Peter Sandström: Laudatur

Peter Sandström: Laudatur, suomentanut Outi Menna, S&S 2016, sivumäärä 228.

Peter Sandströmin Laudatur on hyvä kuvaus keski-ikäisen pehmomiehen päähenkilön Peterin suhteesta omaan isäänsä ja omaan vaimoonsa ja lapsiinsa. Peterin isä on ollut rintamalla ja ammatiltaan puutarhuri. Peter on sivari ja kirjailija. Peterin vanhemmat asuvat Uudessakaarlepyyssä, missä Peter käy havainnoimassa valkeita kuulaita silloinkin, kun sivarista pääsi ja oli muuttamassa Turkuun.

Isällä on ollut ehkä sutinaa muidenkin kuin Peterin äidin kanssa. Peterin isän ja äidin suhdetta käsitellään aikatasossa 1988.

Vuonna 2014  käsitellään Peterin suhdetta vaimoonsa Seepraan, joka ei juurikaan kotona viihdy. Rouva pelmahtaa välistä kotiin, jolloin tohvelisankari mies pyykkää hänen akateemiset pyykkinsä. Peter on koti-isä aikuistuvalle Neo-pojalle ja 12-vuotialle tyttärelle Bonnielle.

Pojan ja isän välissä on armeija: isä oli rintamalla, poika suoritti siviilipalveluksen. Väkivalta tulee ilmi yllättäen tässä romaanissa, isä ei koskaan lyönyt Peteriä, joka puolestaan muistelee lyöneensä Neo-poikaansa. Toisaalta rintamamies-isä saa vaimonsa raivon valtaan toisen naisen kanssa. Pettäminen on minusta hyvin julmaa, ja loukkaavaa. Rintamalla sotinut isä vie sivaripoikansa maastoon ampumaan revolverilla kuollutta sikaa. Kuten osasin ounastella, kukaan ei ammu kuollutta sikaa, ei sivari eikä sivarin isä. Siviilipalveluspoika pohtii rintamalla tappamista. Rintamalla kuollaan ja tapetaan, sen isä tietää, mutta on hiljaa, hän ymmärtää miksi siellä oltiin puolustamassa maata. Minulle ei selvinnyt, ymmärsikö kirjan poika tätä.

Matka jatkuu isän vanhaa sotakaverin ja tämän naisen luo, jolla lienee ollut suhde isänkin kanssa. Tämä vierailu on hyvin outo tapahtuma, mutta luultavasti keskeinen teoksen teeman kannalta, eli eletyn elämän, vanhenemisen, rakastamisen, ja miehenä olemisen kannalta.

Peterin äiti kärsii avioliitossa, saman joutuu kokemaan Peter, joka on todella aika flegmaattinen vaimonsa sitouttamattomuuden vuoksi. Minusta tässä on loistavasti käännetty tavanomaiset sukupuoliroolit, yleensä mies liehuu kavereidensa kanssa, ja vaimo riutuu kotona.

Kerronta vie limittäin eteenpäin aikatasoja 1988 ja 2014. Vuodessa 2014 Peter katselee voimattomana vaimonsa poissaoloja, ja veljeilee hämärän professorin kanssa, ja luotaa elämäänsä omenoiden kautta, jotka symboloivat lapsuuden kotia ja muistuttavat jo kuolleesta isästä. Poikaa ja isää tuntui yhdistävän tupakointi, joka tuntui periytyvän ja tupakointi oli varsin usein toistuva tapahtuma. Kannessa lienee kuva karusellista, jossa isä ja rintamaystävänsä matkustavat.

Turun miljöö
Kirjan miljöö on kotikaupunkini Turku tai oikeastaan sen minulle vieraampi versio eli Åbo, sillä tämä on ruotsinkielinen kirja, minkä huomaa, sillä käännöksessä puhutaan Port Arthurista sekä Mariankadusta. Suomeksi ne ovat minusta yleisemmin Portsa ja Maariankatu (ruotsiksi kadun nimi on Mariegatan). Kirjassa puhutaan Börsenin kulmasta, suomeksi tätä sanotään Börssin kulmaksi. 

Rakennus on Hamburger Börs torin kulmalla, teoksessa puhutaan Turun torista, yleensä se on vain Tori tai Kauppatori.

Turun paikoista esitetään Uudenmaankadulla oleva Hasse's pub, Hämeenkatu 30 eli Olavin krouvin seutu, Rauhankatu Portsassa.

Puhutaan myös Kakolasta, mäelle pääsi ennen ja nyt kävelemään vankilan aitojen ulkopuolelle.

Kirjassa mainitaan Puolalanmäki ja Taidemuseo ja Impivaaran jalkapallohalli. Kirjassa puhutaan Turun esikaupunkialueesta, itse puhun lähiöistä.

Tuomiokirkon seutu on sen sijaan hyvin kuvattu, teoksessa mainitaan Åbo Akademin laitoksia ja rakennuksia, kuten Arken, Humanisticum, joka sijaitsee Dahlströmin palatsissa, Sibelius museo, Gadolinia ja Teologicum.

Teoksessa mainitaan Kauppakorkeakoulu ja Yliopiston kirjasto, luultavasti kyse on Åbo Akademin kirjastosta ja (Turun) Handelshögskolanista, varsinkin kun sinne kiivetään portaita. Turun Kauppakorkeakoulu on katutasossa.

Kirjassa Peter tapaa professori Tulijärven 19.9.2014, ja samalla höpistään opiskelijoiden souduista. Vuonna 2014 soudettiin vapun aattona ja amikset soutivat toukokuussa. Kalenterin mukaan 19.9.2014 oli perjantai, jolloin ei yleensä järjestetä opiskelijatapahtumia Turussa.

Peterin isä on puutarhuri ja perhellä on omenapuita, tämä tulee tekstissä monesti ilmi

Lainauksia:
Valkeat kuulaat kypsyivät elokuussa, ja äiti ja isä toivoivat usein apua niiden poimimiseen... poika poimi ja pyyhki hedelmät ... hakivat myydäkseen torilla kojuissaan s.18

... ja kausi oli lopuillaan mutta omenapuut notkuivat hedelmiä s.159
Tässä tilanne on varsin dramaattinen, mutta ajatukset kääntyvät omenapuihin.

Torin kiveykselle oli pudonnut omena. Minä pysähdyin. Omena oli kellertävä ja epämuodostunut. Valkea kuulas ... s.203
Pidin omenaa kädessäni ja ajattelin, että se oli pelastanut minut s.204
Saako olla, sanoin  ja ojensin omenaa s. 205 (ojentaa samaa lommo-omenaa tyttärelleen, joka ei lopulta huoli sitä).

Peter kiittää Kauppatorilla ompusta, ja Blogistanin Omppu kiittää Laudaturia TÄÄLLÄ.

Laudatur on kirja, joka luotaa mielen sopukoita, ja synnyttää lukijassa ajatuksia. Kirja ei varsinaisesti pääty mihinkään, mutta on silti laadukas ja lukemisen arvoinen ja minusta erinomainen, niin kuin valkea kuulas omenana.

*****

Peter Sandström on tämän linkin mukaan syntynyt vuonna 1963 Uudessakaarlepyyssä, ja muuttanut Turkuun. Laudatur on romaani, joka on siis fiktiota. Romaanin päähenkilö sai ajokorttinsa vuonna 1981, eli hänkin olisi voinut syntyä vuonna 1963.

Peter Sandströmin Laudatur pokkasi itselleen 2017 vuoden Runeberg-palkinnon.

Reijo Mäki: Intiaani

Reijo Mäki Intiaani, Otava 2013, 461-sivuinen Jussi-Vares -seikkailu.

Reijo Mäen Intiaanissa on seuraavat tyypilliset reijomäkimäiset elementit: kaksoisjuoni (kohdat 1 ja 2), selvennös, vitsejä, loppuratkaisu sekä tutut paikat.

1. Jussi Vares on löytänyt ajoittaiseksi "deitikseen" äveriään ja "anteliaan" Petra Venhon, varsin varttuneen puumanaisen. Marrasholmaan odotetaan puuman pojan Amin ex-vaimoa Janitaa kylään.  M/S Västernillä aluksella, jonka pitäisi tuoda Janita, sattuu silmitön teurastus. Lehdissä alkaa liikkua huhuja, ettei Janita olisi ollut laivalla. Jussi Vares tutkii näitä epäilyjä pörräten vakiopaikoissa. Turun pään juoni ja kuvaus on taattua, mutta monesti koettua Varesta. Pikku hiljaa alkavat konnat keräytyä ja juttu aueta.

2. Montanassa preerialla asuu intiaaneja tai näiden jälkeläisiä. On pahoja intiaaneja ja hyvä intiaani. Hyvä intiaani suomalaissukuinen Albert Sweetcrass ja kostoretkellään pelastaa suomalaisnaisen Summerin (Suvin). Laiska Silmä Lazy Eye on varsin erikoinen otus, todellinen "mulkero", joka joutuu Albertin luupin alle. Montanan tapahtumat vuorottelevat Turun tapahtumien kanssa, ja Montanassa on jännittävämpää.

3. Reijo Mäki tunnustaa, että on poikasena rustaillut intiaanitarinoita, jotka päätyivät saunanpesään. Innostus intiaaneihin näkyy säilyneen. Ihan niin selvästi en nähnyt mainittua Lowien teosta The Crow Indians. Tässä teoksessa varsin modernit meiningit ja paheet olivat varsinkin Lazy Eyella, hän oli tyypillinen Varesten paatunut sadistinen konna. Mäelle tyypillistä minusta on, että isolla mulkerolla on pieni mulkero. Reijo Mäki vääntää tekstiä ja vitsiä liikaa minusta tästä alapääarsenaalista ja petipuuhista yksin ja yhdessä. Samaan aiheeseen liittyy yhden rikoksen motiivikin eli lapsettomuus ja lapsettomuushoidot.

4. Vitseissä löytyy, jotkut tai useimmat ovat painokelvottomia, mutta moni nauratti. Vares on kesäkirja, mutta näitä ei saa liian useasti lukea, vitsejä tulee aika ajoin: "Kaveri on aito asia. Kuin Puolassa tehty Turun Sinappi". Turun Sinapin valmistus muuten siirtyi takaisin Suomeen, mutta ei enää Turkuun. Lisäksi on näitä Irmeli -kirveli -heittoja. Lisäksi viihdyttäjä Thommie-Boy heittää  robertdeniromaista hetulaa "Talking to me, sir". Mäellä on heittoja kuten sivulla 268 "lyijyllä lobotomoituna"

5.  Henkilögalleria on tutunoloinen on Luusalmea, antikan pitäjä Alasta, Kyytä ja muut vakiohemmot vierailevat, kuten tutut kyypparit ja toimittaja Ruuhio. Konnia on vakiomäärä Saramäessä tai matkalla sinne. On kauniita naisia ja kovia jätkiä sekä juonenpätkiä, ilmeet ja eleet ovat entiset, nimet on uudelleen keksitty. Aina ei rikollinen joudu vastamaan tekosistaan, myös murhasta selviää kirjamaailmassa.

6. Loppuratkaisu on onnellinen. Minusta tuplajuonen juonenpätkien yhdistys ei ole onnistunut tai vuotaa kuin Suvin autonjäähdyttäjä. Albert Sweetgrass oli mielenkiintoinen hahmo, mutta tomahawkilla ei suomalaisia koivuhalkoja pilkota.

Mäen Varekset ovat kuin vanhanajan karamellisekoitus. Välin tulee äitelän makuinen melli, mutta loppuun asti pitää karkit syödä. Tämä sekoitus minusta on paremmasta päästä.

****
Intiaani -kirjan paikat Turussa ovat kutakuinkin ennallaan kuin aiemmassa postauksessani, tosin Olavin Krouvia ei mainita, mutta kylläkin Uusi Apteekki.

Uutena paikkana mainitaan Biocity, jonka rakennus on tämän näköinen, rajasin ihmiset ja autot pois kuvasta.

Kuten myös Manilla-teatterista.

Tässä kuvat vierasvenesatamasta ja kauniista Park hotellin rakennuksesta, jotka myös kirjassa ovat.

Lisäksi mainitaan Majakkaranta, Hamburger Börsin kahvila, Kauppiaskadun Hese ja taksiasema sekä tavaratalo Wiklundin parkkipaikka ...

... ja tietenkin Mantun Grilli Kaskenkadun alaosassa.

Reijo Mäki (s. 1958) on isojen painosten kirjailja ja yhteiskuntamme avokätinen tuloveronmaksaja. Vares-sarja on hänen tavaramerkkinsä. 

Reijo Mäen esikoisteos on Enkelipölyä.

Luettelo Reijo Mäen Vareksista, ja tarinaa Varesten maisemista on täällä.

Mäki on kirjoittanut muutakin:

Mäellä on myös Roivas-sarja.
1. Kruunun vasikan TÄÄLLÄ
2. Liian kauniin tytön TÄÄLLÄ
3. Slussenin TÄÄLLÄ.
Rahan kääntöpiiri TÄÄLLÄ

Reijon Mäen scifi: Tatuoitu taivas, 1996

Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita

Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita. Sammakko. 261 sivua IV osaa. on saanut Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon vuonna 2003, näen nimessä yhteyden Rosan Liksomin J.H Erkko-palkittuun Yhden yön pysäkkiin.

Vaikka kyse on romaanista näen tämän tuokionovelleista koostuvana Tora-alhontien tragediana, joka sekin sopii Liksomin novellikokoelman muutamaan osaan, koska tässäkään ihmisillä ei mene hyvin, vaan ennenaikaista kuolemantapausta on, lihavuusongelmaa, köyhyyttä, ja kipeyttä, muttei kepeyttä!

Korhosen ilmaisutapa on haastava, päähenkilöstä ei "novelleissa" tiedä alkuun edes sukupuolta, eikä tapahtuma-aikaa, pidän itse suoremmasta tyylistä, jännite säilyy näin pidempään, jos luku-urakka vaan jatkuu. Jo alussa selviää, että Tora-alhontiellä on tapana hyppiä parvekkeelta alas, kaatopaikan alta löytyy myrkkyjä, kaikki tapaukset eivät maadu muistojen mullaksi
Lauseita  rumista asioista:
s.18 Seurauksena on banaalia sisäistä draamaa, sietämätön tunne ajassa putoavan lähiöperheenisän räpiköinnistä avuttomuudesta ...
s.30  laasti mureni ja tuuli ja vesi tulivat sisään (tämä on myös traagista, kuten saastunut maaperäkin)
s. 36 Vitun lehmä! Jos sä et nyt kuvaa, mä sullon sen (kuollut mädäntynyt varis) sun suuhun
s.38  25,4 ... Minulle se tarkoittaa hänen pudotuksensa korkeutta...
s. 53 Muutaman vuoden päästä heidän ensimmäiset yliannostuksensa lennättäisivät kopteria.

Episodit alkavat lapsuuden jousipyssyleikeistä, cowboyunelmista, ja lihavan likan syntymäpäivistä, jossa oksennellaan, pian päästään kuollutta varista kuvaamaan, ja tyttöjen shoppailuiltaan, oikeasti ihmettelen, mistä näitä aiheita revitään. Tytöt nimittäin eivät pidä nyyttäreitä eivätkä osta purnukoita. Tarina jatkuu episodein. Olen itse asunut vuokralla lähiöissä samoin kuin toiset isovanhempani, onko kirjailija Korhonen elänyt köyhien lähiössä? Mikä on tämän kuvauksen maali, jos tavoitellaan lähiön lukijoita, kieli on liian monimutkaista, jos taas tavoitellaan omakotiasujien vastakaikua, on laitettu liikaa lokaa laariin?

Suomalaisessa maskuliinisessa nykyproosassa yleistyy ongelmakeskeinen tajunnanvirta, missä tapahtumia ei sidota henkilöihin eikä aikaan, maailma on rujo, ja sitä irvitään, ruikutetaan ja kuten tässä vilautellaan rumia asioita ja elimiä. (Tätä Korhonen on lainannut Puhu viha kirjoituksessaan Grantassa TÄÄLLÄ).Missä on se nuorten miesten ratkaisukeskeinen manifesti, sitä kyllä odottelen. Tässä kaikki tapahtumat koetaan kipeiksi, ja sairaiksi. Joku opettaja jakaa karkkeja, erästä lasta sanotaan Vesipääksi, erästä miestä, joka pelaa koripalloa, kutsutaan sillä rasistisella N-sanalla. Miksi? Miksi pitää tuoda ihmisen ihonväri esiin tai etninen tausta? Eikö ihmisen teot, ja ajatukset olekaan tärkeitä? Teoksen hahmoista poimitaan ikäviä yksityiskohtia, suksisauvalla piikitellään.

Teoksessa käsitellään avaintilanne -asiaa, minusta tämän teoksen avainpelaaja on toisen osan räpylämies ja hänen polttoleikkinsä on avaintilanne, koska polttaminen toistuu monesti, milloin on nokea pikku tulipalon yläkatossa, milloin nukke tungetaan uuniin. Kuvataanko polttamisella siirtymäriittiä? En tiedä!

Viipyillään paljon näissä alapään asioissa, eikä mitenkään kauniisti tai rakentavasti ja usein tartutaan ranteeseen, ynähdellään ...

Toinen avaintilanne ovat unet, joita en lähde ruotimaan soveliaisuussyistä. Fantasiaa on muutenkin esim. Helmi ja Heikki -sarjakuvien henkilöiden petipuuhista. Itse olen sen verran mielikuvitukseton, että ei ole tullut mieleenikään. Kolmas avaintilanne on karkit ja niiden syöminen ja vilauttelu.

Olen asunut monessa lähiössä, tai voisi jopa sanoa slummissa, siellä oli hienoa porukkaa, köyhiä kuten minä, mutta ihan tavallisia ihmisiä. Tottakai on ongelmia, ne hoidetaan, rosvot otetaan kiinni, ja ongelmaisia autetaan. Tällaisen tekstin myötä maailma ei ainakaan muutu (paremmaksi), että kuvataan kaikkia rumia asioita tässä sävyssä. Juha Vuorinen kuvaa lähiöiden elämää paljon realistisemmin ja rakentavammin ja jopa empaattisemmin, tuleehan Juoppareiden Juhasta ja Kristianista kelpo kansalaisia.

Itselläni tuntuvat siirtymäriitit jääneen, olen henkinen pikkupoika, mutta minusta itse yrittämällä ja suhtautumalla pikkujäbän ennakkoluulottomuudella eteen tuleviin ongelmiin päästään parempiin tuloksiin.

Teos on siis saanut Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon, Korhonen Riku siis sai parhaan esikoisteoksen palkinnon. Antti Majander on arvioinut teoksen Hesarissa 7.11.2003 ja ylistävästi, ja toteaa, että "kaikkea ei tarvitse märehtiä lukijalle valmiiksi". Lauseesta olen samaa mieltä noin yleensä, mutta tässä teoksessa koettu jäi leijumaan painajaisiin, kipeisiin kokemuksiin, ikäviin irvokkaisiin ilmeisiin. Eikö juuri teoksessa märehditä surkeutta surkeuden jälkeenkin?

Tämä bloggaus on ehkä huono, koska kirjahan kuvaa murheen märehtimistä. Se, mitä arvostelen, on irvokkaiden detaljien nostaminen esiin vastenmielisesti ja etenkin ilkeästi. Olisin myös toivonut jonkin näköisen kontekstin kenen silmin katsotaan ja koska, esim. Luku (N+1): Mauri, Tora-alhontie kevät 2001. Luultavasti Majanderin arvio on onnistuneempi kuin Jokken, sillä minä en todellakaan pitänyt tästä kirjasta.
--
PS, PAIKOISTA!
Miljöö? Tarinaa ollaan sijoittamassa Turkuun, ja löytyyhän sieltä Ruissaloa, Itäistä Rantakatua, Hansatoria ja IV-osassa on tarkkoja osoitteita, mutta itse sijoittaisin miljöön muualle, hieman idemmäksi. Miljöökuvauksessa eivät etäisyydet eivätkä paikat stemmaa, välillä ollaan meren rannalla, välillä ikkunasta näkyy Aurajoki, sitten on vanha kaatopaikka, miljööksi olisi kannattanut valita kuvitteellinen Tursenki.

Missä on Tora-alhontie?
Turussa Ilpoisissa on Tora-alhonkatu ja Tora-alhonpolku, joka päättyy umpikujaan ja kallion kautta pääsee Lauklähteenkadelle. Molemmat paikat ovat arvokkaita omakotitaloalueita, joissa on vanhoja omakotitaloja.

Tora-alhonkatu lähtee Rautsuonkadulta. Tora-alhontietä siis ei ole. Kuvan kaappasin Turun seudun opaskartasta, nuolet sentään taiteilin itse ja tekstin

Teoksen sivun  215 kuvauksen perusteella Tora-alhontie tuntuisikin olevan Ilpoisen, Haritun tai Uittamon suunnalla, mutta vain Uittamolta näkyy merelle ja korkeilta kallioilta, tämä on otettu Ilpoisten kalliolta.

Uittamo ei ole mitenkään huono asuinalue, kuten ei tietenkään Ilpoinenkaan, ja siellä on siirtolapuutarhaalue Luolavuoren Petreliuksen ja Ilpoisten välillä on "kukkula", joka on ollut 1960-luvulla jonkin näköinen kaatopaikka, ainakin maa-ainekselle, Luolavuoressa lienee ollut ampumarata, tosin eri paikassa. Paikalla on lisäksi laaja avokallioalue, jossa on paljon jääkautista kivikkoa. Olen suunnistanut ja lenkkeillyt alueella, ja se on hyvä alue, enkä ole kenenkään nähnyt hyppivän taloista.
Kerrostaloja on Lauklähteentiellä, ja siellä asuu mukavia ihmisiä, tunnen heitä monia henkilökohtaisesti.

Puhutaan myös Dynamosta, joka lienee Linnankadulla pääkirjastoa vastapäätä, jonne tulee kirjan mukaan nuoria Pansion, Jyrkkälän lähiöistä, Pansiossa asuu vähän ihmisiä, viereisessä Pernossa enemmän, (toiset isovanhempani asuivat Pansiossa). Mihin unohtuikaan Härkämäki, Varissuo ja Lauste ja Ylioppilaskylä? Yleensä luen kirjan ja bloggaukseeni katson muistiinpanojani ja selaan kirjan silloin uudestaan, nyt selasin vain Turun karttaa, olkoon se pohjatyö tähän bloggaukseen. Bloggasin tästä toistamiseen NÄIN,  Grantan kirjoituksen jälkeen.

Reijo Mäki: Black Jack

Reijo Mäki Black Jack, Otava 2003, Seven-pokkari 2010, sivumäärä 395. (last edit 19.6.2022)

Reijo Mäen dekkari Black Jack luotaa vaihtoehtonuoriin ja perintösotkuihin.

Ensimmäinen kuvaus: Kupittaan Citymarketin biojäteastia, vaihtoehtonuoret dyykkaamassa ruokaa. Kun ei enää huvita, lähdetään taksilla pois Ilmari Ice Suurlahden johdolla ja tyköön. Ice on vähemmän empaattinen nykysysteemin vihaaja, jolla on suurperinnön turvin yllin kyllin rahaa ja komea kämppä. Ilmari vihaa suoritusyhteiskuntaa ja kaikkia sen yksilöitä. Itse hän ei tee yhtään mitään, mutta pelkkä osakesalkku on 75 miljoonan euron arvoinen.

Toisaalla on eteläinen kaveri Jack Abu-Omar soluttautunut Suomeen ja hänellä on suomalainen vaimo Riitta ja lapsi. Sattumaa tai ei kaverien vaimon Riitan  kesäpaikka on Kupittaan CM:n viereisellä siirtolapuutarhakaistaleella. Vaimo kuokkii kasveja, mies muutakin.

Vares taas yksityiskyttää  laulaja Mirkoa tämän vaimon käskystä. Marilyn Mansner kerää kuuluisia laulajia sänkyynsä, eli kyse ei ole henkisestä suhteesta vaan yhdestä kerrasta, joka tapahtuu myös Mirkon kanssa. Vares jututtaa Marilyniä saadakseen todisteita. Marilynin kaksoissisko Norma Jean puolestaan kerää linnakundeja, ja yksi on tulossa siviiliin monta yllätystä kassissaan ja kasseissaan. Marilyn ja Norma Jean ovat upporikkaan Ilmari Suurlahden serkkuja, mutta jääneet perinnön jaossa pikkusummiin uuden testamentin vuoksi. Vares saa pestin Timo Barkilta, pitää etsiä kadonnut kettutyttö Mielikki Bark. Ilmarin kuollut isä teollisuusneuvo Kauko Aatos Suurlahti oli myös kadonneen kettutytön Mielikki Barkin oikea isä. Vares jututtaa Mielikin uskovaista äitiä Almaa, jotta pääsee eteenpäin Mielikin katoamisessa. Alma oli Suurlahden taloudenhoitaja.

Tarinassa on laaja konnakaarti. Harry Hallanvaara pesee rahaa yhdessä Jack Abu-Omarin kanssa pizzeriassa. Hallanvaaran setä on parturi monsieur Lada (monsieur Mosse oli suomalainen maskeeraaja ja parturi), vanha linnakundi, joka on muuttanut nimensä Lauri David Loittonevaksi. Norma Jeanilla on ollut suhde konna Erkki Vauhkosen kanssa, joka pääsee vankilasta. Vankilasta on tulossa myös uusi poikaystävä Adam Aragiri.  

Tämä on Reijo Mäen Vares-sarjassa mukiimenevä teos (julkaistu 2003)  ja kestänyt aikaa hyvin. Tässä on paljon teemoja, kuten globalisaation vastustaminen, kettutarhaiskut, terrorismi, ja ikuinen ahneus.

Koodisanoja ovat vielä La Palma ja Black Jack. Varesten tyyliin lankoja ja hahmoja on paljon, juonitaan, huijataan, tapetaan ja lopussa kaikki kietoutuu yhteen.

Tässä on monta erillistä juttua tai rikosta, Mielikin katoaminen, Ilmarin puuhat, mutta myös Luusalmi on kadonnut. Hän on kirjoittamassa teosta jättitsunameista ja niiden vaaroista (tämän kirjoitusaika oli ennen Tapaninpäivän tsunamia 2004).

Suurin mysteeri on Operaatio Black Jack, onko se kaikkien aikojen paukku vai suutari?

Kirjan loppu on oikea konnien kiihkeä tulitaistelukimara, jossa moni konna hiljenee lopullisesti.

****

Black Jackin maisemia ja kavereita

Vares "ihailee" Ylioppilastaloja Hämeenkadun alussa. Sinne Jussi muutti, kun saapui Merikarvialta opiskelemaan oikikseen. Opinnot eivät edenneet, mutta Jussi Vares jäi Turkuun. Merikarvialla oli Black Jackin aikaan vielä setä Valtteri Vares.

Vareksen kaveripiiri koostuu tässä kirjassa toimittaja Ruuhiosta, antikvariaatin pitäjä pastori Alasesta,  novellikirjailija Luusalmesta ja setämies Valtteri Vares lähettää kortin. Kadonnut Luusalmi löytyy ehjänä. Hän haluaa myös riimitellä ”olen saunatakkinen tyttö, hän on nähnyt pefletin …” . Vareksella on hetken aikaa seuralainen Gun Snell, josta paljastuu yllättäviä asioita. Gun palaa takaisin Helsinkiin ja Vares jää taas yksin

.

Varekset sisältävät Turun tarkkaa kuvailua. Tässä mainitaan Old-Bank eli entinen HOP:n konttori, ja Ravintola Koulu, jossa on ollut entinen ruotsinkielinen ala-aste. 

Uusi-Apteekki

Apteekki oli Aurajoen vieressä ja nyt Uusi Apteekki Kaskenmäessä, siellä vielä Otto.

Olavin Krouvi on hyvin lähellä Uutta Apteekkia nurkan takana Hämeenkadun alussa.

Olavi Krouvi

Hirvensalon saaressakin käydään ja Papinsaaressa, josta rimastuttavasti Reijo Mäki lohkaisee: "Papinsaari oli entinen kesäslummi, josta tehtiin rytinällä haluttua kovanrahan asuntoaluetta". s. 253. Juuri näin ja pätee koko Kaistarniemeen, jonka päässä on Papinsaari.

Kirjassa käydään Lausteellakin, josta Vares tulee gorillapuvussa linja-autolla takaisin. 

Alasen antikvariaatti on Itäisellä pitkälläkadulla.  Elokuvan antikkana on kuvattu Brahenkadun Vaskikarin antikkaa

Puutorilla häämöttää entinen yleinen vessa, joka on nykyään Ravintola Puutorin Vessa, jossa Vares on käynyt tuopillisella.

Turun Linnan lähellä on jokilautta "turun murteella" ”Föri”. 

Wanhassa Portissa tai Hämeenportissa Vares käy myös, mutta se lienee nyt Wanha Mestari tai Portti, on siis Hämeenkadun ja Kerttulin kadun kulmassa.

Hämeenkadun ja Kerttulinkadun kulman Portti

--

*****

Reijo Mäki (s. 1958) on isojen painosten kirjailja ja yhteiskuntamme avokätinen tuloveronmaksaja. Vares-sarja on hänen tavaramerkkinsä. 

Reijo Mäen esikoisteos on Enkelipölyä.

Luettelo Reijo Mäen Vareksista, ja tarinaa Varesten maisemista on täällä.

Mäki on kirjoittanut muutakin:

Mäellä on myös Roivas-sarja.
1. Kruunun vasikan TÄÄLLÄ
2. Liian kauniin tytön TÄÄLLÄ
3. Slussenin TÄÄLLÄ.
Rahan kääntöpiiri TÄÄLLÄ

Reijon Mäen scifi: Tatuoitu taivas, 1996