Henri Charrière: Banco! Kaikki pelissä, 1973, suomentaja Vesa Santavuoris, Otava 1973, sivumäärä 367.
Henri Charrièren on Banco! Kaikki pelissä on jatko-osa teokselle Vanki nimeltä Papillon. Teos taustoittaa Henrin lapsuutta, nuoruutta ja kertoo vankeuden jälkeisestä ajasta, ja kostosta luopumisesta, ja sekä muistelmien kirjoittamisesta. Banco! Kaikki pelissä on kiinnostava Papillonia täydentävä teos, mutta ei yllä aivan huikean Vanki nimeltä Papillonin tasolle. Ajankuva on tarttunut kirjaan hyvin, samoin kuin Venezuelan poliittinen kuohunta heijastuu kirjan sivuille.
Juoni ja tapahtumia
Kirjan alussa Papillon pääsee vapaaksi Venezuelassa El Doradon pakkosiirtolasta ystävänsä Picolinan kanssa. Picolina on halvaantunut ja Papillon hoivaa ja maksaa hänen hoidostaan. Lopulta Picolina katoaa, ehkä Ranskaan. Papillon on viettänyt 13 vuotta elämästään pakkolaitoksissa, hän on 37-vuotias. Papillon jää Callaosiin ja vankitoverinsa Chatlotin suosituksin pestautuu La Mocupian kultakaivokseen jossa huuhdotaan kultaa syanidimenelmällä. Papillonin asuu kylässä nuoren naisen Marian kanssa, Papillonin mukaan Venezuelan kansa rakastaa ja on hyväntahtoista. Naiset hänen mukaansa rakastelevat mielellään, eivätkä halua avioliittoa. Kirjan alku on tahmea ja poukkoileva, sillä Papillonin rauhattomuus jatkuu, ja kosto on edelleen mielessä ja kaivoksen kulta himottaa, osittain tämän vuoksi Papillon lähtee Noppa-Joen kanssa pelaamaan timanttikentille isosta rahasta. Pelimatka ei pääty hyvin, mutta Papillon jää sentään henkiin, ja suuntaa pian Caracasiin, joka on Papillonin mielestä kaunis ja majesteettinen. Vakituista työtä ei löydy, ja Papillon tekee sekalaisia myyntihommia. Venezuela vetää Euroopasta sodan kauhut kokeneita seikkailijoita. Papillon lyöttäytyy huonoon seuraan, ja he lähtevät ulkomaille kaivamaan tunnelia pankkiin. Yritys paljastuu kun liikenne romahduttaa tunnelin rikki. Papillon ei jää kiinni tästä, eikä edes panttilainaamon tyhjennyksestä. Hän kiittää onnea ja Jumalaa. Papillon on tahtomattaan tai tyhmyyttään auttamassa salahankkeessa, jossa yritetään vallankumousta, jotka olivat yleisiä Venezuelassa, hän irrottautuu hankkeesta ja muuttaa Maracaiboon, mutta seikkailut jatkuvat geologiryhmän kanssa, ja kaimaaneja metsästetään.
Yksi kirjan ja Papillonin elämän käännekohta on hotelliomistajan Ritan tapaaminen. Ritan aviomies on kadonnut. Papillon ja Rita lyövät hynttyynsä yhteen ja Ritan rakkauden myötä kosto laimenee ja unohtuu, Papillon muuttuu Ririksi pikkupojaksi, joka vaikuttaa nyt Venezuelassa Enrique nimisenä. Rita käy Ranskassa, Henrin isä on kuollut, mutta Ritalla on mukanaan valokuvat Henrin isän haudasta. Ritan tytär muuttaa Ritan ja Enriquen luo, ja heillä on hotelli, sekä yökerhoja. Enrique saa Venezuelan kansalaisuuden 6.6.1956, ja Papillon kansalaisuus seremoniassa laulaa Venezuelan kansallishymniä, ja varsinkin säettä Alas kahleet. Passi myönnetään Enrique Charrire pääsee tapaamaan siskojaan Espanjaan, mutta palaa Venezueelaan, jossa välillä valta vaihtuu vaaleilla, useimmin kumouksessa, ja muuttuvissa oloissa myö pariskunnan bisnesideat vaihtuvat. De Gaullen Venezuelan vierailun aikana Enrique saa kuulla, että hänet armahdetaan Ranskassa. Lapsuusmuistot tulvahtavat mieleen, onnellinen lapsuus opettajavanhempien kanssa. Onnen katkaisi ensimmäinen maailmansota, isä haavoittui rintamalla, ja äiti menehtyi tartuntatautiin 1917. Äidin menetyksestä pikku Riri-poika ei selvinnyt ja sitä Henri Charriere pitää alamäkensä alkuna, hänestä tulee kateellinen, kiivas, uppiniskainen ja väkivalatainen. Kun Henri lyö sisäoppilaitoksessa toista oppilasta kaksintaistelussa harpilla rintaan, isä lähettää pojan laivastoon, jonka kuri on liikaa kovapäiselle kapinoitsijalle. Huonot käytösarviot armeijasta estävät työllistymisen virkaan, ja Henristä tulee pikkukonna Papillon. Myöhemmin Papillonia syytetään parittaja Roland Legrandin murhasta. Kirjan mukaan poliisit suuntaavat tutkintaa, ja todisteiden käyttö on valikoivaa, lisäksi avaintodistajat valehtelevat. Henri tunnustaa olleensa läpimätä, mutta ei murhaaja. Motiiviksi syyttäjä väittää sitä, että Papillon olisi ollut poliisin vasikka.
Venezuelassa tapahtuu maanjäristys, ja se on Enriquelle ja Ritalle iso taloudellinen takaisku, ja sen pontimena Henri alkaa kirjoittaa muistelmiaan. Kustantajaa on vaikea löytää. Yksi tarjoaa sopimusta, että hän kirjoittaisi vihkot kirjakieleen, ja saisi suuren summan rahaa ja puolet voitosta. Henri hylkää tarjouksen, ja lopulta löytää tarinalleen kustantajan, Jean-Pierre Castelnaun. Lukijapalautteen vuoksi hän kirjoittaa vielä tämän jatko-osan.
Venezuela
Kirja kertoo myös Venezuelan historiasta. Sodan jälkeen Venezuelaan virtasi paljon seikkailijoita Euroopasta. Maa harjoitteli demokratiaa, mutta kumouksia ja levottomuuksia oli. Venezuelan valtion uudisti kovinkin ottein Juan Vicente Gomez, joka kansallisti öljyvarat 1920-luvulla. Isaías Medina Angarita toimi presidenttinä 1941- 1945, häntä seurasi Romulo Betancort, joka oli presidenttinä vuoteen 1948 asti ja uudestaan 1960-luvulla. Häntä seurasi Romulo Gallegos, joka valittiin vaaleilla, mutta valtakausi jäi puolen vuoden mittaiseksi. Marcos Perez Jimenezin jonka valtakausi oli 1950-luvulla Henri Charriere mainitsee kovaotteiseksi. Lisäksi puhutaan Rafael Calderan murhayrityksestä, Caldera oli presidenttinä kahdesti 1969 - 1974 sekä 1994 - 1999, jonka jälkeen Hugo Chavez toimi presidenttinä 1999 - 2013 ja hänen seuraajansa on Nicolas Maduro. Venezuelan politiikka on värikästä, ja nyttemmin mollivoittoista, maa on lähes konkurssissa, vaikka öljyä on, koko ajan ollaan menty enemmän vasemmalle ...
Juoni ja tapahtumia
Kirjan alussa Papillon pääsee vapaaksi Venezuelassa El Doradon pakkosiirtolasta ystävänsä Picolinan kanssa. Picolina on halvaantunut ja Papillon hoivaa ja maksaa hänen hoidostaan. Lopulta Picolina katoaa, ehkä Ranskaan. Papillon on viettänyt 13 vuotta elämästään pakkolaitoksissa, hän on 37-vuotias. Papillon jää Callaosiin ja vankitoverinsa Chatlotin suosituksin pestautuu La Mocupian kultakaivokseen jossa huuhdotaan kultaa syanidimenelmällä. Papillonin asuu kylässä nuoren naisen Marian kanssa, Papillonin mukaan Venezuelan kansa rakastaa ja on hyväntahtoista. Naiset hänen mukaansa rakastelevat mielellään, eivätkä halua avioliittoa. Kirjan alku on tahmea ja poukkoileva, sillä Papillonin rauhattomuus jatkuu, ja kosto on edelleen mielessä ja kaivoksen kulta himottaa, osittain tämän vuoksi Papillon lähtee Noppa-Joen kanssa pelaamaan timanttikentille isosta rahasta. Pelimatka ei pääty hyvin, mutta Papillon jää sentään henkiin, ja suuntaa pian Caracasiin, joka on Papillonin mielestä kaunis ja majesteettinen. Vakituista työtä ei löydy, ja Papillon tekee sekalaisia myyntihommia. Venezuela vetää Euroopasta sodan kauhut kokeneita seikkailijoita. Papillon lyöttäytyy huonoon seuraan, ja he lähtevät ulkomaille kaivamaan tunnelia pankkiin. Yritys paljastuu kun liikenne romahduttaa tunnelin rikki. Papillon ei jää kiinni tästä, eikä edes panttilainaamon tyhjennyksestä. Hän kiittää onnea ja Jumalaa. Papillon on tahtomattaan tai tyhmyyttään auttamassa salahankkeessa, jossa yritetään vallankumousta, jotka olivat yleisiä Venezuelassa, hän irrottautuu hankkeesta ja muuttaa Maracaiboon, mutta seikkailut jatkuvat geologiryhmän kanssa, ja kaimaaneja metsästetään.
Yksi kirjan ja Papillonin elämän käännekohta on hotelliomistajan Ritan tapaaminen. Ritan aviomies on kadonnut. Papillon ja Rita lyövät hynttyynsä yhteen ja Ritan rakkauden myötä kosto laimenee ja unohtuu, Papillon muuttuu Ririksi pikkupojaksi, joka vaikuttaa nyt Venezuelassa Enrique nimisenä. Rita käy Ranskassa, Henrin isä on kuollut, mutta Ritalla on mukanaan valokuvat Henrin isän haudasta. Ritan tytär muuttaa Ritan ja Enriquen luo, ja heillä on hotelli, sekä yökerhoja. Enrique saa Venezuelan kansalaisuuden 6.6.1956, ja Papillon kansalaisuus seremoniassa laulaa Venezuelan kansallishymniä, ja varsinkin säettä Alas kahleet. Passi myönnetään Enrique Charrire pääsee tapaamaan siskojaan Espanjaan, mutta palaa Venezueelaan, jossa välillä valta vaihtuu vaaleilla, useimmin kumouksessa, ja muuttuvissa oloissa myö pariskunnan bisnesideat vaihtuvat. De Gaullen Venezuelan vierailun aikana Enrique saa kuulla, että hänet armahdetaan Ranskassa. Lapsuusmuistot tulvahtavat mieleen, onnellinen lapsuus opettajavanhempien kanssa. Onnen katkaisi ensimmäinen maailmansota, isä haavoittui rintamalla, ja äiti menehtyi tartuntatautiin 1917. Äidin menetyksestä pikku Riri-poika ei selvinnyt ja sitä Henri Charriere pitää alamäkensä alkuna, hänestä tulee kateellinen, kiivas, uppiniskainen ja väkivalatainen. Kun Henri lyö sisäoppilaitoksessa toista oppilasta kaksintaistelussa harpilla rintaan, isä lähettää pojan laivastoon, jonka kuri on liikaa kovapäiselle kapinoitsijalle. Huonot käytösarviot armeijasta estävät työllistymisen virkaan, ja Henristä tulee pikkukonna Papillon. Myöhemmin Papillonia syytetään parittaja Roland Legrandin murhasta. Kirjan mukaan poliisit suuntaavat tutkintaa, ja todisteiden käyttö on valikoivaa, lisäksi avaintodistajat valehtelevat. Henri tunnustaa olleensa läpimätä, mutta ei murhaaja. Motiiviksi syyttäjä väittää sitä, että Papillon olisi ollut poliisin vasikka.
Venezuelassa tapahtuu maanjäristys, ja se on Enriquelle ja Ritalle iso taloudellinen takaisku, ja sen pontimena Henri alkaa kirjoittaa muistelmiaan. Kustantajaa on vaikea löytää. Yksi tarjoaa sopimusta, että hän kirjoittaisi vihkot kirjakieleen, ja saisi suuren summan rahaa ja puolet voitosta. Henri hylkää tarjouksen, ja lopulta löytää tarinalleen kustantajan, Jean-Pierre Castelnaun. Lukijapalautteen vuoksi hän kirjoittaa vielä tämän jatko-osan.
Venezuela
Kirja kertoo myös Venezuelan historiasta. Sodan jälkeen Venezuelaan virtasi paljon seikkailijoita Euroopasta. Maa harjoitteli demokratiaa, mutta kumouksia ja levottomuuksia oli. Venezuelan valtion uudisti kovinkin ottein Juan Vicente Gomez, joka kansallisti öljyvarat 1920-luvulla. Isaías Medina Angarita toimi presidenttinä 1941- 1945, häntä seurasi Romulo Betancort, joka oli presidenttinä vuoteen 1948 asti ja uudestaan 1960-luvulla. Häntä seurasi Romulo Gallegos, joka valittiin vaaleilla, mutta valtakausi jäi puolen vuoden mittaiseksi. Marcos Perez Jimenezin jonka valtakausi oli 1950-luvulla Henri Charriere mainitsee kovaotteiseksi. Lisäksi puhutaan Rafael Calderan murhayrityksestä, Caldera oli presidenttinä kahdesti 1969 - 1974 sekä 1994 - 1999, jonka jälkeen Hugo Chavez toimi presidenttinä 1999 - 2013 ja hänen seuraajansa on Nicolas Maduro. Venezuelan politiikka on värikästä, ja nyttemmin mollivoittoista, maa on lähes konkurssissa, vaikka öljyä on, koko ajan ollaan menty enemmän vasemmalle ...
****
Henri Charriere (1906 -1973) tuomittiin tosiaan nettilähteiden mukaan sutenöörin murhasta. Charriere on nykytietämyksen mukaan värittänyt tapahtumia tai kaikki ei ole tapahtunut yhdelle miehelle, dokumenteista ei löydy mainintaan vankeudesta Pirun saarella. Henri Charriere sai Venezuelan kansalaisuuden sodan jälkeen, hänen tuomionsa mitätöitiin Ranskassa vasta vuonna 1970. Elokuva valmistui 1973 ja uudenpi versio 2017.
Kirjan tapahtumat ja vuosiluvut eivät täsmää nettilähteisiin, eli tässä on varmasti kirjallista luovuutta käytetty ehkä paljonkin.
Henri Charriere (1906 -1973) tuomittiin tosiaan nettilähteiden mukaan sutenöörin murhasta. Charriere on nykytietämyksen mukaan värittänyt tapahtumia tai kaikki ei ole tapahtunut yhdelle miehelle, dokumenteista ei löydy mainintaan vankeudesta Pirun saarella. Henri Charriere sai Venezuelan kansalaisuuden sodan jälkeen, hänen tuomionsa mitätöitiin Ranskassa vasta vuonna 1970. Elokuva valmistui 1973 ja uudenpi versio 2017.
Kirjan tapahtumat ja vuosiluvut eivät täsmää nettilähteisiin, eli tässä on varmasti kirjallista luovuutta käytetty ehkä paljonkin.
