davidia. Uriah Heep "palkkaa" velkaveikon Micawberin konttoristiksi luvaten hoitaa asioita.

Ongelmat on tehty ratkaistavaksi. David opettelee pikakirjoitusta ja pestautuu toimittajaksi. Hän referoi Parlamentin puheita lehtiin ja aloittaa kirjailijana. Lopulta naimalupa heltiää myös Doran tädeiltä, joiden hoivissa tyttö on isän kuoltua. Dora ja David rakastavat toisiaan paljon. Avioliitto on onnistunut, mutta Dora ei osaa organisoida taloutta, hän sairastuu ja kuihtuu kauniisti, mutta traagisesti pois. Davidin elämässä on paljon muitakin vastoinkäymistä, joiden syyksi aiemmissa vaiheissa paljastuu Murdstone ja myöhemmin Uriah Heep. Uriah Heep on esimerkiksi keinotellut itselleen Betsey Trotwoodin 5000 punnan omaisuuden. Mikawber, joka on ollut huoleton huuliveikko ja vekselivetoinen vilunkimies ja jättänyt perheensä tekee parannuksen ja paljastaa Uriah Heepin kaikki konnuudet, joita on todella runsaasti enemmän kuin yksikään lukija on aavistanut.
David lähtee ulkomaille kirjoittamaan ja voimistumaan, hän kuitenkin palaa ja silloin hänelle selviää Doran hyvyys ja hänen henkisen testamenttinsa todellinen hyvyys. Loppu on kaikin puolin onnellinen.

Teemat
David Copperfieldin teemat ovat hyvin dickensmäisiä. Luokkaeroja, työntekemistä ja varallisuuseroja käsitellään paljon. Henkilöt on esitetty aitoina ja värikkäinä, mutta hyvyyden tai pahuuden suhteen mustavalkoisesti.

Huumori
Kuvaus Doran koirasta Jipistä ja sen vaatimasta hellyydestä, kotleteista ja tiukasta taloudesta on humoristista. Micawberin ja Dickin selostukset ovat varsin hauskoja. Oikeudenhoidon kuvaus on jossain määrin ivallista, mutta monesti sangen hauskaa. Dickens käyttää ironiaa varsin paljon kerronnassaan.

David Copperfield on selkeä kasvuromaani, joka varmasti sisältää omasta elämästä havaintoja. Kirjassa kuvataan eräässä vaiheessa paljon Davidin ihastumisia ja lainopillisia koukeroita.

Romaanin kerronta on minusta hyvin terapeuttista. Vaikka tapahtumat ovat monesti ankeita kirjoitustyylistä voi päätellä tai uskoa onnelliseen loppuun. Paha saa palkkansa, lopussa esitellään kaksi vankia, joista pahempi on Englannin pankin kavalluksesta kiinnijäänyt lierolonkero, sähkösammakko ihmisriekale Uriah Heep, jota vankila tuskin muuttaa ainakaan paremmaksi. Vanginvartijana on muuten herra Creakle sadistinen koulun pitäjä ja ikuinen mulkero.

*****
Käännöksistä
Gutenberg Charles Dickens englanniksi:
O Agnes, O my soul, so may thy face be by me when I close my life indeed; so may I, when realities are melting from me, like the shadows which I now dismiss, still find thee near me, pointing upward!

Gutenberg Waldemar Churberg, suomeksi:
Oi Agnes, oi sieluni, jospa sinun kasvosi näin olisivat vieressäni, kun päätän elämäni; jospa minä, kun todellisuus sulaa pois ympäriltäni, niinkuin ne varjot, jotka nyt lasken luotani, yhä näkisin sinun näin olevan luonani ja osoittavan taivaasen päin!

Kariston kirjassa J Hollo, suomeksi:

Voi, Agnes, minun sieluni, kunpa kasvosi olisivat vierelläni silloinkin, kun elämäni kerran loppuu, kunpa näkisin ne vielä lähelläni, viittaamassa ylöspäin elämän todellisuuksien häipyessä minulta pois niin kuin ne varjot, joille nyt sanon jäähyväiset.

Luin teoksen lopulta Churbergin versiona. Minusta Churbergin kieli oli vanhahtavaa, mutta teksti oli luettavaa.
****
Charles Dickens (1812-1870) 
Suuri englantilainen kirjailija, joka kuitenkin kärsi varattomuudestaan. Isä John Dickens joutui velkavankeuteen Charles Dickensin teokset ovat julkaistu jatkokertomuksina lehdissä.
Dickens julkaisi monia teoksia ensin Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit, vuosina 1836–37. Itse olen blogannut Oliver Twististä (1837–38), nyt  David Copperfieldistä (1849–50), Loistavasta tulevaisuudesta nimellä Suuria odotuksia (1860–61), tulossa on kesäkuussa bloggaus teoksesta Kolea talo (1852-1853).

David Copperfield on selviytymistarina, mikä lopun katkelmastakin kauniisti selviää. David Copperfield  listaa lempikirjojaan eli ne ovat Don Quijote, Robinson Crusoe ja Tuhannen ja yhden yön tarinat. Laatukirjoja kaikki. Robinson Crusoeen viitataan eniten, ainakin viidesti.

Luin tämän kesällä 2014 ja julkaisen 19.5.2015. 
Tämä tulee ulos 19.5 kuten myös alkuperäinen Anna-sarjan bloggaus viime vuonna ja vuonna 2013 Runotyttö bloggaus. 19.5 on myös Emilia Starrin syntymäpäivä.

Anna J / Matkalla Mikä-Mikä-Maahan on blogannut Kuparipellosta näin.

Charles Dickens: Suuria odotuksia

Charles Dickens: Suuria odotuksia Karisto 2010, sivumäärä 519, alkuteos Great Expectations, suomentanut Arvo Kupiainen. Kirja on julkaistu myös nimellä Loistava tulevaisuus.

Charles Dickensin (1812 - 1870) kirjoittama Suuria odotuksia on hänen myöhäistuotantoaan, julkaistu 1860-1861 (jatkokertomuksena?). Se on kertomus orvosta Pipistä, joka on ankean sisarensa ja tämän mukavan miehensä kasvatettavana. Teoksen näen satiirisen traagisena draamana, se on todella taiten kirjoitettu, koska rivien välistä tihkuu parodiaa, ironiaa, asenteita ja elämyksiä, mutta antaa kaikki vastaukset teoksen tapahtumiin. Siinä on samoja elementtejä kuin Oliver Twistissä, kuten orpoutta, köyhyyttä ja köyhän tapaa elää, oppipoikasysteemiä, ahneutta, mutta myös lontoolais kuhnurikoiraiden tuhlailua ja turhailua. Tarina ulottuu poikalapsen elämässä pidemmälle kuin Oliver Twist, ja tarkastelee pojan silmin rahaa, sen saamista, sosiaalista asemaa, rangaistusvankisysteemiä, rakkautta, sen raakuutta, tuhlavaisuutta. Vastikkeettoman varallisuuden saaminen, ja vaarallisen vapaa-ajan yhdistelmä on juonen moottori.  Kuhnurien ainoa vapaa-ajan muoto ovat kalliit lounaat ja vippien metsästys. Tässä nuorista tehdään omien toteutumattomien unelmiensa marionetteja, joiden pakkoliikkeitä rahapussin avaajat seuraavat, toisaalta tuoni kun korjaa, nuoret voivat nousta siivilleen.

Suuria odotuksia -teoksen juonessa on useita huikeita mestarillisia käänteitä ja ensimmäinen tulee miltei heti: Pip törmää rangaistusvankiin, jolle vie elintarvikkeita ja viilan pelottelun jälkeen, vankeja nähdään aina vakiovälein. Toinen juonen käänne on läheisellä asuvan äveriään ikäneidon kutsu leikkimään morsiusmuseoonsa tämän ylpeän ja oikullisen kasvattityttärensä Estellan kanssa. Morsiusmamma on murheisten muistojensa keskellä homehtunut hääkakku pöydällä, ikineidolla ei ole punapaulaa, vaan virttynyt hääpuku, tähän tulee lisävaloa  toisen juonilangan kautta, joka on hienosti punottu yhteen. Absurdit henkilöt juonilangoissaan kohtaavat toisiaan, jotkut sattumalta, osa tieten. 

Oppipojaksi tullut Pip saa komennon tuntemattoman hyväntekijän rahoin tulemaan herraksi Lontooseen, Lontoossa esitellään liuta uusia tuttavuuksia kuten uusi holhooja Jaggers, ja joitain henkilöitä, joista jo maaseudulla morsiustalossa liehakoivia henkilöitä kuten Pocketit... en uskalla avata juonta yhtään enempää, koska siinä on yllätyksiä monenkinlaisia.

Teos on jaettu kahteen osaan. Painoksessani on peräti 519 sivua, ja 59 nimetöntä lukua, oikeastaan tarina jakautuu ainakin kolmeen osaan, ja jokaisessa on jännite. Kuka rahoittaa ketä? Saadaanko pääkonna kiinni? Teos on minäkertoja Pipin eli Phillip Pirripin murheellista, mutta analyyttista ja jälkiviisastelevaa muistelua elämänsä tarinasta. Minäkertojan moralisoivan monologin takaa minusta kuitenkin Pip on sisimmässään herttainen hemmo, jolla vaan oli lähtökäsi niin huono, että nokituskierrokset olisi pitänyt jättää väliin. Tällaisia me ihmiset olemme, nousukiidossa on helppo unohtaa tosi ystävät, ja kerätä siipiveikkoja. Laskuliidossa siipiveikot pyrähtävät ensinnä pakoon.

Dickensin henkilökuvaus on ylitseampuvaa, kenet hän kuvaa terrieriksi, kenen kasvot pöhöttyneeksi, kuka on kuihtunut ja huippuna on neiti, joka muistuttaa puuta ja postilaatikkoa. Välillä tuntuu Dickensin virtuoosimaisten vivahteiden ja kyynisten kynäilyjen nakertavan reikää tarinan teeman tammitynnyriin. Attribuuttiarmada täyttää lauseet, joista viivähtävät virkkeet, josta kokoontuvat kappaleet, lauseet ovat monesti niin moniselitteisiä, että tarkkana saa olla, siksi luin teoksen rauhassa ja huolella, ja Dickens kynänsä mittainen mestari. Kirjan ostin jo kesällä, mutta luin ensin Oliver Twistin.

Dickensin sarkasmi riisuu ihmiset irvokkaiksi. Teos on mitä suurimmalla ammattitaidolla kirjoitettu ja kuvailtu paikkoja. Teos sijoittuu Lontooseen ja maaseudulle suoalueen viereen. Miljöötä on veikkailtu Dickensin synnyinsijoiksi ja tapahtuma-aikaa 1800-luvun alkuvuosikymmeniksi. Miljöönä on alkuun maaseudun sepän paja ja ankea orvon läävä, ja jonka hartaana toiveena tulla herraksi. Herrahissille löytyy tuntematon rahoittaja, ja hissi hinaa Pipiä ylöspäin puntien panostuksella pääkaupungissa, guineoiden kilinä on liiallista. Lapsuudessa Pipille on jaettu sökökätenä seiskahai, joten äkkirikastuminen ja -rakastuminen johtavat tilanteeseen, johon hänellä ei ole kelvollisia ratkaisuja, mutta peliareenalle tulvii väärää rakkautta ja väärää rahaa. Pipin kasvattajan siskon antamat korvapuustit eivät ole huonointa sökökättä paremmat, ja ikimorsion tahallaan kylvämä siemen on saastunut. Pipillä olisi välittäviä ihmisiä lähellään kuten mukava maatiaisnainen Diddy ja kasvatti-isä seppä Joseph, mutta nousukkaalla neste nousee nopeasti nuppiin. Estelle on estynyt eteerinen etena, ja korea kylmä  kaunokainen. Mutta jokaisen taustasta löytyy yllätyksiä, ja vain tyhmä ei ota opiksi.

Lukukokemuksena Suuria odotuksia oli varsin miellyttävä, tosin monesti tuli mieleen Oliver Twist. Teos kuuluu tarinoihin turmiolantommista, jolla oli elämänvalttikortit liivin taskuissaan, tästä kaiken menettämisestä on ollut Mennyt maailma ja monet muut.  Tämä on klassikko.

--
Nimissäkin on ehkä jotain takana: Havisham, Magwitch, Pocket, Jaggers, Skiffins, Orlich, Diddy ... ja kaikilla henkilöillä on vielä käyttöä tarinassa, eli kannattaa pistää mieleen, ja majatalot kuten Kolme iloista laivuria, Sininen Karju  ovat myös tapahtumapaikkoja. Kaikilla tapahtumillakin  (miltei) on merkitystä, ja niihin saadaan täydellinen selvyys, viimeiseen sivuun asti kannattaa lukea ja sekin loppuun :)

--
13.3.2012 Alkoi BBC:n TV-sarja Suuria odotuksia. YLETV1:llä.
Tarina alkoi Pipin katsoessa vanhempiensa hautaa, ja vankikarkurin tapaamisella. Tapahtumia oli tiivistetty ja Diddy-henkilö oli ainakin poissa. Neiti Havisham oli eteerinen, mutta sentään liikkui, kirjassa istui vain paikallaan, ja hääkakkunsa oli pöydällä homeisena, hääkakkua en nähnyt tv:ssä. Pocketin poika oli jo jaksossa, Pip tapaa hänet Lontoossa uudestaan.

Minusta varsin laadukas sarjan avaus. Osa satiirista on poissa, esimerkiksi kirjassa Pip pölli jouluateriat, tässä vain voileivän ... Ensimmäisen osan lopussa Pip paiskattiin herrahissiin Lontooseen.... toisessa osassa Pip tuhlaa rahaa, tapaa Estellen ja häpeää kasvattivanhempiaan ja velkaantuu. Pocketin pojan ystävänä järjestelee hänen asioitaan, Estelle kylmä kuin  kala, Pipille selviää hyväntekijä, minusta tämä päättökohtaus on tehty eri lailla kuin kirja, en tiedä selviääkö katsojalle eenen ensi osaa, kuka on  Magwitch?... hän on kuitenkin hyväntekijä, ja viimeinen jakso on dramaattinen ...

27.3.2012 klo 19
Tänään tulee päätösosa. Pipille on selvinnyt siis hyväntekijä, eli rangaistusvanki Magwitch, Magwitchin, Estellen ja neiti Havishamin kohtalot selviävät, ja selviää kuka on ollut taustalla monessa traumaattisessa asiassa.
Minusta sarjan henkilöiden luonnetta - tai minä koen niin - on muutettu. Pip esitetään kirjassa tuhlaavaisemmaksi ja kiittämättömäksi, Estelle vielä kylmemmäksi, Havisham vieläkin manipuloivammaksi, ja Provis tai Magwitch oikeastaan kirjassa hieman tasaisemmaksi. Diddy voi tulla viimeiseen osaan, mutta kirjassa hänet esiteltiin ennen.

Toivottavasti viimeinen osa tarjoaa selitykset. (ja tarjosi ja tapahtumat olivat teoksen mukainen ja loppu myös, olisi voinut huonomminkin käydä :)

Charles Dickens: Oliver Twist

Charles Dickensin Oliver Twist on klassikkoromaani pienestä orpopojasta Oliverista. Oliverin äiti tuli köyhäintaloon synnytti Oliverin ja kuoli, ja poikaa nakeltiin kuin rukkasta köyhäintaloon, hautausurakoitsijan oppipojaksi, oli taskuvarasporukan jäseneksi, välillä otettiin hyvään kotiin, mutta rosvoporukka palautti pojan ankeuteen ... loppu on kuitenkin hieman alkua onnellisempi, ja Oliverin juuret paljastuvat.
Kirja on myös satiiria, köyhyydestä, kunnan köyhäintalosta, jossa Oliver on mitä röyhkein, pyytämällä lisää ruokaa, oppipoikasysteemistä, jossa nyhdetään tehot irti.

Kerrotaan konnasta nimeltään Fagin, jonka liikeideana on laittaa pojat taskuvarkaiksi. Kuka voi teoksen luettuaan väittää, että ennen olivat asiat paremmin? Köyhäintalon vahtimestari Mr Bumble esitetään varsinaisena vesojen vihaajana, joka (s.236:a mukaillen) nitistää vähäiselläkin silmänmuljautuksella huonolla ravinnolla olleita kunnanvaivaisia, ja kaverista mainitaan vielä, että piti kovasti pikkumaisesta julmuudesta, tällaista ei ehkä joka tilanteessa viitsi lukea, itse asiassa sain teoksen luettua vasta kolmannella yrittämällä, ensimmäisellä kerralla pääsin 30 sivua, sitten noin 85, ja lopuksi kaikki pokkariversion 367 sivua, ja kannatti, koska loppuratkaisussa oli kaikki oivat ainekset aviottomat lapset, perhetragediat, salaiset piilot, poltetut testamentit, kultaiset lippaat, panttikuitit, monia sattumia ja oikeita hyviä vilpittömiä ihmisiä kuin myös läpeensä pahoja.

Dickensin tarinankerronta on objektiivista, mutta kyynistä, eli sellaista mitä satiiri on parhaimmillaan, joka ei ole omiaan tekemään olosuhteiden kuvausta ruusuiseksi.
s.4 " Niin hän käytti suurimman osan viikottaisesta määrärahasta (orpolasten hoitaja) omiin tarkoituksiinsa ja pani seurakunnan nousevan polven vielä laihemmalle ravinnolle kuin alkuaan oli tarkoitus".
Satiirista osansa saavat niin lautakunnat, kunnan hoitolaitosten johtajat, nokikolari (apupoika on se nuohooja, joka menee piipun läpi), hautausurakoitsija ja oikeuden eräät päätöksetkin.
s. 203 Epäilyttävät olosuhteet supistuivat kuitenkin kuulusteluiden jälkeen siihen, että heidät oli löydetty nukkumasta heinäsuovan alla, joka niin suuri rikos kuin onkin, sittenkin rangaistaan vain vankeudella ja Englannin lempeitten lakien mukaan, jotka rakastavat kaikkia kuninkaan alamaisia ...

Minusta paljon irvaillaan vahtimestarin luonteella (yllä), mutta köyhäinhoidon vastuu lienee ollut hallitsijalla, pääministerillä, parlamentilla ja kunnan johdolla. Aatelisia ei lainkaan arvostella, köyhän ahneutta ja vikoja on helppo irvailla. Miinuksena pitää lisäksi mainita, että Faginin etninen tausta tuodaan turhaan esille. Lisäksi moni muukin henkilö on kirjoitettu karikatyyriksi joko naurettavaksi tai liian hyveelliseksi.

Lukujen alussa on hieman tietoa luvusta. Moni luku alkaa ihmisten kuvailulla ja ympäristön, ja luvun lopussa ilmenee linkki kertomukseen. Tällaisessa kerronnassa on olemassa raja, jota ei saisi ylittää. Onko liikaa henkilöitä (moniko pystyy luettelemaan kaikki teoksen henkilöt!)? Onko satiiria jopa liikaa? Kahdella ensimmäisellä yrityskerralla minusta oli, mutta kolmas kerta toden sanoi, ja se oli EI. Siis ei ollut liikaa kyynistä kuvailua. s. 320 ... jätti oman patenttilääkkeensä kaikkea murhetta vastaan -rahansa ...
tai " s.364 Rahvas töni, riiteli, laski leikkiä, kaikki oli täynnä elämää, paitsi   ... hirsipuu", ja puhutaan "syntisen ja onnettoman rakkauden hedelmästä" ja "Korkeamman voiman tahdosta".
Dickensillä on ollut hyvä itseluottamus, satiiri sattuu maaliin, ja hän uskaltaa edetä hitaasti ja lukijalle selviää hiljalleen Oliverin tausta, Faginin ja Monksin kytkentä ja Monksin tarkoitusperät. Ehkä kurjistumisia ja pelastumisia on liiaksi, mutta klassikkokirja tämä oli, ja ajoittain jopa hauska, vaikka orpopojan onton ankeaa olotilaa teoksessa kuvattiin.
--
Kirjan olen ostanut kirjakaupasta. Teos on myös Gutenbergissä englanniksi.